|
Post by spyrre on Apr 2, 2013 19:44:41 GMT 3
Nulikka myhähti mietteliäästi mutustellen leivänpalaansa munkin pohdiskellessa kiviraunioiden luonnetta, kohauttaen sitten hieman olkapäitään tämän johtopäätöksille näiden suhteen. Kenties kapineet olivat vain taloja. Ehkä olleet hienojakin sellaisia.... tosin, hän ei ymmärtänyt että jos tämä oli asian laita, miksi tämä mystinen muinainen kulttuuri olisi tarvinnut velhoja tai vielä suurempia apuvoimia moisten rakentamiseen. Tai no, ehkä nämä olivatkin tehneet jotain muuta kuin rakentaneet kaupunkia, mutta.... silti. Lopulta ne olivat kuitenkin lähinnä nämä mystiset apuvoimat sekä näiden tarkoitus joka oikeastaan kiinnosti poikaa mokomien velhojen taikka vanhojen rakennusten sijasta vaikka nämäkin herättivät kuitenkin varovaisempaa uteliaisuutta. Jos nämä murikoiden jäänteet nyt olivat niitä rakennuksia. "On ne silti olleet pystyssä aika hiton pitkään jos onkin olleet vaan vaikka jotain temppeleitäkin. Kestäviä." se huomautti kai lopulta myötäillen munkin pohdintoja näiden salaperäisyydestä kunnes havahtui itsekin esittämään tälle vastakysymyksensä päädyttyään kiinnostumaan tämän selkeästä odottamattomasta innostuksesta asiaa kohtaan.... tosin saaden tällä kertaa aavistuksen nihkeän vastaanoton.
Vaikka he molemmat osoittivat melkoisesti kiinnostusta mystisiä raunioita kohtaan (spyrokin jopa hiljakseen kasvavissa määrin), tuntuivat kumpikin lopulta suhtautuvan aiheeseen syystä tai toisesta hieman välttelevästi. Poikakin taisi viimein laittaa tämän merkille vilkaisten Elhania hieman ymmällään tämän lyhyen, syyllisemmänpuoleisen vastauksen johdosta, päätyen sitten lopulta lähinnä nyökkäämään tälle empivästi. Ehh..? Olipa outoa. Mies ei ilmeisesti halunnut puhua asiasta, vaikka oli juuri hetki sitten jutustellut näistä varsin mielellään? Tämä ei jostain syystä pitänyt siitä että tämän kiinnostus kyseenalaistettiin? Spyro ei selvästikään omannut mitään vahvoja, fanaattisia käsityksiä munkkeja sekä näiden toimenkuvaa kohtaan vaan kysymys oli paheksuvan sijasta korkeintaan hieman oudoksuva, tämän kuitenkin tajuten ettei puheenaihe tainnut nyt olla mieluinen... varsinkin kun mies päätyi kohta vaihtamaan aihetta osoittamalla paikalle ilmaantunutta sinikaapuista pappismiestä seurueineen vähän matkan päässä. Nulikka havahtui ajatuksistaan vilkaisten osoitettuun suuntaan nyökäten sitten ilmeisestikään nokkiinsa ottamatta Elhanin todetessa että tällä olisi asioita hoidettavana toisaalla. "Eh? Jaa, juu. Siitä vaan. Mun pitikin käydä vielä katsomassa... jotain" nuorukainen myötäsi hieman epämääräisesti tavoittaen ohimennen kai itsekään sitä huomaamatta uhkaavan lähelle aseteltuja leivoksia, vilkaisten samaan aikaan jokseenkin pohtivasti ympärilleen. Päätellen siitä pienestä irvistyksestä joka sen kasvoilla kävi nulikka luultavasti kaavaili jotain aivan muuta kuin mutapainia, mutta jäi kuitenkin vielä hetkeksi tyytyväisenpuoleisesti pöydän ääreen natustamaan näppeihinsä mystisesti ilmaantunutta leivosta hoksattuaan pienellä viiveellä sellaisen kädessään, vilkuillen jalkojaan mietteliäästi heilutellen poistuvan Elhanin jälkeen heilautettuaan tälle kättään hyvästeiksi. Kovin kauaa se ei lopulta yksikseen pöydän ääressä enää viihtynyt vatsansa täytettyään. Leivos kohtasi loppunsa hyvin pian ja vaikka Spyro silmäilikin hetken uteliaana uskonmiesten suuntaan jonne Elhan oli suunnannut tämä kyllästyi varsin pian jos täällä ei tuntunut tapahtuvan mitään kovin kiinnostavaa. Se päätyi nousemaan pian jaloilleen ja hetken ympärilleen silmättyään luikahtamaan tiehensä juhlaväen sekaan napattuaan ensin kepakkonsa pöydän vierestään mukaansa, kaipa kaavaillen noudattavansa Elhanin ehdotusta.
Se suuntasikin väkijoukon halki takaisin juhla-aukiolle imeskellen puhtaaksi toffeesta vieläkin tahmeita näppejään huomattavasti vähemmän pahoinvoivana kuin olisi voinut moisen ahminnan jälkeen moiselta rimppakintulta odottaa, kiertäen varmuuden vuoksi kauempaa paikan jossa muisti aiemman nulikkaporukan rellestäneen. No... mitähän nyt, sitten? Kerrankin hän oli ainakin saanut niin mukavaa juttuseuraa kuin vielä kunnon ateriankin mikä oli omiaan saamaan nulikan varsin hyvälle tuulelle, vaikka joku olikin kieltämättä jäänyt kaihertamaan mielenperälle. Juhla-aukiolla oli sentään kuitenkin vieläkin melkoisesti nähtävää. Temppuilevia porsaita ei kyllä enää löytynyt, mutta Spyro onnistui kuitenkin löytämään tiensä niin koreissa asusteissa musikanttien tahtiin tanssahtelevan ihmisjoukon kuin uhkarohkean jonglööriesityksenkin äärelle, joista varsinkin jälkimmäistä tämä jäikin seuraamaan mielenkiinnolla. Melodramaattisuuteen taipuvainen mies viskoi ilmaan niin palloa kuin muutakin pikkutavaraa hedelmistä teekuppeihin kunnes korvasi nämä jollakin huomattavasi kiinnostavammalla kaivamalla esille ensin valikoiman teräviä veitsiä.... ja lopulta useita palavia soihtuja. Nulikka katseli tätä suoritusta varsin uteliaana, vaikkakaan ei varsinkaan jälkimmäisen kohdalla asiaankuuluvalla kauhulla ja jännityksellä, kunnes epämääräiset usuttavat huudot viereisen tanssiporukan suunnalta kertoivat ettei sivussa vetelehtivä nulikka ollutkaan päässyt aivan huomiotta. Se havahtui ajatuksistaan ja katsoi parhaaksi luikahtaa pikaisesti pakosalle ennen kuin kukaan keksisi yrittää kiskoa häntä mukaan ties mihin epämääräiseen pyörähtelyyn, suunnaten jälleen vaihteeksi kohti hieman rauhallisempia vesiä juhla-alueen reunamilla. Eh, oli tämäkin... Hm, ehkä pitäisi nyt yrittää etsiskellä se joku "lasinpuhaltamoksi" kutsuttu paikka jollainen täällä ilmeisesti oli? Hän tosin ei ollut varma mistä oli kyse, mutta joka kieltämättä kuulosti potentiaalisen kiinnostavalta....
Tosin, harhailtuaan tovin summanmutikassa ympäriinsä poika oli onnistunut kadottamaan suuntavaistonsa varsin taitavasti. Spyro seisahtui hetkeksi itsekseen kiroten yrittäen ottaa tolkkua missä ihmispaljouden, kojujen sekä rakennusten sekamelskassa tarkalleenottaen edes oli, kunnes havahtui hoksaamaan viereisten rakennusten takaa korkealle kohoavan majakanraunion oikeastaan melkoisen lähellä. Nulikka räpäytti silmiään yllättyneenä jouduttuaan mokoman raunion väijyttämäksi, mutta mittailtuaan tätä tovin katseellaan se kääntyikin suuntaamaan askelensa tätä kohden, tosin vilkaistuaan ensin vaivihkaa hieman syyllisesti ympärilleen. Eh, ehkä kapine olisi kuitenkin toisen vilkaisun arvoinen näin uudessa valossa? Tuskin siellä enää mitään olisi, mutta.... Eihän sitä koskaan tiennyt? Olihan tämäkin kuitenkin yksi niistä kapineista joista Elhankin oli ollut kiinnostunut...
|
|
|
Post by submarine on Apr 4, 2013 16:15:31 GMT 3
Juhlapäivänä suurin osa väestä tuntui pysyttelevän varsin mielellään mieluiten kirkon läheisyydessä ja juhlahumussa. Siksipä kadut muuten olivatkin varsin tyhjinä, mitä nyt muutama juhlimisesta kiinnostumaton ja sellainen jolla ei ollut vaihtoehtoja kuljeskeli siellä täällä puuhissaan. Kukaan ei ainakaan häirinnyt keskenkasvuista poikaa tämän astellessa pitkin merenrannalle pystytetyn kylän ulkoreunaa kohti majakkaa. Tie joka sinne vei ei oikeastaan ollut niinkään osa kylän varsinaista katujen verkkoa, vaan enemmänkin sen edustalla (tai taustalla, miten asiaa nyt katsoi) kulkeva rantapolku. Täälläpäin väki ei asioinut niin paljoa, satama kun oli toisessa päässä ja tie vei vain ja ainoastaan Vanhalle Valolle. Kaiken kaikkiaan päivä oli oikein kaunis muutenkin, ja merinäkymä oli varsin komea jatkuessaan melkeinpä loputtomiin kohti ulappaa. Samaa ei tosin voinut sanoa siitä lahdentapaisesta, jonka nulikka ohitti tietä pitkin kulkiessaan. Alapuolella, jyrkkää kallionkielekettä myöten, viisti merta hiekkainen rannantapainen, jota ei oikeastaan voinut kuvailla millään muulla tavalla kuin "kaatopaikaksi". Romurantana tunnettu syrjäisenpuoleinen pala hiekkaista lahtea oli jo kauan saanut pitää kyseenalaista kunniaa Hietaniemen pääasiallisena keinona hankkiutua eroon kaikesta jätteestä, jolle ei ollut oikein muutakaan tekoa. Niinpä rauhallinen ja kukaties aikanaan kauniskin rannanpalanen oli nyt lähinnä yhtä vanhojen saappaiden, rikkinäisten työkalujen ja puuromun (ja monen, monen muunlaisen jätteen) sekamelskaa, jossa lokit rääkyivät etsiessään sattumia. Jos totta puhuttiin, oli koko paikka jokseenkin kiusallinen Hietaniemen väelle, mutta toisaalta parempaakaan ratkaisua ei ollut kuulunut ja nousuvesi piti huolen ettei ryjäkasa koskaan päässyt liian suureksi, joten... poissa silmistä, poissa mielestä tällä syrjäisemmällä osalla kylän reunaa? Siinä sivussa Spyro taisi päästä jopa todistamaan paikallisen jätehuollon tarkempia yksityiskohtia, sillä tämän kulkiessa ohi oli juuri parhaillaan paikalla aavistuksen räsäisen oloinen miehentapainen kottikärryjen kanssa. Kärryt puolestaan olivat pullollaan kaikenlaista ilmeisesti kaduilta siistittyä roskaa, ja hetken ilmaa haisteltuaan kippasi asianomainen koko lastin alas jyrkkää, kivistä mäkeä. Ohimennen tämä tuli vilkaisseeksi myös ohi tepastelevaa poikaa, heilauttaen siinä sivussa kättään tervehdyksentapaiseen ennen kuin suuntasi kärryjensä kanssa takaisin kohti varsinaisia kylän katuja.
Ympäristön saastuttamista eli ei, odotteli majakka uteliasta katsastajaansa tien päässä sillä vuosituhansien ylhäisyydellä, jolla oli kohdannut kaiken tähän astikin. Romahtamisesta huolimatta se oli silti varsin kunnioitettava näky, ja kohosi vielä nytkin, vain kukaties kolmasosassa todellisesta pituudestaan, reilusti melkeinpä kaikkien kylän rakennusten yläpuolelle. Nyt katedraali oli tosin antanut sille kelpo kilpailijan arkkitehtuurin saralla, mutta ajan tuomassa arvokkuudessa ei ainakaan voitu kilpailla. Raunion oli annettu pitkälti olla omissa oloissaan, ja harvat enää nykypäivänä edes kävivät sen luona, mutta siitä huolimatta paikka vaikutti kaiken keskelläkin ihmeen hyväkuntoiselta. Sammal ja muratti olivat toki kiivenneet pitkin sen seiniä ja lokit olivat tehneet pesiään sen suojaan, mutta kaiken kaikkiaan Vanhan Valon yleisvaikutelma oli kuin suorastaan huolehdittu. Mittaamattoman paljon uudemmatkin rakennukset näyttivät reilusti ränsistyneemmiltä huomattavasti vähemmällä laiminlyönnilläkin. Ilmeisesti joskus ammoin muinoin osattiin todellakin rakentaa... tai sitten täkäläisissä raunioissa tosiaan oli jotakin mystistä - ainakin tämän nimenomaisen kohdalla juuri nyt se, että Spyro ei ollut edes ainoa sitä ihmettelemään saapunut. Purppurapään ilmaantuessa paikalle seisoskeli joku jo Vanhan Valon raunioiden tienoilla tutkailemassa niitä. Takaapäin oli toki vaikea arvioida, mutta kaiken kaikkiaan kyseessä näytti olevan muutaman vuoden vanhempi pojan ja miehen välimuoto, jossakin kahdeksantoista ja kahdenkymmenen haamurajoilla. Ei mitenkään erityisen pitkä tai leveäharteinen, mutta kuitenkin hyväkuntoinen. Vaaleahkot, nähtävästi pitkäksi päässeet hiukset oli vedetty narulla poninhännäksi taakse, kun tämä tutkaili rauniota tyvestä repaleiseen huippuunsa asti kädet puuskassa. Ja ihme kyllä, jonkin sattuman kautta tämäkin näytti sonnustautuneen maankiertäjän tai vain noin nyt yleisen matkalaisen varusteisiin. Kestävät, paikkaillut housut, hyvätekoinen vaaleahko nuttu ja jopa viitta. Se tosin oli kieritelty kasaan ja sidottu kuin miksikin liinaksi kulkemaan olan yli ja toisen kainalon alta, kukaties jonakin kyseenalaisena muotitietoisuuden osoituksena. Huolestuttavia yhteensattumia, kukaties...
Olipa miten oli, taisi ihmettelijällä olla terävät korvat, sillä Spyron vielä lähestyessä tämä äkkiä suoristautui aavistuksen ja vilkaisi sitten puoliuteliaasti taakseen, kohottaen aavistuksen verran kulmiaan. Tajutessaan ettei ollut yksin tämä käännähti äkkiä kokonaan ympäri pienen epämääräisen äännähdyksen kera, jääden tuijottamaan hetkiseksi toista kuin kovinkin uteliaana tai hämmentyneenä. Tällä oli vähintäänkin ilmeikkään kasvonpiirteet, mitä varmasti tehostivat suuret silmät ja paksut, jokseenkin valtavat kulmakarvat. Leukaa koristi pienehkö sänkikin, sellainen jota oli selvästi yritetty kasvattaa epätoivoisella nuorukaisen tarmolla ainakin vähän aikaa. "Ehh. Jopa", tapaus tokaisi hetken tuijoteltuaan, kädet yhä puuskassa. Tämä otti jokseenkin rennon sävyn, hymähtäen. "En ole kyllä hetkeen nähnyt ihan tuollaista. Sinussa haisee multa ihan joka puolelta ja näytätkin siltä kuin olisit jopa ollut jossain, mutta noin hintelän ja hövelin otuksen ei kyllä uskoisi koskaan käyneen edes tämän kylän porttien ulkopuolella. Mistäs sinä olet karannut?" tämä kysyi suoraan ja täysin sumeilematta, onnistuen ällistyttävää kyllä kuulostamaan siltä kuin ei olisi juuri yrittänyt parhaansa mukaan loukata toista. Oikeastaan tämä kuulosti jopa suoranaisen kiinnostuneelta. Käytöstavat ja hyvät aikeet eivät tainneet vain aina kulkea käsi kädessä.
Majakanraunioiden huipulla lokki huusi, kukaties jonkinlaisena lähtölaukauksena pitkälle ja hyvälle ystävyydelle... tai sitten jollekin ihan muulle.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 4, 2013 19:17:44 GMT 3
Vaikka juhlahumussa oli ollut yhtä jos toistakin jännää nähtävää, kirvoitti ihmisjoukosta eroon pääseminen nulikasta kuitenkin pienen helpottuneen huokaisun tämän suunnatessa kohti majakkaa lähes aution vaikkakin viimaisen rantakivikon poikki kulkevaa tietä myöten. Vihdoinkin oli jopa kunnolla tilaa hengittää... vaikka ulapalta puhaltava tuuli saikin pojan aivastamaan huppunsa uumenista, tosin tämä ei riittänyt saamaan sitä edes hidastamaan suuremmin askeleitaan. Aaltoilevaa horisonttia kohti suunnaten tämä tallusti hiekasta törröttävien, nousuveden hiomien lohkareiden lomassa nyrpistäen hieman nenäänsä voimakkaalle suolan sekä merilevän hajulle, silmäillen ohi mennessään hieman puolivillaisesti ympärilleen. Kaipa ranta oli lopulta varsin luonnonkaunis paikka kivikkoisessa karuudessaan rapistuneen majakanjätin kupeessa eikä Spyro pitänyt kiirettä, tosin erään lahden jyrkästi alas viettävän kallionrinteen alla erottuva rojun täplittämä hiekkakaistale saikin tämän pysähtymään hetkeksi päätään kallistaen katselemaan näkyä... sekä lähellä reunaa kottikärryineen tallustelevan miehen puuhia. Ehh, mitäs... kyläläiset kippasivat mielellään kaikki rojunsa tänne? Poika rypisti hieman kulmiaan katsellessaan vaahtopäissä killuvia sekä hietikolla lojuvia kasoja jos jonkinlaista jätettä sekä krääsää olematta oikein varma mitä tästä olisi pitänyt ajatella, mutta heilautti kuitenkin hieman pienellä viiveellä takaisin kättään reunalla käyskentelevälle miehelle tämän huomatessa hänet kunhan oli lykännyt kuormansa kursailematta muiden joukkoon alas rannalle. Näky ei ollut erityisen mieltäylentävä ja suuri osa tavarasta varmasti kulkeutui viimeistään nousuveden mukana merelle, mutta... no, ainakaan lokeilla ei tainnut olla valittamista? Poika silmäili aikansa äänekkäästi kinastelevaa parvea suuria valkeita lintuja kunnes vilkaistuaan kylään päin suuntaavaa miestä kottikärryineen vielä kerran perääntyi paikalta muistaen pian jälleen alkuperäisen määränpäänsä, kaatopaikan lopulta kyseenalaisuudestaan ja epäsiistiydestään huolimatta olematta kuitenkaan nähtävyys jännimmästä päästä. Katse kääntyi uudestaan kohti tyrskyjen sekä kallion välissä jököttävää valtavaa, ylle kohoavaa rakennelmaa pojan tarkastellessa tätä mietteliäästi kunnes lähti kengät soralla narskuen uudestaan liikkeelle.... tosin, saaden pian hoksata ettei ollutkaan ainoa rauniosta kiinnostunut.
...hitto, kuinka suuri tämä vanha majakka olikaan... Spyro mittaili rakennelmaa kasvavan ihmetyksen vallassa astellessaan hiljakseen tätä kohti. Olihan hän toki tajunnut etäämmältäkin kaikkien muiden rakennusten ylle (ehkä uutta kappelia lukuunottamatta) kohoavan kivikasan olevan suuri, mutta... että näin valtava! Keskellä autiota rantaa ja vettä tämän mittasuhteet tuntuivat vielä korostuvan entisestään katseenkin joutuessa nousemaan hetki hetkeltä enemmän yläkenoon nähdäkseen murentuneen huipun sekä vaaleiden, rosoisten kivien ja muratin seassa pyrähtelevät merilinnut, jäljellä olevan osan ollessa kuitenkin hämmentävän hyvässä kunnossa jopa pojan silmiin. Syystä tai toisesta nuorukainen löysi itsensä pohtimasta mielessään kuinka kauas paasien päältä ylhäältä oikein näkisi, kunnes keskittynyt taivastelu yhtäkkiä katkesi pojan huomatessa yllättäen jonkun seisovan edessä päin, aivan rakennelman juurella. Havainto aiheutti pienen yllättyneen säpsähdyksen Spyron seisahtuessa kesken askeleen silmäillen empivästi edessä seisovan muukalaisen selkää, kunnes tämä äkkiä pyörähti ympäri ilmeisesti ääniä takaansa kuulleena aiheuttaen uuden hätkähdyksen sekä puolikkaan hämmentyneen askelen taaksepäin. Ehh, mitä hittoa... hän ei ollut olettanut että joku muukin olisi voinut olla kiinnostunut ikivanhasta majakasta, varsinkin kesken tällaisen juhlatapahtuman?
Ilmassa taisi hetkellisesti olla melkoista hämminkiä puolin ja toisinkin nuorukaisten silmäillessä toisiaan näin yllättäen johonkuhun raunioiden lomassa törmänneenä, jonkin matkan päähän kivikkoon seisahtuneen Spyron ollessa silminnähden kahden vaiheilla. Hän ei ollut olettanut törmäävänsä täällä kehenkään, varsinkaan... ehh, kehenkään lähempänä omaa ikäskaalaansa olevaan? Tai vaikka ei tarkalleen osannutkaan tätä arvioida, nulikka hoksasi kyllä varsin pian ettei toinen lopulta tainnut olla niin paljon häntä vanhempi, mikä sai tämän epäröimään vielä hieman enemmän tottumattomana moiseen. Ehh, ei kai tämä ollut ollut joku siihen pahuksen rellestysporukkaan kuuluvista? Tosin, hän ei kyllä muistanut nähneensä tätä tapausta aikaisemmin, ja oikeastaan varsin siististi pukeutunut nuorukainen oli epäilyttävän vähän mudan peitossa ollakseen osallistunut moiseen sähellykseen. Ei Spyro lopulta moisista paljoakaan tiennyt, mutta johan se oli aiemmin jo havaittukin että tämä pitikin mielummin etäisyytensä. Poika yskähti vaivautuneena nykäisten ohimennen huppuaan lähes refleksinomaisesti tajutessaan toisen tuijottelevan kohti kuin kovinkin kiinnostuneena, mutta ennen kuin se ehti päättää olisiko pitänyt kääntyä ympäri ja tulla takaisin myöhemmin (vaikka vaivaannuttavaahan moinen tiehensä luikkiminenkin kyllä olisi ollut) päättikin toinen viimein kääntyä kohtaamaan toinen paikalle haahuillut ja avata sanaisen arkkunsa... oikeastaan hyvinkin suorasukaiseen tapaan. Mitä tämä sitten ikinä olikaan lopulta kaavaillut, ilmoille pulpunnut hämmentävän rehellinen kritiikki sai kyllä laihan, paljon epäsiistimmän nulikan seisahtumaan uudelleen häkeltyneenä niille jalansijoilleen tämän selvästikään osaamatta odottaa moista joltakulta täysin vieraalta. Hetken se vain silmäili vaaleahiuksista nuorukaista, kunnes rypisti hieman tummia kulmiaan huppunsa varjoista lokin rääkyessä dramaattisesti jossakin taustalla. ....mitä hittoa, tekikö se pilkkaa hänestä? Sävystä huolimatta ei käynyt kieltäminen että osa sanoista taisi napsahtaakin ikävästi maaliinsa, joka sai nulikan mielialan synkistymään varsin nopeasti.
"Ehh? Mitä hittoa? En mä mistään ole karannu, enkä edes asu täällä!" Se ilmoitti viimein närkästyneenä. Jos nulikka olisi sattunut olemaan koira, tämä olisi mitä luultavimmin pörhistellyt parhaillaan niskakarvojaan moisen röyhkeän pilkan edessä... tosin lopulta väittämättä vastaan monellekaan. Ehh. Kaipa... kaipa tällä lopulta oli ihan perääkin, mutta... ehh. Jostain syystä toinen kaikesta huolimatta kuulosti varsin vilpittömältä, hämmentäen entisestään päättämätöntä nulikkaa sen suhteen miten tähän olisi pitänyt suhtautua. Oli tämäkin nyt...! Se oli tainnut hetken hämmingin jälkeen ailahtaa jokseenkin puolustuskannalle, vaikkakin kuulostaen vieläkin enemmän varautuneelta kuin suunnattoman kärkkäältä riitaan. Mutta eihän moista voinyt nyt noin vain purematta niellä! Kuka tämä tapaus oikein luuli olevansa?! Paitsi, eh, selvästi pidempi, vanhempi, ja varakkaampi kuin hän, mikä tosin nyt oli aivan turha sivuseikka natiaisen mielestä tähän hätään. "Olen vaan käymässä.... oikeastaan varmaan kauempaa kun sä" poika töksäytti puolustelevaan sävyyn ja mittaili merkitsevästi toisen huomattavasti siistimpää olemusta (kuin tämä nyt olisi ollut jotain hyvinkin kavaltavaa), oikeastaan jopa suoristaen hieman ryhtiään vaikkei lyhytvartinen nulikka tästä lopulta vaikuttavammaksi muuttunut, onnistuen korkeintaan korostamaan yleistä ruipelouttaan. Mutta yritys hyvä kymmenen? Ainakin se onnistui kiitettävästi näyttämään närkästyneeltä, jos ei muuta, vaikkakin sormeili kyseenalaista matkasauvaansa vaivautuneesti. Selvästikään tämäkään ei ollut mikään käytöstapojen riemuvoitto, varsinkaan malttinsa menettäessään. "Tulin vaan katsomaan tuota. En arvannu että täällä on joku vetelehtimässä" lisättiin vielä nyreästi nulikan vilkaistessa hieman pettyneenä ylle kohoavaa rakennelmaa. Äh, sepä kai siitä raunion tutkiskelusta sitten ilmeisesti, jos täällä jo olikin joku heristelemässä sarviaan... tai, eh, mitä tämä tapaus sitten ikinä tekikään..?
|
|
|
Post by submarine on Apr 5, 2013 13:04:12 GMT 3
Mitä ilmeisimminkään jo paikalle löytäneen ilmestyksen (kieltämättä kaikkea muuta kuin säntillisen kohteliaat ja hyväkäytöksiset) mielipiteet nyt ilmaantuneesta keskenkasvuisesta eivät uponneet tähän kovin hyvin. Piirun verran vanhempi tuli kohottaneeksi varsin tuuheita kulmiaan ja nojautui jopa aavistuksen taaksepäin siinä seisoskellessaan, kuin yrittäen nähdä penikan kokonaisuudessaan. Eipä tosin niin että siihen olisi etäisyyttä vaadittu, mutta siitä huolimatta pieni vastamelu tuntui kyllä tekevän tähän vaikutuksen. Ei välttämättä hyvää vaikutusta, mutta. Jos tarkkoja oltiin, ei tornia jo aikaisemmin ihmettelemässä seisonut välttämättä ollutkaan aivan samaa mallia, kuin Spyro, ei ainakaan varustuksensa puolesta. Nyt kun tämä ympäri kääntyneenä oli hieman selkeämmin näkyvissä, oli tällä huomattavasti enemmänkin päällään. Tai ainakin kaulassa koko joukko sekaisia, ehdottoman halvan näköisiä lasikoruja. Yksi olisi kukaties voinut olla jonkinlainen tunnearvollinen muistoesine, mutta ne kymmenen muuta taisivat ehdottomasti mennä jo jonkin itse laaditun, kaikkea muuta kuin yleisesti hyväksytyn tyylitajun ulkopuolelle. Olipa niiden joukossa tosin jonkinlainen suurehko hampaan näköinenkin. Sen lisäksi tällä oli vyötäisillään leveä, reilusti kirjailtu vyöntapainen, josta roikkui monenlaisia kapistuksentapaisia. Kukaties erilaisia työkaluja, tai ainakin vasara eittämättä kuului niihin. Aseen virkaa se tuskin kuitenkaan toimitti, sillä samalta vyöltä roikkui myös jokin erehdyttävästi solakan, mutta silti varsin käyttökelpoisen miekan näköinen kapistus. Tällä tapauksella taisi jopa olla, tai oli ainakin ollut, aavistus rahaakin - joskaan ei varsinaisesti taitoa käyttää sitä. Esimerkiksi kengät olisivat varmasti olleet lasihelyjä parempi sijoitus; kaikesta koreudestaan huolimatta ilmestys seistä nökötti paikoillaan paljain jaloin. Paljain, karvaisin jaloin.
Tapaus odotteli toisen närkästyneen vastapurkauksen rauhoittumista kaikessa rauhassa, aavistuksen toispuoleisen määrittelemättömin ilmein. Oli kukaties kaiketi jopa mahdollista, että leppoisuudesta huolimattaankin tämä kiskoisi äkkiä herneen nenään moisesta mähinästä, ja näyttäisi pikapuoliin moiselle julkeaksi käyneelle pikkuotukselle kaapin paikan... vaikkapa jorpakossa, joka taisi oikeastaan olla varsin mahdollinen ja lähellä. Tai ei, nähtävästi ei sentään. Varmistuttuaan että nulikka oli ilmeisesti saanut tuntonsa purettua, päästi nuorukainen pokerinaamansa särkymään melkeinpä samoin tein. Äkkiä lokkien naurun, etäisen kaukaa kaikuvan juhlahumun ja rantaan kuohuvien aaltojen joukossa raikasi myös varsin antaumuksellinen nauru, kun tämä painui melkeinpä kaksin kerroin silkasta repsahduksesta. Jokin tässä oli nyt ehdottoman hauskaa, vaikka asianomainen ei kukaties sitä osannutkaan nähdä. Nauru raikasi monta pitkää, kiusallista hetkeä ilman minkäänlaista hillintää, ja taisi olla jo jonkinlainen tunnustus tapauksen keuhkoille, ettei se missään vaiheessa sortunut yskänpuuskaksi. "Tjaa-a, tjaa-a", ilmestys sai lopulta hyvän hetken perästä tokaistua, noin nyt ilmeisesti osaamatta vielä sanoa mitään muutakaan. Sitä seurasi vielä uusi pitkä naurahdus, ennen kuin tämä lopulta sai kiskottua itsensä melkein suoraankin, huokaisten ja katsoen keskenkasvuista uudessa, kukaties vielä vähemmän imartelevassa mutta kylläkin reilusti koomisemmassa valossa. "No ainakin sinuun mahtuu reilusti kuumaa ilmaa, vaikkei kyllä uskoisi noin ruipelosta", hymähdettiin jälleen suorastaan epäilyttävän vilpittömän oloisesti. "Enkä kyllä yhtään epäile sitä kaukaisuutta, ei tuollaisia ihan lähiseuduilta löydy. Puhiset sen verran että voisit olla vaikka... naamioitunut lohikäärme!" ilmestys päästi ilmoille huvittuneesti.
Vaaleatukkainen tapaus antoi itselleen hetkisen aikaa rauhoittua, huokaisten taas syvään ennen kuin vilkaisi takanaan kohoavaan majakkaan uudemman kerran, virnistäen taas. "Ja minä ehdin jo pelätä tylsyyttä tämän kivikasan varjossa. Olinpahan ainakin reilusti väärässä, eh?" tokaistiin kaikin puolin tyytyväisesti katseen palatessa taas penikkaan. "No, mikä ja kukahan sinä mahdat sitten olla, jos et täältä etkä edes sirkuksesta karannut? Tai se lohikäärmekään? Jonkinlainen pitkänhuiskea menninkäinen ehkä?" nuorukainen tiukkasi sitten, ottaen virnistäen askeleen lähemmäs kuin tarkastellen poikaa kovinkin tarkasti.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 5, 2013 19:59:13 GMT 3
No, oli tämä kyseenalainen muukalainen ollut mukana aikaisemmassa mutapainissa tai ei, oli tämä selvästi silti jonkinlainen häpeämätön häirikkö kuitenkin... tai ainakin tämä tuntui näkevän nuoremmassa pojassa huomattavasti enemmän huumoria syystä tai toisesta, toisin kuin Spyro itse. Kun kerran härkkimään lähdettiin nulikkakin antoi kyllä kuulua mitä mieltä asioista oikein oli, joka saikin vanhemman nuorukaisen ainakin vaikenemaan hetkeksi... vaikka tämä taisikin lopulta johtua aivan muusta kuin vaikuttuneisuudesta kuten pian kävikin selväksi. Hyvä kun närkästynyt poika oli saanut sanottavansa ilmoille repesikin toinen äkkiä hervottomaan nauruun niin että oli jo vähällä kellahtaa kumoon remakkansa johdosta, säikäyttäen lähistöllä istuskelleen lokin jos toisenkin siivilleen, onneksi sentään hetkellisistä epäilyistä huolimatta kaavailematta vastahankaisen nulikan viskaamista mereen. Jo valmiiksi tuohtuneen Spyron moinen onnistui jälleen nappaamaan melkoisella yllätyksellä tämän vaietessa häkeltyneenä silmiään räpytellen jääden hetkeksi tuijottamaan tyrmistyneesti hilpeästi ilakoivaa tapausta jokseenkin sanattomana kunnes kurtisti kulmiaan uudestaan. "Hei mitä--- Mikä hitto sun ongelma on?!" se sai viimein ärähdettyä loukkaantuneeseen sävyyn ilmoille vanhemman, epämääräisiin tämän kaulassa kiliseviin killuttimiin pukeutuneen nuorukaisen haukkoessa hetken verran henkeä ja veti laihat kätensä puuskaan tätä terävästi kyräillessään. ....johan tällä pirulaisella oli otsaa! Oliko hän muka sanonut jotain outoa? Vaikka, eh, tämän jo ensimmäinen kommentti kyllä oli jo ollut selkeää pilkkaa vaikkei hän itse ollut vielä ehtinyt edes sanoa mitään. Moinen sai kyllä Spyron sisun kuohahtamaan melkoisesti kaikesta vaivautuneisuudesta huolimatta pojan jo lähes harkitessa vain kääntyvänsä ympäri ja jättävänsä pirulaisen omaan arvoonsa siitä huolimatta ettei ollut saanut vielä vilkaistua majakkaa kunnolla kuten oli ollut tarkoitus... Mutta eihän tämän röyhkimyksen voinut nyt antaa kuvitella voittaneensa tai jotain! Moinen ei vain ollut vaihtoehto, vaikka nulikka tunsikin mielialansa painuvan häpeänpiston keralla. Eh, no, kaipa hän oli melkoisen surkea ilmestys, mutta että näin... kylläpä toisen kelpasikin retostella miekkoineen puhtaissa vaatteissaan ja killuttimissaan!
Poika puuskahti näreästi ollen jo aikeissa viskata ilmoille uutta protestia kunnes mokoma kiusanhenki saikin lopulta koottua itsensä ja katkaisi moiset aikeet heittäen ilmoille uutta äärimmäisen huvittunutta kommenttia, joka vitsailevasta sävystään huolimatta sai nulikan lähes vetämään ulospyrkivän ärhäkän palautteensa väärään kurkkuun. Se oli jo avannut suunsa ilmoittaakseen kuka hänen näkemyksensä mukaan olikaan se ilmapää kunnes vaaleahiuksisen koltiaisen viimeinen repliikki naamioituneista lohikäärmeistä saikin sen napsauttamaan suunsa kiinni lähes pienen hätkähdyksen sekä kummallisen "egh" -äännähdyksen keralla ja silmäämään tätä yhtäkkiä äärimmäisen epäluuloisesti. Mitä hit-- kuinka se muka-- Pian se kuitenkin hoksasi muukalaisen vitsailleen päätellen hilpeästä virneestään sekä siitä kuinka reteästi tämä jatkoi, mikä sai pojan mutristamaan ilmettään entisestään. Katse laskeutui hetkeksi synkästi jonnekin kenkiinsä (no, ainakin hänellä oli edes jotain mitä toisella ei näkynyt olevan, nimittäin jalkineet) kunnes tämä kuitenkin hillitsi itsensä ja nosti turhautuneen katseensa takaisin noiden melkoisen huomiota vaativien kulmakarvojen suuntaan tämän päivitellessä kuinka tylsää tällä oli ollut kunnes nulikka oli ilmeisesti ilmaantunut piristämään tämän päivää hillittömällä olemuksellaan. Kuten arvattu, Spyro ei näyttänyt olevan kovin imarreltu tästä kunniasta mutta tyytyi tähän hätään vain kirskauttamaan hampaitaan yrittäen pitää pahimmat mölyt mahassaan kuin olisi pelännyt vaikuttavansa muuten liian epäilyttävältä äskeisten kommenttieen valossa. Eipä tämä kyllä pahemmin tuntunut arvostavan saamaansa huomiotakaan, kiittämätön. Tosin, jokin vanhemman dramaattisesti lasihelmin ja ties mine killuttimineen koristautuneen nuorukaisen olemuksessa häiritsi poikaa, tämän kuitenkaan osaamatta niistä kaikista muka vaivihkaisista vilkaisuista ja ilman nuuhkaisusta huolimatta yhdistää tätä tuntemusta oikein mihinkään. Eh... kaipa se oli vain mielikuvitusta... tai johtui noista hiton kulmakarvoista. Jotenkin? Lisäksi joku pieni epäilys huomautti ettei ehkä kannattanut tähän hätään myöskään kysyä mikä hitto tuo epäilyttävästi mainittu "sirkus" oikein oli, tämä mitä luultavimmin johtaisi vain uuteen naurunremakkaan olisi kyseenalaistus kuinka oikeutettu hyvänsä. Kaikesta päätellen kyseessä oli varmaan kuitenkin selvästi jotakin kamalaa ja loukkaavaa.
"Enkä puhise!" Poika napautti hilliten vaivoin tuskastuneen tuhahduksen, ottaen kuitenkin mielenosoituksellisesti puolikkaan askelen kauemmas kun menninkäiseksi sättivä tapaus pyrki lähemmäs ikävän tarkkaavaisesti tuijotellen... ja ilmeisesti tiedusteli kuka hän oli jostain syystä? Tämä aiheutti aavistuksen lisää epämääräistä hupun nykimistä ja katseen välttelyä, kunnes nulikka murahti varautuneesti. "Spyro. Jos jostain syystä kiinnostaa" vastattiin kuitenkin vaikkakin hieman kierrellen tämän ilmeisesti osaamatta oikein tehdä muutakaan suoralle kysymykselle, kunnes mulkaisi tuskastuneesti mokomaa pilkkakirvestä. "Mikä sirkus tai menninkäinen sitten itse luulet olevas? Jos on niin tylsää niin mikset painu takaisin tuonne muualle? Siellä olikin jotain urpoja jo hyppimässä lätäkössä, mene vaikka härnäämään niitä, mulla on muutakin tekemistä!" Nulikka julisti huitaisten näreän alleviivaavasti kädellään jonnekin kylän suuntaan kunnes tömisteli dramaattisesti kiusanhengen ohitse majakan suuntaan kuin kovinkin tärkeänä. Kaipa se toivoi pilkkakirveen kyllästyvän ja menevän muualle, jos tämän jättäisi omaan arvoonsa. Eh, ehkä olisi ollut hieman vakuuttavampaa tehdä tämä ennen äskeistä ärähdystä, mutta... no, parempi kai tämäkin kuin ei mitään?
|
|
|
Post by submarine on Apr 6, 2013 3:40:36 GMT 3
Hämmentävä muukalainen päästi varsin messevän naksauksen kielellään saadessaan taas reilusti ja kunnolla vastaanväitteitä, nostaen toisen käden raapimaan niskaansa suorastaan luppoisan epävaikuttuneen huvittuneesti. Tämä pikkumies oli selvästikin vähintään huvittava ilmestys, ja suorastaan epäilyttävän paksujen kulmakarvojen alta tuijottavat silmät melkeinpä tuikkivat yleisestä huvituksesta. "Spyro. Spyyy-ro", tämä maisteli hetkisen, toinen käsi niskassa ja toinen työnnettynä peukalo edellä vyön alle, näyttäen melkein siltä kuin olisi yrittänyt arvioida sitä. "No, onpahan ainakin nimi omistajaansa myöten. Outo ja tynkä", tokaistiin sitten huvittuneesti tämän kallistaessa aavistuksen verran päätään. Sama suorastaan pöyristyttävän viaton hyväntahtoisuus tuntui yhä vain säilyvän, kaikesta huolimattakin. "Hmmh? Minä? En kumpikaan, ikävä kyllä. Minä olen Sulla, palveluksessasi. Ehkä?" tarjottiin sitten vastausta toiselle, tapauksen tehdessä jopa epäilyttävän syvän kumarruksen ja ojentaessa kättään kuin käytöstavat olisikin nyt äkkiä keksitty. Ikävä kyllä se taisi antaa nulikalle vain tilaisuuden livahtaa ovelasti ohitse, jättäen muukalaisen hetkeksi kurkottamaan kättään kohti olematonta, ennen kuin tajusi vilkaista taakseen. Siellähän penikka jo meni kovaa vauhtia, suorastaan närkästyneellä tarmolla. "Tjaa-a. Minä väittäisin että ne urpot ovat aika hyvä syy pysyä mahdollisimman kaukana, eh? Ja sitä paitsi olin jo siellä", Sullaksi itsensä esitellyt tokaisi sitten joksiinkin kovan tuttavallisella äänellä, ennen kuin kiirehti sitten toisen noin nyt laajalla mittakepillä ikäisensä suuntaan, korjaillen kaltoinkohdeltua viittaansa ja monenlaiset helyt kilisten ja kolisten.
"Aiotko sinä mennä sinne?" Sulla heitti ilmoille yhyttäessään hiukkasen etumatkaa kirineen Spyron toisen suoriessa kohti mereen syöksyvästä kallionkielekkeestä työntyvää rauniota. Näin läheltä se näytti vielä entistäkin massiivisemmalta, kuin suunnaton, arpinen jättiläinen. Sisäänpääsyn kanssa tuskin olisi ongelmia, sillä vaikka Vanha Valo olikin selvinnyt ajan hampaasta ja ties mistä muusta tunnistettavana, oli se silti saanut myös kärsiä niistä. Suurehko ovi oli enää puoliluhistunut aukko. Eipä tosin niin, että nuorukainen erityisen huolestuneelta vaikuttikaan, enemmänkin... varsin kiinnostuneelta uuden parhaan ystävänsä mahdollisista aikeista. "Ei kannata, minä katsoin jo sinne ja tarvitsisi ihan oikeita varusteita jos haluaisi kiivetä ylöspäin. Ja alaspäin kellariin se on sortunut jo aikaa sitten... vaikka joku onkin kai yrittänyt louhia sitä auki viime aikoina. Eeh, ja sinä näytät vähän hintelältä mönkimään, tonkimaan tai edes kiipimään", huomautettiin jälleen auliin ystävällisesti ja rehellisesti, Sullan katsellessa majakanvanhusta puolikiinnostuneena nyt kumpikin käsi päänsä takana. "Sitä paitsi jos sinä tuon haluat nähdä, niin olet varmaan aika pahasti myöhässä", lisättiin vieläkin yhtä avuliaasti nuorukaisen osoittaessa sitten puolisortuneen oviaukon yläpuolella nököttävää kookasta kaiverrusta, joka yhä jollakin ilveellä oli erotettavassa kunnossa. Tarkalleen ottaen se kuvasi kaiketi Vanhaa Valoa joskus kauan sitten kun se ei vielä ollut ollut niin vanha. Siinä torni oli kokonainen, ja sen huipulla paloi suuri lieska. Kukaties se oli aikanaan ollut jonkinlainen vaakuna tai sellainen.
"Eh, etkä sinä kyllä varmaan muutenkaan osaisi arvostaa tätä kelpoa kiveä", Sulla heitti sitten, ja harppasi äkkiä Spyron ohitse ennen kuin tämä ehti kosketusetäisyydelle majakasta. Melkeinpä voittajan elkein (tai ainakin ensimmäisenä olemisen kunnian varastajan) tämä taputti muutaman kerran tornin jämäkkää kylkeä, ennen kuin virnisti sitten aavistuksen verran. "Ja sitä paitsi... sinä näytät siltä, että sinua voisi kiinnostaa enemmän jokin ihan muu. Kuten vaikka... kauhean murhaajan haamu!" nuorukainen hymähti sitten, kohottaen käsiään kuin suorastaan teatraalisen dramaattisesti. "Tai sitä sellaiset nulikat kuin sinä taitavat ainakin yleensä tulla tänne ihmettelemään. Vaan harva palaa takaisin..." lisättiin suorastaan pahaenteisesti virnistyksen kasvaessa ja muuttuessa piirun verran vähemmän huvittuneeksi ja enemmän synkeän makaaberiksi. "Mitenkä on, Spyro? Haluatko nähdä ihan oikean kummitustalon?"
|
|
|
Post by spyrre on Apr 6, 2013 14:09:01 GMT 3
Eipä kai ollut mikään yllätys että palautettahan siitäkin saatiin kun poika erehtyi töksäyttämään nimensä, uuden tuttavuuden todettuaan määrätietoisen huvittuneesti tämän hetken pyörittelyn jälkeen ilmeisesti yhtä hillittömän oudoksi kuin nuhruisen omistajansakin. Poika kohottikin tälle kulmiaan, kunnes puuskahti pyöräyttäen hieman silmiään jokseenkin alentuvasti viitsimättä lopulta edes vastata moiseen, eipä kai kommenttiin oikein mitään fiksua sanottavaa ollutkaan kun tuo perhanan kulmakarvahirviö oli ilmeisesti täällä vain ja ainoastaan käymässä hänen hermoilleen muutenkin. Hieman yllättäen tämä kuitenkin vastasi myöskin jonkinlaisella esittelyllä lähes kuin jopa (hieman liikaakin?) käytöstapoja yhtäkkiä omaten Spyron lähinnä vain äärimmäisen turhautuneesti töksäytettyyn kysymykseen, jopa kumartaen kuin joku paraskin kuninkaallinen, lasihelyjen kilistessä kaulassaan dramaattisesti. Poika kallisti hieman päätään tälle touhulle suorastaan epäluuloisena, mutta ei lopulta yleisessä näreydessään ollut erityisen kiinnostunut edes jäämään kuuntelemaan vaan kun vanhemman valppaus petti hetkeksi poika väisti muka kovinkin hyvätapaisesti ojennetun käden ja suori määrätietoisen turhautuneesti tiehensä vain epämääräisen "Aagh" -puuskahduksen saattelemana. Jos nuhruinen poika ei ollut tehnyt erityisen hyvää ensivaikutelmaa tähän muukalaiseen, niin tämä ei ilmeisesti ollut toteutunut oikein toisinkaan päin päätellen siitä kuinka hanakasti nulikka pyrki hankkiutumaan eroon mokomasta kiusanhengestä.
Ikävä kyllä tämä ei näyttänyt kuitenkaan tuottavan tämän toivomaa tulosta, vaan viesti ei kuitenkaan tainnut mennä perille (tai sitten Sulla vain jätti moiset pikkuseikat taktisesti huomiotta) päätellen piakkoin takaa kuuluvista äänistä jotka kielivät vieraan nuorukaisen seuraavan perässä, ilmeisesti haluttomana kuitenkaan liittymään lätäkössä rellestäjiin. Spyro päästi uuden äärimmäisen tuskastuneen puuskahduksen mutta ei hidastanut menoaan vaikka taisi olla varsin turha toivo onnistua karistamaan näin määrätietoinen kiusanhenki tällä kannoiltaan. Kaipa yksi syy tähän oli sekin, ettei nuhruisella pojalla ollut lopulta oikeastaan hajuakaan miten toimia moisten silmille hyppivien (lähes)ikätoverien kanssa. "Jaa? Olis voinu olla sitten aika täydellinen paikka sulle" penikka jupisi mennessään irvistäen itsekseen huppunsa alta vaaleahiuksisen perään kiirehtivän nuorukaisen askelien kantautuessa jo uhkaavasti varsin läheltä. Mikä tätä tyyppiä oikein nyppi? Hitto, miksi se kuulosti koko ajan noin... hilpeältä jos se kuitenkin pyrki koko ajan vain härnäämään häntä? Periaatteen vuoksi Spyro nopeutti hiukan askeleitaan kivikossa taakseen katsomatta (mutta ei tietenkään liian paljon että tuo pirulainen olisi luullut hänen menevän karkuun tai jotain!) pysyen määrätietoisen nyreänä vaiti, vain kirskauttaen hampaitaan hieman hänet jo lähes saavuttaneen Sullan innokkaisiin kysymyksiin. Kaipa se päätti vaihteeksi kokeilla murjottavaa loukattua mykkäkoulua... tosin sen maltti ei lopulta tainnut riittää tällaiseen kauaakaan. ....miksi hitossa tuota kiusanhenkeä edes kiinnosti mitä hän oli tekemässä? Väkisinkin kaikki tuo hänen saamansa painokas mielenkiinto sai pojan muutenkin jokseenkin jännittyneeksi ja vaivautuneeksi sen sentään tällä kertaa onnistuessa hillitsemään itsensä huppunsa nykimiseltä.
Kuitenkin kaikesta siitä motivoituneesta huomiottajättämisestä huolimatta painokkaasta lähes kaikkialle muualle tuijotellut nulikka ei voinut kuitenkaan olla vilkaisematta vaivihkaa kovaan tahtiin jutustelevaa Sullaa häivähdyksen uteliaana tämän kertoillessa majakasta jossa oli itse jo ehtinyt käydä, vaikka häikäilemätön (vaikkakin sentään rehellinen) kritiikki saikin Spyron murahtamaan uudestaan ja nostamaan katseensa sen sijaan edessä kohoaviin raunioihin. No, ei hän oikeastaan ollut odottanutkaan löytävänsä mitään ihmeellistä, ja kai se oli totta että ylös kiipeäminenkään tuskin onnistuisi, mutta... olisi hän silti halunnut vilkaista. Hitto, ei hän kaivannut jokaisella hengenvedolla muistutusta siitä kuinka surkea tapaus olikaan, varsinkaan keneltäkään pullistelijalta jota ei edes tuntenut! Kyllä hän oli kaikesta aivan tarpeeksi tietoinen jo itsekin... Tosin maininta romahtaneesta kellarista jota oli ilmeisesti yritetty avata sai pojan hieman mietteliääksi. Eh, se aikaisempi mies, Elhan, oli ollut myös kiinnostunut näistä rakennelmista? Tämäkö paikkaa oli käynyt kaivelemassa? Ohimennen tämä tuli vilkaisseeksi jokseenkin kiinnostuneempana osittain murentuneen oven ylle kaiverrettua symbolia, pojan kuitenkin tuhahtaessa hieman Sullan vaihteeksi hieman vähemmän piruilevalle kommentille siitä kuinka rauniot olivat nykyään hyvin kaukana menneestä loistostaan. "Kai mä nyt sen näen! Mä vaan--!" Spyro napautti äreästi, tosin empien repliikkinsä lopuksi ennen kuin ilmeisesti muutti kesken kaiken mielensä ja lopetti lauseensa lähinnä uuteen epämääräiseen tuhahdukseen. Kovin kauaa Spyro ei tätä ehtinyt kärvistellä kun pidempi nuorukainen äkkiä päätti kiriä edelle ja kiilasi ohitse yllättyneestä nulikasta taputtelemaan hyvinkin tuttavallisesti majakan kivistä seinämää, ilmoittaen kuinka hän ei kuitenkaan osaisi arvostaa mokoman kivenmurikan hienoutta. Poika seisahtui silmiään räpäyttäen, kurtistaen kuitenkin huomattavasti vaatimattomampia kulmakarvojaan jääden kyräilemään tientukkeeksi änkenyttä nuorukaista turhautuneena. Mitä hittoa se oikein etuili tuolla tavalla, kuin yrittäen omia koko raunion itselleen? "Ja säkö muka osaat? Sehän on hiton vanha murikka, mitä sä siitä muka tiedät jotain enemmän!" se päätyi puuskahtamaan vetäen kätensä jälleen puuskaan luimistellen selkeän tyytymättömänä siitä kuinka toinen oli tunkenut tukkimaan hänen kulkuaan, mutta ilmeisesti kuitenkin varsinaisesti haluamatta majakanraadon sisälle tarpeeksi pahasti nähdäkseen tämän lopulta tappelun arvoisena. Sen sijaan se tyytyi lähinnä kyräilemään edessä seisovaa Sullaa, vaikka vilkaisikin tämän ohitse sisätiloihin. Äh.... olisihan se voinut olla kiinnostavaa, mutta.... ei mokoma kivikasa lopulta TÄMÄN arvoinen ollut... Hän olisi vain halunnut vilkaista paikkaa rauhassa, ja...
Spyron punnitsevat pohdinnat keskeytyivät kuitenkin jälleen pian kun määrätietoinen kiusanhenki tuntui keksivän mielestään jotain huomattavasti kiinnostavampaa, jonka täytyisi siis ehdottomasti kiinnostaa häntäkin. Poika kohotti kulmiaan ottaen pienen epäluuloisen askelen kauemmas Sullan ilmoittaessa dramaattisesti elehtien kaameasta kummitustalosta jolla oli ilmeisesti taipumus popsia liian uteliaita nulikoita kitaansa, napsauttaen sitten leukojaan tyytymättömästi. Hänen kaltaisensa nulikat...? Hittoako tämä tiesi mitään "hänen kaltaisistaan"...! "Ehh? Nulikka olet itse! Hitostako sä tiedät mitä mä tulin katsomaan" poika ilmoitti aavistuksen ylenkatseellisesti mittaillen tyytymättömästi mutristaen innokkaasti murhakummituksia mainostavaa nuorukaista huppunsa varjosta äärimmäisen skeptisenä. "Mä mitään kummituksia tullut hakemaan! Kuulostaa hölmöltä, eikä täällä varmaan mitään sellaista edes ole! Se on vaan joku tyhmä satu." Toteamusta seurasi jokseenkin määrätietoinen nyökkäys, vaikka poika vilkaisikin hetken kuluttua ohimennen vaivihkaa mietteliäästi olkansa ylitse takaisin kylän suuntaan. ....eh, no. Olihan hän kyllä kuullut että täällä oli jokinaika sitten kaduilla riehunut jonkinlainen sekopää, mutta.... tästä oli ilmeisesti kuitenkin jo hankkiuduttu eroon, ja tuskin täällä nyt sentään mitään haamuja haahuili, se nyt olisi jo liian paksua! ....varmaankin. Eivätköhän sellaiset perhanan haamut kuuluneet lähinnä joihinkin vanhoihin autioihin linnoihin keskelle mystisiä vuoristoja tai metsiä tai jotain, eivätkä kaupunkeihin täynnä ihmisiä! Ilmeisesti se oli kuitenkin päättänyt suhtautua asiaankuuluvalla epäluulolla tämän epämääräisesti virnistelevän tapauksen väitteisiin, sanoi tämä nyt mitä tahansa. Tässä oli kuitenkin nyt jotain epäilyttävää. Perhanan kiusanhenki yritti varmaan vain naruttaa häntä satuilemalla... jostain syystä. Ehh. Minä ihmeen herkkäuskoisena naperona se häntä oikein piti?!
|
|
|
Post by submarine on Apr 7, 2013 16:38:40 GMT 3
Spyron ärhentelyjen vaikutukset taisivat taas kerran jäädä varsin kyseenalaisiksi. Tai ei; jos totta puhuttiin, niin Sullan virnistelyssä ei tainnut olla yhtikäs mitään kyseenalaista. Nyt kun nulikan huutamisesta oli kadonnut jo se yllättävyyskin, ei nuorukainen ollut vaikuttunut koko touhusta senkään vertaa kuin aikaisemmin - kunhan odotteli virnuillen tämän huutavan itsensä taas väsyksiin että härkintä voisi jatkua. Tai jotakin sellaista. Ainakaan tämä ei vaivautunut vastaamaan mihinkään, nojaili vain muina miehinä muikeana Vanhan Valon muinaiseen, rapistuneeseen kylkeen. "Vai että hölmö satu? Sanopa tuo kaikille niille jotka vannovat nähneensä kauhean murhamiehen jahtaavan vielä haudan takaakin! Vai voitko muka jotenkin todistaa ettei haamuja olisi?" Sulla iski lopulta varsin haastavasti, virnistäen taas melkoisen karmivaan sävyyn niin että hampaat välkkyivät. "Moni uskalikko on yrittänyt, eikä niistä ole enää koskaan kuultu! Vaikka sanotaankin, että vielä joskus heidän kauhun- ja tuskanhuutonsa kaikuvat niinä kelmeimpinä öinä kun täysikuu istuu pilvettömällä taivaalla..." Sulla kallisti aavistuksen verran päätään, kuin tarkkaillen Spyroa jo mahdollisten reaktioiden varalta - tai kuin olisi arvioinut oliko tästä johonkin. "Sinäkin olet varmaan kuullut Hietaniemen kauheasta murhaajasta, jota Silpojaksi kutsuttiin? 25 kuusi uhria, kaikki hakattu pieniksi palasiksi kauheilla, käyrillä veitsillä! Viimeisenä uhrinaan silloinen vartiomestari, joka sen ajoi nurkkaan. Ja kun kyläläiset seurasivat verijälkiä..." tämä aloitti kertomaan, ja vaikeni sitten virnistäen taas varsin makaaberisti. Sitten nuorukainen äkkiä työnsi itsensä irti majakan seinästä ja ilmehti hetken salaliittolaismaisesti niin että paksut kulmakarvat heiluivat. Sanaakaan sanomatta tämä lähti kiertämään majakan sivua, viittoen Spyroa seuraamaan.
Sulla kiersi vastapäivään majakan sivulle, josta aukesi jo varsin kiitettävä näköala alas jyrkännettä ja merelle - ja sivumennen saarelle aivan Hietaniemen kupeessa. Tai juuri nyt se ei ollut edes saari, vaan niemi niemessä; kaistale hiekkaa yhdisti maanpalaset toisiinsa, mutta se jäisi eittämättä reilusti upoksiin nousuveden aikaan, eristäen suuren kaistaleen tosiaankin saareksi. Muuten saari näytti varsin ränsistyneeltä ja asumattomalta, ja kaukaakin saattoi erottaa suuret määrät lokkeja ja muita lintuja, jotka siellä nähtävästi pesivät. Oli siellä tosin joskus kuitenkin asuttu, sillä melko lähellä jyrkän mäen alapäässä makasivat vanhat, lahonneet ja nähtävästi tarkoituksella särjetyt ja sorretut portaanraadot. Ja keskellä saarta, puiden suojissa, saattoi erottaa vanhan, pienehkön mökin... "Tuonne ne jäljet johtivat. Stootin vanha ukko oli silloin pelkkä veistäjä... tai niinhän ne luulivat. Veistelikin jotain ihan muuta!" Sulla hymähti synkeällä riemulla kuin olisi ollut kovinkin innoissaan joukkomurhista. "Ne seurasivat sinne sisään, ja löysivät sen kuolleena joltakin kauhealta epäpyhältä alttarilta. Kaikkien uhrien silmät ja kielet sen päällä, ja Stootin omatkin! Oli viiltänyt oman kurkkunsa auki ennen kuin ehtivät paikalle... väittävät että teki uhrauksen demonille, jotta voisi jatkaa ikuisesti veritekojaan." Hetken verran sulla antoi kauhukertomuksensa upota yleisöön, ennen kuin osoitti sitten vanhaa, vieläkin epämääräisesti näkyvää tuhkakasaa rannan tuntumassa. Se oli pelkkä musta tahra valkealla hiekalla, mutta jostain syystä linnut pysyttelivät varsin kaukana siitä samalla, kun riitelivät muuten kovaan ääneen ja kunnolla tilasta. "Ne polttivat sen ruumiin tuolla ja siunasivat. Rikkoivat portaat ja kielsivät menemästä sinne. Rukoilivat ettei palaisi... mutta kun kuu on täysi ja lokit rääkyvät..." nuorukainen jatkoi, antaen äänensä vaieta hitaasti ja vihjailevasti.
Yhtäkkiä, varoituksetta ja kaikkien kauhujuttujen taiteen sääntöjen mukaan, Sulla tarrasi kiinni Spyron käsivarresta, päästäen samalla kovan "Aaaar!" -huudon, selvästikin tarkistaen miten hyvin oli onnistunut saamaan kauhun siemenet kylvettyä nuorempaansa. Tämä ei kuitenkaan päästänyt irti sen jälkeen, vaan veti poikaa lähemmäs, tuijottaen tätä mielipuolisen kiihkeästi ja tiukasti silmiin. "No, vieläkö uskot ettei haamuja ole?" nuorukainen tiukkasi hiljaa, melkein pyhän hartaaseen sävyyn.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 7, 2013 20:07:34 GMT 3
Kaksikon kommunikaatio tuntui jatkuvan jokseenkin vanhaan tapaan, toisen virnistellessä nuoremman äkäisemmille napautuksille, mutta ilmeisesti jonkinlaista keskustelua taidettiin silti saada aikaan... tai ainakin melko yksipuolista sellaista. Spyro kohotti entisestään kulmiaan näyttäen mahdollisimman alleviivatun epävakuuttuneelta Sullan alkaessa selostaa mokomasta haamusta entistä innokkaammin, suoltaen toinen toistaan hurjempia tarinoita kaupungin kaduilla riehuneesta murhamiehestä. Nulikka liikahti hieman empivästi ja kohautti sitten epämääräisen myötäilevästi olkapäitään toisen tivatessa oliko hän kuullut tästä tapauksesta. Eh, ei kai käynyt kieltäminen etteikö hän olisi kuullut jotain tuon suuntaista jo ennen tänne saakka ehtimistään, mutta... kyllä tässä nyt oli selvää paisuttelun makua! ....vai mitä? "Eh. No vaikka täällä olis joku hullu riehunut niin ei se tarkota että täällä painelee jotain... hiton haamuja tai sellaisia" nulikka huomautti itsepäisen skeptisesti, mutta jääden kuitenkin kuuntelemaan päätään kallistaen varsin eläväistä kerrontaa moisista hirmutöistä, jotka hurjasta lopustaan huolimatta ilmeisesti ainakin Sullan painavan mielipiteen mukaan jatkui vielä vainoaan haudan takaakin, tämän oikeastaan vaikuttavan hieman turhankin innostuneelta tarinastaan. Kaipa tarina ei lopulta inspiroinut aivan sellaista kauhua yleisössään kuin toinen ehkä oli toivonut, mutta sai kieltämättä pojan aavistuksen empivämmäksi härkäpäisestä olemuksestaan huolimatta tämän irvistäessä hieman hurjimmille kuvailuille, olematta aivan yhtä riemuissaan moisista hirveyksistä. Tosin, ilmeisesti tarinan parhaat palat olivat vielä edessä, Sullan lähtiessä äkkiä epämääräisesti elehtien hivuttautumaan majakan seinänvierustaa myöten kohti kallion reunaa, viittoen epäluuloista yleisöään seuraamaan.
Eh..? Mitähän hittoa tämä nyt oli olevinaan? Spyro räpäytti silmiään epäilevästi mutta vilkaistuaan vielä empivästi kylän suuntaan tallusti kuitenkin varuillaan tämän jälkeen, ei selvästikään kovin luottavaisena mutta ilmeisesti kuitenkin liian uteliaana vain lähteäkseen. Katse kiersi ensin alla levittäytyvän rannan sekä kivikossa kuohuvat aallot pojan kääntäessä sitten huomionsa nuorukaisen osoittamaan suuntaan silmiään suolaisessa viimassa siristäen, tarttuen ohimennen huppunsa reunaan pitääkseen päähineen paikallaan. Oli odottanut mitä oli, joka tapauksessa saadessaan silmiinsä Sullan antaumuksella esittelemän kauhujen saaren (tai niemen, miten vain) nulikka tuntui yllättyvän hieman kun näytillä oli jopa jotain konkreettista. Eh, oikeastaan, hän oli tainnut kyllä aikaisemminkin pistää merkille tuon paikan, tosin ei ollut kiinnittänyt tähän lopulta paljoakaan huomiota. Tämä oli ainakin ensimmäinen kerta kun hän edes hoksasi sortuneet portaat tai pienen lokkien kansoittaman mökin kauempana... Nulikka mittaili näkyä kriittisesti kulmiaan rypistäen nojaillen ohimennen kädellään majakkaan takanaan tosin uhraamatta paljoakaan huomiota edessä avautuvalle putoukselle taikka alhaalla kuohuvalle merelle kun esillä oli ilmeisesti jotain huomattavasti oleellisempaa pohdittavaa, muistaen toki vastata Sullan hurjaan kerrontaan asiaankuuluvan skeptisellä äännähdyksellä... jossa tosin oli nyt ehkä häivähdyksen verran empivämpi sävy. Eh, no... ainakin murhaaja, joka oli ilmeisesti paljastunut kylän puusepäksi tai vastaavaksi sekä mökki olivat olleet olemassa joten ainakin jutun tämä osa oli kai (ehkä) totta, mutta.... mokoma pullistelija kyllä nyt lisäili tähän juttuun omiaan ihan vain säikytelläkseen! Juttu mökin tapahtumista sekä murhamiehen kaameista puuhista ja viimeisistä hetkistä olivat kyllä jo sen verran groteskia kuultavaa ettei tämä mitenkään voinut pitää paikkaansa. Eihän? "....äh, no ei hitossa. Minkä pirun takia kukaan tekis niin?" Spyro tuhahti mittaillen kuitenkin paikkaa ja tämän ympäristöä punnitsevaan tapaan katseellaan, vilkaisten mietteliäästi rantaa koristavan tumman läiskänkin suuntaan. ...eh, myönnettäköön ettei hän oikein pitänyt tästä kaikkea murhaa, velhoilua ja epämääräisiä demonirituaaleja sisältävästä käänteestä. Hulluja nyt oli monenlaisia, mutta leikata nyt oma kurkkunsa jossain perhanan alttarilla... Ei kai mökissä nyt enää ainakaan mitään sellaista ollut? Tai demoneita? ...hitto, oliko mereltä puhaltava tuulenvire käynyt äkkiä jonkin verran viileämmäksi? No, kaipa se oli lopulta harvinaisen selvää viimeistään nyt ettei poika ollut ollut tekemisissä ikätoveriensa kanssa, eikä osannut ilmeisesti odottaa sitä kaikkein odotettavinta tempausta. Skeptinen tai ei, se oli kuitenkin jäänyt silmäilemään kahden vaiheilla alhaalla siintävää näkyä käyden vaihteeksi jokseenkin hiljaisemmaksi ja pohtivammaksi, kun Sulla viimein päätti toteuttaa kauhujuttunsa perinteisen kohokohdan... ja oli kyse sitten äkillisestä haamujen säikkymisestä vaiko sitten vain yllättävästä kovasta äänestä korvanjuuressa ja kiinni tarraamisesta, taisi kiusanhenki kulmakarvoineen viimein saada jonkinlaista palkkiota kyseenalaisista vaivoistaan. Tyrmistyneestä nulikasta irtosi oikein kiitettävä säpsähdys sekä yllättynyt älähdys tämän lähes enemmänkin horjahtaessa kuin astuessa pelästyneenä kauemmas kun tämän käsivarteen äkkiä tarrattiin, vaihteeksi varsin häkeltyneen katseen löytäessä kuitenkin pian hetkeksi kaikessa keskittyneessä pohdiskelussa lähes unohtuneen, nyt entistäkin enemmän pahaenteisesti virnistelevän Sullan. Seurasi parin sekunnin verran varsin tyrmistynyttä silmien räpyttelyä nulikan kuitenkin alkaessa päästä päästä mukaan mistä oikein oli kyse kun sitä sitä alettiin nykiä lähemmäs Sullan tivatessa painokkaasti joko haamut alkoivat tuntua uskottavammalta. Oli kuinka oli, nulikka ei ainakaan vaikuttanut erityisen ilahtuneelta tästäkään tempusta, jos siitä kasvoille ilmaantuvasta hyvin tyytymättömästä kulmienkurtistuksesta ja närkästyneestä murahduksesta saattoi mitään päätellä. "Eh? Mitä hittoa-- No naamas ainakin menis melkein sellaisesta!" se napautti viimein varsin kärkkäästi saatuaan itsensä koottua ja yritti vetäistä käsivartensa takaisin melkoisen vaivautunein elkein. Oli jokseenkin helposti harhautuvaa sorttia tai ei, nyt se taisi ainakin jälleen muistaa mitä varten olikaan ollut varsin nyreä hetki sitten. Tosin, nyt se oli tämän lisäksi myös melkoisen nolostunut. "....eh, enkä sanonu että missään, mutta... ei tuolla kyllä mitään ole! Keksit sen kaiken, eikö niin?! Jos tuolla olis joku mörkö, niin miksei koko hiton hökkeliä ole poltettu maan tasalle jos se olis totta!" Nulikka selvensi tuohtuneena vetäytyen kauemmas aavistuksen levottomana huomatessaan toisen tuijottelevan jälleen kohti ikävän läheltä, tyrkäten ohimennen epämääräisensävyistä hius-suortuvaa paremmin huppunsa uumeniin. Kohta se kuitenkin tuntui hoksaavan jotain ja vilkaisi epäilyttävänkin innostunutta nuorukaista pisteliäästi. "Mitä siellä sisällä sitten on? Oletko sä muka käyny katsomassa kerran tiedät kaiken? Vai etkö ole uskaltanu? Oletko edes koskaan nähny yhtään haamua missään?" Töksäytettiin jokseenkin haastavaan sävyyn, kai nulikan yrittäessä vielä pelastaa edes häivähdys arvokkuudestaan... jos sillä oli moista alunperinkään ollut. Eh, yritys hyvä kymmenen?
|
|
|
Post by submarine on Apr 8, 2013 4:35:17 GMT 3
Haamutarinoissa taisi yleensä olla se ikävä, että jos ne tehtiin edes melkein hyvin, oli niissä aina ovela vastaus kaikkiin epäilyihin - ja parhaillaan vieläpä sellainen joka vain lisäsi niiden kauhua ja kammotusta. Niin tälläkin kertaa, minkä saattoi tosin arvata jo Sullan virnistyksestä ennen kuin tämä edes avasi suutaan vastatakseen Spyron protesteihin koko kertomuksen selvästä hölmöydestä ja haamujen olemattomuudesta. Tämä veti kätensä mahtipontiseen puuskaan ja hymähti kuin nyt ainakin sellainen tarinankertoja, jolla oli homma selvästi hanskassa. Ja hanskat kukaties jopa tallella. "Jos olisin käynyt siellä, niin en seisoisi tässä nyt kertomassa sinulle siitä! Jokainen, joka menee sinne ja laskeutuu tunneleihin sen alla kohtaa karmean, epäinhimillisen hirveän kohtalon! tai ainakaan näistä ei enää koskaan kuulla, joten se on mahdollisesti jotain vielä pahempaa", Sulla tokaisi jämäkän varmasti, nyökäyttäen päätään vielä varmemmaksi vakuudeksi. "Ja haamun voisi nähdä sitä paitsi vain menemällä sinne täyden kuun aikaan kun nousuvesi estää poispääsyn. Ja kukaan ei ole ollut tarpeeksi tyhmä kokeilemaan sitä niiden muutaman hölmön uskalikon jälkeen... Niiden huudot kaikuivat läpi yön ja kylmäsivät sielua!" nuorukainen kirahti, varsin eläytyneenä tarinaansa sellaiseksi, jonka paikallisuudesta ei ollut edes mitään varsinaisia takeita. Joka tapauksessa mökin kammottavuuteen uskottiin nyt melkoisen vilpittömän hartaasti, olipa totuus sitten mikä tahansa. "Mutta voithan sinä mennä sinne katsomaan sitten heti muutaman päivän päästä kun on täysikuu, jos et kerran usko... Siellä sitten istut riivaajien kanssa", tämä tokaisi, ennen kuin revähti melkoiseen naurunremakkaan.
Sullalla olisi varmasti riittänyt kauheita kummitustarinoita pitemmäksikin aikaa, mutta äkkiä tämä äkkäsi jotain hiekkaisella rantatiellä, jota pitkin Spyrokin oli tarponut Vanhalle Valolle (ja ilmeisesti myös kauhealle kummitussaarelle), ja sihahti suoranaisen happamasti. "Ja riivaajista puheenollen..." nuorukainen kommentoi, sylkäisten varsin epäkunnioittavasti alas jyrkänteeltä kauhean Silpojansaaren rantahiekoille. Joku tietä pitkin oli nähtävästi tosiaan tulossa, mutta kukaties tulokkaan pelkkä ulkonäkö vielä itsessään ei ollut erityisen pätevä syy järkyttyä. Kaukaa vilkaisten kyseessä näytti olevan joku miehentapainen, jonkinlaisessa kaavussa ja sauvantapainen kädessään. Ja haukunnasta päättelen ympärillä kaarteleva otus oli koira. Spyroa etsimään lähtenyt Elhan tämä tuskin oli, ellei Elhan sitten ollut kasvattanut muutamassa hetkessä jumalatonta hiuspehkoa, joka näkyi nyt vielä hyvän matkankin päästä ongelmitta. Eikä tällä kyllä ollut ollut äsken kainalossaan epäilyttävän tuttua karvapalloa, joka mourusi valittavaan sävyyn. "Tuo on muuten sitten hullu. Ja jos se kysyy niin sano että käskin mennä uimaan. Juuri tästä näin! Mieluiten pää edellä!" Sulla tuhahti, vilkaisten Spyroon vielä kertaanlleen ennen kuins ylkäisi uudelleen. Syystä tai toisesta leppoisasti hiekkatietä pitkin kävelevä ilmestys herätti tässä sen verran suurta happamuutta, että nuorukaiselle tuli suoranainen kiire kadota paikalta. Tarjoamatta mitään sen suurempia selityksiä tämä lähti kiertämään majakkaa takaisin tielle sen verran hopussa että oli vähällä, ettei tämä suorastaan livennyt itse toiselle kaavailemaansa kohtaloon. Joka tapauksessa juoksuaskeleet kuljettivat tämän melkoisessa hopussa majakan kupeelta pois ja kaupungin kaduille, pois kammottavien miesten tieltä.
Uuden tulokkaan lähestyessä alkoi valkoinen möykky jota tämä piteli (tosin yllättävän rennosti) pitää yhä vain kovempaa ja vaativampaa maukunaa - ja jos tarkkoja oltiin, se tuntui pitävän sitä suoraan majakan kupeessa erottamansa Spyromaisen möykyn suuntaan. Koiramöykky taisi pitää lähinnä yleistä mekkalaa, ja miesmöykky puolestaan näytti tyytyväiseltä lähinnä tarpomiseen. Tosin pitämättä yhtikäs mitään kiirettä yhtikäs mihinkään suuntaan. Tämäkin taisi tosin jopa pitää ääntä jos oikein tarkkaan merituulen huminassa kuunteli... olkoonkin ettei siinä ollut mitään järkeä. Mies kuului... maukuvan samaan tapaan kuin pitelemänsä elukkakin, kuin olisi pitänyt yllä jonkinlaista... ehh, keskustelua? Lopulta, jos nyt jokin mahti maailmassa ei käynyt sitä vastustamaan (Sulla ei ainakaan, pitämällään juoksuvauhdilla tämä oli varmaan jo eri päässä kylää), miehentapainen seisahtui majakan eteen. Lähempää katsottuna tämä näytti varsin reilusti jonkinlaiselta kulkurin, metsäerakon ja tietäjäntapaisen ristisiitokselta. Ja yllättävää kyllä, taiteilijantapaisen. Ainakin siis jos tämän kaikki vapaa tila, johon oli laitettu jollakin tavalla tehtyjä koristeita, aina punoksista maalisudilla sipaisuun, mitään merkitsivät. Sauvansansakin tämä oli maalaillut iloisen kirjavaksi ja ripustanut täyteen erilaisia pikkuhelyjä, kuten sulkia ja sen sellaista. Ja samanlaisia varsin vapaasieluisia komistuksia roikkui myös tämän uskomattoman kesyttömästä, valtaisasta tukasta. Periaatteessa tällä oli kai päällään jonkinlainen kaapu, mutta se oli varsin useaan kertaan paikkailtu ja laitettu, niin että kyseessä oli nyt enemmänkin jonkinlainen määrittelemätön... vaate. Kaiken keskelläkin mies itse näytti tosin varsin rennolta ja leppoisalta... mitä ei voinut sanoa surkean syyttävästi tämän kainalosta jäljellejäänyttä nulikkaa tuijottavasta, valkoisesta kissasta. Joka oli oikeastaan melkoisen kuraisessa kunnossa juuri nyt. "Mau", mies ilmoitti kohottaen tuttavallisesti sauvaansa, ilmeisesti kommunikoiden vieläkin kissaksi. Ja varsinainen kissa taas puolestaan taisi sanoa juuri nyt paljon enemmän pelkällä mulkaisullakin; "Menit sitten jättämään minut sinne ja tässä sitä nyt ollaan!"
|
|
|
Post by spyrre on Apr 8, 2013 18:36:07 GMT 3
Näreän Spyron suuresta skeptisyydestä huolimatta Sullalla tuntui olevan jo vastaus valmiina odottamassa kun poika toi ilmi mielestään varsin pätevät perustelut siitä, miksi moinen haamutarina oli ilmiselvää roskaa... tosin jutun vakuuttavuus oli jälleen asia erikseen, nuorukaisen varsin määrätietoisten selitysten aiheuttaessa lisää epämääräisiä kulmankohotuksia. Vai että nyt mökin alla sijaitsivat karmivat katakombitkin, täynnä ties minkälaista hirviötä? Poika vilkaisi lokkien kansoittaman pienen, juuri ja juuri pystyssä seisovan hökkelin suuntaan, tosin kääntäen pian huomionsa takaisin satuilijaan päästäen yllättäen lähes tyytyväisen myhähdyksen. "........eli sä et ole uskaltanu käydä siellä." Se huomautti jopa kallistaessa äkkiä päätään tälle jokseenkin omahyväisenä kuin olisi juuri saanut toisen kiinni laskettelemasta pajunköyttä. "Ja jos kukaan muukaan kerran ei ole ja tullu kertomaan, niin et sä voi tietää mitä siellä on! Eikä siellä ainakaan mitään käytäviä varmana ole tai demoneita! Keksit sen kaiken!" Nulikka jatkoi pettämätöntä logiikkaansa ristien itsekin kätensä rinnalleen kuin kovinkin järkähtämättömänä, tosin räpäyttäen hieman silmiään ja vilkaisten uudestaan hökkelin suuntaan Sullan kehottaessa skeptikkoa makaaberin hilpeästi menemään itse katsomaan jos ei kerran uskonut. Nuorempi nulikka tuntui olevan jokseenkin itsepintaisen skeptinen, tai ei ainakaan niin herkkäuskoinen kuin olisi ehkä toivottu, mutta se empi kuitenkin ennen kuin vastasi vaaleahiuksisen nuorukaisen hekotellessa hilpeästi kaikille saarella odottaville karmeuksille. Spyro raaputti ohimennen poskeaan mietteliäänä kunnes kohautti olkapäitään pienen murahduksen keralla. "....no jos siellä on jotain sellaista, niin sinne meneminen sitten täysikuulla on aika tyhmää. Mutta jos haluaa tietää onko siellä muka on jotain alttareita ja käytäviä, niin pitäishän niiden olla siellä nytkin päivällä, vai mitä?" Tämä totesi sitten ehkä huolestuttavan arvioivaan sävyyn, kuin se olisi lopulta pitänyt ajatusta korkeintaan jokseenkin huolestuttavana... tai sitten vain päätyneenä johtopäätökseen että Sulla puhui selvästi puutaheinää. Kaipa jatkuva hekottelu sekä virnistely onnistuivat syömään tämän uskottavuutta jonkin verran varsinkin nulikan jääräpäisen asenteen huomioon ottaen kunhan tämä oli päässyt mukaan tilanteeseen. "....ellet väitä että nekin ilmaantuu vasta täysikuulla tai jotain. Sitäpaitsi, jos mitään ei muutenkaan tapahdu siellä ennen sitä, ei pitäis olla kauhean vaikeaa vaan mennä sinne ja tuikata koko paikka palamaan. Sillähän siitä pääsisi." Viimeisteltiin varsin itsetyytyväisesti kuin tuhopoltto olisi se ilmiselvä kaiken korjaava looginen ratkaisu. Tosin ennen kuin kukaan onneksi ehti alkaa vaatia asian varmentamiseksi mökille samantien ryntäämistä ja tämän perinjuurin penkomista oli tämä lopulta fiksu idea tai ei, mielestään pätevälle pohjalle päässyt Spyro hoksasi kuitenkin äkkiä niin hilpeän Sullan käyneen varsin happamaksi tuijotellen jonnekin kauemmas hänen taakseen. Poika vaikeni kummastuneena ja seurasi sitten tämän katsetta, saaden myös silmiinsä tietä myöten kohti majakkaa kiipeävän varsin kummallisen ilmestyksen.
Ehh, mikäs hiippari tämä nyt oli... ja mikä hitto Sullaa nyppi, nuorukainen tuntui suhtautuvan tähän hyvin odottamattomalla näreydellä joka pisti melkoisesti jopa Spyron silmään vaikkei tämä ollut edes tuntenut tätä kiusanhenkeä hetkeä pidempää. "Ehh? Miten niin? Tunnetko sen?" nulikka tiedusteli häivähdyksen epäluuloiseen sävyyn vilkaisten ymmällään tulijaa hulluksi julistavaa sekä tälle uintiretkeä suosittelevaa nuorukaista, vain nähdäkseen tämän jo luikkivan kiireellä pakoon sylkäistyään varsin kaunaisesti alas aaltoihin. ...mitähän hittoa TÄMÄ nyt taas oli olevinaan..? Poika seurasi katseellaan kahden vaiheilla tiehensä painelevaa (ja ohimennen lähes kalliolta horjahtavaa) Sullaa ennen kuin tämä katosi jonnekin majakan taakse ilmeisesti takaisin kaupunkiin suunnaten ja liikahti askelen kuin harkiten varmuuden vuoksi seuraavansa (tai ainakin häipyvänsä itsekin) mutta kääntyi kuitenkin vielä silmäämään silmiään siristäen kohti tarpovaa ilmestystä. Tämä lähestyi varsin verkkaiseen tahtiin eikä lopulta näyttänyt tarpeeksi hurjalta inspiroidakseen eeppistä pakoreissua vaikka tämän ympärillä pyörikin jokseenkin äänekäs koirankuvatus. Mies itse oli kesyttömine kuontaloineen sekä epämääräisine kaapuineen ja matkasauvoineen korkeintaan omituinen, mutta vaikka ansaitsikin tällä epäilevän katseen jos toisenkin, ei tämä lopulta ollut se joka nappasi äkkiä pojan mielenkiinnon. Meni hetki ennen kuin epäluuloisesti lähestyjää sekä tämän koiraa silmäilevä Spyro hoksasi tämän kantaman valkoisen mötikän olevan oikeastaan epäilyttävän tutun näköinen... tai oikeastaan myös kuulostaen siltä kunhan nämä ehtivät tarpeeksi lähelle jotta äänekäs, dramaattinen maukuminen kantautui pojan korviin saakka koiran haukahtelun sekä tuulen ylitse. Tai oikeastaan... maukujia kuulostikin olevan kaksi? Nulikka säpsähti melkoisesti tajutessaan äkkiä mitä muukalainen kanniskeli jännittyen hetkeksi järkyttyneenä paikoilleen. Mitä hittoa, oliko se...? Miksi hitossa mokoma hiippari kanniskeli Kissaa täällä kalliolla koira kintereillään? Ei kai se meinannut nakata tätä kalliolta tai ruokkia hurtalleen?!
No, ainakaan Spyron ei tarvinnut enää pähkäillä seuraavaa siirtoaan tämän enempää. Se rypisti kulmiaan ja kääntyi hivuttautumaan takaisin majakan seinänvierustaa myöten kohti saapujia pälyillen näitä epäluuloisesti seisahtuen sitten tielle odottelemaan näitä sormeillen keppiään, tosin hämmentyen melkoisesti tajutessaan mistä toinen maukuva ääni oikein oli peräisin. Nulikka räpäytti häkeltyneenä silmiään jääden sitten tuijottelemaan varsin tutkivasti olemukseltaan jokseenkin riemunkirjavan miehen suuntaan varmistuakseen ettei kuullut omiaan. Se.... tuota... matki kissaa? Syystä tai toisesta? Ehkä Sulla oli ollut oikeassa..? Tosin, ainakin Kissa tämän kainalossa tuntui olevan kunnossa... ja jopa vastaavan? Spyro liikahti empivästi vilkaisten ympärillä pyörivää koiraakin epäilevästi kunnes kokosi itsensä ja astahti tulokkaita vastaan tivatakseen mitä tuo hiippari oikein kaavaili tekevänsä, kunnes lähestyvä mieskin tuntui hoksaavan hänet... ja tervehtivän (kai?) suorastaan hämmentävällä tavalla. Moinen touhu, Kissan hyvin syyttävän mulkaisun keralla oli enemmän kuin tarpeeksi laittamaan viimeistään pojan pasmat sekaisin. Se säpsähti hieman jääden pälyilemään näitä epätietoisesti huppunsa alta kaunopuheisen "ehh" -kommentin keralla, kunnes hetken silmiään räpyteltyään rypisti hieman kulmiaan ja astahti itsensä kooten lähemmäs niin maukuvaa miestä kuin kissaakin silmäillen. "Mitä sä oikein meinaat? Anna sen kissan olla, se on mun kanssa! Päästä se menemään!" nulikka ilmoitti painokkaasti (toivoen ohimennen että mies ymmärsi normaaliakin puhetta) tosin vilkaisten varuillaan koiraa sormeillen keppiään kuin peläten että tämä keksisi tehdä jotain ikävää. Eh, no, tarkemmin katsottuna katti ei oikeastaan näyttänyt tekevän paljoakaan vastarintaa vaikka olikin näreä ja syystä tai toisesta melko mutainen, mutta väkisinkin eläimen näkeminen jonkun muukalaisen (sekä koiran) otteessa sai nuhruisen nulikan varsin levottomaksi. Vaikka kieltämättä oli myös mielenkiintoista kuinka mies oli syystä tai toisesta kanniskellut otuksen mukanaan juuri tänne...?
|
|
|
Post by submarine on Apr 8, 2013 20:14:50 GMT 3
Taisi taas kerran olla sen aika, kun joku kohotteli kulmiaan jokseenkin hämmästyneenä Spyron puuskahdukselle. Tällä kertaa kulmat eivät tosin olleet aivan samassa kokoluokassa, mutta kohosivatpa kuitenkin - joskin huomattavasti tasaisemman hillitysti kuin edellisellä kerralla. Tosin jos aivan tarkkoja oltiin, Demetrios ei niinkään pohtinut mitään erityisen järkevää kulmiaan kohotellessaan, mikä taisi näkyä ilmeestäkin. Se jäi enemmänkin sellaiselle selvälle "mikähän tuolla nyt on hätänä ja miksi se seisoo tuossa huutamassa minulle ja niskaankin sattuu tämä alakenoon katselu" - tasolle. Mutta todettuaan nyt noin suurin piirtein että nulikka oli ilmoittanut asiansa ja seisoi nyt vain paikallaan vaativan näköisesti, päästi hän pienen huokaisun. Ilmeisesti ei ongelmia, paitsi ne joita oli pakko keksiä. Ihmiset olivat hyviä siinä keksimispuolessa. "Niin no, niinhän se on. Sinun. Sikäli kuin se nyt voi olla kenenkään paitsi itsensä", mies myösi sitten paksun kuontalonsa alta melkeinpä hämillään, äänellä joka viesti että nyt oltiin melkoisten itsestäänselvyyksien äärellä. "Ei se varmaan muuten olisi sanonut että lähdit katsomaan jotain 'tyhmää kivikasaa' ja jättänyt sen yksin koirien armoille ja ihmisten tallottavaksi. Ja sitten minä olisin tarponut tänne täysin turhaan", Demetrios järkeili, vilkaisten uudestaan kissaan kainalossaan ennen kuin päästi sen sitten alas, todennäköisesti tunkemaan nyreästi penikan jalkoihin. Keskustelusta puuttui nyt selvästi sitä kuuluisaa samaa aaltopituutta, mutta ei se mitään. Hän ei ollut varsinaisesti koskaan nähnyt sitä kauhean välttämättömäks. Asiat järjestyivät.
Sivulta kuuluva haukahduksen tapainen sai Demetrioksen vilkaisemaan aavistuksen alakenoon, otukseen jota eittämättä olisi voinut koiraksikin kutsua. Felixhän se siinä, kuten aina. Sama iso, punertavansävyinen mutta ainakin melkein solakka koira, kuin aina. Ja sama silmälappu sen vasemman silmän päällä. Ja sama värikäs huivi kaulassa. Ja, kaikkein asiaankuuluvimpana, sama huoleton puolivirnistävä ilme, joka kuitenkin piilotti alleen pelottavan määrän terää ja järkeä yhdessä ainoassa silmässään. Tällä hetkellä se istuskeli paikoillaan ja tuijotteli vuoroin kutakin siltä varalta että makupaloja. "Niin siis, ei tuo koira. Vaan... muita koiria. Yleisesti koiria", Demetrios selvensi varmemmaksi vakuudeksi, raapien siinä sivussa niskaansa kevyesti, silmäillen siinä samalla nulikkaa edessään. Tämä keskustelu tuntui nyt varsin yksipuoliselta, ja se häiritsi. "Joten... tuota... toin sen sitten tänne kun sitä tökki. Ja ne koirat tökkivät. Se muuten sanoi että et ole antanut sille tarpeeksi kermaa viime aikoina. Mutta niinhän ne aina. Kissat", selvennettiin hiukan asioita, vaikka hän ei ollutkaan aivan varma, selvenikö tässä varsinaisesti mikään. Paremman puutteessa piti kai nojailla odottavasti sauvaan. Tai ehkä enemmänkin odottelevaisesti.
"Että... kissa-asia on nyt kunnossa. Tai siis täällä. Kuntoutumassa jos ei muuta", Demetrios lisäsi hetken hiljaisuuden jälkeen aavistuksen kannustavaan sävyyn, enemmän tai vähemmän vakuuttaakseen että tässä nyt varmasti oltiin suunnilleen selvillä vesillä. Koirattomilla vesillä siis. Paitsi Felixistä, joka oli kaiketi hyväksyttävä poikkeus. "Mutta tuo sinun tukkasi on kyllä epäesteettinen", huomautettiin kuitenkin lisäksi hänen osoittaessaan ohimennen pitkällä ja jäntevällä, joskin huomattavan vähän hoidetulla ja kynnenalus täynnä multaa olevalla sormella sitä petollista suortuvaa, joka tuulessa oli kiemurrellut penikan hupun varjoista ulos komeilemaan.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 8, 2013 22:39:53 GMT 3
Vaikutti siltä että Spyron pienistä epäilyksistä huolimatta paikalle eläinten kanssa haahuillut miekkonen ilmeisesti niin ymmärsi puhetta kuin osasi kommunikoida itsekin muutenkin kuin maukumalla. Jännittyneenä odotteleva poika pisti merkille tämän käyvän jokseenkin hämmentyneeksi kun tältä täysin oikeutetusti tivattiin tarkoitusperiä kissaparan suhteen kunnes tämä viimein huokaisi ja vastasi kaikeksi onneksi ymmärrettävillä sanoilla... vaikka nyt oli jälleen nulikan vuoro kohottaa tälle kulmiaan. Repliikki oli lopulta kokonaisuudessakin melkoisen hämmentävä, mutta... Ehh, miksi se kuulosti siltä että olisi muka jo tiennyt kaiken..? "Ehh? No kun...." poika aloitti epämääräisen hapuilevasti mittaillen epämääräistä miekkosta katseellaan kuin yrittäen muistaa oliko törmännyt tähän kenties aiemmin jossain kerran tämä tiesi lähteä hakemaan häntä Kissan nähdessään (eh, vaikka jos näin olisi tällainen tyyppi olisi varmaan ollut vaikea unohtaa) kunnes lievä kummastus pääsi jälleen paisumaan täysmittaiseksi hämmingiksi tämän äkkiä jatkaessa kertomalla yhtä jos toistakin raskauttavaa syytöstä jota tämän sylissä riippuva närkästynyt kissaeläin oli joutunut kokemaan. Hetkinen... mitä se oli oikein..? Koiria? Potkittu? Hän ei kyllä pitänyt siitä miltä tämä kuulosti. Ja mitä tämä kerman kärttäminen oli, eihän hänellä ollut varaa sellaiseen!
No, ilmeisesti nulikan päivittäinen hämminki-kiintiö ei ollut vielä lähellekään täynnä. Se jäi hetkeksi pälyilemään miestä häkeltyneenä tämän puhuessa enemmän tai vähemmän sekavasti mutta sentään laskiessa Kissan suosiolla maahan ilman kummempaa juonitteluja edes vieressä istuvan huivilla ja silmälapulla koristellun hurtan suunnalta (joka kyllä sai oman osansa oudoksuvista katseista). Nyreä valkoinen eläin päästi uuden valittavan naukaisun tassuttaen sitten kiireettömästi puskemaan epäluuloisen nulikan nilkkaa ennen kuin käänsi mielenosoituksellisesti selkänsä kaikelle jääden pudistelemaan likaisia käpäliään. Selkeän hämmentynyt tai ei, poika sentään rauhoittui silminnähden kun kissa laskettiin maahan irrottaen katseensa hetkeksi muukalaisesta vilkaistakseen oliko eläin kunnossa kunnes rypisti hieman kulmiaan ja katsoi parhaaksi kuitenkin astua askelen verran katin ja vähän matkan päässä epäilyttävästi virnistellen tuijottelevan koiran väliin silmätenkin otusta varuillaan kun näistä tuli puhe... vaikka mies taisikin väittää tätä yksilöä syyttömäksi, oli se kuitenkin koira. Ja koirat hätyyttivät kissoja, eikö? ....katti tosin ei jostain syystä tuntunut olevan otuksesta moksiskaan pojan melkoiseksi yllätykseksi. Ehh. Katse kääntyi takaisin sauvaansa nojailevaan kaapuveikkoon, nulikan kai alkaessa hiljakseen päästä jälleen kärryille, ainakin sen verran että alkoi hahmottaa pienellä viiveellä mitä sitä tarkkaanottaen sanottiinkaan. Ainakin pääpiirteissään. "Ehh? Enkä mä jättäny sitä minnekään, lähti itse jonnekin!" nulikka aloitti vaivautuneena puolustelevaan sävyyn tosin silmäten kattia uudestaan tarkemmin huolissaan kuullessaan kauheista koirista tämän perässä. "Pahuksen koirat, jahtasko ne sitä?! Oletko varma ettei se ollut tuo? Mistä löysit sen? Ei kai ne purreet?" Epäilevä katse kävi virnistelevässä koirassa miehen vierellä pojan selvästi suhtautuessa tähän melkoisen varauksella, kunnes sen ajatukset katkesivat kuitenkin pian miehen äkkiä nostaessa kätensä osoittamaan nulikkaa kriittisesti.
...ehh? Hänen--? Oho, hitto. Se säpsähti tajutessaan äkkiä silmillään lepattavan epämääräisen purppuraisen suortuvan ja lykkäsi tämän kiireesti takaisin huppunsa alle. Hitto, tyyppi oli tainnut huomata..? ...tosin jostain syystä tämä ei kyllä näyttänyt hetkahtavan paljoakaan, vaikka myönnettäköön ettei pojalla ollut oikeastaan hajuakaan mitä tämän käyttämä outo sana tarkoitti. "Mit-- Eikä ole! Se... on vaan... väriä" Se puolustautui vaivautuneena varmuuden vuoksi nykäisten huppuaan vielä paremmin paikalleen, kunnes harhautui äkkiä ja rypisti hieman kulmiaan vilkaisten miestä (ja ohimennen kissaakin) epämääräisesti kuin tajuten viimein jotain. ".........miten niin "sanoi?" se kyseenalaisti viimein kuin ei olisi ollut aivan varma oliko kuullut oikein. Eh, hetkinen nyt vain... Hän oli kyllä kuullut tyypin maukuvan Kissalle, mutta... Ei kai tämä nyt ollut muka oikeasti puhunut tämän kanssa tai jotain? Ei kai sellainen nyt ollut mahdollista? Mutta... tuota... miten hitossa tyyppi oli sitten tiennyt kenen kissa oli ja osannut tulla etsimään häntä täältä? Jos... se kerran OLI tullut etsimään häntä? Ehm.
|
|
|
Post by submarine on Apr 9, 2013 15:23:53 GMT 3
Demetrios kohautti olkapäitään jokseenkin mitäänsanomattomasti pojan vastaväitteille niin, että tukkapehkosta roikkuvat puuhelmet rapisivat. "Niin se väitti, että jätit. Et tullut hakemaan sitten kai tai jotakin. Kissat ovat vähän sellaisia", hän totesi lopulta, osaamatta todeta oikein muutakaan koko asiaan. Kunhan nyt sen minkä suunnilleen tiesi - siitä mitä oli sanottu, ja siitä millaisia kissat nyt tuppasivat olemaan. Vieressä nököttävän koiran syyttely asianomaiseksi sai hänet kuitenkin vilkaisemaan siihen varsin nopeasti ja jopa aavistuksen vähän vähemmän välinpitämättömästi. "Felix? Ei, eihän se nyt sellaista. Ei se aja kissoja takaa. Tai no... ajaa se välillä, mutta ei nyt. Se ajoi ne muut koirat pois", Demetrios vastasi aavistuksen puolustelevaisesti, osoittaen kädellään takaisin juhlahumun suuntaan kylän puolella, jossa äskeinen oli tapahtunut. Jos koiralla itsellään oli tosin mitään sanottavaa asiaan, ei se ainakaan antanut siitä minkäänlaisia merkkejä, kunhan tuijotteli kaikkea aavistuksen läähättäen ja pää hieman kallellaan; otuksen nimi oli mainittu, joten makupalojen mahdollisuus taisi juuri olla nousussa. Tai sitten laskussa. Joka tapauksessa, siitä oli kyse ja mahdollisuuksia oli. Aivan tarpeeksi suuri syy kaiketi seurata kaikkea hiljaa ja tarkkaavaisesti.
Seurasi hetken verran yleistä häslinkiä ja hämminkiä Demetrioksen ilmaistessa mielipiteensä siinä noin nyt ohimennen pojan epänormaalista kuontalosta ja tämän häiriintyessä siitä melkoisesti. Jos totta puhuttiin, mies ei vaikuttanut edes turhan kiinnostuneelta koko asiasta, raapi enemmänkin yhä yleismietteliäästi niskaansa ja mittaili hieman noin nyt kaikkea yleisesti katseellaan. "Mmh. No, siltikin. Räikeää", vastattiin lopulta toisen kiistäessä, että mitään violetteja hiuksia oikeastaan edes oli. Ilmeisesti vain kaatuminen maalitynnyriin, tai jotakin muuta sellaista. "Vähän kuin pensseli. Pää täynnä väriä", hän lisäsi, jääden hetkeksi jopa selvästi ja oikeasti miettimään huomiotaan. Elävä pensseli... "Hm? Niin no... sanoi", Demetrios ilmaisi puolittaisesti, kun keskenkasvuinen alkoi taas kysellä. "Siis... kun kysyin. Niin vastasi. Vaikka kissat nyt välillä vain tuhahtelevatkin, niin ainakin tuhahteli nyt vastauksia. Kai se oli kiitollinen tai jotain. Tai sitten vain nyreä", hän luonnehti, kohauttaen taas olkiaan epävarmempaan sävyyn. Mene nyt kissoista sitten sanomaan mitään varmaa. Aina jokin vikana...
Hetkeksi Demetrios jäi varsin hiljaiseksi, näyttäen melkeinpä mietteliäältä. Jonkinlainen oivallus yritti nyt epätoivoisesti tehdä tietään hänen tajuntaansa, ja se tuntui pitävän itseään melko tärkeänä. Tässä oli nyt unohtunut jotakin, eikä hän ollut aivan varma siitä, mistä nyt tarkalleen puristi. Penikkaa tuli tuijoteltua hetken verran tarkemmin, kuten myös tämän kissaa. Jotenkin se nyt liittyi näihin... "Eh. Tuota... ainiin. Minä olen Demetrios", hän lopulta äkkäsi, ojentaen sitten kättään aavistuksen hapuillen ja jokseenkin kiusaantuneen oloisesti. "Tuota noin... druidi", lisättiin perään. Pakko myöntää että tällainen näinkin raskas seikkaperäisyys kävi voimille, mutta ihmisten kanssa sitä joutui käyttämään ikävän usein. Muuten tuli kummeksuvia katseita... kuten oikeastaan vaikkapa juuri tuollainen, jota tämäkin tapaus soi juuri nyt. Hankalaa tämä tällainen...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 9, 2013 17:12:32 GMT 3
"No kun... meinasin kyllä mennä etsimään, mutta en ehtiny vielä!" Vaivautunut nulikka töksäytti puolustuksekseen (ja oikeastaan onnistuen näyttämään jokseenkin syylliseltä vaikkei mies varsinaisesti kuulostanut erityisen syyttävältä) saadessaan jokseenkin puolivillaista tilitystä niskaansa helmillä ja ties millä koristautuneen partaveikon suunnalta. Hitto, ainahan katti hävisi välillä omille teilleen, ei hän sille mitään mahtanut! Toki hän olisi pitänyt eläimen mielellään näköpiirissään vaikka koko ajan kaiken varalta, mutta ei Kissaa sellainen kiinnostanut... eh, kaikeksi onneksi eläin oli kuitenkin kunnossa vaikkakin ilmeisen näreä... vaikka tämä kyllä oli näreä suuren osan ajasta joka tapauksessa joten kaipa asiat olivat ainakin tämän suhteen oikealla tolalla. Ja ilmeisesti hieman yllättäen muukalaisen ja tämän koiran ansiosta. Jokin pieni asia tosin tökki nulikan mielenperällä tämän ehtimättä kuitenkaan kummemmin kiinnittämään tähän huomiota ollessaan liian kiireinen ihmettelemään niin muukalaista kuin yksisilmäkoiraakin sekä olemaan vaivautunut kissan hukkaamisesta, joten yleisessä hämmingissä taisi ymmärrettävästi joitain pikkuseikkoja päästä livahtamaan ohi hoksottimien, vaikka miehen puheet kieltämättä vaikuttivat jokseenkin... kummilta. Vaikka kurtistikin hieman kulmiaan Spyrokin käänsi huomionsa pian suurehkoon miehen vierellä istuskelevaan koiraan tämän julistaessa hurtan viattomaksi äskeiseen kahnaukseen nulikankin jäädessä silmäilemään läähättävää otusta punnitsevasti. Se oli... pelastanut Kissan? Eikä jahdannut sitä? Ainakin jos miehen puheita oli uskominen.... tosin, vaikka näyttikin murjottavan mutaisine turkkeineen katti ei oikeastaan tuntunut pistävän suuren koiran läsnäoloa pahakseenkaan mikä oli jo itsessään hyvin odottamatonta. Poika kyhnytti kahden vaiheilla takaraivoaan tarkastellen ensin Felixiä ja sitten Kissaa, nyökäten sitten lopulta pienesti vaikkakin huomattavasti myötämielisemmin kookkaalle yksisilmäiselle eläimelle, uskaltautuen jo rentoutua enemmän vaikkakin koiran käytös sai sen hieman ymmälleen. Hän ei ollut montaakaan kertaa törmännyt näin rauhalliseen koiraan, saatikaan lähietäisyydeltä. Tämä ei edes räksyttänyt, yrittänyt purra tai luikkinut ympäriinsä vaan... istui ja tuijotteli? Ehh, outoa. Tosin, oli nuhjuisessa miehessä itsessäänkin jotain varsin kummallisen leppoisaa olemusta, joka sopi yksiin tämän kanssa. Ehh.
Koiran ja tämän kummallisen hyvän käytöksen ihmettely jäi kuitenkin pian kun hupun alta yllättäen karannut purppurainen suortuva aiheutti äkillistä palautetta kaapuveikon suunnalta saaden nulikan hätkähtämään yllättyneenä ja tunkemaan kiireenvilkkaa kurittoman kuontalon takaisin kyseenalaiseen piiloonsa, siitä huolimatta ettei miekkonen tuntunut oikeastaan edes suuremmin ihmettelevän asiaa vaikka ei ilmeisesti erityisemmin pitänyt tästä jos räikeäksi ja pensseliksi sättimisestä saattoi päätellä jotain. "En mä nyt sitä tarkotuksella tehny" Spyro jupisi nykäisten vaikeana huppuaan syvemmälle päähänsä, kunnes purppurainen pääkoppa viimein sai pienellä viiveellä kiinni siitä, mikä miehen epämääräisessä jutustelussa oli napannut hänen korvaansa. ....hetkinen nyt, tämäkö väitti juuri muka puhuneensa Kissan kanssa? Jälleen kerran poika tuntui olevan varsin hämillään, vilkuillen ensin kaapuveikkoa joka parhaillaan selosti mitä kaikkea katti oli ilmeisesti kertonut (tai valittanut) tälle ties mistä ja sitten skeptisyyden sekä pienen huolestuneisuuden sekaisin tuntemuksin itseään keskittyneesti puhdistavaa Kissaa. ....ei kai nyt sentään..?
Ilmassa tuntui hetken verran olevan jopa molemminpuolista hämminkiä, kunnes nulikkaa ja kattia hetken epämääräisen hiljaisuuden vallassa tuijotellut mies viimein havahtui siihen, että jotain oli tainnut unohtua. Poika räpäytti silmiään ja katsahti miehen vaivautuneesti ojentamaa kättä hieman varautuneena, mutta tällä kertaa tämä ei väistänyt tai lähtenyt karkuun vaikka empikin hetken. Lopulta se päätyi lähinnä kohauttamaan laihoja harteitaan ja astumaan lähemmäs jopa vastatakseen kättelyyn ja esittäytymiseen. Ehh, oli tämä tyyppi sitten hullu kuten se äskeinen kiusanhenki oli väittänyt taikka sitten muuten vain hieman outo tai druidi, siitä ei kai päässyt mihikään että tämä oli kuitenkin ilmeisesti auttanut Kissaa. Katti suhtautui niin tähän kuin jopa koiraankin niin yllättävän suopeasti, että poika oli jopa taipuvainen uskomaan tätä ainakin tässä asiassa. Niin oudolta kuin tämä kaikki tällä hetkellä vaikuttikin. "Tuota... Spyro. Ehh... ja kiitti kun löysitte Kissan. Se... aina livistää välillä jonnekin, niin mä... eh. En arvannu että sillä on joku hätänä." Nulikkakin yskähti vaivautuneesti haroen ohimennen takaraivoaan kunnes nosti katseensa taas jokseenkin punnitsevana melkoisen riemunkirjavan druidintapaisen suuntaan. "Tiedätkö sä muka mitä se sanoi? Kissa siis? Miten muka?" se kysyi viimein hitaasti, kohottaen skeptisenä kulmiaan. Tämä nulikka ei selvästikään ollut helppo vakuuttaa moisista outouksista... tai sitten tämän täytyi ainakin yrittää väittää periaatteen vuoksi vastaan kaikessa. Hankala tapaus... vaikka kieltämättä jos asianlaita saisikin noin yllättävän käänteen, pojalla taitaisi olla kenties ollakin hieman aihettakin huolestua. Hänellä ei lopulta ollut aavistustakaan mahtoiko valkealla eläimellä olla mitään käsitystä tai kiinnostusta eräiden tiettyjen asioiden arka-luontoisuudesta, eikä hänen päähänsä ollut ymmärrettävästi edes pälkähtänyt yrittää selittää asioita tälle. Ehh. Kuin aavistaen jotain käpäläänsä puhdistava katti lopetti hetkeksi puuhansa vilkaistakseen taakseen ja päästääkseen tuskastuneen, valittavan maukaisun kunnes pärskähti ja jatkoi tuhisten puuhiaan. Mokomakin draamaeläin.
|
|