|
Post by submarine on Dec 6, 2015 14:58:15 GMT 3
Pirra kyllä kuuli Belvyrin sanat, jotka tämä patisti itsestään enemmän tai vähemmän vastauksena hänen ärähdykseensä (kuten myös Cathrynin vastauksen), mutta ei kuitenkaan kääntynyt katsomaan perään. Oikeastaan moinen välttelevä, halju reaktio oli vain omiaan saamaan hänet tuijottamaan huutokaupattavien aseiden ja varusteiden paljoutta entistäkin tiukemmin. Totta puhuen mielessä ehti jo käväistä, josko äskeiset kovat sanat olivat olleet liiankin hanakoita ja äkkipikaisia, mutta enää ei sietänyt oikein korjaillakaan. Ja niinpä suomukasvoinen nainen tuijottikin vain tiukasti ja itsepäisesti eteensä, kuunnellen toisen askeleita jotka pian katosivat ihmisten paljouteen. Miehen häipyminen taisi tarjota edes jonkinlaista helpotusta monellakin tapaa, ja melkeinpä kokeilevasti hän avasikin sitten suunsa uudemman kerran, nyt vain Cathrynille. "Tuskinpa hän edes viitsii oikeasti odotella täällä siihen asti. Eihän hän ollut täällä muun kuin jonkin... suositustensa perässä", Pirra tokaisi napakasti kissamaisen naisen suuntaan, sävyyn joka selvästikin kaipasi kipeästi myötäilyä - ja pelkäsi pahasti jo nyt, ettei mokomaa ollut aivan tähän hätään luvassa. Siltikin hän jatkoi aseiden tarkastelua kuin muina miehinä, yrittäen olla kuin ei olisikaan. Eipä hän nyt tosiaankaan ollut olettanut, että synkeän oloinen mies olisi oikeasti vain häipynyt paikalta samoin tein, mutta nyt oli tosiaan vaikea enää alkaa paikkailemaankaan. Parempi vain kaiketi keskittyä nyt suunnilleen olennaiseen. Oltiinhan tässä nyt kuitenkin uljaita ritareita. Sellaiset eivät ainakaan pelänneet ties minkä synkistelijöiden reaktioita. Ja sitä paitsi jokin kiinnitti muutenkin äkkiä hänen huomionsa. "Oh! Katso! Tämä on varmasti ollut oikeassa käytössä!" Sir Suomukalpa äkkiä huudahti ääneen, kiskaisten tohkeissaan pöydältä käteensä aseen, joka paljastui hyvin nopeasti varsin jämeräksi, lyhytvartikseksi sotakirveeksi. Toisin kuin suurin osa aseista, oli se koristeltu paljon säästeliäämmin ja terässä näkyi jopa lovi jos toinenkin. Moinen oli selvästikin omiaan saamaan nuoren naisen suunniltaan innosta, kun hän heilautti mokoman näkyville ja päänsä yläpuolelle. Sen lisäksi se oli omiaan saamaan lähettyvillä seisovan vartijan noin nyt vain yleisesti suunniltaan. Mies suuntasi nopeasti kohti, huutaen vihaisesti siitä miten aseisiin ei ollut lupa koskea. Ja Pirra, kaikessa innossaan, ei tainnut edes huomata. "Tällä on varmasti tehty jokin urhoollinen sankariteko!"
-
Nyt kun huutokauppa oli alkanut ja sitä odottava väki kerääntynyt sisälle varastoon, ei sen ulkopuolella ollut totta puhuen ketään. Ovien vierustalla seisoneet vartijatkin olivat siirtyneet sisätiloihin, suojaan viimalta ja tihuttavalta sateelta. Belvyrillä olikin siis paljon tilaa ja hiljaisuutta omille mietteilleen. Kylänraitillakaan ei näkynyt ristin sielua tällaisena haljuna ja hyisenä päivänä. Ja hetken verran näytti jopa siltä, kuin suuri barbaarimies olisi tosiaankin ollut saamassa haluamaansa hengitystilaa. Paha kyllä mokoma ei ollut aikeissa kestää pitkään, sillä kylänväen kyyristellessä autuaasti sisällä ilmaantui näkyviin äkkiä kuitenkin jotakin. Muuten niin hiljaisella kylänraitilla oli äkkiä lähestymässä kokonainen joukko väkeä - tai jotakin, mille olisi ehkä ollut syytä keksiä aivan oma sanansa. Yksi nopea vilkaisukin riitti saman tien kertomaan, etteivät tulokkaat olleet ainakaan kylänväkeä, eivätkä totta puhuen edes ihmisiä. Jo kaukaa näiden hahmoissa oli jotakin hyvin epäinhimillistä, ja lähestyessä se vain selkeni. Tulokkaita oli neljä, ja jokainen näistä oli hirmuisen pitkä ja kookas muutenkin. Rotevia, jykeviä hahmoja, joiden harteilla heiluivat suuret päät. Olentojen joukko eteni tasaista tahtia, sonnustautuneena näennäisesti vain paksuihin turkiksiin - joskin soturin silmä pystyi varmasti erottamaan jo kaukaa harteille nostettujen ja vöillä heiluvien aseiden hahmot. Pahaenteistä, eittämättä, mutta näiden etenemisessä oli silti jotakin kovin huoletonta ja rauhallista, jotakin mikä soti pahasti raskasta aseistusta ja raskaita, rotevia hahmoja vastaan. Nämä eivät selvästikään piitanneet hyisestä säästä, ja kaukaa saattoi erottaa jopa rujoa mutta keveää jutustelua.
Otusten joukko lähestyi kylänraittia pitkin, reippaasti mutta kiirehtimättä. Ja mitä lähemmäs nämä tulivat, sitä enemmän näistä erottui ikäviä yksityiskohtia. Pitkiä, karvaisia, jänteviä otuksia, joita jokaista peitti jo luonnostaankin karkea turkki. Yhden oli täysin valkoinen, toisen ruskea, kolmannen harmaa, ja neljännen jotakin siltä väliltä laikukkaasti ja sekaisesti. Otuksien päät olivat valtavat suuret ja oudon littanat, aivan tasaiset edestä. Niistä siinsi kaksi pienenpuoleista silmää ja valtava, hirvittävän leveä kita. Taisi olla myös selvää, että jokainen otuksista oli soturi, tai ainakin jotakin sinne päin; nämä kantoivat arpia nahoissaan ja aseita mukanaan. Tapparoita, miekkoja, vasaroita ja kaikkea muutakin rujoa ja rajua. Niiden terät ja päät olivat lommoisia ja lovisia, mutta ehdottoman varmasti käyttökelpoisia. Nämä olivat vyöttäneet itseensä turkiksia ja taljoja tavalla, joka tuntui enemmänkin koristeelliselta kuin käytännölliseltä. Raakanahkoja, joista löyhkäsi veri ja mätä. Määrätietoinen nelipäinen otusjoukkio kaarsi kaikessa tasaisuudessaan kohti huutokauppakamaria. Ne jutustelivat keskenään kuin muina miehinä, vaihtoivat karkeita sanoja karkeista asioista. Ja vasta kovin lähellä ne tuntuivat edes tajuavan, että oven edustalla seisoi joku. Ensimmäisenä kulkeva ja suurin otuksista pysähtyi, ja muut pysähtyivät sen jäljessä. Tämä joutui katsomaan melkeinpä alakenoon; pieninkin otuksista oli Belvyrin mittainen, ja suurin pään mittaa pidempi - kaikeksi onneksi miehen oman pään, ei otuksen turpean ja ylimittaisen. Hetkisen suurta tapparaa olallaan kanniskeleva ilmestys tuijotti miestä, tihrusti tätä aavistuksen kuin yrittäen päätellä mistä oli kyse, ja avasi sitten kitansa. Se oli täynnä teräviä hampaita ja paksua, pitkää kieltä.
"Terve, se olis Luunpurija, Tohmo, Visakallo ja Vökkä tässä. Huutokauppaan, juu? Ritareita ja rahaa, sellaista. Vieläkö me ehditään sisään?" otusjoukon johtaja kysäisi lopulta. Sen puheenparsi oli huoletonta ja sujuvaa, vaikka ääni olikin karkea ja sanat teräväsointuisia. Se katseli miestä kovinkin viattomasti, kuin ei olisi mieltänyt tilanteessa mitään outoa, ja sen takana kolme muuta liikuskelivat aavistuksen kärsimättömästi. Joukon kaksi pienintä tönivät toisiaan ja murahtelivat tyytymättömästi, aavistuksen suurempi taas vain tyytyi pälyilemään niiden perään. Siinä kaikessa oli jotakin kovin kepeää, kuin suorastaan huviretkimäistä.
|
|
|
Post by zetsumei on Dec 20, 2015 23:27:58 GMT 3
Belvyr oli selin tiehen päin, joten otusten saapuminen meni mieheltä pitkältä matkalta ohi. Toki, ääniä kuultuaan, mies oli käännähtänyt ympäri ja oli kasvokkain tulijoihin päin, kun nämä lopulta olivat hänen kohdallaan. Mies oli tarkastellut tulijoita nopeasti, kuten oli tarkastellut kaikkia tänään, eikä tehnyt näistä sen suurempia arvioita. Hänen kätensä oli ollut valmiiksi miekannupilla ja siinä se rennosti lepäsi yhä. Turkisviitta oli hieman kasassa hänen käännyttyään sen verran hitaasti, ettei painava ja maata viistävä turkiskomeus ollut saanut tarvitsemaansa voimaa kääntyäkseen kauniisti. Se oli oikeastaan niitä viittoja, joita piti usein kädellä korjata, jotta ne asettuisivat oikein. Mies ei kuitenkaan välittänyt viitastaan sillä hetkellä tuon taivaallista, tuskinpa hän edes oli asiaa vielä huomannut. Mies nyökäytti päätään jo ennen toisen esittelyä ja kumarsi kevyesti esittelyn jälkeen. "Belvyr Barbaari. En tiedä kauanko esittelyä on jäljellä, tiedustelut kannattanee suunnata järjestäjille. Minä olen vain sattumalta tänne päätynyt ohikulkija." Belvyr puhui rauhallisesti, eikä hänen äänestää kuultanut muuta kuin kevyt korostus, joka miehellä oli puheessa joskus voimakkaampana, joskus lähes huomaamattomana. Miehen ilme oli tyyni, hän ei hymyillyt ja tuskinpa hymy olisi tämän kasvoilla kovinkaan sopivalta näyttänytkään.
(( Olen mahdollisesti nyt vuoden loppuun asti vähemmällä netinkäytöllä. Ainakin joulunpyhät olen varmasti pois ))
|
|
|
Post by spyrre on Dec 22, 2015 16:58:07 GMT 3
Kookkaan, tumman miehen harppoessa väkijoukon sekaan ja lopulta ulos varaston tungoksesta, jäivät muut pienestä epämääräisestä joukosta seisomaan vielä enemmän tai vähemmän hämillään ja kiusaantuneina asepöydän tuntumaan. Pirran naulitessa huomionsa alleviivatun painavasti esineisiin vilkuili hetkeksi hieman kärryiltä pudonnut Cathryn puolestaan Belvyrin jälkeen kulmiaan aavistuksen kurtistan, kääntäen kuitenkin päänsä takaisin suomuiseen naiseen kun tämä töksäytti uuden happaman tokaisun. "Noh. Emmehän me tiedä vaikka asia olisi ollut hyvinkin tärkeä hänelle. Selvästikin hän kuitenkin arvosti miestä jos katsoi tämän sen arvoiseksi että matkasi tapaamaan häntä ties mistä saakka" katti huomautti, ei lopulta varsinaisesti toruvasti mutta kuitenkin hieman toppuutellen, kunnes huokaisi uudemman kerran. Tunnelma oli eittämättä laskenut entisestään tämän myötä, eikä hänkään lopulta ollut varma mahtaisiko barbaarimies enää vaivautua jäämään paikalle kun oli selvinnyt ettei tämä saisi täältä ainakaan hakemaansa. Toki tämä oli miehen oma asia, mutta hieman latistava käänne kuitenkin.
Tosin, kovinkaan kauaksi aikaa Cathryn ei ehtinyt jäämään kärvistelemään tätä kun Pirran äkillinen, entistä innokkaampi ääni harhautti kissamaisen naisen pohdiskeluistaan. Olento räpäytti silmiään ja käänsi katseensa takaisin kohti epämääräistä ritarintapaista, päästäen kuitenkin nopeasti kurkustaan pienen yllättyneen ähkäisyn tajutessaan mitä tapahtui. Suomuinen tapaus oli selvästi löytänyt jotain mieleistään ja tempaissut kovaäänisesti pöydältä yhden kirveistä jota jo heiluttikin päänsä päällä tavalla, joka toi nopeasti melkoisen irveen mustaturkin kasvoille. "Mit- Hei! Varo, älä tee noin jos vartijat katsov--" katti sihahti hätäisesti luoden jo kiireisen katseen ympärilleen (kaiketi huomattavasti enemmän huolissaan kiinnijäämisestä kuin tavaroihin kajoamisesta), virkkeen keskeytyessä kuitenkin nopeasti uuteen epämääräiseen ähkäisyyn kun tämä jo sai silmiinsä kohti harppovan, varsin vihaisesti huutavan vartijan joka epäilemättä oli jo nähnyt mokoman tihutyön. "...myöhäistä" Cathryn puuskahti hampaidensa lomasta lähes itsekseen, nostaen pitkäkyntisen kätensä jälleen otsalleen. Kukaties jos nainen olisi ehtinyt kuuntelemaan olisi tämäkin mahdollisesti saattanut kuulla varsin epäilyttäviä ääniä takaansa ovelta, mutta olennon koko huomio oli kiinnittynyt kohtaukseen edessään, eikä tämä hoksannut edes vilkaista tähän suuntaan, jo valmistautuen henkisesti siihen että hermostunut vartija saavuttaisi heidät. Tässä sitä nyt sitten oltiin....
((OK, hauskat joulut toki sinnekin. =) ))
|
|
|
Post by submarine on Dec 23, 2015 5:07:28 GMT 3
Takkuisten, likaisten, veristen, arpisten ja muutenkin sotkuisten otusten joukko tuijotti edessään seisovaa soturia mikä mihinkin sävyyn ja milläkin tarkkaavaisuudella. Miehelle alun perin puhunut otus tarkkaili tätä etäisen kiinnostuneesti, siinä missä taaempana seisova taas tarkkaili kaikkea ympärillään ilmeisen tasapaksusti. Viimeiset kaksi lähinnä nahistelivat keskenään. Ensimmäisen eläimelliset, melkein nappimaiset silmät pyyhkivät miestä ja erottelivat tästä yksityiskohtia, ja hetken aikaa se näytti melkein siltä kuin olisi ollut suunnittelemassa jotakin ikävää. Sitten mies kuitenkin vastasi, ja pitkän, karvaisen hirvityksen kita levisi kepeään, suorastaan tyytyväiseen virneeseen. Rivi keltaisia, sormen mittaisia teräviä hampaita välkähteli hetken, ennen kuin paksun valkean karvan peittämä ilmestys sitten nyökkäsi niin että valtava pää keinahti. "Juu hyvä. Me mennään tästä sitten. Pidetään hiukka hauskaa hommien välissä", ilmestys (joka saattoi kaiketi olla kuka tahansa luettelemistaan nimistä) murahti tyytyväisesti, ennen kuin vilkaisi sitten taakseen muihin, etenkin kahteen nahistelevaan, ilmeisesti aavistuksen nuorempaan yksilöön. "Noni! Antaa mennä, pidetään kivaa!" otus huudahti huolettomasti ja jokseenkin järjettömästi, ennen kuin talsi miehen ohitse ja sisään varastoon, jossa kukaan ei ollut vielä tainnut pistää merkille mitä ulkona tarkalleen ottaen oli tapahtumassa. Sen kolme toveria seurasivat perässä. Toinen kahdesta aavistuksen pienemmästä vilkaisi barbaaria puolikiinnostuneesti ja mittailevasti, ennen kuin louskutti tälle leukojaan ja kipitti sitten miehen perään. Otusten julmat ja loviset aseet välähtelivät huutokauppatilojen lämpimässä valossa.
-
Sisällä varastossa Pirra ei juuri nyt ehtinyt miettiä juuri tuon taivaallista mitään ympärillään tapahtuvaa. Hän heilutti pöydältä esiin kiskaisemaansa jämerää sotakirvestä kuin suurinta mahdollista sotasaalista, kohottaen sitä ylös niin että Cathrynkin varmasti näkisi sen - kuten kuka tahansa muukin paikallaolija, kaiketi. Intoa riitti, eivätkä kissamaisen naiset toppuuttelevat, varsin tyrmistyneet sanatkaan selvästi rauhoitelleet sitä millään tapaa. Oikeastaan ne taisivat vain pistää lisää vettä myllyyn. "Nähkööt! Tämä on todellisen sankarin ase! Se kuuluukin nähdä! Tämä on se ase, jonka minä vien mukanani täältä!" suomukasvoinen nainen huudahti riemulla, heiluttaen yhä edelleenkin kirvestä. Sanat eivät varmasti ainakaan rauhoittaneet vartijaa, joka kiiruhti vihaisesti kohti, uskoen kaiketi huutokauppaan eksyneen jo tavallisen tyhmän varkaan. Kauempana muutama muukin vartija näytti jo valpastuneen, suunnaten yhtälailla lähemmäs. Eikä yltiöpäisen innostunut ritarintapainen itse selvästikään edes hahmottanut tilannetta juuri nyt, sekaisena onnesta ja innosta. Vaikeuksia mokomasta olisi ehdottomasti tullut... ellei jokin muu sitten olisi äkkiä katkaissut tilannetta. Taisi vain olla varsin kyseenalaista, oliko kyseessä onnenpotku vaiko jotakin aivan muuta. Joka tapauksessa vartijat (kuten moni muukin) valpastuivat äkkiä jostakin aivan muusta, kun varastohuoneen oven suunnalta alkoi kantautua tyrmistyneitä ja hätäisiä huutoja ja suorastaan epäinhimillistä, hohottavaa karjuntaa. Sitä seurasi hirvittävä, räsähtävä rysähdys.
"Terve! Se olis Luunpurija, Tohmo, Visakallo ja Vökkä tässä! Huutokauppa, juu!? Ulkoa neuvottiin että täältä löytyy hyvät! Me tultiin ottamaan parhaat päältä! Terve vaan!" kailotti äkkiä varastoon astunut, keskemmälle lattiaa marssinut valkea, kammottavan suuri, karvainen ja saastainen otus. Jo sen pelkkä ulkonäkö olisi varmasti riittänyt tyrmistyttämään kyläläisiä, mutta hitaimmatkin tuijottivat nyt järkyttyneinä valtavaa kirvestä, jonka se oli iskenyt suoraan lattiaan eteensä, kuin jonkinlaisena kammottavana puheenvuoron vaatimuksena. Eikä sekään, että hirvityksen takana seisoi kolme muuta samanlaista, varmasti helpottanut asiaa millään tapaa. Sekaista pälyilyä ja pelokasta, käsittämätöntä järkytystä. Harvapa varmaankaan edes ymmärsi juuri nyt, mitä oli meneillään. Hirvitystä se ei kiinnostanut. Se hakkasi pari kertaa rytmikkäästi lattiasta törröttävän suuren kirveensä vartta niin että se tutisi ja rutisi, ennen kuin hörähti mielissään mokomasta ja vilkaisi sitten taas ympärilleen. Sen takana muutkin otukset tuijottelivat ympärilleen, eittämättä tyytyväisinä koko tilanteeseen. "Että juu! Tuokaahan kaikki tähän niin katsotaan mitä otetaan. Jos joku haluais pistää hanttiin niin oltaisiin kiitollisia! Vähän toimintaa, juu!?" ilmestys kailotti varsin rennosti ja tyytyväisesti, melkeinpä leppoisasti. Suurimmalla osalla väestä ei hetimiten tainnut olla sisua tehdä yhtikäs mitään, saati sitten laittaa pyyntöjen mukaan hanttiin... tiettyä poikkeusta lukuunottamatta.
Niin typerää kuin mokoma olikin, oli ainakin osa varastossa seisovista vartijoista hivuttautumassa jo lähemmäs outoja ja kammottavia, verenkatkuisia tunkeilijoita. Etunenässä ja ensimmäisenä nuorehko miehentapainen, rehtinä ja hieman yksinkertaisena tunnettu Dinir, joka sormeili hermostuneesti kantamaansa, enemmänkin virkamerkin kuin varsinaisen aseen virkaa toimittavaa keihästä, samalla kun lähestyi näitä kammotuksia. Mies yritti hapuilla sanoja, ja suorastaan kiinnostuneena suuri valkea peto kallisti valtavaa, turpeaa kalloaan tätä kohti, suorastaan kiinnostuneena siitä mitä tämä kukaties aikoi sanoa. Rivi hirvittäviä torahampaita välähteli huulien välistä. "Niin siis tuota, teidän pitäisi poistua kun-" hölmö vartija aloitti. Pidemmälle tämä ei koskaan päässyt, sillä sanat katkaisi hirvittävä jysähdys, jota seurasi tyrmistyneiden ja kauhistuneiden äänien joukko, kun kyläläiset haukkoivat henkeään. Yhdellä nopealla, täysin vaivattomalla ja pelottavan huolettomalla liikkeellä otus huitaisi miestä valtavalla kourallaan, pamauttaen tätä päähän kuin valtavalla vasaralla. Tämän päätä kyllä suojasi kypärä, mutta siitä ei ollut juuri mitään tekoa hirvittävän voiman rusauttaessa tämän niskan poikki saman tien. Eikä otus edes katsonut kuinka nuorukainen putosi täysin velttona ja holtittomana lattiaan yhdeksi kasaksi, vaan hörähti kovaan ääneen. "Joku vähän isompi jos vaan voisi, tämä meni jo rikki", peto hörähti letkeästi, kuin koko tilanteessa olisi ollut jotakin kovinkin huvittavaa. Sen ympärillä muut kammotukset, koko raakalaismainen, kirjava, verinen joukko, tapaili valtaviin, pitkäkyntisiin kouriinsa aseita. Melkein ensimmäisen kokoinen, tasapäisempi vetäisi esiin tottuneesti ja muitta mutkitta hirvittävän rujon, rautapäisen ja ryhmyisen nuijan, jota koristivat lommot ja veriruiskeet. Sen takana kinastelevat kaksi pienempää (ja siltikin, kammottavaa kyllä, melkein jokaista varastossa kauhuissaan toljottavaa pienempää) nyhtivät innolla esiin miekkoja, jotka oli selvästikin ryövätty joiltakin epäonnisilta entisiltä uhreilta. Niiden terät olivat raakalaismaisista teoista ja paukutuksesta vääntyneet ja säröilleet, mutta sekös vain innosti otuksia. Suuri johtokammotus kiskaisi vyöltään pienemmän, mutta yhtälailla aivan liian suuren kirveen, ja niin oli koko otusten joukko aseissa. Niistä kuulsi valmius ja vain vaivoin hillitty verenhimo.
Ei varmasti ihmekään, että muut vartijat empivät ja jäivät hermostuksissaan niille sijoilleen...
|
|
|
Post by zetsumei on Jan 1, 2016 21:37:36 GMT 3
Belvyr katsoi joukkion epämääräistä kokoonpanoa ja mietti miten huolestuttavalta näiden sanat loppupeleistä kuulostivat. Hauskaahan sai pitää, mutta ei niin, että se vahingottaisi jotakuta. Mies katseli miten joukkio siirtyi lähemmäksi varastoa ja kurtisti kulmiaan. Jos jotain hän tiesi, niin sen, ettei ennakkoon saisi tuomita ketään ja sen opin hän oli saanut oman elämänsä kautta lukemattomia kertoja matkaan lähdettyään. Mutta silti.. Ryhmästä huokuva tunne oli lähinnä epämiellyttävä ja näiden ilmeistä toisaalta oli huokunut jonkinlainen vihje siitä, miten he saattaisivat haluta pitää hauskaa. Mies ehti ottaa pari askelta joukkion perään, sillä vaikka asioiden järjestyksessä pitäminen kuului vartijoille, eikä tässä tosiaankaan oltu ennakkoluuloisesti syyttelemässä ketään, pitäisi miehen jo oman kunniansa tähden huolehtia niistä, jotka eivät voisi sitä itse tehdä. Belvyrin ajatukset olivat ryhmässä ja hän häkeltyi huomattavasti, kun tunsi ikävän puristuksen kaulallaan, viitan nykäistessä eteenpäin lähtenyttä miestä. Hän vilkaisi taakseen ja näki takanaan naisen, joka seisoi mutkattomasti miehen viitan päällä, eikä näyttänyt hetkeäkään siltä, että aikoisi väistää. Se, miten Belvyriä lähes puolta lyhyempi nainen oli onnistunut pysymään pystyssä, saati pysäyttämään miehen painollaan, oli asia, joka saattoi olla suurempi syy sille, että mies unohti ryhmän, jota oli vielä hetkeä aiemmin ollut kiinnostuneena tarkkailemassa. Hän kumarsi tapojensa mukaisesti, vaikka selvää oli, kenen tässä olisi pitänyt kumartaa ja jopa pyytää anteeksi.
Tilanne olisi saattanut kehittyä keskusteluksi, mutta tilanne varastolla muuttui ja Belvyr kuuli takaansa ikävän rämähdyksen, kuin jotain olisi liiankin innokkaasti rikottu. Hän kurtisti kulmiaan ja kumarsi uudestaan naiselle. "Olen pahoillani, mutta minun täytyy mennä katsomaan mitä tuolla tapahtuu." Hän liikahti nopeasti, avaten viittansa ja lähti harppomaan kohti varastoa viitan pudotessa maahan. Nainen jäi käsi lanteilla seisomaan toinen jalka viitan päällä ja näytti vähintäänkin tyytyväiseltä. Belvyr asteli käsi aseensa kahvalla varastolle ja ehti nähdä miten hirviöt tappoivat onnettoman vartijan ja huudellen pyysivät lisää 'rohkeita' kimppuunsa. Mies puristi miekkansa kahvaa ja totesi hyvin käskevään ja vakuuttavaan sävyyn. "Teidän on nyt syytä tietää, että olette vangittuja tuon vartijan taposta. Teidät toimitetaan lähimpään oikeudenjakoa suorittavaan kaupunkiin ja suosittelen teitä käyttäytymään yhteistyöhaluisesti." Miehen olemus oli itsevarma ja päättäväinen, eikä hän näyttänyt murehtivan sitä, että joukkio oli suhteellisen iso ja hänellä ei ollut täyttä varmuutta siitä, oliko kukaan muu auttamassa häntä tässä asiassa.
((Kiitos ja toivottavasti teillä oli hyvä joulu ja mahtava vuodenvaihde! ^^ ))
|
|
|
Post by spyrre on Jan 2, 2016 3:23:47 GMT 3
Ei kulunut kauaakaan kun sisällä varastossa oli aluillaan jo pienimuotoinen kaaos. Kirveen käsiinsä tempaissut Pirra ei tuntunut hoksaavan minkä vuoksi tämän tuntumassa seisova Cathryn kiirehti hätäisesti toppuuttelemaan tätä, saaden mustaturkkisen naisen kiroamaan entistä värikkäämmin. Tämä vilkaisi jo useampia hosunnasta valpastuneita vartijoita joita jo harppoi heitä kohti ja kohotti käsiään eteensä mahdollisimman viattomasti kuin olisi aikeissa yrittää selittää näille ettei kyse toki ollut mistään sellaisesta miltä tämä näytti ja kuinka kyseessä olisi varmasti vain ikävä väärinkäsitys ja harhautuminen, mutta vaikka olento jo avasikin suutaan ei hän ehtinyt aikomustaan pidemmälle kun äkkiä ilmoille puhkesi huomattavasti hälyttävämpi mekkala jossakin hänen takanaan. Moinen nappasi kissaihmisenkin täysin yllätyksellä, ja kun pahaenteisen, kaikuva räsähdys kajahti hiljentäen kertalaakista varastossa vallinneen puheensorinan, korvautuivat katinkin sanat nopeasti jokseenkin häkeltyneellä ähkäisyllä. Tämä pyörähti rivakasti ympäri kohti ääniä kiskaisten vihreän yllättyneen katseensa sisään tömistelleisiin hurjiin otuksiin sekä maahan iskettyyn valtavaan kirveeseen, tuntuen hetkeksi kadottavan pasmansa jotka oli suunnannut aivan toiseen välikohtaukseen vain hetkeä aikaisemmin. Hänellä ei ollut aavistustakaan mistä hirviöt olivat ilmaantuneet tai mitä nämä edes olivat, mutta nämä eivät lopulta jättäneet arvailujen varaan aikomuksiaan, ja naisen hämmentyneen silmien räpyttelyn tilalle ilmestyi nopeasti varautunut, terävä kulmien rypistys. Neljän valtavan pedon joukko jossakin tällaisessa paikassa, keskellä pelästyneitä siviilejä ja suljetussa tilassa täynnä tavaraa, ei todellakaan ollut suopea ympäristö jollekin tällaiselle välikohtaukselle...
"Kirottua, mistä--" Cathryn sihahti hampaidensa välistä ääntään madaltaen, samalla kun kumpikin pitkäkyntinen käsi hakeutui vaistomaisesti viitan liepeiden alla riippuvien sapelien kahvoille, kuitenkaan kiskaisematta vielä aseita esille. Suurimman otuksen uhkaavan petomainen, mutta suorastaan hyväntuulinen asenne suorastaan huokui itsevarmuutta sekä julmaa verenhimoa kun tämä kolme muuta vastaavaa taustallaan huikkasi äänekkään tervehdyksensä ilmoille, seuraten tätä ykskantaisella kehotuksella tuoda arvoesineet eteensä, edes vaivautumatta teeskentelemään että kyseessä oli mitään muuta kuin suuremman oikeudella tehty suorasukainen ryöstö. Kissamaisen soturin olemus jännittyi ja painui aavistuksen, tämän kuitenkaan liikahtamatta. Sen sijaan tämä loi kiireisen, arvioivan ja varsin huolestuneen katseen ympärilleen, niin pelästyneisiin ihmisjoukkoihin kuin tuntumassaan seisovaan Pirraan sekä niille sijoilleen jähmettyneisiin vartijoihin kuin yrittäen nopeasti päätellä tilannetta ja mitä tehdä, mutta joku toinen tuntui olevan tällä kertaa nopeampi astumaan eteenpäin. Kun nuori, hermostuneesti keihästään puristava vartija harppoi kohtaamaan sisään rynnistäneet pedot kääntyi Cathryninkin huomio nopeasti tähän, saaden naisen ähkäisemään jo epäilemättä pahaa enteillen. Hänen otteensa aseista kiristyi, mutta huviretkelle saapuneiden hirviöiden ilmeinen johtaja ei antanut nuorukaiselle edes tilaisuutta viimeistellä haparoivia sanojaan kuin kenellekään muullekaan tehdä yhtään mitään, vaan karusti ja sumeilematta valtaisa koura heilahti lähes samantien iskien uskaliaan nuoren miehen maahan. "Egh...! Typerys, mitä hän oikein kuvitteli tekevänsä" mustaturkki sihahti hiljaa manaten, kuitenkin tämän ilmeen kiristyessä tavalla joka kieli ettei tämä suhtautunut tippaakaan suopeasti näkyyn. Mitä olennot ikinä olivatkaan, olivat nämä selvästi julmia ja vaarallisia... mutta tarvittiin vain vilkaisu maahan sortuneeseen nuorukaiseen nähdäkseen että tämä oli jo avun ulottumattomissa.
Taisi alkaa olla varsin selvää että vaaralliselle tilanteelle olisi tehtävä jotakin, väkijoukon tuntuneen kuitenkin jähmettyneen kauhistuneina niille jalansijoilleen aseitaan virnistellen heristelevien petojen edessä, vartijoita myöten. Moinen ei selvästikään jäänyt edes hirviöjoukolta huomaamatta vaan tämän johtaja kutsui jo itsekseen julmasti hörähdellen nuoren vartijan ruumiin ääreltä jotakin suurempaa vastustajaa yrittämään, joka eittämättä oli kaikkea muuta kuin kutsuvaa kenellekään. Cathryn pysyi hiljaa sormeillen viittansa alla miekkojaan kuitenkin epäröiden, päätyen sävähtämään aavistuksen kun äkkiä ovelta kajahti käskevä ääni joka vaati pedoille oikeutta julmasta murhatyöstään. Katin ei tarvinnut kuin vilkaista tunnistaakseen takaisin harpponeen tuimasti miekkaansa puristavan Belvyrin, ja hänenkin otteensa sapeleista kiristyi. Hän ei uskonut hetkeäkään että arpiset ja verenhimoiset otukset tottelisivat komentoa suosiolla, mutta mitä luultavimmin tämä kyllä nappaisi hirviöiden huomion... Moinen saattaisi hyvinkin tarjota mahdollisuuksia...
((Eipä valittamista ainakaan, näin se vuosikin taas vaihtui, heh.))
|
|
|
Post by submarine on Jan 3, 2016 22:08:52 GMT 3
((Heh, no. Miten sen nyt ottaa. Vuosi alkaa nuhakuumeessa. Saa nähdä miten antaa periksi.))
Vaikka mikään mahti maailmassa tuskin olisikaan pysäyttänyt takkuturkkisten ja möhköpäisten hirviöiden tarmoa tai pelottanut niitä pois noin vain (ellei nyt puhuttu sitten aivan hirvittävistä mahdeista), oli pakko myöntää että niiden perässä varastolle harpponeen barbaarimiehen lähestymistapa sai ne ainakin kiinnittämään tähän hetkeksi huomiota. Yksi jos toinenkin pari pieniä, nappimaisia pedonsilmiä tihrusti pian miehen suuntaan, ja hetken aikaa otusten keskellä vallitsi jopa tyrmistynyt hiljaisuus. Samanlainen taisi vallita muunkin väen keskuudessa, joka ei ollut vielä toipunut edes otusten ilmestymisestä, saati sitten tästä vähintäänkin omalaatuisesta väliintulosta. Yksi oli jo yrittänyt lähestyä otuksia puhumalla, miten seuraava menestyisi? Ilmeisen huonosti, sillä hetken perästä hirvitysjoukon johtajan kurkusta karkasi ääni, joka ei voinut totta puhuen olla muutakaan kuin naurua. Höhöttävää, räkättävää, huvittunutta naurua. Se räkätti niin että valtava, melkein miehenmentävä kita ammotti pelkkänä valtavana, hampaiden ja kielen täyttämänä monttuna. "Juu, se on tämän pallit rautaa! Hyvä mies, hyvä mies! Huumorimiehiä, juu!? Pojat, katotaan miten sillä riittää rahkeet! Penikat, menkäähän leikkimään niin pääsette lihanmakuun! Pään tuotte sitten!" valkea hirvitys hörähti lopulta, antaen tappokäskynsä sellaisella huolettomuudella ja sekaisuudella, että väkijoukolla meni hetki edes tajuta mistä oli kyse. Sen jälkeen nämä tosin ähkivät ja voihkivat kauhuissaan siitä mitä tuleman piti... ja kovempaa kun hirviö kääntyi takaisin kohti varastoa, jäämättä edes katsomaan miten mokoman kahakan kanssa kävisi. "Me ollaan räyhänpoikia! Me ollaan hankaluuksia ja pahaa mieltä! Me ollaan sotaa! Ja nyt me ollaan tultu kylään!" otus hihkui, pyöräyttäen kirvestä valtavassa, pitkäkyntisessä kourassaan kepeästi ja huolettomasti.
Huolettomia olivat ne kaksi joukon pienintäkin yksilöä, jotka hyökkäsivät nopeasti ja innokkaasti kohti Belvyriä kun käsky vain oli annettu. Ne louskuttivat valtavia leukojaan ja sohivat ilmaa kolhituilla ja pahoinpidellyillä miekoillaan, lähestyen miestä kiireellä kuin peläten etteivät ehtisi apajille ollenkaan. Vaikka ne olivatkin hirviöjoukon hintelimmät, olivat ne eittämättä silti vahvempia ja suurempia kuin keskivertosoturi - minkä takia eittämättä olikin hyvä, ettei Belvyr ollut sellaista. Kokeneemmalle taistelijalle miehen tyyneys ja määrätietoisuus olisi hyvinkin voinut olla varoitus, mutta näitä se ei selvästikään kiinnostanut yhtään. Ne tunkivat päälle, hyökkäsivät miestä kohti sohien ja survoen tätä parhaansa mukaan miekoillaan. Yksi sinne ja toinen tänne, vailla holttia tai kuria. Hurjuus oli kaikki mitä ne tarvitsivat - ja sitä oli eittämättä tarpeeksi, että monen kohdalla se olisi myös riittänyt. Kolinan ja innokkaiden ärähdyksien säestämänä valkea hirvitys astahti eteenpäin kohti kauhistunutta väkeä, joka perääntyi entisestäänkin järkyttyneesti pälyillen. Otus tarkasteli hetken tarjontaansa, ennen kuin hörähti tyytyväisesti ja kohotti kirveensä äkkiä ylös, kuin aikoen paiskata sillä jotakuta. Kukaties yhtä vartijoista, tai sitten vain jotakin satunnaista huono-onnista. Varuillaan pysähtyneet vartijat kohottelivat hermostuneina aseitaan, yrittivät kaiketi valmistautua edes jotenkin tähän, mutta muu väki alkoi suojautua parhaansa mukaan ja mahdollisimman nopeasti pöytien ja huutokauppatavaran alle. Tiedä häntä, olisiko moisesta ollut mitään hyötyä. Kaikeksi onneksi sitä ei tarvinnut edes katsoa, sillä äkkiä väliin tunkikin uusi häiriötekijä.
Väkijoukon keskeltä purkautui kovaan ääneen huutaen ja yhtälailla kovaa kolisten hahmo, jota huutokauppaväki oli tähän asti lähinnä hymähdellyt ja naureskellut, mutta jonka olemassaolo juuri nyt tuskin ainakaan harmitti ketään. Pirra ei selvästikään aikonut noin vain jäädä katsomaan orastavaa teurastuksenpoikasta, vaan rynnisti raivokkaasti huutaen eteenpäin. Kädessään suomukasvoisella ritarintapaisella oli esiin vedetty miekka, joka oli kohotettu jo korkealle ja valmiiksi iskuun. Valtava, valkea hirviö katsahti tähän samanlaisella tyytyväisellä yllätyksellä kuin uuteen leikkikaluun, jollaista ei ollut tähän hätään uskonut löytävänsä. "Lisää yritystä! Hyvä, hyvä! Se on kunnon rähinä nyt!" hirviö hörähti tyytyväisesti pamauttaessaan rujolla ja jämäkällä kirveellä lihaansa tavoittelevan miekan sivuun. Melkeinpä muitta mutkitta se huitaisikin valtavalla kouralla, pamauttaen naista hartiaan niin että hän ähkäisi ja horjahti monta askelta taaksepäin. Siltikään hän ei herpaantunut valmiudesta, vaan hyökkäsi uudelleen miekkansa kanssa. Ja ainakin hetken aikaa se tuntuikin riittävän. Teräs kolahteli teräkseen ja liha lihaan. Mokoma tuntui huvittavan hirviötä pohjattomasti - joskaan ei tämän viimeistä toveria. Koko joukon tasapäisimmän ja vaitonaisimman oloinen yksilö, tumma ja hieman vähemmän valtava (mutta siltikin valtava), oli hivuttautumassa nopeasti uskaliaaksi käyneen ritarinkuvatuksen sivustaan. Tapa, jolla se piteli nuijaansa rennossa valmiudessa, riitti todennäköisesti kertomaan oikein hyvin itse kullekin, ettei se aikonut jäädä leikkimään samalla tavalla...
|
|
|
Post by zetsumei on Jan 5, 2016 11:42:47 GMT 3
Belvyr seisoi itsevarmasti otuksia katsellen ja käsi miekkansa kahvalla, näyttäen kieltämättä vielä siltä, ettei aikoisi edes vetää asettaan esiin. Toki kaikki vähänkään taisteluja nähneet osasivat sanoa, että mies aivan varmasti vetäisi sen nopeasti esiin, jos tilanne niin vaatisi ja että mies aivan varmasti oli varautunutkin tähän. Vaikka päällepäin, sitä ei miehestä nähnyt. Ei hänen ilmeensäkkään toisaalta värähtänyt, kun isoin peto nauraen antoi tappokäskynsä, hitaasti miekka vain vetäytyi ulos huotrastaan. Belvyr Barbaari oli pitkä mies ja tämän kahdenkäden miekka oli sitä silmällä pitäen tehty. Aseen terä kiilsi hyvin huollettuna ja sen veriura muodosti kieltämättä hieman pröystäilevän kuvion miekan terään, mutta sitä pedot tuskin ehtisivät turhan pitkään ihmettelemäänkään. Mies kohotti miekkaansa hetkeksi. "Oikeus jaettakoon sitten manalassa.." Mies otti ensimmäiset iskut vastaan varsin klassisilla ritarien käyttämillä torjuntaliikkeillä. Sitten häneltä tuli epämääräinen huitaisu, jonka takia mies joutui perääntymään murahtaen pari askelta taaksepäin. Kahden villisti heiluvan miekan torjumisessa näytti äkkiseltään olevan tarpeeksi tekemistä tälle barbaarille ja joku vartijoista murahtikin, että paljain käsin tuollainen pärjäisi paremmin, piiloutuen itse kiireesti paremmin pöydän alle. Belvyr horjahti ja oli kaatua, joutuen nyt ottamaan reilusti nopeita askelia taaksepäin. Hänen tyyneytensä oli kuitenkin yhä rautaista, vaikka taistelu näyttikin lähinnä aloittelijan epäonniselta mäiskimiseltä. Otukset seurasivat tietenkin miestä ulos, varmastikkin varmoina siitä, että tämä olisi hetkenä minä hyväänsä kohtaava tekijänsä. Belvyr huokaisi hieman nähdessään kaksikon verennälkäisen katseen ja olisi tahtonut sanoa jotain, mutta hyökkäys esti sen. Tällä kertaa suojaus oli taidokas, miehen miekankäyttö oli muuttunut täysin. Mies ei vain puolustautunut vaan hyökkäsi ja hänen iskunsa oli varmasti tuntuva ja mies näkikin silmäkulmastaan, kuinka veriuraa pitkin alkoi veri virtaamaan. Hän katseli otuksia ja kohautti olkiaan kuin pahoitellen jotain ja hyökkäsi sitten haavoittunutta vasten miekkaansa alhaalta ylös heilauttaen. Ulkona liikuskeli jonkin verran väkeä, seisoipa siellä vielä nainenkin viitan päällä. Taistelu oli tuotu ulos, mikä kenties oli ollut Belvyrin tavoite. Tai sitten mies vain oli halunnut antaa vastustajiensa väsyä mielettömällä raivolla jaelluissa iskuissa. Niin tai näin, mies ainakin sai nyt enemmän tilaa käytellä pitkää miekkaansa. ((Joo, niinhän se vuosi vaihtui Submarine, varaudu pitkään nuhailuun, itsellä kohta kolme viikkoa täynnä..))
|
|
|
Post by spyrre on Jan 5, 2016 20:51:59 GMT 3
Vaikka Belvyrin määrätietoinen väliin astuminen saikin varastorakennuksessa hetkeksi aikaan varsin tyrmistyneen hiljaisuuden, ei tämä silti ikävä kyllä tainnut tehdä vaikutusta hirviöjoukkon... ei sillä, että ainakaan Cathryn olisi voinut väittää olevansa tästä erityisen yllättynyt. Massiivinen, valkeaturkkinen peto otti miehen tuiman komennuksen vastaan suorastaan hilpeällä röhötyksellä, eikä tämä oikeastaan jäänyt edes katsomaan tätä kovinkaan pitkäksi aikaa ennen kuin usutti kaksi pienintä (mutta silti varmasti aivan tarpeeksi ikävää) otusta kohti barbaaria... ja kääntyi sitten itse päin kauhistunutta väkijoukkoa. Kissaihmisenkin silmät levisivät aavistuksen ja tämä loi paikaltaan kiireisen katseen ensin kohti barbaarimiestä jota päin innokkaasti louskuttavat olennot jo rynnistivät, ja sitten kohti Pirraa... tosin vain tajutakseen ettei ritarinkuvatus ollut enää siinä missä oli ollut vain hetki sitten. Eikä katin tarvinnut edes hakea kauaa hoksatakseen varsin tutulta kuulostavan räminän kantautuvan nyt edestä päin... suunnaten kohti huolettoman verenhimoisesti ärjyvää vaaleaturkkista petoa, joka kohosi kauhuissaan perääntyvän väkijoukon ylle vain vähän matkan päässä. Taisi olla varsin selvää mitä suomuinen nainen aikoi ja tämä toi katin kasvoille melkoisen paljonpuhuvan irvistyksen, ennen kuin tämä kuitenkin ripeästi mutta vähäeleisesti pudotti olaltaan niin reppunsa kuin jousensakin, tönäisten nämä jalallaan viereisen pöydän alle. Hirviöjoukko ei selvästikään kokenut oloaan mitenkään uhatuksi edes vastarintaa kohdatessaan, ja alkoi eittämättä olla vain ajan kysymys että nämä todella hyökkäisivät väkijoukkoon ellei asiaan puututtaisi... ja tämä aika alkoi selvästikin käydä jo varsin lyhyeksi. Eikä tainnut olla vaikea nähdä, etteivät järkyttyneet ja lähes paikoilleen jähmettyneet vartijat tuntuneet olevan aikeissa tehdä tälle nyt paljoakaan.
Valtava peto oli jo kohottanut kirvestään varsin pahaenteisesti myhäillen, kun tämän aikeet keskeytyivät kuitenkin hetkeksi sinä silmänräpäyksenä, kun Pirra ryntäsi kolisten ja huutaen esille. Kuitenkaan epäsuhtaisen ritarinpuolikkaan hyökkäys ei hetkauttanut tätä senkään vertaa kuin Belvyrin, vaan tämä kääntyi lähes verenhimoisen ilahtuneena kohtaamaan naisen iskun valtavalla kirveellään... ja huitaisten sitten samantien takaisin pitkäkyntisellä, ja epäilemättä murhaavalla kourallaan. Cathryn otti varovaisen, puolittaisen askelen kuitenkin empien hetken tapahtumien taustalla luoden kiireisen, punnitsevan katseen niin Belvyriä hätyyttäviin kahteen pienempään otukseen kuin Pirraan sekä tämän yllä röhöttävään suurempaan petoon, ennen kuin jännittyi nopeasti huomatessaan toisen olennon jo harppovan kohti vaaleamman pedon kanssa kamppailevaa naista. Tämä vilkaisu selvästikin riitti kissan johtopäätöksen tekemiseen, ja teki lopun taustalla kyräilystä. Belvyr oli perääntynyt ulos kaksi pientä petoa mukanaan mutta oli näyttänyt torjuvan näiden iskuja varsin määrätietoisesti, siinä missä miekkaansa hurjasti mutta horjuen kohti suurempaa hirviötä iskevän Pirran selustaan oli parhaillaan hivuttautumassa toinenkin hiljaisempi otus... ja vaikka katin hampaiden lomasta töksähti ilmoille hiljainen, lähes äänetön manaus, ei tämä jäänyt enää miettimään.
Hiljaa ja vähäeleisesti, mutta jo huomattavasti määrätietoisemmin Cathrynkin luikahti liikkeelle, väkijoukon poikki ja kohti Pirraa kiertävää, selvästikin huomattavasti suorasukaisempaa petoa. Hän piti ryhtinsä matalana ja silmänsä vääjäämättä taistelijoissa edessään, yrittäen itsekin hivuttautua kohti pedon selustaa sen verran kuin ehti tässä piinallisen lyhyessä ajassa. Pitkäkyntiset kädet puristuivat sapelien kahvoille, ja sitten nopeasti ja sulavasti, parhaansa mukaan äänelläkään otusta varoittamatta mustaturkki syöksähti eteenpäin. Sapelit sihahtivat huotristaan molempien tavoitellessa hurjalla mutta harkitulla sivalluksella otuksen likaisen turkin peittämää kylkeä tai vatsaa, epäilemättä toivoen lopettavansa touhun lyhyeen... tai vähintään haavoittavansa ja harhauttavansa petoa vakavasti. Tämän pidemmälle kissaihminenkään tuskin ehti koko touhua edes laskelmoida.
((Huh, ei kyllä tippaakaan hehkeää. D= ))
|
|
|
Post by submarine on Jan 6, 2016 16:11:08 GMT 3
Kaksi miekkoineen sohivaa hirviötä eivät selvästikään piitanneet taktiikoista, tekniikoista tai edes yhteistyöstä hiukkaakaan. Niitä oli enemmän ja ne tunkivat Belvyrin päälle minkä pystyivät, tavoitellen tätä miekoillaan ja louskuttaen valtavia leukojaan tyytyväisesti. Miehen järkevää vetäytymistä tai taidokasta miekankäyttöä ei arvostettu selvästi hiukkaakaan, eivätkä otukset itse yrittäneet mitään sensuuntaistakaan. Ne vain huitoivat sinne tänne, sohivat ja mätkivät tavalla joka toimitti yksipuolisesti niin puolustuksen kuin hyökkäyksenkin virkaa ilman mitään oikeaa taitoa. Koko ja hurjuuskin olisivat varmasti riittäneet kaatamaan taitamattomamman tai empivän vastustajan, mutta Belvyrin osaava ja määrätietoinen miekankäyttö piti ne aisoissa. Se ei otuksia kuitenkaan surettanut, vaan ne seurasivat innolla ja tarmolla tämän preässä, sörkkien ja sohien. Harvat ohikulkijat haukkoivat henkeään ja tuijottivat järkyttyneinä, kun varastosta (josta muutenkin kantautui nyt hirvittävää meteliä ja kammottavia ääniä) purkautui äkkiä miekkojen kolinan täyttämä kahakka. Kukaan kolmesta taistelijasta tuskin ehti murehtia ympäristöstä liiaksi, mutta ainakin lisätila todennäköisesti haittasi miehen ajamista nurkkaan melkoisesti. Siitäkään otukset eivät piitanneet. Kun ensimmäinen niistä sitten saikin osuman, ei se selvästikään ollut edes odottanut sellaista. Paksukarvainen hirviö örähti mutta ei kuitenkaan haparoinut tai arastellut. Jos se tunsi kipua, ei se selvästikään moisesta piitannut - kuten ei sen toverikaan. Ne tunkivat yhä vain päälle minkä pystyivät kuin koko touhu olisi ollut pelkkää tappavaa leikkiä.
Huoleton tai ei, ei haavoittunut otus pystynyt juurikaan pistämään vastaan, kun Belvyr äkkiä keskittikin tarmonsa ja huomionsa hetkeksi siihen. Sen yhä tarmokas huitominen ei haitannut nopeaa, matalaa iskua juuri mitenkään, ja äkkiä siitä kirposikin huomattavasti rujompi ääni, kun pitkä ja jämäkkä miekka upposi otuksen vatsaan. Mustaa verta tursusi ympäriinsä sivustakatsojien kohistessa. Mutta vaikka moinen haava olisi riittänyt kenen tahansa miehen pudottamiseen siltä istumalta (ellei sitten vain yksinkertaisesti surmaamiseen), ei isketty otus tuntunut olevan niin vakuuttunut. Se louskutti leukojaan, ja äkkiä, ennen kuin suuri mies ehti kiskaista aseensa pois, tarrasi miekan terään kiinni pelottavan lujaa. Miekka ei ollut selvästikään vuodattanut siitä vielä voimia ulos, vaan jollakin järjettömällä tarmolla se alkoi suorastaan kiskoa sitä itseensä, louskuttaen leukojaan. Ja samalla toinen hirviöistä tuntui tajuavan, miten loistavaa paikkaa sille tarjottiin. Se röhähti reteästi ja hyökkäsi kohti Belvyriä, yrittäen upottaa puolestaan oman resuisen miekkansa tähän ennen kuin mies saisi aseensa vapaaksi...
-
Jo pelkästään valkea, valtavan suuri hirviö tarjosi Pirralle haastetta, johon hän ei välttämättä ollut valmis tarttumaan. Taistelussa ei ollut aikaa paljastaa heikkoutta tai murehtia liikoja, mutta siitä huolimatta nopeallakin vilkaisulla taisi olla selvää, mihin suuntaan tämä kahakka oli menossa: valkeaturkkinen, tapparaansa heiluttava otus häämötti suomuisen naisen yllä kuin pieni vuori, huitoen häntä vaivattomilla ja suorastaan huolettomilla iskuilla. Se ei painostanut vastustajaansa täyttä päätä, enemmänkin leikki hänen kanssaan, mutta silti sen jokainen isku pamahti hänen suojaustaan vastaan hirvittävän kovaa. Ritaripyrkyri pamahti ähkäisten vasten lähintä pöytää ja väisti vain niukin naukin sivuun, kun kirveenterä humahti alas. Se ei tavoittanut naista, mutta hänen sijaansa ase halkaisi koko pöydän kahtia, sortaen sen maahan ja paiskoen sille kasattuja tavaroita pyörien sinne tänne. Tässäkin kaikessa olisi ollut Sir Suomukalvalle varmasti aivan tarpeeksi murhetta, mutta samaan aikaan tätä lähestyi julman vaivatta ja yksioikoisesti myös toinen hirviö. Se ei riemunnut tai remunnut, eikä sen valtavaa kitaa halkonut typerä virne. Se lähestyi kuin teloittaja, aikoen selvästikin huitaista vain kerran ja hoitaa tilanteen mahdollisimman vähällä vaivalla. Henkensä edestä taisteleva Pirra ei edes huomannut valtavan otuksen lähestymistä. Mutta toisaalta, vaikka mokoma tilanne olikin varsin vaarallinen, ei yksioikoisen päättäväinen, keskittynyt hirviökään ehtinyt kiinnittää liiaksi huomiota ympäristöönsä. Ja niinpä se ei ehtinyt tajuta olevansa aivan samanlaisessa pinteessä...
Kun Cathryn, nopeana, ketteränä ja ääneti, syöksähti äkkiä piilosta iskemään nuijaansa kohottavan hirviön selustaan, ei se edes yrittänyt torjua tai väistää. Todennäköisesti se ei edes ehtinyt ennakoida mokomaa. Toisaalta se ei myöskään päästänyt minkäänlaista valitusta tai tuskasta kertovaa ääntä, kun sapelit sivalsivat sen lihaa. Se horjahti aavistuksen verran, joutui hakemaan jalansijaa, ja kohotti sitten valtavia kouriaan ylös tihrustaakseen itseään kuin ei aivan olisi edes tajunnut mitä oli tapahtunut. Sen ruumiissa, pehmeissä ja lihaisissa kohdissa, oli nyt kaksi syvää ja ehdottoman kunnollista haavaa, mutta hirviö tuntui hädin tuskin edes reagoivan. Se tuijotti niitä hetken samaan tapaan kuin joku olisi ihmetellyt vaatteistaan löytämiään vekkejä, ennen kuin sitten käänsi äkkiä pahansuovan, pistävän tuijotuksensa syypäähän. Hyvin lyhyen hetkisen valtava otus silmäili kissamaista selkäänpuukottajaansa. Mutta kuten tähänkään asti, ei sillä selvästikään ollut turhan paljoa kärsivällisyyttä mokomaan. Äkkiä se hyökkäsi eteenpäin. Se harppasi kohti kissaa, ja kohotti nuijansa kohti kattoa. Hyökkäys oli yksinkertaisuudessaan naurettava, mutta sen hirvittävä voima, koko ja nopeus tekivät siitä kaikkea muuta. Se huitaisi ylhäältä alas murskaavasti, niin että nuija rusahti lattiaan asti (samapa se totta puhuen, oliko välissä kissaa vai ei, lattia sai silti kärsiä). Ja ennen kuin ensimmäinen isku oli edes kunnolla lopussa, oli valtava nuija ylhäällä jo uudelleen, nopeammin kuin olisi minkään järjen mukaan pitänyt olla mahdollista. Se iski kerran ja toisenkin, paukuttaen kissan suuntaan hirvittävällä tarmolla. Eivätkä sen saamat haavat tuntuneet edes hidastavan koko otusta...
|
|
|
Post by zetsumei on Jan 8, 2016 20:07:16 GMT 3
Belvyr katsoi tumman veren valumista veriuraa pitkin ja huokaisi hieman, vaikka aikaa ei selvästikkään sellaiseen ollut. Hän alkoi vetämään miekkaansa irti hirvion vatsasta, kun tajusi, mitä toinen aikoi tehdä ja koitti nykäistä nopeammin miekkaansa. Ikävä vain, että hirviö oli nopeampi ja miekka jäi jumiin tämän sisuksiin. Barbaari murahti ja vilkaisi toista petoa, päästäen omasta miekastaan irti, tajuttuaan miten toinen aikoisi hyökätä hänen kimppuunsa. Mies kierähti sivummalle, kuullen kalahduksen käsivarsisuojuksestaan, johon toisen hirviön miekka osui, liuku sitä pitkin ja pureutui lopulta haarniskapalan loputtua hänen ihoonsa. Murahdus kirposi hänen huuliltaan. Belvyr oli nyt vailla miekkaansa ja kaiken lisäksi hän oli haavoittunut kohtalaisen ikävästi käteensä. Luuhun asti isku ei sentään ollut painunut, mutta hän kyllä tunsi, miten veri pulppusi käsivarresta ja se pitäisi ehdottomasti sitoa. Tämän kaiken hän käsitteli nopeasti, nousten ylös ja nappasi haavoittamattomalla, mutta heikommalla kädellään vyöltään heittotikarin ja antoi sen lentää nopeasti kohti haavoittumatonta hirviötä. Heitto oli nopeasti lähetetty matkaan, mutta heikommalla kädellä tehtynä Belvyr ei ollut edes uskaltanut haaveilla osumista torsoa pienempään kohteeseen ja hän olikin suosiolla tähdännyt suoraan rintakehän alueelle. Heittonsa jälkeen mies tarkasteli nopeasti tilannetta, kyykistyen sen verran, että sai napattua uuden heittotikarin käteensä ja lähti astelemaan kohti hirviötä, jonka vatsaan miekka oli juuttunut. Hän tarvitsi aseensa mahdollisimman pian. Hiha oli jo muuttunut tahmeaksi pitkältä matkalta, verivana valui kämmenselällekin. Belvyrillä oli vain kaksi vaihtoehtoa selvitäkseen ja hän oli aika varma siitä, etteivät hirviöt antaisi hänelle aikaa sitoa kättään, vaikka olivat itsekin haavoittuneita. Sama siis taistella.
Väkijoukko lähti ulkona juoksemaan karkuun. Vartijoita ei näkynyt auttamaan, eikä viitalla puoliksi seisova nainenkaan näyttänyt siltä, että aikoisi tehdä muuta kuin seistä siinä. Hän olisi varmasti osannut taistella, mutta katselu tuntui olevan kiehtovampaa. Niin myös väkijoukosta, jotka toki ensin olivat juosseet karkuun, mutta tajutessaan, ettei kukaan seurannut, he jäivät omasta mielestään turvallisen välimatkan päähän katselemaan taistelua ja pohtimaan kuka voittaisi ja mitä tapahtuisi jos voittaja olisi väärä. Naiset olivat kauhuissaan, mutta silti, enemmän uteliaita. Miehet pohtivat aseiden hakemista, mutta toisaalta eivät uskoneet, että seipäillä ja hakuilla saisi paljoakaan aikaan. Kylä taisi olla aikamoinen jossittelijoiden keskittymä.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 8, 2016 23:48:42 GMT 3
Ei tarvittu kuin hätäinen vilkaisu tajutakseen kuinka pahassa pulassa Pirra oli päälleen hyökkäävään takkuturkkisen pedon kanssa, eikä Cathryn jäänyt enää katsomaan mitä toisen selustaan hiipivän otuksen liittyminen touhuun saisi aikaan. Nainen syöksyi eteenpäin ja sapelit sivalsivat kun hirviö kohotti nuijaansa, joka selvästikin yllätti jo hätää kärsimässä olevan ritarintapaisen murskaamiseen valmistautuvan olennon. Teräs puri lihaan ja hän kykeni tuntemaan lämpimän veren ryöpsähtävän kun peto horjahti, mikä sai kissaihmisen pyörähtämään jälleen rivakasti kauemmas. Tämä oli selvästikin viimein kiinnittänyt hirviön huomion Pirrasta siihen mitä tämän takana tapahtui, mutta jos katti oli toivonut temppunsa lopettavan otuksen riehunnan lyhyeen, sai tämä kuitenkin pettyä. Kun Cathryn pyörähti ketterästi kauemmas jälleen sapeleitaan kohottaen, laski horjuva olento yllättyneenä huomionsa ammottaviin haavoihinsa... mutta ikävä kyllä tämä ei ollut selvästikään tarpeeksi kaatamaan petoa. Kissa odotti silmänräpäyksen tämän reagoivan huomatessaan kylkensä äkkiä auki viilletyksi, päätyen kuitenkin säpsähtämään aavistuksen kun näin ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan, vaan tihutyön nähdessään otuksen pistävä, ilkeä katse suuntautui nopeasti häneen kuin viillot olisivat onnistuneet vain hurjistuttamaan tätä entisestään. Jo tästä Cathryn osasi päätellä olevansa mahdollisesti pian vaikeuksissa.
Nainen kohotti sapeleitaan varuillaan luoden kiireisen puolittaisen vilkaisun heidän ympärilleen, päästäen lopulta kurkustaan epämääräisen kirouksen. "Mitä te odotatte?! Tehkää jotain! Viekää väki suojaan!" hän ärähti paikallaan pällistelevien vartijoiden suuntaan, kuitenkaan ehtimättä tämän enempää kun tämäkin lyhyt huomion harhautuminen lähes kostautui välittömästi. Tämä hirviö ei selvästikään vetkutellut tai leikkinut kuten vaaleampi toverinsa, vaan äkkiä se jo tempaisi nuijansa ylös ja rusautti tämän murskaavalla voimalla häntä kohti. Jos olisi omannut aavistuksenkaan hitaammat refleksit olisi otuksen nopeus saattanut hyvinkin osoittautua murhaavaksi, mutta nyt kuin ihmeen kaupalla Cathryn kavahti taaksepäin kun nuija suorastaan upposi lattiaan vain aavistuksen hänen edessään. Tämä pirstoi varaston lattiaa, kohoten sitten jälleen ylös nopeammin kuin minkään näin raskaan olisi pitänyt. Katin silmät levisivät yllätyksestä ja tämän kurkusta kantautui hätäinen ähkäisy kun hän kompuroi hätäisesti kauemmas pedon nuijan iskiessä jälleen alas lähes hänen kuonoaan hipoen. Hirviö oli selvästikin hirvittävän vahva mutta Cathrynillä ei ollut aikaa jäädä ihmettelemään tätä.
Viillot otuksen kyljessä eivät selvästikään edes hidastaneet tätä merkittävästi kun tämä hyökkäsi raivoisasti nuijien eteenpäin, pakottaen katin hallitusta peräytymisestään huomattavasti hätäisempään ja kompuroivampaan tällaiseen, voimatta edes vilkuilla kuinka Pirra pärjäsi toisen pedon kanssa. Rujot ja yksinkertaiset, mutta hirvittävän nopeat nuijaniskut tärisyttivät lattiaa ja sinkosivat säleitä hänen päälleen kun kissa tanssahteli kauemmas, väistäen vain täpärästi takaviistosta äkkiä ilmaantuneen, täyteen ahdetun pöydän. Kompastuminen nyt olisi eittämättä merkinnyt varsin nopeaa kuolemaa ja nainen tunsi pelästyneen kylmän aallon iskevän lävitseen, kunnes tämä kuitenkin löysi tasapainonsa. Kiireesti ja ajattelematta hän nosti jalkansa pöytää vasten potkaisten tätä voimalla lennättääkseen tämän sisältöineen hirviön jalkoihin toivoen horjuttavansa tätä edes hetkeksi, ja syöksähti sitten äkkiä matalana etuviistoon, pyrkien murskaavan nuijan ohitse jälleen pedon lähituntumaan. Sapelit tavoittelivat epäilemättä jälleen tämän nahkaa, vaikkakin nyt jonkin verran hätäisemmin kuin aiemmin. Ei ollut aikaa edes miettiä kuinka typerä ja uhkarohkea yritys olisi tai yrittää pälyillä apua ympäriltään, oli pakko vain yrittää pysytellä edes puolikkaan askelen petoa edellä, joka rehellisesti osoittautui hyytävällä tavalla odotettua hankalammaksi jopa ketterälle kissallekin...
|
|
|
Post by submarine on Jan 11, 2016 15:29:41 GMT 3
Vaikka Belvyrin miekkaa itseensä parhaansa mukaan survova otus ei selvästi ollutkaan aikeissa pudota mokomasta pikkuseikasta, joutui se silti keskittymään itsepintaiseen kiusantekoonsa. Toista hirviötä se ei kuitenkaan haitannut mitenkään, ja se kävikin miehen kimppuun selustasta, sohien villisti ja raivolla samalla kun louskutti leukojaan. Mies ehti kyllä tajuta juonen suunnilleen ajoissa ja vetäytyi pois, jättäen miekkansa suolistetun hirviön hoteisiin, mutta toinen seurasi hanakasti perässä, sohien kuumeisella tarmolla ja välittämättä mistään muusta kuin siitä, että saisi tuntea miehen lihan miekanterällään. Pian sen itsepintaisuus palkittiinkin, kun tämä ei ehtinyt perääntyä tarpeeksi nopeasti. Miekka viilsi käsivartta ja hirviö louskutti entistäkin kiihtyneemmin leukojaan. Ensimmäisen onnistumisensa saanut paksuturkki olisi varmasti jatkanut hyökkäystään entistäkin innokkaammin, mutta haavoitetulta ja aseettomalta Belvyriltä eivät konstit olleet selvästikään loppumassa aivan vielä. Otus harppasi eteenpäin, mutta horjahti sitten ja jäi tuijottamaan yllättyneenä tikaria, joka nyt törrötti sen rintamuksesta. Terävän ja äkkiäarvaamatta yllättäneen terän olisi luullut tekevän enemmänkin, mutta tämäkään hirvitys ei osoittanut mitään merkkejä siitä, että olisi ollut aikeissa kaatua tai kupsahtaa muutenkaan. Kuitenkin jostakin ilmaantunut tikari selvästi hämmensi tai kiehtoi sitä, ja hetkeksi se unohtikin kaiken muun, jääden tuijottamaan aseen kahvaa melkeinpä mietteliäästi. Väki ympärilläkään ei osannut oikein muuta kuin tuijottaa tyrmistyneesti tätä kaikkea. Mistä tässä edes oli kyse? Mitä oli tapahtunut, ja mitä nyt oikein tapahtuisi? Kukaties joku oli jo kiiruhtanut hakemaan vartijoita avuksi, mutta mokomasta ei tähän hätään tainnut olla paljoakaan lohtua... jos ollenkaan, ottaen huomioon miten vähän varastossa jo seisoskelleet vartijatkaan tuntuivat tekevän.
Olipa miten oli, oli vatsaan survaistu miekka antanut ensimmäiselle otukselle melkoisesti mietittävää ja murehdittavaa. Mutta nyt kun Belvyr lähti sitä kohti määrätietoisesti, havahtui suurikitainen hirviö taas jossain määrin. Se vilkaisi mieheen, ennen kuin louskutti tälle taas leukojaan ja otti sitten äkkiä määrätietoisemman, tukevamman asennon. Kaksin kourin ja hartiavoimin se tarrasi kiinni ruumiistaan törröttävään miekkaan ja lähti sitten kiskomaan sitä rivakasti ja ärhäkästi irti. Mustaa verta ryöppysi ja pirskoi sinne tänne, ja jopa jämäkkä otus joutui puremaan hammasta toden teolla, mutta siitä huolimattakin sen onnistui kiskoa ase irti itsestään varsin nopeasti. Kipu jonka olisi pitänyt halvauttaa ja haparoittaa tuntui vain tuovan lisätarmoa otukselle, kun se kohotti ärjyen miekan päänsä yläpuolelle, heristäen sitä sinne tänne voitonriemuisin elkein. Sen sisuksissa ammottava, aukinainen reikä ei tuntunut huolestuttavan sitä millään tapaa. Kiskoipa hirvitys pohjattoman tarmonsa mistä kiskoikaan, ei se jäänyt miettimään asiaa pitkäksi aikaa. Se kohotti miekkaa ja kiskaisi sen taakse, ennen kuin paiskasi sen sitten kohti omistajaansa. Kukaties tämän veitsenheitto oli antanut sille ajatuksen, tai sitten se ei keksinyt mitä muutakaan olisi kapistuksella tehnyt, mutta joka tapauksessa se teki niin. Heitto oli kömpelö, mutta pitkä terä lensi pyörien, mustaa verta joka puolelle roiskuttaen niin holtittomasti, että sen väistäminen kysyi nopeutta ja tarkkuutta kaikesta huolimattakin. Harvapa todennäköisesti muutenkaan odotti joutuvansa tällaisen hyökkäyksen kohteeksi...
--
Sisällä ei lopulta ehditty miettimään ulkona tapahtumaa sen enempää kuin todennäköisesti toisin päinkään. Taistelevat taistelivat henkensä edestä, ja muut toljottivat tyrmistyneinä kaikkea. Kissamaisen naisen ärhäkät kehotukset tehdä jotain kajahtivat kyllä kuuluville, mutta ainakaan heti niihin ei reagoitu millään tavalla - ei ainakaan niin, että nainen itse, täydessä taistelun tuoksinnassa ja hengissäselviämistään murehtiessaan, olisi ehtinyt pohtia mokomia. Valtava ja yrmeä hirviö ei aikonut antaa tälle aikaa miettiä tai pohtia, eikä mieluiten edes selvitä hengissä. Viimeiseen tällä tosin taisi olla omat vastaväitteensä, kun ketterä soturi väisti murskaavia ja kuolettavia nuijaniskuja kerran jos toisenkin. Toisin kuin pienemmät ja holtittomammat, ei vastustajan väistely tuntunut nostattavan hirviössä esiin minkäänlaisia tunteita, vaan yrmeän tyynesti ja määrätietoisesti se seurasi perässä, kohotellen nuijaansa ja hakien parempia paikkoja. Sekin tursui mustaa verta, mutta vastustajan saamat ensi-iskut eivät selvästikään sitä huolettaneet. Se tuli päälle, tietäen osuvansa ennemmin tai myöhemmin. Kukaties murskaava hirviö oli tarkoituksella ajanut kissan keskelle huutokauppapöytiä joiden lomassa tämän olisi hankalampi väistellä, tai kukaties se oli pelkkä tervetullut sattuma, mutta ainakaan se ei valittanut. Pelottavan kepoisesti ja nopeasti otus heilautti nuijansa taas taakse, kuluttaen nyt muutaman silmänräpäyksen pidempään tähdätäkseen kunnolla ketteräksi osoittautuneeseen naiseen. Samalla hetkellä tämä tuntui kuitenkin keksivän vastavedon, ja äkkiä hirviö örähtikin aavistuksen yllättyneesti, kun yksi kauppapöydistä pyöri sen jalkoihin. Se huitaisi alas murskaavasti, enemmänkin refleksin laukaisemana kuin suoranaisesti miettien, ja murskasi koko pöydän hirvittävällä voimalla. Säleitä ja murjottua tavaraa lensi sinne tänne väen joukkoon, kirvoittaen näistä järkyttyneitä ja tyrmistyneitä huutoja. Jossakin kauempana taisi aikaisemmin äänessä ollut kääpiökin huutaa järkytyksestä...
Vaikka äkillinen pöytä jalkoihin ei ollutkaan onnistunut suoranaisesti horjuttamaan tai kaatamaan hirviötä alas, oli se silti saanut tämän tuhlaamaan hyvän paikkansa. Otuksen nuija oli vielä lattiassa, kun oletettua hankalammaksi osoittautunut kissa hyökkäsikin äkkiä sinkoilevien säpäleiden joukosta pirullisen terävät sapelit välkkyen. Puuskahtaen hirviö kiskaisi nuijansa taas ylös, mutta nopeudestaan huolimattakin se taisi jäädä auttamatta toiseksi tämän yllätyshyökkäyksen rinnalla. Terät sivalsivat uudelleen, ja hirviön kidasta karkasi murahdus, kun lisää sen verta roiskui. Oli mahdotonta edes arvioida, etenkään kiireessä, oliko ääni enemmänkin kipua vai ärsytystä, mutta sen välittömät vaikutukset tuntuivat jäävän taas kovin pieniksi. Hirvitys horjahti aavistuksen verran ennen kuin pyörähti ympäri, huitaisten laiskan rystylyönnin kissan perään hieman samaan tapaan kuin ärsyttävää kärpästä puolihuolimattomasti lätkivä. Vammat, jotka ihmiselle (tai suuremmallekin) olisivat eittämättä olleet kuolettavan vaarallisia, tuskin edes tuntuivat tälle hirviölle... Tehotonta tai ei, ärsyttivät naisen miekaniskut otusta selvästikin, eikä siltä tainnut löytyä tarpeeksi äkkipikaisuutta ammentaa sitä pelkkään raivokkaaseen huitomisee. Verta tihkuva otus kääntyi kohti kissaa ja tuijotti tätä taas hetken yrmeästi. Jos ei muuta, oli se ainakin tarpeeksi kokenut nähdäkseen saman tien, ettei ketterän otuksen perässä juoksentelu ja huitominen tuottaisi mitään tulosta. Ja niinpä se äkkiä vaihtoikin lähestymistapaansa... pahasti. Katsoen yhä kissaan se otti askeleen taaksepäin, ja noukki maasta pöydänjalan, josta törrötti vielä monta pitkää lankunsäpälettä. Hetken se tuijotti naista suorastaan haastavasti, ennen kuin sitten äkkiä nakkasikin sen taakseen, kohti pöytien joukossa kyyristelevää väkeä. Moni älähti kauhuissaan, kun särmäkäs rojunkappale iskeytyi aivan liian lähelle, lennättäen romua sinne tänne. Kukaan ei tainnut loukkaantua, mutta läheltä mentiin. Ja yhä vain hirviö tuijotti Cathrynia, nuija valmiiksi olalle kohotettuna, samalla kun haki puolihuolimattomasti käteensä lisää viskottavaa. Ja vaikka sen silmät olivat pelkät pienet, pahansuovat pisteet, taisi sen katseesta välittyvä viesti silti olla varsin selkeä: jos tämä ei aikonut tulla murjottavaksi, pystyisi otus kyllä telomaan muita kunnes ääni kellossa muuttuisi...
Vaikka nuijaansa heiluttavan hirviön usutus taisikin olla ikävän painokasta, ei Cathrynin tarvinnut totta puhuen kuin vilkaista ympärilleen nähdäkseen, miten huonosti mokoma todennäköisesti päättyisi. Pirra, jolla ei selvästikään ollut joko kärsivällisyyttä tai osaamista (tai kumpaakaan) mihinkään turhan hienovaraiseen, mitteli kaikin voimin ja suoraan kirvestään heiluttavan, valtavan valkoisen hirviön kanssa. Ja vaikka nainen pistikin peliin kaikkensa ja liikkui vimmatulla vauhdilla, ei hirviön tarvinnut juuri muuta kuin heiluttaa laiskasti valtavaa tapparaansa. Jokainen sen isku oli huolimattomuudestaan huolimattakin murskaava ja paiskoi naista sinne tänne, kirvoittaen hänestä niin irvistyksiä kuin älähdyksiäkin. Mokoma olisi voinut varmasti jatkua tuloksetta ties miten pitkään, mutta paha kyllä hirviöjoukon äänekkäin ei selvästikään tuntunut olevan tyytyväinen tällaiseen. Äkkiä se ärähti, ja ojensi sitten vapaata kouraansa kohti naista, kuin tarttuakseen kiinni tähän ja lopettaakseen mokoman leikittelyn. Pirra oli kuitenkin vielä valppaana, ja ärähtäen hän huitaisi kaikin voimin kohti raajaa. Miekanterä, kolhiintunut mutta terävä, raastoi suoraan kahden valtavan sormen välistä hirviön kämmeneen, pysähtyen niin pitkälle että oli vähällä halkaista koko käden kahtia. Se kirvoitti otuksesta hieman vakuuttuneemman äänen, ja hyvin lyhyen hetken ajan Pirra ehti näyttää siltä, kuin olisi kaavaillut jatkavansa äkkiä onnistuneesti alkanutta vastahyökkäystään. Ja sitten, muitta mutkitta ja vaivatta, hirvitys äkkiä puristi lävistetyn kouransa nyrkkiin, sulkien miekanterän siihen, ja huitaisi eteenpäin hirvittävällä voimalla. Valtava nyrkki pamahti täydellä voimalla päin naisen naamaa, paiskaten hänet hervottomasti sivuun ja sortaen pitkin pituuttaan maahan.
Valkea hirviö kohotti kättään, tuijottaen hetken siitä törröttävää miekkaa. Mustaa verta tursui sinne tänne, eikä otus selvästikään edes harkinnut tunsiko kipua tai kärsikö saamastaan osumasta. Se koukisti sormiaan ja ravisteli kouraansa sitten niin rajusti, että koko ase lensi pyörien ja kolisten lattiaan. Verta roiskui, kun hirvitys ärjäisi kohti kattoa. Se huitoi tapparallaan nopeita, kohtalokkaan näköisiä kaaria ympärilleen, murjoen sinne tänne kuin vain huvikseen. "Me ollaan räyhänpoikia! Kipu on meidän ilo ja haavat vaan voitelua! Ei riitä! Ei riitä! Antakaa tosissanne!" hirviö karjui, sohien edelleen sinne tänne.
|
|
|
Post by zetsumei on Jan 14, 2016 0:36:38 GMT 3
Astellessaan kohti toista hirviötä, sitä jonka sisuksista miehen miekka vielä törrötti, hän ei miettinyt juurikaan äskeistä tikarin heittoa. Mutta kun hänen edessään oleva hirviö alkoi vetämään hitaasti, mutta varmasti miekkaa irti, hänen piti huolestua sen lisäksi siitä minne tikari oli osunut. Mies asteli eteenpäin, kyykistyi nopeasti ja vetäisi saappaastaan toiseenkin käteensä heittotikarin, samalla katsoen mitä toinen hirviö teki. Ilmeisesti tikari tämän torsossa oli sen verran kiehtova, ettei hirviöllä ollut kauheana intoa tehdä muuta. Ei ase selvästikkään hidastaisi otusta kauaa, mutta hetken ja sen ajan hän aikoi käyttää tehokkaasti. Mies oli hetkessä suoristautunut ja jatkoi asteluaan miekkaa vatsastaan repivää hirviötä kohti ja kohotti tikareitaan, mutta ei heittääkseen, vaan ilmeisesti aikomuksenaan taistella niiden kanssa miekkaa vastaan. Ihmisten aiheuttamat äänet katosivat miehen mielestä, samoin oikeastaan kaikki muukin mikä voisi häiritä hänen taisteluaan. Belvyr olisi ehkä huolestunut omasta murhanhimoisesta olotilastaan, jos olisi huomannut sen, mutta sillä hetkellä hän ajatteli vain lämmintä verta valumassa kättään pitkin, sekä sitä, että saisi miekkansa takaisin. Ikävä kyllä hirviö oli päättänyt palauttaa miekan, mutta ei sillä tavoin, mihin Belvyr oli varautunut. Mies ärähti vihaisena nähdessään miekan lentävän kohti, verta räiskyen. Hän voisi yrittää väistää, mutta todennäköisemmin se olisi turhankin mahdotonta. Mies toimi lähinnä refleksinomaisesti huitaistessaan tikarillaan, jonka terä osui miekkaan ja ohjasi sitä hieman, mutta ei tarpeeksi, sivummalle. Mies murahti kivusta ja veren valumisen tunteesta ja lähti juoksemaan hirviötä kohti.
Sivuun ohjattu miekka kolahti maahan ja sen hakeminen olisi varmasti ollut järkevintä tehdä, mutta raivon vallassa Belvyr juoksi hirviötä kohti tikareitaan puristaen ja päästessään tarpeeksi lähelle pudottautui maahan, viiltäen molemmilla tikareillaan otuksen lähinnä olevaa jalkaa. Miehen iskut olivat nopeita, samoin se kierähdys, jonka hän teki niiden jälkeen ja mies loikkasi ylös tikareitaan nostaen. Hän toivoi tikarien terien olevan punaiset, mutta ei pysähtynyt katsomaan niitä, vaan hyökkäsi uudestaan, siltä varalta, ettei hänen iskunsa riittänyt kaatamaan otusta nurin. Tällä kertaa miehen iskut oli suunnattu hirviön rintakehää ja päätä kohtaan.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 15, 2016 0:09:17 GMT 3
Kaaos oli hyvää vauhtia yltymässä entistä hirveämmäksi mylläkäksi, kun hirviöt sekä näiden pidättelijät iskivät yhteen kukakin tahoillaan. Alkoi uhkaavasti vaikuttaa siltä ettei apua tai oikein mitään muutakaan järkevää ollut odotettavissa niin pelästyneiltä vartijoilta kuin yleisöltäkään Cathrynin kärkkäästä usutuksesta huolimatta, ja kukaties nainen olisi voinut tuntea olonsa varsin turhautuneeksi... jos hänellä olisi ollut hetkikään ylimääräistä aikaa moiseen. Hänen perässään ryskäävä hirviö ei selvästikään leikitellyt toverinsa tapaan vaan iski nuijallaan hänen jäljessään selvästi aikeenaan musertaa edellään perääntyvä olento kertalaakista... vaikka kaikeksi onneksi tämän tielle potkaistu pöytä sentään tuntui yllättävän tämän. Hetkeäkään hukkaamatta tai edes miettimättä kissaihminen jo syöksyikin eteenpäin tuntien jälleen paksun veren ja saastaisen turkin löyhkän seuraavan sapeleidensa sivallusta. Kissa pyörähti ympäri turvallisen välimatkan päässä ja nosti terät varuillaan eteensä valmiina jatkamaan hektistä ympäriinsä tanssahteluaan, vihreä katse pedon suuntaan välähtäen. Mutta jos hän oli toivonut näkevänsä otuksen horjuvan vertavuotavien, syvien haavojensa alla, todisti valtava peto jälleen sitkeytensä katin suureksi pettymykseksi... ja epäilemättä karvaaksi huolestukseksi. Varastonlattiaa koristi jo kuolleen vartijan sekä romuksi murskatun tavaran lisäksi monta läiskää mustaa, tahmeaa verta mutta nuijaansa heilutteleva peto näytti siltä että ikävät palkeenkielet tämän nahassa tuskin edes häiritsivät sitä. Hän oli ehtinyt jo tuntea pienen helpottuneen häivähdyksen tajutessaan otuksen sentään luopuneen suoranaisesta takaa-ajosta suoden hänelle jälleen jonkin verran tilaa hengittää, mutta tätä seurasi nopeasti uusi kylmäävä, paha aavistus kun vihreä katse kohtasivat massiivisen olennon pahantahtoiset, mutta huolestuttavan laskelmoivat tihrusilmät. Epäluuloinen nainen empi silmänräpäyksen tuskin rohjeten tällä kertaa edes irrottaa katsettaan hirviöstä vilkaistakseen ympärilleen taikka kauempana henkensä edestä taistelevan Pirran suuntaan, mutta vaikka peto olikin tainnut äkätä olevansa voimastaan huolimatta hitaampi, oli tällä selvästikin jo uusi suunnitelma.
Cathryn jännittyi nopeasti tajutessaan massiivisen takkuturkin äkkiä hapuilevan nuijansa sijasta maasta säleisiä pöydän jäännöksiä häntä tuijottaen. Hän valmistautui jo loikkaamaan sivuun rojun tieltä heittoa uumoillen, mutta tämä aie jäikin nopeasti turhaksi ja kissa päästi ilmoille yllättyneen ähkäisyn kun peto jo viskasikin kapineen kauhusta huutavaan väkijoukkoon. Teko oli selvästi täysin punnittu haaste hirviön hapuillessa jo puolihuolimattomasti lisää tavaraa käteensä katin liikkeitä silmälläpitäen, selvissä aikeissa jatkaa puuhiaan ellei tähän puututtaisi. Kissaihminen sihahti luoden viimein väkisinkin hätäisen vilkaisun ihmisjoukkoon jonne säleinen pöydänkappale oli lentänyt (ja jonne eittämättä sataisi pian hyvin paljon lisää) ehtimättä kuitenkaan päättää mitä tekisi, ennen kuin kauempaa kuului vielä hälyttävämpi rämisevä rysähdys joka sai hänen henkensä sihahtamaan uudestaan. Katse sinkosi nopeasti uuteen suuntaan jo peläten mitä tulisi näkemään... ja ikävä kyllä aavistus osoittautuikin likimain oikeaksi. Valkeaturkkinen hirviö oli paiskannut sinnikkään Pirran kimpustaan ja raivosi nyt hurjistuneena päämäärättömästi ympärilleen tavalla, joka eittämättä olisi varmasti ollut tarpeeksi saamaan mustaturkinkin perääntymään. Pedon kämmen oli tullut Pirran miekan lähes halkaisemaksi, mutta kipu tuntui vain villitsevän tätä entisestään... eikö mikään saanut moisia hirviöitä horjumaan? Mitä kirottuja otukset sitten olivatkaan....
Kissaihminen tuntui empivän silminnähden tajutessaan jääneensä itsekseen pidättelemään kahta valtavaa petoa aivan liian pieneen tilaan hänen makuunsa. Johonkin tällaiseen jääminen oli epäilemättä suorastaan itsetuhoista ja täyttä hullunhommaa, ja sapeleitaan puristava olento loi jo varsin kuumeisen katseen ympärilleen. Kuitenkin väkijoukon uusi järkyttynyt huudahdus sävähdytti nopeasti kattia ja palautti tämän huomion edessään seisovaan pahaeneteisen hiljaiseen hirviöön. Cathryn päästi kurkustaan uuden sihahtavan kirouksen ja kissamaiset kasvot kiristyivät. "Typerykset! Lopettakaa se toljotus! Jos ette aio olla hyödyksi niin painukaa ulos! Nyt!" hän sähähti ympärilleen yrittäen saada äänensä kuulluksi valkean pedon ärjynnän seasta ennen kuin kohotti hampaitaan kirskauttaen sapeleitaan. Hänellä tuskin oli toivoakaan kaataa kahta moista hirviötä, jo aivan vain näiden pidättelykin vaikutti varsin surkealta tällaisessa hippaleikissä, jossa vain yksikin osuma saattaisi hyvinkin lopettaa leikin lyhyeen hänen kannaltaan. Mutta täällä sisällä suljetussa pienessä tilassa kauhistunut ihmislauma oli kuin lampaat teuraalla... kukaties kadulla näillä olisi edes mahdollisuus paeta. Niin paljon kuin hän parhaillaan typeryyttään mielessään kirosikin... kaiketi hänen oli pakko edes yrittää. Ja sitten kissamainen nainen jo syöksähtikin eteenpäin kohti aiempaa vastustajaansa, sapelit valmiina ja empimättä. Näytti siltä kuin olento olisi aikeissa sännätä aiempaan tapaan sivaltamaan hirviötä kuten aiemminkin pakottaakseen tämän pois rojun viskomisestaan, mutta tiukasti tämän nuijaa silmällä pitäen naisen äkkiä väistikin sivulle, yrittäen luikahtaa matalalta nuijakäden editse. Tällä kertaa hän pyrkikin lähemmäs ja huomattavasti matalammalle selustaan, terien tavoitellessa kylkien sijasta jalkoja sekä jänteitä. Kukaties epätoivoista, mutta mikä hyvänsä mikä voisi edes jotenkin hidastaa ja pidätellä murskaavaa otusta oli nyt ehdottoman yrittämisen arvoista... varsinkin kun lähes vieressä riehui toinen samanlainen...
|
|