|
Post by submarine on Feb 27, 2016 16:28:36 GMT 3
Aikaisemman, raivoavan taistelun rinnalla pienehkö huone oli suorastaan armeliaan hiljainen ja rauhallinen. Totta puhuen suurimmat äänet siellä taisivat syntyä kahden hiljalleen tolkkuihinsa heräilevän toipilaan havahtuessa - eivätkä nekään suuria olleet. Muuten ilmapiiri oli tosiaankin varsin rauhallinen ja jopa levollinen. Huone, josta kaksikko itsensä nyt löysi, oli pieni ja varsin pelkistetty, eikä siellä juuri muuta ollutkaan kuin vuoteet joilla nämä lojuivat - ja kolmas vuode, jossa puolestaan lojui tutunnäköinen, sarvipäinen hahmo. Toisin kuin kohtalotoverinsa, ei Pirra tosin näyttänyt olevan aikeissa havahtua siinä samalla tai edes muiden heräilemisen seurauksena. Huopien alta oli vaikea arvioida naisen kuntoa, mutta ainakin tämä ilmeisesti oli yhä hengissä. Sänkyjen lisäksi pelkistetyn siistissä huoneessa ei ollut juuri muuta, kuin suljettu ovi seinustalla, ja rakoselleen pönkätty ikkunaräppänä toisella, kahden sängyn välissä. Räppänän raosta paistoi hienoinen mutta kirkas aurinko, ja sen takaa kantautui toimeliaita ääniä. Kaikesta päätellen oltiin aamupäivän tai päivän paikkeilla, ja aikaisempi myrskykin oli jo lakannut. Muuta pelkällä kuulostelulla oli vaikea päätellä - paitsi kukaties, että ainakin kylä oli selvinnyt koitoksistaan. Suljetun oven takaa puolestaan ei kantautunut sen suuremmin mitään ääniä, mikä saattoi johtua rakennuksen rauhallisuudesta, tai sitten vain hyvästä ovesta. Kukapa tiesi. Totta puhuen, kukapa edes tiesi missä kaksikko juuri nyt tarkalleen ottaen oli? Huone itsessään ei antanut siihen mitään vihjeitä. Edes toipilaiden tavaroita ei näkynyt missään; nämä oli riisuttu (oletettavasti hoidon ja levon vuoksi) pelkkään kevyeen aluskerrastoon ja kiedottu siteisiin ja haiseviin yrttitahnoihin. Ja paksuihin huopiin. Ei siis kukaties huonoin tapa herätä kaiken tähänastisen jäljiltä, vaikka tuskin erityisen mieltäylentäväkään.
Kovin kauaa ei kahden toipilaan onneksi tarvinnut ihmetellä tilannettaan tai toisiaan (sikäli kuin näillä varmasti olisikin ollut paljon selvitettävää tapahtuneesta), sillä joku oven toisella puolella tuntui pian tajuavan, että huoneessa oltiin havahtumassa. Tämä otti askeleen ovelle, kuin kuulostellakseen, ja työnsi sen sitten varovaisesti auki. Ovenraosta kurkistelevat kasvot olivat nuorenpuoleiset, selvästikin jo täysi-ikäiset mutta vielä ajan rasittamattomat, ja juuri nyt niillä oli varsin tarkkaavainen ilme. Tämä tuijotti hetken sisään, ennen kuin päästi sitten pienen äännähdyksen ja raotti varovaisesti ovea peremmällekin. Takaa paljastui, kuten odottaa saattoi, loppukin nuoresta miehestä. Hieman hintelän näköinen, mutta vaatetuksestaan päätellen ei ainakaan suoranaisen huono-osainen. Tuskin ainakaan mitään palvelusväkeä, joka oli lähetetty katsomaan potilaiden kuntoa. Tämän kiinnostuskin vaikutti hieman vilpittömämmältä. "Oh! Täällähän ollaan hereillä!" nuorukainen melkeinpä huudahti, ennen kuin vaikeni ja vilkaisi nopeasti huoneen nurkkaan, jossa sarvipäinen nainen lojui edelleen autuaan tiedottomana kaikesta mitä ympärillään tapahtui. Tämä madalsi hieman ääntään ennen kuin jatkoi, haluten kaiketi olla häiritsemättä. "Teidän ei varmaan kannata vielä riuhtoa liikaa. Teistä kummallakin oli melkoisia vammoja, eivätkä ne ole ehtineet vielä parantua. Tarvitsetteko te jotain? Minä voin hakea. Ruokaa? Juotavaa?" nuorukainen tiedusteli.
|
|
|
Post by zetsumei on Feb 28, 2016 1:21:56 GMT 3
Belvyr kuulosteli huoneen ääniä ja kuuli jonkun liikahtavan. Vielä hän ei niin hyvässä kunnossa ollut, että olisi jaksanut kääntää katsettaan äänen suuntaan, mutta päätti tarkistaa äänen lähteen, heti kun jaksaisi. Hän ei tiennyt miten pian se olisi, mutta niin kauan kuin ääni ei lähenisi, ei hänellä olisi toisaalta hätääkään. Mies huokaisi kevyesti ja sulki silmänsä vielä hetkeksi. Hän mietti tapahtumia, yritti muistaa kaiken mitä oli itse tehnyt ja mitä muut olivat tehneet. Hän muisti miekkansa ja ikäväkseen myös sen, että oli nähnyt aseensa viimeksi pedon kädessä. Mies murahti ja kohottautui kyynerpäidensä varaan, katsellen ympärilleen. Mies ei nähnyt vaatteita, eikä haarniskaansa. Ei myöskään miekkaansa, eikä viittaansa. Hän olisi tahtonut kiroilla, mutta pelkäsi sen häiritsevän toista huoneessa olijaa. Nyt mies kiinnitti huomionsa myös siihen, ettei ollut yksin ja katseli ympärilleen, tallentaen mieleensä kaiken mitä näki. Hän tunnisti Catherinen ja Pirran ja huomasi, että äänen lähteenä oli toiminut ilmeisesti Catherine, joka liikuskeli sängyssään hieman.
"Catherine?" Mies katsoi naisen suuntaan ja odotti tämän vastausta, kun ovi aukesi hiljaa ja Belvyrin piti kääntää huomionsa sinne. Hän katseli kasvoja ovenraossa, kulmat kevyesti kurtistuen. Hän tarkkaili sisään astuvaa ja nousi kunnolla istumaan, murahtaen ja painaen kylkeään kivusta. Nuorukaisen huudahdus sai miehen kurtistamaan kevyesti kulmiaan ja miettimään entistä enemmän sitä, minne he olivat päätyneet. Hän vilkaisi Pirraa, joka ei ollut liikahtanutkaan ja oli selvästi yhä tajuttomana. Belvyr katsoi takaisin nuorukaiseen, joka oli keiltänyt heitä reuhtomassa liikaa, mikä taisi tietenkin hänen osaltaan olla lähinnä turhaa, sillä mieshän jo istui. "Minä tarvitsen vaatteeni, haarniskani, aseeni ja viittani." Ruoka ja juoma eivät tulleet, ainakaan vielä pieneen mieleenkään miehelle, joka murehti enemmän haarniskaa ja aseitaan.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 28, 2016 23:45:51 GMT 3
Hiljakseen havahtuvan oli vaikea arvioida missä vaiheessa kaoottinen, vereltä ja taistelulta löyhkäävä varasto oli vaihtunut huomattavasti hiljaisempaan ja rauhallisempaan pikkuhuoneeseen, joka ei hataralla ensivilkaisulla tainnut pitää sisällään paljoakaan. Kasvoilleen kiskaisemansa käsivarren alta Cathryn haistoi häivähdyksen sisään leijailevaa ulkoilmaa päätyen kuitenkin aluksi luimistelemaan repaleisia korviaan tyynyään vasten kirkkaalle valonsäteelle joka luultavasti pilkisti myös sisään samaisesta ikkunasta, yrittämättä vielä avata silmiään uudestaan. Ilmassa löyhkäsivät kirpeät yrtit ja lääkeaineet, eikä kissaihminen lopulta tarvinnut kovinkaan pitkää hetkeä edes nykyisessä olotilassaan tajutakseen että hänet oli kaiketi raahattu jonnekin suunnilleen kursittavaksi... ja ettei hän ollut pienessä huoneessa yksin. Hän kykeni haistamaan häivähdyksen verta joka ei ollut hänen omaansa... vaikka suurin kavallus asianlaidasta taisi olla se ääni, joka kieli jonkun liikehtivän ja kohottautuvan jossain lähistöllä. Pian barbaarimiehen ääni kantautuikin kysyvänä jostakin hänen sivustaltaan, johon mustaturkki tosin päätyi vastaamaan käsivartensa alta jokseenkin epämääräisesti mutistulla kirouksella, selvästikään arastelematta omaa kielenkäyttöään.
"Vielä elossa" olento sihahti viimein aavistuksen koherentimmaksi vastaukseksi, kuitenkaan parhaalla tahdollakaan osaamatta kuulostaa erityisen hyvävointiselta. Mutta oli kuinka oli, herääminen vielä likimain yhtenä kappaleena sairasvuoteelta jonkin tällaisen jälkeen taisi kuitenkin olla se paras vaihtoehto vieläkin luita ja päätä vihlovasta särystä huolimatta... ja kaikesta päätellen muutkin heidän pienestävastarintajoukostaan olivat kokeneet likimain saman kohtalon. Vihreät silmät raottuivat viimein uudestaan vilkaisten siristellen ympärilleen miten pitkältään taisivat. Aluksi nämä hakeutuivat Belvyrin suuntaan miehen ääntä seuraten laittaen merkille tämän lepäilevän viereisellä pedillä yhtälailla paikattuna, mutta kaiketi likimain kunnossa, päätellen siitä kuinka tämä oli jo vääntäytynyt lähes istumaankin. "Pirra?" hän sihahti puolestaan kysyvästi eteenpäin, pälyten sitten hankalasti kohti kolmatta vuodetta huoneessa, jolla näkyi lepäävän vielä yksi hahmo... mutta joka vaikutti siltä ettei tämä ollut aikeissa vastata. Cathryn rypisti kulmiaan kohottaen viimein epämukavasti päätään, kuitenkaan ehtimättä tätä pidemmälle kun huoneen ovi äkkiä raottui ja joku kurkisti sisään.
Kun ovi viimein aukesi veti tämä epäilemättä tajuissaan olevien toipilaiden huomion puoleensa, kissaihmisenkin kääntäessä hieman säpsähtäen vieläkin käsivartensa alla melkoisesti siristelevän katseensa kohti näkyviin ilmaantunutta nuorukaista. Hänkin kurtisti kulmiaan aavistuksen tämän suuntaan vilkuillen sen verran kuin paikoiltaan saattoi, enemmänkin yrittäen muistaa oliko nähnyt tämän jossakin aiemmen kuin varsinaisesti epäluuloisesti, joutuen viimein kuitenkin luovuttamaan liian työlään pohdiskelun päätyessä lähinnä vihlomaan hänen kalloaan. Belvyrin vääntäytyessä jo kunnolla istumaan sängylleen Cathryn taisi toistaiseksi katsoa parhaaksi noudattaa nuorukaisen kehotusta pysyä paikoillaan. Katilla ei tuntunut olevan vielä mikään kiire lotkauttaa eväänsäkään huopiensa suojista, vaikka kiiluva, räpyttelevä katse alkoi hiljakseen käydä aavistuksen koherentimmaksi vaikkei tämä vieläkään nostanut käsivarttaan kasvoiltaan. Tämä vastasi nuorukaisen huudahdukseen sekä jo hiljaisempaan kehotukseen lähinnä epämääräisellä urahduksella kissaihmisen tuntuessa kuitenkin valpastuvan hieman kun tämä tiedusteli tarvitsivatko he mitään.
"Jotakin... väkevää, kiitos. Luulen että kalloni aikoo räjähtää" nainen töksäytti vuorostaan pienen tovin ajatuksiaan koottuaan. Hän vaikeni jälleen nuolaisten kuivia huuliaan, kunnes päästi jokseenkin vaisun puuskahduksen. "....tai sitten edes vettä, miten vain" lisättiin lopulta aavistuksen nujertuneesti kuin nainen olisi jo osannut uumoilla ettei potilaille mahdollisesti kanniskeltaisi sentään väkeviä suoraan sairasvuoteelle. Oli kaiketi otettava mitä sai tämänkin suhteen... ja eittämättä hänen kurkkunsa tuntuikin siltä että edes hörppy vettä olisi ollut hyvin tervetullutta. "Mitä tapahtui? ...kuinka kauan me olemme edes olleet täällä?" Cathryn onnistui vielä kohta tiedustelemaan jokseenkin töksähtävästi nuorukaista silmäillen. Kaiketi ihan vain se etteivät he tällä hetkellä lojuneet jossakin hengiltä murskattuina taisi kieliä että hirviöistä oli selvitty jotenkin.... tosin hänen omat muistikuvansa varsinkin loppuhetkistä olivat liian sekavia että niistä olisi saanut paljoakaan selkoa. Vihreä, huolestunut katse kävi myös jälleen Pirrassa kissan yrittäessä ilmeisesti päätellä missä kunnossa sarvipäinen nainen oli... vaikka tämän hiljainen liikkumattomuus taisi eittämättä näyttää huolestuttavalta.
|
|
|
Post by submarine on Mar 2, 2016 13:57:09 GMT 3
Vaikka huoneeseen kiireesti ilmaantuneen nuorukaisen kasvoilla olikin ollut jo tähänkin mennessä kevyttä yllätystä, taisi niille nyt nopeasti tulla myös suoranaisempaa hämmennystä. Heräilijät vaativat heti kättelyssä yhtä jos toista. Tieto siitä, mitä koko kahakan kanssa oli edes käynyt ja kauanko nämä olivat lojuneet vuoteissa oli kaiketi vielä ymmärrettävä, mutta kaikkien taisteluvarusteidensa haikailu sairasvuoteellaan vai väkijuomien vaatiminen heti kättelyssä aiheuttivat jo hieman enemmän päänvaivaa. Ainakaan nuori mies ei, kirottua kyllä, rynnännyt suoraan täyttämään toiveita, vaan vilkaisi hieman hämillään itse kuhunkin, ennen kuin kohotti tyynnyttelevästi kättään. "Tuota, ollaanpa ihan rauhassa. Ne varusteet ovat kyllä kaikki tallella, mutta en usko että te tarvitsette niitä vielä oikein mihinkään. Ja niitä juomiakin voidaan varmasti katsoa myöhemmin. Ensihätään on varmasti parempi mennä vesilinjalla. Kunhan nyt tokenette ensin", nuorukainen tokaisi lopulta, painottaen ja venyttäen jokaista sanaansa hieman samaan malliin kuin olisi puhunut pikkulapsille. Tämä selvästikin oletti itse kunkin olevan vielä pahoin pyörällä päästään eikä suinkaan tilanteen tasalla. Kukaties se pitikin paikkansa. Ainakaan kaksikko ei tähän hätään ollut saamassa niin viinaa kuin aseitakaan. Elämä oli julmaa ja lyötyä lyötiin vain entisestään... tai jotakin sellaista. Joka tapauksessa nuorukainen sormeili hetken vyötään ja vilkaisi siinä sivussa oven suuntaan, kuin miettien olisiko parempi kutsua jo muutakin väkeä paikalle, mutta ei kuitenkaan tehnyt ainakaan vielä elettäkään sen suuntaan. Katse palasi takaisin kahteen toipilaaseen sitten lopulta.
"Te ette ole olleet täällä kuin vasta yön yli. Eh, tuuria kaiketi kun tulitte tolkkuihinne noin nopeasti. Nyt on aamupäivä. Vartijat saivat lopulta tilanteen ratkaistua, teidän ansiostanne tietysti, ja teidät tuotiin tänne toipumaan. Teissä oli melkoisesti sidottavaa", nuorukainen selitti lopulta, viittoillen siinä sivussa varovaisesti kaksikon suuntaan kuin sanojensa vahvistukseksi; itse kuhunkin oli tosiaan kääritty melkoisesti sidetarpeita. Tämä puhui edelleenkin mahdollisimman selkeästi ja hitaasti, vilkuillen samalla kumpaankin kuin arvioiden paljonko nämä edes ymmärsivät tilanteesta ja kuulemastaan. Koskaan ei voinut olla aivan varma, miten pahasti huonoksi mennyt taistelu oli runnonut ruumiin lisäksi myös mieltä. "Ne hirviöt olivat kova pala, mutta kun niitä oltiin jo pehmitetty, saivat vartijat lopulta ratkottua tilanteen... tai ainakin melkein. Yksi niistä pakeni... ja vei mukanaan toisenkin. Yhden niistä pienemmistä. Ne häipyivät paikalta, eikä kaiketi kenelläkään ollut halua lähteä perään. Mutta joka tapauksessa ne tapettiin tai ajettiin pois... niin paljon kuin se ensimmäinen vaatikin", mies selitti. Tämä risti kätensä hetkeksi selkänsä taakse naama tasaisen peruslukemilla, kuin haluamatta miettiä tai kommentoida liiaksi mitä kaikkea hirviöiden kellistämiseen olikaan vaadittu. Epämiellyttäviä muistoja, tässä kohtaa. "Itse kukin varmasti oletti että joutuisimme odottamaan pitempään tokenemistanne. Teitä pidetään melkoisina sankareina juuri nyt, kun sillä tavalla kuulemma ryntäsitte väliin, mutta... no, en oikein tiedä tuleeko mitään juhlia. Väki on melkoisessa sekaannuksessa ja peloissaan. Tänään haudataan kaatuneet", nuorukainen jatkoi vielä, ennen kuin vaikeni. Vaikea sanoa, oliko hiljaisuus enemmänkin kunnioittavaa vaiko epämukavaa. Kukaties kumpaakin.
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 3, 2016 13:20:44 GMT 3
Belvyr nyökäytti kevyesti päätään, kuullessaan Catherinen vastauksen. Hän sulki hetkeksi silmiään ja koitti voittaa kivut, jotka repivät siellä ja täällä hänen kehossaan. Catherinen kysyessä Pirrasta, mies avasi silmänsä ja koitti nähdä miten tämä voi, mutta sitä oli vaikea sanoa. Oven avaaminen keskeytti miehen yritykset ja sai tämän keskittymään ovelle.
Mies kuunteli toisen vastaukset toiveisiin ja murahti. Hän olisi halunnut alkaa inttämään, mutta päätti pysytellä kaikesta huolimatta vaiti. Hän oli ollut jo tarpeeksi töykeä, vaikka toisaalta, näillä näkymin haaveet ritariudesta sai unohtaa. Belvyr laskeutui pitkäkseen ja katseli tilannetta selvittävää nuorukaista ja päätti, että voimien kerääminen voisi olla hyvä idea. Ainakin näin alkuunsa. Hän kuunteli toisen liiankin selkokielellä tekemää selontekoa ja mietti, oliko tämä kenties hieman.. Tyhmä.. Puhuessaan sillä tavoin. Kuullessaan hautajaisista, mies avasi silmänsä ja huokaisi. "Kunnia kuolleille, kuten kuuluu. Olisin tahtonut olla osoittamassa kunnioitustani. Se ei kuitenkaan taida olla mahdollista?" Hän katsoi nuorukaista, valmistautuen vielä selittämään pyyntönsä hyvin hitaasti ja huolella artikuloiden, jos tämä oikeasti oli tyhmä. Ei tämä ainakaan ollut tajunnut hakea hänen tavaroitaan, vaikka miehen mielestä sen pyynnön täyttäminen ei olisi voinut rasittaa liiaksi ketään.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 3, 2016 22:17:45 GMT 3
Kun paikalle oli ilmaantunut viimein joku joka saattoi valaista tilannetta, alkoi jokseenkin hajanaiselta tuntunut Cathrynkin valpastua, vaikka tämäkään ei tuntunut olevan vielä erityisen puheliaassa kunnossa. Vieraan nuorukaisen toppuutellessa ilmeisen hölmistyneesti vaatimuksia niin varusteista kuin vettä väkevämmistäkin kattikin kuitenkin puuskahti jokseenkin turhautuneena, mutta enemmän tai vähemmän nujertuneena kuin tämän sanat olisivat lopulta olleet likimain mitä hän oli olettanutkin. "Ähh. No. Yrittänyttä ei laiteta. Myöhemmin sitten" tämä henkäisi, kohottaen kuitenkin viimein käsivarren kasvoiltaan ja vaivautuen kohottautumaan varovasti sängyllään nuorukaisen puhuessa. Kömpelö, hidas liikekin sai kissamaisen naisen rypistämään aavistuksen kuonoaan pieneen irvistykseen ja harjasmaisen, varsin sekaisen kuontalon lomasta pilkistävät repaleiset korvat painumaan taakse, mutta vihreä katse pysytteli silti nuorukaisessa kun tämä selitti tilannetta hitaasti ja alleviivatusti. Kukaties olento oli kaikkea muuta kuin parhaimmassa kunnossaan ja tunsi eittämättä olonsa ymmärrettävän sekavaksi, mutta tämä tuntui kyllä pysyvän suurinpiirtein kärryillä siitä mistä oli kyse, ja nopeasti tämän kulmat rypistyivätkin aavistuksen. Ilmeisesti aikaa ei ollut onneksi kulunut vielä kovin kauaa, ja vartiosto oli lopulta nujertanut hirviöt, mutta... siitäkin huolimatta hänen korvaansa särähti varsin pahaenteisesti se, että kaksi otuksista oli onnistunut luikkimaan pakoon. Vaikka kukaan tuskin olisikaan ollut halukas ryntäämään ajamaan takaa pakenevia petoja, ei nainen voinut olla liikahtamatta aavistuksen hermostuneesti paikallaan vaikka tämä lopulta vastasikin nuorukaisen sanoihin hitaalla, varautuneella nyökkäyksellä. Peitteiden lomasta pilkistävä musta hännänpääkin heilahti aavistuksen epämääräisesti ennen kuin katosi näkyvistä kissaihmisen aiemmista toppuutteluista huolimatta vetäen itsensä istumaan aavistuksen tukevammin vuoteelleen.
"Egh. Voin uskoa. Mekin ilmeisesti olemme vielä jotenkin yhtenä kappaleena... tai ainakin enemmän kuin olisin olettanut. Kaiketi meidänkin on kiittäminen siitä teitä... ja ketä tahansa kuka päättikään puuttua asioihin" Cathryn tokaisi hetken perästä vilkaisten vielä ympärilleen huoneessa niin nuorukaiseen kuin muihin haavoittuneisiin, ennen kuin katsahti viimein tarkemmin itseäänkin. Kuin asiasta varmistuakseen hän vetäisi peitteitään sivuun jääden hetkeksi silmäilemään varautuneesti (mutta ilmeisestikään ainakaan pahemmin ujostelematta) lukuisia siteitä joiden hän tunsikin lepäävän varsin kipeiden ruhjeiden yllä. Varovainen liikuttelu sentään kertoi kaikkien raajojen olevan vielä paikoillaan, vaikka hänen pahimman potkun vastaanottanut kylkensä protestoikin moista välittömästi. Kissa henkäisi ja päästi peitteen putoamaan takaisin paikalleen, kuitenkin päätyen irvistämään hieman kiusallisesti toteamukseen siitä, että he olisivat nyt kaiketi jonkinlaisia sankareita... varsinkin kun perässä seurasikin vaisuhko ilmoitus kaatuneiden hautaamisesta. Moinen sai jopa mustaturkinkin nopeasti vaisuhkoksi. "Me... ehm. Tehtiin vain mitä täytyi. Rehellisesti... tuskin olin itsekään sen innokkaampi käymään jonkin tuollaisen päälle kuin kukaan muukaan... mutta jonkun täytyi tehdä jotain. En ole koskaan ennen nähnyt tuollaisia petoja." Kissaihminen puhui aavistuksen empien ja voipumusta äänessään, vaietenkin lopulta nyökäten sanojensa päätteeksi Belvyrin toteamukselle. Eh, hän tuskin tunsi oloaan yhtään sen sankarillisemmaksi kuin kukaan muukaan joka oli lopulta astunut kohtaamaan sisään ryskänneet hirviöt, hän oli vain ehtinyt ennen näitä... ja lopulta kaikesta päätellen tilanne oli liipannut aivan liian läheltä heidän kolmenkin suhteen. Cathryn ei edes muistanut koska oli viimeksi käynyt aivan näin lähellä ilmeistä kuolemaa, ja ajatus oli eittämättä kaikkea muuta kuin mukava... varsinkin jos kaksi otuksista oli vielä onnistunut pakenemaan. Hän värähti vaivihkaa mutta pudisti sitten aavistuksen päätään vaikka tämä toikin jälleen pienen irveen tämän kasvoille.
"Saivatko ne aikaan kovinkin... pahaa tuhoa?" tiedusteltiin hetken hankalan hiljaisuuden jälkeen nuorukaista vilkaisten, kuin kissakin olisi laittanut merkille tämän vastahankaisuuden puhua välikohtauksesta muuten kuin varsin ympäripyöreästi. Vaikka he kolme olivat ilmeisesti selvinneet lähinnä murjomisella, toisilla ei ollut tainnut käydä samanlainen onni.... "...entä Pirra? Kuinka hän voi?" hän ei voinut olla lisäämättä vielä aavistuksen emmittyään, luoden jälleen huolestuneen katseen sarvekkaan naisen suuntaan joka ei ollut vieläkään osoittanut merkkejä heräämisestä. Oliko tämä kuitenkin päätynyt kohtaamaan vielä huonomman onnen kuin hän tai barbaarimies?
|
|
|
Post by submarine on Mar 5, 2016 2:03:56 GMT 3
Toipilaat osoittivat puolin ja toisin tyytymättömyyttä siihen, miten eivät saaneet tähän hätään väkeviä juomia, aseita tai oikein mitään muutakaan. Näiden edessä seisova nuorukainen ei kuitenkaan jäänyt potemaan syyllisyyttä asiasta, vaan tuntui enemmänkin keskittyvän tarkkailemaan itse kunkin vointia. Pahoista vammoista toipuvassa saattoi olla jälkiä syvemmälläkin kuin vain lihassa, joten oli kaiketi vain odotettavissa, että nämä saattaisivat horista ties mitä outouksia. Mies yrittikin siis pitää yllä keskustelua ja tarkkailla samalla, miten hyvin itse kukin pysyi kärryillä kun alkoi tulla tolkkuihinsa. Tai niin saattoi ainakin olettaa. "No, kylän vartijat tekivät lopulta varmasti suuremman osan kuin ainakaan minä tai herrani. Satuimme vain olemaan ohikulkumatkalla, kun huomasimme sen sekasorron. Kuulemani perusteella kumpikin teistä oli kuitenkin melkoisen tärkeässä osassa asioiden suhteen - ja hänkin", nuorukainen selitti, vilkaisten kovasti itseään ja muitakin toipilaita vähättelevään kissamaiseen naiseen ja viitaten siinä samalla Pirraankin. Suomuinen nainen ei ollut juuri nyt oikein omiaan kiinnittämään huomiota, mutta ei tätä silti sopinut unohtaakaan. "Minä olen Deri. Herrani on Sir Balden Tuinspur. Olimme tosiaankin vain kulkemassa ohitse. Herrani löi maihin toisen niitä pienemmistä hirviöistä... joskaan hänkään ei ehtinyt tehdä paljoakaan kun se suuri kammotus ryskäsi ulos varastosta ja kaappasi toverinsa mukaansa. Ne pakenivat ties minne, jonnekin pohjoisen suuntaan. Kylän vartiosto on vieläkin varuillaan, jos ne aikovat palata. Kuulemani perusteella pelkään pahoin, etteivät ne aio ainakaan kuolla vammoihinsa", mies selitti, pudistellen päätään. Cathrynin kysymys siitä, miten pahaa tuhoa otukset olivat saanet aikaan, taisi jäädä leijumaan ikävän vastaamattomana huoneen ylle. Juuri nyt ei kaiketi ollut mukavin aika miettiä, miten pahasti tästä järjettömyydestä olikaan kärsitty.
"Ikävä kyllä en osaa sanoa mitään varmaa toverinne tilasta. Kylän parantajat tekivät kyllä parhaansa hänen suhteensa, mutta... pelkäänpä, että hän kärsi pahemmin kuin te. Hänen eteensä on tehty mitä voidaan, ja loppu taitaa ikävä kyllä olla korkeampien voimien huomassa. Sanotaan, että jos ei palaa tolkkuihinsa päivässä, ei välttämättä palaa ollenkaan... mutta toivoa on kuitenkin varmasti. Ikävä kyllä meidän on vain katsottava mitä tuleman pitää", Deri tokaisi hetken hiljaisuuden jälkeen, levittäen voimattomaan sävyyn käsiään. Ikävä kyllä näissä asioissa taisi olla hyvin vaikea sanoa mitään varmaa. Haavat voitiin hoitaa, mutta paraneminen itsessään oli täysin toipilaan varassa. Sen puitteissa nuorukainen vilkaisikin hieman napakammin barbaarimieheen, jolla tuntui olevan yhä varsin kova hinku päästä liikkeelle. "Teidänkin täytyisi nyt ehdottomasti levätä. Enpä usko, että kukaan varsinaisesti estää jos haluatte seurata hautajaisia... mutta tähän hätään en kyllä voi suunnitella liikkeelle lähtöä. Se otus leikkasi kättäsi melkein luuhun asti, ja sinulla on ainakin yksi lihas melkein poikki. Jos nyt hätiköit, voit oikeasti menettää koko käden. Tai ainakaan et käytä sitä miekkaasi enää koskaan", nuorukainen tokaisi painokkaasti. Kaikesta päätellen tämä jopa ymmärsi jotakin haavoista ja niiden hoitamisesta, jos nyt seikkaperäiset selitykset lihasten kunnosta mitään kertoivat. "Luulisi levon olevan muutenkin ansaittua", tämä vielä huomautti.
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 5, 2016 23:19:24 GMT 3
Belvyr kuunteli keskustelua ja tunsi ikävää levottomuutta sisällään. Hän rypisti kulmiaan puheille karanneista pedoista, joista oli mainittu jo aiemminkin, mutta mies ei pitänyt sitä puolta vielä tärkeänä tietona. Asiat piti käsitellä asioina ja sillä hetkellä hänellä oli pari muuta asiaa murehdittavanaan ensin. Nuorukaisen esitellessä itensä Belvyr nyökäytti päätään, mutta ei yllättäen tuntenutkaan tarvetta esittäyttyä tai muutenkaan käyttäytyä kuin ihaielmansa ritarit, vaan tyytyi olemaan enemmän sukunimensä kaltainen. Barbaarimainen. Hän katseli tummien kulmiensa alta nuorukaista, vilkuillen välillä Catherineen, Pirraan ja ikkunaan, palauttaen sitten katsettaan aina siihen, joka sattui puhumaan. Pirran voinnista keskusteleminen sai miehen hieman valpastumaan, omista ajatuksistaan, sillä vaikka hän näytti siltä, että kuunteli, keskittyminen oli loppupeleissä niin ja näin. "Toivon.. Että hän selviää. Niin kunniakasta kuin onkin kuolla taistellen viattomien puolesta, on tämä taistelu vienyt jo liian monta.." Mies puisti hieman päätään huokaisten.
Lepäämisen ehdottaminen sai hänet kurtistamaan uudestaan, hetkeksi jo silenneitä kulmia. "Kenties lepo on paikallaan, mutta tarvitsen sitä varten varusteitani. Minun pitää tarkistaa eräs asia, se vaivaa mieltäni.." Mies kohautti kevyesti olkiaan, irvistäen samantien kivusta. "Jos tahdot, että pysyn tässä vuoteessa, enkä lähde hautajaisiin, tahdon kunnioittaa kuolleita muulla tavoin. Heidän uhrauksensa suuruutta ei voi verrata saamiini vammoihin. Tarvitsen siis tavarani, sekä pikarillisen kuumaa vettä." Hän katsoi nuorukaista tiiviisti ja odotti saavansa tähän toivotunlaista liikettä aikaiseksi, kommentoimatta mitään siitä, oliko itse henkilökohtaisesti ansainnut lepoa vai ei. Toki Belvyristä olisi parempi, että muuta loukkaantuneet lepäisivät, mutta itselleen hänellä oli erinäisiä vaatimuksia ja se tunne.. Hän pystyi tuntemaan miten levottomuus kohisi hänen suonissaan voimakkaana, jokaisen sydämen lyönnin tahtiin.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 6, 2016 18:20:07 GMT 3
Nuorukaisen valaistessa lisää tapahtumia taistelun loppupuolella, ei aihe käynyt ainakaan mukavammaksi kuultavaksi. Istumaan vääntäytynyt Cathrynkin teki parhaansa keskittääkseen huomionsa tähän laittaessaan merkille miekkosen pitävän heitä jokseenkin valppaasti silmällä kaiketi määritelläkseen heidän reaktioitaan ja kuntoaan, mutta hän ei silti voinut estää kulmiaan painumasta entisestään. Vartijat, ja ilmeisesti nuorukainen herroineen olivat kaiketi ratkaisseet lopputilanteen mutta vaikka he olivatkin selvinneet oli kuolleita silti useita... ja ties kuinka monta haavoittunutta pedot olivat vielä jättäneet jälkeensä. Cathryn nyökkäsi tälle vaisuhkon huokauksen keralla, ja sitten uudestaan nuorukaista silmäten kun tämä esitteli itsensä sekä herransa, joka vielä ainakin toistaiseksi olikin pysynyt näkymättömissä. "Cathryn. Tekin ansaitsette selvästi siltikin kiitoksemme" tämä esitteli itsensä lyhyesti, pyyhkäisten sitten jälleen varovasti ohimoaan pienesti irvistäen. "Oli kuinka oli, voimme kaiketi kaikki lukea itsemme onnekkaiksi selvitessämme tällä. Olin jo hetken lähes varma ettei edes teräs pure tuollaisiin hirviöihin" hän puuskahti, synkistyen silminnähden. Tällaiset olivat eittämättä kokemuksia jotka varmasti olisi jättänyt mieluiten kokematta monestakin syystä... "Se on tietysti... huolestuttavaa. Voihan se olla etteivät ne tule takaisin, mutta... täytyy toivoa ettei niitä ole ainakaan enempää. Mitä ne sitten ikinä olivatkaan" nainen mutisi vastaan nuorukaisen viimeisteltyä kertomuksensa. Kissa loi ohimennen hieman varautuneen katseen raollaan auringonvaloa hohtavaan ikkunaan kuin olisi epäillyt jonkun otuksen väijyvän sielläkin, ennen kuin huomio palasi muihin huoneessaolijoihin.
Vaikka oli kysymyksen esittänytkin, Cathryn ei lopulta lähtenyt tivaamaan vastausta kysymykseensä vahingoista huomatessaan nuorukaisen välttelevän tätä, päätyen sen sijaan rypistämään jälleen hieman kulmiaan kun puhe kääntyi tajuttomaan Pirraan. Tämäkin oli ilmeisesti hoidettu kuntoon niin hyvin kuin oli mahdollista eikä tehtävissä ollut muuta kuin odottaa... Katti ei voinut olla luomatta pientä hieman epämääräistä katsetta Belvyriin miehen pohtiessa kunniakkaita kuolemia, nyökäten kuitenkin synkähkösti tämän viimeisille toteamuksille. "On kaiketi vain toivottava parasta" tämä mutisi, asettautuen sitten varovasti jälleen retkottamaan tyynyjensä varaan, päästäen uuden voipuneen huokauksen ja puuskahduksen sekaisen äännähdyksen Derin kehotukselle levätä. Niin kunniakasta kuin kaiketi olisikin ollut vääntäytyä ylös osoittamaan kunnioitusta vainajille (tai jotain sellaista) tunsi hän väkisinkin olonsa vielä liian epämääräiseksi väittääkseen ainakaan vastaan nuorukaisen painokkaille sanoille. Rehellisesti Pirran lisäksi hän oli huolissaan myös huomattavasti omakohtaisemmista asioistakin ja hirviön ruhjonta tuntui vieläkin varsin tuskallisesti joka puolella hänen kehoaan saaden katin jälleen miettimään haikailevasti edes jonkinlaista mahdollisuutta väkijuomiin. Taisi vielä olla hieman hämärän peitossa kuinka pahasti äskeisessä oli käynyt mutta naarmuitta ei selvästikään oltu selvitty, hyvänä havainnollistuksena Belvyrin runneltu käsi, jonka Deri varoittavana esimerkkinä mainitsi. Kissaihminenkin vilkaisi barbaaria huolissaan ennen kuin kohotti varuillaan kätensä kyljelleen kokeillakseen siteiden lävitse kipeää ruhjetta pahaa aavistellen.
"Olet kaiketi oikeassa... Emme tietenkään haluaisi möhliä parantajien vaivannäköä" katti huokaisi päätyen tuhahtamaan hieman latteasti. Belvyr ei kuitenkaan ollut selvästikään aikeissa asettua näin helposti. Cathryn kohotti kulmiaan katsahtaen miekkosta kummeksuen kun tämä sängyssä pysymisen ehdoksi vaati uudelleen varusteitaan... ja ilmeisesti kuumaa vettä, syystä taikka toisesta. "Mitä oikein aiot?" hän ei voinut olla tiedustelematta. Kaiketi se että tämä oli huolissaan varusteistaan oli ymmärrettävissä, mutta tällä taisi olla mielessään jotain muutakin... eikä kyseessä tainnut ikävä kyllä olla teekupposen juonti. Sitä kattikaan tosin ei olisi väkijuomien puutteessa pistänyt pahakseen.
|
|
|
Post by submarine on Mar 13, 2016 23:38:57 GMT 3
Loppujen lopuksi kaikessa tapahtuneessa ja nykyisessä tilanteessa ei tainnut hyvällä tahdollakaan olla paljoa hurrattavaa, eikä edes jo muutenkin varovaisesti asioita lähestynyt Deri osannut olla latistumatta aavistuksen verran. Eilispäivän tapahtumat olivat olleet täysin järjettömiä, katsoipa niitä mistä kulmasta tahansa, ja ne oli kohdattu miten oli pystytty. Kukaties nuorukaisella oli muitakin syitä suhtautua hieman nuivasti barbaarimiehen hinkuun päästä samantien ulos. Olivatpa nämä sankareita tai eivät, olisi kylässä nyt varmasti monta tyytymätöntä ja kärsinyttä, jotka kaipasivat edes jotakin jota osoitella syyttävällä sormella - siis kuolleiden ja paenneiden hirviöiden lisäksi. Mutta siltikin mies vaati niin itsepintaisesti ulospääsyä tai ainakin paremman puutteessa tavaroitaan, että lopulta hän vilkaisi uudelleen tätä kohti. Tätä outoa tapausta, joka tuntui heti kättelyssä murehtivan kuolleistakin enemmän, kuin omasta hengestään ja hyvinvoinnistaan. Ties mitä outoja barbaaritapoja... "Selvä, selvä. Minä tuon tavarasi, ja niin kuumaa kuin kylmääkin vettä. Ja ruokaa, ja mitä muuta tässä nyt tarvitaankaan. Mutta aseet pysykööt vieläkin siellä missä ovat", nuorukainen lopulta tokaisi, äänessään jo hieman napakampaa painoa. Selvästikään hän ei ymmärtänyt mitä tämä tarkalleen ottaen aikoi, tai mistä moinen tarve ja jo suorastaan kiihkeän tuntuinen vaatiminen, mutta lopun perin hän taisi tulla siihen tulokseen, että asian hyväksymisellä pääsisi vähemmällä kuin siitä vääntämisellä. Tapa, jolla hän vilkaisi miehen perään myös kissamaiseen naiseen, oli sävyisyydessään melkeinpä kiitollinen. Tämä tuntui ottavan tilanteensa ja sen sanelemat tosiasiat huomattavasti paremmin.
"Tuon saman tien tarpeita sinullekin", Deri tokaisi vielä, ennen kuin sitten käännähti kannoillaan ja livahti taas ulos ovesta. Hän jätti sen kuitenkin raolleen perässään, sen verran että takaa pystyi erottamaan käytävän ja jotakin, joka näytti epäilyttävästi toiselta, vastakkaiselta ovelta. Ei olisi kukaties ollut aivan kohtuuton arvaus, että kaksikko (tai siis kolmikko, jos tarkkoja oltiin) oli tuotu paikalliseen majataloon. Samaa taisi vihjata se tasainen häly joka avatun oven takaa nyt kantautui. Asian varmistaminen olisi kaiketi kuitenkin vaatinut astumaan ulos, mikä oli tähän hätään ankarasti kielletty...
((Jos niikseen ja tuntuu etät Cathrynin ja Belvyrin välillä on selviteltävää tai pyöriteltävää, niin voitte hyvin pelata jonkin matkaa kahdestaan.))
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 17, 2016 18:40:00 GMT 3
Belvyr kuunteli puolella korvalla kaikkea mitä puhuttiin ja osa rekisteröityi paremmin hänen mieleensä, kun taas osa ei niin hyvin. Mies kohotti katsettaan Catherinen kysyessä mitä hän aikoi ja mies sulki hetkeksi silmänsä. "Uskoakseni yläluokka kutsuisi sitä kansanuskomuksiksi ja taikauskoisten touhuksi. Minä taas kunnioittavaksi rituaaliksi, jota kansani on tehnyt kauan ennen minua ja tulee tekemään vielä kauan minun jälkeenikin." Hän avasi silmänsä ja katsoi kissanaista hetken aikaa, ennen kuin käänsi katseensa takaisin nuorukaiseen, joka lupasikin tavarat, vaan ei aseita. "Mitäpä minä aseilla sairasvuoteella tekisinkään? Vaikka, vapaana olevien hirviöiden takia kyllä nukkuisin paremmin jos minulla olisi käden ulottuvilla miekka, toimi käsi sitten tai ei." Belyvr ei ollut mielissään tästä aseiden jäämisestä jonnekin. Hän tunsi olevansa vankina, tuon nuorukaisen ja tämän herran vankina. Mies ei osannut nauttia levosta, tai levätä parantuakseen, ei nyt kun niin paljon vaivasi häntä ja pahiten tämä vangituksi tulemisen tunne. Niin totta tai mielikuvuituksen tuotetta kuin koko ajatus olikin. Lisäksi, hän vaistosi selvästi miten alentuvasti nuorukainen oli hetkeä aiemmin häntä vilkaissut, eikä se saanut Belvyrin mieltä ylentymään tippaakaan.
Hänen katseensa saatteli nuorukaisen käytävään ja mies jäi hetkeksi tarkkailemaan käytävää, ennen kuin laskeutui lähes kunnolla pitkäkseen ja tuijotti kattoa, kuin odottaen, että se voisi millä hetkellä tahansa pudota miehen niskaan.
((Minulle käy kuinka vain ^^ )
|
|
|
Post by spyrre on Mar 18, 2016 15:45:48 GMT 3
Cathrynkaan ei voinut olla tuntematta huoneen jokseenkin hankalaa ilmapiiriä, eikä häntä itseäänkään tainnut voida rehellisesti luonnehtia täysin syyttömäksi tähän. Hän silmäili niin Deriä kuin Belvyriäkin sängyltään kun kaksikko tuntui joutuvan pieneen erimielisyyteen siitä mikä seuraavaksi olisi hyvästä, kohottaen sitten aavistuksen kulmiaan kun barbaari vastasikin hänen kysymykseensä. Tämä suunnitteli ilmeisesti sairasvuoteeltaankin jonkinlaista rituaalia ja nainen tuntui jäävän miettimään tätä hetkeksi, ennen kuin päästi aavistuksen mitäänsanomattoman äännähdyksen. "...ah. No. Ajatus on kaiketi tärkein" tämä vastasi lopulta, pyyhkäisten sitten huokaisten kädellään harottavia hiuksiaan. Deri kuului myöntyvän viimein Belvyrin vaatimuksiin, luvaten tuoda samalla tarvikkeita hänellekin ja tyynyjensä varaan retkahtanut katti soi nuorukaiselle kiitollisen nyökkäyksen. "Arvostaisin sitä. Varsinkin jos onnistut hankkimaan teekupposen ja terästämään sitä hieman" Cathryn huokasi, madaltaen aavistuksen ääntään salaliittolaisen elkein lauseensa loppupuolella. Hänen päänsärkynsä ja huonovointisuutensa ei ollut mennyt lyhyen hereilläolon jälkeen ainakaan parempaan suuntaan ja olo oli vain tämänkin jäljeltä jo varsin voipunut, eikä kissaihminen voinut kuin huokaista itsekseen ja vetää käsivartensa uudelleen silmilleen kn Belvyrkin kuului myöntyvän edes siihen ettei saisi aseitaan tähän hätään.
Derin loittonevien askelten myötä katti päästi pienen epämääräisen puuskahduksen itsekseen kuin alistuneeksi kuittaukseksi koko tilanteeseen. Tovin aikaa hänkin tyytyi vain kokoilemaan oloaan silmät suljettuna kunnes kurkisti kohta jälleen käsivartensa alta. Nuorukainen oli poistuessaan jättänyt huoneen oven raolleen ja tämän takaa paljatui pätkä käytävää, joka eittämättä näyttikin aavistuksen tutulta. "Egh. Enpä olisi uskonut että seuraavan kerran majatalossa yöpyessäni se kävisi tällä tavoin" nainen mutisi puolittain itsekseen, ennen kuin huokaisi ja vilkaisi käsivartensa alta hiljaiseksi menneeseen barbaariin. "Minulla oli täysi työ pysyä hengissä yhden sellaisen hirviön kanssa... miten kirotussa sinä onnistuit kahdessa?" hän puuskahti, vaikka päätyikin jälleen irvistämään hieman koko välikohtauksesta muistuttavalle kivulle. Tämä havainnollisti entisestään kuinka pahaan jamaan he olivat joutuneet... ja muistutti ettei hänellä oikeastaan ollut aavistustakaan mitä Belvyrin suhteen oli tapahtunut, paitsi että tämä oli vetäytynyt ulos kaksi pienempää otusta perässään. "...mitä piruja ne otukset sitten olivatkaan" sihahdettiin vielä vaisusti aavistuksen happamasti, vaikka tähän sekoittuikin kieltämättä annos huolestusta ja epäluuloa. Mitä pedot ikinä olivatkaan, oli kaiketi vain toivottavan ettei moisiin enää törmättäisi uudestaan...
((Sama minullekin. Vaikka Deri voi toki ilmaantua takaisin heti kun siltä taas tuntuu. =) ))
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 21, 2016 21:32:49 GMT 3
Belvyr oli omissa ajatuksissaan hetken, ennen kuin Catherinen toteamus majatalosta sai hänet havahtumaan takaisin tähän hetkeen. "Minä en olekkaan aiemmin majataloissa yöpynyt. Kerran melkein, mutta he päättivätkin, että huoneeni annetaankin eräälle kauppiaalle, eikä rahoillani ollut asiassa merkitystä." Mies vilkaisi naista hieman ja kohautti olkiaan. "On tämä telttaa tai epämääräistä suojaa viihtyisämpi.. Toisaalta, ikkuna voisi olla isompikin." Hän katsoi hieman kaihoisasti ikkunaa ja toivoi, että se olisi voinut olla edes hieman raollaan. Mutta sitä mies ei uskaltanut pyytää, ettei tajuttomana makaava Pirra saisi sitä kautta kylmää. Belvyr käänsi katseensa pois ikkunasta, sillä se oli alkanut ahdistamaan häntä ja näytti varsin selvältä, ettei mies kaikesta haluamisestaan huolimatta pääsisi ulos kovinkaan pian. Hänen ajatuksensa siirtyivät Catherinen avulla muualle, taisteluun. "Minä en tiedä miten pärjäsin, tuurilla? Barbaarimaisuudella?" Mies tuhahti hieman viimeisimmälle heitolleen ja nosti hieman kättään, kiroten kivusta ja vaihtoi nostamaan toista kättä, jolla sipaisi otsaansa. "Ne olivat vaikeita vastuksia.. Minä ajattelin vain, että ne pitäisi saada pois sieltä varastolta, ikävä vain, etteivät kaikki seuranneet. Olin totta puhuakseni huolestuneempi siviileistä, kuin itsestäni, en tahtonut, että kukaan sivuullinen viaton joutuisi kärsimään."
Belvyr mietti hetken ajan taisteluaan ja niitä otuksia, joita vastaan oli taistellut. "Ne ovat jossain määrin.. Viisaita, joissain määrin pelkkää lihasta. Se yhdistelmä on paha asia, varsinkin kun näin sen yhden otuksen kehittävän taistelutaitoaan sen mukaan mitä minä olin tehnyt. Siihen kun lisätään raaka voima ja sitkeys, niin sanoisinpa monen pahan hallitsijan haluavan tuollaisia armeijoihinsa. Toivottavasti niitä ei kuitenkaan paljoa ole.." Mies murahti ja vilkaisi Catherinea. "Tai että niistä koituisi enempää haittaa tälle kylälle. Tai minne kukin meistä sitten lähteekin."
|
|
|
Post by spyrre on Mar 22, 2016 23:23:39 GMT 3
Voipunut Cathryn raotti jälleen silmiään rikottuaan vielä pahaa-aavistelevan hiljaisuuden pienessä huoneessa kun Belvyr vastasi hänen jupinoihinsa. Hän päätyi kohottamaan kulmiaan tämän sanoille, kunnes kuitenkin päästi uuden jokseenkin lattean myhähdyksen. Mies ilmeisesti oli kuin olikin "barbaari" sanojensa mukaan vaikka tämän eittämättä varsin sivistyneet tavat ja ulkonäkö saivat välillä unohtamaan tämän. Mistä tämä sitten ikinä olikaan kotoisin ei tainnut noin vain löytyä majataloja... eikä tämän ensimmäinen kokemus näistä ymmärrettävästi ollut tehnyt tähän vaikutusta. "Ah. Kuinkas muutenkaan. Muistuttaa minua niistä ajoista kun itse aloin matkustella" tämä hymähti, päätyen nyökkäämään hieman hajamielisesti makuultaan kun toinen pohdiskeli paikan mukavuuksia. "Noh. Oikea katto pään päällä on melkoinen ylellisyys mitä harvoin erämaasta löytyy. Kaiketi ilman niitäkin pärjää, mutta... helpottaa lopulta paljon jos saa edes välillä alleen oikean sängynkin... vaikka olisinkin toivonut sen tapahtuvan muuten kuin näin" kissaihminen hymähti ja irvisti sitten aavistuksen liikahtaessaan epämukavasti vällyjensä välissä. Kaiketi parantajat joiden pakeille heidät oli raahattu olivat tehneet parhaansa pitääkseen heidät yhtenä kappaleena ja tästä olikin oltava kiitollinen, mutta hänen takaraivossaan ja kehossaan tykyttävä kipu sai kyllä haikailemaan hetki hetkeltä enemmän rauhoittavan teekupposen perään... varsinkin jos Deri suostuisi hänen pieneen lisäpyyntöönsä.
Varsin varautuneesti vielä haparoivat ajatukset kääntyivät jälleen takaisin koettuun taisteluun, ja Cathrynkin tuntui valpastuvan nopeasti hieman kun barbaarimies kävi muistelemaan yhteenottoaan. Kissan vihreät silmät vilkaisivat tähän uudestaan kun tämä tokaisi ettei oikein tiennyt itsekään miten oli selvinnyt, kirvoittaen naisestakin jälleen pienen epämääräisen kurkkuäännähdyksen. Hänen tukalahkoa kulmienkurtistustaan oli aavistuksen vaikea nähdä kasvot peittävän turkin lomasta mutta olento liikahti jälleen levottomasti kunnes puuskahti ja kiskaisi kätensä kasvoiltaan kaiketi todettuaan ettei huone tästä huolimatta käynyt paljoakaan hämärämmäksi hänen aristavissa silmissään. Se mitä mieskin kertoi kokemastaan, kuulosti eittämättä varsin... huolestuttavalta. Pedot eivät olleet olleet vain tavallisia tyhmiä hirviöitä, vaan.... jotain muuta, kaiketi. Jotain huomattavasti ikävämpää. "...en rehellisesti tiedä minäkään. Ne otukset olivat paljon nopeampia kuin jonkin tuollaisen olisi pitänyt... ja ovelampia. Jos Pirra ei olisi pidätellyt sitä toista... noh. Olin jo hetken varma että ne murjoisivat meidät molemmat hengiltä" hän mutisi kuunneltuaan mietteliään vaiteliaana Belvyrin pohdinnat. Mies sai uuden pienen vilkaisun suuntaansa kun tämä totesi olleensa enemmän huolissaan sivullisista, kunnes kissa hetken päästä päätyi kohauttamaan aavistuksen lannistuneesti harteitaan. "No... luulen että ne eivät vahingoittaneet ainakaan kovin montaa. Kaipa me veimme niiden suurimman huomion... ja sitten vartijat, lopulta." Mustaturkki heilautti aavistuksen repaleisia korviaan nyökäten lopulta hetken mietittyään toisen viimeisille sanoille. "Toivotaan niin... kaipa me lopulta vedimme kuitenkin pidemmän korren. Voihan se olla että niitä saatiin kuitenkin vahingoitettua tarpeeksi että ne viimeisetkin vuotavat hengiltä metsään, tai päätyvät samoojien kaatamiksi. Egh... tosin, vaikka en tiedä haluaisinko lähteä jäljittämään mitään tuollaista itsekään vaikka nyt kykenisinkin" katti päätyi mutisemaan. Ohimennen katse vaelsi jälleen kohti raollaan olevaa ovea kuin poistunutta Deriä tuomisineen haeskellen, ennen kuin kääntyi viimein pieneen ikkunaan ja siitä pilkistävään ulkoilmaan. Eittämättä vaikka hengissä ja lähestulkoon yhtenä kappaleena selviäminen tällaisen jälkeen oli melkoinen helpotus mutta silti ajatus siitäkin kuinka kauan moisesta murjomisesta toipuminen huolestutti Cathryniakin. Eikä vähiten vieläkin tiedottomana kauempana makaavan Pirrankaan vuoksi. "Emme kai voi tehdä muuta kuin odottaa" tämä lisäsi kohta jälleen aavistuksen jäykästi liittäen sanohinsa kaiketi hieman kaiken ympäriltään, kaikkea muuta kuin mieltyneesti vaikka yrittikin verhota hermostuksensa. Tässä kaikessa oli aivan liikaa epävarmuutta jotka olivat hänen kykeneväisyytensä ulkopuolella, eikä hän pitänyt moisesta alkuunkaan.
|
|
|
Post by zetsumei on Mar 26, 2016 2:01:10 GMT 3
Belvyr tuumi hetken aikaa toisen sanoja ja nyökäytti kevyesti päätään. "No sänky kieltämättä tuntuu varsin mukavalta." Hän veti peittoa paremmin päälleen ja murahti liikahdusten aiheuttamasta tuskasta. Mies sulki silmänsä hetkeksi ja keräsi voimiaan liikahtaakseen vielä hieman, nostaakseen peiton kunnolla ylös. Tämän tehtyään Belvyr irvisti ja jäi katselemaan ympärilleen kulmakarvojen jäädessä kevyesti kurttuun. Hän ei oikein osannut tällä hetkellä arvostaa kattoakaan, vaikka yleensä mies oli vain tyytyväinen katon ja seinien tarjoamasta suojasta. Tällä hetkellä kaikki vain tuntui niin erillaiselta kuin aiemmin ja miehestä tuntui, että tunne oli oikeastaan vellonut hänen sisällään jo aiemmin, mutta mies oli hiljentänyt sen. Hän kaipasi kotiin.
Ajatus kodista oli lähes satuttava ja mies keskittyi jälleen pohtimaan niitä otuksia ja sitä, pitäisikö hänen lähteä jäljittämään niitä. Toisaalta, hänen kätensä oli siinä kunnossa, että menisi pitkä aika, ennen kuin hän pystyisi käyttelemän miekkaansa kunnolla ja se taas tarkoittaisi liian pitkää etumatkaa otuksille. Ei, parempi vain olisi pysytellä kaukana niistä ja toivoa, ettei hän enää koskaan törmäisi niihin. Mies vilkaisi Catherinea, tämän kertoessa omasta ja Pirran taistelusta. "Olimme onnekkaita, kaikki. Taitaviakin, varmasti." Hän lisäsi nopeasti perään, sillä ei halunnut toisen luulevan, että hän olisi jotenkin epäillyt toisten taitoja. Mies ei ollut nähnyt näitä taistelemassa, mutta tiesi mikä merkitys taidoilla oli ollut hänen taistelussaan. Siltikin miehestä tuntui, että hän olisi voinut olla taitavampikin. "Se, että sivulliset pääsivät helpolla, kuulostaa huojentavalta seikalta." Miehen kulmat kurtistuivat hetkeksi. "Mahtoivatkohan ne pitää sen huutokaupan, kaikesta huolimatta.." Ajatus oli vain pälkähtänyt hänen päähänsä ja miettiessään sitä myyntiä esitellyttä kääpiötä.. No, kääpiö oli näyttänyt tapaukselta, joka piti rahasta. Belvyr vilkaisi Pirran suuntaan ja mietti niitä varusteita ja aseita, joita tämä oli haikaillut. Catherinen heitto odottamisesta sai Belvyrin huokaisemaan syvään. Hän ei kaiken tämän keskellä olisi tahtonut odottaa mitään, ei tavaroitaan, ei parantumistaan.
|
|