|
Post by submarine on Apr 11, 2013 13:26:15 GMT 3
Demetrios jakoi Spyroksi itsensä esittelemän pojan kanssa kädenpuristuksen, joka taisi paljastaa yhdelle jos toisellekin molemminpuolista, yleisluontoista hämeliäisyyttä ja sen sellaista. Jos ei muuta, niin ainakin se taisi hieman helpottaa tunnelmaa; jaettu sosiaalinen tönkköys oli heti pienempi sosiaalinen tönkköys. Tai jotakin sellaista. Ainakin se sai miehen huokaisemaan ja hymähtämään toisen sanoille aavistuksen vapaammin. "Niin no. Sellaisiahan ne kissat, menevät minne mielivät", druidi tokaisi, nojaten sauvaansa aavistuksen painavammin. "Mutta ainakin se on pieni. Ehh, vakuutan, täysikasvuisen tiikerin suostutteleminen yhtään mihinkään on huomattavasti hankalampaa", lisättiin kuitenkin ehkä jopa aavistuksen kevyempään sävyyn. Kukaties sitä olisi voinut pitää jopa jonkinlaisena... jutusteluna? Spyro tiedusteli taas kissan (Kissan?) kanssa jutustelusta, saaden Demetrioksen kohottamaan aavistuksen verran kulmiaan ja kallistamaan päätään. "Mmh. Se on druidijuttuja", hän lopulta muotoili asian hiukkasen vaivautuneesti. "Sanottakoon nyt vaikka, että kun on tarpeeksi kauan ollut tekemisissä näiden asioiden kanssa, alkaa... ymmärtää tiettyjä juttuja. Asioista. Ei se lopulta vaadi kuin kuuntelemista oikein korvin", hän selitti, nyökäten nyreän valkoisen eläimen suuntaan, ennen kuin vilkaisi jonnekin sivulleen ja päästi mietiskeleväisen äänen. "Vaikka lopulta, suurimman osan ajasta on parempi luottaa tuntumaan kuin korviinsa", lisättiin jokseenkin mystisesti ja enempää selittämättä.
Ohimennen Demetrios tuli katselleeksi hieman ympärilleen, melkein kuin etsien jotakin katseellaan. Vanhan Valon ympäristössä sitä jotakin ei ainakaan nähtävästi ollut, joten katse käväisi myös kylän suunnassa. Ei sielläkään. "Mmh. Jos totta puhutaan, en tullut tänne vain palauttamaan tuota", hän totesi, vilkaisten Kissaan jota selvästi nyt nyppi äänestä päätellen muutenkin. Tai sitten se ei hiukkaakaan arvostanut moista. "Olen varma että se olisi osannut itsekin tänne saatuaan nyt vähän syytä olla hortoilematta yksin. Ehm, minun piti oikeastaan tavata joku täällä. Lupasin tulla seuraksi tuonne juhliin. Hänelle nämä asiat ovat hieman... hankalia. Tuota noin... oletko sattunut näkemään täällä muita? Ehkä hän lähti jo johonkin..." kysyttiin sitten, vilkaisten Spyroon hieman tarkemmin. "Miksi oikeastaan seisoskelet täällä?" seurasi sitten hieman suorempi kysymys. Sävystä päätellen kyseessä ei tosin ollut mikään varsinainen kuulustelu vaan enemmänkin pelkkää uteliaisuutta. "Luulisi, että nuo juhlat kiinnostavat enemmän sinun ikäisiäsi kuin tämä vanha kivikasa, eh?" Druidi kallisti päätään ja jäi tutkailemaan keskenkasvuista jopa jossain määrin kiinnostuneesti.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 11, 2013 18:36:49 GMT 3
Johtui se sitten nulikan helposti harhautuvasta mielenlaadusta taikka jostain muusta, mutta kun tilanne selvisi hieman, Kissalla ei ollut hätää eikä kukaan härkkinyt tai nauranut hänelle poika tuntui lopulta rauhoittuvan varsin pian suurimmasta tuohtumuksestaan. Se tuntui kuitenkin olevan vielä enemmän tai vähemmän hämillään joistain asioista, mutta tämä sentään aiheutti jo enemmän uteliaammanpuoleisia päänkallistuksia kuin epäluuloista kyräilyä vaikka tämä silmäili vieläkin niin koiraa kuin tämän partaisaa seuralaista jokseenkin tutkivasti astuessaan lähemmäs tervehtimään. Kaipa asiaan lopulta auttoi melkoisesti sekin että Demetrioskin tuntui olevan hieman vaivautunut mutta suhtautui varsin rennosti kaikkeen vaikka oli nähnyt ohimennen häivähdyksen Spyron piilottelemasta epämääräisestä kuontalosta. Tämä ei ainakaan tuntunut hetkahtavan moisia pikkujuttuja suuntaan tai toiseen jos kritiikkiä räikeydestä ei laskettu... eh, ehkä selitys väristä oli sitten mennyt läpi yllättävän hyvin tai jotain? Oli miten oli, poika oli kuitenkin jokseenkin helpottunut kun asiaan ei tartuttu vaikka tilalle ilmaantuikin yhtä jos toistakin muuta ihmeteltävää.
Vaikka olikin vielä hetki sitten ollut varsin näreässä mielentilassa ilmeisistä syistä, poika tuntui unohtavan moisen varsin pian saadessaan muuta oleellisempaa ajateltavaa (vaikka kiusanhengen karkuun painelullakin oli varmasti vaikutuksensa) ja tämä katsahtikin miekkosta varsin uteliaana tämän todetessa ainakin tämän härkäpäisen kissayksilön olevan onneksi pieni, toisin kuin ilmeisesti hankalammat eläimet joiden kanssa tämä oli ollut tekemisissä. Oikeastaan vaikutti siltä ettei purppurapää ollut aivan varma mikä tämä mainittu "tiikeri" oli tai mihin tällaista olisi pitänyt suostutella saati miksi (vaikka joku iso eläin tämä kai silti oli?), mutta lopulta se ei ehtinyt kysyäkään kun hoksasi äkkiä muuta ihmeteltävää druidin repliikin jutustelevasta Kissasta upotessa perille hieman myöhässä. Moinen sai aikaan ilmeistä hämminkiä jolle mies tosin tuntui lähinnä kohottelevan kulmiaan kuin kyseessä olisi ollut hyvinkin itsestäänselvä juttu, vaikka soikin pari jokseenkin ympäripyöreää selityksen tapaista mitkä taisivat kuitenkin hämmentää enemmän kuin varsinaisesti valaista asioita. Ainakin tämä irrotti Spyrosta silmienräpäytyksen jos toisenkin pojan vilkaistessa skeptisesti ensin miestä koirineen ja sitten häivähdyksen levottomampana varsin äänekästä kissaeläintä. Druidijuttuja? Oliko tuollainen mahdollista, ottaa nyt tolkkua moisesta maukumisesta? Spyro ei tainnut olla aivan varma mitä toinen jälkimmäisellä lausahduksellaan tarkalleen tarkoitti, mutta nyökäytti lopulta hieman päätään asiaa punnittuaan, kai päätellen että oli lopulta kuullut paljon typerämpiäkin asioita tänään. Ja Kissasta kieltämättä oli usein varsin helppo huomata mitä otus oikein halusi, osasi varsinaisesti ottaa selkoa tämän sinnikkäästä maukumisesta tai ei. Kieltämättä poikaa epäilytti hieman kuinka tarkkaan mies oikein tarkoitti ymmärtävänsä tätä (ja mitä Kissa oli tarkkaanottaen tälle muka kertonut) vaikka tämän puheista saattoi kyllä ymmärtää tämän aivan keskustelleen otuksen kanssa, mutta... ehkä oli parasta olla kysymättä liian tarkkaan. Varmuuden vuoksi... vaikka tavallaan nulikan uteliaisuuskin nosti päätään skeptisyyden seasta. Mies ainakin tuntui olevan tosissaan, ja niin Kissa kuin tämän koirakin (joka tosin ei ollut kissa, mutta jos tämä osasi puhua tiikereillekin niin ehkä sitten koirillekin?) tuntuivat suhtautuvan tähän varsin hyvin kuin olisivat ymmärtäneet mistä oli kyse. Kai.
"Eh, no juu. Se kyllä pitää kauheaa meteliä välillä, niin että kyllä sen näkee jos se haluaa jotain, ja joskus muutenkin! Tajusit ihan sen kaiken maukumisenkin, vai? Puhutko vaan kissojen kanssa vai tuon koirankin? Jos se muuten väitti että olis muka nälkä, niin sitten se kyllä narutti. Se vei jo pöydästä kanaa aikaisemmin, näin sen!" Ilmoille pyrki jokseenkin rönsyilevä kysymystulva pojan ilmeisesti onnistuttua kiinnostumaan aiheesta (ja ehkä hieman innostumaankin, kaipa se oli jo selvää että se oli melkoisen kiintynyt kissaansa) tämän saadessa jälleen dramaattisen loukkaantuneen vilkaisun katilta ehkä viimeisen lauseensa johdosta tai muuten vain, kuka tiesi. Pian se kuitenkin laittoi merkille miehen jääneen silmäilemään ympärilleen kuin olisi etsinyt jotain mikä sai nulikan sentään vaikenemaan ja katsahtamaan toista kysyvästi, kunnes Demetrios ilmaisikin ettei Kissan kuskaaminen ollutkaan tämän ainoa motiivi kiivetä vanhalle majakalle saakka. "Eh, no. Olis se varmaan, on se aina ennenkin osannut tulla takaisin. Vaikka hyvä kun osuitte paikalle jos siellä oli niitä perhanan koiria" Spyro nyökäytti myötäilevästi mutta puuskahti hieman kaunaisesti selvästikään arvostamatta mainittujen hurttien käytöstä, kohauttaen kuitenkin kohta olkapäitään esitetylle kysymykselle ja vilkaisi itsekin esimerkkiä seuraten majakan edustaa ja ympäristöä hakevaan sävyyn. Haettua asiaa ei kuitenkaan tainnut löytyä niin raunion maastosta kuin kylänkään suunnalta jonne tämä vilkuili. Mies ilmeisesti odotti jotakuta? Eh, täällä? Ja mistä hankaluuksista tämä oikein puhui?
"Täälläkö? Ei kyllä ole näkyny, vaan mä ja se yksi urpo, mutta ei ketää--" poika aloitti pahoittelevasti, kunnes räpäytti silmiään tajutessaan jotain. ....eh, ei kai se äskeinen hiippari ollut se jota Demetrios haki? Nulikka rypisti hieman kulmiaan ja vilkaisi epämääräisesti suuntaan jonne Sullaksi haukuttu tapaus oli painellut hetki sitten. Eh, tämä oli kyllä selvästi tuntenut miehen tämän saapuessa, mutta.... jotenkin hän ei oikein uskonut että druidi puhui nyt tästä. Melkoisen ilmeisistä syistä. "....ehh. Eikun. Siis. No, oli täällä joku, mutta se... tuota, paineli karkuun kun näki sut. Ei se varmaan se ainakaan ollu. Ärsyttävä tyyppi!" Tämä selvensi hetken kuluttua jättäen kuitenkin pienet terveiset toimittamatta, jääden aavistuksen näreämpänä raaputtamaan takaraivoaan kun mokoma kiusanhenki palasi mieleen. Oli tämäkin kyllä ollut.... no, sen perusteella mitä hän oli tähän hätään nähnyt, nulikka oli varsin valmis päättämään hieman eri mittapuulla kuka lopulta olikaan se "hullu", jutusteli partaniekka kissoille tai ei. Varsin pian poika havahtui kutenkin miekkosen uuteen kysymykseen, nostaen huomionsa jostain kengistään takaisin tähän silmäten sitten majakanraunionkin suuntaan, vaikuttaen hieman yllättyneeltä (ja ehkä häivähdyksen syylliseltä) tiedustelusta. "Ehh? Mä? Tuota, olin jo siellä. Juhlissa siis. Tai siis tulin sieltä. Ajattelin, että... tuota... jos täältä olis löytyny jotain... jännää. Ehkä. Paitsi että en ehtiny katsoa kun se yksi hyökkäsi meuhkaamaan jostain haamuista ja sellasista. Ja... kaikkea tyhmää" Nulikka aloitti hieman välttelevästi, tosin viimeistellen repliikkinsä jälleen näreämmänsävyiseen töksäytykseen raaputtaen ohimennen kuitenkin vaivautuneena käsivarttaan. Eh, no, eipä ollut oikein tämäkään tutkimusretki mennä niin kuin hän oli kaavaillut, mutta.... no, ainakin kiusanhenki oli nyt mennyt ilkkumasta. Ohimennen poika puuskahti uudestaan, laskien sitten katseensa putsausoperaationsa viimeistelleeseen Kissaan joka oli viimeinkin suvainnut tallustella lähemmäs ja kumartui nostamaan otuksen syliinsä. "En usko että täällä edes on mitään sellasia. Se ei ollu edes uskaltanu mennä katsomaan!" Se lisäsi painokkaan paheksuvasti, vilkaisten jotenkin syyttävään sävyyn alempana rannalla häämöttävän mökinrähjän suuntaan kuin tämä olisi ollut syyllinen johonkin. Vaikka olihan mokoma kapine kieltämättä ainakin ikävää tuijoteltavaa jos ei muuta, murha-haamuja tai ei.
|
|
|
Post by submarine on Apr 12, 2013 13:30:39 GMT 3
Demetrios vilkaisi vielä ohimennen ympärilleen, mutta kohotti sitten aavistuksen kulmaansa, kun Spyro vaikutti ensin olevan aikeissa vastata, ettei ollut nähnyt ketään, ja sitten epäröikin. Toinenkin kulma kohosi ensimmäisen seuraksi tämän jatkaessa jokseenkin vaivautuneesti jostakin selvästi vähemmän mukavasta häiriköstä. Hetken verran hänen ilmeensä pysyi aavistuksen mietteliäänä, ennen kuin druidi päästi jokseenkin oivaltan hymähdyksen, laskien toisen käden kuin kovinkin mietteliäästi parrakkaalle leualleen. "Ah. Ei, enpä usko että kyse on samasta tapauksesta. Hän ei ole kyllä välttämättä kaikkein... hienostuneinta seuraa, mutta ainakin noin nyt yleisesti ottaen kunnon kulkija", mies vastasi lopulta, ennen kuin sitten huokaisi aavistuksen verran. "Ja taidan arvata kenestä puhut. Mmh, ilmeisesti ei tykännyt hyvää, kun... eh, noh, sanotaan vaikka että ei arvostanut seuraani", hän jatkoi aavistuksen kiusaantuneena, kuulostaen melkeinpä kuin aavistuksen pahoittelevalta - tai ainakin anteeksipyytelevältä. Sulla, siinä oli kyllä yksi ilmestys, josta oli hankala erehtyä näinkään vähistä tunnusmerkeistä. "Älä välitä liikaa vaikka saattoikin sanoa jotakin ikävää, tuskinpa tarkoittaa niitä. Eh, ihan hyvä poika loppujen lopuksi, vain hieman... ongelmainen", hän mietiskeli, kohauttaen kevyesti olkiaan kuin merkiksi siitä, ettei oikeastaan ollut sen varmempi mitä tälle olisi pitänyt tehdä. "Sääli mitä hän on saanut kokea... eh, no. Joka tapauksessa."
Demetrios kallisti päätään aavistuksen puolelta toiselle, kun Spyro luonnehti paremmin syitään oikeastaan edes olla paikalla, hymähtäen aavistuksen verran. Se ei tosin onnistunut kuulostamaan erityisen innokkaalta hymähdykseltä. Enemmänkin haikealta. "Ah, majakkaa tulit katsomaan? Se onkin melkoinen. Edes vanhimmat puut täälläpäin eivät muista aikaa jolloin sitä ei olisi ollut", hän tokaisi, kuulostaen jopa jokseenkin kiinnostuneelta itsekin, ennen kuin tiirasi Spyroa tarkkaan mahdollisten reaktioden varalta. "Ja se on paljon se. Eh, tuo kivikasa ja sen serkut ovat yhä tiiviisti osa maailmaansa kuin vuoretkin. Jopa Unen puolella... eh, pahoittelut, höpisen", pohdittiin, ennen kuin hän heilautti kättään kuin olisi tuulettanut tunkkaista ilmaa, vilkaisten sitten myös saareen ja siellä nököttävään röttelöön, josta Spyrolla oli enemmänkin asiaa. "Mmh. Sulla puhuu kaikenlaista, mutta en olisi niin varma tuosta", Demetrios tokaisi mielipiteensä toisen epäilyihin koko kummitusten ja sensellaisen olemassaolosta. "Hän ei ole tosiaankaan ainoa, eikä varmasti viisain, niistä kaikista jotka siitä puhuvat. Ja väittäisin, että jotakin ikävää siellä ainakin on. Eh, sellainen raakuus ei katoa jälkiä jättämättä", hän esitti oman kantansa, painaen sitten päänsä kuin suorastaan valitellen. "Oikeastaan, nyt kun olen täällä..."
Keskenkasvuisen ja luonnontietäjän katsellessa surkeaa saarta, työnsi Demetrios käden johonkin kaapunsa useista piilotetuista taskuista. Se vedettiin sieltä pois, ja sitten suoraan suun eteen. Hetkisen hän mumisi jotakin hädin tuskin korvin kuultavaa ja melkoisen varmasti käsittämätöntä käteensä. Teossa oli sen näennäisesti pienuudesta huolimatta jotakin varsin harrasta, ja miehen silmät olivat puoliksi kiinni. Vannoutuneen syventyneesti hän mutisi sanansa sille mitä piteli kädessään, ennen kuin lopulta höllensi sormiensa otetta aavistuksen, ja puhalsi niiden lävitse. Äkkiä vihreä virta, jolla ei ollut mitään tekemistä tuulen kanssa (eikä oikeastaan nähtävästi käden tilavuudenkaan, sen koosta päätellen) erkani niistä, suunnaten suoraan kuin druidin oman, itse tiensä päättäneen tuulenvireen viemänä kohti saarta. Tarkempi syyninki paljasti, että kyseessä oli lehtiä. Kaikenlaisia ja kokoisia, jotka nyt kiisivät vihreänä tuulena eteenpäin. Demetrios seurasi niitä hetken sauvaansa nojaten, päästäen sitten huokaisun. "Tuo saari ei koskaan tule olemaan entisensä. Mutta aina voi yrittää", hän totesi, valaisematta sen tarkemmin outoa rituaaliaan vihreän juovan luikerrellessa ilman halki ja kadoten lopulta lintujen peittämän saaren kitukasvuisiin puihin. "Kerrohan, Spyro. Olet selvästi kulkenut varsin laajalti. Mitä etsit?" druidi vaihtoi äkkiä aihetta, kuulostaen melkeinpä määrätietoiselta - yllättävissä määrin tähänastisen käytöksensä huomioonottaen. Katse käväisi pojassa ja tutkaili tätä nyt varsin tarkasti, siinä määrin kuin mies olisi katsonut hieman pintaa syvemmällekin - tai ainakin yrittänyt. Tällä kysymyksellä tuntui ainakin olevan selvä tarkoitus, joskin vielä määrittelemätön.
Taustalla Felixiksi kutsuttu koira tuijotti yhä näennäisen innostuneesti kaikkea yhdellä ainoalla silmällään, läähättäen ja ihmetellen vanhan majakanraunion sortuneessa nokassa rääkyvää lokkia.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 12, 2013 17:15:54 GMT 3
Kaikesta päätellen Sulla oli kaikkea muuta kuin tuntematon tapaus täälläpäin, eikä tarvittu montaakaan epämääräistä tuntomerkkiä kun druidi jo hoksasi kenestä oikein oli puhe purppurapään kuvaillessa äsken paikalla maleksinutta kiusanhenkeä. Kuten odotettu, Demetrios selvästi tunsi kyseisen nuorukaisen mutta tämä ei ollut se jota tämä oli tullut hakemaan... vaikka kaipa sekin oli jo selvää ihan vain siitä kuinka liukkaasti Sulla oli painellut pakosalle vain nähdessään miehen... mistä Spyro ei näyttänyt olevan erityisen pahoillaan. "Sitähän mäkin. Hyvä että meni!" Se kannatti toteamusta nyökkäyksellä, jääden sitten rapsuttamaan sylissään jurottavaa kissaa. Tosin partaniekan todetessa ettei ehkä kannattanut ottaa kovinkaan vakavissaan äskeisen tapauksen juttuja poika synkistyi jälleen hieman, mutta ei lopulta alkanut väittää vastaan vaan tyytyi lähinnä kohauttamaan nyreästi olkapäitään näyttämättä kuitenkaan erityisen vakuuttuneelta. Vai ei tarkoittanut? Sitä oli kieltämättä melko vaikea uskoa, koska.... eh, no, tämä oli puhunut totta. Mutta... äh, ei se silti tarkoittanut että olisi tarvinnut alkaa virnistellä hänelle joka välissä! Se oli vain.... Äh. Eihän hän ollut edes tehnyt tyypille mitään, ja silti...! Nyreydestään huolimatta nuhruinen nuorukainen kohotti hieman kulmiaan silmäten Demetriosta huppunsa alta kun tämä kuitenkin puolusti mokomaa kiusanhenkeä, todeten vielä jotain tämän rankoista kokemuksista ja ties mistä. Spyro empi murahtaen sitten hieman rapsutellen kissaa korvan takaa. Ehh, pilkkakirveelläkin oli ilmeisesti ongelmansa? Ehm. No, hyödytöntähän se kaunan kantaminen varmaan tällaisesta oli, mutta ei tämä silti varsinaisesti helpottanut nulikan vielä kirveltävää itsetuntoa.
"....äh. No, miten vaan. Ei sillä ole väliä" mutistiin hieman epämääräiseen sävyyn, pojan kääntäen kohta huomionsa takana kohoavaan majakanraunioon miekkosen kysyessä mitä hän edes teki täällä. Se empi hieman mutta nyökkäsi sitten myöntävästi vahvistaen että majakkaahan sitä oli tultu katsomaan vaikka kallistikin kohta hieman päätään toisen puheille kai olematta aivan varma mitä tämä varsinkin viimeisellä lauseellaan tarkoitti. "Tuota. Juu, on ne kai aika vanhoja. Ja kai niistä sanotaan vähän... kaikenlaista" se myötäili hieman epätietoisena vaikkakin tarkoituksellisen ympäripyöreästi, kunnes puushkahti kuitenkin tuskastuneena haamujen keskeyttämälle tutkimusretkelleen. Tämä vilkaisi syyttävästi kaukana häämöttävän mökin suuntaan kun tuli puhe siitä sekä tämän oletetusta karmivasta asukkaasta josta Spyro omasi selvästi omat painavat epäilynsä, mutta hieman yllättäen druidi tuntui kuitenkin suhtautuvan tähän haamujuttuun huomattavasti vakavammin saaden näreän skeptisen nulikan räpäyttämään silmiään ja epäröimään hieman. Kaipa miehen ilmaisutapa asiasta oli huomattavasti vakuuttavampi kuin äskeisen tarinoijan yritys, mutta poika jäi silti silmäilemään hökkeliä jokseenkin punnitsevaan sävyyn. Eh, eipä kai hän lopulta näistä asioista paljoakaan tiennyt, mutta kaipa se olisi silti varsin mielellään ollut asiasta ainakin eri mieltä Sullan kanssa. Pahus. "Eh. Niinno. Mutta ei siellä varmana mitään demoneita ja käytäviä ja alttareita ole. Miksi sen paikan annetaan olla pystyssä sitten?" se lisäsi hetken kuluttua paremman puutteessa, puuskahtaen härkäpäisesti itsekseen.
Druidi tuntui kuitenkin tuntevan enemmänkin mielenkiintoa mokomaa urbaanilegendaa kohtaan ja painoi päänsä kuin haikeana, kunnes ottikin jotain taskustaan ja teki jotain varsin... omituista. Nulikan huomio kääntyikin kummastuneena mökistä sekä kitukasvuisesta saaresta mieheen tämän mutistessa keskittyneesti jotain käteensä kunnes äkkiä esiin pelmahti mystinen vihreä viima lehtiä kuljettaen, suunnaten kulkunsa kohti saarta. Poika hätkähti perääntyen askelen verran jääden sitten kyräilemään varuillaan (ja jostain syystä hieman ilmaa nuuhkien) mokoman ilmiön suuntaan olematta selvästi oikein perillä mitä mieltä tästä olisi pitänyt olla. Mies sai kuitenkin ensihämmingin jälkeen pienen vaivihkaisen arvioivan vilkaisun nulikan olemuksessa häivähtäen pientä varautuneisuutta, mutta kun mitään muuta ei tuntunut tapahtuvan ja kyseessä oli vain lehtiä (vaikkakin outoja sellaisia) niin tämä tuntui lähinnä tyytyvän epämääräiseen hämmentyneeseen kyräilyyn tämän ilmiön perään. Ennen kuin nulikka ehti tiedustella mistä äskeisessä oli kyse, Demetrios vaihtoikin puheenaihetta viskaten äkkiä ilmoille varsin suoran kysymyksen. Tämä tuntui pistävän nulikan pasmat hieman sekaisin tämän kääntäessä yllättyneenä huomionsa partaveikkoon, vaikkakin hetken epätietoisen silmien räpyttelyn jälkeen se alkoikin käydä melkoisen vaivautuneeksi. Ehh? Etsi? Hän? Mistä...? Ehh, miksi se kysyi jotain tuollaista näyttäen äkkiä jotenkin noin.... no, tuolta? Hitto, olikohan hän tehnyt tai sanonut jotain outoa..?
"Ehh? Mä... tuota. En kai mä mitään etsi, kunhan... no, pitäähän sitä johonkin mennä kun vähän... kuljeskellaan. Muutenkin. Tai siis. Niin. Miten niin?" Se töksäytti enemmän tai vähemmän välttelevän vastauksen yrittäen kuulostaa vähättelevältä. Tosin tämä ei tainnut sujua aivan niin hyvin kuin tämä olisi toivonut, pojan näyttäessä siltä että jos ei olisi parhaillaan tarvinnut käsiään kissan pitelyyn se olisi luultavasti päätynyt jälleen nykimään vaikeana huppuaan varsinkin pistäessään merkille saamansa tutkivan katseen, joka tuntui saavan sen melko levottomaksi. "Kuultiin vaan että täällä on tämä juhla ja kaikkea, niin... tultiin katsomaan sitten. Kun oltiin lähellä. Ehh. Ketä muuten odotat? Jotain kaveria? Oletko varma ettei se mennyt tuonne jo jos se on tulossa?" Varsin pian puheenaihe tuntui pyrkivän lipsahtamaan muille raiteille ensihämmingin jälkeen, Spyron vilkaistessa jälleen jonnekin kylän suuntaan kuin katsellen näkyikö tiellä muita tulijoita vaikka se kieltämättä kärvistelikin parhaillaan mielessään enemmän tai vähemmän. Valkoinen kissa seurasi koko touhua sivusta jotenkin alentuvan oloisena päästäen sitten pienen puuskahduksen viiksiään pörhistäen, kunnes palasi jälleen silmäilemään lähimain istuvaa koiraa ylemmyydentuntoisena alaviistoon pojan käsivarsilta kuin ties miltä valtaistuimelta... vaikkakin enemmän tai vähemmän ruipelolta ja hermoilevalta sellaiselta, mutta kuitenkin.
|
|
|
Post by submarine on Apr 15, 2013 4:07:45 GMT 3
Demetrios katseli Spyron rinnalla lokkien kinastelua paikoista saarentapaisella, josta ilmeisestikään kenelläkään ei ollut yhtään mitään hyvää sanottavaa - ilmeisesti parhaimmillaankin että sen maine oli täysin ylimitoitettu ja ansaitsematon kuten Spyron tapauksessa. Druidi päästi lyhyen mietiskeleväisen hymähdyksen sille, kallistaen aavistuksen päätään ja nojaten sauvansa varaan aavistuksen enemmän. Sen sulkakoristeet heilahtelivät tuulen mukana. Hetkisen mies näytti siltä, kuin olisi miettinyt jotain syvällisempää tai painavampaakin leukaperien tiukentuessa muutamaksi silmänräpäykseksi, mutta lopulta hänen piirteensä pehmenivät taas. "Kukapa tietää. Muistutukseksi kukaties? Eihän se ole kenenkään tiellä, ja harva kaiketi haluaa edes mennä sinne - tai kerjätä mahdollisten haamujen tai pahojen tahtojen vihaa päälleen polttamalla koko paikkaa. Ja kukaties silläkin on paikkansa tässä kaikessa", Demetrios tokaisi vastaukseksi, kuulostamatta kuitenkaan siltä että varsinaisesti edes pohdiskeli asiaa turhan tarkkaan. "Kukaties samasta syystä kuin siitä ei haluta puhua eikä sudelta selvinnyt jänis halua kostoa: elämän jatkuminen on tärkeämpää kuin menneen vihaaminen. Ja niin on, väittäisin, hyväkin. Ei tuonne kukaan kuitenkaan tule menemään ellei ehdoin tahdoin halua", hän järkeili, kohauttaen sitten kuitenkin lopulta olkiaan. "Eh, tai sitten se on se että nuo lokit ovat asennevammaisia ja raivohulluja, ja repivät silmät päästä kaikilta, jotka edes lähestyvät koko paikkaa", druidi lisäsi äkkiä täysin hälläväliä-tyyliin kuin vain ja ainoastaan jonkinlaisena epätodennäköisenä ajatusleikkinä, aivan kuin se olisi ollut se kaikista vähäisin mahdollisuus.
Matkaan puhalletut lehdet katosivat jälkiä jättämättä jonnekin saaren ryteikköön, saaden korkeintaan muutaman lokin rääkymään vihaisesti moiselle häiriölle. Ne eivät kuitenkaan olleet ainoita häiriintyneitä, sillä temppu näytti saaneen Spyronkin jokseenkin varuilleen, ja sitä taisi tehdä vielä entisestään Demetrioksen tälle sysäämä jopa jossain määrin määrätietoinen tiedustelu pojasta itsestään. Varsin paljonkin oikeastaan. Kyräilyä ja varsin summittaisia, töksähteleviä ja vältteleviä vastauksia. Silti mies silmäsi tätä varsin tiukkaan, melkeinpä kuin tarkkaillen ja arvioiden. Kuin tarkkasilmäinen petolintu outoa ilmestystä reviirillään. Se erosi varsin paljon miehen yleisesti epämääräisestä olemuksesta. "Mmh. Ei, kunhan olen utelias", hän vastasi hetken perästä toisen takellellessa kysymystä, ennen kuin huokaisi. "Hyvän druidin tulee tuntea alueella liikkuvat, eh? Vaikkei täällä asuisikaan", lisättiin sitten vähän kevyemmin, heiton päättyessä jopa pieneen hymähdykseen tilanteen helpotukseksi. Silti tämän silmäkumassa kareili yhä pieni terä... melkein kuin varoituksena. Melkein kuin tämä kukaties olisi oivaltanut hieman enemmän kuin mahdollisesti antoi ymmärtää, ja josta halusi toisenkin olevan, ainakin jossain määrin tietoinen. Ties mistä, mutta kuitenkin. "Aa, niin. En ketään kovinkaan kummallista, älä huolehdi", Demetrios tokaisi lopulta, aikomatta nähtävästi kaikesta huolimatta pistää hanttiin aiheen vaihtamiselle. Mies vetäisi kätensä läpi parrastaan pohdiskellen ja pyyhkäisi nenäänsä, jääden hetkeksi tarkastamaan jotakin käteensä jäänyttä. "Mutta en usko että hän yksin olisi tuonne mennyt. Lupasin tavata hänet täällä", hän lisäsi, ennen kuin äkkiä vaikenikin, jääden kuuntelemaan jotakin. Hetkeä myöhemmin miehen kasvoille levisi hymyntapainen ja hän päästi pienehkön "Ah"-äännähdyksen.
Hetken verran olisi hyvinkin voinut olettaa, että Demetrios kuunteli jotakin aivan omia ääniään, mutta sitten, hitaasti ja hentoisena alkoi merituulen ja aaltojen kohinan alta erottua ääni. Se ei ollut vielä kovinkaan luja, mutta vahvistui itsepäisesti. Ja varsin pian saattoi jo erottaa että kyseessä oli jonkun viheltelemä sävelmän tapainen. Ei mikään erityisen hienovarainen tai monimutkainen, mutta olipahan kuitenkin jotakin. Se kuului lähestyvän kylän suunnasta, sieltä mihin Sulla oli paennut, pitämättä varsinaisesti kiirettä mutta kuitenkin jossain määrin ripeästi. Ja seurasipa ääntä varsin oletetun mukaisesti myös sen pitäjä hetken perästä. Kaupungin käytännössä katsotun reunan talojen takaa astahti hetken perästä esiin miehentapainen. Ja toisin kuin aikaisemmin samaan suuntaan kadonnut Sulla, taisi tämä olla huomattavasti vähemmän prameasti (ja joidenkin mielestä mahdollisesti huomattavasti järkevämmin) pukeutunut. Melko tavanomaiset kylänväen vaatteet, aina aavistuksen lyhyistä housuista ja leveästä vyöstä vihertävään nuttuun, jonka kaula-aukossa keikkui varsin säästeliäs hyvänonnenkoru, tai jokin sellainen. Oikea varsinaisen epätavanomainen taisi olla tämän vyölle laitettu totta puhuen varsin komeannäköinen lyhyt miekka kirjaillussa tupessa. Se ei näyttänyt aseelta, johon tavallinen kyläläinen olisi tuhlaillut liiaksi rahojaan - tai jota tämä olisi muutenkaan kanniskellut mukanaan. Mutta loppujen lopuksi sekin taisi olla melko pientä. Mies itsekään ei näyttänyt noin nyt varsinaisesti varustustaan oudommalta. Tulokas oli kyllä jossain määrin pitkänpuoleinen, mutta ei nyt vielä suoranaisesti mikään hujoppi. Kunhan oli syönyt aamupuuronsa ja todennäköisesti tehnyt aikanaan isälleen kunniaa kohottamalla päälakensa hippusen korkeammalle. Tällä oli sopusuhtaiset piirteet, joihin ei suuremmin kiinnittänyt liiaksi huomiota, mutta joita nyt ei varsinaisesti voinut väittää tylsiksikään. Kukaties se oli se tietty hyväntuulisuus jonka tästä saattoi ainakin tällä hetkellä havaita varsin hyvin. Pieni, jossain määrin jopa huoliteltu parransänki kehysti kasvoja ja nähtävästi pitkäksi päässyt tukka oli sidottu taakse vapaana liehuvalle poninhännälle. Tämän askelissa oli hyväntuulisen sorttinen harppaus, kuin miehellä ei olisi ollut huolen häivääkään. Demetrios heilautti kättään hymähtäen tulokkaalle tämän talsiessa kohti, vilkaisten Spyroakin kuin kehottaen tätä tekemään samaa vaikka kyseessä olikin ventovieras. Hetken hän oli vähällä tokaista jotakin, kun äkkiä hirmuinen haukku ja tohina saivat tämän katseen räpsähtämään Felix-koiraan, jolle uusi tapaus näköpiirissä oli nähtäväsi aivan liikaa. Koira päästi hirmuisen riemuhaukunmetakan, sännäten pää viidentenä jalkana ja häntä pitkänä kohti tulokasta, joka ei tosin kunnioitettavaa kyllä ainakaan panikoinut. Päinvastoin, tapaus heitti äkkiä kätensä levälleen kumarassa, virnistäen melkoisesti ja päästäen suorastaan riemukkaan "Ohoo!" -äänen kuin suorastaan vanhalle ystävälle ainakin.
"Ehh... näin käy aina", Demetrios totesi aavistuksen nolonsorttisesti ja päätään raapien, kun kookas koira taklasi muitta mutkitta ja kaikesta valmistautumisesta huolimatta kohteensa maahan. Jälleennäkeminen oli eittämättä iloinen, mutta molemminpuolista metakkaa siitä kyllä kuului - ja tomua nousi.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 15, 2013 17:15:53 GMT 3
Demetrios sai hieman epämääräisen silmäyksen pohdiskellessaan mokoman mörkömökin merkitystä ja että miksi tämä oli parasta jättää rauhaan siitä huolimatta että huhut täällä asustavasta murha-haamusta elivät kuitenkin vielä sitkeinä. "Niin mutta jänis nyt ei mahda sille sudelle mitään muutenkaan" Spyro huomautti, mutta sulki sitten suunsa vaikka oli mahdollisesti kaavaillut sanovansa enemmänkin jääden lähinnä silmäilemään mökinraatoa. Oli varsin selvää että poika ei tainnut olla oikein samaa mieltä tässä asiassa mutta päätyi kuitenkin vain kohauttamaan hieman olkapäitään kai lopulta olematta tarpeeksi kärkäs vänkäämään mokomasta asiasta vaikka sitä oudoksuttikin miksi kylän asukkaat eivät nähneet tarpeelliseksi puuttuakseen tällaiseen asiaan varsinkin jos jutussa oli edes potentiaalista perää. Olisi ollut valetta etteikö purppuratukka olisi oikeastaan parhaillaan pohdiskellut mielessään kuinka simppeliä olisi lopulta ollut vain kävellä paikalle soihdun kanssa, viskata se sisään hökkeliin ja seurata kauempaa koko paikan leimahtamista liekkeihin, mutta druidin puolivillainen toteamus huomattavasti vähemmän oudoista vihaisista lokeista keskeyttivät moiset kaavailut saaden pojan suunnalta aikaan jo huomattavasti ymmärtävämmän äännähdyksen sekä jopa pienen nyökkäyksen tovin pohdinnan jälkeen kuin tämä olisi ollut paljonkin parempi perustelu kuin mahdollisesti vihaiset pahat voimat. No, valtavan lokkilauman se sentään näki (sekä kuuli) näin kauempaakin, mitä ei voinut sanoa oletetusta haamusta. Ei sillä, että se kyllä olisi näyttänyt kavahtavan lintujakaan suuremmin, mutta ainakin tämä oli jo joku ymmärrettävämpi konkreettinen syy.
Edessä oli kuitenkin äkkiä lisää hämminkiä kun ilmapiiri kiristyi hieman druidin äkillisen terävän katseen sekä kysymyksen seurauksena nulikan käytyä jokseenkin levottomaksi jo odottamattoman lehtitempun vuoksi. Pikaisesti töksäytetyt vaivaantuneet vastaukset eivät tuntuneet heti vakuuttavan miestä pojan olematta oikeastaan edes varma mistä tämän äkillinen asenteenmuutos johtui, vaikka tämä olikin omiaan saamaan tälle tyypillisen pienen vainoharhan nostamaan päätään... sekä saamaan nulikan näyttämään lähes refleksinä jokseekin syylliseltä vaikkei sillä ollut hajuakaan mistä sitä oikeastaan syytettiin. Ehh, hitto... olisiko druidi sittenkin hoksannut jotain nähdessään hänen hiuksensa vaikka tämä ei ollutkaan silloin sanonut mitään..? Tai raskauttavampaa, ainakaan. Punnitseva hiljaisuus kesti hetken kunnes Demetrios viimein katkaisi tämän rennommalla toteamuksella vaikeana liikahtelevan Spyron helpotukseksi, vaikka tämän olemukseen jäikin vielä pieni häivähdys valppautta johon poika ei oikein tiennyt miten olisi suhtautunut. Sen sijaan se päätyikin epätietoisena lähinnä teeskentelemään ettei huomannut mitään vaikka taisikin räpytellä jälleen silmiään aavistuksen tiuhempaan huppunsa sekä sekaisen kuontalon alla. "Ehh. Me... ei varmaan edes jäädä pitkäksi aikaa" se totesi vältellen raaputtaen kissaa sylissään pienen yskähdyksen keralla kuin jonkinlaisena puolustuksena, kunnes puhe viimein kääntyi huomattavasti vähemmän kuumottavaan aiheeseen joka sai sen rentoutumaan hiljakseen jälleen hieman. Vaikutti siltä että vanhan majakan kupeella taisi olla tänään huomattavasti enemmän elämää kuin ainakaan Spyro oli alunperin olettanut vaikka henkilö, jota Demetrios oli paljastanut odottelevansa ei ollutkaan vielä löytänyt tietään tänne... mutta ilmeisesti sekin oli lähinnä vain ajan kysymys. Poika nyökkäsi jälleen hieman empivästi vastaukseksi yrittäen peitellä äskeisen aiheuttamaa vaivaannusta vilkaisemalla jälleen tielle päin kuitenkaan näkemättä vielä ketään... kunnes meren kuohun ja lokkien äänien ylitse alkoi erottua kaukaista, mutta lähenevää hilpeää viheltelyä joka sai äkkiä hymyn leviämään druidin kasvoille.
Tämä sai kieltämättä nulikan tummat kulmat kohoamaan jonkin verran kunnes viheltely hetkeä myöhemmin kantautui tämänkin korviin, pojan katseen kääntyessä piakkoin seuraamaan ääntä löytääkseen rantatien päähän ilmaantuneen lähestyvän hahmon. Kas, toisen odottelema seuralainen olikin ilmeisesti sittenkin saapumassa? Nulikka kallisti hieman päätään mittaillen tulokasta katseellaan huomaten sitten kättään tälle heilauttavan druidin luovan häneenkin odottavan katseen. Poika räpäytti silmiään hämillään tyytyen sitten lopulta puolestaan jonkinlaiseen epämääräiseen tervehdys-nyökkäykseen muukalaisen suuntaan varmuuden vuoksi omaamatta kissan sekä sauvansa vuoksi vapaita käsiä, mutta tuskin tulokas oli saanut tervehdykset heiltä kahdelta kun eräs kolmaskin vaati antaa omansa... huomattavasti riemukkaammalla sekä riehakkaammalla tavalla. Niin Spyro kuin Kissakin tämän sylissä säpsähtivät melkoisesti koiran äkkiä nostamaa hurjaa metakkaa kun tämä äkkiä äkkäsi lähestyvän miehen ja hyökkäsikin hurjana tätä kohti. Valkoinen katti päästi epämääräisen sihahduksen mutta ei kuitenkaan ensisäikähdyksen jälkeen alkanut tempoa itseään erityisen motivoituneesti irti nulikan sylistä vaan jäi sen sijaan tuijottelemaan Felixin perään niskaansa paheksuvasti pörhistellen. Poika puolestaan tuntui seuraavan mokomaa menoa varsin häkeltyneenä, ottaen varmuuden vuoksi pienen askelen etäämmälle suuren koiran teilatessa muukalaisen villisi maahan koko massallaan (ei sillä että vieras mies olisi oikeastaan tainnut laittaa tätä pahakseen) ja nosti kattia hieman ylemmäs sylissään kuin peläten otuksen keksivän alkaa tavoitella tätä seuraavaksi syystä tai toisesta, kunnes vilkaisi Demetriosta tämän todetessa hieman nolostuneesti tämän olevan ilmeisesti jokakertainen juttu. "...tuota, oletko varma että se on kunnossa?" se päätyi kysymään varovaisesti hetken kuluttua, seurattuaan aavistuksen huolissaan kaksikon suorastaan railakasta painia ja meteliä keskellä hiekkatietä. Vaikka ei nyt suorastaan tuntunut koiraa pelkäävän, nulikka ei tainnut silti olla selvästikään varsinaisesti tottunut tällaisiin saati sitten näiden kovaotteisiin leikkeihin. Eh, se nyt vielä puuttuisi että suuri koira vielä teloisi tulokkaan..... tai eh, toisin päin, päätellen siitä menosta mitä kauempana oli parhaillaan meneillään.
|
|
|
Post by submarine on Apr 15, 2013 19:18:52 GMT 3
Juuri tällä hetkellä Andrein maailma oli lähinnä yhtä karvaista ja meluisaa huisketta, jossa valtava, märkä kieli yritti parhaansa mukaan läiskiä häntä naamaan minkä pystyi ja kasa erilaisia summittaisia koiranosia pyöri hänen kanssaan maassa hirvittävän sekasortona. Vähäisempi mies olisi eittämättä menettänyt elämänhalunsa kokonaan, mutta hänelle moinen hirmu oli vain yksi muiden joukossa! Tai jotakin sellaista. Jos totta puhuttiin, Felix oli oikein mukava koira kunhan ei sattunut olemaan jokin ruma ja ikävä otus joka parhaillaan uhkaili sen omistajaa. Ja hän ei ollut. Päinvastoi, hän oli vanha tuttu. "Noh! Noh! Sinäkö minut selätät, mitä!? Odotahan niin näytän mitä kuuluu ja kuka käskee!" Andrei huudahti maasta koira päällään kuin kovinkin suurella raivolla, mikä tosin vain innostu otusta entisestään. Se ei selvästikään ollut varma miten päin sen olisi pitänyt olla, eikä hän siitä miten päin se oikeastaan oli. Joka tapauksessa hän oli melko varma että onnistui saamaan otteen jostakin sen huivilla peitetyn kaulan paikkeilta maassa painiessaan. Aikansa kumpikin innostuneista tapauksista painiskeli ja pyöriskeli maassa uhoten ja ulisten hyvässä hengessä, mutta loppujen lopuksi Andrei taisi viedä voiton tällä kertaa. "Noniin, nyt näet erheesi, senkin rikollinen!" mies hymähti kiskoessaan koiran maihin päältään. Ja siitä huolimatta että hän puhalteli sitä korvaan, vispasi elukan häntä hillittömästi. Eittämättä itse kullakin oli tässä hauskaa. "Noniin! Menehän siitä! Hus!" Andrei naurahti lopulta, läppäisten isoa koiraa kevyesti takapäähän pistääkseen siihen vauhtia. Se toimikin, ja tervehdittyään railakkaasti vanhaa tuttua nelisti Felix takaisin omistajansa luokse huseltamaan. Hän katseli sen perään hetken virnistäen, ennen kuin Demetrioksen (ja siinä sivussa ilmeisesti jonkun muunkin?) näkeminen sai muistamaan, että toden puhuen hän oli jo hieman myöhässä. "Ah", mies hymähti tyytyväisesti, pyyhkäisten pahimmat tomut päältään ja suoristaen miekkansa samalla kun kömpi pystyyn. Felixin tempauksiä hän osasi odottaa, eivätkä ne juuri häntä yllättäneet.
"Pahoittelut ystävä, taidanpa olla myöhässä!" Andrei hymähti lähestyessään lopulta Demetriosta (ja kaiketi sitä tämän vieressä seisovaa poikaakin) kädet asianmukaisesti alaviistoon levällään. Tällä kertaa druidi tosin komensi Felixiä jo ruotuun, ei maassa pyörimistäkään kuitenkaan nyt sopinut aivan loputtomiin harjoittaa. "Olemme kumpikin täällä samaan aikaan, aivan tarpeeksi ajallaan", kuului Demetrioksen vastaus tämän astahtaessa myös hiukkasen eteenpäin, ojentaen kättään. Miehet tarrasivat toisiaan kyynärvarresta veljellisesti, naurahtaen kumpikin. Sivustakatsojakin olisi eittämättä voinut todeta näiden tuntevan varsin lämpimästi toisiaan kohtaan, huolimatta selvistä eroista ikää ja eittämättä maailmankatsomustakin myöten. He jakoivat keskenään hetken, ennen kuin Andrei tuli vilkaisseeksi ohimennen siihen poikaan, joka syystä tai toisesta oli myös paikalla. "Ja tämä on?" hän heitti ilmoille kepeän uteliaaseen sävyyn. Katse käväisi kyllä pitkänpuoleisesti myös epäluuloisen nyreässä kissassa, aavistuksen kulmakohoisesti. "Ah, tässä on Spyro. Hän oli täällä katselemassa paikkoja, ja vaihdoin muutaman sanan hänen kanssaan odotellessani. Terävä poika. Mmh, ja pelastin ohimennen hänen kissansa", Demetrios vastasi, nojaten kättelytoimituksen jälkeen nyt taas keppiinsä Felix tiukasti jaloissaan. "Näinkö on? Kappas."
Muitta mutkitta Andrei otti askeleen nulikan suuntaan, ojentaen tällekin kättään - ja jättäen selvästi tietyt logistiset, kissalähtöiset ongelmat omaan arvoonsa. Yhtälailla hymykin pysyi leveänä ja asioihin varsin tyytyväisenä, ja kukaties jopa hyväntahtoisena, yleisesti jos nyt ei kenellekään yksittäiselle. "Sinä et näytäkään ihan jokapäiväiseltä nulikalta. Minä olen Andrei Cesare, ilo tutustua", hän esitteli itsensä kättä tyrkyttäessään, katsoen varsin suoraan ja estoitta silmiin kuin ryhdikäs nuori mies ainakin. "Mmh. Hän ehti jo luulla että olet pulassa Felixin kanssa", Demetrios heitti ohimennen väliin kuin kovinkin hauskana, kirvoittaen toisesta miehestä varsin remakan naurun. "Minäkö? Pulassa? Heh, vakuutan että Felix on oikein mukava koira. Koettelee minua vain koska haluaa että kasvan suureksi ja vahvaksi", Andrei naurahti takaisin melkoisen heleästi, väläyttäen kissan rajoittamalle penikalle hampaat paljastavan hymynkin.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 15, 2013 21:13:49 GMT 3
Spyron pienistä epäilyksistä huolimatta jokseenkin kovakouraiselta näyttävä pyöriskely maassa ei lopulta päätynyt älähdyksiin, kenenkään puremiseen tai yleiseen ruhjoutumiseen vaan metelistään huolimatta suuri koirankuvatus sekä tämän uhriksi joutunut miekkonen näyttivät oikeastaan olevan molemmat varsin lahjakkaasti mukana menossa nulikan pieneksi hämmennykseksi. Se seurasi hieman varuillaan kissaa pidellen sivusta tätä eeppistä rellestystä niin koiran kuin miehenkin yrittäessä parhaansa mukaan päästä toisen niskan päälle, tosin äänekkään haukunnan sekä hilpeän uhon saattelemina. Ehh. Oli nyt tämäkin. Nulikka ei oikein tiennyt mitä mieltä olisi oikein ollut mutta kun Demetrioskaan ei vilkaisusta huolimatta tuntunut olevan tippaakaan huolissaan päätyi poikakin seuraamaan tilannettä hiukan varuillaan, vaikkakin kallistaen uteliaasti päätään sentään kuitenkin suopeammin kuin aiemmin nulikoiden mutapainia seuratessaan. No, vaikka moinen riehunta ja meteli olikin omiaan saamaan Spyron lähinnä hämilleen (Kissa puolestaan näytti jälleen odotetun paheksuvalta) tuntui kaksikolla olevan sentään hillittömän hauskaa keskenään. Ei epäilystäkään etteivätkö Felix sekä saapuja jo tunteneet toisiaan, se oli jo selvää vaikka nulikka ei aivan perillä koirista ollutkaan. Lopulta mies onnistuikin hurtan lähinnä häseltävästä vastarinnasta huolimatta vääntämään otuksen päältään ja kumoamaan tämän maahan (saaden nulikan vaihteeksi huolestumaan hieman koiran telomisesta) ja tätä tovin hilpeästi pyöriteltyään tämä hätyyttikin otuksen laukkaamaan takaisin omistajansa luokse ennen kuin kömpi itsekin virnistellen jaloilleen suunnaten kohti Demetriosta, ja siinä sivussa hieman kauempana vetelehtivää Spyroakin.
Miehet tervehtivät toisiaan varsin lämpimästi nulikan katsoessa parhaaksi antaa näille hieman tilaa astuen hieman taaemmas vaikkakin pitäen ohimennen silmällä hieman Felixiäkin siitä huolimatta että druidin jalkoihin huseltanut koira taisikin olla jo rauhoittumaan päin. Nyt viimeistään oli selvää, että saapuja sekä Demetrios olivat varsin hyvää pataa myös keskenään näiden kätellessä nauraen, kunnes leveästi hymyilevän muukalaisen huomio kääntyi hieman ihmettelevänä huomaamaan kissoineen seisoskelevan nulikan. Poika räpäytti hieman vaivautuneena silmiään mutta ennen kuin se ehti varsinaisesti sanomaan mitään ehtikin druidi jo vastaamaan hänen puolestaan ja esittelemään hänet tuttavalleen. Nulikka napsautti yllättyneenä suunsa kiinni vilkaisten hieman hämillään kaapuveikon suuntaan tämän valaistessa tilanteen (ja luonnehtien häntä ohimennen teräväksi?) päätyen sitten lopulta vain kohauttamaan hieman olkapäitään jokseenkin vaivautuneen myötäilevästi paremman idean puutteessa. "Ehh. No... jotain sellasta" Se yskähti epämääräisesti ja olisi varmaan jälleen mielellään härkkinyt joko huppuaan tai kuontaloaan jos olisi voinut kunnes vieras, druidia huomattavasti siistimmäin oloinen miekkonen astui eteenpäin kättään ojentaen ja hymyillen entistä leveämmin. Nulikasta irtosi pieni hämmentynyt "ehh"-äännähdys sen vilkaistessa ojennettua kättä ja sitten tulokasta sekä sitten tiukasti sylistään tuijottavaa kissaa kuin todetakseen itsekin tämän kättelyä ratkaisevasti vaikeuttavan seikan. Lopulta se pienesti emmittyään (ja ohimennen Felixiä vilkaistuaan) laski katin maahan tämän protestoivasta naukaisusta huolimatta ja vastasi sitten tervehdykseen kuten hyvät tavat vaativat, vaikkakin kai luonteenomaisesti hieman epävarmasti vastapainoksi toisen määrätietoisemmalle asenteelle. No, ainakin sillä oli nyt jälleen mahdollisuus härkkiä huppuaan, ja tälle tulikin pian tarvetta miehen ystävällisen mutta jokseenkin konstailemattoman tuijotuksen edessä... varsinkin miehen julistaessa heti ensitöikseen hänen erikoisen olemuksensa ennen kuin esitteli itsensä. Poika yskähti jälleen ja nykäisi huppuaan mutta nyökkäsi sentään toisen esittäytyessä, tosin päätyen väkisinkin pälyilemään hieman Demetrioksen äkillisen väliinheiton sekä tämän aiheuttaman naurunremakan saaden yllättymään sen verran että unohti suurimmat empimisensä.
"Ehh? Nokun se vaan rynnisti sieltä! Ja on se aika iso kuitenkin vaikka ei puriskaan!" se puolustautui hieman nolostuneena, vaikka päätyikin pian raaputtamaan takaraivoaan ja naurahtamaan itsekin hieman. Eh, no, kieltämättä ensihämmingin jälkeen vaikutti tämäkin Andreiksi esittäytynyt miekkonen ainakin hyvin ystävälliseltä vaikka tämän reteät elkeet olivatkin omiaan hämmentämään varovaisempaa purppuratukkaa hieman. Kissa puolestaan ei näyttänyt erityisen vakuuttuneelta oikein mistään, kuten kuuluikin, mutta ei sentään perääntynyt taikka uhonnut tulokkaalle, mitä nyt tuijotteli vaativasti pyöreillä silmillään ennen kuin palasi silmäilemään koiran suuntaan häntäänsä heilutellen. "....no pärjäsit kai aika hyvin kuitenkin vaikka saikin kumottua" lisättiin kuitenkin kohta suopeasti pienen nyökkäyksen keralla nulikan rentoutuessa hiljakseen hieman ensihämmingistä selvittyään vilkaisten sitten kepintapaistaan sormeillen ympärilleen majakanrähjän tuntumassa. "Eh. Tulin tänne vähän vilkaisemaan tätä, mutta ei täällä oikein taida olla enää mitään ja ylöskään ei taida enää päästä... pitää varmaan mennä katsomaan jotain muuta. Oli täällä ainakin vähän rauhallisempaa kuin tuolla. Ainakin melkein." Se valasi pian tarkemmin kuulostaen aavistuksen pettyneeltä, vaikka viimeinen toteamus mutistiin kuitenkin hieman tuskastuneemmin nulikan kai kuitenkaan varsinaisesti tarkoittamatta tätä kuultavaksi, vilkaisten ohimennen kylän suuntaan jonne Sullaksi nimetty nuorukainen oli aiemmin painellut. Ehh, minnehän sekin tapaus oli mennyt. Kunhan ei vain istuisi väijymässä missään... kaipa sitä täytyisi alkaa piakkoin suuntaamaan takaisin ellei kaavaillut kuitenkin haamumökillä vierailua, eikä Spyro lopulta ollut hirveän innoissaan tästä.
|
|
|
Post by submarine on Apr 17, 2013 7:54:40 GMT 3
((Heh, pahoittelut. Teen tässä taas vähän oletuksia kissan käytöksestä =D))
Andrei hymähti Spyroksi esitellyn pojan huomauttaessa Felixin koosta ja muusta sen sellaisesta. "Heh, eittämättä. Mutta vakuutan, että Felixistä on turha huolehtia - ellet sitten anna itse syytä siihen. Kiltti otus", hän vakuutteli, vilkaisten hymyillen asianomaiseen koiraankin. Sen häntä vispasi taas armottomaan sävyyn kun se tajusi, että siitä puhuttiin. Makupaloja ei kuitenkaan näyttänyt olevan tulossa vieläkään... eipäs kun. Äkkiä eläimen ilme kirkaistui huomattavasti, kun Andrein käsi käväisi taskussa. Ja toden totta, äkkiä sin suuntaan lensikin kuivalihan pala, joka napattiin kiinni niin että louskahti. Demetrios urahti aavistuksen vähemmän ihastuneesti, muttei kuitenkaan varsinaisesti väittänyt vastaankaan. "No, ainakin paremmin kuin muutama vuosi sitten. Silloin Demetrios sai vielä kiskoa sen päältäni joka kerta", mies myönsi toisen huomauttaessa painiottelun loppuloksesta, virnistäen aavistuksen. Sitten hänen katseensa kiinnittyi kuitenkin johonkin aivan muuhun huomattavasti alempana - ja johonkin huomattavasti vähemmän kaikesta tästä hyvillään olevaan. "No mutta, kukas se tässä? Terve!" Andrei hymähti hyväntuulisesti kumartuessaan alas Spyron jalkoihin, joissa Kissa mulkoili parhaillaan kaikkea varsin nyreästi. Hän tarjosi sille kättäkin, noin nyt rapsutuksen merkeissä, mutta moinen meni selvästi yli sekä hilseen, että yleisesti hyväksyttyjen käytössääntöjen, ja otus vastasikin äkkiä sähähtäen elkeeseen - kynnet ojossa. Se kirvoitti miehen huulilta varsin selkeän kivunurahduksen ja sai lopettamaan moiset kammottavat ja epäilyttävät elkeet saman tien.
"Eh, epäsosiaaliotus", Andrei puoliksi hymähti, puoliksi tuhahti imeskellessään verta vuotavaa sormeaan, ennen kuin vilkaisi uudestaan siihen kaksikon huomattavasti vähemmän kynsivään tapaukseen - joskaan ei välttämättä juurikaan vähemmän epäluuloiseen. "Heh, pelkäänpä että olet tullut tänään väärään paikkaan, jos rauhaa haluat. Hietaniemi harvemmin näkee tällaisia juhlia. Eh, etenkään... viime aikojen jälkeen. Parempi ottaa ilo irti tästä päivästä, tulet kyllä saamaan täällä hiljaisuutta taas heti huomenna", mies lupasi, pyyhkäisten viimeiset verenrippeet melkeinpä huolettomin elkein parransänkeensä. Hänen toinen kätensä oli hakeutunut naputtelemaan miekankahvaa melkeinpä alitajuiseen sävyyn, napautellen siitä pientä rytmintapaista mietteliäästi. "Todennäköisesti ovat järjestäneet taas mutapainiakin. Näytät siltä että voisit jopa menestyä", hän hymähti lisähuomiona hetken miettimisen jälkeen, ennen kuin kuitenkin kohautti olkiaan. "Vaikka kukaties ei."
Äkkiä juhlien suunnalta kantautuvaa yleistä humua ja melua rikkoi huomattavasti selvempi, tarkoituksellisempi ja kovempi ääni. Se uulosti ukkosenjyrähdykseltä, mutta ääni tuli kuitenkin selvästi juhla-aukiolta, ei taivaalta - jossa ei pienestä pilvisyydestä huolimatta näkynyt myrskyn häivääkään. Sekä Demetrios että Andrei käänsivät päänsä sitä kohti, mutta kummankin ilme paljasti kyllä nopeasti, ettei kyseessä ollut ainakaan mikään varsinainen odottamaton hämminki. Ilmeisesti enemmänkin jonkinlainen sovittu ja odotettukin merkki... jostakin. "Ah. Näyttää siltä, että kirkonisämme aikoo pitää puheensa. Lupasin olla kuuntelemassa sitä", Andrei tokaisi ja hymähti, napauttaen vielä viimeisen soinnun miekankahvastaan ennen kuin pyyhkäisi äkkiä viimeisetkin tomut vaatteistaan miten taisi ja päästi kielellään puolimietteliään naksahduksen. "Meidän pitäisi kaiketi pitää kiirettä", hän tokaisi Demetriokselle, joka tyytyi vastaamaan nyökkäyksellä ja paimentamalla Felixiä hieman tarkemmin ruotuun. "Miten on? Aiotko jäädä tänne seisoskelemaan? Heh, väittäisin että sekä tuo kivikasa että meri ovat täällä vielä myöhemminkin. Uskoisin että arvoisa Abstalar Zantus haluaisi jokaisen kunnioittavan hänen puhettaan ainakin läsnäolollaan", nuorukainen totesi sitten, kääntyen toinen kulma aavistuksen kohollaan Spyron suuntaan. Jotenkin tuntuisi haljulta jättää toinen noin vain seisoskelemaan yksikseen tänne, seuranaan vain lokkien rääkynä. Ja jos totta puhuttiin, jokin nulikan olemuksessa sai hänet pitämään tästä...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 17, 2013 15:06:17 GMT 3
Poika vilkaisi jälleen hieman empien suuren koiran suuntaan Andrein vakuuttaessa otusta vaarattomaksi, ja kaipa pienestä varovaisuudestaan huolimatta otuksen jatkuva virnistely ja hännänvispaus onnistuivat vakuuttamaan Spyronkin ainakin tällä hetkellä saaden tämän nyökkäämään hieman. "Eh, no juu. Eihän se kyllä yritä Kissaakaan. Ne ei vaan yleensä pahemmin, tuota, pidä musta" se myötäili jo sentään hieman rennompaan sävyyn vaikka kaipa edelleen hitusen yleisen vaivautuneena. Myönnettäköön, että suurin kana kynittävänä koirien kanssa yleisestikin pojalla oli näiden ikävän taipumuksen ahdistella kissoja (ja rähjätä hänelle) vuoksi, ja kun tämä yksilö ei näyttänyt alkavan osoittaa merkkejä moisesta konnuudesta (eh, mitä nyt oli viskannut muukalaisen ketoon riehuessaan hetki sitten) nulikka alkoi hiljakseen lakata pitämästä tämän liikkeitä silmällä niin tarkkaan jopa hieman hymähtäen huvittuneesti Felixin napatessa innokkaasti tälle nakatun herkkupalan kuin kyseessä olisi ollut jotain hurjempaakin herkkua kuin vain pala kuivalihaa. Kissa olisi luultavasti vain nyrpistellyt moiselle... koirat olivat kyllä kummia otuksia. Kaikesta päätellen Demetrios sekä Felix ja Andrei olivatkin hyvinkin vanhoja tuttuja miehen todetessa kuinka samanlainen hyökkäyskuvio oli jo toistunut vuosiakin takaperin vaikka hieman vähemmän menestyksekkäin seurauksin virnistäen hieman mielikuvalle. Kaipa moinen hilpeys oli lopulta tarttuvaa, varsinkin kun enää ei oikein ollut suurempaa syytä jurottaakaan aiemman kiusanhengen jo kadottua niin silmistä kuin lähes mielestäkin.
Eipä aikaakaan kun selvästikin kaiken merkille laittava tarkkasilmäinen miekkonen hoksasi koiran kanssa husellettuaan toisenkin karvaisen otuksen nulikan jalkojen juuresta ja kumartui tervehtimään tätäkin... tosin Kissan innostumatta suuremmin moisesta ystävällisestä eleestä. Spyro oli seurannut toimenpidettä sivusta varsinaisesti estelemättä mutta hätkähti hieman yllättyneenä katin päättäessä ilmaista oman painavan mielipiteensä tästä koiralta lemahtavasta vieraasta kynsiensä voimalla. "Ehh? Hei, älä tee noin!" Se protestoi painokkaasti niskaansa pörhistelevän kissan suuntaan tönäisten otusta hieman jalallaan, tosin saaden vastauksekseen lähinnä lisää hännänvispausta sekä pitkän ja äärimmäisen dramaattisen marinan sen sijaan että valkoturkki olisi näyttänyt tippaakaan pahoittelevalta (no, ainakaan se ei käynyt kiinni härkkivään koipeen). Spyro tosin teki tämän senkin puolesta vilkaisten ensin kulmiaan rypistäen härkäpäisen näreää kattia ja sitten varsin syyllisesti nirhaistua sormeaan imeskelevää Andreita. "Ähh, hitto, ei se yleensä noin tee... tai joskus, mutta..." nulikka yskähti nolostuneena, mutta kaikeksi onneksi miehen hyväntuulisuus ei lopulta tuntunut katoavan minnekään moisesta pienestä välikohtauksesta. Oli hieman yleisesti varovainen olemukseltaan tai ei, oli nuhruisella nulikalla sentään enemmän käsitystä käytöstavoista kuin pörröisemmällä seuralaisellaan.
Spyro hymähti ja nyökkäsi hieman vaikkakin näyttäen vieläkin jokseenkin vaikealta äskeisestä Andrein vaihtaessa aihetta ja todetessa että juhlapäivä taisi olla hieman väärä aika hakea rauhaa ja hiljaisuutta näiltä main. "No juu, niin kai. Kävin jo siellä, ja olihan siellä kaikkea. Ruoka oli hyvää ja joku hyppyytti possuja ja soihtuja ja muuta tavaraa ja... kaikkea! En ehtiny kyllä varmaan edes joka paikassa käydäkään" nulikka luonnehti jo hieman innokkaammin heilauttaen kättään kuin kuvatakseen jotenkin sitä "kaikkea" mitä juhlapaikalta nyt löytyikään, lopulta selvästikään laittamatta tapahtumaa hässäkästä huolimatta erityisen pahakseen vaikka olikin hetkeksi hakeutunut sivummalle. No, nyt kun oli tullut huomion varastanut majakkakin katsastettua (sekä tahattomasti tämän kupeessa könöttävä haamumökki) niin kaipa seuraava siirto alkaisi olla selvillä ja olisi aika palailla takaisin itse tapahtumapaikalle... tällä kertaa kuitenkin pitäen Kissaa tarkemmin silmällä. Andrein puolivakava ehdotus ehdotus mutapainista sai kuitenkin odotettavasti jokseenkin epäuskoisen silmäyksen pojan päähineen alta, sekä pienen irveen leviämään kalpeammanpuoleisille kasvoille. "Ehh? No ei hitossa! En kyllä mene lähellekään niitä urpoja! Näin ne jo kun yrittivät hukuttaa toisiaan siihen lätäkköön" poika protestoi paheksuvana ja nojasi jokseenkin näreänä kepakontapaiseensa ilmeisesti lämpenemättä moiselle ajatukselle vieläkään tippaakaan (miksi hitossa kaikki tuntuivat olettavan hänen haluavan hypätä joidenkin rellestäjien keralla keskelle mutakuoppaa ja tulla mitä luultavimmin vain höykytetyksi muutenkin?) mutta ei ehtinyt määritellä paheksuntaansa sen enempää kunnes juhlapaikalta kuuluva ääni sai sen säpsähtämään ja kääntämään itsekin muiden keralla katseensa tämän suuntaan.
Ehh? Mikä hitto tuo oli ollut? Tosin, kukaan muista ei näyttänyt erityisen yllättyneeltä. Turha näreys katosi varsin nopeasti pienen silmien räpyttelyn keralla katseen noustessa sen sijaan jokseenkin kysyvänä mieskaksikkoon, näiden pian selittäessäkin mistä oikein oli kyse. Jälleen uusi puhe, ilmeisesti? Spyro ei näyttänyt hirvittävän innostuneelta asiasta mutta päätyi kuitenkin näyttämään jokseenkin yllättyneeltä kaksikon (tai kolmikon Felix mukaanlukien) tehdessä lähtöä mutta Andrein kuitenkin kääntyessä äkkiä vielä hänen puoleensa kysellen aikoiko hän jäädä tänne. Poika kyhnytti takaraivoaan vilkaisten ympärilleen tuulenpieksemällä luodolla kunnes kohautti hieman olkapäitään. "Niinno. Kaipa tuo tuli jo nähtyä." Se myötäsi nyökäten sitten. Ei sillä lopulta ollut suurempaa kiinnostusta pitkäveteisiin puheisiin eikä hän tiennyt mitään tämän pitäjästäkään, mutta toisaalta se oli kieltämättä jokseekin hyvillään että häntä oli pyydetty mukaan vaikkei hän edes tuntenut kaksikkoa. Druidin aiempi terävä katse sekä kysymys kiusasi vielä hieman pojan mieltä tämän vilkaisten tämänkin suuntaan varmuuden vuoksi, mutta... ehkä siitä nyt ei ollut haittaa kävellä yhtä matkaa? Ainakaan tämä toinen ei tuntunut pistävän häntä pahakseen. Eikä kai tuo toinenkaan, ehkä, mutta.... ota nyt tuosta selvää. "Täällä alkaa tulla jo vähän kylmäkin. Ajattelin että etsin sen... ehh, lasi-puhaltimen tai sellaisen jostain mutta ehkä voin mennä sitten sen jälkeen." Nulikka pohti ääneen kumartuen nostamaan jälleen näreän kissan jaloistaan syliinsä (otuksen tällä kertaa sentän viitsimättä protestoida muuten kuin puolivillaisella venkoamisella) ennen kuin se tallusti tätä kanniskellen muiden jälkeen. "Lupasit? Tunnetko sen?" karkasi sen suunnalta vielä uteliaammanpuoleinen kysymys sekä kysyvä katse Andrein suuntaan tämän aiemman lausahduksen vuoksi. Kaipa nulikka oli lopulta ihan puhekykyinenkin tapaus kunhan tilanne sen salli ja se selvisi hiukan selvemmille vesille yleisestä jokseenkin epävarmasta ja hämmentyneestä olemuksestaan.
|
|
|
Post by submarine on Apr 19, 2013 7:43:47 GMT 3
Heh, tuskinpa ehditkään. Ja sitä paitsi siellä tulee iltaa myöten olemaan muutakin", Andrei hymähti Spyrolle toisen kuvaillessa juhlakokemuksiaan varsin laajamittaisesti. Ei tarvinnut olla mikään nero nähdäkseen että penikan innostus huvitti häntä, mutta hyvällä tavalla. Sitten hän kuitenkin kohautti olkiaan hieman vähemmän varmana ja kyseenalaisemmin. "Olkoonkin että suurin osa siitä iltaisemmasta on aika paljon rauhallisempaa. Kuin vaikka se mutapaini siis", nuorukainen hymähti. Samalla tämä näytti kuitenkin aavistuksen vaivautuneelta, kuin koko pliisuudella olisi ollut jotakin tekemistä hänen kanssaan - tai kuin se olisi ainakin liittynyt häneen. Spyron varsin selkeä ja varsin peittelemätön nyreys koko mutapainia kohtaan sai Andrein naurahtamaan varsin heleästi. Hän hieraisi ohimennen niskaansa melkein kuin hämmentyneen yllättyneesti ennen kuin kohautti olkiaan. "Noh, pahoitteluni. Vaikka luulisi sinun kyllä mudastakin perustavan, kun näytät siltä kuin rämpisit ties missä korvissa päivät pääksytysten, eh?" hän tokaisi, napautellen taas kepeästi miekkansa kahvaa. Hetken mietintätauon jälkeen toinen kulma kohosi veikeästi miehen vilkaistessa uudelleen Spyroon. "Se on muuten kehu", lisättiin virnistäen.
Olipa miten oli, kantautui juhla-aukean suunnalta merkkisignaalin tapainen, joka oli varsin tuttu sekä Demetriokselle, että Andreille. Spyro tosin näytti huomattavasti hämmentyneemmältä, ja hän vilkaisikin tätä ohimennen, kohauttaen taas kepeästi olkiaan. "Eh, käyttää yleensä alkemistijuttuja tällaiseen. Pamahduksia ja sen sellaista että kaikki varmasti kuulevat", selitettiin ohimennen, vaikka hänen oma kyseenalainen tietämyksensä koko asiasta paistoikin eittämättä läpi. Kunhan paukkui, ei se tainnut olla se pääasia. Tässä taisi olla tärkeämpääkin mietittävää, kuten että olisi paras pistää töppöstä toisen eteen. Spyro tuli pohdiskelleeksi hetken ääneen, ilmeisestikin lähtönsä puolesta, ja vaikutti olevan ainakin suunnilleen positiivisilla mielin. Hymähtäen Andrei päätti heittää hieman lisääkin vettä myllyyn... jos ei muuten niin koska pitihän elämässä olla jännää. "Heh, niin no. Jos tulet, niin voin kertoa sinulle salaisuuden noista raunioista. Sellaisen jota ei moni tiedä", hän tokaisi, vetäisten kätensä puuskaan mahtailevana, kuin mikäkin korttipeluri eittämättä voittavaa kättään paljastaessaan. Vielä tosin ei mitään vinkkejä siitä mitä tähän käteen kuului - salaisuudet kun olivat salaisuuksia. "Hmmh? Lasinpuhaltamolle? Aa, juu. Jännä paikka, ja varmasti vilkaisemisen arvoinen muulloin. Niillä on siellä tehtaanmyymälä, kaikkea nättiä. Se on tosin tänään suljettu, kaiketi juhlan vuoksi tai sellaista. Olisin luullut että olisivat kaupustelemassa juhlillakin kaikkea somaa? Eh, vaikka sitten taas toisaalta... siinä häslingissä ei tarvita kuin yksi sivuraiteille lentelevä pallo ja..." Andrei naksautti kieltään pohdiskelujensa lopuksi, antaen äänen sanoa kaiken tarpeellisen. Hän harvemmin edes muisti että lasipaja ei ollut mikään erityisen yleinen ilmestys tässä maailmassa. Tässä kylässä se oli tavallistakin tavallisempi ilmestys. Eh, tässähän näytti maalaistollolta vielä. Maalaistollolta jolla oli lasinpuhaltamo naapurissa, mutta maalaistollolta silti...
Demetrios odotteli kärsivällisesti sivummalla, mutta yskäisy tämän suunnalta kyllä kertoi, ettei tässä ollut loputtomasti aikaa vain odotellakaan. Hän kääntyi jo ympäri, kun viimeinen kysymyksentapainen Spyrolta sai hänet vielä vilkaisemaan taakseen, suu aavistuksen mutrussa kuin ei olisi välttämättä ollut niin erityisen tyytyväinen siihen että asia edes noteerattiin. "Eh, niin no. Kaipa niinkin. Lupasin hoitaa erään... muodollisuuden siinä illemmalla. Ja tulla kuuntelemaan puhetta", mies vastasi, raapien taas niskaansa - joskin nyt huomattavasti enemmän hämeliäisyydestä. Eh, oli tämäkin. "Muodollisuuden? Mutta lasten valistaminenhan on oikein somaa! Kunnioitettava aikomus", Demetrios tokaisi hieman kauempaa. Ja yllättävää kyllä tämä ei kuulostanut millään tavalla tai millään muotoa vinoilevalta. Andrei sen sijaan onnistui ansiokkaasti näyttämään siltä kuin olisi jäänyt kiinni jostain vähintäänkin kiusallisesta, purren selvästikin hammasta ennen kuin omaksui taas hieman kevyemmän naaman. "Eh, niin no. No... kaiketi? Ja lupasinpahan mitä lupasin. En tiedä miksi hän minut siihen halusi, mutta. Eh, paras kaiketi mennä", hän hymähti lopulta aavistuksen nolosti, kohauttaen olkia. Siihen druidilla ei ainakaan ollut mitään vastaanväittämistä. Ohimennen, pitkälti saadakseen jotain hieman muuta ajateltavaa, Andrei vilkaisi taakseen Spyroon uudemman kerran. "Alahan tulla. Jos salaisuuksia mielit", hän hymähti, napauttaen taas miekkansa kahvaa kepeästi sormella sanojensa painoksi.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 19, 2013 18:22:53 GMT 3
Andrein toteamus että paljon oli vielä jo kaikesta nähdystäkin huolimatta näkemättä sai aikaan uteliaan ja jokseenkin innostuneen päänkallistuksen pojan olematta ilmeisesti vielä ainakaan kyllästynyt juhlamenojen seuraamiseen. Olihan tämä kuitenkin lopulta tälle jokseenkin harvinaista hupia ja vaikka ilmainen sapuska jolla poika oli jo täyttänyt mahansa olisikin ollut yksi päämotiiveista ei kyllä kaikki muukaan jännä jäänyt paljoa jälkeen nyt kun ensisijainen ongelma, nälkä, oli vaihteeksi selätetty. Luvassa oli miehen sanoista päätellen vielä paljon lisää muutakin pitkin iltaa, jolla ei kaikeksi onneksi ollut mitään tekoa mutapainin kanssa, joten tämäkin toteamus sai Spyrolta jokseenkin määrätietoisen hyväksyvän nyökkäyksen... vaikka Andrei vaikutti syystä tai toisesta hieman vaivautuneelta aiheesta? Kukaties tämä olisi ollut yksi mutapainin ystäviä ja oli pettynyt kun mokoma rellestys poistui kuvioista? ...tai no, tuskin sentään. Kai. Joka tapauksessa Spyro pääsi jälleen nyrpistelemään ilmaistakseen paheksuntansa kun aihe nousi uudestaan esille, vilkaisten ohimennen epäsiistimmänpuoleista vaatetustaan saadessaan tästä palautetta kunnes puuskahti hieman. "Joskus, ihan vaan kun on pakko. Mä en pyöri siellä. Sellainen on kakaroille" se tarkensi ilmeisestikin aivan liian kypsänä ottamaan osaa mokomaan rellestykseen. Lopulta se ei kuitenkaan näyttänyt hirvittävän loukkaantuneelta vaikka pudistelikin hieman ohimennen viitanrähjänsä helmaa kädellään kuin kapine muka olisi tästä muuttunut jotenkin puhtaammaksi, vaan jopa myhähti miehen naurahdukseen päätyen sitten kohauttamaan laihoja olkapäitään hieman lammasmaisesti. No, eipä kai siinä ollut vastaanväittämistä että hän varmasti oli melko epämääräinen ilmestys, eikä sillä että tämä olisi lopulta pojan mielestä edes ollut hänen suurin ongelmansa. Mutta mutapainit ja vastaavat olivat silti ehdottomasti tämän mustalla listalla, oli miten oli.
Kohta juhla-alueen suunnalta kuuluva kumahdus onnistui kuitenkin harhauttamaan sen sekä muidenkin huomion mutta hämmentynyt katsahdus Andrein suuntaan sai tämän selittämään varsin pian mistä oli kyse. Jos miekkonen ei ollut itsekään täysin perillä äänen ja alkemian yksityiskohdista päätellen tämän hieman epämääräisestä äänensävystä niin ei selvästi ollut Spyrokaan, pojan kallistaessa jälleen päätään ymmällään mutta nyökäten lopuksi. Kaipa se tärkein asia oli kuitenkin selvinnyt että pamahdus tarkoitti että oli aika kerääntyä koolle, se miten ääni saatiin aikaan olikin sitten lopulta yksityiskohtia. Potentiaalisen jänniä yksityiskohtia ehkä, mutta yksityiskohtia kuitenkin. Toisaalta, ehkä luvassa olisi vielä lisääkin hieman odottamatonta jännää. Andrein suorastaan mystinen lupaus raunioista ja salaisuuksista onnistuivat selvästi nappaamaan pojan mielenkiinnon tämän katsahdettua tätä ensin yllättyneenä ja sitten jo varsin kiinnostuneena. Eh, salaisuuksia mitä monet eivät tienneet? Raunioista? "Millaisen salaisuuden? Miten sä tiedät sen sitten?" Se ei voinut olla kysymättä hieman skeptiseen sävyyn vaikkakin enemmän kuitenkin uteliaana, vaikka miekkosen salaperäinen ilme jo itsessään kielikin ettei tämä luultavasti paljastaisi mistä oli kyse. Pahus. Spyro punnitsi asiaa hetken, vaikkakaan ei kovin kauaa kunnes nyökkäsi myöntyvästi. Eiköhän hän nyt yhdestä tylsästä puheesta selviäisi... varsinkin kun hän oli ollut jo alunperinkin aikeissa mennä mukaan kuitenkin. Tämä kaksikko vaikutti kuitenkin varsin mukavalta seuralta, jopa siinäkin määrin että nulikan oli muistutettava itseään pitämään kaikesta huolimatta varansa varmuuden vuoksi... sääli vain että tämän keskittymisellä oli taipumus harhautua varsin helposti jos näkyviin ilmaantui jotakin muuta kiinnostavampaa pohdittavaa. Ja varsin pian puheet tästä lasinpuhaltamoksi kutsutusta paikasta onnistuivatkin harhauttamaan sen tehokkaasti... vaikka toteamus että paikka olisi tänään pääasiassa suljettu saikan hieman pettyneen katseen nulikan kasvoille. "Ai? Äh. Olisin halunnu nähdä mitä siellä tehdään. Ja miksi sitä pitää puhaltaa. Ne kai tekee ihan lasia siellä. Jotenkin." Pieni huokaus korvautui kuitenkin pian lähinnä mietteliäällä ilmeellä joka kirkastui pian kun Andrei kertoi lasinpuhaltamolla olevan kuitenkin varmasti kojunsa jossain, jossa olisi näytillä yhtä ja toista. No, tuskin Spyrolla olisi varaa ostaa mitään ja se oli oikeastaan tuntunut olevan enemmän utelias ihan itse prosessista omaamatta oikein minkäänlaista käsitystä mistä niinkin mystistä vaikkakin petollisen arkista ainetta kuin lasia edes tuli, mutta kaipa ihan näiden tuotokset olivat aivan pätevää korviketta ihmeteltäväksi... vaikka puheet harhateille karkailevista palloista saivan jälleen aikaan hämmentyneitä ilmeitä ja vilkaisuja. Kaikesta päätellen Andrein oli jokseenkin turha pelätä vaikuttavansa maalaistollolta ainakaan tässä seurassa, mies sentään edes tiesi mitä koko lasinpuhaltaminen edes oli. Spyron selvästikin täytyisi ehdottomasti etsiä käsiinsä tällainen koju, jos siellä oli jotain karkailevia pallojakin... vaikka nämä ilmeisesti olivatkin jotenkin huono asia?
Mutta niin paljon kuin aihe jännä-hermoa tällä hetkellä kutittelikin, sivummalla kärsivällisesti odottelevan Demetrioksen paljonpuhuva köhäisy käänsi varsin nopeasti ajatukset jälleen käsillä olevaan asiaan ja muistutti missä tässä nyt oltiinkaan menossa. Nulikka hätkähti hieman harhautuneista pohdinnoistaan niin mystisten salaisuuksien kuin lasinkin luonteesta kunnes nyökkäsi hieman astahtaen kissoineen muita kohden, vilkaisten kuitenkin vielä Andreita kaipa enemmän tai vähemmän uteliaalle kannalle hieman kaikesta keikahtaneena. Tämä ilmeisesti tunsi puhettapitävän kirkkoherran.... vaikka jostain syystä ei kyllä vaikuttanut erityisen innokkaalta kysymyksestä? Spyro kuunteli ohimennen lähinnä pitkästyneeltä vaikuttavaa kissaa sylissään rapsutellen Andrein paljastaessa lupailleensa ilmeisesti auttaa jossakin vähemmän mieluisessa asiassa, katsahtaen sitten Demetriostakin kulmiaan hieman kohottaen druidin viimein kertoessa mistä tässä näreilyssä oli edes kyse. Eh? Lasten valistaminen? Syystä tai toisesta tämä sai pojan näyttämään melkoisen yllättyneeltä. "Mitä, oletko sä joku opettaja tai sellaista?" se tiedustelikin pian kai nyt kyselyyn kiinni päässeenä, hoksaten vasta hieman jälkikäteen ettei Andrei oikeastaan tainnut olla kovin hyvillään asiasta. "Ehm. No lähteehän niistä sellasista meteliä" poika kiirehti lisäämään jokseenkin myötätuntoisesti, nyökäten sitten suosiolla Andrein odottavaan katseeseen muiden tehdessä jo lähtöä.
"Jaa, juu. En kyllä tunne koko tyyppiä mutta taisin nähdä sen vilaukselta aikasemmin. Kai se näytti ihan mukavalta." Nulikka totesi kirkkoherrasta tallustellen kissoineen muiden perään, nykäisten ohimennen viittansa lievettä sylissään pitelemänsä katin ylitse suojatakseen tätä pahimmalta merituulelta. Oikeastaan otus näytti heti aavistuksen tyytyväisemmältä tuijotellessaan kaikkea kiiluvin silmin hämärästä viitan sisältä vaikka suunta olikin jälleen kohti meluisammanpuoleista kyläaukiota. "Oletko säkin sitten käyny katselemassa niitä raunioita paljon? Mä näin muutaman kun tulin mutta ei niissäkään ollu kyllä oikein mitään ja tuo majakka on kyllä isoin tähän mennessä! Harmi että se on sen verran rikki ettei sinne ylöskään pääse tai mitään..." Ja siinä sitä sitten taas mentiin, oli ehkä yleensä enemmän tai vähemmän hämillisen oloinen irtosi Spyrostakin ilmeisesti ajoittain puhettakin silloin kun se sattui kiinnostumaan jostain. Ehkä oli ollut uhkarohkeaa mainita sille tällä hetkellä jänniltä vaikuttaneista raunioista sekä näiden mystisistä salaisuuksista näiden selvästi onnistuttua nappaamaan sen mielenkiinnon, joka irrotti siitä melkoisesti niin ihmettelyä kuin kysymyksiä. No, ainakin se oli lopettanut jatkuvan vaivautuneen huppunsa nykimisen toistaiseksi, vaikka suurimpana syynä tähän saattoi olla sama seikka joka esti natiaisen muunkin suuremman elehtimisen. Kissan kanniskelu vaati käyttöönsä molemmat kädet, mutta selvästi sillä ei ollut kuitenkaan aikomustakaan laskea otusta kävelemään itsekseen, kaipa aiempi tapaus jolta Demetrios koirineen oli kuitenkin onneksi ollut pelastamassa oli vielä liian tuoreessa muistissa. Parasta vain pitää eläin nyt lähistöllä toistaiseksi...
|
|
|
Post by submarine on Apr 20, 2013 16:45:59 GMT 3
Koko lapsien valistamisen aihe oli Andreille kaikkea muuta kuin erityisen mieluisa esilleotettava, ja se oli kyllä ilmiselvää vähän tyhmemmällekin - puhumattakaan Demetrioksesta. Se ei tosin siitä huolimatta estänyt druidia tarttumasta siihen millään tavoin, ja hän oli melkoisen varma, että tämän mukaviaton merelle tuijottelu kätki virnistyksen alleen. Ja kun Spyrokin otti asian eteen, kirposi miehen huulilta jo suoranainen sihahdus ja huokaus. Tämä kun esitti vieläpä kysymyksiä, joihin selvästikin hinguttiin vastauksentapaisiakin. Pikaisesti hän heitti kätensä levälleen kepoiseen "tässä sitä nyt sitten ollaan" -sävyyn, ennen kuin huokaisi vielä uudemman kerran. "Ehhh... en. Hädin tuskin kävin edes oman kouluni", Andrei hymähti lopulta, onnistuen kaikesta huolimattakin säilyttämään kepeytensä. "Ehm. Kaipa puhuivat jotakin jostakin... puhujanlahjoista. Haluavat että luen vanhaa historiaa. Eh, tai siis, tarinoita. Luomistarinoita. Että oppivat", hän luonnehti, elehtien jokseenkin ponnettomasti käsillään. Demetrioksen suunnalta kantautuva tyrskähdys sai hänet vilkaisemaan jo varsin pistävästi sinnepäin; druidilla tuskin oli ainakaan nuhaa, ja ääni oli todennäköisesti tarkoitettu peittämään jotakin aivan muunlaista tyrskähdystä...
Andrei ei ollut hiukkaakaan pahoillaan, kun Spyro nopean lapsimielipiteensä jälkeen vaihtoi puheenaihetta kolmihenkisen (tai siis nelihenkisen, Felix kyllä muistutti olemassaolostaan yleisellä tohinalla) joukon lähtiessä liikkeelle. Hän hymähti jokseenkin yksimielisesti toteamukselle kirkkoherrasta, nyökäten. Eh, vitsailu sikseen, hänellä ei ollut pienintäkään halua tai aikomusta vähätellä epäonnisia tapahtumia tai kaikkea niistä seurannutta, tai kirkkoherran pyrkimyksiä uuden eteen. "Mh. Hän ei ole nukkunut turhan montaa täysimittaista yötä virkaansa päästyään. Tai jouduttuaan. Eh, aivan liikaa huolehdittavaa. Mutta silti hän on pitänyt kaiken kasassa", hän vastasi, kohauttaen taas olkiaan. "Pirun sääli sekin kaikki." "Abstalar Zantus voi vaikuttaa kireähermoiselta tai huumorintajuttomalta, mutta se johtuu hänen taakastaan. Hänen täytyi oppia varsin nopeasti virkansa ja velvollisuutensa kun... noh. Kukaties parempi ettemme puhu siitä", Demetrios tokaisi ohimennen taustalta, huokaisten osaaottavasti. Andrei soi tälle kukaties jopa kiitollisen nyökkäyksen. Druidi ei ehkä ollut täkäläisiä, sen enempää kuin kukaan druidi varsinaisesti nyt oli minkään yhden paikan asukas, mutta tämä ymmärsi kyllä aivan tarpeeksi hyvin kaiken Hietaniemessä tapahtuneen ja sen merkityksen. Harva osasi arvata, miten paljon tämäkin oli kaiken kanssa auttanut... "Hmh? Ainiin. Tuo kivikasa", Andrei vastasi hetken perästä, kun Spyron äkillinen kysymys raunioista havahdutti hänet mietteistään. "Noh, onhan niitä siellä täällä. Olen minä muutamaa ihmetellyt, mutta eipä niistä koskaan kauheasti irti saa. Eh, puolen päivän matkan päässä täältä on Haihattelijoiden Kaivo. Se on sellainen ikivanha kaivomainen paikka. Vanhoja pilareita tai sellaista. Sanovat että sen pohjalla synkissä vesissä vaanii ties mitä hirviöitä. Heitin sinne kerran kiven, enkä edes kuullut koska se osui pohjalle", hän vastasi, naputellen taas mietteliäästi lyhyttä miekkaansa. "Vaikka jos todellisia raunioita tahdot nähdä, niin jatka matkaasi täältä etelään, Magnimariin. Heh, ei sitä aivan turhaan sanota Monumenttikaupungiksi..." Andrei lisäsi, jääden sitten hetkiseksi varsin hiljaiseksi. Ohimennen katse käväisi Spyrossakin, aivan sen varalta että tämä aikoisi alkaa tivaamaan luvattua salaisuutta, jonka hän teeskenteli juuri unohtaneensa kaikin puolin. Ei sitä tosin kovin montaa hetkeä kestänyt. "Eh, ainiin. Se salaisuus. Niin, Hietaniemessä taitaa olla ainakin yksi, jolta saisit ehkä tietää enemmänkin jos todella olet kiinnostunut. Eh, täällä asuu vanha kirjatoukka nimeltään Brodert Quink. Oppinut jostain isosta kaupungista tai sellaista. Hän väittää tutkivansa näitä juttuja. Viime aikoina hän on ilmeisesti yrittänyt päästä tuon kivikasan kellarikerroksiinkin. Saattaa tosin kestää hetki niillä narukäsillä", Andrei lopulta valotti mystisiä salaisuuksiaan, viitaten ohimennen taakse jäävän Vanhan Valon suuntaan ennen kuin naurahti ja kohautti taas olkiaan. "Eh, on yrittänyt pitää sen salassa, kai kun pelkää että muutkin pyrkisivät muuten apajille. Saattaa olla että etsii vain vanhoja lantteja tai rihkamaa mutta... eh, kukapa tietää. On sillä ukolla ainakin paljon niitä kirjoja."
Olipa miten oli, ei matka hiekkatietä pitkin takaisin juhlapaikalle merinäkymää vasten kestänyt erityisen pitkään. Felix, vakuutellusta kissahätyyttämättömyydestään huolimattakin, pyöriskeli varsin innostuneena Spyron ja tämän visusti poissa ulottuvilta pitelemän kissan ympärillä. Andrei vaihtoi Demetrioksen kanssa muutaman sanan, jotka tuskin tarkoittivat Spyrolle paljoakaan. Paikallisista asioista ja viime aikoina tapahtuneesta. Ensin olisi voinut olettaa juhlahumun kasvavan varsin nopeasti lähestyessä, mutta oikeastaan juhla-aukea kuului nauttivan nyt yllättävästä hiljaisuudesta. Tai tuskinpa niin yllättävästä, kun ilmeisestikin jonkun jopa arvostetun oli piakkoin määrä puhua ja siihen vaadittiin huomiota jopa hieman epätavanomaisemmilla keinoilla. Joka tapauksessa, väki oli selvästikin jo kerääntymässä kirkon portaiden suuntaan tarkkailemaan sinne pystytettyä puhujankoroketta, jonka äärellä asianomainen jo seisoskelikin. Kirkonisä Abstalarin sinisistä kaavuista oli vaikea erehtyä. Ilmeisesti tämä odotteli vielä että kaikki väki varmasti ehtisi kuulemaan sanomaa. Kaikenlaiset pelit, leikit ja jopa juhlapöytä oli nyt unohdettu ja jätetty huomiotta hetkeksi väen kerääntyessä kuuntelemaan, ja tietystä hartaasta tunnelmasta päätellen tämä ei ollut pelkkä muodollisuus. Kaiken tuskan ja kärsimyksen jälkeen, uuden ja paremman ajan ovella tällaisella oli merkitystä. "Hmmh. Paljon väkeä. Varmaan parempi vain etsiä niin hyvä paikka kuin löytyy", Andrei tokaisi jopa aavistuksen matalamma äänellä Spyron suuntaan tilannetta hetken tarkasteltuaan.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 20, 2013 19:24:21 GMT 3
Niin Andrein vaivaannus kuin druidin vaivihkainen virnistelykin tuntuivat saavan pojan lähinnä ymmälleen. Se vilkaisi mieskaksikkoa nyökäten sitten epävarmana Andrein kertoessa kuinka tämä oli värvätty ilmeisesti lukemaan lapsijoukolle, josta tämä ei tainnut olla kovin innoissaan. Eh, tarinoita? Tämä nyt ei kieltämättä kuulostanut niin hirvittävän pahalta ainakaan Spyron korvaan mutta se sentään hoksasi sulkea suunsa ennen kuin ehti sanoa tätä ääneen, aivan vain miehen selvän tuskastumisen vuoksi. Ehkä oli vain parasta vaihtaa aihetta, tämän vaikuttamatta erityisen halukkaalta puhumaan aiheesta. Puhe kääntyikin varsin pian kirkkoherraan nelikön alkaessa hiljakseen suunnata kulkunsa kohti kylää. Muiden tuntumassa tallusteleva Spyro huokasi myötätuntoisesti vaikka ei luultavasti aivan perillä kaikista yksityiskohdista ollutkaan, oli tämäkin sentään kuullut jotain Hietalahden vaikeasta lähimenneisyydestä viimeistään kaupungin suuntaan suunnatessaan. "Äh. Ei kauhean reilua mitä kaikkea voi käydä samassa paikassa näin lyhyessä ajassa" se pohti vaisummin epäilemättä viitaten pääasiassa niin aiemmin ihmeteltyyn puukkojunkkariin kuin palaneeseen kirkkoon joista oli kuullutkin jo moneen otteeseen, laittamatta kuitenkaan hanttiin kun Demetrios totesi ettei tämä ehkä ollut se kaikkein paras puheenaihe. Andreikin tuntui helpottuvan hieman kun esiin otettiin suurempien synkkyyksien sijasta rauniot joista tämä oli antanut ymmärtää tietävänsä enemmänkin. Spyro käänsikin huomionsa jälleen tähän vaikka vilkaisikin välillä hieman ymmällään ympärillä touhottavaa Felixiä, jonka villi hännänvispaus sentään kertoi, ettei hurtta tainnut kaavailla mitään sen ikävämpää. Joku toinen sen sijaan taisi juoniakin jotain, päätellen siitä kuinka koiran painellessa ohi viitanliepeen välistä ilmaantui valkoinen käpälä vispaavaa häntää tavoitellen... tosin tällä kertaa sentään ilman kynsiä, kuin enemmän jopa leikkisään tapaan. Vähintäänkin epäilyttävää. Poika tosin oli tällä kertaa liian kiinnostunut rauniokeskustelusta kiinnittääkseen tähän erityisemmin huomiota.
Kuten hän oli arvellutkin, Andreikin oli ilmeisesti tutkiskellut näitä... vaikka tosin, kukapa täällä päin liikkuva ei olisi, kärsineet kiviröykkiöt kun eivät olleet näillämain mikään harvinainen näky. Joka tapauksessa Spyro nyökkäsi vakavasti pohdinnoille, valpastuen kun Andrei kertoi lähistöllä sijaitsevan myös jokseenkin mielenkiintoinen kaivontapainen, pohjattomine kuiluineen ja hirviöineen. Selvästikin moinen oli vähintäänkin jännää, eipä siitä mihinkään päässyt. "Puolen päivän? Niin lähellä?" Se varmisti kiinnostuneena mennen hetkeksi uhkaavan pohtivan näköiseksi kuin kaavaillen jotakin tämänkin suhteen. "Hmm. Pakkohan siellä on pohja jossain olla. Pitäis varmaan yrittää viskata soihtu. Näkis ainakin heti kun osuu johonkin" poika pohdiskeli tehden jo ilmeisesti jonkinlaisia omia suunnitelmiaan, myhähtäen sitten mietteliäästi miehen jatkaessa mainostamalla Magnimaria ja tämän lukuisia rauniomuodostelmia. Hän olikin kuullut että tämän maastossa mokomia olisi enemmänkin, mutta... olisikohan mikään niistä niin jännä kuin potentiaalinen otus-kaivo? (Mitä otuksia kaivossa edes muka voisi olla, oli se kuinka syvä hyvänsä? Mitään kovin suuria tuskin ainakaan? Mitä ne siellä oikein söivät? Eivätkö ne päässeet sieltä pois mitenkään?) Vaikka... no, sen jälkeen kun tämä olisi tarkastttu, kaipa Magnimar olisi aivan yhtä hyvä jatkosuunta kuin mikä hyvänsä muukin. "Siellä en olekaan vielä käynyt. Varmaan sinne vois mennäkin sitten seuraavaksi..." Spyro vilkaisi ohimennen ympärilleen mietteliäänä kuin hakien oikeaa ilmansuuntaa josta paikka löytyisi, valkoisen käpälän ilmaantuessa jälleen hosumaan salavihkaa pahaa-aavistamatonta Felixiä. Suostuipa jälleen rennommaksi käynyt miekkonenkin valaisemaan viimein mainostamansa salaisuuden luonnetta, johon ilmeisesti liittyi raunioita enemmänkin tutkinut (nyt selvisi kuka majakassakin oli kaivellut) kirjanoppinut, joka tosin sai Spyron empimään hieman. "Eh. No. Tuskin se mulle haluais sitten edes pahemmin sanoa mitään jos yrittää salaillakin" nulikka arveli kohauttaen hieman olkapäitään, kaipa hieman pettyneenä. Mutta toisaalta, jos edessä olisikin ollut pitkä ja yksityiskohtainen historiallinen luento joltakulta vaikeaselkoiselta oppineelta, tuskin hän olisi ymmärtänyt paljoakaan vaikka tämä olisikin jotenkin mystisesti suostunut keskustelemaan enemmän sattumanvaraisen katu-nulikan kanssa. Tuskin tämä olisi edes osannut sanoa paljoakaan varsinkaan siitä aiheesta joka näissä erityisesti häntä kiinnosti... osittain ehkä siitäkin syystä ettei poika itsekään ollut tästä täysin varma. Hmm.
"Hm, eikö täällä ollut joku toinenkin? Se... Elhan?" Nulikka lisäsi hetken pohdittuaan muistaen pienellä viiveellä kirkonmiehen jonka kanssa oli aiemmin jutustellut, kunnes havahtui pian huomaamaan heidän jo saapuneen takaisin kylän kaduille. Tosin aiempi riehakas ilmapiiri oli nyt poissa ja väkijoukon olemus oli muuttunut hartaaksi ja odottavaksi. Spyrokin katsahti ympärilleen pistäen merkille korokkeelle suuntaavan sinisiin kaapuihin sonnustautuneen vakavan miehen jonka oli nähnyt aiemminkin, jonka nimikin oli nyt aiemman keskustelun valossa tiedossa. Kieltämättä Spyro odotti jo etukäteen edessä olevan jokseenkin pitkäveteinen muodollinen puhe joka varmaan sivuaisi kylän viimeisimpiä vaikeuksia ja niistä selviämistä, mutta se sentään ymmärsi aiheen olevan paikallisille varsin henkilökohtainen. Se paransi otettaan pitelemästään Kissasta ja nyökäytti sitten vaiteliaammin Andrein toteamukselle että olisi parasta etsiä hyvä paikka ennen kuin koko juhlaväki ehtisi paikalle. Ihmisiä oli kertynyt paikalle jo nyt melkoisesti, ja kaikki tuskin olisivat vielä edes läsnä. Poika yskähti liikahtaen hieman levottomasti mittaillessaan katseellaan vakavailmeistä joukkoa tallustellen sitten kuitenkin druidin sekä Andrein jälkeen hetken epäröityään. Se ei selvästikään nauttinut suuremmin ahtaista ihmismassoista, mutta kaikeksi onneksi kaikkien huomio oli sentään jokseenkin naulittuna suuntautunut puhujankorokkeelle ilman että kukaan olisi varsinaisesti edes laittanut merkille joukossa luikkivaa laihaa irtolaisnulikkaa joka teki parhaansa ollakseen erottumatta massasta... siitä huolimatta että suuri ja riehakas koira hääri ympärillä viitan sisällä piileksivästä kissasta intoillen. Ehm.
|
|
|
Post by submarine on Apr 21, 2013 10:44:44 GMT 3
"Hmh? Kuka Elhan? Ei ainakaan täkäläisiä. Varmaan joku juhlimaan tullut", Andrei vastasi hetken pohtimisen jälkeen, kun Spyro vielä yleisön joukkoon saavuttaessa heitti nopean kysymyksen jostakusta. Eipä niin että hänellä olisi tosin ollut liiaksi aikaa miettiäkään, mutta toisaalta nimi ei kyllä sanonut yhtään mitään, ja ilmeisesti kyseessä olisi kuitenkin kuulunut olla joku jonka kohdalla olisi pitänyt. Silti, hän ohjasi poikaa ja Demetriosta muassaan noin nyt parhaille mahdollisille paikoille seuraamaan kirkonisän puhetta ja sen jälkeen luvassa olevaa kirkkomaan siunausta - vaikea sanoa kumpi niistä olikaan edes se tärkeämpi. Oikeastaan pieni joukko taisi saada huomata pieneksi nolostuksekseen, että olivat melkeinpä viimeisten joukossa. Eh, puheen ajankohdasta oli kyllä mainittu jo reilusti etukäteen, ja suurin osa väestä oli selvästikin ollut jo valmiina samalla kun eräät tietyt unohtuivat vanhojen kivikasojen eteen rupattelemaan. Noh, eihän tässä vielä oltu mistään myöhästytty, ja kirkkoherralla oli kaikeksi onneksi varsin kantava ääni. Pienellä etsimisellä löytyikin sopiva paikka siedettävän läheltä, vaikka syrjään joka tapauksessa jouduttiinkin. "Heh, älä huoli. Tuskin tässä hirvittävän kauaa ollaan", Andrei tuli ohimennen hymähtäneeksi Spyrolle huomatessaan tämän kaiken kaikkiaan melko epävaikuttuneen ilmeen ja olemuksen. Noh, tuskinpa pojalta olisi voinut olettaakaan mitään aivan uskomatonta omistautumista asioille, joista ei suuremmin tiennyt ja jotka eivät tätä koskettaneet. Läsnäoloakin arvostettiin.
Väki alkoi hiljalleen olla paikalla, ja hartaan odottava tunnelma oli selvästikin havaittavissa. Äänekäs puheensorina oli vaihtunut hiljaiseen hyminään ja puolikuiskauksiin väen seisoskellessa odottavaisesti seuraamassa, kun kirkonisä neuvotteli vielä muutaman muun pappisväkeen kaiketi kuuluvan kanssa jostakin. Mahdollisesti siunaustoimituksen kulusta tai sellaisesta. Sitten hiljaisuus kuitenkin levisi koko väkijoukon läpi melkeinpä aaltona, kun arvostettu Abstalar Zantus lopulta lopetti keskustelunsa ja kääntyi puhujankorokkeen suuntaan. Odottava painostus kasvoi melkoista vauhtia. Muutaman hetkisen kirkonpää selvitteli kurkkuaan, ennen kuin kohotti sitten kätensä tervehdyksen ja rauhan eleeksi koko kerääntyneelle väkijoukolle, luoden katseensa näihin kaikkiin. Tämä avasi suunsa puhuakseen, mutta vastoin kaikkia odotuksia sieltä ei kuulunut ääntäkään. Ei, se ääni kuului jostakin aivan muualta. Äkkiä naisen kirkaisu, korviasärkevän korkea ja kova, leikkasi hiljaisuutta kuin veitsi. Andrei yritti vispata päätään ympäri ja kurotella väkijoukossa syypään nähdäkseen kuten eittämättä varsin moni muukin, mutta ennen kuin äänen lähdettä edes löytyi, toinen kirjaisu jostain muualta sai jo päät kääntyilemään entistä hämmentyneempänä. Ja sitä seurasi äkkiä jokin aivan toisenlainen ääni, jossa oli jotakin selvän epäinhimillistä. Kimeää, räkättävää kirkunaan ja nauruntapaista. Andrei oli vähällä päästää jonkin kysymyksentapaisen, mutta äänen kuullessaan jaloissa tähän asti varsin hilpeänä pyörinyt Felix muuttuikin äkkiä täysin. Sen karvat nousivat pystyyn ja se jäi murisemaan selvästi äärimmäisen vihaisena (tai jopa pelokkaana) jollekin jota ei edes nähnyt vielä. "Mitä terpelettä nyt?" Andrei ehti heittää väliin, ennen kuin väkijoukko edempänä alkoi äkkiä hajaantua, loikkien sivuun ja jopa toistensa päälle kuin jaloissa olisi pyörinyt jotakin kuvottavaa. Ja ennen kuin niin hän, Demetrios kuin raivostunut Felixkään ehtivät reagoida, väkijoukko halkesi kahtia ja jokin pienehkö ja äärimmäisen epämääräinen ryntäsi ohitse nauraa räkättäen samalla kimeällä ja korvia raastavalla äänellä. Andrei ei ehtinyt saada siitä juuri minkäänlaista kuvaa, paitsi että sillä oli mukanaan... jonkun hattu. Epäilyttävän punertava hattu. Felix tosin ei jäänyt katsomaan, vaan ennen kuin kukaan ehti estää, oli koira äkkiä rynnistänyt räksyttäen ja yhtenä pyhänä raivona otuksen perään. Nopea vilkaisu paljasti että niitä oli enemmänkin...
"Spyro, pysy tässä", Andrei ehti komentaa hämmingissä, joka oli varsin nopeasti leviämässä halki väkijoukon, kun äkkiä uusi, käheiden ja räkäisten äänien epämääräinen meteli leikkasi erilaista kauhunhuutojen ja muun hämmingin aiheuttamaa meteliä. Hänellä kesti hetki edes tajuta että siinä oli sanoja, niin epäinhimillisen epämääräistä se oli. Eikä siitä tehnyt hiukkaakaan vähemmän epämääräistä, että se kuulosti melkein... laululta? Kammottavalta ja epämääräiseltä laululta kyllä, mutta siltikin se oli selvästi yritys saada aikaan sellainen. Todella sekopäinen sellainen. Ja asiaa vain pahensi että sitä tosiaan laulettiin isolla joukolla. "Murskaa! Lättää ja mättää! Huiski ja mäiski, vasaralla paiski! Lapsenpaisti ja koiranpäät! Pitkäkinttu kumoon ja pää pois!" rääkyvät äänet kirkuivat, jatkaen järjetöntä lauluaan enenevissä määrin. Ja nyt Andrei alkoi lopulta erottaa mistä todella oli kyse; ympäri juhla-aluetta siellä täällä alkoi erottua nyt pieniä, isopäisiä, vihreitä hahmoja. Niiden epämuodostuneet kallot olivat kuin meloneita aivan liian pienissä ruumiissa ja valtavat korvat lepattivat tuulessa. Pienet, punaiset ja vihamieliset silmät tuijottivat kekäleinä kaikkea, ja terävät naskalihampaat louskuttivat. Otuksia ilmaantui koko ajan lisää, ja ne viskuivat tavaroita, huitoivat, riehuivat ja pyrkivät mitä ilmeisimminkin vain mahdollisimman suureeen tuhoon ja hävitykseen. Kiviä lenteli niin ihmisten kuin ikkunoidenkin suuntaan. Andrei ehti hämmentyneenä hädin tuskin väistää jotakin, joka näytti epäilyttävän paljon lantakakkaralta. Hän ei halunnut edes arvailla, minkä otuksen. "Hiisivasara! Hiisivasara!" otukset rääkyivät järjettömässä kakofoniassaan, kuin vain varmistuksena sille mitä kaikki jo näkivät. Äkkiä ja varoittamatta Hietaniemen kyläjuhlat olivat täynnä hiisiä. Kenelläkään tuskin oli aikaa miettiä turhan paljoa mistä ne olivat tulleet, sillä juuri nyt ne olivat täällä. Oikeastaan suurin osa ihmisistä vastasi siihen ainoalla näkemällään järkevällä tavalla: panikoimalla. Sekasorto muuttui varsin nopeasti moninkertaiseksi ihmisten töniessä toisiaan ja ryntäillessä sinne tänne. Ja sekös äkkiä ilmaantuneita kammottavia otuksia huvitti. Synkästi käkättäen ne paiskoivat pakenevaa väkeä kaikella käden ulottuville sattuvalla ja huitoivat epäonnisia jalkoihin rumilla, julmannäköisillä terillä. "Hiidet tappaa! Hiidet mättää!"
Andrei löysi toisen kätensä miekkansa kahvalta. Hän ei ollut varma, oliko vielä edes tajunnut mitä oikeastaan tapahtui. Harva kaiketi oli. Mutta siitä huolimattakin hän laski toisen kätensä Spyron olalle, tarraten tiukasti poikaan. "Älä panikoi. Tästä selvitään", hän ähkäisi, tietämättä oikeastaan miten tai mistä tarkalleen. Mutta siitä huolimatta se tuntui juuri nyt varsin sopivalta. Hän tiesi kyllä mitä nämä otukset olivat, olkoonkin että tilanne oli sekä järjetön että kauhistuttava. Hiisiä. Hiisiä jotka yleensä tyytyivät pysymään kiltisti metsissä ja tien varsilla vaanimassa ohikulkijoita. Hiisiä, pieniä, rumia ja tyhmiä. Hän oli joskus nähnytkin muutaman. Mutta ei koskaan näin montaa. Ei läheskään. Nyt niitä oli kaikkialla minne vain silmä sattui vilkaisemaan. Huitomassa, rikkomassa, särkemässä ja tappamassa. Ja kukaties kammottavinta oli, että ne eivät varsinaisesti edes yrittäneet mitään selkeätä. Ne vain... riehuivat kuin murhanhimoiset pikkulapset. Äärimmäisen rumat pikkulapset siis. "Rohkeana! Ne ovat pieniä ja tyhmiä!" mies ähkäisi Spyrolle, yrittäen parhaansa mukaan keksiä jotakin estääkseen tätä menemästä ainakaan täydelliseen pakokauhuun.
|
|