|
Post by submarine on Apr 12, 2021 0:32:46 GMT 3
Sulya silmäili luolan pimeitä seiniä kuin olisi tuijottanut jonnekin tuskallisten muistojensa painajaisiin. Hän värähti ja hänen kasvonsa vääristyivät inhosta ja tuskasta, mutta lopulta hän löysi kuitenkin voimaa nyökätä Elaran sanoille. "En tiedä miten aiotte tehdä sen. Se paikka on linnake ja miehiä on liikaa kenenkään surmattavaksi, ja Maressa... hän tuntee kadotuksen voimia ja kirottuja keinoja! Mutta en olisi uskonut kenenkään voivan surmata Icariakaan. Samapa tuo. Minä kerron teille, ja kukaties se auttaa teitä tappamaan hänet", hän kirahti katkerasti. Hänen sanoissaan oli määrätietoisuutta, mutta siitä huolimattakin hän joutui miettimään seuraavia sanojaan pitkään. "Minä olen pelkkä tavallinen nainen. Minä en tiedä noitien konsteista tai taikuudesta. Mutta olen silti aivan varma, että Maressa käyttää sellaisia keinoja. Hän kantoi aina mukanaan outoja kaluja ja hän vehkeili outojen miesten kanssa. Hän... vei orjia miten mieli ja teki heille jotakin. He... suurin osa heistä ei palannut. Ja ne jotka palasivat eivät enää olleet miehiä tai naisia, vaan jotakin muuta. He... muuttuivat hirviöiksi", nainen haparoi. Hän puristi toisella kädellä päätään kuin pelkkä asian muistaminenkin olisi täyttänyt hänet kauhulla. "Ne olivat muotopuolia ja kammottavia. Ne tottelevat häntä. Ja jotkut vangit huhusivat, että hän pystyy tappamaan pelkällä sormen heilautuksella. Väitettiin, että joku vanki olisi yrittänyt hyökätä hänen kimppuunsa ja leimahtanut liekkeihin. Ja... ja hänellä oli huone, joka ryösti ajatukset..."
Sulyan sanat olivat muuttuneet äkkiä haparoiviksi ja heikoiksi. Muistot tuosta kaikesta riittivät hyytämään hänet luita myöten, ja hänen viimeisimmät sanansa saivat kammottavan, vihlovan kivun nousemaan esiin pelkästä muistostakin. Hän vaikeni ja jäi tuijottamaan hiljaa tyhjyyteen.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 12, 2021 13:33:45 GMT 3
Elara jäi jälleen kuuntelemaan hiljaa ja tarkkaavaisesti kun Sulya kertasi kammottavia kokemuksiaan. Hänen kulmansa rypistyivät hetki hetkeltä enemmän, ja vaikka hän ei keskeyttänytkään nainen soi silti katseen tovereilleen. Hän ei todellakaan pitänyt tästä Maressasta, mitä enemmän hän tästä kuuli... mutta sitä suuremmalla syyllä tämä mielipuoli oli pysäytettävä. Tavalla tai toisella...
Elara odotti vaiti Sulyan puhuessa, kunnes tämän sanat viimein haparoivat. Tämä kaikki kammotti naista selvästi, eikä siitä puhuminen varmasti ollut helppoa. Soturi yritti pitää olemuksensa vakaana kunnes henkäisi ja nyökkäsi jälleen. "Selvä. Kiitos kertomastasi. Uskon, että tämä riittää tähän hätään. Olet varmasti ansainnut leposi. Näytät uupuneelta. Meidän on mietittävä muutenkin miten etenemme." Hän totesi nousten sitten jaloilleen. Tässä kaikessa oli reilusti mietittävää vaikka heillä oli ollut summittaisia tietoja alunperinkin, silti lisätiedot varsinkin Maressasta huolestuttivat.
Elara jätti karttansa tähän hätään lattialle, ja silmäsi sen sijaan merkitsevästi Trayania ennen kuin nyökäytti hieman päätään luolan suun suuntaan. Kukaties tarkempia sanoja oli paras vaihtaa hieman kauempana uupuneesta orjasta. Nainen itse suuntasi luolan poikki ja astahti sitten ulos, vetäen vasta sitten syvään henkeä päästyään pois näkyvistä. "Mitä luulet? Sanooko mikään tuosta sinulle jotain?" hän kysyi lopulta matalammalla äänellä nuorukaisen tultua sopivalle etäisyydelle. "Minä... en varsinaisesti ymmärrä paljoakaan näistä kirotuista noitatouhuista. Olisipa Palladius täällä..."
|
|
|
Post by submarine on Apr 14, 2021 1:23:27 GMT 3
Trayan oli vaipunut varsin hiljaiseksi kuunnellessaan Sulyan kuumeisia selityksiä, mutta Elaran nopea katse sai hänet kuitenkin valpastumaan. Hän vilkaisi vielä vaitonaiseksi käyneeseen naiseen, ennen kuin nousi ja seurasi toista loitommalle kaikessa hiljaisuudessa. Ei ollut tosiaan vaikea ymmärtää, mistä hän halusi puhua, tai miksi se oli paras tehdä loitommalla. Hän astui ulos luolasta Elaran perässä ja vilkaisi mietteliäästi taakseen. "Pelkäänpä pahoin, etten ole mikään velho tai salatieteilijä. Tiedän kyllä, että kaupungissa väki huhuaa kaikenlaisesta, eivätkä tuon kaltaiset huhutkaan ole tavattomia. Kaiken sen perusteella mitä olemme nähneet tai kuulleet en tosiaan usko, että meidän on syytä ainakaan epäillä tuon Maressan voimia... mutta pelkäänpä, ettei minulla ole aavistustakaan, mitä asialle voisi tehdä", Trayan vastasi mietittyään hetken. Hän pyyhki arpista leukaansa kasvoillaan huolestunut ilme. Heidän äsken kuulemansa perusteella asian kanssa ei tosiaan ollut mitään leikkimistä. "... joskin kaiken tähän asti näkemämme perusteella voisin väittää, että harva tuollaisten keinojen käyttäjäkään pystyy vastustamaan terästä ja taitavaa soturia", mies lisäsi, kuulostaen aavistuksen toiveikkaammalta. Olihan totta, että tämä joukko oli kohdannut monia kammottavia loitsijoita ja käsittämättömien voimien taitajaa, jotka olivat kaikki saaneet kokea tuhon heidän käsissään.
"Meidän pitää silti olla varuillamme. Mutta ainakin tiedämme, että se Maressa on oikeasti vaarallinen" Trayan totesi lopulta. Kauhistuneen orjan hourailuista tuskin saisi irti tämän selkeämpiä tietoja, joten ainoa tapa saada mitään selville olisi mennä ja ottaa. Se tarkoitti mahdollisesti hyvinkin suurien vaarojen kohtaamista - mutta se oli heille tuttua.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 14, 2021 21:08:12 GMT 3
Elara nojasi viimeään kiveen ja antoi katseensa kulkea öisen metsän yllä. Hän kuunteli mietteliäänä, epäilemättä myös huolissaan siinä missä nuorukainenkin. Ikävä kyllä toinen ei tuntunut tietävän aiheesta käytännössä sen enempää kuin hänkään. He olivat eittämättä jo kohdanneet kaikenlaista mutta silloin heillä oli ollut mukanaan joku joka kykeni arvioimaan näitä mystisiä asioita edes jotenkin. Nainen veti henkeä. "Uskon että ne hirviöt ovat luultavasti pienempi ongelma kuin se noita" hän mutisi... vaikkakin arpisen nuorukaisen huomautus toi ilmoille pienen hymähdyksen. Oli Palladius nyt mukana tai ei, Trayan oli oikeassa... he olivat kohdanneet ja voittaneet tällaista ennenkin.
"...niin. Se on totta. Jos se velho ei saa tilaisuutta tehdä temppujaan niin sillä tuskin on paljoakaan sanottavaa miekanterälle. Meidän täytyy löytää tapa päästä yllättämään se." Soturi totesi hetken pohdittuaan. Tämä kieltämättä rohkaisi jonkin verran ja nainen suoristautui päättäväisemmin. "Oli kuinka oli. Teemme mitä tulimme tekemään. Odotetaan Kaldania, ja kun tiedämme mitä hän on saanut selville, meillä on varmasti parempi kuva kaikesta. Yritetään kaikki levätä siihen saakka. Meidän on toimittava mahdollisimman pian."
|
|
|
Post by submarine on Apr 16, 2021 0:33:13 GMT 3
Trayan hieraisi käsiään ja vilkaisi ympärilleen yön pimeydessä. Vielä oli pimeää, todennäköisesti yön pimein hetki, mutta päivä alkaisi valjeta ennemmin tai myöhemmin. Eikä se varsinaisesti helpottaisi heidän tilannettaan mitenkään, vaikka päivänvalo itsessään olisikin tervetullutta tässä kurjassa paikassa; täällä hirviöt eivät kavahtaneet päivää kuten olisi kuulunut, eivätkä auringonnousun myötä aukeavat silmäparit olleet juuri sen myötämielisempiä... "Meidän on odotettava seuraavaa yötä, uskoisin. Olen kuullut paljon huhuja tästä paikasta ja sen mielipuolesta paronista. Sanotaan, että hän antaa petojen, hirviöiden ja rosvojen vaania maillaan ja partioida niitä miten mielivät, jotta hänen omat alamaisensa eivät voisi paeta täältä - ja että kukaan ei voisi hiipiä hänen kimppuunsa noin vain. Kukaties hirviöt ja pedot eivät ole sen parempia pimeän tultuakaan, mutta näkemäni ja kuulemani perusteella sitä linnaketta vahtivat silti miehet, niin kurjia kuin kukaties ovatkin. Heidän kimppuunsa pystymme sentään hiipimään pimeän turvin", mies pohti matalalla äänellä. "... kukaties sama pätee myös loitsijoihin. Vaikka joidenkin huhujen mukaan sellaiset salakähmäilijät eivät nuku ollenkaan ja haistavat pahat aikeet", hän lisäsi... joskin vähemmän vakuuttuneesti. "Olisi varmasti ollut hyödyllistä jos Palladius olisi pystynyt sellaiseen", hän tokaisi puolittaisesti hymähtäen. Niinpä niin, tämä joukko oli saanut myös useaan kertaan huomata, että monet kauhutarinat ja huhut eivät olleet totuuden väärtejä. Joskus ne toki eivät tehneet oikeutta tällaisten asioiden todelliselle hirveydelle, mutta useammin ne olivat tietämättömien loruilua.
Äkkiä kaksikon vierellä seisoi kalpea hahmo. Kaldanis oli ilmaantunut kuin tyhjästä, hiljaisena kuin kuoleman varjo yön keskellä, nopeana kuin pyyhkäisevä tuuli. Trayan päästi tahtomattaankin hiljaisen ähkäisyn ymmärtäessään, kuka heitä kohti tuijottava villisilmäinen tulija oikein oli. "Linnake on täältä länteen. Rantakallioiden lähellä. Sillä on luvattu takareitti, kuten kuollut mies sanoi, ja sitä vahditaan", vathar totesi kalsean äänensä viiltäessä hyistä yöilmaa. Hän kohotti veristä veistä vyöltään. "Mutta he ovat sokeita kuten kaltaisensa ovat." Kalpea, lyhyt mies kohotti leukaansa ylöspäin ja loi tuiman katseen kahteen toveriinsa. "Puolituinen jäi jonnekin matkalleen. Hyödytön", hän huomautti.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 17, 2021 14:12:36 GMT 3
Suippokorvainen nainen oli eittämättä löytänyt itseensä uutta tarmoa ja selvästi halu liikkeelle ja toimintaan oli suuri. Trayanin toppuuttelu saikin puoleensa jokseenkin vastahakoisen katseen kunnes Elara kuitenkin päästi turhautuneen ähkäisyn ja risti kätensä uudestaan rinnalleen viileää tuulta vastaan. "....pirut. Olet varmaankin oikeassa. En haluaisi odotella että ne saavat lisää aikaa tehdä.... ties mitä, mutta... Emme saa hätäilläkään. Petoja tai ei, kaiketi lähestymme silti sitä kaikkea paremmin pimeässä" hän myötäsi, vaikkakin ilmeisen epätyytyväisesti. Nuorukainen oli silti oikeassa, ja turhien riskien ottaminen nyt oli typerää varsinkin kun pelissä oli näin paljon, ja tällaista ylivoimaa vastaan.
Soturi vaikeni hetkeksi happamasti hillitäkseen kireää kärsimättömyyttään, mutta ei voinut olla päästämättä pientä hymähdystä Trayanin sanoille loitsijoista ja näiden mystisistä kyvyistä. "Myönnetään. Mutta... hän varmasti pelasti nahkamme monta kertaa joka tapauksessa. Eiköhän hän ole leponsa ansainnut nyt kun voi niin tehdä" Elara totesi. Hän muisti kyllä missä kunnossa he olivat jättäneet Palladiuksen jälkeensä... tämä oli ehdottomasti tehnyt jo tarpeeksi heidän eteensä eikä hän olisi enää kyennyt edes harkitsemaan pyytävänsä miestä mukaan johonkin tällaiseen. Oli toivottava että Palladius vielä toipuisi rauhallisemmissa oloissa enemmän omaksi itsekseen. Oli kuinka oli, toivottavasti he pystyisivät edes päättelemään omista kokemuksistaan etteivät mystikot kukaties olleet aivan niin epäinhimillisiä kuin pelokkaat huhut kertoivat.
Elara oli aikeissa sanoa vielä jotakin muutakin mutta sanat keskeytyivät äkkiä kun villisilmäinen kalpea hahmo ilmestyi pimeydestä heidän viereensä. Nainen ehti hädintuskin estää tukahtuneen, yllättyneen huudahduksen sekä kohti miekkaa nytkähtävän kätensä tajutessaan kuka tämä oikein oli ja ääni muuttui lopulta epämääräiseksi pihahdukseksi. "...Kaldan! Me emme näe samalla tavalla kuin sinä, varoita edes" hän ähkäisi, vaikkakin jo lähinnä helpottuneeseen sävyyn. Vathar oli viimein palannut, turvallisesti, ja ilmeisestikin mukanaan uutisia. Elara suoristautui valppaammin ja jäi kuuntelemaan mitä tällä oli sanottavanaan. "Hyvä. Tiesin, että löytäisit sen helposti. Jos tiedot pitävät paikkansa ja kun pääsemme sisälle, niin vartijoita ei pitäisi olla paljoakaan. Ainakaan ihmisiä. Ja vartijat ulkopuolella eivät selvästikään ole ongelma." Hän nyökkäsi ja punnitsi tietoja mielessään, tuntien malttamattomuutensa taas kuohahtavan. Kalpean miehen tuima tokaisu Islasta sai hänet räpäyttämään hieman silmiään ja päästämään sitten pienen epämääräisen hymähdyksen. "...ah. Niin. Isla... palasikin jokinaika sitten. Hän selvästikin löysi jotain muuta. Hän toi mukanaan yhden orjista, joka oli onnistunut livahtamaan pakoon" Elara selitti heilauttaen kättään kevyesti luolan suuntaan. "Hän lepää nyt, mutta voi kertoa jotain kokemastaan. Tule, mennään sisälle niin voimme edes istua puhuessamme."
|
|
|
Post by submarine on Apr 20, 2021 1:22:00 GMT 3
Kaldan kuunteli Elaran selityksiä vaiti... joskin hänen toinen silmänsä siristyi aavistuksen, kun tämä mainitsi Islan jo palanneen mukanaan odottamattomia saavutuksia. Mutta se oli pienen pieni liike ja yö oli pimeä. Hän ei osoittanut siitä mitään muita merkkejä, eikä hänen kohonnut leukansa värähtänyt. Näytti siltä, että lyhyttä naista ei voinut aliarvioida, niin vähän kuin hän kukaties arvostikaan tämän monia päähänpistoja. "Hyvä on. Orjan pitäisi auttaa jossain määrin. Keihäidemme kohteet ovat joka tapauksessa selviä", vathar totesi lopulta terävästi, ennen kuin astui eteenpäin pimeydestä - ja hänen takanaan suuri varjo liikkui äänettömän kuoleman jaloin, kun valtava sapelihampainen kissa seurasi häntä pimeydestä. Kaldan ei pysähtynyt luolan suulle, mutta suuri sapelihammaskissa teki niin. Se seisahtui Elaran ja Trayanin väliin ja loi kumpaankin terävän, petomaisen katseen. Se nuolaisi huuliaan, ja jopa yön pimeydessä oli selvää, että sen kita ja kuono olivat veren peitossa. Se oli syönyt hyvin. Peto seurasi herraansa luolaan. Trayan värähti tahtomattaankin.
Hetkeä myöhemmin luolasta kantautui terävä, kauhistunut naisen kirkaisu. Ei ollut vaikea arvata, mitä Sulya oli juuri saanut nähdä...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 20, 2021 15:30:57 GMT 3
Vatharin ja puolituisen keskinäinen epäsopu ei ollut jäänyt huomaamatta muiltakaan, ja Elara katsahtikin Kaldania hieman tutkivammin kun tämä vastasi. Miehen ääni oli viileä ja terävä, mutta ainakaan hän ei huomannut että sen enempää kuin muutenkaan... tämä oli kuitenkin huomattavasti parempi pitämään asiat pintansa alla kuin Isla joka harvoin edes salaili asiaa. Joka tapauksessa, nyt ei ollut aikaa moiselle kinalle kun heillä oli huomattavasti selkeämpi kohde. Nainen nyökkäsi toisen toteamukselle kun Kaldan astui sisälle luolaan, suuri kissapeto pian jäljessään. Elara loi tähän hieman varovaisemman katseen ja teki otukselle hieman tilaa, mittaillen tämän tuoreen veren tahrimaa naamaa. Kukaties olisi pitänyt huolestua enemmän siitä kuinka kissapeto pääsi kunnolla ihmislihan makuun, mutta nainen soi tällekin ohimennen lyhyen, synkän nyökkäyksen. Hän ei surrut tippaakaan ainakaan niitä joista tämä veri oli peräisin. Hän ei ymmärtänyt eläimiä samalla tavalla kuin kalpea vathar, mutta osasi kyllä kunnioittaa suurta petoa.
Elara ehti tuskin koota ajatuksiaan kun sisältä kajahti kauhistunut kirkaisu joka sävähdytti naista jopa enemmän kuin äskeinen. Soturi pyörähti ympäri rehellisesti tajuten vasta nyt miltä saapuja varmasti näytti kauhistuneen orjan näkökulmasta... petoineen tai ilman. "Kirottua! Olisi pitänyt varoittaa häntä" hän ähkäisi kiirehtien itsekin harppomaan sisälle, josta kantautui jo närkästynyt puolituisen ääni. Elara kirosi ääneen ehtien saamaan silmiinsä Islan joka oli jo harpannut Sulyan eteen äreään sävyyn, kyräillen salailematta niin Kaldania kuin tämän petoakin. Myös pieni, taustalla kärkkyvä apina kuului päätyneen rääkymään kiihtyneesti joka ei auttanut orastavaa kaaosta. "--ja sinä vasta tulit, ja silti olet heti... tuollainen ikävä! Katso nyt mitä teit! Laita nyt edes jotain päälle, Sulya pelästyi!" Isla sätti ristien käsivartensa selvästikään näkyä hetkahtamatta.
"Isla, rauhoitu!" Elara ähkäisi suunnaten rivakasti pysäyttämään välikohtausta ja kohotti kätensä rauhoittavasti kohti kauhistunutta naista. "Ei hätää! Hän on toverimme. Hän oli etsimässä meille reittiä. Kuten myös tuo... kissa. He eivät vahingoita sinua."
|
|
|
Post by submarine on Apr 21, 2021 0:45:27 GMT 3
Sisällä odottava näkymä oli karmaiseva ja se vain mutkisti asioita entisestään. Sulya oli kavahtanut kauhuissaan taaksepäin, kun verinen vathar ja hänen sitäkin verisempi petonsa olivat astuneet sisään ilman varoitusta. He olivat omiaan tähän veren ja kuoleman loukkoon - ja omiaan herättämään kammottavaa pelkoa vähäisemmässä väessä. Galdanis itse kyräili niin orjaa kuin puolituistakin tuiman synkeästi, kuin julmistuneena siitä, että häntä tohdittiin vähätellä tällä tapaa. Ja valtava kissapeto avasi suuren kitansa ja päästi ilmoille kauhistuttavan murinan. "Palaan tekemästä sen mihin sinä et pystynyt, ja nyt sinä tohdit solvata minua. Pidä suusi", kalpea mies ärähti terävästi. Sitten hän kuitenkin heilautti kättään ja vaiensi sapelihampaisen pedon vierellään, ennen kuin veti sen mukanaan nurkkaan. Niin vähän kuin vathar arvostikaan kokemaansa ja näkemäänsä, hän ei tuntunut olevan halukas nahistelemaan asiasta toden teolla.
Trayan kiiruhti sisään Elaran perässä ja loi ympärilleen nopean katseen. Sulya tuijotti vatharin ja tämän pedon perään silmän ymmyrkäisinä loistaen. Nainen oli eittämättä saanut juuri huomata, että maailmalla oli tarjottavanaan monia kauhuja jopa hänelle, joka uskoi jo nähneensä ne kaikki... "Tuota... Isla, ehkä sinun pitäisi nyt kertoa kaikki uudelleen kun meistä viimeinenkin on täällä? Että ymmärrämme paremmin mistä on kyse", nuori, arpinen mies tokaisi sitten. Tätä järkytystä tuskin pystyisi selittämään pois mitenkään, joten olisi parempi kääntää huomio muualle... tai niin hän ainakin toivoi kaiken järjestyvän. Lyhyt nainen todennäköisesti innostuisi tilaisuudesta todistella uudelleen erinomaisuuttaan... etenkin kalpean vatharin läsnäollessa.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 21, 2021 20:50:06 GMT 3
Pieni luola täyttyi nopeasti melkoisesta metakasta. Isla seisoi suojelevasti (ja varsin kovaäänisesti) Sulyan edessä, eikä niin Kaldan kuin tämän petokaan tuntunut arvostavan tätä vastaanottoa. Puolituinen puuskahti ja kohotti leukaansa miehen terävälle palautteelle, itsekin selvästi närkästyneenä tämän sanoista. "Olisin! Tuli vain muuta tekemistä!" tämä ilmoitti. Kaikeksi onneksi välikohtaus kiirehdittiin lopettamaan lyhyeen. Kiihtynyt kissapeto seurasi isäntäänsä kauemmas kauhistuneesta orjasta saaden peräänsä huolestuneen katseen Elaran suunnalta. He eivät todellakaan tarvinneet jotakin tällaista nyt... Isla ei liikkunut paikaltaan vaan seisoi jämäkästi miehen ja pedon perään kyräillen, kuitenkin havahtuen kun Trayan kehotti kertomaan uudestaan kaikesta. Närkästynyt puolituinen räpäytti silmiään mutta nyökkäsi sitten painokkaasti. "Jaa, niin! No, se oli kyllä jotain! Olin tosiaan tutkimassa paikkoja tuolla kauempana, rannikon lähellä, kun kuulin ääniä! Sulya oli siellä, ja ne kamalat miehet jahtasivat, niin minun piti tietysti auttaa! Niin odotin piilossa ja otin Hyvän Kiven, ja mosautin sillä sitä yhtä--" Isla kertasi selvästi mielellään kaiken uudestaankin, eikä ainakaan vähemmällä tarmolla... kuten moisen uroteon suhteen toki kuuluikin. Vaikutti siltä että Trayan oli lukenut tilanteen melkoisen hyvin. Puolituinen oli ainakin tehokkaasti harhautettu tähän hätään.
Silminnähden tuskastunut Elara heitti Trayaniin kiitollisen katseen ennen kuin istahti päätään pudistaen uudestaan paikalleen. Oli parasta yrittää toimia mahdollisimman luontevasti äskeisen jäljiltä ja hän soikin pahoittelevan hymyn Sulyalle viitaten naista istumaan uudestaan, ennen kuin veti (ehkä hiukan kiusallisesti) virkkuutyönsä uudelleen esille laukustaan. Hän tarvitsi nyt kipeästi jotain tekemistä käsilleen, niin odotuksen kuin tilanteenkin johdosta... ja luultavasti mikä hyvänsä mikä saisi kaiken näyttämään vähemmän kammottavalta olisi luultavasti tervetullutta. Se ei tosin ollut välttämättä helppoa tällaisessa paikassa... edes nyt kun luola täyttyi jälleen Islan pontevasta selityksestä.
|
|
|
Post by submarine on Apr 24, 2021 0:49:17 GMT 3
Kaldan katsoi vastaan väittävää puolituista tuimasti, mutta vaikeni kuitenkin sitten kuuntelemaan tämän kertomaa. Kaikesta kalseudestaan huolimattakin hän selvästi mietti kuulemaansa ja arvioi tilannetta. Sulya puolestaan istui vaiti, tuijottaen kalpeaa, hurjaa miestä ja tämän sitäkin hurjempaa petoa. Isla pystyi kaikeksi onneksi kertomaan kaiken merkittävän ilman naistakin, sillä hänestä tuskin olisi ollut puhumaan juuri nyt. Kun kaikki tapahtunut oli kerrottu, Kaldan istui tovin vaiti, silmäillen Islaa ja vapautettua orjaa. Lopulta hän yllättäen nyökkäsikin naisen suuntaan ja heilautti kättään. "Olet sinnikäs ja vapautesi ansainnut. Voin luvata sinulle, että sen ryöstäjät tulevat maksamaan pian kovan hinnan verensä ja valituksensa kautta. Olen jo koetellut heitä, eikä heistä tule olemaan meille vastuuta. Lepää siis rauhassa, sillä heidän tuhonsa tulee", hän lausui terävin ja painavin sanoin. Sulya räpäytti silmiään vaitonaisesti, sanomatta mitään. Mitä hän olisikaan voinut sanoa? Tämä mies oli selvästi kuin hurja peto, eikä hänellä ollut mitään syytä epäillä sanojen kammottavaa, verenhimoista vilpittömyyttä.
Trayan huokaisi helpotuksesta. Hurja vathar tuntui rauhoittuneen. Juuri nyt ei kaivattu mitään välienselvittelyä tai raivokasta huutoa, sillä heidän piilopaikkansa oli jo muutenkin varsin riskialtis... mitä kumpikaan näistä kahdesta tuskin miettisi jos heidän verensä kuohahtaisi. "Meidän olisi paras levätä ja pohtia suunnitelmiamme näkemämme pohjalta seuraavan päivän ajan. Hyökkäämme sitten pimeän tullen, kun meillä on parhaat mahdollisuudet iskeä huomaamatta", arpikasvoinen mies tarjosi. Hän ei ainakaan nähnyt, että tehtävissä olisi paljon muutakaan juuri nyt.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 24, 2021 14:19:53 GMT 3
Isla ei tarvinnut apua selittääkseen kaiken uudestaan, tarpeeksi tarpeettoman dramaattisesti tietenkin. Vaikutti siltä että puolituinen oli jo kääntänyt lyhyen keskittymiskykynsä muualle aiemmasta kinasta... vaikkakin tämä tosin seisoi vieläkin Sulyan sekä vatharin välillä puhuen ja elehtien tarmokkaasti käsillään. Tämä kaikki oli ehdottomasti jännittävää lyhyen naisen mielestä ja tämäkin vaikutti motivoituneelta... huomattavasti vähemmän synkällä tavalla kuin muut, tosin. Elarakin huokaisi uudestaan hiljaa kun Kaldan jäi ärtymyksestään huolimatta kuuntelemaan. Ehkä Islan selitys ei ollut se kaikkein... koherentein ja asiallisin mutta se kertoi kyllä oleellisen, ja oli luultavasti paras antaa puolituiselle jotakin tekemistä. Ja olihan tämä kaiketi ollut se joka oli löytänyt pakenevan Sulyan. Mies kuunteli ja vastasikin viimein hurjaan tapaansa, joka tosin piti sisällään myönnytyksen kuin varsin vilpittömän lupauksen. Sulya oli ehkä epäillyt heitä aiemmin kun Elara oli luvannut samaa, mutta kukaties petomainen vathar brutaalissa olemuksessaan ja sapelihampainen kissa vierellään olisi vakuuttavampi. Tämä olisi luultavasti ollut lähinnä hyytävää monen mielestä mutta suippokorvainen nainen soi molemmille kevyen hymyn ja nyökkäyksen.
"Niin! Minä etsin kyllä nekin jotka pääsi karkuun! Kerron sitten kun tulen takaisin! Katso, minulla on sen yhden tyypin miekka jota heitin kivellä! Saat sen jos haluat!" Isla päätyi kannattamaan Sulyalle, ja veti viittansa alta pronssisen miekan jonka epäilemättä oli näpistänyt sen aikaisemmin. Kaiketi se oli tämän tapa yrittää piristää epäluuloista pakolaista. "Isla, anna hänen levätä" Elara huokasi virkkauksensa äärestä, myötäillen sitten Trayania nyökkäyksellä. "Meillä on siis vielä joitain tunteja aikaa. Teillä kolmella on ollut raskas yö takananne. Levätkää ja syökää, minä pidän vahtia. Voin torkkua sitten päivällä tarpeeksi" punahiuksinen soturi totesi antaen tumman katseensa käydä muissa. Hänen kireytensä oli kukaties hellittänyt nyt jonkin verran kun kumpikin tiedustelijoista oli palannut kunnossa... vaikka rehellisesti hänen sisuksissaan kuohui vieläkin synkkä malttamattomuus. Hän halusi toimia, mutta joutui purkamaan tarmonsa vielä toistaiseksi johonkin muuhun... Edessä olisi pitkä yö.
((Tässä voisi ehkä olla aika hyvä skippi?))
|
|
|
Post by submarine on May 7, 2021 1:03:26 GMT 3
Yö kului hitaasti. Vaaroihin tottuneet soturit torkkuivat sen läpi kuin pedot, jotka osasivat odottaa uhkia koska hyvänsä. Ja vaikka mikään ei yrittänytkään tunkeutua heidän luokseen, oli selvää, etteivät he olleet turvassa. Yön hiljaisuutta rikkoivat petojen ulvonta ja oudot huudot, jotka kaikuivat valittavina pimeyden halki. Tässä paikassa niistä jokaisen takana saattoi olla eläin, ihminen tai hirviö; pelokkaan väen kauhutarinoiden mukaan niidenkin raja oli täällä häilyvä... Yötä seurasi hiljalleen valkeneva päivä, mutta soturit viettivät sen aivan yhtä varuillaan - pelkäämättä, mutta valmiina koska tahansa vaanivaan vaaraan. Toistamiseen luolan ohitse kulki väkeä, mutta nämä olivat pelkkiä kaukaisia hahmoja, jotka selvästi välttelivät kammottavan ihmissuden pesäpaikkaa - tietämättä, että luolan entinen asukas makasi nyt kivikossa sen edustalla. Päivän kääntyessä iltaa kohti soturit alkoivat valmistautua. He varmistivat varusteensa ja söivät vähäisen aterian. Sulya, vapautettu orja, seurasi heidän toimiaan vaiti, synkeänä mutta kykenemättä sekaantumaan asioihin millään tapaa. Edessä odottivat kuolema ja tuho, eikä orjan tarvinnut pohtia tietääkseen, olisiko hän sen kärsijä vai tuoja, jos yrittäisi tehdä mitään tälle kaikelle.
"No. Meillä ei lopulta ole kovinkaan paljoa tietoa siitä mitä edessä odottaa, mutta kaiketi tiedämme miten pääsemme sisälle ja ainakin osan vaaroista", Trayan totesi mietteliäästi. Joukkio käytti viimeisiä hetkiään luolassa suunnitelmiensa läpikäymiseen. Tähän mennessä ne olivat olleet varsin yksinkertaisia; he iskisivät salaiselle sisäänkäynnille raivolla ja voimalla, tunkeutuisivat sisään nopeammin kuin vastapuoli osaisi edes toimia, ja ottaisivat sen, mitä olivat tulleet etsimään. Suunnitelma oli vähäinen, mutta kukaties niin oli paras. Kaldan ei selvästi enempiä tarvinnut, eivätkä mutkikkaat juonet olleet ennenkään palvelleet heitä yhtä hyvin kuin teräs ja voimakas käsi sitä heiluttamassa. Ja nyt, huhuista ja kauhukuvista huolimatta, heidän vastassaan ei pitäisi ainakaan ensihätään olla mitään rosvoja mahtavampaa. Teräs joisi pian ahnaasti...
|
|
|
Post by spyrre on May 10, 2021 14:03:20 GMT 3
Pimeys ulkona tuntui läpitunkemattomalta saastaista luolaa valaiseman vihertävän soihdun ääreltä. Elara piti lupauksensa ja istui synkeän vaiteliaana vahdissa. Vähäinen valo ei varmasti ollut paras olosuhde ahkeraan virkkaustyöhön mutta se ei selvästikään ollut se mistä outopiirteinen nainen murehti. Ainoa mitä hän kaipasi nyt oli jotain tekemistä käsilleen odottaessaan. Välillä hän nousi jaloilleen ja liikkui hiljaa luolan poikki sen suulle keihäs kädessään kuuntelemaan kun ulkoa kuului ääniä jotka vaikuttivat kantautuvan lähempää, mutta varotoimesta huolimatta yksikään hirviö tai peto ei lopulta yrittänyt mitään. Eittämättä mikä hyvänsä joka eli näillämain tunsi tämän paikan sekä sen aiemman asukkaan ja osasi vältellä sitä, mikä eittämättä toimi heidän edukseen. Isla puolestaan ei murehtinut moisista. Puolituinen tuhisi kasassa huopia ja tavaroita jonne oli pesiytynyt apinoineen, eikä lotkauttanut korvaansakaan äänille.
Pitkästä yöstä ja pahaenteisyydestä huolimatta aamu koitti silti. Ilmapiiri ei ollut varsinaisesti kevyempi valossakaan kun toiminnan hetki lähestyi ja soturit valmistautuivat. Elara teki parhaansa rauhoitellakseen Sulyaa ja selvitelläkseen viimeisiä asioita, samalla kun Isla katosi jonnekin ulos mukanaan heidän huvenneet vesipullonsa. Puolituinen onneksi palasi myöhemmin mukanaan niin uutta juotavaa kuin muutama pieni eläinkin jotka tämä oli epäilemättä onnistunut kivittämään matkalla. Kukaties heidän ruokavaransa eivät olleet valtavat vieläkään mutta niillä toivottavasti pärjäisi sen aikaa kuin heidän oli tarkoituskin. Suunnitelmat tuntuivat olevan järjestymässä kohti lähtöä kun päivä taas hämärtyi. "Meidän on tultava toimeen sillä mitä meillä on. Kukaties ne eivät ole varautuneet siihen että joku oikeasti pääsisi sisälle saakka. Kunhan pääsemme muurien ohitse voimme hakata tiemme sen saastaisen paikan sydämeen" Elara kannatti murahtaen Trayanin totemusta. Hän veti jälleen ylleen panssariaan kiirehtimättömin mutta selvästi kärkkäin liikkein, kuin hänkään ei olisi malttanut pidätellä asettaan. Tämän suunnitelman oli nyt riitettävä, eikä nainen ollut aikeissa enää perääntyä. Elara katsahti toimiensa lomasta vaiteliaaseen Sulyaan ja nyökkäsi tälle. "Odota meitä täällä. Uskon, että tämä paikka on turvallisin mitä täältä löytyy. Jätämme sinulle varusteita jotta tulet toimeen. Pidä se soihtu, ja tuo miekkakin, varmuuden vuoksi. Jos emme palaa parissa päivässä, suuntaa rannalle sinne paikkaan jonka sinulle kerroimme." Hän ohjeisti vielä. Syystä tai toisesta tämä tuntui olevan lähes enemmän huolissaan omilleen jäävästä naisesta kuin heistä jotka olivat suuntaamassa surman suuhun. "Jätän sinulle myös rahaa. Jos niikseen, niin... sinulla on jotakin, kun pääset ihmisten ilmoille" hän lisäsi vielä työntäessään miekkansa vyölleen.
"Alkaa olla pimeää!" Isla ilmoitti suuaukon tuntumasta jossa oli kärkkynyt. Puolituinen oli selvästi puoliksi jo menossa, vaihdellen painoaan kärsimättömästi puolelta toiselle reppunsa selässään ja pieni apina olallaan. Elara ei voinut olla luomatta jälleen kerran vähintään epämääräisiä katseita eläimeen. Hän ei tosiaankaan ollut vakuuttunut siitä että tätä olisi edes kannattanut tuoda mukanaan, mutta Isla ei selvästi ollut aikeissa luopuakaan päähänpistostaan.
|
|
|
Post by submarine on May 13, 2021 0:36:08 GMT 3
"Sama se, ovatko he valmiita siihen vai eivät. Ei se ole meitä estänyt ennenkään", Kaldan tokaisi tuimasti Elaran sanoille. Hänen kätensä lepäsi hänen vyöltään roikkuvan suuren ja loisteliaan miekan kahvalla. Se oli tuonut kuoleman monille, ja niin se toisi varmasti nytkin. Keihäs hänen toisessa kädessään odotti yhtä ahnaana kuin kantajansakin - eikä peto hänen jaloissaan ollut sen maltillisempi. Synkeä vathar ei edes sanonut mitään muuta, vaan astui jo luolan suuaukkoa kohti aseineen ja tiikereineen. Hän ei selvästikään empinyt tai miettinyt mitään tästä kaikesta. Olihan hän jo nähnyt mitä edessä odotti, eikä hänen näkemänsä tai kuulemansa selvästikään ollut antanut hänelle mitään syytä empiä.
Sulya hätkähti, kun Elara puhutteli suoraan häntä. Nainen vilkaisi tätä epäluuloisesti, kuin olisi yrittänyt nähdä jotakin juonta tai kätkettyä vaaraa toisen sanoissa. Lopulta hän kuitenkin nyökkäsi hitaasti. "Minä... en aio tulla peräänne tai tehdä mitään muutakaan typerää. Jos teitä ei kuulu niin minä pakenen ja jätän teidät sille tielleen!" vapautettu orja lopulta julisti jämäkästi. Kukaties hän epäili yhä, että häneltä odotettiin jonkinlaista kiitollisuudenvelkaa. Tai ainakin hän teki selväksi, että sellaista ei ollut. "... mutta jos selviän hengissä täältä enkä enää kuule teistä, niin kerron teistä jokaiselle josta kuulen ja matelen herrojen edessä, kunnes he lähettävät sotajoukon tuhoamaan tämän paikan ja kostamaan tuhonne", nainen puuskahti sitten, ennen kuin istuutui alas synkkään nurkkaansa. Toiseen käteensä hän haparoi Elaran mainitseman miekan. Sen paino oli selvästi vieras ja hän piteli sitä kuin raskasta puukeppiä.
Trayan katsoi tätä kaikkea, ennen kuin huokaisi. Sitten hän veti esille jotakin ja heitti sen naisen jalkoihin. Se oli kirjoituskäärö. "Jos tosiaankin jäisimme tälle tiellemme, kanna tuo mukanasi. Siinä on tämän joukon taru... ja niin tarkat ohjeet sen linnakkeen löytämiseksi kuin minä pystyin laatimaan. Ehkä joku tosiaan kostaisi puolestamme. Niin voi ainakin toivoa", mies tokaisi ja nyökkäsi. Sitten hänkin astui ovea kohti ja vilkaisi samalla vielä Elaraan. Yö ei ainakaan pitenisi, eikä heillä ollut aikaa hukattavaksi...
|
|