|
Post by submarine on Nov 3, 2015 17:05:43 GMT 3
((Tässäpä Spyrrelle ja Zetsumeille. Tällainen aloitusskenaario, mukaan saa liittyä miten vain mielii.))
Kalvakassa syyspäivässä oli haljuuden tuntua. Aurinko tuntui vain juuri ja juuri viitsivän valaista päivää edes jotenkuten pilviverhon lävitse, jättäen kaiken tasaisen harmaaksi ja ikävän koleaksi. Sadetta ei sentään ollut vielä tänään saatu, mutta taivaasta päätellen sekin saattoi hyvin olla pelkkä ajan kysymys. Maa ja katukivet olivat joka tapauksessa märkiä viime päivien jäljiltä, ja tuulenviima piti huolen siitä, ettei kukaan vahingossakaan ainakaan nauttinut sateettomasta hetkestä millään muotoa. Vaikka harva odottikaan riemulla edessä häämöttävää hyytävää talvea, oli moni silti tullut jo kironneeksi, miten tämä syksy olisi saanut häipyä sen tieltä; talvella oli ainakin kuivaa ja ruma, ruskea muta peittyi puhtaaseen lumeen. Sitä odotellessa oli suurin osa väestä vetäytynyt jo sisätiloihin, kuivaan ja mahdollisimman lämpimään. Tai niin ainakin kaiken järjen mukaan. Tällaisena päivänä olisi voinut tosiaankin olettaa, varsin perustellusti, ettei kylän kaduilla näkisi montaakaan kulkijaa - ja että harvat vastaantulijatkin olisivat eittämättä vastahankaisia ja nyrpeitä. Mutta toisin kuitenkin oli, sillä eräässä kadunkulmassa, suuren varastotilan edessä, korttelin päässä paikallisesta tavernasta ja muutaman muun samankaltaisen rakennuksen lähettyvillä, oli kerääntynyt paljonkin väkeä. Ei edes mitään tiettyä väkeä, vaan vain yleisesti ottaen väkeä. Köyhempiä työläisiä, jotka värjöttelivät huonoimmissa mahdollisissa vaatekerroissaan joita kehtasi uhrata mudalle ja kosteudelle nyt kun jokin oli patistanut ulos, mutta samalla myös selvästi varakkaampaa väkeä, joka suojautui säältä paksujen viittojensa ja palvelijoidensa avulla. Ja kaikkea siltä väliltä, näkyipä välissä selvästi muutama muualta tullutkin, joko naapurikylästä tai sitten vain paikalle sattunut vaeltelija - niin vähän kuin näillä keleillä olisi vaeltelijoita luullutkaan liikkuvan. Sekalaista joukkoa yhdisti lopulta vain se kiinnostus ja ihmetys, jolla nämä tuijottelivat varastorakennuksen suuntaan.
Tällaisena päivänä moinen näky, sekalaista joukkoa ihmettelemässä jotakin, oli eittämättä outo. Meneillään oli varmastikin jokin tapahtuma, niin hölmöä kuin sellaista syyssäällä olikaan järjestää. Mutta vaikka väestä itsessään olikin kovin vaikea arvioida mistä oli tarkalleen kyse, valaisi varaston suljettujen ovien viereen pystytetty kyltti tilannetta melkoisesti. Kaikki eivät sitä välttämättä osanneet lukea, mutta siltikin puiseen kylttiin oli suurin kirjaimin kaiverrettu yksi ainoa sana: "HUUTOKAUPPA." Sen alla komeili pienempikin kyltti, johon oli raapustettu paljon enemmän tekstiä, selvästikin selventämään uteliaille mistä oli kyse. Suurelle osalle väestä moinen oli tosin täysin turhaa, sillä olihan tästä tapauksesta puhuttu jo viikkoja, uteliaasti ja kukaties häpeilemättömän odottavastikin. Mutta ainakin uteliaasti. Kun läheisen linnan vanha herra, ritari Albrecht Morad, oli lopultakin päättänyt päivänsä rauhallisesti unessa kunnioitettavassa iässä, muutamaa kuukautta takaperin, oli tieto ja juoruilu levinnyt kylään varsin nopeasti. Tiedettiinhän yleisesti, ettei tuolla ritarilla ollut ollut seuraajia tai perillisiä, ei edes vaimoa enää moneen vuoteen. Seikkailunnälässään kyltymättömän ritarin tiedettiin matkanneen ympäri maita ja mantuja ties miten pitkään, aivan viime vuosiin saakka, jahdaten seikkailuja ja haasteita kuin minkäkin pahaisen seikkailijan. Mutta niin paljon kuin moista puolijuuretonta elämää olikin halveksittu, oli ainakin yksi tosiseikka nopeasti noussut väen tietoisuuteen: kun perillisiä tai keitään muitakaan ei ollut, olisi linnanherran omaisuudelle tehtävä jotakin muuta. Osan siitä olivat jo kaikenlaiset puolitutut sukulaiset käyneet kähveltämässä, mutta suurimman osan kohtaloa oli jo pitkään kylässä aprikoitu. Aina siihen hetkeen asti, kun sitten tuli julki, että suuri osa tästä omaisuudesta huutokaupattaisiin. Eräs rikas kauppias oli hankkinut kaiken, ja vaikka suuri osa tuostakin oli eittämättä mennyt jo jonnekin muualle, aikoi tämä huutokaupata ainakin pienimmät palat pohjalta lähitienoolla.
Joten tässä sitä sitten oltiin, harmaassa syyspäivässä ja norkoilemassa varastorakennuksen edessä, vain odottelemassa ovien aukeamista. Huutokaupan oli luvattu alkavan keskipäivällä, ja vaikka pilvien läpi olikin vaikea arvioida auringon asentoa, alkoi se silti olla pään päällä. Väkeä oli kerääntynyt paikalle melkoisesti, vaikka moni olikin jättänyt koko touhun väliin tuhahduksin ja olankohautuksin. Joitakuita vanhan ritarin homeiset huonekalut tai vanhat kolpakot eivät kiinnostaneet hiukkaakaan, mutta kaikeksi onneksi moni muu oli ollut valmis ottamaan näiden paikan väkijoukossa. Niin paljon kuin seikkailevalle ja hortoilevalle ritarille olikin hymähdelty ja naureskeltu paremman väen keskuudessa, oli tässäkin väessä paljon niitä jotka olisivat mielellään omistaneet oikean aatelisen omaisuutta edes hieman. Ja niin hoopoa kuin se olikin, kaavaili moni köyhemmästäkin väestä selvästi samaa. Muutama pennonen edes yhdestä lusikasta (eikä välttämättä edes hopeisesta) tai kynttilänjalasta (ei välttämättä edes tinaisesta) olisi tuonut ainakin hiukkasen arvostusta ja huomattavuutta, vaikka sitten vain kuvitteellista. Monen kunnianhimo koko tilanteen suhteen oli eittämättä varsin kepeää, mutta toisaalta joukossa näkyi niitäkin, joiden silmäkulmissa kareili jotakin määrätietoisempaa. Tavallisesta väestä harva piittasi seikkailijoista ja sen sellaisesta, mutta siitä huolimatta oli niitäkin, joille juuri tuo oli syy saapua paikalle. Olihan ritari kiertänyt pitkin maita ja mantuja, harjoittanut asetaitoja, ryövännyt ties millaisia paikkoja ja tuonut linnaansa voitonmerkkejä, joita oli vaikea kuvitellakaan. Sellaisten joukossa saattoi hyvinkin olla jotakin katsomisen tai huutamisen arvoistakin. Ja sitten taas, paikalla oli lopulta niitäkin, jotka hymähtelivät koko tapaukselle jo nyt, tai vain tuijottivat ällistyneinä tätä kaikkea. Vaikka kaikilla ei ollutkaan rahaa, tarjosi huutokauppatilaisuus kuitenkin mahdollisuuden pällistellä rikkaan seikkailijan omaisuutta ja saavutuksia. Eihän tällaista nyt kuitenkaan joka päivä, tai edes joka vuosi, tullut vastaan. Harvoin jos silloinkaan.
Olipa itse kukin paikalla mistä syystä olikaan, riitti väkeä kuitenkin melkoisesti. Useat liikuskelivat jo kärsimättömästi paikoillaan, toivoen pääsevänsä jo pian pois kosteasta ja koleasta ulkoilmasta. Aikansa kuluksi moni juoruili keskenää siitä, millaisia ihmeitä ja ylellisyyksiä tänään olisi mahdollista haalia itselleen. Toiveajattelua monessa suhteessa varmastikin, mutta kaiketi moinen tarjosi kuitenkin tilaisuuksia ihmettelyyn ja katselemiseen, jos ei muuta. Kunhan vain ovet vihdoinkin avattaisiin.
|
|
|
Post by zetsumei on Nov 4, 2015 11:07:31 GMT 3
Väkijoukon keskelle tunkeminen olisi ollut vaikeaa monelle, mutta koska oli useampia päätä pidempi, hänen onnistui hyvin tehdä itselleen tilaa. Ei hän toki tahtonut kenenkään paikkaa viedä, eikä olisi voinutkaan, sillä ei tiennyt ollenkaan mistä täällä oli kyse, eteni vain omaan tahtiinsa kohti omaa päämääräänsä. Toki hän oli ihmetellyt nähdessään väkijoukon, mutta kuvitteli, että kenties täällä oli jotkin markkinat, tai kiertelevä esiintyjäryhmä? Mitään sen ihmeellisempää hän ei osannut odottaa, eikä hän aikonut todellakaan pysähtyä katselemaan ja kuulostelemaan. Hänen matkansa tarkoitus oli tuolla jossain, ihmismassan toisella puolella ja koska hänellä kieltämättä oli kiire, ei tulija tuntenut huonoa omatuntoa tunkiessaan väen läpi. Ne jotka näkivät hänet, väistivät hyvissä ajoin, sillä matkalainen todellakin oli pitkä ja lihaksikas, minkä lisäksi hän vieläpä oli tuntematon kaikille täällä oleville. Tummanruskea iho herätti myös huomiota, samoin kasvoilla olevat tatuoidut symbolit, joita oli miehen oikealla poskella ja silmän luona. Mustissa hiuksissa oli yksi letti, johon oli laitettu koristeeksi luisia koruja ja värikkäitä nauhoja oli hiuksissa letin seassa. Ei mikään perinteisin näky todennäköisesti. Mies ei kuitenkaan välittänyt siitä, hän oli tottunut, että häntä katsottiin, olihan hän niin isokin ja varsinkin kun hänen yllään oli melkein koko haarniska, hän oli entistäkin näyttävämpi näky. Raskas turkisviitta valui maahan asti, se oli likainen pitkältä matkalta, samoin kuin tulijan saappaatkin ja säärisuojat. Muta, kylmä tuuli tai ihmismassa ei näyttänyt kuitenkaan olevan syy pysähtyä tai kääntyä pois, mustista silmistä paistoi määrätietoisuus miehen jatkaessa eteenpäin ja kai hän olisikin jatkanut päämääräänsä asti, ellei häntä olisi pysäytetty. "Sinä tönäisit, niin että pudotin leipäni!" Mies pysähtyi ja vilkaisi taakseen, nähden vanhan eukon heristämässä nyrkkiä itselleen. Hänen silmistään paistoi hämmästys ja sitten hän tajusi mitä oli tullut tehneeksi ja kumartui nostamaan mutaisen leivän. "Saanen siis korvata tämän teille." Mies pyyhki mutaa leivästä, ojensi sen eukolle, joka nappasi sen nopeasti ja jäi sitten tuijottamaan miten mies kaiveli rintapanssarinsa alta nahkapussukan, josta ilmestyi pari lanttia. Eukko ojensi kärppänä kätensä, eikä mies vitkutellut, kun antoi rahat tälle. Eukko nappasi ne, sylkäisi maahan ja sadatteli kaikenmaailman barbaareita, ennen kuin katosi väkijoukkoon. Mies kohautti hieman olkiaan, huokaisi ja kääntyi jatkaakseen matkaansa. Mutta ikävä kyllä, eukko ei ollut ainoa, joka oli ilahtunut nähdessään hänen rahapussukkansa ja mies huomasi pian, että ihmisillä oli paha tapa tiputella tavaroitaan ja syyttää siitä häntä.
Maksettuaan parista pilaantuneesta omenasta ja karvapuuhkan likaantumisesta, sekä ties mistä, mies lopultakin totesi, että matkattuaan tuhansia kilometrejä väjillä unilla, lähes olemattomilla tauoilla, oli hänen tullut aika pysähtyä. Tai sitten köyhtyä lopullisesti, mikä oli tietenkin parempi vaihtoehto kuin se, että hän menettäisi hermonsa ja alkaisi karjumaan väelle tai pahempaa.. Miehellä oli välillä ongelmia itsehillintänsä kanssa ja se oli suuri miinus, ajatellen hänen päämääräänsä. Siispä mies vältteli tilanteita, joissa joutuisi helposti pois raiteiltaan ja siksi hän nytkin vetäytyi hieman sivummalle ihmisistä, jääden katselemaan ympärilleen. Väkeä riitti paljon, säästä huolimatta. Mistään ei kuitenkaan kuulunut esityksen ääniä, eikä tämä toisaalta näyttänyt suositulta markkina-alueeltakaan. Miehen kulmat kurtistuivat hieman ja hän suoristautui, jos vain mahdollista, entistäkin pidemmäksi, nähden lopulta kyltin. Sitä silmäkovana hetken tuijotettuaan hän rentoutui ja kutistui minimaalisesti, jääden kulmat kurtussa tuijottamaan kyltin suuntaan. Tämä riemu saattaisi hyvällä tuurilla olla nopeasti ohi, ihmiset palaisivat koteihinsa ja hän saisi jatkaa matkaansa kaikessa rauhassa. Sitä odotellessa hän tosin menettäisi joka tapauksessa hyvää aikaa, mutta tässä tilanteessa ei muukaan taitaisi auttaa. Mies sipaisi leukaansa pohtiessaan tilannetta ja huokaisi sitten antaen periksi ja kaivoi esiin hieman kuivalihaa, jota alkoi syömään, välinpitämättömästi eteensä tuijotellen. Vaikka nojailu seinään saikin hänet lyhenemään, oli hänen musta tukkansa selkeästi ylempänä kuin joidenkin naisten korkeat ja koreilevat hatutkin. Jotkut ihmiset tuijottelivatkin häntä, omituista barbaaria, joka ei tajunnut rahan arvoa ja moni varmasti mietti, miten helposti tältä saisi koko rahapussukan sisällön itselleen. Miehestä riitti monelle hupia ja kummastelua, mikä helpotti huutokaupan alun odottelua.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 4, 2015 14:27:14 GMT 3
Oli päivä itsessään haljunpuoleinen taikka ei, oli tämä silti onnistunut saamaan liikkeelle melkoisen liudan väkeä. Siinä ei niin muta kuin viimakaan tuntunut näitä pidätelleen kun ihmisjoukko, muassaan muutama hieman joukkoonkuulumattomampikin tapaus, parveilivat täpinöissään jännittyneesti soristen kadulla kyltillä merkityn varastorakennuksen edessä niin tiuhana parvena, että olisi jo vaatinut melkoista yritystä tunkea tästä ohitse. Kukaties tästäkin syystä lähistöllä tuntui seisoskelevan myös pienen matkan päähän pahimmasta tungoksesta jättäytynyttä väkeä... tai tarkemmin sanottuna joku, joka ei selvästikään kuulunut paikallisiin tai edes lähikylien asujaimistoon. Kadunvarressa, hieman etäämmällä mutta kuitenkin lähes välittömässä yhteydessä läheiseen säänpieksemään rakennuksenseinään nojaili tummiin vaellusvaatteisiin sonnustautunut hahmo, joka tuntui tarkastelevan väentungoksen elämöintiä huppunsa varjosta kyseenalaisin kiiluvin silmin. Viittaansa kääriytynyt, solakka nainen ei kukaties olisi vilkaisulla näyttänyt kuin satunnaiselta matkalaiselta nuhjuinen reppu sekä jousi olallaan leväten, mutta varsin pian kävi tämän päässä lepäävästä hupusta huolimatta selväksi joitain huomattavasti kyseenalaisempia seikkoja. Punaruskeiden, karkeasti leikattujen hius-suortuvien lomasta tuijottivat lähes pikimustat kasvot epäinhimillisine kiiluvine vihreine silmineen, ja näiden alta työntyi esille tylppä petomainen kuono. Tarkemmin katsottuna myös pitkäkyntiset, jousen kaarta mietteliäästi naputtelevat solakat sormet olivat lyhyen mustan turkin peittämät, joka eittämättä kertoi kyseessä olevan jokin lähimaastojen asukkaita huomattavasti eksoottisempi tuttavuus.
Oli kuinka oli, kissamainen nainen ei tuntunut häpeilevän tätä, hädintuskin edes kiinnittäen huomiota saamiinsa epäilemättä ikäviinkin katseisiin. Olentoa kiinnosti selvästi huomattavasti enemmän tarkastella kadulle kerääntynyttä sekalaista väkeä, tämän luodessa tuon tuostakin uteliaita katseita myös varaston eteen pystytettyyn kylttiin. Kaiketi oli ymmärrettävää että huutokauppa tällaisessa paikassa saattoi ollakin pienimuotoinen spektaakkeli, mutta siltikin oli varsin yllättävää nähdä niin yläluokkaista kuin lähes rahatontakin rahvasta rintarinnan (tai ainakin kuvainnollisesti puhuen) kärkkymässä varaston ovella yhtälailla kiinnostuneena. Hän ei lopulta ollut nähnyt lukea kyltin kaikkein pienintä pränttiä paikaltaan, mutta tapauksen aikaansaamasta jännityksestä saattoi päätellä että meneillään saattoi olla jotakin potentiaalisen kiinnostavaa... tai kukaties vähintään edes viihdyttävää. Uteliaisuus taisi ollakin suurin syy miksi kissaihminen ei ollut vain kääntynyt ympäri taikka pyrkinyt kiertämään joukon ohitse huomattavasti kovemmin ottein vaan jäänyt itsekin seuraamaan tapahtumia, itsekseen matalalla kurkkuäänellä hyräillen. Monikaan paikallisista ei lopulta rohjennut puuttua oudon olennon puuhiin vaan tämä sai jäädä sinne missä oli saamastaan varautuneesta kyräilystä huolimatta... kukaties osittain siksikin että ihmismassan lävitse oli tunkemassa jotakin huomattavasti silmäänpistävämpää ja aktiivisesti kyseenalaisempaa.
Ei kulunut kauaakaan kun vihreät kissansilmätkin havaitsivat pitkän ja tumman, kyläläisten ylle päätä pidempänä kohoavan panssaroidun miehen. Matkalainen kallisti aavistuksen päätään jääden vaiteliaana seuraamaan muukalaisen vaivalloista luovimista ihmismassan lävitse, joka varsin pian johtikin pienimuotoiseen onnettomuuteen. Äkäisen rouvasihmisen kovistelu tuntui selvästikin saamaan kookkaan miehenkin hämilleen ja tapailemaan nopeasti rahapussiaan... joka taisi piakkoin osoittautua pieneksi virheliikkeeksi kun muutkin lähistölläseisoskelijat äkkäsivät tilaisuutensa. Katti ei voinut olla myhähtämättä aavistuksen itsekseen kun mies joutui pulittamaan yhtäkkiä muutamasta muustakin mystisesti mutaan pudonneesta satunnaisesta esineestä, ennen kuin tämä viimein onnistui pelastautumaan pahimmasta tungoksesta sivummalle. Varsin pian tämäkin muukalainen taisi katsoa parhaaksi odotella hetken väkijoukon harvenemista, valmistautuen selvästi odottelemaan tätä tovinkin päätellen esiin kaivelluista eväistä. Hetken aikaa nainen käytti vielä vetelehtimällä paikallaan, kunnes tämä vielä ympärilleen vilkaistuaan hymähti itsekseen, astahtaen sitten vähäeleisesti kohti vähän matkan päähän pysähtynyttä pitkää miestä. "Melkoista opportunismia, hmm?" kuului äkkiä jokseenkin huvittunut myhähdys muukalaisen tuntumasta. "Jos olet niille liian kiltti, ne vielä syövät sinut elävältä. Tai rahapussisi, ainakin" kissankasvoinen nainen totesi sujuvalla yleiskielellä, nojautuen sitten itsekseen naurahtaen takaisin seinää vasten luoden pienen paljonpuhuvan katseen ympärilleen, jättämättä lopulta paljonkaan arvailun varaan mistä puhui ja että oli kuin olikin nähnyt äskeisen välikohtauksen. Vaikka kieltämättä tämä oli heti tehnyt seisoskelusta aavistuksen vähemmän pitkäveteistä, ainakin katin mielestä.
|
|
|
Post by submarine on Nov 4, 2015 22:12:50 GMT 3
Vaikka suuri osa huutokauppaa odottamaan kerääntyneestä väkijoukosta olikin paikallista, tavallista väkeä, taisi mukana silti tosiaankin olla oudompiakin paikalle eksyneitä. Toki kylänväkeenkin lukeutui kourallinen omalaatuisempia, mutta näistä yksikään ei lopulta tainnut vetää juurikaan vertoja todelliselle matkalaiselle tai seikkailijalle, joka ehdoin tahdoin teki jotakin niin pöyristyttävää kuin kierteli paikasta toiseen, vailla mitään kunnollista kotia taikka virkaa. Ainakin niin ylhäiset kuin alhaisetkin löysivät hetkeksi saman sävelen ja pääsivät tuhahtelemaan (hiljaa ja piilossa) oudoille kulkijoille. Jokin vaelteleva barbaarikin oli jo melkoisen pöyristyttävä ilmestys, puhumattakaan sitten ties mistä epäinhimillisestä kissapedosta! Onni onnettomuudessa, että nämä olivat selvästikin saapuneet vain ja ainoastaan ihmettelemään toisen kaltaisensa jäämistöä ja mahdollisesti haalimaan jotakin päältä, eivät sen enempää. Ja onni onnettomuudessa sekin, että tällaista väkeä tuskin kiinnostivat ne oikeasti tärkeät asiat, eli kalusteet ja kalusto! "Järjestäjien lienee parasta varmistaa että hopealusikat pysyvät tallessa. Täällähän on liikkeellä ties mitä otuksia", tuli tuhdimman puoleinen, kahden palvelijansa huolehtima rouva hymähdelleeksi vierellään häälyvälle naisystävälleen, peitellen suutaan viuhkalla. Kuin hentoinen kangas ja muutama puunsäle olisivat pystyneet jotenkin peittämään sanat alleen. Todennäköisemmin siitä vastasi muun väkijoukon puheensorina, joka peitti ainakin pahimmat - joskaan ei sitä epämiellyttävää naurua, joka naisten suunnasta helähti. Kaikeksi onneksi harva kiinnitti huomiota moiseen.
Niin tyrmistyttävää kuin se olikin, näytti väen keskellä nököttävän totta puhuen vielä kolmaskin selvästi muualta tullut, selvästi erityislaatuisempi kulkija. Nainen ei ollut erityisen pitkä, ei mitään muuta kuin täysin keskimittainen, mutta tämä oli lopulta siltikin kovin helppo huomata, sillä kun ilmestys ei tuntunut olevan halukas vain luovimaan väen läpi näitä varoen, oli tämän ympärille jätetty hieman tyhjää tilaa. Jonkinlainen soturi, kukaties, ainakin jos varusteista mitään saattoi päätellä. Syyssää oli kolea, mutta siitä huolimattakin ilmestys oli sonnustautunut sekaiseen sotisopaan, pukenut päähänsä kypärän ja päälleen panssaria. Kaikki siitä näytti varsin kasaankyhätyltä, vanhalta ja kolhiintuneelta (toisin kuin kantajansa, joka taisi totta puhuen olla hädin tuskin yli kahdenkymmenen), mutta siltikin tämä kantoi sitä kaikkea selkä suorassa ja peittelemättä, jänteikkäällä voimalla joka kertoi tottumuksesta. Vyöllä roikkui miekkakin, ja selässä kilpi. Vaikka kiertelevä soturi olisikin varmasti antanut jo itsessään syytä väistämiseen, taisi väen tilan antamisen syynä tällä kertaa olla se tosiasia, ettei kyseessä ollut myöskään ihminen, ei ainakaan aivan. Jämerästi paikallaan seisovassa naisessa oli lähempää katsottuna varsin räikeän epäinhimillisiä piirteitä. Päähän kiskaistu kypärä kyllä peitti hieman, mutta siltikin saattoi nähdä, että tämän kasvoja koristivat pienet suomut siellä täällä. Sen lisäksi silmät olivat terävät ja kullansävyiset kuin jollakin oudolla pedolla. Punertavat suomut jatkuivat näkyvissä oleviin käsiinkin, ja siellä ne muuttuivatkin huomattavasti vahvemmiksi ja kookkaammiksi. Pitkien ja voimakkaiden kynsien kanssa tämän kädet näyttivät melkeinpä jonkinlaisilta kourilta. Ja mikä hirveintä, pilkisti tämän takaa lyhyt, hädin tuskin kyynärän mittainen häntä.
Lohikäärmemäisen ilmestyksen muodostama kokonaisuus oli eittämättä melkoisen outo, mutta se ei selvästikään ollut ainoa huomiota kiinnittävä asia tapauksessa. Tämä tuntui täyttävän saamansa hengitystilan varsin hyvin itsekin, seisten uhmakkaan jämerästi paikoillaan ja tuijottaen suoraan kohti huutokaupasta kertovaa kylttiä. Tämä näytti rehellisesti siltä, kuin olisi yrittänyt kohdata jotakin suurta ja merkittävää haastetta - tai kuin olisi yrittänyt ainakin näyttää siltä. Väkijoukko ei selvästikään kiinnostanut suomunaamaista naista yhtä paljoa kuin tuo kyltti ja se, mitä mokoma oikein merkitsi. Toisaalta kyse saattoi olla vain siitäkin, ettei tähän asti ollut ollut tarjolla mitään erityisen kiinnostavaa katsottavaa. Sillä kun ihmisten keskellä äkkiä seurasikin jonkinlaista hämminkiä, liittyen ties mihin vierasmaalaiseen ja pudotettuun leipään, vilkaisi tämä äkkiä ympärilleen melkein kuin havahtuen, jääden tuijottamaan välikohtausta uteliaan napakasti. Nainen ei rynnnännyt saman tien väliin, mutta ainakin tämä tuijotti hyvin tarkkaavaisesti. Samalla tämä näytti miettivän koko asiaa, kuin yrittäen päästä johonkin johtopäätökseen siitä mitä mieltä oikeastaan edes oli, tai miten siihen olisi pitänyt reagoida. Vasta kun outo mies oli vetäytynyt lopulta sivummalle, ja saanut äkkiä seuraansa jonkun muunkin, lähti suomukoristeinen ilmestys harppomaan äkkiä tätä kohti. Väki väisti avuliaasti taas tieltä, haluamatta ainakaan jäädä alle kun kovaa suoriva nainen tuntui kiinnittävän kaiken huomionsa vain eteensä. Joku oli vähällä jäädä allekin, mutta tämän vihainen jupina kaikui yhtälailla kuuroille korville.
"Tervehdys! Näen että tänne on saapunut muitakin sotureita!" suomukasvoinen tokaisi kovaan ääneen ja hyvin huolitellun jämäkästi päästyään lopulta lähelle kahta muuta epätavallisempaa kulkijaa - liiankin lähelle, jos totta puhuttiin. Nainen ei selvästikään aivan ymmärtänyt henkilökohtaista tilaa, tai ainakaan liiaksi piitannut moisesta, sillä tämä päätyi tunkemaan niin lähelle, että oli vähällä huitaista kissamaista otusta nyrkillä päähän kohottaessaan toisen kätensä näyttävään, selvästikin ulkoa opittuun tervehdykseen. Mokoma jäykkä kädenkohotus olisi sopinut paremmin jollekin ylhäiselle ritarille kuin miltään kantilta tähän seuraan, mutta se ei selvästikään tätä haitannut. "Tekin olette täällä varmasti edesmenneen ritarin vuoksi. Eikö olekin valitettavaa!? Suuri sankari on kohdannut loppunsa!" ilmestys murehti ääneen, tietäen mielestään selvästi jo kahden pakolla tekaisemansa keskustelukumppaninsa mielipiteetkin ennakkoon. Lähempänä seisova väki soi kiusaantuneita, kyseenalaisia katseita koko toimituksen suuntaan, tietämättä selvästikään kannattiko moisesta alkaa tekemään mitään ongelmaa. Ilmeistä päätellen moni muu oli joutunut jo kuulemaan suuren sankarin lopusta ja sen valitettavuudesta, eikä halunnut ainakaan enää sotkeutua asiaan. "Tunsiko teistä kumpikaan häntä hänen eläessään? On sääli etten koskaan ehtinyt itse! Hän oli varmasti merkittävä henkilö ja hieno mies!" nainen jatkoi, tehden jonkinlaisen epämääräisen dramaattisen elkeen, joka sai aavistuksen liian suuren kypärän keikahtamaan vinoon tämän päässä. Se harhautti naista ainakin sen verran, että tämä joutui korjaamaan kapistusta takaisin parempaan asentoon - ja tarjosi kaiketi muillekin suunvuoron, jos sellaisia nyt välttämättä kaivattiin.
|
|
|
Post by zetsumei on Nov 5, 2015 0:02:12 GMT 3
Mies pureskeli rauhallisesti kuivalihaa ja antoi kehonsa mennä jonkinlaiseen lepotilaan, nopeat tauot olivat hänen juttunsa, samoin se, että hän hyödynsi ne täysin. Pieni tällainen hetki ja hän jaksaisi taas jatkaa matkaansa, vaikka, eipä hänen tietojensa mukaan tarvitsisi enää kauaa jaksaakkaan, mies oli melkein perillä ja siksi tämän väenjoukon aiheuttama pysähdys ja kyltistä paljastunut huutokauppa ärsyttivät häntä entisestään. Mies kuuli jonkun tulevan ja suoristautui, kääntyen katsomaan tulijaa, rypistäen kevyesti kulmiaan tämän omituiselle tavalle tervehtiä. Tai lähinnä, hypätä tervehdyksen ylitse. Mies itse painoi käden rintansa päälle ja kumarsi kevyesti. "Hyvää päivää.." Hän suoristautui ja katsoi toista hetken. Jos tämän poikkeava ulkonäkö jotenkin olikin vaikuttanut mieheen, tämä ei sitä päällepäin näyttänyt, tai sitten tämä oli tottuneempi erillaisuuteen, mitä useimmat. Ja toisaalta, hän itsekin oli erillainen täällä. "En voi rikkoa heikompiani vastaan, en vaikka se veisi minut rahallisesti perikatoon. Kunniani ei kestäisi sellaista." Miehen tummat silmät aivan kuin tummuivat entisestään hänen puhuessaan kunniasta. Yleiskieli ei selvästikkään ollut miehen oma kieli, sen kuuli korostuksesta, mutta taitavasti hän sitä silti puhui. Hän tarkasteli toista ja lisäsi sitten, kuin varmuuden vuoksi. "En kuitenkaan toivo tulevani huijatuksikaan." Hän vilkaisi väkeä. "Sitähän he toisaalta tekivät, mutta.. He olivat köyhiä, rahat olisivat voineet mennä huonompiinkin asioihin. Mi.." Miehen sanat jäivät kesken uuden tulijan ilmestyessä paikalle kypärä vinossa.
Hän tarkkaili tulijaa hetken, aivan kuten kissamaista naistakin, kumartaen sitten samalla tavoin kuin ensimmäiselle juttukaverilleen ja suoristauduttuaan olisi tervehtinytkin, ellei toinen olisi alkanut puhumaan niin nopeasti, ettei sanoja tarvinnut väliin työntää. Hän kuitenkin piti mielessään koko ajan sen, ettei ollut vielä tervehtinyt ja odotti vain oikeaa hetkeä, kuunnellen varsin tarkkaavaisennäköisenä toisen puheita. Kun toinen sitten sanoi jotain ritarista, se oli jotain sellaista, mikä sai miehen selvästi hätkähtämään. Hän vetäisi syvään henkeä ja tuijotti tiukasti toista, kuin voisi vaientaa toisen lörpötyksen katseellaan ja saisi sillä tavoin heti suunvuoron. Keskeyttää hän ei silti tahtonut, vaan odotti, vaikkakin selkeästi malttaamattomana, eikä mies tainnut enää kauheana kuunnellakkaan mitä toinen oikeasti enää sanoi. Lopulta hän sai tilaisuuden puhua, eikä antanut toisen jatkaa, tai ensimmäisen tuttavansa puhua, vaan sylkäisi sanat suustaan kuin ne olisivat polttaneet hänen kieltään. "Mitä sinä sanoit ritarista? Mitä tarkoitat, että edesmennyt?!" Hän siirtyi hieman lähemmäksi naista ja näytti kieltämättä siltä, että voisi nostaa tämän ilmaan ja ravistaa, jos ei saisi vastauksia ja vähän äkkiä. Mies oli unohtanut niin tervehtimisen, hyvät käytöstavat naisten läsnäollessa, että sen, missä oli. Mutta jokin, ehkä haarniskansa kilahdus sai hänet hieman rauhoittumaan ja jopa siirtämään painopistettään niin, että hänen koko pitkä olemuksensa kallistui aavistuksen taaksepäin. Hän kuitenkin selvästi yhä odotti vastausta kysymykseensä.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 5, 2015 1:02:07 GMT 3
Kissamainen olento ei tuntunut suuremmin häkeltyvän saamaansa laimeaa vastaanottoa (kuin tämä ei olisi oikeastaan ollut edes suuri yllätyskään) , mutta pitkän, tumman miehen muodollinen puheenparsi sekä tervehdys jonka tämä soi siitä huolimatta että nainen oli tuntunut ohittavan itse moiset varsin tuttavalliseen tapaan sai sentään aikaan pienen kulmien kohotuksen jota tosin taisi olla aavistuksen hankala nähdä turkin peittämillä mustilla kasvoilla. Nainen joutui kallistamaan päätään melkoisesti vilkaistakseen valitsemaansa juttukumppaniaan varsin yläviistoon, ennen kuin tämä kuitenkin vastasi tervehdykseen lähestulkoon vain pienellä nyökkäyksentapaisella, joka ei ollut muodollisuutta nähnytkään. Toisen vastaus naisen varsin kutsumattomaan keskustelunavaukseen kirvoitti kuitenkin jälleen pienen hymähdyksen olennon kurkusta, kuin jokin olisi huvittanut tätä... tosin, rehellisesti tämä tuntui näin lyhyelläkin tuttavuudella vaikuttavan tältä suurimman osan ajasta joka tapauksessa. "Tuskin se vaatisi kenekään sortamista tai kunnian rikkomista siinä vaiheessa kun koko touhu on noinkin läpinäkyvää" nainen lausahti nojautuen mukavammin seinäänsä vasten luodessaan itsekin puolittaisen katseen kohti väkijoukkoa, kukaties ohikiitävän hetken aavistuksen terävämmin keskenään hihittävien aatelisrouvien suuntaan. "...vaikka olet kaiketi oikeassa. Tuskin kukaan tahtoo tulla huijatuksi, mutta kukaties muutama kolikko sinne tänne voidaan laskea jonkinlaiseksi... hyväntekeväisyydeksi?" tämä jatkoi hetken mietittyään, raaputtaen ohimennen kynnellään kuononpieltään. Olento ei tuntunut olevan moksiskaan jututtaessaan näin kutsumatta itseään reilusti kookkaampaa, vakavaa soturia mutta mustaturkki vaikutti silti siltä että olisi saattanut hyvinkin vielä sanoa jotain.... ellei jokin olisi keskeyttänyt tätä.
Kukaties kolmaskin melkoisen huonosti väkijoukkoon sulautuva muukalainen oli pistänyt kissaihmisenkin silmään aikaisemminkin, mutta tämä tuntui varsinaisesti oivaltavan tämän vasta kun joku alkoi äkkiä tunkeutua joukon lävitse melkoisen kovalla tohinalla, suoraan heitä kohti. Ilmestys sekä tämän määrätietoinen (sekä huonosti sopivan panssarin vuoksi melkoisen äänekkäästi koliseva) harponta tuntui nappaavan jopa katin yllätyksellä. Mustaturkkisilla kasvoilla kävi hetkellisesti suorastaan häkeltynyt ilme (siitä huolimatta että hän tuskin oli itsekään kysellyt millään tavalla oliko hänen seuransa edes haluttua) kun panssaroitu nainen suori heidän luokseen, pamauttaen ilmoille pontevan ja kukaties jokseenkin huonosti laskelmoidun tervehdyksen, joka pakotti olennon liikahtamaan enemmänkin refleksinomaisesti kuin mitenkään muuten pois innokkaan huitaisun tieltä. Hölmistynyt katti tuskin ehti edes vastata tervehdykseen saati päästä kunnolla ajan tasalle kun uusi tulokas jo jatkoikin, yhtälailla innokkaasti sekä varsin... no, ritarilliseen puheenparteen, jos näinkin stereotyyppinen kuvaus sallittaisiin. Mutta vaikka tulokas puhuikin nopeasti, tuntui mustaturkki silti piakkoin saavan ainakin jossain määrin kiinni tapahtumista, vaikka puheenvuoroa taisi ollakin jokseenkin turha haikailla. Tämä vilkaisi ensin niin suomukasvoista naista kuin tuntumassaan seisovaa tummaa soturiakin päätyen räpäyttämään hieman silmiään äkätessään tämän äkillisen kiristymisen. Vaikutti siltä että joko tämä tosiaankin suhtautui äkilliseen seuraan todella huonosti... tai sitten tekeillä oli jotakin muuta. Ja varsin pian tämä selvisikin, kun uuden tuttavuuden harhauduttua hetkeksi mies äkkiä sylkäisi terävän kysymyksen suustaan, tivaten edesmenneestä ritarista jonka panssaroitu suomukasvoinen oli juuri maininnut. Kissamainen olento vilkaisi kaksikkoa aavistuksen hämillään, ennen kuin kohotti aavistuksen sovittelevasti käsiään siitä huolimatta että pistävä katse tai sanat eivät olleet edes suunnattu hänelle, aistien kuitenkin ilmapiirin kiristymisen.
"Rauhoitu, uskoisin että hän puhuu siitä mitä varten nämä ihmiset ovat täällä. En lukenut koko tekstiä, mutta siinä kyltissä mainittiin jokin ritarin jäämistö, mitä täällä kaiketi havitellaan. Kuoli jotenkin, nyt omaisuus on kaupan. Tai ainakin se mitä tästä on jäljellä" katti huomautti nopeasti kuin olisi lähes jo uumoillut jonkinlaista katutappelua alkavaksi, viitaten sitten toisella kädellään ihmisjoukon ohitse paljonpuhuvan kyltin suuntaan. Varsin pian katsen kääntyi kuitenkin takaisin kahteen panssaroituun, nokittelevaan tapaukseen, luoden jokseenkin arvioivan katseen kumpaankin yrittäen päätellä mitä oli tekeillä. Mies eittämättä vaikutti ylireagoivan melkoisesti muukalaisen jokseenkin liiankin innokkaaseen, mutta sentään sinänsä viattomaan tiedusteluun... ellei tähän syystä tai toisesta liittynyt tälle jotakin henkilökohtaista?
|
|
|
Post by submarine on Nov 5, 2015 1:37:35 GMT 3
Vaikka äänekäs, suomuilla silattu nainen eittämättä saikin aikaa hämminkiä ja paheksuntaa, ei jo aikaisemmin samaan pyrkinyt mies selvästi aikonut jäädä toiseksi. Moni käänsi taas katseitaan, kun tämä alkoi kiihtyneesti tiukata mistä edesmenneestä ritarista oli edes kyse, siinä määrin kiihtyneenä että tuntui olevan melkeinpä aikeissa käydä suoraan käsiksi naiseen. Ja niin reteästi kuin hän itsekin oli tunkenut paikalle pitämään meteliä, tuntui äkillinen reaktio saavan suomuisenkin epäröimään. Hän ähkäisi ja hapuili hetken, yrittäen tavoitella jotakin vastausta kysymykseen ja olemukseen, joihin ei selvästikään ollut varautunut. "Minä... kun se..." nainen aloitti, kohottaen pitkäkyntistä kättä kohti varastorakennusta ja sen ovea, jossa HUUTOKAUPPA-kyltti edelleenkin komeili. Ei hänkään välttämättä ollut odottanut mitään peittelemättömän reteää vastatervehdystä tai samanlaista asennetta, mutta moinen päälle tunkeminen (siitä huolimattakin, että hän itse oli jo tunkenut varsin likelle pitämään meteliä) sai siltikin haparoimaan. Ei kauaksi aikaa, mutta siltikin. Hätäisesti suomuinen kohotti toista kättään tielle, kuin yrittäen pitää päälle tunkevan edes hieman kauempana. Kaikeksi onneksi se tuntuikin saavan tähän siinä määrin järkeä, että pitkä ja jämäkkä mies hellitti hieman. Siltikin tämä oli selvästi kiihtynyt kuulemastaan. "Siis... tarkoitan että sen urhoollisen ritarin, joka päätti päivänsä tässä jokin aika sitten. Sen, josta väki nyt puhuu ja jota he surevat valmistautuessaan... tuota... käymään kauppaa hänen omaisuudellaan", nainen yritti parhaansa mukaan selittää, haparoiden tosin jonkin verran itsekin yrittäessään parhaansa mukaan sovittaa koko tapausta edes jossakin määrin ylevän kuuloisiin raameihin. Se oli melkoisen vaikeaa kun asian esitti mitenkään suoremmin... eikä sitä tainnut auttaa sekään, miten joku vähemmän varovainen tyrskähti taustalla kuullessaan väitteen mukaan surevansa edesmennyttä maaherraansa.
Koko tilanne uhkasi jäädä häilymään jonkinlaiseen epätietoisuuteen, kunnes sitten kaiken keskelle harppasikin äkkiä kolmas outo matkalainen, tällä kertaa enemmänkin kissamainen, selvittelemään asiaa. Tämän sanat taisivat kaikeksi onneksi (tai ainakin toivottavasti) selventää tilannetta edes hieman, ja jos ei muuta, tarjosivat ne suomuiselle naiselle ainakin jonkinlaista hataraa tukea. Hän tuli nyökänneeksi hiukkasen varovaisesti kissan suuntaan, ennen kuin sitten suoristautui taas jämerämpään ja tukevampaan asentoon kun alkoi olla varma, ettei mies ollut ainakaan rynnimässä päälle. "Sir Albrecht Morad, suuri sankari ja monet vaarat kohdannut soturi, menehtyi seitsemänkymmenen-ja-jotain iässä rauhallisesti kotonaan kesällä. Hänen urotyönsä elävät varmasti ikuisesti, mutta hänelle ei jäänyt yhtään perillistä, ja nyt hänen omaisuuttaan ollaan jakamassa häntä suremaan jääneen väen kesken. Siis... rahasta, muodollisesti? Tuota... niin, hänet haudattiin lähitienoolle jo silloin. Siellä oli oikein komea patsas!" nainen kertoi, sävyyn joka eittämättä kieli hänen tiukanneen samat tiedot jo itsekin läpi paikallisilta, kukaties useaankin kertaan. Jälleen lähistöltä tyrskähdettiin, mutta syypää ehti näyttää jo kovin viattomalta kun suomuinen viskasi katseen ympärilleen. Se palasi kuitenkin nopeasti takaisin kookkaaseen mieheen, nyt jopa hieman arvioivammin. "Tunsitteko te Sir Albrechtin? Oletteko tekin kukaties ritari?" nainen tiedusteli kaikkea muuta kuin erityisen hienovaraiseen sävyyn, silmäten miestä tarkasti läpi kuin etsien jotakin mystisiä merkkejä siitä, miten tämäkin olisi ehkä saattanut olla jokin urotöitä tekevä sankari. Ohimennen katse käväisi varovasti myös kissamaisessa naisessa, yrittäen kaiketi saada selville liittyikö tämäkin jotenkin asiaan. "Ja te... olette aseenkantaja?" suomuinen tohti epäillä, kun ei parhaalla yritykselläkään saanut tehtyä kissasta erityisen ritarillista. Lopulta moinen oli joka tapauksessa kaiketi vain kohteliaisuus, sillä ritariasia tuntui kiinnostavan paljon enemmän kuin mikään muu. Totta puhuen naisella tuntui olevan omaakin sanottavaa siinä määrin, ettei hän edes jäänyt odottamaan vastauksia, vaan avasikin heti uudelleen suunsa.
"Minä olen Sir Pirra Suomukalpa. Minä olen myös ritari! On harmi etten koskaan ehtinyt tavata Sir Albrechtia. Hän oli varmasti hieno mies!" Pirra töksäytti esille, jääden innolla odottamaan, josko tästä kuitenkin saataisiin vielä uljas ritarien kohtaaminen. Samalla hän asetti kantansa kiveykseen ja toisen kätensä miekalle tavalla, jonka ainakin tuntui olevan uljas.
|
|
|
Post by zetsumei on Nov 5, 2015 13:15:18 GMT 3
Miehestä sana hyväntekeväisyys oli ollut kissamaiselta naiselta oikein huomioitu, vaikka hän itse ei ollutkaan ehtinyt sitä sanaa käyttämään. Eikä ehkä olisikaan, useimmat ihmiset kun eivät olisi tahtoneet olla mitään hyväntekeväisyyskohteita, vaikka rahaa oli tiukasti. Kun taas, hassua kyllä, ne joilla oli rahaa, ottivat sitä mielellään hyväntekeväisyytenä vastaankin. Jos taas joku olisi arvioinut miehen varakkuutta, niin kai tästä näki, että haarniska oli tälle tehty, se istui kuin hansikas ja tekotapa oli varsin hienoa jälkeä, erillaisine kiemuraisine kuvioineen. Turkisosat, jotka pilkottivat haarniskan saumojen välistä vihjasivat siihen, että miehellä oli joko jonkinlainen pakkomielle turkiksiin tai sitten valmius mennä kylmiin oloihin, mihin kieltämättä viittakin, paksu ja varmasti painava turkiskomeuskin viittasi. Tai sitten hänellä vain oli pakkomielle turkiksiin. Miehellä siis kaikesta päätellen oli rahaa, vaikka näyttikin täysin istuvaan haarniskaan pudonneelta barbaarilta, jonka olisi voinut kuvitella kirmaavan jollain arolla, pieni lannevaate juostessa heiluen. Toki hän olisi omien sanojensa mukaan antanut vähistäänkin vieraille kädenojentajille, mutta tämä taisi olla vielä pelkkää puhetta ja rahaa riitti.
Miehen ajatukset hyväntekeväisyydestä olivat kuitenkin kadonneet toisen muukalaisen ilmestyessä ja kertoessa mitä nyt olikin kertonut. Hän kuuli kyllä kissamaisen rauhoitteluyritykset ja tajusi itsekin, että herätti huomiota ja varmasti, pitkänä miehenä, jopa pelkoa. Hän ei kuitenkaan malttanut tai ehkä hän ei voinut lopettaa toisen odottavaa tuijottamista ja lopulta toinen saikin änkytettyä ilmoille siitä, että uljas ritari oli kuollut. Samaa toinenkin oli sanonut, hän itse ei ollut lukenut kuin kyltin huutokauppa ja kaikki muu tuli nyt järktyksenä. Mies perääntyi hieman, pari askeltakin itse asiassa ja puisti päätään hieman. "Kaikki on pilalla.." Hän vetäisi henkeä ja pakottautui muistamaan miten piti käyttäytyä ja kumarsi varsin syvään. "Olen pahoillani reagtiotani, minä vain.. No, oletin jotain muuta tältä reissulta kuin kuolleen miehen tavaroiden huutokauppaa.." Miehen käsi laskeutui kuin huomaamatta tämän lanteilla riipuvalle nahkalaukulle ja hetken aikaa hän näpersi sen kansiläpän kiinnitysnaruja, ennen kuin huokaisten lopetti senkin. Hän antoi liskomaisen otuksen kertoilla kuulemaansa ja nyökytteli vain hieman päätään, selvästikkään kykenemättä oikeastaan sisäistämään paljoakaan. Toisen kysymys hänen ritariudestaan sai miehen hätkähtämään, mutta tämä ei ehtinyt kuin suutaan avata, kun toinen jo jatkoi. Hän vilkaisi vieressään olevaa kissamaista naista, toisen heittäessä, että tämä olisi aseenkantaja. Kieltämättä hän olisi halunnut tässä kohdin nostaa kätensä ylös ja hiljentää toinen, jotta saisi itsekin suunvuoroa, mutta kohteliaisuudesta ei tehnyt niin. Hän yritti kovasti korvata aiemman ärhentelynsä. Kuitenkin, toisen heittäessä ilmoille nimensä ja sen että oli ritari, pitkä mies näytti siltä kuin olisi saanut iskun vatsaansa ja mies perääntyi askeleen. Hänen kulmansa kurtistuivat ja suusta pääsi vain jonkinlainen ähkäisy, mikä taitaisi olla nyt ainoa, minkä hänestä siinä kohdassa irti saisi. Vaikka, hänellä olisi nyt ollut aikaa puhuakin, toisen viimein pitäessä kenties hengitystaukoa?
|
|
|
Post by spyrre on Nov 5, 2015 21:41:09 GMT 3
Äkillinen käänne seurasi toistaan, kun tumma tuohtunut mies kävi saapuneen innokkaan naisenkin järkytykseksi patistelemaan tätä, tivaten tietoja edesmenneestä ritarista, kuin tämä olisi ollut tälle hyvinkin henkilökohtainen ongelma. Mutta vaikka mustaturkkinen jo lähes jännittyi odottaen jonkinlaista käsirysyä, tuntui kiihtynyt mieskin kuitenkin malttavan itsensä ja kuuntelevan nopeasti ilmoille viskatut selitykset. Kun alkoi vaikuttaa siltä että tilanne oli likimain rauhoittunut rohkeni kissamainen nainenkin rentoutua hieman, jääden kuuntelemaan enemmän tai vähemmän hämmentyneenä niin suomukasvoisen, panssaroidun tapauksen kuin selittäessä enemmän ritarista kuin seuraamaan tumman miekkosen synkistymistä. Tämä reaktio eittämättä sai kissaihmisen vilkaisemaan toista arvioivasti kerran kuin toisenkin, vilkuillen kuitenkin jälleen selittämisen makuun päässyttä suomukasta tapausta. Ensisäikähdyksestään huolimatta tämän selitysinto ei tuntunut ainakaan laantuneen, vaan tämä kävikin nopeasti tivaamaan oliko miekkonen tuntenut edesmenneen... kysymys, joka eittämättä oli jo noussut mustaturkinkin mieleen.
Katti katsoi ainakin toistaiseksi parhaaksi olla tunkematta kaksikon väliin, kun nämä tuntuivat aloittelevan jonkinlaista (jokseenkin yksipuolista) keskustelua, jolle hän ei voinut olla ohimennen hymähtämättä aavistuksen huvittuneesti. Kuitenkin uuden tuttavuuden tomerasta innokkuudesta huolimatta tuntui mies puolestaan synkistyvän entisestään, saaden kissan suunnalta jokseenkin valpastuneen katseen kun tämän korvat tavoittivat toisen synkeät mutinat. Miekkonen tuntui suorastaan rehellisen järkyttyneeltä kyseisen ritarin kuolemasta saaden kuitenkin pian jälleen kiinni hermoistaan, ja pahoittelikin käytöstään kunnes innokkaasti puhuvan suomuisen naisen tivaus tämän ritariudesta tuntui syystä tai toisesta saavan tämän lähes kavahtamaan. Kissaihminen räpäytti silmiään, jääden hetkeksi vilkuilemaan tätä eittämättä jo vedellen tilanteesta jonkinlaisia johtopäätöksiään, tosin vain tullakseen äkkiä keskeytetyksi. Hetkeksi taustalle unohtunut mustaturkkikin tuntui hätkähtävän takaisin nykyhetkeen kun nainen kolisevassa panssarissaan äkkiä arveli häntä jonkin sortin aseenkantajaksi, joka tuntuikin sotkevan olennon pasmat hetkeksi melkoisen lahjakkaasti. "Mitä? Enkä ole!" katti töksäytti kuin jopa hieman tuohtuneena moisesta oletuksesta, päätyen ristimään entistä närkästyneemmin käsivartensa rinnalleen kun suomuinen tapaus ei jäänyt edes kuuntelemaan vastausta ennen kuin jatkoi omiaan... tosin tumman miehen tunnuttua vaienneen.
Kissa katsahti ensin pitkää miestä ja sitten jälleen tomerasti poseeraamaan asettunutta muukalaista joka tuntui lähes uhkaavan jäädä tähän hätään yksin esittäytymisensä kanssa, joka eittämättä sai mustan kulman jälleen kohoamaan aavistuksen. Silmänräpäyksen verran tilannetta punnittuaan mustaturkkinen nainen viimein huokasi, astahtaen aavistuksen eteenpäin kohti mahtipontisesti "Sir Pirraksi" nimettyä, suoristaen itsekin hieman jäntevää selkäänsä. "Kas, ritari aivan? Cathryn. Minä olen vain vaatimaton seikkailija. Tunnut tietävän paljon tästä... edesmenneestä sankarista, vaikka et häntä tuntenutkaan. Olet kaiketi täällä sitten huutokaupan vuoksi?" tämä tiedusteli nyökäten vaikuttuneena (tai ainakin tähän pyrkien) Pirralle, aivan onnistumatta estämään pientä suupieliensä nykimistä silmätessään tämän enemmän tai vähemmän epä-istuvaa ja omalaatuista panssari-kokonaisuutta. Näytti siltä kuin se mihin tämä oli sonnustautunut olisi vain kiskottu kasaan satunnaisista vanhoista osasista, joista suurin osa tuskin edes istui nuorelle naiselle, mutta tämä kantoi silti tätä yllään sellaisella ylpeydellä ettei Cathryn hennonnut päästää esiin pyrkivää naurahdustaan ilmoille. "...tosin joillekin tämä tapaus taisi tulla huomattavasti ikävämpänä yllätyksenä" mustaturkki lisäsi kohta, luoden pienen miettivän silmäyksen hiljaiseksi vajonneen pitkän miehen suuntaan. Kaiketi tämä oli saanut edes hetken aikaa koota itseään jos tämä tahtoisi viimein sanoa jotakin, vaikka tästä eittämättä näki jo päällepäinkin että jokin oli saanut tämän varsin tolaltaan.
|
|
|
Post by submarine on Nov 5, 2015 23:06:36 GMT 3
Välikohtaus ei ollut nyt menossa ollenkaan Pirran toivomaan suuntaan, eikä oikein mihinkään suuntaan mitä hän oli muutenkaan odottanut. Jopa hän kykeni sanomaan, että pitkä ihmismies käyttäytyi oudosti juuri nyt. Paremman puutteessa nainen yritti selittää mistä oikein oli kyse, mutta se ei ainakaan auttanut millään tavalla, tuntui vain murtavan miestä pahemmin. Hän heilautti kättään melkein varovaisesti tämän pahoitteluille, ennen kuin yritti sitten kuitenkin jatkaa puhumista. Ohimennen suomuisessa päässä ehti jo käväistä, olisiko kukaties ollut parempi vaieta kokonaan, mutta moinen oli jo liian myöhäistä. Mies ei kyllä vastannut oikein mitään kun hän tiedusteli tämänkin mahdollisesta ritariudesta... mutta tämän vierellä seisonut kissamainen tapaus sitäkin kärkkäämmin. Ainakaan tämä ei selvästikään ollut sitten mikään aseenkantaja. Kaikeksi onneksi Pirra onnistui peittämään hämmennyksensä koko tilanteeseen julistamalla nopeasti oman nimensä ja arvonsa. Hetkisen hän ehti elätellä toivoa, että ainakin se saisi aikaan jotakin, mutta... kieltämättä reaktiot olivat varsin laimeita. Ihmismies oli mennyt melkoisen vastaamattomaksi, ja vaikka kissa puhuikin, ei siinä ainakaan ollut mitään erikoisempaa kunnioittavaa ihmettelyä, tai muutakaan sellaista. "Tuota... niin, kyllä! Olen täällä ottamassa osaa huutokauppaan ja kunnioittamassa edesmenneen sankarin muistoa! Jos vain mahdollista, toivon voivani kantaa jotakin hänen varusteistaan uusiin taisteluihin", Pirra julisti, haparoiden ensin hieman mutta tarraten sitten parhaansa mukaan kiinni Cathryniksi itsensä esitelleen naisen esittämään kysymykseen. Sitä yritettiin vielä painottaa uudella napakalla eleellä, mutta mokoma sai kypärän jälleen keikahtamaan hänen päässään epäedulliseen asentoon. Se kirvoitti suomuisesta ähkäisyn ja sihahduksen, ennen kuin hän kiskaisi mokoman nopeasti parempaan asentoon. Jos ei muuta, taisi pieni takaisku hiljentää hänet muutamaksi hetkeksi, siinä määrin että hän hiljeni ja onnistui jopa kuulemaan toisen vähemmän riemukkaan kommentin siitä, miten kaikki eivät selvästikään ottaneet tilannetta aivan yhtä hyvin.
"... niin pelkään pahoin. Surullista, miten kohtalo koettelee!" Pirra sai hetken empimisen jälkeen vastattua, yrittäen parhaansa mukaan kuulostaa edelleenkin mahdollisimman ritarilliselta. Koko tilanne kuitenkin söi sitä kiusallisen pahasti, eikä edes Sir Suomukalpa onnistunut saamaan sanoihinsa enää kovinkaan kummoisia äänenpainoja, kun vieressä joku toinen oli mennyt uutisista suorastaan murtuneen hiljaiseksi. Hetken nainen seisoikin epävarmasti paikoillaan, vilkaisten ohimennen mieheenkin uudemman kerran kuin elätellen toivoa tämän toipumisesta. Tilanne ei kuitenkaan tainnut olla helpottumassa aivan näin helpolla, ja hetken kiusaantuneen häilymisen jälkeen hän sitten selvittelikin yskäisten kurkkuaan. "Te... ette sitten ole mitään ritareita tai jaloja muutenkaan?" suomuinen nainen varmisti vielä varovasti, ennen kuin sitten huokaisi. "Sääli. Siis, sääli että seisomme näin surullisen tilanteen edessä", hän puuskahti, korjaten kuitenkin nopeasti sanojaan edes hieman vähemmän epämääräisille urille. Oli kaiketi parempi olla ainakaan ehdoin tahdoin haastamatta riitaa juuri nyt... olkoonkin, että lyhythäntäinen oli lopulta puhunut pelkästä rehellisestä sydämestään. "Mutta jos ette ole täällä huutokaupan vuoksi, niin mikä teidät tuo tänne?" Pirra heitti vielä vähemmän jäykästi ja pakotetusti, yrittäen kaiketi saada aikaan edes jonkinlaista keskustelua, joka ei olisi tuntunut niin kiusaantuneelta. Sanat oli kyllä tarkoitettu molemmille, mutta kultaisten silmien katse käväisi eritoten vaienneessa miehessä, kuin elätellen toivoa että tämä alkaisi taas puhua. Tämä oli selvästikin musertunut kuulemastaan ja liittyi jotenkin edesmenneeseen ritariin, mistä hän halusi ehdottomasti kuulla lisää, mutta tuntui kovin hölmöltä heitellä mitään olettamuksia jollekulle joka ei edes vastannut niihin. Oli parempi kaiketi elätellä jonkinlaista toivoa siitä, että tämä itse varmistaisi hänen oletuksiaan...
|
|
|
Post by zetsumei on Nov 6, 2015 17:31:21 GMT 3
Mies katseli taivasta, kuin odottaen, että sieltä mätkähtäisi alas jotain, mikä ratkaisisi hänen kaikki murheensa. Kenties peräti iso kivenlohkare, joka pyyhkisi miehen kokonaan maailmankartalta. Hän tiedosti olevansa jälleen röyhkeä, koska ei ollut esitellyt itseään, vaikka sir Pirra Suomukalpa olikin niin tehnyt ja myös Catherineksi esittäynyt kissamainen nainen oli nimensä kertonut. Mutta sillä hetkellä, hän ei tiennyt mitä olisi ylipäänsä sanonut. Mies katseli pilvien lipumista taivaalla vielä hetken ja laski sitten katseensa, kuin harkiten vielä hetken koko tehtäväänsä tässä maailmankaikkeudessa ja laski sitten kätensä lepäämään miekkansa kahvalle. Ei mitenkään uhkaavasti, vaan rennosti, kuin miekan kahvan päässä oleva nuppi olisi tuntunut hänestä rauhoittuvalta. Kaikessa tässä oli kuitenkin mennyt niin kauan aikaa, että mies oli auttamattomasti myöhässä esittelyistä ja niinpä oli sama antaa muiden keskustella rauhassa asiansa loppuun, ennen kuin hän edes kuvittelisi alkavansa puhumaan. Saipa hän tällä tavoin myös lisäaikaa miettiä omia ongelmiaan, tai lähinnä sitä suurinta ongelmaa, joka liittyi kuolleeksi kerrottuun ritariin. Sivukorvalla hän kuunteli miten sir Pirra kertoi aikovansa osallistua huutokauppaan, saadakseen itselleen jotain varusteita taisteluun kannettavakseen. Mies ei ollut vähääkään yllättynyt, että toinen tykkäsi muiden vanhoista varusteista, kun katseli tämän varustusta ja kuin sen ajatuksen vakuudeksi, toisen kypärä luiskahti sivuun. Mies käänsi katsettaan hetkeksi kohti huutokauppaa ja päästi lopulta irti miekkansa kahvasta, vaikkei selvästikkään ollut vielä tarpeeksi rentoutunut niin tehdäkseen. Sir Pirra sai kypäränsä suoristettua ja jatkoi rupatteluaan, esittäen lopulta kysymyksen siitä, mitä he täällä tekivät, jos eivät olleet saapuneet tapaamaan ritaria. Mies palautti katseensa Sir Pirraan ja kumarsi hieman ensin tälle ja sitten vielä Catherinelle. "Suonette anteeksi epämääräisen käyttäytymiseni, olen.. Matkannut pitkään tavatakseni täällä asuvan ritarin ja olen.. Hyvin pahoillani kuullessani, että hän on kuollut."
Miehen kulmat kurtistuivat hieman, kuin sanottavaa olisi aiheeseen liittyen ollut enemmänkin, mutta hän jätti sen tällä kertaa sanomatta ja painoikin sen sijaan kättään sydämensä kohdalle haarniskassa ja kumarsi muodollisesti. "Sir Pirra Suomukalpa, neito Catherine, olen hyvin otettu tästä mahdollisuudesta esittäytyä, vaikka teenkin sen näin kömpelön myöhässä. Minut tunnetaan näillä main Belvyr Barbaarina. Ja ei.. En ole ritari, enkä näillä seuduin paljoa muutakaan.." Hän laski kätensä alas, vilkaisi taivasta ja sai jostain aihetta pieneen hymyyn, ennen kuin huokaisi hieman ja laski katseensa. "Ja kuten sanoinkin, tulin tänne tavatakseni ritarin.. Minulla oli hänelle viesti.." Mies sipaisi hieman pientä nahkaista laukkua, jolle oli jakanut aiemminkin tänään huomiotaan. Hän käänsi katseensa kohteliaasti Catherineen, odottaen tahtoisiko tämä kertoa tulonsa syytä. Toisaalta miehen olisi pitänyt antaa naisen puhua ensin, mutta koska hän ei ollut vielä edes esittäytynyt, oli Belvyr päättänyt, että tässä tilanteessa olisi parempi jos hän avaisi suunsa edes tämän verran. Mies vaikutti nyt olevan taas enemmän tilanteen ja itsensä herra, mikä varmasti parantaisi tämän kykyä osallistua keskusteluunkin.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 6, 2015 19:28:19 GMT 3
Vaikka ilmapiiri tuntui äkkiä latistuneen melkoisesti, kissanainen kuitenkin sai pian jälleen kiinni yleisestä rennohkosta olemuksestaan, vaikka kookas mies heidän tuntumassaan seisoi edelleen hiljaa ja kuin hyvinkin nujertuneena kuulemastaan käänteestä. Katti katsoikin parhaaksi kääntää hetkeksi huomionsa jutustelevaan Pirraan, pienen hymyn päätyessä pyyhkäisemään olennon kuonon ylitse kun toinen kertoi tohkeissaan tahtovansa yrittää jotakin tämän "suuren sankarin" varusteista itselleen. "Hmm, toivokaamme että sinua onnistaa sitten. Jos tämä ritarimme menehtyi vanhaan ikään kotonaan, voisi olettaa hänen varusteidensa olevan ainakin hyvää tekoa. Tai vähintään... onnekkaita" nainen lausahti yrittäen parhaansa mukaan kuulostaa vakavalta kun Pirra joutui jälleen korjaamaan sivuun keikahtanutta kypäräänsä, pudistaen ohimennen päätään hieman pahoittelevasti kun tämä vielä varmisti etteivätkö he varmasti olleet ritareita tai mitään tämän uljaampaa. Hieman jälkiajatuksena hän tuli hoksanneeksi sanojensa kukaties kuulostavan jokseenkin ikävältä vanhan ritarin kuolemasta selvästi yllättyneelle miehelle, kissaihmisen vilkaistessa pikaisesti tämän suuntaan huppunsa varjoista kaiketi peläten tämän synkkenevän entisestään.
Kuitenkin kun suomuinen nainen tiedusteli varovaisesti mitä varten he sitten olivat paikalla jos ei itse huutokauppaa varten, havahtui hetkeksi synkkyyteensä unohtunut mieskin jälleen puhumaan. Mustaturkki käänsi vihreän katseensa jälleen tämän suuntaan kun tämä pahoitteli käytöstään, räpäyttäen hieman silmiään miekkosen pettyneelle toteamukselle että tämä oli matkannut pitkän matkan tavatakseen kuolleen ritarin. "Huh. Etsitte juuri häntä? Sitten ymmärrän pettymyksenne, melkoisen surkeaa onnea" kissa vastasi, huokaisten sitten jokseenkin dramaattisesti. Ohimennen tämäkin nyökkäsi Belvyrin esittäytymiselle, vaikka syystä tai toisesta olennon kuonolla kävi pikaisesti pieni, lähes huomaamaton tyytymätön nyrpistys kaiketi tämän puhuttelun johdosta. "Noh, luulen ettei liiallinen muodollisuus tällaisessa tilanteessa ole tarpeenkaan. Pelkkä Cathryn riittää" tämä huomautti korjaten hieman asentoaan. Tumman viitan alta häivähti esille pilkahdus jotakin joka muistutti myös epäilyttävästi miekankahvaa naisen molemmilla kupeilla, jolle tämäkin laski puolihuolimattoman luontevasti pitkäkyntisen kätensä, naputellen tätä mietteliäästi puhetovereitaan silmäillen. Vaikka olento olikin esittäytynyt jonkin sortin vaeltelijaksi, vaikutti ainakin aseistus olevan laatua jollaista ei olisi aivan jokaisella tien tallaajalla olevan varaa, ja jo häivähdys lyhyttä, leveähköä huotraa ja kädensijaa kieli jostakin likimain yhtä eksoottisesta kuin kantajansakin. "Mutta... no, en kaiketi ole täällä varsinaisesti juuri huutokauppaa silmällä pitäen, mutta ajattelin että nyt kun kerran olen täällä, voisin samantien vilkaista näenkö jotain joka voisi olla tavoittelun arvoista. Saattaahan se hyvinkin olla että jollakulla tällaisella henkilöllä olisi jotakin... kiinnostavaa." Cathryn palasi nopeasti aiheeseen, katsahtaen sitten huppunsa varjoista jälleen Belvyriä. "Eh, ikävä kyllä vanha kunnon Albrecht vai mikä hänen nimensä olikaan, taitaa ainakin olla viestien vastaanottamisen tuolla puolen. Jos kyseessä oli tärkeä sanoma, niin kukaties voit välittää sen vaikka jollekulle hänen sukulaiselleen? Jos asian jättäminen sikseen ei houkettele, siis."
|
|
|
Post by submarine on Nov 7, 2015 3:23:34 GMT 3
Vaikka koko tilanne olikin joutunut huomattavasti vähemmän helpon uljaille urille, tarttui Pirra silti hanakasti hyvään aiheeseen, kun sellaista nyt eteen tarjottiin. Vaikka ei ritari (tai edes aseenkantaja) ollutkaan, tuntui Cathryniksi itsensä esitellyt tapaus silti kiinnostuneelta vanhan ritarin varusteista ja muusta sellaisesta, tai ainakin nyt suunnilleen halukkaalta puhumaan aiheesta. Suomuinen nainen nyökyttelikin napakasti tämän arvellessa ritarin varusteiden olevan hyviä, tukien varmuuden vuoksi toisella kädellään kypäräänsä ettei se olisi kellahtanut taas huonoon asentoon. Hän tuskin edes malttoi antaa kissalle aikaa puhua loppuun. "Kyllä! Sir Albrechtin kerrotaan olleen suuri soturi ja tehneen monia urotekoja! Varmasti hänen varusteensakin ovat siis ensiluokkaisia ja ritarillisia! Olisi suuri kunnia saada kantaa jotakin hänen varusteistaan uusiin koetuksiin!" nainen julisti, melkeinpä polkaisten jalkaa pelkästä kiihtyneestä ihannoinnista. Ympärillä seisovien tuhahtelu oli käynyt siinä määrin kiivaaksi, että edes hänen asenteensa ei enää tarjonnut todellista suojaa silti, mutta siitä huolimattakaan suomuinen ei sallinut sen näkyä muuten kuin nopeana silmäkulman nykimisenä. Tavallinen väki ei selvästikään aivan ymmärtänyt asioiden merkittävyyttä, mutta mitäpä muuta saattoikaan odottaa? Ajaakseen moisen ylenkatsonnan kauemmas nainen yritti jatkaa vielä entistäkin jämäkämmin. "Kukaties Sir Albrecht itsekin on kantanut jonkin edeltäjänsä varustetta, kunnioittaen sen edellistä kantajaa ja tuoden sille lisää kunniaa. Kyllähän sellaisen kuuluisi jatkaa matkaa uusiin seikkailuihin!" Pirra tokaisi kärkkäästi, sävyyn joka kertoi ettei hänessä ollut juuri nyt pisaraakaan ironiaa - mutta sitäkin enemmän halua osoittaa miten totinen oli.
Mahtipontisuutta tai ei, sai se taas väistyä kovin nopeasti, kun vaitonaiseksi mennyt mies äkkiä kuitenkin puhui. Tämä oli ilmeisesti saanut selviteltyä ajatuksiaan ja avasi nyt suunsa, pahoitellen aikaisempaa "epämääräistä käytöstään" ja kertoen hieman taustoistaan. Pirra vilkaisi tähän hieman hämillään, heilauttaen taas nopeasti kättään kuin yrittääkseen vakuuttaa ettei ollut erityisen hermostunut moiseen. Siltikin hän tuli vaihteeksi kuunnelleeksi jopa varsin vaiti mistä oli kyse, tohtimatta keskeyttää tätä. Eittämättä näin traaginen tarina ansaitsi tulla kerrotuksi. Jopa Cathryn sai puhua ensin, eikä suomuinen ritarintapainen edes kommentoinut tämän kertoessa miten oli liikkeellä vain sattumalta ja uteliaisuudesta. Vasta, kun nainen ehdotti miten tappion kokenut Belvyr voisi kukaties välittää viestinsä ritarin sukulaiselle, ähkäisi hän kovin kovaäänisesti. "Mutta hänellä ei ole sukulaisia! Ei ainakaan yhtään läheistä! Sir Albrecht ei jättänyt perillisiä tai seuraajia", Pirra voihakisi melkeinpä tuskaisasti, laskien hetkeksi päänsä kunnioittavaan sävyyn. Selvästikin uljaan ritarin karu kohtalo suretti häntä melkoisesti, kuten myös Belvyrin, joka tuskin saisi mitenkään ratkaisua ongelmaansa kovinkaan hyvin, vaikka olikin tarponut sitä varten pitkän ja varmasti vaativan matkan. "Belvyr Barbaari, oliko asianne tärkeä? Varmasti teillä oli jokin painava syy taittaa pitkä matka päästäksenne tänne? Tarvitsitteko kukaties Sir Albrechtin apua?" nainen tiedusteli, vilpittömän kiinnostuneena ja osaaottavana. Olihan tämän asian pakko olla tärkeä, monestakin syystä!
|
|
|
Post by zetsumei on Nov 7, 2015 23:10:51 GMT 3
Mies nyökäytti päätään Catherinen pahoitellessa hänen kurjaa tuuriaan. "Niin, tämä on aikamoinen takaisku.. Enkä tietenkään tarkoita vain itseäni, vaan myös näitä ihmisiä täällä.. Menettää niin arvossa pidetty ritari.." Belvyr huokaisi ja puisti hieman päätään. Isompi takaisku, mitä edes hän olisi voinut kuvitella, tahi mitä osaisi selittää. Mies kohotti katsettaan uudestaan, kun Catherine ilmoitti haluavansa jättää neidottelun sikseen ja mies kumarsi kohteliaasti, vaikkei sanonutkaan mitään. Hän koittaisi muistaa toisen haluavan tulla puhutelluksi pelkällä nimellä ja toivottavasti onnistuisi siinä. Välillä mies vilkaisi Sir Pirraa ja sitten väkeä, joka katseli heitä ja näyttivätpä nämä juoruilevankin sekalaisesta seurakunnasta, jotka olivat ilmestyneet aivan huutokaupan tuntumassa tänne. Toisaalta, mies ei ollut vielä täysin perillä siitä, miten sopivasti kumpainenkin hänen keskustelukumppaneistaan oli tänne saapunut. Toki hän tiesi ainakin Sir Pirran motiivit huutokauppaan, mutta asiaa alettuaan pohtimaan, mietti oliko toinen kuullut hautajaisista ja huutokaupasta missä vaiheessa päätöstään tulla tänne. Vai kenties päättänyt kuultuaan. Hänen onnekseen Catherine kertoi juuri oman osuutensa täällä olemiseensa ja mies pisti heti merkille, ettei toinen varsinaisesti kertonut sitä, miksi oli täällä. Se taas oli toisaalta toisen yksityinen päätös, kertoakko täyttä syytään vai ei, joten mies ei kysynyt tarkentavasti tämän tulemisista ja menemisistä. Toisaalta tämä kaikki ei edes kuulunut hänelle, mutta kai Belvyr vain koitti keksiä muuta ajateltavaa kuin ritarin kuolema.
Hän puisti vain päätään toisen esittäessä, että hän voisi viedä viestinsä sukulaiselle ja samassa Sir Pirra kertoikin, ettei sukulaisia ollut. "Se ei ikävä olisi käynyt muutenkaan.. Viesti on.. No, se vaatisi ritarin itsensä vastauksen. Sukulaiset eivät näkisi asialle minkäänlaista arvoa. Toisaalta tämä tieto keventää sitä ikävää tosiasiaa, ettei hänelle jäänyt sukua." Miehen oli tunnustettava tosiasiat ja sen seurauksena hän olisi kieltämättä halunnut tuhota koko viestinkin. Mutta asia nyt vain oli näin ja sen kanssa pitäisi elää. Belvyr kurtisti hieman kulmiaan Sir Pirran tiedustellessa viestin sisältöä ja hän mietti hyvän tovin mitä taas siihen sanoisi. Hän katsoi Sir Pirraa jonkin aikaa, ennen kuin huokaisi. "Tarvitsin suosituksia. Kukaan ei siis ole sen suuremmassa hädässä.. Minun tulevaisuuteni vain.. Ja minä olen ainoa, jolle tämä asia oli tärkeä." Mies sipaisi taas miekkansa päässä olevaa koristetta ja napautti sitä, ennen kuin siirsi kätensä pois. Belvyr sai tosissaan pohtia sitä, kannattaisiko hänen jäädä huutokauppaan, asioiden ollessa niin kuin ne olivat. Selvästi Catherine ja Sir Pirre olivat päättäneet, että kunnoittavin tapa muistaa kuollutta ritaria olisi ostaa jotain tälle kuulunutta ja viedä uusiin seikkailuihin. Miehestä taas tuntui, että se olisi enemmänkin muisto hänen omasta irvokkaasta epäonnistumisretkestään, mutta toisaalta.. Kaksikko oli oikeassa. Hänen tulisi kunnioittaa tätä miestä ostamalla jotain tälle kuulunutta ja kuljettaa sen esineen avulla miehen muiston uusiin uljaisiin ja kunniakkaisiin tekoihin. Missä sitten ikinä hän kohta olisikaan, suunnitelmansa näin äkillisesti mentyä mönkään..
|
|
|
Post by spyrre on Nov 8, 2015 21:58:21 GMT 3
Tällä kertaa Cathryn sai tukahduttaa pienen esiin pyrkivän hymynsä yskähtämällä ohimennen nyrkkiinsä kun kaikesta edelleenkin hyvin intoutunut Pirra ei tuntunut antavan niin latistavan tilanteen kuin pienen joukon tuntumassa seisoskelevan yleisönsä epämääräisen tuhahtelun nujertaa itseään. Tämä tuntui olevan edelleen äärimmäisen vakuuttunut siitä kuinka kunniallinen ja hieno mies vanha ritari oli ollut ilmeisesti edes tätä tuntematta millään tavalla, muistaen sentään kuitenkin painaa murheen murtamana päänsä hetkeksi tämän muistolle, ennen kuin lipsahti takaisin omaan täpinäänsä, joka uhkasi jälleen keikauttaa tämän kypärän kumoon. Kissamainen olento ei lopulta nähnyt kuitenkaan syytä olla nyökkäämättä nuorelle suomuiselle ritarinalulle, oli myönnettävä että tämän innossa oli jotakin tarttuvaa vaikka hän kaikesta päätellen tuskin tiesi edesmenneestä miehestä senkään vertaa kuin kumpikaan seuralaisistaan. "Olet varmaankin oikeassa. Luulen että sir Albert, vai kuka hän nyt olikaan, arvostaisi ajatustasi. Kukaties jokin hänen varusteistaan voisi sitten osoittautua arvokkaaksi vielä jollekulle muullekin... Vaikka näyttää siltä, että sille mitä häneltä jäikään taitaa olla melkoisesti vientiä" nainen totesi, voimatta kuitenkaan olla vilkaisematta ympärilleen katua täyttävässä väentungoksessa. Väkisinkin tämän innokkuus toi mieleen tutut kasvot menneisyydestä, joka sai hänet huolestumaan aavistuksen siitä että Pirra saattaisi vielä joutua pettymään. Kukaties huutokaupan seuraaminen vähintään tyydyttäisi hänen uteliaisuutensa siitä onnistuisiko nuori nainen huutamaan itselleen jotakin. Ikävä kyllä väkijoukosta heidän ympäriltään erottui lukuisia varsin rahakkailta vaikuttavia ja eittämättä tavaroista kiinnostuneita tapauksia seuralaisineen, joka ei välttämättä luvannut tälle hyvää.
Piakkoin, vaikka ei päässytkään pettymyksestään ja nujertuneesta olemuksestaan, Belwyr löysi jälleen puhekykynsä seurattuaan hetken jutustelua kohteliaasti vierestä. Tällä oli tainnut käydä jo melkoisen surkea onni omien suunnitelmiensa suhteen ja Cathryn katsahti miekkosta myötätuntoisesti, Pirran kiirehtiessä jälleen nopeasti ilmoittamaan ettei edesmenneellä ritarilla edes ollut sukulaisia joille tälle suunnatun viestin olisi voinut toimittaa. "...no. Se tietysti vaikeuttaa asioita entisestään" kissamainen nainen puuskahti hieman raapaisten korvallistaan huppunsa lävitse kun barbaari totesi ettei kenestäkään muusta olisi edes ollut hyötyä tähän hätään. Mustaturkki ei osannut kuin päästää ilmoille pienen mietteliään äännähdyksen havahtuen kuitenkin pian kun Pirra kiirehti huolestuneena kysymään varsin suoraan mitä Belwyrin kantama viesti koski. Cathryn katsahti suomukasvoista naista ennen kuin käänsi itsekin lopulta varovaisen kiinnostuneena huomionsa takaisin mieheen kun tämä jäi pohtimaan kysymystä. Hetken aikaa nainen jo arveli ettei tämä ollut aikeissa vastata valmistautuen keksimään jonkinlaista pikaista pelastusta joka voisi viedä asiat uusille urille ennen kuin keskustelu synkistyisi uudestaan, mutta ei lopulta ehtinyt tämän pidemmälle kun Belwyr lopulta vastasikin. Kukaties tämän syy ei ollut aivan yhtä dramaattinen taikka uljas kuin Pirra oli toivonut, mutta tämän sanat saivat kuitenkin mustaturkin pohtimaan asiaa aavistuksen hiljaisuudessa, ennen kuin tämä päästi kurkustaan pienen ymmärryksestä kielivän äännähdyksen. "....ahaa. Ymmärrän. Sitten... tilanne on epäilemättä ongelmallinen" tämä myönsi naputtaen jälleen kynnellään kuononsa pieltä. "Toivottavasti tunnette sitten jonkun muun, joka voisi kirjoittaa suosituksenne" Cathryn huokaisi, ennen kuin vaikeni jälleen hetkeksi mietteliäästi, vilkaisten ohimennen kauempana riippuvan kyltin suuntaan. Ikävä kyllä miehen kaipaamia suosituksia kuolleen miehen huutokauppa tuskin voisi enää tälle tuottaa, mikä oli eittämättä sääli tämän kannalta ellei tämä onnistuisi keksimään jotakin muuta alkuperäisen suunnitelmansa tilalle.
|
|