|
Post by spyrre on Aug 17, 2015 15:54:31 GMT 3
((Awesome, kuulostaa hyvältä. =) Pitää kaiketi vielä miettiä hetken kenet viskaan ja miten. Haluatteko esim. pelata kohtauksen loppuun vielä tästä ja hahmo löytyy vaikka seuraavana päivänä tien varresta, vai rynnisteleekö metsästä vain yllättäen lisää porukkaa? Minulle sopii tietysti mikä vain tuntuu parhaalta, heh.))
|
|
|
Post by submarine on Aug 17, 2015 21:11:25 GMT 3
((Itselleni sopii ainakin kumpi tahansa ihan hyvin. Riippuen siitä mitä mieltä Zetsumei on, niin todennäköisesti ihan sen mukaan mikä tuntuu parhaalta. En usko että tämä illanistuminenkaan kestää järjettömän pitkään enää, joten todennäköisesti seuraava päivä olisi melko helppo.))
Kaikesta huolimattakin ruoka tuntui maistuvan lopulta aivan tarpeeksi hyvin nuorelle velhontapaiselle äskeisen äkillisen ja brutaalin koettelemuksen jälkeen. Ja olipa miten paljon kokeneempi ja karaistuneempi tahansa, ei Tynnen tässä suhteessa juurikaan eronnut toisesta. Hänkin söi hyvällä halulla suoraan kattilastaan. Ja vaikka kultakoruista ja hyvälaatuisista vaatteista olisikin voinut olettaa jotakin aivan muuta, eivät pöytätavat selvästikään olleet soturille mitenkään etusijalla. Kukaties juuri varusteidensa kalleuden vuoksi hän kyllä vältteli kaatamasta ruokaansa päälleen, mutta silti tapa, jolla nainen kallisti muhennosta suoraan astiasta suuhunsa ja maiskutti suuremmin murehtimatta ei varmasti ollut millään tapaa hurmaavaa. Toisaalta, harva sellaisesta välitti muutenkaan taisteltuaan juuri hengestään. Hetken verran leirissä olikin varsin hiljaista kun itse kukin tyytyi syömään. Vasta sen jälkeen oli kaiketi aikaa miettiä muuta, ja soturi vilkaisikin toiseen tämän kiittäessä. "Eipä mitään. Kuten sanottua, tulet muistelemaan tätä kaiholla monta kertaa jos pääset Vissaraniin asti. Kuten kun olet joutunut tekemään koko päivän tuota samaa ja tarjolla on puolihomeisia leivänkannikoita", Tynn vastasi takaisin. Vaikka toinen olikin aikaisemmin ottanut pisteliäät kommentit suoranaisena loukkauksena, ei naisen äänessä ollut minkäänlaista ivaa tai huvittuneisuutta. Hän puhui kokemuksesta, tukien leukansa käsiään vasten samalla kun tuijotteli varsin tasaisesti maassa lojuviin raatoihin. Vasta, kun toinen esitti äkkiä kysymyksen, vilkaisi hän tähän kulmat aavistuksen koholla.
"Tällaistako? Kaiketi. Ei tämä ollut lopulta mikään erityisen raskas juttu. Näillä ei ollut älyä edes sen vertaa että olisivat tehneet tästä ikävää. Ja lopulta niitä oli vain kaksi, eikä siitä seurannut mitään sen pahempaa. Ei varmaankaan tunnu siltä, mutta tämä meni vähällä ja helpolla. Vissaranissa ei tule olemaan yhtä hehkeää", Tynnen vastasi hetken perästä, yrittämättä millään tapaa pelotella toista. Hän pysyi varsin peruslukemilla puhuessaan, kuin koko asiassa ei olisi ollut hänelle mitään erityisen suurta mietittävää. Siltikin nainen päästi tosin mietteliään naksahduksen kielellään, kuin hänellä olisi kuitenkin ollut jotain lisättävää. "Nämä tosin olivat minun perässäni. Turha mennä siihen miksi, mutta tällä kaikella oli edes jokin tarkoitus, ja se johtui jostakin. Usein se on tätä samaa ilman mitään sen suurempaa tarkoitusta. Koska siitä maksetaan, tai koska joku halusi. Näitä asioita vain tapahtuu, niin kamalalta kuin aluksi ehkä tuntuukin vaarantaa henkensä jostakin täysin yhdentekevästä syystä", Tynn jatkoi. Hän ei tuntunut asettavan sanoilleen mitään sen suurempaa filosofista painoa juuri nyt, kunhan puhui lämpimikseen. Pitkänpuoleiset sanat tuntuivat kuitenkin kiusaavan murjottua päänsivua, ja lopulta soturi vaikeni ennen kuin painoi taas nyrkkinsä poskeaan vasten, leipoen sitä hetken. Moinen ei varmasti mitenkään vähentänyt kivun määrää, mutta jokin siinä tuntui kuitenkin tyydyttävän häntä... ainakin siihen asti, kunnes toisen matala mutina maailman käsittämättömyydestä sai hänet naurahtamaan jokseenkin ilottomaksi.
"Kaikeksi onneksi sinun ei tarvitsekaan ymmärtää näistä asioista ollenkaan. Sen kun teet mitä muut sanovat ja keskityt pysymään hengissä sen kanssa. Siitä tulee helpompaa, ja kun lopulta alat tajuta mistä nämä asiat johtuvat, saatkin jo huomata ettei se oikeastaan kiinnosta sinua. Niille, jotka näitä asioita tekevät, tämä kaikki on vain sitä miten maailma toimii. Ihmiset haluavat toisiaan hengiltä ja siitä maksetaan rahaa... paitsi kun ei makseta. Joskus ihmiset vain haluavat toisiaan hengiltä. Puhumattakaan kaikesta muusta", Tynnen vastasi toiselle. Kokemus puhui jälleen, joskaan sillä tuskin oli mitään erityisen lohduttavaa sanottavanaan juuri nyt. Puolihuolimattomasti nainen tönäisi jalallaan kattilan pois laavun alta sateeseen jotta se täyttyisi vedellä ja likoaisi, eikä kittaantuisi likaiseksi. Vesipisarat ropisivat sitä vasten. "Ja jos se tuntuu liian hankalalta, niin kaikeksi onneksi on muitakin keinoja olla piittaamatta. Kuten tämä", Tynn lisäsi, tonkien nyt lopultakin esiin jotakin tavaroidensa joukosta. Se oli pullo, sameasta lasista tehty pullo joka oli puolillaan jotakin synkeää ainetta. Hän kiskaisi siitä korkin irti ja haisteli hetken. "Tässä maailmassa on monta tapaa unohtaa ikäviä asioita, ainakin hetkeksi. Tämä on niistä todennäköisesti helpoin", nainen totesi melkein synkeän tyytyväisenä.
Vaiti Tynnen kiskaisi pitkän, syvän ryypyn pullosta. Melkein heti se sai hänet sihahtamaan ja irvistämään poskeaan puristaen, siihen malliin että alkoholi ei selvästikään ollut miellyttävä kokemus katkotuille hampaille ja ruhjotulle lihalle. Mutta varsin pian ääni sai tyytyväisemän sävyn, kun hän nojautui hetkeksi taaksepäin, nauttien lyhykäisen aikaa olostaan. Sitten hän kuitenkin vilkaisi toiseen, ennen kuin ojensi pulloa tämän suuntaan. "Rahalla viinasta ei saa vahvempaa eikä se turruta yhtään paremmin, mutta maku kyllä paranee. Tämä ei ole mitään viiden pennin myrkkyä josta menee näkö. Tätä juovat ne joilla on rahaa. Ja sinä, kaiketi", soturi tokaisi, hymähtäen kevyesti omalle, puolipisteliäälle naljailulleen. Pulloa ojennettiin toiselle siihen malliin, että tämänkin tulisi juoda. Kukaties se olisi juuri nyt juuri niin lohduttavan turruttavaa, kuin oli luvattukin...
|
|
|
Post by zetsumei on Aug 19, 2015 16:29:07 GMT 3
((Minulle käy kaikki, tule mukaan kun siltä tuntuu )) Tiaran kohautti olkiaan Tynnenin mainitessa taas, että hän vielä kaipaisi tällaista ruokaa taistelujen jälkeen. Hän oli liian väsynyt puhuakseen aiheesta, eikä jaksanut muuta kuin kohottaa harteitaan ja antaa niiden lysähtää alas. Ja sama se sille varmasti olikin, tällä hetkellä. Toisaalta, juuri sillä hetkellä kaikki tuntui turhalta ja toisarvoiselta, nukkuminen tuntui olevan ainoa mitä hänen kehonsa tahtoi, kun taas mieli harasi vielä vastaan. Jos hyökkäyksiä tulisi lisää? Tai jotain muita vaaratilanteita. Hän kuunteli Tynnenin näkemyksiä maailmasta ja siitä, ettei hänen vielä tarvitsisi mistään sen enempää ymmärtää. Tiaranista se kuulosti oudolta, hänestä ymmärtäminen oli tärkeää, se että tiesi asioista niiden molemmat puolet, hyvät ja pahat. Toisaalta, jos kimppuun hyökkäisi olento tai ihminen, joka tahtoisi tappaa hänet, niin ei kai siinä oikeastaan voisikaan mitään hyvää nähdä. Tiaran puisti hieman päätään, hänen ajatuksensa olivat niin sotkuisia ja outoja, ettei ajatteleminen tuntunut enää missään mielessä mielekkäältä. "Hmm.. Niin kai.. En tiedä." Hän ei tiennyt olisiko hänen ylipäänsä tarvinnut sanoa mitään, mutta tuli nyt kuitenkin jotain änkyttäneeksi. Nainen sipaisi kasvojaan ja kohotti päätään toisen puhuessa siitä, miten maailman rankkuuksia pystyi turruttamaan ja oli aluksi erittäin kiinnostunut, mutta näytti varautuneemmalta toisen kaivaessa pullonsa esiin. Hän kuitenkin vain kuunteli mitä toinen sanoi ja katsoi tarkkaan kun toinen joi siitä siemauksen, avaten lopulta suunsa vasta siinä vaiheessa, kun toinen ojensi pulloa hänelle ja oli huomauttanut, että sisältö olisi varakkaammillekin sopivaa. "Minä en ole koskaan juonut alkoholia, minusta se on rahan tuhlausta." Hän kuitenkin otti pullon toiselta, ehkäpä puhtaasta uteliaisuudesta ja nuuhkaisi sen suulta ensin mietteliäännäköisenä. Hän otti keittokulhonsa, antoi sateen ropista siihen hetken, pyöräytti pientä vesimäärää kulhossa ja kaatoi sen pois. Näin ylimalkaisesti sen huuhdottuaan hän uskaltautui kaatamaan aivan pienen tilkan juomaa kulhoon ja ojensi sitten pullon takaisin toiselle. Hän kallisti kulhoa huulilleen ja sävähti jo ensimmäisestä tuntemuksesta juoman valuessa huulille ja siitä suuhun. Todennäköisesti hän ei pitäisi lopputuloksesta, joten kaatoi kerralla kaiken suuhunsa ja nielaisi kiireesti. Oikeastaan muuta hän ei tajunnut, kuin sen, että hänen silmänsä vettyivät ja jonkinlainen lämpöaalto hyökyi hänen lävitseen. ((Minun puolestani tätä voi nyt myös kelata aamuunkin, jos niikseen tulee. ^^ ))
|
|
|
Post by submarine on Aug 21, 2015 16:12:02 GMT 3
Kaikessa tapahtuneessa ja siitä seuranneessa oli toiselle selvästikin enemmän ajateltavaa kuin mihin aivoja juuri nyt riitti. Tynnen ei juuri viitsinyt lisätä enää vettä toisen villisti pyörivään myllyyn, kunhan tarjosi apua toisella, huomattavasti tehokkaammaksi katsomallaan tavalla. Viina, kaikessa turruttavassa yksinkertaisuudessaan, oli nyt se minkä hän näki parhaaksi ratkaisuksi toisen sekaisuuteen, vaikka tämä itse ei siitä niin vakuuttuneelta näyttänytkään. Hän tarjosi tälle vihertävää, napakkaa pulloaan, häilyen hetkisen omissa oloissaan ja maistellen alkoholin jättämää aavistusta suussaan - etenkin katkenneissa hampaissaan, jotka väittivät tuskaisesti vastaan moiselle. Hyvässä tai pahassa, ainakin kulauksen tunsi. Vasta toisen nuiva kommentti siitä, miten tämä itse ei ollut koskaan juonut, ja miten vähän tämä arvosti alkoholia muutenkaan, sai hänet havahtumaan. "Kukaties. Mutta kyllä se asioita helpottaa", Tynn vastasi toiselle tasaisen ykskantaan, tekemättä tämän kannanotosta sen suurempaan umeroa. Tämä kuitenkin otti vastaan ojennetun pullon, joten vastahankaisuudesta huolimattakin loppu hoituisi eittämättä omalla painollaan. Parhaalla tahdollaankaan hän ei tosin aivan pystynyt estämään itseään tyrskähtämästä kevyesti huomatessaan, miten velhonalku alkoi touhuta kuppinsa kanssa, selvästikin aikeissa juoda siitä. Soturi itse oli kiskaissut suoraan pullosta, eikä varmastikaan nähnyt syytä aloittaa moista hienostelua tähän hätään. Siltikin, hän tarkkaili vaiti kuinka toinen kiertoteitse lopulta käätyi kohottamaan nesteen huulilleen, ottaen pullonsa kaikessa rauhassa takaisin ja lepuuttaen sitä hetken polvellaan. Ainakaan toisen varovainen kokeilu ei juuri hänen varantojaan ehdyttänyt.
Tynnen seurasi kuinka toinen kaatoi väkijuoman suuhunsa, ja kuinka se puri välittömästi tähän. Jälleen hän tyrskähti tahtomattaankin kevyesti toisen vetistelevälle, toistaitoiselle reaktiolle, kun tämä sai ensimmäistä kertaa maistaa viinaa. Sympatiaa taisikin olla luvassa huomattavasti vähemmän, kun soturi kiskaisikin itse pitkän, tyytyväisen kulauksen pullostaan, kuin vain näyttääkseen toiselle miten tällainen kuului oikeasti tehdä. Se sivalsi runnottuun poskeen taas kuin kuuma veitsi, mutta moista tuskin edes huomasi. "Poltteleeko? Älä välitä, kohta se turruttaa suun, vatsan ja pään. Ja sen jälkeen sinun ei tarvitse murehtia enää mistään. Annat vain asioiden olla", Tynn tokaisi toiselle raukeaan sävyyn, heijaten pulloa polvensa päällä ja kuunnellen kuinka sen sisällä loiskui. Hän itse otti kaiken tämän, väkivallan ja epävarmuuden ja elämän pienet kolhut, selvästikin varsin tasaisesti. Yksi päivä lisää, olkoonkin että tämä päivä alkoi olla lopuillaan. Soturi vilkaisi toiseen aavistuksen terävämmin. "Jos sinusta vielä huomenna tuntuu siltä että aiot jatkaa Vissaraniin, silloin tiedät että sinusta on tähän. Sitä ei pysty tietämään muutenkaan kuin oppimalla käytännössä missä raja kulkee. Mikäli huomenna huomaat voivasi hyvin ja seisovasi vakailla jaloilla, me jatkamme samaa matkaa. Mutta mikäli sinusta ei ole siihen, minä en ota sinua taakoikseni vaan ajan sinut takaisin sinne mistä tulitkin. Ja minä kyllä huomaan, mikäli sinusta ei ole jatkamaan", nainen äkkiä tokaisi, kuulostaen jopa varsin totiselta. Tasaiselta, mutta siltikin totiselta. Hän ei uhonnut tai ärhennellyt, vaan kertoi suoraan miten asia tulisi olemaan. Toisella ei selvästikään ollut siihen sanottavaa, ainoastaan paikka todistaa joko kykeneväisyytensä tai kykenemättömyytensä.
"Siinäpä se. Nyt suosittelisin nukkumaan. Voin vakuuttaa, että edessäpäin ei tule olemaan ainakaan yhtään rauhallisempaa", Tynnen hetken hiljaisuuden jälkeen totesi. Ohimennen hän sysäsi vielä hieman lisää puuta tulen alle, ennen kuin työnsi korkin napakasti takaisin pullon suulle. Ja niine hyvineen hän nojautui taaksepäin, etsien tavaroidensa joukosta suunnilleen mukavan paikan johon oikaista itsensä siinä määrin kuin laavun alla pystyi. Hän ei nukahtanut heti, mutta jokin soturin olemuksessa kieli, ettei hänen tarkkaavaisuutensa ja valmiutensa juuri siitä hiipuisi edes sen jälkeen. Siltikin hän jäi vaiti, ristien kätensä rinnalleen tasaisen varmasti kuin mikään tässä kaikessa ei olisi ollut erityisen kamalaa.
|
|
|
Post by zetsumei on Aug 23, 2015 15:20:34 GMT 3
Alkoholin polte katosi vähitellen, mutta Tiaranaista tuntui, ettei enempää poltetta olisi kestänytkään. Hän avasi hitaasti silmiään, mutta ei huomannut oikeastaan miten toinen joi lisää alkoholia kunnon hörppäisyn. Tiaran ei sanonut mitään toisen esittäessä asian matkan jatkumisesta huomenna, sillä hän ei yksinkertaisesti kyennyt mitään enää sanomaan. Väsymys oli niin voimakas, ettei myöskään toisen suosittelema nukkuminen oikeastaan herättänyt sen suurempaa reagtiota, sillä hän käytännössä jo nukkui. Istualleen, asentoon jossa varmasti saisi paikkansa kipeäksi, mutta sillä ei sillä hetkellä väliä ollut, hän oli liian väsynyt.
Aamulla Tiaran ei sentään istualteen herännyt. Jossain vaiheessa yötä, nähtyään epämääräisiä unia sormuksista ja petojen vilkkuvista silmistä, hän oli vajonnut pitkäkseen, mutta asento ei juurikaan sen parempi ollut, joten paikkoja särki yhtä paljon tästäkin huolimatta. Hieman venytellen ja sitäkin leveämmin irvistäen Tiaran nousi istumaan ja katsoi ympärilleen silmiään räpytellen. Aamu myrksyn jälkeen oli yllättävän kaunis, viileä toki vielä ja kostea, yöllä oli satanut niin paljon, ettei luonto sitä hetkeen kuivattaisi, joten vaikka enää ei satanut kaavun helmat kastuisivat silti. Nainen alkoi tutkimaan kaapuaan, joka oli yhä kostea. No, ainakin keli takaisi sen, että helmaa lukuunottamatta muu kaapu kuivuisi ennemmin tai myöhemmin. Mitä aikaisemmin, sen parempi. Hän nousi varovasti seisomaan, vilkaisten olentoa, jonka oli eilen tapannut. Se sai hänet hieman värisemään, lähinnä ehkä enemmänkin kylmästä, jota hän auringosta huolimatta tunsi. Nainen asteli hitaasti ulos leiristä, vilkaisematta Tynnenin suuntaan, sillä oli aika varma siitä, että tämä oli hereillä ja se mitä hän halusi tehdä, ei ollut sellaista mitä voisi kertoa sivistyneesti.
Ja toisaalta, toinen varmasti arvasi, että aamulla jokainen tarvitsi edes hivenen yksityisyyttä päästäkseen paremmin päivästä kiinni. Tiaran siis asteli metsään ja helpotettuaan oloaan läheisessä pusikossa, hän löysi pienen sen verta ison ja kirkkaan lätäkön, että pesi sen vedellä hieman käsiään ja kasvojaan. Se virkisti huomattavasti ja sai naisen myös piristymään. Hänellä oli takana vauhdikas ensimmäinen päivä matkallaan ja oli selvinnyt hengissä. Hän oli myös onnistunut puolustautumaan omituista petoa vastaan tulitaialla ja vaikka tappaminen ei sinäänsä ollut hänen juttunsa, hän tiesi nyt, että voisi tehdä sen uudestaan. Tarpeen vaatiessa. Nainen venytteli hieman lisää, huomaten sitten läheisessä pensaassa marjoja ja palasikin leiriin pieni pussukallinen herkullisia marjoja. "Löysin marjoja. Ne ovat hyviä siltään, mutta sopivat myös teehen." Hän piti katseensa pussukassaan ja näyttipä hänellä jokin kasvinippukin kädessään olevan.
|
|
|
Post by submarine on Aug 25, 2015 15:00:25 GMT 3
Rumasta yöstä huolimattakin aamu taisi tosiaankin valjeta ainakin noin nyt suunnilleen valoisana ja aurinkoisena. Maa oli märkä, ja olisi eittämättä vielä pitkään, mutta aurinko kuitenkin lämmitti jo parhaansa mukaan. Ja koskapa aamua heräsi todistamaan kaksi matkalaista, lieni hyvä myöskin olettaa että kolmas, yön aikana livistänyt hirviö ei ollut ainakaan palannut norkoilemaan jonkinlaista kostoa lajitovereistaan. Niin Tynnen oli kaiketi väittänytkin jo illalla, niin kyseenalaista kuin olikin mistä hän moisen oli voinut tietää. Joka tapauksessa kaksikon unta olivat seuranneet vain elottomat ja sameat surmattujen petojen silmät. Otukset lojuivat siinä mihin ne oli jätettykin, pystymättä nauttimaan aamuaruingosta sen enempää kuin kärsimään märästä maasta johon olivat vajonneet. Oli vaikea sanoa, milloin Tynn tarkalleen oli herännyt. Totta puhuen oli vaikea sanoa edes sitä, milloin soturi tarkalleen ottaen yleisestikään valvoi tai nukkui. Kuten villipedoillakin, oli raja kovin häilyvä ja hutera. Hän oli eittämättä ollut valmis toimimaan unessakin, jos moista olisi vaadittu. Siltikin, hän oli ehdottoman hereillä viimeistään, kuin toinenkin havahtui uniltaan. Ei vielä varsinaisesti pystyssä tai toimimassa, mutta hereillä kuitenkin. Tarkalleen ottaen hän puuhaili kevyesti varusteidensa parissa, tarkasti jotakin pitelemänsä sotisovan kohtaa ja huolti jotakin asettaan. Toisen herääminen tiedostettiin kevyellä vilkaisulla, mutta nainen ei alkanut keskeyttää omia asioitaan tai häiritä tätä vielä tähän hätään, antoi tämän hoitaa omat aamutoimensa miten parhaaksi näki ja keskittyi itse omiinsa. Teräksen kanssa oli muutenkin aivan tarpeeksi tehtävää.
Ilmeisestä välinpitämättömyydestään huolimatta Tynnen kohotti aavistuksen verran katsettaan askareistaan, kun toinen palasi aamupuuhiltaan takaisin leiriin. Toisen tuomiset pantiin merkille nopeilla vilkaisuilla, mutta siitä huolimattakin soturi tuntui tarkastelevan selvästikin eniten nuorta velhontapaista, joka nyt seisoi hänen edessään viime yön sekaisen kahakan jäljiltä. Tarkkaavainen ja kokenut katse kävi tämän läpi, joskaan ei vielä paljastanut minkäänlaisia päätelmiä. Hän nyökkäsi kevyen hyväksyvästi toisen ilmoittaessa löytäneensä marjoja, vaikka asia ei selvästi lopulta juuri kiinnostanutkaan. Katse palasi takaisin hoidettavissa olevaan teräkseen, ennen kuin hän avasi suunsa. "Näyttää siltä että aiot jatkaa. Hyvä, nämä matkat ovat aina liian tylsiä", Tynn hymähti kevyesti, tietämättä aivan itsekään yrittikö juuri nyt jotakin vinoutunutta huumoria vaiko ei. Ainakin äkilliset sanat saivat taas hänen kirotun, ilkeän poskensa valittamaan, ja hän kurtisti kulmiaan samalla kun survaisi nyrkkinsä sitä vasten, yrittäen taas runnoa sitä kuin hakatakseen sen ruotuun. Moisesta ei tietenkään ollut mitään apua, ja lopulta hänen oli pakko antaa sen valittaa itsekseen. Se riitti tosin tappamaan suuremmat kepeydet naisen olemuksesta, ja hetken hän kääntelikin keihäänsä terää varsin vaitonaisesti käsissään, etsien siitä jotakin huomiota vaativaa. Sellaista ei tähän hätään tuntunut löytyvän, ja hän tuhahtikin kevyesti työntäessään kapistuksen pois. Katse hakeutui hetkiseksi ulos laavun alta, muutaman askeleen päässä lojuviin raatoihinkin, ja äkkiä hän räpäytti silmiään kuin vasta tajuten jotakin, ennen kuin sitten varoittamatta nousikin jaloilleen, harpaten petoja kohti.
"Reekeleen reekele", Tynnen kirosi mennessään. Hän oli paljain jaloin, edelleenkin pelkästään kevyeen nuttuunsa pukeutunut, mutta aamun viileys ei tuntunut sen suuremmin häiritsevän. Soturi oli huomannut jotakin, eikä se selvästikään miellyttänyt häntä. Ripein ottein ja jokseenkin epämieltyneesti hän tarrasi edelleen surmaamastaan otuksesta törröttävään kirveeseen, painaen toisen jalkansa raatoa vasten ennen kuin repäisi aseen irti epämiellyttävien äänten saattelemana. Hän itse ei tosin tuntunut edes huomaavan niitä käännellessään kapistusta käsissään turhautuneen tarkastellen. Se mitä hän näki ei selvästikään miellyttänyt. "Reekeleen reekele. Koko terä on kohta ruosteessa ja kahva turpoaa ja homehtuu. Tietysti minä unohdin jotakin", Tynn sadatteli, pyöräyttäen harmistuneesti kirvestä kädessään kuin olisi harkinnut viskaavansa sen menemään. Kapistus ei selvästikään ollut juuri muuta kuin kevyt halkokirves, ei suinkaan mikään sota-ase, mutta siitä huolimattakin sen huolimattomuudesta johtuva kärsiminen selvästi sapetti... kuten kaiketi sekin, kun nainen takaisin astuessaan upposi puoleen sääreen asti erityisen syvään, mutaiseen lätäkköön. Aavistuksen yllättyneenä hän vilkaisi alas, ennen kuin tuhahti ja riuhtaisi jalkansa vapaaksi. Tämä aamu ei selvästikään ollut alkamassa parhaan kaavan mukaan. "Tämän takia koko reekeleen tie Vissaraniin asti tulee olemaan yhtä mutavelliä. Toivottavasti kenkäsi ovat hyvää tekoa", Tynnen lopulta tuhahti päästessään takaisin laavulleen ja toisen luokse. Sanat olivat happamia, mutta eittämättä niissä oli myös piilotettu viesti. Siitä, miten eilisestä varoittelustaan huolimatta soturi oli katsonut toisen kelvolliseksi jatkamaan seurassaan. Tämän aiemmin tarkastanut katse ei selvästikään ollut nähnyt tässä heikkoutta tai epäilystä. Ei ainakaan liikaa.
|
|
|
Post by zetsumei on Aug 26, 2015 17:50:18 GMT 3
Tiaran asteli kohti laavua, mutta vilkaisi kuolleita otuksia, Tynnenin heittäessä että seura kelpasi tylsille matkoille. Hän kuitenkin päätti olla vain vaiti, sillä hänellä oli kieltämättä täysin erillainen käsitys tylsästä, mutta kun otti huomioon sen, että hänellä ja Tynnenillä näytti olevan kaikki käsitykset erilaisia, niin niihin takertuminen tuntui turhalta. Ainakaan sillä hetkellä. Tiaran istuutui laavun suojaan ja laski marjapussukkansa alas, keskittyen katselemaan poimimiaan kasveja, ennen kuin kohotti katsettaan Tynneniin, joka tutki keihästään. "Milloin lähdemme jatkamaan matkaa?" Hän oli aika varma siitä, ettei Tynnen suostuisi jatkamaan hänen päätöstensä pohjalta matkaa ja oli myös erittäin varma siitä, että kun Tynnen päättäisi että he jatkaisivat matkaa, hänen pitäisi olla valmis jatkamaan sitä heti. Senpä vuoksi oli parempi kysyä suoraan, varsinkin kun hänen löytämänsä yrtit tarvitsivat osakseen paljon huomiota. Ja jos aikaa olisi reilusti, hän antaisi niille kaiken sen huomion mitä ne märkinä tarvitsisivat, mutta kiireellisen lähdön sattuessa hän voisi nyt alkaa tekemään nopeammin ja toki ei niin laadukkaasti kasvien käsittelyä. Jos taas alkaisi pitkän kaavan mukaan siihen puuhan, kesken jättäminen tarkoittaisi kasvien nopeaa homehtumista ja sitten.. Tiaran hätkähti hereille ajatuksistaan, kun Tynnen alkoi hänen mittapuullaan yhtäkkiä kirvaamaan ja loikkasi ylös.
Nainen loikkasi itsekin ylös, yhä tosin yrttejä kädessään puristaen, mutta jos olisi nähnyt jotain vaarallista, olisivat yrtit saaneet lentää maahan. Hän rentoutui kuitenkin nopeasti, kun tajusi, ettei vaaraa ollut, ainakaan heille. Hän ymmärsi nopeasti miksi toinen oli niin raivoissaan, tämän selittäessä miten kirves pilaantuisi vedestä. Hän nyökäytti päätään, ennen kuin istuutui alas ja katsoi miten Tynnen arvioi vielä kirvestään. "Saako sen huollettua?" Hän ei tajunnut aseista, ei edes puiden pilkkomiskirveistä mitään. Ainoa mistä hän ymmärsi jotain olivat tikarit, mutta vain siltä osin mitä itse niitä käytti. Toisin sanoen, ei paljoakaan, mutta kyllä sen verran, ettei hän ikinä uskaltaisi näyttää Tynnenille halpaa tikariaan, jonka terä oli jo ostaessa ollut vinossa ja hieman ruosteessa. Hän puhdisti ja teroitti sitä, ne hän osasi, mutta muuta ei. Uusi yrttien keräämiseen suunniteltu tikari poltteli hänen mieltään, mutta tähän asti rahat olivat aina menneet muuhun. Hän irvisti hieman huomatessaan toisen astuvan kuralätäkköön ja sadatellessa keliä. "Niin.. Pelkäänpä, että jos tie on noin kurainen, saavumme Vissaraniin yhtenä kuramönttinä.." Hän näytti harmistuneelta, sillä totta kai Tiaran oli kuvitellut miten saapuisi puhtaissa vaatteissa, tukka siististi nutturalla paikalle, tuoksuen ehkä vienosti saippualle ja tekisi suuren vaikutukseen palkkasotureiksi velhoja palkkaavaan velhoon. Nyt hän näki sielunsa silmin, miten tulisi vyötäisiin myöten kuraisena, nuttura sotkuisena ja hikisenä paikalle, puuskuttaen kuin mikäkin. Siinä vaikutuksen tekeminen olisi varmasti todella vaikeaa. Kenkiään hän ei edes halunnut ajatella..
|
|
|
Post by submarine on Aug 27, 2015 16:41:11 GMT 3
Vaikka olikin jo ilmaissut hyväksyvänsä toisen jatkavan matkaa seurassaan, tuli Tynnen jopa vilkaisseeksi toiseen aavistuksen yllättyneesti, kun tämän ainoa vastaus oli pelkkä kysymys siitä, milloin he jatkaisivat matkaa. Hän silmäili tätä vain hetken, ennen kuin hymähti ja laski katseensa alas, pantaten hetken verran vastaustaan. Kukaties hän mietti mitä vastaisi, tai kukaties vain matkan jatkamista itsessään. Tai kukaties jotakin muuta asiaan liittymätöntä - tai mahdollisesti ei mitään. Joka tapauksessa hän vastasi lopulta, laskien hoitamansa aseen käsistään. "Heti kun vain saamme valmiiksi. Meillä on pitkä matka edessä ja päivässä on liian vähän tunteja. Etenkin jos matkan varrelle mahtuu enemmänkin hankaluuksia", Tynn lopulta totesi varsin ykskantaan, naksauttaen kevyesti kieltään kuin olisi miettinyt jotakin. Sanoistaan huolimatta nainen ei selvästikään ollut aikeissa kiirehtiä tai hoputtaa itseään tai toistakaan turhan päiten, kunhan aikoi kaiketi olla ainakaan erikseen jahkailematta. Oli turha kiirehtiä hirveällä tarmolla eteenpäin säästääkseen muutaman hetken, kun edessä olisi kuitenkin vielä kukaties miten paljon matkaa taitettavaksi. Näissä asioissa tuli ajatella pitkällä tähtäimellä. Soturi kallisti päätään aavistuksen toisen suuntaan, kuin merkiksi siitä että osoitti sanojaan tälle. "Meillä ei ole silti mikään kiire mihinkään. Piiritykset ovat pitkää touhua. Pitkää ja paskaista. Intoilevien penikoiden hommaa kiirehtiä sinne saamaan kaikki mahdolliset kulkutaudit ja syömään kelvotonta moskaa haisevien, pesemättömien sotilaiden keskelle", hän tuhahti, sylkäisten ohimennen maahan. Niin tasaisesti kuin nainen nämä asiat ottikin, ei hän selvästikään rakastanut tätä osuutta sodankäynnistä millään muotoa. Ja kaikesta päätellen sitä osuutta oli luvassa paljonkin.
Hetkellisesti Tynnenin mietteet keskeytyivät, kun hän tajusi unohtaneensa yhden aseistaan yöksi myrskyn armoille. Nopein elkein hän harppoi hakemaan sitä, sadatellen koko matkan omaa huolimattomuuttaan ja asetta, joka pirullisesti ja eittämättä tahallaan oli kehdannut jäädä ruostumaan. Äkkipikaisuus ei tosin selvästikään ollut hyväksi, sillä varsin pian hän olikin jo säärtään myöten kurassa itsekin, palaten laavun alle kaikkea muuta kuin tyytyväisenä tai edustavana. Toisen varsin viaton kysymys siitä, saisiko kirvestä pelastettua vielä, kirvoitti hänestä napakan tuhahduksen, ennen kuin hän edes varsinaisesti vilkaisi aseeseen. "Eipä sen mikään nätti tarvitse ollakaan. Kunhan tulin napanneeksi mukaan jostakin. Näistä on aina vain reekeleesti vaivaa. Jokainen haluaa nätin aseen ja kiiltävän panssarin. Harvempi miettii paljonko ylläpitoa niissä on. Pelkkää öljyämistä ja hinkkaamista ja kasaanpaukutusta joka kerta kun pitää heiluttaa mitään", soturi tokaisi, heristellen asetta kädessään kuin olisi harkinnut paiskaavansa sen menemään. Lopulta hän kuitenkin laski sen vain viereensä, aikoen ilmeisestikin tehdä siitä päänvaivan itselleen vasta hetken kuluttua. Juuri nyt hän keskittyi sellaiseen teräkseen, joka ei ollut käyttäytynyt huonosti jättäytymällä myrskyyn. Toisen sanat saivat hänet päästämään jossain määrin hyväksyvän, epäselkeän äännähdyksen. "Kyllä näillä teillä tulee kuraa riittämään. Mutta aivan sama miltä näytämme sinne päästessämme, sillä Vissaranissa sitä vasta sotkeutuukin. Jos siellä sataa samaan malliin, et tule löytämään edes istumapaikkaa jossa et uppoaisi mutaan. Hyvällä tuurilla käymälätkin - tai se mikä niiden virkaa siellä toimittaa - alkavat tulvia, ja kohta olemme tosiaankin paskassa. Puhumattakaan siitä miltä näyttää kun sotiminen alkaa. Aina mietitään vain aseiden heiluttelua, mutta sota on kaukana jostakin niin siististä. Likaista, saastaista, rumaa vääntämistä. Paitsi niille harvoille jotka ovat tarpeeksi tärkeitä että joku muu saa hoitaa sen puolesta", soturi tuhahti, tuhahtaen kevyesti. Vaikea sanoa, oliko siinä enemmänkin halveksuva vaiko haikaileva sävy.
|
|
|
Post by zetsumei on Sept 1, 2015 8:57:00 GMT 3
((Sori pidempi katoaminen, luulin olevani reissussa sen verta sivistyksen parissa, että netti toimisi, mutta toisinpa kävi..))
Tiaran ei oikein osannut päättää mitä tekisi yrteilleen, Tynnenin sanoista huolimatta, mutta jotain tehdäkseen jakoi ne kahteen eri pinkkaan, samalla kun katseli Tynnenin tekemisiä. "Kai minä sitten annan edes osan yrteistä kuivua rauhassa.." Hän totesi sen hiljaisella, pohdiskelevalla äänellä, ennen kuin Tynnen lähti harppomaan asettaan kohti. Elämä sodan keskellä oli varmasti jotain muuta mihin hän oli tottunut, mutta hänen ei tarvitsisi pärjätä kauaa, kun pääsisi jo parempien oppiin ja oppisi taikuudesta enemmän ja enemmän. Ajatus oppimisesta ja itse opiskelusta saivat hänet hieman hymyilemään, sillä se oli parasta mitä hän tiesi. Tiedon etsiminen, lukeminen ja ennen kaikkea, sen sisäistäminen. Toki sen käyttö oli myös varsin upeaa.
Tiaran kuivaili osaa yrteistä käsissään pieneen liinaan ja kuunteli hieman hermostuneenakin Tynnenin puhetta aseista. Itse puhe ei häntä hermostuttanut, vaan kaikki se muu, mikä hänen ympärillään mahdollisesti oli. Hänestä oli tuntunut eilenkin jo, että jokin liikkui metsikössä ja toki hän oli kuvitellut otusten olleen sen ajatuksen aiheuttaja, mutta ei ollut enää varma. Olikohan lohikäärmeitä olemassa? Niistä ei koskaan puhuttu, lasten satuja lukuunottamatta, mutta kai sellaisiakin mahtavia olentoja saattoi olla olemassa. Tai oli muinoin ollut. Tiaran keskeytti vain vaivoin mietteensä taruolennoista joista oli lapsena kuullut ja katsoi Tynneninä, irvistäen hieman tämän mainitessa käymälien tulvimisesta. "Se.. Kuulostaa siltä, että olen iloinen etten ostanut uutta kaapua.." Muuta hän ei osannut asiaan sanoa ja vaihtoi ajatuksensa muualle, ennen kuin alkaisi voimaan enempikin pahoin. Hän tahtoi vaihtaa aiheen pois ulosteista, mutta ei keksinyt mitään sen leppoisampaa aihetta, vaan pysyi sotatunnelmissa. "Oletko sinä ikinä taistellut velhojen kanssa? Siis samalla puolella? Tai vastaankin.." Hänen kulmansa kurtistuivat hieman hänen kenties tajutessa jotain mitä ei ollut tullut aikaisemmin tajunneeksi, mutta kasvot eivät sen enempää paljastaneet ajatuksen sisällöstä ja kulmien kurtistaminenkin loppui lyhyeen. Ilmeisesti Tiaran ei saanut sinä aamuna pidettyä ajatuksiaan turhan pitkään yhdessä asiassa.
|
|
|
Post by submarine on Sept 2, 2015 20:25:22 GMT 3
((Eipä tuo mitään, näitä sattuu.))
Tynnen pisti ohimennen merkille toisen aavistuksen kireän ja hermostuneen olemuksen, kun hän tuli pyöritelleeksi aseitaan käsissään. Hän ei lopulta miettinyt sitä paljoakaan, kukaties toinen yksinkertaisesti kammosi väkivallan työkaluja. Moinen oli eittämättä huono piirre sotaan lähtevälle, mutta toisaalta siitä huolimattakin kovin yleinen. Se oli kaiken lisäksi myöskin sentään piirre, josta pääsi eroon totuttelemalla. Soturi ei uhrannut asialle montaakaan ajatusta, vaan vilkaisi tosieen vasta kun tämä nuivasti totesi olevansa tyytyväinen siihen, ettei ollut hankkinut itselleen uutta kaapua. Se sai hänet hymähtämään kevyesti. "Varmasti. Jos sinulla on rahaa sellaiseen, niin parempi kun jätät siihen kun selviät pois sieltä. Silloin tulet tarvitsemaan sellaista, eikä sotaleirissä kukaan katso miten nätit vaatteet sinulla on", Tynn vastasi, hymähtäen uudemmankin kerran ajatukselle. Moiset sanat taisivat olla pienessä ristiriidassa soturin itsensä kantamien arvokkaiden ja koreiden korujen kanssa, mutta jos hän tiedosti sen, ei sitä ainakaan näytetty. Hän tosin kantoi korujaan sellaisella mielihyvällä ja tyytyväisyydellä, että toisten mielipiteet olivat varmasti hyvin pieni sivuseikka, jos sitäkään. "Saappaat ovat se mitä tulee hyvin nopeasti ikävä, jos eivät ole kunnolliset. Saappaat ja kunnon hanskat. Sitä luulisi että kun voittajat alkavat ryövätä ruumiita, niin ensimmäisenä etsittäisiin kultaa ja rikkauksia. Mutta ei, pian siellä on paljon paljasjalkaisia ruumiita ja paljon miehiä jotka ovat valmiita tekemään lisää sellaisia saadakseen parhaat saappaat. Sellaiset maksavat jumalattomasti, ja sellaisia todellakin kaipaa siinä kohtaa kun kahlaa ties missä saastassa. Ja usko pois, saastaa on aina", nainen tokaisi, säästelemättä suuremmin sanojensa kanssa. Kukaties moinen kuvotti toista, mutta tämän oli siltikin hyvä olla selvillä muutamasta käytännön niksistä. Kantapään kautta oli ikävä oppia tällaiset asiat - etenkin silloin kun oppia antava kantapää sattui astumaan maasta törröttävään katkenneeseen nuoleen tai johonkin muuhun sellaiseen.
Tynnen mietti hetken sanoja itsekin, tai jotakin siihen kaikkeen liittyvää, ennen kuin vilkaisi sitten toiseen tämän esittäessä äkkiä edelliseen liittymättömän, varsin erilaisen kysymyksen. Hän vilkaisi nuoreen velhonalkuun aavistuksen mietteliäästi, kuin miettien mitä tämä oikeastaan kysymyksellään haki - ja miten paljon tälle kannatti asioista kertoa. Kysymys velhoista taistelussa oli eittämättä aiheellinen nuorelle, taisteluun lähtevälle velholle, mutta toisaalta se oli myös kysymys, jonka kanssa ei varmasti voinut olla liian varovainen. Tynnen päästi mietiskelevän äänen ja tuijotti hetken eteensä, ennen kuin sitten maiskautti huuliaan ja vastasi. "Kyllähän niitä näkyy. Liian hyödyllisiä että niitä voisi jättää palkkaamattakaan - ja kun yhdellä puolella on velhoja, niin sitten pitää nopeasti hankkia niitä toisellekin puolelle, tai ei ole mitään jakoa niihin temppuihin. Mutta ne ovat aina hankalia käytettäviä. Ei sillä että tietäisin taikuudesta juuri mitään, mutta ne temput eivät ole mitään mutkattomia. Kyllähän niillä tuhoa ja jäynää saa aikaan, mutta harva käskyjä antava osaa kovin hyvin sanoa missä ne toimisivat parhaiten. Vaatii paljon järjestelyä että velhoista on kunnolla hyötyä. Vähän kuin sotakoneet, paitsi että sotakoneita yleensä osataan tähdätä edes oikeaan suuntaan", Tynn vastasi, maistellen sanojaan ja katkenneita hampaantyviään melko mietteliäästi. Tämä kaikki oli lopulta varsin ympäripyöreää, eikä hän selvästikään ollut aikeissa vastata toisen koko kysymykseen, ei ainakaan siihen miten oli itse taistellut velhojen rinnalla tai niitä vastaan. Hän tuli kuitenkin vielä vilkaisseeksi toiseen. "Sen vain sanon, että älä unohda missä olet. Vaikka kuinka saisit viskottua tulipalloja sotilaiden sekaan ja vaikka kuinka se saisi tuntemaan itsensä voittamattomaksi, niin älä unohda että sinut on tehty pehmeistä osista. Minä olen nähnyt kun kokenut ja taitava sotavelho keskittyy liikaa johonkin reekeleen lumoukseen ja saa nuolen kurkkuunsa siitä hyvästä kun ei tajua suojautua kuurolta. Että älä unohda sitä", soturi tokaisi. Ohimennen, suorastaan häkellyttävänä tuttavuuden osoituksena, hän tuli survaisseeksi sormen suorastaan kipeästi toisen kylkeen, kuin vain muistuttakseen että tämä tosiaankin oli pehmeä, kuolevainen ihminen. Sellainen, jolla tuskin tulisi olemaan erityisen kovaa panssaria keskellä vihaisia, aseistautuneita sotilaita. Se oli ikävä yhdistelmä, eittämättä.
|
|
|
Post by zetsumei on Sept 3, 2015 22:20:47 GMT 3
Tiaran vilkaisi Tynneniä tämän painottaessa saappaisiin ja puhuessa vieläkin ikävimmistä sodan puolista. Tai no, ehkä siellä ikävämpiäkin asioita oli, mutta sontakurasotku ei kuulostant järin hyvältä sekään. Tiaran huokaisi ja toivoi vain, että kestäisi tarpeeksi kauan sota-alueella päästäkseen oppiin. Hän sipaisi leukaansa hieman, ennen kuin jatkoi yrttiensä kuivailua. "Hyvät saappaat.. Niin.." Hän mietti omia kuluneita saappaitaan ja toivoi että ne ajaisivat asiansa vielä pitkään. Jos eivät, kai hänen pitäisi ostaa jostain kengät, mutta tuskinpa ne olisivat sen halvempia sota-alueellakaan verrattuna kaupungin hintoihin. Todennäköisesti päinvastoin.. Tiaranin kulmat kurtistuivat hieman, mutta edes hetkeä hän ei ajatellut sitä, että ottaisi saappaansa joltain kuolleelta! Se vain ei olisi oikein, kuolleitahan pitäisi kunnioittaa, eikä viedä näiltä saappaita jalasta! Kuten ei tietenkään muutakaan. Hän näki kuitenkin parhaammaksi olla kertomatta mielipidettään toiselle vaan tyytyi olemaan hiljaa ja päätti vain vakaasti, ettei itse tekisi niin kuin muut. Ei sitä varmaan kukaan vaatisikaan häntä tekemään, tai edes huomaisi ettei hän tekisi niin.
Nainen laski yrttejä toiselle puolelleen sitä mukaan kuin niitä kuivasi, mutta hänen kuivaamisensa hidastui hieman toisen alkaessa kertomaan velhojen käytöstä sotatilanteissa, ainakin oman näkemyksensä siitä. Hänestä tämä oli todella mielenkiintoista kuultavaa ja nainen nyökytti päätään. "Me osamme yhtä jos toista, se on totta. Ja vaikka en asiasta niin tiedäkkään, niin uskoisin, että se jolla on velhoja, on jonkinsortin etulyöntiasemassa. Ei tosin pelkkä velhojoukko voisi voittaa, loitsut vieävät oman osansa voimistamme." Hän kallisti päätään, eikä sanonut mitään siihen, että häntä verrattiin sotakoneeseen. Hieman nainen hätkähti toisen varoitellessa siitä, ettei hän keskittyisi liikaa taikoihinsa, vaan huomioisi ympäristöäänkin loitsuja sanoessaan. Hän rypisti kulmiaan ja katsoi kädessään olevaa yrttiä, miettien miten pystyisi keskittymään sekä taikuuteen, että kaikkeen mitä ympärillä tapahtui. Se ei varmastikkaan olisi kamalan helppoa, mutta toivottavasti ei kuitenkaan mahdotontakaan! Nainen hätkähti toisen tökätessä häntä kylkeen ja oli pudottaa yrtin, kulmiaan hieman äkäisenä kurtistaen. "Pidän silmäni auki.." Hän keräsi huonommin kuivaamansa yrtit kasaan ja alkoi pakkaamaan niitä kasaan yhteen pussukoistaan.
|
|
|
Post by submarine on Sept 5, 2015 20:08:54 GMT 3
Tynnenin ei tosiaankaan ollut vaikea nähdä, ettei toinen varsinaisesti ilahtunut tai vakuuttunut hänen alkaessa varsin suoraan kertomaan tälle ruumiiden ryöväämisestä ja muista ikävistä taistelukentän tosiasioista. Oli hyvin mahdollista, ettei tämä ollut ollenkaan hyvillään joutuessaan kuuntelemaan tällaista, mutta se oli lopulta varsin toissijaista. Tämän oli parasta olla selvillä siitä mitä tuleman piti, jos mieli selvitä jatkosta. Sodassa ei ollut mitään kaunista, ja tämä tulisi pian näkemään sen ilman mitään edellisiä, pohjustavia kokemuksia koko komeudessaan. Ruumiiden ryövääminen ja paskassa ja kurassa tarpominen olisivat lopulta pieniä pahoja kaiken muun rinnalla. "Ei sinua kukaan pakota jonkun raadon saappaita ryöstämään. Kunhan pidät mielessä, että moni muu aikoo tehdä niin, ja väliin menemisestä ei seuraa mitään hyvää. Ryöstösaalis on osa voittajien oikeutta, kuten myös moni muu asiat jota tulet pitämään rumana ja ikävänä. Sen sanon jo nyt, älä mene väliin. Muuten saat varsin pian huomata mitä tapahtuu, kun yrität estää vihaista, väkivaltaista, aseistettua sotilasta ottamasta sitä mikä tälle kuuluu", Tynn tokaisi perään, alkamatta vieläkään erityisemmin säästellä. Ei hänellä ollut mitään tarvetta tai halua alkaa kannustaa velhonalkua ikävämpiin tekoihin, mutta tämän piti silti olla selvillä mitä odottaa, ja mistä oli parempi pysyä erossa. "Parempi kun pysyt vain erossa niistä jotka tuntuvat pitävän tästä touhusta. Saatat oppiakin jotain, jos pysyt niiden ympärillä jotka tietävät näistä asioista ja pitävät päänsä kylmänä. Kuten minunkin, kukaties", soturi tokaisi vielä, hymähtäen kevyesti sanoilleen. Eittämättä aikaisemman perusteella oli vaikea väittääkään, etteikö hän olisi millään tapaa pitänyt tästä kaikesta, mutta toinen oppisi hyvin nopeasti käytännössä, mitä hän tarkoitti. Oli niitä jotka eivät tehneet tällaisista asioista päänvaivaa tai ongelmaa, ja sitten oli niitä jotka ahmivat kuolemaa kuin juhla-ateriaa. Niistä oli parempi pysyä erossa kun vain pystyi.
Jos neuvot ruumiiden ryöväämisestä ja sen oikeutuksesta eivät toista miellyttänytkään, tuntui tämä ainakin antavan huomattavasti enemmän arvoa käytännön näkemyksille velhoista ja sotimisesta. Se oli eittämättä hyvä, tämän olikin paras tietää juuri näistä asioista. Sanat vetivät toisen taas mietteliääksi, ja Tynnen antoi tämän kaikessa rauhassa pohtia asioita ja sisäistää niitä. Hän hieraisi ohimennen poskeaan ja sylkäisi sivuun laavun alta. Siinä oli mukana aavistus verta, kuten toisinaan oli. Reekeleen surkeat, heiveröiset, nyrkillätapettavat hampaat. Rikkoutuneen rivistön vihlonta sai naisen kurtistamaan kulmiaan ja tuijottamaan hetken itsekseen jonnekin epämääräiseen tyhjyyteen. Hampaiden vihlonta heti aamusta oli hyvä merkki siitä, ettei päivästä tosiaankaan tulisi turhan mukava. Toisaalta, eipä hän sellaiseen suuntaan ollut nyt menossakaan, että moista olisi voinut toivoa. "Kunhan muistat, että vaikka voitkin tehdä yliluonnollisia asioita, ei se tee sinusta ssen parempaa tai koskemattomampaa kuin kenestäkään. Se on se virhe, johon kuolee. Voin luvata ettei yhtäkään soturia, etenkään niitä jotka sinua yrittävät tappaa, kiinnosta hiukkaakaan vaikka pääsi sisällä olisi kaikki maailman salaisuudet. Ne haluavat tappaa sinut nopeasti, ja siihen riittää aivan sama kuin muidenkin kohdalla. Usein vähempikin. Älä luule olevasi parempi niin pääset pitkälle", Tynn tiivisti vielä sanansa, naksauttaen kieltään kevyesti. Sanoissa oli aavistuksen epämukava kalskahdus, kuin hän ei olisi puhunut aivan vain jollakin yleisellä tasolla asioista. Hän puhui eittämättä kokemuksesta kertoessaan, että velho kuoli siinä missä muutkin. Sellaisia sanoja eivät varmastikaan uskaltaneet lausua sellaiset, joilla ei kokemusta aiheesta ollut. Tai sitten juuri nämä pauhasivat sitäkin herkemmin aiheesta, joskin varmasti paljon uhoavampaan sävyyn.
Tökkimisen ja ikävien aiheiden myötä (kuten myös yrttiensä kuivahdettua) toinen tuntui saaneensa tarpeekseen paikallaan kykkimisestä. Tynnen vilkaisi velhonalkuun kun tämä alkoi pakata tavaroitaan, ennen kuin rykäisi ja sylkäisi toisenkin punaisen klimpin suustaan. Oli kaiketi aika lähteä pikkuhiljaa liikkeelle. Paikallaan kykkimällä ei päässyt eteenpäin, se oli ainakin varma. Nainen työnsi itsekin pitelemänsä aseen sivuun käsistään, ennen kuin tarrasi johonkin epäilyttävästi vaatteilta näyttävään. "Jos tahti on hyvä, ei meillä mene montaakaan päivää ennen kuin pääsemme perille. Toisaalta, voin melkein vakuuttaa että se ei tule olemaan hyvä. Vissaranissa tuskin on monikaan asia hyvin juuri nyt, ja se kyllä napsahtaa jokaiseen joka suuntaa sinnepäin. Oletko koskaan joutunut rosvojen väijyttämäksi?" Tynn tokaisi, heittäen toisellek atseen joka kertoi eittämättä varsin hyvin, että hän uskoi tietävänsä itsekin jo vastauksen. Silti, se saisi toisen mahdollisesti ainakin ajattelemaan aihetta ja sitä mitä tuleman piti, ajankohtaisemminkin. Soturi tarttui housuihinsa, ennen kuin alkoi tunkea jalkojaan lahkeista sisään. Saipa nähdä...
|
|
|
Post by zetsumei on Sept 7, 2015 16:25:20 GMT 3
Tiaran nyökäytti päätään toisen vannoittaessa, että ryöstelyä ei pitäisi yrittää estää. Tai muitakaan iljettäviä asioita, joita takuuvarmasti tapahtuisi sotatantereella. "En minä olisi väliin mennytkään, se on jokaisen oma asia mitä tekee." Hän uskoi jollain tapaa jumaliin, mutta ennen kaikkea siihen, että oli itse sinut sielunsa kanssa. Ja sielu tiesi jos oli tehnyt jotain väärää, toisilla se vain oli herkempi kuin toisilla. Se miten jokainen sielunsa kanssa eli, oli näiden ongelma, ei Tiaranin. Nainen nyökäytti päätään vielä, kuin sanojensa painottamiseksi, ennen kuin jäi hetkeksi omiin maailmoihinsa. Toisen neuvot saivat hänet nostamaan uudestaan katsettaan ja nyökkäämään päätään. "On varsin helppoa ajatella, etten ole muita parempi. Olen kastin alimpaisena velhokategoriassa, olen enemmän kirja- kuin käytäntöpainotteinen velho. Luja usko minulla toki on siihen että pärjään, mutta että luulisin olevani muita parempi. Tuskin. Vielä." Hän heitti 'vielä' sanan loppuun, hymyillen hieman sen merkiksi, että asia kiehtoi häntä, kuten useimpia velhoja. Valta, tieto, kunnianhimo.
Tiaran nousi toisenkin näyttäessä valmiilta jatkamaan matkaa, vaikka vaatetuksen puolesta tämä ei kieltämättä siltä näyttänytkään. Tiaran oli kuitenkin tänään omasta mielestään oppinut paremmin siihen, että ei katsonut suoraan naiseen, tai katsoi vain tämän kasvoja, eikä sentin vertaa alaspäin. Nainen alkoi suorimaan kaapuaan ja keskittyi omiin asioihinsa, toisen esittäessä kysymyksensä rosvojen väijytyksestä. Ensin hän oli vastata ei, mutta nyökäytti sitten päätään. "Olen.. Aika nuorena." Nainen kurtisti kulmiaan muiston niin yllätten tultua hänen ajatuksiinsa. "En muista siitä kaikkea, mutta en välittäisi törmätä rosvoihin uudestaan.. Vaikka.. Ei, sekoitan varmaan ajatuksiani. Kuten sanoin, olin silloin aika nuori, en muista paljoakaan elämästäni ennen velhokoulua, vaikka sinäänsä minun pitäisi muistaa." Hän kohautti olkiaan, vaikka selkeästi jokin ajatus kaihersi vielä jossain kohti hänen aivojaan. Mutta mikä, sitä hän ei saanut kiinni, vain jonkin hämärän aavistuksen jostain jonka tietäminen olisi ollut hyväksi.
|
|
|
Post by submarine on Sept 8, 2015 14:31:52 GMT 3
Tynnen ei kiinnittänyt turhan paljoa huomiota toiseen kiskoessaan vaatteitaan päälleen. Rosvoja koskeva kysymys, jonka hän oli esittänyt velhonalulle, oli ollut pelkkä puolihuolimaton heitto, johon hän ei varsinaisesti uskonut saavansa edes vastausta. Mutta sitten toinen kuitenkin vastasi, ja jopa vastoin hänen odotuksiaan. Hetkiseksi soturi keskeytti pukemisensa, kohottaen katseensa aavistuksen yllättyneesti toiseen ja kuunnellen vaiti. Totta puhuen tämä oli ensimmäinen varsinaisesti kiinnostava tai rehellisesti yllättävä asia, jonka hän toisen suusta oli edes kuullut, olkoonkin että moinen näytti hämmentävän tätä itseäänkin melkoisesti. Ilmeisestikin tämä oli jopa joutunut tekemisiin rosvojen kanssa, tavalla tai toisella, mutta joko nuoruus tai jokin muu syy tekivät muistoista epäselviä. Asiasta ei kaiketi lopulta irronut paljoakaan, ja hetken tuijottelun jälkeen nainen päästikin mietteliään, ympäripyöreän äänen, kuin osaamatta auttaa sen enempää. "No, ainakin tulet näkemään niitä lisää nyt. Tällaiset ajat saavat sellaisia liikkeelle reilusti. Aina löytyy niitä joilta sota vie kaiken eikä jätä muitakaan vaihtoehtoja... ja sitten vain niitä jotka näkevät tässä kaikessa hyvän tilaisuuden tulla etsimään tilaisuuksia. Vähän kuin pikkupetoja heikkojen ja haavoittuneiden keskellä", Tynn lopulta vastasi, päätyen paremman puutteessa pitkälti sivuuttamaan toisen vastauksen. Hän kyllä näki että jokin asiassa kiusasi velhonalkua itseäänkin, mutta se oli vain suurempi syy pysyä erossa. Hänellä, heillä kummallakin, oli aivan tarpeeksi mietittävää muutenkin. Hetkiseksi hän vaikenikin, keskittyen vain kiskomaan vaatteita päälleen. Toinen vaikutti jo valmiilta lähtemään, ja vaikka häntä ei surettanutkaan antaa tämän odottaa, ei häntä huvittanut silti kuhnaillakaan.
Vaatteiden kiskomisessa päälle ei lopulta mennyt montaakaan hetkeä. Kuten alusnuttu, olivat muutkin Tynnenin vaatteet samanlaista hyvää, kunnollista laatua. Ei mitään karkeaa tai karheaa, vaan hyvälaatuista, rahan arvoista kangasta. Siihen varustautuminen ei kuitenkaan jäänyt, vaan toisin kuin toisen kohdalla, oli hänellä vielä paljonkin muuta huolehdittavaa. Soturi eli varusteistaan, ja niitä hän alkoikin seuraavaksi kiskoa ylleen. Toimitukseensa keskittyneenä hän kiskoi epämääräisen metallin ja nahan kasan jonkinlaiseen järjestykseen, paljastaen sen lopultakin sotisovaksi. Hänen panssarinsa oli tehty rengaskudoksesta ja siihen kiinnitetyistä metallilevyistä. Maassa se näytti yhdeltä sekaiselta mytyltä, mutta kun hän kiskoi sen vaivalloisesti päälleen, sai se saman tien muotoa, asettuen naisen ylle suojaavaksi kuoreksi. Hän joutui hetken asettelemaan itseään, ennen kuin lopulta totesi kaiken olevan paikoillaan. Kiskoessaan esiin muita suojuksia hän tuli vilkaisseeksi ohimennen toiseenkin. "Joka reekeleen päivä näissä varusteissa. Joka reekeleen ilta kaikki takaisin kasaan, ja joka reekeleen aamu tarkastetaan että kaikki on varmasti kunnossa. Jos jos alkaa laistaa, niin kohta jokin rengas on väärin ja saa keihäästä keuhkoonsa. Loputonta säätöä", Tynn mutisi, sovittaessaan siinä samalla käsisuojusta paikoilleen. Matkaavan soturin elämä oli eittämättä kaikkea muuta kuin herkkua, mutta vaihtoehtoja taisi olla kovin vähän. Jos hengissä mieli pysyä, mukana joutui raahaamaan hirvittävää määrää suojaa, olipa sää sitten mikä hyvänsä. Kylmä metalli hyysi yön jäljiltä, ja soturi irvisti kertaalleen tuntiessaan sen kosketuksen vaatteidensa läpi. "Hyvä kun henki ei mene jo pelkästään omien varusteiden kanssa nääntyessä", hän tuli vielä mutisseeksi.
|
|
|
Post by zetsumei on Sept 9, 2015 5:18:52 GMT 3
Tiaran nyökäytti päätään, antaen omien epämääräisten ajatustensa olla. "Uskon sen. Jospa me kuitenkin onnistuisimme näyttämään sen verran vaarallisilta, ettei jokainen hyökkää kimppuumme. Paitsi tietenkin, jos he ovat epätoivoisia, eivät he taida väistää velhoa ja soturiakaan." Nainen itse tiesi, että hänen taioillaan ei paljoon pystyttäisi, mutta muut näkisivät todennäköisemmin hänessä velhon, jota kannatti varoa. Hän nosti hupun päähänsä ja sujautti kätensä hihoihinsa, mikä toi arvovaltaa ja toisaalta, peitti hänen kasvonsa, joista olisi voinut lukea jokaisen hätäisen tai epävarmaan ilmeen. Kaapu suojasi, toi itsevarmuutta ja näennäistä suojaa. Joillakin velhoilla kaavut olivat toki oikeastikkin kuin haarniskat, täynnä taikoja ja lumottuja riimuja, jotka suojelisivat kantajaansa salamurhaajan tikarilta tai terävältä nuolelta. Hänellä ei tietenkään ollut vielä varaa sellaisiin, mutta eivätpä kaikki verhoutuneetkaan suojariimujen taakse, joten niidenkään puuttuminen ei sinäänsä erottanut häntä muista velhoista. Ainoastaan joku muu velho tai kenties jokin taruolento, joka pystyisi näkemään toisen mahdin tason, voisi havaita miten vaaraton hän loppujen lopuksi oli. Ja tietenkin jokainen joka oli nähnyt epävarmuuden hänen silmissään tai keskustellut vähänkin kauemmin hänen kanssaan.
Siltikin, nainen koki pärjänneensä paremmin mitä olisi voinut olettaa. Hän vilkaisi tappamaansa otusta ja kurtisti hieman kulmiaan, sipaisten leukaansa, mutta antoi sitten kätensä laskeutua takaisin hihojen kätköihin. Tynn alkoi vääntämään haarniskaansa ylleen ja kieltämättä Tiaran oli onnellinen, etteivät velhot, ainakaan hänen koulukuntansa velhot, saaneet käyttää metallia tai rautaa suojanaan. Joillakin hän oli joskus nähnyt nahkaliivejä kaavun päällä, mutta nämäkin saattoivat herättää toisissa närää. Tiaran katsoi hieman arvioiden naisen varustusta, kun tämä viimein oli saanut kaiken ylleen. "Ymmärrän. Mikään ei tule itsestään." Hän asteli ulos laavun suojista ja katseli ympärilleen hieman, kaapunsa hupun kätköistä. Kaikesta mudasta huolimatta tästä saattaisi tulla varsin kauniskin päivä. Tai sitten ei.
|
|