|
Post by spyrre on Apr 21, 2013 15:29:30 GMT 3
"Jaa niin. Se sanokin ettei ole täältä. Se oli yksi noista kaapuveikoista.... ehh, munkeista? Tai sellainen. Meni niiden muiden mukaan ainakin" Poika tarkensi huomatessaan ettei Andrei ollut perillä kenestä oli kyse... tosin, eipä kai tämä ollut ihmekään, olihan Hietaniemi suurempi kaupunki jo itsessään kuin mihin Spyro itse oli tottunut... puhumattakaan tämän saamista kaikista vierailijoista varsinkin näin juhlien alla. Matka jatkui väkijoukon halki miehen opastamana tämän pyrkiessä lähemmäs koroketta jonka tuntumassa sinikaapuinen pappismies seisoskeli muutaman vastaavan keralla, pyrkien mahdollisimman hyvälle paikalle kuullakseen mitä tällä oli sanottavana. Tosin heidän saapuessaan hieman jälkijunassa oli väki jo täyttänyt eturivit jokseenkin tiiviisti kaikkien halutessa päästä kuulemaan selvästi hartaasti odotettua puhetta. Poika sinänsä ei laittanut kovinkaan pahakseen että he päätyivätkin lopulta hieman sivummalle, nyökäten kuitenkin Andrein toteamukselle ettei puhe luultavasti kestäisi kovin kauaa. Se vilkaisi miekkosta hieman syyllisenä tämän ilmeisesti laitettua jo merkille hänen vähemmän innokas olemuksensa koko asian suhteen, yskähtäen sitten hieman ja kääntäen huomionsa viimein korokkeelle kiipeävän kirkonisän suuntaan huomatessaan muidenkin tekevän niin. Odotti puhetta samalla hartaudella kuin kylän asukkaat tai ei, ymmärsi nulikka sentään olla hiljaa vaikka ei voinutkaan olla vaihtelematta hieman painoaan puolelta toiselle ja vilkaisten aina välillä alas jaloissa häärivään koiraan. Tuo otus se jaksoi touhottaa...
Paljon odotetun puheen, joka ilmeisesti oli jonkinlainen juhlan koho-kohta, hetki alkoi selvästi olla käsillä. Katseet kääntyivät jo hartaina kurkkuaan selvittelevän kirkonisän suuntaan kansan vaietessa viimein kokonaan keskittyneeseen hiljaisuuteen, kunnes tämän äkkiä rikkoi, ei niinkään vakavan sinikaapuisen miehen kantava ääni vaan kaikkien läsnäolijoiden hämmennykseksi äänekäs hätääntynyt huudahdus. Spyrokin joka oli seuraillut jokseenkin vastuuntuntoisesti korokkeen tapahtumia hätkähti melkoisesti äkillistä kiljaisua jääden muun väen tapaan pälyilemään häkeltyneenä ympärilleen... kunnes ihmismassasta äkkiä kuului toinenkin huuto jota seurasi huomattavasti epäinhimillisempi kirkaisun ja räkätyksen välimuoto. Tämä tuntui saavan heidän jaloissaan pyörineen Felixin varsin tolaltaan koiran pörhistäessä äkkiä äristen niskaansa mutta ennen kuin kukaan ehti varsinaisesti tajuta mitä edes tapahtui yleisö alkoi parveilla eri suuntiin kuin päästäkseen kauemmas jostain. Mitä hittoa oikein oli tapahtumassa? Äkillisestä hämmingistä huolestunut Spyro ei pystynyt edes näkemään kunnolla ympärilleen suurimmaksi osaksi huomattavasti itseään pidempien ihmisten ympäröimänä eikä tämä selvästikään miellyttänyt poikaa tämän pälyillessä varautuneena ympärilleen enemmän tai vähemmän pelästynyttä Kissaa sylissään puristaen, kunnes äkkiä ihmisjoukko hajaantui ja ohitse rynnisti hintelä, jopa häntä lyhyempi maanisesti kikattava otus raahaten mukanaan.... hattua? Nulikka säpsähti yllättyneen älähdyksen keralla kauemmas jääden sitten suorastaan tyrmistyneenä tuijottelemaan otuksen perään tämän sukeltaessa uudestaan panikoivaan väkijoukkoon raivokas Felix kannoillaan. Ja sitten kaikki ympärillä olikin yhtäkkiä täynnä paniikkia, kaaosta, kauhistunutta ryntäilyä sekä lentäviä esineitä ja rääkyvää pahansuopaa... eh, laulua? Aivan kuin tämä ei olisi ollut tarpeeksi vilahteli näitä pieniä, isopäisiä vihreitä otuksia riehumassa kaikkialla, hosuen kaikkea lähelle osuvaa kaoottisesti niin terävillä esineillä kuin kaikella muullakin mitä käsiinsä saivat. Tuskanhuutoja ja hajoavien tavaroiden sekä ikkunoiden ääniä kantautui kaikkialta ympäriltä luoden melkoisen ihailtavan kakofonian mielipuolisen käheän hoilauksen kanssa.
Melkoiseen hämminkiin joutunut poika pälyili ympärilleen tietämättä mitä olisi tehnyt yrittäen estää kauhuissaan maukuvaa kissaa vääntäytymästä irti ja katoamasta jonnekin, onnistuen vain vaivoin kuulemaan jonkun sanovan jotain kaiken korvia huumaavan metelin seasta. Se ehti kuitenkin ottaa jo puolikkaan hapuilevan perääntyvän askelen sattumanvaraiseen suuntaan kunnes säpsähti uudestaan tuntiessaan äkkiä otteen olkapäässään. Ensimmäinen päähän pälkähtänyt ajatus oli ravistaa kiireesti kimppuun hyökkääjä irti ja painella äkkiä johonkin, ollen hyvin lähellä ettei yllättynyt nulikka lähtenytkin toteuttamaan tätä ennen kuin se hoksasikin ettei kiinni tarrannut ollutkaan pieni, räkättävä ja vihreä vaan myös jokseenkin hämmentynyt mutta valppaasti ympäristöä vahtiva Andrei. Purppuratukka räpäytti silmiään ja empi mutta nyökäytti sitten vaikka kirskauttikin hampaitaan vastahakoisesti heidän molempien joutuessa sitten väistämään ohitse lentävää tunnistamatonta (mutta varmasti epämiellyttävää) esinettä joka äänestä päätellen tömähti seinään jossakin kauempana. Ja kaikkialta kuuluva murhanhimoinen rääkynä tuntui vain yltyvän. Ehtiessään kaiken kaaoksen keskellä hieman mukaan asioihin Spyrokin tajusi tunnistavansa nämä riiviömäiset otukset, mikä ei kuitenkaan suuremmin auttanut lievittämään hämminkiä mutta sai nulikan rypistämään kulmiaan. "Ehh, mitä hittoa--- Hiisiä? Mistä ne kaikki oikein...?" nulikka aloitti, kenties pienenä yllätyksenä kuulostaen olevan lähes enemmän häkeltynyt tästä kaikesta kuin suoranaisen paniikin kynsissä, vaikka ei kyllä ollut epäilystäkään etteikö se olisi kuitenkin ollut mielummin jossain muualla juuri nyt. Kuitenkaan se ei yrittänyt tempoa itseään mihinkään kireästä olemuksestaan huolimatta vilkaisten jokseenkin ahdistuneen neuvottomana edes jonkin verran määrätietoisemman Andrein suuntaan. "Mutta.... Ne rikkoo kaiken! Miksei... Hitto, meidän pitää tehdä jotain!" Se protestoi omaamatta kuitenkaan itsekään sen suurempaa käsitystä mitä tämä "jotain" olisi moisen hiisivyöryn keskellä ollut, päätyen lähinnä tarraamaan tiukemmin epämääräisesti mouruavaan kattiin joka viihtyi paikalla selvästi vielä häntäkin vähemmän.
Ja sitten kuin tilauksesta kuuluikin jostain lähistöltä ikävän tuttu, pahansuopa kikatus. Ohitse ryntäsi hätiköivä kylänmies niin läheltä että oli vähällä tönäistä hintelämmänpuoleisen nulikan nurin mennessään irroittaen tästä epämääräisen tuohtuneen ärähdyksen... ja eipä aikaakaan kun tämän jäljessä seurasi pieni, isopäinen ja räkättävä hahmo suurta karkeatekoista veistä heilutellen. Ilkeät kiilusilmät osuivatkin pian pakoon painelleen uhrin sijasta kahteen vielä paikallaan seisovaan ilmeisen hämmentyneeseen yksilöön ja otuksen rumalle lättänaamalle levisikin suorastaan ilahtunut terävät hampaat paljastava virne ennen kuin se muuttikin äkkiä suuntaa ja säntäsikin huitoen kohti. Tasapainonsa juuri ja juuri säilyttänyt Spyro ehti hädintuskin hoksaamaan rynnistävän otuksen silmäkulmastaan kavahtaen lähinnä refleksinomaisesti kauemmas välttääkseen viuhahtavan terän ja töksäytti hätäisen kirouksen hampaidensa välistä. Hitto sentään, mistä näitä otuksia oikein pukkasi? Ei kai tällainen lauma hiisiä voinut vain tyhjästäkään ilmestyä?!
|
|
|
Post by submarine on Apr 21, 2013 17:29:07 GMT 3
Vaikkei Andrei tosiaankaan ollutkaan mitään sotureiden aatelia, tiesi hän silti aivan tarpeeksi hyvin että tilanne oli paha. Hiisiä oli siellä täällä ties kuinka monta, ja sekasortoisesta huitomisestaan huolimatta ne tekivät oikeaa tuhoa. Miehen huulilta pääsi jokin sihahduksen ja ähkäisyn välimuoto, kun hän erotti hieman kauempana aukean laidalla erään paikallisista vartiomiehistä, joka juhlia vartioineena oli kaikkea muuta kuin raskaasti varustettu tai aseistettu. Mies huitoi epätoivoisesti ympärillään vaanivia räkättäviä hiisiä, jotka tökkivät pirullisesti tätä kintuille kuin olisivat kiusanneet jotakin nurkkaanajettua eläintä. Ja toinen tämän lähettyvillä makasi jo maassa, ilmeisesti yllätettynä ja ehtimättä vetää edes miekkaansa. Muusta vartiostosta ei ollut tietoakaan, mutta pieneksi kauhukseen Andrei oli erottavinaan kauempaa kylän suunnalta taivaita kohti kiemurtelevan savuvanan. Vartiostolla taisi olla juuri nyt jotain aivan muuta mietittävää... "Piru vieköön. Demetrios, meidän täytyy-" Adrei ähkäisi, mutta vaikeni sitten tajutessaan, että ei oikeastaan nähnyt druidia enää missään. Mitä reekelettä? Ei kai tämä ollut paennut väkijoukon mukana? Tuskinpa, ei tämän tapaista. Mutta jossakin tämä oli, ja se tarkoitti, että paikalla olivat vain hän ja Spyro, jonka olkaa hän parhaillaan piteli. "Älä muuta sano! Kun vielä tietäisi mitä!" nuorukainen ähkäisi ohimennen, kun Spyro äkkiä huusi hänelle jotakin hädin tuskin sekasorron ja pakokauhun yli kuuluvaa. Kammottavat pienet otukset rääkyivät vähintään yhtä paljon kuin väki jota ne ajoivat hajalleen parhaillaan.
Ajatteluaika taisi loppua auttamata kesken, kun ohitse ja melkeinpä ylitse rynnistävä, kauhuissaan kiljuva ja huutava mies (suutari Dendar, jos tarkkoja oltiin) oli vähällä jyrätä hämmentyneen kaksikon tieltään. Eipä se mitään, mutta sen perässä huitoi tulemaan yksi vihreistä isopäisistä hiisistä käkättäen. Äkkiä se kuitenkin äkkäsi jotain huomattavasti parempaa, ja kävikin räkättäen ja sohien Spyron kimppuun. Hyperaktiivinen otus huitoi menemään sen verran nopeasti ettei Andrei heti edes tajunnut mistä oli kyse, mutta kaikeksi onneksi Spyrolla oli tarpeeksi hoksottimia ainakin väistää, jos ei muuta. "Karvapuuska! Turkishattu! Nylje ja perkaa!" pikkuhirviö rääkyi käydessään pojan kimppuun. Sen raivohullu, pahanilkinen katse oli tosin kiinnittynyt johonkin aivan muuhun; kiemurteleva, valkoinen kissa nulikan käsissä oli selvästi hiiden tulilinjalla, ja Spyro vain epäonninen tielle joutunut. "Mauku nurin, miuku halki!" Vaikka olikin edelleen varsin hämmentynyt, ei Andrei kaikesta huolimattakaan ollut aivan eilisen teeren poikia. Hän kyllä tiesi mitä piti tehdä viimeistään nyt, ja nopean sihahduksen kera kävi toimeen. Edelleen pojan olkaa puristava käsi riuhtaisi tämän rivakasti pois otuksen veitsen ulottuvilta ja hänen taakseen, samalla kun toinen veti esiin vihdoinkin jotain ilkeästi välähtelevää. Se sattui osumaan huseltavaa hiittä silmiin sen verran, että se irvisti ja vilkaisi sitten keskeytyksestä tulistuneena ja meteliä pitäen syypäähän. Ja sitten se ei enää katsonutkaan yhtään mitään taikka milloinkaan, sillä Andrei sai nopean ärähdyksen ja huitaisun jälkeen todeta, että hiiden valtava pää oli varsin helppo maalitaulu. Sen lisäksi että niillä oli melkoisen heppoinen kallo.
"Egh..." Andrei tuhahti ja sylkäisi kiskaistessaan hyvän matkaa otuksen silmien väliin uponneen, nyt mustaa verta tihkuvan miekkansa irti siitä. Ei aivan jokapäiväistä, ei läheskään, mutta juuri nyt ei ollut liiaksi aikaa pohtia sitä, ja hän vilkaisikin varsin nopeasti Spyroon, jonka olkaa edelleen puristi. "Kunnossa?" seurasi varsin nopea kysymys, ennen kuin hän vilkaisi ympärilleen - ja sihahti uudemman kerran. Vaikka kaaos olikin edelleen aivan yhtä kaoottista, erotti mies nyt sen keskeltä jotakin vähintäänkin kammottavaa. Pitkiän juhlapöytien tienoolla räksytti varsin tuttu hahmo. Felix oli nähtävästi saanut kiinni jahtaamansa hiiden ja riepotteli sitä nyt leuoissaan kuin räsynukkea. Pöytien tienoilla vaani kuitenkin ainakin kourallinen lisää rumia pieniä otuksia. Hänen katsoessaan yksi niistä äkkiä loikkasi koiran niskaan, jääden painimaan sen kanssa. Otus oli heppoinen ja rimpula, mutta monta muuta näytti olevan aikeissa seurata sen esimerkkiä. Jos Andrei mitään näistä piruista muisti, vihasivat hiidet palavasti koiria - ja tunne oli molemminpuolinen. Siinä määrin että niiden heiluttamat terät, joita ne nyt kohottelivat uhkaavasti, tunnettiin "koiranpilkkojina". Ja juuri nyt ne näyttivät olevan aikeissa toteuttaa julmien kapistuksiensa tarkoitusta... "Olet oikeassa. Jotain täytyy tehdä nyt saman tien. Ala tulla! Pidä kiinni siitä sauvastasi, tarvitset sitä kohta! Lyö päähän!" Andrei ähkäisiä nopeasti Spyrolle, ennen kuin päästi lopulta irti tämän olasta, lähtien luovimaan mahdollisimman nopeasti halki sinne tänne ryntäilevien ihmisten. Pakko myöntää ettei hän ollut aivan varma mitä teki, etenkään kun yritti juuri parhaillaan saada keskenkasvuisen pojan siipimiehekseen, mutta tilanne taisi olla hieman liian epätoivoinen liikaan pohtimiseen. Jotakin vihreää ja isopäistä vilisti taas jaloissa ja hän potkaisi sitä voimalla, paiskaten otuksen ulisten maahan. Se oli joko ollut taas yksi hiisi... tai sitten ehdottomasti rumin ja pahaäänisin lapsi jonka hän oli koskaan nähnyt. Ei aikaa tarkistaa...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 21, 2013 20:24:07 GMT 3
Hämminki tuntui senkuin nousevan kuin entistä enemmän äänekkäitä pikkuhirviöitä pukkasi esille, kuin näitä olisi ryöminyt esiin jokaisen mahdollisen pikkukivenkin alta. Tai siltä tämä ainakin tuntui, Spyrolla ei ainakaan ollut aavistustakaan mistä tällainen parvi hiisiä olisi pullahtanut aivan yhtäkkiä, kenenkään huomaamatta. Vaikka niin tässä epäilemättä oli kuitenkin päässyt käymään, eikä ilmeisesti Andreillakaan ollut asioista tämän suurempaa käsitystä vaikka malttia sentään löytyikin enemmän. Poikakin vilkaisi etsivästi ympärilleen toisen alkaessa huhuilla heidän lähellään seisoskellutta Demetriosta, vain huomatakseen ettei mies ollut enää mailla eikä halmeilla. Minne ihmeeseen tämä oikein oli kadonnut? Lähtenyt Felixin perään? Kovin kauaa enemmän tai vähemmän hämmentynyt kaksikko ei kuitenkaan ehtinyt ihmetellä tämän kohtaloa taikka pähkäillä sen syvällisempää suunnitelmaa kun ympärillä kuohuva kaaos päätti viimein antaa heillekin osansa, räkättävän ja ilmeisesti täysin mielipuolisen veitsellä aseistautuneen hiiden muodossa. Ja näitähän ympärillä riitti muutenkin. Oli vaikea sanoa oliko sivuun kompuroiva purppurapää järkyttyneempi lähes nenänsä edestä viuhahtavasta veitsestä vaiko siitä kuinka hilpeän verenhimoisesti loruileva hirviö pyrki selvästi sivaltamaan hänen sylissään panikoivaa Kissaa, mutta kaikeksi onneksi otus ei onnistunut pyrkimyksessään. Nulikasta irtosi jälleen varsin yllättynyt äännähdys kun se äkkiä tempaistiin sivuun hiiden suureksi pettymykseksi. Hintelähkö poika ei varsinaisesti ehtinyt ensin edes hoksaamaan mitä tapahtui ja horjahti melkoisesti äkillistä kiskaisua, erään toisen huomatessa tämän vuoksi tilaisuutensa tulleen. Valkoinen kissa kiskaisi itsensä viimein melkoisen sähähdyksen keralla irti ja hyökkäsi karvat pöllyten jonnekin väkijoukon jalkoihin kadoten lähes välittömästi näkyvistä onnekin mellakan sekaan Spyron järkyttyneistä estelyistä huolimatta. Ei hitto, tämäkin vielä... Nulikka yritti kauhuissaan pälyillä eläimen perään, mutta tähän tuhlatut sekunnitkin taisivat olla sellaista ylellisyyttä johon ei tähän hätään olisi ollut varaa. Veistä heilutellut hiisi päästi pettyneen rääkäisyn kun tämän hupiin sekaannuttiin näin röyhkeällä tavalla havahduttaen purppuratukan jälleen varsin nopeasti muistamaan missä oikein mentiin, mutta äkkiä otuksen möykkä kuitenkin katkesi metallisen äänen saattelemana kun väliin astunut Andrei antoi tämän maistaa miekkansa terää eikä otus selvästikään pitänyt moisesta joutuessaan itse teräksen väärälle puolelle, vaan lysähti maahan roiskauttaen mustaa verta ympärilleen.
Poika tuijotti näkyä silmänräpäyksen verran irvistäen sitten itsekin miehen kiskoessa aseensa irti otuksen rumasta naamataulusta kunnes havahtui nyökkäämään syystä tai toisesta hieman vaivautuneena tämän tivatessa oliko hän kunnossa. "...ehh. Juu. Tuota. Kiitti. Vaikka.. Kissa karkasi" poika kakaisi vastaukseksi vilkaisten ympärilleen kuin olisi toivonut näkevänsä katin vielä jossain sormeillen nyt ainoaksi kanniskeltavakseen jäänyttä sauvantapaista levottomana. Kissaa ei näkynyt, mutta jotakin muuta kyllä tarttui varsin pian kaksikon silmään kaiken yleisen kaaoksen keskeltäkin. Andrein pahaa-enteilevän äännähdyksen kehottamana Spyrokin käänsi huomionsa juhlapöytien suuntaan saaden itsekin näköpiiriinsä yhtä hiittä raivokkaasti repivän Felixin, jonka hetken keskittymistä hyväksi käyttäen loikkasikin tämän niskaan äkkiä toinen hiidenkuvatus jääden suorastaan itsetuhoisesti painimaan itseään kookkaamman eläimen kanssa. Ikävä kyllä tämä, kuten pöytien lomasta esiin luikkivat muutama muukin pikkuhirviö olivat aseistautuneet veitsin jotka olivat lähes yhtä rumia kuin nämä itsekin, eikä näiden aikeita luultavasti tarvinnut tyhmemmänkään miettiä kovin kauaa. Nulikka päästi ilmoille hätääntyneen kirouksen hoksatessaan mitä oli meneillään, tosin ehtimättä kriiseillä tilannetta tämän enempää ennen kuin huomattavasti nopammin toimiva Andrei heitti ilmoille määrätietoisen komennuksen ja kiirehti eteenpäin kohti pulassa olevaa yksisilmäistä koiraa. Jos nulikka oli ollut enemmän tai vähemmän hukassa aikaisemmin, niin tämä viimeistään laittoi sen pasmat sekaisin. "Ehh? Mitä-- Mutta-- Enhän--" se töksäytti tyrmistyneenä vilkaisten kaikkea muuta kuin luottavaisin mielin puristamaansa puunpalasta. Ei tainnut olle yllätys että laiha nulikka raahasi karahkaa mukanaan selvästikin kaikkea muuta kuin taistelukäyttöön, mutta tajutessaan Andrein olevan jo menossa se napsautti suunsa kiinni, irvisti itsekseen ja kiirehti sitten epämääräisesti kiroten tämän jälkeen tietämättä mitä muutakaan olisi tehnyt. Kaipa Andrei oli oikeassa, jotain täytyi ehdottomasti tehdä... nulikka ei vain ollut vakuuttunut että hänestä olisi suurtakaan hyötyä tällaisen kaaoksen keskellä. Mutta ei Felixiä eikä miestäkään voinut vain... jättää. Tuskin kaksikko oli kuitenkaan ehtinyt edes liikkeelle kun kohti jälleen vipelsi jokin, jonka tosin Andrein napakka potku kenkäisi ulisten maahan tämän edes seisahtumatta katsomaan aikaansaannostaan. Sen sijaan mölyävä otus vierähti suoraan perässä seuranneen Spyron jalkoihin saaden nulikan kavahtamaan yllättyneenä kauemmas ja ennen kuin tämä ehti edes ajatella asiaa pidemmälle tempaisi puolivillaisesti veistetty karahka hiittä refleksinomaisesti tämän mukavan pyöreään ja kookkaaseen naamatauluun kaikkea muuta kuin hellävaraisesti. No, oli nulikka jokseenkin ruipelo tai ei, se ei ainakaan pidätellyt huitaisuaan ja otus taisi hiljentyä varsin nopeasti. Seurasi pari järkyttynyttä silmienräpäytystä tämän vilkaistessa ensin suorastaan epäluuloisena jo rauhallisempaa hiittä sekä sauvaansa kunnes se kiirehti itsekseen kiroten Andrein jälkeen. Ehh... No, otus oli jo ollut maassa... nämä muut huomattavasti hurjemmat otukset tuskin olisivat näin helppoja...
Juhlapöydät sekä näiden tuntumassa pyörivä mielipuolisen räkätyksen sekä murinan ja haukunnan säestämä mellakka olikin jo lähes vieressä. Felix oli suuri ja ilmeisen motivoitunut puremaan naamaan jokaista lähelle tuppautuvaa joka sattui olemaan pieni ja vihreä, mutta koiran epäonneksi kun yksi oli saanut otteen alkoi kärkkäitä hiisiä kertyä lisää varsin pian. Suurin osa pikkuhirviöistä suuntasikin huomionsa maassa kieriskelevään koiraan, mutta jotkut taisivat hiljakseen jopa tajuta että jotain oli vialla siinä vaiheessa kun panikoivien kyläläisten seasta suuntasikin joku määrätietoisesti kohti pakoon painelemisen sijasta. Kireä purppuratukka oli lähes vakuuttunut että kuuli hiisien epämääräisiä ääniä jostain läheltä ympäriltäänkin, mutta ei ainakaan saanut vielä silmiinsä mitään nopealla vilkaisullaan yrittäessään pysyä Andrein vanavedessä. Eh, toisaalta, meluahan kuului koko ajan kaikkialta muualtakin, ehkä hän olikin kuullut vain omiaan. Toivottavasti.
|
|
|
Post by submarine on Apr 22, 2013 12:33:03 GMT 3
Spyrolla oli selvästikin hieman hämminkiä tilanteen suhteen (mikä tosin ei ollut mikään sen suurempi ihme, eikä Andrei voinut varsinaisesti väittää että olisi ollut juuri sen paremmin perillä mistään), ja ilmeisesti tämän kissakin oli kadonnut johonkin, mutta juuri nyt Andreilla ei ollut liiaksi aikaa miettiä sitä. Totta puhuen kissan pakeneminen taisi olla vain ja ainoastaan hyvä juttu juuri nyt. Penikka ei olisi ainakaan aivan yhtä räikeä kohde jokaiselle hiidelle, ja todennäköisesti elukkakin selviäisi parhaiten jossain aivan muualla juuri nyt. Felix oli ainakin kaikkea muuta kuin parhaassa mahdollisessa paikassa tällä hetkellä. "Hyvä! jatka samaan malliin! Suojaa selustaa!" hän huudahti nopeasti Spyrolle takanaan, kun poika mätki hänen maihin potkimansa hiiden hiljaiseksi. Aikaa ei tainnut kuitenkaan olla liiallisiin onnitteluihin, ja hän pystyikin lopulta vain luottamaan siihen, että toinen seuraisi perässä... niin hullua kuin tämä kaikki parhaillaan olikin. Ihmisiä ryntäili yhä sinne tänne ja kaaos raivosi joka puolella, mutta hiidet olivat pienehköjä ja väki pakokauhuista. Moni oli jo häipynyt juhla-aukealta ties mihin, mutta siitä huolimatta väkeä ryntäili vielä sinne tänne. Andrei joutui luovimaan ja luotsaamana melkoisesti ettei olisi tullut maahan jyrätyksi - etenkin puristaessaan miekkaan, jonka olisi ollut eittämättä aivan liian helppo päätyä kaikessa kaaoksessa jonnekin aivan muualle kuin piti. Hiidet jahtasivat räkättäen väkeä minkä ehtivät ja rikkoivat, tuhosivat ja yleisesti ottaen vain riehuivat minkä pystyivät. Hulluja otuksia kuten aina, mutta jokin niiden touhuissa kieli nyt jo suoranaisesti varmuudesta voittoon. Ne eivät sen suuremmin edes yrittäneet mitään varsinaista, kylvivät vain yleistä touhua.
Juhlapöytien luona Felixin tilanne näytti kaikkea muuta kuin loistavalta. Koira oli kyllä suuri ja vahva, mutta hiisiä oli monta ja ne heiluttelivat julmia aseitaan raivoisasti ulisten. Felix kyllä paiskoi niitä päältään sitä mukaa kun ne loikkivat kimppuun, mutta pirulaisia alkoi olla yksinkertaisesti liikaa. Otusten kammottava hoilaus koiramurekkeesta ja irtopäistä kertoi omaa karua kieltään. Apua taidettiin siis tarvita jo kipeästi, ja Andrei oli vain ja ainoastaan tyytyväinen voidessaan antaa sitä. "Pää pystyyn, reekele!" hän karjaisi rynnistäessään hiisihässäkään. Ensimmäinen epäonninen otus käänsi rumaa päätään hämmentyneenä, ja päästikin sitten tuskaistan rääkäisyn lentäessään pitkin varsin vähäistä pituuttaan pidättelemättömästä ja turhia sumeilemattomasta potkusta. Koko touhu toi miehelle mieleen epämääräisen paljon lapsena pelatut pallopelit, mutta hän työnsi asian varsin nopeasti mielestään. Koiravihastaan huolimatta nämä hiidet olivat jopa varsin terävinä, eivätkä selvästikään arvostaneet hiukkaakaan tällaista keskeytystä. Ja äkkiä koko joukko pieniä raivolaulujaan hoilaavia otuksia sohikin häntä minkä pystyi. Koipiin, tietysti koipiin. "Argh! Saastaiset otukset!" Andrei kirosi kovaan ääneen sohiessaan hiisiä vastaan minkä pystyi ja ehti, mutta pienet pirulaiset olivat suorastaan inhottavan vikkeliä kun sille päälle sattuivat. Hän oli melko varma että onnistui huitaisemaan yhtä niistä miekallaan, mutta muut loikkivat pois tieltä ja takaisin telomaan niin että korvat läpsyivät. Kuin joukko jotakin kammottavia... vihreitä isopäisiä susia. Felix yritti kyllä auttaa parhaansa mukaan päästyään pois pahimmasta pinteestä, mutta se vuosi jo verta useista paikoista, ja selvästikin raivoistasti joka suuntaan huitovat hiidet saivat sen jopa empimään. Viimeisenä niittinä taisi tosin tulla, kun yksi pikkupiruista tajusi äkkiä kiivetä juhlapöydälle. Andrei ehti hädin tuskin edes nähdä sitä, ennen kuin huitova, räkättävä hiisi iskeytyi häntä vasten huitoen ja purren minkä pystyi, uhaten kaataa hänet saman tien maihin. Ja sekös vain rohkaisi muita otuksia, jotka yrittivät parhaansa mukaan kiskoa häneltä jo jalkoja alta. "Puu kaatuu, pitkäkoipi maatuu! Ketoon, latuun, pää pois hutkis mäiskis!"
"Spyro! Auta!" Andrei huudahti epätoivoisesti, sohiessaan miten nyt pystyi ainakin viiden hiiden ylivoiman alla. Anova huuto ei kukaties ollut erityisen pitkälle mietitty, mutta juuri nyt hänellä ei ollut liiaksi aikaa pysähtyä miettimään sellaisia täysin toissijaisia asioita kuin logiikka. Joukko rumia lyhyitä vihreitä otuksia yritti parhaillaan hakata hänet täyteen uusia tuuletusaukkoja, eikä hän ollut todellakaan turhan halukas lähtemään mukaan tähän touhuun...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 22, 2013 18:11:45 GMT 3
No, ainakin yksi rumista pirulaisista oli teilattu ketoon, eikä tämä näyttänyt siltä että aikoisi nousta ylös aivan heti jos ollenkaan, Spyron suorastaan epäluuloisista katseista huolimatta. Oli huitaisu ollut enemmän lähinnä refleksi kuin harkittu teko tai ei, kaikenkaikkiaan nulikka taisi olla ennenkaikkea lähinnä hölmistynyt siitä että moinen oli edes toiminut ehtiessään viimein mukaan siihen mitä oli tullut tehtyä kunnes edestä huuteleva Andrei patisti sen jälleen liikkeelle kaikesta hämmingistään. Ehh... ilmeisesti sitä oli tullut tehtyä edes jotain oikein, vaikka määrätietoinen kehotus vahtia selustaa saikin aikaan jokseenkin vastahakoisen hampaiden kirskautuksen. Hitto... hänkö? Se, että oli onnistunut tempaisemaan naamaan jo kaatunutta itseään lyhyempää hiittä ei tainnut olla kummoinenkaan saavutus ja noita pukkasi esiin laumoittain kaikkialta. Entä jos...
Aikaa kärvistelyille ei tosin ollut Andrein kiirehtiessä jo eteenpäin jo verta vuotavan Felixin avuksi, ja tämä selvästikin oletti pojan seuraavan perässä. Ja lopulta, kaiken hämminginkin ja ympäröivän kaaoksen keskellä, tämä oli tarpeeksi saamaan empivän nulikan liikkeelle. Oli miten oli, pakoon juokseminen tässä yhteydessä ei ollut vaihtoehto, oli seuraava siirto tämän mielestä miten kyseenalainen hyvänsä. Kaksikko päätyikin vaivoin tunkeutumaan panikoivan ihmisjoukon poikki ja vaikka matka ei lopulta ollut pitkä, tuntui tämä etenevän kuitenkin huolestuttavan hitaasti kyläläisten säntäillessä ja töniessä ympäriinsä hiisien alle lähes hautautuvan koiran avuksi yrittäviä. Lyhyemmänpuoleinen nulikka pyrki pysyttelemään varuillaan miekkansa kanssa edessä johtavan Andrein vanavedessä mutta ei silti välttynyt muutamalta paniikinomaiselta törmäykseltä ohi törmäilevien ihmisten kannalta jotka saivat sen hoippumaan kiroten ja jäämään hieman jälkeen... taisi ohitse vilistää pari hiittäkin, mutta kaikeksi onneksi näillä oli toistaiseksi muuta hätyytettävää evätkä nämä hoksanneet kiinnittää huomiota pariin hieman vähemmän panikoivaan uhriin kun huomattavasti enemmän metelöivät ja juoksevat kohteet olivat kuitenkin paljon hauskempia. Tosin suurin osa juhlapöytien tuntumassa rellestävistä hiisistä oli joka tapauksessa kiinnittänytkin huomionsa räksyttävään ja raivokkaasti purevaan Felixiin, mikä toisaalta saattoi tällä hetkellä olla hyväkin asia epäröimättä otusten kimppuun hyökkäävälle Andreille... ikävä kyllä otukset osoittautuivat olevan melko vikkeliä liikkeissään.
Perässä toikkaroiva Spyro rämpi hengästyneenä paikalle juuri sopivasti nähdäkseen miekkosen syöksähtävän hiisien keskelle lennättäen jälleen yhden pikkuhirmun tuskaisesti rääkyen maahan napakalla potkulla, antaen sitten jälleen miekkansa sivaltaa näitä kohti. Nulikka empi jälleen silmänräpäyksen mutta tällä kertaa sentään hieman enemmän perillä sen suhteen mitä yrittää ja kiirehtikin lähemmäs huitaisemaan Andrein kaataman otuksen ketoon ennen kuin tämä ehti koota itseään tarpeeksi päästäkseen takaisin jaloilleen. Sekava, suuripäinen maali ei ollut lopulta erityisen vaikea ja Spyron yllätykseksi napakka huitaisu riitti jälleen lopettamaan korviahuumaavan rääkymisen ja sätkimisen, mutta tyytyväisyys (tai hämmennys) onnistumisesta jäi kuitenkin lyhyeksi. Yhtäkkiä huitovia ja räkättäviä hiisiä oli kaikkialla, ja tällä kertaa tuohtuneet riiviöt olivat piirittämässä varsin hanakasti koiranteurastuksen keskeyttänyttä Andreita. Vaikka yksi hoippuikin kauemmas mustaa verta valuen saatuaan iskun tämän miekasta muut väistivät vikkelästi ilmaa halkovan terän ja hyökkäsivät pirullisesti räkättäen takaisin tämän jalkoihin veitset huitoen. Tämä taisi havainnollistaa varsin mainiosti miksi tilanne oli oikeastaan varsin vakava siitä huolimatta että yksinäinen, vaikkakin ilmeisen raivohullu, hiisi ei välttämättä ollut kovin vaikea huitaista nurin, vaan kun pirullisen vikkeliä ja verenhimoisia otuksia alkoi olla enemmän alkoikin suuremmallakin vastustajalla olla jo jokseenkin tiukat oltavat. Spyro ehti juuri nähdä saartorenkaan sulkeutuvan miehen ympärille ja töksäyttää hädin tuskin ilmoille epämääräisen kirouksen yhden erityisen terävän vihernahan loikatessa pöydältä suoraan tämän niskaan purren ja huitoen. Äkkiä tilanne vaikutti kaikkea muuta kuin hyvältä vaikka Felix olikin vapautunut pahimmista ahdistelijoistaan... ikävä kyllä koko parvi tuntui vain nyt innostuneen käymään sen sijaan Andrein kimppuun. Äh, kirottua, tämä ei kyllä ollut nyt yhtään hyvä..! Missä hitossa oli Demetrios, Andrei tarvitsi nyt selvästi kipeästi apua! Purppurapää vilkaisi hätäisesti ympärilleen etsiskellen katseellaan druidia tai oikeastaan ketä tahansa josta olisi avuksi, kunnes miehen älähdys sai sen säpsähtämään ja tiukentamaan otettaan sauvastaan. Eikö lähistöllä oikeasti ollut ketään muuta? Entä jos hän ei vain--- ...äh, hitot, hiidet huitoivat jo päälle minkä kerkisivät, ei heillä ollut aikaa...! Minkä hiton takia kaikki vain juoksivat huutaen ympyrää sen sijaan että olisivat tehneet edes... jotain!
Nulikan kurkusta pyrki ilmoille suorastaan turhautunut kirous, kunnes se paransi hammasta purren otettaan kepistään ja astui eteenpäin aavistuksen empien, mutta jäämättä enää hidastelemaan. Kävi miten kävi, hänellä ei ainakaan ollut aikomustakaan jäädä katsomaan tällaista vierestä... Oli avunhuuto ollut erityisen looginen valinta tai ei, mutta jostakin yhtäkkiä ilmaantuva keskenkasvuinen joka ei juossutkaan täyttä vauhtia toiseen suuntaan taisi olla sen verran yllättävä käänne etteivät antaumuksella suurempaan saaliiseen keskittyneen hiidet hoksanneet heti mitä tapahtui ennen kuin takaa humahtava karahkan huitaisu jo pyrki lähinnä adrenaliinin vimmalla kohti tälle huomattavasti paremmalla korkeudella olevia turpeita kalloja. Kuului varsin messevä tömähdys kun yksi otuksista äkkiä huojahtaessa eteenpäin, toisen rääkäistessä yllätyksestä ja kivusta hoiperrellessaan ohimoaan pidellen kauemmas, ikävä kyllä tämä sai muunkin lauman tajuamaan että jotain oli nyt meneillään. Äkäisiä, hämmentyneitä tihrusilmiä alkoi kääntyä nulikkaa näiden huomatessa että vastarintaa olikin yllättäen hieman enemmänkin... no, ainakin huomio taisi olla hetken verran jakautunut muuallekin kuin henkensä edestä huitovaan Andreihin.
|
|
|
Post by submarine on Apr 24, 2013 15:54:56 GMT 3
Olipa usko Spyroon hyvin perusteltua tai ei, edes nulikan itsensä mielestä, taisi se siitä huolimatta osoittautua sen arvoiseksi. Andreita ahdisteleva hiisijoukko ei tosiaankaan ollut millään muotoa turhan kiinnostunut juuri nyt mistään muusta kuin uudesta piinattavastaan, ja äkkiä selustasta kepillä huitoen päälle käyvä nulikka osoittautui pienoiseksi yllätykseksi, joka sai pari pirulaisista hoipertelemaan kuka minnekin ja loput pälyilemään hämmentyneinä. Hämmennys taisi tosin muuttua varsin nopeasti nyreydeksi, kun mokomakin julkea keskenkasvuinen penikka ei suostunutkaan olemana hyvä ihminen ja juoksentelemaan tyhmänä sinne tänne kirkuen. Närkästyneet hirvitykset yrittivät parhaansa mukaan hätistää kiusallisen ilmestyksen muualle huitomalla tämänkin suuntaan veitsillään. Odottamattomalla kolmannella häsvääjällä taisi tosin olla sekin seuraus, että pienimuotoinen hiisilaumakaan ei enää voinut revetä joka suuntaan yhtä aikaa. Yhdellä suunnalla oli suuri, vihainen koira, toisella vieläkin ikävästi hanttiin laittava pitkäkoipi, ja kolmannella suorastaan päälle käynyt toinen, hieman lyhyempi pitkäkoipi. Jos ei muuta, se ainakin antoi Andreille tarpeeksi hengitystilaa yhä hänessä rääkyen ja leukojaan louskuttaen roikkuvan hiiden kiskomiseen irti. Ähkäisten hän tarrasi sitä kiinni jostakin korvan tienoolta ja kiskaisi minkä taisi, paiskaten sohivan ja räkättävän otuksen maahan, ennen kuin survaisi nopeasti perään miekallaan. Ei todellakaan mitään mieluisaa touhua, mutta juuri nyt ei vieläkään tainnut olla hiukkaakaan aikaa miettimiseen. Hiisiä oli vielä, ja hän kävi seuraavan kimppuun miekalla huitoen ja kengällä potkien. Eikä reekeleen otus ollutkaan enää yhtään niin vikkelä liikkeissään kun sillä ei ollut puolta tusinaa lajitoveria häiritsemässä. "Hyvä! Hakkaa päälle!" huusi mies ohimennen jonkinlaisena kannustuksena varsin ansiokkaasti tilanteen pelastaneelle Spyrolle.
Samalla kun Felix pääsi taas vauhtiin toisen Spyron hyökkäyksestä vielä hoipertelevan hiiden kanssa, näytti joukon viimeinen päättävän, että kun valittavana oli iso mies miekan kanssa, kammottava vihainen petoeläin tai keskenkasvuinen kepin kanssa, huidottavan valinta taisi olla melkoisen selvä. Vihamielisesti rääkyen ja rähisten (ja eittämättä muutama epämiellyttävä riimi huulillaan) otus alkoi perääntyä, mutta vain loikatakseen varsin vikkelästi pitkän juhlapöydän päälle. Koko hiisijoukko vaikutti oudon itsevarmalta, eikä tämäkään tapaus ollut poikkeus, sillä muitta mutkitta se alkoi paiskoa purppurapäistä nulikkaa kaikella mitä pöydältä vain löysi. Lautaset, mukit, ruokailuvälineet ja arveluttavammin jopa lihaveitset lentelivät sen riehuessa pitkin pöytää ja viskoessa julkeasti kaiken hauskan keskeyttänyttä penikkaa. Ohimennen pirulainen taisi tosin myös tunkea suuhunsa kaikkea vähänkään ruuan näköistä, mutta vihannekset paiskottiin kyllä parempaan osoitteeseen. Ei kukaties se kaikista hirvittävin uhka, mutta olihan siinä silti kaikenlaista painavaa ja terävää... ja purjojen paiskominen nyt vain tuppasi olemaan melkoisen röyhkeää!
|
|
|
Post by spyrre on Apr 24, 2013 19:34:31 GMT 3
Saipa viimein hiisijoukkokin osansa hämmingistä kun panikoivan väkijoukon seasta äkkiä luikahtikin suorastaan tuohtunut nulikka kepillä huitoen. Pari hiittä ehtikin jo maistaa karahkaa ennen kuin joukko huomasi uuden kyseenalaisen päällekarkaajan ja pyörähti vihamielisesti tätä kohden veitset tanassa saaden tämän tämän perääntymään kauemmas kiroten... mutta samalla antaen mahdollisuuden niin hurjistuneelle koiralle kuin ennen kaikkea Andreille miekkoineen harventaa harhautuneiden vihrenahkojen kantaa mukavasti. Spyro kavahti kauemmas välttääkseen lukuisat kohti kurkottavat veitset joutuen huitaisemaan kiireesti yhtä erityisen kärkästä hiittä pitääkseen tämän etäällä, mutta vaikka otus väistikin tempaisi äkkiä taustalla kamppaillut miekkonen hiiden niskastaan ja pyörähti muiden kimppuun, Felixinkin saadessa viimein otteen yhdestä päätään pitelevästä yksilöstä nulikan suureksi huojennukseksi. Siihen loppui rallatus (ainakin toistaiseksi) niin koiran- kuin pitkäkoivenkin teurastuksesta, ja yllättäen hetken aikaa tilanne näyttikin oikeastaan melko... lupaavalta. Purppuratukka ei vastannut Andrein kannustukseen ollessaan liian kiireinen väistämään kohti kärkkäästi iskettyä veistä kunnes hosunut hiisi tuupertui saatuaan ensin naamaansa kepistä ja lopulta miehen raskaan saappaan potkusta, jättäen jäljelle vielä tämän vierustoverin, itsensä jokseenkin ikävästä tilanteesta löytäneen pikkuhirviön. Tosin sen sijaan että otus olisi perääntynyt, päätti mokoma röyhkimys kuitenkin jatkaa... toki kuitenkin valiten kohteekseen kolmikosta mielestään sen heikoimman lenkin. Olisihan se pitänyt arvata....
Hengästynyt poika jännittyi huomatessaan kohti rähisevän hiiden selvästi kaavailevan jotain, tämän kuitenkin kimppuun käymisen sijasta turvautuen huomattavasti kierompaan taktiikkaan ja loikatessa pöydälle. Eipä aikaakaan kun vain hetki sitten kauniisti kateltulta juhlapöydältä alkoi yllättyneen nulikan niskaan sataa sattumanvaraista, toinen toistaan epämiellyttävämpää tavaraa astioastosta ruokaan. Nulikka älähti yllättyneenä kompuroidessaan sivuun ikävän läheltä suhahtavan paistihaarukan tieltä, ehtien juuri ja juuri nostamaan käsivarsiaan suojaksi perässä niskaan ropisevaa sälää vastaan joista suuri osa taisi jäädä nimeämättä siinä kaikessa kaaoksessa riemukkaan hiiden rellestäessä pöydällä. Oli pieni mysteeri miten hiisi onnistui vielä olemaan tukehtumatta kiskoessaan samaan aikaan kitaansa ruokaa minkä ehti, mutta ainakaan tämä ei häirinnyt otusta tippaakaan purppurapään kostonhimoisessa pommittamisessa. Tämä oli kyllä vähintäänkin röyhkeyden huippu! Jokin kova, luultavasti lautanen kolahti suojaksi kohotettuun käsivarteen, viskattu kuppi kimposi jostain purppuraisen kallon laelta, jokin vihlaisi olkapään paikkeilla ja nulikka oli kaiken huipuksi vähällä kompastua kinttuihinsa viskattuun pahansuopaan purjoon ennen kuin se ehti varsinaisesti edes kompuroida kunnolla kauemmaksikaan moista ryöpytystä, mutta kaikki tämä oli sentään lähinnä omiaan saamaan aikaan melkoisen ryöpyn kirosanoja... kunnes pirullisesti räkättävä vihernahka sai käsiinsä jokseenkin raskaammanpuoleisen keraamisen soppakulhon. Sisältö räiskähti matkan varrella ties minne mutta se ei lopulta paljoa lohduttanut kun raskas astia rysähti viskovan hiiden maanisella voimalla kylkiluihin. Natiaisen hampaiden välistä karkasi kivulias sihahdus ja tämä horjahti sentään kaatumatta... mutta tämä sai kuitenkin hiiden riemastumaan. Otuksesta irtosi korviavihlova käkätys ja epäröimättä tämä loikkasikin perään veitsineen tilaisuutensa nähneenä. Spyro ehti juuri huomata ilman halki päin singahtavan pirulaisen hoksaten sentään muuttaa otettaan kepistään sen verran että onnistui kiskaisemaan tämän vaakasuoraan hiiden sekä itsensä väliin, tyrkäten hätäisesti eteenpäin estääkseen otusta rysähtämästä suoraan niskaansa. Ikävä rosoteräinen veitsi suhahti silti ikävän läheltä saaden tämän horjahtamaan uudestaan. Kirotut vihernahat, miksi niiden pirujen piti olla näin kirotun vikkeliä?!
|
|
|
Post by submarine on Apr 30, 2013 16:20:18 GMT 3
Andrei ei ollut varma montako hiisiä oli alun perinkään ollut, eikä ainakaan siitä paljonko niitä nyt oli, mutta vastaus taisi siitä huolimattakin olla jotakin "aivan tarpeeksi" ja "liikaa" väliltä. Hiidet pitivät melua ja rääkynää ties kuinka monen edestä, ja juuri nyt hän keskittyi vain ja ainoastaan siihen joka hänen riesanaan yhä riehui. Se pisti kyllä hanttiin varsin julmetusti ja ikävästi, ja ainakin kerran pikkupiru onnistui huitaisemaan häntä housujen läpi sääreen kirotulla aseenkuvatuksellaan, mutta loppujen lopuksi se kaatui rääkäisten. Hän ei kuitenkaan jäänyt hengähtämään turhan pitkäksi aikaa, vaan pyörähti nopeasti ympäri, etsien katseellaan seuraavaa hirvitystä. Jokseenkin helpottavasti näytti siltä, että Felixin hoitaessa hommansa ainoa varsinainen juuri nyt akuutti uhka taisi enää olla se pirullinen otus, joka häsväsi Spyron kimpussa. Andrei ehti juuri parahiksi näkemään kuinka se loikkasi pöydältä pojan kimppuun... joka tosin kaikeksi onneksi ehti vetää sauvansa suojakseen ja huitaista (tai no, ainakin töytäistä) otuksen alas ennen kuin se oli kiinni naamassa. Eipä niin että se olisi hiittä häirinnyt millään tavoin, se jatkoi huitomistaan ja räkättämistään suorastaan häiritsevän tarmokkaasti vielä pudotessaankin. Näissä otuksissa oli jotakin pahasti vikana. Ainahan hiidet olivat hulluja ja pitivät kammottavaa möykkäänsä, mutta nyt niitä ei tuntunut pelottavan tippaakaan yhtikäs mikään, ei edes se että ympärillä listittiin lajitovereita minkä ehdittiin. "Pysy paikallasi!" Andrei ärähti, harpatessaan Spyron avuksi ja painaessaan saappaallaan maasta kovaa vauhtia ylös yrittävän otuksen takaisin alas. Se huitoi ja rääkyi kirouksia minkä ehti, kunnes hän iski miekalla perään. Ei, tämä ei tosiaankaan tuntunut sankarilliselta tai hienolta touhulta, mutta juuri nyt ei tainnut olla vaihtoehtoja. Hiisi oli kuitenkin oikea uhka, ja vaikka harva täysijärkinen nyt minkään listimisestä suuremmin nauttikaan, oli tässä ainakin reilusti syytä ja oikeutusta.
Hiidet pöydän luota taisivat olla loppumaan päin, lukuunottamatta Felixin vielä riepottelemaa ja paiskomaa otusta, jonka eläväisyys taisi olla vielä kyseenalainen mutta vähenemään päin. Se antoi ainakin tarpeeksi hengähdystaukoa, että Andrei sai aikaiseksi sylkäistä ja vilkaista ympärilleen. Hiisiä riehui kyllä siellä täällä, mutta suuri osa niistä näytti häipyneen samaa rataa kuin niiden hätistelemät ja takaa-ajamat kyläläisetkin. Eittämättä kaaosta oli muualla reilusti ja kunnolla, mutta juuri nyt juhla-aukea oli melkeinpä enemmänkin kaaoksen jälkimainingeissa kuin varsinaisesti sen kourissa - tai ainakin huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Kaikeksi onneksi se taisi tarkoittaa myös, että mistään päin ei ollut puskemassa lisää hiisiä apuvoimiksi... tai ehkä tarkemmin sanoen lisäriesaksi. Muutama otuksista repi ja pahoinpiteli juhlatelttaa aukean toisella puolella, mutta niillä oli selvästikin parempaakin tekemistä. Siellä täällä juoksenteli kyllä vielä ihmisiäkin, mutta nämäkään eivät tainneet olla suoranaisessa hengenvaarassa. "Oletko kunnossa? Reekeleen elukat..." hän mutisi tilanteen varmistettuaan, sylkäisten uudestaan ennen kuin vilkaisi Spyroon. Poika taisi ainakin noin nyt päällisin puolin olla ehjä, vaikka näyttikin melkoisen häiriintyneeltä juuri nyt kaikessa tohinassa. Ehh, jos totta puhuttiin, oli miehen ehkä hyvä kysyä sitä itseltäänkin. Noin nyt tarkemmin vilkaisten hänessä itsessään taisi olla reilusti enemmän nirhamia ja räippeitä kuin Spyrossa - tai Felixissäkään. Sinne menivät siistit juhlavaatteet, ja veren väristä päätellen kyse ei tosiaankaan ollut vain sekalaisista hiidenroiskeista - punaista, ei mustaa. "Sinun on ehkä parempi etsiä itsellesi jokin piilo ja pysyä siellä. Minulla ei ole hajuakaan mitä tämä kaikki on mutta..." Andrei aloitti, ennen kuin vaikeni sitten ja jäi suu auki tuijottamaan kauemmas. Selvästikään tässä ei oltu vielä kuivilla... tai oltiin, ja se taisi olla se ongelma juuri nyt.
Jos tarkkoja oltiin, tuijotti Andrei juuri hiittä, joka seistä nökötti rääkyen ja jokseenkin sekaisesti, ilmeisen riemukkaasti kiljuen aukean reunalle työnnettyjen kärryjen päällä. Niiden kärryjen, jotka olivat täynnä kuivaa, öljyttyä polttopuuta illan juhlaa kokkoa varten. Ja jos oikein tarkkoja oltiin, kammotus puristi rähmänkäpälässään epäilyttävän liekehtivää soihtua. "Ei terpele..." mies ehti ähkäistä, ennen kuin epämääräisesti huitova ja hihkuva hiisi jokseenkin odotettavasti kompastui ja tupsahti turvalleen. Ja hetkeä myöhemmin koko kärryt olivatkin ilmiliekeissä. Hiisi ei ainakaan ehtinyt pelastautua mihinkään suuntaan, mutta hän ei ollut varma tajusiko se edes mitä tapahtui. Ainakin sen tuskanhuudot kuulostivat edelleen epäilyttävästi samoilta riitasointuisilta voitonrääkäisyiltä kuin aikaisemminkin. Ja paha kyllä niihin taisi äkkiä liittyä melkoisen monta muuta, sillä pikavauhtia jostakin rynnisti paikalle koko joukko muitakin hiisiä, jotka täysin tulesta välittämättä alkoivat parhaansa mukaan työntää jo ilmiliekeissä räiskyviä kärryjä liikkeelle. Samalla ne kiskoivat sieltä palavia puunpalasia, joita viskoivat ympärilleen noin nyt pitkälti kohti kaikkea sellaista mikä näytti edes suunnilleen palavalta. Ja taaimmaisena häämötti vielä muitakin rumempi ja suurempi hiisi, joka heilutti ruoskaa ja rääkyi käskyjä - ja hoilasi jokseenkin aivan erityiskauhealla äänellä. Se oli selvästi harjoitellut.
"Ei reekele, ne aikovat polttaa kaiken. Pakko tehdä jotain", Andrei sihahti hampaidensa välistä, vilkaisten ympärilleen. Ei, mistään ei näyttänyt olevan aikeissa rynnistää paikalle sankareita estämään hiisien pyromaaninhaaveita. Kohtalolla tuntui olevan paha ennakko-oletus siitä keitä tarvittiin... Andrei huokaisi, kohautti olkiaan ja vilkaisi Spyroon vähintäänkin "kerrankos sitä vain eletään" -sävyyn.
|
|
|
Post by spyrre on May 1, 2013 18:49:30 GMT 3
((Eh, pahoittelut epämääräisyydestä. <_< ))
Äkillinen kaoottinen hosunta oli ohi nopeasti, eikä yllättäen edes päättynyt niin epämukavin ja kivuliain seurauksin kuin Spyro oli oikeastaan olettanut. Oli refleksinomainen, hätäinen torjunnantapainen millään tavalla sulava tai tottunut tai ei, se kuitenkin toimi purppuratukan paiskatessa kimppuun loikkaavan otuksen naamaltaan maahan ennen kuin se itsekään ehti edes kunnolla hahmottaa mitä oikein tapahtui... ja sitten Andrei ilmaantuikin jo avuksi jostakin. Poika astahti henkeään tasaten sivummalle hakien tukea kepistään miehen viimeistellessä vieläkin tilanteesta huolimatta raivokkaasti rääkyvän ja huitovan pikkuhirviön miekallaan. Nämä eivät tuntuneet tajuavan hellittää tippaakaan (tai edes pelästyä) edes viimeisenä henkiinjääneenä katsellessaan miekanterää yllään... Eh, mitä hittoa, moinen sai aikaan melkoisia pahaenteisen kylmiä väristyksiä. Poika irvisti ja kiskaisi katseensa vaivoin irti hiidenraadosta muistaessaan tilanteen ja vilkaisi ympäristön kiireesti läpi siltä varalta että jonossa olisi odottanut muitakin veitset ojossa, mutta oikeastaan tällä hetkellä jo surmatun lisäksi ainoa hiisi jonka hän sai silmiinsä lähituntumassa oli Felixin retuttama jo ainakin viittä vaille edesmennyt yksilö... kaikki muut tuntuivat painelleen jonnekin muualle, ehkä ihmisjoukon perässä tai ryöstämään taloja? Jännittynyt poika ei kuitenkaan osannut tuntea oloaan kovin helpottuneeksi vaikka se, ettei niskaan parhaillaan ollut kaatumassa laumallinen lisää hiisiä olikin positiivinen käänne. ...ehkä.
"Äh. Kiitti. Onko nuo pirut aina tällaisia?! Mikä hitto niitä oikein vaivaa?" nulikka ähkäisi hampaidensa välistä pyyhkäisten kiroten jomottaavaa kylkeään kunnes käänsi huomionsa vilkaisemaan Andreita ja kauempana vieläkin riepottavaa Felixiä. Koiran tilanne oli näyttänyt pahalta hetken aikaa mutta nyt tämä näytti pärjäävän vaikka taisi omatakin haavan jos toisenkin, sen sijaan Andrein vaatteilla komeileva punainen veri sai pojan kurtistamaan kulmiaan huolestuneena. Vaikkakin olikin hermostunut, vieläkin hieman henkeä haukkova ja kolhittu niin nulikka itse sentään tuntui olevan pääasiassa kunnossa kaikesta veitsillä hosumisesta ja viskelystä huolimatta, ainakaan tämän päällä ei näkynyt missään punaista vaan ne muutamat erottuvat läiskät ja roiskeet jo muutenkin kärsineillä vaatteilla olivat väriltään mustia. Se nyökkäsikin vahvistavasti miehen kysymykseen lähinnä vilkaisten itseään ohimennen ja pyyhkäisten epämääräisen roiskeen jostain otsansa paikkeilta ja värähti hieman kylkensä jomotusta. Kaipa se oli selvinnyt pääasiassa säikähdyksellä ja muutamalla kolauksella, ainakin toistaiseksi. "Juu, enköhän. Eh, entä sä? Ei kai huitaisseet pahasti?" tiedusteltiin pojan silmäillessä levottomana verta valuvaa jalkaa, kunnes se räpäytti silmiään ja nosti katseensa empivänä takaisin mieheen tämän kehottaessa painelemaan piiloon jonnekin. Nulikka ei selvästikään pitänyt tilanteesta, mutta syystä tai toisesta aiheellinenkin kehotus sai sen näyttämään jokseenkin turhautuneelta. Ehh... ehkä... piiloon meneminen olisi ollut se looginen asia tehdä nyt, mutta... kun hiisiä oli vielä ja ne riehuivat ja... Mitä Andrei sitten itse aikoi? Mennä vielä perään? Itsekseen? Eihän... eihän se nyt käynyt kun kaikki muutkin tuntuivat painelleen jo piiloon jonnekin! "Eh? Mutta ne---" purppuratukka aloitteli jonkinlaista vasta-argumenttia kahden vaiheilla, kunnes äkkiä hoksasi miehen vaienneen ja jääneen tuijottamaan jotakin. Spyro seurasi tämän järkyttynyttä katsetta ja eipä aikaakaan kun törmäsi samaiseen pahaenteiseen näkyyn, joka siinsi aukean reunalle pysäköityjen kärryjen suunnalla. Eh, no... nyt taisi ainakin selvitä minne loput hiidet olivat keksineet painella...?
Kuinka nopeasti iloinen juhlapäivä oli saanut näinkin ruman käänteen... Nyt tuhottuaan juhla-aukean ja ahdisteltuaan niin ihmisiä kuin koiriakin olivat hiidet selvästi keksineet loppuillalle vielä viihdyttävämmän ohjelmanumeron löydettyään kokotarpeet vain liekkiä odottamasta. Ei tainnut jäädä epäilystäkään siitä mitä nämä aikoivat yhden kiivetessä maanisesti rääkyen soidun keralla kasan päälle hosumaan... lopulta kuitenkin kaatuen, ja sytyttäen puut siinä missä itsensäkin. Hyvin häiritsevästi, tämä ei tuntunut haittaavan otuksen kuumeista riemua sitten tippaakaan. Spyrokaan ei voinut kuin tuijottaa hetken järkyttyneenä tapahtumia edessään. Jo ajatus siitä että elikot olivat tosiaan aikeissa tuikata palamaan koko kylän (tai ainakin kaiken mahdollisen palavan siitä) oli jo itsessään aivan tarpeeksi hirvittävä, puhumattakaan otusten aivan selkeän itsetuhoisesta ja piittaamattomasta käytöksestä, kuin nämä olisivat halunneet vain tuhota kaiken niin tehokkaasti kuin mahdollista ja itsensä siinä mukana. Tämä... ei voinut olla mitenkään luonnollista, eihän? Edes hiisille? "...mikä hitto noita oikein vaivaa?" nulikka töksäytti uudestaan tyrmistyneenä värähtäen näylle riemuissaan roihuavasta hiidestä, kunnes näiden suunnitelma viimein iski perille saakka kaikessa kamaluudessaan. Otukset alkoivatkin jo hyvää vauhtia kiskomaan kärryjä liikkeelle piittaamatta selvästi tippaakaan leimuavista liekeistä tai kyydissä käryävästä lajitoveristaan, hapuillen jopa joukosta puunpalasia viskottaviksi läheisiin rakennuksiin tai mihin tahansa mitä näkivät. Eh, oikeastaan, porukkaan näkyi ilmaantuneen myös muita jokseenkin kookkaampi ja muitakin karmea-äänisempi hiidenkuvatus, jollaista Spyro ei muistanut nähneensä aikaisemmin. Tämä yksilö ei kuitenkaan osallistunut touhuun kuten kaikki muut vaan ajoi joukkoa eteenpäin ruoskalla sekä ilmeisesti entistä kauheammalla älämölöllä. Ja muut selvästi tottelivat riemumielin, uhkaavien savupatsaiden noustessa jo muutamasta läheisestä teltasta sekä kojusta.
Kirottua, jos otukset onnistuisivat tuikkaamaan tulen asuintaloihin ja nämä lähtisivät leviämään... sitten vasta olisikin piru merrassa. Koko hyökkäys oli alunperinkin hämmentävä ja hermosuttava, mutta tämä uhka oli jo aivan omaa luokkaansa. Hetki hetkeltä hätääntyneempi nulikka pälyili kiroten ympärilleen toivoen itsekin löytävänsä jotain mistä olisi apua, vaikka hätiin ryntääviä vartiomiehiä tai kyläläisiä, mutta ketään (ellei jossain taustalla pakoon painelevaa talonpoikaa laskettu) ei näkynyt. Kaikesta päätellen Andrei päätyi likimain samoihin johtopäätöksiin saaden enemmän tai vähemmän hätäisen katseen. Jonkun oli pakko tehdä jotain, mutta... heitä oli vain kaksi? Andrei oli jo vahingoittunut ja Spyro tiesi varsin hyvin olevansa kaikkea muuta kuin hurja soturi. No, olihan Felix kai vielä jossain mutta... Jos he epäonnistuisivat.... eh, hän ei halunnut edes ajatella sitä. "Ehh? Niin mutta... Niitä on vielä enemmän kuin äsken! Hitto, katso, ne ei edes välitä vaikka yksi jo kärähti hengiltä! Missä hitossa kaikki muut on, vartijat ja...? Mitä me tehdään?" Nulikka hapuili hätääntyneenä, mutta suoristautui kuitenkin epävarmasti kun muitakaan vapaaehtoisia ei tuntunut säntäävän paikalle lähes epätoivoisesta vilkaisusta ympärille huolimatta. Esiin pyrki uusi painava kirous kunnes poika yritti saada hermojaan kuriin silmäten kärryjä hiisineen jokseenkin laskelmoivammin ja viittasi sitten kepillään joukosta erottuvan suurimman otuksen suuntaan paremman idean puutteessa, vilkaisten kysyvästi Andreita. "Ehm... ehkä jos tuo iso saadaan alas, niin... ehkä ne jättää tuon kaiken polttamisen hetkeksi?" se ehdotti, ei kuitenkaan selvästikään kovin luottavaisena. Ehkä hiidet tulisivat auttamaan päällikköään jolloin he joutuisivat ikävästi alakynteen mutta pyromaanitouhu jäisivät sikseen, ja jos eivät.... silloin nämä vain jatkaisivat kaiken polttamista riemukkaasti sillä aikaa kun he hosuisivat yhden pirulaisen kimpussa. Eh, hitto... taaskaan ei tuntunut olevan kuin huonoja vaihtoehtoja, mutta ainakin se seikka olisi selvä että roviokärry oli saatava pysähtymään tai puolet kylästä olisi pian liekeissä. "Tai... eh. Ehkä... pitäis vain yrittää saada tarpeeksi monta noista kiskojista" se lisäsi vielä epäröiden, vilkaisten otuksia. Näillä kieltämättä oli kyllä puuhaa ihan taakkansa kiskomisessa, ehkä jos näitä häsväisi tarpeeksi.... niin onnistuisi vain saamaan kaikki omaan niskaansa. Eh. No... olisi kai sekin.... jotain?
|
|
|
Post by submarine on May 2, 2013 17:32:44 GMT 3
Andrei ei voinut kuin päästää tuskastuneen huokaisun ja näyttää vähintäänkin epätietoiselta, kun Spyro tiedusteli hiisien ongelmista ja siitä, mikä niitä oikeastaan vaivasi. "Eh. Kaipa ne suunnilleen. Ne vain eivät tunnu pelkäävän nyt mitään. Ihan kuin olisivat varmoja voitosta. Tai jotakin. Ehkä ne ovat vain hulluja kaikki", hän lopulta vasta tälle, ravistaen ohimennen miekkaansa ilmassa. Siitä ropisi melkoisesti mustaa, paksua ja haisevaa verta ja muuta epämääräistä. Ja pahasti näytti siltä, että se saattaisi hyvinkin tulla tahrituksi vielä uudelleenkin tänään. Kukaties pahemminkin. "Mitä? Eh, minäkö? No. Eivät ainakaan tarpeeksi pahasti tappaakseen", Andrei vastasi aavistuken hämillään, havahtuen synkistä mietteistään Spyron äkkiä tiedustellessa jokseenkin huolissaan hänen vointiaan. Hän pakotti tuhahduksen tapaisen huuliltaan, pyöräyttäen päätään kuin olisi venytellyt. "Älä huoli, minussa on reilusti enemmän verta vuodettavaksi kuin näissä pikkuhirviöissä. Hoidetaan tämä ja murehditaan näistä sitten, eh?" Felixkin näytti saaneen tarpeekseen hiisien riepottelusta, ja ilmaantui hetken perästä kaksikon rinnalle valppaana, mutta epäluuloisena. Sekin oli kyllä saanut osansa kolhuista, vaikka sen nirhamat olivatkin melko pieniä ja varmaankin vähemmän vaarallista sorttia. Ainakaan se ei näyttänyt varsinaisesti häiriintyneen niistä. Kunhan mulkoili jäljellä olevia hiisiä, selvästikin valmiina käymään minkä tahansa vähänkään väärään suuntaan vilkaisevankaan kimppuun. Näky sai Andrein aavistuksen varautuneesti. Tavallisesti Felix oli kuitenkin varsin leppoisa otus. Koirien ja hiisien viha toisiaan kohtaan ei tainnut olla liioiteltua...
Olipa miten oli, ei hiisillä ollut selvästikään pienintäkään aikomusta lopettaa tuhon kylvämistään, ja seuraavaksi päästiinkin siihen niiden eniten rakastamaan aiheeseen: tuleen. Ei aikaakaan ennen kuin kammottavat pikkupirut yrittivät jo työntää pyörillä kulkevaa kokkoaan kohti kaikkia niin ehdottoman herkullisen tulenaralta näyttäviä puutaloja. Eh, eivät nämä otukset yleensä sentään NÄIN järjestäytyneen tuhoisia olleet. Mutta nyt ne vain... selvästikin halusivat tehdä mahdollisimman pahaa jälkeä. Ja vaihteeksi ne taisivat jopa olla valmiita näkemään hieman vaivaa. Mies ei varsinaisesti osannut muuta kuin pudistella päätään Spyron kauhistelevalle kysymykselle. Se oli tosin varsin hyvä kysymys, ja siihen olisi ollut ehdottoman hyvä saada vastauskin, mutta juuri nyt taisi olla tärkeämpääkin mietittävää. Kuten että mitä reekelettä tässä pitäisi tehdä. Spyro ei tosin tainnut olla erityisen vakuuttunut hänen aikomuksestaan tunkea tilanteeseen mukaan. "Kukaties. Mutta olipa niitä enemmän eli ei, niille pitää silti tehdä jotakin. Kukaties ne eivät sitten myöskään välitä miekasta lajitoverissaan", Andrei tokaisi vastaukseksi Spyron epäilyihin, yrittäen parhaansa mukaan kuulostaa mahdollisimman pontevalta. Sitten hän vilkaisi kylän suuntaan, josta kohoava savuvanan tapainen oli vain kasvanut. "Epäilenpä, että vartiostolla on muita murheita. Ja kohta niitä on reilusti lisää ellei tässä tehdä jotakin." Hetken hätiköinnin jälkeen Spyrokin ilmeisesti sai jopa itseään hieman niskasta kiinni, mikä oli varsin kunnioitettavaa kun otti huomioon, että kukaan tuskin olisi syyttänyt tätä vain pakoon juoksemisesta. Andrei nyökkäsi hyväksyvästi tämän huomioille silmäillessään osoitettua suurta hiittä. Siinähän se rääkyi edelleen kammottavia riitasointujaan ja heilutti ruoskaansa rääkyen. "Se niitä ruoskii ja pauhaa. Ehkä ne ainakin hämmentyvät. Pitää iskeä nopeasti ja varoittamatta. Ja nuo otukset ovat pieniä ja hinteliä. Jos niistä edes muutama saadaan pois pelistä, ne joutuvat varmaan hakemaan lisää apua jostain ennen kuin saavat tuota työnnettyä enää yhtään mihinkään. Eh, ja jos niikseen niin... paremman puutteessa pitää ehkä rikkoa kärryistä rengas sitten. Jos ei muuta." Andrei vilkaisi ohimennen maassa retkottaviin hiidenraatoihin, ennen kuin poimi lopulta yhdeltä niistä veitsen, jota punnitsi arvioivasti kädessään. Sitten hän vaihtoi sen oikeaan käteensä miekan tilalle, työntäen varsinaisen aseen takaisin huotraansa. Vielä viimeinen vilkaisu Spyron suuntaan. "Pysy taustatukena äläkä vaaranna itseäsi. Tässä ei tarvita ainakaan turhia kuolemia", hän tokaisi, ennen kuin tajusi itsekin miten synkältä kuulosti. "Ehh, siis yhtään kuolemia."
Hiidet eivät ikävä kyllä olleet selvästikään aikeissa pysähtyä tai pitää armollisia taukoja riehumiseltaan, ja ne olivat jo työntäneet liekehtivät kärrynsä pelottavan lähelle taloja. Andrei heitti vielä nopean nyökkäyksentapaisen Spyrolle, ennen kuin pinkaisi juoksuun veistään puristaen. Eh, hän oli kyllä voittanut muutaman heittokilpailun, mutta ei nyt sentään täysjuoksusta... eivätkä maalit yleensä olleet liikkuvia, rääkyviä hiisiä. Mutta vaihtoehtoja ei tainnut juuri nyt olla liiaksi, kuten ei miettimisaikaakaan. Paha vain, että hiidet olivat selvästikin hieman terävämmällä päällä kuin olisi voinut luulla. Heti kun ne tajusivat jonkun ryntäävän kohti, alkoivat otukset äkkiä paiskoa rääkyen palavaa puurojua hänen suuntaansa, pakottaen hänet hillitsemään vauhtiaan. Eh, palava sälä tuskin oli vaarallisin asia maailmassa, mutta hän ei silti mielinyt taltuttaa tulta juuri nyt vaatteistaan. Ei auttanut kuin lähteä kiertämään kärryjä ympäri ja etsimään hyvää paikkaa...
|
|
|
Post by spyrre on May 3, 2013 18:57:58 GMT 3
Spyrokin taisi allekirjoittaa Andrein pohdinnat hiisien hulluudesta päätellen katseista joita tämä parhaillaan loi otuksien ja näiden rellestyksen suuntaan, eikä tällä ollut asiaan paljoakaan lisättävää. Otukset olivat selkeästi täysin järjiltään, oman tuhovimmansa lumoissa myös oman terveytensä (ja henkensä) kustannuksella. Myös miehen vertavuotava jalka sai osakseen huolestuneen katseen jos toisenkin (oikeastaan verta taisi näkyä muuallakin, olihan yksi otus onnistunut loikkaamaan suoraan tämän niskaankin) tämän itsensä kuitenkaan selvästi hetkahtamatta moista lopulta paljoakaan, mikä taisi sentään rauhoittaa hermostunutta nulikkaa hieman. Poika näytti kuitenkin jokseenkin epäröivältä mutta nyökkäsi sitten viimein tämän sanoille vilkaisten tutkivasti paikalle ilmaantunutta, hieman kärsineen näköistä mutta ennen kaikkea valpasta ja niskaansa pörhistelevää Felixiäkin. Miehen pitelemä mustan veren tahrima miekka sekä koiran kuono olivat varsin hurja näky eikä maisema muutenkaan ollut mitenkään mieltä ylentävä tuhotun ja hiisien raatojen tahraaman juhla-aukean keskellä vaikka tilanne oli hieman rauhoittunutkin... mutta ainakin koiranpelastuksesta oli edes selvitty melkoisen kunnialla. Kaipa he kaikki olivat vielä onneksi jokseenkin yhtenä kappaleena vaikkakin hieman ryvettyneitä... tilanteen ollessa mitä oli, eiköhän asian murehtimisen ollut paras vain antaa odottaa, vaikka se pieni synkkä kulmien kurtistus ei minnekään kadonnutkaan. Kaikki huolella laitetut juhlallisuudet olivat rikki ja tuhottu niin koristeluja kuin telttoja ja kojuja myöten, mutta kaipa pieneksi helpotukseksi poika ei ainakaan nähnyt lähistöllä muita ruumiita kuin heidän kaatamansa muutamat hiidet. Ehkä edes kyläläiset olivat selvinneet hengissä pakoon enemmän tai vähemmän ehjin nahoin siitä huolimatta että kaikki muu olikin yhtä hävityksen kauhistusta?
Mutta kuinka ollakaan, juuri kun tilanne näytti edes likimain rauhoittuneen, lisää murehtimistahan saatiin kuin tilauksesta hiisien keksiessä kuinka mukavasti puilla lastatuista kärryistä saisi kätevän liikkuvan rovion ja alkaen kaikkien kauhuksi kuskata sitä työllä ja vaivalla varsin motivoituneesti kohti taloja. Alkoi olla varsin kiire päättää mitä asialle aikoi tehdä, jos aikoi tehdä jotain estääkseen puolen kylän palamisen poroksi. Moinen kieltämättä sai pikkukolhut sekä pilalle rellestetyn juhla-aukean unohtumaan varsin nopeasti hiisien sytytellessä jo innokkaasti tielle sattuvia kojuja sekä koristuksia hitaalla mutta määrätietoisella matkalla kohti mieluisampaa saalista... eikä niin apujoukoista kuin vartiostostakaan näkynyt jälkeäkään niiden harvojen enää näkyvissä kirmaavien ihmisten painellessa vain pakoon vielä pahemman paniikin kynsissä. Ikävä kyllä vaikutti siltä että he kaksi (no, kolme jos Felix laskettiin) olivat ainoat jotka olivat vielä edes jotenkin tilanteen tasalla sekä pää suhteellisen kylmänä jotta jopa tajusivat mitä tapahtui. Hyvää vauhtia kiihtymässä oleva nulikka taisi lopulta kriisistään huolimatta sulattaa saamansa perustelut aivan senkin perusteella ettei apuvoimia selvästikään ollut tulossa, ilmeisesti paristakin syystä kuten kauempaakin rakennusten lomasta jo kohoava savupatsas kertoi. Spyro irvisti kaikkea muuta kuin yhtä itsevarmana Andrein ponnekkaalle toteamukselle katsahtaen sitten kuitenkin empivästi jo esiin nouseva savupilven suuntaan räpäyttäen silmiään pelästyneenä. Ne pienet pirulaiset olivat jo ehtineet tuikkaamaan tuleen jotain? Vartiotuvanko? Siltä se ainakin miehen puheiden perusteella vaikutti. "Jotain palaa jo? Hitto, miten ne ehti jo tuonnekin?" Purppuratukka ähkäisi, suoristautuen sitten kiroten katsomaan hiisiä ja näiden aseistusta tarkemmin... vaikkei erityisen määrätietoisesti, niin ainakin motivoituneena siitä ettei kokkokärry saisi päästä päämääräänsä saakka tai tulessa olisi vielä paljon muutakin. Irtosipa siitä hetken hermoilun jälkeen joitain huomioitakin jotka saivat jopa kannatustakin, Andrein kaikesta päätellen kaavaillen likimain samaa.
"Äh, pakko kai toivoa" nulikka mutisi epämääräisesti astuen ohimennen kauemmas vieressä lemuavasta kuolleesta hiidestä, kunnes Andrein viimeinen kommentti sai sen katsahtamaan tarkemmin kärryjen suuntaan. ....rikkoa pyörä? Oikestaan... sehän kuulosti jopa aika hyvältä idealta, siinä muutama hiisi sitten tuskin liikuttelisi painavaa häkkyrää tuskin enää minnekään. Mutta... kuinka raskaan pyörän saisi rikki tai pysähtymään? Tai miten pääsisi edes tarpeeksi lähelle yrittääkseen? Hmm. Ehkä tämä olisi ainakin ajatus ellei hiisiä itseään onnistuisi saamaan pois pelistä. Mies selvästi suunnitteli yrittävänsä tätä päätellen siitä kuinka tämä äkkiä työnsi miekkansa pois ja korvasi tämän maasta poimimallaan veitsellä. Keppiään rauhattomasti sormeillut Spyro katsahti tätä hieman yllättyneenä mutta tajusi pian mitä tämä kaavaili miehen punnitessa kapinetta kädessään kuin heittoa arvioiden, ennen kuin kääntyi pojan puoleen kehottaen pysymään sivummassa. Ei ainakaan turhia kuolemia? Purppuratukka rypisti jälleen hieman kulmiaan ja kirskautti hampaitaan vaikka Andrei korjasikin sanojaan hieman parempaan muotoon pitämättä selvästikään ajattuksesta, kunnes nyökkäsi kuitenkin hieman näyttäen taas hieman turhautuneelta. Äh, ei kai tässä muukaan auttanut... hänellä ei ollut muutenkaan aavistustakaan mitä tehdä, mutta ainakin täytyisi pitää silmänsä auki. Kuka tiesi, ehkä jossain vaiheessa aukenisi tilaisuus vaikka huitaista jälleen harhautunutta hiittä tai jotain. Kieltämättä se oli ollut Spyrolle melkoinen yllätys mutta tämä oli näyttänyt ainakin toimivan... ehkä sen voisi tehdä uudestaankin. Ei sillä, että nulikka olisi kuitenkaan odottanut tulevaa mitenkään suurella innolla.
Kasvoilla kävi jälleen pieni epävarma irve toisen jo sännätessä eteenpäin kohti loimuavaa kokkoa, epäröivän pojan kuitenkin seuratessa pienen viiveen jälkeen. Kuin esimerkkiä seuraten käsi nousi kohti vyöllä orpona riippuvaa veitsentapaista kunnes nulikka kuitenkin epäröi. Sen sijaan se hidastikin menoaan hoksatessaan maassa kellottavan pettävän viattoman näköisen, kämmenen kokoisen kivenmurikan jonka nappasi mukaansa suunnaten sitten tätä kädessään punniten askelensa kohti hiisiä, joilla ilmeisesti alkoi juuri välähtää että niitä kohti oli juuri rynnistämässä joku. Poika töksäytti kirouksen saavuttaessaan Andreita otusten innostuessa viskomaan palavaa rojua vaihteeksi tätä kohti pakottaen miehen hidastamaan ja muuttamaan suuntaa. Spyro seurasi perässä varovaisena mutta selvästikään viskottua tavaraa erityisemmin kavahtamatta, astui sivuun liekehtivän puunpalan tieltä ja sihdaten sitten lähemmäs päästyään äkkiä nappaamansa murikan kohti lähimmän hiiden turpeaa kalloa. Hiidet olivat suuripäisiä ja hitaita taakkansa kanssa... hitto, jos hän onnistui melkein osumaan oravaankin, niin ehkä tämä rumilus olisi vielä parempi maalitaulu! Saisipahan maistaa hieman omaa lääkettään, kipeä pääkoppa sekä vihlovat kylkiluut ainakin vaativat kostoa... ja ehkä tämä myös harhautuisi hätyyttämästä Andreita hetkeksi, mikä olisi myös hyvä bonus. Tuntui hölmöltä tai ei, ehkä nyt edes otusten härnäys jollain ohimennen olisi hyödyllisempää kuin vain ympäriinsä juoksentelu.
|
|
|
Post by submarine on May 4, 2013 16:56:02 GMT 3
Andrei haki paikkaa, väistellessään samalla viskottuja soihduntapaisia ja muuta puurojua minkä pystyi. Kaikeksi onneksi hiidet eivät olleet todellakaan mitään parhaita mahdollisia heittäjiä, ja suurin osa niiden viskomasta rojusta jäi auttamattomasti liian lyhyeksi tai meni nyt vain reilusti sivuun. Siitä huolimatta hän piti etäisyyttä, kiertäen liekehtiviä kärryjä ympäri veitsi valmiina. Eh, taisi olla melkoinen onnenkantamoinen että mirstään ei tuntunut puskevan lisää hiisiä mukaan hässäkään, mutta otukset olivat hieman liian terävällä ja ahkeralla päällä päästääkseen häntä mihinkään kunnolliseen heittoasemaan. Mies liukasteli parhaansa mukaan sekasortoisella kadulla, ollen vähällä kaatua johonkin epäonniseen, jonka jalat eivät olleet ehtineet kantaa tätä turvaan hiisiltä. Järkyttävä sivuhuomio, mutta sellainen jonka pohtimiseen ei juuti nyt ollut aikaa. No, jos tätä jatkaisi tarpeeksi kauan, kukaties kärryt palaisivat itsekseen maan tasalle... Äkkiä kuitenkin jokin sai hiidet herpaantumaan - tai siis ainakin yhden niistä. Muut jäivät tuijottamaan äkkiä tuskaisasti rääkäissyttä otusta melkeinpä yhtä yllättyneenä kuin Andreikin. Yksi hiisistä kellotti nyt maassa ehdottoman tiedottomana ja mahdottoman hengettömänäkin. Syykin taisi selvitä varsin nopeasti, kun otettiin huomioon melkoinen lommo sen isossa kallossa, ja maassa edelleen vinhasti pyörivä kivi - ja Spyro aavistuksen kauempana. Poika olikin osoittanut äkkiä melkoista aloitekykyä, pakko myöntää.
Hetkisen seurasi joskin tyrmistynyttä tuijottelua suunnalta jos toiseltakin, kun hiidet tihrustivat "ei se noin voi tehä!" -sävyyn julkeaa nulikkaa, ja Andrei lähinnä koko tilannetta yleisesti. Se kuitenkin rikkoutui varsin nopeasti, kun suuri, ruma ja äänekäs johtohiisi heilautti uudemman kerran ruoskaansa, kiljuen nyt raivosta. Kaipa se hiisikieltä ängersi rääkynänsä seassa, mutta käsittämättömyydestä huolimattakin viesti taisi olla varsin selvä; Spyroa osoiteltiin murhanhimoisesti ja ruoska kävi taas. Palavan puusälän viskominen alkoi taas, mutta nyt sillä tähdättiin vain ja ainoastaan julkeaa, armottoman julkeaa nulikkaa joka oli uskaltanut mennä pilaamaan kaiken jännän. Terävät neulamaiset hampaat louskittivat ja lupaukset (tai uhkaukset) kauheasta, epäinhimillisestä kuolemasta kaikuivat - tai ainakin niin oli hyvä olettaa vihamielisestä mokelluksesta päätellen. Äkillinen käänne oli eittämättä ikävä Spyrolle, ja vaikka Andrei olisikin paljon mieluummin rynnännyt auttamaan tätä, taisi kuitenkin olla niin että parempaa paikkaa ei tulisi. Hiidet olivat nyt kokonaan unohtaneet hänet ainakin hetkiseksi yrittäessään paiskoa poikaa soihduilla minkä pystyivät, ja hän oli melkeinpä niiden selustassa. Veitsi pyörähti kertaalleen ympäri hänen käsissään hermustuneesti. Suuri johtohiisi seistä nökötti yhtä loistavana maalitauluna paikoillaan äkseeraamassa kaikkea. Hän haki parhaan mahdollisen paikan sekaiselta aukealta pirullisten otusten takaa, ja heitti. Veiti suhahti ilman halki...
Ja hiisi rääkäisi. Paha kyllä se ei ollut kuolinkorinaa, vaan tyrmistynyttä tuskanhuutoa. Takaraivoon oli tähdätty, mutta nähtävästi olkapäitä saatiin. Andrei puri turhautuneesti sihahtaen hammasta, kun otus ei mukavasti kaatunutkaan kuolleena maahan, vaan teutaroi tuskissaan olkaansa puristaen ympäriinsä. Se rääkyi vuoron kirouksentapaisia ja vuoroin tuskanhuutoja, ja taisipa joukossa olla muutama avunpyyntökin. Mutta jos moinen nyt ei varsinaisesti vielä ollutkaan surmannut mitään, iski se kyllä reilusti hämminkiä hiisiin. Nyt ne unohtivat puolestaan penikan paiskomisenkin, ja jäivät tuijottamaan pienet kekälesilmät sirrillään käskyttäjänsä äkillistä riehuntaa. Yksi niistä päästi kokeilevan räkätyksenkin, kaiketi koska tuska ja kärsimys nyt tuntuivat olevan näiden otusten suurinta riemua. Ja sitten hämmennys kääntyi äkkiä täydelliseksi sekasorroksi, kun suuri ja vihainen koira loikkasi hiisilaumaan, kiskoen yhden niistä maahan ja saaden muut loikkimaan kauemmas. Felix oli selvästi löytänyt myös oman paikkansa käydä toimeen, eikä Andrei oikeastaan edes keksinyt parempaa mahdollista. Siinä määrin että hän vetäisi itsekin miekkansa esiin, päästi jonkinlaisen epämääräisen sotahuudon tapaisen ja rynnisti kohti suurta, äkkiä teutarointinsa hämmingissä unohtunutta johtajahiittä. "Sitä pilataan reekele hyvien ihmisten juhlia täällä! Ei enää! Se on loppu nyt!" mies karjaisi mennessään. Alun kauhun ja järkytyksen (ja muutaman surmatun hiiden) jälkeen hän oli löytänyt hieman raivoakin itsestään. Pirun otukset luulivat voivansa tehdä aivan mitä tahansa!
Samaan aikaan varsin lähellä, mutta melkeinpä kaikkien huomion ulkopuolella, kihisi kostoa myös jokin muu. Jos tarkkoja oltiin, se oli pieni, isopäinen ja vihreä, ja sillä oli kallossaan ruma lommo. Spyron alun perin kivittämä hiisi jakoi selvästi muiden närkästyksen koko julkeaan yllätyshyökkäykseen, tosin sillä erotuksella ettei varsinaisesti tajunnut enää ympärillä tapahtuvasta edes niin paljoa, että olisi tajunnut yleisen huomion kiinnittyneen johonkin muuhun. Sen sijaan se näki sumeissa, pienissä ja vihan täyttämissä silmissään enää vain yhden asian: räikeän, violetin väriläikän jonka alapuolelta tiesi löytyvän myös sen hirtettävän nulikan joka oli menynt sille näin tekemään. Ja ajoipa otusta sitten vain pyhä raivo taikka jokin muu, lähti se kuitenkin raahautumaan kohti penikkaa maata pitkin, kiskoen itseään eteenpäin ja rääkyen kuolemaa minkä pystyi. Totta puhuen se ei ollut kovinkaan paljoa, mutta murhanhimoa kyllä löytyi selvästi yhä...
|
|
|
Post by spyrre on May 4, 2013 20:50:47 GMT 3
Kuinka ollakaan, mahdollisista epäilyksistä huolimatta jokseenkin spontaani kokeilu osoittikin että kivenmurikka toimi yllättäen hiidenkuvatuksiin ainakin lähes yhtä hyvin kuin kepillä huitaisukin. Yksi Andreita soihduilla pommittaneista hiisistä kaatuikin äkkiä messevän kopsahduksen keralla kiven kimmotessa otuksesta pyörimään viattomasti pitkin mukulakivistä pihaa, mikä aiheutti äkillisen hämmingin niin pikkuhirviöiden kuin hyökkääjienkin sekaan. Syyllinen kaikkeen, vieläkin jännittynyt heiton jäljiltä, räpäytti itsekin silmiään yllättyneenä aikaansaannokselleen tämän oikeastaan odotettua ilmeisesti lähinnä päätään puristavaa entistä vihaisempaa hiittä, kunnes huomasi melkoisen määrän varsin tyrmistyneitä punaisia silmiä kääntyvän suuntaansa. Moinen huomio sai Spyron epäröimään aavistuksen kunnes se tajusi kaikkien vihernahkojen huomion kääntyneen puoleensa varsin näreissään. Tämähän... oli oikeastaan toiminut paremmin kuin hän oli odottanut? Ainakin siinä mielessä että otukset olivat nyt unohtaneet Andrein hetkeksi tykkänään ja näiden huomio kiinnittyi nyt johonkin aivan muuhun kuin raskaan rovion eteenpäin kiskomiseen. Tosin, tämä eittämättä tarkoitti ikävä kyllä juuri sitä, että otukset hinkuivat nyt nimenomaan juuri hänen päätään seipään nokkaan.
Hiidet eivät selvästikään arvostaneet tippaakaan sitä että joku käytti niiden omaa taktiikkaa hyväkseen niitä vastaan ja äkkiä ilma olikin täynnä raivokasta rääkynää, hiisikirouksia ja lentävää palavaa puutavaraa, tällä kertaa häiritsemään tulleen nulikan suuntaan. Purppuratukan kurkusta karkasi pieni, epämääräinen "oho" tämän hypähtäessä kauemmas ohitse kieppuvasta liekehtivästä puunpalasesta nulikan ottaessa sitten kiireesti etäisyyttä raivostuneisiin otuksiin. Sattumanvaraiset puunpalat eivät olleet niitä kaikkein parhaiten lentäviä heitettäviä, mutta näitä oli sentään runsaasti jokaisen kynnelle kykenevän hiiden viskoessa minkä ehtivät ja laihalla nulikalla oli hetken aikaa täysi työ väistellä näitä pyrkiessään kauemmas. Oikeastaan yksi kalikka suhahti ohitse niin läheltä että liekit nuolaisivat uhkaavasti käryttäen paksua, nuhruista viitankangasta mutta tuskanälähdyksen sijasta poika ei edes tuntunut huomaavan kompuroidessaan hiisien ulottumattomiin. Ja otukset eivät voineet varsinaisesti lähteä peräänkään hylkäämättä liekehtivää kärryään, mikä tuntui tökkivän näitä kahta kauheammin kun nämä tajusivat kohteen paenneen soihdunkantaman ulkopuolelle. Todetessaan että viskatut puunpalat alkoivaat kimmahdella kadusta hänen takanaan Spyro hidasti ja pyörähti ympäri tarkastamaan tilannetta, oikeastaan pienen vahingoniloisen hymynpuolikkaan kareillessa suupielessä tilanteen uhkaavuudesta huolimatta. Johan otuksilla olikin nyt aivan eri ääni kellossa kun kivet lensivätkin paremmin näiden omaan suuntaan kuin näiden summanmutikassa tempomat puunpalat hänen. Oikeastaan... ehkä niitä löytyisikin lisää. Pikainen vilkaisu paljastikin Andrein jo hivuttautuneen lähes johtohiiden tuntumaan, parasta pyrkiä pitämään hiisien huomio itsessään eikä mennä liian kauaksi.
"Siinäs yritätte" poika napautti etsiskellen maasta uutta kiveä hiisijoukon suureksi raivostukseksi, kunnes taustalta äkkiä kajahtikin huomattavasti kovempi ja tuskaisempi rääkäisy. Spyro hätkähti ja kääntyi katsomaan myös hiisien joutuessa jälleen melkoiseen hämminkiin kun äänen lähteeksi paljastui äkkiä suurin, ruoskaa heiluttanut hiisi. Andrei oli selvästi viimein saanut otuksen tähtäimeensä, mutta ikävä kyllä tämä teutaroi vielä elossa pitäen kahta kaameampaa mekkalaa. Nyt vaikutti viimein jopa siltä että muilla hiisillä ei ollut hetkeen hajuakaan mitä tehdä seuraavaksi. Yksi yritti jälleen räkättämistä mutta vaimeni joko tajuten ettei päähiidelle nauraminen kenties ollut se kaikkein fiksuin asia tehdä... tai sitten tämä johtui vain yksinkertaisesti Felixistä, joka yhtäkkiä syöksähti raivokkaasti repien näiden keskelle ajaen koko kärryä kiskoneen joukon pakosalle... lukuunottamatta sitä yhtä onnetonta, jonka koira oli napannut leukoihinsa. No.... hiisiä pinkoi nyt jälleen kaoottisesti kaikkialla, mutta ainakin rovio oli toistaiseksi pysähtynyt. Spyro vilkaisi kiireesti ympärille ennen kuin jäi seuraamaan varuillaan rovion luota hajaantuvia hiisiä katseellaan puristaen jälleen keppiä käsissään. Andrei näkyi syöksyneen jo miekkansa kanssa haavoittuneen suuremman hiiden kimppuun eivätkä pienemmät ainakaan vielä näyttäneet osoittavan tajua mennä avuksi kun keskellä riehui vihainen koira, mutta ehkä sekin oli vain ajan kysymys. Eh, pitäisi kai mennä ja katsoa josko onnistuisi huitaisemaan jotain ennen kuin hiidet kokoaisivat jälleen rivinsä... tosin, ennen kuin poika ehti toteuttaa ajatuksiaan näkyi joku muu jo napanneen hänet silmätikukseen.
Purppuratukka ei heti edes hoksannut kärryjen luona retkottavan hiiden olevan vielä elävien kirjoissa ennen kuin huomasi äkkiä otuksen lähteneen liikkeelle. Hiisi rääkyi, korisi ja kirosi lähes ryömiessään murhanhimoisesti kohti roskan, moskan ja osittain vieläkin palavien puunpalojen kansoittamaa katua, mutta moinen pikkuseikka ei ilmeisesti vähentänyt otuksen raivoa tippaakaan. Tavallaan moinen motivaatio silkkaan murhaan oli jokseenkin kylmäävää, vaikka näky sinänsä oli melkein jopa hieman... surkea. Spyro astahti puolikkaan askelen kauemmas tuijottaen epätietoisena hitaasti mutta määrätietoisesti kimppuun pyrkivää hiittä kunnes rypisti kulmiaan. Kirotut otukset olivat rynnänneet rikkomaan paikat, yrittäneet polttaa kaiken ja nyt vieläkin se pirulainen yritti päälle vaikkeivat jalatkaan enää kantaneet? Mikä hitto näiden pirujen ongelma oli?! Otus olisi oikeastaan varmaan pitänyt teilata ketoon siihen paikkaan, vaikka tämän säälittävä (vaikkakin raivokas) olemus saikin pojan kahden vaiheille. Ei kai se ollut oikein vain... huitaista jotain joka ei pysynyt enää jaloillaankaan... mutta toisaalta, otus ei selvästikään olisi epäröinyt tehdä niin kenelle hyvänsä toiselle eikä tämä ollut nyt ainoa hiisi mahdollisesti pyrkimässä kimppuun vaikka Andrei ja Felix tekivätkin parhaansa harventaakseen näiden kantaa parhaillaan. "Hitto, te ette sitten osaa lopettaa!" poika töksäytti turhautuneena, murahti sitten synkästi hakien parempaa otetta sauvastaan ja astahti lähemmäs tempaistakseen lopulta olan takaa uudestaan otuksen kalloon varmistaakseen ettei tämä tekisi enää yhtään mitään, jos se hänestä oli kiinni. No, kaipa se olisi jälleen ainakin yksi otus vähemmän... koska jäljellä olevat taisivat alkaa hiljakseen jälleen päästä hieman kärryille mitä oikeastaan tapahtuikaan. Hitto, toivottavasti Andrei oli jo ehtinyt saamaan suurimman otuksen nurin ennen kuin pienempiä ilmaantuisi vielä lisää, hän ei ollut varsinaisesti ehtinyt kaiken keskellä ehtinyt seurata hirveän tarkkaan mitä tapahtui.
|
|
|
Post by submarine on May 7, 2013 12:53:57 GMT 3
Andrei sai varsin nopeasti huomata, että vaikka rumalta, isolta hiideltä törröttikin tikari olasta, oli se siitä huolimatta kaikkea muuta kuin valmis antamaan periksi. Hän säntäsi sitä kohti miekka tanassa kaiken kaaoksen keskellä, aikomatta antaa otukselle aikaa toeta hämmingistä - tai edes haavastaan. Isku oli vahva ja varma, paljon varmempi kuin aikaisemmat, mutta miehen yllätykseksi hän ei tuntenutkaan osuman nykäisyä kädessään, vaan enemmänkin jonkinlaisen... vastahakoisuuden. Lyhyt miekka kyllä osui hiiden isoon päähän, siitä ei epäilystäkään, mutta leikkaamisen sijaan se vain... sai sen horjahtamaan kuin hän olisi huitonut rumaa otusta kengällä eikä suinkaan miekalla. Ainoa jälki oli tuskin silmällä erotettava, punertava naarmu. Ehhh, veitsi oli kyllä uponnut siihen mutta... miekka ei? Andrein tuijottaessa jokseenkin hämmentyneenä hiittä joka ei selvästikään ollut aikeissa kuolla vaikka sitä takaraivoon miekalla lyötiinkin, kompuroi ruma otus puoliksi tuskaisesti, puoliksi raivokkaasti ympäri, kääntyen tihrustamaan murhanhimoisesti kimppuunsa käynyttä, julkeaa ihmistä. Raivostuneesti se nykäisi alunperin hiideltä varastetun veitsen irti olastaan, paiskaten sen maahan. Toisin kuin olisi aluksi voinut luulla, oli otus selvästikin huomattavasti paremmassa kunnossa kuin miltä näytti. Vaikka ruoska olikin pudonnut maahan. Ympärillä sen käskyttämän muut hiidet tosin hajaantuivat hämmingissä kun Felix iski keskelle ja julkea purppurapäinen nulikka kauempana jatkoi häiritsemistään. Isoa hiittä se ei tosin millään tavoin tuntunut kiinnostavan. Ei enää, sen silmissä paloi murha...
Andrei tuijotti kammottavaa otusta vieläkin empineen hämmentyneesti - siinä määrin, että oli vähällä olla huomaamatta, kuinka hiisi äkkiä tarrasi kaulassaan roikkuvaan, punakiviseen koruun rumien ja törkyisten hammasamulettien ja sekalaisten killuttimien joukossa. Se huusi jotakin käsittämätöntä, ja äkkiä sen tarranneiden sormien välistä kävi vihainen välähdys. Kyse taisi ehdottomasti olla enemmän vaistosta kuin mistään varsinaisesta ajattelusta, mutta siitä huolimattakin Andrei syöksähti äkkiä palavien kärryjen taakse suojaan. Kun joku huusi jotain epämääräistä ja väläytteli punaisia valoja, oli parempi pysyä poissa tieltä. Senhän nyt sanoi järkikin. Vaisto taisi osoittautua oikeaksi hetkeä myöhemmin, kun jo valmiiksi liekehtiviä kärryjä vasten iskeytyi äkkiä hirmuinen lieska. Hiiden suunnasta, kuinka muuten. Ja ennen kuin mies ehti edes varsinaisesti tajuta koko tapausta, kuului pirullisen otuksen suunnalta ilman haukkomista kuulostavaa pihinää, ja sitten uusi lieska. Mitä reekelettä, milloin hiidet olivat oppineet sylkemään tulta? Tai temppuilemaan ties millä taikuudella? Joka tapauksessa Andrei sai syytä pistää jalkoihinsa liikettä, kun rääkyvä otus äkkiä loikkasikin kärryjen takaa samalle puolelle, alkaen taas kiskoa ilmaa kitusiinsa. Ja totta se oli, se tosiaan syöksi tulta. Hän ehti vain hädin tuskin pois tieltä, varmana siitä että ainakin kengänpohjat olivat mustuneet ja pahasti. "Mitä reekelettä!? Kenen oikeudella!?" mies protestoi pitäessään kiirettä ja vipinää.
Toisaalla toinenkin vihamielinen hiisi havitteli itselleen uhria, joskin se taisi olla huomattavasti vähemmän vakuuttava uhka. Spyron vastalauseista huolimattakin kivitetty hiisi kiskoi yhä itseään eteenpäin maata pitkin, selvästikin vihamielisenä. Paremman puutteessa se louskutti hampaitaankin, ilmeisesti aikoen järsiä penikkaa koipeen jos ei muuta voisi. Järkeä kivi ei tosin ainakaan ollut siihen iskenyt, sillä vaikka ihmisnulikka kohottikin uhkaavasti keppiään, ei se tuntunut välittävän hiukkaakaan. Kunhan rääkyä kurlutti vain omaa, vihamielistä vastaustaan siihen. Noh, tyhmyydestä sakotettiin, eikä otuksella loppujen lopuksi ollut juurikaan vastaanpanemista, kun sitä kopautettiin uudemman kerran. Tällä kertaa se taisi tosin jäädä oikeasti liikkumattomaksi maahan. Ainakin kaksi lommoa kallossa teki siitä paljon todennäköisempää kuin vain yksi. Ainakin jollain logiikalla? Ikävä kyllä yksi ainoa puolihalvaantunut hiisi ei tainnut olla Spyron ainoa ongelma. Felixin käydessä taas varsin vakuuttavaan vastarintaan alkoivat loput hiidet alkujärkytyksensä jälkeen harkita selvästikin jossain muualla olemista juuri nyt. Ja perinteisellä hiisilogiikalla se selvästikin tarkoitti, että oli parasta siirtyä nahistelemaan jonkin muun, vähemmän ikävännäköisen otuksen kanssa. Ja ilmiselvästi kahdelle niistä se tarkoitti jo paljon nyreyttä päälleen kerännyttä penikkaa.
Rääkyen kaksi epätoivoisesti ja turhaan isoa koiraa lajitoverinsa kimpusta hätistellyttä hiittä päätti äkkiä jättää yrityksen sikseen, ja ryntäsikin kohti juuri asiansa viimeistellyttä purppurapäistä poikaa kohti. Ne puristivat kumpikin kummassakin kädessään palavia soihtuja, ja toliteeman mukaisesti olivat myös sutanneet naamansa tuhkalla ja hiilellä ilmeisesti sotamaalauksien tapaisiin. Otuksen tulivat varsin vauhdilla ja kävivät Spyroa päin. Ne tosin eivät varsinaisesti yrittäneet mätkiä tätä soihduillaan kuin nuijilla, vaan pienten, isopäisten ja ruipeloiden hirvitysten tarkoitus oli selvästikin hyödyntää tulta kun sitä nyt kerran oli. Ne enemmänkin vain yrittivät piirittää tätä, tökkien soihduillaan minkä pystyivät yrityksenään sytyttää koko nulikka tuleen kertaheitolla. Koska olihan nyt selvästi, ainakin hiljalleen alkujärkytyksestä toipuvien otusten voitonriemuisen sadistisista rääkäisyistä päätellen, siistiä tanssia nyt hieman hengiltä palavan ympärillä... toisaalta, samaa mieltä oli ilmeisesti myös kauempana yhä tulta kitusistaan sylkevä, rääkyvä ja Andreita palavan kärryn ympäri jahtaavakin hiisipomo.
|
|
|
Post by spyrre on May 7, 2013 17:32:03 GMT 3
Pakko kai se oli viimein alkaa uskoa että jokseenkin ruipeloillakin käsivarsilla ei ollut kovinkaan suuria vaikeuksia huitaista maassa möyrivää hiittä kepillä varsin tyydyttävästi, kun jo kolmas yritys todisti tempun toimivan vieläkin samalla tavalla. Vaikka ei lopulta tuntenut oloaan kovinkaan urheaksi tehdessään niin Spyro tähtäsi iskun kohti ryömivän, jo kivityksestä tuohtuneen hiiden pääkoppaan, mikä hiljensikin otuksen murhanhimoisen kurlutuksen mäjähdyksen keralla. Tuntemus ei ollut erityisen miellyttävä ja poika irvisti itsekseen, tökäten kuitenkin vielä epäluuloisena lommopäistä hiittä varmistaakseen ettei tämä varmasti enää nousisi kunnes perääntyi ja käänsi huomionsa varuillaan Felixin pakoon ajamiin, nyt ympäriinsä vipeltäviin otuksiin joista osa yritti epätoivoisesti hätistää suurta vihaista koiraa kimpustaan. Suurin pomohiisi taisi tosin ikävä kyllä olla vielä jaloillaan vaikkakin haavoittunut raivoisasta tuskallisesta rääkymisestä päätellen Andrein pyrkiessä ilmeisesti viimeistelemään hommansa miekallaan. No, ainakin liikkuva rovio oli viimein pysäytetty ja hiidet ajettu kuka minnekin eikä ainakaan yksikään näistä ollut tajunnut vielä mennä päällikkönsä avuksi, joten kaipa tämäkin olisi pian poissa pelistä. Nulikka soi henkäistä aavistuksen verran helpotuksesta ja ottikin jo varovaisen askelen kohti koiraa sekä Andreita mutta jännittyi äkkiä paikoilleen kesken liikkeen jääden tuijottamaan tyrmistyneenä eteensä. Jotain oli nyt pahasti vialla. Andrei sivalsi kohti hiittä mutta yllättäen otus ei kaatunut vaikka horjahtikin... ja sitten erottui välähdys punaista, entistä vihamielisemmän rääkymisen säestämänä. Pojan varsin häkeltyneen katseen edessä mies äkkiä säntäsi kärryn takaa pakoon kuin tyhjästä iskevää rätisevää lieskaa, jonka lähdekin paljastui pian raivokkaan tulta syöksevän hiiden hyökätessä perässä hönkien järjen vastaisesti lisää tulta pakenijan perään. Ehh...? Hetkinen nyt..? Eihän.... niiden pitäisi noin tehdä?!
Spyro selvästi allekirjoitti Andrein tyrmistyksen tätä käännettä kohtaan mutta havahtui pian tämän hätäiseen protestiin tajuten että mitä sitten ikinä olikaan tapahtunut otus täytyisi pysäyttää pian jotenkin ennen kuin mies päätyisi kunnolla tuli-linjalle. Jotenkin? Poika vilkaisi jo kiroten ympärilleen astahtaen sitten edemmäs etsiskellen mitä hyvänsä mistä nyt olisi apua tähän hätään, mutta ennen kuin se ehti päättää olisiko tulta hönkiväänkin hiiteen pitänyt yrittää kaikesta huolimatta kivitystä taikka keppiä kuten muihinkin katkaisi moiset aikeet tämän kaksi pienempää lajitoveria jotka olivat ilmeisesti kyllästyneet terävähampaisen, suuren koiran puremiin. Otuksien rynnistäessä äkkiä jostain rääkyen ja huitoen poika kavahti yllättyneesti älähtäen taaemmas huitaisten hätäisesti näiden suuntaan kepillään, tosin tällä kertaa moinen ei ikävä kyllä tullut pirulaisille yllätyksenä ja hätiköity isku viisti ainoastaan ilmaa käkättävien hiisien väistäessä helposti ja tunkiessa sitten hanakasti kimppuun kumpikin eri suunnalta hosuen vaihteeksi veitsiensä sijasta... liekehtivillä soihduilla? Silmiään räpyttelevä nulikka perääntyi vastahankaisesti tajutessaan pikkuhirviöiden yrittävän piirittää hänet vilkuillen silti huolissaan henkensä edestä pakenevan Andrein suuntaan näyttämättä lopulta niin kauhistuneelta kahdesta ympärillä soihduin hosuvasta hiidestä kuin olisi voinut odottaa vaikka olikin ymmärrettävän haluton päästämään näitä kovinkaan lähelle. "Hitto sentään...! Pois siitä!" Se ärähti jo melko ärhäkästi yrittäen ajaa toisen suorastaan härnäävästi tökkivän otuksen kauemmas huitaisemalla tätä kohti mutta hiisi väisti jälleen turhauttavan vikkelästi saaden nulikan horjahtamaan. Tämä pieni herpaantuminen tosin soi toiselle hiidelle varsin mainion tilaisuuden tuppautua lähemmäs, ja äkkiä poika saikin tuntea suorastaan riemukkaasti päin tuupatun leimuavan soihdun kyljessään. Viitan paksu, nuhjuinen kangas mustui ja kärysi liekkien pyrkiessä tarttumaan vaatteeseen, mutta hiisien luultavaksi pettymykseksi pojan kurkusta kumpusi yllättäen huutojen sijasta suorastaan ärsyyntynyt ärähdys. Purppuratukka pyörähti hurjistuneena kuin härnätty koira kohti härkkinyttä hiittä tarraten tällä kertaa edes empimättä tämän ojentelemaan liekehtivään puunkappaleeseen tempaistakseen sen otuksen kädestä. Jos otus itse ei ollutkaan tätä moiseen käyttänyt hermostunut nulikka näki varsin hyvänä vaihtoehtona tempaista kapineella omistajaansa päin näköä kuin millä hyvänsä puupalikalla... riippumatta siitä pikkuseikasta että kapula teki parhaillaan parhaansa sytyttääkseen hänen hihansa palamaan. Muuta rätisevät liekit eivät sitten oikeastaan näyttäneetkään saavan aikaan kalpeahkolla iholla, lukuunottamatta melkoista tunteiden kuumenemista. Hitto sentään, taustalla riehui liekkejä syöksevä hiidenkuvatus aivan Andrein kintereillä ja nämä pirulaiset vain tunkivat tielle tökkimään! Eihän tällaiseen nyt ollut aikaa!
|
|