Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 20, 2006 18:18:36 GMT 3
Mihin kaikkeen sitä mukaan joutuukaan, ihmetteli nuori nainen mielessään kiiruhtaessaan entisiä jälkiään pitkin kohti linnaa. Hän mietti jo tarkkaan kuinka toimisi etsiessään käsiinsä noita rahasta tappavia moukkia. Miksi hän ylipäänsä ryhtyi tekemään palveluksia täysin tuntemattomille, omituisille erakoille? Jollainlailla vieraan miehen olemus oli huokunut sellaista auktoriteettia, ettei hänelle vain sanottu ei. Nyt nainen tosin alkoi epäröimään koko tätä hullutusta. No jos hän oli sanansa antanut, se pitäisi pitää. Naranja löytyi varmaankin taas norkoilemasta jostain portin luota ja se portto kyllä tietäisi kenet pitäisi mukaan kutsua. Vaikka tuon naisen ammatti olikin enemmän ja vähemmän omituinen, oli hän silti varsin miellyttävä persoona ja ystävällinen niille, jotka koki sen arvoiseksi. Isohko kivirykelmä katkaisi polun ja neito kiersi sen viertä pitkin, väisti muutaman suuren oksen ja palasi taas entiselle kulkusuunnalleen. Hän oli jo matkan puolessa välissä. Naranja saisi osoittaa hänelle palkkasotureiden ryhmät ja hän vain veisi sanan perille. Vihreät katse kohdistui hetkeksi taivaalle. Auringonlaskuun olisi vielä pitkä aika, kesällä päivä oli sen verran pidempi, että sen saattoi joskus jopa arvioida väärin. Pienet kengät alkoivat jo hiertää, niitä ei suinkaan oltu alunperin tarkoitettu tällaiseen pusikoissa vaelteluun. Mitähän tästä vielä tuleekaan? Jos yksikin niistä saastaisista äpäristä häneen koskisi niin hän.. niin? Mitäpä hän tekisi? Purisi? Talloisi varpaalle? Voi voi, miten tyhmä hän olikaan ollut kun tähän suostui. Synkissään aatteissaan kiiruhtaja tupsahti linnan edustalle ja tottunein askelin lähti ylittämään kenttää joka ympäröi muureja. Voi miten hänen jalkojaan pakotti. Paluumatkan hän kyllä kulkisi ilman kenkiä, niin jalat saisivat levätä. Hänet päästettiin portista ilman kummempia kommelluksia, pieni hymy tutulle vartijalle riitti. Portin takana oli tavanomainen hujellus käynnissä. Jonkun maamiehen porsas oli karannut ja lapset huvittelivat sitä härnäämällä samalla kun puolenkymmentä aikuista huusi heille käskyjä lopettaa. Kaksi sotilasta riiteli kovaan ääneen jostain jonka nimi oli Ramah ja tusinan verran ylhäisesti itsensä verhonneita naisia yritti helmojaan likaamatta päästä jostakin jonnekkin. Tottakai oli matkamiehiä, ilveilijöitä, lisää sotilaita ja muita, mutta niitä ei huolestunut nuori nainen ehtinyt katselemaan. Hän etsi kuumeisesti vanhaa tuttavaansa. Häntä ei näkynyt portin edustalla missä tuo leiskuvaluontoinen nainen normaalisti viihtyi. Hänen täytyi siis olla suuressa salissa etsimässä.. no mitä nyt hän yleensä etsikään. Matka suurelta tammipariovelta tuntui ikuisuudelta. Nainen ei viitsinyt juosta, jottei olisi vetänyt huomiota puoleensa, mutta mieli kyllä teki. Lopulta saavuttaessaan salin ovet hän kuulikin tutun miltei kiljuvan naurun. Pieni hymähdys, Naranja osasi tehdä itsensä kyllä huomatuksi. "Psst, hei! Tule mukaani." Neito veti kirkuvan oranssiin, avaraan leninkiin pukeutuneen pitkänhuiskean olennon mukaansa ja selitti tilanteensa pääkohdat. "vai haluaa pikku-Dali löytää itselleen palkkamurhaaja armeijan?" "En, mutta tiedän jonkun joka haluaa ja olen palveluksen velkaa." Ilman pientä valhetta ei "pikku-Dali" olisi ikinä päässyt eroon uteliaasta portosta. "Selvä juttu. No minä näytän sinulle ne pöytäseurueet joita kaipaat, sinä saat hoitaa sitten puhumisen. Ja tuolla on ensimmäinen." Naranja osoitti erääseen suht' sivussa sijaitsevaan pöytään jonka äärellä pari miestä pelasi korttia ja pari muuta murisi tuoppiensa ääressä, neljän muun vain tuijottaessa vihaisina eteensä. "Voi eih.. Tästä tulee kamalaa.." neito huokaisi hiljaa ja lähti kohti tummanpuhuvaa pöytäkuntaa.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jan 20, 2006 18:45:58 GMT 3
Aivan kuten haltia oli naiselle järven rannalla kertonut, seisoskeli tuon salin tienoilla ainakin yksi harteikas nuori mies, joka asusteidensa ja ruumiinrakenteensa perusteella ei voinut olla mikään muu kuin soturi vähintään. Todennäköisimmin palkkasoturi.
Tarjoilutiskiin ääressä seisoskeleva mies katseli parhaillaan etäämpänä esiintyvän bardin esitystä tuopillinen olutta edessään sitä hiljalleen siemaillen. Nähtävästi tuo oli vasta tullut, tai pikapuoliin lähdössä, sillä lattialla jalkojensa juuressa tuolla oli melkolailla täyteen pakattu selkäreppu, ja pyöreä kilpi. Lisäksi tuon vyöllä roikkui tukeva puuvartinen nuija, jonka teräksinen lyömäpää näytti ainakin läheltä katsottuna olleen kovassa käytössä kuhmuineen ja painaumineen.
Päällään tuolla oli keveänoloinen ruskea nahasta, ja halvannäköisestä kankaasta valmistettu asukokonaisuus, jonka päälle oli puettu puoleen reiteen ylettyvä ja kädet aina kyynärtaipeisiin asti peittävä rengaspaita. Tuon jalkoja peitti miltei polveen asti ylettyvät tummanruskeat, kuraiset nahkasaappaat. Tiskillä tuopin vieressä oli nahkaiset hansikkaat, sekä teräksinen yksinkertainen kypärä. Selässään tuolla oli haalean harmaa hupullinen viitta.
Kaikki mitä tuon leveäharteisen miehen olemuksesta näkyi kaikkien varusteidensa alta, oli isokokoiset kämmenet, joista toinen nosti aika ajoin tuoppia tiskiltä, sekä pää. Kasvot olivat hyvin nuoren miehen kasvot, eikä niistä olisi oikein voinut päätellä tuon olevan soturi. Ne olivat melkein jopa enkelimäiset, jos tuon ilme ei olisi ollut niin ylen vakava. Ruskeat hiukset laskeutuivat aavistuksen kihartuen miltei tuon olkapäille. Ne olisivat roikkuneet silmillä eillei niitä olisi pidellyt aloillaan pään ympäri sidottu nauha.
Nuorukaisella ei näyttänyt olevan kiirettä mihinkään. Hän vaikutti rauhalliselta, vaikka vilkaisikin vähän väliä ympärilleen miltei uteliaan oloisena ihmisten ja muiden olentojen pikkuhiljaa kansoittaessa salia.
(( Toivottavasti tämä käy nyt esittelystä. Jos joskus löydän aikaa, saatan piirtää jopa kuvan hahmostani. ))
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 20, 2006 19:29:56 GMT 3
Kieli tuntui todella kankealta kun nuori nainen selvitteli kurkkuaan, hän vilkaisi olkansa yli ja koitti hakea tukea oranssipukuisesta ystävättärestään, mutta tuo oli jo siirtänyt huomionsa paljon mielenkiintoisempiin ja rahakkaampiin kohteisiin. Hänen täytyi nyt vain ylittää pelkonsa ja puhua noille valtaville lihaskasoille. Ehkä tuo inhon palkkatappajia kohtaan poikikin vain lähes silmittömästä pelosta. Yskähdys ja hän viimein uskalsi avata suunsa ja juuri sopivasti sillä hetkellä hän saapuikin pöydän ääreen. Nuori nainen esitti asiansa niin, että hänen herransa kaipaisi asiansa osaavia ja suunsa kiinni pitäviä ennakkoluulottomia miehiä palvelukseensa ja että nämä rohkeat uroot palkittaisiin tekojensa mukaan. "Minun olisi tarkoitus viedä halukkaat herrani luo juuri auringonlaskun hetkellä." Nuori nainen lopetti kertomuksensa ja kohotti katseensa pöydästä jota oli tuijottanut. Taas häneltä oli päässyt valkoinen valhe, mutta tuntui jotenkin järkevämmältä ilmoittaa itsensä haltiamiehen palvelijaksi, kuin vain joksikuksi joka aikoi juoksuttaa raavasta miesjoukkoa pitkin poikin metsiä. "Odotan halukkaita portin luona ennen auringonlaskua, matka ei ole pitkä." Hän kääntyi kannoillaan vastauksia odottamatta. Asia oli ollutkin miellyttävän nopeasti hoidettu. Nyt vain lisää värvättäviä. "Hei odotas.." Nuori nainen jähmettyi aloilleen
|
|
|
Post by Noir on Jan 20, 2006 21:20:21 GMT 3
Erään pienehkön, pyöreän pöydän ääressä salin perukoilla istuskeli kolme miestä. Kaksi heistä oli hieman vanhempia, keski-ikäisiä miehiä, mutta kolmas oli nuorukainen, tuskin kahtakymmentäkään. Miehillä oli yllään tavalliset arkivaatteet, mutta aseita he kantoivat niinikään mukanaan, mikä vihjasi siihen, etteivät he olleet tavallisia maanviljelijöitä. He näyttivät tappavan aikaansa melko samallalailla kuin suurinosa salissa olijoista: korttia pelaten ja olutta tuopeistaan siemaillen.
Toinen vanhemmista miehistä, kaljuuntunut ja pitkät harmaat viikset omistava näytti perin kireältä. Miehillä oli kullakin edessään kolikkopino ja tällä kyseisellä herralla näytti se olevan kaikista mitättömin. Hän asetti korttinsa pöydälle nuorukaisen naaman eteen, hampaitaan narskutellen. "Katso ja pillitä, Oswaldo...", nuorimies lausahti virnuillen ja heitti omat korttinsa vanhemman miehen "käden" päälle. Oswaldoksi kutsutun miehen kasvot punehtuivat, kun tuo näki vastustajansa kortit. "Sinä äpärä! Vedätit minua!", mies karjaisi kuuluvasti salin melun yli ja kumautti nyrkkinsä pöytään niin, että kolikot ja kortit lentelivät.
Kolmas miehistä, mustapartainen ja silmälappua vasemman silmänsä päällä pitävä vilkaisi vuoronperään molempia ja murahti hiljaa: "Kita pienemmälle, Oswaldo. Enkö varoittanut sinua taas pelaamasta kokonaan viimeistä palkkaasi? Enkö?", mustaparta tuijotti kylmästi harmaaviiksistä, joka nieli kiukkunsa vastentahtoisesti. "Niinhän sinä sanoit, Reinhart, mutta...", Oswaldo yritti, mutta vaikeni sitten. "Jos tämä asia on nyt selvä, keräänkin voittoni ja haen uuden tuopillisen itselleni", nuorukainen myhäili tyytyväisenä ja kumartui haalimaan lattialle tippuneet rahat kasaan. Kumartuessaan hän kuitenkin huomasi jotakin mielenkiintoisempaa kuin vähäiset kolikot. "Ohhoh. Katsokaapa noita, toverit.", nuorimies ilmoitti kumppaneilleen nähdessään kaksi saliin saapunutta neitoa. "Tuo oranssimekkoinen näyttää varsin mukavalta pakkaukselta...", Oswaldo hörähti ja tökkäsi kyynerpäällään mustapartaista toveriaan kylkeen, joka niinikään mittaili naisia arvioivasti katseellaan. "Mitähän ne täältä hakevat?", nuorimies kysyi miettiväisenä, noustessaan takaisin paikalleen, noukkimansa kolikot mukanaan.
((Liittyisin nyt sitten tähän peliin niinikään mukaan. Jonkinlainen vuorojärjestys olisi sitten varmaan paikallaan selvittää. ))
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 21, 2006 2:51:02 GMT 3
((Mietin itsekkin että joku vuoro järjestys olisi miellyttävä keksintö. Jos nyt ei kumminkaan haittaa, vastaan nyt ominlupineni vielä kerran tähän väliin, ihan vaan aikaa tappaakseni. Sitten joku teistä kokeneemmista voisi säätää jonkun järjestyksen? Olen kauhea pelkuri ja vastuunkiertäjä tällaisissa asioissa, mistä en oikein osaa mitään sanoa.))
Kohta keski-ikää arvattavasti lähentelevä, mutta hämmästyttävän hyväkuntoinen, kookas mies oli puhutellut naista. "Eläpäs tyttö kiiruhda. Mistäs sie nyt oikein puhuit ja miksi me perääs lähettäs?" Miehen puhe tuli laiskasti, miltei kyllästyneesti, mutta katse oli terävä ja selvästi tottunut arvioimaan ihmisen nopeasti. Nuori nainen kääntyi kannoillaan, kohtasi arvioivan katseen ja laski oitis omansa pöytään. "Herrani pyysi minua noutamaan hälle pienen armeijan kykeneviä miehiä, joille arvoisensa palkkio kelpaa. Hän tarvitsee juuri niin monta miestä, kuin on valmiina illankoitteessa lähtemään." Puhuteltu mies murahti hyväksyvästi. Tuolla alalla ei ilmeisesti kummemmin töitä selitelty. "Lisäksi pyytäisin, että laittaisitte sanan kiertämään tovereillenne täälläpäin. Odotan teitä tosiaan portilla ilmoittamanani ajankohtana. Taas mies murahti ja viittasi taakseen. Sanat "noi tuolla" ja "kerro itte" saattoi erottaa tuopille epäselvästi lausutuista sanoista. Nuori nainen kohotti katseensa ja näki toisenkin, hiukan pienemmän pöytäseurueen. Hän niaasi hiukan, tajuten tosin että se lieni aivan turhaa keikailua ja kohotti sitten leukansa miltei pystyyn. Nyt pitäisi vielä parille tappajalle käydä puhumassa ja se siitä. Sillä hetkellä Naranja avasi suunsa, hän oli selvästi humaltunut entisestään, eikä tälläkään kertaa ymmärtänyt äänensä korkeutta ja kuuluvuutta. "Ai häään?" Portto kiljui jollekin miehelle, jonka sylissä istui ja osoitti kohti pikku-Dalia. "Se on minun kamuni Daliah. Ja se ettii kuule palkka murhaajia, jotta voisi valloittaa maailman!" Nuoresta neidosta tuntui siltä kuin veri hänen suonissaan olisi hyytynyt, hän tuijotti Naranjaa suu auki ja hitaasti käänsi katseensa antaen sen kiertää pitkin salia. Kyllä, kaikkialla muutama utelias naama tuijotti häntä kohti. "Ja ei! Ei se ota maksua. Se ei kuulemma harrasta miehiä!" "Ole hiljaa!" Neito kiljahti suupaltille ystävälleen. Naranjan ilme oli hiukan häkeltynyt, hänen tajutessaan että kyllä, muutkin kuin hänen istuimenaan toimiva herrasmies olivat kuulleet mitä hällä oli ollut sanottavanaan. Purppuraiseen leninkiin pukeutunut nainen, aivan salin reunalla, suuren pyöreän pöydän äärellä tunsi, että nyt hänen pitäisi äkkiä päästä pois. Mutta ei, vielä olisi tuo yksi pienempi pöytäkunta. Punastuneena, katse painettuna lattiaan hän lähti kohti pienempää pöytää, jonka ääressä istui kolme miestä. Saavuttaessaan pöydän hän yskähti anteeksipyytävästi ja sanoi vain: "Niin kuten arvon herrat varmaan kuulivatkin. Isäntäni kaipaa pelottomien ja asiansaosaavien miesten palveluksia. Arvoisenne palkkio seuraa, mikäli turhat kysymykset jätetään pois ja teette mitä käsketään." Hän kohotti hiukan katsettaan ja vilkaisi nopeasti kaksia, hiukan vanhempia kasvoja ja yksiä suunnilleen omanikäisiään. "Olen portilla ennen auringonlaskua valmiina viemään teidät isännän luo." Nyt tämä palvelijan rooliin asettautuminen alkoi jo kismittää. Mielessään hän vielä manasi Naranjaa ja heidän kahden omituista ystävyyttä.
|
|
|
Post by R.C. on Jan 21, 2006 20:43:28 GMT 3
(( Parasta että hahmoni tulee vuorojärjestykseen vasta kun muut ehtivät sovittuun tapaamispaikkaan. En usko että replat menevät tätä ennen kovin pahasti sekaisin. Tai ainakin toivon etteivät mene... ;^^ ))
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jan 21, 2006 23:26:07 GMT 3
Tiskin ääressä olutta ryypiskellyt nuori palkkasoturi oli hyvinkin huomioinut yhtäkkiä sisään purjehtineen naisihmisen jolla näytti olevan asiaa pienille palkkasoturiryhmille ympäri salia. Ilmeisesti jotain rahanarvoista olisi tiedossa.
Tarkan kuuntelemisen tuloksena tuo onnistui onkimaan naisen, ja muutaman tarjousta ääneen miettimään jääneen soturin puheista tärkeimmät, eli missä ja milloin. 'Ennen auringonlaskua porteilla.'
Samantien tuo kaatoi tuopistaan viimeisenkin pisaran suuhunsa, heitti reppunsa selkään ja poimi loputkin tavaransa tiskin ääreltä. Ulkona ei välttämättä olisi sitä vaaraa että unohtuisi oluttuopillisen ääreen humaltumaan. Olihan siellä sitäpaitsi mukavan lämmin ilmakin.
Porttien tienoille päästyään tuo päätti istahtaa nurmelle katukivetyksen vieressä, jonkinnäköisen myymälärakennuksen auringon lämmittämää kiviseinää vasten. Paikalta oli hyvä näkymä porteille, joten tuo huomaisi kyllä jos ja kun sama nainen ilmestyisi paikalle. Odotellessaan tuo kaivoi repustaan aamulla torilta ostamansa omenan ja alkoi jyrsiä sitä...
|
|
|
Post by Noir on Jan 22, 2006 21:49:35 GMT 3
"Pelottomien ja asiansaosaavien?", nuorukainen toisti virnuillen ja siemaisi nopeasti tuopistaan. "Harmi, että nuo vaatimukset eivät ole parhaimpia ominaisuuksiasi, Oswaldo.", nuoren miehen huulilla karehti pahankurinen hymy. Mursunviiksinen mies alkoi punehtua jälleen kasvoiltaan, mutta hän puri hammastaan ja hillitsi itsensä käymästä tuon nenäkkään nuorukaisen kurkkuun. "Minä ainakin tulen kuulemaan herrasi asian.", tuo lausahti kireänä tytölle ja keskittyi sitten juomaansa. "Sama täällä. Eihän noin nätin neitosen kutsusta mies yksinkertaisesti voi kieltäytyä.", nuorukainen vastasi perään ja väläytti tytölle hymyn samalla toista mittaillen päästä varpaisiin harmailla silmillään. Hän oli miellyttävän näköinen nuorukainen ja oli varmasti leikitellyt useankin sinisilmäisen neidon sydämen kanssa. Mustapartainen silmäpuoli ei sanonut mitään naiselle, rapsutteli vain partaansa mietteliäänä.
Miehet jäivät pöytänsä ääreen istumaan vielä joksikin aikaa ja poistuivat sitten viimein omiin asuintiloihinsa. Auringonlaskun lähestyessä tuo kolmikko ilmaantui sitten portille, johon muitakin palkkamiekkoja oli ilmaantunut. Miehet mittailivat katseellaan kolleegoitaan arvioivasti ja haeskelivat purppuramekkoista tyttöstä katseellaan.
((Jos nyt sitten sopii niin järjestys voisi olla tästä eteenpäin Glaciar, Akula ja minä ja R.C. tulee sitten mukaan, kun se peliin sopii? ))
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 25, 2006 19:18:32 GMT 3
((Anteeksi kun kesti. En yksinkertaisesti päässyt koneelle.))
Salista päästyään Dalin päivä oli kulunut enemmän ja vähemmän hermostuneissa merkeissä. Hän oli päivittäisistä askareistaan ja aikatauluistaan pahasti jäljessä, ja hänen pitäisi vielä lähteä tarpomaan takaisin metsään, joten päivän työt pitäisi äkkiä saada tehtyä. Onneksi aikataulut olivat hänen itsensä säätämiä, työt piti saada päivän aikana tehtyä, muuta ei hänelle oltu sanottu. Tämän vuoksi neitokainen pystyikin välillä livahtamaan linnasta avaran taivaan alle. Lopulta kun hän oli pari tuntia tarkentanut temppelin freskoja, kiillottanut pyhiä astioita,( joita tosin ei koskaan käytetty,) pyyhkinyt pölyt pienemmästä kirjastosta, (missä kukaan ei enää käynyt,) laittanut seuraavan päivän kangasvärit kiehumaan ja kiertänyt varmistamassa, että jokaisessa käytävän kynttilässä, öljylampussa ja soihdussa riittäisi voimaa valaista yön yli hän vilahti pieneen kammioonsa vaihtamaan päälleen saman leningin, joka hällä oli päivällä yllään ollut. Töitä ei noin onnistuneesti värjätyssä asussa tehtäisi. Porttia lähestyessään nuoren naisen selkäpiissä alkoi karmia. Hän saattoi vienon tuulen yli kuulla silloin tällöin aseen kalskahduksen, matalaäänistä keskustelua tai muuta todella miehekästä, mutta ennenkaikkea pelottavaa ääntelyä. Nyt hän todella tunsi olonsa pikkutytöksi, edes rauhoittava hengittäminen ei auttanut. Nuori nainen hoki itselleen, ettei olisi mitään hätää ja että hän vain saattaisi nuo uroot järvelle ja juoksisi pää kolmantena jalkana takaisin. Juuri sillä hetkellä kun hän noin ajatteli toivat rivakat askeleet hänet portin alle. Koko matkan Linnan ovilta porteille hänen katseensa oli harhaillut levottomasti, mutta nyt se pysyi tiukasti maassa. Hän saattoi tuntea kuinka noiden miesten katseet polttivat kuin tuhat liekkiä. Maailma ympäri alkoi vaihtaa väriään kirkkaasta ja lämpimästä, vielä lämpimämpiin sävyihin. Aurinko alkaisi aivan pian laskea taivaanrantaan.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jan 25, 2006 19:42:12 GMT 3
Auringon paistaessa lämpimästi ja tuulen puhallellessa sillointällöin lempeästi vastoin kasvojaan, oli nuori soturi torkahtanut joksikin aikaa paikalle, johon oli asettunut odottelemaan mahdollista työtehtävää tarjonnutta naista.
Päivän pikkuhiljaa hiipiessä iltaa kohti ja auringon laskiessa oli porteille kerääntynyt joukko muita samaisesta pestistä kiinnostuneita palkkasotureita joiden jutustelu ja aseiden ja varusteiden aiheuttama kilinä ja kolina herättivät soturin hieman ennen kuin nainen saapui paikalle.
Nuorukainen paiskasi kädessään olleen huolellisesti syödyn omenan jäänteet menemään ja nousi ylös. Pienen tarkastuksen tehtyään tuo huomasi onnekseen ettei hän ollut joutunut pitkäkyntisen uhriksi päivätorkkujensa aikana. Asiaan saattoi myös vaikuttaa se, että porteilla tapasi olla vartijoita, ja heillä oli paikalle hyvä näköyhteys. Varusteiden ansiosta äänekkään venyttelyn jälkeen isokokoinen soturi heitti reppunsa selkään ja nosti kilpensä ja kypäränsä maasta lähtien sitten astelemaan kohti muita palkkasotureita hieman etäämpänä porttien luona huomaten siinä samalla naisen ilmestyvän muun väen tungoksen seasta paikalle lähes samanaikaisesti.
|
|
|
Post by Noir on Jan 25, 2006 20:06:19 GMT 3
Kolmen palkkasoturin joukko seisoskeli tyynenä ja itsevarman oloisena muiden luona ja odotteli niinikään neitoa, joka oli ilmoittanut vievänsä heidät herransa luokse. Heistä nuorimmainen huomasi tytön purppuranvärisen leningin ensimmäisenä muun väen joukosta ja tuo virnisti itsekseen. "Saa nähdä, mitä tuleman pitää...", nuorukainen mutisi lähinnä itsekseen ja kokeili, että selässään kantama, jopa viiden jalan mittainen ja näinollen sangen kunnioitusta herättävä kahdenkädenmiekka pysyi paikallaan. Kolmikon kahdella muullakin jäsenellä oli aseensa mukanaan, mustapartaisen vyöllä miekka ja harmaaviiksen omalla lepäsi kookas tappara. Haarniskoitaan nuo eivät olleet turhaan pukeneet ylleen. Olihan kyseessä vasta työtarjouksen kuuleminen, joten taisteluun tuskin jouduttaisiin. Kun tyttö sitten alkoi lähestyä miesjoukkoa, virnisti nuorukainen itsevarmasti ja heilautti tälle kättään.
"Jokohan tässä kohta päästään itseasiaan?", joku muista sotureista kysyi kovaäänisesti, kun muutkin huomasivat neidon lähestymisen. "Ei tässä koko iltaa viitsi metsissä ravata, kun tuopit sisällä odottavat tyhjentämistään.", joku toinen lisäsi saaden aikaan naureskelua joukossa. Monet odottelivat jo kärsimättöminä, saadakseen kuulla minkälaista hommaa oikein olisi luvassa ja, mikä tärkeintä, kuinka paljon kultaa siitä oikein saisi.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 25, 2006 20:20:42 GMT 3
Joku palkkasotureista oli selvästi tervehtinyt tyttöä. Nyt hän meni aivan sekaisin. Ja tuollainen nuori vielä. Hän unohti täysin hienot sanansa joilla oli aikonut kutsua joukon peräänsä. Tai hienot ja hienot. Muutaman jämäkän lauseen ja tyhjänpäiväisen käskyn enintään. Nyt hän vain rynnisti joukon läpi, pysähtyi kääntyi katsomaan taakseen, nyökkäsi ja jatkoi taas matkaansa, jättäen päätien oman onnensa nojaan, lähtien ylittämään nurmikenttää. "Nyt vaan pää kylmänä. Nämä miehet haluavat kultaa ja sitä sinulla ei ole." Hän vilkaisi taakseen varmistaen seurasiko joukko vai ei. Samalla suipistuneet huulet kuiskailivat rauhoittavia sanoja. "Mieti vaikka kynttilöitä ja mehiläisvahaa. Ne ovat mukavia asioita. Voisit vaikka valaa pari kynttilää kun pääset takaisin." Täysin muiden asioiden ajattelu tuntui hetkeksi helpottavan, mutta silti tuntui siltä kuin metsän raja pysyisi saavuttamattomissa. Matkasta tulisi pitkä.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jan 25, 2006 20:34:49 GMT 3
Naisen asteltua vain vaitonaisena palkkasoturijoukon lävitse, katsahti nuorukainen hieman kulmiaan kurtistaen tämän perään. No, jokatapauksessa nainen matkasi portista ulospäin joten ilmeisesti tuo ei sitten haaskannut aikaa puhumiseen. Hieman hymähtäen tuo sitten paineli naisen perään välittämättä muista sotureista, ottaen samalla sen riskin että vaikuttaisi täydeltä torvelta mikäli nainen nyt oli menossa hoitamaan jotain muita asioita.
"Te olette menossa nyt isäntänne luo, vai?" kysyi soturi kuitenkin melkein välittömästi kuuloetäisyydelle päästyään. Ääni oli matalahko ja sanat lausuttiin ystävälliseen sävyyn. Tuo kun oli opetettu kohtelemaan kunnioittavasti sellaisia ihmisiä jotka pukeutuvat vähänkään varakkaamman oloisesti. Varakkailla ihmisillä kun oli toisinaan valtaa sotkea köyhempi talonpoikaisväestö suohon pienemmästäkin loukkauksesta. Tai niin tuo ainakin uskoi.
|
|
|
Post by Noir on Jan 25, 2006 20:51:38 GMT 3
Nuori palkkasoturi tuhahti, kun nainen paineli portista ulos vain pienen nyökkäyksen kera. "Olisiko hymy ollut liikaa?", tuo murahti tummia kulmiaan kurtistaen ja vilkaisi sitten kahta toveriaan kysyvästi. "Mennään.", mustaparta lausahti lyhyesti ja lähti marssimaan kaksi muuta miestä perässään, seuraten tyttöä ja tuota nuorta palkkasoturia, joka neidon perään oli rynnännyt. Muut soturit puolestaan lähtivät heitä seuraamaan.
Kolmikko seurasi naista ja tuota yksinäistä palkkamiekkaa jonkin matkan päästä ja muu joukko puolestaan tuli naureskellen ja remuten viimeisenä. Nuorukaisenkin odotukset alkoivat kohota matkan joutuessa ja tämä tuumi itsekseen minkälainen herra perillä mahtaisikaan odottaa.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 25, 2006 20:57:32 GMT 3
"Isännän?" Toinen kulma kurtistui hiukan, hän oli yrittänyt pitää mielensä rauhallisena ja nyt joku noista palkkatappajista oli puhutellut häntä. Nainen kääntyi kannoillaan, katsoi hetken aikaa häntä puhutellutta miestä, joka ikävä kyllä näytti varsin ystävälliseltä ja miltei jopa puhtaalta. "Niin juu, isännän luo. Olen." Vihreä katse kohosi vilkaisemaan joukko uudelleen, eri kulmasta kuin hetki sitten, nyt metsän puolelta. Hän kohotti hiukan kättään ja teki sillä sitten kutsuvan eleen. Sitten hän vain kääntyi ympäri ja jatkoi matkaansa, nyt äskeistä hiukan rauhallisemmin. Hän oli omalla hämmennyksellään selvästi sekoittanut lordin sotilaiden mieliä. Ilmakin tuntui jotenkin hiostavammalta kuin aikaisemmin päivällä. Onneksi neitokainen oli jättänyt hartijahuivinsa ottamatta. Vaikkakin nyt selkää ja olkapäitä paljastava mekko tuntui lähinnä typerältä valinnalta. Toisaalta vieno tuulenvire tuntui miellyttävältä iholla, joka nyt todella kaipasi hellimistä. Typerät kenkänsä nuori nainen oli jättänyt ottamatta, juuri niinkuin paluumatkalla järveltä oli päättänytkin. Jalkapohjissa hiukan pisteli ja pari pikkukiveä tuntuivat muljahtelevan varpaiden alla kuin hyönteiset, mutta ainakin valoilla oli nyt vapaampi olla. Hän huomasi hajamielisesti käsiensä heiluvan kyljillään kuin milläkin hoopolla. Hän tarttui selkäänsä kutitteleviin, liehuviin hiuksiinsa ja alkoi kävellessään punoa palmikkoa, jotta käsillä olisi muutakin tointa kuin hikoilu ja heiluminen. Metsän reuna olikin jo häkellyttävän lähellä. Kapealla polulla ei ollut pelkoa siitä, että joku yrittäisi luoda keskustelua ja sitä paitsi, juurihan yksi miehistä oli ilmaissut mielihalunsa tuoppinsa tykö. Nyt saattoi jo hyvin nähdä, että illan tuloon ei olisi kuin hetkinen vain. Aurinko oli jo matalammalla ja verjot olivat venyneet pitkiksi. Kaikki vihreä ympärillä oli saanut rubiininlailla hohtavan punaisen kuulteen ja nuo vastavärit todella näyttivät kauniilta. Juuri sillä hetkellä, kun nuori nainen ymmärsi katsella ympärilleen hän saavuttikin jo ensimmäiset puut. Rivakka metsätaipale alkaisi.
|
|