|
Post by submarine on Jun 12, 2014 12:36:59 GMT 3
Olipa miekka nyt missä kunnossa olikaan, kiehuivat ravut silti hyvää vauhtia maakuopassaan. Niidet kuoret olivat punertumassa jo lupaavasti, ja Haeklin oli pakko myöntää, että idea oli tainnut olla toimiva. Se taisi kaiketi tehdä kaikesta hieman vähemmän ikävää muutenkin, ja aterian mahdollisuus oli kieltämättä melkoisen kutsuva tällaisen päivän jälkeen. Melkein yhtä kutsuvalta alkoi pikkuhiljaa tuntua unikin, mutta se saisi vielä odottaa - kuten moni muukin ajatus ja tekemistä vaativa asia. Juuri nyt oli kaiketi paras keskittyä vain tähän hetkeen. Se tuntui usein olevan paras tapa löytää edes hetken verran rauhaa maailmassa, jossa rauha oli harvalle mikään itsestäänselvyys. Joskus... piti kai vain hyväksyä että juuri nyt ei voinut asioille mitään. Spyrokin tuntui olevan kaikin puolin tyytyväinen rauhaan ja hiljaisuuteen, vaikka toisaalta suuri osa tämän hiljaisesta paikallaan istuskelusta saattoikin olla yleistä kiinnostusta ja hämminkiä rapujen keittoa kohtaan. Eh, nuorukainen ei välttämättä ollut paras mahdollinen arvioija, hän ei lopulta ollut niin erityisen paljoa vanhempi, mutta siitä huolimatta keskenkasvuiset yleensä juoksivat ja melusivat minkä ehtivät. Toisaalta purppurapäinen poika ei tainnut olla aivan tavanomainen muutenkaan... "Eh? Jaa, juu. Kuuluu. Kun ne ovat ihan punaisia niin ne ovat kai ainakin melkein kypsiä", Haekli vastasi aavistuksen poissaolevasti toisen ihmettelyihin väriä vaihtavista äyriäisistä, havahtuen hetken mietiskelyistään. Siinä sivussa hän tuli ohimennen vilkaisseeksi myös taakseen, Tenkan nukkumapaikkaan oksien seassa. Kukaties se oli vain jonkinlainen varmistus siitä ettei tämä tosiaan ollut kiinnostunut siitä mitä hereilläolijat touhusivat, mutta toisaalta nopea sananvaihto tästä äskettäin oli vieläkin mielen päällä...
Vaikka rapujen kypsyminen ei kauaa kokemuksen pohjalta vaatinutkaan, oli se silti tyhjää aikaa jona ei oikein voinut tehdä muutakaan kuin istuskella aloillaan ja odotella. Ja odottelu oli, kaikesta mahdollisesta filosofisesta pysähtymisen tarpeesta huolimattakin, omiaan saamaan ajatuksia liikkeelle. Jokseenkin kiusaantuneena Haekli raapi hetken kämmenselällä leukaansa, vilkaisten vielä pari kertaa olkansa yli lepakon kyhäelmään, kuin tämän läsnäolo olisi äkkiä käynyt painostavaksi. Ja niin se kieltämättä olikin, tai ainakin tämän synnyttämät mietteet. Oli kaiketi pakko myöntää, ettei nuorukaisella ollut oikein aavistustakaan siitä, mihin tarkalleen oli päätynyt nyt. Luvassa oli ilmeisesti... raunioita tai jotakin sellaista, ja hän oli vain lähtenyt samaan suuntaan. Se oli tuntunut jollakin tavalla tarpeelliselta kahakan jäljiltä. "Minulla... ei ole kokemusta näistä asioista. Minä en ole mikään... seikkailija", Haekli lopulta lausui ääneen, tietämättä oikeastaan miksi varsinaisesti selitti asiaa Spyrolle. Vaikka olikin kaiketi mahdollista, ettei tämäkään ollut mitenkään erityisen kokenut tällaisissa asioissa. Olihan poika varsin nuori. Silti, hän laski katseensa hieman kiusaantuneesti syliinsä, etsiskellen sanoja. "Minä en ole aikaisemmin... ryövännyt mitään temppeleitä tai sellaista. Ja sitten on niitä joille kaikki tällainen on kaiketi arkista ja tavallista", nuorukainen pohti, vilkaisten taas olkansa yli merkitsevästi. Kaiken tähänastisen perusteella Tenka taisi eittämättä ainakin olla niitä. "En tiedä miten sellaiseen voisi tottua. Se on... epänormaalia. Siis, ei kukaan normaalisti tee sellaista", hän jatkoi hieman sekavasti, pudistaen päätään kuin olisi yrittänyt selvitellä sitä. Seikkailijat ja kaikki tällaiset olivat lopulta asia jota oli hankala edes miettiä. Suurten silmien katse kohosi ylöspäin, Spyroon. Hänellä ei tosiaan ollut kovinkaan selkeää käsitystä siitäkään, mitä sorttia poika varsinaisesti oli. Ainakin tämä tuntui olevan omasta halustaan matkalla kohti outoa ja ilmeisen vaarallista temppeliä. Nuorukainen ähkäisi kevyesti, kuin turhautuneena omaan epäselkeyteensä. "Yritän kai sanoa että... en tiedä. Anteeksi, minulla ei taida olla mitään varsinaista taka-ajatusta tässä. En vain tiedä mitä ajatella tarkalleen tästä kaikesta", hän lopulta myönsi lannistuneesti. Kaiketi hän lopulta yritti vain järjestellä päivän tapahtumia ja uutta tilannetta jonkinlaiseksi fiksuksi kokonaisuudeksi. Se oli osoittautumassa melkoisen hankalaksi. Ehdoin tahdoin vaaroja kohti meneminen nyt tuntui vain... hullulta, kukaties.
Ravut alkoivat olla jo varsin punaisia, mutta Haekli oli uppoutunut hetkeksi melkoisen kiusallisiin ja hankaliin mietteisiin asioista, joista ei ollut millään tavalla erityisen varma. Jonkinlaisena sijaistoimintona hän kisko sormiaan hiustensa läpi kerta toisensa perään, vetäen joka kerta niistä hieman lisää vettä pois. Kaiken kaikkiaan hän tunsi olevansa jokseenkin eksyksissä, kun mietti tilannetta hiukkaakaan sen tarkemmin. Tätä tilannetta, tai omaakaan tilannettaan. Tämä päivä oli... liikkunut kovin nopeasti ja useaan suuntaan, ja vasta aloillaan istuskellessa sitä alkoi kunnolla edes tiedostaa. Miekan telominenkin oli ollut omiaan latistamaan ajatuksia. Eh.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 12, 2014 16:35:51 GMT 3
Viimein pieneen leirintapaiseen oli laskeutunut rauha pahimman huselluksen ja askartelun jälkeen... ainakin toistaiseksi. Kenties ilmassa oli vielä pientä kärvistelyä niin miekasta kuin muustakin mutta rapujen poristessa hiljakseen keittokuopassa painuivat nämä hetkeksi taustalle odottamaan itselleen sopivampaa hetkeä. Ainakin Spyro tuntui kuikuilevan katteineen tulevaa illallistaan enemmän tai vähemmän uteliaana vastaten Haeklin puolihuolimattomaan kokkausinformaatioon vain jonkinlaisella epämääräisellä ymmärryksestä kertovalla äännähdyksellä lopulta varsinaisesti edes nostamatta katsettaan. Tenkan hiljainen läsnäolo kieltämättä kärkkyi vieläkin taustalla varsinkin kun tekeminen viimein loppui korvautuen lähinnä odottelulla, mutta vaikka ei pälyillytkään tämän suuntaan samaan tapaan kuin Haekli taisi Spyrokin lopulta olla tästä varsin perillä. Tämä käytti aikansa tuijotellen joko alaviistoon tai minne tahansa muualle kuin lepakon yöpuuhun vaikka luultavasti pistikin merkille liskonsilmäisen nuorukaisen katseet. Kaiketi se yritti parhaansa mukaan pitää ajatuksensa muualla, vaikka hiljainen joutilas hetki alkoi nopeasti tehdä tästä jokseenkin hankalaa saaden pojan kirskauttamaan hampaitaan itsekseen. Siitä ei lopulta päässyt mihinkään että vaikka kuinka yrittäisi olla muistelematta tätä oli päivän aikana tapahtunut paljon... Kuitenkin vedestä pulpahtelevien rapujen tuijottelu oli kaiketi edes jotain, joka antoi edes pienen tunteen siitä että muka teki jotain, vaikka äyriäiset mitä luultavimmin kypsyisivät aivan mainiosti itsekseenkin ilman suurempaa vahtimista. Vaikka tämä tuskin oli tämän perimmäinen ideakaan. Pienellä viiveellä se muisti lopulta kivien kantoon käytetyn viittansakin, kurottaen lopulta kiskomaan tätä niiden muutamien tämän päälle jääneiden kivien alta ennen kuin viskasi tämän jälleen suuremmin edes ravistelematta niskaansa hytisten ohimennen viileässä ilmassa.
Kokkauspuuhista nyt enemmänkin kiinnostunut Kissa antoi myös omalta osaltaan ainakin purppuratukalle jotakin vahdittavaa, tämän joutuessa useampaankin otteeseen estämään ympärillä pyörivän eläimen hivuttautumista liian lähelle kuohuvaa vettä ja rapuja, ennen kuin eläin viimein antoi periksi jääden tuijottamaan touhua taustalta varsin syyttävään sävyyn. Poika puuskahti itsekseen otuksen dramaattisuudelle kurottautuen raaputtamaan tätä ohimennen korvan takaa katin mielenosoituksellisesta luimistelusta huolimatta, kunnes se nosti katseensa uudemman kerran Haekliin tämän puhuessa. Tämän jokseenkin kiusaantunut toteamus siitä ettei ollut seikkailija tai tottunut tällaiseen touhuun sai pienen päänkallistuksen nulikan suunnalta, kunnes nuorukaisen toteamus temppelien ryöväyksestä sai sen räpäyttämään silmiään hieman hölmistyneenä koko ajatuksesta. "Ehh? Eihän me nyt ryöväämään olla menossa!" Se protestoi kunnes kuitenkin epäröi vilkaisten viimein hieman varuillaan puuhun jossa Tenka nukkui. "...ehm. Tai no. En mä ainakaan. Kai. En tiedä mitä Tenka meinaa, mutta...." purppuratukka joutui korjaamaan kuitenkin jälleen häivähdys epävarmuutta äänessään, kunnes tämänkin kurkusta karkasi jonkinlainen hieman kyseenalainen hengähdys sen laskiessa katseensa takaisin jonnekin rapsuttelemansa kissan suuntaan. "Eh. En kyllä mäkään ole. Tai... seikkailija. Tai käynyt tällaisissa ennen" tämä viimein myönsi vaikka tämä ei tainnut tulla suurenakaan yllätyksenä, kohauttaen itsekin hieman kiusaantuneena olkapäitään. Kieltämättä tämä herättäisi varmasti kysymyksiä, varsinkin kun Haeklin ymmärrettävän vastahakoinen asennoituminen johonkin tällaiseen kävi kyllä selväksi. Kaiketi edessä odottavia vaaroja päin ryntääminen ilman hyvin painavaa perustetta oli varsin kyseenalaista... Pojan kulmat painuivat hiljakseen pienelle rypylle Tenkan aiempien sanojen noustessa jälleen mieleen, kunnes se muutaman kerran tukalasti liikahdettuaan vilkaisi nuorukaiseen kuontalonsa alta.
"Jos et halua sinne, niin ei haittaa jos menet mielummin takaisin. En tiedä onko siellä edes mitään vaivanpalkkaa niin... tajuan kyllä" Spyro töksäytti viimein, raaputtaen jokseenkin syyllisin elkein arven halkomaa nuhruista poskeaan nuotion valossa ennen kuin vaivihkaa nukkuvan lepakon suuntaan vilkaistuaan nykäisi niskaan unohtuneen huppunsa jälleen päähänsä katseen kääntyessä jo jokseenkin punakampien rapujen suuntaan. Kaipa hän oli jo lähes suostutellut Haeklia mukaan, mutta... lopulta tämä taisi olla varsin itsekäs asia tehdä varsinkin näin epävarman määränpään suhteen kun hän ei lopulta ollut varma mitä reissulla saavuttaisi... niin hän itse kuin muutkaan. Ja varsinkin, kun nuorukainen selvästikin kaikkea muuta kuin nautti vaaroista. Kuten kaiketi kuka hyvänsä järkevä olento... kenties Tenkaa lukuunottamatta, hän ei lopulta ollut aivan varma tämänkään vaikuttimista, mutta... no, lepakko taisi ainakin olla jo aivan ominpäinkin varsin perillä siitä mitä aikoi. "Mä... vaikka en ole ihan varma mitä siellä edes on, niin... mun täytyy silti ainakin käydä siellä. Mutta kai se on mun ongelmani. Onhan tuollaiseen paikkaan meneminen kyllä vähän... hölmöä." Syystä tai toisesta nulikka päätyi myhähtämään hieman niskaansa huppunsa läpi kyhnyttäen kunnes vaikeni jälleen taustalta kaikkea kyräilevää kattia rapsuttaen. Kaiketi nuorukainen oli aiemmin antanut ymmärtää suostuvansa kenties ollakseen avuksi... no, olisi kaiketi ollut valetta väittää ettei apu olisi tarpeen silloin kun se mitä luultavimmin olisi, mutta... kenties tämä oli jo hieman liikaa pyydetty. Herätti moinen sitten kysymyksiä tai ei. Vaikka Tenkan koruttomuus oli tuntunut ikävältä... kai tämä tiesi mistä puhui. Hän vain ei voinut kääntyä enää takaisinkaan...
|
|
|
Post by submarine on Jun 13, 2014 4:21:35 GMT 3
Vaikka ei varsinaisesti ollutkaan tarkoittanut mitään pahaa, mennyt lähinnä vain itsestäänselvinä pitämiensä olettamusten pohjalta ja yrittänyt ilmaista epätietoisuuttaan asioista, sai Haekli nopeasti huomata ettei Spyro selvästikään arvostanut raunionryövääjäksi leimaamista. Nuorukainen räpäytti jokseenkin yllättyneenä, hieman häkeltyneestikin silmiään, kohottaen kättään jonkinlaisena epämääräisenä pahoittelevan suojaavana elkeenä pojan puuskahtaessa kovaan ääneen ettei ainakaan ollut menossa ryöväämään mitään. Tämä onneksi rauhoittuikin nopeasti, vaikka syynä taisikin olla enemmänkin puussa nukkuva lepakko, kuin mikään käden kohottaminen. Sitä seurasi kuitenkin rauhallisempi, jokseenkin epäröivä tarkennus siitä, että nulikka puhui vain itsestään, eikä varsinaisesti tiennyt toisesta sen suuremmin. Haekli tuli päästäneeksi aavistuksen epämääräisen, avuttomanpuoleisen äännähdyksen, osoituksena epävarmuudesta toisen sanojen suhteen, mutta Spyrolla oli kuitenkin edelleen asiaa, eikä hän keskeyttänyt tätä. Kuunteli vain, ja yritti olla ainakaan suoraan näyttämättä sitä epätietoisuutta, jota toisen sanat lisäsivät ennestään. Poika tuntui olevan varsin vilpittömän tosissaan siitä, ettei ainakaan itse ollut kiinnostunut temppelistä sillä yleisimmällä, useiten mainitulla, rahallisella tavalla. Se sai nuorukaisen vain pahemmin hämmentyneeksi koko tilanteesta. Yleensä vaaroja hakevat tekivät sitä lähinnä vain suurten palkkioiden toivossa. Mutta hän ei sanonut mitään vielä, istui vain jokseenkin neuvottomasti paikallaan ja seurasi toista tämän puhuessa.
Ilmeisen nopeasti Haeklin empivät sanat tulkittiin myös epäsuoraksi haluksi kuitenkin aikaisemmin puhutusta huolimatta häipyä. Hän kohotti taas kulmiaan, päästäen pienen ähkäisyn pojan vaipuessa hetkeksi vaivautuneeseen hiljaisuuteen. Oli vaikea keksiä oikein mitään sanottavaa, ja jonkinlaisena reaktiona toisen selvään hankaluuteen hänkin laski katseen käsiinsä, melkein kuin olisi hävennyt jotakin. Ehkä asian ottamista esille tällä tavalla kun se selvästi painoi toista pahasti. Mutta... hän ei vieläkään ollut varma mistä tässä oli kyse. Oikeastaan entistä epävarmempi. "Eikun... en minä sitä tarkoittanut. Kyllä minä olen tulossa sinne myös. Niin minä jo sanoin", Haekli lopulta vastasi varovaisesti kun Spyro oli sanonut sanottavansa, yrittäen saada jotakin johdonmukaisuutta tilanteeseen. Siinä samalla hän elehti käsillään melkoisella vauhdilla, jonkinlaisena yrityksenä vahvistaa sanojaan. Ja vaikka hän olisikin halunnut olla ehkä vain hiljaa ja olla piinaamatta ketään kysymyksillään, olivat purppurapään sanat nopeasti alkaneet oikeastaan kiusata jopa enemmän. Tämän "täytyi" käydä temppelissä, ja se oli "tämän ongelma". Tämä ei selvästikään kuulostanut siltä että kyseessä oli vain jokin etäinen kiinnostus aiheeseen, vai mikään muukaan tavanomainen, yleinen syy. "Minä vain... en taida olla ihan varma, että miksi siellä täytyy käydä. Jos kerran ei ole tarkoitus edes hakea mitään arvokasta. Tai siis sinun ainakaan. Yleensä... ihmiset pitävät vaaroja hyvänä syynä mennä aivan päinvastaiseen suuntaan, ellei ole jotakin pakottavaa tarvetta. Ja minä... en oikein keksi mitään hyvää syytä etsiä kaukana kaikesta olevaa, ikivanhaa ja hylättyä ja vaarallista temppeliä. Ja huonoksikin vain sen ryöstämisen. Ellei sitten ole jokin... oppinut tai sellainen, joka tutkii näitä asioita. Mutta... eh, en tarkoita tätä pahalla, mutta sinä et taida olla sellainen", Haekli selitti jokseenkin neuvottomasti, puhuen nyt oikeastaan tökerön suoraan kun ei keksinyt mitään hienovaraisempaakaan. Hän kuulosti koko ajan varsin pahoittelevalta, kuten kaiketi olikin, siltä että yritti parhaansa mukaan jäsennellä ajatuksiaan koko tilanteesta ääneen että asiasta saataisiin edes jokin yhteisymmärrys. Tämä kaikki nyt vain oli varsin... outoa.
Jokseenkin onnettoman eksynyt katse kasvoillaan Haekli kallisti päätään, katsoen punertavat kulmat varsin lysyssä poikaan. Hän ei vain kaiketi todellakaan oikein ymmärtänyt tilannetta juuri nyt. Ja vaikka se olikin ikävää, tuntui edes jotenkin kohtuulliselta että hänelle kerrottaisiin jotakin jos hän oli kerran lupautunut mukaankin. Jos ei muuta, Spyro selvästikin tiesi temppelistä jotakin tärkeää, kun kerran suhtautui siihen tällä tavalla... pakonomaisesti. Ehh, mihin tässäkin oltiin joutumassa?
|
|
|
Post by spyrre on Jun 13, 2014 15:58:35 GMT 3
((Vähän lisää yleistä sekavuutta ja kärvistelyä. =I ))
Vaikka saivatkin jälleen huppunsa reunaa nyppivän Spyron liikahtamaan hankalana, ei kai lopulta ollut vastaanväittämistä etteivätkö Haeklin esittämät kysymykset olisi olleet kuitenkin niin oikeutettuja kuin aiheellisiakin. Poika taisi lopulta olla tästä perillä itsekin senkin vaietessa hetkeksi kuuntelemaan katse rapsuttelemassaan likaisenvalkeassa kissassa. Nuorukainen ei kaiketi ollut kuitenkaan vielä tullut katumapäälle vaikka jokin sai purppuratukan kuitenkin varsin vaivautuneeksi sen vilkaistessa jokseenkin vastentahtoisesti puussa riipuskelevaan Tenkaan ennen kuin päästi ilmoille jonkinlaisen epämääräisen puuskahduksen. Lopulta hän kyllä ymmärsi Haeklin epävarmuuden varsin hyvin, hän ei ollut oikeastaan itsekään aivan varma mitä ajatella kaikesta juuri nyt. Alkuperäinen vaikkakin varsin kyseenalainen suunnitelma oli ollut kaiketi vaarallinen mutta sentään selkeä... nyt mahdollisuudet edes löytää temppeli taisivat olla jokseenkin paremmat, mutta tämä toi mukanaan uusia huolia. Eh, kai vähintä mitä hän saattoi tehdä oli edes yrittää vastata, Haeklin heittäessä jo ilmoille varsin suoriakin kysymyksiä.
Hetken aikaa purppuratukka kuuntelikin vaiti toisen spekulaatioita ja huomioita siitä, kuinka ne harvat jotka tällaisiin paikkoihin koskaan tarkoituksella eksyivät tekivät sen palkkioiden toivossa tai sitten vain kiersivät paikat kaukaa. Poika ei lopulta voinut muuta kuin vastata jonkinlaisella myötäävällä nyökkäyksellä, eittämättä asiat yleensä taisivatkin olla sillä tolalla kuin toinen arvioi... eh, huono vaihtoehto tai ei, kaipa aivan fyysinen aarre olisi ollut jonkinlainen ymmärrettävä peruste, ja vaikka ei itse tästä ollutkaan suuremmin kiinnostunut sai tämä pojan silti epäröimään hieman. Hän ei ollut alkuunkaan varma että hänen aikomuksensa kuulostaisivat riittäviltä jos nämä viimein lausuttaisiin ääneen, mutta... kaipa soturi ansaitsi vastauksen jonkinlaisen kysymykseensä. "No... En kyllä" hieman katsetta välttelemään päätynyt nulikka myönsi hetken epäröityään nuorukaisen kysyvän olemuksen edessä, lopulta kuitenkaan ottamatta suuremmin nokkiinsa siitä ettei hän vaikuttanut varsinaisesti muinaistemppelien asiantuntijalta. Oikeastaan se taisi jopa hymähtää ajatukselle hieman, jääden hetkeksi järjestelemään ajatuksiaan päätyen jälleen raaputtamaan epämääräisesti poskeaan. "En tiedä... voi olla että Tenka on joku sellainen. Se... sanoi että tietää tuosta aika paljon, mutta... ei kertonu oikein sitä enempää. Enkä mä kysynyt" se aloitti kohta itsekin jo jokseenkin asioita pyörittelevään sävyyn, katseen käydessä ohimennen pimeän puuston suunnalla ennen kuin palaisi takaisin jonnekin nuotion ja tämän lämmössä näköttävän katin tuntumaan.
"Mä... olen nähnyt siitä paikasta vain yhden käärön joskus, ja siitä on aika kauan. Tunsin jonkun joka on kai käyny siellä ja... haluan tietää miksi." Poika vaikeni jälleen hetkeksi jatkettuaan, kyhnyttäen epämääräisesti niskaansa sanoja hapuillen. Eh, ei kai voinut olla myöntämättä että tämä kaikki kuulosti varsin kyseenalaiselta ääneen sanottuna varsinkin varmasti sellaisen korviin jota ongelma ei lopulta koskenut ja nulikka vilkaisikin jälleen kiusaantuneena huppunsa varjosta Haeklia päätelläkseen kuinka epäilevältä tämä näytti. "Ehm. Tai siis... Voi olla että se löysi sieltä jotain tärkeää, tai... en tiedä. Ehkä... jotain muuta" pyrittiin luonnehtimaan kai jonkinlaiseksi tarkennukseksi muutaman epämääräisen kädenheilautuksen keralla kunnes tämä viimein puuskahti jälleen hieman tuskastuneena kaiketi tajuten ettei tämä lopulta selittänyt paljoakaan. Tai ainakaan riittävästi. "Äh. En tiedä. Ehkä siellä on jotain tai... mitä vaan, kai. Se... ei koskaan oikeestaan kertonu siitä, mutta ehkä se juuri siksi kävi tuolla. Eh, vaikka se taitaakin olla jo vähän myöhäistä yrittää, mutta..." Hiljakseen selitys vaimeni jonkinlaiseksi hankalaksi mutinaksi pojan päätyessä viimein hengähtämään jokseenkin tukalasti tuleen tuijotellen, kunnes se viimein kohautti jokseenkin lammasmaisesti harteitaan kuin myöntäen että tämä kaikki kuulosti varsin kyseenalaiselta perustelulta.
"Eh. Anteeksi, tämä ei taida kuulostaa kauhean... fiksulta. Ja kun... se on varmaan vaarallistakin ja kaikkea. Meinasinkin mennä yksin, mutta sitten törmäsin Tenkaan ja... no. Kävi mitä nyt kävi. Äh. En usko että se tykkää tästä yhtään, mutta vaikka siellä ei olisikaan mitään niin jos en edes yritä... niin sitten mitään ei ainakaan tapahdu." Spyro puuskahti viimein hieman itsekin tuskastuneena omasta epämääräisyydestään. Ehkä... ehkä olisi pitänyt yrittääkin kertoa tarkemmin, mutta hän ei ollut alkuunkaan varma että se olisi kuulostanut yhtään uskottavammalta, luultavasti jopa päin vastoin... Täytyi kai olla edes tyytyväinen siitä että ei ollut (ainakaan vielä) joutunut selittämään asiaa Tenkalle, hän sai pieniä kylmiä väreitä pelkästä ajatuksesta. Lepakko ei ainakaan ollut salaillut kyseenalaistustaan... eh, kaipa jäisi vielä nähtäväksi päätyisikö Haekli vielä samalle kannalle. Jälleen jännittynyt purppuratukka päästi uuden epämääräisen hengähdyksen, jääden alahuultaan puraisten vaiti odottamaan hieman luimistellen mitä tuleman piti.... kaiketi joko jonkinlaista tuomiota taikka lisää äärimmäisen hämmentyneitä ilmeitä, kumpikin taisi olla jokseenkin varteenotettava vaihtoehto.
|
|
|
Post by submarine on Jun 14, 2014 5:31:36 GMT 3
Vaikka Haekli olikin mitä oli, osasi hänkin kyllä sanoa, kun joku selvästi yritti salailla jotakin. Kukaties se oli oikeutettua, olihan kaikilla omat asiansa joita eivät mielellään jaelleet tai kertoneet, mutta Spyron haparoivat, kiusaantuneet ja takkuilevat vastaukset olivat omiaan tekemään tästä kaikesta vain entistä mystisempää ja oudompaa ja kukaties huolestuttavampaakin. Siltikin, hän kyllä ymmärsi varsin hyvin että asioiden selittäminen oli selvästi jostakin syystä varsin hankalaa pojalle, ja se puolestaan oli omiaan saamaan hänetkin hankalaksi koko asian suhteen. Kärvistely taisi olla melkoisen molemminpuolista kun poika lopulta vaikeni, ja nuorukaisella kesti pitkän hetken keksiä oikein mitään erityisen hyvää vastausta. Tämä kaikki oli vain selvästi melko... sekaista, ja tuntui hyvin hankalalta lähteä jotenkin setvimään asiaa, etenkin kun sitä selvästikään ei haluttu. "Mutta minä luulin ettei siellä ole käynyt oikein ketään? Joskus kauan sitten lohikäärmeita ja sen jälkeen se on ollut vain hylätty raunio", Haekli totesi varovaisesti, yrittäen parhaansa mukaan hapuilla jonkinlaista punaista lankaa toisen kertomasta. Joku jonka tämä tunsi oli ilmeisesti sitten joskus käynyt paikassa, ja... se sitten tarkoitti että Spyronkin oli mentävä? Hän ei osannut muodostaa siitä oikein minkäänlaista hyvää kokonaisuutta, paitsi että... "Ai... ai. Nyt ymmärrän. Anteeksi", nuorukainen äkkiarvaamatta ähkäisi ääneen häkeltyneenä, kuin olisi juuri tajunnut mitä toinen yritti sanoa (tai parhaansa mukaan peitellä). Ja ainakin omasta mielestään hän oli kuin olikin oivaltanut nyt mistä oli kyse, nopeasti ja yhdessä välähdyksessä. Jos tämä kerran oli seuraamassa jotakuta muuta hyvin vaaralliseen paikkaan, suorastaan pakonomaisesti ja mahdollisista aarteista tai muusta rahanarvoisesta välittämättä...
Hetken verran Haekli oli varsin hiljaa, nyt selvästi pahoillaan siitä että oli edes painostanut poikaa asian suhteen. Kuvio vaikutti nyt varsin selkeältä. Ei poika muuten olisi ollut tällaiseen paikkaan menossa. Ja oikeastaan se taisi selittää varsin hyvin miksi tämä ei ollut millään tavalla aivan... tavallisimmasta päästä muutenkaan. Nuorukainen ymmärsi nyt, ja oli varsin neuvoton siitä mitä tarkalleen olisi pitänyt edes sanoa. "Olen... pahoillani menetyksesi vuoksi. Eh, kaiketi aina sanotaan että tällaisia asioita tekevät elävät vaarojen kanssa, mutta..." hän hapuili, keksimättä mitään kamalan hyvää sanottavaa. Joku muu olisi varmasti voinut tarjota paljon parempaa lohtua tai mietettä pojalle joka oli menettänyt jonkun läheisen jonkin kammottavan vanhan temppelin sisuksiin. Mutta hän ei ollut yksi niistä. Hän osasi vain raapia niskaansa ja näyttää varsin surkealta tällaisen asian suhteen itsekin. "Tämä on varmasti raskasta. Anteeksi. En minä mitään pahaa tarkoittanut. Mutta on hyvä että sinulla on apua nyt. En tiedä Tenkasta mutta... noh. Kuitenkin... ruumiin... kuljettaminen vaatii useampaakin. Jos tämä sinun tuntemasi katosi jonnekin sinne, niin... tarvitset kyllä apua asioiden järjestämiseen", Haekli yritti jollakin tavoin järjestellä asiaa, ennen kuin värähti ja ähkäisi tajutessaan miten tunteettomalta varmasti kuulosti. Poika oli epätoivoisesti matkalla hirvittävään vaaraan löytääkseen jonkun siellä menehtyneen läheisensä, ja hän vain mietti jotakin käytäntöä. "Anteeksi. Minä en piinaa sinua enää tällä", Haekli lopulta totesi hyvin pahoittelevasti, osaaottavastikin, ja vaikeni sitten kiusaantuneesti.
Hetken verran oli varsin hiljaista. Haeklista ei tuntunut sopivalta puhua juuri nyt, ja oli kaiketi parempi antaa pojan muutenkin rauhoittua. Ikävän asian esiin ottaminen oli selvästi saanut tämän varsin hankalaksi. Ja niin oikeastaan hänetkin. Hankalana nuorukainen katseli ympärilleen, yrittäen parhaansa mukaan olla vilkuilematta juuri nyt Spyroon. Tämän valossa hänen aikaisemmat epäilynsä aikeista rosvota temppeliä tuntuivat oikeastaan varsin törkeiltä. Nuorukainen haroikin vain punertavaa kuontaloa harmailla sormillaan vaitonaisesti, ja pyyhkäisi sitten varsin pienenpuoleista nenäänsä, ennen kuin huokaisi hankalana ja vilkaisi rapukuoppaan. Ravut olivat ainakin varsin punaisia ja valmiinnäköisiä. Kuin varkain ne olivat kypsyneet kun kaksikolla oli muuta, raskaampaa mietittävää. "Eh, nuo ravut taitavat alkaa olla valmiita", Haekli totesi onton kuuloisesti, pelkkänä yrityksenä palauttaa asioita pois ikävästä aiheesta, ja nousi hieman hapuillen pystyyn. Hetken kuoppaa katseltuaan hän tarttui uudemman kerran jo rapujen kanssa varsin avuliaiksi osoittautuneisiin housuihinsa, ja laski sen edelleen (joskin jo kevyemmin) kiehuvaan veteen kuin haavin. Keitetyt ravut jäivät varsin helposti niihin. Vaitonaisesti hän haali punaiset, kypsät äyriäiset ylös ja kuivalle maalle. "Minä... voin näyttää miten niitä syödään. Se on ihan helppoa ja ne ovat hyviä", nuorukainen totesi varovaisesti, uskaltautuen vilkaisemaan pojan suuntaan. Siinä oli aimo annos sovittelua mukana, kuten myös jonkinlaista yritystä osoittaa ettei hän aikonut enää kiskoa kivuliaita asioita esille.
((Haekli ymmärtää uljaasti todella väärin. Spyroa on selvästi kohdannut tragedia. Rauniotragedia =( ))
|
|
|
Post by spyrre on Jun 14, 2014 19:06:06 GMT 3
((Niin hyvää kärvistelyä. Pahoittelut, eiköhän nulikka ole kohta taas puheliaammalla tuulella. =I ))
Varsin kyseenalaisen selityksen molemminpuolisen kiusalliset jälkimainingit kestivät tovin, ennen kuin kukaan edes sai varsinaisesti lisää sanoja suustaan. Epämääräisesti kuontalonsa alta pälyilevä Spyrokaan ei sanonut mitään hetkeen, vaikka pitikin huolestuneena silmällä Haeklin reaktioita kun nuorukainen sulatteli hetken sitä melkoista sekametelisoppaa jonka hän oli saanut töksäytettyä ilmoille. Liskonsilmäinen soturi ei näyttänyt hermostuvan tai tivaavan tarkempia selityksiä riittämättömien tilalle, mutta tämä näytti varsin hämmentyneeltä mikä tosin oli odotettavissakin. Poika liikahti jälleen vaikeana, laskien jännittyneenä katseensa taas jonnekin alaviistoon, tietämättä oikein mitä muutakaan olisi tehnyt. Äh. Hän... oli niin huono tällaisessa. Sen hetken vallitsevan hiljaisuuden aikana ehti helposti käymään läpi mielessään mitä oli tullut sanottua, ja nyt painostavan hämmentyneen hiljaisuuden aikana punnittuna kaikki tuntui entistä typerämmältä. Ja epäilyttävämmältä. Ja ties miltä. Tuntui, kuin hän olisi jo nyt sanonut liikaa, vaikka samaan aikaan hän ei ollut oikeastaan selittänyt mitään hyväksyttävästi vaan hän olisi onnistunut kuulostamaan vain.... no, huonolta valehtelijalta. Mikä toisaalta kaiketi ei ollut kaukana totuudesta, vaikka... eh, kai oli eri asia olla vain kertomatta jotain kuin suorastaan valehdella? Eikö? Jotenkin? Äh. Rehellisesti pojalla ei ollut aavistustakaan miten olisi vielä pelastanut tilanteen ilman että olisi vain pahentanut kaikkea tavalla tai toisella ja se liikahtikin levottomana hieman Haeklin huomauttaessa että paikkahan oli ollut hylätty, eloton raunio tätä asuttaneiden lohikäärmeiden kaikottua jossa kukaan ei ollut tämän jälkeen käynyt. Jälleen kerran, tähän olisi kyllä ollut selitys, mutta... tämäkin oli laadultaan sellainen ettei hän voinut tuoda tätä ilmi. Mutta ennen kuin kuumeisesti ratkaisua pohtiva nulikka ehti keksiä muuta vastausta kuin epämääräisen ähkäisyn ja lisää kuontalonsa sotkemista, keskeytti Haeklin äkillinen oivaltava äännähdys tämän kärvistelyt, saaden tummien silmien katseen nousemaan hieman häkeltyneenä maanrajasta jonne oli eksynyt. Tämä... ymmärsi? Eh, oliko toinen kuitenkin onnistunut jotenkin nyhtämään jotain oleellista irti äskeidestä hoksatakseen totuuden, vai...?
Laskeutui toinen, hankala ja epätietoinen hiljaisuus. Kieltämättä Haeklin sanat olivat omiaan saamaan pojan mielessään varsin tulisille hiilille, nulikan luimistuessa hieman syyllisesti kuin olisi juuri jäänyt kiinni rysän päältä jonkun kielletyn suhteen, kunnes nuorukainen viimein jatkoi... oikeastaan varsin pahoittelevaan sävyyn? Jotain... menetyksestä? Ja.... vaarojen kanssa elämisestä? Hetken aikaa Spyrokin unohtui tuijottamaan hieman häkeltyneenä kun nyt vuorostaan Haekli tapaili vaikeita kiusaantuneita sanoja, kunnes asia alkoi pienellä viiveellä hahmottua tällekin. Tämä... oletti hänen hukanneen jonkun vaarallisen temppelin uumeniin? Oivallus sai pojan hätkähtämään hieman, tämän avatessa jo suunsa toisen hapuillessa pohdiskeluja ruumiin kuljettamisesta purppuratukan kuitenkin empiessä äkkiä, saatuaan ilmoille vain muutaman varsin epämääräisen, vastahakoisen äänteen. Tämä ei lopulta ollut hänen syynsä harhailla temppelille, mutta.... miten muuten hän olisi selittänyt asian? Hänen olisi kaiketi pakko kertoa totuus selvittääkseen väärinkäsityksen, mutta.... toisaalta, toinen tuntui tyytyvän varsin pikaisesti tähän selitykseen... Ehh. Piti asian äkillisestä tolasta tai ei, tilanne tuntui yllättäen tavallaan selvittäneen itse itsensä. Ainakin hetkeksi, ja hieman kyseenalaisella tavalla.
Hetken verran Spyro kieltämättä onnistui näyttämään varsin kärvistelevältä räpytellen silmiään huppunsa uumenissa, levottoman sormet viitan lievettä nyhtäen. Haekli vaikutti nyt itsekin olevan varsin pahoillaan tarjoten apuakin sen sijasta että olisi kuitannut koko asian typeränä ja vaarallisena mikä sai hankalana ajatuksiaan selvittelevän pojan vilkaisemaan tätä kahden vaiheilla. Tämä tarjosi apua, mutta... kaiketi väärin perustein. Tämä... ei ollut oikein. Eh, mutta... silti. Ei hän voinut vain.... Tovin ajan purppuratukka pyrki hapuilemaan epäröiviä sanoja kun Haekli viimein epäilemättä syyllisenä esittämistään kysymyksistä lupasi olla tiedustelematta asiasta enempää ennen kuin vaikeni itsekin. Aika kului jälleen hetken painostavan hiljaisuuden vallassa kummankin pälyillessä vältellen hieman mihin sattui, pojan lopulta saamatta suustaan kuin uuden epämääräisen ähkäisyn. Ikävä kyllä tämä ei ollut tarpeeksi johtamaan mihinkään tai selättämään hiljaisuutta mutta kukaties se olisi saattanut yrittää vielä uudestaan ellei puolestaan myöskin kiusaantunut Haekli olisi ehtinyt ensin. Spyro päätyi kohottamaan katseensa silmiään räpäyttäen kuin jo lähes koko illallisen unohtaneena liskonsilmäisen nuorukaisen viimein kääntäessä aiheen rapuihin, luultavasti päästäkseen eroon edellisen aiheen nostamasta kärvistelystä. Kuulosti toteamus jokseenkin innottomalta tai ei äskeiden jäljiltä, katse rapuihin paljasti kuitenkin äyriäisten punertuneen jo suorastaan räikeän kirkkaiksi saaden Spyronkin jäämään hetkeksi silmäilemään näitä Haeklin kauhoessa mokomat vesipedot hiekkaisesta kattilasta improvisoidulla haavillaan. Vatsan murahdus muistuttikin että edellisestä ateriasta oli jo kulunut pitkähkö tovi, pojan kuitenkin vilkaistessa vielä kerran hieman epäröiden Haekliin tämän lupautuessa sovittelevasti näyttämään miten kovakuorisia saksiniekkoja syötiin. Kohta purppuratukan kurkusta kantautui viimein pieni hieman nujertunut huokaisu, ryhdin vajotessa syystä tai toisesta hieman.
"Äh. Kiitos" se sai viimein mutistua, melkoisesti hankalampana kuin rapujen syönnin luulisi vaativan. Kaipa tämä oli lopulta suunnattu vähintään yhtä paljon edelliseen kuin käsillä olevaan asiaan, ellei enemmän... elleivät saksiniekat jostain syystä näyttäneet suorastaan uhkaavilta otuksilta nyt edesmenneinäkin. Muuta nulikasta ei irronnutkaan, sen sentään nostaessa kuitenkin katseensa seuraamaan mitä toinen teki, ei kaunaisena kuulustelusta, mutta... edelleen hankalana. Äh... vaikka olisikin tiennyt mitä olisi sanonut, hänellä ei ollut aavistustakaan miten olisi enää palannut aiheeseen venytettyään tilannetta jo näin paljon. Ehkä... hän voisi kertoa vielä myöhemmin, kun olisi ehtinyt miettimään asiaa tarkemmin. Ainakin ajatus kuulosti varsin houkuttelevalta. Epäilemättä tämä sujuisikin paljon paremmin kunhan hän olisi keksinyt mitä oikein sanoisi, eikö? Varmasti tämän ehtisi vielä selvittää... hän kuitenkin aikoi ehdottomasti tehdä niin. Kunhan... tietäisi mitä tekisi.
|
|
|
Post by submarine on Jun 15, 2014 4:50:35 GMT 3
Haekli saattoi rentoutua ainakin hieman, kun tilanne johon hän oli kompuroinut pitkälti täysin vahingossa saatiin purettua edes jollakin tavalla. Spyro näytti varsin tyytyväiseltä heti kun tätä ei painostettu jatkamaan ymmärrettävästi ikävästä aiheesta puhumista, ja tämäkin taisi nopeasti muuttua edes vähän vähemmän kireäksi. Olisi kaiketi paras keskittyä vain rapuihin ja jättää muut asiat myöhemmäksi. Nuorukainen ainakin uskoi saaneensa nyt tilanteesta tarpeeksi hyvä kuvan että tässä kaikessa oli edes jotakin järkeä. Ja jos totta puhuttiin, oli hänellä nyt huomattavasti enemmän syytä auttaakin. Olihan hän jo lupautunut kuitenkin, mutta nyt tämä tuntui oikeastaan varsin oikealta asialta. Eh, se oli ainakin... parempaa kuin moni muu tähän asti. Kukaties tämä olisi jotakin sellaista mitä hän oli toivonut gnollijupakan olevan. Jotakin... tarkoituksellista. Vaikka sitä olikin turha miettiä vielä liiaksi. "No, siis. Näissä on lihaa sisällä. Noissa saksissa on vähän, ja sitten tuossa pyrstössä", Haekli selitti rapuja osoitellen, yrittäen parhaansa mukaan itsekin muistaa miten tämä tarkalleen meni. Siinä sivussa hän vilkaisi nopeasti Spyroonkin, joka vaikutti vieläkin alakuloiselta, tai muuten hankalalta, mutta kaiketi jo ainakin paremmalta. Hieman kokeilevasti hän nosti yhden keitetyistä ravuista näkyville niin että poikakin erottaisi, ja sitten melko ronskein ottein väänsi ravun pyrstöä heti jalkojen takaa ensin yhteen suuntaan, ja sitten toiseen. Se irtosi lopulta rusahtaen oikeastaan yllättävän tarkasti, kuin koko elukka olisi tarkoitettukin aukeamaan mahdollisimman kätevästi. Hän asetti lopun ravun syrjään, ja hapuili sitten käteensä veitsen varusteidensa joukosta. Se oli yksi kevyemmistä, pienehkö vuolupuukko joka sopi tähän kaiketi parhaiten. "Sitten pitää leikata tämä kuori auki toisesta sivusta. Siinä on sauma reunassa, ja sitten vain..." nuorukainen selitti, ja näytti itse mallia, taiteillen terän pyrstön sisään ennen kuin sitten väänsi sen läpi saumasta, avaten pystöpanssarin ilman suurempia vaikeuksia. Hän oli tehnyt tätä vain muutaman kerran, mutta ravut olivat siitä outoja elukoita, että ne aukesivat melkein itsestään kun tiesi vähänkään mitä teki. Ja avonaisesta pyrstöstä olikin sitten helppo kiskoa esiin se, mistä tässä oikeastaan oli kyse.
"Noniin. Tässä se nyt sitten on", Haekli totesi lopulta peittelemättömän tyytyväisesti. Hän oli vetänyt ravun pyrstöstä esiin käytännössä kaiken mitä sen sisällä oli, kaksi päällekkäistä lihasuikaletta. Ne olivat melko vaaleanpunaisia ja hieman kelmeitä, mutta silti ne olivat ehdottoman varmasti jonkinlaista lihaa, ja kumpikin pala oli suunnilleen peukalon kokoinen. Tai no, kukaties hänen peukalonsa olivat pitkät ja jäntevät, mutta noin nyt suunnilleen. Varovasti hän erotti lihat toisistaan. Niiden välissä kulki jonkinlainen musta viiru. "Näissä ei oikeastaan ole luita sisällä ollenkaan. Kaikki kova on päällä. Mutta tätä mustaa ei saa syödä, siitä tulee kipeäksi. Se otetaan pois", nuorukainen jatkoi selittämistään, ennen kuin hapuili otteen pienestä, koko lihasuikaleiden pituudelta kulkevasta putkesta, joka kaiketi toimitti suolen virkaa, ja veti sen sitten pois. Ja sitten, muitta mutkitta ja enempää miettimättä, hän työnsi kummankin lihanpalasen suuhunsa. Nälkä oli ollut kova jo hyvän hetken, eikä hän aikaillut nyt kun ruokaa oli tarjolla. Ilman mitään yliarvostettuja pöytätapoja hän jauhoi ravunlihat palasiksi terävät hampaat vilkkuen, ja nieli ne sitten niin nopeasti, ettei ehtinyt oikeastaan maistaa erityisen paljoa... mutta vähäkin oli tarpeeksi. Joku olisi kukaties valittanut siitä miten rapuja ei oltu suolattu eikä niiden kanssa ollut mitään, mutta juuri nyt ja tässä korvessa ne maistuivat uskomattoman hyviltä, eikä hän epäröinyt hetkeäkään ahnaista niitä alas kuin mikäkin peto. Ehkä ne olivat vetisiä ja maistuivat vain puhtaasti mereneläviltä, mutta se todellakin riitti tällä hetkellä. Hetken hän vilkuili hiukkasen hämillään Spyroon, ennen kuin sitten nuolaisi huuliaan. Jotenkin kummasti hän uumoili, ettei poikakaan piitannut niin paljoa oikeista pöytätavoista. "Pyrstössä on eniten lihaa. Mutta saksissakin on. Ja pyrstökuoressa on myös sisäpinnassa sellaista voita. Rapuvoita. Sekin on hyvää", Haekli lisäsi vielä, työntäen havainnollistavasti sormensa avattuun kuoreen ja kaapien vaalean kellertävää, pehmeää ainetta sieltä suuhunsa. Eh, tämä kaikki oli todennäköisesti todella outoa sellaiselle joka ei ollut nähnyt tällaista aikaisemmin, mutta nuorukainen ei aikonut ainakaan olla liian nirso juuri nyt. Vieressä oli hyvä kasa rapuja, ja vatsa murisi edelleen.
"Nämä eivät kai ole kauhean isoja, muttakun niissä ei ole luuta niin ovat täynnä lihaa. Tai ainakin pyrstö on", Haekli mietti vielä aikaisemman pohjalta jokseenkin tyytyväisenä, samalla kun väänsi jo pyrstöttömältä ravulta toisen saksenkin irti. Vielä eläessään ne olivat kyllä olleet eläimiä siinä missä kaikki muutkin, mutta jollain oudolla tavalla niitä oli vaikea ajatella enää sellaisiksi keittämisen jälkeen. Nyt ne olivat hyvin kätevästi valmiiksi syötäviksi osiksi jaettuja, avaamista odottavia lihanpaloja. Hieman raadollista tai ei, oli äyriäisten jaokkeellisuus kaiketi ainakin varsin kätevää. "Ne aukeavat ihan vain kun vääntää kunnolla, ja sitten leikkaa saumaa myöten", hän selitti vielä avuliaasti. Mutta nälkä ja ravunhimo olivat kovia, ja lopulta hän keskittyikin vain avaamaan irti väännettyjä saksiakin. Niissä oli vähemmän lihaa, mutta sitä silti oli siellä, ja hän väänsi armotta kuoren auki veitsen kanssa. Sivummalla laiha, tähän asti kaikessa rauhassa poissa tieltä ja silmistä ja mielistä pysynyt koira alkoi sekin selvästi huomata että tarjolla oli ruokaa, ja oli nyt noussut istuskelemaan. Se tuijotteli tasaisen uteliaana, räpäyttäen muutamaan otteeseen silmiään mutta yrittämättä tulla edes kerjäämään. Kaipa ankara elämä oli opettanut, että oli parempi odottaa tilaisuutta kuin tunkea mihinkään. Nuorukainen kyllä vilkaisi sitä, ja siirsi yhden ravuista merkitsevästi syrjään, mutta olisi kaiketi parempi odottaa aterian loppuun ennen kuin jakaisi eläimellekin. Tai niin hänelle oli joskus sanottu...
Olipa miten oli, ravunkuori rutisi ja hampaat jauhoivat tyytyväisesti.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 19, 2014 4:40:43 GMT 3
Vaikka ilmassa oli vieläkin jonkin verran hankaluutta ja pientä kärvistelyä, alkoi huomio kuitenkin pian siirtyä paljon mukavampiin ja konkreettisempiin asioihin. Olivat ajatukset vielä kuinka epämukavasti solmussa kuin olivatkaan, oli ruuan lupaus nälkäiselle vatsalle jokseenkin vastustamaton kun tätä viimein oli tarjolla, niin äskeisen puheenaiheen kuin miekkakärvistelyn painuessa hiljakseen enemmän taka-alalle... kenties tarkoituksellakin. Spyro näytti vieläkin jokseenkin kyräilevältä keskustelun jäljiltä mutta jäi kuitenkin seuraamaan lähelle tulta hivuttautuneena kun Haekli onki esille yhden punakuorisista saksiniekoista, kuitenkin hiljakseen kasvavalla mielenkiinnolla. Kun nuorukainen selitti mitä kovakuorisella otuksella oli edes tarkoitus tehdä esitellen äyriäistä ennen kuin päätyi hienostelematta rusauttamaan tämän kahtia käsissään irvisti poika hieman tästä irtoavalle äänelle, kallistaen kuitenkin pian yllättyneenä päätään sille kuinka helposti mokoma panssaroitu otus oikeastaan voitiin vain vääntää palasiksi. Koko touhu näytti kieltämättä enemmän tai vähemmän oudolta ja se jäikin seuraamaan oikeastaan varsin kiinteästi Haeklin vetäessä esille veitsensä jolla avasi ravusta irti vetäisemänsä..... osan? Purppuratukka ei oikeastaan ollut aivan varma oliko kyseessä otuksen takaruumis vaiko jonkinlainen häntä, mutta... ainakin se oli irronnut helposti kaikesta muusta ja jalat olivat edemmässä palasessa... ja Haekli kyllä sanoi tätä pyrstöksi vaikkei tämä kyllä näyttänyt yhtään yhdeltäkään "pyrstöltä" joita poika oli nähnyt. Tosin, tämä lopulta taisi olla yksityiskohta joka olisi oleellisempi jollekulle biologiasta kiinnostuneelle enemmän kuin nälkäiselle keskellä korpea.
Sivusta seuraavasta Spyrosta irtosi hieman hämmentynyt äännähdys kun Haekli viimein vetäisi esille otuksesta kaivamansa kalpean lihakaistaleen. Tai kai se oli lihaa, vaikka ei varsinaisesti siltä nulikan silmään näyttänytkään, pojan jäädessä silmäilemään tätä sekä esimerkkiä hetkeksi hieman ilmaa nuuhkien ennen kuin toinen huitaisi palasen varsin ahnaasti ja kursailematta kitaansa. "Huh. Yleensä ötököissä on vaan... mössöä sisällä" se totesi kummeksuvana mutta kaiketi kuitenkin toisen esimerkin ja ruokahalun rohkaisemana poimi itsekin yhden ravuista uteliaana pyöriteltäväksi kuitenkin tökättyään tätä ensin epäluuloisesti pari kertaa. Kun kyseenalainen otus ei lopulta osoittanut elonmerkkejä tämä viimein napattiin ylös saksesta pidellen, vaikkakin pienen irvistyksen keralla elikon hieman epäilyttävästä ulkonäöstä johtuen. Mokoma otus ei kieltämättä näyttänyt siltä että olisi kuulunut ainakaan Spyron logiikalla ruokalistalle, mutta Haeklin käydessä ahnaasti kiinni otuksiin taisivat nämä olla kuitenkin tästä päätellen varsin syömäkelpoisia. Ja olihan näiden eteen kyllä jo nähty paljon vaivaakin. Vilkuiltuaan vielä mitä toinen teki päätyi purppuratukkakin onkimaan esimerkkiä noudattaen kääntöveitsen taskustaan, alkaen itsekin saksiniekkojen yleistä kyseenalaisuutta uhmaten yrittää näiden avaamista. Tätä tosin edelsi tovi pyörittelyä, mikä taisi kuitenkin johtua lähinnä uteliaisuudesta kuin mistään muusta. Ei tainnut tulla kovinkaan suurena yllätyksenä että touhu oli alkanut kiinnostaa Kissaakin entistä enemmän, eläimen hivuttautuessa jälleen huomattavasti pidättyväistä koiraa hanakammin lähemmäs katsomaan.
Illallinen taisi lopulta mennä melkoiseksi askarteluksi, mutta tämä ei tainnut lopulta suuremmin haitata Spyroa, enemmänkin päin vastoin. Tämä vaikutti varsin lahjakkaasti hetkeksi muihin asioihin harhautuneelta saksiniekkoja pyöritellessään ja Haeklin ateriointia vilkuillen, vaikka kaipa jokin muu ajateltava oli varsin tervetullutta muutenkin. "Entä tuo... pää?" se kysäisi otusta silmäillen samalla kun nuorukainen selitti syötävistä osista, kuitenkin irvistäen jälleen hieman ravun tappisilmiä ja tuntosarvia tuijoteltuaan, kaiketi päätyen tulookseen ettei ollut varma halusiko oikeastaan syödä mitään tuollaista. Kaipa häntäkin oli vähän mitä oli, mutta... ainakaan se ei tuijottanut takaisin. Pyrstön irrottaminen ja avaaminen ei lopulta osoittautunut ongelmaksi ja pian purppuratukkakin esimerkkiä parhaansa mukaan seurattuaan pääsi nuuhkimaan esiin ongittua suupalaa ennen kuin rohkaistui haukkaamaan hieman kokeilevammin. "Maistuu... vähän kummalta" tämä totesi hetken mutusteltuaan. "Ei pahaa kyllä. Aika paljon parempaa kuin näyttää" myönnettiin sentään ennen kuin poika nakkasi lopunkin kitusiinsa, ja poimi ravun uudestaan ylös availlakseen myös sakset jo jokseenkin innokkaammin. Ilmeiseti elikko olikin osoittautunut melkoisesti maukkaammaksi kuin miltä näyttivät. Samaan lopputulokseen taisi päätyä Kissakin, hoksattuaan muiden jo aterioivan minkä ehtivät. Eläin pörhisteli ravuille tökkien yhtä varsin epäluuloisesti käpälällään, intoutuen varsin pian ronkkimaan otuksen erilleen pyöritellen tätä pitkin kivikkoa olematta kaiketi myöskään aivan varma mitä tälle olisi pitänyt tehdä. Spyro tosin taisi olla toistaiseksi keskittynyt muihin asioihin pistääkseen moista tihutyötä merkille. Kun ruokaan oli viimein päässyt käsiksi se kyllä vei lahjakkaasti kaiken huomion... sapuska kaikkosikin nälkäisiin kitoihin hyvää tahtia, eikä kenelläkään tainnut olla aikaa sellaisiin turhuuksiin kuin pöytätavat. Ei sillä että heillä kuitenkaan olisi ollut pöytääkään, joten taisi olla paras vain unohtaa moiset ja keskittyä ruokaan.
|
|
|
Post by submarine on Jun 19, 2014 16:08:17 GMT 3
Vaikka aluksi epäilyttikin, ei kenelläkään tainnut lopulta olla suurempaa valittamista rapujen suhteen. Niissä oli sisällä jotakin selkeän syömäkelpoista, mikä kaiken lisäksi oli jopa jollakin asteella hyvää. Enempää ei tässä tilanteessa varmasti olisi voinut edes pyytää, eikä kukaan todennäköisesti olisi pyytänyt muutenkaan. Kumpikin kaksikosta söi hyvällä halulla, ja eläimet ympärilläkin olivat ainakin melko kiinnostuneita koko touhusta. Apajille pyrkivä kissakin tarvitsisi todennäköisesti apua päästäkseen varsinaisesti lihan makuun, mutta olipahan ainakin jotakin mielenkiintoista. Haekli ei liiaksi sellaisia juuri nyt edes miettinyt, vaan keskittyi lähinnä ravunsyöntiin. Jos kaiken ikävän ja epävarman keskellä oli tarjolla edes jotakin hyvää ja mukavaa, siitä oli paras tarrata kiinni nopeasti. "Sitä ei varmaan voi syödä. Tai en minä ainakaan koskaan ole kuullut että kukaan söisi. Tuota ruumista ei voi muutenkaan, siellä on sisällä kai vain elimiä tai jotakin. Ei lihaa", nuorukainen selitti Spyrolle kun tämä ihmetteli rapujen muita mahdollisuuksia. Ylimääräiset mietteet katosivat kuitenkin nopeasti, kun poika pääsi ravun makuun, ja hän nyökkäsi tyytyväisesti tämän kommenteille. Ravut olivat harvinainen herkku, mutta hyvin harva niitä varsinaisesti karsasti maistettuaan. "Yleensä ne kai paistettaisiin suolavedessä yrttien kanssa, ja sitten syötäisiin voin ja leivän kanssa. Tai muuten sellaista. Mutta rapu on silti rapu", Haekli mietti avatessaan ravulta toistakin saksea. Tällä kertaa hän tosin ei viitsinyt edes vaivata veistään sillä, vaan tunki paksukuorisen raajan suuhunsa ja puraisi niin että rusahti. Terävät hampaat tekivät melkoisen helposti selvää kitiinistä, ja hän sylki palaset käteensä ennen kuin onki lihan sen joukosta. Omalla tavallaan tuntui hyvinkin ristiriitaiselta, että tässä keskellä korpea ja ties mitä vaaroja syötiin pitopöytien herkkua, mutta se oli lopulta kaiketi hyvää ristiriitaa. Ainakin se täytti vatsan, joten asiasta ei voinut valittaa.
Rapuja oli kelpo kasa, eivätkä ne olleet loppumassa aivan heti, etenkään kun niiden avaaminen ja syöminen oli oma lajinsa. Haekli kyllä vähensi niiden määrää parhaansa mukaan, vaikka söikin jokaisen ravun kunnolla ennen kuin aloitti seuraavaa. Ruokaa ei sopinut haaskata, etenkään tällaisessa paikassa. Spyrokaan ei selvästi aikonut haaskata mitään, ainakaan jos halun ja tarmon pohjalta piti arvioida, ja tunnelma taisi lopulta olla melkeinpä mukava. Tai ainakin paljon mukavampi kuin vähän aikaa sitten. Ohimennen nuorukainen tuli vilkaisseeksi sivuun sysättyyn miekkaansa, mikä sai hänet irvistämään, mutta lopulta asialle ei voinut juuri nyt erikoisemmin mitään. Sitä pitäisi vilkaista myöhemmin, mutta oli kai hyvä kohdata moinen ikävyys edes täysin vatsoin. Mahdollisimman nopeasti hän kiskoikin katseensa muualle koko aseesta. Jos tarkkoja oltiin, se osui puusta roikkuvaan Tenkaan, tai ainakin tämän nukkumajärjestelyihin. Ilmeisesti lepakkomainen tapaus ihan oikeasti aikoi nukkua tuolla tavalla. "Ehh. Minä varmaan pelkäisin vain putoavani. Tuo on kuin ylikypsä hedelmä", Haekli sihahti hetken viitasta taiteiltua säkkimäistä rakennelmaa tuijotettuaan. Kaiketi se oli tarkoitettu Spyrolle, tai muuten yleiseksi mietteeksi asiasta. Hetken mietittyään hän kuitenkin sitten päästi kevyen äännähdyksen, jotakin vaivautuneisuuden ja oivalluksen välimailta, ja vilkaisi poikaan. "Pitäisikö... meidän jättää tuollekin jotakin?" nuorukainen kysyi, empien selvästi koko asian suhteen. Oli pakko myöntää että lepakko oli kaikkea muuta kuin tehnyt itseään kenenkään tykö, eikä hän ollut oikeastaan millään tavalla varma tästä. Eihän hän Spyroakaan tuntenut, mutta poika sentään vaikutti jossain määrin selkeältä ja... noh, normaalilta. Toinen taas ei edes yrittänyt. Kysymys rapujen jättämisestä taisi olla pelkän järjestelykysymyksen lisäksi myös tiedustelu pojan mielipiteestä lepakkomaista tapausta kohtaan noin nyt yleisesti. Ja toisaalta hän nyt vain oli epävarma siitä saiko tai pitikö tämän kanssa edes olla tekemisissä, kun tämä itse tuntui sitä mahdollisimman hanakasti hylkivän. Eh, minkä takia tämä edes suostui kulkemaan kenenkään kanssa jos kerran halusi kuitenkin olla yksin? "... syököhän se edes rapuja? Tai voikohan se. Mitä lepakot syövät?" Haekli lisäsi hetken perästä, kuulostaen aidon mietteliäältä asian suhteen. Hän ei ollut edes erityisen varma mikä Tenka oli. Ei ainakaan mikään täälläpäin normaalisti liikkuva. Mystinen tapaus, kaiken kaikkiaan. Ehkä hänellä itsellään ei ollut mitään sanottavaa asiaan, eihän hänkään tosiaan ollut mikään normaali ilmestys täälläpäin, tai missään, mutta ei harmaa nahka tai suuret silmät tai pieni nenä tai mikään muukaan tarkoittanut että hänellä oli aavistustakaan tällaisista tapauksista. Outo mikä outo.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 23, 2014 4:22:38 GMT 3
Kun viimein pääsi hommaan käsiksi tuntui Spyrokin tuhoavan saksiniekkoja varsin tarmokkaaseen sävyyn vaikka lihaan käsiksi pääseminen vaatikin oman askartelunsa. Kuori rutisi kuitenkin kiitettävästi kun kaksikko syventyi täyttämään murisevia vatsojaan, kivikossa yhtä rapua pyörittelevän Kissankin yrittäessä parhaansa mukaan setviä kuinka otus syötiin lähinnä kuitenkin viskoen otusta aikansa ennen kuin jäi pureskelemaan tämän tyrkyllä törröttäviä jalkoja. Ei kaiketi se kaikkein paras taktiikka, mutta ainakin pieni peto oli hengessä mukana. Jälleen uutta suupalaa mutustava purppuratukka myhähti jonkinlaiseksi epämääräiseksi vastaukseksi Haeklin pohtimuksille ravuista pyöritellen otuksen toista puoliskoa hetken käsissään ennen kuin nakkasi pääpuolen sivuun todeten kaiketi itsekin ettei tässä ollut paljoakaan syötävää, ennen kuin tarrasi tämän sijasta saksiin. "Mmmh. Leipä olis kyllä myös hyvää" se myötäsi huokaisten hieman haikeasti ajatukselle, kunnes kuitenkin kohautti olkapäitään uutta suupalaa tutkiskellessaan. "...vaikka menee kyllä näinkin. Ei olis arvannut että joku näin ruma on hyvää syötävää" se totesi jo tyytyväisemmin elkein ennen kuin keskittyi hetkeksi käsillä olevien saksien näpertelyyn. Tosin Haekli näkyi löytäneen huomattavasti helpomman tekniikan näiden avaamiseksi vieressä seuraavan nulikan jäädessä jälleen hetkeksi katsomaan tarkkaavaisesti ennen kuin sekin luopui veitsestä ja seurasi esimerkkiä. Kitiini rusahti jälleen varsin helposti rikki, ja poika pääsi jälleen noukkimaan uutta suupalaa esille palasten joukosta. Kun hoksasi miten homma oikein toimi, ei rapujen syöminen tainnut lopulta olla temppu eikä mikään. Paitsi taustalla tuijotteleva katti mahdollisesti manasi parhaillaan turhauttavaa peukaloiden puutettaan, hännän näreästä vispaamisesta päätellen.
Seuraava tovi kuluikin lopulta antaumuksellisen mutustelun sekä kuorien rasahtelun saattelemana jokseenkin mukavammin. Tuhottuaan kiitettävällä tahdilla jo useammankin äyriäisen havahtui purppuratukkakin hoksaamaan valkoisen kissan syyttävät katseet. Otus näytti kuitenkin heittäytyneen jokseenkin mustasukkaiseksi kyseenalaisesta saaliistaan ja kiikutti tämän vauhdilla kauemmas kun tätä yritettiin tavoitella, saaden pojan puuskahtamaan silmiään pyöräyttäen. Tosin kun tämä rusautti irti uuden pyrstön tarjoten avattua makupalaa ei muuta tarvittukaan katin huomion saamiseksi vaan hankala rapu unohtui varsin pian puoliksi pureskeltuna kivikkoon eläimen kiirehtiessä taikaiskusta huomattavasti sosiaalisempana nuuhkimaan ojennettua ruokaa. Katin natustaessa hanakasti kuorittua pyrstöä kitusiinsa poika seurasi tätä hetken vilkaisten ohimennen hieman taustalla kärkkyvän koirankin suuntaan kunnes kohotti huomionsa jälleen nuorukaiseen kuullessaan Haeklin kommentin. Spyronkin katse kävi jälleen puussa riippuvassa nyssäkässä tämänkin nyökätessä mielipidettä myötäillen. "Eh, no. Kai se... tietää mitä tekee, mutta... en mäkään puussa säkissä yrittäis nukkua. Aika huono herätys jos tipahtaa yöllä. Ei näytä kauhean mukavalta edes... Varmaan ahdasta. Ja kylmää" poika arveli vastaan, murskaten ohimennen uuden saksen hampaillaan. Haeklin seuraava, jokseenkin oleellisempi kysymys sai Spyronkin kuitenkin hetkeksi mietteliääksi. Siitäkin irtosi hieman epävarma äännähdys, pojan heittäessä sitten pitelemänsä ravunpalan suuhunsa sen jäädessä hetkeksi tätä mutustaen vilkuilemaan ylös Tenka-myttyyn. Lepakko kieltämättä oli kaikkea muuta kuin sosiaalinen, mutta.... kaipa Haeklin miete oli lopulta aiheellinen. Eiköhän se olisi vain reilua että tämäkin saisi osansa. Vaikka... tämä kai olikin vähän mitä oli, ehh.
"....varmaan pitäisi. Eh. Näitä on kuitenkin aika paljon" Spyro myötäsi, vaikka liikahti jälleen hieman epämukavasti kun ajatukset palasivat jokseenkin eristäytyneeseen lepakkoon sekä tämän teräviin puheisiin. Eh, olennolla oli kaiketi ollut hieman jotain syötävää, mutta tämä oli kyllä tainnut mainita aikaisemmin ettei tälläkään ollut suuremmin evästä mukanaan. Muistikuva sai nulikan jälleen vaivautuneeksi ja laskemaan katseensa, hengähtäen hieman hankalasti. Kun toinen harhautui hetken kuluttua kyseenalaistamaan mitä tämä mahtoi edes syödä havahtui Spyrokin hoksaamaan ettei hänelläkään oikeastaan ollut hajuakaan.... niin kaiketi edes lepakoista, kuin varsinaisesti Tenkastakaan. "...eh. Lepakot? En tiedä" se myönsi, katsahtaen hieman kuontaloaan härkkien rapupinoa kuin olisi voinut jotenkin arvioida näistä jotain. "Luulisi että voi ainakin? Kai? Voidaanhan mekin. Eh, se taisi kyllä syödä ihan kuivalihaa aikaisemmin.... ja lupasin sille osan siitä hanhesta silloin kun se pyysi" arvioitiin, pojan päätyessä yskähtämään jälleen hieman vaivautuneena mainitessaan hanhen, harhautuen hetkeksi pyörittelemään pitelemäänsä rapua käsissään. "Kai se... sanoo sitten jos se ei halua niitä. On sanonut aika lailla kaiken muunkin, niin..." se viimeisteli viimein, kohauttaen hieman laihoja harteitaan. Vaikka kaiketi yrittikin se ei osannut silti olla kuulostamatta hieman nihkeältä toteamuksensa lopuksi kaiketi huomaten tämän itsekin, päätyen yskähtämään huppunsa uumenista. "Eh. Ehkä... sekin on sitten vähän tyytyväisempikin" lisättiin aavistuksen toiveikkaammin, vaikka poika kieltämättä epäili muuttaisiko ruokakaan Tenkan jokseenkin teräviä mielipiteitä mihinkään. Eh, mutta... kaipa sitä saattoi toivoa. Tämä kuitenkin oli syystä tai toisesta ainakin tähän saakka ollut halukas matkaamaan yhdessä vaikka tällä kieltämättä oli hieman kyseenalainen tapa näyttää tämä.
|
|
|
Post by submarine on Jun 23, 2014 10:56:59 GMT 3
Kummallakaan kaksikosta ei selvästi ollut erityisen lämpimiä tunteita Tenkaa kohtaan juuri nyt, vaikka asiaa ei varsinaisesti ääneen sanottukaan. Tuskinpa mistään vihasta tai yleisestä kaunasta voitiin puhua, mutta siitä huolimattakin tästä oli kieltämättä jäänyt melko... epämukava maku suuhun. Haekli vilkuili Spyroon kun poika arvioi rapujen jättämistä tälle, ja yritti varovaisesti perustella että siitä saattaisi kukaties olla hyötyäkin. Ja vaikka se kukaties olikin hieman ikävää ja aiheetonta, hän pyöräytti kevyesti silmiään yltiötoiveikkaalle ehdotukselle siitä, että lepakkomainen tapaus saattaisi olla tyytyväisempikin saatuaan vain ruokaa. Olkoonkin että tämän oma kalaonni oli ollut varsin huono. Eh, jotenkin moista oli vain melko vaikea nähdä. "No... niin no. Onhan se kai... mahdollista", nuorukainen vastasi, uumoillen lopulta ettei Spyrokaan elätellyt erityisen suuria toiveita asian suhteen. Sitten hän kuitenkin vain huokaisi. Kaipa se oli silti hyvien tapojen mukaista. Oltiinhan tässä nyt sitten ilmeisesti yhdessä, ja asioista saattoi kaiketi ainakin yrittää tehdä mahdollisimman siedettäviä. Hetken kasaa tuijotettuaan hän sitten siirsi osan ravuista syrjään, lepakolle jätettäväksi. Ainakaan tämä ei tosiaan ollut heiltä pois, mikä teki siitä huomattavasti helpompaa loppujen lopuksi. Eh. "No, ei ainakaan voi syyttää sitten", Haekli lisäsi jonkinlaisena konkreettisempana positiivisena asiana. Olisi kaiketi ollut kieltämättä melko kieroa vain napsia rapuja ja jättää nukkuvalle pelkät kuoret. Ei voinut ainakaan syyttää siitä nyt.
Olipa miten oli, rapuja oli vielä jäljellä, ja asialle oli kaiketi parasta tehdä jotakin kun ne olivat vielä lämpimiä. Kai. Haekli keskittyi hetkiseksi ainakin vain syömään hyvällä halulla, jättäen enemmät ikävän pohtimiset hetkeksi sivuun. Ravut olivat hyviä ja ruokaa kaikesta huolimattakin, ja ainakaan syöminen ei tuottanut mitään ongelmia. Hyvä ateria oli näissä oloissa kuitenkin harvinaista herkkua, ja tämäkin varsin pelkistetty saalis lukeutui kyllä viimeistään suhteessa hyväksi. Eh, kun otti huomioon mitä korvessa keskellä ei mitään yleensä joutui syömään... "No, vaikka huomenna jotakin tapahtuisikin, niin ainakin on helpompi kohdata asiat täydellä vatsalla. Tai ihan vain marssia koko päivä", nuorukainen lopulta lausahti niin tyytyväisenä kuin nyt vain pystyi olemaan. Päivä oli ollut rehellisesti kammottava, mutta oli kaiketi ainakin mahdollista toivoa ettei seuraava olisi samanlainen - ja harvemmin tällaisia totta puhuen joka päivä tapahtuikaan. Mutta joka tapauksessa ruoka ja sen tekeminenkin oli oikeastaan tehnyt välikohtauksesta hieman etäisemmän muiston... olkoonkin että toinen käsi oli edelleen rikki sen vuoksi. Mutta olipa miten oli.
Rapukasa hupeni pikkuhiljaa yön syventyessä ympärillä, ennen kuin Haekli sitten rikkoi viimeisestäkin sakset auki ja hamusi lihan suuhunsa. Siinä sivussa hän myös aukoi yhden, jonka viskasi sitten yhä sivummalla odottelevan koiran suuntaan. Otus ei mitenkään villiintynyt tai riemastunut moisesta. Hyvin tyynesti se vain nappasi omansa, ja kääntyi toiseen suuntaan syömään sitä. Nuorukainen tiesi. se oli aina varuillaan ja aina rauhallisen tarkkaavainen. Oli turha oikeastaan varsinaisesti yrittää edes sen tykö, jos se ei itse tullut. Se ei lopulta ollut mikään hänen koiransa, se vain oli päättänyt seurata. Ja kukaties se jonakin päivänä päättäisi sitten taas lakata seuraamasta. Eikä hänellä ollut juuri siihen sanottavaa. "Eh, no. Ainakin vatsa on nyt täynnä", Haekli tokaisi lopulta, nojautuen aavistuksen verran taaksepäin ja päästäen ilmoille jonkinlaisen huokaisun ja röyhtäisyn välimuodon. Hän vilkaisi siinä sivussa Spyroonkin, kaiketi yleisen kiinnostuneena pojan mielipiteistä ja edesottamuksista juuri nyt, ennen kuin antoi sitten katseen kiertää hetken ympärillään. Ja varsin nopeasti se osuikin sitten taas miekkaan. Kolhittuun miekkaan, uskolliseen ja hyvään miekkaan jonka hän oli armotta turmellut. Kaipa se oli ruokkinut heidät, mutta... oli se siltikin varsin ikävää. Nuorukainen ähkäisi. "Minun pitää hoitaa tuo kuntoon nyt. Vaikka ei se kuntoon tulekaan. Mutta kunhan edes... jotain", Haekli puoliksi mutisi, tarttuessaan sivuun työnnettyyn aseeseen. Sen tehdessään hän tukahdutti haukotuksen joka yritti pintaan. Alkoi olla jo varsin myöhä, ja olisi ollut parempi jo nukkua huomista urakkaa varten, mutta miekka oli hoidettava kuntoon nyt. Kukaties se tekisi aikaisemmasta edes hieman vähemmän häpeällistä.
Jokseenkin ahdistuneen synkeästi nuorukainen jäi hapuilemaan hiomakiveä vaatteidensa joukosta. Nekin olivat vielä kosteita.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 26, 2014 2:04:06 GMT 3
Nuotion ääressä aterioivan kaksikon ei kieltämättä voinut väittää olevan kovinkaan varmalla kannalla Tenkan suhteen edes tämän mahdollisen ruokavalion kannalta, mutta ravuista taidettiin pienestä skeptisyydestä huolimatta päästä pian jonkinlaiseen yhteiseen lopputulokseen. Spyro laittoi kyllä merkille Haeklinkin paljonpuhuvan silmienpyöräytyksen toiveikkaan arvelunsa suhteen eikä poikakaan lopulta tainnut osata olla hirvittävän luottavainen tämänkin päätyessä vain kohauttamaan hieman epämääräiseen tapaan harteitaan, samalla kun ojensi puolihuolimattomasti viereensä tunkeneelle katille toisen pyrstön. "Kai se on vaan... reilua kuitenkin" se kuittasi viimein, edes tämän suhteen hieman varmempaan sävyyn. Kaipa se niin oli että liikkeellä oltiin ainakin toistaiseksi yhdessä, joten... no. Kai se jäisi nähtäväksi mitä mieltä lepakko moisesta olisi ja saisiko edes pieni huomaavainen ele tässä mitään aikaan, mutta ainahan sitä saattoi edes yrittää.
Onneksi Haekli oli kuitenkin onnistunut pyytämään joenpohjasta melkoisen saaliin, ja saksiniekkoja oli sentään kiitettävästi syötäväksi vaikka näistä osa jätettäisiinkin odottamaan Tenkan myöhempää tuomiota. Myös valkoinen, varsin itsetietoinen katti vaati osansa ja siinä missä Haekli tuntui jättävän hiljaisen sivusta seuraavan koiran lähinnä rauhaan lykkäsi nulikka puolestaan varsin tottuneesti asiaa tuskin edes ajatellen norkoavalle otukselle palasen tuon tuostakin. Kaipa moinen hemmottelu selittikin jotain vaativan eläimen käytöksestä kunnes mokoma kaiketi lopulta kyllästyi, jääden tulen ääreen nuolemaan käpäliään. Ateria oli kuitenkin onnistunut nostamaan tunnelmaa jonkin verran ja varsin tyytyväisesti jälleen uutta äyriäistä auki murtava Spyrokin nyökkäsi myötäävästi nuorukaisen toteamukselle siitä että mitä odotettavissa ikinä olikaan, ainakin tämä saataisiin kohdata täysin vatsoin. Tosin siitä ei kaiketi päässyt mihinkään etteikö päivä olisi ollut lähes kaikkien mittapuulla varsin epämiellyttävä purppuratukan irvistäessäkin hieman ajatukselle että edessä saattaisi odottaa lisää samanlaista meininkiä. "Mielummin vain sitä kävelyä. Vaikka sitten vuorillekin" se mutisi suupalojen välissä nulikan nostaessa ohimennen katseensa nuotion valossa siristellen vilkaisemaan kohti vuorijonoa vaikka pimeitä huippuja tuskin enää yössä edes näki kuin valtavina häälyvinä varjoina. Varsin pian poika kuitenkin laski huomionsa takaisin vauhdilla hupeneviin rapuihin, jääden kuorimaan seuraavaa otusta huolellisesti. Kenties sitä kiusasi vielä asia jos toinenkin mutta ainakaan se ei sanonut mitään Haeklin alkaessa eritellä äyriäisistä pientä kasaa sivumpaan Tenkaa odottamaan. Koirakin sai viimein osansa tämän kuitenkin jäädessä syömään sivuun varsin vähä-eleisesti, saaden uuden hieman ihmettelevän katseen pojan suunnalta hiljaisen käytöksensä johdosta. Kissakin tuijotteli kiinteästi häntäänsä vispaten tämän ateriointia, kuitenkaan lähtemättä kaikeksi onneksi kinastelemaan tämän kanssa viimeisistä ruuanrippeistä.
Lopulta keskittynyt ateria saatiin päätökseen itse kunkin jäädessä punaisten, maahan viskottujen ravunkuorien ympäröiminä nuolemaan tyytyväisesti huuliaan. "Huh. No juu. Tarpeeksi ainakin. Nuo oli hyvin hoksattu, vaikka oliskin ollut aikaa laittaa ansalankoja tai jotain niin sekin on aika tuuria jos niihin edes jää mitään" Spyrokin myötäsi pyyhkien kuorenkappaleita ohimennen hieman kauemmas ympäriltään viskoen ravun päät jonnekin pimeään kivikkoon tuijottamasta. Moinen sai kissankin välittömästi kiinnostumaan, tämän kuitenkaan viitsimättä liikkua paikaltaan vaikka jäikin korviaan höristellen tuijottelemaan näiden perään. Nulikka virnisti hieman otukselle jääden rapsuttamaan tätä hetkeksi tulen kajossa, kunnes Haekli muisti jälleen jotakin huomattavasti ikävämpää ja veti esille runnellun miekkansa. Spyrokin vakavoitui nopeasti jääden vilkuilemaan syylliseen sävyyn synkeästi mutisevaan nuorukaiseen tämän etsiskellessä jotakin työvälinettä vaatteidensa lomasta. "Äh. Olis pitänyt kai yrittää keksiä vaan jotain muuta... kai sen parempaan kuntoon ainakin saa? Tarttetko apua tai jotain?" purppuratukka tiedusteli pian huolestuneena hetken soturin toimia seurattuaan siltä varalta että tämä sattuisi tarvitsemaan lisää vettä tai jotakin muuta. Lopulta se ei auttamishalustaan huolimatta tainnut ikävä kyllä tietää paljoakaan teräaseiden huollosta ollakseen kovinkaan paljoa hyödyksi, ja tajutessaan tämän itsekin se jäikin jälleen lähinnä katsomaan hieman pälyillen ellei Haekli keksinyt jotakin mitä olisi halunnut.
Kaipa ilta oli hiljakseen kulumassa jokseenkin pitkälle varsinkin koko päivän tarponeiden matkalaisten mielestä. Haekli tuskin oli ainoa joka tunsi jo olonsa jokseenkin nuutuneeksi, Spyronkin vetäytyessä nuotion loimotuksesta huolimatta jälleen syvemmälle viittansa uumeniin. Kaiketi sekin kuitenkin pyrki pysymään vielä hereillä pienestä nuokkumisesta huolimatta valpastuen kuitenkin hetkeksi lisäämään roihuaviin liekkeihin muutaman puun. Kattia puolestaan eivät moiset velvollisuudet kiinnostaneet otuksen torkkuessa jo täyttä päätä kerällä tulen ääressä hännänpää hieman kyseenalaisesti nykien. Ainakin mokoma otus näytti tyytyväiseltä nukkuessaan, jopa kehräten hieman viitaten kintaalla muiden hieman synkeähköille olemuksille kun Haekli tutki ja käsitteli kovia kokenutta miekkaansa. Eipä sillä, että otusta olisi kovinkaan moni asia muutenkaan hetkauttanut, edes kauempana kärkkyvä takkuinen hurtta.
|
|
|
Post by submarine on Jun 26, 2014 13:19:58 GMT 3
((Eh, pahoittelut mitäänsanomattomuudesta. Kauhealla tavalla nyt tosiaan oletan että Spyro alkaa torkkua >:I ))
Spyrokin selvisi kunnialla ravuista, eikä näyttänyt alun epäilyistä huolimatta ainakaan loputtoman nyreältäkään koko asian suhteen. Ilmeisesti äyriäiset olivat maistuneet, ja Haeki soi jonkinlaisen puolivaatimattoman, vaisun olankohautuksen ja hymyntapaisen tämän tunnustukselle siitä, miten ravut olivat olleet hyvä löytö ja säästäneet paljon aikaa ja vaivaa. Eh, kaiketi niin, mutta ei hän ainakaan halunnut sillä varsinaisesti kehuskella. Kunhan nyt jokin oli yrittänyt syödä häneltä varpaan ja paljastanut itsensä ja lajitoverinsa. Se oli lopulta ollut varsin helppo ja vaivaa vaatimaton toimitus, mutta ehkä sitä ei nyt tarvinnut mainita heti ensimmäisenä. Vatsat olivat täynnä ja kaikki tyytyväisiä... siis ainakin tämän asian suhteen. Jokin muu asia olikin heti tekemässä vähemmän tyytyväiseksi. Yhden jos toisenkin huomio kääntyi rapujen jäljiltä Haeklin miekkaan - hänen itsensä kun takaraivossa painostanut asia nyt vain tuli taas esiin, ja Spyron kun hän noukki sen kaiketi kaikkea muuta kuin riemukkaana ylös. Spyrolla ei selvästikään ollut suurtakaan käsitystä miekoista, mutta siltikin tämä eittämättä osoitti jonkinlaista huolta asian suhteen. Eniten se johtui kaiketi nuorukaisen omasta asenteesta, ja hetken verran häntä hävetti koko tilanne. Sitten hän kuitenkin pyyhkäisi punertavat hiukset silmiltään ja päästi puolikieltävän ähkäisyn. "Kiitos, mutta kyllä minä saan tämän hoidettua. Ei tähän kahta oikein mahtuisi muutenkaan. Eh. Pitää vain... katsoa mitä on tehtävissä. Saa sen ainakin teroitettua", nuorukainen vastasi lopulta, punniten hieman lannistuneesti miekkaa kädessään. Juuri nyt hän ei jaksanut alkaa selittämään miekkojen huoltamisen syvempää olemusta toiselle. Se ei lopulta varmaankaan olisi hyödyttänyt ketään, ja todennäköisesti vain kyllästyttänyt poikaa pahasti. Kaiketi tämä voisi seurata vierestä jos halusi, tai sitten olla seuraamatta jos ei. "Jos ei muuta niin... kaipa sitä voi käyttää edelleen. Jos se temppeli tosiaan on vaarallinen. Tai muuten", hän lopulta tokaisi, yrittäen kai kuulostaa mahdollisimman positiiviselta. Onnistuminen jäi hieman kyseenalaiseksi. Suuret silmät vilkuilivat hetken aavistuksen neuvottomana ympärille, ennen kuin hän lopulta kohautti olkiaan yleisen neuvottomasti ja kävi toimeen. "Eh, sinun olisi varmaan parempi jo nukkua. Tai siis. Huomenna on kuitenkin pitkä matka. Ja sellaista. Minun pitää hoitaa tämä kuntoon, mutta ei se ole kiinnostavaa", hän ohimennen tokaisi olkansa yli, kiusaantuneena mutta samalla yrittäen kaiketi myös parhaansa mukaan antaa toiselle tilaisuuden vetäytyä yöpuulle. Miekan teroittaminen oli lopulta melkoisen yksitoikkoista, ja jos totta puhuttiin se ei oikeastaan edes kaivannut yleisöä. Tarkkaa, monotonista työtä. Sitä hän juuri nyt kukaties kaipasikin.
Olipa miten oli, istui Haekli lopulta sopivalle paikalle nuotion valoon, jossa pystyi näkemään mitä teki. Vaatteiden mukana kannettu hiomakivikin otettiin esiin. Se ei ollut tarkoitettu mihinkään suureen työstämiseen, ja oli turha kaiketi yrittääkään. Mutta ainakin sillä pystyisi hoitamaan pintavauriot kuntoon ja tekemään miekasta käyttökelpoisen. Tylsä, lyhyt miekka ei kelvannut varsinaisesti yhtään mihinkään. Ja niin hän sitten aloitti aseen hoitamisen tarkoin, tottunein ja kuuliaisin vedoin, työstäen sitä pikkuhiljaa. Kiirehtiminen ei kannattanut, siinä vaaransi vain terän ja sormensakin. Pitkät, metalliset sihahdukset seurasivat jokaista vetoa. Lopulta miekan teroittamisessa tai hiomisessa ei ollut mitään ylimaallista tai ovelaa. Karhea, tasainen kivi vain jauhoi hitaasti pois terästä, ja se oli tarkoitus vain tehdä oikealla tavalla. Mutta se oli silti tarkkaa työtä, ja Haekli eteni varsin hitaasti. Eittämättä se oli myös hyvin tylsää, eikä hän oikeastaan ihmetellyt tai sen suuremmin pahastunutkaan, kun Spyro vetäytyi lopulta yöpuulle omalla tahollaan. Miekan hoitaminen oli jotakin jonka olisi eittämättä voinut jättää aamuunkin, eikä se ollut erityisen jännittävää muutenkaan. Tai no, näin ainakin muille. Nuorukaisen oli tehtävä se nyt heti. Se teki aseen aikaisemmasta, hirvittävästä pahoinpitelystä ja laiminlyömisestä edes hieman vähemmän kammottavaa. Omalla tavallaan se rauhoitti häntä melkoisesti. Antoi jotakin yksitoikkoista johon keskittyä tämän kaiken keskellä ja esti miettimästä oikeastaan yhtikäs mitään, Kivi jauhoi terästä vasten yön pimeydessä, tasaisena ja hetken aikaa päättymättömänä. Ja kun se lopulta sitten aikanaan lakkasi, oli jo myöhäinen yö. Ja sen jälkeen olikin sitten varsin hiljaista. Uinuvan hiljaista. Vaikea sanoa miten paljon uurastus oli pelastanut, mutta kukaties se paljastuisi aamulla. Kukaties...
|
|
|
Post by spyrre on Jul 1, 2014 3:14:00 GMT 3
Vaikka ateria olikin nostanut mielialaa taisi silti olla pieni sääli kuinka nopeasti se synkistyi hieman uudestaan kun huomio kääntyi edesmenneistä äyriäisistä jälleen Haeklin retuutettuun miekkaan. Kaipa se oli myönnettävä ettei sivusta huolissaan seuraava Spyro ymmärtänyt paljoakaan nuotion valossa kiiltävän terän päälle vaikka oli reunassa muutaman nirhaman havainnutkin, mutta nämä pienetkin jäljet saivat Haeklin kuitenkin kärvistelemään melkoisesti joten epäilemättä nämä olivat varsin paha merkki. Nulikka ei lopulta näyttänyt edes varsin yllättyneeltä kun toinen kieltäytyi kyseenalaisesta avusta, pojan kuitenkin huokaistessa hieman ennen kuin nyökkäsi ja jäi vilkuilemaan sivusta polviinsa nojaten kun nuorukainen veti esiin jonkinlaisen hiomakiven. Vettä tai muutakaan ei kaiketi nyt tarvittu, vaikka terä tosin ei nyt edes ollut likainen vaan vika oli ilmeisesti itse metallissa... mikä kaiketi oli heti hankalampi juttu. "Eh, no. Toivotaan. Vaikka kai se olis vielä parempi jos sitä ei enää tarvittaisikaan" purppuratukka myötäsi itsekin hieman varovaiseen sävyyn nuorukaisen arviota, nostaen kuitenkin katseensa tähän hieman empivästi kun Haekli ehdotti lepäämistä ennen seuraavan päivän tarpomista. Nulikka näytti hieman vastahakoiselta vilkaisten ohimennen hieman Tenkankin suuntaan syystä tai toisesta ennen kuin kuitenkin puuskahti jostain huppunsa uumenista. Kaipa nuorukainen oli oikeassa... oli levättävä silloin kuin pystyi, tai matkanteko saattaisi vaikeutua vielä entisestään. Eikä siitä päässyt mihinkään että varsinkin tämä päivä oli kyllä vaatinut veronsa. "Äh... no, niin kai. Kai se olis parasta... jos ehtis ainakin vähän aikaa ennen aamua" Spyro pohti, haroen kieltämättä jokseenkin voipuneena hupun alta törröttävää kuontaloaan. Päivä oli ollut pitkä, ja seuraavat tulisivat varmasti olemaan samaa laatua... lepo alkoi vaikuttaa oikeastaan varsin houkuttelevalta varsinkin kun hän ei nyt kerrankin ollut yksin liikkeellä. Kieltämättä tuntui hieman hävyttömältä vain painua nukkumaan kun Haekli jäi uurastamaan, mutta...no, ehkä hetki ainakin....
Vilkuiltuaan vielä hetken Haeklin keskittynyttä puuhastelua poika nykäisikin viitanliepeet jälleen ympärilleen pienen haukotuksen keralla hakien lämpimämpää paikkaa nuotion äärestä johon asettua. "Herätä vaikka vaan sitten kun haluat nukkua, voin vahtia sitten" Spyro kehotti vastuuntuntoisesti ennen kuin käpertyi paikoilleen ja vaikeni päästäen Haeklin keskittymään asioihinsa. Kaiketi oli hieman hankala päätellä asiaa kyseenalaisen viittamytyn uumenista mutta poika taisi vielä hetken verran tuijotella liekkeihin taikka seurata nuorukaisen tasaista työskentelyä valpastuen vielä tarpeeksi lisätäkseen liekkeihin hieman lisää puuta, mutta lopulta väsymys ja hiomakiven monotoninen ääni taisivat viedä voiton. Tai ainakin jos se kertoi mitään että nulikka oli jossain välissä päätynyt nuupahtamaan otsansa ylös nostettuja polviaan vasten pitäen jonkinlaista kyseenalaista tuhinaa. Kaipa torkut tekivät hyvää itse kullekin kaiken jälkeen, vaikka päivän tapahtumat olisivat vieläkin kaihertaneet mielen perällä saaden olon hieman levottomaksi. Mutta ainakaan vielä ei metsästä tainnut rynnätä esille lisää hirmuja tai mitään muutakaan, vaikka purppuratukka liikahtikin hieman levottomasti unissaan. Saattoihan sitä toivoa että rauha jatkuisi aamuunkin saakka...
Lopulta väsynyt nulikka tuntui kuitenkin vetelevän jokseenkin lahjakkaasti sikeitä tovin jos toisenkin, niin kyseenalaiselta kuin istualleen nukahtaminen kenties näyttikin. Jos Haekli päätti noudattaa kehotusta ja alkaa härkkiä tätä hereille vartioon poika säpsähti kyllä varsin pian hereille, vaikka se muussa tapauksessa jatkaisikin uniaan tyytyväisenä ilman suurempia dramaattisuuksia. Saattoi olla ettei se lopulta suuren osan ajasta voinut nukkua kovinkaan hyvin ollessaan itsekseen liikkeellä joten lepo tuli luultavasti tarpeeseen, vaikka joutuisikin vielä heräämään vartioon ennen aamunkoittoa.
|
|
|
Post by submarine on Jul 1, 2014 18:23:22 GMT 3
Haekli ei ollut lopulta erityisen yllättynyt siihen, ettei Spyrolla ollut juuri vastaanväittämistä kehotukseen nukkua miekan teroittamisen ihmettelyn sijaan. Eh, siinä ei lopulta ollut mitään mielenkiintoista, eikä ollu tkaiketi mikään ihme että poika oli jo väsynytkin. Hänkin oli, vaikka ei voinutkaan aivan vielä sitä noudattaakaan. Hän nyökkäsi toisen myötäilylle, ennen kuin sitten vilkaisi tätä hetken perästä aavistuksen yllättyneenä nulikan kehottaessa herättämään sitten kun menisi nukkumaan. Vahtimaan? Hetken nuorukainen oli melko hämillään siitä, mitä tämä tarkalleen aikoi vahtia. Eh, hän oli tottunut siihen että yöllä lähinnä nukuttiin, mutta... noh. Kai se periaatteessa oli totta että yöllä saattaisi tapahtua kaikenlaista. Hän vain ei ollut oikein tottunut moiseen ajatteluun, ja se sai hänet hetkiseksi melko hämilleen miekan työstämisen lomasta. "Eh, no... niin kai sitten", Haekli lopulta vastasi, osaamatta peitellä aivan täysin pientä hämmennystään. Kai tämä oli seikkailijoiden tapa tehdä asiansa... tai siis, kaikkien jotka jotakin tällaista tekivät. Spyro ei oikein vaikuttanut kuitenkaan varsinaiselta seikkailijalta, toisin kuin vaikkapa Tenka jolle missään tällaisessa ei ollut mitään epäselvää. Poika oli kaiketi, etenkin vähän aikaa sitten paljastuneen valossa, enemmänkin pakolla joutunut kaikkeen tällaiseen. Mutta tiesi ilmeisesti siltikin miten nämä asiat toimivat. "Kaipa minä herätän sitten", nuorukainen vahvisti vielä hetken perästä, vaikka ääni eittämättä kertoikin että se aiottiin tehdä enemmänkin pojan omasta pyynnöstä, kuin siksi että hän olisi pitänyt sitä kovinkaan tärkeänä. Kaipa hän lähinnä yritti myötäillä toisen haluja. Eh, vaikka. Hän nyt ei näistä niin tiennytkään niin... kyllä se silti tuntui melko räväkältä tällaisessa paikassa. Pelkässä korvessa, olkoonkin että tänään oli tapahtunut mitä olikaan...
Olipa miten oli, Spyron sitten nukahdettua napsahteli ja sihahteli Haeklin hiomakivi terästä vasten varsin pitkälle yöhön, kukaties pidempäänkin kuin hän oli edes olettanut. Työ oli hidasta, eikä hän varsinaisesti halunnut tai edes voinut kiirehtiä. Ääni oli kaiketi kaikeksi onneksi edes sen verran tasainen että se tuskin herätti ketään. Olo ainoana valvojana pimeydessä oli melkoisen yksinäinen, mutta toisaalta se ei ollut välttämättä huono asia juuri nyt. Kaikessa tänään tapahtuneessa oli paljon sulateltavaa, eikä nuorukainen olisi siihen seurassa oikein pystynytkään. Hän vain huolsi hiljaa miekkaansa, vilkaisten välillä ympärilleen ja sitten taas keskittyen teräkseen. Niin kului hyvä hetki, ennen kuin hän lopulta oli saanut hoidettua aseen niin hyvin kuin uskoi edes pystyvänsä. Sitä seurasi huokaisu. Miekka oli edelleen mitä oli. Mutta ei hän kaiketi muuta ollut odottanutkaan. Ainakin se oli... käyttökelpoinen. Saatuaan työnsä lopulta päätökseen vilkaisi Haekli uudemmankin kerran ympärilleen, haroen jo pitkälti kuivaa kuontaloaan pois kasvoiltaan ja jonkinlaiseen muotoon taakse. Eh, hiljaista oli, ja Spyro nukkui lähettyvillä. Poika näytti melkoisen uupuneelta, eikä se kaiketi ollut mikään yllätys. Nuorukainen katseli tätä hetkisen hieman vaivautuneesti. Keskenkasvuinen oli laiha, ja selvästi kaikenlaista ikävää kohdannut, ja juuri tällä hetkellä aivan varmasti kuolemanväsynyt. Hän ei rehellisesti ollut varma miten tämän olisi voinut herättää johonkin vahtivuoroon, jossa ei hänen seikkailemattomalla logiikallaan ollut suurta järkeä muutenkaan. Eh, ajatus jostakin yöllisestä hyökkäyksestä oli oikeastaan melko epäilyttävän häiritsevä... tai ainakin hän oletti että sen takia olisi pitänyt vahtia. Mutta tarvittiinko sellaista todella? Ja tarvitsiko sen silloinkaan olla juurikin Spyro, joka todennäköisesti kaipasi eniten unta kaikista. Eh, vaikka toisaalta... ei hänkään sitä pahakseen olisi pistänyt...
Lopulta, niin hölmöä tai vaaroja uhmaavaa kuin se kukaties olikin, ei ketään herätetty mitään varten. Haekli etsi itselleen mahdollisimman ei-kovan (pehmeästä ei kaiketi voinut aivan puhua) nukkumapaikan tulen lähettyviltä ja asettui selälleen, kasvot taivasta kohti. Eikä hänkään kauaa ehtinyt tähtiä katsella, ennen kuin uni pyyhkäisi päivän kaikkineen pois. Kaikesta huolimattakin vaikutti uhkaavasti siltä, ettei kenenkään tarvitsisi varsinaisesti herätä tai vahtia mitään tänä yönä. Yö oli pian varsin hiljainen ja rauhallinen, ja sitä rikkoi ainoastaan kytevä nuotio... vaikka rauhaa ei aivan kaikille suotukaan. Haekli kyllä nukkui, väsyneenä oli vaikea muutakaan, mutta jos kukaan olisi ollut tarkkailemassa, olisi ollut varsin ilmeistä ettei hänen unensa ollut aivan yhtä rauhallisen sikeää kuin vaikkapa Spyron. Pyöriskelyä, ähkimistä ja voihkimista kyllä riitti. Missään kohtaa nuorukainen ei herännyt, mutta painajaiset olisi todennäköisesti tunnistanut kuka hyvänsä. Kukaties menneen päivän tapahtumat vainosivat uniinkin... tai sitten jotkin paljon aikaisemmat. Joka tapauksessa yö ja uni eivät suoneet hänelle rauhaa, vaikka kukaties antoivatkin lepoa. Mutta vaikka se olikin väsyneille ja uupuneille kukaties laiha lohtu, seurasi yötä kuitenkin aina lopulta aamu, joka vapauttaisi yön kauhuista... jos seuraisi. Vahtimaton leiri oli kaiketi riski ainakin joidenkin mielestä. Jäi kaiketi lopulta nähtäväksi, johtaisiko aikaisemmin suotu armahdus uupuneelle johonkin hirvittävään...
|
|