|
Post by submarine on Feb 4, 2008 13:21:40 GMT 3
Miehenköriläät näyttivät molemmat siltä, että aikoivat hyökätä naisen kimppuun ja raastaa tämän vaikka pakolla kauemmas suojeltavastaan, mutta kapteeni päätti ilmeisesti katsoa asiaa läpi sormien ja viittoi näitä pysymään kauempana. Se oli aivan varmasti kaikin puolin hyvä, sillä nuo kaksi tuskin olivat mitenkään turhan helläkätisiä, olipa kyseessä sitten nainen tai mies. Ja joustaan tämä ei ehkä olisi nähnyt enää koskaan - kuten ei mahdollisesti henkeään tai vapauttaankaan. Laivassa ei tunnettu muuta lakia, kuin se nopea ja mutkaton - ja yleensä myös ikävän terävä tai märkä.
Kapteeni kuunteli naisen asian vaiti ja kääntyi sitten itsekin katsomaan kohti kahta rottaa, jotka eivät tosiaan näyttäneet mitenkään turhan mukavilta tai mitenkään luotettaviltakaan. Niillä ei ollut hyvät mielessä, sen näki katsomalla. Ja olihan toki totta, että merellä oppi vihaamaan noita rottia, jos mahdollista, vielä enemmän kuin maalla. Pirullisia merirosvoja jokainen niistä, niin ajattelivat merimiehet käytännössä aina. Kapteeni piti näkemästään suunnilleen yhtä paljon, kuin suuresta reiästä laivankyljessä. "Millähän tavalla ne tarkalleen ovat olleet vaarallisia?" mies kysyi katsellessaan rialeita, jotka luikkivat jossakin väen selässä. Tuskinpa tämä syitä tarvitsisi, mutta olihan aina mukava olla jokin syyte, jolla iskeä. Se teki asiasta tavallaan virallista.
|
|
|
Post by Aqwell on Feb 11, 2008 16:13:56 GMT 3
Aqweline katseli kaukaisuuteen laivan keulassa tasapainoillen. ”Kuule Sáfi” tyttö aloitti: ”Miksi et halua minun olevan täällä? Siis eihän täältä putoaminen näin virallisesti merkitse meille mitään.” Aqwell-hahmossa oleva Sáfire kiipesi Aqwelinen olkapäälle. ”Siihen on eräs toinen syy” olento sanoi hänelle: ”Et pääse täältä minnekään, jos joku tiedät-kai-kenen apuri sattuisi esimerkiksi lentämään ohi lokin muodossa.” Sáfiren äänestä kuuli pelon sitä nimeltä-mainitsematonta-henkilöä kohtaan, mutta Aqi oli siihen jo tottunut. Kunhan Sáfire ei hysteeriseksi ruvennut.
Aqwell hyppäsi alas tytön olkapäältä katosi laivan kaiteiden sisäpuolelle muiden matkustajien joukkoon. Hän puikkelehti matkustajien jalkojen lomitse kohti kapteenia ja hänen kanssaan keskustelevaa neitoa. Sáfiressa oli aina ollut normaalia enemmän tavallisen Aqwelin piirteitä, joka oli huomattavaa aika monessakin asiassa. Onneksi täällä ei ole perhosia... vaikka kyllä minä niitäkin kaipaan olento ajatteli lähestyessään Meia nimistä neitoa. Sáfire pääsi helposti ohi henkivartioiden, koska ne eivät niinkään usein katsoneet siihen korkeuteen, missä Aqwell-Sáfire liikkui. Olento pysähtyi Meian jalkojen viereen ja alkoi kiehnätä itseään häntä vasten kuin kissa (tai tavallinen Aqwell). Kohta hän nousi neidon jalkaa vasten nojaten siihen etutassuillaan ja katsoen häntä viattomalla ilmeellä. Sáfire halusi, että Meia ottaisi hänet syliinsä, vaikka ei täysin vielä häneen luottanutkaan.
|
|
|
Post by lonelywolf on Feb 12, 2008 12:18:22 GMT 3
”He...” Meia aloitti hiljaa, ja nielaisi nopeasti, kostuttaen huuliaan ja jatkoi: ”Heillä ei ole hyvät mielessä, sen näkee jo päältäpäin, mutta minä vain tunnen sen että jotain pian tapahtuu tälle laivalle, ja miehistölle, mutta en ole varma mitä.” neito sanoi, ja tunsi pienen punan nousevan kasvoilleen, sillä tiesi ettei toinen tulisi missään tapauksessa uskomaan häntä. Meia hätkähti pian, kun pieni koira tai ainakin siltä se näytti, kehnäsikin hänen jalkaansa vasten, eikä hän todellakaan voinut vastustaa tuota söpöä ilmestystä, vaan kumartuikin nostamaan toisen syliinsä, ja rapsutti sitä. ”En tiennytkään että laivassanne oli eläimiä, muita kuin noita tuhon rottia..” Meia lausahti, katsahtaen rialeiden suuntaan, jotka luikkelehtivat väen seassa.
”Mutta se mitä sanoin, valmistautukaa siihen, sillä se mitä tapahtuu, tapahtuu pian, sillä koskaan ei vaistoni ole pettäneet minua, ja pelkään että monia viattomia tulee kuolemaan tuona hetkenä.” neito sanoi hieman pelokkaaseen sävyyn, katsellen ympärilleen, kuin joku olisi kuunnellut häntä, vaan ei ymmärtänyt kuka, tai mikä. ”Valmistautukaa...” hän sanoi vielä nopeasti katpeenille, ja teki näyttävän hoviniiauksen, ja kääntyi kannoilleen, rapsutellen tuota söpöä ilmestystä, hymyillen lämpimästi. ”En tiedä mistä tulit pikkuinen, mutta minä en voi sinua pitää, sillä uskon että sinulla on joku joka sinua kaipaa, joten juoksehan hänen luokseen.” Meia sanoi lämpimästi, ja laski toisen maahan.
|
|
|
Post by submarine on Feb 12, 2008 16:52:27 GMT 3
Kapteeni kyllä kuunteli, mutta jo tämän pelkästä ilmeestä näkyi hyvin, että tämä ei näyttänyt kovinkaan luottavaiselta. Oikeastaan tämän kasvoista saattoi lukea, että nainen vaikutti tästä jopa hiukkasen vähemmän selväjärkiseltä. Ja olihan se ymmärrettävääkin, harvemmin sitä vain tiedettiin ennalta ilman mitään perusteita, että jotakin oli tapahtumassa, sellaista kuuli juuri niiltä, jotka oli järki jättänyt. Ei tämä asiaa kommentoinut, mutta miehen katse kertoi aivan tarpeeksi siitä, miten kerrottuun suhtauduttiin. Aseen ottamisen katsominen sormien välistä alkoikin nopeasti tuntua huonolta idealta. "Se on varmaan jonkin matkustajan", kapteeni kommentoi äkkiä ilmestynyttä koiraa, ja päätti sitten aivan itse päästää itsensä pois paikalta, jo ennen kuin nainen edes kumarsi. Kivikasvoiset henkivartijat seurasivat miehen perässä.
Melko pikapuoliin Kneri sai äkkiä toisen rotan kanssa huomata, että oli joutunut muutaman raavaan miehen vähintäänkin ikävään talutukseen kannen alle. Se ei miellyttänyt kumpaakaan, eikä olisi miellyttänyt edes vähemmän kovakouraisesti toteutettuna, mutta vastaan oli paha väittää niin määrälliselle kuin massallisellekin ylivoimalle. Joku oli päättänyt valittaa, ja siihen oli sitten reagoitu nopeasti. Kneriä ei tilanne suuremmin viehättänyt, ei miltään kantilta - etenkään siltä, että ruokaa oli turha toivoa aivan heti.
|
|
|
Post by Aqwell on Feb 12, 2008 20:44:45 GMT 3
Sáfire kehräsi hiukan kun Meia rapsutti häntä. Hän kuitenkin sivumennen kuunteli keskustelua mitä neito ja kapteeni kävivät tai olivat käyneet hieman aikaa jo. Aqweline oli sillä välin palannut takaisin laivan kannelle ja seurasi Sáfiren touhuja sivusta. ”Niinpä tietenkin” tyttö tokaisi itsekseen tajutessaan mitä Sáfire oli ajanut takaa Meian luo menemisellä.
Sáfire oli hieman pettynyt kun neito laski hänet niin nopeasti alas, mutta hän ei lannistunut ensimmäisen kerran jälkeen. Hän nousi uudelleen takatassujensa varaan ja kurkotti mahdollisimman ylös pitäen suuret silmänsä neidossa. Sivusta katsova Aqweline huokaisi syvään. Voi jes hänen kanssaan taas hän ajatteli ja lähti kävelemään kohti kaksikkoa. ”Voit ottaa sen takaisin syliisi” Aqweline sanoi lapsenäänellään ja katsoi hymyillen Sáfirea ja hänen epätoivoista yritystään: ”Sáfi pitää rapsutuksesta.” Aqwell kääntyi tyttöön päin ja katsoi häntä kummissaan. ”Kostan jos pilasit mahdollisuuteni” hän sanoi Aqwell-kielellä. ”Tiedään” Aqweline vastasi samalla tavalla. ”Hän haluaa uuden mahdollisuuden” tyttö tulkkasi hieman vapauksia ottaen. Sáfire katsahti häneen vielä murhaavasti ja kääntyi sitten takaisin Meiaa kohden. Hän nousi uudelleen seisomaan takakäpäliensä varaan ja katsoi neitoa mahdollisimman viattomalla ilmeellä. Jos tämä tehoaa Mircóón niin kai se häneenkin voisi... hän ajatteli ja kurotti tassujaan ylöspäin.
|
|
|
Post by lonelywolf on Feb 13, 2008 16:42:10 GMT 3
Meia naurahti hieman kun tuo ihana otus yritti jälleen kiivetä ylös hänen koipeaan, eikä hän todellakaan voinut vastustaa tuota söpöä koiranpentu ilmettä, vaan kumartui nostamaan jälleen toisen ylös, rapsuttaen hellästi hymyillen koko ajan. ”Ihmeotus olet sinä..” neito sanoi hiljaa, ja käveli kannen halki laivan toiselle puolelle, katsellen tyyntä mertaa hänen edessään, jota riitti niin pitkälle kuin hänen silmänsä vain kantoi. Pitkään hän tuijotti horisonttiin kullankeltaisilla silmillään, kuin etsien jotain tuolta kaukaa, lohtua tuohon pelokkaaseen tunteeseen joka hänellä oli sisällään, sillä koskaan ei ollut hänen vaistonsa pettänyt häntä, ja Meia pelkäsi ettei se pettäisi häntä tälläkään kertaan, vaan jotain todella oli tulossa.
Neito huokaisi hiljaa, ja piti otusta sylissään, halaten toista lämpimästi, ja rapsutti häntä. ”Sinä olet vielä pieni, eikö sinun pitäisi kokea sitä kauhua mitä edessä on..” Meia lausui hiljaa, hymyillen otukselle. ”Se on tulossa.. tulossa tuolta jostain. Myrsky jota emme pääse pakoon, ja joka tulee tuhoamaan meidät jos emme taistele vastaan, vaan mitä minä mahdan yksinäni tuota suurta vastaan joka on tuhonnut kaupunkeja, ja maita.” neito jatkoi hieman surullisella äänellä, ottaen tukea laivan laidasta, jotta pysyisi pystyssä, sillä hän tunsi olonsa heikoksi, heikommaksi kuin aikoihin.
|
|
|
Post by submarine on Feb 13, 2008 16:57:03 GMT 3
((Hei, taidanpa tähän väliin vetää sellaisen, että jätän teidät joksikin aikaa pelailemaan keskenään. Syy tähän on niin yksinkertainen, että minulla ei ole yksinkertaisesti enää pelattavaa. Odottelen siis, että jotain tapahtuu suuntaan tai toiseen.))
|
|
|
Post by Aqwell on Mar 3, 2008 21:54:14 GMT 3
Sáfire hymyili vienosti kun Meia nosti hänet takaisin syliinsä. ”En minä mikään ihme otus ole” Aqwell puhui itselleen eläimellisellä kielellään: ”Näkisitpä minut perhosten kanssa.”
Hän tunsi neidon pelon ja se sai hänet valpastumaan ja avaamaan silmänsä kunnolla. Edessä tosiaan oli tulossa jotain. Jotain muutakin kuin vain myrsky. Mutta mikä?
Aqweline oli tullut lähelle Meiaa ja Sáfire-Aqwelia. Hän istui kaiteella ja roikutti jalkojaan laivan sisäpuolella. ”Ei myrsky häntä hetkauta eikä meri liioin” tyttö puhui kuin itsekseen ja hyppäsi alas kaiteelta. Aqweline käveli Meian viereen. ”Sillä on omat kammofobiansa” hän sitten lisäsi lapsekkaaseen sävyyn ja ponnisti takaisin kaiteelle. ”jos haluat kysyä häneltä jotain, voin tulkata vastauksen” Aqweline sanoi ja kosketti varovasti Aqwell-olentoa päähän.
Yhtäkkiä Sáfire kohotti päärään ja suuntasi katseensa kauan taivaalle. Aqweline ei kovinkaan huomioinut sitä, sillä oli tottunut Sáfiren erikoisiin tapoihin. Tuolla on joku. Minä tiedän sen. Se lähestyy, mutta en osaa sanoa onko se vaaraksi Sáfire ajatteli ja yritti parhaansa mukaan kohdistaa katseensa sinne kauas mistä tuo asia lähestyi.
((anteeksi kun kesti))
|
|
|
Post by lonelywolf on Mar 19, 2008 18:36:53 GMT 3
Meia vain katseli horisonttiin, tietäen että pian jotain tapahtuisi, hän tunsi meren jo vaahtoavan ja myrskyävän, kuin yrittäen päästä pakoon vielä kun ehti. ”En tiedä mitä on tulossa, mutta se on tulossa hyvin pian, ja voimalla.” neito kuiskasi hiljaa, ja rapsutti tuota otusta sylissään. ”Aqweline, ota tämä, ja piiloudu vielä kun voit, sillä hän on pian täällä!” Meia sähähti äkkiä peloissaan, tuntiessaan tuon kauhun aallon kulkevan hänen lävitseen, pahuuden aura. Pian kimeä ääni peittikin meren pauhun jo alleen, saaden neidon taipumaan miltein kaksinkerroin laivan kannelle, yrittäen parhaansa peittää korvansa tuolta ääneltä, joka sai hänet voimaan pahoin. ”He ovat täällä..” neito sai sanottua värisevin äänin, yrittäen nousta pystyyn, ottaen tukea laivan laidasta.
Äkillisen voimapurkauksen saaneena Meia juoksi niin kovaa kuin pystyi etsien kapteeni koko ajan katseellaan, kunnes viimein luuli löytäneensä hänet laivan toisesta päästä. "Kapteeni! Kapteeni!" neito huusi niin lujaa kuin keuhkoista vain sai irti, samalla kun juoksi lähemmäksi, törmäten pian kumminkin tuttuihin henkivartijoihin, jotka estivät jo toistamiseen hänen pääsen miehen juttusille. "Kapteeni, kääntäkää laiva ympäri vielä kun voitte, ja käskekää matkustajien mennä kanne alle, sillä myrsky iskee minä hetkenä hyvänsä, se on jo meidän päällämme!" Meia selitti puoliksi hengästyneenä, ja puoliksi pelästyneenä, toivoen että kapteeni tajuaisi edes jotakin mitä hän selitti, tipahtaen jälleen kannelle kuullessaan uudestaan tuon kimeän äänen.
((anteeksi että kesti, on ollut hieman inspiksen puute, ja muutenkin ei paras olotila, kiitos kärsivällisyydestänne.))
|
|
|
Post by Aqwell on Mar 19, 2008 21:22:19 GMT 3
Sáfire huomasi, että myös Meia tunsi lähestyvän uhkan. Samassa kimeä ääni tavoitti heidät ja Aqwell yritti peittää korvansa. Ääni tuntui vaikuttavan häneen ja Meiaan ylivoimaisen paljon, mutta Aqweline ei tuntunut piittaavan siitä. Sáfire vinkui kivusta ja pelosta pikkutytön sylissä. Aqweline oli ennenkin nähnyt tällaisia tilanteita ja reagoikin niihin normaalisti koettamalla tyynnyttää hysteerisesti vingahtelevaa otusta sylissään. Sinun on muututtava. PIAN! Sáfire lähes huusi Aqwelinen mieleen ja pyristeli irti. Hän olisi normaalioloissa laskeutunut sulavasti ja pehmeästi, mutta jokin vaikutti häneen liikaa.
Aqweline epäröi nähdessään Sáfiren kärsivän niin, mutta uskoi kuitenkin seuralaistaan. Hän pienentyi ja vaihtoi väriään. Tytön vaaleanpunainen mekko ja aseet katosivat, kun hän muutti ulkomuotoaan. ”Mitä nyt Sáfi? Taasko joku heistä?” Aqweline kysyi ainoalla kielellä, jota siinä muodossa pystyi puhumaan. ”En osaa sanoa, mutta jotain vielä pahempaakin saattaa olla.” hieman suurempi Aqwell vastasi katsellen koko ajan hermostuneena ympärilleen. ”Meidän on nyt etsittävä jokin suojaisa paikka. Sisälle emme voi mennä, mutta sellainen paikka on löydyttävä, joka piilottaa ja samalla antaa mahdollisuuden pitää jostain kiinni. Ymmärsitkö?” Sáfire selitti nopeasti kauhusta lähes kangistuneena. Aqweline nyökkäsi ja lähti juoksemaan poispäin.
Sáfirekin lähti. Hän juoksi minkä jaloistaan pääsi ja yritti väistellä jalkoja. Sisällä ei ollut turvassa, sen hän tiesi, mutta ulkoa oli vaikeampi löytää paikkaa mihin piiloutua. Hän kiersi laivan kantta useamman minuutin, kunnes lopulta löysi etsimänsä. Laatikkopinon takana oli köyden kiinnitys lenkki johon oli sidottu pätkä köyttä. Aqwell piiloutui sinne ja hänen onnekseen myös Aqweline oli löytänyt sen. ”Tulithan sinä viimein” Aqweline tokaisi hilpeästi: ”Sinua saikin odottaa. Sáfire katsoi ystäväänsä oudosti. ”Tiesin tästä paikasta jo kauan, mutta unohdin kertoa” Aqweline lisäsi. Sáfire ei kuitenkaan vastannut. Hän painautui mahdollisimman pimeään nurkkaan ja piti köyttä lähellään. Aqweline tuli hänen luokseen ja yritti rauhoittaa häntä minkä pystyi, vaikka tiesi, ettei asialle ollut mitään tehtävissä.
|
|
|
Post by lonelywolf on Apr 28, 2008 17:40:46 GMT 3
Meia putosi polvilleen, ja oli kaatua laivan kannelle kuullessaan jälleen tuon korvia vihlovan äänen soivan synkällä taivaalla, ja piteli korviaan, vaikka eihän se mitään auttanut kumminkaan. "Lopettakaa, lopettakaa!" neito huusi kuin tuskissaan, miltein kierien laivan kannella. Kyyneleet valuivat pitkin Meian poskia, tämän pidellessä korviaan, taistellen sisällään vellovan magian kanssa, joka yritti purkautua hänestä pois, yrittäen polttaa koko laivan, ja neidon myös. Mikä oli vialla sitä ei hän tiennyt, mutta jostain syystä ei hän pystynyt kontrolloimaan magiaansa, kuten oli monet vuodet pystynyt. "Lopettakaa.. pysykää sisällä!" Meia huusi jälleen kyynelten tulviessa hänen poskillaan.
Salamat löivät taivaalla samalla kun Meia kirkaisi viimeisen kerran, ja lyyhistyi kannelle hengittäen raskaasti, katsellen jonnekkin lasittunein katsein. Olentojen äänet jäivät pian jonnekkin taivaan mustuuteen, päästäen sateen hitaasti alkamaan, joka pian jo myrskysi laivan kannella, piiskaten kovalla ja kylmällä tuulellaan sekä vedelleen kannella makaavaa neitoa, joka ei tuntunut välittävän siitä laisinkaan. Meia hengitti raskaasti, käännellen päätään, etsien lasittuneilla silmillään jotain, kunnes törmäsi kahteen olentoon jotka värjöttelivät piilossa. "Menkää.. turvaan.." hän sai äänensä kuuluviin jotenkuten kuiskauksena, ja yritti kömpiä pystyyn päästen jotakuinkin polvilleen, siirtäen katseensa synkkään taivaaseen.
((Juu anteeksi, minä olen ollut paljon poissa oleva, mutta sainpahan jonkilaisen replyn tänne laitettua. Toivottavasti ette hirveän paljon pahoittanut mieltännyt pitkästä poissaolostani.))
|
|
|
Post by Aqwell on Apr 30, 2008 14:38:51 GMT 3
Sáfire yritti peittää tassuillaan korvansa, jotta tuo vihlovaa ääntä ei kuuluisi. Se oli kuitenkin lähestulkoon mahdotonta. Aqwell vinkui ja kiljahteli tuskasta maatessaan avuttomana laivan kannella suojaisassa paikassa. Hän huomasi, että myös Meia reagoi samalla tavalla. Aqweline ei kuitenkaan vaikuttanut olevan moksiskaan äänestä. Hän vain katsoi Sáfirea ja Meiaa hieman hätääntyneenä, koska ei ymmärtänyt mitä heille tapahtui. Ääni ei tuntunut vaikuttavan Aqwelineen niin kuin Sáfireen, vaikka hänkin sen kuuli.
Pian ääni vaimeni ja Sáfire lysähti kannelle. Hän ei enää hallinnut itseään niin kuin ennen. Sáfire alkoi palautua normaaliksi itsekseen muotoon, mitä hän ei ollut käyttänyt moneen vuoteen. Hän palautui Aqwellmaagin hahmoonsa. Pitkät teräaseet ilmestyivät jälleen esiin ja tytön silmät mustenivat. Niihin jäi pelottava lasimainen ilme. Myös Aqweline oli palannut takaisin hahmoonsa, mutta ihan omasta tahdostaan. He olivat nyt Sáfiren kanssa melkein samanmittaisia. ”Sáfi mitä nyt? Miksi näytät noin oudolta?” Aqweline kysyi ihmeissään ja katsoi polvillaan olevaa Sáfirea. Vastausta ei kuulunut. Sáfire hengitti raskaasti yrittäen samalla selvitellä asioita sisällään. Kaikki olivat sekaisin ja vaikeasti hallittavissa. Useat asiat olivat jo karanneet hallinnasta ja kapinoivat nyt Aqwellmaagia vastaan. Ne pakottivat häntä nousemaan vasten tahtoaan.
Sáfire oli sekaisin ja peloissaan noustessaan jotakuinkin seisomaan seinästä tukea ottaen. Hän ei tiennyt mitä oli tapahtumassa ja mikään ei oikein pysynyt hallinnassa niistäkään, jotka vielä olivat. Voimat, jotka velloivat hänen sisällään, kuljettivat häntä huterasti eteenpäin kohti avonaisempaa paikkaa. Sáfiren poskilla valui kyyneliä. Aqweline juoksi hänen eteensä ja yritti pysäyttää hänet. Tyttö oli ottanut omat aseensa esille ja asettui hyökkäysasentoon Sáfiren eteen. ”Lopeta tuo! Palaa normaaliksi!” hän huusi kyyneleet silmissä. Sáfire pysähtyi hetkeksi. Voimat hänen sisällään ohjailivat häntä ja tyttö nosti kätensä suoraan eteen ja lähetti paineaallon Aqwelinea kohti. Pikkutyttö oli sokissa eikä saanut iskua kunnolla torjuttua, vaan lensi vähän matkaa taaksepäin. Hän nousi pian pystyyn. ”Pysy...kaukana...” Sáfire sanoi konemaisella äänellä hyvin hiljaa.
Aqweline ei kuitenkaan aikonut luovuttaa. Hän juoksi Meian luokse ja polvistui hänen viereensä. ”Herää Meia! HERÄÄ!” hän huusi täyteen ääneen ja yritti ravistelemalla saada toista palaamaan normaaliksi.
((jotain jännää minäkin kirjustan ^^))
|
|
|
Post by lonelywolf on May 26, 2008 15:08:44 GMT 3
Meia olisi halunnut pyyhkiä silmistään valuvat kyyneleet pois, vaan ei siihen pystynyt, kuin vain makaamaan tuolla kovalla märällä laivan kannella, yksin pimeässä seuranaan vain omat ajatuksensa sekä tuo hiljainen ääni hänen sisällään joka kehoitti vain nukkumaan pois. Pian kumminkin tuttu ääni herätti neidon takaisin tuohon kylmään ja karuun totuuteen, ettei vielä ollutkaan kuollut, vaan makasi edelleen kovalla laivan kannella kylmän sateen alla. Nuo oudot äänet olivat jo pitkälti kadonneet synkkiin pilviin, mutta Meia tiesi että he olivat edelleen siellä jossain, odottaen oikeaa tilaisuutta tulla vain, ja iskeä suoraan sydämeen. Neito tärisi kylmästä noustessaan paremmin istumaan, saaden katseensa kohdistettua Aqwelineen, josta siirsi katseensa takaisin synkkiin pilviin.
"He ovat täällä vieläkin, odottavat että joku päästää magian tuoksun ilmaan, jolloin he hyökkäävät, tappaen jokaisen joka kantaa tuota yhtä voimaa" Meia sanoi hiljaa toiselle neidolle. "He voimistuvat magialla, he saavat siitä ravintonsa, he pakottavat ne esiin.." hän jatkoi ja alkoi täristä jälleen, samalla kun ilmaa haukkoi uusi kimeämpi ääni jostain päin taivaalta. Meia päästi ilmaan kirkaisun, rojahtaen takaisin laivan kannelle, pidellen kiinni päästään, samalla kun kiemurteli kuin olisi ollut tuskissaan. Salamat halkoivat taivasta, ja hakeutuivat suoraan neitoa kohti, ja yksi toisensa jälkeen imeytyivät Meian kehoon, jättäen jälkeensä vain pyörtyneen neidon.
|
|
|
Post by Aqwell on May 26, 2008 17:51:28 GMT 3
Aqweline katsoi kauhuissaan Meiaa. Mitä hän tarkoitti sanoillaan? Miksi hän käyttäytyi noin? Monet kysymykset pyörivät tytön mielessä. Hän pelkäsi ystäviensä puolesta. Kuului jälleen kiljunaa ja romahdus. Sáfire oli kaatunut jälleen lattialle ja kiemurteli tuskissaan, niin kuin Meiakin.Yhtäkkiä salama iski. Se osui Meiaan. Toinenkin osui ja kolmas. Lopulta Aqweline ei enää pysyt laskuissa mukana, koska hän oli liian kauhuissaan. Samassa salamointi taukosi.
Meia ei ollut enää tajuissaan, mutta hän eli yhä. Sáfire oli vielä puoliksi tajuissaan, mutta täysin kykeemätön tekemään mitään. Kaikki oli sekaisin ja Aqweline oli pelosta kankea. Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Aqwelinen valtasi outo tunne. Hänet valtasi raivo ja kostonhimo. Hän halusi maksaa sille, joka oli aiheuttanut hänen ystäviensä tuskan. Tyttö oli ehkä pieni ja tietämätön, mutta hänen sisällään elävä voima oli suuri. Hänen sisällään elävä Aqwell oli vahva ja kestävä. Ja se tiesi, että nyt oli aika kostaa.
Aqweline veti Sáfiren lähemmäs Meiaa ja katsoi taivaalle. ”TE KIROTUT OTUSET!” hän huusi niin kovaa kuin hänen oma äänensä salli: ”TULKAA ESIIN JA TAISTELKAA REILUSTI!” Tyttö arveli, ettei voisi käyttää magiaansa tähän, mutta hän pustyisi käyttämään Aqwell-energiaansa. Korvia vihlova ääni täytti jälleen taivaan ja Sáfire äänähti tuskasta.
Aqwelineen osui uusi salama ja se käynnisti muutoksen. Hän kutistui kutistumistaan, kunnes oli Aqwelin mitoissa, mutta jokin oli toisin. Muutos ei ollut samanlainen kuin hän oli tottunut, koska hänessä oli nyt suuri määrä ylimääräistä sähköenergiaa. Aqweline tunsi sähkön virtaavan suonissaan ja näki maailman eritavalla kuin ennen. Raivo ja salamat, jotka hän oli ottanut itseensä, olivat tehneet hänestä voimakaamman. Se oli tehnyt hänestä sähkö-Aqwelin.
Aqweline oli valmiina. Nykyään hänen valttinsa oli nopeus ja sähkö, jota tehosti entisestään hänen oma elementtikorusa. Aqwell jännittyi hyökäysasentoon ja odotti, että olennot tulisivat lähemmäs.
|
|
|
Post by lonelywolf on Nov 17, 2008 13:51:05 GMT 3
((Anteeksi että tämä peli jäi jumiin, mutta nyt yritän ihan yrittämällä olla aktiivinen pelien kanssa ja myös tämän kanssa, joten jos sinulle sopii niin pistetään peli jatkumaan?))
Vaikka salamointi ja sade olivat pitkään lakanneet, niin tummanpuhuvat pilvet eivät väistyneet, mutta kiljunnat eivät lakanneet, vaan ne alkoivat jälleen. Kovaääniset kiljunnat halkaisivat moneen otteeseen taivaan, mutta itse melun aiheuttajista ei näkynyt jälkeäkään. Meia sen sijaan makaisi edelleen kylmällä sekä kostealla laivan kannella, katsellen lasittunein silmin eteenpäin vaikka mitään hän ei pystynyt näkemään. "He ovat täällä..." neito pusersi sanat ulos suustaan, vaikka huulet eivät liikkuneet, ja samassa he tulivat. Kuin jonossa nuo lentävät liskot laskeutuivat kerta toisensa jälkeen laivan kannelle, mutta osuessaan puuhun, liskojen sijasta laivan kannella seisoi kasa tummia ihmisiä, kaikilla samanlaiset tatuoinnit ihossaan ja he kaikki tuijotivat Meiaa.
"Et pääse meistä eroon niin kauan kunnes tulet takaisin ja pidät sen minkä luvattiin Meia." Lausahti yksi miehistä astuen eteenpäin. Nähtävästi tuota pidettiin lauman johtajana. "Tarkistakaa hänet." hän sanoi hiljaa, jolloin kaksi miehistä hypähti lähemmäksi neitoa, ja painoivat molemmat yhden kätensä kiinni häneen. Meia heräsi kuin salaman saanut, ja työnsi itsensä kauemmaksi miehistä. "Menkää takaisin.. menkää pois, minua te ette saa elävänä!" neito kiljui vihaisena, ja yritti nopeasti saada jousensa selästään, mutta onnistui vain pudottamaan sen laivan kannelle, sillä hänen kätensä tärisivät kuin horkkatautisella.
"Jos arvon neito vain tulisi mukaamme, niin välttyisimme kaikelta ikävältä, sillä vaikka minä olenkin minä, niin en mielelläni käyttäisi voimakeinoja, mutta jos se siihen menee, niin tulet mukaamme tavalla tai toisella." lauman johtaja puhui uudestaan, omahyväinen virne kasvoillaan. Meia sai vihdoin ja viimein jousensa pysymään kädessään ja ampui nopeasti yhden nuolistaan, kohti juuri äsken puhunutta, mutta mies vain seisoi siinä ja nauroi samalla kun nappasi nuolen lennosta. "Minä kun niin luulin että välttyisimme voimakeinoilta Meia hyvä." mies naurahti.
|
|