|
Post by silvia on Dec 14, 2012 23:11:38 GMT 3
(Kuka tahansa voi liittyä, millä vain haluaa!(; Nopeasti vain peliseuraa, että päästään roolimaan!)
Hieman kirpeä loppukesän tuuli pujoitteli kylän katuja pitkin ja sai aikaan monenmoista sählinkiä. Ihmiset manasivat kadottetujen päähineidensä perään ja yrittivät epätoivoisesti päästä suojaan pistävältä tuulelta. Syksy oli tulossa, se näkyi vihreytensä menettäneistä lehdistä ja eläimistä, jotka kiirehtivät edestakaisin pesäänsä valmistellen.
Samaan aikaan läheiseltä kujalta kaikuivat keveät askeleet. Ne askelsivat nopeasti, kunnes olivat perillä vilkkaalla kadulla. Kulkija seisahtui hetkeksi ihmishulinaan, kunnes päätti lähteä kulkemaan kauppiaiden kärryjen ja kojujen vierustaa. Kulkija oli pukeutunut pitsihihaiseen, polvipituiseen mekkoon, jonka väritys oli jotain vaalean sinisen ja likaisen valkoisen väliltä. Hiukset oli kammattu ranskalaisille leteille ja niiden päitä koristivat läpikuultavat silkkinauhat. Kengät olivat päältä kuluneet, mutta pohjasta kestävät. Risaisen ja epäsiistin vaatetuksen suojana oli tummansininen villaviitta, joka oli oiva suoja syksyn alkavaa koleutta vastaan.
Kulkija oli nuori tyttö, noin kaksitoistakesäinen. Hän katseli epätoivoisesti ympärilleen ja näytti siltä, kuin olisi etsinyt jotain, ihmistä tai esinettä. Katse harhaili epätoivoisesti kojusta kojuun ja ihmisestä ihmiseen. Lapsen vihreissä silmissä tuikki pieni toivon kipinä, kunnes hän muisti että tilanne oli toivoton. Iloinen väkijoukko virtasi kadulla ja tyttö sen mukana yhä lähemmäs kylän ydintä. Kulkija nielaisi, toivoen löytävän jonkun, joka voisi auttaa häntä.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 15, 2012 21:30:46 GMT 3
((Noh, noin, siinäpä olisi. Kaipa tästä jotain saadaan aikaan. =) ))
Kadulla puhaltavasta syksyisestä viimasta huolimatta yksi jos toinenkin kyläläinen sekä muutama matkalainenkin oli uskaltautunut torikadun varteen tutkiskelemaan kojujen tarjontaa. Asiakkaita ja ohikulkijoita vetelehti pitkin mukulakivisen kadun vartta myyjien kuuluttaessa pöytiensä takaa tuotteitaan mahdollisimman kovaan ääneen nujertaakseen viereisessä kojussa samaa yrittävän kilpailijansa ja houkutellakseen mahdollisimman paljon ihmisiä juuri omalle kojulleen kuin uhmakasta soidinmekkalaa pitävät linnut, joka johti odotettavasti melkoiseen metakkaan. Kadulla sai suorastaan ponnistella saadakseen äänensä kuuluviin, eikä kai ollut siis ihmekään ettei monikaan varsinaisesti pistänyt merkille hiljaa ympäriinsä kuljeksivaa pikkutyttöä. Taisi tämä saada osakseen muutamia puoliuteliaita vilkaisuja kiireisiltä kulkijoilta kunnes nämä palasivat askareisiinsa todettuaan etteivät tunteneet tätä vierasta naperoa joka oli luultavasti vain harhautunut äidistään torin hyörinässä tai jotain vastaavaa.
Matkavarusteita myyvän puodin edessä seisoskeli pitkään, käytössä nuhjaantuneeseen tummanruskeaan viittaan sonnustautunut hahmo, jousi sekä reppu olallaan, tutkaillen tarvikkeita kiireettömästi, vaikkakin lievää verhottua närkästystä olemuksessaan pöydän takana istuvan myyjän huudellessa äänekkäästi ohikulkijoille hänen korvansa juuressa. Jokseenkin pönäkkä miekkonen piti kuitenkin metelöintinsä lomassa hiljaista muukalaista vaivihkaa silmällä, kunnes solakka, selkeästi naispuolinen matkalainen viimein valitsi pöydästä yksinkertaisen veitsen, pari puista lautasta sekä pussillisen suolaa. Kolikot vaihtoivat omistajaa ja nainen vetäytyi kauemmas availlen reppuaan asetellakseen ostoksensa talteen tämän uumeniin, tämän kuitenkaan omiin asioihinsa keskittyneen heti laittamatta merkille lähelle harhaillutta pikkutyttöä ennen kuin lähes törmäsi tähän. Hupun alta kuului yllättynyt äännähdys naisen käännähtäessä ympäri, ja äkkiä löytäessä tytön jostakin alaviistosta näkökenttänsä alapuolelta. Ehkä pieneksi yllätykseksi, edestäpäin oli varsin helppo huomata peittävästä vaatetuksesta ja päähineestä huolimatta ettei olento ollut ihminen vaikka tämä olisi saattanut hämärästi sellaiselta vaikuttaakin kauempaa katsottuna. Hupun varjoista tuijotti pari kiiluvan vihreitä silmiä keskeltä mustan turkin peittämiä kasvoja, joista työntyi esiin tylppä, petomainen kuono. Epäilyttävästi suurta kissaa muistuttava olento silmäsi tyttöä, pistäen lopulta merkille tämän jokseenkin surkean olemuksen ja kohotti hiukan kulmiaan vaikka ele oli varmaankin vaikea erottaa tummissa kasvoissa. "Kas. Mistäpä sinä ilmaannuit? Oletko eksyksissä?" Naisen äänestä kuvastui hienoista uteliaisuutta olennon kohottaessa sitten katseensa vilkaistakseen ympärilleen kai nähdäkseen oliko tyttö yksin.
|
|
|
Post by silvia on Dec 16, 2012 23:56:28 GMT 3
Ruskeat letit heittelehtivät puolelta toiselle, kun tyttö kulki eteenpäin syksyn värittämällä kadulla. Aurinko loisti viimeisiä lämpimiä säteitään kojujen pöydille ja sai esineet säteilemään mielenkiinnon herättäen. Pieni kulkija askelsi varoen koristeellisen kojun luo, jonka tammisella pöydällä kimmelsi taitavasti viimeistelty koru. Ja juuri kun hän oli koskettamassa sen sileää pintaa, kuului kojun uumenista merkitsevä yskäisy. Tyttö kohotti katseensa, kohdaten teräväpiirteisen myyjän pisteliäät silmät, joista välittyi selvä, närkästynyt viesti. Tietenkin, kukapa haluaisi likaisiin vaatteisiin pukeutuneen, köyhän oloisen pikku eliön tahraamaan myyntipaikkansa mainetta? Ei kukaan, joten nuori tyttö painoi päänsä alas jatkaen matkaansa, samalla kun tummatukkainen myyjä alkoi huudella asiakkaita lähemmäs.
Tummaviittainen tyttö käveli kojujen vierustaa mukulakivipintaa pitkin, ajatuksiinsa vaipuneena. Ajatukset syvenivät syvenemistään, yhdeksi selvittämättömäksi lankavyyhdiksi. Ja juuri silloin kulkija törmäsi johonkin itseään pidempään olentoon. Olento kääntyi, jolloin pieneltä matkaajalta pääsi tukahdettu inahdus. Hetken hän katseli tuota siroa, tummaa ihmisen ja kissan risteytystä, kunnes kuuli tuon kysyvän jotakin. Tyttö selvitteli hetken ajatuksien sekamelskaansa ja sai lopulta epävarmasti sanottua vain: "Een...en tiedä." Tapaamisesta hämmentynyt tyttö pudisti sisäisesti päätään; tuoko muka kunnollinen vastaus.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 17, 2012 19:58:21 GMT 3
Tyttö selvästi säikähti äkillistä törmäämistään erikoiseen olentoon, mutta nainen ei näyttänyt yllättyvän tätä reaktiota paljoakaan jääden sen sijaan silmäilemään nuhruista lasta arvioivasti. Tytön vaatteet olivat kuluneet mutta olivat kuitenkin selvästi hienompaa ja parempaa laatua kuin köyhälistön pukimet, perheestään harhautunut paremman perheen napero kenties? Kissamainen nainen hymähti ajatukselle ja viitan liepeen alta heilahti hetkellisesti esille pitkä, mustaturkkinen häntä kuin puuhatellen omiaan olennon itsensä miettiessä mietteitään. Lähempää saattoi myös havaita vyöllä viitan alla riippuvan parin leveäteräisiä sapeleita jotka tuskin kuuluivat monenkaan tavallisen vastaantulevan samoojan tai metsästäjän varustukseen. Katti taisi lähes puolittain jo odottaa tytön vain pinkaisevan pakoon väkijoukkoon mutta kun tämä ei tehnytkään niin vaan jopa vastasi esitettyyn kysymykseen tämä kallisti hiukan päätään, kunne epämääräinen vastaus kirvoitti pienen, keveän hyrähtävän naurahduksentapaisen tämän kurkusta? "Et tiedä? No, katsotaanpa asiaa tältä kannalta: oletko yksin? Pitäisikö sinun kenties olla jossakin muualla kuin harhailla itseksesi täällä? Äitisi on varmaan jo huolissaan, ties mitä mörköjä kaduilla liikkuu yksinäisiä pikkutyttöjä popsimassa." Virkettä seurasi hupun varjoista pilkistävälle kuonolle leviävä virneentapainen, joka paljasti ohimennen kidallisen valkeita, teräviä hampaita, jättäen kenties hiukan epäselvään valoon vitsailiko olento vaiko ei. Ainakin olento päätti repliikkinsä uuteen naurahdukseen eikä lopulta yrittänyt lähemmäs vaan jäi paikoilleen, estelemättä jos tyttö tuntui tahtovan pinkaista muualle, pitkäkyntisten mustien sormien nykäisten puolihuolimattomasti repun nyörit umpeen ennen kuin kassi lykättiin takaisin solakalle olalle. Koko aikana vihreät silmät eivät liikkuneet paljoakaan kohteestaan, vaan seurasivat uteliaina mitä lapsi lopulta päättäisi tehdä.
|
|
|
Post by silvia on Dec 17, 2012 20:15:07 GMT 3
Hetken aikaa kissamaisen muodon omaava nainen ja hämmentynyt, epäsiivo lapsi katselivat toisiaan. Naisen silmistä heijastui arvioiva, ehkä hieman utelias katse joka sai kohteen vaivaantuneeksi. Törmäyksen ohessa tytölle oli kuitenkin jo selvinnyt, että tuo henkilö ei ollut aivan tavallinen. Tumman viitan alta heilahti mustan värityksen omaava häntä ja silmät, silmät olivat kuin kissalla. Ne kiiluivat kuin kaksi smaragdia yöpimeässä. Tyttö vaihtoi hieman hermostuneena painoansa jalalta toiselle, korjaten samalla tummansinertävän viittansa asentoa.
Kun nainen tokaisi ilmoille virnuilevan kysymyksensä, tyttö selkensi hetken tilannetta itselleen. Voisiko tähän naiseen luottaa? Olisiko hän sellainen? Kirkkaan valkeat hampaat välkähtivät ja nainen sulki reppuaan, antaen aikaa miettiä vastausta. "Olen yksin, eikä minulla ole muuta, kuin harhailla täällä....sillä..." epävarma lauseenalku pääsi lapsen suusta. "Sillä ei minulla ole äitiä" hän jatkoi virkkeensä loppuun puristaen kätensä nyrkkiin, niin että kynnet painautuivat ihoon. Keskustelu oli aloitettu, eikä tilanteesta enää mihinkään pääsisi. Oli luotettava tähän karmivista möröistä virnuilevaan,hieman salaperäiseen olentoon.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 17, 2012 21:36:29 GMT 3
"....ah. Niinkö?" Tytön töksäyttämä vastaus tuntui viimein saavan olennon epäröimään hiukan, ja hiljakseen kuonolle kiipinyt hyväntuulinen virneentapainen haipui kuin tämä olisi jopa katunut äskeistä kommenttiaan vaikkei tätä suoraan ilmaissutkaan. Häntä heilahti jälleen muutaman kerran puolelta toiselle kuin hiukan empien, mustaturkin viimein silmätessä lasta hiukan tarkemminkin. Katulapseenko hän oli törmännyt? Eivät kai nämä olleet varsinaisesti uusi tai edes harvinainen ilmiö, mutta tämä yksilö ei näyttänyt siltä että olisi elänyt omillaan ainakaan erityisen kauaa... Mutta ainakin tämä selitti miksei kukaan ollut vielä rynnännyt kauhuissaan väkijoukosta pelastamaan jälkikasvuaan puhelemasta moisen varmasti pikkulapsia aikansa kuluksi syövän hirveän otuksen kanssa jollaisena monet taisivat petomaiselta näyttävää olentoa automaattisesti pitää. Kissamanen olento ei kuitenkaan kysynyt enempää, vaan nyökäytti kevyesti huputettua päätään. "No. Sepä... on sääli. Olen pahoillani, en arvannut. Et näytä siltä kaikkein tyypillisimmältä orvolta." Nainen totesi viimein melkoisen suoraan, raaputtaen kynnellään kuononsa sivustaa. Tämä ei tainnut varsinaisesti kuitenkaan ainakaan tarkoittaa kommenttiaan töykeäksi vaan tuntui menneen jopa aavistuksen mietteliääksi. "Entä muut sukulaisesi?" Tiedusteltiinkin kohta, aiemmasta melkoisesti vakavoituneella vaikka ehkä aavistuksen varautuneella äänensävyllä. Kenties tytöllä olisi sukulaisia muissa kylissä ellei täällä? Tämä ei ainakaan vaikuttanut pelkältä talonpojantyttäreltä.
|
|
|
Post by silvia on Dec 18, 2012 20:07:57 GMT 3
Lettipäinen tyttö katseli nahkaisten kenkiensä kärkiä, kädet nyrkissä. Hän ajatteli kaikkea, mitä oli lähipäivinä tapahtunut. Miksi niin nopeasti ja yhtäkkiä? Kuullessaan, ettei näyttänyt aivan tavallisemmalta orvolta, tyttö katsahti kysyvästi vaatteitaan. Aivan; koristeellisella soljella varustettu villaviitta, yksityiskohtainen mekko ja silkkinauhat kammatuissa hiuksissa. Mutta silti koko vaatetus oli repeillyt, likainen ja kaukaa katsottuna epäsiivo noin yleisesti. Tyttö siirsi katseensa tuohon kissamaiseen olentoon, jonka musta häntä heilui lähes hermostuneesti, ja jonka vyöltä roikkuivat kiiltävät sapelit. Olalla roikkui reppu, jonne nainen oli juuri piilottanut ostoksensa. Olennon varakkuutta tai arvoa oli vaikea arvioida, sillä hieman nuhjaantunut viitta saattoi olla merkki alemman luokan väestä.
Nuori tyttö jätti analyysinsa sikseen, kun kuuli kysyttävän sukulaisistaan. "Muut sukulaiseni? En tiedä ketään muita kuin veljeni, mutta en tiedä missä hän on nyt..." lapsi lausahti huulta purren. Ja jos tarkka oli, saattoi kuulla kuinka lauseen lopussa tytön suusta pääsi vielä kuiskaten: "Jos häntä edes enää on." Hän katseli hetkisen ympärilleen ihmishälinässä ja käänsi katseensa sitten uuteen tuttavuuteensa. Vielä pitäisi hetki odottaa, jotta selviäisi, voisiko tähän naiseen luottaa.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 19, 2012 15:37:57 GMT 3
Pikkutyttö ei ollut ilmeisesti aikeissa lähteä pakosalle kiiluvien silmien tarkastelun edestä, mutta tämä tuntui kyllä käyvän jokseenkin ahdistuneeksi olennon esittämistä kysymyksistä. Kissa laittoikin tämän merkille aiemman kepeähkön asenteen vakavoituessa, tämän jäädessä kuitenkin lopulta seisoskelemaan kiireettä paikalleen vaikka oli jo ostoksensa toimittanut. Katse käväisi ohimennen jälleen ympäristössä mutta kukaan ei tuntunut vieläkään kiinnittävän suurempaa huomiota kaksikkoon joten vihreät silmät palasivat pian alkuperäiseen kohteeseensa pohtivina. Vaatetuksestaan ja jokseenkin vaatimattomista tamineistaan päätellen tuskin oli vaikea edes lapsen päätellä että olento oli luultavasti matkalainen, viettäen aikansa suurimmaksi osaksi tien päällä sen sijaan että olisi asustellut mukavasti jossakin viereisellä maatilalla taikka kartanossa lekotellen. Tämä tuskin oli kotoisin näiltä alueilta, tuskin läheltäkään. Pitkähihaisesta tunikasta, tummista housuista sekä viitasta koostuva vaatetus oli käytännöllinen, yksinkertaisia vaellusvaatteita ilman hienoja yksityiskohtia ja lähinnä väreiltään vihreää tai tummanruskeaa kuin kissa olisi ollut kotonaan metsien siimeksessä hiippaillen, olalla riippuva jousi oli tyypillinen metsästäjille, hyvin valmistettu mutta koruton. Myös reppu oli paljon käyttöä ja mahdollisesti laiminlyöntejäkin nähnyt eikä pullistellut omaisuuden painosta, mutta kaikesta päätellen vaikka ei rahassa rypenytkään kissalla tuntui olevan kuitenkin lähes kaikki tarvitsemansa eikä tämä tuntunut suuremmin kärvistelevän puutteen kynsissä. Ainoa, joka ei varsinaisesti sopinut kuvaan vaeltelevasta samoajasta tai seikkailijasta, olivat nuo erikoiset, selvästi laadukasta työtä olevat sapelit jollaisia täälläpäin nähtiin varmasti harvoin, ja silloinkin yleensä rahakkaampien matkalaisten vyöllä.
Ehkä kissa laittoi merkille tytön arvioivat katseet tai ei, mutta ainakaan nainen ei reagoinut tähän mitenkään vaan nyökkäsi hetken kuluttua uudelleen tämän vastatessa vaisusti esitettyyn kysymykseen sukulaisista. Kulmat rypistyivät hiukan pitkien kynsien käydessä ohimennen raaputtamassa mietteliäästi leukaansa. Tytöllä oli jäljellä vain teillä tietämättömillä oleva veljensä? Mitä ihmettä muulle perheelle oikein oli tapahtunut? Vaikka pyrkikin pitämään kasvonsa peruslukemilla, ei nainen lopulta voinut sille mitään että nuhruista tyttöparkaa kävi sääliksi, oli tämä peräisin jostakin hopealusikoin hemmotellusta hienostoperheestä tai ei. "Vain veljesi, hm? Häntäkö olet täällä etsimässä?" Katse käväisi hiukan empien jälleen väkijoukossa kunnes kissa hetken kuluttua puuskahti itsekseen ennen kuin avasi vielä suunsa. "Hmm. No... En voi luvata mitään, mutta ehkä jos kertoisit miltä hän näyttää niin ehkä olen saattanut nähdä hänet jossakin? Liikun paljon, ja ylhäisönaperot on yleensä helppo erottaa muun väen joukosta. Mikä nimesi muuten on?" Katse jäi jälleen odottavana tyttöön, kynsien naputellessa ohimennen jousen puista kaarta.
|
|
|
Post by silvia on Dec 19, 2012 21:54:25 GMT 3
Keskusteluun ajautunut, hieman luonnonkiharat hiukset omaava tyttö seisoi edelleen paikoillaan. Hän oli päässyt hieman jo eroon vaivautuneesta tunteestaan, sillä oli uppoutunut hetkeksi omiin, sekaviin ajatuksiinsa, jotka pyörivät menneisyyyden rajamailla ja tulevaisuuden kynnyksellä. Tyttö katseli lähellä olevaa matkavälineitä myyvää kojua, jonka pulleahko myyjä näytti torkahtaneen työnsä ääreen. Normaalisti, tavanomaisesti pieni matkaaja olisi purskahtanut nauruun, mutta tilanne ei tällä kertaa suonut sitä hänelle. "Kyllä, etsin häntä. Hän on...noh...pitkä ja suorastaan..." hän aloitti vastauksen tummakasvoisen kissanaisen esittämään kysymykseen. Harkitsemattoman vastauksen sointi kuullosti siltä, kuin tyttö ei olisi ollut varma miltä veljensä näytti. Tosiasiassa pieni, maailmaansa eksynyt tyttö ei vain tiennyt, kertoisiko veljestään vai oikeasti oleellisen asian elämästään. Hetken aikaa hän kävi läpi vaihtoehtoja ja muita suunnitelmia, ja katseli huomaamattomasti edessään seisovaa henkilöä. Henkilöä, jonka taustasta avuton tyttö ei tiennyt mitään, mutta joka vaikutti avuliaalta ja kuitenkin luotettavalta, vaikkakin kiiltävillä ja epätavallisilla sapeleilla saisi aikaan ties mitä. Tyttö sulki nopeasti silmänsä, tuntien samalla keskipäivän purevan tuulen luissaan. Toista mahdollisuutta ei ehkä enää tulisi.
Nahkakenkäinen tyttö katsoi tummanpuhuvan naisen kiiltävän vihreisiin silmiin, jotka tuijottivat suoraan häneen. Yhtäkkiä nuori tyttö tarttui luottamuksellisesti, mutta ehkä hieman peläten tuota olentoa kädestä, välittämättä tuon välkehtivistä, suoraastaan pelottavan pitkistä kynsistä. Hän katsoi ensin maahan, mutta sitten suoraan silmiin, varman oloisena. "Voinko luottaa teihin , voinko?" hän jatkoi lausettaan hiljaa, sydän tykyttäen. "Niin ja olen Giselle. Entä te?" kuului vielä lapsen suusta.
(anteeksi kun tuli näin lyhyt!x) )
|
|
|
Post by spyrre on Dec 19, 2012 23:41:40 GMT 3
((Ei haittaa, vähän lyhyttä pukkaa itseltäkin. Hyvin ajaa asiansa. =) ))
Tyttö tuntui empivän vastaustaan, kissanaisen odotellessa kuitenkin kärsivällisesti vaiti kun tämä kokoili ajatuksiaan. Toisella oli selvästi paljon mielessään ja olento oletti jo hetken ettei tyttö kenties vastaisikaan, mutta höristi korviaan tämän lopulta tapaillessa hapuilevia sanoja. "Niin? Ja?" Kissa rohkaisi kun vastaus tuntuikin takertuvan kuitenkin tytön kurkkuun astahtaen puolikkaan askelen lähemmäs aavistuksen huolissaan. Tämä kenties pelkäsi veljelleenkin tapahtuneen jotain... tai sitten jotain muuta, olihan selvää että lapsi tuskin harhaili kadulla vaatteensa risaisena aivan huvikseen. Ties mitä tämä oli lähimenneisyydessään kokenut. Kissa irvisti hiukan itsekseen yrittäen keksiä jotakin sanottavaa jolla voisi rauhoitella tyttöä ennen kuin tämä pillahtaisi itkuun, mutta ei ehtinyt lopulta niin pitkälle aikeissaan kun lapsi äkkiä kurottautui tarttumaan mustan turkin peittämään käteen, nostaen silmänsä varsin anovina ylös yllättyneeseen olentoon. Yleensä melkeinpä ihailtavasta pokerinaamastaan huolimatta hiipi kissaihmisen pedonkasvoille suorastaan rehellisen häkeltynyt ilme, tämän hetkeen oikein tietämättä mitä olisi pitänyt tehdä moisen surkean katseen ja anovan pyynnön edessä. Käytöksestään päätellen taisi myös olla varsin mahdollista ettei nainen ollut varsinaisesti tottunut lapsiin, eikä tällä ollut lopulta paljoakaan kokemusta miten toimia tällaisten kanssa... varsinkin laiminlyötyjen, kovia kokeneiden sellaisten. Tämä yskähti vaivautuneesti räpytellen kiiluvia silmiään, kunnes viimein huokaisi huppunsa uumenista ja pyyhkäisi kuononsa vartta vapaan kätensä sormilla kuitenkaan lopulta vetäisemättä toista raajaa tytön otteesta. Hitto, mihin hän oli itseään nyt oikein sotkemassa...?
"....yleensä muukalaisiin luottaminen ei välttämättä ole kovin hyvä idea" tämä aloitti, kuitenkin lähes enemmän ojentavaan sävyyn kuin vihamielisesti, kunnes huokaisi uudestaan vilkaisten tyttöä empivästi, luultavasti sättien itseään parhaillaan päänsä sisällä. "....mutta minä en ainakaan sinua vahingoita. En harrasta lasten hätyyttämistä vaikka moni ei sitä ehkä uskoisi." Repliikki päätettiin pieneen kuivaan hymähdykseen. "Minä... en voi luvata mitään, mutta... kerro nyt mitä sinulla on mielessäsi."
|
|
|
Post by silvia on Dec 20, 2012 21:42:51 GMT 3
(niin, pääasia että toimii!( Hetken hiljaisuus oli murtunut, kun tummaturkkinen kissaolento aloitti vastauksensa tytön epätoivoiseen kysymykseen. Tyttö irrotti otteensa, kuullessaan, että muukalaisin luottaminen saattaisi olla idea, jota ei ollut hyvä toteuttaa. Hän kuuli pienen huokaisun kiiluva silmäsen naisen suusta ja se lannisti nuoren tytön tilannetta yhä enemmän. Jo hetken aikaa lapsi tunsi suurta epätoivoa asiansa suhteen, kunnes kuuli, että olento suostui kuuntelemaan hänen ajatuksensa. Lisäksi nainen lausui, että ei satuttaisi tyttöä. Noh, sitä hän ei olisi uskonutkaan-sillä jotenkin vain tyttö ajatteli, että tunikamekkoinen kissa olisi tehnyt sen jo, jos olisi aikonut. Viittapukuinen tyttö nyökkäsi epävarmasti, itseluottamuksen menettäneenä. Hän kurkotti varpailleen, katsoen naisen olan yli vaeltelevaa väkijoukkoa ja käänsi sitten katseensa viereisiin, sadonkorjuun ajan kojuihin. Syvänsiniset silmät kiersivät ympäristön nopeasti läpi vain todetakseen, että oli syytä mennä syrjemmäksi, jos ei halunnut yliuteliaita ihmisiä ympärilleen kuuntelemaan, kuin mitkäkin riivatut linnut, jotka yrittivät ahnaasti poimia viimeisetkin tähteet. Siitä ei hyvää seuraisi, tyttö totesi itselleen turhautuneena. "Minä kerron...mutta päätä nyt, haluatko kuulla vai et, sillä en voi luvata, mitä tämä tieto sinulle teettää" tyttö totesi päättäväisesti ja jatkoi aiemmin esittämää kysymystään, joka saattoi jäädä silloin hiljaiseksi: "Ainiin, olen Giselle, entä sinä?" Tämän naisen kaltaisen olennon nimeä oli vaikea arvata, sillä kissojen nimet olivat yleensä samantapaisia kuin koirien. Mutta tämä oli melkein ihminen, melkein kissa. Tytön mielestä nainen oli salaperäinen kiiltävine sapaleineen ja lisäksi kiiltävissä silmissä oli jotain, jotain kummallista. Hän saattoi kuvitella tälle jotain pitkää nimeä, kuten itsellänsäkin oli, mutta tavallaan jotain erikoista. Tyttö melkein naurahti oudoille ajatuksilleen, mutta vakavoitui sitten muistaessaan tilanteen. "Mennään tuonne" Giselle sanoi hiljaa, osoittaen syrjäiselle kujalle. Hieman huolestunut tyttö lähti kulkemaan kohti kapeaa kujaa, toivoen ehkä hieman epäröivän naisen tulevan perässä. Tyttö katseli korkeita, ruskeansävyisiä rakennuksia, huulta purren. Oliko tämä sittenkään hyvä idea?
|
|
|
Post by spyrre on Dec 21, 2012 17:01:41 GMT 3
Kai se oli pakko myöntää (vaikka kissa varmasti kieltäytyisi kertomasta kenellekään) että vaikka asia ei lopulta ollut hänen huolensa millään tavoin, tuntui sen toivottoman ilmeen katseleminen joka hiipi pian tytön kasvoille varsin ikävältä jopa usein suorastaan viileähermoisesta kissaihmisestä. Tämä kirosi uudemman kerran mielessään omaa herkkämielisyyttään, mutta huokasi sitten jokseenkin alistuneesti lähinnä itselleen, kuitenkaan mitään varsinaisesti tekemättä. Hän ei ollut koskaan ollut suuremmin tekemisissä lasten kanssa tai oikeastaan suuremmin edes halunnut, mutta vaikka tytön oletettu ylhäisötausta olikin saanut katin empimään... no, kun kerran oli jo puheille alkanut, ei kai hän voisi enää vain kävellä poiskaan ja jättää tyttöstä noin vain. Oli peräisin mistä olikaan, tyttö oli nyt kuitenkin vain yksinäinen eksynyt lapsi kadulla. Vaikka ei ollutkaan aivan varma mitä tämän suhteen tekisi, vähintä mitä hän kai voisi tehdä, olisi kuunnella mitä tällä oli sydämellään. Sitten kun asiat olisivat paremmin tiedossa, tätä voisi puida tarkemmin...
Pedonkasvoisen naisen sisäisen konfliktin keskeyttivät kuitenkin kohta tytön varoittavat sanat, tämän vilkaistua ensin ympärilleen salavihkaa kuin olisi karsastanut puhua asiastaan julkisesti torin hälinänkään keskellä. Olento kohotti kulmiaan silmäten sitten itsekin ympärilleen ennen kuin käänsi huomionsa nyt jo uteliaampana varovaiseen lapseen. Terävien hampaiden lomasta karkasi pieni, lähes huvittunut hymähdys määrätietoisen varoituksen johdosta, olennon suoristaessa hiukan solakkaa varttaan. "Hm? Älä minusta huolehdi, pärjään kyllä. Mistä nyt sitten kyse onkaan." Tämä totesi pienen hymyntapaisen häivähtäessä kuonon poikki naisen koskettaessa ohimennen sormillaan toista sapeliaan kuin uskollista lemmikkieläintä. Itseluottamusta mustaturkilta ei lopulta ainakaan puuttunut, kunhan tämä alkoi päästä hiukan enemmän selville vesille pohdinnoissaan. Tyttösen viimein esittäytyessä kissaihminen kallisti hiukan päätään vihreät silmät pohtivina, kunnes nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. "Cathryn." Vastasttiin ykskantaan, lapsen kenties joutuessa pettymään hiukan jos oli odottanut jonkinlaista erikoista, vaikeaselkoista nimihirviötä joka olisi kenties istunut paremmin kissaihmisen eksoottiseen ulkonäköön. Kattia itseään moinen tosin ei tuntunut häiritsevän tippaakaan. Muuta kuin lyhyesti töksäytetty etunimi tästä ei kuitenkaan irronnut... kenties koska toinenkaan ei ollut maininnut muuta, kenties jostain muusta syystä.
Pian lyhyen esittäytymisen ollessa ohitse Cathryn seurasi tytön katsetta tämän ehdottaessa siirtymistä pois väkijoukosta tarkastellen kauempana kadun varressa erottuvaa sivukujaa kunnes kohautti olkapäitään suopeasti. Joustavat askelet kääntyivät kiireettömästi, mutta kuitenkaan paljoa jälkeen jäämättä seurailemaan edellä kulkevaa kärsineeseen mekkoonsa pukeutunutta lyhyttä hahmoa olennon silmätessä jälleen ohimennen ympärilleen, luultavasti enemmän lähes refleksinä kuin varsinaisesti odottaen jonkun seuraavan heitä. Kaksikon saavuttaessa määränpäänsä ja astuessa suojaisaan välikköön kahden lähekkäisen talon varjossa kissan silmät kiersivät kujan ja tämän ympäristön tottunein elkein ennen kuin tämä astui peremmälle, kääntäen sitten huomionsa odottavasti Giselleksi esittäytyneeseen tyttöön. Tämä tosin taisi jälleen ilmaista merkkejä empimisestä kuin ei olisi sittenkään ollut varma siitä mitä tahtoi tehdä. "No niin. Nyt kukaan asiaton ei ainakaan kuule meitä." Kissaihminen lausahti rohkaisevasti, nojaten puolihuolimattomasti kädellään viereiseen karheaan seinään.
|
|
|
Post by silvia on Dec 21, 2012 21:01:12 GMT 3
Kaksikko alkoi suuntautua kohti syrjäisestä kujaa, jonka suojassa kukaan ei takuulla kuulisi heitä. Pieni tyttö selvitteli jälleen kerran sotkuisia ajatuksiian, ja melkein törmäsi läheiseen kojuun mietteiseen. Kuulleessaan huvittuneen vastauksen vakakamieliseen toteamukseensa, hän hymähti hiljaa, silmäkulmassa pieni koste kimmellys. "Ehkä tämä ei kiinnosta häntä, mutta minulle se on kaikki. En kerro tätä turhaan" Giselle ajatteli itsekseen itku kurkussa. Tosiaan, tytön sydäntä kylmäsi se, että joku saattoi virnistää hänen asialleen, ajattelematta kuinka tärkeä se voisi olla tytölle itselleen. Sillä hetkellä epätoivosesta lapsesta tuntui siltä, kuin olisi aivan yksin tuossa suuressa maailmassa. Hän kuuli vielä naisen esittäytyvän. Cathryn oli tuon erikoisen, teräväkynsisen henkilön kutsumanimi. Cathryn oli nimi, jota lapsi ei ollut ennen kuullut, siksi se oli jotenkin erikoinen tuntuinen, niinkuin kaikki tässä kissassa.
Hetkisen kuluttua, kun kaksikko oli perillä, tyttö kääntyi kohti viittahuppuista naista. "Tiedän, että saatat vain nauraa tälle.....Ja saatkin, mutta sitten anna olla" Giselle tokaisi, pieni epätoivon kyynel poskellaan. Typerys, miksi itket? ääni sanoi lapsen päässä. Hän huokaisi ja liukui istumaan karheaa seinämää pitkin. "Kerron sen, miksi tämä tapahtui" tyttö aloitti katsoen suoraan naisen kiiltäviin silmiin, tämä-sanan kohdalla näyttäen sormiensa välissä mekkonsa likaista helmaa. "Me, äiti ja veljeni odotimme isää kotiin kotonamme maaseudun puolella, laakson vieressä. Isämme oli ollut matkalla, purjehtinut merien tuonne puolen. Olimme järjestäneet koko päivän juhlapöytää valmiiksi ja äiti oli siivonnut huoneita. Minä ja veljeni Gabriel, kannoimme puita, jotta saisimme tulen isää lämmittämään. Kaikki oli valmista hänen tuloaan varten. Äiti oli jopa luvannut meille tuliaisia isältä, olihan hän käymässä kaukaisessa maassa....." hän aloitti pieni hymy huulillaan katsellen kengänkärkiään ja kohentaen samalla viittaansa ulvovalta tuulelta suojaksi.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 22, 2012 18:25:30 GMT 3
Seinään nojautuva kissaihminen kohotti hiukan kulmiaan Gisellen napakalle kommentille, kallistaen hiukan päätään. "Hmm? Miksi nauraisin? Ellet ole aikeissa kertoa vitsiä, mitä en oikein usko." Tämä totesi pientä kummastusta äänessään, mutta olemus edelleen jokseenkin rentona kuin ei olisi varsinaisesti edes hoksannut tytön ottaneen hiukan itseensä aiemmasta kommentista. Mutta jos Gisellen surkeus oli aiemmin jäänyt huomaamatta, niin nyt tytön silmistä vuotavat kyynelet eivät voineet jäädä huomiotta, ja vaikka petomainen nainen ei hyökännytkään lohduttelemaan olento kävi kyllä selvästi jälleen asteen verran vaikeammaksi kuin ei olisi oikein tiennyt mitä tehdä. Gisellen empivästä käytöksestä sekä murheenmurtamasta ilmeestä oli varmasti kenen hyvänsä helppo päätellä että tulossa oleva tarina tuskin tulisi olemaan vireeltään millään tasolla mukava eikä Cathryn lopulta hoputtanutkaan tytön istuessa seinän viereen aloitellakseen kertomustaan. Tämä ei kuitenkaan istunut itse, mahdollisesti koska halusi pystyä pitämään silmällä kujan ohitse kulkevaa liikennettä tai koska tuntui kuulevan vaikeuksitta vaimeammankin puheen seisaaltaankin vaan jäi seinään tytön tuntumassa nojaillen kuuntelemaan vaiti, vihreät silmät tätä tarkastellen vaikka olento vilkaisi ajoittain mietteliääseen tapaan kadunkin suuntaan.
Kuten suurin osa tarinoista, tämäkin alkoi varsin viattomasti ja mukavasti nuhruisen lapsen kuvaillessa kotiaan ja perhettään. Cathryn ei keskeyttänyt, mutta nyökkäsi ymmärryksen merkiksi viitan alta pilkistävän pitkän hännän heilahtaessa jälleen puolelta toiselle tämän kuunnellessa, ja samalla vetäessä äänettömästi omia johtopäätöksiään mielessään. Kenties ei suorastaan aatelis-sukua, mutta ilmeisesti Giselle oli kuin olikin kotoisin varakkaammasta perheestä, kenties kauppiaan tytär, päätellen laivamatkoista sekä luultavasti kalliista tuliaisista ulkomailta joita isän oli määrä tuoda. Nainen saattoi nähdä hempeän muistelevan ilmeen tämän kasvoilla tytön kertoessa, ja ajatus siitä, että tarina ei varmasti tulisi kuitenkaan loppumaan hyvin sai kissan hymähtämään itsekseen synkeästi. Hänellä saattoi ollakin jo joitain teorioita mielessään mitä olisi saattanut tapahtua, mutta parasta vain antaa Gisellen kertoa tarinansa itse loppuun.
|
|
|
Post by silvia on Dec 23, 2012 17:14:00 GMT 3
Kuullessaan hämmentyneen vastauksen, Giselle katsahti kissanaista ja totesi: ”Anteeksi, en tiedä mitä ajattelen, kun kaikki tuntuu niin sekavalta….en tiedä mitä minun pitäisi tehdä” Niinpä, kaikki ajatukset olivat levinneet tytön mielessä ja sen takia tunnetilat heittelehtivät hämmenyksensekavina.
”No, joka tapauksessa; olimme siis kattaneet isälle hienon juhlapöydän, niin kuin kunnon merimiehen kotiinpaluun kuului. Tai, noh isä ei oikeastaan ollut merimies. Hän ei oikeastaan ollut oikein mitään; työläinen, porvari, joskus jopa aateliseksi kutsuttu. Tilanne ehkä johtui siitä, että elimme maalla, laakson ja metsän välisessä kartanossa, jonka läheisyydessä viljelimme maata, mutta silti meillä oli varakkuutta.” tyttö jatkoi siirtäen jalat lähelle itseään ja kietoen kädet niiden ympärille. Lapsi pysyi istumassa, vaikka Cathryn seisoi, sillä matkanteko oli väsyttänyt hänet niin, että pystyssä oleminen oli suorastaan raskasta. ”Isällä oli omaisuutta. Kukaan pienestä perheestämme ei tiennyt, mistä hän oli sen saannut, mutta meille riitti että asiat olivat hyvin. Joskus kylällä huhuttiin, että hän olisi kasannut sen vilpillisesti, mutta emmehän me sitä uskoneet.” Giselle totesti pieni epätoivon hymy huulillaan hiipuen.
Kujan ohi kopisevat hevosen kaviot saivat tytön hetkeksi jäykistymään, kuin kauhusta. Tilanteen epämukavuutta lisäsi vielä se, että kujan aukon ohi vilahti miekka vyöllään kuljeskeleva sotilas. Tyttö painautui peloissaan kiinni vankkaan seinään, mutta askeleiden yhtäkkiä hävitessä hän uskalsi taas rentoutua hengittämään. Oliko hän tulossa vainoharhaiseksi?
|
|