|
Post by submarine on May 8, 2016 3:13:45 GMT 3
Lohikäärmeen äänetön, mutta sitäkin sinnikkäämpi suitsinta ei antanut armoa pojan epäröidessä tai miettiessä. Peto vaati tätä toimimaan, lähtemään liikkeelle ja kiiruhtamaan. Kaikki muu oli nyt toissijaista. Se etsi kaikista hätäisimmän ja kauhistuneimman osan pojasta ja ajoi sitä eteenpäin kuin vauhkoa eläintä, sivaltaen terävillä käskyillään perään vailla mitään myötätuntoa. Nyt oli kiirehdittävä, he olivat vaarassa! Oli juostava heti! Mitkään kissat tai mahdolliset takaa-ajajat eivät lohikäärmettä kiinnostaneet. Sen - ja pojan - oli häivyttävä tästä paikasta, otettava tilanne omiin käsiinsä. Peto ajoi kauhua ja pelkoa niin syvälle ja tiukkaan kuin vain pystyi, hätisti nulikkaa eteenpäin kuin kuumalla raudalla. Vaikka pojalla ei ollutkaan juuri aikaa hädältään ja hätistämiseltä, saattoi nopeallakin vilkaisulla tallin kulmalta onneksi todeta, ettei mikään ollut muuttunut ainakaan vielä mitenkään ratkaisevasti linnakkeen pihalla: väkeä kiiruhti edelleen sinne tänne kiireisissä töissään iltapäivän laskevassa auringossa. Jos tallista peräkanaa rynnistäneet miehet olivat aiheuttaneet mitään suurempaa hämminkiä hieman aikaisemmin, oli se selvästikin jo unohdettu. Pihalla ja muureilla liikuskelevat samoojatkin näyttivät aivan yhtä tylsistyneen tarkkaavaisilta kuin aikaisemminkin. Saattoi tosin olla, että näitä oli jokunen vähemmän kuin aikaisemmin, mutta se nyt saattoi johtua mistä tahansa... ja varmastihan se oli vain hyvästä muutenkin? Joka tapauksessa, kukaan ei rynnistänyt pojan kimppuun kun tämä lähti etenemään hätäisesti pihan poikki kohti siltaa.
Kiireinen väki toimitti askareitaan, eikä kenelläkään ollut ylimääräistä huomiota kiinnitettäväksi purppurapäiseen poikaan, joka syystä tai toisesta kiiruhti ohitse. Muutama hätäilevää nulikkaa väistelevä päätyi kyräilemään tämän suuntaan ärsyyntyneesti, mutta ei sen vakavampaa. Eipä niin, että se olisi tosin lohikäärmettä hillinnyt. Peto suitsi edelleen tätä eteenpäin minkä vain ehti. Se huusi pojan tajuntaan, miten joka puolella vaani vaara. Kukaties kiireinen väki vain teeskenteli, ja aikoikin saman tien napata tämän kun poika vain herpaantuisi! Vartiossa olevan samoojan heittämä, tylsistynyt katse sai äkkiä vaarallisempaa sävyä pedon maalailemissa uhkakuvissa. Linnakkeen pihan myllerrys ei suinkaan ollut suojaavaa ja kätkevää, vaan suoranainen vaarojen kurimus, hirvittävä vihollisten pesä! Pojan piti kiirehtiä, juosta, paeta! "Katsoisit eteesi!" jokin matkalainen ärähti pojan perään kun tämä pyyhälsi ohitse. Mies kumartui noukkimaan maasta pudottamiaan kantamuksia... vai tapailiko tämä käteensä sittenkin asetta, jolla hyökätä pojan selkään? Lohikäärmeen mielestä ehdottomasti kyllä, ja tieto suotiin nulikallekin. Moinen pelottelu unohtui kuitenkin nopeasti, sillä väkijoukon lomasta alkoi edestäpäin pian häämöttää jotakin. Silta... ja hankaluuksia. Joen ylittävän kulkuväylän edustalla nimittäin seisoi naispuolinen samooja, jonka olemus ja asento vihjailivat pahasti, että tätä jopa kiinnosti keitä sillan yli tarkalleen ottaen oli menossa. Vartijan olemus oli tarkka ja tapa, jolla tämä seisoi tientukkeena vähintäänkin jämäkkä.
"Hei, poika! Mihin sinulla on kiire?" vartija huikkasi saman tien, kun erotti kohti hätäilevän nulikan väen joukosta. Nainen kurtisti aavistuksen kulmiaan ja kohotti toisen kätensä kupeelleen miekan kahvalle kuin näyttääkseen olevansa tosiaankin valppaana. Suoranaisen hyökkäävä tai vihamielinen tämä ei ollut, mutta selvästikin kummissaan ja aikeissa ainakin kuulustella sillan ylittäjää ennen kuin päästäisi tämän ohitse. Paha vain, että juuri tuossa kohtaa, pojan lähestyessä siltaa ja tientuketta, kajahti takaa toinen ääni, joka sai lohikäärmeen hoputtamaan ja hätäilemään vain entisestään. "Odota! Pysähdy!" kaikui ainakin jossain määrin tuttu huuto nulikan takaa ja väkijoukon läpi. Ja toden totta, sieltä puski nyt läpi Kazimir. Miehen katse oli iskostunut vihdoinkin löytyneeseen purppurapäiseen nulikkaan, jonka suuntaan hän luovi ihmettelevän väen lävitse. Mies ei näyttänyt kovinkaan tyytyväiseltä juuri nyt...
Kiiruhda! Livahda sen vartijan ohitse! Olet pieni, sukella sen ohitse ja pakene! Pakene! lohikäärmeen kuumeinen käsky kaikui pojan mielessä. Heille ei varmasti olisi luvassa muuta kuin pahaa, jos he nyt jäisivät kiinni!
|
|
|
Post by spyrre on May 8, 2016 14:03:20 GMT 3
Olisi varmasti tuntunut vähintäänkin oudolta kuinka todellisuudessa lopulta varsin nopeasti tapahtunut välikohtaus oli heittänyt vain Kissaa hakemaan lähteneen pojan asiat vain hetkessä tällaiseen syöksylaskuun, mutta purppuratukan hätäistä mieltä kansoittivat nyt aivan muut ajatukset ja tuntemukset kun tämä viimein huojahteli vastahakoisesti takaisin linnakkeen kuhisevalle pihalle. Pakoon yllyttävät ajatukset kaikuivan hänen päänsä lävitse lietsoen muutenkin vauhkoa oloa entisestään, ja tukalasti nieleskelevä nulikka seisahtui vielä hetkeksi epäröiden tallirakennuksen varjoihin mittaillakseen vainoharhaisesti ympäristöään ja ohitse kulkevia ihmisiä katseellaan kunnes lohikärmeen komennot hänen takaraivossaan viimein saivat tämän kokoamaan mitä hänen hermoistaan enää oli suunnilleen jäljellä ja ajoivat tämän uudestaan liikkeelle. Kaikkien hätäisten huutojen seassa tuskin oli tilaa hänen omille uupuneille ajatuksilleen eikä poika osannut tehdä muutakaan kuin totella, luikkien varautuneesti pihalle väenhulinan joukkoon. Hän ei tiennyt kuinka hyvin edes pystyi verhoamaan säikyn, ymmyrkäis-silmäisen olemuksensa vaikka yrittikin tehdä näin, mutta ainakaan aluksi ei vaikuttanut siltä että pihan hyörinä olisi muuttunut paljoakaan tallin tapahtumienkaan jälkeen... ei sillä, että tämä olisi auttanut rauhoittamaan niin pedon mieltä kuin tämän eteenpäin ajamaa nulikkaakaan. Jokainen liian läheltä kulkeva muukalainen kuin muureilta suunnilleen hänen suuntaansa viskattu pitkästyneen samoojan katse tuntui saavan pojan tykyttävän pulssin kiihtymään ja ryhdin painumaan kuin pakoilevalla eläimellä kun tämä hivuttautui hiljakseen pihamaan poikki, samalla rakennuksia ja maamerkkejä pälyillen tallilta kohti hailakassa auringossa kimmeltävää jokea. Tämän solina kantautui elämän äänien lomasta hänen korviinsa ja purppuratukka kiirehtikin askeleitaan tätä kohti kuin ääni olisi lupaillut turvaa kaikelta hänen ympärillään vellovalta pahansuopuudelta ja väijyviltä vaaroilta joita lohikäärme maalaili. Nyt ei ollut aikaa miettiä vaan oli paettava, ennen kuin epäilemättä hirveät seuraukset löytäisivät hänet... oikeastaan lohikäärmeen varoittaessa asiasta hänkin taisi nähdä joutilaasti käyskenteleviä samoojia pyörimässä ympäriinsä nyt muutaman vähemmän kuin aikaisemmin... Havainto joka tuntui suorastaan varmistavan hänen mielessään kaikuvan vainoharhaisuuden sai pojan ähkäisemään tukalasti ja kiirehtimään nopeammin eteenpäin, lähes törmäten johonkuhun. Kärttyisä ärähdys kajahti hänen jälkeensä ja nulikka singahti refleksinomaisesti pakosalle ennen kuin ehti edes tajuta mitä tarkalleen oli meneillään, hädintuskin luoden edes pelästynyttä katsetta olkansa ylitse mennessään. Kukaan ei kuitenkaan tästä huolimatta tuntunut olevan vielä lähdössä heidän peräänsä eikä hän helpotuksekseen nähnyt tuttuja kasvojakaan väkijoukossa, joita hän pelkäsi jokaisella askelella... Mutta lohikäärme ei antanut hänen unohtaa hetkeksikään millaisessa vaarassa ja kiireessä he olivat, piiskaten poikaa ajatuksillaan eteenpäin yhä suuremmalla kiireellä. Kukaties hänen olisi pitänyt hävetä sitä kuinka helppoa tämä olennolle oli, mutta nulikalla ei ollut nyt niin hermoja kuin jaksamistakaan jäljellä tällaiseen varsinkaan pakonsa keskellä...
Joenranta sekä kauempana häämöttävä silta lähestyivät hätäisin, pelokkain askelinkin lähestulkoon piinaavan hitaasti, mutta lopulta poika kuitenkin sai huomata päämääränsä hiipineen varkain lähemmäs kuin hän oli hahmottanutkaan. Hätäinen purppuratukka valpastui nopeasti tajutessaan tämän kääntäen koko huomionsa ympäristönsä pälyilystä kohti tätä luvattua pakoreittiä, sävähtäen kuitenkin huomatessaan sillan edessä seisovan samoojan. Naisen olemuksessa oli valppautta ja tarkoituksenmukaisuutta joka kertoi jo kauempaa tämän olevan paikalla täysin tarkoituksella joka oli omiaan lähettämään hyytävän väreen jo muutenkin säikyn nulikan selkärankaan ja saamaan tämän empimään... lohikäärme ei kuitenkaan antanut armoa lietsonnaltaan, pakottaen pojan pian jälleen liikkeelle tykyttävästä pulssistaan huolimatta. Hän alkoi hivuttautua uudelleen eteenpäin toivoen epätoivoisesti ettei sillanvartija kiinnittäisi häneen huomiota... mutta taisi olla jo arvattavissa että moinen oli varsin turha toivo. Vaikka poika lähestulkoon pidätteli hengitystään kääntyi samoojan tarkkaavainen katse kuitenkin hänen suuntaansa ennen kuin nainen huikkasikin ilmoille määrätietoisen kysymyksen. Saattoi tietysti olla että tämä kuului sillanvartijan toimenkuvaan taikka tätä ihmetytti miksi säikyn näköinen, yksinäinen keskenkasvuinen edes oli yrittämässä sillan ylitse mutta purppuratukka säpsähti välittömästi kuin hirvittävien syytösten edessä nostaen naista vältelleen katseensa nopeasti syyllisesti räpytellen tähän.
"Egh... Mä... tuota... mun pitäisi vaan mennä..." se onnistui viimein tapailemaan onnistuttuaan haparoimaan edes jollakin tavalla hermojaan kasaan vastatakseen. Hänen ajatuksensa kompastelivat jälleen toistensa ylitse purppuratukan yrittäessä nopeasti keksiä jonkinlaista mahdollisimman viatonta syytä ylittää silta ja tämä kohotti aavistuksen neuvottomasti kättään viittaamaan eteenpäin kaiketi jonkinlaiseksi havainnollistukseksi minne hän oli menossa. Mutta tätä pidemmälle hän ei koskaan ehtinytkään kun takaa väkijoukosta äkkiä kajahti huuto jonka hän kauhukseen tunnisti välittömästi. Hänen sydämensä tuntui jättävän lyönnin väliin kun poika pyörähti refleksinomaisesti katsomaan taakseen, ymmyrkäisiksi levinneiden silmien levitessä entisestään kun hän tajusi tarkalleen mitä näki. Kazimir työntyi pihan poikki suoraan häntä kohti, eikä tainnut olla epäilystäkään siitä että tämä oli jo nähnyt hänet... tai siitä, ettei mies näyttänyt juuri nyt alkuunsa suopealta. Nulikka ähkäisi kauhistuneen katseen singahtaessa miehestä hänen edessään seisovaan vartijaan, mitä tahansa pakoa piirityksestään etsien. Kuitenkin lohikäärmeellä kuului olevan neuvonsa tähänkin eikä olonsa varsin nurkkaan ahdistetuksi tunteva nulikka ehtinyt jäädä viivyttelemään. Se loi vielä viimeisen varsin kärvistelevän katseen hänen peräänsä huutavaan mieheen epäröiden silmänräpäyksen verran ennen kuin tämä jännittyi uudestaan. "Mä... äh... anteeksi--!" se töksäytti sekavasti ja jokseenkin määrittelemättömästi ympärilleen jäämättä kuitenkaan miettimään mahtoiko kukaan edes varsinaisesti kuulla tätä ennen kuin viimein pyörähti takaa-ajetun tarmolla ympäri kohti siltaa. Ennen kuin ehti edes ajatella yhtään pidemmälle nulikka jo singahti eteenpäin lähestulkoon sukeltaakseen siltavahdin ohitse, ja rynnätäkseen sitten minkä kintuistaan saattoi tiehensä. Kun eläimellinen pakoreaktio oli viimein laukaistu suuntautui kaikki jännittyneen pinnan alla häälynyt energia tähän ilman enää minkäänlaista harkintaa... jos tämä oli ollut hänen takanaan näkymättömissä häälyvän pedon tarkoituskin, oli tämä tainnut onnistua yrityksessään.
|
|
|
Post by submarine on May 8, 2016 22:41:46 GMT 3
"Odotahan nyt vähän, poika. Sinä et ole menossa tästä mihinkään itseksesi!" siltaa vahtiva samooja töksäytti topakasti nulikalle, kun tämä yritti selittää aikovansa joen toiselle puolelle. Kaikesta päätellen yksinäinen keskenkasvuinen aikomassa ties mihin, pois ainoasta edes nimellisesti turvallisesta paikasta lähi- ja hieman kauemmallakin tienoolla ei ollut aivan niin helposti sivuutettava näky kuin tämä itse olisi toivonut... etenkään, kun joku huomattavasti täysikasvuisempi oli ilmeisesti tulossa jo selvittämään tilannetta. "Onko tuo sinun... isäsi tai jotakin? Odotahan nyt siinä niin katsotaan mistä tässä on kyse", nainen tokaisi, kurottaen jo poikaa kohti kuin aikoen napata tästä kiinni. Asenne oli topakka, mutta samooja ei kuitenkaan tuntunut olevan vielä aivan kärryillä tästä oudosta tilanteesta. Kun nulikka sitten äkkiä ilman suurempia varoituksia koukkasikin villillä pyrähdyksellä tämän ohitse, haroi käsikin vain tyhjää. Aavistuksen hämmentyneesti nainen räpäytti silmiään, ennen kuin käännähti pakenijan perään. "Hei! Pysähdy! Siellä on vaarallista!" samooja huudahti pojan perään. Tämä näytti olevan hieman kahden vaiheilla siitä mitä karkulaiselle olisi pitänyt tehdä, kaiketi koska asia ei välttämättä lopulta edes kuulunut naiselle. Sitten tilanteeseen kuitenkin liittyi vielä kolmaskin tuttu ääni, joka kajahti kuuluville kovana ja käskevänä. Ja jos Kazimirin ääni aikaisemmin oli saanut lohikäärmeen suitsimaan poikaa entistäkin kovempaa, ei tämä ainakaan jäänyt toiseksi.
"Ota se poika kiinni! Se on vaarallinen!" kajahti linnakkeen suunnalta ilmoille syvä, käskemiseen tottunut ääni. Ja toden totta: jos nulikka tohti heittää olkansa ylitse edes hätäisen vilkaisun, pystyi tämä erottamaan vaivatta vanhan, arpisen ja tuiman samoojapäällikön. Mies tunki ihmisten ohitse vähintäänkin yhtä hanakasti kuin Kazimir, joskin sillä erotuksella että tällä oli vanavedessään ainakin puolentusinaa muutakin samoojaa. Lisäksi kaikilla näistä oli miekat kädessä, mikä sai väen väistymään kunnioitettavan nopeasti pois tieltä. Vaikkei tämän kasvoja kunnolla erottanutkaan kaukaa ja ihmisten keskeltä, hyökyi miehen asenne kuitenkin melkoista uhkaa ja yrmeyttä. Toisin kuin lohikäärme oli väittänyt, tämä ei selvästikään ollut kauhistunut hiljaiseksi ja pelokkaaksi pienestä runnomisesta... Nopeaa käskyä enempää ei tarvittu siltaa vahtineen samoojankaan valpastuttamiseksi. Nainen tuskin tiesi vieläkään mistä varsinaisesti oli kyse, mutta ainakin tämä osasi totella käskyjä. Tämä huusi pojan perään vielä uuden käskyn pysähtyä, tällä kertaa huomattavasti ärhäkämmin. Ääntä ei seurannut kuitenkaan enää odottelua, vaan ikävä ja kohtalokas ääni kun miekka kiskaistiin huotrastaan. Tätä olisi varmaankin odottanut seuraavan juoksuaskelia tai jotakin muuta ikävää, mutta jos totta puhuttiin, oli seuraava ääni enemmänkin ikään kuin... muksahdus. Ja sitä seuraavana kuului jonkinlainen vaimea älähdys ja molskahdus... ja sitten taas huuto. Tällä kertaa huutaja ei tosin ollut nainen, eikä myöskään vanhempi samooja. "Odota! Pysähdy!" kuului jälleen uusi käsky. Tällä kertaa huutajana oli tosin Kazimir.
Äsken vielä siltaa kohti harpponut Kazimir seisoi nyt suunnilleen niillä paikkeilla, jossa siltaa vartioinut samooja äsken oli nököttänyt. Nainen puolestaan oli kadonnut johonkin... tai jos tarkkoja oltiin, tämä räpiköi nyt joessa, haroen otetta rantatörmästä samalla kun yritti olla uppoamatta raskaiden varusteidensa kanssa. Tyrmistyneestä mekkalasta päätellen tämä ei ollut ainakaan omasta halustaan loikannut veteen... mistä taisi kieliä sekin, että mies puristi nyt kädessään tältä napattua, sillalta viskaamisen sivussa riistettyä miekkaa. Jostain kumman syystä hän ei myöskään rynnännyt suoraan pojan perään, vaan yritti vain huutaa tätä pysähtymään. Olisi kukaties yrittänyt uudelleenkin, mutta sitten jokin muu vaati huomiota - saapuvien samoojien joukko, jos tarkkoja oltiin. "Minä tiesin, että teissä kummassakin oli jotakin mätää! Hirviöitä ja murhamiehiä! Ei minun linnakkeessani! Täällä määrään minä! Ja te saatte maksaa tällaisesta pelistä!" samoojapäällikkö ärähteli tullessaan. Tämän vanavedessä seuraavat miehet näyttivät totta puhuen olevan varsin ulkona tilanteesta, mutta tekivät kuitenkin kuten oli käsketty ja seurasivat valmiina toimimaan. Jotakin oli meneillään, ja tuimat samoojat tiesivät kyllä millä sellainen saatiin loppumaan; teräksellä. "Odottakaa! Tämä on jokin väärinkäsitys! Odottakaa!" Kazimir huudahti vastaukseksi uhoa puskeville samoojille. Hän kohotti toisen kätensä kuin käskyksi pysähtyä, mutta katsoi silti sovittelevista sanoistaan huolimatta parhaaksi nostaa näkyville myös puristamaansa miekkaan. Se hidasti joukon etenemistä todennäköisesti paljon enemmän, kuin mikään muu.
"Poika! Pysähdy! Minulla ei ole hajuakaan mistä tässä on kyse, mutta nyt sinä juokset kuolemaasi!" Kazimir huudahti ilmoille. Hän ei tohtinut irrottaa katsettaan sillan eteen levittäytyvistä samoojista miekkoineen, mutta ääni oli silti kuuluva. Mikä oudointa, ei se myöskään ollut suoranaisen vihamielinen... ei, vaikka lohikäärme kovasti yrittikin väittää niin. Se oli enemmänkin vetoava. Eipä niin, ettäkö mies olisi juuri nyt voinut kiinnittää paljoakaan huomiota nulikkaan, tai estää tätä jos tämä päättäisi kuitenkin vain rynnistää ties minne... joskaan hänen tuskin myöskään tarvitsisi. Pysäyttämisen hoitaisivat todennäköisesti hänen puolestaan pitkän sillan toisessa päässä odottavat vartijat, jotka olivat jo valpastuneet linnakkeen suunnalta kohoavaan hälyyn. Vastarannalla kohoavassa pienessä vartiotornissa näkyi kuhinaa, kun useampikin samooja tähysi mitä oikein oli meneillään. Silta oli vartioitu tarkkaan joen toiseltakin puolelta.
Alkoi pahasti näyttää siltä, ettei lohikäärme kaikesta vakuuttelustaan huolimatta kukaties ollutkaan miettinyt kaikkea aivan loppuun...
|
|
|
Post by spyrre on May 9, 2016 14:35:29 GMT 3
Edes sillan ylitse pääseminen ei ikävä kyllä osoittautunut niin helpoksi kuin hätäinen nulikka oli epäilemättä toivonut.... tai olisi saattanut toivoa jos tällä olisi ollut tilaisuutta ajatella nyt yhtään mitään muutakaan. "Tuota... mutta... Mutta mun täytyy...!" neuvoton poika aloitti, kuitenkin epäröiden jälleen kuin huomaten itsekin ettei oikeastaan edes tiennyt millä olisi voinut yrittää perustella aikomuksensa uskottavasti ja kääntää sillan vartijan pään. Purppuratukan hätäiset selittelyt eivät selvästikään vakuuttaneet samoojaa vaan aiheuttivat naisessa selkeää hämminkiä, eikä tällä ei ollut aikomustakaan päästää outoa keskenkasvuista yksin ohitseen. Tämän jämäkkä komento sai pojan luimistumaan nopeasti kuin vain soturin pidättelevästi ojennettu käsi olisi ollut jotakin suorastaan murhaavaa... ja tätä pidemmälle pakenemaan piiskattu nulikka ei jäänyt enää tilanteen kehittymistä seuraamaan, varsinkin Kazimirin harppoessa jo uhkaavan määrätietoisesti lähemmäs. Ehtimättä edes hämmentyä sitä kuinka samooja oletti lähestyvän miehen olevan hänen sukulaisensa poika sukelsi villisti yllättyneen naisen ohitse tämän ulottumattomiin ja kompuroi paniikinomaisesti sillalle valmiina jatkamaan juoksuaan... mutta ikävä kyllä huono onni (tai sitten vain puhdas harkitsemattomuus) ei ollut vieläkään näyttänyt koko kättään. Purppuratukka tuntui vain kiirehtivän vauhtiaan kun nainen huusi hämmentyneenä hänen peräänsä... kunnes äkkiä takaa kajahti äkkiä jälleen uusi, ikävän tuttu ääni, joka sai väkisinkin nulikan hätäisen katseen singahtamaan vielä olkansa ylitse. Ja vilkaisua enempää tämä tuskin edes tarvitsi tajutakseen millainen uhka marssi Kazimirin keralla hänen peräänsä, varsinkin hyvin hälyttävän käskyn valossa joka oli jo saanut äkillisestä paosta hämmentyneen vartijan reagoimaan... puhumattakaan siitä aseistautuneesta ja tuimasta (vaikkakin kukaties vielä toistaiseksi hieman epätietoisesta) joukosta joka kiirehti kohti suuntaavan nyt avoimen vihamielisen vanhan samoojan jäljessä kohti rantaa.
Jos tilanne oli ollut tukalissa kantimissa aiemmin, oli tämä jälleen menossa hyvää vauhtia entistä pahemmaksi... tosin, likimain siihen malliin kuin poika sekä tämän takaraivossa huutava lohikäärme olivat uumoilleetkin. Paikalle harppovan joukon kärjessä kulkeva karu soturi oli ottanut aiemman välikohtauksen kaikkea muuta kuin hyvin mutta ei selvästikään ollut säikähtänyt hiljaiseksi kuten peto oli epäilemättä olettanut vaan reagoinut sen sijaan varsin nopeasti ja harkitusti. Ei voinut kaiketi sentään sanoa että nulikka olisi katunut miehen eloonjäämistä mutta huojennus tästä oli eittämättä jäänyt hamaan menneisyyteen varsinkin tämän myötä kun samooja marssi aseistautuneen joukon keralla takaisin hänen peräänsä. Kauhistunut poika kykeni lähestulkoon aistimaan samoojajoukon vihamielisyyden jo kauempaakin, ja tämä pyörähti hätäisesti ähkäisten uudelleen ympäri rynnätäkseen eteenpäin pitkin siltaa mahdollisimman kauas rannasta. Lohikäärmeen ääni kaikui hänen päässään lietsoen kaaosta entisestään mutta siltikin hän saattoi kuulla sillanvartijan jo huomattavasti ärhäkämmän äänen takaansa... sekä entistä hälyttävämmän metallisen sihahduksen. Poika kompuroi eteenpäin entistä paniikinomaisemmin olettaen seuraavaksi kuulevan naisen juoksevat askelet... mutta yllättäen näin ei käynytkään. Sen sijaan takaa kantautui sarja huomattavasti epämääräisempiä ääniä sekä melkoinen molskahdus jotka saivat jopa vimmaisen paon keskelle lietsotun nulikan hämmentymään tarpeeksi havahtuakseen edes sen verran että tämä löysi malttia luoda uuden katseen taakseen kun Kazimirin ääni kajahti ilmassa uudelleen. Näky joka rantatörmällä odotti ei selvästikään ollut mitään, mitä purppuratukka oli odottanut. Tämä oli vähällä kompuroida kinttuihinsa silkasta yllätyksestä joutuen tarraamaan hätäisesti ähkäisten sillan kaiteeseen vieressään ollakseen suistumatta alas vuolaaseen veteen vartijan tapaan, mutta vaikutti siltä että ainakin hetkeksi pojan villi pako sekä tähän keskittyneet pasmat oli keskeytetty lohikäärmeen hurjistuneesta äänestä huolimatta.
Laiha nulikka puristi puuskuttaen sillan kaidetta karhea puu kivuliaasti kämmeniinsä pureutuen, kuitenkin ryntäämättä samantien uudestaan liikkeelle. Hän tuskin oli kerännyt vieläkään lähellekään tarpeeksi etäisyyttä rantaan mielenrauhansa tai minkään muunkaan hyväksi, mutta sillan päässä oli muhimassa aivan uusi hämminki joka tuli purppuratukallekin täytenä yllätyksenä. Tämä pälyili taakseen varsin tyrmistynein elkein yrittääkseen hahmottaa mitä oikein oli meneillään, mutta nämä katseet tuntuivat aiheuttavan entistä enemmän epätietoisuutta ainakaan minkään selvittämisen sijasta. Tämä joutui käyttämään joitain kalliita sekunteja tajutakseen Kazimirin seisovan sillalla siinä, missä hän oli nähnyt vartijan viimeksi, löytäen sitten naisen itsensä räpiköimästä puolestaan joesta, vähintäänkin yhtä tyrmistynein elkein. Näytti siltä kuin... mies olisi tyrkännyt takaa-ajoon valmistautuvan samoojan alas ja asettuneen nyt tämän miekka kädessään sillan suulle, samalla kun hurjistunut samoojajoukko parveili lähemmäs odotettavasti kaikkea muuta kuin ilahtuneena moisesta. Vihaiset huudot leikkasivat jälleen ilmaa johon Kazimir tällä kertaa vastasi, kääntyen puolestaan kohtaamaan joukon. Oli kuin... tämä olisi yrittänyt pidätellä vanhaa raivostunutta samoojaa huutaen jotakin väärinkäsityksestä mutta siltikin puristamaansa miekkaa kohottaen. Moinen käänne sai vieläkin pakenevan eläimen tapaan puuskuttavan pojankin epäröimään. Kazimir huusi uudestaan, tällä kertaa jälleen hänelle mutta kuitenkaan perään juoksematta. Tämän ääni kuulosti suorastaan yllättävän vähän kaunaiselta tai uhkaavalta saaden nulikan räpäyttämään epäröivästi silmiään kerran jos toisenkin jyskyttävän pulssinsa lomasta. Peto hänen mielessään metelöi entistä hurjemmin ajaakseen hänet uudelleen liikkeelle, mutta poika ähkäisi ravistaen sitten tukalasti päätään kuin yrittäen löytää edes jotakin tolkkua hänen mielessään sekä ympärillään vellovasta kakofonisesta kaaoksesta.
"Äh... odota vähän... Se... sehän... Miksi se..." se mutisi sekavasti tihrustaen rannan suuntaan. Kazimirinhan olisi pitänyt... eikö Lothar muka ollut kertonut...? Hätäinen katse mittaili niin miestä kuin tämän eteen seisahtunutta samoojajoukkoa pyyhkäisten sitten viimein eteenpäin kohti vastarantaa, joka saikin purppuratukan henkäisemään typertyneenä ja jännittymään uudestaan. Rannalle oli vielä paljon matkaa yli myllertävän veden mutta hän saattoi silti nähdä tämän tänne saakka... ja näky, joka täällä erottui oli omiaan romuttamaan lähestulkoon kaikki pojan huterat toiveet. Sillan toisessa päässä, hänen sekä kyseenalaisen vapauden välissä kohosi vartiotorni jossa erottui jo nyt melkoinen valpas kuhina kun lisää samoojia parveili esille metelin houkuttelemina. Nämä eivät vielä rynnänneet vastaan sillalle, mutta näiden tuskin tarvitsikaan... poika tajusi kauhukseen olevan silti visusti kahden tulen välissä, suojatta ja jumissa keskellä siltaa. Olemukseen ilmestyi jälleen ilmeinen annos vauhkoutta kun laiha purppuratukka jäi pälyilemään vuoroin kumpaankin suuntaan kuumeisesti paikallaan liikehtien ilman minkäänlaista suuntaa minne jatkaa pakoaan. Syystä tai toisesta Kazimir pidätteli samoojajoukkoa linnakkeen edustalla mutta siltikään hänellä ei ollut mitään minne mennä... Hän tuskin saattoi enää kaiken tapahtuneen jälkeen edes selittää mitään tästä kenellekään, jos häntä edes kuunneltaisiin nyt senkään vertaa. Pojasta irtosi jokseenkin neuvoton inahdus ja tämä puristi hetkeksi kätensä jälleen ohimoilleen, kunnes ravisti jälleen villisti päätään. Lohikäärmeen vakuuttama suunnitelma oli vain ajanut hänet entistä pahempaan umpikujaan... ja nyt samoojapäällikkö kuului huutavan vihaisia uhkauksia jo tielle asettuneen Kazimirinkin suuntaan.
"Mä... äh... anteeksi, että... mun ei olis pitänyt sotkea sinuakin tähän" purppuratukka onnistui viimein ähkäisemään neuvottomasti likimain Kazimirin suuntaan henkensä haukonnan lomasta, vaikka saattoikin olla kyseenalaista mahtoiko toinen edes kuulla tätä kaiken muun mellakan ylitse. Tämä vilkaisi vielä mieheen ennen kuin ahdistettu katse pyyhkäisi samoojajoukon ylitse sillan molemmissa päissä... ja laskeutui sitten siihen ainoaan muuhun suuntaan minkä hän löysi. Joki alla oli leveä, epäilemättä syvä, kylmä sekä voimakasvirtainen ja vain kuohuvan pinnan katsominen sai nulikan kalpenemaan... mutta hän alkoi tuntea olevansa tiensä päähän ajettu, ilman vaihtoehtoja. Saattoi olla että lohikäärme hänen mielessään ei välttämättä innostunut moisesta päähänpistosta mutta ohikiitävän hetken purppuratukka kuitenkin tuijotti alas ilmeisen kyseenalaisia ajatuksia pyöritellen... kunnes tämän ote kaiteesti tiukkeni ja nulikka ponnistikin ylös, kuin olisi aivan vakavissaan aikonut loikata tämän ylitse. Ilmeisesti pakotie maata myöten oli katkaistu joten tämä ei keksinyt muutakaan kuin yrittää jatkaa vesiteitse... niin epätoivoinen ajatus kuin tämäkin epäilemättä olikin.
|
|
|
Post by submarine on May 9, 2016 22:22:14 GMT 3
"Minä sinulle väärinkäsitykset! Tuo penikka kävi kimppuuni jollakin noitavoimilla ja uhkasi tätä linnaketta tuholla! Tuo, jonka kanssa sinä lainsuojaton veljeilet!" samoojapäällikkö mylvi päin Kazimiria. Ilmeistä päätellen osa tämän mukana seuranneista samoojistakin kuuli syytökset nyt vasta ensimmäistä kertaa... mikä ei tosin ikävä kyllä tainnut ainakaan saada näitä empimään. Hieman kauempana, poissa samoojien miekkojen tieltä, alkoi kerääntyä muutakin väkeä seuraamaan tilannetta. Kazimir, joka seisoi yksin koko joukon tiellä, leveällä sillalla jota ei totta puhuen edes tukkinut, näytti kovin yksinäiseltä ja orvolta juuri nyt. Siltikään hän ei näyttänyt empivän tai haparoivan. Olipa se sitten hulluutta tai rohkeutta, yritti mies tosiaankin hillitä koko joukkoa. Samoojat olisivat todennäköisesti voineet rynniä hänet kumoon ja pois tieltä, tai vain iskeä hänet ylivoimalla maihin, heti kun viitsivät. Jostakin syystä nämä antoivat hänelle kuitenkin hetken armonaikaa, todennäköisesti lähinnä saadakseen huutaa rauhassa huudettavansa. "Minä en tiedä mistään sellaisesta. Mutta en minä myöskään aio päästää teitä lynkkaamaan poikaa jolle annoin sanani avustani! Me selvitämme tämän tilanteen nyt ensin, ennen kuin teemme mitään!" Kazimir huusi takaisin vastaukseksi. Se ei selvästikään miellyttänyt vanhaa samoojaa millään muotoa, ja roteva mies ottikin askeleen kohti siltaa. Loppujoukko seurasi perässä, innokkaimman harpatessa jopa edelle. Kazimir reagoi välittömästi ja suuntasi miekkansa intoilijaa kohti. Se hillitsi tätä ainakin hieman. "Turhaan sinä yrität meitä viivyttää! Olette ansassa! Jos et antaudu ja heitä miekkaasi menemään, komennan vain miehiäni ampumaan sinut täyteen nuolia! Ja tuon rääpäleen myös! Ette te ole ensimmäisiä typeryksiä, jotka ovat yrittäneet jotakin tässä linnakkeessa! Minun linnakkeessani!" parrakas samooja ärähteli, paukuttaen kädellä rintaansa vasten sanojensa painoksi. Tätä miestä vastaan oli nyt rikottu, eikä sellaista painettaisi villaisella.
Kael! Anna minulle valta! Minä suojaan sinua ja rankaisen näitä kaikkia typeriä kuolevaisia. Minä poltan koko tämän sillan ja kaikki jotka tohtivat sille astua! Minä näytän näille typeryksille, ettei lohikäärmettä uhmata! sihisi mahdin ääni purppuraisessa päässä. Lohikäärme tuntui haudanneet omat mahdolliset epäröintinsä uhman ja raivon alle nopeasti, kuten sille oli ominaista. Siitä hyökyi synkeää vihaa, yleisesti ja polttavasti mutta myös paljon tarkoituksellisemminkin. Samoojajohtajan uppiniskaisuus, se miten mies oli toipunut järkytyksestään ja yritti nyt taas jotakin, tuntui lietsovan petoa kuin viina liekkejä. Saattoi melkein tuntea, kuinka olento tempoi vasten kahleitaan ja yritti päästä taas vapaaksi. Ilman lupaa se ei kuitenkaan ilmeisesti siihen pystynyt. Ei tuo mies kauaa pidättele noita kaikkia. Kohta ne juoksevat sen kumoon ja käyvät päällemme. Tai kukaties ne vain kertovat sille meistä, ja sitten sekin liittyy niihin. Sinä tiedät jo, ettei näihin ihmisiin voi luottaa. Anna minulle valta! Minä pystyn suojelemaan sinua! Älä yritä edes väittää, etteikö se olisi oikein. Nämä ihmiset haluavat pelkkää pahaa meille. Meillä on oikeus puolustaa itseämme. Me varoitimme jo niitä! lohikäärme pauhasi ja ärjyi. Se itse tuntui ainakin uskovan omat sanansa täysin. Se loihti pojan päähän jo kuvia liekehtivästä sillasta ja vääntelehtivistä, palavista ihmisistä, jotka loikkivat kirkuen veteen. Se tuntui nauttivat mielikuvistaan itse suuresti. Ilmeisestikin ajatus siitä, miten poika vain pakenisi paikalta jonkin tällaisen jälkeen, oli täysin sietämätön. Ja vielä sietämättömämmäksi se muuttui, kun tämä sitten alkoi kavuta sillankaiteelle, kuin vain loikatakseen siitä alas. Saman näytti huomaavan myös Kazimir, eikä hänkään tainnut olla juuri sen tyytyväisempi mokomaan suunnitelmaan.
"Mitä sinä teet!? Alas sieltä! Pääset vain hengestäsi!" Kazimir ärähti äkkiä, uskaltauduttuaan heittämään puolittaisen vilkaisun kohti poika, kun tämä äkkiä alkoikin pyydellä häneltä anteeksi. Mies ei kuitenkaan pystynyt keskittymään nulikan edesottamuksiin sen pidemmäksi aikaa, sillä hetken hairahdus kirvoitti saman tien reaktion joukon innokkaimmalta. Ilman mitään erillisiä käskyjä yksi samoojista loikkasi äkkiä eteenpäin, tavoitellen tientukkeena seisovaa miestä miekallaan. Kazimir oli kuitenkin juuri niin valppaana, kuin vain melkein varman kuoleman edessä seisova mies pystyi olemaan. Hän perääntyi askeleen, ennen kuin iski vastaan. Teräs kalahti terästä vasten, ja kaiken väen seuratessa vierestä miesten ruumiit sekoittuivat toisiinsa ja tunkivat toisiaan vasten. Äkillisestä ja nopeasta yhteenotosta oli vaikea erottaa mitään. Totta puhuen se näytti pelkältä tönimiseltä ja vääntämiseltä, jossa miekkojen terät kiersivät pelottavan läheltä kumpaakin. Äkkiä Kazimir kuitenkin päästi ärähdyksen ja sysäsi hyökkääjän kauemmas. Tämä horjahti vasten sillan kaidetta, tuijottaen häntä tiukasti. Katseessa oli kuitenkin jotakin tyhjää ja lasittunutta, ja muutamaa hetkeä myöhemmin mies vajosi istumaan. Tämä tuijotti häntä edelleenkin, ja vasta nyt sivustakatsojat alkoivat erottaa, että tämä puristi kurkkuaan tiukasti. Sormien välistä tursusi kuitenkin verta, ja pian raaja valahti sivuun, paljastaen kaulaan vetäistyn haavan. Kazimir seurasi tätä katseellaan ja verinen miekanterä tanassa, kunnes oli varma ettei mies enää liikkuisi. Siinä kohtaa hänen oli pakko kiinnittää huomionsa muualle jo muutenkin.
"Murhaaja! Saastainen murhaaja! Tästä et selviä!" samoojapäällikkö karjaisi, kohottaen miekkaansa uhkaavasti. Nyt tämäkin alkoi jo edetä sillalle loppujen miestensä kanssa. Nämäkin huusivat nyt jo ties mitä solvauksia toverinsa surmanneelle ja tämän suojatille. Se pakotti Kazimirin perääntymään kauemmas, ja mennessään mies tarrasi nyt purppurapäistä poikaakin kiinni olkapäästä. Vaikea sanoa, oliko liike tarkoitettu enemmänkin suojaavaksi vaiko estämään panikoivaa nulikkaa loikkaamasta tuhoonsa, mutta joka tapauksessa sormet purisivat lujaa kun hän veti tätä mukanaan kauemmas etenevistä miehistä. Samaan aikaan sillan toisessa päässä häämötti kuitenkin jo liikkeelle lähteneitä samoojia, jotka harppoivat kohti välikohtausta. Nämäkin olivat ilmeisesti tajunneet asiantilan. "Älä murehdi. Me emme ole vielä kuolleita. Emmekä tule olemaankaan", Kazimir totesi pitelemänsä pojan suuntaan. Tilanteen huomioonottaen hänen äänensä oli varsin tasainen ja varma. Pelkoa siinä ei ollut kuin siteeksi asti - sen verran kuin oli soveliasta kun edessä häämötti iso joukko aseistautuneita, vihaisia miehiä. Totta puhuen hän ei tuntunut edes perääntyvän kuin olisi ollut aikeissa paeta - aivan vain jo senkin takia, ettei tältä sillalta selvästikään oltu pakenemassa paitsi joen kuohuihin. Siinä oli enemmänkin viivyttävää sävyä. Kuin hän olisi yrittänyt vain pitkittää koko tilannetta jotakin käsittämätöntä syytä varten. Lohikäärmeeltä moinen jäi kuitenkin ainakin täysin huomiotta. Peto karjui nyt vain ohjaksia itselleen ja oikeutettua kostoa kaikille saastaisille samoojille... ja kukaties samalla kaikelle muullekin.
"Uskonpa, että selviää!" kajahti äkkiä aivan uusi ääni ilmoille, jostakin samoojien takaa. Siinä oli painoa ja voimaa, joka sai hurjistuneet miehetkin pysähtymään ja vilkuilemaan mistä oli kyse. Ja kun näiden päät kääntyilivät, saattoi miesten välistä erottaa, että sillan kupeeseen oli kerääntynyt uutta joukkoa. Jos tarkkoja oltiin, näyttivät nämä olevan samaa väkeä joka vielä jokin aika sitten oli toimittanut asioitaan linnakkeen pihassa. Eivät linnakkeen väkeä, vaan ainoastaan ohikulkijoita. Tämä joukko näytti sekalaisemmalta kuin varsin yhdenmukaiset samoojat, enemmänkin joukolta yksilöitä kuin miltään muulta, mutta siltikin näitä kaikkia yhdisti yksi varsin tärkeä seikka; jokainen näistä oli aseistettu, tuiman näköinen ja väkivaltaan tottuneen oloinen. Joukon ensimmäisenä seisoi hyvin pitkä mies, kapea mutta siitä huolimatta pelottavan jämäkän näköinen. Tätä koristivat arvet ja muut soturielämän jäljet, ja tämä puristi kädessään vasaraa, joka oli varmasti nähnyt käyttöä. Muu joukko oli kerääntynyt tämän ympärille, kaikki kovan ja kovettuneen näköisinä. Ainoa tästä eroava taisi olla Lothar, joka kaikessa viinan tuomassa turpeudessaan pilkotti epäluuloisesti ja huolestuneesti pälyillen näiden takana. "Linnakkeen vartija. Sinä tiedät kuka minä olen. Minä olen Milak Rautajalka, ja minulle ja tovereilleni sinä lupasit vieraanvaraisuutta tullessamme. Tuo mies, Kazimir, on seisonut uskollisesti rinnallamme, ja häntä vastaan sinä kohotat nyt miekkaasi. Tiedä, että yhtälailla sinä uhmaat nyt minua. Sinä tiedät kuka minä olen, ja sinä tiedät maineeni. Miehesikin tuntevat Rautajalan teot. Aiotko uhmata minua?" pitkä mies puhui syvällä äänellä, joka uhkasi muuttua melkein pelkäksi möreäksi mutinaksi. Siltikin jokaine samoojista ehdottoman varmasti kuunteli jokaisen sanan. Näiden päällikön raivokin tuntui nopeasti laantuvan monta piirua tällaisen edessä.
"Milak Rautajalka, meidän välillämme ei ole riitaa! Mutta minä olen tämän linnakkeen herra, ja tuo mies suojatteineen on uhmannut ja uhannut minua! Hän veljeilee jonkin noitavoimien kanssa ja vaarantaa koko linnakkeen ja kaikkien sen suojattien turvallisuuden, myös teidän! Minun velvollisuuteni on tuhota uhka ja rangaista syypäitä!" samoojien johtaja huusi valtavan miehen suuntaan. Tämä ei selvästikään voinut vain sivuuttaa ilmeisen mahtavaa ja tunnettua soturia edessään noin vain, mutta samalla vanha mies yritti kuitenkin kaikin keinoin pitää edes piirun verran valtaansa ja asemaansa. "Eli valitset uhman?" Milak rautajalka murahti kuuluvasti, kuin osoittaakseen kaikille paikalle kerääntyneille, että oli antanut miehelle vaihtoehtojakin. Linnakkeen muureilta oli kiireesti kapuamassa alas lisää samoojia, jotka sormeilivat hermostuneesti jousiaan ja miekkojaan kuin kahden vaiheella, kuuluiko heidän hyökätä vaiko perääntyä. Päällekäymiseen eivät ainakaan rohkaisseet pitkän soturin ympärillä seisovat, jotka olemuksillaan, aseillaan ja katseillaan pakottivat väkeä kauemmas tilanteesta.
"Poika. Sinulla on paljon, paljon selitettävää kun tästä selvitään. Minä en perusta apuni purnaamisesta. Mutta ensin meidän pitää selvitä sinne asti", Kazimir sihahti pitelemänsä pojan suuntaan. Nyt kun oli saanut otteen nulikasta, ei mies enää edes katsonut tätä kohti. Hän seurasi silmä kovana tilannetta, joka tuntui olevan aikeissa revetä entistäkin pahemmaksi väkivallaksi millä hetkellä hyvänsä. Hätäisillä teoilla tuntui olevan pahoja seurauksia...
|
|
|
Post by spyrre on May 10, 2016 17:15:02 GMT 3
Rannalla nouseva uhkaava meteli alkoi jo lähestulkoon kilpailla alapuolella kuohuvan joen kohinan kanssa kun samoojajoukkoa vastaan käynyt Kazimir kohtasi vanhan soturin miekka kädessään, mutta kuitenkin yrittäen vielä pidätellä näitä yllättävän harkituin ja periksiantamattomin sanoin. Moinen ei kuitenkaan saanut hurjistuneissa samoojissa taikka näiden uhmatussa johtajassa aikaan erityisen sopuisia reaktioita, mikä ikävä kyllä tuskin tuli yllätyksenä kenellekään. Niin henkisesti kuin fyysisestikin kahden (tai ties kuinka monen) tulen väliin ahdistettu purppuratukka saattoi kuitenkin vain tuijottaa kaikkea laajennein silmin kuohuvan veden ylle saarrettuna. Tämä ei tuntunut olevan itsekään aivan varma miten olisi reagoinut Kazimirin asetuttua vielä puolustamaan häntä jopa miekka kädessään vihamielistä samoojajoukkoa vastaan, eikä luultavasti ollut vaikea nähdä tämän olemuksesta kauempaakin kuinka poika jännittyi vanhan, julmasti aiemmin poltetun miehen ärähtäessä vastauksensa toisen estelyihin. Lohikäärme hänen mielessään oli varma siitä kuinka Kazimirkin kääntyisi heitä vastaan kuultuaan mistä oli kysymys ja rehellisesti nulikka lähestulkoon odotti tätä itsekin kun (kaiketi oikeutetustikin) raivostunut samoojapäällikkö suitsutti kauheiden noitavoimien kanssa veljeilystä. Purppuratukka sävähti ja tämän ryhti vajosi aavistuksen entisestään, päätyen kuitenkin räpäyttämään uudemmman kerran silmiään miekkosen vastatessakin yhtälailla taipumattomasti syytöksiin jotka suuntautuivat nyt jo tähänkin. Hetken se tuijotti hämmentyneenä paikaltaan liikkumattoman Kazimirin selkää, ravistaen sitten jälleen tukalasti ähkäisten päätään mielessään ärjyvälle pedolle. Tämä kaikki lietsoi olennon raivoa entisestään ja hän saattoi tuntea tämän tempovan jälleen itseään vapaaksi jakaen tulisia, kostonhimoisia ajatuksiaan hänellekin.
Rehellisyyden nimissä ei voinut väittää, etteikö ahdistunut purppuratukka olisi tässä tilanteessa jopa harkinnut lohikäärmeen ärhäkkää komennusta päästää tämä jälleen valloilleen. Jahdatun kauhulla edestakaisin paikoillaan liikehtivä nulikka horjui hetken kahden vaiheilla vaativien ajatuksien hyökyessä ylitseen. He... he olivat varoittaneet samoojaa, eikö? Ja siltikin... siltikin tämä oli jälleen heidän perässään, nyt jo apuvoimien keralla, valmiina tappamaan heidät molemmat... Taas, vaikka hän oli jo luvannut tälle useaankin kertaan ettei aikoisi jäädä aiheuttamaan ongelmia. Hän ei ollut halunnut mitään tällaista tapahtuvan, mutta samoojat jättivät vainollaan hänelle hirvittävän vähän vaihtoehtoja... Hän itse ei mahtanut näille mitään, mutta raivosta ärjyvä lohikäärme oli varma että kykenisi puolustamaan heitä. Miksi... millä oikeudella nämä edes hyökkäsivät heidän kimppuunsa näin? Nurkkaan ahdistetun eläimen tapaan pojankin mielessä kuohahti tavalla, jonka hän saattoi hämärästi muistaa vielä jostain menneisyydestään, joiden katkeruutta lohikäärme tuntui vain lietsovan. Jälleen mahtia tihkuvat, hänen omiaan vahvemmat polttavat ajatukset ja tunteet huokuivat hänen ylitseen sellaisella voimalla että poika lähestulkoon horjahti. Ulkomaailma häälyi ja tähän sekoittui savunkatkuisia kuvia roihuavasta sillasta ja käryävistä, huutavista ihmisistä. Kostoa ja takaisenmaksua ärjyvä peto tuntui suorastaan nauttivan synkällä riemulla maalailemistaan mielikuvista... kuitenkin murhanhimoiset ajatukset saivat pojan sävähtämään kuin neulalla pistettynä, joka viimein tuntui havahduttavan nulikkaa aavistuksen verran. Purppuratukka tuijotti hetken eteensä kunnes veti jälleen terävästi henkeä, puristaen jälleen päänsä käsiensä väliin hyytävän, typertyneen järkytyksen itäessä mielessään. Lohikäärme halusi...? Tuntui kuin peto olisi palanut halusta toteuttaa viimein uhkauksensa niin samoojien kuin koko linnakkeenkin suhteen, eikä tämä selvästikään epäröinyt, tämän aiemman pidättyväisyyden ollessa nyt tipotiessään. Niin nurkkaan ahdistetuksi kuin panikoiva nulikka itsensä tunsikin, sai moinen silti hänet kavahtamaan ja haraamaan ahdingossaankin viimein vastaan.
"Mitä? Eihän me voida...! Älä tee sitä...!" se sihahti hiljaa ja sekavasti hampaidensa välistä. Outo, varsin hyytävä tunne oli leviämässä hänen ylitseen ja poika epäröi, tummien silmien luodessa neuvottoman katseen kumpaankin suuntaan siltaa mitä tahansa muuta keinoa etsien, kunnes viimein suuntautuikin epätoivoisesti alas. Hän oli vieläkin varsin häkeltynyt tavasta jolla Kazimir seisoi vieläkin uhkaavasti huutavien samoojien tiellä luultavasti edes tietämättä ajatuksien kamppailusta takanaan... kaiketi näytti silti varsin kyseenalaiselta kuinka kauan mies saattaisi pidätellä koko lynkkausvalmista joukkoa periksiantamattomuudestaan huolimatta vanhan samoojan jo huutaessakin siitä kuinka määräisi pian miehensä ampumaan niin miehen kuin tämän oudon suojatinkin hengiltä uhkana koko linnakkeelle... mutta tämä tuntui viimein saavan epätoivoisen pojan kuitenkin sysäämään lohikäärmeen kaikesta huolimatta kauemmas ja ajoi tämän viimeisenä keksimänään vaihoehtona ylös kaiteelle. Moinen ei selvästikään ilahduttanut niin petoa kuin Kazimiriakaan kun mies äkkäsi hänen aikeensa viime hetkellä olkansa ylitse. Jälleen uuden varsin paniikinomaisen päätöksen partaalla kirjaimellisesti horjuva poika sävähti toisen ärähdystä vilkaisten miestä kuitenkin vastahankaisuuden ja tukaluuden sekaisin tuntein kuin olisi todellakin epäröinyt kaikkien varsin huonoilta tuntuvien vaihtoehtojen välillä... mutta tämä uusi hämminki oli vähällä kostautua välittömästi kohtalokkaalla tavalla. Yksi vanhan soturin lietsomista samoojista näki tilaisuutensa ja syöksähti äkkiä kohti Kazimiria saaden purppuratukankin huudahtamaan typertyneenä, ja muuta hän ei enää ehtinytkään tehdä kun kaksi miekkaa iskivätkin jo yhteen.
Miesten kamppailu oli hurja, väkivaltainen ja häkellyttävän nopea kun soturit sivalsivat toisiaan sillalla, joka ei varmasti ollut se paras paikka moiselle yhteenotolle. Kuohuvan veden yllä uhkaavasti horjuva poikakin jähmettyi pelästyksestä tuijottamaan hetken murto-osassa puhjennutta väkivaltaa. Hän hädintuskin kykeni edes hahmottamaan mitä tarkalleen edes tapahtui... ja sitten tämä olikin jo ohitse. Kazimir tyrkkäsi ärähtäen samoojan kimpustaan ja ilmassa löyhähti uhkaava häivähdys verta. Nulikka huojahti vaarallisesti kaiteella jolle oli kavunnut tätä tosin tuskin huomaamattakaan tuijottaen levinnein silmin lepattavan kuontalonsa alta toisiaan pistävän kiinteästi tuijottavia sotureita aseineen... kunnes tajusi itsekin samoojan puristavan kaulaansa jo jokseenkin paljon puhuvasti. Hänen järkyttyneen katseensa edessä miehen sormet viimein herpaantuivat paljastaen rumasti viilletyn kurkun, joka synnytti nopeasti entistä hurjistuneemman huutojen ryöpyn samoojan tovereiden keskuudessa. Typertynyt purppuratukka osasi hädintuskin reagoida kun Kazimir perääntyi huutavan joukon edellä hänen luokseen kuitenkin edelleen varsin harkituin elkein, tuntuen havahtuvan kunnolla vasta kun mies tarttui häntä tiukasti olkapäästä. Tämä näytti (kaiketi kaikeksi onneksi) sotkevan varsin tolaltaan olevan pojan pasmoja. Järkyttynyt katse kääntyi säpsähdyksen keralla kuolleesta samoojasta takaisin tähän, mutta nulikka tuntui jälleen tasapainoilevan itsensä kanssa tarpeeksi ettei tämä yrittänyt enää riistäytyä irti loikatakseen joen kuohuihin. Sen sijaan tämä räpäytti silmiään Kazimirin hämmentävän tyynelle tokaisulle ja epäröi jälleen vilkaisten varsin ahdistuneena nyt entistä suuremmalla tarmolla kohti molemmista suunnista kiirehtiviä samoojia, kunnes viimein vetikin jalkansa takaisin sillalle hampaitaan kirskauttaen. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä miehen päässä pyöri juuri nyt mutta oli hyvin vaikea uskoa (lohikäärmeen väitteistä huolimatta) että tämä kääntyisi äkkiä häntä vastaan sen jälkeen kun toinen oli syytösten kuulemisen jälkeenkin juuri surmannut yhden hänen kimppuunsa havittelevista samoojista tämän tovereiden silmien edessä... jonkin tällaisen oli väkisinkin pakko tarkoittaa jotakin. Niin vaarallinen teko kuin tämä olikin ollut varsinkin nyt murhaa ärjyvien linnakkeen puolustajien edessä, tohti Kazimir vielä lupailla heidän selviävän, jotenkin... kuin olisi tiennyt jotakin mitä muut eivät.
Purppuratukka joutui puremaan hammasta varsin kivuliaasti säilyttääkseen edes jonkinlaisen tolkkunsa kaoottisessa pääkopassaan jossa lohikäärme ärjyi ja tempoi jo kahta kauheammin. Estelyistä huolimatta peto halusi esiin toteuttaakseen uhkauksensa, tuntuen kuitenkin ohittavan hänen eteensä astahtaneen miehen täysin. Poika ravisti uudemman kerran tukalasti päätään vilkaisten sitten soturia epäröiden ja ymmällään, ennen kuin silmäsi uudemman kerran varsin hermostuneena kohti huutaen harppovia samoojia. Nyt näillä taisi olla entistä enemmän perustetta lynkata niin hänet kuin jopa Kazimirkin johon linnakkeen päällikkö oli suhtautunut varsin vastentahtoisesti jo alunperinkin... kuitenkin edessä oli vielä enemmän odottamattomia käänteitä. Äkkiä vihaisten syytöksiä huutavien äänien ylitse kajahti uusi, uhmakas ärähdys, joka sai nulikan keralla jopa hurjistuneet samoojat hätkähtämään. Hyökkääjät empivät jääden vilkuilemaan taakseen ja ilmeisen häkeltynyt purppuratukkakin seurasi uutta ääntä katseellaan, päätyen säpsähtämään uudestaan tajutessaan mistä tämä oli peräisin. Kaiken keskellä hän oli tuskin edes oivaltanut että kohtausta seuraamaan asettuneiden hämmentyneiden sivustakatsojien seasta oli työntynyt esille joukko tuiman näköisiä muukalaisia. Näiden edessä seisoi pitkä ja varsin uhkaavan näköinen mies jota ei ollut vaikea arvata äskeiseksi huutajaksi, mutta jota nulikka ei kuitenkaan tunnistanut. Tumma katse tuijotti outoa joukkoa Kazimirin takaa vilkaisten sitten miestäkin ymmyrkäisin silmin yrittäessään ilmeisestikin setviä epätoivoisesti mistä kirotusta edes oli kyse, kunnes tämä sävähti uudestaan pitkän kalpean muukalaisen puhuessa jälleen.
Kaikkien läsnäolijoiden jakamaton huomio suuntautui epäilemättä jälleen silmänräpäyksessä hurjan joukon edessä seisovaan uhkaavaan mieheen kun tämä jatkoi puhettaan matalaan, haastavaan sävyyn, sanansa samoojien päällikölle suunnaten. Myöskin hiljaiseksi paikalleen häkeltynyt nulikka kuunteli jännittyneenä ja ilmeisen varuillaan syntyvää sananvaihtoa jonka painon saattoi lähestulkoon tuntea kun Milak Rautajalaksi esittäytynyt muukalainen asettui joukkoineen haastamaan samoojia sekä näiden johtajaa. Vaikka nimi taisi olla vieras neuvottomalle purppuratukalle oli tällä selvästi painoarvoa joka sai linnakkeen puolustajatkin epäröimään, vaikka vanha samooja ei selvästikään aikonut sulattaa helpolla edes tätä sekaantumista. Poika ei voinut olla liikahtamatta jälleen varsin hermostunein elkein Kazimirin takana havahtuen kuitenkin hieman säpsähtäen kun tämä äkkiä sihahti painavan tokaisun hänen suuntaansa. Vaikka mies ei nyt edes katsonut hänen suuntaansa saivat terävät sanat siltikin nulikan luimistumaan välittömästi tukalaan sävyyn. Se avasi suunsa kuin sanoakseen jotain mutta epäröi saaden lopulta ilmoille vain jokseenkin epäkoherentin, vaimean ähkäisyn, kunnes laihat hartiat lysähtivät kuin hän olisi juuri jäänyt kiinni jostakin varsin raskauttavasta.... kuten tämä epäilemättä kyllä olikin.
Uusi odottamaton käänne oli muuttanut tilanteen dynamiikkaa jälleen melkoisesti ja vaikka vielä taisi hermostuneesti liikehtivälle nulikallekin olla epäselvää mihin suuntaan kaikki oli menossa, oli muukalaisjoukon väliin astuminen tainnut lykätä varmaa kuolemaa ainakin jonkin verran kauemmas... Päätellen niin näiden edessä seisovan pitkän soturin puheista kuin taustalla lymyilevästä Lotharista jota purppuratukka ei ollut aluksi edes huomannut, taisivat kyseessä olla joukko Kazimirin tovereita, muukalaisten eittämättä hälyttävästä ulkomuodosta huolimatta. Pojalla oli vieläkin ilmeisiä vaikeuksia suhtautua tähän kaikkeen kuten selvästi odottamattomaan tilanteeseen joutuneilla samoojillakin... mutta jos ei muuta taisi alkaa vaikuttaa siltä että ainakaan vielä ei tainnut enää olla tarvetta sukeltaa alas surkeaan hukkumiskuolemaan, tai kenties edes polttaa ketään elävältä... niin paljon kuin tämä luultavasti raivostuttaisikin äänettä vapauttaan ja kostoa ärjyvää lohikäärmettä. Vaikka epäröikin vaikuttaen tuskin ainakaan yhtään aiempaa vähempää säikyltä ja ymmyrkäis-silmäiseltä, tuntui Kazimirin tiukkaan otteeseen unohtunut nulikkakin jääneen seuraamaan jännittyneesti tilanteen kehittymistä, ja yrittäen tukalasti kädet päätään puristaen pidellä hurjistunutta petoa loitolla, vaikka tämän mahtia ja raivoa tihkuva riehunta sai hänen kallonsa tuntumaan siltä että tämä saattaisi haljeta. Jollakin ilveellä kaikki oli ottanut vielä aiempaakin hullumman ja kaoottisemman käänteen... ja rehellisesti tuntui olevan menossa kaikkea muuta kuin hyvään suuntaan vieläkin.
|
|
|
Post by submarine on May 11, 2016 17:58:10 GMT 3
Yksi jos toinenkin sai huomata olevansa nyt pattitilanteessa. Kazimir ja purppurapäinen nulikka olivat sellaisessa varsin kouriintuntuvasti, keskellä vihamielisiksi käyneitä samoojia ja veritekoja, jotka uhkasivat suorastaan ryöpsähtää päälle. Samaan aikaan kuitenkin myös samoojien päällikkö sai huomata joutuneensa melkoiseen pinteeseen. Äkkiä asioita sotkemaan ilmaantunut kovanaamaisten soturien joukko ei ollut noin vain sivuutettavissa... siitä huolimattakin, ettei mies selvästikään voinut myöskään vain alistua mokomien vaatimuksiin. Olihan tämä linnakkeen vartija ja käskynhaltija, ainoa auktoriteetti koko lähitienoolla. Tätä ympäröivät samoojat vilkuilivatkin jo johtajaansa tämän päätöstä odottaen. Suuren ja tuiman soturin edessä yksikään tuskin saattoi väittää odottavansa mahdollista kahakkaa, mutta silti nämä olivat selvästikin valmiita siihen - ylivoiman turvin, jos ei muuten. Alistuminen ulkopuolisten vaatimuksiin pelkkien uhkauksien vuoksi olisi eittämättä kova isku arvovaltaa vastaan - kuten myös sitä velvollisuudentuntoa, johon arpinen ja parrakas samooja selvästikin uskoi. Kauempaakin pystyi näkemään sen kamppailun, jota mies kävi sisällään muutaman armottoman ja lyhyen hetken ajan. "Tuo mies on jo surmannut yhden samoojistani. Moisesta on täällä vain yksi rangaistus! Milak Rautajalka, vaikka tiedänkin maineesi ja tunnen tekosi, en voi sallia sinun sanella lakia linnakkeessani. Mikäli kohotat aseesi minua vastaan, teet itsestäsi jokaisen samoojan ja jokaisen linnakkeen vihollisen. Sinäkään et pystyisi tekemään sellaista virhettä kärsimättä seurauksista", samoojapäällikkö lopulta puuskahti. Tämä puristi miekkaansa tiukasti. Miehen ympärillä seisovat samoojat päästelivät myöntäviä, kannustavia ääniä, ja etsivät samaan tapaan vankempia asentoja. Ei tämä tietenkään ollut ensimmäinen kerta, kun linnakkeen puolustajat joutuivat tarttumaan aseisiin - siihenhän he olivat valmiita joka päivä.
"Tämä ei lopu hyvin", Kazimir henkäisi matalaan ääneen, niin että se hädintuskin kuului edes pojalle, josta hän piteli kiinni. Mokomaa tuskin tarvitsi tähän hätään edes varsinaisesti sanoa, mutta kaiketi hän yritti kuitenkin varmistaa, että myös nulikka oli selvillä tilanteesta. Minkäänlaista varsinaista hätääntyneisyyttä ei miehessä näkynyt vieläkään, eikä hän näyttänyt olevan aikeissa kadottaa sisuaan enää tässä kohtaa. Mutta toisaalta, vaikea oli kaiketi väittää että tilanne millään tapaa miellyttikään. Mies sylkäisi ohimennen sillalle, kuin tyhjentääkseen suunsa ylimääräisestä, ennen kuin heitti nopean vilkaisun olkansa yli. Kourallinen samoojia lähestyi siitäkin suunnasta. Kauempana joen alajuoksulla näkyi myös vene, eittämättä samoojien, mutta sen verran kaukana ettei siitä voinut sanoa oikein mitään. Kukaties nämä eivät olleet vielä edes huomanneet kärjistynyttä tilannetta. "Pysyttele matalana. Tämä väki ei epäile iskeä sinuakin maihin jos vain saa tilaisuuden - tai jos satut olemaan tiellä. Niillä on jo käsky surmata sinut", mies sihahti toiselle. Hänen silmänsä haravoivat tilannetta laajemminkin, laskivat paikalle kerääntyjien samoojien määriä ja kiinnittivät huomiota etenkin niihin, joilla oli käsissään jousia. Sillalla he kaksi olivat täysin avoimia maaleja, eikä lähettyvillä ollut mitään muuta suojaa kuin joki. "Jos kaadun ja näyttää pahalta, niin saat loikata heti kun vain haluat. Yritä seurata jokea myöten, niin pääset ennenpitkää jonnekin", hän heitti vielä viimeisen laihan ja lohduttoman neuvon pojan suuntaan. Niin kyseenalainen kuin mokoma olikin, vaikutti mies kuitenkin olevan täysin vakavissaan asiasta. Enempään ei tainnut juuri ollakaan sitten aikaa, sillä Milak Rautajalka oli mitä ilmeisimminkin nähnyt tarpeekseen.
"Hyvä on. Sitten puhukoot voima", Milak Rautajalka murahti kuuluvasti. Mitään muuta ei sitten tarvittukaan, vaan yhdessä ainoassa hetkessä koko tilanne tuntui suorastaan repeävän. Soturit johtajansa ympärillä päästivät hirvittävän huudon, johon samoojat vastasivat hetkeä myöhemmin. Äkkiä sillan edusta ja linnakkeen piha täyttyivät myllerryksestä, kun taistelijat iskivät toisiaan vasten. Aseet viuhuivat, nuolet lensivät ja miehet huusivat. Taisteli alkoi ilman varoituksia tai armonaikaa, ja pian taisteltiin elämästä ja kuolemasta. Veri lensi ja miehiä kaatui. Teräs lauloi ja rääkyi. Milak Rautajalka näytti melkein kahlaavan läpi kahakasta, jakaen hirmuisia iskuja vasaralta, joka näytti melkeinpä pieneltä hänen käsissään. Hänen ympärillään soturit raivasivat tietä ja samoojat iskivät vastaan. Kaikki muuttui pelkäksi sekasorroksi, jonka katsominenkin riitti kouristamaan vatsaa ja päätä. "Surmatkaa linnakeen uhkaajat! Ei armoa!" karjui samoojien päällikkö, heiluttaen miekallaan tahtia. Vanhempi mies ei kuitenkaan pysynyt itsekään mitenkään taka-alalla, vaan iski sinne ja tänne siinä missä toverinsakin. Säälimättömästi tämä surmasi maahan kaadetun soturin ja iski seuraavaa päin. Tämän ympärillä taisteleva samoojajoukko oli kuitenkin pieni, ja heitä kaatui nopeasti. Linnakkeen suunnalta rynnisti lisää samoojia taisteluun, mutta nämä olivat hajallaan siinä missä Milak Rautajalka sotureineen iski yhtenäisenä, tiiviinä joukkona kuin terässuojuksen peittämä nyrkki. Silti mikään ei ollut varmaa, eikä kukaan ollut antamassa periksi.
Montaakaan hetkeä taistelu ei kuitenkaan pysynyt siististi pelkästään sillalla seisovien katsottavana. Kazimir oli odottanut valmiina ja valppaana, ryntäämättä vielä väliin mutta selvästikin tietoisena heidän asemastaan juuri nyt. Eikä aikaakaan, kun yksi hieman sivummalle jääneistä samoojista huomasi heidät. Mies harppasi sillalle karjuen, puristaen jo veren punaamaa miekkaa kädessään. Tämä ei edes epäröinyt käydä kohti miestä, joka oli jo surmannut tämän toverin - tai keskenkasvuista, joka oli jo käsketty surmattavaksi. Päinvastoin, kosto ja velvollisuus vain ajoivat miestä entisestään. Kazimir ei tuhlannut aikaansa mihinkään turhaan vakuutteluun tai pyytelyyn. Ehtimättä juuri säästellä hän sysäsi pojan sivuun ja hyökkäsi vastaan. Miekat viuhtoivat taas ja jalat kävivät näiden valmistautuessa iskemään. Hetkeksi laajempi kahakka muuttui melkeinpä samantekeväksi - vaan ei aivan. Joen toiselta puolelta kiirehtivien samoojien huudot kuuluivat jo...
Kael. Me voimme paeta vielä. Minun voimillani sinä selviät varmasti tuosta virrasta. Vaikka tuo mies ei aikoisikaan meille pahaa, uskotko että hän voi todella suojella meitä? Katso tätä sekasortoa! Tämä ei voi päättyä hyvin. Meidän on hylättävä tämä kaikki ja paettava! lohikäärme sihisi pojan pään sisässä tajuttuaan, miten tälle oli taas tullut hyvä paikka toimia. Siitä kuulsi nyt epämukava ja epävarma levottomuus. Kukaties peto oli mahtavampi kuin yksikään ihminen tässä paikassa, mutta ikävä kyllä sen oli otettava huomioon tiettyjä tosiasioita... kuten se, että sama ei tosiaankaan pätenyt poikaan jonka kautta olento nyt eli. Vähempikin teki kuolevain olon...
|
|
|
Post by spyrre on May 11, 2016 22:23:38 GMT 3
Alkoi tuntua jo suorastaan absurdilta kuinka pahasti tilanne jatkoi vyörymistään kuin uhkaava kivivyöry vuorenrinteellä... Vain pikkukivestä alkanut massa oli kerännyt hälyttävällä nopeudella ympärilleen jo ryöpyn lohkareita, eikä tämä selvästikään ollut vielä lähellekään valmista. Äkkiä uhattuna ei ollutkaan vain pelästyneesti pälyilevän purppuratukan (ja kaiketi lohikäärmeen) henki vaan myös tämän eteen harpanneen Kazimirin... sekä mahdollisesti lukuisia muitakin. Esiin astunut synkkä muukalaisjoukko Milakin johdolla ei selvästikään ollut aikeissa arastella yhteenottoa jollei näiden tieltä väistyttäisi... ja yhtä vähän tuntuivan periksi antamassa olevan samoojat. Kaksi joukkoa mulkoili toisiaan uhkaavasti kun näiden johtajat vaihtoivat vaatimuksia ja alkoivat saada kannustavia ääniä ympäriltään.Vieläkin äkillisesti kärjistyneen tilanteen mukana pysyäkseen pinnistelevä poika osasi vain seurata tapahtumia edessään häkeltyneenä ja pahaa aavistellen, nostaen sitten katseensa silmänsä entisestään leviten Kazimiriin kun tämä sihahti hiljaa, lisäten varsin pahaenteisiä neuvoja. Mies itse ei tuntunut epäröivän tai pelästyvän vaikka tämäkin jo selvästi odotti välikohtauksen yltyvän entistä vaarallisemmaksi, hiljaisten sanojen irrottaessa kuitenkin pojasta typertyneen ähkäisyn. "Mitä? Meinaako ne oikeasti nyt---" se aloitti epäuskoa ja pelkoa äänessään kareillen, mutta tähän taisivat jo Milakin varsin lopulliselta kuulostavat sanat suoda vastauksen ennen kuin nulikka ehti edes viimeistellä kysymystään. Uhmatut soturit päästivät ilmoille hurjan huudon johon samoojajoukko vastasi, hukuttaen alleen kaiken muun... ja sitten, ilman suurempaa epäröintiä kuin varoituksiakaan kaikki puhkesi äkilliseksi, silmittömäksi väkivallaksi heidän ympärillään.
Kazimirin takana kyräilevä järkyttynyt purppuratukka tuskin ehti edes reagoida miehen synkkään varoitukseen kun hirvittävä verilöyly syttyi joen rannassa vain vähän matkan päässä heistä, iskien nulikankin samantien hiljaiseksi vain muutaman haparoivan sanan jälkeen. Tämä lähestulkoon hypähti yllätyksestä ja silkasta järkytyksestä kun soturit rynnistivät toistensa kimppuun, alkaen samantien hakata vastapuolta maihin ilman minkäänlaista armoa. Hänen oli vieläkin vaikea edes käsittää miten tapahtumat olivatkaan päätyneet aivan yhtäkkiä tällaiselle tolalle, eikä nulikka voinut pitkään toviin kuin tuijottaa kaikkea ilmeisellä kauhulla. Tämä tuntui jälleen lähestulkoon jähmettyneen paikoilleen kun armoton veriteko toisensa jälkeen levisi hänen silmiensä edessä. Niin samoojat kuin Milakin johtamat soturitkin iskivät ympärilleen villisti kuin hurjistuneet pedot, jättäen jälkeensä metallista, tukahduttavaa verenlöyhkää sekä tuskaisia huutoja. Ja kaiken keskellä sillalla seisoivat hiljaisina Kazimir kauhistuneine suojatteineen, voimatta enää tehdä paljoakaan kaaokselle jonka olivat saaneet aikaan. Laiha purppuratukka puristi vieläkin tukalasti päätään hampaitaan kiristellen, mutta tämän jakamaton huomio oli silti nauliutunut myllerrykseen sillan edustalla. Miten...? Hän oli vain... hän oli vain yrittänyt paeta sillan ylitse pois linnakkeelta, mutta silti yhtäkkiä... Miten jotakin tällaista saattoi edes...?
Taisi näyttää aavistuksen kyseenalaiselta kuinka hyvin tämä enää edes muisti Kazimirin aiempia neuvoja tai oikein mitään muutakaan, mutta ikävä kyllä villiintyneellä väkivallalla ei selvästikään ollut aikeita jättää ketään sivuun. Äkkiä yksi samoojista jo verentahriman aseensa kanssa syöksähti raivokkaasti sillalle, Kazimirin kuitenkin ollessa valppaana. Purppuratukka älähti pelästyneenä kun mies tempaisi hänet äkkiä syrjään ja harppasi sitten kohtaamaan vaaran yhtälailla hurjasti, iskien oman miekkansa tämän tielle. Hintelä nulikka kompuroi kauemmas onnistuen kuitenkin tyrmistyksestään huolimatta tarraamaan sillan kaiteeseen, jonka tuntumaan tämä jäikin kyhjöttämään puuta jälleen neuvottomalla kuumeisuudella puristaen. Kuitenkin äskeinen oli tainnut onnistua ravistelemaan hiukan eloa tähänkin. Vaikka poika huokuikin vieläkin epätietoisuutta ja kauhua, ei tämä enää tuijottanut jähmettyneesti eteensä vaan tumma katse singahteli hätäisesti vuoroin kamppailevaan Kazimiriin ja vuoroin lyhyesti tämän ohitse muun taistelun suuntaan, hoksaten jopa käydä nopeasti sillan toisessakin päässä josta joukko uusia samoojia jo kiirehti kohti tapahtumapaikkaa. Oli hyvin vaikea sanoa mistään mitään muuta kuin että tapahtumat olivat ottaneet varsin hirvittävän käänteen, eikä kaiken keskelle eksynyt nulikkakaan osannut arvata mille tolalle tämä vielä kääntyisi. Varsin nopeasti lopputulos tosin alkoi tuntua lähestulkoon sivuseikalta siinä vaiheessa kun kaikki heidän ympärillään yrittivät vain silpoa toisensa hengiltä, ja moinen tuntui saavan jopa jonkinlaisen vaikutuksen aikaan hänen mielensä perällä häälyvässä lohikäärmeessäkin.
Kaaoksen ja kauhunkin lomasta peto löysi jälleen itselleen tilaisuuden saada äänensä kuuluviin, säpsähdyttäen jo muutenkin säikkyä nulikkaa. Purppuratukka vetäisi terävästi henkeä ollen vähällä kompuroida vaistomaisen askelen taaksepäin ennen kuin tajusi mitä tapahtui. Tällä kertaa lohikäärmeen asenne oli kuitenkin muuttunut melkoisesti aiemmasta raivosta ja uhmasta, ja poikakin tuntui yllättyvän kuullessaan mitä tällä oli sanottavanaan. Vain hetki sitten hän oli ollut aivan itse hilkulla loikata kuohuvaan jokeen paetakseen, eikä todellakaan tarvinnut olla ruudinkeksijä tajutakseen ettei tilanne ollut ainakaan menossa tippaakaan parempaan suuntaan... mutta siltikin järkyttyneen nulikan kaoottisten ja paniikinomaisten tuntemusten alta pyyhkäisi esiin lähestulkoon tyrmistynyt aalto. Poika tuijotti hetken eteensä kuin lohikäärmeen ehdotus olisi (kaiketi loogisuudessaankin) jotakin suorastaan absurdia kunnes tämä sihahti hampaidensa lomasta ravistaen päätään. "Mitä? Mutta... Ei! Etkö sä tajua? Tämä kaikki on meidän syytä! Meidän... meidän pitää tehdä jotakin!" se sähähti hätäisestä sävystäänkin huolimatta lähestulkoon terävästi tuskin edes pysähtymättä ajattelemaan, kunnes ähkäisi jälleen puristaen sormensa päänsä ympärille. Kukaties tämä kaikki olikin saanut alkunsa hänestä, mutta... varsin lohduttomasti ei tainnut olla enää paljoakaan mitä hän olisi voinut tehdä pysäyttääkseen verilöylyn. Oli vaikea uskoa että edes samoojia olisi enää pysäyttänyt vaikka hän olisikin paennut jokeen kun taistelu jo velloi täysin omalla painollaan, ja johon Kazimirkin oli jo tempautunut mukaan. Purppuratukka ei ymmärtänyt vieläkään miksi mies oli tehnyt mitä teki, varsinkaan nyt, mutta yksi asia tuntui alkavan olla selvä tämänkin mielessä: hän ei voinut vain paeta näin ja jättää jotakin tällaista taakseen. Niin typerältä kuin moinen eittämättä tuntuikin, ei moinen vain voinut olla vaihtoehto... mutta mitä hän muka saattaisi edes tehdä?
Jo melkoista epätoivoa lähentelevä katse sinkoili puolelta toiselle ympäröivässä kaaoksessa, kuin yrittäen kuumeisesti löytää jotain... ihan mitä tahansa, mistä saattaisi olla jotakin apua. Kazimirkin kamppaili jo henkensä edestä sillalle hyökänneen samoojan kanssa ja poika katsahti hätäisesti tähänkin, kuitenkaan onnistumatta saamaan näkyviinsä luultavasti mitään hyödyllistä. Tämän kurkusta karkasi uusi, ahdistunut ähkäisy kun poika ravisti jälleen päätään, laskien sitten neuvottoman katseensa viimein alas kohti jokea. Tosin sen sijaan että nulikka olisi kuitenkaan alkanut kavuta jälleen kaiteelle lohikäärmeen usutusta noudattaakseen, alkoi tämän epätoivoisessa mielessä kuitenkin itää jokin muu ajatus, joka kirvoitti hätääntyneen ja suorastaan katkeran turhautuneen sihahduksen. "Äh... Ne... ne ei varmana aio enää kuunnella... Mutta... egh. Ehkä... ehkä ne uskoisi sua? Jos yrittäisit saada ne lopettamaan ja päästämään meidät vain pois... sano vaikka että poltat koko sillan muuten jos ei muuta!" purppuratukka ähkäisi viimein kuontalonsa alta, hätäiset ajatuksensa viimein kohti lohikäärmettä kääntyen. Rehellisesti tämäkin kuulosti kaikkea muuta kuin millään tavalla hyvältä ajatukselta varsinkin monelta kannalta, mutta.... Kaiketi vaikka häntä tuskin edes kuunneltaisiin, niin kukaties lohikäärme olisi huomattavasti vakuuttavampi kuin hän... olihan vanha samooja edes nähnyt jo vilauksen siitä, mihin tämä pystyisi, vaikka ajatus saikin hyytävän tunteen hänenkin selkäänsä. "Et kyllä sitten tee sitä oikeasti, tai.... tai et varmasti pääse enää sieltä koskaan mihinkään!" nulikka lisäsi kiireesti epäilemättä seurauksia jo etukäteen peläten, mutta yllättäen tämän alta pilkisti jo aavistus melkoista härkäpäisyyttä. Mitä luultavimmin tämä ainakin tarkoitti mitä sanoi... vaikka eittämättä mukana oli kuitenkin myös jokseenkin epätoivoista anovuuttakin, siitäkin huolimatta että lohikäärmeessäkin oli äkkiä havaittavissa odottamatonta epävarmuutta. Edes jotakin oli yritettävä, ennen kuin kaikki paisuisi entistä kauheammaksi....
|
|
|
Post by submarine on May 13, 2016 18:49:09 GMT 3
Kazimir ei taistellut sulokkaan ketterästi tai tarkkaan opetellun näppärästi. Tapa jolla hän kohtasi uuden vihollisen oli kaikkea muuta. Hän iski samoojaa vasten, askelsi karkeasti eteenpäin ja painoi päälle kovaa. Tämä ei ollut mitään järjestelmällistä kaksintaistelua vaan väkivaltaa, taistelua elämästä ja kuolemasta. Hän iski, pakotti miehen taaksepäin osittain miekalla ja osittain ruumiillaan, katkaisi tämän rynnäköltä selän ja runnoi päälle kuin vain joku sellainen, jolla ei ollut hetkeäkään hukattavanaan. Hän liikkui jäntevästi ja päättäväisesti, iski nopeasti ja säälimättä minne vain mistä uskoi löytävänsä heikon kohdan. Se oli rajua ja raakaa, mutta muuta samooja tuskin oli edes olettanut. Mies löi vastaan minkä ehti, puski ja survoi. Taistelijat sekosivat taas nopeasti toisiinsa, viuhtoen murhaavasti miekoillaan, tavoitellen paikkaa josta iskeä sen toisen lihaan. Tanssia veitsenterällä, hätäistä tasapainottelua ja kilpailua rytmistä, joka ei voinut kestää pitkään... Samaa hätäistä tanssia tanssivat monet muutkin linnakkeen pihamaalla. Ne, jotka eivät tahtoneet osaa tai arpaa tästä raa'asta välikohtauksesta, olivat vetäytyneet nopeasti pois tieltä, antaen toistensa kuolemaa tavoitteleville tilan jota nämä väkivallallaan vaativat. Moni oli jo menettänyt henkensä, tai ainakin kaatunut maahan verissäpäin, eikä kahakka näyttänyt vieläkään ottavan laantuakseen. Koko tilanne, siinä missä soturitkin, tasapainotteli veitsenterällä. Koska tahansa se saattaisi sortua mihin suuntaan hyvänsä. Milak Rautajalka sotureineen ei tuntenut sen enempää armoa kuin pelkoakaan, ja samoojat taistelivat kaiken sen puolesta mitä varten elivät - ja kuolivat, tarpeen vaatiessa. Tuho ja kuolema, muuhun tämä ei voisi päättyä. Ja silti, vaikka taistelu raivosikin koko voimallaan, keräsi vielä suurempi raivo voimia aivan lähellä.
Lohikäärme, joka ei ollut olemassa lihana, vaan ajatuksena, ei selvästikään ollut samaa mieltä asioista kuin kantajansa. Kun poika alkoi esittää vastalauseita ja vaatia, että heidän pitäisi tehdä jotakin, saattoi pedosta tuntea jo kohoavan ärtyneisyyttä - kuin jokin itikka olisi piinannut mahtavaa olentoa. Se pysyi kuitenkin vielä vaiti, pidätellen itseään kukaties pelkästään, koska tiesi asioiden vain vaikeutuvan moisesta. Mutta kun nulikka sitten alkoi ehdotella pelottelemista ja asioiden sovittelua, leimahti lohikäärme toden teolla. Pojan korvien välissä kaikui hirvittävä karjaisu, kun peto kohottautui täyteen mittaansa ja mahtiinsa. Muista paikkasi, penikka! Sinä unohdat kumpi meistä on mahtava ja kumpi mitätön! Minä olen lohikäärme, mahdin lapsi ja maailman perijä! Sinä luulet voivasi pitää minua lieassa kuin vahtikoiraa ja sanella minulle mitä tehdä! Lohikäärme ei sovittele tai säästele! Häpeä, surkea vätys! Sinä olet unohtanut mitä on olla voimakas! Jos pelkäät voimaani noin paljon, saat sitten tulla toimeen ilman sitä! Katso tätä tuhoa ja ymmärrä, kumpi meistä päättää asioista! lohikäärme karjui ja raivosi. Vaikka sen voimat rajoittuivatkin tällä hetkellä täysin pojan pään sisälle, riitti sen raivo silti ravisuttamaan tuota kalloa, joka toimi yhtä aikaa olennon pesänä ja vankilana. Se teutaroi raivoissaan ja pieksi hetken sinne tänne, ennen kuin... vaikeni. Äkkiä lohikäärme ei pitänyt itsestään enää mitään elämää, vaan vetäytyi vaitonaisesti syvälle takaraivoon murjottamaan. Selvitkööt poika tosiaankin itse ongelmistaan ja nähkööt, miten paljon tällä todella oli valinnanvaraa yhtään mihinkään. Toisaalta, kukaties tämä ei tähän hätään ehtisi murehtia omaa voimattomuuttaan erityisen paljoa, sillä taistelukentällä näytti olevan jotakin meneillään.
Sillalta, hieman kauempana kahakasta, oli melkeinpä ensiluokkainen paikka nähdä äkillinen käänne, joka toistensa henkiä tavoittelevilta sotureilta meni eittämättä ohitse. Muutama samooja seisoi edelleen muurinharjalla, yrittäen syöstä sieltä nuolia aseisiin tarttuneiden soturien niskaan. Yksi miehistä oli juuri jännittämässä joustaan, kun yhtäkkiä varustuksen yli hyökyi suuri, epäinhimillinen hahmo, joka hautasi miehen alleen niin nopeasti, ettei tämä ehtinyt edes huutaa varoitusta. Se oli suuri, kuhiseva olento, jonka paksusta ruumiista törrötti aivan liikaa huitovia, kapoisia jalkoja. Olento, jonka eittämättä kuka tahansa oli saanut nähdä monta monituista kertaa eläessään - ja joka näin kaukaa näytti melkeinpä saman kokoiselta, kuin ne yleensä näyttivät aivan läheltä katsottuina. Hämähäkki. Valtava, yllättämänsä miehen kokoinen hämähäkki, joka nyt iski ahnaasti tikarin kokoisia leukojaan kaatamaansa samoojaan. Eikä se ollut ainoa... Kaikkialla muurilla sama kammottava näytelmä toistui, kun sen ylitse loikki jättiläishämähäkkejä, joita jämäkät pystyhirret eivät edes hidastaneet. Ne tappoivat todellisen saalistajan nopeudella ja taidolla, iskien muureilla seisseet miehet maihin ja hengiltä saman tien. Maassa taistelevat soturit eivät ehtineet vilkuilla ympärilleen tarpeeksi tajutakseen kammottavaa käännettä, ja taistelua paenneet olivat suojautuneet jo sisätiloihin. Saattoi tosiaankin olla, että purppurapäinen nulikka oli ainoa, jolla oli aikaa ja paikka, josta tämä saattoi nähdä mitä oli meneillään. Kovin kauaa se tosin tuskin pysyisi vain tämän tietona, sillä hämähäkki toisensa jälkeen kiipesi muurin ylitse, ja ensimmäisten kaadettua jo kaikki saaliit läheltä, lähtivät loput kiipeämään alas, kohti kahakkaa ja uusia uhreja. Niiden liikkeissä oli määrätietoisuutta, kuin niitä olisi ajanut jokin aivan muukin kuin pelkkä nälkä. Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut katsoa, ennen kuin syypää selvisi.
Hämähäkkien joukossa muurinharjalle kiipesi jotain muutakin, jotakin jonka olisi kukaties voinut sanoa olevan inhimillisempää... mutta josta jokainen tämän lähemmin nähnyt olisi todennäköisesti ollut muuta mieltä. Ketterästi paaluvarustusten päälle astui kalpea, laiha mies. Tästä oli vaikea erottaa mitään tarkempia piirteitä kaukaa, mutta pitkän matkan päästäkin tämä näytti jotenkin sairaalloiselta. Miehen liikkeet olivat nykiviä, kun tämä kannusti hämähäkkejä äänettömästi kohti linnakkeen väkeä. Samalla tämä veti itse esiin miekkaa kupeeltaan. Nyt ei oltu synkeässä temppelissä, mutta siitä huolimatta tämä näytti pelottavan samalta kuin oli näyttänyt aikaisemminkin. Kelmeä, pahansuopa haamu ja menneiden muistojen kauhu oli palannut. Eikä kukaan keskenään kahakoivista ehtinyt edes tajuta...
|
|
|
Post by spyrre on May 13, 2016 23:00:35 GMT 3
Mitä villimmäksi ja murhaavammaksi ympärillä raivoava kaaos kävi, sitä epätoivoisemmaksi yltyi myös kaikkea vähän matkan päästä seuraavan järkyttyneen purppuratukan olemus kun yhä useampi huitova ase pääsi maistamaan verta. Se tuskin osasi nyt edes päätellä kumpi osapuoli mahtoi olla voitolla, poika näki nyt ympärillään pelkkää tuhoa ja kuolemaa jonka äkkiä puhjenneessa silkassa hirvittävyydessä ei kyennyt näkemään mitään muuta. Ja kun jopa häntä suojannut Kazimirkin joutui lopulta pyyhkäistyksi mukaan kaaokseen jäi kauhistunut nulikka omilleen kaiken keskelle... vaikka tosin ei kuitenkaan yksin. Tämä liikehti ja säpsähteli paikallaan edestakaisin kuin puolivauhko eläin, alkaen rehellisesti vaikuttaa siltä että poika olisi saattanut viimein menettää viimeisenkin järjen hivenensä. Tämä puristi vieläkin kuumeisesti päätään käsillään mutta yllättäen nulikan suunnalta olisi saattanut kuulla hiljaisia, hätäisiä ääniä, kuin tämä olisi väitellyt jonkin kanssa... ei sillä, että kenelläkään tuskin oli pahemmin aikaa laittaa moista edes nyt merkille.
Purppuratukka saattoi tuntea lohikäärmeen olemuksesta hyökyvän tyytymättömyyden kun hän kieltäytyi pakenemasta, mutta epätoivoinen poika ei voinut silti olla yrittämättä keksiä jotain, ihan mitä tahansa, millä olisi saattanut edes jotenkin hillitä ympäröivää verilöylyä. Ja niin kyseenalainen kuin ajatus epäilemättä olikin yritti tämä lopulta vedota jopa lohikäärmeeseen... eikä moinen saanut petoa selvästikään tippaakaan ilahtuneeksi. Äkkiä sillan kaiteen viereen jäänyt poika vinkaisi tuskaisesti ja lähestulkoon lysähti hetkeksi kaksin kerroin henkeään haukkoen kun olento vastasi hurjistuneella ärjynnällä, joka tuntui saavan hänen kallonsa lähes halkeamaan. Oli vaikea uskoa ettei kukaan ulkopuolella kuullut tätä raivonpurkausta jonka olisi luullut kantautuvan korvia huumaavuudessaan kauas jopa taistelunkin ylitse, mutta vaikka aineeton karjunta rajoittuikin vain hänen päähänsä tämä tuskin lohdutti poikaa nyt tippaakaan. Hetken aikaa hänen sisällään vallitsi vähintäänkin yhtä kauhea kaaos kuin ulkonakin ollen vähällä iskeä lähestulkoon huumaantuneen nulikan jaloiltaan. Onnekseen tämä ehti kuitenkin tarrata refleksinomaisesti uudestaan sillan kaiteeseen johon jäi enemmän tai vähemmän riippumaan hetkeksi, katse sumuisena ja henkeään haukkoen. Lohikäärmeen raivo kauhistutti häntä vieläkin ja poika lähestulkoon pelkäsi tämän tosiaan repivän hänet kappaleiksi sisältä päin pyrkiessään riistäytymään ulos... kunnes olento äkkiä vaikeni. Purppuratukka kyyhötti hetken paikoillaan jopa silmänsä kiinni puristaneena kuin odottaen uutta hänen olemustaan ravistelevaa raivonpuuskaa joka saattaisi viimein pirstoa hänet lopullisesti, jota ei kuitenkaan tullut. Tilalle oli laskeutunut suorastaan hyytävä hiljaisuus jonka olisi luullut olevan helpotus äskeisen jälkeen, mutta siltikin kun toipui pahimmasta tällistään häivähti nulikan järkytyksen lomasta aavistus entistä suurempaa epätoivoa kun tämä tajusi ettei minkäänlaista apua ollut odotettavissa edes tältä suunnalta.
"Mu-mutta... en mä sitä tietenkään-- odota! Ei me silti voida vaan...!" se onnistui ähkäisemään sekavasti loukatun pedon perään pienellä viiveellä, osaten lopulta kuitenkin vain vaieta neuvottomasti kesken kaiken. Kukaties hänenkin olisi pitänyt vähintään tuohtua olennon antamasta läksytyksestä ja siitä, kuinka tämä selvästikin koki olevansa niin hänen kuin kaikkien muidenkin yläpuolella... mutta rehellisesti vieläkin tämän mahtia huokuvan raivon jäljiltä vapisevan pojan oli vaikea olla uskomatta tätä. Pelon perässä seurasi uusi aalto polttavaa häpeää, jota nulikalla tuskin oli kuitenkaan nyt aikaa jäädä puimaan. Pääkoppansa hiljennyttyä tämä veti vielä muutaman kerran tukalasti henkeä kunnes rohkeni viimein nostaa jälleen päätään, aavistuksen haparoivan katseen pyyhkäistessä avuttomasti mellakan ylitse joka ei vieläkään osoittanut minkäänlaisia merkkejä laantumisesta. Kazimirkin iski edelleen raivokkaasti yhteen sillalle pyrkivän samoojan kanssa ja purppuratukka saattoi vain luoda uuden kärvistelevän katseen kamppailevan miehen selkään tuntien olevansa nyt vielä avuttomampi ja yksin, kunnes äkkiä jokin taustalla nappasi hänen huomionsa, pojan omaksikin yllätykseksi. Taistelu oli jo levinnyt koko linnakkeen pihalle, ja tähän liittyivät jousineen myös muureilla partioineet samoojat. Nulikan kasvoille kohosi entistä tukalampi ilme kun tämä näki näiden syytävän nuolia alas sotureiden niskaan... mutta äkkiä muurin ylitse loikkasi jotain massiivista ja huitovaa, joka iski epäröimättä yhden jousta käsittelevän miehen kimppuun nopeammin kuin tämä ehti reagoida. Ja sitten sama tapahtuma alkoi toistua joka puolella muuria kun suuria petoja alkoi hyökyä esille, jokainen iskien lähimmän samoojan kimppuun. Kaiken kauhunkin keskellä äkillinen täysin odottamaton käänne iski pojan tuijottamaan hetkeksi typertyneenä muurilla puhjennutta kuhinaa kuin itsekään silmiään uskomatta. Hekin olivat aiemmin nähneet kaukaa moisia otuksia matkallaan temppelille, joten näiden olemassaolo ei ollut itsessään uskomatonta... mutta siltikin jokin tällainen oli eittämättä lähes surrealistisen hyytävä täydellisellä ajoituksellaan, joka nappaisi koko linnakkeen tämän haavoittuvaisimmalla hetkellä. Puhumattakaan siitä, että tuskin kukaan olisi edes odottanut suurien hämähäkkien käyttäytyvän näin...
Kahdeksanjalkaiset, huitovat hirviöt hyökkäsivät muurien ylitse murhaten hirvittävällä armottomuudella kaikki tielleen sattuvat, ennen kuin nämä alkoivat liikkua suorastaan määrätiedoksi luokiteltavalla tarmolla peremmälle. Purppuratukka päästi tukahtuneen kauhunhenkäisyn tajutessaan yhdessä kammottavassa hetkessä petojen vyöryvän pihalle täällä vallitsevan kaoottisen taistelun turvin, ilman että edes muurit olivat pidätelleet näitä. Kukaan jo valmiiksi hengestään kamppailevista sotureista tuskin tuli edes huomanneeksi mitä kauempana tapahtui... tällä menolla heitä kaikkia odottaisi sama kohtalo kuin muurilta yllätettyjä samoojia. Nulikka singahti huojahtaen jaloilleen niin nopeasti kuin saattoi yrittäen tavoitella hätäisesti ääntään taistelun tuoksinan ylitse, kuitenkin onnistuen saamaan ilmoille vain epämääräisen, typertyneen inahduksen kun tämä jähmettyi äkkiä niille sijoilleen. Esiin tunkevien hämähäkkien joukossa liikahti jotakin muutakin, joka tuntui kiipivän luontevasti otusten lomassa vaikka erosi ulkomuodoltaan näistä melkoisesti. Tuntui suorastaan absurdilta nähdä jotakin inhimillistä moisten petojen seassa mutta tämänkin tuntemuksen alta iski äkkiä esille suorastaan hyytävä, kammottava oivallus. Hän... tunsi tuon kalvakan, nykivästi liikkuvan hahmon, jopa näinkin kaukaa. Tämä tovereineen oli vainonnut hänen painajaisiaan temppelikohtaamisesta saakka, ja kun poika tajusi näkevänsä tämän jälleen edessään pyyhkäisi hänen ylitseen suorastaan halvaannuttava kauhu. Joitain sekunteja tämä tuijotti eteensä aukoen äänettömästi suutaan kuin sanoja avuttomasti tapaillen, kunnes nulikka viimein veti terävästi henkeä ja kavahtaen pitkän askelen taaksepäin sillalla, tuskin enää edes muistaen toisesta suunnasta lähestyviä samoojia.
"He-hei! Kazimir! Kaikki! Varokaa!" se älähti viimein, yrittäen epätoivoisesti kohottaa ääntään kaaoksen ylitse. Äänestä oli eittämättä erotettavissa varsin rehellinen, suitsimaton paniikki joka jätti varjoonsa kaiken muun, jos kukaan ehtisi tätä edes kuulla. "Hirviöitä! Tuolla! Ne... ne tulee muurin yli!" Eh, kaiketi hänen oli käsketty pysyä matalana ja huomaamattomana, tämän ollessa likimain moisen täysi vastakohta, mutta kauhusta suunniltaan oleva poika ei ajatellutkaan näin pitkälle viittoessaan villisti kohti näkemäänsä hahmoa ja valtavia hämähäkkejä. Olisi kaiketi asia erikseen kuulisiko tai uskoisiko kukaan häntä nyt... mutta hän saattoi vain toivoa että onnistuisi nappaamaan edes jonkun huomion ennen kuin olisi liian myöhäistä... niin linnakkeen väen kannalta kuin varmasti hänenkin. Hämähäkkilauma oli vähintäänkin vakava uhka, mutta se jota poika nyt suurimmalla kauhulla tuijotti, oli kalvakka hahmo näiden takana.... jonka läsnäolo herätti väkisinkin hirvittäviä epäilyjä siitä, mitä muutakin kammottavaa saattaisi väijyä muurin takana näkymättömissä.
|
|
|
Post by submarine on May 14, 2016 20:41:31 GMT 3
Sillalle rynnistänyt samooja oli kelvollinen miekkamies. Tämä piti pintansa hyvin ja empimättä, liikkui kuten pitikin ja käsitteli asettaan ja vastustajaansa oikein mukiinmenevästi. Vaikka miehen taidot olivatkin kaukana minkäänlaisesta mestarillisuudesta, tämä saattoi luottaa niihin. Tapa, jolla tämä muista eroamaton, kukaties suorastaan tavanomainen soturi käsitteli miekkaa, oli kelpo todiste rajamaita vahtivien samoojien omistautumisesta. Yhdessä aseveljiensä kanssa, voimakkaana ja määrätietoisena joukkona, tämä oli varmasti surmannut montakin kammottavaa hirviötä. Mutta nyt tämä oli yksin, eikä tällä ollut vastassaan hirviöitä. Kazimir tiesi olevansa parempi. Se ei ollut mitään itseriittoisuutta tai ylpeyttä, ainoastaan huomio, jonka hän pystyi tekemään nopean yhteenoton aikana. Hän painosti miestä kovempaa, iski vastaan lujempaa, oli puoli askelta edellä ja puoli kämmenenmittaa nopeampi. Hän oli parempi. Ei hirvittävän paljoa, ainoastaan ripauksen, mutta tuo ripaus riitti - helpottavaa kyllä. Vaikka samooja olikin vähemmän taidokas, ei tämän lopulta tarvinnut kuin vain odottaa, että siltaa pitkin pinkovat toverit pääsisivät kahakan luokse. Kuumeisesti päälle iskevä Kazimir ehtikin erottaa, miten miehen katse hairahti hetkeksi pois taistelusta, hänen taakseen ja juoksevia miehiä kohti. Tämä olisi saatava päätökseen ennen sitä. Kazimir ei antanut armoa liioin itselleen sen enempää kuin vastustajalleenkaan painaessaan päälle. Miekat kalahtelivat, kunnes hän lopulta löysi paikkansa kuumeisesta mittelöstä. Nopealla, kiertävällä liikkeellä hän sivalsi ohitse miehen torjunnasta, ja upotti miekkansa syvälle tämän asekäteen, aivan olkapään alle. Liha halkesi ja hän pystyi tunteamaan luun katkeavan. Samoojan miekka kolahti maahan heidän välissään, kun tämä päästi suustaan tuskaisan valituksen - suruvirren tuhotulle raajalle. Kazimir ei antanut miehen kuitenkaan surra kättään liian pitkään, tai miettiä mitä tämä vielä pystyisi tekemään jäljellä olevalla raajallaan, jos mitään. Nopeasti Kazimir tarrasi kiinni kivun halvauttamasta samoojasta, kiskaisten miehen mukaansa. Tämä älähti uudemman kerran, mutta yhdessä silmänräpäyksessä ääni muuttui lyhyeksi, hätäiseksi huudahdukseksi, kun hän heivasi tämän sillan kaiteen ylitse. Seuraavassa hetkessä tämä katosikin jo joen kylmään syleilyyn. Se, miten mies selviäisi yhdellä kädellä vedessä, taisi olla kyseenalaista. Juuri nyt sen murehtimiselle ei ollut aikaa.
Kazimir ehti vetäistä henkeä vain muutaman kerran, kun äkillinen, varoittava huuto pojan suunnalta havahdutti hänet. Mies kohotti miekkaansa varuillaan, luullen nulikan varoittavna lähestyvistä samoojista, mutta siitä ei kuitenkaan ollut kyse. Nämä olivat kyllä jo lähellä (niin lähellä että olivat varmasti nähneet äskeisen ikävän selkeästi), mutta pojan huomio olikin kiinnittynyt taistelun suuntaan, kun tämä huusi ja osoitteli jotakin villisti. Aavistuksen hämmentyneempänä mies vilkaisi sinnekin, ja henkäisi sitten kuuluvasti. Jättiläishämähäkkien lauman hyökkäyksen näkeminen pisti hieman etevämmänkin hetkeksi hiljaiseksi. Mies, jonka hän oli epämukavalla tavalla sekä silponut että mahdollisesti hukuttanut unohtui ainakin kovin nopeasti. "Mitä..." Kazimir aloitti, tarkoittamatta sanojaan varsinaisesti kenellekään, muttei keksinyt kuitenkaan mitään järkevää jatkoa saman tien. Moiset pedot eivät olleet tavattomia näillä tienoilla, mutta valtava, määrätietoinen lauma keskellä jo muutenkin sekasortoista tilannetta riitti vetämään hiljaiseksi. Samassa hetkessä nopeista hirvityksistä ensimmäiset kuitenkin iskeytyivät jo vasten taistelevia miehiä. Hän pakotti itseensä taas jonkinlaista tarmoa. "Tämä ei lopu hyvin", mies mutisi vielä, ennen kuin heitti nopean vilkaisun ympärilleen - ja sihahti hampaidensa välistä. Hänen olisi eittämättä pitänyt kiiruhtaa kohti sekasortoista tilannetta, tehdä mitä tehtävissä nyt oli, mutta kohti juoksevat samoojat olivat jo aivan lähellä. Miehet huusivat ja tavoittelivat jo aseita käteen. Hän sihahti vielä toisenkin kerran, vilkaisi hätäiseen poikaan ja pudisti sitten tälle päätään, kuin merkiksi siitä, että juuri nyt heillä oli paljon polttavampiakin murheita. Hän harppoi nulikan eteen nopeasti ja kiskaisi tämän kädellä taas paremmin taakseen, jääden odottamaan samoojia. "Jos tämä menee vikaan, häivy täältä", hän sihahti vielä pojalle. Jos tilanteesta piti juuri nyt etsiä mitään positiivista, niin sitten kaiketi edes se, että keskenään taistelevat samoojat ja soturit olivat eittämättä jo tajunneet hämähäkkien olemassaolon - pahemman kautta.
"Mitä täällä tapahtuu!? Onko tämä hyökkäys!? Mitä reekelettä!?" ensimmäinen paikalle ehtineistä samoojista huusi katkonaisesti, yrittäen kiskoa samalla henkeä keuhkoihinsa paniikinomaisen rynnistyksen jäljiltä. Kaikilla viidellä miehellä oli jo aseet käsissään, ja totta puhuen nämä näyttivät pahasti siltä, kuin olisivat harkinneet saman tien Kazimirin iskemistä maihin - ja siinä sivussa todennäköisesti myös purppurapäisen nulikan, noin nyt vain varmuuden vuoksi. Tilanne näytti kuitenkin juuri nyt niin sekaiselta, että pelkkä hämmennys ja tyrmistys pakottivat kuulustelemaan ensin. Kaikkien viiden samoojan katseet pyyhkivät näiden asetoverin juuri surmanneen konnan ja hänen takanaan riehuvan sekasorron välillä. Kazimir ei kadehtinut miehien tilannetta nyt ollenkaan. "Tämä on kaikki väärinkäsitystä! Menkää! Tuolla tarvitaan teitä!" Kazimir huusi vastaukseksi, viittoen hätäisesti taakseen, kohti linnaketta. Juuri nyt oli todennäköisesti aivan turha edes yrittää selittää mitään... puhumattakaan siitä, ettei tilanteelle tainnut edes olla järjellistä selitystä juuri nyt. "Mutta... sinä... sinä heitit juuri samoojan sillalta! Löit sitä miekalla! Tuotakin on lyöty miekalla!" ensimmäinen miehistä takelteli, osoitellen vuoronperään sillankaidetta, jonka yli näiden toveri oli äskettäin paiskattu, ja toista kaidetta vasten lyyhistynyttä ruumista. Aivan liian monta erillistä asiaa vaati samoojan huomiota juuri nyt ja vei kaiken vähänkin tehon miesten toimimisesta juuri nyt. "Kukaties! Mutta jos ette kiirehdi auttamaan tovereitanne ja noita muita, tulee ruumiita aivan pian paljon lisää!" Kazimir huusi takaisin, viuhtoen yhä kohti linnaketta. Näytti pahasti siltä, ettei tätä kaikkea ollut mitään toivoa selvitellä...
Kun Kazimir ja samoojat jankkasivat vastakkain, tilanteessa josta oli turha etsiä järjenhiventäkään, oli taistelu linnakkeen pihamaalla saanut aivan uuden, kammottavan epätoivon sävelen. Päin iskevien hämähäkkien vyöry ei jäänyt todennäköisesti huomaamatta keneltäkään, mutta kaikki eivät kuitenkaan ehtineet tai pystyneet reagoimaan siihen. Monta miestä (joukoista, joissa ei lopulta ollut kovinkaan montaa alunperinkään) kaatui saman tien, muiden perääntyessä hätäisesti, huutaen sekaisia komentoja - tai vain huutaen. Jotkut yrittivät edelleen sohia toisiaankin kun eivät päässeet vielä kärryille tilanteesta. Hirviöiden hyökkäys olisi varmasti muutenkin ollut kammottava vaara, mutta nyt sekasorron keskellä se uhkasi nopeasti muodostua suorastaan kohtalokkaaksi... eivätkä hämähäkit olleet ainoa vaara muutenkaan. Vaikka sekasortoisesta kahakasta olikin hieman matkaa sillalle, saattoi sieltä silti nähdä pelottavan hyvin, miten hämähäkkejä seuraava kalpea mies selvästi valpastui, kun purppurapäisen pojan hätäiset huudot kajahtivat ilmoille. Taistelun keskellä harvalla oli aikaa kuunnella, saati sitten miettiä niitä, mutta sairaalloinen, luiseva mies kohdisti niihin kaiken huomionsa. Kaukaakin näki, miten tämän suuret silmät levisivät kuin jollakin epäinhimillisellä saalistajalla ja iskostuivat sillalla, avoimena ja suojattomana, seisovaan poikaan. Muuta ei tarvittukaan. Mies ei jäänyt tuhlaamaan aikaa, vaan lähti pelottavan ketterästi etenemään halki sekasortoisen teurastuksen, luovien sen läpi kohti oikeaa saalistaan. Miehen liikkeissä oli hirvittävää, kohtalokasta määrätietoisuutta. Kukaan taistelevista ei ehtinyt murehtia juuri nyt sairaalloisesta ilmestyksestä keskellään, eikä kukaan tätä estänyt - tuskin edes huomasi. Velaz, jahtihämähäkki, kipitti kohti saalistaan. Sen enempää Kazimir kuin samoojatkaan, joiden kanssa hän väitteli, eivät edes huomanneet. Eikä tällä kestäisi kauaa...
|
|
|
Post by spyrre on May 14, 2016 23:53:27 GMT 3
Jos pihalla aiemmin vallinnut mellakka oli ollut kammottava ja kaoottinen, oli uusin täysin odottamaton käänne heittänyt kaiken vielä montaa astetta hyytävämmäksi vain muutamassa silmänräpäyksessä. Kaikki mahdollinen oli nyt selvästi menossa niin pahasti pieleen kuin oli mahdollista... tai siltä kaikkea entistä kauhistuneempana tuijottavasta purppuratukasta eittämättä tuntui. Enää tämä tosin ei pällistellyt keskenään taistelevia sotureita vaan muurin ylitse hyökyviä massiivisia petoja, ja ennen kaikkea näiden vanavedessä luikkivaa kalvakkaa hahmoa. Hän ehti hädintuskin enää edes seuraamaan kunnolla Kazimirinkaan taistelua ja kun samooja tämän edessä päästi äkkiä paljonpuhuvan tuskanhuudon, sävähdytti tämä hetkeksi muualle keskittynyttä poikaakin. Tämä kavahti pelästyneesti irrottaen väkisinkin katseensa edestään ehtien juuri ajoissa (kaiketi epäonnekseen) näkemään kuinka Kazimir kiskaisi verta ryöppyävän samoojan alas sillalta, suoraan kuohuvaan jokeen. Nulikka ähkäisi hätäisesti mutta vaikka katse seurasikin ymmyrkäisellä kauhulla putoavaa miestä, ei tässä tainnut olla enää mitään tehtävissä... varsinkin kun uusi uhka oli jo hyvää vauhtia hyökymässä heitä kohti. Vain hetken tämä ehti tuijottamaan neuvottomasti samoojan jälkeen kunnes tämä ähkäisi uudestaan ja ravisti villisti päätään. "Katso! Tuolla! Niitä... niitä on ihan hirveästi, ja--! Se... sekin on siellä--!" poika huudahti uudestaan ehdittyään jälleen vetää ilmaa keuhkoihinsa. Saatuaan välittömimmän vastustajansa käsistään Kazimirilla taisikin olla viimein hetki aikaa luoda silmäys ympärilleen vaikka miehellä olikin selvästi aluksi hankaluuksia huomata mistä oli kyse... eikä tätä kyllä voinut syyttää. Tämä sai pojan viittomaan taistelun takana häämöttävien hirviöiden suuntaan entistä epätoivoisemmin, kun samaan aikaan hämähäkit olivat jo saavuttaneet ensimmäiset toisiinsa keskittyneistä taistelijoista. Uudet yllättyneet kauhunhuudot sekoittuivat kamppailun ääniin, ja nulikka käänsi entistä järkyttyneemmän katseensa Kazimiriin. Eh, ikävä kyllä nyt entistä suuremman kaaoksen sekoittuessa toiseen taisi olla vielä vähemmän mitään mitä he olisivat saattaneet tehdä yhtään millekään joutumatta vain samantien kaiken kurimukseen, mutta siltikin miekkosen synkkä mutina ja päänpudistus saivat varsin lohduttoman tunteen pyyhkäisemään pojan ylitse. Teurastus linnakkeen pihalla oli hyvää vauhtia matkalla vieläkin hirvittävämpään suuntaan... mutta varsin nopeasti entistä suurempi kauhu nosti jälleen päätään kun nulikka muisti taas hämähäkkejä paimentaneen sairaalloisen miehen, joka oli nyt myös sisällä linnakkeessa....
Lyhyen harhautumisensa aikana nulikka oli onnistunut kadottamaan petojen perässä seuranneen kalvakan olennon hetkeksi näkyvistään, ja sen tajutessaan tämä itsekin valahti varsin kalpeaksi. Kurkusta karkasi uusi kauhistunut henkäisy ja luotuaan vielä varsin paniikinomaisen katseen yhtälailla tyrmistyneeseen Kazimiriin purppuratukka kiskaisi katseensa pyyhkimään kuumeisesti painajaismaisen näkymän ylitse. Niin kauheaa katsottavaa kuin aivan kaikki muukin tällä hetkellä oli, etsi tämä taistelijoiden sekä hirviöiden joukosta nyt erästä tiettyä hahmoa kuin peläten tämän loikkaavan kimppuunsa jostakin hetkellä millä hyvänsä. Tosin, ottaen huomioon kenestä (tai mahdollisesti mistä) oli kysymys, ei tämä epäilys välttämättä olisikaan niin kaukaa haettu... Samaan aikaan kuitenkin lähestyi uusi vaara toisesta suunnasta kun vastarannalta sillan ylitse ryntäävät samoojat viimein saavuttivat toisen rannan. Poika joka tuskin osasi enää edes hahmottaa kaikkea ympäriltään keskellä hirvittävää kaaosta sävähti voimakkaasti kun valppaampi Kazimir äkkiä vetäisi hänet uudemman kerran taakseen, juuri ennen kuin hämmentynyt ja vihamielinen huuto kajahti ilmassa. Ymmyrkäis-silmäinen nulikka jähmettyi paikoilleen luoden varsin ahdistuneen katseen mieheen edessään kun tämä komensi häipymään jos kaikki romahtaisi niskaan, mutta tämä tuskin ehti muuta tekemäänkään kun samoojajoukko jo saavutti heidät, ensimmäisen alkaessa tivata hurjistuneena selityksiä. Niin uhkaava kuin tämäkin tilanne eittämättä olisi ollut muutenkin aivan vain uhkaavien linnakkeenpuolustajien kannalta jotka löysivät heidät jo seisomasta tovereidensa ruumiiden ääreltä, kuumotti purppuratukkaa silti nyt vielä enemmän aivan toinen kauhu. Tämä loi kireän ja epäluuloisen katseen niin sillalla heidän edessään seisoviin ja aseita tapaileviin sotureihin Kazimirin ohitse joka yritti parhaillaan ihailtavan määrätietoisesti kaiken keskelläkin ohjata samoojia tovereidensa avuksi ja jättämään heidät rauhaan, mutta varsin nopeasti taustalla kyyristelevän pojan silmät kääntyivät takaisin kohti rantaa. Samoojat eivät selvästikään olleet aikeissa niellä miehen kiireisiä sanoja noin vain vaan seurasi hyvin uhkaava väittely näiden sekä Kazimirin välillä... ja samaan aikaan purppuratukka viimein sai silmiinsä nopean, kalvakan häivähdyksen vellovan kaaoksen seasta, joka näkyi jo suuntaavan hyytävän määrätietoisesti suoraan häntä kohti.
Hetken verran kuumeinen väittely hänen vieressään onnistui lähestulkoon lipsahtamaan ohi pojan korvien kun hänen huomionsa iskostui muualle tavalla, joka sulki varsin lahjakkaasti kaiken muun järkytyksen ulkopuolelle. Taakseen pälyillyt poika kavahti äkkiä paikoillaan kuin vauhkoontumisen partaalla tasapainoillen, ennen kuin kompuroi tukahtuneesti vinkaisten lähestulkoon päin Kazimiria. Viime hetkellä tämä sentään tajusi astua sivuun päätyen sen sijaan tömähtämään vauhdilla vasten kaidetta. Edes aseitaan tavoittelevat epäluuloiset samoojat taikka ruumis epämukavan lähellä kaiteen tuntumassa eivät tuntuneet merkitsevän nyt mitään kun poika tuijotti ilmeisellä kauhulla kohti taistelua. Velaz luikki väkivallankurimuksen poikki hirvittävän nopeasti edes kiinnittämättä huomiota mihinkään ympärillään... eikä kukaan muukaan tuntunut oman hengenhätänsä ja kuumeisen taistelun tuoksinassa edes huomaavan muukalaista keskellään. Purppuratukka saattoi nähdä tämän lähestyvän heitä nopeasti, erottaen kauhukseen jo tältäkin etäisyydeltä tämän luonnottomat, tuijottavat silmät sekä kammottavat paiseiset kasvot jotka tuijottivat suoraan häneen. Vain hetki, ja tämä olisi perillä... Hän kykeni jo kuvittelemaan miehen miekan taikka raudanlujat luisevat sormet itsessään, ja tämä viimein oli liikaa jo muutenkin kauhistuneen nulikan hermoille. Kaiteen tuntumassa kyyhöttävä purppuratukka hyytyi kauhusta silmänräpäykseksi kunnes tämä viimein päästi paniikinomaisen huudahduksen.
"Ka-- Kazimir! Se-- Ne on täällä! Ne--" se lähestulkoon vinkaisi jokseenkin epäkoherentisti, kiskaisten katseensa äkkiä kohti rynnistävästä Velazista. Tummat silmät kääntyivät hätäisesti kohti samoojia kuitenkin pyyhkäisten aseistautuineiden sotureiden ylitse tavalla, joka eittämättä kertoi nulikan oikeastaan ajattelematta näitä nyt vain pelkkänä esteenä, joka tukki sillan heidän edessään. Noin sekunnin verran jännittynyt poika tuijottikin näiden suuntaan kuin tämä olisikin harkinnut mahdollisuuksiaan vain singahtaa näiden ohitse, mutta hänen lyhyet hetkensä olivat kulumassa varsin konkreettisesti loppuun. "Mä---! Pakko mennä...!" poika ähkäisi katkonaisesti kunnes ehtimättä tai kykenemättä selittämään enempää epätoivoinen katse putosi nopeasti takaisin sillan alla kuohuvaan jokeen. Tällä kertaa se ei rohjennut jäädä empimään edes kohtalokkaan päätöksen edessä, vaan luotuaan vain lyhyen panikoivan silmäyksen taakseen tämä viimein ponnisti uudestaan ylös kaiteelle, tällä kertaa ilmeisissä aikeissa vain singota miettimättä tämän ylitse. Oli kaiketi hyvin kyseenalaista pelastaisiko moinen tempaus yhtään miltään, mutta ainakin yhdestä asiasta poika oli varma: hän ei missään tapauksessa voinut vain jäädä paikoilleen odottamaan Velazia. Siinä sitä sitten taas kaiketi mentiin.
|
|
|
Post by submarine on May 15, 2016 1:12:51 GMT 3
Kazimir ja samoojat huusivat toisilleen, inttivät vastakkain tavalla, joka ei kertonut lopulta mistään muusta kuin pattitilanteesta. Niin surkeaa kuin mokoma olikin, saattoi se samalla kuitenkin olla myös paras, mitä tästä kaoottisesta tilanteesta saattoi edes toivoa. Kazimirille (ja nulikalle tämän takana) se oli hetki lisää armonaikaa. Ei hän pystynyt edes sinisilmäisimmässä unissaan uskomaan, että samoojat tosiaan sivuuttaisivat tällaisen tilanteen noin vain. Miehet huusivat jo toistensa päälle, vaativat selitystä ja lähestyivät aseet tanassa. Jokainen näistä näytti siltä kuin olisi halunnut rynnistää toveriensa avuksi, mutta kukaan ei tohtinut yrittää ohi aseistautuneesta miehestä, joka vasta hetki sitten oli surmannut kaksi näiden tovereista. Pahimmanlaatuinen pattitilanne... joka liikahti lopulta vain pahempaan suuntaan. "Ettekö te nyt ymmärrä, että..." Kazimir aloitti jälleen, jo huomattavasti kiivaammin, kun hätäisen, suorastaan kauhistuneet äänet pojan suunnalta saivat hänet keskeyttämään. Tämä oli äkännyt jotakin, ja hän tohti heittää taakseen vain yhden nopean vilkaisun. Sekin tosin riitti, sillä nyt hänkin ehti jo erottaa, miten hävityksen ja tuhon läpi lähestyi kammottava, iljettävä hahmo. Nopea vilkaisu venyi pidemmäksi, kun nähty yhtyi siihen, mitä hän oli kuullut jokin aika sitten. Maailmassa tuskin oli kovinkaan montaa sellaista, joka vastaisi yhtä purppurapäisen nulikan aikaisemmin kuvailemista, tätä aikaisemmin vainonneista hyypiöistä. Mies tuijotti näyn suuntaan aikansa, kunnes sihahti. Suunnilleen samoihin aikoihin hänen oli pakko keskittyä taas tilanteeseen muutenkin, kun samoojat alkoivat käydä kärsimättömiksi ja poika panikoida.
"Mitä täällä oikein on tekeillä!? Kuka tuo on!? Laske se miekka alas nyt!" yksi samoojista huusi vasten harhautunutta Kazimiria. Miehetkin olivat ilmeisesti äkänneet lähestyvän hiipparin, eikä se ainakaan rauhoittanut näitä ollenkaan. Hän vilkaisi tämän suuntaan ohimennen, ennen kuin joutui jättämään miehen taas huomiotta. Poika nimittäin sopersi äkkiä jonkinlaisen kauhistuneen lähtöilmoituksen, ennen kuin harppasi taas kauhun ajamana sillankaiteelle, nyt selvästikin aikeissa loikata ilman mitään harkintaa. Kazimir ähkäisi ja harppasi itse perään, hapuillen pojasta otetta. Tyrmistyneitä ääniä kuului myös alavirrassa näkyvän veneen suunnalta. Samoojat olivat hitaasti luovimassa sitä kohti siltaa, ja nyt nämä näkivät kuinka jokin keskenkasvuinen oli aikeissa hypätä alas. Nopeaan tahtiin yksi miehistä alkoi kiskoa varusteita päältään, kuin olisi ollut aikeissa loikata virtaavaan jokeen pelastamaan poikaa... tai jotakin sellaista, todennäköisesti kukaan ei ehtinyt suuremmin tarkkailla tilannetta juuri nyt. Kazimirkin harppasi kohti poikaa, hapuillen tästä otetta ennen kuin tämä oikeasti tekisi jotakin typerää, mutta hänen matkansa katkesi lyhyeen. Äkkiä teräs välähti ja ilman halki kajahti hirvittävä kalahdus. Hän ähkäisi ja irvisti kun kädessä tuntui raastava riuhtaisu. Ehtimättä miettiä hän harppasi kauemmas, kääntyen kohti takaa tullutta iskua. Siinä samalla hän ehti jo odottaa näkevänsä kätensä riekaleiksi iskettynä... mutta ei sentään. Ainoa mitä siitä puuttui oli miekka, joka lojui nyt monen askeleen päässä sillan reunalla. Se oli isketty hänen kädestään sellaisella voimalla että kämmen veresti. Varuillaan, voimatta katsoa enää pojan perään, hän otti askeleen kauemmas samoojasta, jonka kärsivällisyys oli selvästikin lopussa. "Antautukaa! Ette mene mihinkään!" mies huusi, heristellen miekkaansa niin pojan kuin Kazimirinkin suuntaan. Samalla loput samoojat levittäytyivät siltaa myöten. Nämä aikoivat selvästikin tehdä vihdoin jotakin. Ja sitten kajahtikin huuto...
"Poika! Jos pakenet, joku muu maksaa siitä! Mieti vielä!" kajahti äkkiä huuto. Kelmeänkalpea, sairaalloisennäköinen mies oli ehtinyt jo laskea jalkansa sillan lankuille, ja nyt tämä tuijotti valtavilla, kuumeisen kiiluvilla silmillään suoraan kaiteelle kiivenneeseen poikaan. Tämä puristi toisessa kädessään jotakin, mikä kaikkia odotuksia vasten ei ollut mikään hirvittävä kuoleman työkalu - se oli jotakin pahempaa. Luisevien, pitkien sormien välistä erottui selvästi punainen kiehkura, jota tämä vieläpä kohotti paremmin näkyville. Se oli tuppo tummanpunaisia hiuksia. Niiden sävy oli aivan toisenlainen kuin kenelläkään tavallisella ihmisellä. Melkeinpä uniikki. Irvokas mies piti tuppoa näkyvillä kuin jotakin karmaisevaa voitonmerkkiä. "Ksshh! Sinä tiedät keneltä tämä on, poika! Jos pakenet, etsin sinut uudestaan ja tuon muita, tärkeämpiä paloja näytille! Me emme tee mitään sillä, meillä ei ole mitään syytä pitää sitä hengissä. Ei etenkään, jos alat hankalaksi!" Velaz huusi pojan suuntaan. Miehen ääni oli käheä ja kituuttava, vaikka jollain ilveellä tämä onnistuikin puristamaan itsensä kuuluviin kaoottisen taistelun melskeen ylikin. Odottamatta edes vastausta tämä harppasi äkkiä pelottavan helpon näköisesti ylös sillalta, samalle kaiteelle jolla poikakin keikkui. Matkaa oli vielä, mutta tämä tuntui uskovan vahvasti siihen, ettei tarvetta oikeaan kiireeseen edes ollut; olihan tällä panttivanki ja todisteet siitä. "Sillä on kauniit silmät. Melkein toivon että loikkaat. Anna mennä, poika. Anna minulle tekosyy ottaa ne silmät", mies sihahti. Tämän kasvoille levisi kammottava virne, kun tämä lähestyi poikaa astellen sillankaidetta pitkin. Punainen hiuskiehkura liehui tuulessa kuin irvokas lippu.
"Kuka tuo oikein on!? Alas sieltä!" kuului huuto samoojien suunnalta. Tilanne oli pelkkää epätietoisuutta ja kauhua.
|
|
|
Post by spyrre on May 15, 2016 16:32:13 GMT 3
Tähän saakka kammottavien tapahtumien pyörteessäkin purppuratukka oli vielä onnistunut täpärästi pysyttelemään suunnilleen aloillaan Kazimirin takana mutta nyt miehen inttäessä henkensä edestä hurjistuneiden samoojien kanssa ja Velazin lähestyessä kammottavalla määrätiedolla, tuntuivat nulikan hermot kuluvan viimein loppuun yhdessä hätäisessä silmänräpäyksessä. Kammottavan hahmon lähestyminen oli selvästikin tälle liikaa, ja vaikka viimeistään tämä epäilemättä taisi todistaa jotakin hänen aiemman varsin surrealistisen tarinansa puolesta muillekin, ei siitä ollut panikoivalla pojalle enää minkäänlaista lohtua. Hän tuskin enää edes huomasi epätietoisia ja -luuloisia samoojia edessään viittoen sen sijaan villisti taistelun tuoksinan lävitse lähestyvää luonnotonta olentoa kun Kazimirkin tuntui huomaavan tämän... Vaikka miehellä ymmärrettävästi ei ollutkaan aikaa suunnata tähän nyt kaikkea huomiotaan vaikka näky selvästikin hälytti tämänkin... kuten samoojatkin. Miehen asemaa tuskin saattoi kadehtia yhtään sen enempää kuin nulikankaan, varsinkin kun uusinkin käänne irrotti sillanvartijoista jotka sormeilivat jo valmiiksi aseitaan entistä enemmän epäluuloisia ja kiivaita kysymyksiä. Mutta tässä vaiheessa pakoreaktio viimein sai otteen epätoivoisesta ja nurkkaan joka suunnalta ahdistetusta pojasta, eikä tällä ollut enää hermoja jäädä paikoilleen katsomaan mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Vain lyhyt, paniikinomainen katse pyyhkäisi vielä niin sillan kuin joenrannantaistelunkin ylitse, käyden lyhyesti jokseenkin syyllisemmin kaiken keskelle yhtälailla jääneessä Kazimirissa, ennen kuin hintelä nulikka viimein ponnisti jälleen sillan kaiteelle, ilmeisestikään harkitsematta enää yhtään mitään. Tämä tuskin kuuli enää samoojien hälyttyneitä huutoja kaaoksentäyttämässä mielessään tai huomasi Kazimirin harppaavan peräänsä kompuroidessaan villisti ja huojuen kaiteen ylitse. Samoojat eivät kuitenkaan selvästikään pitäneet moisista käänteistä ja äkkiä ilmassa kajahtikin uhkaava metallinen kalahdus, joka kantautui hätäisen nulikankin korviin. Tämä ähkäisi ja huojahti eteenpäin, ehtien kuitenkin viimehetkellä tarraamaan puuhun estääkseen välittömän alas suistumisensa. Moinen sivuseikka ei kuitenkaan selvästikään ollut nyt hänen ensimmäinen huolensa, ja kiskaistuaan itsensä nopeasti istualleen kaiteelle jalat uhkaavan joen yllä heilahdellen tumma katse kääntyikin vielä pelästyneenä olkansa ylitse. Poikakin epäilemättä pelkäsi jo mitä näkisi mutta vaikka Kazimir huojahtikin kivuliaasti hänen takanaan ei tästä sentään (ainakaan vielä) törröttänyt sillanvartijan ase... vaan tästä tuskin oli aikaa tuntea helpotusta vain silmäyksen kertoessa ettei tämäkään skenaario ollut enää kaukana. Samooja oli iskenyt miekan viimein miehen kädestä, seisoen nyt uhkaavasti ja käskevästi huutaen heidän edessään samalla kun muutkin soturit levittäytyivät vaarallisesti. Antautumista vaativa huuto sai purppuratukankin sävähtämään ja luomaan lyhyen, hätäisen katseen näidenkin suuntaan mutta vaikka tämä saikin nulikan empimään, olisi tämä hyvinkin saattanut jäädä vain silmänräpäykseksi... ellei ilmassa olisi äkkiä kajahtanut toinenkin, huomattavasti hyytävämpi huudahdus, joka selvästikin vaati tulla kuulluksi.
Kun sihisevä, luonnoton ääni nousi taistelunmelskeen ylitse aivan liian läheltä, irtosi pojasta uusi tukahtunut ähkäisy ja tämä sävähti voimakkaasti vaarallisella istumapaikallaan. Tämän katse jätti sillä sekunnilla epäluuloiset samoojat singahtaen kauhulla kohti sillan päätä, jossa tällä kertaa odotti aiempaakin painajaismaisempi näky. Velaz oli jo lähestulkoon saavuttanut heidät hämmingin turvin ja tajutessaan tämän nulikan silmät laajenivat kauhusta... mutta vaikka hän jännittyi kuin valmiina sinkoamaan tiehensä hetkellä millä hyvänsä, luonnottoman miehen uhkaavat sanat upposivat pienellä viiveellä purppuraiseen kalloon. Pakokauhun kanssa painiskeleva poika jähmettyi silmänräpäykseksi kuin saalis joka juuri hoksasi pedon lähettyvillään kun hyytävä huuto sai hänet kuitenkin vilkaisemaan uudemman kerran painajaismaisen ilmestyksen suuntaan. Kului sekunti ennen kuin tämä tajusi täysin mitä kalvakka mies tarkoitti, mutta vaikka tämän äkillinen käden liike oli vähällä saada jännittyneen nulikan sinkoamaan liikkeelle silkkana refleksinä, osui katse kirkkaanpunaiseen tuppoon jota tämä puristi luisevissa sormissaan... ja tämä viimein sai purppuratukan hyytymään kauhusta paikoilleen. Hetken aikaa se vain tuijotti typertyneenä ilmeisestikin tunnistaen esineen jota hirviömäinen mies kohotti näkyville ja tämä oli selvästikin omiaan sotkemaan nulikan kaikki aikeet yhdessä silmänräpäyksessä. Haekli oli...? Olivatko hirviöiden joukko jo jotenkin onnistuneet löytämään nuorukaisen? Kammottava oivallus tuntui saavan hänen villisti takovan pulssinsakin jättämään useammankin iskun väliin ja kirvoitti lähestulkoon tuskaisen järkyttyneen äännähdyksen. "Mit-- Haekli! Ei! Miten te--" poika onnistui parahtamaan muutaman silmänräpäyksen tuijotuksen jälkeen, tämän kuitenkin sävähtäessä uudestaan ja jännittyessä kun Velaz äkkiä astahti kaiteelle, niin pudotusta kuin mitään muutakaan kaihtamatta. Mutta vaikka vauhko poika näytti siltä että olisi lähestulkoon jälleen villin paon partaalla korkealla joen ylläkin keikkuessaan, tämä kuitenkin epäröi liikkeelle singahtamisen sijasta. Poika luimistui ahdistuneesti miehen lähestyessä mielipuolisen kärkkäästi sihahdellen tämän pälyillen kuitenkin kärvistellen hiipparin puristamaa hius-kiehkuraa. Hän tuskin kykeni epäilemään etteikö hirvittävä Velaz tarkoittanut täysin mitä sanoi, eikä itsensä kanssa painiskelevalla epätoivoisella nulikalla ollut enää aavistustakaan mitä hänen olisi pitänyt tehdä, jo vain mielipuolisen virneen keralla tuijottavan hiipparin uhkausten saadessa hänet kavahtamaan kauhusta. Hän tiesi, että hänen olisi paettava nyt heti ennen kuin Velaz saavuttaisi hänet, mutta.... entä jos... mitä Haeklille tapahtuisi, jos hän...? Poika sävähti jo vain hyytävää ajatustakin, tiukentaen kuumeisesti otettaan puristamastaan kaiteesta kuin hakien tukevasta puusta edes jonkinlaista turvaa. Ikävä kyllä heidän edessään seisova samoojien joukkokaan ei selvästikään ollut missään aikeissa jäädä sivuun, mutta vaikka näistä kärkkäimmän käskevä huuto saikin pojankin sävähtämään uudestaan, oli vilkaisu tämän suuntaan lähinnä äkillistä ääntä pelästynyt kuin nulikka olisi pelännyt huudon laukaisevan jotakin vielä kamalampaa, kuitenkin aivan toiselta suunnalta.
"Älä--! Pysykää kaukana, se... se on vaarallinen!" hän ähkäisi hätäisesti soturien sekä Kazimirin suuntaan, kiskaisten sitten kiireesti katseensa takaisin hyytävän määrätietoisesti ja hitaasti lähestyvään Velaziin. "Antakaa Haeklin olla rauhassa! Se... se ei ole tehnyt mitään! Älkää satuttako sitä!" purppuratukka töksäytti miehen suuntaan hivuttautuen kireästi luimistellen aavistuksen kauemmas kaidetta myöten, kuitenkaan rohkenematta irrottaa otettaan hirvittävän huolen tummasta nuorukaisesta pyöteillessä mielessään. "Jos... jos te olette...! Mistä mä tiedän, että se on vielä kunnossa? Sä näit mitä tapahtui aikaisemmin siellä temppelillä, mä... mä voin tehdä sen uudestaan! Antakaa meidän mennä, tai...!" sihahdettiin viimein ilmoille lähestulkoon kärkkäästi, vaikkakin ilmeisen epätoivon vimmalla. Eh, hänellä tuskin oli yhtään minkäänlaista neuvottelunvaraa mihinkään saati rahkeita uhkauksiinkaan varsinkaan kun hänellä ei rehellisesti ollut aavistustakaan siitä mitä temppelillä oli edes tarkalleen tapahtunut, mutta ahdistunut poika ei hädissään keksinyt muutakaan moisen hirvittävän tilanteen eteen asetettuna. Velaz tuskin ainakaan valehteli sen suhteen että nämä tosiaan olisivat löytäneet tumman nuorukaisen... eikä nulikka kauhussaankaan vain kyennyt ottamaan sitä riskiä että tälle tehtäisiin jotakin hirveää, niin paljon itsehillintää kuin tällainenkin horjuvan maltin osoitus vaati. Laihat sormet puristuivat kaiteen puun ympärille entistä kuumeisemmin ja tummat silmät loivat vauhkon katseen ympärilleen (jopa alas vilkaisten), mutta vaikutti uhkaavasti siltä että purppuratukan henkeä uhmaavat loikkaus-aikeet oli toistaiseksi jälleen estetty... mikä tosin tuskin oli nyt kummoinen helpotus kenellekään.
|
|
|
Post by submarine on May 15, 2016 21:02:22 GMT 3
Tilanne puski päälle entistä rajummin. Kazimir, jonka huomiota ja pystyvyyttä kiskottiin jo ties kuinka monelle suunnalle, alkoi olla pahasti alivoimainen tämän kaiken edessä. Samaan aikaan hänen oli siltikin pakko myöntää että juuri tuo kaaos oli kuitenkin myös ainoa, mikä piti häntä yhä hengissä. Aseistautunut samoojien joukko hänen edessään oli vähintään (tai ainakin melkein) yhtä pahasti häiriintynyt ja sekasorrossa kuin hänkin. Muuten miehet olisivat todennäköisesti juosseet hänet jo kumoon ja ottaneet todennäköisesti hengiltä. Nyt kaikki oli enemmänkin pelkkää huutamista, heristelyä ja tehottomuutta. Häneltä miekan kädestä lyönyt samooja ehti ottaa jo askeleen kohti, ennen kuin kuitenkin pysähtyi Kazimirin laskiessa käden vyölleen ja omalle väkipuukolleen. Taustalla sekasortoisen taistelun äänet eivät olleet muuttumassa ainakaan yhtään mukavamman kuuloisiksi, ja aivan lähettyvillä purppurapäinen poika roikkui sillankaiteella ja kävi omaa, epätoivoista välikohtaustaan jonkin hyypiön kanssa. Ja hän kun oli luullut jo aamulla tilanteen olevan jo tarpeeksi outo ja työläs... "Kuulkaa, teillä on nyt suurempiakin murheita kuin minä! Kohta koko Leppäsilta on pelkkä muisto vain. Toverinne tarvitsevat apuanne. Tämä kaikki voidaan selvittää sitten, kun siihen on varaa. Nyt ei ole!" Kazimir yritti. Hän kohotti ääntään mahdollisimman kuuluvaksi ja vakavaksi ja viittoi kohti sekasortoista linnakkeen pihamaata. Sanat selvästikin iskivät samoojiin. Osa miehistä näytti jopa vakavissaan harkitsevan niitä. Mutta siltikin... "Hiljaa! Sinä olet murhaaja!" ensimmäinen samoojista karjaisi lopulta. Mies yritti selvästikin pakottaa tilannetta edes jonkinlaiseen järjestykseen. Loput miehistä tämän takana näyttivät tyytyvän mokomaan päätökseen juuri nyt.
Aivan lähellä, kaiteella, käytiin aivan toista mittelöä. Sen osapuolet tuskin edes piittasivat juuri nyt siitä, mitä muutaman askeleen päässä sillalla oikein tapahtui. Purppurapäinen poika oli saanut muuta, kuumeisempaa mietittävää ja kalpeaa, sairaalloista miestä eivät samoojien edesottamukset tuntuneet kiinnostavan ollenkaan. Mies tuijotti valtavilla silmillään poikaa, melkein kuin uhmaten tätä loikkaamaan saamastaan varoituksesta huolimattakin. Ikävä kyllä nulikka luovutti varsin nopeasti. Tai jos ei luovuttanut, niin ainakaan tällä ei ollut rahkeita toteuttaa uhkaustaan ja loikata. Sen sijaan tilanne meni vastaväitteiksi... joilla ei lopulta tuntunut olevan paljoakaan tehoa. Kelmeä mies levitti käsiään kuin koko asia olisi lopulta ollut kovin yhdentekevä. Punainen hiustuppo livahti sormien välistä tuuleen, ja oli yhdessä hetkessä tiessään. "Et sinä sitä mistään tiedä. Sinä voit juuri nyt vain toivoa. Ja sekin saattaa olla liikaa", Velaz hymähti. Paiseet miehen naamassa tutisivat iljettävällä tavalla. Miehen hontelo, luiseva ulkomuoto ei tuntunut sopivan ollenkaan siihen jäntevään vaivattomuuteen, jolla tämä tasapainotteli sillankaiteella, tuijottaen alas poikaan kuin mikäkin tuomari. "Ja kyllä. Kyllä me muistamme mitä sinä teit silloin. Näppärä pieni temppu. Kshk. Ja hyödytön. Tässä me olemme taas, jä näetkö minussa jälkeäkään? Tee temppusi uudelleen jos uskot sillä olevan mitään väliä. Mutta silloin minä lupaan, ettet näe sitä harmaata vänisijää enää koskaan. Osia hänestä varmasti, mutta..." mies jatkoi. Tämä jätti lauseensa lopun kohtalokkaasti auki, ja tyytyi vain päästämään suustaan naksahduksen. Kalpean ilmestyksen oikean käden sormet olivat hiustuposta irroitettuaan alkaneet kiemurtaa, kuin niitä olisi syyhyttänyt tehdä jotakin kammottavaa. Edelleenkin tämä selvästi toivoi, että poika antaisi tekosyyn siihen.
"Hei! Sinä siellä! Sinä tulet nyt alas sieltä! Sinutkin on vangittu!" äänessä ollut samooja huusi äkkiä. Pojan aikaisemmat varoitukset pysyä kaukana kaikuivat selvästikin kuuroille korville, sillä mielestään tilanteen edes jollakin tavalla haltuun saanut mies otti nyt askeleita kohti sillankaiteella seisovaa hyypiötä, osoitellen tätäkin miekallaan. Tapa, jolla kelmeä mies vilkaisi samoojaan, oli samaan aikaan huvittunut ja jollakin kammottavalla tavalla... melkeinpä riemastunut. Tämä katsahti poikaan. "Mieti rauhassa. Meillä ei ole mikään kiire", Velaz sihahti. Samalla tämän käsi liikahti kouristuksenomaisesti, melkein kuin itsestään kohti ääntään kohottanutta samoojaa. Samassa hetkessä mies kaatui maahan kurkkuaan puristaen. Siitä törrötti julmannäköinen terä, voimalla heitetty ja tarkalleen osunut. Muut samoojat (ja Kazimir siinä sivussa) perääntyivät verta kakovan miehen luota kiireesti, tavoitellen aseitaan edes jonkinlaiseksi suojaksi. "Mieti rauhassa", mies kirahti toistamiseen, ennen kuin loikkasi alas kaiteelta sillalle. Tämä laskeutui niin pehmeästi, ettei siitä kuulunut minkäänlaista ääntä. Seuraavassa hetkessä tällä oli jo kädessään miekka. Tämän nykivissä, kituuttavissa liikkeissä oli hirvittävää verenhimoa ja nälkää, suoranaista tarvetta. Ensimmäinen uhri ruokki sitä vain lisää, kuten myös tuskaiset, hätäiset huudot linnakkeen suunnalta...
|
|