|
Post by R.C. on Nov 14, 2005 22:22:28 GMT 3
(( Alustavasti toivon tähän peliin vastapelaajaksi naispuolista hahmoa. Vähän myöhemmin voi toki kuka tahansa vapaasti liittyä. )) Keskikesän päivä oli lämmin ja levollinen lehtimetsien saartamalla Soreija-järvellä, jonka peilikirkkaan veden pinta kimalteli kauniisti kuvastimelleen piirtyvässä auringon hymyssä. Linnut lauloivat pakahtuakseen tuulessa keinuvien lehmusten oksilla ja pienet kalat kirmasivat leikkisästi rantavesissä. Hehkuvansininen taivas ei pilviä tuntenut. Tämän idyllisen järvimaiseman äärelle oli pysähtynyt pitkä ja solakka hahmo. Mies seisoi rantapenkereellä ja katseli tyynesti yli edessään siintävän järven. Hän näytti nuorehkolta ja jalosukuiselta. Komeista kasvonpiirteistä ja suipoista korvista saattoi muukalaista arvella vaikkapa haltiaylimykseksi. Myös ylelliset vaatteet puhuivat tämän käsityksen puolesta. Miehen pitkät hiukset olivat väriltään hopeaa ja mustaa, ja ne näyttivät kohoavan otsalta kuin kruunuksi hänen päälaelleen. Jotakin outoa miehessä kuitenkin oli, sillä tarkemmin katsoen hänen kehonsa näytti lähes läpikuultavalta. Oliko hän siis läsnä ollenkaan vaiko vain pelkkää harhaa? (( Seuraavaa kuvaa on muokattu, joten hahmon hiukset ovat liian lyhyet ja näyttävät todella typeriltä takaapäin: www.sunpoint.net/~ketunkolo/muokattu.jpg ))
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 7, 2006 21:59:06 GMT 3
Ikävä kyllä vain harva osasi tähän kauniiseen maisemaan, nauttimaan luonnon aikaansaannoksista puhtaimmillaan. Tuntui kuin maailmassa ei olisi surua tai kärsimyksiä; Soreijan ympäristössä kaikkialla vallitsi täydellinen rauha ja harmonia. Edes lempeä tuulenhenkäys, joka toi eloa ympäröivään ilmaan, ei häirinnyt jalopuiden rauhaa. Viaton lapsi olisi helposti saattanut hukkua ympäristön koskemattomuuteen.
Täysin liikkumaton maisema ei ollut, tosin laiskempaa silmää tuskin olisi kiinnostanutkaan pian järven rantaa lähestyvä hahmo. Nuoren naisen askelet olisi helposti voinut tulkita laiskaksi löntystelyksi, mitä sitä kauniisti liihottamaan kapealla polulla, kun ei hänen tarvinnut kehenkään vaikutusta tehdä. Metsä ympärillä tuntui ystävälliseltä purppuraiseen leninkiin verhoutuneelle olennolle ja puiden juuret paljaiden jalkojen alla vain hieroivat rauhoittavasti liian pienissä koristekengissä kiusattuja jalkoja. Helpotuksen huokaus seurasi järvestä kuulunutta liplahdusta; toivottavasti vesi olisi juotavan puhdasta.
|
|
|
Post by R.C. on Jan 7, 2006 23:24:48 GMT 3
Yleväpiirteinen muukalainen järvimaiseman raameissa seisoi rauhallisesti paikoillaan ja antoi tutkimattoman katseensa edelleen vaeltaa. Hän näytti kuin kangastukselta paahtavana kesäpäivänä janoisen kulkijan silmissä, ja sittenkin, jos kävi lähemmäs ja terävöitti hieman katsettaan, saattoi erottaa harhan käyvän kuvitelmaa todellisemmaksi, jos kohta täyttä varmuutta miehen olemassaolosta saikin vielä hakea.
Hän oli hiljaa ja antoi idyllisen maiseman kerätä kaiken ansaitsemansa huomion, kunnes havaitsi nuoren naisen ilmaantumisen, ellei sitten ollut tätä jo aikaa sitten tiedostanut. Mies tarkkaili toista kauempaa paikaltaan ja odotti kunnes tuo oli saanut janoaan helpotettua, minkä jälkeen hän kohotti kättään suulleen, yskähti pienesti ja tervehti neitoa pehmeällä, joskin omituisen ontolla äänellään: "Kaunis päivä, eikö totta?" Repliikki oli kovin kliseinen ja sittenkin osuvin, minkä tilanteeseen saattoi keksiä. Olihan päivä mitä parhain ja maisema kaunis kuin morsian.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 7, 2006 23:45:25 GMT 3
Säpsähdys ja suuriksi rävähtäneet silmät kääntyivät ääntä kohden. Aivan neitosen vieressä oli joku puhunut, vain muutaman metrin päässä. "Kukaah..?" Useimmin tarkkaan harkittu ja opeteltu ulkokuori petti ja naisen ääni nousi miltei falsettiin. Yskähdys, kurkun selvittelyä. Nuori nainen katsoi häntä puhutelleeseen uudestaan, sitten veteen ja taas puhujaan, pikkuhiljaa hänen katseensa muuttui järkyttyneestä jonnekin säikähtäneen ja uteliaan välille. Oitis alkoi äskeisen lipsahduksen peittely. "On kaunis, ehdottoman. Soisi, että jokainen maailmassa saisi joskus tällaisen kokea. Minä olen aina niin pitänyt kesäpäivistä, talvet osaavat välillä ottaa koville." Sanat tulivat yhtenä pötkönä, juuri sellaisella tunnustelevalla äänellä, joka yritti ottaa tilanteesta selvää. Miten toinen hänelle vastaisi? Oliko hän häiriöksi vai saisiko vielä viivähtää hetken? Kätkeäkseen vielä kovin hämmentynyttä ilmettään kumartui nainen kohti veden pintaa, jotta saattaisi helpommin nauttia kädellään kauhomansa veden suuhunsa. Juuri kun pitkät vaaleat hiukset hipaisisivat veden pintaan hän pysähtyi ja joi. Juotuaan hän jäi vielä ohikiitäväksi hetkeksi miettimään seuraavaa elettään.
|
|
|
Post by R.C. on Jan 8, 2006 0:28:47 GMT 3
Haltiansukuinen, tai ainakin senoloinen, muukalainen ei näyttänyt havaitsevan neidon etiketissä mitään virheitä, tai sitten hän ei ollut vain huomaavinaan niitä. Toisinkin olisi voinut odottaa. Vaikuttihan mies itse viimeiseen asti tyylitellyltä aateliselta, jonka hopeanhohtoisissa hiuksissa ei ollut haiventakaan vinossa. "Totta puhutte, hyvä neito. Vaikkakin...pureva pakkanenkin olisi minulle tervetullutta vaihtelua, jos vain voisin tuntea sen ihollani kuten auringon, joka hellii lämmöllään kaikkea ympärilläni, mutta jättää minut osattomaksi.", totesi muukalainen astetta surumielisempään sävyyn ja käänsi katseensa taas järven rauhallisesti väreilevää selkää kohti. Nyt hänen asiasta mainittuaan saattoi ohi virtaavan lauhkean vireen havaita kyllä havisuttavan lehvästöjä miehen taustalla, mutta muukalaiseen itseensä ei suvituuli suin surminkaan kajonnut. Neidon läsnäolosta ei haltiaylimys näyttänyt lainkaan pahastuneen, päinvastoin, hän vaikutti ylimieliseen rotuunsa nähden harvinaisen suvaitsevaiselta.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 8, 2006 0:52:34 GMT 3
Miehen sanat tuntuivat hetkeksi sekoittavan nuoren naisen ajatukset entisestään. Vaikkakin hän oli tottunut koreisiin sanoihin ja erikoisiin lauseenasetteluihin tuntui hällä menevän normaalia pitempään järkevän vastauksen muodostamiseksi. "Toisaalta ei ole pahasta ettei aurinko polta tai pakkanen pure. Eipä tarvitse jatkuvasti valittaa siitä kuinka asiat ovat aina vinossa." Nuori nainen puraisi huultaan, nyt ei todellakaan tullut kovin neutraalisti vastattua. Hän oli selvästi vielä hämmennyksissään säikähdyksensä jäljiltä, kun ei kerran pystynyt noin jalosukuisen oloista puhekumppania arvonsa mukaisesti puhuttelemaan. "Kuinkas te olette tänne sivupoluille eksynyt?" lipsahti persikan värisiksi värjätyiltä huulilta ennen kunnollista harkintaa. "Tarkoitan siis.. itse olen täällä hiukan haukkaamassa raitista ilmaa linnan ummehtuneisuuden jäljiltä. On mukavaa välillä kuunnella muutakin kun trubaduurien kiljuntaa ja humaltuneiden örinää. Tai vaihtoehtoisesti pidättynyttä, teennäistä keskustelua." Hän napsautti huulensa kiinni toisiinsa. Oliko hän humaltunut vai mikä oli syynä tähän täydelliseen etiketin katoon hänen mielessään. Pieni niiaus ja kaino, juuri oikealla hetkellä päätetty hymy vieraan suuntaan ja nuoren naisen katse kääntyi toisaalle. Ehkä se oli puhekumppanin erikoinen ulkonäkö joka sai hänet näin hermostuneeksi. Hyvin hoidetut kädet siirsivät vaivihkaa suortuvan vaaleaa hiusta korvan taa, jotta sivusilmällä vieraan tarkkailu onnistuisi helpommin. Muuten hän näennäisen huolettomasti seuraili pikkulintujen kisailua lehmusten latvoissa.
|
|
|
Post by R.C. on Jan 10, 2006 14:01:15 GMT 3
Haltiamies pysyi tällä kertaa pitempään vaiti ja katseli järvelle nuoren neidon puoleen vilkuilematta. Hän oli varmasti aavistuksen typertynyt toisen huonotapaisuudesta ja epämääräisistä vihjailuista, vaikka ei edelleenkään antanut seuralaisensa moista ymmärtää. Vain aavistuksen jähmettynyt olemus soi olettaa muukalaisen keskittyneen kokoamaan hetkeksi itseään. Kun hän kääntyi jälleen neidon puoleen, oli kalpeille huulille kaartunut hymy yhtä ystävällinen kuin aiemminkin. "Suokaa anteeksi, arvon neito. Käyttäydyin varsin sopimattomasti unohdettuani tyystin esitellä itseni. Nimeni on haltiamittainen, ja turhan monimutkainen vieraiden kansojen lausua, joten voitte kutsua minua lordi Sýrániksi. Kuten tekin, vetäydyin tälle ihastuttavalle järvelle salin tukahduttavaa kuumuutta ja melua pakoon...entä, kehen minulla oli ilo törmätä, m'lady?", tiedusteli mies neidolta ja kumarsi tälle kohteliaasti.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 14, 2006 0:01:02 GMT 3
"Olen jo niin tehokkaasti pilannut mahdollisuuteni antaa teille, hyvä lordi, sivistyneen kuvan itsestäni, joten esittelen itseni ainoastaan Daliahiksi." Neito niiasi, jotenkin jäykästi hänen muuhun, varsin holtittomaan käytökseensä nähden, katsoi hetken aikaa haltiamiehen silmiin ja sitten laski kasvonsa. Hän alkoi ujuttaa pieniä, tummin helmin koristeltuja avokkaita jalkoihinsa ja hiukan asetteli leninkiä yllään. "Olen kauhean pahoillani, jos häiritsin lordin rauhaa. En tiennyt että täällä kovin moni käy, kun polku on jo miltei kadonnut näkyvistä." Olkiaan kohauttaen nuori nainen astui jo askeleen taa'päin. Hän väläytti huulillaan hymyn, jossa oli häivähdys anteeksipyyntöä ja toinen vaivautuneisuutta. 'Kirottua, mikä siinä on, kun aina joutuessani tällaisiin tilanteisiin teen itsestäni ihan pellen.' Nuori nainen sadatteli omaa karkeaa käytöstään. Hän oli jo niin tottunut olemaan oma itsensä ja sillä sulattamaan kankeimmankin käytöksen, ettei osannut suhtautua ihmisiin, jotka taisivat etiketin ja pysyivät siinä.
|
|
|
Post by R.C. on Jan 14, 2006 13:17:39 GMT 3
"Hauska tavata, lady Daliah.", vastasi haltiaylimys hymyillen ja jälleen pienesti kumartaen. "Suutelisin kämmenselkäänne jos pystyisin tarttumaan mihinkään. Mutta nykyisessä tilassani...se on mahdotonta.", jatkoi mies vaimeasti ja katsoi sitten neitoon tämän kohotettua katseensa hänen silmiinsä, jotka olivat jollakin tapaa yliampuvan siniset väriltään. Niin ikään oli hänen katseensa hätkähdyttävän läpitunkeva ja se kuului henkilölle, jolla oli suunnitelma. Kenties toinen oli osa tätä suunnitelmaa. Mistään rauhallisesta iltapäiväkävelystä järvellä oli tuskin koskaan ollut kysymys.
"Älkääkä suotta pahoitelko käytöstänne, m'lady, joka oli vain virkistävää vaihtelua hovin tavalliseen nukketeatteriin nähden.", jatkoi häilyvä muukalainen huvittuneesti. "Sitä paitsi ette alkaneet samantien kirkua ja säntäillä minut nähdessänne, kuten aiemmat tapaamani neidot. Vaikka kummitusten luulisi kulkevan vain öiseen aikaan, enkä suinkaan ole yksi kadotetuista. Kohtalo oli siis totisesti suotuisa, kun toi teidät luokseni tänään.", päätti nuori mies puheensa ja hymyili tavalla, jota oli vaikea tulkita. Hänen liian siniset ja teräväpiirteiset silmänsä kaventuivat pehmeästi.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 16, 2006 1:08:30 GMT 3
Pieni yskähdys ja nyökkäys. Nuoren naisen olo alkoi tuntua jo hiukan epämiellyttävältä. Hänen seuransa oli sen verran ainutlaatuista luokkaa, että luulisi vähemmänkin hätkähdyttävän. "Minun täytyy siis myöntää teille hyvä lordi, eräs asia: näkökykyni ei ole parhaimpia tässä maailmassa. En suinkaan ole sokea, mutta mielin kulkea tuttuja reittejä ja pysytellä ympäristössä, joka minulle on opetettu, sillä auringon kirkkaus saa silmäni aavistuksen sumenemaan." Katse, jonka neito antoi vielä hetken seisahtua miehen silmissä, oli yhä vaivautunut ja anteeksipyytävä, sitten hän käänsi vihertavien silmiensä huomion toisaalle, järven vastarannalle. Haltiamiehen sanat olivat selvästi jääneet vaivaamaan hämmentynyttä mieltä, mutta neito yritti kovasti sitä peitellä. " Kyllä minun todellakin täytyy nyt jatkaa.. ei vaan palata takaisin. Te varmaan jäätte tänne nauttimaan.. hmm.. olostanne?"
|
|
|
Post by R.C. on Jan 16, 2006 2:20:34 GMT 3
"Olen pahoillani pettävien silmienne puolesta, lady Daliah, vaikka toisaalta juuri ne johdattivat meidät tähän antoisaan keskusteluun. Kuten mainitsin, onni ei ole juuri ollut puolellani tällaisissa kohtaamisissa.", totesi aavemainen haltiaylimys pehmeällä äänellä. Hän nyökkäsi toisen lähtösuunnitelmille ja jatkoi: "Ymmärrän, että teidän on mentävä... vaan voisinkohan sitä ennen pyytää pientä palvelusta, m'lady?", kysähti nuorehko mies odottamatta, malttoi hetken ja meni sitten asiaansa: "Kuten arvata saattaa, herättää nykyisessä tilassani liikkuminen liikaa huomiota ja kauhistusta kanssaolijoissa, joten joudun välttämään julkisia tiloja tai seuraamaan vain varjoista niiden elämää. Linnassa, josta olette tulossa, on paikka, missä palkkasotureita värvätään. Niinpä pyytäisinkin teitä viemään sanaani eteenpäin, ja neuvomaan tälle järvelle niin monta miestä kuin suostuu vain saapumaan. Maksu ei tule olemaan ongelma. Olen vain niin...väsynyt tähän kiroukseen.", haltia piti tauon ja kohotti kätensä tuskaisesti otsalleen. Sitten hän käänsi huomionsa taas neitoon ja hymyili hieman: "Odotan niin ikään näkeväni teidätkin uudestaan, lady Daliah, sillä olette tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen, m'lady. Kenties...voisimme jopa auttaa toinen toisiamme, jotta meistä kumpikin voisi kerran nähdä ja kokea tämän järven kauneuden ympärillämme yhtä täydellisenä kuin luonto sen meille esittää.", muotoili haltiaylimys ja katsoi lämpimästi neitoa edessään.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 16, 2006 2:37:19 GMT 3
Nuori nainen tyrmistyi hetkeksi. Ei miehen rohkeutta pyytää palvelusta näin lyhyen tuttavuuden jälkeen vaan pyynnön laatua. Hän oli aina tuntenut valtavaa inhoa kaikenmaailman salamurhaajia ja palkkasotureita ja muita öykkäreitä kohtaan. Hänen mielestään he olivat törkeitä ja itseriittoisia ja ennenkaikkea selkäänpuukottavaa joukkoa. "Noh, noh.. tuota noin.." Nuori nainen tapaili sanoja. Toisaalta hänen teki mieli vain kääntyä ympäri ja juosta niin pitkälle kuin pääsisi. Toisaalta tämän haltiaylimyksen olemus ja omituinen läsnäolo herättivät hänessä sääliviä tunteita. Mikä oli tyhmää, hän tiesi sen. Montakohan kertaa häntä olikaan varoitettu kaikista muista paitsi normaaleista ihmisistä, joista heistäkin yli puolet olivat läpimätiä. 'Kaikki mikä ei ole normaalia on epänormaalia. Ja kaikki mihin liittyy sana epä on epämiellyttävää.' Tapasi eräskin vanha nainen hänelle aina sanoa uusien vierailijoiden saapuessa linnaan. Taas hänen mielensä harhaili. Pieni yskähdys ja ääni palasi suunnilleen uomiinsa, ehkä hiukan matalaksi, ollakseen naisääni, muttei mitenkään miehekkääksi. Lämmin naisääni kuulostaa usein matalalta harjaantumattomaan korvaan. "Olen kyllä valmis tarjoamaan palveluksiani teille, lordi." Pieni nyökkäys. "Kertokaa vain mistä huoneesta on kyse ja yritän parhaani mukaan viedä sananne perille. vaikka pyyntönne tuntuukin hiukan omituiselta." Mielessään hän vielä päivitteli ajatusta näin kauniista luonnonkehdosta täynnä silkkaa moskaa.
|
|
|
Post by R.C. on Jan 16, 2006 14:23:34 GMT 3
“Olisin tavattoman kiitollinen vaivannäöstänne, m’lady…”, lausahti haltiaylimys helpottuneesti, ja jälleen hänen silmänsä kaventuivat. “Uskoisin näitä palkkasotureita löytyvän aivan suuren salin lähettyviltä, sillä heille on toki eduksi tulla huomatuiksi ja tavoitetuiksi, mikäli työtarjouksia ilmenee. Kuten nyt, kun minulla ei tunnu olevan enää muuta vaihtoehtoa kuin turvautua heidän voimiinsa. Muutoin toimisin mieluummin itse…”, lisäsi nuori mies hieman tympeämpään sävyyn, sillä hän oli kai osittain arvannut neidon mielipiteet näistä pitkälti omaa etuaan ajavista taistelijoista. “Tietenkin, jos sana leviää ja paikalla on muitakin uteliaita ja avuliaita sieluja, ei minulla olisi kaiketi mitään heidänkään mukaantuloaan vastaan. Vielä yhtä asiaa kuitenkin toivoisin, kaunis Daliah… pyydän, ettette lausuisi nimeäni ääneen, sillä tiedän maineellani olevan väkeen kahdenlaista vaikutusta. Suurin osa minut tuntevista uskoo minun kuolleen. Suuri omaisuuteni on kuitenkin yhä löytämättä, ja vain minä tiedän, missä se on…”, haltiaylimys hymyili merkillisesti pitäessään pienen tauon selityksessään. “Joten… on eräitä, jotka saattaisivat kiinnostua ongelmastani vain minua huijatakseen, kuten myös niitä, jotka eivät toivoisi minun koskaan elpyvänkään. Mutta en rasita teitä tällaisilla synkillä juonitteluilla kauempaa, lady Daliah. Olen vienyt jo paljon aikaanne, vaikka mielelläni viettäisin sitä kanssanne kauemminkin. Toivon siis, että tiemme vielä kohtaavat...”, viimeisteli hän puheensa ja kumarsi neidolle syvään.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 19, 2006 23:05:54 GMT 3
Naisen toinen kulma kohosi aavistuksen, mutta hän niiasi tottelevaisesti ja vilkaisi sitten taivaalle. "Illan tuloon on vielä aikaa. Ehdin hyvin rientää saliin ja etsiä käsiini tarvitsemanne apulaiset. Käsken heidän saapua tänne, vaikkapa auringonlaskun hetkellä, sittenpähän tiedätte, että he ketkä ovat saapuakseen saapuvat silloin. Joudun arvattavasti johtamaan osan tänne, sillä useat heistä ovat maatakiertäviä sankareita..." Viimeisen sanan nainen lähinnä sihahtaa hampaidensa välistä, yksinkertaisesti vain inhon voimasta."...eivätkä arvattavasti tiedä tietään tänne. Tapaamme arvattavasti silloin vielä hetkisen." Toinen niiaus vielä ja odottamatta sen kummempia vastauksia hän kääntyi kannoillaan ja lähti palaamaan omia jälkiään pitkin kohtaan, jossa muutamaa hetkistä aikaisemmin oli järven rantaan ilmaantunutkin.
|
|
|
Post by R.C. on Jan 20, 2006 17:51:29 GMT 3
Haltiaylimys katseli jonkin aikaa loittonevan neidon perään. Hän naurahti pienesti ja hymyili hyvin tyytyväisesti, kunnes vakavoitui sitten hieman ja käänsi huomionsa sivulleen. "Rajaion, tule tänne.", käski häilyvä hahmo vaimealla äänellä, ja kohta hänen luokseen asteli pensaiden katveesta niin ikään haltiapiirteinen mies, joka ihoaan ja pitkiä hiuksiaan myöten oli kuitenkin musta kuin synkin yö. Synkeällä olemuksellaan sai tulokas kesäisen järvimaisemankin latistumaan. "Herrani...", vastasi Rajaion karkealla äänellä, kumartui nöyrästi toisen polvensa varaan ja laski kunnioittavasti katseensa valtiaansa jalkoihin. Lordi Sýrán vilkaisi puolihuolimattomasti palvelijaansa ja puhui tälle vain lyhyesti. Kukaan ei kuullut heidän keskusteluaan. Ja kun sananvaihto oli päättynyt, lähti musta haltia yhtä liukkaasti kuin oli paikalle saapunutkin. Tämän mentyä näytti aurinkokin paistavan taas paljon kirkkaammin. Haltiaylimystä se ei kuitenkaan enää viihdyttänyt, sillä hän odotti jo päiväntähden laskua ja väkeä, jota hämärtyvä ilta saattaisi tuoda tullessaan...
(( Tähän peliin saa nyt vapaasti tulla lisää väkeä. Mitä enemmän, sitä mielenkiintoisempaa pelistä voi tulla. ;) ))
|
|