|
Post by submarine on Apr 3, 2016 6:11:56 GMT 3
Ei ollut kaiketi ihmekään, että poika vaikutti kaiken jäljiltä vielä melkoisen tokkuraiselta. Kazimir antoikin tälle kaikessa rauhassa aikaa päästä kärryille. Kuten aikaisemminkin, hän piti tätä kyllä tarkkaan silmällä istumapaikaltaan, kuin arvioiden ja arvaillen. Nyt sihtaileminen taisi tosin liittyä suoranaisemmin nulikan olotilaan ja siihen, oliko tämä kukaties nyt paremmassa kunnossa vastaamaan esitettyihin kysymyksiin kuin aikaisemmin. Ainakin ruokahalua löytyi yhä. Lotharia sen sijaan ei tuntunut mokoma kiinnostavan juuri sen enempää kuin paikalla oleminen velvoitti. Epäsiisti mies näytti siltä kuin olisi kaipaillut jotakin, eikä varmaankaan ollut vaikea arvailla mitä se mahtoi olla. Kazimir piti kuitenkin tämänkin huomion aiheessa omilla sanoillaan. "No, en ole varma miten hyvin nuo sopivat sinulle. Ne ovat samoojien vaatteita. Tässä linnoituksessa ei juuri lapsia pueta tai varusteta. Mutta osa väestä on ollut lyhyttä tai muuten pientä, joten... no, puntteja voi aina kääriä", mies tokaisi, kohauttaen kevyesti olkiaan. Viimeiset sanat olivat melkein kuin jokin epämääräinen sananlasku, kuin punttien kääriminen olisi sopinut jotenkin yleismaallisesti kaikkeen. Kukapa tiesi. Hänkin unohti asian nopeasti, kun purppurapäinen nulikka totesi illan saapuvan kohta ja kiitteli huoneen lainasta. Oikeastaan mies kohotti kulmiaan aavistuksen, kuin jokin pojan sanoissa olisi yllättänyt hänet. Sitä seurasi sitten kevyt hymähdys, suoranainen huvittumisen merkki, ja lopulta myös päänpudistus. Nurkassa nököttävä Lotharkin hymähti kevyesti jopa epämääräisessä olotilassaan. Tässä virnuiltiin selvästikin nyt vitsille, jota ei oltu vaivauduttu kertomaan sille kaikista keskeisimmälle.
"Pelkäänpä, että ilta meni jo. Nukuit koko eilisen päivän ja viime yön ja puolet tästäkin päivästä - ja sikeästi nukuitkin, selvästikin. Kissasi vaati päästä ulos, mutta et edes herännyt kun päästin sen. Etkä nähtävästi muutenkaan. Hyvää huomenta, siis. Kaikesta päätellen uni tuli tarpeeseen", Kazimir selitti lopulta, edelleenkin hieman huvittuneen oloisena - joskin hyväntahtoisena, eittämättä. Hän antoi pojan sulatella hetken verran tietoa tilanteesta, ennen kuin jatkoi mihinkään suuntaan. Mies tuli hieraisseeksi alitajuisesti siteenseen käärittyä kättään. Vaikka hän olikin vielä aikaisemmin (eilen, kaiketi) sivuuttanut haavan ilman suurempia kärvistelyitä, antoi se nyt itsensä tuntua. Niin kaiketi usein, haavat alkoivat todella kipuilla vasta kun tarmo ja uhka olivat kunnolla väistyneet. "Olin tulossa oikeastaan herättämään sinua. Mietin että kaikesta huolimatta sinun olisi parempi pikku hiljaa jo herätä. Jos ei muuten niin koska olen jo koko aamun hätistellyt samoojia, jotka ovat halunneet kuulustella sinua. Sitä Haeklia kyllä lähdettiin etsimään jo eilen, mutta partio ei ole vielä palannut. Haluavat todennäköisesti tarkastaa linnakkeen ympäristön muutenkin", Kazimir selvensi vielä. Hän vilkaisi ohimennen suljetun räppänän suuntaan, muttei tehnyt lopulta mitään. Hän antoi pojan sulatella hetken tätäkin, ennen kuin katsahti sitten varsin terävästi tähän, ilmeisestikin kaarreltuaan taas mielestään tarpeeksi. Lotharkin tuntui valpastuvan kuin jostakin sanattomasta käskystä, ja kohotti vastahankaisen katseensa tilanteen tasalle. Tämän silmät olivat rähmäiset, mutta viinan sumeuden takaa saattoi erottaa silti jotakin, joka muistutti jos ei tarkkuutta, niin ainakin keskittymistä - johonkin ikävään ilmeisesti, sillä pian tämä irvisti kuin jokin olisi vihlaissut luita ja ytimiä myöten.
"Todennäköisesti joudut pian vastaamaan niille samoojille yhteen jos toiseenkin kysymykseen. Ja sitä ennen olisi hyvä, jos me kävisimme uudestaan läpi mistä tässä nyt on kyse, ja mitä sinulle ja sille toverillesi oikein tapahtui. Siellä... temppelissä, jonka mainitsit. Sinä et halua kohdata niitä samoojia ilman apua tai tukea. Tahtoo sanoa, että vaikka he ovatkin vannoneet puolustavansa näitä mantuja kaikelta siltä, mitä vastaan täällä on puolustauduttava, ei ole ollenkaan sanottua että he ovat erityisen... suopeita. Jos he vainuavat että tässä on jotain mätää, he mieluummit ratkaisevat ongelmansa tehokkaasti kuin jäävät ongelmoimaan niitä sen pidempään", Kazimir puhui. Hän tuijotti taas tiukasti poikaa, vakaasti ja tasaisesti mutta antamatta kuitenkaan armoa. Hän oli vakavissaan, se oli ainakin varmaa. "Minä en usko että sinusta on vaaraa, tai ainakaan tuskin aiot mitään. Mutta minun pitäisi silti tosiaankin tietää mistä on kyse, jotta voisin auttaa. Uskon kyllä tarinasi siitä, että olit jossakin temppelissä, ja että siellä tapahtui kamalia. Mutta tiedän ettet kertonut kaikkea. Kuten sitä, miksi osasit puhua sille liskolle. Enpä usko, että sellaista opetetaan turhan monessa paikassa. Ja sitä paitsi minun pitäisi muutenkin kuulla nyt kunnolla, oikeasti, mistä tässä nyt on kyse. Sellaiseen tahtiin, että et tikahdu", mies jatkoi. Hän valikoi sanansa tarkkaan ja painotti huolella, niin että jokainen niistä varmasti iskostui poikaan niin jämäkästi kuin vain mahdollista. Tällä kertaa vastaukseksi ei selvästikään hyväksyttäisi pelkkää hätäistä sopertelua ja ahdinkoa. Vieressä Lotharkin näytti kiinnostuneelta tilanteesta... joskaan ei yhtään sen innostuneemmalta.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 3, 2016 16:33:03 GMT 3
Hetken verran tokkurainen nulikka saikin vielä kasailla itseään ja pääkoppaansa kun tämä keskittyi vaatimattoman aamiaisensa sisäistämiseen. Jos ei muuta, niin ainakin ruokahalua ja tarmoa tähän löytyi vielä. Vaikka hän ei tuntenut oloaan vieläkään erityisen ihailtavaksi olivat edellinen ateria ja tukalatkin unet kuitenkin tainneet saada melkoisesti enemmän tolkkua voipuneeseen purppuratukkaan joka näkyi päällekin päin. Kazimirin todetessa ettei ollut aivan varma tuomistaan vaatteista kohotti nyt leipäänsä mutustava poikakin katseensa katsomaan tekstiilimyttyä hieman tarkemmin, ennen kuin kuitenkin kohautti olkapäitään yhtälailla hyväksyvästi. "Mmh. Ihn hyvä on. Kiits" mutistiin hieman epäselvästi suupalojen välistä nulikan päätyessä vielä nyökkäämään miehen toteamukselle punttien käärimisestä, tuskin kuitenkaan jääden pohtimaan tätä yhtään enempää. Ruoka vei nälkäisen huomion taas nopeasti puoleensa riippumatta siitä kuinka vaatimatonta tämä oli... vaikka nopeasti poikakin taisi onnistua nappaamaan jonkinlaista äkillistä huvittuneisuutta molempien tuntumassaan istuvien miesten suunnalta. Tämä räpäytti silmiään vilkaisten hämillään ensin Kazimiria ja sitten tämän hiljaista toveria selvästikään ymmärtämättä mistä oli kyse... ainakaan ennen kuin toinen selittikin hänen torkkujensa ilmeisesti venähtäneen melkoisesti enemmän kuin hän oli tajunnutkaan.
"Mi-- eh? Niin kauan?" Nulikka ähkäisi ja harhautui hetkeksi tuijottamaan miekkosta oljenpätkien kuorrottaman kuontalonsa lomasta ilmeisen hölmistyneenä tämän kertomasta, joutuen sulattelemaan tovin verran paljastusta siitä, kuinka paljon enemmän aikaa olikaan ehtinyt kulua. Syystä tai toisesta tämä tuntui lähes säikäyttävän poikaa hieman ja tämä vilkaisi uudemman kerran kohti ikkunanraosta valovaa valojuovaa kirskauttaen hampaitaan. Hän... hän oli tuhlannut jo kokonaisen päivän ja suuren osan seuraavaakin, ja moinen oli eittämättä varsin kuumottavaa. Vaikka liskoista kaiketi oli selvinnytkin ei hän voinut olla silti tuntematta oloaan vieläkin ahdistavan takaa-ajetuksi... vaikka loogisesti ajatellen hän tuskin olisi pötkinyt pitkälle tässä ajassa muutenkaan, varsinkin kun samoojat eivät olleet vielä tuoneet uutisia Haeklistakaan. Oli helpotus että tätä oli jo lähdetty etsimään ja maastoa tarkastelemaan, mutta kuitenkin poika päätyi liikahtamaan paikallaan aavistuksen kuumeisesti kuin tyynesti paikallaan pönöttäminen olisi jälleen käynyt aavistuksen hankalaksi... Mitä luultavimmin maininta häntä hakevista ja ympäriinsä parveilleista samoojista ei ollut myöskään omiaan tuomaan ainakaan mielenrauhaa. Eikä lopulta tainnut olla kauhean kohteliasta pantata jonkun toisen huonettakaan itsellään tällä tavalla... Kaiketi sentään mies oli selittänyt miksei Kissaa näkynyt missään huoneessa, mutta tämäkin ettei ainakaan eläimestä tainnut tarvita huolehtia tähän hätään oli jokseenkin pieni lohtu... "...egh. Hitto, ei mun ollut tarkoitus, että.... " purppuratukka mutisi pyyhkäisten sormensa aavistuksen tukalasti kuontalonsa lävitse, osaamatta estää pientä irvettä käymästä kasvoillaan. Samoojat halusivat jo eittämättä varsin hanakasti paremman selityksen kaikelle kyseenalaiselle ja hän osasi aavistaa tämän jo ikäväkseen itsekin. Moinen tuntuikin saavan pojan aavistuksen tolaltaan ja tämä liikahti jälleen epämukavasti paikallaan laskien hetkeksi katseensa, kuitenkin jännittyen saadessaan Kazimirilta jälleen terävän vaativan katseen. Oikeastaan Lotharkin vaikutti syystä tai toisesta äkkiä valpastuneen taustalla, mutta nulikka tuskin hoksasi varsinaisesti laittaa tätä merkille päätyen sen sijaan välttelemään Kazimirin tiukkaa olemusta, kaiketi jo aavistaen mitä tämä aikoi sanoa.
Kun mies kohta puhuikin jälleen, nyt huomattavasti painokkaammin, ei tämän asia tainnut tulla yllätyksenä edes levottomasti liikehtivälle purppuratukalle. Tämä ähkäisi irvistäen uudestaan tukalasti kun toinen mainitsi samoojat ja näiden tiukat asenteet, pudistaen sitten kiivaasti päätään vaikkakaan katsettaan nostamatta. Hän oli toivonut voivansa vain odottaa turvassa sen aikaa että Haeklikin saapuisi... mutta ilmeisestikään asiat eivät aikoneet olla näin yksinkertaisia (kaiketi niin samoojien kuin Kazimirinkaan suhteen), ja tämä selvästikin kuumotti nulikkaa. Vastauksia selvästi odotettiin... ja tällä kertaa Kazimir tuskin tyytyisi samanlaiseen epämääräisyyteen kuin viimeksi. "Ähh...! En mä tietenkään mitään aio, mä vaan... Meidän piti hajaantua ja tavata sitten taas täällä, ja jatkaa sitten matkaa... Ei muuta! Ei meidän pitänyt aiheuttaa ongelmia tai edes jäädä tänne, tai... muutenkaan!" poika puuskahti, epäröiden kuitenkin kun mies toisti kysymyksensä tapahtumista, sekä varsinkin aiemmasta liskoille puhumisesta. Nulikka hypisteli levottomasti liian suuren paitansa helmaa vilkaisten vaivihkaa niin Kazimiria kuin taustalla istuvaa Lothariakin, ennen kuin heilautti tuskastuneen tukalasti toista kättään. "Se... ähh. No... ei kai. En ajatellut sitä kun... ei ne liskot edes kuunneelleet. Zara opetti joskus kun olin pieni, ja... se oli jotain mitä se osasi. Se... kasvatti mut, mutta.... ei sillä taida olla enää oikein väliä" mutistiin viimein turvaten samaan selitykseen kuin viimeksikin, ympäripyöreästi mutta kuitenkin, vaieten sitten jälleen. Poika kyhnytti hetken neuvottoman jännittyneesti harottavaa kuontaloaan, kunnes puuskahti uudemman kerran vaisusti, ja nyökkäso aavistuksen päätään. Niin vähän kuin hän halusikaan enää palata näihin asioihin, oli Kazimirin huomiossa kaiketi silti perää... varsinkin hänen väkisinkin tuntiessa olevan nyt melkoisesti velkaa tälle. Lopulta hänellä ei ollut aavistustakaan saattaisiko tämä joutua vielä vaikeuksiin siitä mitä oli tehnyt, mutta... äh. Kaiketi oli silti parasta edes yrittää pelata varman päälle, varsinkin kun hän ei edes tiennyt kuinka itsekään suhtautua asiaan johon oli tullut sotkeutuneeksi... mutta kaikkein viimeiseksi hän ainakaan halusi että hänen kuviteltaisiin salailevan asioita salamyhkäisyyttään tai pahansuopuuttaan. Eh, ja kukaties aiheen vaihtaminen johonkin konkreettisempaan veisi edes huomion muualle hänestä ja koko liskoille puhumisen kysymyksestä, johon hän rehellisesti ei olisi halunnut vastata ainakaan tätä tarkemmin.... Hän muisti kyllä kuinka pahasti Haeklikin oli järkyttynyt... puhumattakaan siitä kuinka arka koko aihe varmasti oli muutenkin.
"Mä... egh. En mä tiedä miten mitään tästä voisi edes selittää jotenkin... järkevästi kellekään" poika ähkäisi lopulta nuutuneesti. Se vilkaisi vielä ympärilleen ennen kuin vetäytyi itsekin taaksepäin nojautuakseen raskaasti seinään takanaan. Purppuratukka empi ilmeisen kahden vaiheilla vielä hetken kunnes viimein veti syvään henkeä ja alkoi vastahakoisesti kerrata kertomustaan. Nulikka ei selvästikään kokenut oloaan mukavaksi nytkään mutta vaikka puhuikin töksähdellen oli tämä kerronta sentään nyt huomattavasti hillitympää kuin aiemmin. Tämä selvästikin valikoi sanansa nyt tarkkaan vaikka joutuikin välillä keskeyttämään tukalahkosti, mutta pääpiirteissään tarina tuntui seuraavan edelleen hyvin samoissa uomissa. Tämä taisi vieläkin olla paikoitellen ympäripyöreää ja varsinkin loppupuolen temppelin tapahtumat saivat nulikan nopeasti pois tolaltaan ja hyppelemään kertomuksessaan, mutta kaiketi tämä ainakin oli varsin vakavissaan... vaikka ei voinutkaan olla vilkaisematta hieman kyseenalaisesti taustalle raahattua Lotharia. Eh, mikäpä hän kaiketi oli kyseenalaistamaan miehen läsnäoloa omassa huoneessaan, mutta tämä tuntui silti varsin epämukavalta puhua nyt tämänkin kuullen. Ei hän lopulta tuntenut Kazimiriakaan mutta tämä kaiketi oli jo jossain määrin kuullutkin mistä oli kyse... ehh, vaikka... kaiketi taisi olla parasta kaikesta huolimatta jättää edes lohikäärmeet sun muut pois koko jutusta. Kaikki kuulosti varmasti jo aivan tarpeeksi älyttömältä ilmankin, puhumattakaan siitä että nämä johtaisivat nopeasti muihin varsin epämukaviin kysymyksiin... ja kaipa tarinan huomattavasti tärkeämpi pointti oli kuitenkin muualla, eikö? Väkisinkin tapahtumat kristallinkin suhteen taisivat jäädä enemmän tai vähemmän suurpiirteisiksi ja tukaliksi, pojan selvästikään haluamatta edes itsekään miettiä näitä liikaa... puhumattakaan siitä kuinka kaoottiselta tämä kaikki tuntui jo hänelle itselleenkin.
"...äh. Niin, että... niin. ... en tiedä miten ne liskot enää liittyy tähän, mutta... Ne hirviöt ja se tyyppi sieltä temppeliltä on oikeasti vaarallisia jos ne... jos ne aikoo seurata perässä. Siksi on varmaan paras että mun pitäisi häipyä aika nopeasti muutenkin... varmuuden vuoksi. Mä... äh. Tietysti mä olen kiitollinen kun... autoit näinkin paljon. Mutta mä en halua houkutella niitä ainakaan tänne, jos ne on vielä tulossa. Jos ne samoojat ei usko mua, niin... ehkä parempi että vaan häivyn ennen kuin ne keksii lukita mua mihinkään tai jotain" se mutisi lopuksi ennen kuin vaikeni nuutuneesti. Rehellisesti poika ei ollut aivan varma oliko koko juttu kuulostanut paljoakaan vähemmän hourailevalta nytkään vaikka hän olikin yrittänyt parhaansa... epäilyttävästä puhumattakaan. Nulikka jäi raaputtamaan käsivarttaan neuvottomasti vilkaisten sitten viimein varovasti ympärilleen, olematta aivan varma mitä reaktiota olisi odottanut. Ohimennen toinen laiha käsi kohosi jälleen kuin omin lupineen pyyhkäisemään tukalahkosti kärsineen, likaisen paidan rintamusta kuin jotain varmistaakseen. Millä kirotulla hänen olisi ollut tarkoitus selittää kenellekään että koko riivattu kristalli oli hänen mukanaan, kun hän ei ymmärtänyt koko hirvittävää sotkua itsekään...
|
|
|
Post by submarine on Apr 4, 2016 6:19:28 GMT 3
Niin epämääräinen ja outo kuin purppurapäisen nulikan tarina ehkä olikin, tämän mielestä ja muutenkin, ei Kazimir näyttänyt ainakaan olevan aikeissa keskeyttää kun aiheeseen vihdoinkin oltiin nyt kunnolla päästy. Hän kuunteli vaiti ja häiritsemättä, esittämättä vastalauseita oudommillekaan kohdille ja selvästikin ottaen kuulemansa vakavasti. Miehen ilmeet vaihtelivat kyllä melkoisesti, aina kulmien kohotuksesta suoranaisiin kurtistuksiin ja epämääräisiin katseisiin, mutta jos hänellä oli jotakin vastaanväitettävää, aikoi hän väittää sen vasta jälkeenpäin. Ensihätään hän vain kuunteli, kuten teki myös Lothar hieman taaempana. Resuinen mies vaikutti tosin oudon keskittyneeltä johonkin, kuin ei olisi niinkään piitannut itse tarinasta vaan arvioinut sitä joltakin muulta kantilta. Muutamaan otteeseen tämän ilme sai tuskaisen sävyn ja tämä irvisti kuin äkillisestä hammaskivusta tai jostakin muusta yhtä epämukavasta, mutta tämäkin pysyi vaiti. Ties mitä mies oikein yritti juuri nyt. Kun poika sitten lopulta sai kerrottua pitkän ja vaiheikkaan tarinansa, ei Kazimir saman tien sanonut yhtään mitään. Jokseenkin oudosti hän vilkaisi sivulleen, kohti Lotharia. Katse ei ollut edes mikään yleinen pälyily oudon jutun jälkeen, vaan siinä oli jotakin rehellisen odottavaa ja kysyvää, kuin hän olisi vilpittömästi luottanut toisen arviointikykyyn enemmän kuin omaansa - päätös, joka jo itsessään tuntui eittämättä varsin epäilyttävältä. Paha kyllä Lotharkaan ei vaikuttanut juuri hullua hurskaammalta, vaan kohtasi hänen katseensa kulmat aavistuksen koholla ja jokseenkin hämillään. Resuinen pää kallistui hieman, ennen kuin tämä sitten kohautti olkiaan. Jollain ilveellä tämäkin tuntui kuitenkin kelpaavan vastaukseksi, ja lyhyen sängen peittämää leukaansa hieroen Kazimir kääntyi taas katsomaan poikaa. Hän päästi mietteliään äänen.
"Eli. Tämä kaikki alkoi siitä, että lähdit etsimään kasvattajaasi jostakin ikivanhasta temppelistä, ja sitten se kaikki vain tapahtui. Melkoinen tarina", Kazimir tokaisi lopulta, tiivistäen asioita hieman ääneen, kaiketi yhtälailla omaksi hyödykseen kuin kenenkään muun. Kaiken hänen kuulemansa sulattelu vei kyllä aikaa, mutta siitä huolimatta hän ainakin sulatteli sitä. Mitään suoranaista vastaanväitettä asioiden aitoudesta ei ainakaan esitetty. Totta puhuen hänen olemuksensa tuntui viittaavan enemmänkin mietiskelyyn siitä, mitä tämä nyt sitten tarkoitti, kuin siihen uskoisiko mokomaa. Mies naksautti kieltään, vilkaisi vielä jonnekin katon suuntaan, ja avasi sitten vihdoin suunsa. "Ja lännestäkö tähän kaikkeen löytyy jotenkin apu? En ole kyllä aivan varma miten se onnistuu, mutta jos se... Nitte sellaista uskoi, ja jos perässäsi tosiaan on jotakin tuollaisia, niin se tuskin on ainakaan huono suunta. Ja pitää sinun joka tapauksessa päästä pois täältä. Minä en ole mikään asiantuntija tässä, mutta sen perusteella mitä tiedän, ne liskot pysyttelevät tuollaisten raunioiden lähettyvillä, eivät jahtaa päiväkausia paria kulkijaa. Kukaties ne raivostuivat teidän tunkeilustanne sinne, mutta... enpä usko, ikävä kyllä. Kuulostaa siltä kuin ne olisi usutettu peräänne", Kazimir lopulta totesi. Hän selvästikin tarttui nyt asioihin mietiskelyn tai epäluuloisuuden sijaan. "... paha kyllä kuulostaa myös siltä, ettet joutunut eroon siitä Haeklista aivan viimeisillä hetkillä. En haluaisi lisätä tuskiasi, mutta en myöskään pidättelisi hengitystäni, että hän löytyy. Tai jos löytyy, niin ei ainakaan niiden samoojien toimesta. Toivoa on aina, tietysti, mutta täällä sinun tuskin kannattaa odottaa häntä. Tämä linnake on kestänyt monet vaarat ja vaikeudet, mutta jos perässäsi on tosiaan tuollaista väkeä, niin yhteen paikkaan jääminen on huonoin mahdollinen ajatus. Oli lännessä nyt mitä onkaan, niin joka tapauksessa sinun pitää päästä pois täältä ja ihmisten keskelle. Johonkin, missä voit kadottaa takaa-ajajasi", mies jatkoi. Hän tuki toisen kätensä polveaan vasten ja elehti toisella kädellään hanakasti, tavalla jonka saattoi kaiketi ainakin toivoa näyttävän johdonmukaiselta ja jämäkältä. Koko ajan tiukka ja melkeinpä käskevä katse pysyi nulikassa.
"Tästä et saa kertoa mitään niille samoojille. Ymmärrät varmasti itsekin, ettei tällainen tarina ainakaan millään tavaa vähennä kysymyksiä tai epäluuloja. Sinun pitää keksiä jokin muu selitys. Kerro heille että... sinä ja toverisi olitte lainsuojattomia. Varkaita. Että jouduitte pakenemaan kotoanne ja toivoitte pääsevänne kauas, jonnekin missä teitä ei jahdattaisi. Näitä samoojia ei sellainen kiinnosta, he ovat sanoutuneet irti valtakuntien laeista ja asioista - heillä on muutenkin aivan tarpeeksi murehdittavaa. Kun he tulevat kysymään sinulta asioista, kerro tuo heille. He tuskin kyselevät enempää tai tahtovat pitää sinua täällä sen pidempään kuin täytyy", Kazimir sanoi. Suunnitelma tuli melkoisen nopeasti ja ilman suurempaa miettimistä, mikä saattoi jo itsessään kertoa kaikenlaista epämääräistä itse kustakin, mutta mies ei antanut sen nyt hidastaa itseään liiaksi. Syystä tai toisesta hän tuntui ottavan asian vilpittömästi vakavissaan. "Minä jatkan matkaani pian, todennäköisesti jo huomenna. Kauppias, jonka mukana olen tehnyt matkaa, aikoo suunnata silloin eteenpäin. Suosittelisin, että liityt mukaan. Täällä asiasi eivät ainakaan helpotu millään tavalla", hän vielä lisäsi, vilkaisten taas varsin merkitsevästi ympärilleen niukassa huoneessa, jolla ei ollut omasta takaa tarjota juuri mitään. Hädin tuskin edes suojaa. Eivätkä olot oven ulkopuolellakaan juuri sen lupaavampia olleet...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 4, 2016 15:24:12 GMT 3
Kun poika viimein viimeisteli haparoivan kerrontansa, tämä ei tuntunut oikein itsekään olevan vieläkään varma miten koko juttuun (tai oikein mihinkään) olisi suhtauduttava. Se nojasi vaiteliaana taaksepäin seinän viereen lähestulkoon käpertyneenä, laihat käsivartensa polviensa ympärille kääräistynä, ja voipunut mutta samalla aavistuksen varautunut katse vuoroin kumpaakin miehistä tarkastellen. Tämä tuntui oikeastaan nyt vilkuilevan vaivihkaa lähes enemmän Lotharin suuntaan selvästikään olematta mitenkään varma nuhruisesta ja hiljaisesta miehestä joka tuntui kuitenkin kuunnelleen kaikkea keskittyneesti, ja varsin nopeasti nulikka taisi laittaa merkille Kazimirinkin tämän suuntaan luoman kysyvän katseen. Kukaties toinen vain luotti toverinsa mielipiteeseen jonkin näinkin kummallisen tarinan edessä eikä mitään sen kummempaa, mutta poika ei voinut olla jäämättä pälyilemään molempia jokseenkin epätietoisena. Hän lähestulkoon odotti että tähän suhtauduttaisiin jälleen ties minä hourailuna hänen päädyttyä vain toistamaan aiemman kertomuksensa, mutta miesten vaihtamista katseista ja kyseenalaisista eleistä huolimatta ilmeet pysyivät silti vakavina, eikä kumpikaan ainakaan ilmaissut epäilyksiään ääneen.
Hetken aikaa Kazimir tuntui vielä sulattelevan kaikkea pojan odottaessa epätietoisesti (ja jokseenkin hermostuneena) taustalla, kunnes mies avasi jälleen suunsa, jonkinlaiseen suoraviivaiseen yhteenvetoon. Levottomasti paikoillaan liikehtinyt purppuratukka säpsähti hieman ja kohotti päänsä, kuitenkin hetken emmittyään osaten lopulta vain nyökätä tälle jokseenkin avuttomin elkein. Kazimirin pohdinnat ja huomiot tuntuivat herättävän nulikassakin ajatuksia, saaden tämänkin laskemaan hetkeksi katseensa. "Eh. No... suunnilleen. Se kaikki oli kauhean sekavaa, ja... En mä tiedä mitä muutakaan mä voisin enää yrittää kuin mennä sinne mihin Nitte sanoi" se mutisi, vaieten kuitenkin hetkeksi kurtistaen itsekin kulmiaan kuin olisi yrittänyt muistella jotain. "...en tiedä. Se oli kyllä aika outoa kuinka kauan ne liskot vain... tuli perässä. Vaikka... eh. En ole varma, mutta... luulen että näin siellä seassa kerran jotain muutakin mikä ei ainakaan ollut lisko, mutta... en tiedä. Ei ollut kauheasti aikaa jäädä katsomaan" poika lisäsi hetken mietittyään, ennen kuin päätyi kuitenkin ähkäisemään ja ravistamaan päätään jälleen turhautuneesti. Hän ei todellakaan osannut sanoa mistä tämä koko lisko-jupakka oli johtunut eikä heillä varmasti ollut ollut aikaa tätä pohtiakaan kaksikon paetessa henkensä edestä... mutta siltikään hän ei osannut olla pelkäämättä että tämäkin olisi jotenkin liittynyt siihen mitä oli tapahtunut. Eh, kukaties liskojen takana ei välttämättä juossut itse hirviöiden herra tai kukaan heidän näkemistään kammottavista alaisista... tuskin kenenkään näistä olisi edes tarvinnut turvautua usuttamaan moisia otuksia heidän kimppuunsa... mutta... oli vaikea uskoa että tämäkään tapaus olisi ollut aivan kaikesta irrallinen. Niin paljon kuin hän kenties olisi halunnutkin toivoa niin...
Oli kuinka oli, vaikka poika tuskin olisi päässyt liskojen pohtimisen suhteen paljoakaan enempää selville vesille muutenkaan, kääntyi tämänkin huomio kuitenkin hyvin nopeasti kun Kazimir toi esiin pahaenteiset epäilynsä Haeklin suhteen. Tummat silmät levisivät pojan nostaessa katseensa toiseen tajutessaan mitä mies vihjasi, muuttuen entistä järkyttyneemmiksi kun tämä jatkoi kuinka nuorukaisen odottaminen täällä oli varsin huono idea. Rehellisesti koko tilanteen perusteella nulikka oli luultavasti jollakin tasolla aavistellut moista jo itsekin asioiden mutkistuttua entisestään ja maan jo eittämättä poltellessa hänen allaan näinkin lyhyen pysähtymisen jälkeen, mutta kaiken sanominen näin suoraan heitti tämän silti suoraan kerralla hänen eteensä eikä tämä voinut olla järkyttymättä. Pitkän tovin purppuratukka osasi vain tuijottaa Kazimiria kuunnellessaan, kunnes tämä viimein onnistui saamaan varsin vastahakoisen ähkäisyn kurkustaan pienellä viiveellä miehen jo hiljettyä. Taisi olla ymmärrettävää että epäluuloiset samoojat tuskin uskoisivat hänen tarinaansa, mutta... tällainen suoran valehtelun ehdottaminen sai selvästi pojan nopeasti vielä entistä enemmän tolaltaan. "Ehh... niin, mutta... Eihän... Kyllä mä sen tiedän, mutta... ei se niin mennyt! Ei me mitään varkaita olla, ja.... Eihän me voida tietää mitä Haeklille on käynyt! Se voi olla tulossa, ja.... entä jos se löytyy ja olen sanonut niille samoojille jotain sellaista..." se töksäytti hätäiseen sävyyn, päätyen kuitenkin ähkäisemään uudestaan ja pyyhkäisemään pienen tukalan irveen keralla harottavia hiuksiaan jokseenkin kuumeisesti. Kazimir puhui koruttomasti ja suoraan, eikä tämän teräviin huomioihin tainnut olla paljoakaan vastaansanottavaa... mutta siltikin vaikka poika empikin silminnähden, taisi moinen olla siltikin varsin vaikeaa sulatettavaa. Toki matkaa olisi jatkettava, mitä nopeammin niin sen parempi, mutta.... näin? Itsekseen ilman Haeklia, samaan aikaan kun nuorukainen harhaili ties missä...
"Mä... egh. Onhan se kai... niin kai, täälläkin on vaarallista olla, mutta.... Vaikka mä lähtisinkin, niin.... entä Haekli sitten? Meidän piti tavata täällä myöhemmin, en mä voi vaan... häipyä ja... jättää sitä! Varsinkin jos se on pulassa" vastahakoinen purppuratukka protestoi vaisusti tovin neuvottomasti haparoituaan. Se vilkaisi määrätietoisen tasaista Kazimiria silmäkulmastaan syyllisen kärvistellen ennen kuin vältti jälleen tukalasti terävää katsetta. Oli tapahtunut mitä olikaan, niin kuitenkin mies tuntui uskovan häntä, ja jopa tarjoutui kaikesta huolimatta vielä auttamaan joka tekikin vaikutuksen olonsa varsin eksyneeksi tuntevaan nulikkaan, mutta... Vaikka tämä puhuikin varmasti asiaa, tuntui ajatus Haeklin jättämisestä noin vain varsin pahalta... puhumattakaan siitä mitä tälle oli saattanut jo tapahtua. Kaiketi heidän suunnitelmissaan oli ollut jatkaa nopeasti eteenpäin muutenkin, mutta ei kai hän voinut vain... lähteä itsekseenkään varsinkin jos toinen tarvitsi apua, niin paljon kuin linnakkeeseen jääminen itsessäänkin kuumotti hänenkin mieltään. Hänellä ei kuitenkaan ollut aavistustakaan kuinka lähellä mahdolliset takaa-ajajat saattaisivat olla... Jos nämä onnistuisivat vielä tavoittamaan hänet uudestaan.... Poika värähti tahtomattaankin, pyyhkäisten jälleen vaisusti rintaansa ennen kuin seurasi vastahakoisesti Kazimirin katsetta tämän silmätessä ympärilleen pienessä huoneessa. Oli lopulta totta että vaikka olikin tarjonnut hetkellistä suojaa, niin samoojien linnake tuskin oli lopulta kummoinenkaan turvapaikka hänelle pidemmän päälle.... tai tuskin kenellekään muullekaan, jos ne joihin hän ei missään tapauksessa halunnut enää törmätä olisivat tulossa... Moinen tukala päättämättömyys oli jälleen hyvää vauhtia saamassa melkoisen ahdingon nostamaan päätään vaikka hän kuinka olisikin yrittänyt hillitä itsensä.
|
|
|
Post by submarine on Apr 6, 2016 21:10:31 GMT 3
Vaikka Kazimirilla olikin jo nopsaan muodostunut suunnitelma mielessään, ei purppurapäinen nulikka selvästikään suhtautunut siihen kovinkaan hyvin. Tämä taisi olla ymmärrettävää, ilmeestä päätellen myös miehen itsensä mielestä, kun poikaa alettiin äkkiä vaatia hylkäämään ainoa toverinsa oman onnensa nojaan - eikä ajatus varkaaksi ilmoittautumisesta innostanut juuri sen enempää. Mutta vaikka olikin helppo nähdä mistä vastaväitteet tulivat, ei hän ollut aikeissa miettiä ehdotuksiaan uudelleen - ei ainakaan siitä päätellen, miten mies murahti ja otti entistäkin vakaamman asennon, painaen toisenkin kätensä polveaan vasten. Tässä oltiin nyt vakavilla mielin. "Ymmärrän, että tämä voi tuntua vastenmieliseltä. Mutta, ja tämän minä sanon kaikella kunnioituksella, jollet aio aivan itse rynnistää takaisin tuonne erämaahan pelastamaan toveriasi, joka voi olla jo aivan missä tahansa, et pysty tekemään asialle mitään mihinkään suuntaan, olitpa sitten täällä tai jossakin muualla. Voi hyvin olla, että vaikka toverisi olisikin vielä kunnossa, ei hän syystä tai toisesta pääse tänne muutenkaan. Sen perusteella mitä kerroit hänen taidoistaan ja kyvyistään, hänellä on ainakin mahdollisuus selvitä näillä korpimailla, parempi kuin monella muulla kulkijalla ainakin. Hänkin sitä paitsi tietää mihin suuntaan sinun olisi määrä liikkua. Sinä sen sijaan olevat vaarassa niin kauan kuin olet täällä. Sinun olisi paras miettiä nyt tarkkaan mitä teet", Kazimir puhui lopulta, ääni tasaisen vakaana ja olemus vakavana. Hän ei selvästikään suhtautunut poikaan mitenkään alentuvasti juuri nyt, tai yrittänyt kiusata tätä mihinkään suuntaan, vaan puhui tälle kuin nyt ainakin sellaiselle, jolla oli edessään raskaita päätöksiä, ja jonka ei haluttu päättävän väärin.
"Mieti tarkkaan mitä teet. Minä voin auttaa sinua, mutta vain jos lähdet täältä mukanani. Muuten pelkään, ja tosiaankin pelkään, että jäät omillesi. Enkä tosiaankaan haluaisi jäädä pohtimaan, miten ihmeessä selviät omillasi jostakin tällaisesta", Kazimir lisäsi vielä, ennen kuin jäi tuijottelemaan nulikkaa hetkeksi. Hieman taaempana Lothar näytti menettäneen kiinnostuksena (tai ainakin huomiokykynsä) tilanteeseen ja hairahtaneen etsimään resuisten vaatteidensa joukosta jotakin. Tuskin tarvitsi kamalasti pohtia, mitä se mahtoi olla. Kazimir tuli katsoneeksi tähänkin, melkein kuin miettien jotakin, ennen kuin sitten huokaisi kevyesti. "Jos ei muuta, sinun pitää ainakin hankkia itsellesi nyt jokin nimi. Jouduit... hankkiutumaan eroon edellisestäsi, eikö? Nimettömyys voisi kaiketi olla etukin tässä kohtaa, mutta sen pohjalta mitä tiedän näistä asioista, mikä ei tosin ole paljoa, tuosta ei hyvä seuraa. Jos siihen tosiaan tarvitaan jotakin ylimaallisempaa apua, sitäkään et tule löytämään täältä", mies tokaisi. Hän tarkkaili poikaa edelleenkin, mutta nyt enemmänkin pohtivaisesti kuin yksinkertaisesti siihen malliin, kuin olisi yrittänyt saada tästä jotakin selkoa. Asioissa tulisi selvästikin olemaan paljon puitavaa, mihin suuntaan tämä nyt ikinä lopulta kääntyisikään. "Pue ainakin päällesi nyt ne vaatteet. Näytät aivan tarpeeksi silmiinpistävältä jo pelkästään tuon tukkasi kanssa, eikä sinun tähään hätään tosiaankaan kannata kiinnittää huomiota vielä noilla... vaatteillasikin", hän lisäsi lopuksi. Mokoman varustuksen kutsuminen vaatteiksi oli eittämättä melkoista anteliaisuutta, ja hän kaiketi tekikin sen enemmänkin paremman puutteessa. Siitä olisi parasta hankkiutua saman tien eroon...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 7, 2016 2:09:42 GMT 3
Suunnitelma eittämättä tukalaan tilanteeseen oli muotoutunut yllättävänkin nopeasti, mutta vaikka olisikin nähnyt logiikan Kazimirin järkeilyn takana ei järkyttynyt purppuratukka selvästikään osannut niellä moista purematta. Hänen protestinsa eivät selvästikään tulleet miehelle yllätyksenä ja poika ei voinut muuta kuin luimistua entisestään painavan katseen edessä... mutta vaikka toisen olemus kävikin tuimemmaksi, tuntui tämä silti ymmärtävän kuinka ahdistavalta tämä kaikki eittämättä jahdatusta nulikasta tuntui. Poika oli epäilemättä jo valmistautunut uusiin vastaväitteisiin kun Kazimirin karut, mutta varsin suoraviivaiset sanat kuitenkin vaiensivat nämä alkuunsa. Kukaties tämä ei koristellut tai varonut sanojaan mutta lopulta ilmeisestä määrätietoisuudestaan huolimatta mies puhui suoraan ja perustellen, tavalla joka upposi ahdistuneeseen nulikkaankin. Se pälyili miestä vieläkin empien ja ilmeisen kahden vaiheilla, tosin kuitenkaan onnistumatta keksimään vasta-argumentteja tämän järkeilyyn vaikka taisi hetken yrittääkin. Varsinkin ajatus Haeklin jättämisestä kirpaisi ja saikin pojan avaamaan suunsa kerran jos toisenkin, ennen kuin se viimein laski vaisusti katseensa, ahdistuneet rypyt kulmillaan syventyen. Vaikka tummat silmät pälysivät kohti ikkunan välistä pilkottavaa valoa kuin olisi harkinnut toisen huomautusta toverinsa perään ryntäämisestä vakavissaan, ei sitä ikävää faktaa tainnut kuitenkaan olla kieltäminen ettei hänestä ollut sellaiseen hyvällä tahdollakaan... varsinkaan nyt. Unet ja ruoka olivat tuoneet jonkinverran eloa jo lähes loppuunajettuun kehoon mutta suoranaisia ihmeitä eivät nämäkään tehneet... ja jonkinlainen ihme olisi kaiketi ollut vähintä mitä olisi tarvittu. Sekin oli lopulta varsin totta että tumma nuorukainen pärjäisi erämaassa kuitenkin huomattavasti paremmin kuin hän. Siltikin oli varsin vaikea päästä yli ajatuksesta että hänen olisi silti pitänyt edes yrittää, mutta.... asiat eivät ikävä kyllä tainneet olla niin yksinkertaisia.
"Mutta.... äh. Ehkä.... niin kai. Musta ei taitaisi olla kauheasti apua siellä muutenkaan. Kai ne samoojat löytää sen jos ketkä" purppuratukka myönsi lopulta ilmeisen vastentahtoisesti, jääden hetkeksi kyhnyttämään lannistuneena pörröttävää takaraivoaan. Jos Haeklinkin tilanne oli nyt epävarma, tiesi tämä kuitenkin heidän lopullisen suuntansa, joka sentään antoi toivoa että tämä saattaisi saavuttaa hänet edes myöhemmin vaikka kaikki ei menisikään suunnitelmien mukaan. Geomantikko omasi kuitenkin keinonsa... eikö? "....kyllä se selviää. Jos mäkin pystyin siihen, niin..." hiljainen mutina yritti epäilemättä vakuuttaa poikaa itseään enemmän kuin ketään muuta, luisevien leukaperien kuitenkin kiristyessä aavistuksen. "Eikä ne varmaan sen perään olis edes menossa" lisättiin vielä hiljaisella, epäselvällä äänellä kuin purppuratukka olisi lähestulkoon puhunut itsekseen. Jokin pieni aavistus vihjasi ettei tämä tainnut tarkoittaa tällä nyt liskoja, mutta varsin pian poika viimein ähkäisi pudistaen sitten päätään kuin yrittäen epätoivoisesti selvittää tätä. Lopulta se nosti voipuneen katseensa lattiasta jota oli tuijotellut vilkaisten Kazimiria... sekä hieman varautuneemmin taustalla istuvaa Lotharia joka tuntui kuitenkin jo menettäneen kiinnostuksensa kaikkeen ilmeisesti suuremman ongelmansa edessä johon epäilemättä liittyi tämänhetkinen viinasten puute.
"...olet varmaan oikeassa. Äh. Mä... en haluaisi tehdä näin, mutta.... tämä kaikki on muutenkin ihan hullua" tämä puuskahti vaisusti, nojautuen hetkeksi huokaisten eteenpäin kyynerpäidensä varaan. Hätäännys, epäilykset ja ahdinko nakersivat edelleen hänen mieltään pahasti eikä hän voinut päästä irti tunteesta kuinka hän oli jälleen pakenemassa pelkurimaisesti paikalta... mutta mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä? Kazimirin huomauttaessa hänen nimestään ja lopulta vaatteistaan havahtui poikakin jälleen hieman, päätyen liikahtamaan epämukavasti paikallaan. "...eh. No... juu. Mä en tiedä miten joku tällainen toimii, mutta.... Ei tämä ole... oikein. Sen ihan tuntee, vaikka... en arvannut että siitä tulis tällaista" poika vastasi hiljaa ristiriitaisin tuntemuksin, pudistaen sitten uudestaan päätään ja käänsi katseensa Kazimirin tarjoamiin vaatteisiin. Se pyyhkäisi aavistuksen hankalana sekaisia hiuksiaan kun mies huomautti näistä pienen irveen käydessä pojankin kasvoilla. Lopulta tovin emmittyään se kuitenkin nyökkäsi (kukaties aavistuksen yleismaallisemminkin nujertuneesta ilmeestä päätellen) ja kurotti sitten kätensä poimien vaatteet, voimatta kuitenkaan olla luomatta vielä jokseenkin hämillistä katsetta Kazimiriin. "En tiedä miksi haluat auttaa näin paljon, tai miksi edes uskot mua, mutta... kiitos" se mutisi haparoiden itsekin vielä suhtautumisensa kanssa, ennen kuin pudisti päätään ajatuksilleen ja kohotti vaatekappaleet tarkasteltavakseen, kuitenkaan tuskin uhraten näille erityisen suurta ajatusta. Nämä olivat epäilemättä paremmat kuin hänen päällään olevat joka oli aivan tarpeeksi. Näiden mahdollinen epäsopivuus oli muutenkin se viimeinen ongelma joka vaivasi hänen mieltään juuri nyt. Samoojatkin kuulusteluineen olisi kaiketi kohdattava ennemmin tai myöhemmin.... eikä hänellä lopulta tainnut olla parempaakaan ajatusta kuin seurata Kazimirin neuvoa. Eh, kenties johonkuhun täysin vieraaseen olisi pitänyt suhtautua hieman suuremmalla varauksella varsinkin nyt, mutta... olihan Kazimir jo pelastanut hänen henkensä omansakin uhalla, ja moinen painoi väkisinkin pojan vaakakupissa varsin paljon.
|
|
|
Post by submarine on Apr 9, 2016 9:42:42 GMT 3
Määrätietoiset ja vakavat sanat tuntuivat pakottavan nulikankin miettimään asioita uudelleen, siitä huolimattakin ettei mokoma varmastikaan miellyttänyt. Ikävät tilanteet vaativat kuitenkin ikäviä päätöksiä, ja sellaiseen tässä nyt lopulta päädyttiin. Kazimir ei sen enempää kiitellyt kuin huokaissut helpotuksestakaan, mutta nyökkäsi kuitenkin vakaasti pojalle. Ei varmaankaan tarvinnut kysyä, tekikö tämä nyt hänen mielestään oikein vai ei. Samaan tapaan hän pysyi vaitipojan myötäillessä ja myönnellessä muutenkin, antaen tämän kaiketi nyt itse sisäistää asioiden laidan tähän hätään. Niin sen kuuluikin olla; selvästikään mies ei pitänyt itseään kuitenkaan minään edesvastuullisena tai poikaa käskynalaisenaan. Vasta kun nulikka äkkiä kiittikin häntä uskomisesta ja avusta, kohotti mies aavistuksen toista kulmaansa, kasvoillaan jokseenkin veikeä ilme. Hänen suupielessään kareili pieni aavistus hymyä, kun päästi mietteliään äänen. "Jaa-a, uskonkohan? Keksisin kyllä varmasti montakin järkevämpää selitystä sille, miksi olet siinä, eikä minulla kaiketi ole mitään oikeaa syytä uskoa mitä olet kertonut. Mutta kuten eilen sanoin, olen kyllä oppinut, ettei sillä mitä uskoo oikeastaan ole paljoakaan tekemistä sen kanssa mikä pitää paikkansa. Ja sitä paitsi", Kazimir totesi, ja venytteli kevyesti ennen kuin jatkoi, "minä näen edessäni joka tapauksessa nyt aivan väärään paikkaan eksyneen pojan, jonka ei missään nimessä pitäisi olla täälläpäinkään. Joka tapauksessa sinut on parempi saada pois täältä, vaikka sitten tähän hätään lännen suuntaan. Siinä kohtaa, kun pääsemme lain ja järjestyksen piiriin, minulla on todennäköisesti jo paljonkin näkemystä asian suhteen. Tällä hetkellä sillä ei ole niin väliäkään", hän selitti, kuulostamatta sen suuremmin vitsikkäältä kuin vakavaltakaan. Totta puhuen mies tuntui ottavan koko asian varsin tasaisesti, korkeintaan hieman huvittuneesti.
Kun nulikka ihmetteli vaatteitaan, raapi Kazimir hetken leukaansa puolittaisen mietteliäästi. Hän näytti jo unohtaneen äskeisen sananvaihdon ja pohtivan nyt jotakin ajankohtaisempaa. Kauaa ei asiaa kuitenkaan tarvinnut arvuutella, sillä pian hän päästi taas puolittaisen äänen ja katsahti sitten uudemman kerran poikaankin. Toinen käsi kohosi taas elehtivästi, tällä kertaa se osoitti kohti edelleen suljettua ikkunanräppänää. "Näillä näkymin me lähdemme sitten liikkeelle huomenaamulla. Lienee hyvä kuitenkin pohtia, miten teemme sen. Sanoin jo, että matkatoverini jatkavat huomenna eteenpäin, ja he jatkavat jokea pitkin. Suurin osa tämän linnakkeen läpi kulkevista liikkuu jokea myöten. Mutta uskoakseni täältä on huomenna lähdössä väkeä myös sillan yli maateitse. Meidän olisi hyvä kukaties miettiä, kumpi noista kahdesta on meidän tiemme eteenpäin. Kummassakin on puolensa, ja kumpikin vie lopulta länteen, tavalla tai toisella", mies selitti, kohottaen toisenkin kätensä ylös. Hän piteli niitä nyt näkyvissä kuin vaakakuppeja, joita olisi punnittava. "Jokireitti on varmasti nopeampi, ja todennäköisesti myös rauhallisempi. Tiedän myös, että sitä pitkin kulkeva väki tulee olemaan luotettavaa ja osaavaa. Mutta toisaalta, se on myös ilmeinen reitti kenelle tahansa takaa-ajajalle. Sitä he osaavat odottaa, ja sen varrella on helppo vaania. Jokea pitkin pääsisimme ainakin johonkin kaupunkiin asti. Maareitti taas on hitaampi ja vaarallisempi, enkä voi mennä takuuseen sen kulkijoista, mutta se olisi varmasti hankalampi takaa-ajajille. He eivät voi seurata sinua tästä kohdasta, eivätkä he pysty ennakoimaan samalla tavalla mistä me aiomme kulkea. Sekin johtaa ennemmin tai myöhemmin johonkin kaupunkiin", Kazimir jatkoi. Hän tasapainotteli vuoronperään kumpaakin kättään, kuin osoittaakseen niin hyviä kuin huonojakin puolia, joita kumpikin vaihtoehto piti sisällään. "Koska tämä koskee sinua, minun nähdäkseni sinun pitäisi sanoa mielipiteesi asiasta. Voi tietysti olla, että huomenissa tilanne on jo muuttunut, mutta tähän hätään nämä ovat vaihtoehtomme", hän totesi vielä, ennen kuin vaikeni odottamaan.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 9, 2016 23:35:18 GMT 3
Niin vähän kuin hän tästä kaikesta pitikin, oli purppuratukan lopulta pakko myöntyä näihin tiettyihin tosiasioihin joita hänen eteensä ladottiin. Kukaties se ei niellyt moisia suunnitelmia hyvin mutta ilmeisestikin sekainen, höykytetty pääkoppakin onnistui hiljakseen saamaan jonkinlaista koherentimpaakin otetta kaikesta, mahdollisesti suureksikin osaksi Kazimirin tasaisen ja suorasukaisen määrätietoisuuden vuoksi. Tämä pakotti ahdistuneen pojan väkisinkin ajattelemaan asioita enemmän ja järjestelemään järkeään sekä suuntasi huomiota jatkoon nykyisen hämmingin ja paniikin sijasta, ja hetken kuluttua taktiikka tuntuikin toimivan. Vaikka tuskin vieläkään koki oloaan mukavaksi saati turvalliseksi nulikka alkoi kuitenkin hiljakseen vaikuttaa valppaammalta silkan säikkyyden sijaan, jääden toviksi silmäilemään hänelle ojennettuja vaatteita käsissään. Se hypisteli karheaa kangasta sormissaan (luultavasti enemmän sijaistoimintona kuin ainakaan suurempaa laatua arvioiden) nostaen kuitenkin katseensa takaisin mieheen kun toinen vastasi hänen varovaisiin kiitoksiinsa jokseenkin epämääräisesti. Tämä sai aikaan silmienräpäytyksen jos toisenkin nulikan olematta selvästikään varma mitä moinen tokaisi edes tarkoitti, ja tämä jäikin tarkastelemaan Kazimiria hetkeksi pieni ryppy kulmillaan. Hetken aikaa se tuntui yrittävän päätellä tehtiinkö hänestä pilaa, kunnes tovin pohdinnan jälkeen pojasta kumpusi syvä, venytetty puuskahdus. Kasvoille ilmestyi pieni, aavistuksen nyreä ilme tämän kuitenkin heilauttaessa sitten kättään enemmän tai vähemmän tuskastuneesti, kuin tämä olisi silti myötäillyt jokseenkin alistuneesti toisen pohdintoja kaikesta huolimatta. "....äh. No. En mäkään kyllä uskoisi jotain.... tällaista. Pitää kai vaan sitten toivoa että ei tarvitse ainakaan törmätä mihinkään sellaiseen mikä todistaakaan tätä enää koskaan" poika myönsi puuskahtaen itsekseen uudestaan, vaikka päätyikin vielä katsahtamaan Kazimiria tovereineen mietteliääseen sävyyn. Eh, uskoivat nämä häntä tai eivät (tai no, Kazimirista kaikki taisi olla kiinni, Lohraria ei koko asia selvästikään kiinnostanut suuntaan tai toiseen) tuntui moinen olevan näiden kannalta lähestulkoon sivuseikka, mutta siltikin Kazimir oli selvästikin aikeissa tosiaankin auttaa häntä, vain siksi että hän oli selvästikin pulassa? Moinen oli eittämättä hieman odottamatonta eikä miekkonen tuntunut ottavan tätä kaikkea ainakaan turhan raskaasti, mutta.... eh, no. Kaipa myötätuntoisia vastaantulijoitakin löytyi, vaikka tämä saikin pojan näyttämään jälleen syystä tai toisesta varsin syylliseltä.
Tämä harhautui hetkeksi ajatuksiinsa pyöritellen epämääräisesti kangasta käsissään, mutta havahtuen kuitenkin nopeasti kun Kazimir itsekin hetken harkittuaan siirtyi seuraavaan ajankohtaiseen aiheeseen. Poika räpäytti jälleen silmiään nyökäten sitten epäröiden ilmoitukselle että liikkeelle lähdettäisiin seuraavana aamuna. Katse seurasi refleksinomaisesti toisen osoitusta nulikankin vilkaistessa jonnekin ikkunan suuntaan, hänelle suunnatun varsin perustavanlaatuisen kysymyksen matkustustavasta ja -reitistä kuitenkin selvästi yllättäessä purppuratukan. Huomio palasi häkeltyneenä toiseen kuin poika ei olisi edes olettanut että häneltä edes kysyttäisiin moisia asioita, mutta kaikesta päätellen jälleen varsin suoraan ja tasaisesti puhuva Kazimir taisi olla vakavissaan. Toista vilkuiltiin hetken verran enemmän tai vähemmän epämääräisesti, ennen kuin purppuratukka kuitenkin rypisti aavistuksen kulmiaan vilkaisten sitten uudestaan kohti hailakkaa valoa kajastavaan ikkunaan. "Eh? No... mutta... Mitä te sitten meinasitte tehdä? Kai mä vaan... tulen sitten perässä, tai jotain?" se mutisi epävarmasti ja aavistuksen varautuneesti, kuitenkin jääden hetkeksi miettimään. Tovin se pyörittelikin mielessään Kazimirin kuvailemia asioita kurtistellen kulmiaan ja päämäärättömästi ympärilleen vilkuillen, ennen kuin päästi pienen hermostuneen äännähdyksen kaikelle. Vaaroja ja valintoja oli varmasti vielä edessä kummankin vaihtoehdon kannalta eikä hän ollut ollut selvästikään varautunut muodostamaan painavaa mielipidettä jostakin näin tärkeästä, mutta äkillisestä hämmingistään huolimatta rypyt laihan nulikan kulmilla syvenivät pian luoden huolestuneen varjon tämän kalvakoille kasvoille.
"Tuota... en tiedä. Eh, kai se olis hyvä että pääsisi nopeasti perille, mutta.... egh. En tiedä siitä veneestä... varsinkin jos se on liian helppo arvata ja löytää. Mä... en tiedä yhtään missä ne yhdet hullut menee, ja.... Ehkä Haekli osaa seurata vähän helpommin kun jos se tulee perässä etsimään" poika huomautti kohta, aavistuksen kokeilevaan sävyyn. Moiset suuret päätökset hermostuttivat väkisinkin mutta vaikka nopeampi reitti olisikin ollut varsin houkutteleva, herätti jokireitti heti varsin suojattoman tunteen josta hän ei pitänyt. Jos tämän valitseminen nosti vähänkään mahdollisuuksia siitä että mahdollisesti perään lähteneet "hirviöt" saattaisivat löytää hänet sai ajatus pojan heti varpailleen mielessään... vaikka kysyvä katse oli kuitenkin edelleen suunnattu Kazimiriin tovereineen. Eh, uskoivat nämä hänen juttujaan tai eivät, toivottavasti edes se että hänellä saattoi olla perässään varsin vaarallisia takaa-ajajia olisi näillekin vakavastiotettava uhka... vaikka pidemmällä ja hankalammalla maa-reitilläkin olisi tosin varmasti vaaransa. Mutta jos joku temppelin hirviöistä löytäisi hänet, pojalla ei ollut aavistustakaan mitä hän olisi voinut tehdä (tai luultavasti kukaan muukaan), ja ajatus sai hänet värähtämään jälleen varsin tukalasti.
Kuitenkin, tästä kaikesta huolimatta, vaikka nulikan väsyneessä olemuksessa oli edelleen melkoisesti arkuutta, oli tälle kuitenkin viimein tainnut löytyä jonkinlaista suuntaa. Se, että nyt mietittiin varsin konkreettisia asioita antoi säikysti säpsähteleville ajatuksille pohjaa joka jähmettymisen ja ympyrässä sinkoilun sijasta vei eteenpäin. "....äh. Kaipa... kaipa mun pitäisi etsiä kissa ja... vaan puhua niille samoojillekin jotain" tämä viimein mutisi vastahakoisesti, selvästikään aiheesta tippaakaan innostumatta mutta kuitenkin tämän kaiketi välttämättömäksi tiedostaen. Ainakin poika alkoi varovaisesti tapailla jalkoja alleen pienen huoneen seinustalta kuin olisi tosiaan kaavaillutkin yrittää saada tukalat asiat pois alta, vaikka nämä kirvoittivat tästä jälleen uuden hermostuneen huokaisun. "Tuota... täällä on varmaan jonkinlainen talli tai sellainen jossain? Voidaan varmaan livahtaa Kissan kanssa sinne yöksi... saatte ainakin huoneen takaisin" se lisäsi jokseenkin kiusallisesti pienen hampaiden kirskautuksen keralla. Eh, hänen ei ollut ollut tarkoitus varastaa kaksikon huonetta näin pitkäksi aikaa, mutta... tälle kaiketi tuskin mahtoi enää mitään.
|
|
|
Post by submarine on Apr 12, 2016 5:11:21 GMT 3
Nulikka ei selvästikään ollut odottanut pääsevänsä jopa lausumaan omia mielipiteitään tilanteesta, mutta Kazimir odotti kuitenkin kärsivällisesti kun tämä mähki ja pohti vaihtoehtoja - joita ei lopulta ollut onneksi kovinkaan montaa. Hän ei ainakaan saman tien myöskään lytännyt toisen ehdotusta, kun tämä lopulta tohti ilmaista uskovansa enemmän tiehen kuin jokeen. Mies pohti asiaa hetken leukaansa hieroen, ennen kuin päästi jälleen mietteliään äänenpuolikkaan ja nyökkäsi. "Maateitse, sitten. Olemme joka tapauksessa vaarassa, joten miksikäs ei? Jokin muu joukko taitaa olla lähdössä huomenna matkaan, minä voin tiedustella heiltä kelpaisiko muutama lisää mukaan. Tuskinpa kieltäytyvät, näillä main suurempi joukko on usein vain ilon aihe. Minun pitänee samalla tasata tilit edellisen matkaseurani kanssa ja hyvästellä heidät", mies tuumi edelleen leukaansa hieroen. Asiassa ei lopulta tainnut olla suurtakaan mietittävää, mutta hän kävi kuitenkin sen läpi noin nyt siinä määrin tarkkaan kuin tarvetta oli. Suunnitelmien muutos ei selvästi ainakaan surettanut häntä. "Meidän lienee muutenkin tarve valmistautua asioihin illan aikana. Tarvitsemme varusteita ja muonaa, ja muutakin. Niitä kyllä saa täältä, mutta... pitänee katsoa. Nämä samoojat tietävät, että he ovat ainoita joilta tässä kolkassa saa varusteita, ja että niitä tarvitsevat tosiaan tarvitsevat niitä, joten niistä saa maksaa itsensä kipeäksi. Eipä tosin sillä, etteikö niiden saaminen tänne alun perinkin olisi pirullisen kallista. No, pitänee katsoa", Kazimir pohdiskeli vielä ääneen, ennen kuin näytti oivaltavan, ettei asia tainnut olla kovinkaan tähdellinen juuri nyt - ja että keskenkasvuinen nulikka, jolla ei ollut niin rahaa kuin muitakaan keinoja hankkia yhtikäs mitään, ja jolle melkeinpä tuputettiin apua juuri nyt, tuskin ainakaan oli oikea henkilö pohtimaan näitä. Lopulta hän vain kohautti olkiaan. Pojalla näytti muutenkin olevan asiaa.
"Talli? Haluatko sinä ehdoin tahdoin rottien ja kirppujen keskelle? Ei, sinä yövyt seurassamme. Tämä huone on kukaties hieman ahdas, mutta niin on kuitenkin paras. Tämä linnake on ainoa oikea suoja ja turva lähimaillakaan, eikä sen muurien ylitse tietääkseni useinkaan edes yritä mitään, mutta nyt on tuskin oikea hetki lähteä kokeilemaan onneaan. Sinun on parasta pysytellä täällä yön ajan. Suosittelisin kyllä käymään pesulla ja jaloittelemaan muutenkin vielä tänään, mutta palaat kuitenkin tänne yötä vasten", Kazimir vastasi lopulta. Tällä kertaa kyseessä ei tainnut olla kuitenkaan mikään kehotus tai ehdotus, vaan enemmänkin toteamus. Miehen olemus ei juuri aikaisemmasta kiristynyt tai tiukentunut, eikä hän yrmyillyt tai ärähdellyt, mutta oli hänen äänessään kuitenkin lujuutta, joka viesti ainakin määrätietoisuudesta jos muusta. Asialla oli, ainakin hänen mielestään, selvästikin väliä. "Kissasi saattaa tosin hyvinkin olla siellä tallissa. Ne rotat miellyttävät sitä todennäköisesti paljon enemmän kuin sinua, ainakaan. Mmh, linnakkeella taitaa tosin olla jo oma rotanpyyntäjänsä. Se kolli oli arpinen ja yhtä yrmeännäköinen kuin paikan puolustajatkin. Kukaties sinun on tosiaan parasta käydä siellä, ettei satu mitään suurempia", mies jatkoi äkisti. Aihe tuskin miellytti nulikkaa, mutta hänen äänensä oli kuitenkin keventynyt taas melkoisesti. Hän itsekin lähti kömpimään ylös paikoiltaan siihen amlliin, että lähtö alkoi olla käsillä muillekin, kuin vain pojalle. Talliasiasta ei ilmeisesti aiottu edes keskustella, ainakin siitä päätellen että hän jätti nulikan hetkeksi täysin omaan arvoonsa ja keskittyi Lothariin, joka kuului mukisevan jotakin taaempaa. Epäsiistin miehen epäselviä sanoja oli vaikea erottaa, mutta jostakin "surinasta" tämä tuntui mutisevan. Ja siitä, että juotava oli lopussa. Sen erottaminen olikin paljon helpompaa. Tämä pälyili aavistuksen tukalasti Kazimirin suuntaan, melkein kuin odottaen lupaa poistua. Ilmeessä oli tukaluutta, ja jostain syystä se näytti jopa aidon vilpittömältä, eikä vain juopon murheilta. Kuin juoman puute olisi oikeasti pelottanut eikä vain huolettanut.
"Mitä? Juu, toki. Sen kuin menet", Kazimir tokaisi tuskin edes vilkaistuaan toverinsa suuntaan. Kaikesta päätellen tämä oli varsin jokapäiväistä, eikä muuten varsin rivakalla miehellä tuntunut olevan suuriakaan ongelmia mokoman juoppouden sallimisen kanssa. Muuta lupaa ei tarvittukaan, sillä samalta istumalta ja melkoisen kiireesti Lothar kömpikin jaloilleen ja astahti hieman huterasti oven suuntaan. Tämä olikin kadonnut nopeammin kuin olisi voinut odottaa joltakulta, jonka katse haritti ja kädet tutisivat useammin kuin eivät. Kazimir katsoi hetken tämän perään ennen kuin huokaisi kevyesti. Siinä oli tappionsa myöntävää sävyä - joskin sellaista, johon oli totuttu jo kauan sitten. Äkkiä mies kuitenkin muisti taas nulikan, ja vilkaisi tähän nyt melkeinpä pahoittelevasti. Mokoma näytös epäilemättä kummastutti. "Hänellä on omat murheensa ja taakkansa. Ne ovat sellaisia, jotka on useammin helppo vaientaa kuin kohdata. Usko pois, et halua nähdä häntä silloin, kun mistään ei löydy mitään turruttavaa", mies tokaisi nulikan suuntaan. Sitten hän kuitenkin pudisti päätään, siihen malliin että asiasta oli parempi olla puhumatta liikaa, ja nyökkäsi ovea kohti. "Mennäänkö? Voin häipyä jo edeltäkin, jos haluat vaihtaa ne vaatteet päällesi tähän hätään. Kunhan suljet oven sitten perässäsi. Todennäköisesti löydät sen tallin ilman apuakin", hän lisäsi vielä, ennen kuin jäi odottamaan - tai lähti, jos niikseen.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 12, 2016 16:13:47 GMT 3
Kazimirin jäädessä pohtimaan hänen varovaista ehdotustaan matkustustavan suhteen, seurasi levoton poikakin vaiti vierestä toisen harkintaa. Vaikka se ei selvästikään ollut odottanut saavansa näin suurta sanavaltaa näinkin tärkeään asiaan vain tuppautumalla matkaseuraan tuntui mies silti miettivän ehdotusta vakavissaan, kunnes tämä viimein nyökkäsikin hyväksyvästi. Nulikka räpäytti jälleen silmiään tälle nyökäten sitten itsekin varovaisen kannattavasti hieman epätietoisen näköisenä, jääden sitten kuuntelemaan kun toinen pohdiskeli lähtövalmisteluja sekä suunnitelmiinsa tullutta muutosta. Purppuratukka ei voinut olla liikahtamatta aavistuksen syyllisesti tälle mutta Kazimir puolestaan ohitti tämän nopeasti kuin asioilla ei lopulta olisi suurempaa väliä, selvästikään itse takertumatta moisiin yksityiskohtiin edes kalliiden varusteiden suhteen vaikka mukaan olisi ilmeisesti tunkemassa yksi ylimääräinenkin, rahaton kulkija.
Alkoi joka tapauksessa vaikuttaa siltä että oltiin piakkoin ryhtymässä tuumasta toimeen matkavalmistelujen suhteen, ja nulikkakin alkoi hiljakseen kömpiä jaloilleen aikeissa tarttua toimeen edes jossakin. Kuitenkin hänen aikoessa poistua jaloista ja luovuttaa panttaamansa huoneen viimein oikeille omistajilleen Kazimir puuttui nopeasti puheeseen ja tyrmäsi moiset aikeet samantien, onnistuen jälleen yllättämään pojan. "Eh? Niinno... ei kai, mutta...." nulikka onnistui tapailemaan pienellä viiveellä toista hämillään vilkuiltuaan, kuitenkin vaieten nopeasti uudelleen. Huone oli pieni eikä varsinkaan Kazimirin hiljainen toveri tuntunut vaikuttavan ainakaan innostuneelta hänen läsnäolostaan... tosin toki viinankatkuinen miekkonen saattoi hyvinkin tuntea olonsa tukalaksi nyt aivan muutenkin, mutta siltikään poika ei voinut olla vilkaisematta tämän suuntaan epätietoisesti. Kazimir tuntui kuitenkin jo päättäneen että huoneen jakaminen olisi parasta ja turvallisinta, eikä hämillinen purppuratukka lopulta osannut väittää vastaankaan. Se päätyi liikahtamaan jälleen aavistuksen levottomasti ajatukselle jostakin kiipimässä linnakkeen muurin ylitse yön turvin kukaties häntä etsien kunnes tämä viimein nyökkäsikin epäröiden. "....no. Ehkä sitten... Kai se on parasta sitten. Jos kerran jatketaankin samaa matkaa. Jos se sitten... käy niin" se myötäsi kyhnyttäen ohimennen niskaansa vaikuttaen edelleen hieman yleisestikin huolestuneelta... eikä miekkosen toteamus linnakkeen ärhäkästä tallikissasta jonka reviirille hänen valkoinen kattinsa saattoi olla harhautunut tainnut ainakaan auttaa asiaa. Moinen saikin pojan kulman rypistymään nopeasti ja tämä vilkaisi jälleen hämärän huoneen poikki ikkunan suuntaan ilmeisen huolestuneena. "Ehm... voi kyllä olla. Se on vähän sellainen, ja... jos se on vielä hoksannut että siellä on toinen kissa...." nulikka mutisi nyökäten sitten uudestaan pienen irvistyksen keralla, kunnes muisti viimein kömpiä itsekin jaloilleen huomatessaan Kazimirinkin alkavan tehdä lähtöä.
Vaikka hänen vartalonsa valitti vieläkin äänettömästi pitkän rasituksen jäljiltä onnistui nyt ainakin hieman vähemmän kuolemanväsyneeltä näyttävä purppuratukka pysymään jokseenkin tukevammin jaloillaan kuin ennen lepoaan. Se venytteli aavistuksen kokeilevasti raajojaan irvistäen jälleen hieman ohimennen ennen kuin jäi pudistelemaan heiniä ja muita roskia kärsineestä vaatetuksestaan toisella kädellään uusi vaatekerta vielä toiseen kainaloonsa puolihuolimattomasti mytättynä. Tähän saakka hiljainen Lothar tuntui kuitenkin käyvän nopeasti entistä tukalammaksi oloonsa. Valittavat mutinat ja lähestulkoon tuskaiset katseet Kazimirin suuntaan nappasivat pojankin huomion saaden tämän vilkaisemaan miestä ymmällään ja jopa hieman huolissaankin, vaikka Kazimir ei tuntunut suhtautuvan erityisen suurella huolestuksella tähänkään välikohtaukseen. Poika puolestaan jäi hetkeksi vilkuilemaan epätietoisesti miehen jälkeen kun tämä kompasteli varsin vikkelästi tiehensä luvan saatuaan, kääntäen sitten hieman hätkähtäen huomionsa Kazimiriin kun tämä selitti toverinsa outoa käytöstä.... eittämättä yhtälailla oudolla selityksellä. Nulikka rypisti kulmiaan jääden kallistelemaan päätään puolelta toiselle olematta selvästikään aivan varma miten tulkita jotakin tällaista luoden epätietoisen Lotharin jäljessä kiinni kolahtavan oven suuntaan. Tällä oli ilmeisesti kontollaan suurempiakin ongelmia kuin vain satunnainen (tai vähemmän satunnainen) alkoholismi, ja väkisinkin jokin Kazimirin selityksessä sai tämän kuulostamaan aavistuksen oudolta ja vähintäänkin huolestuttavalta nulikankin korvaan. Ainakin oli selvää ettei toinen halunnut puhua tästä liiaksi. "Ai. Tuota... toivottavasti se pärjää. Jos se... on kipeä tai jotain" purppuratukka pohti varovasti, kuitenkin havahtuen nopeasti Kazimirin jo kääntyessä ovea kohti lähtöä tehden.
Ajatukset kääntyivät nopeasti lähtövalmisteluihin miehen huomauttaessa hänen vielä pitelemistään vaatteistakin, jotka poika tuntui lähestulkoon hetkeksi unohtaneen. Se räpäytti silmiään ja katsahti pitelemiään tekstiilejä ennen kuin nyökkäsi hieman haparoiden toisen ehdotukselle. "Ai niin. Ehm... no juu. Kai se pitäisi..." se mutisi, kuitenkin vilkaisten miekkosta. Tälläkin oli kaiketi asioita toimitettavanaan, kaikesta päätellen paljonkin, ja luultavasti osittain hänenkin takiaan. "Tuota... tarvitsetko apua jossain? Sulla on kuitenkin kaikkea, ja... Jos odotat tuolla vähän että puen nämä ja haen Kissan, niin voin auttaa hakemaan niitä tavaroita, tai jotain sellaista" tämä ehdotti, kallistaen päätään kysyvästi. He olivat kuitenkin kaiketi aikeissa lähteä eteenpäin yhtä matkaa, ja tuntui oikeutetulta että hänkin tekisi kaiken eteen edes jotain... vaikka tämä olisikin sitten vain satunnaisen tavaran kantamista tai vastaavaa. Kovinkaan paljoa suurempaan hän tuskin lopulta rahattomana ja hakoteillä edes pystyisikään, mutta kukaties tämä olisi edes jotain.
|
|
|
Post by submarine on Apr 15, 2016 20:25:48 GMT 3
Epämääräisiä tovereita tai ei, vaikutti Kazimir olevan jo varsin valmiina käymään tuumasta toimeen asioiden suhteen. Mistään varsinaisesta innosta ei kaiketi voinut puhua, vaan mies vaikutti enemmänkin suoranaisen vakaumuksellisen valmiilta, jos sellaista sanaa nyt saattoi mokomasta asiasta käyttää. Ainakin hän kaiketi tiesi mitä nyt tuli tehdä, eikä muuta tähän hätään tarvinnutkaan pohtia. Edelleen hieman häkeltynyt nulikka ei tosin tainnut olla aivan yhtä valmiina. Hän katsahti tämän suuntaan, kun tämä alkoi tiedustella mahdollisesta avuntarpeesta ja ehdotella odottamista, ennen kuin sitten pudisti suuremmin miettimättä tai murehtimatta päätään. "Tuskinpa. Minun täytyy järjestellä jonkin verran asioita, mutta todennäköisesti selviän itsekin. Siinä voi tosin mennä aikaa. Totta puhuen sinun olisi varmaankin paras jaloitella hieman ja yrittää tähän hätään selvitellä päätäsi, jos ei muuta. Etsi se kattisi ja pese naamasi, ja hoida itsesi muutenkin sellaiseen kuntoon ettei se porukka, jonka mukaan pääsemme, heitä sinua saman tien mäkeen", Kazimir vastasi lopulta kevyesti päätään pudistellen. Hänen äänessään ei ollut sen suurempaa terää tai piikkiä, mutta hän ei kuitenkaan peitellyt sitä tosiseikkaa, että purppurapäinen nulikka näytti melkoisen epämääräiseltä juuri nyt. Mokomat ohjeet oli kaiketi tarkoitettu lähinnä tekemiseksi tälle kun hän joutuisi keskittymään muuhun, mutta kukaties niissä oli kuitenkin myös perää. Ei pieni siistiytyminen ja eheytyminen varmasti ainakaan pahaa tekisi, eihän? "Minä menen jo. Tule perässä sitten kun ehdit", Kazimir totesi vielä, ennen kuin astui ulos ovesta ja työnsi sen perässään kiinni. Niine hyvineen mies sitten katosikin tekemään kaikkea sitä, mitä äkkiä paljastunut tilanne edellytti.
Kun nulikka vihdoin, omalla ajallaan, selviytyi alas linnakkeen hämyisiä ja ahtaanpuoleisia portaita, oli kaikki noin nyt suunnilleen samalla tavalla kuin eilen - sikäli kuin sekainen ja uupunut poika nyt oli ehtinyt mitään ihmetellä. Linnake itsessään oli taaskin varsin tyhjänä väen toimittaessa askareitaan sen ulkopuolella. Iltapäivän auringossa linnakkeen varsin pelkistetty pihapiiri kuhisi toimeliaisuutta. Väkeä liikkui sinne tänne, järjesteli asioita ja hoiti tehtäviään. Samoojat erottuivat helposti erilaisesta linnakkeen läpi kulkevasta väestä maansävyisine, toimintavalmiine varustuksineen. Osa näistä seisoskeli muureilla valmiudessa, jota nämä kavalat seudut edellyttivät. Loput liikkuivat kuka missäkin, kunnostaen veneitä, huoltaen aseita tai tehden muuten mitä nyt tekivätkään. Myös sekalaisempi, ulkopuolelta tullut väki vaikutti toimeliaalta. Kulkijoita liikuskeli pitkin pihaa, ja ainakin suurin osa näistä näytti järjestelevän myös asioita tai tekevän jotakin järjellistä; harva aikoi varmaankaan viettää tässä paikassa sen pidempään kuin täytyi, ja sitä myöten varustautuminen ja lähtövalmistelut hallitsivat tilaa. Kazimirkin vilahti välissä, neuvotellen ties kenen kanssa. Miehellä näytti kuitenkin olevan melkoinen kiire. Kuten jo eilen oli voinut todeta, ei linnakkeen pihamaalla ollut juuri mitään ylimääräistä. Muureja vasten oli pystytetty yksinkertaisia, tarkoituksensa täyttäviä rakennuksia. Venevajoja oli useitakin ja ne veivät paljon tilaa rannasta, mutta myös aitta, varastotilat ja toden totta linnakkeen tallikin reunustivat yhtälailla pihaa. Tosin siinä missä venevajat hallitsivat näkymää, oli linnakkeen varjoon jäävä talli pieni ja melkeinpä nuhjuisen näköinen. Jokireittiä hallitsevat samoojat tuntuivat jättäneen mahdollisille eläimille vain välttämättömimmän tilan.
"Hei! Pois tieltä!" kajahti ärtynyt ärähdys jostakin pojan selustasta. Nopeasti ohi tarpova samooja oli vähällä lanata nulikan kumoon kiireessään, eikä tapa jolla mies mulkaisi taakseen ollut tosiaankaan pahoitteleva. "Lopeta se nallottaminen ja tee jotakin hyödyllistä!" äreä korpimaan vartija tuhahti vielä, ennen kuin katosi venevajojen suuntaan. Toden totta, Leppäsillan linnakkeessa ei luppoaikaa tai vapaata olemista tunnettu...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 16, 2016 0:22:05 GMT 3
Nyt viimein vaikutti siltä että armonaika kaiken edessä kärkkyvän hankaluuden suhteen alkoi olla ohitse, eikä auttaisi muu kuin lopulta kääntyä kohtaamaan tämä. Vaikka olikin onnekseen saanut unet ennen tätä kaikkea ei purppuratukka vieläkään ollut erityisen innostunut siitä minkä tiesi vielä odottavan edessä, mutta hänkään ei voinut muuta kuin alkaa valmistautua lähtemään liikkeelle ja myöntää tappionsa tämän välttelyn suhteen. Se jäi vielä hetkeksi epävarmasti seisomaan paikoilleen kun Kazimir totesi vielä ettei tarvinnut apua, eikä pojankaan auttanut kuin nyökätä hieman pettyneenä. Kukaties matkavarusteiden ja ties minkä kanniskelu ei olisi ollut askare siitä kevyimmästä päästä hintelälle nulikalle, mutta tämä olisi sentään ollut jotakin suoraviivaista ja yksinkertaista jolla olisi voinut harhauttaa itseään vielä hetken, ennen kuin hänen olisi pakko joutua tekemisiin epäluuloisten samoojien kanssa. "Ehm. No juu. Mä... yritän. Tulen sitten jossain välissä" poika myötäsi hieman vaisusti poistuvan Kazimirin perään näyttämättä varsinaisesti ainakaan loukkaantuvan epäsiistin olemuksensa kritisointia, huokaisten sitten syvään oven viimein sulkeutuessa miehen takana. Hän oli jälleen kerran yksin hämärässä pienessä huoneessa joka äskeisen tarinan kertaamisen myötä soi pienen tauon hengähtää, mutta ikävä kyllä ei tästäkään ollut nyt suojapaikaksi tähän hätään. Pojan hartiat vajosivat aavistuksen ja tämä puristi toviksi silmänsä tiukasti kiinni kuin itseään kooten, ennen kuin viimein ravisti päätään itsekseen irvistäen. Voipuneilla kalpeilla kasvoilla erottuivat vieläkin tummat varjot silmien alla ja tämä seisoi vieläkin aavistuksen epävarmasti, eikä nulikan itsensäkään ollut vaikea huomata Kazimirin kritiikin omaavan jonkinlaista pohjaa. Vastahakoisesti se viimein avasi silmänsä uudestaan vilkaisten kärsinyttä vaatetustaan yllään tätä ohimennen kädellään pyyhkäisten ennen kuin kohotti saamansa uuden vaatekerran eteensä. Ei kaiketi muukaan auttanut...
Lopulta kun nulikka viimein onnistui kokoilemaan itseään ei vaatetuksen vaihtamisessa mennyt kovinkaan kauaa. Piakkoin Kazimirin jo poistuttua menoihinsa pienen huoneen ovi narahti jälleen auki ja purppuratukka luikahti itsekin käytävälle, nykien aavistuksen epämukavasti liian suurta tunikaansa. Kangas oli vaatimatonsa ja hieman karheaa, sekä hänen oli ollut pakko kääriäkin hihojaan hiukan, mutta siitä huolimatta hän ei voinut olla tuntematta ainakin pientä helpotusta paremmista vaatteista lähes korvessa rämpimisestä puhki kuluneiden vastaavien tilalle.... puhumattakaan siitä kuinka lohdulliselta tuntui omata taas jonkinlaiset kengät jalassaan, ties kuinka pitkästä aikaa. Nulikalla ei selvästikään ollut aikomustakaan alkaa kurkistella lahjahevosen suuhun ilmaisten vaatteidensa suhteen ja pian työnnettyään oven hieman liiankin huolellisesti kiinni perässään tämä suuntasikin jälleen takaisin alas portaita linnoituksen alakerroksiin. Rakennus itsessään oli jälleen hämyinen ja hiljainen mutta hän kykeni jo matkallaan kuulemaan ihmiselämän hälyä seinien lävitse. Pienen pihan hyörinä ei tullutkaan yllätyksenä kun purppuratukka viimein rohkeni työntää ulko-oven auki, ja astui empivästi silmiään siristellen kirkkaaseen aurinkoon. Syrjäinen linnake selvästi kuhisi elämää sijainnistaan huolimatta ja niin samoojat kuin lukuisat matkalaisetkin näyttivät uppoutuneilta omiin askareisiinsa. Poika seisoi hetken varuillaan paikoillaan silmäillen ympärilleen jokseenkin epämukavasti, kunnes viimein veti henkeä huomatessaan että lopulta varsin harva edes kiinnitti huomiota yksinäiseen laihaan nulikkaan. Kukaties se oli pelännyt samoojien ryntäävän kimppuunsa sillä siunaamalla kun hän työntäisi nenänsä näkyviin mutta vaikka näin ei käynytkään taisi kyseessä silti olla lähinnä lykkäystä epämukavan kuulustelun edellä. Nulikka päätyi kuitenkin suuntaamaan aikomustensa mukaan kohti tallia nyt tilaisuuden tähän saadessaan, kun hän hetken ympärilleen vilkuiltuaan sai rakennuksen näkyviinsä. Se harhautui katselemaan hääräileviä ihmisiä (varsinkin samoojia) ohi kulkiessaan jopa hitusen uteliaastikin luoden muutaman pitkän katseen ylös muureillekin vaikka pyrkikin pitämään matalaa profiilia, kunnes saavuttikin lähestulkoon nenäänsä seuraten määränpäänsä.
Hevosten äänet ja eläinten haju täyttivät nopeasti ilman eikä hän voinut olla nyrpistämättä nenäänsä kun poika seisahtui rakennuksen eteen. Kazimir oli luultavasti ollut oikeassa sen suhteen että moinen paikka saattaisi vetää kissaa puoleensa, mutta huolestunut poika ei silti ollut aivan varma mistä olisi lähtenyt etsimään pientä omille teilleen harhautunutta eläintä. Purppuratukka nuuhkaisi ilmaa lannanlemahdustakin uhmaten, yrittäen silmäillä ympärilleen rakennuksen edustalla. Lopulta poika astahtikin varovaisesti eteenpäin, ehtimättä kuitenkaan lähestulkoon puolta askeltakaan kun äkillinen ärtyisä ärähdys sotki hänen pasmansa. Hän säpsähti voimakkaasti ja horjahti ähkäisten kun joku kiisi ärhäkästi hänen ohitseen lähes tönäisten nulikan kumoon mennessään, pakottaen tämän kompuroimaan hätäisesti pelastaakseen tasapainonsa. Nulikka pyörähti ympäri silmät yllätyksestä ymmyrkäisenä, löytäen vihaisesti mulkoilevan samoojan tömistelemässä ohitseen. "Egh! Mä... tuota... anteeksi" pelästynyt purppuratukka töksäytti pienellä viiveellä miekkosen jälkeen harhautuen hetkeksi räpyttelemään syyllisesti luimistellen silmiään tämän selälle, kunnes irvisti tukalasti itsekseen. Päivä oli lämmin ja suhteellisen aurinkoinen mutta kaikilla tuntui olevan kiire jonnekin... Oli kaiketi parasta vain etsiä Kissa ja siistiytyä hieman kuten Kazimir oli kehottanut, jotta hekin olisi taas hieman lähempänä lähtöä... Hän vilkaisi vielä suuntaan jossa oli nähnyt miehen viimeksi, kunnes astahti huokaisten työntämään tallin oven auki astuakseen sisälle hämärään hevosilta löyhkäävään rakennukseen. Kunhan hän vain löytäisi katin jostakin... kaikeksi onneksi joen varrella hänen tuskin tarvitsisi huolehtia kaivon etsimisestä siistiytyäkseen... Kunhan törmältä löytyisi edes yksi suhteellisen rauhallinen kohta että hän voisi pyyhkäistä kasvonsa vedellä ja siistiä hiuksensa, niin hän olisi kaiketi tehnyt kaiken minkä tähän hätään voisi näyttääkseen hieman vähemmän epäsiistiltä. Toivottavasti tämä olisi tarpeeksi tehdäkseen hänestä myös hieman vähemmän epäilyttävän kaikkien muiden silmissä kun hän palaisi takaisin... vaikka rehellisesti hän ei osannut olla aivan varma riittäisikö joku tällainen moiseen.
|
|
|
Post by submarine on Apr 17, 2016 0:53:04 GMT 3
Jos purppurapäisen nulikan anteeksipyyntöä kuultiin, ei siihen ainakaan vastattu millään tavalla. Ärhäkkä samooja oli kadonnut saman tien ja niine hyvineen linnakkeen kuhinan sekaan. Lähettyvillä näkyi tosin montakin samanlaista, jos ei nyt yhtä ärhäköinä niin ainakin aivan yhtä kiireisinä ja varmasti aivan yhtä karsastavina kaikenlaista taivastelua ja tientukkimista kohtaan. Tallin suuntaan siirtyminen taisikin siis olla varsin hyvä päätös, etenkin kun siellä ei juuri tähän hätään näyttänyt olevan ketään. Pienehkö rakennus oli juuri nyt todennäköisesti koko paikan rauhallisinta aluetta, jos itse linnakkeen sisätiloja ei laskettu mukaan. Se oli myöskin melkoisen kulahtanut, ja ensialkuun olisi kukaties voinut luulla, ettei tallia edes käytetty. Sen suunnalta leijaileva eläinten ja lannan haju, kuten myös hevosten ajoittaiset äänet, kertoivat kuitenkin muuta. Tallin ovi oli suuri ja raskasta tekoa, ja huonosti hoidettuna se myös riippui hieman saranoidensa varassa, mikä teki sen avaamisesta eittämättä työlästä. Pienellä yrittämisellä se kuitenkin antoi lopulta kirskuen periksi ja päästi sisään kaavailevan pojan ohitseen. Hämyisä talli tervehti tulokasta vahvemmalla lannanhajulla ja häirittyjen, uteliaiden eläinten hörähdyksillä. Kyseessä ei totta puhuen tainnut olla kuin pitkänomainen, maapohjainen rakennus, jonka kummallekin seinälle oli pystytetty karsinoita. Keskelle jäävän käytävän leveys oli todennäköisesti enemmänkin suurten eläinten sanelemaa pakkoa kuin mitään huomaavaisuutta tai ylellisyyttä. Tallin toinen pääty oli jätetty aukinaisemmaksi, ja nopealla tihrustamisella hämärän keskeltä saattoi erottaa heinäkasoja. Kukaties sellaisia, joissa saattaisi lymytä tallihiiri jos toinenkin - ja jotka varmasti kiinnostaisivat sitä myöten myös suurempia eläimiä. Mokomaa huomiota ei tosin tainnut olla aikaa miettiä, sillä äkkiä poika ei ollutkaan enää yksin.
Tulokas oli äänetöntä sorttia, tai ainakaan tämä ei pitänyt liikaa melua tullessaan. Varmaa oli kuitenkin, että tämä oli tarkkaillut nulikkaa ja odottanut tämän astuvan sisään, sillä tämä oli ehtinyt astua hädin tuskin muutamaakaan askelta peremmälle, kun äkkiä takaa kuului kolahdus. Sellainen, joka tallin raskaan oven kiskaisemisesta kiinni saattaisi hyvinkin kuulua. Samalla hämyisä rakennus muuttui entistäkin hämyisämmäksi. Läheltä saattoi kuitenkin erottaa oven edessä seisovan hahmon. Tämä oli kookas ja roteva, ja vähässäkin valossa saattoi erottaa miehen parran ja ahavoituneet, synkeät ja yrmeät kasvot - tai ainakin pääpiirteet niistä, ne jotka kertoivat aivan tarpeeksi. Jos kyseessä ei ollut sama, yrmeähkö samoojia komentanut mies kuin eilen, oli tällä sitten kaiketi kaksoisveli. Hetken tämä seisoi synkeästi paikoillan, ennen kuin astui lähemmäs kohti poikaa, antamatta tälle juuri aikaa miettiä. "Noniin, poika, nyt et pääse livahtamaan kenenkään selän taakse. Minä olen odottanut eilisestä asti jonkinlaista selitystä aiheuttamallesi jupakalle, ja sen minä totta vie aion nyt saada. Minulle ei kerrota tämän linnakkeen sisällä tai lähimaillakaan, minne lähetän miehiäni, eikä todellakaan ilman että saan edes tietää miksi. Nyt sinä saat sitten kertoa mistä tässä on kyse. Kuka sinä olet, ja mitä toimitat täällä? Miksi veljeilet sen miehen kanssa?" vanha samooja melkeinpä ärähti, astuen aivan pojan eteen. Tämä häämötti toisen yllä kuin ties mikä vaarallinen peto, luvaten vaaraa ja ikävyyksiä pelkällä olemuksellaankin. Kaksi yhtälailla yrmeää, iästä huolimatta terävää silmää tuijotti poikaa tiukasti ja suoranaisen pahansuovasti. Nyt haluttiin vastauksia, eikä mitään venkoilua varmaankaan katsottaisi hyvällä...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 18, 2016 16:29:46 GMT 3
Pimeä ja löyhkäävä talli ei varsinaisesti houkutellut puoleensa varsinkaan ketään tarkkanenäisempää, mutta kuitenkaan purppuratukka ei lopulta epäröinyt kovinkaan pitkään työntäessään viimein suuren ja repsottavan oven auki edeltään. Kookas uksi narahti uhkaavasti ja sisältä löyhähtävä haju sai hänet nyrpistämään entistä enemmän, pojan kuitenkin astuessa sisään hämärään ympärilleen katsellen. Kesti hetken että hänen silmänsä tottuivat tarpeeksi erottaakseenn kunnolla karsinat eläimineen sekä käytävän näiden keskellä mutta ainakaan ensimmäinen silmäys ei paljastanut valkeaa eläintä vetelehtimästä lähimailla.... ja oikeastaan tämän enempää hänellä ei ollut aikaa miettiäkään. Nulikka oli hädintuskin ehtinyt astua peremmälle vilkaisten epäluuloisesti lähimmän karsinan ylitse norkoilevaa uteliasta hevosta kun äkkiä hänen takaansa kuului pahaenteinen kolahdus. Poika säpsähti kääntäen päänsä silmiään entistä hämärämmäksi käyneessä tallissa siristellen arvellen tuulen paiskanneen säänpieksemän oven kiinni, mutta tämä ei tainnutkaan olla asian todellinen laita. Nulikka ei tarvinnut kuin nopean silmäyksen taakseen tajutakseen ettei ollut enää yksin. Hän säpsähti uudestaan ja päästi typertyneen, pelästyneen ähkäisyn kurkustaan pyörähtäen refleksinomaisesti ympäri hoksatessaan rotevan, varjojen verhoaman hahmon seisomassa oven edessä. Vaikutti uhkaavasti siltä etteivät hänen aiemmat pelkonsa hänen astuessaan ulos linnoituksesta olleetkaan turhia, pojan kyetessä hämärässäkin erottamaan tuimat, ahavoituneet kasvot jotka hän ikäväkseen tunnisti. Mies seisoi oven edessä tukkien ilmeisen tarkoituksenmukaisesti hänen reittinsä ja tuijotti hölmitynyttä nulikkaa pistävästi tavalla, joka ei selvästikään luvannut mitään hyvää. "Mit- mitä--" nulikka töksäytti typertyneenä osaamatta heti reagoida tilanteeseen, samoojan äkillisen painokkaan askelen kuitenkin keskeyttäessä tämän. Purppuratukan sanat vaikenivat uuteen yllättyneeseen ähkäisyyn ja tämä vetäytyi vaistomaisesti taaksepäin tukalasti luimistuen kun mies alkoi puhua, ilmeisestikään tippaakaan tyytyväisenä aikaisempaan. Poika oli kaiketi jo osannutkin odottaa jonkinlaista kuulustelua mutta ei kyllä tällä tavalla, ja näin yllättäen nurkkaan ahdistetuksi tuleminen kuumotti väkisinkin melkoisesti. Mies selvästi halusi vastauksia ja heti, jättämättä pojalle paljoakaan aikaa toipua ikävästä yllätyksestään.
"Mi-- ehhh? Mä-- mutta..." hän osasi aluksi vain takellella tuijottaen samoojaa silmät ymmyrkäisenä hämärässä, yrittäen hätäisesti tapailla edes jonkinlaista otetta siitä mitä oli tapahtumassa. Ei ollut vaikea tajuta että mies oli varsin epäluuloinen ja periksiantamaton hänen suhteensa, eikä tarvittu kuin sana samoojien komentajalta että hänet vangittaisiin silmänräpäyksessä... tai ties mitä vielä ikävämpää... Eikä tämä selvästikään ollut pitänyt siitä kuinka Kazimir oli puuttunut asioihin... "Kazimirinko? En... en mä mitään veljeile! En mä edes tiedä kuka se on! Mutta se auttoi mua, ja....!" nulikka tapaili kiireesti kohottaen käsiään aavistuksen syyllisesti eteensä kuin olisi yrittänyt pidätellä ärhäkkää, häntä pistävästi tuijottavaa miestä. Hänen yllätetyt ajatuksensa olivat jälleen vähällä lyödä tyhjää, mutta kaiken keskeltäkin Kazimirin neuvot palasivat hänen mieleensä... vaikka nämäkin tulivat pienenä järkytyksenä. Hän ei voinut kertoa mitä oikeasti oli tapahtunut... hän kykeni jo nyt aavistamaan ettei vanha samooja ottaisi moista juttua alkuunkaan hyvin. Mutta... voisiko hän vain valehdellakaan...? Tosin hänellä ei tainnut olla nyt niin vaihtoehtoja kuin aikaa keksiäkään moisia. Nulikka kiristi leukaansa tukalasti pälyillen painostavaa hahmoa edessään kuontalonsa varjosta, päästäen jälleen vaisun, tukalan ähkäisyn. Tälle oli annettava jonkinlainen vastaus.... ja nopeasti, tai kaikki suunnittelut olisivat voineet olla yhtä tyhjän kanssa. Vaikka tivatun selityksen lisäksi edessä oli jälleen toinenkin, lähes yhtälailla kuumottava kysymys, jolle oli kaiketi pakko tehdä jotakin... hän ei rehellisesti halunnut nähdä mitä jo valmiiksi epäluuloinen mies tekisi jos edes arvelisi hänen yrittävän jälleen väistellä kysymyksiä.
"Mutta... mähän kerroin jo! Mä... en mä tiedä mistä ne liskot tuli, ne vain... ilmaantui ja lähti meidän perään kun oltiin menossa metsän poikki" se selitti nopeasti elehtien käsillään hätäisesti, ennen kuin irvisti aavistuksen. "Me... mä... äh. Mä olen... Kael, ja... me tultiin tuolta kauempaa.... eh, jostain metsän takaa, en ole enää edes ihan varma mistä kun me varmaan.... eksyttiin siinä välillä, ja... Tuota... me... tai mä jouduin vähän ongelmiin niillämain kun... päädyin viemään vähän asioita... ruokaa ja vähän muutakin, ja... Haekli osui siihen ja auttoi mua, niin ne ihmiset siellä suuttuivat sitten sillekin, ja.... Meidän piti yrittää häipyä sitten äkkiä johonkin muualle" poika yritti silminnähden tukalasti ja syyllisin elkein, osaamatta lopulta muutakaan kuin tarrata nopeasti Kazimirin ehdottamaan tarinaan ja heittää pikaisesti ilmoille ensimmäisen päähänsä pälkähtäneen nimen, ehtimättä jäädä pohtimaan kumpaakaan. Se pälyili edelleen miestä varsin varuillaan tarkastellen tämän reaktiota ennen kuin veti henkeä ja jatkoi varovasti. "Mutta.... äh. Ei me mitään olla meinattu, ja... me ollaan vain menossa johonkin muualle, siis oltiin ennen kuin ne otukset hyökkäsi. Ei me kenellekään mitään pahaa meinattu! Eh, en mä meinannut täältäkään mitään viedä, mä vaan etsin Kissaa.... siis mun kissaa, ei teidän!" purppuratukka lisäsi kiireesti, kohottaen jälleen aavistuksen käsiään kuin peläten miehen saattavan tulkita hänen hiippailunsa ties missä valossa tällaisen tarinan jälkeen. Tosin... niin tukalalta kuin kaikki tuntuikin ja vaikka hän tiesi varsin hyvin olevansa kaikkea muuta kuin tottunut valehtelija varsinkin moisen painostuksen edessä, mutta jo tässä vaiheessa pikaisesti sepitetty tarina kuulosti siltikin varsin ironisesti paljon uskottavammalta kuin hänen Kazimirille ja tämän toverille kertomansa jopa hänelle itselleenkin.... Taisi tosin siltikin olla aivan oma asiansa mitä vanha teräväsilmäinen samooja päätyisi ajattelemaan jostain tällaisesta....
|
|
|
Post by submarine on Apr 19, 2016 23:39:19 GMT 3
Tilanne, johon purppurapäinen nulikka oli äkkiä väijytetty, olisi varmasti ollut kuumottava ja epämukava melkein kenelle tahansa. Yrmeä mies tunki päälle suorasukaisena ja päättäväisenä, tavalla joka viesti että tämä aikoi saada haluamansa. Ja jos samoojan olemuksesta mitään saattoi päätellä, niin sitten ainakin sen, ettei tämä pelännyt kovempiakaan keinoja jos tarvetta olisi. Totta puhun ne saattoivat hyvinkin olla tälle jopa mieluisampia; arpinen, ahavoitunut ja leveäharteinen samoojapäällikkö ei varmasti tuonut kenenkään mieleen ainakaan taidokasta, maltillista neuvottelijaa. Ikävää kenelle tahansa, ja varmasti etenkin hintelälle pojalle, jonka edessä mies näytti melkein kuin valtaisalta karhulta. Miekasta vyöllä oli turha edes puhua, sillä katseessa kareileva ärtymys oli paljon sitäkin pahaenteisempää. Toista kertaa tätä ei uhmattaisi. "Sinun olisi parasta aukoa suutasi nopeammin! Minulla ei ole enää kärsivällisyyttä tälle jupakalle", samooja ärähti kun nulikka jäi takeltelemaan ja selittelemään ympäripyöreitä. Tämä puristi suuren kouransa nyrkkiin tavalla, jota ei tarvinnut korostaa että se erottui varoitukseksi. Kaikeksi onneksi nulikka menikin asiaan ilman suurempia tai pidempiä takelteluja. Mies kuunteli vaiti ja synkeästi... ja synkkenevissä määrin. Vaikka poika selittikin parhaansa mukaan, ei selitys selvästikään näyttänyt miellyttävän. Samoojan kulmat alkoivat painua vaaralliseen kurttuun, ennen kuin tämä äkkiä astui vielä viimeisenkin askeleen aivan pojan viereen ja sivulle niin, että pakotti tämän itsensä ja seinän väliin. Raska koura laskeutui olkapäälle ja sulkeutui sen ympärille epämukavan lujaa. Ei tuskallisen, ei vielä, mutta siinä määrin kovaa kuitenkin, että varoitus oli selkeä. Liikkeet olivat nopeita ja rajuja, kuin pienempää niskoittelijaa alistamaan käyvällä pedolla.
"Vai että rosvo? Enpä usko, poika. Minä olen nähnyt näiden porttien läpi kulkevan tarpeeksi monta pakoilevaa paskiaista, että tiedän kyllä keissä on sitä näköä. Niissä jotka tekevät jotakin tarpeeksi pahaa, että joutuvat pakenemaan näille maille, ja joilla on tarpeeksi rahkeita tehdä niin, on terää ja sisua. Tappajia, raiskaajia, oikeita ryöväreitä, niitä joilla ei ole mitään minne palata ja jotka eivät siitä piittaa. Sinä et ole täällä omasta päätöksestäsi, ja ainoa mitä olet koskaan varastanut on ruoka - etkä sinä ruipelo ole sitäkään vienyt tarpeeksi. Minä kyllä näen kun jossakin on jotakin mätää, ja minä kyllä näen ettei sinussa ole sellaista mätää - vaan jotakin aivan muuta. Ja tiedätkö, voin vakuuttaa että et olisi ensimmäinen, jonka olen omin käsin ottanut päiviltä turhana vaaratekijänä. Me emme ota täällä turhia riskejä kun tapahtuu jotakin outoa", kookas, arpinen samooja melkeinpä ärisi. Tämä tönäisi nulikan päin seinää, ennen kuin kiskaisi äkkiä uudelleen irti siitä ja tönäisi sivuun - syvemmälle tallin hämyyn ja kauemmas ovesta. "Sinä olet korkeintaan pelkkä surkea taskuvaras ja sitäkin huonompi valehtelija, mutta siinä sinun "auttajassasi" on oikean tekijän näköä. Minä kyllä tiedän mikä se on miehiään. Täälläkin kuulee aivan tarpeeksi paljon näistä asioista. Kazimir, sen nimen minä olen kyllä kuullut. Monessa paikassa etsitty ja moneen asiaan sekaantunut. Etpä taida edes tietää, millaisten miesten seurassa liikut nyt, poika. Minun tuskin tarvitsee sormeakaan nostaa vaikka haluaisinkin sinut päiviltä, sen miehen seurassa et selviä pitkään. Ja samapa se minulle, paitsi että jokin sinussa kiinnostaa sitä puukkojunkkaria", samooja murahti astuessaan taas kohti poikaa. Tällä kertaa tämä ei tarrannut enää kiinni tähän; kukaties mies uskoi varoituksen tulleen selväksi jo muutenkin.
"En kyllä todellakaan tiedä mikä sinussa kiinnostaisi ketään - etenkään niitä liskoja. Ja minä en pidä siitä etten tiedä mitä tässä linnakkeessa tapahtuu. Se on vaarallista. Vaarallista minulle ja miehilleni... ja sinulle", mies jatkoi. Tällä kertaa tämä kohotti kätensä miekkansa kahvalle. Asetta ei vedetty esiin, eikä siihen edes tartuttu kunnolla, mutta tämän selvempää uhkausta tuskin saattoi edes antaa...
|
|