|
Post by submarine on Mar 22, 2013 17:54:28 GMT 3
((Noniin, Spyrrelle.))
Hietaniemi ei kukaties ollut suurin sivistyksen kehto Hukkuneen Rannikon varrella, ei läheskään, mutta se tunnettiin silti hyvänä, kunnollisena kylänä jossa matkaaja kuin matkaaja otettiin avosylin vastaan. Suuri kylä rannikon varrella, valtaisan ja luhistuneen, kukaties joskus majakan virkaa toimittaneen kivirakennelman varjossa. Vanha Valo, kuten sitä kutsuttiin. Nyt mahtavan rakennelman jäänteitä tosin asuttivat vain lokit - kuten kylän kasvavaan ja menestyvään luontoon sopi, pyrkivät paikalliset katsomaan mieluummin eteenpäin kuin muistelemaan menneitä. Eittämättä siksi tämä loppukesän päivä olikin niin täynnä juhlatunnelmaa: vain vähän aikaa sitten koettu monien ikävien ja kammottavien tapahtumien sarja, joka myös Menneenä Ikävänä tunnettiin, öisillä kaduilla vaanivine murhamiehineen ja tulipaloineen, oli vihdoin takanapäin. Siitä seisoi todisteena nyt kiireellä, työllä ja tuskalla pystytetty uusi kirkkokatedraali, joka kohosi nyt ylpeästi vanhan maahan palaneen paikalla. Tokihan edellisessä oli ollut kauniimmat koristelut (ja varmasti sata muuta asiaa jotka taas kerran todistivat miten maailma oli menossa huonompaan suuntaan), mutta kirkon rakentaminen oli kylälle se vertauskuvallinen käsienpesu, jota kipestä tarvittiin kaiken ikävän jäljiltä.
Ja koskapa ei ollut mitään syytä jättää niin tekemättäkään, oli kirkon virallisesta käyttöön vihkimisestä kaavailtu melkoista juhlaa. Kylä oli ollut jo useita päiviä valmistelujen kierteessä ja nyt, juhlan kynnyksellä, aukio kirkon edessä oli tupaten täynnä väkeä. Niin paikallisia kuin matkaajiakin oli tullut sankoin joukoin ja värikkäät teltat, viirit ja sen sellainen koristivat paikkoja. Ensimmäisten oluttynnyrien avaus ja pitkien pöytien täyttäminen kaikenlaisella ruualla viritteli jo tunnelmaa, eikä kukaan jaksanut varsinaisesti edes tuskastua turhan paljoa siitä, että paikallinen vanha puuseppä, umpikuuro Nug, näkyi taas kokeilevan viulistintaitojaan. Niitä ei ollut vieläkään, mutta kaikeksi onneksi mies yritti soittaa takanaan kuusipäinen bardijoukkio - tajuamatta edes itse asiaa. Olipahan hyvillään suosionosoituksista. Ilmassa oli odottavaa, hyvällä tavalla jännittynyttä tunnelmaa. Tämä päivä tarjosi hengähdystä niin arjen raskaudesta kuin viime aikojen kauhuistakin, ja todisti eittämättä jälleen kerran että asiat kyllä järjestyisivät. Pikkulapsetkin, joilla ei ollut aavistustakaan tapauksen syistä tai juuri mistään muustakaan, juoksentelivat riemuissaan väkijoukossa. Vanhat kaunatkin oli unohdettu ainakin tämän yhden päivän ajaksi, kun oli niin paljon mukavampi riemuita elämästä ja sen pienistä iloista.
Vaikka elämä ei häntä ollutkaan niin loisteliaasti kohdellut viime aikoina, oli Telhanin myönnettävä, että juhlatunnelma ja iloisten kasvojen meri puhalsivat häneenkin hieman uutta intoa. Hänet oli eittämättä helppo tunnistaa väkijoukosta kaavussaan, joka kertoi miehen olevan munkki, tai ainakin luostarista lähtöisin, mutta se ei millään muotoa ainakaan vähentänyt väen ystävällisiä tervehdyksiä pitkän ja leveäharteisen uskonveljen suuntaan. Mitä varmimmin nämä olettivat hänen olevan paikalla virallisesti seuraamassa kirkon vihkimistä, tai sitten pyhiinvaeltaja todistamassa uskon nousua takaisin jaloilleen. Totuus oli jokseenkin toinenlainen, ainakin Telhanin itsensä mielestä, mutta olisi ollut aivan liian kiusallista sitä korjatakaan. Siksipä hän vain tyytyikin nojailemaan sauvaansa ja vastaamaan tervehdyksiin. Loppujen lopuksi moisella ei ollut niin väliäkään juuri nyt. Päivä oili kaunis ja lupaili pelkkää hyvää, ja tämän kaiken keskellä voisi ainakin hetkeksi unohtaa asian jos toisenkin. Tänään hänkin jättäisi varjot pois kasvoiltaan ja olisi vain yksi elämän parempia puolia juhlistava muiden joukossa. Tai niin sopi ainakin toivoa...
|
|
|
Post by spyrre on Mar 22, 2013 19:44:09 GMT 3
Vaikka päivä ei ehkä loistanutkaan aurinkoisuudellaan vaan hailakka taivaankansi oli enemmän tai vähemmän viileänä puhaltavan tuulen kuljettamien pilvimassojen peitossa, tuntui iloisen kylän hyörinä nostavan tunnelmaa niin ettei lähes kukaan tuntunut edes huomaavan suolaista, rannikolta puhaltavaa viimaa. Riemukkaiden kyläläisten sekaan oli eksynyt jos jonkin verran matkalaisia jotka käyttivät tilaisuuden hyväkseen liittyäkseen juhlallisuuksiin niin ilonpidon kuin tarjoilujenkin merkeissä, joten siinä mielessä jossakin kirkkoaukion reunamilla kasvavan suuren tammen tuntumassa vetelehtivä lyhyemmänpuoleinen viittaan kääriytynyt hahmo ei sinänsä tainnut olla kovin kummallinen näky vaikka kukaan paikallisista ei tätä tuntenutkaan... vaikka tämä tapaus taisi kyllä tarkemmalla silmäyksellä osoittautua huomattavasti nuoremmaksi kuin kauempaa tulleeksi matkalaiseksi olisi voinut olettaa. Varsin nuhruiseen vaateparteen sekä viitanrähjään sonnustautunut poika oli tuskin ainakaan 16 kesää vanhempi, jos sitäkään mitä laihasta ruumiinrakenteesta sekä päähän kiskotun hupun varjoista pilkistävistä kasvoista saattoi päätellä, eikä tällä lopulta tuntunut olevan mukanaan oikein mitään omaisuutta päällään kanniskelemansa lisäksi ellei laskettu karkeasti puunvesasta veistettyä matkasauvantapaista, joka tosin oli mitä luultavimmin vain kiskottu mukaan metsästä. Nulikka oli ilmaantunut vähin äänin kylän kaduille edellispäivänä ja siitä huolimatta että oli saanut osakseen muutamia hiukan epäileviä katseita, kenties ajoittain viitanriekaleen helman alta pilkahtavan jokseenkin häijyltä näyttävän veitsenkuvatuksen vuoksi tämä oli kuitenkin pitänyt etäisyytensä eikä aiheuttanut ongelmia, joten kukaan ei ollut tainnut lopulta vaivata tällä paljoakaan päätään. Tuskin yksinäinen kaduille ja kujille eksynyt irtolainen oli lopulta harvinainen näky, ja kepeätekoisemmanpuoleinen natiainen näytti ja vaikutti kaikkea muuta kuin synnynnäiseltä puukkojunkkarilta joka väijytti ohikulkijoita sivukujilla.
Vaikka tuntuikin välttelevän suurinta ja villeintä väkijoukkoa nuhruinen natiainen ei kuitenkaan kartellut rikollisesti päivänvaloa, vaan näytti löytäneen tiensä myös juhla-alueen reunamille, ilmeisen kiinnostuneena mutta kuitenkin viihtyen mielummin hieman sivummalla omissa oloissaan. Se oli asettunut nojailemaan tammen varjoon seuraillen enemmän tai vähemmän uteliaana niin väkijoukon hyörinää, värikkäitä lippuja ja koristeita, soittavia musikantteja sekä ennenkaikkea notkuvaa juhlapöytää jonka ääressä tuntuikin käyvän se kaikkein kovin vilske. Mutta vaikka tummat, varjoista kurkistelevat silmät vilkuilivatkin ajoittain pöydän suuntaan jokseenkin haikeasti tuntui tämä kuitenkin seuraavan muutakin menoa mielenkiinnolla. Tällä hetkellä varsinkin musikanttijoukon, sekä jostain syystä näiden edessä viulua vinguttavan miekkosen puuhien katselu tuntui tarjoavan sille kiitettävästi viihdykettä, vaikka tämä ei ollutkaan aivan perillä mikä oli tämän shown idea saaden sen kallistamaan hieman päätään innokkaasti sooloavan viulistin lähinnä korvia vihlovalle esitykselle. Juhlien syyn se sentään tiesi, ainakin tavallaan, mutta vaikka olikin pistänyt merkille uuden kirkkorakennuksen, ei laiha poika tuntunut osoittavan tätä kohtaan sen suurempaa kiinnostusta mitä nyt oli tainnut käydä vilkaisemassa tätä kerran hieman lähempää siinä missä jännältä näyttänyttä majakanrauniotakin. Olihan tämän pystytys varmasti saavutus sekä selvästi tärkeä ele kovia kokeneille kyläläisille, mutta henkilökohtaisesti täytyi myöntää ettei nulikka ollut aivan varma miksi nähdä näin paljon vaivaa kirkkorakennuksen, eikä kenties jonkin hyödyllisemmän pystyttämiseen, mutta ei sitten lopulta vaivannut tällä suuremmin päätään... jos moinen johti tällaisten juhlien järjestämiseen josta kenties ulkopuolinenkin saattaisi saada osansa tarjonnasta vatsansa täytteeksi, ei hänellä kyllä ollut mitään valittamista. Ruuan haju kantautuikin tämän nenään varsin houkuttelevana, mutta vielä tämä ei kuitenkaan osoittanut elettäkään pyrkiäkseen tätä kohti, mitä luultavimmin aiemmin ilmenneiden tapojensa mukaan odotellen pahimman tungoksen kaikkoamista muualle.
Hupun alta kuului aivastus rannikolta puhaltavan tuulenpuuskan viilettäessä ohitse tammen lehviä havisuttaen, ja saaden pienen kirouksen sekä näreän katseen merenselän suuntaan nulikan osalta, tämän kääntäessä sitten itsekseen puuskahtaen huomionsa muualle nykäisten huppuaan hieman syvemmälle päähänsä kuin odotellen jotain. Pian ihmisjoukon jalkojen lomasta luikahti esille jokseenkin pieni, solakka eläin joka hetken ympärilleen pälyiltyään suuntasikin kulkunsa tammen suuntaan. Likaisen valkea, puolivillin näköinen kissa päästi kurkustaan varsin itsetyytyväisen kurahduksen hölkätessään häntänsä pystyssä laihan nulikan jalkoihin, ja asettui sitten tätä ohimennen päällään puskettuaan tutkimaan mielenkiinnolla saalistaan. Ilmeisesti ainakin toinen kaksikosta oli jo päättänyt käydä tutkimassa tarjontaa ja ottamassa osansa katin laskiessa kidastaan höyryävän kanankoiven jota alkoi pureskella häpeämättömän ahnaasti. Poika hymähti ja kurottautui rapsuttamaan otusta virnistäen hieman tämän omahyväiselle olemukselle. No, ainakaan Kissasta ei tarvinnut huolehtia... Tiedä häntä, ehkä hänkin voisi kohta yrittää hivuttautua lähemmäs, kukaan ei tuntunut kuitenkaan kiinnittävän häneen kaiken juhlinnan keskellä oikein mitään huomiota. Mutta ehkä oli parasta pitää tilannetta vielä hetki silmällä.... sitäpaitsi, hän oli utelias näkemään epämääräisen musiikkiesityksen lopun, aivan vain nähdäkseen mitä tapahtuisi kun viulisti hoksaisi selkänsä takana musisoivan soittojoukon joka oli jostain syystä tainnut jäädä tältä huomaamatta. Kaikesta päätellen tästä saattaisi seurata jo aivan uusi, omanlaisensa ohjelmanumero.
|
|
|
Post by submarine on Mar 22, 2013 23:27:28 GMT 3
Vaikka varsinaisesti ei vielä oltukaan päästy itse juhlan kohokohtaan, oli ohjelmantapaista silti jo käynnissä. Tai no, jos tarkkoja oltiin, käytiin läpi muodollisia tervetulotoivotuksia, kun muutama kylän merkkihenkilön tapaisista nousi vuorollaan lavalle lämmittelemään väkijoukkoa ja tunnelmaa. Pormestari Deverin oli jo käynyt toivottamassa väkeä tervetulleeksi ja lohkaissut vitsinkin siitä, miten juhla oli selvästi tärkeä kun kylän toivottomin työnarkomaani Larzkin oli ehtinyt kiireiltään paikalle. Nyt, pienten suosionosoitusten ja naurahdusten (paitsi tietysti Larzin suunnalta), pienellä puhujanlavan tapaisella seisoi paikallinen lain ja järjestyksen kulmakivi, sheriffi Kurjenmiekka. Ilmeisestikään tätä ei edes yleinen ja tarttuva juhlatunnelma saanut unohtamaan perinteisen synkeää mielialaansa, ja väki saikin kuulla lähinnä monta varoitusta paloturvallisuudesta pian sytytettävän kokon ympärillä ja sensellaista. Sheriffi oli kuitenkin kaikesta huolimatta arvostettu ja pidetty mies synkkänäkin, ja pienen tunnelmanlatistuksenkin keskellä tälle annettiin ainakin pienoiset aplodit jos ei muuta. Ympäri juhla-aukeaa oli muutakin ajanvietettä. Iltaan, jolloin kirkko virallisesti vihittäisiin valtaisan kokon (johon tarkoitetut puukuormat odottivat jo hieman syrjemmässä viirein koristelluissa kärryissä) juhlistamana oli toki vielä aikaa, mutta tälläkin hetkellä ihmiset viihtyivät lukuisien pelien ja leikkien seurassa. Ihmiset ottivat toisistaan mittaa taidossa ja voimissa (ja hyvässä hengessä), ja voittajia odottivat kunnia ja mahtailuoikeudet. Toisaalla, vanhan suurehkon tammen alla, oli väki puolestaan, erityisesti lapsijoukko, kerääntynyt ihmettelemään esityksentapaista. Hietaniemen ikioma teatterin ammattilainen, Cyrdak, näytti ikuisesta taiteensa pauhaamisesta huolimatta alistuneen yleisen hyvän nimissä ja vetävän nyt "taidoilla joista puhutaan halki maan ja joille ei löytynyt vertaista edes Magnimarista" dramaattista nukketeatteria. Mies näytti aavistuksen vaivautuneelta koko tapauksesta, mutta pyrki siitä huolimatta sentään antamaan yleisölleen kunnon esityksen, kuten aina; Cyrdak hallitsi näyttämötaiteen lisäksi myös muutaman hieman yliluonnollisemman tempun, ja muutama yksinkertainen illuusio nostikin pienet puiset-ukot aivan uusiin ulottuvuuksiin.
Telhan kierteli kaikessa rauhassa ympäri juhla-aukean, pyrkien oikeastaan vain nauttimaan tunnelmasta parhaansa mukaan. Loppujen lopuksi se olikin varsin helppoa, vaikka olikin hieman kiusallista kieltäytyä kerta toisensa jälkeen vauhdikkaimmaksi heittäytyneiden vaativista pyynnöistä, kun nämä uumoilivat, että olisi ollut metkaa nähdä uskonvelikin vetämässä köyttä tai yrittämässä ontuvaa runonlausuntaa. Eipä niin etteikö se olisikin voinut olla hauskaa, mutta hänellä oli toki kaikesta huolimatta tiettyjä vaatimuksia ja edellytyksiä... ja jos totta puhuttiin, oli tällä hetkellä mukavampi katsoa sivusta. Hiljalleen hän hakeutui kuitenkin tammen luokse hänkin, kaiketi siitä yleisestä tarpeesta kuljeskellä väenpaljouden suuntaisesti tällaisissa tapahtumissa. Ohimennen Telhan huokaisi ja laski kätensä vasten suuren puun runkoa, katsahtaen ylös kohti sen korkeaa, laajaa latvaa ja sitten sen edessä avautuvaa, juhlahumun täyttämää näkymää. Hassua, miten melkeinpä ikuinen ja muuttumaton puu ja niin hyvin katoavainen maallinen riemu ja juhlinta kertoivat kumpikin samoista asioista: elämä jatkui, nyt ja tässä. Siinä sivussa hän tuli tosin huomanneeksi myös jotakin muuta. Ja tästä tai tämän kertomista asioista hän ei ollut mitenkään erityisen varma.
"Kas. Näytät kulkeneen pitkän matkan? Oletko liikkeellä vanhempiesi kanssa, poika?" Telhan kysäisi ohimennen puoliuteliaasti lähettyvillä seisoskelevalta, bardiorkesterin soittoa ihmettelevältä keskenkasvuiselta. Tämä näytti kuitenkin aavistuksen yleisen hukkaantuneelta, mikä taisi olla ymmärrettävää kun katsoi tapauksen ulkomuotoa. Varsin selkeästi kyseessä oli jonkinlainen matkalainen tai kiertolainen. Kukaties tämä oli sattunut perheineen paikalle mukavaan aikaan. Siitä, miten tämän jaloissa pyörivä pieni eläin liittyi asiaan, ei hänellä ollut vielä aavistustakaan. Silti, pieni jutun iskeminen tuntui oikein mukavalta ajatukselta juuri nyt. "Mistä päin olet tulossa? Liikkeellä jo jonkin aikaa, ilmeisesti? Eikä aivan pelkästään teitä pitkin, hmh?" Telhan veteli pieniä suuntaviivojen tapaisia keskusteluntapaiselle - jos nyt poika ei hämmentyisi liikaa tai jotakin...
|
|
|
Post by spyrre on Mar 23, 2013 13:35:49 GMT 3
Meininkiä juhla-alueella oli sentään melkoisesti, sivusta seurailevan nulikan ehdittyä jo tarkastella tätäkin tovin verran vaikka edessä vellova väkijoukko rajoittikin lyhyen tapauksen näkymiä melkoisesti. Kauempana vedettiin köyttä hilpeän (ja ehkä melko kovakouraisen) rellestyksen merkeissä mutta pieneksi pettymykseksi hän ei ehtinyt nähdä kuinka koitos päättyi rämäkästi nauravan miesjoukon harhaillessa hänen näköalansa tielle juuri ratkaisevalla hetkellä. Tämän suunnalta kuuluvasta metelistä päätellen ottelu oli kuitenkin jo ohi, voittajien kuuluttaessa kovaan ääneen erinomaisuuttaan kannustajiensa riemuksi sekä vastustajien (ainakin muodolliseksi) harmiksi. Poika hymähti itsekeen huvittuneena ja käänsi huomionsa muihin potentiaalisen mielenkiintoisiin asioihin ympärillään, yrittämättä lopulta tunkea lähemmäs väkijoukon läpi vaan tämä tuntui viihtyvän mainiosti sivummalla tammen tuntumassa. No, olihan sitä paljon nähtävää täältäkin, tosin esitetyistä juhlallisista puheista se ei lopulta ollut kovinkaan kiinnostunut (vaikka ei varmaan mekkalan yli näitä edes kovin hyvin kuullutkaan) ja soi vain ohimennen vähän huomiota milloin mitäkin lavalla paasaavaan merkkihenkilöön ennen kuin kääntyi huomattavasti kiinnostavampien asioiden puoleen. Koristeellisiin kärryihin lastatut kokkotarpeet olivat saaneet kiinnostuneen katseen jos toisenkin ja poika oli seurannut uteliaana hetkisen erään jokseenkin nyreän näköisen miehen nukketeatteri-esitystä joka oli pystytetty myös mukavan lähelle tammen tuntumaan, mutta kun pikkulapsia oli alkanut kertyä paikalle liikaa poika oli katsonut parhaaksi ottaa hieman etäisyyttä vaikka tavallaan pienien, yllättävän ilmeikkäiden nukkien elehdintä sekä näiden esittämä tarina oli näyttänyt kiehtovalta. Nyt sen mielenkiinto oli kuitenkin suuntautunut jälleen muualle nuhruisen nulikan jäätyä vaihteeksi pitämään silmällä kummallista musikanttijoukkoa jaloissaan pyörivän kissapetonsa keralla, kunnes äkkiä jostain läheltä kuuluva ääni äkkiä ilmaisi ettei tämä ehkä ollutkaan ollut aivan yhtä huomaamaton juhlaväen seassa kuin oli olettanut.
Poika oli laittanut ohimennen merkille myöskin tammen varjoon lähistölle hakeutuneen kookkaan kaapuun pukeutuneen miehen, mutta vilkaistuaan tätä pari kertaa oli jättänyt tämän jokseenkin huomiotta todettuaan tämänkin olevan huomattavasti kiinnostuneempi tapahtumien seuraamisesta kuin satunnaisten muukalaisten ihmettelemisestä... tai niin hän oli ainakin luullut. Kanankoipea pureskellut kissa vilkaisi keltaisilla silmillään puhujan suuntaan tosin lopettamatta puuhiaan, siinä missä omiin ajatuksiinsa keskittynyt nulikka säpsähti hiukan jonkun äkkiä puhuessa hänelle ja käänsi päätään yllättyneenä äänen suuntaan. Oliko tämä... puhunut hänelle? Nulikka räpäytti silmiään silmäillen miestä hieman varuillaan vilkaisten ohimennen hiukan ympärilleen siltä varalta että tämä olisikin puhunut jollekin toiselle, mutta lähistöllä ei näkynyt tähän hätään muita. Se empi hetken ennen kuin viimein vastasi esitettyihin kysymyksiin enemmän tai vähemmän epämääräisellä nyökkäyksellä. "...ehm. No juu, jonkin verran kauempaa. Etelästä päin." Ilmoille töksäytettiin lyhyemmänpuoleinen, varsin ympäripyöreä vastaus nulikan nykäistessä ohimennen huppuaan. Se ei selvästikään ollut aivan varma miksi muukalainen osoitti kiinnostusta häneen ja kaapu sekä sauva saivatkin vilkaisun jos toisenkin... vaikka toisaalta, tämä tuntui kyllä vain virittelevän keskustelua. Poika oli kaikkea muuta kuin asiantuntija mutta osasi sentään yhdistää asustuksen kirkkoihin sekä uskonmiehiin, vaikka siihen tämän tiedot aiheesta lopulta taisivat rajoittuakin. Eivätkö nämä tyypit paasanneet milloin mistäkin ja istuskelleet temppeleissä ja luostareissa ja kai tekivät kirjoja tai sellaista... ja taisivat yleensä olla enemmän tai vähemmän vakavaa porukkaa? Eivät kai sinänsä mitään sen hurjempaa... Tämä kuitenkin vaikutti oikeastaan vain ystävälliseltä vaikka kysymykset saivatkin nuhruisen nulikan sormeilemaan kepakontapaistaan hieman vaivautuneena. Hitto, kuinkahan epäilyttävältä hän parhaillaan näytti..?
"Tuota... kuulin että täälläpäin oli jotain, niin tulin vaan katsomaan. Kun tänne oli tulossa muitakin sieltä edellisestä paikasta" se katsoi parhaaksi kuitenkin lisätä vielä pienen olkapäiden kohautuksen keralla kai viedäkseen huomiota muualle siitä, ettei varsinaisesti oikeastaan vastannut mihinkään, vilkaisten sitten ohimennen kauempana kohoavan uudenuutukaisen kirkkorakennuksen suuntaan mietteliäästi. "Tämä kaikki johtuu kai tuosta, vai? En arvannu että täällä olis ihan näin paljon kaikkea!" Siitä huolimatta että ei tuntunut suhtautuvan asiaankuuluvan hartaasti uuteen kirkkoon (oikeastaan edes erityisen kiinnostuneesti) edes uskonmiehen läsnäollessa, poika oli sentään pienestä varautuneisuudestaan huolimatta huomattavasti enemmän utelias kaikesta muusta ympärillään huomion harhaillessa jälleen ohimennen johonkin kauempana tapahtuvaan spektaakkeliin sekä vaivihkaa pöydänkin suuntaan kunnes se taas muisti puhuneensa jonkin kanssa ja käänsi katseensa pienellä viiveellä takaisin. Valkoista kissaa taas ei tuntunut kiinnostavan monikaan muu asia kanan ohella, vaan tämä jätti armottomasti omaan arvoonsa kaiken muun ympärillään, mitä nyt korvia täytyi toki hiukan luimistella äänekkäälle liian läheltä ohi kirmaavalle pikkulapselle. Tuskin napero edes moista huomasi, mutta katti oli puolestaan varsin tyytyväinen pidettyään mokoman riiviön loitolla määrätietoisella luimimisella.
|
|
|
Post by submarine on Mar 24, 2013 0:06:26 GMT 3
Hetken empimisen ja ihmettelyn jälkeen poika, jonka kanssa Telhan yritti viritellä pientä jutustelua, vastasi kuin vastasikin. Tämä tosin vaikutti varsin empivältä, ellei jopa suorastaan epäluuloiselta. Ja vaivautuneelta. Eh, kaipa hän oli tullut hieman yllättäneeksi tämän ilman sen suurempia varoituksia. Ja kaipa hänen olisi pitänyt osata odottaa muutenkin empimistä. Kirkonmiehen vaatetus sai sellaista aikaan varsin usein. "Pahoittelen jos yllätin sinut, poika. Vaikutit vain siinä määrin ihmettelevältä kaikesta, että kiinnostuin", munkinkaapuinen mies selitti nopeasti, kohottaen toista kättään jonkinlaiseen hieman muodollisempaan tervehdykseen. Kaikeksi onneksi toinen ei nyt sentään näyttänyt suoranaisesti olevan aikeissa paeta juosten. Se nyt olisikin puuttunut. "Mutta niin. Aivan yksinkö olet liikkeellä? Tai siis, tuon kissan kanssa? Eh, pitkä matka kuljettavaksi omin päin näillä mailla", Telhan vastasi. Hän ei tosin varsinaisesti pyrkinyt kuulostamaan vähättelevältä, epäuskoiselta tai edes mitenkään erityisemmin säälivältä, kunhan totesi sen, jonka varmasti jokainen matkalainen tiesikin. Näillä main ei juuri sivistyksen merkkejä voinut löytää lukuunottamatta niitä harvoja majataloja, jotka teiden vieriä koristivat, ja yksinään kuljeskeleva oli eittämättä varsin orpo. Ikävä kyllä taisi olla varsin mahdollista että tämä nimenomainen poika oli sitä muutenkin. Tai ainakin se oli se ikävän todennäköinen selitys sille, miksi yksinäinen keskenkasvuinen kuljeskeli raukoilla rajoilla ilmeisen omapäisesti. Kukaties siihen liittyi tämän epäluuloisuuskin. Ikäviä tällaiset. Telhan huokaisi aavistuksen verran, lähestulkoon näkymättömästi. Maailma paljasti ikävämmät puolensa aivan turhan usein.
"Niin tosiaan. Iso tapaus. Tuskinpa aina, mutta väki koki sen ilmeisesti tarpeelliseksi", Telhan vastasi pojan ihmetellessä koko tapausta ja kirkkoa noin nyt yleisesti, vilkaisten itsekin suurta ja kieltämättä komeaa rakennusta. Katseessa ei tosin ollut aivan sitä ihailua tai hartautta jota olisi voinut odottaa mieheltä hänen vaatteenparressaan. "Saattaa silläkin toki olla tekemistä asian kanssa, että paikallinen Pääskynpäivän juhla on vain muutaman päivän päässä", hän myönsi sitten aavistuksen mietteliäästi, enemmän tai vähemmän henkisenä olankohautuksena. Siinä oli mukana kukaties jopa ripaus tietynlaista piittaamattomuutta tapauksen perimmäisistä seikoista. "Mutta olipa miten oli, väki ainakin iloitsee", hymähdettiin aavistuksen rennommin sitten. Ohimennen hän vilkaisi vieressä pyörivää nukketeatteriakin. Ohikiitävän hetken katseessa oli tosin jotakin terävämpää ja mietteliämpääkin hänen seuratessaan pienimuotoisia taikatemppuja tekevää Cyrdakia. Mutta se meni nopeasti ohi ja mies havahtui vilkaisemaan poikaan. "Mutta miksi sinä täällä seisoskelet? Tuolla on ikäisiäsi painimassa keskenään, katsohan", munkki tokaisi, osoittaen äkkiä melkeinpä kuin yrityksenä peitellä äskeistään (ilmeisesti keskenkasvuinen ei ollut ainoa hieman kiusaantunut) sivummalle. Ja toden totta, siellä olikin joukko suunnilleen saman ikäisiä poikia ottamassa mittaa toisistaan. Nämä näyttivät kaikki painiskelevan suorastaan vaarallisen lähellä mutaista kuoppaa, ja mitä ilmeisimminkin tarkoituksena oli olla joutumatta sinne samalla kun töni muita parhaansa mukaan tuhoonsa. Nähtävästi muutama isä oli jopa hurraamassa jälkikasvunsa urotöitä. "Hmh. Mahtaako sinulla olla nimeä?" Telhan tuli kysäisseeksi enemmän tai vähemmän viattoman uteliaana, samalla kun tutkaili poikaa varsin tarkasti. Tämä vaikutti kyllä aavistuksen oudolta...
Ohimennen puhujankorokkeen suunnalta kuului julistuksentapainen, kun joku järjestystä pitävistä nousi ilmoittamaan, ettei paikallistaa aatelista, Kaijutsu-suvun vanhaa päämies Lonjikua, tultaisikaan tänään kuulemaan äkillisen sairauden joukosta. Väki ei noin yleisesti ottaen vaikuttanut turhan latistuneelta moisesta, ja kaiketi syystäkin. Kaukaa aikanaan syystä tai toisesta tienoolle kulkeutuneet Kaijutsut omistivat Hietaniemen erikoisuuden, lasipuhaltamon, ja vaikka tämän tyttärestä pidettiinkin, ei hänen isästään voitu sanoa samaa. Miehen luonne oli vähintään yhtä harmaa kuin hapsensakin, eikä kukaan voinut olla varsinaisesti edes yllättynyt, että äkillinen "sairaus" oli estänyt tätä laskeutumasta tavallisten kuolevaisten joukkoon kartanostaan. Oikeastaan väki osoitti huomattavasti lämpimämmin suosiotaan kun tyhjää tilaa täyttämään astui Rolf, paikallinen teurastaja. Tämä oli jo monta vuotta varsin monen iloksi ja riemuksi kouluttanut pikkuporsaita tekemään temppuja, ja miehen "Pekonihepuli" sai tälläkin kertaa iloa irti väestä. Suurimpana temppunanaan mies kokosi kaikki neljä possua toistensa selkään torniksi ja työnsi vielä jokaisen suuhun pienehkön omenan. Ei välttämättä aivan yhtä hienostunutta kuin ihka-oikea aatelinen höperehtimässä muodollisuuksia... ja juuri niin väki pitkälti asioiden toivoikin olevan.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 24, 2013 15:23:51 GMT 3
Loppujen lopuksi kun toipui ensiyllätyksestä ja totesi että kaapuveikko tuntui oikeastaan melko leppoisalta ulkonäöstään huolimatta nuhruinen nulikka ei tainnut kuitenkaan laittaa suuremmin pahakseen muutamaa vaihdettua sanaa, vaikka sillä taisikin olla taipumus pälyillä hiukan ja vastata melko epämääräisesti. Karkuun se ei sentään ollut kaavailemassa eikä lopulta liikkunut paikaltaan muutenkaan vaan nyittyään hiukan huppuaan ja mittailtuaan miestä katseellaan se jäikin paikalleen nojaten ohimennen keppiinsä. "Siitä on aika kauan kun olen ollu tällaisessa. Ja silloinkin se oli joku paljon pienempi paikka jossain keskellä korpea missä ei ollu ollenkaan tällä tavalla... näin paljon kaikkea" se vastasi toteamukseen olkapäidenkohautuksen keralla katse harhaillen kuitenkin epähuomiossa jälleen jonkin kiinnostavan tapauksen perään, tosin vilkaisten miestä uudestaan tämän esittäessä hieman määritellymmän kysymyksen. Poika empi jälleen hiukan kunnes kohautti olkiaan uudestaan lopulta kiistämättä asiaa kun mieskään ei lopulta kuulostanut siltä että olisi ollut erityisen epäluuloinen moisesta. Eh, ehkä hän olisi voinut väittää olevansa liikkeellä perheensä kanssa joka oli täällä jossain, mutta... vielä vuosienkaan jälkeen hän ei tuntenut oloaan mukavaksi kehitellessään näinkin suoranaisia valheita jos ei ollut pakko. "No juu, ollaan menty yhessä jo aika kauan. Tänne oli kuitenkin aika hyvä tie ja edeltä oli menny muitakin. Ajateltiin että vois olla hyvä paikka tulla seuraavaksi." Nulikka myönsi vilkaisten vieressään aterioivaa katinkuvatusta joka oli jo lähes menettänyt mielenkiintonsa uuteen tuttavuuteen. Toteamuksesta oli vaikea oikeastaan lukea suurempaa tunnetilaa, nulikka tuntui vain toteavan jotain arkipäiväistä ja hieman ongelmallista, mutta kiinnittämättä tähän kuitenkaan paljoa huomiota.
Sen sijaan huomio kääntyi piakkoin, tosin hieman ohimennen kuin tämä lopulta olisi ollut vain jonkinlainen sivuseikka, uuden komean kirkon suuntaan joka ilmeisesti oli juhlinnan suurin aihe. Hieman yllättäen kuitenkaan myöskään uskonmies ei tuntunut olevan tästä niin kiinnostunut kuin olisi voinut olettaa vaan tämä tuntui oikeastaan kiinnostuneemmalta viereisestä nukkereatterista, saaden hieman ihmettelevän vilkaisun pojan hupun varjoista. Tämä oli epäilemättä olettanut miehen kuuluvan kirkon väkeen kun otti huomioon juhlan aiheen sekä sen että tämä yleensäkin oli paikalla, mutta pienestä kummastuksesta huolimatta se ei kuitenkaan lopulta sanonut asiasta mitään vaan tyytyi nyökkäämään tämän toteamukselle iloisesta kylänväestä. Sitä ei käynyt kieltäminen että ilmapiiri oli kyllä katossa ja sai sivusta kiinnostuksella seuraavankin paremmalle tuulelle... vaikka tällainen sivuun jättäytyminen tosin herätti hiukan kummastusta. Poika räpäytti silmiään vilkaisten ensin munkkia ja sitten jokseenkin epämääräisesti pojankoltiaisten villiä rypemistä lähistöllä, laihoilla kasvoilla käyden jopa pieni irvistys. "Ehh? No siinäs rypevät. Mä katson mielummin täältä. Tai keksin ainakin jotain fiksumpaa" ilmoitettiin jopa aavistuksen ylenkatseellisesti joka taisi tehdä selväksi mitä mieltä poika moisesta lapsellisesta rellestyksestä oli, nojaten nyreähkösti keppiinsä ehkä hieman närkästyneenä että moista edes ehdotettiin. Kieltämättä katse kävi muutaman kerran nulikoiden ilakoinnin suunnalla kunnes poika käänsi huomionsa muualle nykäisten ohimennen jälleen huppuaan. Oli nyt tämäkin.
Vaikka ei selvästikään osoittanut aikeita liittyä ikätoveriensa painiotteluun tai oikeastaan edes mennä lähemmäs, herätti nimikysymys sentään sen pian jälleen pienestä tuskastuneisuudestaan, nulikan kuitenkaan ilmeisesti pistämättä merkille saamiaan tarkempia katseita. "Hm? Jaa juu. Spyro." Epämääräisemmänpuoleinen nimentapainen ilmoitettiin lyhyesti varsin puolivillaisella mielenkiinnolla ilman häivähdystäkään sukunimestä tai mistään muustakaan kunnes se pienellä viiveellä havahtui kiinnostumaan taas asioista hieman enemmän pistettyään vain ohimennen merkille puhujankorokkeelle kiipeävän jälleen jonkun uuden ihmisen jota hän ei tuntenut, puhumaan jostakusta toisesta paikallisesta josta hänellä ei myöskään ollut hajuakaan. Kai kyseessä oli paikallinen arvohenkilö, joka oli sairastunut eikä ottanut siksi osaa juhlintaan tai jotain. Säästyttiinpä ainakin yhdeltä tylsältä puheelta... "Entä sä? Taidat asua täällä jossain, vai?" Se palautti kysymyksen vilkaisten miestä uteliaasti, kunnes harhautui kun lavan suunnalla alkoi äkkiä melkoinen suosionosoitusten hälinä kun korokkeelle äskeisen puhujan tilalle kiipesikin mies sekä... parvi porsaita? Tätä täytyikin jäädä seuraamaan pienen kummastuneen päänkallistuksen keralla kun vinkuvia pikkueläimiä alettiin pinota torniksi, joka vastoin odotuksia jopa onnistuikin. Kaikesta päätellen nulikka oli melko helppo harhauttaa kunhan näkyviin osui jotain potentiaalisen jännää, vaikka kyllä se luultavasti kuuntelisi kunhan hoksaisi että sille puhuttiin.
No, ainakin se tuntui kyllästyneen varsin pian epäluuloiseen pälyilyynsä kunhan oli todennut että puheille ohimennen tullut munkki oli melkoisen leppoisa tapaus, eikä pitänyt enää tämän liikkeitä niin tarkkaan silmälläkään tämän luultavasti pystyessä halutessaan katselemaan rauhassa tarkemminkin. Kaipa poika lopulta hieman oudosta käytöksestään huolimatta näytti epäilyttävästi melko normaalilta vaikkakin laihalta ja jokseenkin nuhruiselta keskenkasvuiselta joka tuskin edes omisti sellaisia hienouksia kuin saippuaa tai kampaa. Tai ainakin hupun alta valui jokseenkin sotkuinen, pidemmänpuoleinen kuontalo roikkumaan kalpeammanpuoleisilla kasvoilla ja lähes tummien silmien tiellä.... tosin, jopa hiusten seasta pilkisti esille kapeanpuoleinen vanha arpi, joka kulki tämän vasemman posken poikki, ikävän läheltä toista silmää. Saattoi olla että tarkemmin katsottuna varjoista huolimatta tässä sotkuisessa kuontalossakin oli jonkinlainen melkoisen outo purppurainen häivähdys... ellei tämä sitten johtunut vain epämääräisestä valaistuksesta tai jotain. Tämä oli myös nykinyt viittansa sekä tämän hupun melkoisen hyvin päällensä vaikka päivä ei nyt varsinaisesti ollut kylmäkään... kuka tiesi, ehkä se ei vain pitänyt mereltä puhaltavasta tuulesta.
|
|
|
Post by submarine on Mar 24, 2013 22:17:32 GMT 3
Telhan kohotti aavistuksen verran kulmaansa kun poika ilmoitti melkeinpä suoranaisen närkästyneesti kuinka ei tosiaankaan menisi kyllä yhtään mukaan painimaan. Eikös tämän nyt olisi pitänyt olla sellaista mitä pojankoltiaiset tekivät paljon ja mielellään? Eh, olkoonkin että hänen itsensä kohdalla moista olikin voitu hieman painottaa. Mutta silti, yleensähän kaikenikäiset pojat kaikkialla tuntuivat oikein hinkuvan nahistelemaan vaikka tiesivät miten siitä tuli satikutia. Hän jäi itsekin katsomaan hetkeksi touhua. Erityisen iso pukarintapainen antoi parhaillaan nyrkkiä mulle ja tunki näitä pää edellä mutalammikkoon, kunnes muut yhteisvoimin kiskoivat tämän peräänsä. Ehhh, taisi olla kyllä pakko myöntää, että keskenkasvuisen sanoissa oli tällä kertaa vinhasti perää. "No, tuota. Ehkäpä niin on paras. Onhan tuolla kaikkea muutakin tekemistä", Telhan myönsi hetken perästä, viitaten noin nyt laajasti koko juhla-aukean suuntaan. Melkoisen puolikätinen toteamus, mutta tällä kertaa piti ainakin paikkansa. Väkeä kun nyt oli liikkeellä kaikentyyppistä, ja niinpä myös kaikenlaista hupia löytyi. Ja jos ei löytynyt, joku todennäköisesti pistäisi sitäkin pystyyn. Pitkien pöytien ääressä näytti olevan meneillään nyt jonkinlainen spontaani syömäkilpailu, kun muutama valtavavatsainen, ruokahalustaan kylässä tunnettu tapaus kilpaili siitä, kuka ahnehti eniten ja nopeiten rasvaista juhlaruokaa. "No, jos ei muuta, niin ainakin kaikki kylän kolme majataloa tarjoavat kuulemma tänään ilmaista ruokaa ja huoneita", munkki tokaisi ohimennen. "Haluavat ilmeisesti tehdä hyvän vaikutuksen", lisättiin aavistuksen pohtivaisesti.
Telhan pisti ohimennen merkille Spyroksi itsensä nimeämän pojan nimen, nyökäten lyhyesti tälle. Pakko myöntää ettei hän ollut aikaisemmin kuullut sitä, tai osannut edes uumoilla mistäpäin se mahdollisesti oli peruja. Eh, toisaalta, jos kyseessä oli tosiaankin yksinään kuljeskeleva orpo, saattoi nimi kaiketi olla vaikka itse keksitty. Huolestuttavan todennäköinen ja ikävä vaihtoehto. Tai sitten taas toisaalta tämä pysytteli vieläkin ymmärrettävästi varautuneena rentoutumisestaan huolimatta eikä halunnut paljastaa oikeaa nimeään aivan kenelle tahansa. Todennäköistä ja vähemmän ikävää. "Minäkö? Ah, en. Minä olen... vaellusmatkalla. Olen veli Elhan", Elhan vastasi aavistuksen jahkaillen Spyrolle tämän palauttaessa kysymyksen hänelle. Ohimennen hän kaivoi esiin kaapunsa alta kaulassaan roikkuvan rukousnauhansa puoli-esittelevästi. "Tulen kaukaa itsekin. Mutta olen kyllä liikkunut näillä tienoilla jo pidempään. Voisi kai sanoa että olen... kiinnostunut paikallisesta historiasta", hän totesi, ennen kuin vaikeni. Se taisi johtua oikeastaan samoissa määrin siitä ettei hän ollut varma miten paljon halusi asiasta puhua, ja siitä että tajusi Spyron tuijottavan nyt intensiivisesti lavalle jossa näkyi lentelevän pieniä sikoja ilman halki. Hänen katseensa käväisi vielä pikaisesti melkeinpä jokaisesta kylän kolkasta näkyvässä Vanhassa Valossa, ennen kuin munkkikin jäi tuijottelemaan pojan muassa esitystä.
"Mh. Kuten sanottua, kaikenlaista", Elhan totesi jokseenkin hyväntuuliseen sävyyn kun sikataiteilija Rolf lopulta ohjasi suosionosoitusten saattelemana laumaansa lavalta. Miehen äänessä oli aavistus varovaisuutta ja tasapainottelua, kuin hän ei olisi ollut aivan varma, uskalsiko oikeastaan antautua huvittumaan tällaisesta - tai mistään muustakaan. Kaipa se oli pitkälti totakin. Eh, olipa tilanne nykyään mikä oli, vanhat opit istuivat melko tiukassa... opit, joiden hylkäämisestä hän ei ollut edes varma. Ainakaan näiden nimenomaisten. Tasaisuus ja ylempi ajattelu oli tärkeää, niin oli ainakin aina opetettu. Mutta sitten taas toisaalta... eh. Kaikki näytti varsin mukavalta, pakkohan se oli myöntää.
"Hmh. Noh, taidan käydä katsastamassa nuo ruokapöydät. Kuulemani mukaan moni kilpailee täällä myös ruuanlaitosta, joten uskoisinpa, että mausta ei voi ainakaan valittaa", Elhan tokaisi äkkiä, pyrkien jättämään ikävän ristiriitaiset ajatuksensa mahdollisimman nopeasti muualle. parempi olla miettimättä sitä. Siinä sivussa hän tuli osoittaneeksi kohti pöytiä, joiden luona istui jo varsin paljon varsin nälkäisen oloista väkeä, ennen kuin vilkaisi Spyroa hieman kysyvästi. Ehkäpä pojalla olisi samat suunnitelmat?
|
|
|
Post by spyrre on Mar 25, 2013 19:45:04 GMT 3
Vieressä seisovan munkin tavoin myöskään poika ei tuntunut hirvittävän vaikuttuneelta seuratessaan nulikoiden yhteenottoa kauempana siitäkään huolimatta kuinka uljaasti pienemmät kiskoivat suuremman öykkärin mukaansa turmioon... tai no, mutaiseen kohtaloon ainakin, jos ei muuta. "Ehh. Eiköhän mikä vaan ole parempi" se tuhahti ilmeisesti onnistumatta näkemään mitään tolkkua moisessa touhussa. Vaikka vilkuilikin hetken näiden suuntaan nulikka tuntui lopulta olevan lähinnä helpottunut että nämä keskittyivät omaan riehuntaansa ja pitivät etäisyytensä, kääntäenkin huomionsa muualle varmistuttuaan vielä tästä. Ilmeisesti se ei epämääräisen sekaisesta ulkomuodostaan huolimatta ollut erityisen kärkäs hankkimaan itseään tällaisiin ongelmiin vaikka tämä normaalilta pojankoltiaiselta olisikin ollut odotettavissa, varsinkin sellaiselta jota kukaan ei tainnut olla varsinaisesti pitämässä kurissakaan. Miehen mietteliäs toteamus kylän majatalojen tarjoamista ilmaisista ruuista ja huoneista saivat kuitenkin pian pojan mielenkiinnon puoleensa ja vilkaisemaan puolitoiveikkaasti kauempana kirkon takana kohoavia rakennuksia. Kuten varmasti oli odotettavissa taisi niin kunnon ateria kuin yösijakin olla melkoisen harvinaista ylellisyyttä rahattomalle irtolaiselle jota tälle harvoin edes liikeni. Vaikka ruokaa nyt taisi kerrankin olla tarjolla enemmänkin, josta jopa tämä luultavasti saisi vastustuksetta osansa. "Ilmaiseksi ihan? Pitäisköhän käydä katsomassa jossain välissä" tämä pohti puoliääneen, vaikkakin ehkä häivähdyksen skeptisesti. Ikävän usein hänet tupattiin ilmeisen rahattomana lähinnä vain viskaamaan ulos majatalojen salin puoleltakin ja vaikka nämä kenties nyt juhlien kunniaksi pyrkivätkin miellyttämään asiakkaita, hän epäili vahvasti ettei hän kuulunut näiden tavoittelemaan asiakasryhmään. Mutta, yrittänyttä ei laitettu, kaipa sitä voisi samantien katsoa myöhemmin mitä tapahtuisi. Kaipa pahinta mitä voisi tapahtua olisi vain lentää jälleen kerran pihalle ja joutua etsimään joku muu paikka. Vaivaannuttavaahan moinen aina oli, mutta ehkä yrityksen arvoista kuitenkin.
Puheenaihe kääntyi jälleen pian muille raiteille kaksikon päätyessä esittäytymään, nulikan varsinaisesti pistämättä merkille miehen mietteliäisyyttä hänen nimensä suhteen... varsinkaan harhauduttua tuijottelemaan hetkeksi lavalle hätistettyä porsaskatrasta joka teki parhaillaan jos jonkinmoista temppua näiden ympärillä häärivän miehen avustamana. Poika nyökkäsi veli Elhaniksi esittäytyneelle miehelle kääntäen hetkeksi huomionsa temppuilevasta pekonista vilkaisemaan tätä sekä tämän esittelevää rukousnauhaa päänkallistuksen keralla. Tämä ei sitten ilmeisesti ollutkaan paikallisia pojan pieneksi yllätykseksi, vaan saapunut myöskin kauempaa? Syystä tai toisesta mies tuntui myös empivän melkoisesti sanoissaan mikä kieltämättä pisti hieman outona Spyronkin korvaan. Lavalla tapahtuva esitys onnistui kuitenkin houkuttelemaan nulikan kääntämään päätään, tosin aavistuksen mietteliäänä veli Elhaninkin vaietessa nopeasti ja porsaiden käytyä puolestaan entistä äänekkäämmiksi kirmatessaan nyt ympäriinsä loikkimassa niin esteiksi aseteltujen tavaroiden kuin toistensakin ylitse... kunnes lopulta shown päätteeksi yksi porsaista viimein kyllästyi koko sirkukseen kun näitä yritettiin paimentaa muualle ja säntäsi kiljuen lavalta nauravan yleisön sekaan aiheuttaen melkoisen kaaoksen. "Hah! Arvasinhan että ne karkaa vielä" nulikka kommentoi virnistäen, vaikka kai se oli myönnettävä että jos pakoon pinkoisi vain yksi porsas viidestä saavutus olisi kai silti vielä aika hyvä... ellei loppulauma päättäisi seurata tämän yhden esimerkkiä. Syystä tai toisesta vieressä tapausta seuraileva kirkonmies tuntui silti vieläkin jokseenkin epäröivältä jonkin suhteen saaden uuden hieman ihmettelevän katseen pojan suunnalta. Kieltämättä tämä oli tuntunut pälyilevän melkoisesti kaikkea ennen kuin edes oli viitsinyt jäädä katsomaan esitystä. Eh, kaipa kirkonmiehet olivat kriittisenpuoleista yleisöä? "Etkö tykänny siitä? Mun mielestä sillä meni aika hyvin, en tienny että possut voi osata tuollaista! Näitkö kun se yksi hyppäsi niiden muiden yli? En edes tienny että ne voi hypätä noin!" Nulikka kysäisi hieman ihmeissään, tosin heilauttaen kättään jokseenkin innokkaan kuvaavasti arvioidessaan possujen tempauksia. Kaipa "pekonihepuli" viimeisestä tempauksestaan huolimatta (tai ehkä juuri sen vuoksi) oli onnistunut tekemään vaikutuksen ainakin tähän. Kissa puolestaan tuntui suhtautuvan edelleen hieman kaikkeen ympärillään jokseenkin alentuvasti.
Ilmeisesti myöskään Elhan ei ollut leppoisuudestaan huolimatta hirveän vakuuttunut, päätellen siitä kuinka tämä ilmoitti piakkoin suuntaavansa ruokapöytien suuntaan kuin vain päästäkseen muualle, edes jäämättä katsomaan kuka karkulaisporsaan lopulta nappaisi. Spyro räpäytti hiukan silmiään miehen katsahtaessa häntä pöytiä osoitettuaan, mutta nyökkäsi sitten lopulta hyväksyvästi vaikka vilkaisikin hieman empivästi ruuan ympärillä vellovaa tungosta. hän ei varsinaisesti tuntenut oloaan kovin mukavaksi moisen keskellä, mutta toisaalta, turhaan kai sitä viivyttelemäänkään enempää kun kerrankin tarjolla olisi ilmainen ateria. Tuskin väki katoaisi mihinkään herkkujen ympäriltä vielä pitkään aikaan, jos ollenkaan. Kieltämättä jokin pieni ääni mielenperällä kehotti pitämään varansa kun ympärillä oli näinkin paljon ihmisiä, mutta tämä ei lopulta riittänyt enää pidättelemään kauaakaan nälkäistä nulikkaa... ja oli tämä ehtinyt jo käydä aavistuksen uteliaaksi uudesta tuttavuudestaankin tämän pienestä epämääräisyydestä huolimatta. Eihän hän lopulta Elhaniakaan tuntenut, mutta ehkä väkijoukko olisi jokseenkin siedettävämpikin kun ei ollut yksin kaiken keskellä. "No juu, hyvä idea. Eh, en ole vielä käyny katsomassa kun siellä oli niin paljon porukkaa koko ajan..." Nulikka yskähti aavistuksen vaivautuneena vatsankurahduksen myötäillessä hanakasti ideaa, tämän heittäen sitten kepakkonsa olalleen ja ottaessa muutaman askelen kohti ruokaa notkuvia pöytiä. "Parempaa se on varmana kuin se eilinen jänis minkä nappasin, taisin vähän käräyttää sen muutenkin. Haisee ainakin hyvältä!" Poika naurahti vilkuillen enemmän tai vähemmän innokkaasti tarjonnan suuntaan, kunnes näytti miettivän hetken ja vilkaisevan sitten Elhania uudestaan.
"Eh, en arvannu että säkin tulet jostain kauempaa, luulin että olet täällä tämän kaiken ja tuon kirkon takia. Oletko sitten etsimässä jotain tai sellaista?" Ilmeisesti nulikka oli sittenkin kuullut mitä aikaisemmin oli sanottu vaikka olikin enemmän tai vähemmän harhautunut possujen touhujen seuraamiseen... josta puheenollen, ainakin yksi mokomista kuulosti aiheuttavan melkoista hämminkiä taustalla painellen pakoon takaa-ajajiaan minkä ehti. Spyro silmäsi ohimennen tämän suuntaan mutta nykäisi sitten jälleen huppuaan ja käänsi päänsä uteliaana takaisin Elhaniin, näkemättä selvästikään suurempaakaan ongelmaa äkillisessä aiheenvaihdossaan mokoman viimein pälkähtäessä mieleen pienellä viiveellä. Kaipa se ei ollut varsinaisesti hoksannut munkin hiukan vältelleen aihetta tai osannut suuremmin ajatella tämän viattoman kysymyksen saattavan sisältää jonkinlaisia mahdollisesti hankalampia tai henkilökohtaisempia asioita.
|
|
|
Post by submarine on Mar 25, 2013 22:59:40 GMT 3
Elhan kohotti jälleen kulmiaan aavistuksen verran, kun Spyro jokseenkin yllättäen alkoikin tiukata, miksei hän ollut menossa ja tunnelmassa mukana. Sitä seurasi nopeasti pitkänpuoleinen, lannistunut huokaisu. Eh, hänen täytyi olla varsin surkea esitys juuri nyt, jos kuka tahansa tuli huomanneeksi asian noin nyt ohimennen. Surkea esitys, ja kaikkea muuta kuin hyvä lisä tähän juhlaan. Munkkiveli kohotti kätensä ensin huitaistakseen sillä ilmaa torjuvan vähättelevästi ja vakuutellakseen kaiken olevan hyvin, mutta jättikin sen sitten kesken. "Mh. Luostarissa opetetaan olemaan antamatta tunteille tai maallisille huvitukselle valtaa. Ovat esteenä syvemmälle ymmärrykselle", mies vastasi lopulta varsin suoraan, osaamatta oikein edes päättää miltä olisi pitänyt kuulostaa. Loppujen lopuksi sävy taisi jäädä jonnekin vaivautuneen ja kyseenalaisen välimaastoon. Varma se ei ainakaan ollut, kuten ei hän muutenkaan asian suhteen. Ehkä joskus aikanaan, mutta ei enää. Ja sitten, siinä hetkessä ja siltä paikalta, katsoessaan kuinka sekalainen joukkio juhlaväkeä hurrasi ja kannusti sekä paennutta possua että sen takaa-ajajaa näiden mutkitellessa halki väkijoukon, tajusi Elhan äkkiä miten absurdilta koko asia kuulosti. Ensin piti tuppautua ehdoin tahdoin juhliin ja sitten samalla yrittää esittää vähintään itselleen ettei kuitenkaan ollutkaan siellä. Hänen suustaan purkautui äkkiä varoittamaton nauru. "Eh. Samapa tuo, kaiketi. Tämä ei ole oikea aika tai paikka miettiä siellaisia. Tai pilata muiden päivää. Tulehan, mennään katsomaan löytyykö tuolta kohta enää syötävää ollenkaan", mies tokaisi sitten, viitaten kädellään ruokapöytien suuntaan ennen kuin lähti johtamaan etenemistä. Spyrokin tuli todenneeksi vielä jotain myötävänsuuntaista, jolle tuli nyökättyä varsin yksimielisesti. Ainakin hajusta; jäniksistä ja sellaisesta hän ei ollut aivan niin varma.
Olipa miten oli, kaksikko luovi tiensä läpi juhlahumuisen väkijoukon kaikessa rauhassa. Ohimennen Elhan tuli luoneeksi ensimmäistä kertaa päivänä jotakin muutakin kuin vain kohteliaan hyväntahtoisen vilkaisun kohti kaikenlaisia kojuja ja kilpailuja ja sen sellaista. Kukaties... kukaties niitä pitäisi katsoa lähempääkin. Ainakin sitten ruuan jälkeen. Aikaa oli ainakin reilusti. Mutta silti. Kukaties hän voisi ainakin vilkaista hieman. Kokeilla... noh, elää ihan vain elämää? "Mitä? Aa, niin. Tuota. Noh, olen kyllä ollut jo pidempään liikkeellä täällä päin, kuten sanoin, joten tiesin tästä hyvissä ajoin. Mutta en ole kuitenkaan varsinaisesti tämän takia täällä. Sanottakoon, että olen vaellusmatkalla. Tällä seudulla on vain hyvin mielenkiintoinen historia. Tiesitkö, että täällä oli merkkejä asutuksesta, kuten tuo valtava majakanraunio, jo ennen ensimmäisiä nykypäivän asuttajia? Niiden uskotaan olevan vuosituhansia vanhoja", Elhan vastaili Spyrolle luoviessaan väkijoukon poikki, viitaten ohimennen kädellä Vanhan Valon yhä vain uskollisesti paikallaan seisoviin raunioihin. Miehen äänessä oli jopa aavistus innontapaista, kun hän otti puheeksi paikallishistorian ja sellaisen - mikä noin nyt nopealla arvauksella taisi tosin olla täysin puhetoverin kiinnostuksien ulkopuolella. "Olen lähinnä... etsinyt tietoa näistä paikoista", lisättiin nopeasti. Hän tosin kirosi sitä pientä epäröintiä äänessään. Sitä, joka kertoi aina niin ansiokkaasti, että tässä nyt salailtiin jotain arkaluontoista. Hän elätteli lähinnä toiveita ettei Spyro kiinnostuisi asiasta tarpeeksi udellakseen sen enempää.
Kuten toivoa sopi, ei pöytiä vielä oltu syöty tyhjiksi. Paikkojakin jopa oli, ja Elhan jätti sauvansa nojailemaan pöytää vasten etsiessään penkiltä paikan itselleen ja Spyrolle. Nähtävästi ruokailu toimi aterioijien välillä jonkinlaisella kierrätysperiaatteella, jossa tasaiseen tahtiin väki kuljetti erilaisia ruoka-astioita eteenpäin samalla kun lappoi niistä itselleen mitä mieli. Ja valinnanvaraa kyllä oli. Ilmeisestikin tässä oli periaatteessa meneillään jonkinlainen kilpailu eri ruuanlaittajien välillä, mutta pääruokien lisäksi oli kyllä kaikkea muutakin laidasta laitaan. Kaikenlaista makeaakin toffeeomenoista lähtien. Ne tosin hupenivat jopa tästä pöydästä huolestuttavaa vauhtia - lähinnä nyt ohi kiitävien lapsien parempiin käsiin ja suihin. Aterioitsijat tervehtivät pöytään liittyviä hyväntuulisesti, olkoonkin että nähtävästi syöpöttelyä harkitseva uskonmies saikin pieniä kulmainkohotuksia. Ne jätettiin tällä kertaa huomiotta. "No. Kukaties tätä voi pitää palkkiona ankarasta ja pitkästä tiestä. Vai mitä mieltä olet?" Elhan kysäisi ohimennen Spyrolta tarkastellessaan arvioiden pöytää.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 26, 2013 20:25:39 GMT 3
Ehkä vika ei lopulta ollutkaan varsinaisesti possu-showssa, mutta jokin Elhania kyllä tuntui nyppivän kuin tämä ei olisi oikein viihtynyt juhlinnan keskellä... vaikka kaikesta päätellen oli tänne kaiken keskelle kuitenkin hakeutunut? Spyro ei näyttänyt erityisen vakuuttuneelta vaikka mies valmistautui selvästi ohittamaan asian, kunnes yllättäen empikin ja antoi vastahakoisuudelleen selityksen. Eh, luostarin opetukset kielsivät niin huvitukset kuin tunteetkin, jostain syystä? Poika näytti varsin hämmästyneeltä moisesta julistuksesta kunnes kallisti hieman päätään päästäen melko skeptisen myhähdyksen. Syystä tai toisesta itse Elhankaan ei tosin kuulostanut hirveän vakuuttuneelta. Eikä kyllä ihme, moinen touhu kuulosti pojan korvaan lähinnä oudolta jollei suorastaan hölmöltä... tappavan tylsästä puhumattakaan. "Eh, miten niin? Sittenhän sitä vasta pihalla on kaikesta jos ei tunne mitään. Tai voi tehdä mitään" se huomautti mielipiteensä asiaa oikeastaan edes sen pidemmälle ajattelematta (onneksi sentään tajuten pitää kommentit tylsyydestä omana tietonaan) vaikka pieni nyrpistys taisikin vihjata varsin hyvin mitä mieltä tämä oli. Hieman yllättäen empivältä vaikuttava munkki vastasi kuitenkin äkillisellä naurulla joka katkaisi tehokkaasti nulikan ajatukset ja mahdolliset aikeen antaa lisäkommenttia. Tummat silmät räpyttelivät jälleen jokseenkin hämmentyneinä pojan kuitenkin nyökätessä kohta hetken kuluttua Elhanin todetessa ettei moisella oikeastaan ollut nyt väliä, vaan oli parasta jättää moiset kärvistelyt ja mennä pitämään puolensa herkkujen suhteen. Eh, no, ainakin tämä tuntui hieman hyväntuulisemmalta..? Spyro raaputti hieman kahden vaiheilla takaraivoaan mutta ei sitten lopulta kommentoinut, vaan miehen lähtiessä näyttämään reittiä käänsi ohimennen katseensa puun juurella nököttävään kissaan tönäisten otusta hieman jalallaan. "Tuletko?" Se kysäisi, tosin näyttämättä hirvittävän yllättyneeltä saadessaan tyytymättömän silmäyksen eläimen suunnalta kunnes tämä nappasi kananrippeet kitaansa ja jolkotti niine hyvineen jonnekin sivukatujen suuntaan. Poika vilkaisi tämän jälkeen, kohautti sitten olkiaan ja suuntasi askelensa munkin jälkeen. Kyllä Kissa pärjäsi, ja kieltämättä ruuan odotus sekä kaikki suhteellisen jännä ympärillä sai nuhruisen nuorukaisen vaihteeksi paremmalle tuulelle kuin pitkään aikaan, ja tuntuihan se hyvältä oikeastaan puhuakin sen enempiä kärvistelemättä jollekulle.
Pohdinta kääntyikin pian ruuan laadusta Elhaniin itseensä, Spyron jokseenkin uteliaan kysymyksen vuoksi johon kojuja ohimennessään tarkastellut mies vastasikin vaikka äänessä olikin pientä epäröintiä... joka tosin taisi jäädä pojalta huomaamatta. Se nyökkäsi tomerasti vastaukseksi Elhanin kertoessa olevansa vaelluksella sekä tämän paikan kiinnostavasta historiasta jota tämä oli ilmeisesti tutkinut Spyron silmätessä itsekin majakanrähjän suuntaan mietteliäästi. "Eh, no, kuulin että täällä on ollu porukkaa jo kauan, mutta... En kyllä tienny että nuo rakennelmat on ihan niin vanhoja. Vaikka ties kuka täällä on asunu joskus niin kauan sitten jos se on totta" se totesi pienen olkapäidenkohautuksen keralla miehen jo aavistuksen innokkaammanpuoleiseen selostukseen selvästikään olematta se kaikkein asiantuntevin saati historian-nälkäisin yleisö, mutta joka tapauksessa Elhan sai kuitenkin pian osakseen uteliaan katseen kertoessaan (tai ehkä lipsauttaessaan?) viipyneensä tällä alueella pidempään näitä monumentteja koskevien tietojen vuoksi. "Jaa? Mitä varten? Näin jotain niitä muitakin murikoita matkalla tänne, kävin vähän katsomassa eikä niissä ollu oikein mitään jännää. Vaan kiviä."
Tosin kenties munkin pieneksi pelastukseksi herkulliselta tuoksuva, ruokaa notkuva juhlapöytä oli saapunut pian näköpiiriin, joka onnistui jälleen harhauttamaan Spyroa melkoisen tehokkaasti. Hupun sekä sekavan hiuspehkon alta pälyilevät silmät nauliutuivat höyryäviin herkkuihin nulikan empiessä hieman kuin varuillaan jostan. Läsnä oli kuitenkin paljon muitakin ruokailijoita, tosin nämä näyttivät hyväntuulisilta maittavine aterioineen ja kierrättivät hilpeästi ruokatarjottimia ympäri pöytää leppoisan puheensorinan keralla... siis, silloin kun nämä malttoivat keskeyttää syömisensä hetkeksi keskustellakseen vierustoverinsa kanssa. Kaksikko sai osakseen jopa muutamia nyökkäyksiä tervehdykseksi sekä joitain kulmienkohotuksia, mutta nulikan varautuneisuudesta huolimatta suurin osa huomiosta taisi lopulta olla suunnattu pitkään uskonmieheen hänen sijastaan mikä oli lopulta pieni helpotus. Ja ruoka kyllä tuoksui paremmalta kuin mikään mitä Spyro oli haistanut pitkään aikaan... tai tällä hetkellä ehkä koskaan, vaikka tämä oli kenties laitettava laihan nulikan nälkäisyyden piikkiin joka olisi varmaan saanut leivänkäntynkin maistumaan taivaalliselta. Tosin se, että tarjolla tämän käntyn sijaan olikin oikeaa juhlaruokaa tuskin kyllä haittasi tippaakaan. Poika empi kuitenkin pienen hetken kunnes kuitenkin noudatti miehen esimerkkiä ja jätti oman kepakkonsa nojaamaan pöydän reunaan ennen kuin istui alas, vastaanotonkin taitaessa paljastua huomattavasti paremmaksi kuin tämä oli ehkä odottanut. Tuskin nulikka oli ehtinyt kunnolla istua seuraamaan meininkiä kun jostain lykättiin jo kulho höyryävää ruokaa hölmistyneen natiaisen käsiin... tosin alkuhämminkinsä jälkeen tämä pääsi varsin nopeasti mukaan homman ideaan kunhan oli hetken vilkuillut ympärilleen. Sen sijaan että olisi jäänyt suuremmin arvostelemaan ruokalajeja se kauhaisi höyryävää muhennosta lautaselleen varsin nopeasti vain kulhoa nuuhkaistuaan ennen kuin lykkäsi tämän eteenpäin... tosin perunat ja kaalikääryleet saivat jatkaa matkaa samantien, samanlaisen pikaisen arvioinnin jälkeen. Eipä aikaakaan kun koossa olikin jo varsin kiitettävä ateria joka olisi kenties sopinut raavaammallekin tapaukselle, nulikan onnistuttua jotenkin jopa kahmaisemaan itselleen kaksi tahmeaa toffeella kuorotettua omenaa jopa sokerin-nälkäisten pikkulasten kynsistä. Tosin, toinen niistä olikin kokenut jo karmean kohtalonsa lähes välittömästi, ja sama odottaisi luultavasti pian toistakin. Kaikesta päätellen pojalla ei ainakaan ollut aikomustakaan säästää makeimpia jälkiruokia... no, jälkiruuaksi. "Mhjuuh" kuului jonkinlainen myötäilevä äännähdys yrittäessä antaumuksella selvitä tahmeasta toffeesta kidassaan ja sormissaan, napaten sitten ohimennen itselleen vielä palan paistia. Kaikesta päätellen se taisi olla tällä hetkellä enemmän kuin varsin tyytyväinen siihen, että oli päättänyt tulla tarkastamaan juhlan vaikka hieman kauempaakin... ja melkoisen huonomaineiseen kylään. Mutta hitot siitä, kun ruoka oli ilmaista ja näin hyvää. Niin jänniä kuin olivatkin, tässä kyllä jäivät jo lentävät ja karkailevat porsaatkin toiseksi. "Kannatti kyllä tulla tänne. Tämä on paljon parempi paikka kun se... yksi toinen, missä viimeksi olin, hitot matkasta tai muutamasta sudesta tai möröstä tai muista!" se sai kohta kommentoitua hieman selkeämmin pureskeltuaan suunsa tyhjäksi ja hengähdettyään hetken tyytyväisenä.
|
|
|
Post by submarine on Mar 27, 2013 19:21:35 GMT 3
Vaikka juhlapöydässä nyt oltiinkin, ei Elhan siltikään alkanut mättämään ruokaa kitaansa tai lautaselleen samaan tahtiin kuin jotkut - edes Spyro vieressä, jos totta puhuttiin. Ohimennen hän tuli jopa kohottaneeksi kulmiaan pojan ilmeiselle nälälle (ja jollekin viittaukselle susiin, mörköihin ja muuhun), mutta ei sanonut siitä kuitenkaan sen suurempia. Eittämättä tämä oli nälkäinen pitkän matkan jäljiltä, ja jos totta puhuttiin, ei pieni lisäpaino olisi tehnyt keskenkasvuiselle ainakaan pahaa. Silti, tämä tuntui olevan varsin varma ahmimiskyvystään - josta alkoikin nopeasti näkyä myös todisteita pojan työntäessä melkoisella antaumuksella melkeinpä mitä nyt vain löysi suuhunsa. Elhan, suuremmasta koostaan huolimatta, piti huomattavasti rauhallisempaa linjaa. Toki ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon, ja toki oli hyvästä välillä nauttiakin jostakin, mutta kohtuus kaikessa ja kaikille, kuten oli opetettu. Niinpä hän ottikin itselleen huomattavasti säästeliäämmin ja tasapainoisemmin ruokaa. Oikeastaan liha taisi jäädä lähinnä sivuhuomioksi tämän lautasella, sitä kun oli hädin tuskin tunnistettavaksi. Hän ei myöskään pitänyt läheskään yhtä kovaa kiirettä sen kaiken hävittämisessä, ja tauotti sitä melkeinpä ritualistisilla syömättömillä toveilla joiden aikana keskittyi lähinnä vain tarkkailemaan ympäristöään - tai sitten sisäänpäin.
Pöydässä oli paljon puhetta, ainakin aina kun ihmiset kupunsa täyttämiseltä ehtivät käyttää suitaan johonkin muuhunkin. Suuri osa keskustelusta keskittyi juhlan varsinaiseen syyhyn ja aiheeseen, katedraaliin. Siihen, miten se oli selkeä merkki väen sinnikkyydestä ja yhteishengestä kaikenlaisten kauheuksien edessäkin, ja sivumennen myös melkeinpä uhmaisiin toteamuksiin siitä miten mikään tuli tässä maailmassa ei ainakaan polttaisi valtavaa ja jylhää kivikatedraalia maan tasalle. Siinä sivussa muistettiin surumielisin sävyin myös entisen, pienen puukirkon palossa menehtynyttä kirkonisä Ezakien Tobinia ja tämän kaunista ottotytärtä Nualiaa. Eittämättä kummastakin oli pidetty, jos surunvalittelut mitään kertoivat. Olipa pöydän ääressä tosin myös kepeää ja positiivisempaakin keskustelua, etenkin mitä tuli ruokaan. Varsinaiset kokit ja parhailla annoksillaan kilpailevat majatalonpitäjät seurailivat tilanteen kehittymistä kauempaa, yrittäen näyttää mahdollisimman välinpitämättömiltä mutta eittämättä tarkkaillen samalla väen mielipiteitä ja reaktioita. Ja jokseenkin yllätyksettömän oloisesti näytti siltä, että voittaja oli jo melkeinpä selvillä. Paikallisen aristokraattisuvun (huomattavan vastahakoinen) tytär ja selvästi alkuperältään jotakin kaukaisempaa väkeä, Ameiko Kaijitsu sai tyytyväisenä kiitellä väen huutamista ylistyksistä mausteiselle savulohelleen ehkä liiankin tiuhaan. Tämä oli varsin pidettyä väkeä muutenkin, etenkin koskapa ei muistuttanut väkeä happamammasta isästään oikeastaan millään tavalla. Oli oikeastaan varsin yleistä tietoa, että nuori nainen oli aikanaan jopa itse sanonut välinsä poikki tähän jonkin kiistan seurauksena, ja seikkaillutkin jonkin aikaa. Palatessaan tämä oli perustanut Ruosteisen Lohikäärmeen majatalon, ja nautti varsin hyvää suosiota väen keskuudessa. Kaiken kaikkiaan mukavan oloinen ihminen, Elhan pani merkille.
"Mhm. Hyvää", Elhan tuli todenneeksi lopulta, todennäköisesti huomattavassa jälkijunassa mitä tuli Spyron tarpeeseen sille tiedolle. Munkki oli lopetellut varsin maltillisen ateriansa varsin maltillisesti, vilkaisten nyt vasta varsinaisesti Spyroon. Samalla hän etsiskeli jotakin liinantapaista, johon pyyhkiä suutaan. "Olet siis utelias niistä raunioista? No, en itse tiedä niin paljoa, mutta olen kuitenkin vieraillut monen asiaa tutkineen pakeilla. Vaikuttaa vain pahasti siltä, että niistä ei löydy paljoakaan tietoa", Elhan aloitti aterian päälle pojan aikaisemmin osoittaman kiinnostuksen kohteen valaisemista. Samalla hän yritti parhaansa mukaan torjua mahdollisimman olutkannua, jota tuputettiin suorastaan itsepäisesti. "Historiankirjat osaavat sanoa hyvin vähän asiasta, ja rauniot itsekään eivät ole juuri paljastaneet seikkoja itsesään, mutta kaipa ainakin jotakin. Tiedämme ainakin, että ne ovat olleet täällä kauemmin kuin yksikään nykypäivänä täällä tai varsinaisesti missään muuallakaan vaikuttava kansa. Ja kaikki siitä jäljelle jäänyt osoittaa suorastaan yliluonnollisen hyvää säilyvyyttä. Tuo Vanha Valokin olisi eittämättä luhistunut jo olemattomiin ja kadonnut kokonaan jos se olisi vain... noh, maallista kiveä", munkki jatkoi jopa jokseenkin syventyneesti, osoittaen siinä sivussa suurta majakanrauniota, joka Hietaniemen luoteiskärjessä siinsi. Siinä oli kieltämättä puoliromahtaneesta tilastaan huolimatta jotain varsin itsepäisen ikuista. "On löydetty toki paljon muutakin. Mutta vain hajonnutta tai yksittäistä kuten patsaita tai kivipaasia tai sellaista. Silti, monet uskovat että niillä on ainakin jotakin tekemistä vanhojen tarujen kanssa. Tiedäthän, muinainen Thassilon mahtavine velhokuninkaineen? Ehm, vaikka varmasti suuri osa niistä onkin pelkkää liioittelua ja satua, on taustalla varmasti ainakin jotakin totuuden rippeitä. Tiedämme ainakin että tällä seudulla ja ympäri koko mannerta vaikutti aikanaan jonkinlainen mahtava ja edistynyt kulttuuri, joka sitten katosi. Kukapa tietää. Mutta minä haluan ainakin tutkia kaikkea tätä tarkemmin", Elhan lopetti pienen tietoiskunsa, ennen kuin jäi tuijottamaan aavistuksen vaiteliaasti Vanhaa Valoa, joka seisoi yhä vain kaikkea maallista uhmaten taivaaseen kurkottaen. Se oli eittämättä jylhä näky jopa luhistuneena ja ajan kalvamana, ja käsinkosketeltava todiste menneistä ajoista. Äkisti Elhan kuitenkin säpsähti, vilkaisten Spyroon. "Mitä mieltä olet? Mahtaako noissa olla jotakin suurempaakin, vai onko se kaikki menetetty aikojen saatossa jo?"
|
|
|
Post by spyrre on Mar 28, 2013 16:27:42 GMT 3
Vaikka kaalikääryleet eivät maistunetkaan, niin ainakaan ruuassa ei muuten tuntunut olevan paljoakaan valitettavaa. Vaikka tuhosikin sapuskaa huomattavasti suuremmalla antaumuksella kuin pidättyväinen munkki (joka jostain syystä söi hitaasti kuin mikä ja oli koonnut lautaselleen lähinnä rehuja... eh, ehkä tämä ei ollut nälkäinen?) alkoi Spyrokin hidastaa hiljakseen tahtia ennen kuin tukehtui mihinkään päästyään eroon houkuttelevista omenista kuin epäillen että joku ohi kulkeva pikkulapsi saattaisi muuten ryöstää nämä. Paistikin tosin teki kauppansa nopeaan, mutta piakkoin poika alkoi jopa kiinnittää hiukan paremmin huomiota siihen mitä pöydän ääressä puhuttiin. Väki pöydän ympärillä kuulosti iloiselta, mutta muisteli silti haikeudella vanhaa kirkkoa joka ilmeisesti oli palanut syystä tai toisesta... samoin ilmeisesti tämän mukana niin pappi kuin tämän tytärkin. Nulikka rypisti hieman kulmiaan ja silmäsi pöydän ylitse kauempaa kohoavaa uutta, tällä kertaa kivistä kirkkoa itsekin häivähdyksen myötätuntoisemmin kuin aiemmin vaikka tämä luultavasti johtuikin enemmän kuolonuhreista kuin rakennuksesta, tai entisestä tuhoutuneesta vastaavasta. Eh, mitähän vanhalle kirkolle oli tapahtunut? Ei kai kukaan ollut tätä ainakaan tarkoituksella polttanut, eihän? Vaikka hän olikin kyllä kuullut jonkinlaisia juoruja ja huhupuheita Hietalahden oudoista tapahtumista ennen lähtöään tähän suuntaan... jotka kuitenkin taisivat kaikeksi onneksi olla nyt jo menneisyyttä. Suuret, anteliaat juhlat taisivat hyvin pitkälti johtua tästäkin seikasta vaikka uusi kirkko olikin tämän alkaneen toivottavasti onnekkaamman ajan keulakuva. ....no, oli kuitenkin hyvä että elämä liikkui eteenpäin ja kaupunki oli selvästi toipumassa kokemastaan. Menneiden hieman synkästä muistelusta huolimatta Spyron korvaan sattui ohimennen paljon huomattavasti positiivisempiakin aiheita, joista monet odotettavasti koskivat tarjolla olevaa herkullista ruokaa. Itse kokit taisivatkin seisoskella sivummalla seuraamassa sapuskan hupenemista pojankin vilkaistessa näiden suuntaan ateriointinsa keskeltä mutta vaikka selkeästi nauttikin ateriastaan tämä pysyi vain vaiti yrittämättäkään herättää kenenkään huomiota suuremmilla kiitoksilla vaikka tunsikin olonsa hieman kiittämättömäksi. Parempi vain pitää matalaa profiilia... sitäpaitsi monet muut tuntuivat hoitavan kohteliaisuuksien latelemisen hänen puolestaan päätellen kehuista joita erikoisen näköinen, kauempana hymyilevä nainen sai kalaruuistaan. Tämä kuuluikin ilmeisesti kylän ylhäisöstöön, tosin tässä olikin kaikki mitä Spyro oikeastaan tästä tiesi.
No, kerrankin nulikan ei ainakaan tarvinnut pelätä tulevansa viskatuksi pihalle tai edes ruuan loppuvan kesken. Se natusti vielä hyvää vauhtia paistia kitaansa kun munkki näytti jo lopettelevan, tämän saaden hieman ihmettelevän katseen pojan suunnalta kun tämä näytti syöneen pöydänantimia varsin säästeliäästi... ei sillä että tämä olisi kauheasti hillinnyt natiaista itseään. Se myhähti myöntävästi Elhanin toteamukselle, miehen kuitenkin ottaessa kohta puheeksi hänen aikaisempi mainintansa raunioista joista tämä oli ilmeisesti kiinnostunut. Laiha nulikka ei varsinaisesti lopettanut sapuskansa tuhoamista mutta taisi pureskella sentään hieman maltillisemmin kuunnellen samalla munkin puhetta tämän kertoessa innokkaammanpuoleisesti paikallishistoriasta sekä murikoiden ja majakanrähjän liittymisestä näihin. Poika vilkuili tämän suuntaan syödessään mutta kuitenkin lähinnä vain jokseenkin uteliaana, kunnes miehen mainitsema nimi sekä muinainen kulttuuri saivat sen rypistämään hieman kulmiaan kuin nämä olisivat yllättäen jopa soittaneet jotain kelloa tämän päässä. Jollakin hämmentävällä tavalla Elhanin kertomus alkoi nostaa esille hailakoita muistikuvia. Eh, oliko hän oikeastaan.... kuullut tästä tarinasta joskus? Nulikka valpastui hieman natustaen mietteliäästi kanankoipea kunnes sai suunsa tyhjäksi ja jäi jopa hieman pohtimaan asioita silmäillen astetta kiinnostuneempana taustalla kohoavaa romahtanutta majakkaa.
"....jaa, niin. Se juttu. En tienny että nämä kivikasat oli juuri niitä, luulin että se paikka on jossain.... eh, kauempana. Jos olemassa ollenkaan. Ajattelin että se on vaan tarina." Se totesi nojaten ohimennen pöytään, vaikka irvistikin hiukan vaivihkaa maininnalle velhokuninkaista sun muista. Nulikka mutusteli tovin vaiti mietteliäänä silmäillen Elhanin keralla kylän ylle kohoavaa majakkaa kunnes mies äkkiä esitti hieman yllättävän kysymyksen. Spyro räpäytti silmiään vilkaisten tätä miettien sitten tovin ruokaa pureskellen kunnes kohautti hieman olkapäitään. "Noissa? Eh... no. Pakko kai niillä on olla ollut joku tarkotus jos niitä kerran on niin paljon... Vaikka onkin rikki, mutta silti. En tiedä, ehkä ne ei välttämättä onnistunu hajottamaan ihan kaikkea sillon aikoinaan vaikka taisivatkin tehdä jotain tyhmää." Se totesi ehkä hieman puolivillaisesti vaikkakin silmäillen rakennelmaa miettivästi, kai varsinaisesti ajattelematta niin tarkkaan mitä sanoin. Kaipa sen kiinnostus aiemmin naljailemiinsa "kivikasoihin" taisi olla kuitenkin heräämässä nyt kun se ilmeisesti osasi jopa yhdistää nämä johonkin. "Vaikka ketään ei ole tainnu kyllä kiinnostaa kauheasti korjata niitä jälkeenpäin niitten jäljiltä ainakaan... vaikka jotain outoa niissä on" Pohdittiin vielä hiukan epämääräisesti nulikan haukatessa ohimennen palan tuoretta leipää. "Mihinköhän niitä sellaisia murikoita edes tarvittiin kun niitä tehtiin niin paljon..?"
|
|
|
Post by submarine on Mar 30, 2013 20:26:24 GMT 3
Elhan sai taas hieman syytä kohottaa kulmiaan aavistuksen verran, kun Spyro äkkiä osoittikin jotain merkkejä siitä, että olikin tietoinen siitä mistä puhuttiin. Vaikka toisaalta, eipä se lopulta kaiketi niin tavatonta ollut, kertoivathan äidit lapsilleen melkeinpä kaikkialla iltasatuja satumaisista velhovaltakunninsta joskus muinaisina aikoina. Suurin osa väestä vain taisi suhtautua niihin pitkälti juuri sellaisina, viitsimättä ajatella koko asiaa juurikaan sen suuremmin. "Hm. Niin no, aikanaan tälle tienoolle asumaan asettunut väki piti niitä lähinnä kiinnostavana yksityiskohtana, eikä pohtinut asiaa sen enempää. Noihin raunioihin liittyy kaikenlaista taikauskoa, ja harvempi kaiketi piti sen arvoisena saada jonkin vanhan kirouksen niskoilleen", munkki vastasi, hymyillen pienesti. Kukaties juurikin tavallisen väen taikauskoa oli kiittäminen siitä, ettei seutua siellä täällä koristavia kivipaasia ja raunioita oltu louhittu uusiokäyttöön jo aikoja sitten. Hän työnsi lautasensa aavistuksen sivuun, nojautuen pöytää vasten aavistuksen mietteliäänä. "No, uskoisin että niillä lopulta tehtiin, mitä kivenmurikoilla yleensäkin tehdään. Jos joskus tosiaan oli suuri ja mahtava velhovaltakunta, tai mitään suurta tai mahtavaa valtakuntaa koskaan missään, tarvittiin siihen eittämättä paljon rakennusainetta. Suurin osa on varmaankin yksinkertaisesti tuhoutunut tai kadonnut aikojen saatossa, ja vain kestävimmät ovat jääneet jäljelle. Kukapa tietää", mies vastasi.
Hetkisen Elhan lähinnä tutkaili yhä ankaraan tahtiin kanankoipia ja kaikkea muuta käden ulottuville erehtyvää natustavaa poikaa, kasvoillaan jossain määrin pohdiskelevainen ilme. Tämä tapaus ei eittämättä ollut aivan tavallisimmasta päästä, sen huomasi kyllä varsin vaivatta. Ei nyt varsinaisesti mitään yksittäistä asiaa, mutta jokin tässä oli kyllä jokseenkin... erikoista. Vaikka toisaalta, kaikilla oli salaisuutensa ja se sallittakoon. Silti, munkin oli pakko myöntää, että poika oli herättänyt hänen uteliaisuutensa. "Hmh. Vaikutat tosiaan kiinnostuneen näistä raunioista. Oletko nähnyt ennenkin sellaisia matkustellessasi? Taisit sanoa, että kuljeskelet varsin paljon?" Elhan kysäisi noin nyt mahdollisimman hienovaraisen varovaisesti, haluamatta nyt varsinaisesti vaikuttaa tunkeilevaltakaan.
((Blargh, pahoittelut. Pää tökkii enkä saanut tuonkaan parempaa aikaan))
|
|
|
Post by spyrre on Mar 31, 2013 16:08:43 GMT 3
((Ei haittaa, ihan hyvä tuokin oli. Pahoittelut myös vähän tökkivästä tekstistä.))
Kaipa nulikka oli hiljakseen saanut tyydytettyä pahimman nälkänsä, koska sillä ei ollut enää sen suurempaa kiirettä tarttua seuraavaan suupalaan saatuaan kanankoiven pois päiväjärjestyksestään. Se myhähti mietteliäästi tarkastellen edelleen majakanrämää pureskellen viimeisiä suupalojaan Elhaninkin pohdiskellessa ääneen raunioiden historiaa ja näihin liittyviä tarinoita. Kivenmurikoita tai ei... tavallaan kysymys näiden alkuperästä oli kiinnostava varsinkin sen valossa mitä poika oli näistä kuullut, vaikka tämä kuulostikin myös hieman epäilyttävältä velhokuninkaineen sun muine hiippareineen. Vanhan majakan entinen käyttötarkoitus oli sentään selvä vieläkin, mutta muista, huomattavasti huonommin säilyneistä vastaavista olikin sitten vaikeampi sanoa. Ehkä nämäkin olivat rakennusten jäännöksiä... vaikka toisaalta, hän oli ymmärtänyt että näitä kyllä löytyi hyvinkin paljon. "En tiedä. Voi kai olla että ne on ollut joskus vaan taloja tai jotain. Vaikka niitä kai onkin aika paljon vähän ympäriinsä..." Spyro kohautti olkapäitään vaikkakin tuntui oikeastaan hieman skeptiseltä tämän suhteen. Jos rakennukset olivat kestäneet näinkin kauan edes osittain pystyssä, ne oli kyllä aikoinaan rakennettu kirotun kestäviksi. Nulikka oli kaikkea muuta kuin ekspertti arkkitehtuurin suhteen, mutta kieltämättä kuulosti hieman oudolta että pelkkien asuinrakennuksien suhteen olisi nähty näin paljon vaivaa. Varsinkin jos se piti paikkansa mitä hän oli kuullut paikan alkuperäisistä rakentajista. Nämä ilmeisesti olivat kuitenkin saaneet melkoisesti apua urakkaansa.... Hmm. Ehkä.... ehkä kapineet olisivat kuitenkin vielä tarkemman silmäyksen arvoisia silläkin uhalla ettei hän varsinaisesti saisi vuosituhansia vanhoista kivistä mitään irti. Vaikka.... munkki tuntui olevan melkoisen hyvin perillä näistä?
Poika havahtui pohdinnoistaan Elhanin esittäessä kysymyksen hänen kiinnostuksestaan raunioihin. Se räpäytti silmiään ja käänsi huomionsa majakasta takaisin mieheen, lykäten ohimennen varmuuden vuoksi muutamaa hius-suortuvaa paremmin huppunsa alle. Eh... ei kai hän ollut mennyt sanomaan mitään kummallista..? "Eh? No... kai. On se aika jännää että ne on säilyny näinkin kauas. Ja jos siinä tarinassa on jotain perää... ketkä ne nyt kaiken sitten rakensikaan ja sellaista." Se vastasi hiukan välttelevästi ja kurotti sitten hetken epäröityään paremman idean puutteessa palan leipää yrittäen näyttää luontevalta. "....no juu. Näin kyllä muutaman kun tulin tänne. On kai niitä voinu olla muuallakin mutta en oikein tienny silloin mitä ne oli, niin että en muista tarkkaan." Poika vaikeni hetkeksi mietteliäästi, vilkaisten sitten jälleen Elhania. "Mitä varten sä muuten tutkit niitä, haetko ihan jotain? Vai sen tarinan takia?" Monen muun asian ohella Spyro ei lopulta tiennyt paljon munkeistakaan, mutta hän oli ymmärtänyt etteivät nämä kai yleensä kulkeneet ympäriinsä penkomassa ikivanhoja raunioita. Eivätkö nämä yleensä viihtyneet kirkoissa, luostareissa tai kirjastoissa enemmän, tekemässä... jotain muuta? Oli kuinka oli, hän oli kieltämättä hieman utelias asiasta.... varsinkin kun mies oli ilmeisesti tutkinut näitä jo pidemmänkin aikaa. Tuskin taisi olla sopivaa kuitenkaan kysyä tarkemmin, se voisi jo mennä hieman epäilyttäväksi...
|
|
|
Post by submarine on Apr 2, 2013 15:36:36 GMT 3
Elhan kallisti olankohautuksellisesti päätään Spyron vastaukselle, jossakin nyökkäyksen ja mietiskelyn tasaisessa välimaastossa. Poika taisi osoittaa jopa hieman taipumusta ajatteluun. Ei nyt suoranaisen uskomattomaan tai poikkeukselliseen, mutta ajatteluun silti. Sekin oli jo huomattavasti enemmän kuin... eh, tietyillä. "Niin no. Kaupungeissa on taloja, ja valtakunnissa kaupunkeja", munkkismies huomautti sitten, jakamatta varsinaisesti toisen skeptisyyttä. "Varmasti raunioita on hieman kaikenlaisesta, mutta yleensä kaiketi vähemmän tärkeät paikat rakennetaan kuitenkin puusta. Kukapa tietää. Jostain ne silti ovat", hän jatkoi. Se nyt taisi olla loppujen lopuksi pelkkää yksinkertaista logiikkaa; jostain nämäkin rauniot olivat tulleet, ja olivat olleet täällä pidempään kuin kukaan muisti. "Mh. Ovathan ne varsin mielenkiintoisia. Sääli vain että eivät suostu paljastamaan salaisuuksiaan mistään hinnasta", Elhan myönsi toisen pohdiskeluille, kallistaen päätään nyt toiselle sivulle. "Niitä löytyy vieman joka puolelta tällä seudulla, mutta vain tärkeämmät, merkityksellisemmät paikat tuntuvat selvinneen edes jossakin määrin ehjinä. Mikä sekin on siis jo melkoisesti", hän lisäsi ja tarkensi, nostaen käteensä paremman puutteessa puulusikan tuijoteltavaksi mietteliäästi. Kuten olisi ehkä pitänyt olettaakin, heitti Spyro nopeasti myös vastakysymyksen puolestaan hänelle, ja jälleen kerran se sai hänet värähtämään hiukan, kuin mikäkin syytös. Siltä se ainakin tuntui hänelle, ja monen muun suusta se eittämättä olisikin ollut sellainen. Mutta tuskinpa kuitenkaan pojalta. Tämä vaikutti lähinnä puhtaan uteliaalta. "Hmh. No, sanottakoon, että vaikka rauniot eivät olekaan halukkaita paljastamaan salaisuuksiaan, ovat ne silti vähintäänkin tutkimisen arvoisia", mies vastasi pienen pohdiskelun jälkeen, laskien lusikan kädestään ennen kuin vilkaisi Spyroon. "On mahdollista, että niiden salaisuudet ovat suurempia kuin voisi luullakaan", hän lisäsi. Vastaus oli eittämättä kaikkea muuta kuin tyydyttävä, mutta selvästikään mies ei ollut aikeissa kertoa mitään muuta aivan pikapuoliin.
Ohimennen Elhan tuli vilkaisseeksi ympärilleen ruokapöydässä ja juhla-aukealla, ja hymähti sitten jokseenkin mietteliäästi. Hän viittasi nopeasti puolittaisella kädellä jonnekin pöydän toisen päädyn suuntaan. "Olenkin odottanut, milloin kirkonisä näyttäytyisi", munkki totesi, jääden hetkeksi tarkkailemaan näkyä itsekin. Ja toden totta, joku erehdyttävästi korkea-arvoiselta kirkonmieheltä näyttävä seisoi kuin seisoiki pöydän toisessa päässä, puhuen joukolle muita uskonmiehiä. Abstalar Zantus oli pukeutunut arvokkaisiin mutta koreilemattomiin syvänsinisiin kaapuihinsa. Ja vaikka mies ei vielä varsinaisen vanha ollut, nelissäkymmenissä kukaties, oli tämä saanut selvästikin huolehtia monista asioista viime aikoina; syvät uurteet ja tummat varjot koristivat miehen kasvoja ja tämän käytös oli lähinnä uupunutta, mutta eittämättä varsin tyytyväistä. Aikanaan moni oli epäillyt, ettei tästä olisi ollut ottamaan palossa menehtyneen Ezakien Tobynin vaativia tehtäviä harteilleen, mutta tänä päivänä kirkonisästä puhuttiinkin jo varsin eri sävyyn. Hän kantoi taakkansa arvokkaasti, mutta pöyhkeilemättä. "Mmh. Tuota, oikeastaan olen odotellut tilaisuutta päästä vaihtamaan muutaman sanan hänen kanssaan. Pahoittelen, mutta näyttää siltä, että joudun hetkeksi siirtymään tuonne", Elhan totesi aavistuksen kiusaantuneesti, vilkaisten uudelleen Spyroon. "En usko että siinä kestää erityisen kauaa, minun pitää vain sopia muutamista asioista", seliteltiin. "Kukaties voisit kiertää juhlapihan läpi ja katsoa, löytyykö mitään tekemisen arvoista?" munkki ehdotti sitten kuitenkin, vetäisten jopa pienoisen hymyn kasvoilleen. "Todennäköisesti siis jotain muuta kuin mutapainia?"
|
|