|
Post by spyrre on Aug 3, 2013 14:07:13 GMT 3
Vaikka Spyro ei selvästikään ollut ammattilainen näissä asioissa ja ilmeisesti varsin järkyttynyt puron varrella odottaneesta löydöstä, yritti se sentään parhaansa kunhan pääsi hieman enemmän mukaan tapahtumiin. Se kiirehti Cainin avuksi nostamaan haavoittunutta haltiaa pääsemättä tosin eroon jokseenkin hukassa olevasta ilmeestään, mutta tähän sekoittui jo aavistus epäluuloa nulikan vilkuillessa aina silloin tällöin ympäristöä liikkuessaan varsinkin suden ulvaistessa jossain kauempana vaikka ei oikein olisi uskaltanut irrottaa huomiotaan Samaelista. Lyhyt matka sujui jokseenkin kyseenalaisesti kaksikon raahatessa puolitajutonta haltiaa eteenpäin niin joutuisaan tahtiin kuin uskalsi purppuratukan käydessä hetki hetkeltä surkeamman näköiseksi miehen valittaessa kivusta, mutta vaikka hätäinen tarpominen pimeän metsän halki tuntui jännittyneestä joukosta lähes ikuisuudelta putkahtivat leirin valot viimein näkyviin puiden lomasta. Oli jokseenkin outoa kuinka tervetulleelta näyltä väkijoukko yhtäkkiä tuntui. Poika uskalsi huokaista hieman helpottuneisuudesta kun Cainin huuto sai aikaan eloa useampienkin karavaanareiden suunnatessa kohti metsästä hoipertelevia Samaelin tuttu haltiakaksikko etunenässä, myöskin ilmeisen järkyttyneenä miekkosen äkillisestä dramaattisesta onnettomuudesta. Parhaansa mukaan itseään pidempää miekkosta toiselta puolelta kannatellen nulikka suuntasi Punaisen keralla näitä kohden vilkaisten ohimennen huolestuneena epäilemättä myös varsin järkyttyneenä Cainin olalla keikkuvaa Fezaathia, mutta ei saanut nyt aikaiseksi huolehdittua tämän näkyvyydestä sen enempää varmistuttuaan että tämä oli vielä tallessa ja kunnossa kunnes huomio kääntyi kohti kiirehtiviin haltioihin.
Varsin surkealta näyttävä nulikka osasi tähän hätään lähinnä vain kirskauttaa hampaitaan epämääräisesti naisen huolestuneille kysymyksille, Cainin sentään saadessa ilmoille jonkinlaisen hieman selkeämmän vaikkakin lyhyen selityksen. Puheen kääntyessä jälleen mystiseen suteen purppuratukan kulmat rypistyivät jälleen hieman tämän vilkaistessa ohimennen olkansa ylitse metsän suuntaan haltianaisen äimistellessä sitä samaa mitä he muutkin olivat luultavasti jo ehtineet ihmetellä: miksi susi käyttäytyisi näin? "....ei kyllä haissu sudelta" poika murahti kireästi puoliääneen itsekseen kääntäen kuitenkin pian huomionsa kiireellisempiin asioihin kun haltiat opastivat heitä kiireesti eteenpäin väkijoukon halki peremmälle suurta leiriä. Ei varmaan ollut sinänsä yllätys että näinkin suuren joukon mukana tällaisella matkalla liikkui myös parantaja tai muutamakin, mutta silti valkokaapuisten hahmojen ilmaantuminen näköpiiriin oli hyvin helpottava näky. Nulikka avusti parhaansa mukaan jotta haavoittunut saataisiin pöydälle luultavasti edes hoksaamatta lähellä seisoskelevaa Erlachia sekä soturia ennen kuin teki tilaa että parantajat pääsisivät katsomaan uhria lähempää. Se jäi kuitenkin pienen matkan päähän kuikuilemaan varsin hermostuneesti liikehtien tietämättä oikein mitä tehdä yrittäen ohimennen edes katsomatta pyyhkiä vaatteisiinsa tarttunutta verta kunnes katse hakeutui viimein Cainiin ja Fezaathiin. "...sehän kai selviää tuosta, eikö? Kun on noin monta parantajaakin" se mutisi levottomasti, vilkaisten sitten jälleen olkansa ylitse.
Toki tapaus oli ollut yllättävä ja omituinen varmasti kaikkien mielestä mutta nyt kun ei oikein ollut enää muuta tehtävää käsillä kuin odottaminen alkoi äskeinen kiusata nulikkaa entisestään. Eikä edes niin että käytös oli suorastaan kummallista yksinäiseltä sudelta vaan mitä enemmän Spyro ajatteli tapausta, sitä enemmän tästä alkoi tuntua että hän oli unohtanut jotain. Hänhän... oli haistanut tuon epämääräisen susimaisen hajun aikaisemmin...? Nulikka lähes unohtui hetkeksi ajatuksiinsa kulmien kurtistuessa entisestään kunnes se äkkiä säpsähti hieman. Hetkinen, eikös se ollut... silloin siellä kylässä, ennen heidän lähtöään karavaania etsimään? Cainia etsineen Armanien joukossa oli ollut tämä yksi varsin kummalliselta haiseva ja näyttänyt tyyppi... Tapauksesta oli kyllä jo aikaa mutta välikohtaus oli silti käynyt sen verran täpärällä että oli kyllä jäänyt ikävänkin hyvin juuri ja juuri pakosalle luikahtaneen pojan mieleen nyt kun tämä tuli koko asiaa edes ajatelleeksi. Se tyyppi - ja Armanit - olivat täällä? Kiireesti poika loi lähes pelästyneen katseen ympärilleen haltiaa ja tämän kohtaloa huolestunein elkein seuraamaan kerääntyneiden matalin äänin keskustelevien karavaanarien seassa kuin epäillen Armanien joukkojen äkkiä pullahtavan esille jostain. Toivottavasti hän olisi ollut väärässä, mutta... poika oli liian vainoharhaisella kannalla kaiken jäljiltä luottaakseen näin suureen sattumaan.
"....ehh. Cain? Tuota. Mä luulen että... se ei varmaan ollut susi. Ehkä." se sai kohta mutistua hetken epämääräisen levottoman pälyilyn jälkeen, madaltaen hieman ääntään ettei kukaan asiaton kuulisi. Huolestunut katse jatkoi kuitenkin haltian vilkuilua sen verran kuin tämä edessä pyörivien valkokaapujen takaa mitään näki, edelleen varsin tulisilla hiilillä tämän suhteen.
((Toivottavasti en vetänyt liikaa omia johtopäätöksiä täällä. ^^; ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 3, 2013 20:57:03 GMT 3
((ihan oikeat johtopäätökset teit )) Pimeästä metsästä haavoittuneen kanssa tarpovat lohikäärmeet saivat onneksi aikaan sen verta huomiota että apua lähti tulemaan melko nopeasti, lyhyimmällä tähtäimelläkin Samaelin tunteva haltianainen tuli jonkun verran avustamaan lohikäärmeitä. Tämä myös toi esille sen outouden että yksi susi joka kävi haltian kimppuun ja teki näin pahaa jälkeä oli aika outo tapahtuma. Cain vilkaisi nulikkaan ja hetken harkinnan jälkeen nyökkäsi pojan toteamukselle, olihan se nyt tarkemmin ajatellen haissut vähän epätavalliselle - kuin susi, mutta jollakin tapaa ei normaali susi. "Haissut...? Taitaa olla parempi olla kysymättä", haltiatar sanoi vähän kummastuneena, mutta kuitenkin sivutti aiheen nopeasti - se ei ollut juuri nyt kovin tärkeää, tärkeämpää oli Samaelin hyvinvointi. Epämääräisen ei ihan ihmiseltä näyttävän kaksikon tarkempi ihmettely sai jäädä myöhempään - nyt oli tärkeintä saada Samael parantajien hoiviin. Hoitajat avustivat lohikäärmeitä nostamaan haltian pöydälle ja alkoivat sitten työskennellä hätistäen pahimmat väkijoukot kauemmas vaikka antoivatkin haltian tuoneet jäädä lähettyville, kuten myös Erlachin sotureineen. "Joohan, joohan?!", Fezaath tuki Spyron hiljaista toivetta että haltia selviäisi, poikasen ollessa äärimmäisen huolestunut haltian kunnosta. Vielä lähellä oleva Samaelin tunteva haltiatarkaksikko katsoi poikasta hetken ihmeissään, mutta huoli matkakumppanista ajoi lohikäärmeiden ihmettelyn edelle. "Toivottavasti", Cainkin mutisi seuraten huolissaan kuinka parantajat parhaansa mukaan puhdistivat haavoja, valmistelivat siteitä ja ylipäätään tekivät kaikkeensa auttaakseen pahasti haavoittunutta haltiaa. Pojan muistellessa missä olikaan haistanut oudon suden hajun aiemmin Cain oli ajautunut vähän muistoihinsa tuijottaessaan huolissaan haavoittunutta haltiaa, lohikäärmeen muistellessa yhteisiä aikoja akatemiassa ja se miten oli törmännyt suippokorvaan uudestaan pitkän ajan jälkeen. Cain ei juuri kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä siinä muistellessaan, joskin sentään pisti merkille että Erlach katsoi tarkkaan parantajien työtä ja kysyi yhdeltä jotain kun tämä oli hetken kädet vapaana. Tätä selvästikin kiinnosti suuresti mitä oli tapahtunut, tuo näytti jonkun verran huolestuneelta - tosin luultavasti enemmän sen takia että mitä tämä välikohtaus tarkoitti kuin että olisi sen kummemmin välittänyt haavoittuneesta. Tuo lähetti soturin jonnekin, Cain oli kuulevinaan sanan "Kuparinen" muttei ollut ihan varma - lähettikö kirottu lohikäärme apurinsa hakemaan aiemmin tavattua haltiaksi naamioitunutta lohikäärmettä paikalle? Cain kohotti kulmiaan Spyron toteamukselle ja katsahti vielä kerran haltian suuntaan huolestuneena ennen kuin keskittyi enemmän nuorempaan lohikäärmeeseen. "Mitä tarkoitat?", punainen kysäisi hiljaa. "Olihan se haju hieman outo, mutta... susimainen silti", samalla matalalla äänellä puhuva Cain jatkoi, lopettaen ennen kuin ehti sanoa lisää kun Erlach päätti jostain syystä kutsua lohikäärmeet luokseen, viittoen näitä lähemmäs. "Hei! Te kaksi!", Arman huusi ehkä vähän kärsimättömän näköisenä. "Tulkaapa tänne", tämä kehoitti ja astui lähellä sijaitsevan telttansa sisään, vilkaisten vielä varmemmaksi vakuudeksi ovensuulta että lohikäärmeet olivat tosiaan tulossa. Cain katsahti ensin Spyroa hieman hämillään, ja sitten hoidettavana olevaa haltiaa, mutta tuskinpa lohikäärmeet pystyivät tekemään mitään asialle tällä hetkellä, joten parempi kai vaan seurata. "Kai sitä pitäisi", Cain mutisi ja lähti kohti Erlachia joka katosi telttaan joka oli sama kuin missä tämä oli ollut aiemmin aamupäivällä, se vain oli pystytetty tällä kertaa tänne karavaanin pysähdyspaikalle.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 4, 2013 14:55:14 GMT 3
Spyro oli tuskin siinä kaikissa täpinöissään edes tarkoittanut jupinaansa varsinaisesti kuultavaksi ja säpsähtikin hieman haltianaisen ihmetellessä haju-kommenttia. Se vilkaisi suippokorvaa vaivautuneena ja kohautti epämääräisesti olkapäitään, kääntäen sitten kuitenkin itsekin huomionsa varsin nopeasti takaisin Samaelin retuuttamiseen parantajien hoteisiin. Mietteliäs ja ennen kaikkea varsin hermostunut olemus ei kuitenkaan hävinnyt mihinkään vaikka poika tekikin tilaa valkokaavuille näiden kiirehtiessä raadellun miekkosen avuksi. Ajatukset purppuraisen kallon sisällä olivat tällä hetkellä melkoisen kaoottisia sen osaamatta oikein keskittyä kunnolla seuraillessaan otsa surkeassa kurtussa tuttavansa kärsimyksiä, edes kiinnittämättä huomiota tähän hätään Fezaathiin sekä tämän saamiin yllättyneisiin katseisiin haltioiden suunnalta tämän puhuessa. Moiset pikkuseikat saivat nyt jäädä taka-alalle, mutta kaikesta huolimatta oudot aavistukset kiusasivat poikaa tämän käydessä varsin hiljaiseksi. Ei sillä että siinä painostavaa tilannetta sivusta seurattaessa olisi paljoakaan puhuttavaa tainnut olla. Parantajien puheille ilmeisestikin lähinnä tapahtumista kiinnostuneena tunkeva Erlach pistettiin merkille nulikan silmätessä miekkosta hieman epäilevästi, tämän saamatta kuitenkaan aikaiseksi huolehtia tästä tai jonnekin muualle kiiruhtavasta lohikäärmesilmäisestä soturista sen enempää.
Hetken painostavan hiljaisuuden ja pohdiskelun jälkeen Spyro viimein säpsähti ajatuksistaan saadessaan viimein kiinni aavistuksestaan että oli haistanut saman epämääräisen susimaisen hajun ennenkin eikä oivallus selvästikään miellyttänyt nulikkaa tippaakaan. Poika kävikin heti varsin pälyileväksi kuin olisi odottanut näkevänsä pedon väijymässä väkijoukon seassa ennen kuin toi puoliääneen ilmi epäilyksensä, joka näytti aiheuttavan jonkin verran hämmennystä Cainissa. Poika murahti hiljaa Punaisen epäilyille katse kuitenkin haltian suuntaan pälyillen ja nyökkäsi hieman epävarmasti kulmiaan kurtistaen. ...saattoihan hän olla väärässäkin, olihan metsästä kuitenkin kuulunut suden ulvontaa ja maassa oli ollut selvästi pedon turkista irti revittyjä karvatukkoja otuksen kohdattua vastarintaa uhrinsa suunnalta, mutta... hitto, oikeastaan hän olisi toivonutkin olevansa väärässä. Ikävä kyllä oli tämä ollut mitä olikaan se ei luultavasti olisi parantanut Samaelin kohtaloa kuitenkaan mutta saattaisi kentien pahentaa heidän kaikkien tilannetta melkoisesti. "Ehh. No oli, mutta..." purppuratukka aloitti mutta äkkiä kauempaa kantautuva Erlachin ääni keskeytti tämän, saaden jo muutenkin hermoilevan nulikan hätkähtämään yllätyksestä ja nostamaan katseensa. Se vaikeni silmiään räpytellen kunnes kurtisti jälleen hieman kulmiaan telttansa luota vaativasti viittovalle Armanille. Tällä oli selvästi nyt mielestään jotain asiaa pojan vilkaistessa kuitenkin vastahakoisesti ensin haavoittunutta haltiaa ja sitten Punaista, mutta ei sitten protestoinut suuremmin miehen päättäessä totella kutsua. Spyro päästi syvän, turhautuneen ja varsin kireän huokauksen ennen kuin tallusti hampaitaan kirskutellen Cainin jälkeen kohti telttaa jonne Erlach oli jo luikkinut, vilkaisten kuitenkin vielä empivästi olkansa ylitse ennen kuin astui sisälle. Poika oli tuskin nyt erityisen sosiaalisella tuulella, mutta myönnettävä se kai oli ettei se mitään ulkonakaan saisi aikaiseksi vaikka epämääräisen Armanien petturin kysymyksiin vastailu ei tähän hätään oikein miellyttänyt... varsinkin ottaen huomioon mitä tai ketä poika epäili syypääksi. Kuitenkin poika tömisteli sisälle muiden perässä luoden puolestaan itsekin varsin kärsimättömän katseen sisällä odottavaan miekkoseen.
"Ei mekään tiedetä ton enempää mitä tapahtu, jos sitä haluat, löydettiin noin" se ilmoitti kireästi ensitöikseen, yrittäen sentään hillitä itseään ottamatta levottomia sivuaskeleita. Jos poika ei ollut se maltillisin tapaus oikein normaalistikaan, ei asiaa auttanut ainakaan tippaakaan se että se tiesi tuttavansa kituuttavan raadeltuna ulkona vaikkei tätä lopulta samalla tavalla kuin Cain tuntenutkaan. Kaiketi se oli kuitenkin aivan tarpeeksi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 4, 2013 21:33:00 GMT 3
Kaikki taisivat olla enemmän tai vähemmän uppoutuneita omiin synkkiin ajatuksiinsa tilanteen johdosta, minkä takia kukaan ei ehkä hirveästi kiinnittänyt huomiota siihen mitä muut paikallaolijat tekivät. Parantajat keskittyivät yrittämään pelastaa Samaelin henkeä, Erlach pohti mitä lie pohtikaan, lohikäärmeet voivottelivat ystäväänsä ja niin edespäin. Jokainen toki tietenkin oli uppoutunut omanlaisiinsa synkkiin ajatuksiin, Cain pelkäsi menettävänsä vanhan ystävänsä niin suhteellisen pian sen jälkeen kun oli kohdannut tämän uudestaan ja alkanut pikkuhiljaa korjata välejä tähän sen jälkeen kun oli päässyt yli siitä että suippokorva oli jonkun aikaa työskennellyt Armaneille ja Spyro ilmeisesti pohti tarkemmin sitä outoa susimaista muttei kuitenkaan normaalin suden kaltaista hajua joka oli vallinut tuolla turmapaikalla. Kun Spyro sitten toi asian esille niin Cain ei oikein ollut varma miten asiaan pitäisi suhtautua vaan huomautti että vaikkei nyt ollutkaan tavalliselta sudelta haissut, niin kyseessä oli kuitenkin ollut suden haju. Punainen silti kurtisti kulmiaan kun poika yritti vieläkin jatkaa, arvellen että olisi hyvä kuulla mitä nulikka aikoi sanoa, suunnitelma jonka vähän pilasi se että Erlach päätti tulla juuri siinä sopivasti paikalle ja kutsua lohikäärmeet telttaansa ties mistä syystä. Tai no, aika varmasti se liittyi siihen mitä Samaelille oli sattunut...
Erlach odotteli kärsivällisen näköisenä että lohikäärmeet pääsivät telttaan sisälle, aikoen sanoa jotain heti kun ystävänsä kohtalosta huolestuneet lohikäärmeet olivat kunnolla sisällä - mutta Spyron äkkinäinen ilmoitus onnistui saamaan tuon ajatukset vähän sekaisin. "Aa. Selvä", kirottu lohikäärme totesi, kulmiaan kurtistaen, yrittäen saada uudestaan ajatuksen päästä kiinni. "Mutta olkoot. Te kuitenkin varmaan ainakin haistoitte vähän paremmin mitä siellä oli ollut? Mahdollisesti jotain susimaista?", Erlach kysyi hetken kuluttua onnistuttuaan pääsemään yli yllätyksestään. Cain nyökkäsi vähän yllättyneenä vilkaistuaan pikaisesti nulikkaa vähän ihmeissään - haltian vammat nyt eivät kuitenkaan kai välittömästi huutaneet sutta, ellei sitten huomattavasti kokeneempi kirottu lohikäärme vain osannut tunnistaa vammoja. Erlach nyökkäsi ja astui teltan nurkassa olevan suuren arkun ääreen ja aukaisi sen, vilkaisten sitten lohikäärmeisiin.
"Pelkäsinkin sitä. <Kirottua>. Eräällä serkullani on eräs palvelija jonka työtä epäilen tämän olevan. Ja jos näin on, se pitää saada kiinni ennen kuin se ehtii takaisin mestarinsa luokse kuin uskollinen rakkikoira", Erlach sanoi ja nosti jotain esiin arkustaan - pitkän mustassa nahkahuotrassa olevan miekan. Itse terää ei näkynyt huotran suojista, mutta kahva oli taidokkaasti tehty, vaikka näyttikin vähän simppeliltä. Tarkempi tarkastelu tosin osoitti että siinä oli joskus ollut koristeluja, mutta miekka oli vain yksinkertaisesti niin vanha että ne olivat kuluneet pois - kirottu lohikäärme oli tainnut omistaa aseen aika kauan... Cain katsoi vähän epäröiden Erlachia joka kääntyi päättäväisen näköisenä lohikäärmeitä kohtaan pidellen huotrassa olevaa miekkaa sivullaan. "Se täytyy pysäyttää ennen kuin se ehtii perille, ja siihen tarvitaan jotain mikä on tarpeeksi nopea saadakseen juoksevan susihirviön kiinni - ja jos lähteeni ovat oikeassa, taidat olla aika nopea Punainen", kirottu lohikäärme sanoi ja paljasti lopulta syyn minkä takia olikaan kutsunut kaksikon puheilleen. Sanat oli enimmäkseen osoitettu Cainille, mutta tuo vilkaisi kohta nulikkaakin, osoittaen seuraavat sanansa tälle. "En tiedä kuinka nopea olet, mutta ylimääräinen silmäpari olisi hyödyllinen. Vaikka sitten vain Cainin selässä jos et pysy hänen tahdissaan, niin nöyryyttävää kuin muiden lohikäärmeiden selässä ratsastaminen onkin", Erlach kommentoi, tajuten kyllä jo nyt mitä nulikka oli, mutta tietämättä tämän pienestä ongelmasta. Tapa millä Erlach puhui myös viittasi siihen että tämä oletti että Cain tajuaisi että häntä pyydettiin jahtaamaan Samaelin kimppuun käynyttä ja että hän suostuisi suoraan. Ja, no, olihan kirottu lohikäärme oikeassa. "Eeh, sen perään vain?", Cain vielä varmisti kuitenkin vilkaisten nulikkaa hieman epäröiden, miettien miten tämäkin nyt sanoisi 'ongelmastaan' - vaikka Erlach olikin tietämättään antanut tälle keinon välttää asian sanomista ainakaan vielä, jos vain väittäisi ettei olisi tarpeeksi nopea pysyäkseen Punaisen tahdissa kun tämä lentäisi täysillä.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 5, 2013 15:13:42 GMT 3
Tunnelmat olivat kaikkea muuta kuin hilpeät lohikäärmekolmikon talsiessa Erlachin perässä telttaan jossa mies jo odottelikin. Varsinkin Spyro näytti siltä ettei oikein olisi millään malttanut seisoskella jutustelemassa tai ties minkä kuulustelun keskellä kun niskassa oli huolia ja hämminkiä enemmän kuin tarpeeksi, mikä selvästi sai epätietoisen pojan varsin turhautuneeksi. Se ei edes suuremmin salaillut tätä sisälle tömistellessään jäämättä edes kuuntelemaan mitä sanottavaa Armanilla oli ennen kuin töksäytti kärsimättömän repliikkinsä, mikä näytti hieman sotkevan mustahiuksisen miehen ajatuksia. Kuitenkin tämä toipui nopeasti, ja heittikin ilmoille yllättävänosuvan tiedustelun tuntomerkeistä joka sai nulikan rypistämään kulmiaan entisestään ja silmäämään tätä epäilevästi ennen kuin tämäkin kuitenkin nyökkäsi lyhyesti kun Cainkin teki näin. "Jotain sudesta se sanoikin" poika totesi silmäillen miekkosta selvästikin jonkinlaista selvennystä odottaen. Kaikesta päätellen Erlachilla taisikin olla oikein hyväkin aavistus mistä oli kyse tämän kääntyessä hakemaan jotakin seinän vieressä pönöttävästi laatikosta kuin olisi tätä vastausta odottanutkin... vahvistaenkin moiset epäilyt, sekä siinä sivussa Spyron vastaavat, varsin pian.
Poika ei toisaalta ollut erityisen yllättynyt siitä että Armanien suvun jäsen tunsi tämän susimaisen hiipparin vaikka näiden epäilysten vahvistaminen että juuri tämä oli ollut asialla ei ollut omiaan antamaan suurtakaan mielenrauhaa... mutta miekkosen seuraava repliikki sai aikaan varsin häkeltyneen ilmeen tämän ilmoittaessa määrätietoisesti että syyllinen olisi saatava kiinni nyt pian ennen kuin tämä luikkisi takaisin herrojensa tykö. Spyro ei ilmeisesti ollut odottanut moista vaan arvellut edessä olevan jonkinlainen kuulustelu ja ties kuinka pitkä kyselysessio teltan uumenissa samalla kun Samael kärsisi ulkona, mutta Erlachilla taisi olla toiset suunnitelmat. Purppuratukka tuijotti miekkosta hetken silmiään räpytellen vaihtaen hämmentyneen katseen Punaisen kanssa mutta tuntui pian pääsevän takaisin kärryille Erlachin etsittyä aseistusta ja kääntyessä sitten odottavasti heidän suuntaansa. Cainia vaadittiin ilmeisen lentotaitoisena takaa-ajoon miehen tosin sisällyttäen myös pojan kehotukseensa tämän pieneksi yllätykseksi... vaikka tosin tämän ollessa jo selvästi hoksannut nulikan todellisen olemuksen olematta perillä tämän pienistä rajoitteista, kenties tämä ei sinänsä ollut odottamatonta. Spyro epäröi hetken tosin vastaamatta vaikka leukaperät kiristyivätkin hieman Erlachin todetessa muilla lohikäärmeillä ratsastamisen nöyryyttävyydestä, kunnes silmättyään vielä olkansa ylitse ulos se kirskautti hampaitaan ja nyökkäsi.
"Se oli metsässä purolla. Samael oli saanu laitettua kai hanttiin, maassa oli paljon verta eikä se kaikki edes ollut sen. Se on haavoittunut, ei varmaan voi olla kovin kaukana. En tiedä oliko se, mutta kuultiin kauempaa jotain ulvontaakin" seurasi yllättäen huomattavasti kattavampi raportintapainen sen jopa viitatessa ohimennen pienellä kädenliikkeellä puron suuntaan oli tämä lopulta tarpeen tai ei. Eh, ilmeisesti yhteistyökykyä alkoi äkkiä löytyä hieman enemmän kun poika tajusi että tässä oltiin oikeasti tekemässä jotain tumput suorina pällistelyn sijasta, ja ennen kaikkea lähdössä Samaelin raadelleen otuksen perään. Vaikka Cain vaikuttikin hieman empivältä purppuratukka tuntui suorastaan kannattavan ajatusta levottoman kärsimättömyyden korvauduttua varsin pian enemmänkin kaunaisen motivoituneella kulmien kurtistuksella. Tietysti olisi voinut olla varsin paikallaan harkita sellaisia pikkuseikkoja kuin kenties sitä olisivatko Armanien loputkin joukot lähettyvillä, tiesivätkö nämä jo Cainin läsnäolosta vai oliko hyökkäys ollut kohdistettukin vain Samaeliin ja kenties myös Erlachin rehellisyyttä näin melkoisen sopivan sattuman edessä, mutta nyt varsin kärkkäältä näyttävä nuorukainen ei tainnut edes jäädä pohtimaan moisia. Edes tarkempi toimintasuunnitelma saati se seikka ettei hän itse oikeastaan voisi tehdä paljoakaan jos tilanne kävisi jotenkin ikäväksi ei tuntunut kiinnostavan sitä tähän hätään vaan oikeastaan se jo kääntyikin kuin viittä vaille tömistelemässä ulos muistamatta tuohduksissaan edes Cainin olalla keikkuvaa Fezaathia. Keskellä kaikkea turhauttavaa hämminkiä haltian raadelleen syntipukin kaivaminen esille kivensä alta oli selvästikin vähintäänkin motivoiva idea johon suunnata tarmonsa.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 6, 2013 17:04:55 GMT 3
Erlach ei vaikuttanut kovin iloiselta kun molemmat lohikäärmeet vahvistivat tämän epäilykset siitä että hyökkääjä oli ollut susimainen, kirottu lohikäärme selvästi osasi epäillä jotain tiettyä syylliseksi hyökkäykseen. Mustatukkainen mies alkoikin heti punoa jonkunlaista toimintasuunnitelmaa pedon kiinnisaamiseksi kun epäili että mikäli susihirviö saisi vietyä tiedon siitä mitä olikaan nähnyt herroilleen niin siitä tuskin hyvä heiluisi. Kirottu lohikäärme ei joko noteerannut nulikan kiristyneisyyttä tai sitten arveli sen johtuvan vain siitä että tämä oli samaa mieltä mitä tuli lohikäärmeillä ratsastukseen. Jostain syystä Erlach tuhahti hieman kun poka arveli suden haavoittuneen ja pudisteli päätään. "Jos tämä on se minkä epäilen sen olevan... se on kyllä hidastunut vähäksi aikaa, kyllä, mutta se paranee luonnottoman nopeasti. Se on... eräänlainen ihmissusi. Pahempi kuin normaali sellainen, voimakkaampi ja voi muuntautua halutessaan. Ja se tottelee orjallisesti serkkuni käskyjä ja on verenhimoinen tappaja", Erlach sanoi äänensävyllä joka kertoi aika selvästi että kirottu lohikäärme oli tavannut mokoman useampaan kertaan eikä ollut pitänyt tästä kertaakaan. Cain katsoi kirottua lohikäärmettä hieman skeptisesti, oli siellä nyt ollut aika paljon verta kuitenkin... Erlach huomasi punaisen katseen ja tuhahti hieman. "Usko minua, jos se ei vielä ole juoksemassa täydellä vauhdilla, se on pian liikkeessä. Ellei siellä ollut irronnut jalkaa tai jotain...?", kirottu lohikäärme kysäisi hieman skeptisenä ja vaikka Cain nyt ei varsinaisesti ehkä pitänytkään Erlachista niin kaipa tämä tiesi paremmin. Cain nyökkäsi vastaukseksi ja Erlach hymähti, asia oli hänen mielestään käsitelty.
Vaikka Cain oli ehkä hieman epäröivä koko jutun suhteen, niin Erlach tuntui tietävän asiansa ja näytti kyllä siltä että olisi tärkeää napata peto ja niitata tämä ennen kuin seuraukset kääntyisivät huonoksi. "Menoksi", Erlach totesi, ja niin sitä kai sitten mentiin, nulikka oletettavasti ensimmäisenä kun tämä oli niin innokkaana menossa - Cain ei oikein ollut vielä onnistunut saamaan aikaisesti semmoista kunnon vihaa Samaelin hyökkääjää kohtaan niin tuo ei ollut vielä niin hurjana lähdössä pedon perään, ja Erlach oli tietenkin kauimpana teltan ulko-ovesta. Näkymä teltan ulkopuolella ei ollut kovin suuresti muuttunut, Samael kärsi pöydällä ja väkijoukkoa pyöri vielä jonkun matkan päässä katselemassa huolestuneena parantajien yrityksiä pelastaa haltian henki. Yksi asia oli tosin muuttunut, Kuparinen oli liittynyt parantajien joukkoon ja yritti avittaa näitä jollakin tavalla - Cain tunsi ilmassa maagisen vivahteen ja arveli vanhemman lohikäärmeen yrittävän auttaa kärsivää haltiaa magiallaan. Lohikäärmesilmäinen soturikin oli palannut paikalle ja nyökkäsi Erlachille kun tämä tuli ulos teltasta. "Vahdi että leiri pysyy pystössä, menemme niittaaman sen paskiaisen joka teki tämän. Uusi varotoimi myös: kukaan ei mene yksin leirin ulkopuolelle, aina vähintään joku muukin mukana - mieluusti yksi vartijoista", Erlach komenteli alaistaan joka nyökkäsi ja lähti sitten nopeasti toteuttamaan käskyjä. Ennen kuin oli edes kunnolla ehtinyt vetää henkeä kirottu lohikäärme jatkoi puhettaan, suunnaten seuraavat sanansa parantajille ja näitä avittavalle haltiaksi naamioituneelle lohikäärmeelle. "Arvostan että autat Szhethanok, se mikä teki tämän oli ihmissuden kaltainen, varmista ettei siitä seuraa jotain ikävämpiä jälkiseuraamuksia", tuo jatkoi käskyttämistään ja Kuparinen vastasi sangen epähienostuneella urahduksella - tämä taisi olla vain yksinkertaisesti niin keskittynyt parannuspuuhiin ettei saanut muuta aikaiseksi.
"Kuulkaa kaikki!", Erlach huusi ja kääntyi paikalla pyörivien sekalaisten kulkijoiden puoleen, tämän äänen voimakkuuden ja itsevarmuuden saadessa kaikki kuuntelemaan. "Tänään hirviö on käynyt yhden kanssamatkalaisemme kimppuun, mutta kuulkaa tämä: tällainen hirmuteko ei jää kostamatta. Me menemme ja surmaamme pedon, ja lopetamme sen uhan mitä se hirviö esittää matkalaisille!", Erlach julisti suureen ääneen, mitä seurasi hyvin pian sekalaisia hurraa-huutoja ynnä erinäisiä "Näyttäkää niille!" "Oikein!" ja vastaavia huutoja. Kirottu lohikäärme katsoi väkijoukkoa vielä hetken ennen kuin hymähti ja viittoi lohikäärmeitä seuraamaan. "Tulkaa, tiedän aukean josta on hyvä aloittaa takaa-ajo", tuo sanoi, epäsuorasti vältellen sanomasta suoraan mitään joka olisi viitannut lentämiseen. Cain oli hiljaisen vaikuttunut auktoriteetista ja karismasta jota kirottu lohikäärme oli osoittanut, sanat eivät nyt olleet olleet mitään kovin ihmeellisiä loppujen lopuksi mutta ne olivat mitä väkijoukko oli tarvinnut kuulla. Tuo myös oli selkeästi halutessaan komentaja joka ei vain huudellut miehilleen vaan antoi selkeitä käskyjä joita toteltiin epäröimättä. Fezaathkin huudahti "Jee!" tultuaan vähän ehkä tempaistuksi mukaan siihen innostukseen mitä Erlach oli onnistunut synnyttämään. Väkijoukko alkoi myös pikkuhiljaa palailla askareihinsa ja hajaantua kun lohikäärmeet kulkivat leirin poikki, Erlachin tempaus oli nostanut karavaanin yleistä mielialaa mikä taas johti siihen että nämä alkoivat voida keskittyä vähän muuhunkin kuin vain tilanteen surkutteluun.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 8, 2013 16:51:39 GMT 3
Erlachin synkkä toteamus siitä että oli otus haavoittunut yhteenotossa tai ei, tämä painelisi siitä huolimatta luultavasti jo täyttä vauhtia pöheikössä herätti selvästikin melkoista kummastusta purppuratukassa tämän kallistaessa hieman päätään Cainin tapaan jokseenkin skeptisenä. "Ehh? Miten... mutta se tapahtu vasta hetki sitten?" se huomautti, kuitenkin aavistuksen huolestuneempana kun Erlach kertoili pirullisen nopeasti parantuvasta raivohullusta ihmis-sudesta jonka perään oltiin lähdössä. Tehtävä ei kaikesta päätellen olisikaan niin suoraviivainen kuin Spyro olisi toivonut jos ei voinutkaan vain palata takaisin purolle ja seurailla otuksesta valuneita verijälkiä itse syyllisen luokse... ellei tämä olisi ilmeisesti vähintään raajaa köyhempi. "Ei ainakaan nähty yhtään jalkaa siellä" nulikka totesi skeptismistään huolimatta selvästikään laittamatta merkille oliko Erlachin huomautus sarkastinen vaiko ei, mutta vaikka niin Cain kuin Armankin saivat osakseen epätietoiset, epäilevät silmäykset poika piti epäilynsä ainakin toistaiseksi omana tietonaan. Lopulta se muisti kuulleensa jotain juttuja ihmis-susista ja kuinka hankalia nämä olivat ottaa hengiltä, mutta näitä puolella korvalla kuunneltuja kalajuttuja pidemmälle pojan kokemukset näistä eivät kuitenkaan ulottuneet. Mutta vaikka tämä arveluttikin sitä purppuratukka ei lopulta epäillyt että oli mikä oli, lohikäärmeelle tämä tuskin pistäisi kauaakaan hanttiin jos he saisivat mokoman kynsiinsä. "Siinäs paranee kun saa vähän tulta naamaan" tämä jupisi itsekseen kirskauttaen hampaitaan ja vilkaisi kärttyisästi olkansa ylitse ennen kuin jäi malttamattomana silmäilemään muita jo enemmän kuin valmiina lähtemään matkaan. Kun Erlachin päätös kajahti ja Cainkin saatiin viimein liikkeelle nulikka oli jo lähes jalkansa ovenvälissä ja tömistelikin motivoitunein elkein ulos teltasta. Ilmeisesti haltian kimppuun käynyt murhamies ei ollut ainakaan mikään turhanpäiväinen, tavallinen sekopää vaan suorastaan jonkin asteen hirviö, mutta tämä ei lopulta näyttänyt saavan tuohtunutta nulikkaa edes suuremmin epäröimään. Tiedä häntä, saattaisihan se olla että mielipide saattaisi kokea kolauksen tämän päästessä näkemään moisen otuksen aivan omin silmin, mutta toisaalta, tämä näytti tällä hetkellä sen verran kaunaiselta ettei sen varaan kenties kannattanut laskea.
Pojan tömistellessä muiden etunenässä jälleen ulos katse kääntyi odotettavasti ensitöikseen jälleen suuntaan jossa parantajat ahersivat haavoittuneen Samaelin kimpussa. Myös Kuparinen näkyi ilmaantuneen joukkoon saaden pojan räpäyttämään silmiään hieman yllättyneenä mutta tämä ei kuitenkaan kommentoinut yrittämättä oikeastaan edes suuremmin tekeytyä huomaamattomaksi lajitoverin läheisyyden vuoksi. Sen sijaan Spyro seisahtui hetkeksi painoa jalalta toiselle levottomasti vaihdellen seuraamaan kauempaa näiden edistymistä huomatessaan Erlachin pysäyttävän etenemisen jäämällä puhumaan lohikäärmesilmäisen soturin kanssa. Purppuratukka vilkaisi kärsimättömänä olkansa ylitse kuvitellen jo mielessään syyllisen painelevan pakoon pitkin metsää hetki hetkeltä kauempana mutta ei sitten lopulta protestoinut joutuessaan toteamaan että Armanilla oli jopa järkevää, ellei suorastaan tärkeää sanottavaa. Vaikka he arvelivatkin että Samaelin kimppuun käynyt otus tuskin oli jäänyt lähistölle hyökkäilemään muiden kimppuun oli haltian kohtalo varmasti jo herättänyt kysymyksiä muissakin, eikä sitä lopulta tiennyt mitä kaikkea muuta ikävää hukan jalanjäljissä seurasi... tai no, heitä takaa-ajajia lukuunottamatta. Kaipa se olisi mahdollista että pahojen Armanien joukkoja olisi lähistöllä enemmänkin... oli kyseessä vain joukko viattomia matkalaisia tai ei, ei kai sitä koskaan tiennyt mitä nämä keksisivät jos olisivat hoksanneet Cainin matkaavan jossakin näiden joukossa. Spyro oli kaikkea muuta kuin johtaja eikä ollut oikein perillä saati kiinnostunut koko aiheesta, mutta ymmärsi sentään Erlachin karavaanin päänä olevan vastuussa kaikkien matkalaisten turvallisuudesta... ja kaikesta päätellen tämä taisi oikeastaan tehdä tämän suhteen yllättävän hyvää työtä. Poika kuunteli käskynjakoa vuoroin parantajia ja vuoroin miekkosta vilkuillen, ei kovin kärsivällisenä mutta odottaen silti, tosin rypistäen kohta huolissaan kulmiaan ja vilkaisten Punaista kysyvästi.
"...jälkiseuraamuksia..?" mutistiin levottomasti, nulikan kuitenkin hätkähtäessä pian huolestuneista ajatuksistaan Erlachin äkkiä korottaessa ääntään tämän alkaessa puhua kantavaan sävyyn koko väkijoukolle. Tämä sai jo purppuratukan nykäisemään jälleen hermostuneesti huppuaan ja ottaemaan pälyillen askelen etäisyyttä, mutta kaikeksi onneksi kaikkien huomio taisi olla hyvin pitkälti itse puhujassa sekä näyttävämmässä Punaisessa. Se luimi hieman Erlachin julistaessa kovaan ääneen kauheaa kostoa Samaelin kimppuun hyökänneen osalle koko karavaanijoukon väelle, mutta vaikka nulikka ei oikein moista suurieleisyyttä ymmärtänytkään täytyi sen väkisinkin arvostaa miehen jämäkkää asettumista alaistensa ja matkalaisten puolelle vaikka pieni epäilys siitä ettei tämä ehkä ollut tämän ainoa motiivi hieman vielä naputtikin purppuraisessa takaraivossa. Mutta vaikka ei niin puheiden ystävä ollutkaan poika arvosti huomattavasti enemmän tekoja, ja vaikka nyt vaikuttikin innostavan lähinnä väkijoukkoa suurin lupauksin mies näytti silti siltä että olisi vain alaistensa lähettämisen sijasta tulossa henkilökohtaisesti mukaan miekkoineen. Mutta oli Spyro epävarma kannastaan tai ei, karavaanijoukkoon puhe upposi selvästi näiden nostaessa melkoiset suosionosoitukset edessään sankarillisesti poseeraavalle miehelle. Poika irvisti hieman itsekseen moiselle huomiolle ja liikehti kärsimättömänä kunnes Arman viimein kääntyi ja viittasi lohikäärmeitä seuraamaan. Spyro puuskahti itsekseen käskytykselle seuraten kuitenkin Cainin jäljessä kohti aukiota, sentään jo hieman rauhallisempana vaikka edelleenkin melko kireänä, kunnes viimein havahtui muistamaan jotain melkoisen oleellista. Pienen hätkähdyksen keralla huolestunut katse kääntyi nopeasti Cainin olalla keikkuvaan Fezaathiin, pojan kurtistaessa kulmiaan.
"Hei, hetkinen! Entä Fezaath? Ei se voi tulla!" se huomautti huolestuneen ykskantaan kuin moista asiaa ei olisi edes voinut harkita silmäten sitten hiukan empien olkansa ylitse vankkurien suuntaan. "Tuota... ehkä se voi odottaa sisällä? Varmaan pärjäät hetken siellä." Purppuratukka ei tainnut suuremmin pitää ajatuksesta poikasen jättämisestä yksin mutta näki tämän kuitenkin huomattavasti pienempänä haittana kuin tämän mukana roikkumista vilkaisten itse kyseenomaistakin lopuksi vaikkakin hieman epävarmaan sävyyn. Mutta jos pysyisi rauhassa sisällä odottamassa, ehkä penikka selviäisi hetken yksinkin... mahdollisesti. Mahdollisista vastaväitteistä poikasen suunnalta huolimatta Spyro taisi katseista päätellen jo suunnitella kiikuttavansa tämä joka tapauksessa vankkureille odottamaan ellei parempia ideoita valkenisi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 9, 2013 14:23:38 GMT 3
"Se paranee todella, todella nopeasti", Erlach vain totesi vastauksena Spyron ihmettelyihin, muttei alkanut sen kummemmin selitellä. "Sittenpä näet", tuo totesi ja nyökkäsi kun nulikka vahvisti ettei haltian ja ihmissuden kohtaamispaikalla ollut lojunut ylimääräisiä suden raajoja. Kirottu lohikäärme hymähti hieman pojan kommentille tulesta ja nyökkäsi tällekin. "En tiedä riittääkö lohikäärmetulikaan tappamaan sitä kerrasta, mutta ainakin se heikentää tarpeeksi että sitä pääsee iskemään tällä", mies totesi ja heristi miekkaansa vähäsen. Punainenkin lohikäärme nyökkäsi vähän enemmän määrätietoisena, vaikka mieleen tulikin että minkä sorttinen hirviö joka ei ollut immuuni tulelle kestäisi täyslatauksen liekkejä. Kestävä ja vaarallinen, Cain päätti. Tosin, eh, Cain arveli että hänelle itselleen tulisi vähiten vaaraa susihirviöstä, oli tämä millainen tahansa. Vaikka olikin nuori punainen lohikäärme, niin oli hän silti lohikäärme, eikä mikään erityisen pienikään vaikka kai osittain yrittikin vakuutella itselleen ettei ollut nyt niin suuri. Johtuiko siitä että oli saattanut olla isompi, tuota, ensimmäisessä elämässä, Cain mietti hieman vaivaantuneena kun lohikäärmeet lopulta astelivat ulos teltasta.
Arman ei hukannut aikaa ulospäästyään vaan alkoi jaella käskyjä ja nostattaa leirin moraalia parhaansa mukaan, mikä olikin aika taidolla. Erlach oli kokenut ja karismaattinen johtaja ja tämä tiesi tasan tarkkaan mitä sanoa ja tehdä. Väkijoukon mieliala oli selkeästi kohonnut Erlachin puheiden jälkeen ja vaikka satunnaisesti joku saattoikin huikkaista rohkaisuja tai jotain, niin enimmäkseen inspiroituneet matkalaiset ja karavaanin työntekijät keskittyivät omiin hommiinsa. Cain ei ehkä ihan hirveän innoissaan ollut huomiosta jota lohikäärmeisiin osoitettiin, niin sentään se oli positiivista huomiota eikä epäluuloa ja vastaavaa. Huputta liikuskeleva punainen ei oikein näyttänyt aivan ihmiseltä mutta tämä ei tuntunut ohikulkijoita liiemmin haittaavan, kuten ei myöskään se että jos joku saattoi huomata nulikan purppuraisen tukan tämän hupun alta. Edes Fezaathia ei noteerattu juuri sen kummemmin. Cain oli kuitenkin vähän uponneena ajatuksiinsa kun Arman johdatti heitä leirin läpi kohti aukeaa jonka tiesi ilmeisesti olevan sopiva paikka punaiselle lohikäärmeelle lähteä lentoon. Ei kai ollut ihmekään että valkoinen lohikäärmeenpoikanen meinasi ehkä vähän unohtua, minkä takia punainen sitten hätkähtikin kun poika äkkiä muistutti poikasen läsnäolosta.
Sekä Cain että Erlach kääntyivät katsomaan nulikkaa, Fezaathinkin kurkkiessa tätä hieman ja katsellen vähän kaikkia epävarman oloisena. "Se peto on luultavasti liian vaarallinen että poikasella olisi turvallista siellä", Erlach myönsi ja Cainkin nyökkäsi, katsoen ensin nulikkaa ja sitten poikasta. "Egh, pärjäätkö yksin...?", punainen kysyi suojatiltaan joka näytti ensin epävarmalta ennen kuin sitten ryhdistäytyi ja nyökkäsi. Fezaath ei halunnut olla taakkana ja yritti olla niin rohkea kuin pystyi vaikka koko juttu oli ehkä saanut tämän osittain tolaltaan, raukkaparan. Kirottu lohikäärme katseli vähän ympärilleen ja huomasi vähän matkan päässä iltapalaa mutustelevan suurkoboldin - ei Kvar tai Trex, mutta suurkoboldi kuitenkin. "Hei! Sinä siellä!", kirottu lohikäärme komensi leipää syövää suurkoboldia joka hieman kysyvästi osoitti itseään, katsoen lohikäärmeitä pää kenossa. "Voitko katsoa vähän tämän perään?", Erlach kysyi ja nappasi poikasen Cainin olalta, mikä sai pikkupedon vähän älähtämään yllättyneesti. Suurkoboldi näytti epäröivän mutta nyökkäsi sitten ja lähti tulemaan lähemmäksi, suu tosin sen verran täynnä leipää ettei tuo oikein saanut sanottua mitään. "Hei!", Cain protestoi kirotun lohikäärmeen tempausta mutta määrätietoinen Erlach oli välittämättä protesteista, vaikka pitelikin poikasta varovaisesti.
"Tehän luotatte Etsijöihin? Tai ainakin tiedätte etteivät he tekisi mitään loukatakseen amuletinkantajaa jos suinkin voivat välttää?", Erlach kysyi ja pienen epäröinnin jälkeen Cain nyökkäsi - oli punaisella sitten erimielisyyksiä siitä miten suurkoboldien herra oli toiminut tai ei, niin pakko oli myöntää etteivät nämä nyt olleet itse tehneet mitään väärää. Erlach ojensi poikasen suurkoboldille joka käsitteli tätä hyvin varovaisesti ja kunnioituksella, vaikka irvistikin vähän tuntiessaan olennon kylmyyden. Oranssinvärinen lisko sanoi jotain joka oli mahdollisesti "kiitos luottamuksesta", mutta vaikea sanoa kun mokomalla oli edelleen suu täynnä leipää. Erlach jo kääntyi jatkaakseen matkaa, mutta Cain ei oikein saanut aikaiseksi vielä jatkettua matkaa, varsinkin kun Fezaath näytti nyt vähän epävarmalta. "Kuule... me tullaan takaisin niin pian kuin mahdollista. Älä huoli", Cain rauhoitteli poikasta ja raaputti tätä vähän kaulan juuresta, poikasen päästäessä jonkunlaisen tyytyväisen ynähdyksen. "Voitko viedä Fezaathin Kvarin tai Trexin luokse...? Arpisen yksisilmän tai sen ison heltallisen. He tuntevat Fezaathin ja Fezaath tuntee heidät", Cain pyysi koboldilta joka nyökkäsi velvollisuudentunteisesti ja lähti menemään kohtapuoliin viimeisten jäähyväisten jälkeen. "Onnea", Fezaath toivotti haikeana ja kuikuili lohikäärmeiden suuntaan kun suurkoboldi vei tätä poispäin kohti suurkoboldien nuotiota. Ainakin pikkulisko olisi niin hyvässä turvassa leirissä kuin oli mahdollista, suurkoboldit selkeästi arvostivat lohikäärmeitä ja varsinkin 'Amuletinkantajaa'.
Kauempana Erlach oli kääntynyt katsomaan taakseen huomattuaan etteivät nuoremmat lohikäärmeet vielä seuranneet ja näytti vähän kärsimättömältä. "Meillä on vähän kiire?", mies huomautti hieman ärtyneenä. Erlach oli monia asioita, mutta kärsivällisyys ei ollut jotain missä tuo oli kovin hyvä. Tai no, lyhyen tähtäimen kärsivällisyys ehkä pikemminkin, epäilemättä tuo oli kärsivällisesti odottanut jo ties kuinka kauan että saisi vanhan muotonsa takaisin.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 9, 2013 18:33:37 GMT 3
Se paljastus ettei edes lohikäärmetuli välttämättä riittäisi ihmis-suden pysäyttämiseen saikin jo aikaan melkoisen kulmien kohotuksen, ei tainnut jäädä kovinkaan epäselväksi että Spyrolla oli lähes vaikeuksia uskoa moista. Hidastaisi? Miten Punainen lohikäärme mitenkään voisi olla vain "hidaste" jollekin sekopäiselle karvaturrille vaikka Erlach itse ilmeisesti kaavaili kuitenkin kaatavan otuksen miekkaa käyttäen? Poika silmäili mustahiuksista miestä avoimen skeptisesti mutta ei kommentoinut tähän hätään epämääräisiä katseita lukuunottamatta, tässä oli lopulta nyt tärkeämpääkin tekemistä kuin kinata ihmis-susien ominaisuuksista joista Spyro ei lopulta edes tiennyt mitään... Kenties näin ummikkona moisen otuksen perään kauhealla kiireellä kirmaaminen ei ehkä ollut se kaikkein paras idea varsinkin kun tämä ei tainnut olla aivan varma luottiko Armaniinkaan lopulta niin hirveästi, mutta ilmeisesti sillä ei ollut nyt aikaa jäädä pohtimaan moisia pikkuseikkoja kun oltiin lähdössä nappaamaan Samaelin raatelijaa. Kaipa kaunaisuus oli melkoisen mainio motiivi kuumapäiselle nulikalle, mutta toisaalta se taisi myös luottaa siihen että oli vastassa nyt mikä otus hyvänsä, Cain kyllä pärjäisi tälle. Tämä logiikka taisi sitten ollakin aivan tarpeeksi purppuratukan mielestä perustelemaan ehkä hieman uhkarohkean ajojahdin.
Kärsimätön ja levoton nulikka olikin ilmeisen tyytyväinen kun viimein päästiin liikkeelle Erlachin jämäkän, mutta onneksi edes suht lyhyen käskynjaon jälkeen, vaikka Spyro olisi mielellään hypännyt tämänkin teatterin ylitse. Mutta eipä kai sitä käynyt kieltäminen että julistus nosti karavaanareiden tunnelmaa vaikka saikin pojan lähinnä liikehtimään vaivautuneena kunnes matka viimein jatkui kohti aukiota Erlachin opastamana. Kuitenkin käsissä oli vielä yksi ongelma ennen lähtöä kun poika hoksasi Fezaathin vielä roikkuvan mukana, kaikkien muidenkin ollessa odotettavasti samaa mieltä ettei poikasen ollut hyvä tulla mukaan. Purppuratukka nyökkäsi painokkaasti toteamukselle että tämä reissu oli aivan liian vaarallinen silmäten itsekin kysyvästi pientä Valkoista, joka onneksi ilmeisestä epävarmuudestaan huolimatta suostui vastaväitteittä jäämään odottamaan. Tosin vielä jäi se kysymys, mitä tälle sitten olisi pitänyt tehdä. Kumpikaan vanhemmista lohikäärmeistä ei selvästikään näyttänyt pitävän ajatuksesta että poikanen jäisi yksin Fezaathin osoittamasta sisusta huolimatta, mutta ennen kuin asiaa ehdittiin kärvistellä enempää oli Erlach ilmeisesti jo keksinyt ratkaisun tähänkin. Huolestunut Spyrokin hätkähti yllättyneenä kun kirottu lohikäärme äkkiä huudahti lähellä aterioivalle koboldille siepaten sitten varsin omatoimisesti Fezaathin Punaisen olalta. Tämä nopea liike sekä poikasen älähdys olikin varsin omiaan saamaan epäluuloisen nulikan niskakarvat pystyyn pojankaan selvästikään arvostamatta moista liikettä.
"Hei! Varovasti!" sekin napautti oikeastaan jo varsin terävästi, mutta vastahanka jäi sentään pian vain tähän, kurkusta kumpuavaan varoittavaan murahdukseen sekä näreään mulkaisuun pojan sentään todetessa pian ettei mies lopulta ollut kovakourainen vaikkakin jokseenkin omavaltainen... Ei sillä että Arman olisi näyttänyt moisesta edes piittaavan. Närkästyneen Spyronkin oli oikeastaan pakko myöntää että kenties tämä kuitenkin oli paras käsillä olevista vaihtoehdoista vaikkeivat he juuri tätä nimenomaista koboldia tunteneetkaan... tämä oli kuitenkin samaa joukkoa Kvarin ja Trexin kanssa, joiden nulikka ei uskonut kaavailevan pahaa vaikkei näiden herrasta ollut mielipidettään muuttanutkaan. Tottapuhuen se taisi tällä hetkellä luottaa jopa enemmän näihin kuin suorastaan vieraaseen ja melko omalaatuiseen Armaniin joten vaikka seurasikin tilannetta tarkasti se ei myöskään estellyt kun mies luovutti poikasen kesken ateriaansa yllätetyn koboldin käsiin. Poika ei vastannut Erlachin puolittaiseen kysymykseen Etsijöistä mutta vilkaisi jälleen Cainia tuon sentään nyökätessä hyväksyvästi, mikä ilmeisesti oli tarpeeksi tyydyttävä vastaus kirotulle lohikäärmeelle tämän jo kääntyessä jatkamaan matkaa saatuaan Fezaathin käsistään. Kaksi muuta lohikäärmettä ei kuitenkaan tainnut olla samaa mieltä että levottoman poikasen jättäminen muukalaiselle ilman hyvästejä olisi ollut hyvä ratkaisu. "Nähdään kohta, ei siinä varmaan kauaa mene. Cain on nopea lentämään" Spyrokin yritti parhaansa mukaan rauhoitella Fezaathia (ja ainakin hetkeksi hillitä omaa kireää olemustaan), nyökäten sitten kannattavasti Cainin kehottaessa koboldia viemään tämän tuttujen seuraan.
"Tuota, kiitti" se soi jopa jonkinlaiset pikaiset kiitokset itse olennollekin tämän suunnatessa uuden vastuutehtävänsä keralla kohti koboldien leiriä ja heilautti hieman kättään tämän olan yli kurkistelevalle Fezaathille. Huolestunut vilkuilu kekseytyi kuitenkin pian odottamaan pysähtyneen Erlachin kärsimättömään kommenttiin joka sai purppuratukan olemuksen jälleen kiristymään tämän luodessa uuden epämääräisen katseen tämän suuntaan. Mutta vaikka se mahdollisesti harkitsi jälleen jonkinlaista napautusta se piti kuitenkin kitansa kiinni tyytyen vain tömistelemään itsekseen hiljaa muristen miehen perässä kohti aukiota hieman luimien kuin mikäkin epäluuloinen koira. Kaipa sitä oli parasta pitää kiirettä vaikka poika ei tainnut ottaakaan moista hyppyytystä kovin hyvin. Tiedä häntä vaikka sillä olisi ollut jonkinlainen pieni auktoriteettiongelma muhimassa kaikesta luonteenomaisesta epävarmuudestaan huolimatta... tai kenties juuri siitä syystä. No, kaikeksi onneksi sen suurempaa vastahankaisuutta ei sentään tähän hätään ollut tulossa. "Se ulvonta taisi kuulua jostain sieltä purosta itään... varmaan aloitetaan sieltä?" purppuratukka huomautti lähinnä Cainille vilkaisten olkansa ylitse. Kiire tai ei, pieni odottelu aukiolla taisi olla väistämätöntä Punaisen joutuessa muuttamaan muotoaan.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 10, 2013 13:25:08 GMT 3
"Lohikäärmetuli tuskin tappaa sitä petoa, sitä minä tarkoitin", Erlach tarkensi havaittuaan Spyron skeptisen katseen, vilkaisten vähän skeptistä punaista lohikäärmettä myös, osoittaen seuraavat sanansa tälle. "Luultavasti parin sadan vuoden päästä olisit tarpeeksi voimakas että liekkisi riittäisi, mutta pelkkä tuli ei riitä tappamaan tätä petoa. Ei ainakaan täysikuun aikana. Siihen tarvitaan joko hopeaa tai voimakasta magiaa, lumotut aseet mukaanluettuna", kirottu lohikäärme sanoi. Vaikka Cain ei nyt ehkä suhtautunut kaikkein avoimmalla tavalla miehen selitykseen niin toisaalta punainen ei tiennyt juuri mitään ihmissusista ja kaikesta päätellen tämä kyseinen yksilö oli vielä normaalia vaarallisempi. Ehkäpä Armanit olivat tehneet tälle jotain? Kaikesta päätellen Armanit käyttivät velhoja aika runsaasti ja tekivät välillä häiritseviä ja mielipuolisia kokeita kuten ne (onneksi) näkymättömissä olleet hirviöt jossakin syvällä kuilussa suhteellisen lähellä velhon tornia. Kaippa sitä nyt vain piti luottaa Erlachiin tässä asiassa, hänhän tiesi siitä paremmin loppujen lopuksi.
Käskynjaon jälkeen kun lohikäärmeet olivat jo alkamassa lähtemään nousi uusi ongelma, se että mitäs poikaselle tehtäisiin. Erlach tietenkin rupesi ratkaisemaan sitä hieman pragmaattisella ja äkkinäisellä tavalla, suuremmin välittämättä nuorten lohikäärmeiden protesteista. Sentään äkkinäisyydestään huolimatta Erlach näytti tietävän tasan tarkkaan mitä oli tekemässä, tämä piteli poikasta melko varovaisesti ja delegoi homman sellaiselle joka vaikutti melko lailla parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta tilanteen huomioon ottaen. Daelan tai Samael olisi tietenkin ollut parempi vaihtoehto, mutta Daelania ei ollut näkyvissä ja Samael oli loukkaantunut. Pikkupedon vartijaksi valittu suurkoboldi vaikutti suhtautuvan tehtäväänsä vakavasti ja näytti jokseenkin otetulta siitä kun sai asian vastuulleen. Vaikka nyt poikanen olikin turvassa niin Cain ei voinut olla olematta hieman ehkä epävarma katsoessaan poistuvaa suurkoboldia ja tämän olan takaa vilkuilevaa Fezaathia. Toivottavasti kaikki menisi hyvin... Ei mikään kovin suuri ihme että Cain sitten katsoi Armania vähän nuivasti tämän kärsimättömyydestä johtuen. "Kyllä se kiinni saadaan", punainen vakuutteli vähän ärtyneenä, mutta lähti kuitenkin sitten seuraamaan Armania ja Spyroa pois leiripaikalta kohti metsän suojissa olevaa aukeaa joka olisi ilmeisesti sopivasti syrjässä.
Kävelyretki metsässä oli melko lyhyt onneksi, mutta ehkä vähän huonoissa tunnelmissa kiitos Erlachin kärsimättömän suhtautumisen hidastuksiin. Ehkäpä karmisesta oikeudesta johtuen kirottu lohikäärme kompuroi vähän pimeässä metsässä, tällä ei selvästikään ihmisenä ollut mikään kovin ihmeellinen pimeänäkö. Cain nyökkäsi Spyron kommentille ja aikoi sanoakin jotain mutta Erlach ehti ensin vilkaisten takanaan kulkevien lohikäärmeiden suuntaan. "Täältä itäänpäin on eräs kaupunki jossapäin pitäisi olla pari sukulaistani. Se on epäilemättä matkalla sinne", Erlachkin totesi. Tämä melko varmasti tarkoitti sitä että susi tuskin hirveästi muuttaisi suuntaa ennen kuin pääsisi perille, mikä oli sentään hyvä asia. "Kuinka kaukana?", punainen kysäisi hieman huolestuneena, peläten että peto ehtisi raportoimaan herroilleen ennen kuin se saataisiin kiinni ja nitistettyä. "Päivämatkan päässä jopa sille - meidän pitäisi ehtiä saada se kiinni, mutta kiirettä", Arman sanoi ja kirosi välittömästi sen jälkeen, kompuroiden vähän vihoviimeisen puunjuuren kanssa ennen kuin tämä johdatti lohikäärmeet aiemmin mainitsemalle aukealle. Erlach väistyi tieltä ja asettui nojaamaan puuta vasten antaen lohikäärmeille tilaa astua aukealle, haluten koko homman olevan ohi niin pian kuin mahdollista. "Siitä vain muuttumaan, Punainen", Erlach totesi ja viittasi aukealle, äänestä ehkä paistaessa hieman kateus ja ehkä vähän katkeruuskin, vaikka olivatkin hyvin peitettyjä. Cain vilkaisi kirottua lohikäärmettä, tajuten että toisen lohikäärmeen muodonmuutoksen katseleminen taitaisi tuottaa tuskaa mokomalle...
"Tässä menee hetki", punainen sanoi ja asteli aukean keskelle vaikkei se nyt ehkä ollutkaan niin tarpeellista - aukio oli iso ja sinne olisi mahtunut parikin lohikäärmettä, vaikka isompaa kuin Cain. Olipahan nyt kuitenkin varovainen muutoksensa kanssa kun sitä oli hieman vaikeaa tarkkailla lähiympäristöään kun oli muutoksen keskellä. Enempiä tuhisematta Cain otti amuletin esiin ja alkoi muuttua. Aukean reunalla Erlach katseli hiljaa koko prosessia, tuota ei näyttänyt haittaavan se että lohikäärmeen muodonmuutos oli jossain määrin groteski kuten muodonmuutokset kai yleensäkin. Tuo yritti pitää ilmeensä niin neutraalina kuin pystyi, mutta tuo ei pystynyt täysin peittämään sitä kaipausta mitä Cainin muodonmuutoksen seuraaminen aiheutti tuossa. Noin puolivälissä Erlach huokaisi ja lopulta katsoi muualle, pystymättä enää seuraamaan koko prosessia tuntematta aivan liikaa ikäviä tunteita.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 10, 2013 18:30:44 GMT 3
((Pahoittelut pienestä tökkivyydestä ja tapahtumaköyhyydestä. <_< ))
Ihmis-susijahti taisi lopulta osoittautua haastavammaksi kuin lohikäärmeet olivat odottaneet, mutta siitä huolimatta että Erlach vakuutti että otuksen tappamiseen tarvittaisiin järeämmät aseet kuin lohikäärmetuli sekä mahdollisesti hopeaa tai taikuutta, Spyron oli hieman vaikea sisäistää tätä. Vaikka otus jotenkin selviäisikin tulesta, Cain oli kuitenkin paljon suurempi, eikö ollutkin? Oli vaikea kuvitella että mikään selviäisi siitä kun tämän kokoinen lohikäärme hyökkäisi niskaan ja nappaisi pään harteilta tai vaikka pari raajaa... tosin enemmänkin kysymysmerkkinä ainakin Spyron logiikan mukaan saattoi olla tahtoisiko Punainen tehdä mitään sellaista. Ehm... Mutta kaipa se olisi sitten sen ajan murhe, hukka oli nyt ensin löydettävä ja saatava kiinni. Kun Fezaath oli saatu turvallisiin hoteisiin poika seurasi jokseenkin synkissä ajatuksissaan mutta kuitenkin epäröimättä muiden keralla pimeään metsään, voimatta kuitenkaan olla vilkaisematta kiiluvilla silmillään välillä taakseen. Vaikka tuntuikin parhaillaan kanavoivan kiitettävällä menestyksellä suurimman osan energiastaan kaunaan ja kärttyisyyteen se oli silti vieläkin varsin huolissaan siitä huolimatta että yritti pitää tämän pinnan alla poissa tieltä.
Edessä kiireisenä harppovan, kuitenkin pimeässä hieman kompastelevan Erlachin seuraaminen ei tuottanut ongelmia nulikan jopa luodessa hieman yllättyneen katseen tämän epävarmaan etenemiseen vaikka olikin muuten yrittänyt jättää kärsimättömästi hoputtaneen ja Fezaathia retuuttaneen miekkosen omaan arvoonsa, kunnes hoksasi että tämä tuskin näki pimeässä sen enempää kuin haistoikaan enää mitään. Purppuratukka seuraili hieman pohtivana tämän etenemistä avaten kuitenkin kohta suunsa kun aukio alkoi kajastaa puiden lomasta huomauttaen Cainille muistavansa kuulleensa suden ääniä jostakin idän suunnalta. Punaisen sijaan tähän kuitenkin vastasi Erlach. Spyro rypisti kulmiaan tämän ilmoittaessa että läheisessä kylässä tällä suunnalla oleskeli kuin oleskelikin Armanin suvun jäsen jonka luokse hukka epäilemättä oli suuntaamassa, luoden vilkaisun miekkosen suuntaan. Tämä oli ilmeisesti varsin hyvin perillä sukulaistensa liikkeistä ja aikeista mikä sai nuorukaisen jokseenkin epäluuloiseksi... mutta toisaalta, mies ei ollut pyrkinyt edes salailemaan tätä. Sekin nyökkäsi hieman mietteliäästi joko itsekseen taikka jonkinlaiseksi vastaukseksi vaikkei Erlach luultavasti moista merkille laittaisikaan kompuroidessaan edellä pimeässä. Ainakin miehen mukaan ihmis-susi oli mahdollista sentään saada kiinni ennen kuin tämä ehtisi määränpäähänsä... "Pitää sitten kai napata se ennen kun se ehtii liian lähellekään tai niille lopuille ei edes tarvitse kertoa että Cain on täällä" poika mutisi potkaisten epäonnista tielleen eksynyttä pikkukiveä ennen kuin joukko varsin pian saavutti jokseenkin laajan aukion ja astui esille puiden lomasta. Ainakin tilaa näkyi olevan tarpeeksi lohikäärmeellekin lähteä lentoon, purppuratukka arveli silmäillessään ympärilleen. Hieman yllättäen Erlach näkyi jäävän seisoskelemaan metsän reunaan vain hoputtaen Cainia muuttumaan, jokseenkin epämääräiseen sävyyn. Spyrokin katsahti tätä hieman silmiään räpytellen pistäen myös merkille hieman oudon sävähdyksen tämän äänessä seisahtuen sitten itsekin empien lähemmäs puurajaa vaikkakin tarkoituksella hieman kauemmas Erlachista hoksatessaan kiusaantuneena joutuvansa jäämään odottelemaan kaksin tämän keralla kun Cain keskittyisi muuttamaan muotoaan. Tämä ei ollut alkuunkaan niin helppoa seuraa kuin esimerkiksi Daelan oli ollut vaivautuneen pojan jäädessäkin odottelemaan jokseenkin pälyillen, nyökättyään ensin keskemmälle aukiota suuntaavalle Cainille.
Eipä siinä oikein muu auttanut kuin seisoskella tovi odottamassa painavan hiljaisuuden keskellä. Spyro ainakin pysyi jokseenkin vaiti silmäillen ajoittain levottomana amuletin avulla muotoa muuttavaa Cainia ja ajoittain ympärille kuin arvellen että metsässä saattaisi kuitenkin väijyä vielä vaikka hukka poikineen kunnes laittoi ohimennen merkille Erlachin suuremman kiinnostuksen... tai no, kiinnostus taisi olla nyt väärä sana. Hetken aikaa miekkosen katseessa tuntui olevan suorastaan haikeutta kun tämä katseli aukion tapahtumia kunnes tämä viimein käänsi katseensa muualle kuin vältellen. Hetkeksi tätä vilkuilemaan unohtunut Spyrokin käänsi pienen hätkähdyksen keralla päänsä muualle tajutessaan jääneensä katselemaan, suunnaten silmänsä nopeasti takaisin Cainiin. Se ei voinut olla tuntematta äkkiä melkoista myötätunnonhäivähdystä kirottua lohikäärmettä kohtaan osaten puolestaan empatisoida tämän tuntemusta melko hyvin. Kuinkahan kauan Erlach sukuineen oli joutunut viettämään kirottuina ihmiskehoihin, muistaen kuitenkin edellisen elämänsä..? Tajutessaan ajatustensa suunnan nulikka kirosi itsekseen ja pyrki kiireesti ravistamaan nämä mielestään tuijotellen hetken verran varsin painokkaasti jonnekin aivan muualle. Oli kirottujen lohikäärmeiden kohtalo kuinka kauhea hyvänsä, se ei silti oikeuttanut Armanien hirmutekoja! Mielikuva teurastetuista purnukoissa killuvista lohikäärmeenpoikasista nousi väkisinkin muistin sokkeloista saaden purppuratukan värähtämään vieläkin, kunnes tämä murahti itsekseen nykäisten hieman huppuaan.
Nyt ei ollut aikaa tällaiselle... Entisten lohikäärmeiden epätoivoinen tilanne ruokki kuitenkin selvästi näiden häikäilemättömyyttä tehdä mitä tahansa kumotakseen kirouksen mikä teki näistä hyvin vaarallisia. Kaipa kysymys olikin, miksi Erlach olisi oikeasti erilainen kuin sukulaisensa? Spyro rypisti mietteliäästi kulmiaan vilkaisten vaivihkaa lähistöllä seisoskelevaa miekkosta. Ainakin tämä oli nyt auttamassa heitä... mutta varovaisen pojan taisi silti olla vieläkin jokseenkin vaikea vakuuttua täysin tämän vilpittömyydestä näin nopeasti tässä valossa. Siitä huolimatta miekkosen hetkeksi synkistyneen olemuksen katselu tuntui nulikasta varsin ikävältä. Onneksi Cain näytti siltä että olisi pian valmis... kaipa edessä oleva ajojahti olisi nyt tähän hätään oleellisempi, enemmän ehtisi kärvistellä silloinkin kun Samaelin pelkurimaisesti raadellut ihmis-susi olisi saatu napattua. Toivottavasti Erlach oli oikeassa tämän määränpäästä, vaikka kaipa heidän kuulemansa äänetkin tukivat jossain määrin tätä teoriaa.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 11, 2013 14:14:36 GMT 3
"Valtavat määrät liekkejä tuppaavat keräämään huomiota", Cainkin sanoi kuullessaan Spyron mutinan, naurahtaen ehkä hieman vaivautuneesti. Vaikka Cain oli alkanut pikkuhiljaa tottua ajatukseen että ei ollut ainoastaan muuttunut lohikäärmeeksi vaan oli sitä ihan täysin, niin tuolle oli silti ehkä vähän vaikeaa ajatella neutraalisti oudoimpia ja vaarallisimpia piirteitä lohikäärmeydestä. Erlach vilkaisi taakseen nuorten lohikäärmeiden suuntaan ja tuhahti sitten hieman. "Minusta välillä tuntuu että jotkut sukuni jäsenet eivät näkisi jotain mitä tapahtuisi ihan heidän naamansa edessä", kirottu lohikäärme sanoi selvästikään suuremmin arvostamatta muita Armaneita. Punaisen oli vähän vaikea uskoa moista kun tästä tuntui että kirottujen lohikäärmeiden joukot olivat olleet tämän kannoilla lähes koko ajan onnistuen seuraamaan tämän jälkiä aina loppujen lopuksi. "Kummasti ne vaan aina onnistuvat pääsemään jäljilleni...", Cain mutisi itsekseen, saaden vaivanpalkaksi terävän katseen Armanin suunnalta. "Nuoremmat sukuni jäsenet ovat idiootteja, mutta heillä on päteviä alaisia", Erlach myönsi, sylkäisten sitten maahan. "Ja usein nämä alaiset saisi tappaa", tuo vielä lisäsi synkkänä. Cain katsahti vähän kummissaan Erlachin suuntaan mutta tämä ei enää vilkuillut taakseen keskustellakseen joten tämän mielestä keskustelu kai oli ohi. Ehkäpä Erlach joskus tarkentaisi, mutta nyt ei tainnut olla sopiva hetki. Sitä paitsi, Erlach taisi pitää nuorempia lohikäärmeitä, tuota, nuorina lohikäärmeinä eikä sen takia juurikaan välittänyt selitellä itseään sen tarkemmin.
Lohikäärmeet pääsivät viimein aukealle ja punainen käveli sen keskelle, jättäen Erlachin ja Spyron kärvistelemään aukean reunalle. Arman oli enimmäkseen hiljaa muutoksen ajan, tuijotellen tätä vain synkkänä niin kauan kuin pystyi ennen kuin ei vain kestänyt enää katsella sitä. Tämä näytti havaitsevan nulikan katselun kun tämä sattui katsomaan purppuraisen suuntaan samaan aikaan kun nulikka vilkaisi tätä, mutta ainakaan heti tämä ei kommentoinut mitään. Erlach oli synkän hiljainen enimmäkseen, uppoutuneena omiin ajatuksiinsa. "Tiedätkö", Erlach äkkiä sanoi ja katseli Spyron suuntaan "mikä on pahinta? Pahinta on muistaa kaikki. Tai suurin osa. Muistaa lentäminen, metsästäminen ja kaikki muu." Kirottu lohikäärme katsoi synkkänä nulikkaa vilkuillen välillä muodonmuutosta viimeistelevään punaiseen lohikäärmeeseen jolla oli lähinnä enää kasvamista jäljellä. "Toiseksi pahinta on se tieto että jos kirousta ei olisi langetettu Patriarkan suunnitelmat ja hirviömäisyys olisivat johtaneet lopulta hirvittävään määrään kuolleita. Että tämä kaikki oli tarpeellista", jatkettiin entistä synkempänä, Erlachin suorastaan sylkäisten viimeisen sanan suustaan. "Kiroan sitä päivää kun Patriarkka syntyi. Kiroan jokaista sukuni jäsentä joka seuraa sen hirviön varjoa ja ideoita", jatkettiin katkerana, Erlachin kai halutessa vähän avautua saadakseen ajatukset pois nykyhetkestä. "Jokainen sukuni jäsen yrittää omalla tavallaan saada ruumiimme takaisin, mutta ne jotka vieläkin seuraavat Patriarkkaa... heillä ei ole estoja. Ei kunniaa. Paskiaiset tekevät mitä hyvänsä", tuo vielä jatkoi hetken, lopettaen puheensa sylkäisemällä taas kerran maahan, naurahtaen sitten synkästi. "Puolet ajasta nuoremmat yrittävät peitellä yrityksiään meiltä vanhemmilta. Ruojat tietävät että matriarkka kieltäisi heitä niin he piilottelevat tekonsa varjojen ja valeiden alle", tuo vielä jatkoi, mainiten ilmeisesti ainakin vanhempien Armanien johtajan, kuitenkin painottaen 'matriarkka' termiä huomattavasti vähemmän kuin Patriarkkaa. Kai sen takia että matriarkalla oli nimikin, Patriarkan ollessa enemmän kutsumanimikin.
Kohta Cainkin oli valmis, luitten rutinan ja muun loppuessa viimeinkin kun lohikäärmeet venytteli itseään hieman muodonmuutoksen jälkimainingeissa. Pari minuuttia muodonmuutoksen jälkeen oli aina vähän jäykkä fiilis kun lihakset ja luut olivat nyt kuitenkin kokeneet täydellisen muutoksen ja varsinkin luitten määrä oli lisääntynyt huomattavasti ihmismuodosta. Peto asteli lähemmäs odottelijoita ja asettui makaamaan lähelle puurajaa. "Siitä vain selkään", Cain murahti yrittäen parhaansa mukaan asettua niin että ihmishahmoisille lohikäärmeille olisi helppoa nousta tämän selkään. Erlach tuijotti punaista lohikäärmettä mietteliään oloisena, antaen katseensa kiertää niin olennon päässä, keskiruumiissa kuin hännänpäässäkin. Kirottu lohikäärme näytti oikeastaan vähän siltä kuin olisi tunnistanut punaisen - tai sen kuka tämä oikein oli ollut joskus kauan sitten. Erlach ei kuitenkaan sanonut mitään, odottelipa vain että nulikka menisi edeltä lohikäärmeen selkään. Tuo oli oikeastaan ehkä vähän vastahakoinen nousemaan punaisen selkään, kai sen takia että koki toisella lohikäärmeellä ratsastamisen nöyryyttävänä. "Eikös tässä ollut kiire", Cain huomautti hieman ärtyneenä Erlachille.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 11, 2013 18:49:36 GMT 3
"Hmm. No juu. Ja niistä voi jäädä aika jäljet. Ainakin jos osut johonkin mihin ei pitäis. Täytyy osua hyvin" poika myötäsi hieman huolestuttavankin asiallisesti Cainin pohdintoja suurien tulimäärien haittavaikutuksista kuin olisi parhaillaan puhunut säästä, ja vilkaisi ohimennen mietteliäästi takaraivoaan raaputtaen ympärilleen hämärässä metsässä kuin arvioiden ympäristön tulenarkuutta. Ainakaan sitä ei näyttänyt suuremmin häiritsevän ajatus kärventää Samaelin raadellut ihmis-susi, mahdollisesti ehkä jopa hieman päin vastoin, siitä huolimatta että nykyisessä pienessä ja jokseenkin hämäävän viattomassa olomuodossaan tällä ei ollutkaan rahkeita tehdä moista itse. Ainoa mikä sitä varsinaisesti tuntui asiassa edes häiritsevän oli se käytännönpuoli, että he saattaisivat hukkaa jahdatessaan rynnätä suoraan Armanien kynsiin jos tätä ei saavutettaisi ajoissa. Erlach tuntui kuitenkin osoittavan odottamatonta ylenkatsontaa sukulaisiaan kohtaan saaden Spyroltakin kyseenalaisen katseen. Poika kirskautti hieman hampaitaan tämän syyttäessä ilmeisesti suuren osan vastusta herrojaan pätevämpien alaisten kontolle, mutta vaikka nulikan olisi toisaalta tehnyt mieli tiedustella kaunaisesti mitä näitä hyppyyttäville ja komentaville Armaneille sitten olisi pitänyt tämän mielestä tehdä mutta muutti kuitenkin mielensä tyytyen vain murahtamaan itsekseen. Kaipa sillä oli kuitenkin tarpeeksi älliä olla alkamatta nokitella ainakaan tähän hätään turhan vuoksi, vaikka se aistikin Erlachin kohtelevan heitä kahta hieman alentuvasti moisen ollessa varsin omiaan nyppimään nulikan ylpeyttä.
Kuitenkin aukio saavutettiin pian ilman että suurempaa kärhämää pääsi syntymään huolimatta epämääräisestä pienestä kyräilystä Armanin suuntaan. Cainin keskittyessä muodonmuutokseen yritti vaivautunut Spyro puolestaan parhaansa mukaan olla liikehtimättä levottomasti ja pälyilemättä tapahtumia seuratessaan varsin synkäksi mennyttä miekkosta. Vaikka poika lähes yritti hieman vältellä keskustelua ei kyseenalainen vilkuilu tainnut kuitenkaan jäädä terävältä mieheltä huomaamatta. Tämän alkaessa yllättäen puhua nulikka hätkähti syyllisesti ajatuksistaan kuin peläten jonkun saattaneen jotenkin kuulla ne, kääntäen kuitenkin hieman varuillaan katseensa Erlachiin. Olihan Spyro lopulta osannut arvata että kirottujen lohikäärmeiden tilanne, varsinkin niiden jotka olivat perillä tapahtuneesta, olisi varmasti hyvin ahdistava ja turhauttava, mutta vasta nyt tähän mennessä varsin viileä Arman osoitti minkäänlaisia oikeita merkkejä tästä mikä sai pojan pasmat hieman sekaisin. Se kuunteli tovin vaiti miestä empivästi vilkuillen kunnes päästi itsekin hiljaisen huokauksen ja käänsi hiukan nielaisten katseensa jonnekin pimeään puustoon pienen nyökkäyksen keralla. Hän osasi varsin hyvin kuvitella näiden kaipauksen entistä elämäänsä kohtaan... hyvin pitkälti siksi ettei pojan oikeastaan tarvinnut edes kuvitella. Kaipa se oli hieman häiritsevää kuulla niin tutulta kuulostavia ajatuksia jonkun toisen suusta... vaikka se ei edelleenkään muuttanut asiaa että Armanit olivat silti toimittaneet melkoisia hirmutekoja. Mutta ainakin sanojensa ja käytöksensä perusteella Erlach tuntui katsovan tätä varsin pahalla... ja ilmeisesti tällaisia oli muitakin?
Erlachin puhuessa nulikka käänsi pian huomionsa takaisin tähän kallistaen hieman päätään kuunnellessaan. Tuntui hieman häiritsevältä kuinka kohtaloonsa alistuneelta kirottu lohikäärme kuulosti todetessaan että kirous oli kuitenkin ollut tarpeellinen siinä missä asiaa lähinnä sivusta seuraamaan joutunut nuorukainen omasi varsin painavat mielipiteet tämän yleisestä kauheudesta... vaikka tässä valossa tuntui melkein kuin koko hirmuteko olisi tehty hyvin tarkoituksin, mikä Spyron oli hankala hahmottaa. Kaikella oli ilmeisesti jotain tekemistä tämän paljonpuhutun "patriarkan" sekä tämän kannattajien kanssa... sekä ilmeisesti varsinkin nuorimpien Armanien? Purppuratukka vilkuili miekkosta ymmällään huppunsa alta yrittäen keräillä ajatuksiaan ennen kuin rypisti jälleen kulmiaan. "...Eh. Mutta jos te kaikki ette ole... sellaisia, niin ettekö voi estää niitä muita kerran jos teitä on useampikin? Ja sitä... patriarkkaa jos se on ihan sekaisin ja tiedätte mitä ne tekee? Cainkin kuitenkin yrittää rikkoa sen kirouksen mikä olis hyvä teille kaikille jos ette hätyyttäis sitä" se huomautti, olematta selvästikään aivan perillä kaiken maailman "varjoista" ja patriarkoista, pitäen tätä hyvin pitkälti Armanina muiden joukossa, kenties hieman enemmän sekopäisenä sellaisena. Kaipa äänessä oli vieläkin havaittavissa aavistus skeptismiä mutta pääasiassa kuitenkin hämmennystä. Olihan se lopulta tähän mennessä nähnyt vain Armanien "pahimman" puolen, joten mielipiteen muuttaminen olisi jokseenkin hankalaa, mutta... tiedä häntä, kenties tuossa oli järkeä etteivät kaikki suvun jäsenet ehkä olleet umpisekaisin vaikka osa olisikin. Kenties. Hmm...
Aukiolta kuuluvat äänet paljastivat pian Cainin saaneen tekosensa tehtyä tämän jo astellessa oikeassa hahmossaan kohti kaksikkoa kunnes asettui maahan kehottaen kyytiläisiä selkäänsä. Olonsa enemmän tai vähemmän epävarmaksi tuntenut poika oli valpastunut heti huomattavasti Punaisen lähestyessä ja kääntyikin astelemaan suuremmin hoputteluja kaipaamatta tätä kohti vaikka vilkaisikin ohimennen olkansa ylitse empimään jäänyttä Erlachia. Nöyryyttävää tai ei päätyi Spyro kuitenkin kapuamaan jo varsin tottuneesti lohikäärmeen selkään tämän selvästikään olematta ensimmäinen ratsastuskerta, tosin räpäyttäen kohta jokseenkin yllättyneenä silmiään huomatessaan Erlachin mittailevan Cainia katseellaan varsin oudosti. "Mitä nyt? Sehän pääsee vielä karkuun! Vai jäätkö tänne?" nulikkakin myötäili vuorostaan kärsimättömästi Punaisen hoputuksia katsahtaen Armania varsin oudoksuvasti ennen kuin silmäsi ilmaa nuuhkien jo ympärilleen pyrkien hahmottamaan oikeaa suuntaa. Nyt ei ollut varaa lentää harhaan paljoakaan, vaan hukka täytyisi pystyä yllättämään ja nappaamaan juuri oikealla hetkellä tämän uskaltautuessa pistämään nenänsä puiden suojasta johonkin avoimemmalle jossa hyökkäys taivaalta olisi mahdollinen... Homma saattaisi olla huonolla tuurilla siinä jos he eivät silloin sattuisi olemaan paikalla ja otus pääsisi livahtamaan, mitä Spyro ei tosiaankaan ollut halukas muidenkaan keralla tälle suomaan.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 12, 2013 13:23:44 GMT 3
"Tarkka tulensyökseminen on vähän hankalaa", Cain mutisi hiukkasen nolona - punainen yleensä luotti tulen määrään sen sijaan että olisi ollut mitenkään kovin tarkka hönkäystensä kanssa. Toki jos hän keskittyi oikein kovasti hän sai aikaan intensiivisempää tulta joka osui pienemmälle alueelle, mutta se tuskin onnistuisi kesken ilmalennon ja jahdin huumassa, punaisella ei vain ollut tarpeeksi kokemusta että onnistuisi tekemään sen. Arman hymähti hieman kuullessaan nuoren lohikäärmeen valittelut tarkkuuden puutteesta, siirtyen siitä sitten sopivasti valittelemaan suvunsa epäpätevyydestä. Erlach ei ehkä ollut ihan sitä kaikkein miellyttävintä seuraa välillä, mutta onneksi suurempi kärhämä vältettiin kun Spyro ihan viisaasti vältti esittämästä napakkoja kommentteja. Siitä olisi saattanut tulla ongelmia jos härkäpäinen nulikka ja aatelinen jonka mieli oli ties kuinka vanhan lohikäärmeen olisivat alkaneet siinä kiistelemään. Susihirviö olisi ainakin saattanut päästä pakoon.
Mutta kiista vältettiin ja matka onnistui ongelmitta, ihmishahmossa jumissa olevien odotellessa aukean reunalla että punainen ottaisi oikean olomuotonsa. Tämän katselu vain näytti tuottavan jonkun verran vaikeuksia Armanille, tämän lopulta väistäessä katseensa pois muodonmuutoksen suunnalta. Sitä oli vain liian vaikea katsella. Pian kirottu lohikäärme alkoi vähän avautua enemmänkin, punaisen lohikäärmeen muodonmuutoksen katselun onnistuttua saamaan tässä pakottavan tarpeen keventää sydäntään jonkin verran. Kun nulikka sitten vastasi Arman tuijotti tätä vähän väsyneeseen tapaan, huokaisten sitten. "Meitä vanhempia on alle puolet, ja me olemme hieman hajanainen joukko. Vaikka nuoremmat kiistelevät keskenään enemmän, kaikilla on loppujen lopuksi täsmälleen sama päämäärä - oman muodon palauttaminen hinnalla millä hyvänsä", mies sanoi happamaan sävyyn katsellen hetken eteensä vain mitään näkymättä yrittäessään miettiä miten oikein selittäisi Patriarkka-tilannetta tarkemmin nulikalle. "Ja Patriarkka... Patriarkka oli - on - hirviö. Minä luulin jo selittäneeni tämän aiemmin päivällä", Arman sanoi, äänessä ehkä hitunen ärtyneisyyttä kun nulikka ei ilmeisesti muistanut kovin tarkkaan mitä kirottu lohikäärme oli puhunut teltassa sen jälkeen kun esittelyt oli tehty."Patriarkka on kaiken pahan alku ja juuri. Ilman sitä kirottua hirviötä tätä koko asiaa ei olisi tapahtunut", Arman sanoi katkerana, tehden melko lailla kaiken kattavan käsiliikkeen, viitaten itseensä ja amulettiin ainakin. "Hirviö on kuollut, mutta sen... varjo on vielä jäljellä. Sitä ei oikein voi kuvata muuten. Ei aaveena tai muunakaan", Erlach sanoi lepyttyään hieman, kuulostaen siltä että aihe ei ollut miellyttävä puheenaihe. "Toivo ettet ikinä kohtaa sitä", tuo sanoi viimeisenä kommentinaan asiaan kun Cain alkoi olla muodonmuutoksen lopussa ja näytti kääntyvän odottelijoiden suuntaan.
Oli kai pieni onni että Erlach oli niin keskittynyt ajatuksiinsa ettei hoksannut nuoren lohikäärmeen kapuavan punaisen selkään epäilyttävän tottuneesti, siitä olisi ehkä voinut herätä hieman kysymyksiä että mistäs tämmöinen johtui. Sen sijaan Erlach itse herätti hämmennystä ja ärtymystään oudolla käytöksellään saaden molempien nuorempien kohdalta hoputusta. Arman säpsähti hieman ja pudisteli päätään, nousten sitten nulikan perässä punaisen selkään. Tuo näytti koko ajan hieman epävarmalta ja epämukavalta, tuo ei hirveästi loppujen lopuksi innostunut toisen lohikäärmeen selässä olemisesta. Se vain tuntui niin väärältä. Kirotulla lohikäärmeellä näytti olevan vaikeuksia saada hyvää istumapaikkaa, tosin oli mahdollista että ongelma oli enemmän psykologinen kuin mitään muuta. "Istu vain rauhassa, ota harjasta kiinni ja istu piikkien väliin", Cain opasti ehkä hieman ärtyneenä, vilkaisten nulikan suuntaan. "Opasta sitä vähän", punainen sanoi kärsimättömänä, jättäen ongelman ratkaisun nyt natiaisen harteille.
Kuhan ongelmat Armanin kokemattomuuden lohikäärmeiden selässä ratsastamisen kanssa olisi hoidettu, Cain nousi seisomaan ja asteli aukean keskelle. "Pitäkää kiinni", peto murahti ja muutaman siiveniskun jälkeen nousi ilmaan, ehkä hieman varovaisemmin kuin yleensä siltä varalta että Erlach oli vielä hieman epävarma siitä miten pitää parhaiten kiinni. Cain kohosi hitaasti mutta varmasti ilmaan ennen kuin tasasi lentonsa jossakin puiden yläpuolella, katsoen hetken maisemaa muistuttaakseen itselleen missä päin oli itä. "Tuolla on leirin valot, tuolla puro...", lohikäärmeen saattoi kuulla mutisevan itsekseen kun tuo haki oikeaa suuntaa hetken pitäessään itseään ilmassa paikallaan kunnes lopulta suuntasi itään, alkaen pikku hiljaa kiihdyttää vauhtiaan. Cainin mieleen tuli että vaikka suurin osa leirissä olijoista ei havaitsisi häntä vaikka sattuisikin vilkaisemaan taivaalle hänen suuntaansa, niin olihan siellä haltioitakin... Ja se että jokin tumma hahmo peittäisi hetkeksi tähdet näkyvistä saattaisi myös herättää epäilyksiä. Olisipa ollut täysin pilvinen taivas... tosin silloin suttakin olisi hankalampi havaita, mutta minkäs teet.
"Nyt silmät tarkkana", pikku hiljaa ongelmistaan toipunut Arman sanoi ja tuijotteli tuimas alas maastoon, yrittäen etsiä alhaalla vilistävästä maisemasta merkkejä hukasta. Vaikka maisema oli enimmäkseen metsäistä niin siinä oli aukkoja siellä täällä, teitä, aukeita, avonaisia kukkuloita ja jopa satunnaisia asutuksen merkkejä. Susihirviön päämäärää ei näkynyt, se oli sen verta kaukana että pitäisi lentää jo ihan kohtuullisen matkan että ensimmäiset merkit siitä tulisivat näkyviin. "Ennen sen päämäärää on parikymmentä mailia aavaa maata, peltoja kukkuloita ja vastavia! Mieluusti napattaisiin se sitä ennen mutta siellä viimeistään!", Erlach huusi saadakseen äänen kantamaan tuulen yli, ja punainen lohikäärme nyökkäsi vastaukseksi, keskittyen enimmäkseen lentämiseen mutta yrittäen myös parhaansa mukaan tuijotella maahan päin. Kirottu lohikäärme näytti edelleen ehkä siltä ettei tiennyt mitä ajatella toisen lohikäärmeen selässä ratsastamisesta, mutta sentään tuo oli tottunut jo tarpeeksi että pystyi sentään edes toimimaan joten kuten.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 12, 2013 18:04:18 GMT 3
Muodonmuutoksen katselu tuskin oli erityisen miellyttävää kummankaan sivummalta seuraamaan jääneen mielestä, vaikka Spyro oli sentään jo ehtinyt totutella tähän väkisinkin matkatessaan Punaisen seurassa eikä luultavasti näyttänyt tätä enää niin selvästi. Erlach puolestaan taisi ottaa asian varsin raskaasti päätellen siitä kuinka puheliaaksi tämä yllättäen alkoi, saaden pojan enemmän tai vähemmän hämmennyksiin. Siitä huolimatta että pälyili synkeää miekkosta epämääräisesti onnistui tämän kertomus silti epäluulostakin huolimatta herättämään empatiaa vaikka purppuratukka yrittikin muistuttaa itseään Armanien hirmuteoista... kuitenkin pieni epäilys siitä että kaikki Armanit eivät ehkä olleetkaan samasta puusta veistettyjä oli nostamassa hiljakseen päätään. Spyro ei kuitenkaan onnistunut näkemään järkeä näiden jokseenkin häikäilemättömän kaoottisessa toiminnassa vaikka tavoite oli kaikilla kuitenkin sama, nulikan kysymyksen ilmeisesti onnistuessa hieman ärsyttämäänkin Erlachia. "Sähän sanoit että se hirviö on kuollut, vaikka olisikin joku haamu? Eikö ne muut kuuntele teitä vanhempia sitten ollenkaan jos yritätte kaikki kieltää niitä? Kun olette kuitenkin.... no, vanhempia" se huomautti nähden jostain mystisestä varjohaamusta huolimatta kaoottisesti ympäriinsä riehuvat Armanit sinä suurimpana ongelmana... no, kuten sanottu, nämähän olivat Cainia sekä siinä sivussa nulikkaakin hätyyttäneet ilman että missään olisi näkynyt yhtään vihamielistä varjoa. Eh, kuka tiesi, ehkä tämä otus oli jotain samantyylistä mitä vanha Fezaath oli ollut heidän aluksi tavatessaan mutta totuttuaan tähän ei poika lopulta ollut kokenut tätä kovinkaan kauheaksi, korkeintaan hieman häiritseväksi ja ennen kaikkea turhauttavaksi. Erlachin pahaenteinen kommentti viittasi kuitenkin johonkin vakavampaan saaden purppuratukan vilkaisemaan tätä jälleen hieman ymmällään ennen kuin se hetken emmittyään kuitenkin nyökkäsi myötäilevästi. Kaikesta päätellen hän tuskin halusi kuitenkaan törmätä tähän "varjoon" oli tämä mitä oli, tosin sama kieltämättä päti kyllä aivan muihinkin Armaneihin... Oli kuitenkin varsin selvää ettei Erlach halunnut puhua tästä sen tarkemmin kuin olisi itsekin kavahtanut tätä. Hm.
Pian Cainin muodonmuutos oli kuitenkin valmis, havahduttaen kaksikon ehkä hieman vaivaannuttavasta (ainakin Spyron mielestä) keskustelusta. Lähdön hetken lähestyessä Spyro kapusikin näppärästi Punaisen selkään ajattelematta asiaa sen enempää, Erlachin kuitenkin epäröidessä huomattavasti enemmän aiemmasta kiireestään huolimatta. Tämä aiheutti jonkin verran kummastusta ja kärsimättömyyttä nuoremmissa kunnes tämä viimein alentui kiipeämään myös lohikäärmeen siipien väliin, vaikkakin ilmeisen pitkin hampain sekä epävarmoin elkein. Pienemmän ja jokseenkin rääpälemäisen nulikan oli huomattavasti helpompi asettua ainakin suhteellisen mukavasti suomuisen pedon selkään piikkiharjan lomaan kuin jämäkämmän miehen jolla oli selvästi vaikeuksia löytää sopivaa paikkaa ja asentoa. Purppuratukka irvisti hieman katsellen hapuilevaa touhua Cainin yrittäessä ohjeistaa Armania, nyökäten sitten itsekin. "Juu, odotas. Eikun laita jalka tuonne niin ei ole siipien tiellä. Ja saat varmaan pidettyä kiinni paremmin tuosta vähän kauempaa, joudut kuitenkin kumartumaan vähän kun lähdetään että et tipahda" sekin neuvoi hieman kiireiseen sävyyn osoitellen ensin lohikäärmeen kylkiä ja asianomaisia raajoja sekä piikkejä kunnes Erlach viimein onnistui asettautumaan hieman tukevammin paikalleen ja nulikka nyökkäsi jokseenkin hyväksyvästi. "Eiköhän me pysytä kyydissä. Mennään jo!" kuului jo jokseenkin motivoituneempi vastaus Cainin kaavaillessa lähtöä purppuratukan tarratessa itsekin paremmin kiinni olennon piikkiharjaan.
Kieltämättä olo ei ollut kaikkein mukavin Armanien edustajan kärkkyessä selän takana Punaisen viimein noustessa ilmaan, mutta yritti kuitenkin muutaman olan yli vilkaisun jälkeen keskittyä oleellisempiin asioihin. Cainin kohotessa vakain siiveniskuin kaartelemaan puiden ylle Spyrokin jäi tihrustamaan ympärilleen tämän kaulan ja siipien yli silmiään viimassa ja illan pimeydessä siristellen. "Jos se polku on tuossa, niin luulen että kuultiin se ääni jostain tuolta päin" se arveli irrottaen hieman uhkarohkeasti toisen kätensä piikin ympäriltä osoittaakseen suuntaa maastoa hahmottelevalle Cainille, aivastaen sitten. Viileät yölennot eivät selvästikään olleet vieläkään purppuratukan suosiossa mutta ainakaan valituksia ei kuulunut eikä se onnistunut edes putoamaan paikaltaan. Lohikäärmeen suunnatessa kohti itää pojankin katse pyyhkäisi hieman mietteliäästi alla siintävän leirin valojen ylitse, tämän kuitenkaan jäämättä miettimään tätä sen kummemmin. Onneksi oli pimeää joten he tuskin niin vain pistäisivät kenenkään silmään... ja sitä paitsi ihmis-suden löytäminen oli nyt tärkeämpää kuin jonkun tuollaisen sivuseikan pohtiminen.
Matka alkoi sujua jokseenkin liukkaammin Cainin alkaessa lentää joutuisammin löydettyään suunnan ja varmistuttuaan että matkustajat pysyivät kyydissä ja pian puusto suorastaan vilisi alla. Hukka tuskin oli enää näin lähellä jos tämä oli jo ottanut jalat alleet ajat sitten ja oli niin nopea kuin Erlach oli väittänyt mutta poika jäi silti kuikuilemaan määrätietoisesti alas yrittäen hahmottaa edessä siintävää maastoa ennen kuin jäi jälleen seuraamaan metsää jonka yli he lensivät. Onneksi alue ei ollut aivan silkkaa puustoa mutta jos olisi fiksu hukka voisi varmaankin kätevästi kiertää pienet aukiot ja harjut halutessaan... tosin heidän onnekseen tämä ei tainnut tietää saaneensa takaa-ajajia ja heillä taas puolestaan taisi olla hyväkin käsitys siitä minne otus oli suuntaamassa. Erlach tuntui jo tointuneen epämiellyttävästä tilanteestaan tarpeeksi pystyäkseen puhumaan, Spyron vilkaistessa tätä hieman olkansa yli ennen kuin käänsi huomionsa jälleen maaston tarkkailuun mietteliään murahduksen keralla. "Ei se varmaan niin nopea ole että olis siellä ennen meitä mitenkään" se arveli mustahiuksisen miehen kertoessa hukan reitin suuntaavan lopulta avoimemmalle seudulle jossa tämä viimeistään pitäisi napata. "Kannattaa varmaan vaan mennä suoraan sinne jos tiedetään että se on menossa sinne pelloille kuitenkin, ja napata se kun tulee avoimelle joka tapauksessa. Vaikka nähtäiskin se, se voi puiden seassa päästä karkuun." Vaikka ei kääntänytkään päätään ja taisi puhua jälleen pääasiassa Cainille tuskin Erlachillekaan tuotti vaikeuksia kuulla nulikan pohdiskelut tämän ilmeisestikään kannattamatta metsässä tämän kimppuun yrittämistä. Kaipa tämä tarkoittaisi että otus pitäisi napata vasta tämän lopputaipaleella, mutta purppuratukan mielestä tämä oli kuitenkin pienempi riski kuin tämän livistäminen. Purppuratukka alkoi jännittyä entisestään jahdin edetessä tämän tuodessa hetki hetkeltä enemmän mieleen vanhat, hyvät metsästysreissut joista tuntui kuluneen jo pieni ikuisuus. Kuitenkin vaikka olivat pitkän kaaoksen ja hämmingin seassa päässeet jo lähes unohtumaan alkoivat muistikuvat hirvien sun muun villiriistan väijyttämisestä palailla ajankin jälkeen yllättävän elävästi mieleen heidän pälyillessään alla vilistävää maastoa. Vaikea uskoa, mutta aikoinaan hän oli ollut jopa aivan pätevä siinä.... Poika hymähti hieman haikeasti, pudistaen sitten kuitenkin muistikuvat mielestään keskittyen entistä painokkaammin tehtäväänsä tiukentaen otettaan puristamastaan selkäpiikistä. Nyt ei ollut aikaa tällaiselle....
|
|