|
Post by spyrre on Dec 24, 2012 16:07:09 GMT 3
"Ymmärrän... Mieti rauhassa, ei ole kiirettä." Cathryn nyökkäsi pienesti pahoittelevaan kommenttiin, jääden sitten odottelemaan kärsivällisesti tytön aloittavan tarinansa näyttämättä siltä että olisi varsinaisesti edes ottanut pahakseen pientä näpäytystä. Kaipa tämä lopulta ymmärsi varsin hyvin tämän kaoottisen mielentilan, olihan se varsin selkeää että Giselle oli selvästikin kokenut kovia lähimenneisyydessään. Kissaihminen ei lopulta kommentoinut paljoakaan, jääden vain kuuntelemaan valppaana ja aavistuksen mietteliään oloisena tytön puhetta. Gisellen keskittyessä kuvailemaan isäänsä sekä kotiaan Cathryn silmäsi tätä jälleen huppunsa varjosta mutta vaikka pitkä häntä jälleen heilahtikin kuin omia aikojaan olento ei lopulta sanonut mitään, nyökäten vain jälleen lyhyesti keskeyttämättä. Hm, alemman tason aatelisiako siis? Tai ainakin hiukan kyseenalaisia sellaisia, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan sitä aivan pahinta laatua... vaikka kissan korvaan kyllä tarttuikin maininta Gisellen isän jokseenkin mystisestä omaisuudesta josta kukaan ei oikein tiennyt mitään. Hmm. Jos puheissa oli jotakin perää, saattoi olla että nainen osasi jo uumoilla mihin suuntaan tarina oli kääntymässä....
Äkkiä tyttö kuitenkin keskeytti kertomuksensa, hätkähtäen pelästyneenä kadulta kuuluvaa ääntä ja painautui piiloon seinää vasten. Kissaihminenkin valpastui välittömästi sormien liikahtaessa lähes refleksinomaisesti kohti sapelin kädensijaa olennon kuitenkaan lopulta tarttumatta tähän kun kiiluva katse löysi tytön säikähdyksen aiheuttajaksi vain ohikulkevan vartiomiehen ratsuineen. Kissa seurasi katseellaan poistuvaa miestä naputtaen kynnellään miekkaansa kunnes käänsi katseensa takaisin tyttöön. "Rauhoitu, se oli vain vartiomies. En usko että hän edes huomasi meitä." Tämä lausahti rauhoittelevaan sävyyn, jääden sitten leukaansa raaputtaen tarkastelemaan säikkyä Giselleä. "Pakenetko jotakin?" Esitettiin lopulta varsin suora kysymys, vaikka tytön hermostuneisuus jo varmasti puhui puolestaan... samoin se, että kissa uskonut että mitä ikinä tämän perheelle olikaan tapauhtunut, tämä ei luultavasti ollut ollut vain onnetonta sattumaa.
|
|
|
Post by silvia on Dec 27, 2012 23:06:43 GMT 3
(anteeksi kun kesti vastata ja tuli näin lyhyt! Laittelen nyt ton tarinan pätkissä, jotenkin helpompi varmaan sit kans lukea x) ehkä) Giselle hymyili hieman helpottuneena naisen ymmärtäväiselle vastaukselle. Ratsumiehen askeleet kaikuivat vieläkin tytön korvissa ja mielentilakin pysyi vielä pelästyneenä. Pieni tyttö katsahti nopeasti kujan toiseen päähän, kirkkaat silmät hermostuneisuutta heijastaen. "Niin, mutta...Äh, ei mitään, pelkään vain että ne tulevat ja vievät kaiken. Yksikin miekan välähdys, ja kaikki on taas poissa." Giselle sanoi varovasti Cathyrynin rauhoittelevaan, todenmukaiseen toteamukseen. Niin, totta se oli. Tuskin tuo viheltäen kuljeskeleva mies ratsuineen olisi heistä välittänyt, vaikka olisi nähnytkin. Kun lettipäinen lapsi kuuli viitanhuppuisen kissaolennon esittävän suoran kysymyksen, tyttö jatkoi tarinansa pohjalta vastaustaan: "En tiedä, en ole varma onko joku enää perässäni. No tai siis, olimme kotona isää odottamassa. Äiti oli käskenyt meitä pukeutua parhaimpiimme, jotta isän kotiinpaluu saisi juhlan tuntua. " Lapsi ei huomannut hajamielisenä toistelevan asioita, jotka kuitenkin tuntuivat hänestä tärkeiltä. Hän katsoi hetken tummakasvoista naista, hieman väsynein silmin, kuin miettien jotain hyvin kaukaista, mennyttä. "Asuimme siis laakson ainoassa talossa, täältä pohjoiseen. Tiedätkö sen? Suurehko, vanha talo. Joka tapauksessa, kuulimme koputuksen ovelta, ja tietenkin riemuisamme tiesimme sen olevan isä. Kauneinpaan mekkoonsa koristautunut äiti kiirehti ovelle ja jäin veljeni kanssa eteisen käytävälle odottamaan." Giselle jatkoi taas pienen matkan kertomustaan, toivoen, että Cathryn jaksaisi kuunnella.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 30, 2012 15:11:17 GMT 3
((Ei haittaa, pahoittelen itsekin. =) Voit puolestani ihan kaikessa rauhassa kirjoittaa koko tarinan kerralla jos se käy helpommin, jos kesken ei tapahdu mitään dramaattista niin Cathryn tuskin keskeyttää.))
Pelästyksestään huolimatta Giselle senään rauhoittui pian huomatessaan että varsinaista vaaraa ei ollut, vaikka ymmärrettävästi ei selvästikään osannut rentoutua kovinkaan hyvin levottomassa mielentilassaan. Cathryn silmäsi tyttöä vaivihkaisen myötätuntoisesti mutta nyökäytti kuitenkin jälleen jokseenkin hyväksyvästi. "Kadulla on parasta olla varovainen, varsinkin jonkun sinunlaisesti. Mutta tuskin sinulla on hätää nyt kun olen tässä." Olento totesi, jääden kuitenkin kuuntelemaan tytön tarinaa tämän jatkaessa. Taisi olla varsin selvää, että joku tai jotkut, olivat selvästi päättäneet tehdä visiitin Gisellen perheen luokse, luultavasti ryöstömielessä... ellei kyseessä olisi jotain muutakin, mutta lopulta se taisi olla jokseenkin yksi ja sama tytön kannalta kerran tilanne oli päätynyt kuitenkin mihin ilmeisesti oli. Ei käynyt kieltäminen, että vaikka kissanainen oli lopulta jo nähnyt yhtä jos toista reissuillaan häntä kuitenkin inhotti ajatella mihin suuntaan tarina oli luultavasti pian kääntymässä. Ikäväkseen hän ei tainnut olla vieläkään lähellekään niin paatunut kuin olisi voinut toivoa, silloin asiat olisivat niin paljon helpompia... Nainen pudisti ohimennen päätään Gisellen kysyessä tiesikö hän mainitun paikan, antaen tämän kuitenkin jatkaa tarinaansa nojautuen takaisin seinää vasten vartiomiehenkin kadottua jo näkyvistä. Kaiken varalta Cathryn oli kuitenkin valpastunut hiukan, vaikka mitään varsinaisesti uhkaavaa ei näkyvissä juuri nyt ollutkaan.
|
|
|
Post by silvia on Jan 5, 2013 0:05:07 GMT 3
(ok, hyvä että käy!( Giselle pudisti hieman huvittuneena ruskeita lettejään, ajatellen omaan tyhmyttään; ei olisi mitään syytä pelätä. Tyttö nyökkäsi kissalle ja jatkoi tarinaansa kirpeän tuulen vinkuessa kujan pielessä: "Ja kun avasimme oven, sen takana seisoi muutama mies, ehkä pari, muutama. He kaikki katsoivat meitä kuin olisivat valmiina nitistämään pienenkin äännähdyksen pois. Äitimme, Louisa, astui askeleen kauemmas sotilaanomaisista henkilöistä, ja hänen ilmeensä oli hämmennyksen ja tietämättämyyden luoma. Hetken aikaa kului, kunnes äiti ymmärsi aloittaa kankean keskustelun: "Hyvää iltaa vain, arvot herrat. Etsittekö kenties jotain?""Jos etsitte majataloa, suosittelen kääntymään risteyksestä vasemalle, niin löydätte kylän parhaan vieraankodin, herra Crossleyn majatalon." hän jatkoi siirtäen asiansa majataloihin, sillä usein kotimme ovella kolkutteli väsyneitä matkalaisia vailla suojaa. Mutta emme tietenkään koskaan päästäneet ketään yöksi, sillä isä oli hyvin tarkka, ketä kotiimme asteli." nuori tyttö jatkoi varmasti, kuin lukien kirjaa, sillä tämä hetki oli jäännyt ikuisesti tuon kovia kokeneen lapsen muistiin. "Loppu tapahtui kuin unessa. Etummainen mies, ikäänkuin johtaja, astui eteenpäin ja totesi murhanhimoisena: "Missä ne ovat? Missä ne ovat!" Louisa pudisti päätään tietämättömänä, ja oli aikeissa aloittaa hämmästyneen vastauksensa, mutta ne kaikki tulivat kotiimme ja tuhosivat kaiken. Veli asettui eteeni suojaksi, ja näin hänen olkansa yli, kuinka sotilaat kaatoivat ruokapöytämme maahan, liiskasivat isälle tarkoitettut antimet ja kiiruhtivat särkemään joka ikisen tavaran kodistamme. Olimme kaikki kauhuissamme, ja puristimme veljeni kanssa toisiamme kädestä. Miehet ikäänkuin etsivät jotain, eikä meillä ollut aavistustakaan mitä. Seisoimme vain avuttomina, katsomassa rakkaan kotimme katoamista. Kukaan ei voinut tehdä mitään." Giselle sanoi katsoen ensin maahan muistellen, lopussa kuitenkin siirtäen katseensa Cathryniin, joka nojaili vasten seinää. Pitäisikö hän tytön tarinaa aivan turhana? Tyttö veti polvensa yhä lähemmäs itseään ja jatkoi huokaisten: "Sitten, vähitellen, aseistautuneet sotilaat hidastivat työtään ja yksi heistä askelsi hirmuissaan, kylmänviileästi pelokkaan äitimme luo. Kuului vain ääni...ääni." Lauseen lopussa tummaviittaisen Giselle ääni murtui ja hän puristi kätensä nyrkkiin painaen niitä jalkojaan vasten, kuin paniikin vallassa. "Kauhea ääni, juuri silloin kuin veljeni huuto levisi ilmoille, samalla kun hän sulki minut syliinsä, jotten näkisi mitään. Sitten en enää oikein muista mitään. Kaikki oli niin sekavaa. Veljeni työnsi minut syrjemmäs ja karjui itkunsekavana, jolloin kuulin myös yhden sotilaista sanova: "Ensin isä, sitten vielä nämä. Ajattelin sen hoituvan yhdellä iskulla". Isä oli siis kuollut. Yhtäkkiä ympärilläni vilahteli sotilaiden aseiden kiiltävät pinnat, ja veljeni tuskaiset silmät. Ehdin vilkaista lattialle, jossa hän....äitimme....oli. Sitten kauhuissaan oleva veljeni riuhtaisi minut kulman taakse, laskeutui alemmas ja sanoi jotain tämän tapaista: "Juokse. Juokse Giselle, juokse kauas, kunnes olet kylällä. Minä tulen perässä!" tyttö jatkoi, likaisilla poskipäillä kirkkaan valkeat, epätoivon kyyneleet, joita alkoi jatkuvasti virrata vesiputouksen alun lailla. "Si-sitten huomasin veljeni kadonneen sekavaan taisteluun talossamme, jonka takaovesta pakenin. Juoksin pienen pihanummemme poikki, katsoen välillä taakseni. Silloin olin vielä kaikesta tietämätön, sekava, kunnes kuulin veljeni viimeisen huudon. Se varmasti oli se viimeinen, sillä sen jälkeen talomme hiljeni, jos ei sotiladen sytyttämää tulen roihua lasketa. Juoksin metsän laidalle, pysähdyin, ja ymmärsin: minulla ei enää ollut perhettä, eikä kotia. Ja kaikki tämä oli tapahtunut vain muutamassa hetkessä." Giselle nyyhkytti vihaten itseään herkkyydestään. Tyttö painoi päänsä polviinsa, tukahduttaakseen epätoivoisen itkunsa. Juuri sillä hetkellä hänestä tuntui hyvin, hyvin paljon siltä, että olisi voinut vain kuolla, jotta pääsisi kauheista muistoistaan. Jos niitä muistoiksi edes voisi laskea.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 6, 2013 16:43:31 GMT 3
Ikävä kyllä tarina tuntui olevan menossa juuri siihen suuntaan kuin kissa oli aavistellutkin, mutta ennakko-odotukset eivät lopulta tehneet tästä yhtään helpompaa kuunneltavaa itkuisen lapsen kerratessa kotinsa ja perheensä tuhoa. Cathryn kuunteli jokseenkin ilmeettömänä, tosin kääntäen hetkellisesti katseensa kadun hyörinän suuntaan kuononpieltään raaputtaen kuin miettien. Kissaihmisellä oli jokseenkin ihailtava pokerinaama, mutta aina ei tämäkään ollut tarpeeksi kätkemään kasvoille pyrkivää synkkää ilmettä. Tämä ei keskeyttänyt koko tarinan aikana vaan kuunteli hännänpää liikahdellen ja pitkäkynsinen sormi miekan kädensijaa synkeästi naputellen kunnes Gisellen hermot viimein pettivät ja tämä käpertyi itkien seinänviereen. Mustaturkki liikahti vaikeana kääntäen vihreitä silmiään räpytellen katseensa tyttöön kunnes tovin emmittyään ja lohdutonta tyttöä katseltuaan päästi vaimean puuskahduksen ja kumartui lähemmäs pystyäkseen antamaan jokseenkin myötätuntoiseksi tulkittavan kevyen taputuksen tämän olalle. Elkeistä saattoi havaita ettei olento tehnyt moista usein, mutta ei lopulta tiennyt mitä muutakaan olisi voinut.
"Kirotut pelkurit. Kukaan jolla on vähänkään rohkeutta ja järkeä päässään ei käy edes vihamiehensä puolustuskyvyttömän perheen kimppuun" olento murahti pieni häivähdys jopa rehellistä inhoa äänessään ja petomaiselle kuonolle hiipi pikainen irvistys. Tytön tilanne ei kyllä vaikuttanut hyvältä... olivat tämän kotiin hyökänneet henkilöt ketä hyvänsä, sotilaita kuten tämä oli epäillyt, ryöväreitä tai selkärangattomia sotilaskarkureita (viimeinen ajatus sai aikaan pienen katkeran häivähdyksen olennon mielessä vaikka tämä ei sitä esiin tuonutkaan) joista ei ollut muuhun kuin siviilien terrorisointiin, taisi lopputulos olla selvä. Cathryn raaputti jälleen kuonoaan kahden vaiheilla vilkaisten tyttöä ennen kuin avasi viimein suunsa annettuaan tämän itkeskellä rauhassa tovin verran. Kuohahtanut viha laantui nopeasti korvautuen epätietoisuudella lapsen surkeutta katsellessa. "...kuinka kauan tästä nyt on?" Kysyttiin ehkä aavistuksen empivästi, katin lopulta epäillessä jo jokseenkin pahaenteistä vastausta. ....ikävä kyllä realistisesti ajatellen Giselle taisi olla oikeassa; hänen perheensä taisi olla mennyttä kalua. Cathryn aavisteli jo pahoin ettei tytön veljenkään odottelu luultavasti johtaisi enää mihinkään päätellen tämän kertomuksesta, mutta... tuntui varsin julmalta vain kertoa tämä tälle. Ehkä tyttö tiesi tämän jo itsekin.
"Luulen, että sinun ei kannata jäädä tänne. Ehkä sinua ei enää etsitä, mutta... jos matka tänne ei ollut pitkä ja veljesi ei ole vieläkään tullut... No. Luultavasti hän ei ehkä ole tulossakaan. Syystä tai toisesta. Olen pahoillani." Kissaihminen viimeisteli lopulta normaalista tavastaan eroten hitusen töksähdellen, jääden sitten hetkeksi raaputtamaan niskaansa vaiteliaasti. Oli musertavaa tai ei, tuskin lapselle lopulta auttoi valehdellakaan. "...oletko nälkäinen? Tässä lähistöllä on majatalo ja voisin... no. Et ainakaan pötki kovin pitkälle tyhjin vatsoin" tiedusteltiin kuitenkin kohta kömpelösti olennon jäädessä sitten silmäilemään tyttöä odottavasti. No, tuskin ruoka oli tämän mielessä nyt suurin ongelma tilanteen huomioonottaen, mutta tämä nyt taisi olla varsin oleellinen asia kuitenkin sekä varmasti yksi, joka olisi lopulta helppo hoitaa. Ja olipa kyseessä myös ainakin avulias ele, vaikka taitaisi olla eri asia kuinka paljon muukalaisen myötätunto Giselleä lopulta lohduttaisi.
|
|
|
Post by silvia on Jan 8, 2013 21:29:10 GMT 3
Nyt niin pieneltä näyttävä Giselle nyyhkytti hiljaisen epätoivoisesti. Hän piti silmiään kiinni ja yritti karkoittaa painajaisen lailla tunkeilevat muistot lähimenneisyydestä. Ikävä kyllä ne raivasivat tiensä tytön mieleen yhä uudelleen ja saivat tuon pillahtamaan yhä suureempaan itkuun. Seinään viereen käpertynyt, päänsä polviinsa painanut tyttö oli aivan epätoivon partaalla, kunnes tunsi ehkä hieman epävarman taputuksen hennolla olallaan. Ja vaikka vihreäsilmäisen kissaolennon ele olikin hyvin pieni, se sai lapsessa jotain rauhoittumaan, sillä näin hän tiesi että Cathryn oli kuunnellut hänen kertomuksensa. Giselle nosti päätään silmät kosteina, kiittääkseen pienellä hymynalulla uuttaa tuttavaansa.
"Niin minustakin, emme edes tienneet keitä he olivat. Emmekä voinneet tehdä mitään...tai ehkä minä olisin voinut, sillä on väärin että muut joutivat antamaan henkensä..." tyttö totesi vähentyneiden kyyneltensä lomasta, yleisen ihmisluonnon tavan mukaisesti alkaen hieman syytellä itseään tapahtuneesta. Kuullessaan kauniin salaperäisen naisen kysyvän epäröivän kysymyksen, tyttö vastasi heikolla äänellä, joka näytti itse pelästyvän vastaustaan: "Ainakin kymmenen yötä, ehkä jopa viisitoista. E-en muista oikein..."
Giselle oli juuri aikeissa avata suunsa, ja kertoa erään oleellisen asian, mutta Cathryn ehti ensin ja hän päätti kertoa sen myöhemmin. Se olisi pakko kertoa. "Niin, en tiedä mihin muuallekkaan menisin. Tulin tänne, sillä veljeni halusi ja ajattelin että hän..." väsynyt tyttö aloitti empien, kunnes kuuli naisenkin tuovan esille sen, mitä hän itsekkin oli kauan jo mielissään pidätellyt. Lapsi nielaisi, mutta nyökkäsi hyväksyvästi, samalla nousten ylös. Hän piti surumielisen katseensa maassa, suorastaan kauhistuneena asiasta, vaikka olikin sen jo tavallaan sisimmässään tiennyt. Mutta toisen suusta todettuna totuus saisi aivan erilaiset mittasuhteen, kuin olisi omassa mielessään sen virallisesti todennut. Kuulleessaan Cathrynin ehdottavan mahdollista syötävää, Gisellen silmät jotenkin kirkastuivat, ja se saattoi näkyä kenellä tahansa tuon nostaessaan toivekkaana päätään. Hetken mietittyään hän pudisti nopeasti päätään, koittaen piilottaa itseltään huutavan nälkänsä jotta ei olisi joutunut vaivaamaan sillä muita. Mutta sitten lapsi ymmärsi, että oli hyvin nälkäinen, suorastaan riutunut tuon tunteen takia, joten ehkä olisi vain parasta antaa totuuden tulla esille. Hän katsoi hermostuneena naisen kiiluviin silmiin ja nyökkäsi varovasti kysymykselle. Tyttö oli alkanut samalla miettiä Cathrynin olemusta, ja ymmärtänyt ettei tiennyt mitään tuon henkilön elämästä, mutta päätti kuitenkin jättää senkin myöhemmäksi, sillä kysymyksiä olisi paljon.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 9, 2013 18:52:46 GMT 3
"Et olisi. Oli hyvä että juoksit, koska se oli varmasti mitä perheesikin halusi." Cathryn oikaisi ykskantaan välittömästi tytön alkaessa syytellä itseään, jämäkästi ja empimättä mutta kuitenkin jokseenkin pehmeämmällä sävyllä. Mitä pieni tyttö muka olisi voinut tehdä vieraiden aseistautuneiden miesten rynnätessä kotiinsa? Ei yhtään mitään muuta kuin mitä tämä oli nyt tehnyt, niin synkkää kuin se olikin, vaikka tavallaan saattoi olla ehkä aavistuksen helpottava asianhaara että vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ollut. "Se oli ehdottomasti väärin mitä tapahtui, mutta se että olisitte kuolleet kaikki ei olisi tehnyt mistään yhtään oikeudenmukaisempaa." Seurasi vaimea huokaus, tämän esittäessä hetken mietittyään empivän kysymyksen tapauksen ajankohdasta.
Gisellen vastatessa kertoen kaameasta tapahtumasta kuluneen jo kauan, kissaihminen nyökkäsi synkästi. Kuten hän oli arvellutkin... ikävä kyllä hänen teoriansa vaikutti todennäköisimmältä tämän veljeä koskien, eikä kai auttanut muu kuin kertoa tämä tytöllekin. Ei voisi seurata mitään hyvää jos tämä vain jäisi odottamaan veljeään joka ei koskaan saapuisi, tämän täytyisi päästä muualle. Jos mitään järkevää määränpäätä ei oikeastaan ollut, kaipa mikä tahansa oli parempi kuin jäädä tänne. Ei tosin yllättävää että Giselle näytti varsin ahdistuneelta tajutessaan asian, olihan veljen odottaminen sovitussa paikassa ollut varmasti tämän viimeinen oljenkorsi ja toivo että edes jotain hänen menneisyydestään olisi säilynyt. Tämän toivon murskaaminen oli velvollisuus jonka kissanainen olisi varsin mielellään välttänyt, mutta... kaipa ketään muuta ei nyt ollut. Cathrynkin suoristautui tytön noustessa epävarmasti jaloilleen, ehdottaen sitten hetken kuluttua ateriaa ensialkuun, paremman idean puutteessa. Giselle näyttikin piristyvän aavistuksen ideasta, tosin ei tainnut olla yllätys että tämä oli nälkäinen jos oli viettänyt kadulla jo lähes kaksi viikkoa omin päin. Syystä tai toisesta reaktio oli jonkinlainen pieni helpotus Cathrynillekin. "Asioita ehtii pohtia myöhemminkin, yksi kerrallaan. Haetaan ensin jotakin syötävää, sen jälkeen on parempi miettiä." Kuonolla häivähti kevyt hymyntapainen olennon kohentaessa sitten repun sekä jousen asentoa olallaan ennen kuin kääntyi hiukan nyökäten suuntaamaan askelensa hiljakseen jälleen kadun suuntaan ennen kuin seisahtui odottamaan josko tyttö seuraisi. "No, tulehan. Katsotaan jo tavernassa olisi jotain syömäkelpoista tarjolla."
Luvattu majatalo sekä tämän alakerrassa sijaitseva taverna ei lopulta sijainnut kaukana, vaan kunhan Giselle seuraisi heidän ei tarvinnut kulkea kuin vähän matkaa katua myöten, pois päin torikadun pahimmasta vilinästä kunnes kulku suuntautui vielä kapeammalle sivukadulle. Pian näkyviin jo ilmaantui rakennuksen kyljessä tuulessa natiseva kyltti luvaten matkalaisille armeliaasti suojaa, sapuskaa sekä juomaa johon kuluttaa rahansa enemmän tai vähemmän villin myöhäisillan kuluessa, Cathrynin suunnatessa askelensa tätä kohden. Paikka oli kaikkea muuta kuin hieno, mukavuuksin katettu kallis majatalo, ehkä jopa hiukan päin vastoin vihjaten että rakennus saattoi varsin hyvin houkutella jos jonkinlaista epämääräisempääkin porukkaa. Tämä ei ollut sentään suorastaan ränsistynyt mutta kuitenkin huolittelematon, hämärä paikka jossa myytiin halpaa olutta sekä nähtiin varmasti nyrkkitappeluita ajoittain pitkin iltaa, mutta kissa ei empinyt (ilmeisesti pohtimatta tippaakaan mahtoiko paikka olla varsinaisesti erityisen lapsiystävällinen) kurottautuessaan kolauttamaan painavan tummapuisen oven auki tieltään kuin tämä olisi jo varsin tuttu ele. Mitä luultavimmin tämä oikeastaan olikin. No, ainakin näin aikaisin päivällä tavernakin olisi luultavasti jokseenkin rauhallisempi ympäristö... toivottavasti.
|
|
|
Post by silvia on Jan 9, 2013 22:49:30 GMT 3
Giselle seisoi kujalla kissaolennon kanssa, pieni ruumis väsymyksestä täristen. Tyttö yritti urhoollisesti peittää tapahtumien jälkeen syntyneen heikkoutensa, ja onnistuikin siinä ajoittain aika hyvin. Hän katsoi Cathrynin silmiin, kun tuo totesi että oli parasta, että hän lähti hyökkäyksen kohdatessa. Niin se oli, ei kukaan olisi heille, vahvoille henkilöille mitään voinut. Mutta silti pienessä mielessä kummitteli hiipuva itseinhon tunne, joka hyppelehti edestakaisin, välillä näyttäytyen riivaten. Giselle nyökkäsi kiitollisena naisen toteamukselle.
Riutuneen lapsen ruumissa häivähti onnen tunne, kun hän kuuli Cathrynin lempeät, lähes kannustavat sanat; yksi asia kerrallaan. Hän huokaisi helpottuneena, kun ymmärsi että aikaa olisi. Kissa siis välitti, edes pienen tipan verran. Tyttö suoristi kissankellon sävyisen mekkonsa helmaa, samalla nostaen tummansinisen viittansa hupun päänsä suojakseen, kun kuuli Cathrynin kutsuvan häntä lähtöön, kohti tavernaa. Ja kun kissanaisen kuonon läheisyydessä alkoi näkyä pieni hymy, se levisi pakostakin Gisellen ruusunpunaisille huulille. Hymyn takana seisoi häivähdys toivoa ja vahvaa luottamusta.
Viittahuppuinen tyttö askelsi ripein, mutta pienin askelin selvästi kylän tuntevan Cathrynin perässä. Giselle vilkuili samalla ympärilleen, kuin ihmettelen kylän rennosti askeltavia, kaikenlaisia asukkaita, mutta ehkä hieman pelätenkin. Kun he lopulta olivat perillä tavernan vankalla ovella, Giselle huomasi hieman natisevan, puisen kyltin päänsä yläpuolella. Hän kaarsi itsensä sen toiselle puolelle katsoakseen mitä siinä lukisi. Kyltin mukavanoloisesta houkutteleusta ja lupailusta tuli tytölle sellainen tunne, että tämä tavernaksi kutsuttu paikka voisi olla aika lailla jotain mukavaa. Giselle pyöritti sormissaan toista rusettipäistä lettiiään ikäänkuin miettien, olisko viisasta mennä vai ei. Lopulta hän hymähti oudoille ajatuksilleen palaten takaisin Cathrynin luokse, viittan lieve heiluen. Ennen heiden astumistaan sisään tyttö sanoi vielä varmana uudelle tuttavalleen, hymyillen: "Kiitos, että autat. Kiitos."
|
|
|
Post by spyrre on Jan 10, 2013 20:15:23 GMT 3
Saatuaan purettua pahimmat paineensa, kenties ensimmäistä kertaa kunnolla katastrofinsa jälkeen, tuntui Giselle hetken kuluttua rauhoittuvan osoittaen lopulta tilanteen huomioonottaen merkkejä melkoisesta sisusta. Tämän ryhdistäytyessä ja seuratessa sitten perästä Cathryn nyökäytti hyväksyvästi syystä tai toisesta, kääntyen sitten kulkemaan katua myöten, kiirehtimättä mutta seuraillen että väsynyt tyttö pysyi kuitenkin perässä. Tämä vaikutti vieläkin hiukan säikyltä, ymmärrettävästi, mutta ei kuitenkaan tuntunut epäröivän seurata petomaisen muukalaisen jalanjäljissä hämäräperäiseen tavernaan. Kuullessaan luottavaisesti lausutut kiitokset tämä katsahti olkansa ylitse hymähtäen sitten kevyesti. "No. Kaipa tämä on vähintä mitä voin tehdä" todettiin leppoisasti jokseenkin tyypillisen pienen virneen alkaessa jälleen nykiä kuononpieliä kissaihmisen kolauttaessa sitten oven auki ja astuen sisälle öljylamppujen valaisemaan, aavistuksen tunkkaiselta ja oluelta, mutta myös ruualta tuoksahtavaan tavernaan.
Hämärän salin pöytien ääressä istuskeli muutama asiakas, baaritiskin tuntumassa jopa aavistuksen äänekkäämpi muutamasta miehestä koostuva seurue, mutta suhteellisesti ottaen paikka taisi olla melko rauhallinen villeimpien juhlijoiden odotellessa mieluiten myöhempään iltaan... taikka nukkuessa pois edellisillan huonoa vointiaan. Kiiluvat vihreät silmät haravoivat ohimennen salin sekä tämän asukkaat olennon nykäistessä tervehdyksentapaiseksi nyökäten hiukan huppuaan tiskin takana häärivän esiliinaan pukeutuneen naisen vilkaistessa saapujien suuntaan ennen kuin suuntasi askelensa kohti seinän vieressä sijaitsevaa vapaata pöytää. "Älä anna ulkonäön hämätä. Tämä ei ehkä ole kaupungin hienoin paikka, mutta ruoka on oikein pätevää." Cathryn totesi istuessaan pöydän ääreen ja laski pienen puolilaiskan venytyksen keralla reppunsa sekä jousensa lattialle pöydän viereen viitaten sitten kehottavasti toiseen tuoliin. Taustalla pöytien lomassa liikehti tarjoilija tarjottimineen, tosin tämä näytti epäröivän vaikka oli huomannutkin uusimmat saapujat keskittyen mielummin hetkeksi keräilemään astioita läheisestä pöydästä. Kissa tosin ei tuntunut piittaavan vaan viittasi nuorta miestä lähemmäs eikä tällä lopulta ollut vaihtoehtoa kuin noudattaa asiakkaan kutsua vaikkakin silmäillen jokseenkin epäillen kummallista kaksikkoa. "Pari lautasellista muhennosta ja tuoretta leipää. Ja tuokin kunnon annos." Kehotettiin leppoisasti olennon vilkaistessa kuitenkin kiiluvin silmin tytön suuntaan siltä varalta että tämä olisi halunnut lisätä jotain ennen kuin tarjoilija poistuisi toimittamaan tilausta.
|
|
|
Post by silvia on Jan 11, 2013 21:26:13 GMT 3
(Voitaisiin muuten tässä tavernan kohdalla molemmat roolia joku henkilö näille juttelemaan tai jotain? x))
Kaksikon hetken seisottua tavernan tammisen oven edessä, he vihdoin astuivat sisään, Cathrynin vastaanottaessa kiitokset. Gisellen astuessa kissan jalanjäljissä sisään hämyiseen sisätilaan, tytön läpi kiiri kylmät väreet oluen tuoksun siivittämänä. Hän joutui siristelemään silmiään heikosti valaisevien valojen loisteessa, jotta näkisi eteensä haalean tunkkaisuuden savun leijuessa ilmassa. Pieni matkaaja, selvästi lyhyempi kuin edellä kulkeva nainen, askelsi nopeasti kuunnellen samalla tuttavansa jopa leppoista lausahdusta, jonka mukaan ulkönäkö voisi tässä tapauksessa pettää. "En, mutta täällä tuoksuu aika kummalliselta"sinisilmäinen tyttö kuiskasi lapsenomaisesti, ilmeisestikin tarkoittaen vahvaa, baaritiskin lähellä leijailevaa oluen pistävää tuoksua.
Giselle istahti Cathrynin jälkeen pöydän ääreen, jonka luokse he saapuivatkissan ensin tervehtien huomaamattomasti muita. Tosin, kukaan ei tuntunut kiinnittävän heihin sen enempää huomiota, josta tyttö oli väsyneenä hyvillään. Hento ruumisa kääntelehti hieman levottomasti tuolissaan, kun kiiluvasilmäinen kissa kutsui nuoren, jopa komean tarjoilijan heidän luokseen. Tyttö ei ollut tottunut käymään tälläisissä paikoissa, ja vaikka kuinka tämä kyseinen taverna vaikuttikin ystävälliseltä ja mukavanoloiselta, silti hän vertasi niitä niin sanotussa entisessä elämässään viettäneisiin illalliskutsuihin, joita oli vietetty heidän pienessä kartanossaan. Nuo juhlat olivat aina olleet hulppean ylitsepursuavat, sillä ne olivat ainoata, jossa perheen salattu rikkaus näkyivät. Ihmisiä virtasi edestakaisin, naisilla oli yllään hienointa silkkiä ja samettia, päässä juhlavat, suuret koristeet. Miehet olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja kaikilla oli hauskaa musiikin soidessa ja keskustelujen lomassa. Lapset olivat saanneet osallistua alkuillan juhlaan, mutta lähestyvä yö oli sitten vietetty visusti omassa huoneessa nukkuen, jos sitä kertaa vuosia sitten ei lasketa, kun Giselle ja hänen veljensä olivat kurkinneet salaa tanssisalin korkeasta ovesta ja loppujen lopuksi isä oli saanut heidät kiinni, rangaistuksen sitten seuratessa. Tyttö hymyili hieman itsekseen, sillä välin kun Cathryn näytti tilaavan heille lautelliset muhennosta, jonka kuulleessaan tytön silmiin ilmestyi mielikuva ihanan höyryävästä ruuasta, mutta päätti sitten ajatella jotakin muuta, että kestäisi sen tuloon asti. Kissan siirtäessä jopa terävät silmänsä tyttöön kysyvästi, hän lopetti haaveilunsa kuin seinään ja nyökkäsi pienesti hyväksymisen merkiksi, kääntäen sitten katseena silmäilemään ympäristöä.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 12, 2013 16:03:42 GMT 3
((Sopii, jos tulee ideoita niin heitä toki mukaan ihan miltä tuntuu. Oliko jo jotain mielessä, ehkä joku on tunnistanut Gisellen tai jotain sellaista? En nyt itse vielä laittanut mitään ihmeempää fiksujen ideoiden puutteessa, heh.))
Kissan kurkusta kumpusi esille kevyt naurahdus Gisellen ihmetellessä tavernassa leijailevaa hajua. "Niin näissä paikoissa yleensä. Älä huoli, se ei ole niin paha kun siihen tottuu" olento totesi suunnaten sitten kulkunsa pöytään ja istuen. Tämä seurasi vähäeleisesti kuluneeseen pöytään nojaillen tytön tehdessä samoin ennen kuin viittasi tarjoilijan luokseen tilatakseen lupaamansa aterian. Nyt hämärissä sisätiloissa joissa ainoa valo valui sisään rakennuksen julkisivun parista pienehköstä ikkunasta sekä sinne tänne asetelluista öljylampuista hukkuivat tummakasvoisen kissan piirteet entistä enemmän varjoihin kiiluvia silmiä lukuunottamatta joka oli omiaan saamaan nuorukaisen epäröimään mutta lopulta tämä kuitenkin noudatti kehotusta vaikka silmäsikin niin kissaihmistä kuin tämän seuraan lyöttäytynyttä tyttöä varovaisesti. Cathryn käänsi huomionsa takaisin Giselleen tarjoilijan poistuessa askareisiinsa ja hymähti itsekseen. Baaritiskin luona notkuva seurue remahti äänekkääseen nauruun saaden kissan vilkaisemaan hetkellisesti suuntaansa tämän kuitenkin jättäessä nämä pian omaan arvoonsa. "Oli miten oli, kyllä sisätiloja ja lämmintä ruokaa tulee kieltämättä ikävä tien päällä vaikka muuta ei niinkään" lausahdettiin ohimennen naisenkin jäädessä odottelemaan sapuskaa.
Ympäristöstä huolimatta Giselle tuntui rauhoittuneen melkoisesti Cathrynin onnistuessa jopa huomaamaan hetkellisesti pienen hymyn tämän kasvoilla eikä voinut olla olematta tästä hiukan hyvillään. Kaikeksi onneksi ruokaakaan ei loputa tarvinnut odotella kovin kauaa vaan pian keittiön suunnalta asteli samainen nuorukainen kantaen tarjotinta jolla lepäsi pari höyryävää lautasta. Vaikkei kyse mistään hienoimmasta mahdollisesta ateriasta ollutkaan oli tätä sentään reilusti, eikä ainakaan kissamainen nainen löytänyt valittamista tuoksusta joka leijaili ilman halki. Olento nyökkäsi hyväksyvästi kun lautaset asteltiin pöydälle parin juomamukin keralla kilauttaen sitten pöytään muutaman kolikon maksuksi jotka nuorukainen keräsi kiireesti, pikaisesti mutistujen ruokahaluntoivotusten keralla ennen kuin tämä hivuttautui jälleen muualle. "No niin. Ehkä tämä pitää nälkää tovin verran" pohdiskeltiin hyväntuulisesti tämän tarttuessa sitten omiin aterimiinsa. Ilmapiiri pysyi edelleen rauhallisena heidän saadessaan oleskella suhteellisen rauhassa omissa oloissaan... kuitenkin ilmassa leijui pieni aavistus joka kutitti niskaa kuin joku olisi katsellut heitä. Nainen ei keskeyttänyt puuhiaan mutta kohotti kuitenkin päätään vilkaistakseen ohimennen ympärilleen kuitenkaan saamatta silmiinsä vielä ketään. Suurempaa keskustelua ei tähän hätään ainakaan kissan suunnalta viritelty tämän antaessa nälkäisen tytön keskittyä rauhassa vatsansa täyttämiseen, vaikka tuskin olento kieltäytyisi vastaamasta jos tällä olisi jotain sanottavaa. Tosin, saattoihan se olla ettei nainenkaan ollut aivan varma miten kovia kokeneen lapsen kanssa tulisi toimia, tuskin olisi hyvä idea alkaa tivata tältä liikaa varmasti kipeästä kokemuksestaan tai menneisyyteen liittyvistä asioita... tai mahdollisesti näin pian tulevaisuudensuunnitelmiakaan. Jotenkin turvallisia puheenaiheita vain oli yhtäkkiä vaikea keksiä, vaikka tällainen harvoin vaivasi olemuksestaan huolimatta yleensä jokseenkin leppoisaa Cathrynia.
|
|
|
Post by silvia on Jan 13, 2013 18:54:56 GMT 3
(Juu ei mullakaan mitään ihmeellistä ole nyt just, ei Gisellenkään kannalta, mietin vaan että olis kiva lisätä jotain(: ja että voishan vaikka joku Cathrynin mahdollinen ystävä tulla moikkaamaan yms.muuta sellasta, ilman mitään suurempia vaikutuksia juoneen x) Niin no mutta laitellaan sitten jos tulee jotain mieleen, että mun puolesta ihan mitä vain saa liittää mukaan:))
Giselle katseli hetken viereisen baaritiskin aluetta, iloisen kovaäänistä miesjoukkoa ja hiljaista tarjoilijaa, joka jatkuvasti liukui tiskin puolelta toiselle tarjoillen asiakkaileen vain parasta. Ja juuri kun tyttö oli kääntämässä katsettaan kohti viereisiä, vankkoja puupöytiä, tiskin lähellä notkuva seurue räjähti kovaääniseen nauruun, joka sai Gisellen hieman säpsähtämään. Ymmärtäessään, mistä kyseinen metakka kuului, hän rauhottui ja kääntyi takaisin Cathrynin puoleen, vastaten tuon toteamukseen: "Niin, en edes enää muistanut, millaista sisällä olisi...arvaa, kuinka monta kertaa näin unta lämpimästä ruoasta ja mukavasta sisätilasta? Joka ikinen yö" Huolettoman lausahduksensa jälkeen tyttö katseli hetken tuon kiiltäviä silmiä, jotka erottuivat hyvin tavernan syvässä hämyssä, tumman turkin keskeltä. Tavallisesti, varmasti jokainen lapsi olisi voinut pelätä noita pisteliäitä silmiä, ja pitkiä, välillä sapaleiden pintaa naputtelevia kynsiä, mutta Giselle ei pelännyt. Enemmänkin tytöstä tuntui ikään kuin turvalliselta tuon auttavaisen kissanaisen lähellä. Tyttö tunsi sydämmessään kauan jo piileskelleen lämmön ja pienen onnelisuuden, kun hän ymmärsi, että olisi ainakin hetkellisesti turvassa.
Tuon ajatukset eivät ehtineet sen pidemälle, sillä epäluuloisen oloinen tarjoilija palasi takaisin, käsissään houkuttelevan näköiset, höyryävät annokset. Väsyneen tytön silmissä pilkahti nopea hämmenys, sitten ilo. Saadessaan eteensä suuren annoksen muhennosta, hän unohti kaikki muut ajatuksensa ja keskittyi täysin ruokaansa, josta tietenkin kohteliaasti kiitti Cathryniä nyökäten, ja mielessään ajatellen tuon lausetta, että pitäisi nälän tovin loitolla. Voi, tuollainen suurehko annos, pitäisi riutuneen tytön nälän poissa monta päivää. Lapsi tarttui tärisevin käsin haarukkaan, joka lojui kuluneella pöydällä ja työnsi ensimmäisen maistiaisen suuhunsa. Ja silloin tapahtui jotain tuon mielessä. Joka paikkaan tulvi lämmimmän ruoan tuoma onnelisuuden väristys, jota Giselle ei saanut pitkään aikaan kokea. Hän otti toisen haarukallisen hieman nopeammin, sitten taas seuraavan, tahdin vain kiivastuessa. Voisi sanoa, että hän suorastaan hotki ruokaansa, joka tietenkin viereisissä pöydissä saattoi näyttää kummalliselta. Olla nyt noin varakkaasti puettu tyttö; ja syömässä kuin ei olisi koskaan ennen ruokaa nähnytkään. Maistellessaan murean lihan ja rapeiden kasvisten tuomia makuja, tyttö muisti taas hänelle opetetut hyvät, jokaisen aatelis- ja porvarislapsen tavat ja hidasti hieman tahtiaan, kuitenkin pystymättä laskemaan aterintaan alas. Syömisen lomassa Giselle muisti kuitenkin sen, mitä hänen oli jo kauan pitänyt kysyä edessään istuvalta kissalta. "Entä sinä?" ruoan piristävän vaikutuksen muuttama lapsi kysyi Cathryniltä, jatkaen: "Mistä sinä tulet? Asutko täällä?" Giselle tarkoitti kysymyksellään oikeastaan: kuka sinä oikeastaan olet, mutta sen kysyminen olisi voinut jonkun korvissa kuulostaa jopa töykeältä, niinpä hän päätti kysyä ensin varoivaisemmin, sillä eihän tiennyt mitään tuon taustasta. Lapsi joi hieman juomapikaristaan, odottaen naisen vastausta, samalla vaistoten tuossa ehkä hieman, pientä hermostuneisuutta, aivan kuin kaikki ei olisi hyvin. Tai ehkä se oli vain tytön omaa kuvitelmaa, sillä kaikkihan oli aivan parhain päin, ainakin toistaiseksi.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 15, 2013 20:12:08 GMT 3
Kissaihmisen kasvoilla saattoi pikaisesti erottaa häivähdyksen myötätuntoa Gisellen todetessa kuinka oli uneksinut lämpimistä sisätiloista kadulla kulkiessaan, nyökäten tälle kevyesti. Gisellehän, selvästi kaikkeen tottumattomana, oli joutunut kärvistelemään ulkosalla jo pitkän tovin olosuhteiden pakosta... matkalaisethan tekivät näin usein tien päällä mutta tämä oli aivan eri asia. Cathryn raaputti jälleen kuononpieltään katseen käydessä jälleen kuin paremman puutteessa vilkaisemassa hämärää ympäröivää huonetta. "Voin kuvitella." Tämä myötäsi lyhyesti, tosin puuskahtaen mielessään äänettömästi itsekseen. Mitä hittoa tämä nyt oli olevinaan, ei hän yleensä ollut näin kömpelö keskustelija... toisaalta, harvoinpa hän puheli perheensä kuolemaa juuri todistaneiden, kadulle joutuneiden lasten kanssa. Kaikeksi onneksi tarjoilija saapui pian tilattu ateria mukanaan, ja ruoka näytti piristävän tyttöä heti melkoisesti. Nainen jätti tiehensä luikkivan kyräilevän tarjoilijan omaan arvoonsa jääden sen sijaan nuuhkimaan omaa annostaan arvioivasti, tosin vilkaisten sivusilmällä ahnaasti ruokaan kiinni käyvää Giselleä. Koskahan tyttöparka oli viimeksi saanut syödäkseen? No, nyt tämä ainakin sai vatsansa täyteen. Cathryn antoi tämän syödä rauhassa vaivihkaisen hymyn keralla tökkien ohimennen muutaman vihanneksen lautasensa reunalle ennen kuin poimi huomattavasti hillitymmin aterimellaan palasen lihaa jota jäi pureskelemaan. Kyse saattoi tosin olla jostain muustakin kuin pelkästä nirsoudesta, ottaen huomioon olennon purukaluston, tämä mitä luultavimmin tuskin oli tarkoitettu vihannesten märehtimiseen. Katti ei kuitenkaan valittanut vaan keskittyi hetkeksi syömään pitäen samalla silmällä niin ympäristöä kuin aavistuksen huvittuneena kiireesti ahmivaa tyttöä kunnes Giselle lopulta sai pahimman nälkänsä talttumaan tarpeeksi hidastaakseen hiukan tahtia. Ilmeisesti nälkä oli herättänyt myös uteliaisuuden, esitetyn kysymyksen saadessa naisen kohottamaan hiukan kulmiaan (vaikka tämä saattaisi olla aavistuksen vaikea erottaa niin mustan turkin kuin hämärän valaistuksen vuoksi) ja jäädessä hetkeksi pureskelemaan suupalaansa. No, kaipa kysymys oli lopulta oikeutettu.
"En. Tulen lännestä päin. Ja menen mahdollisimman kauas. Luulisin että siitä on jo muutama vuosi kun lähdin liikkeelle." Tämä vastasi mietittyään sen aikaa kun sai suunsa tyhjäksi. Vastaus ei ehkä ollut kovinkaan yksityiskohtainen, mutta sai kuitenkin pienen virneen jälleen pyrkimään olennon kuonolle tämän heilauttaen sitten teatraalisesti kättään. "Olen kiertänyt Kuuravuoret, ylittänyt Paasimaat, kolunnut muutaman ryteikköisen ikimetsän sekä rauniokaupunkeja, taistellut velhon tornissa, käynyt Kelmahin satamassa, törmännyt vesiputouksen takana asuvaan peikkoon sekä yhteen jos toiseenkin matkan varrella tänne. Saapa nähdä mitä kiinnostavaa seuraavaksi osuu tielle." Kissa naurahti hyväntuulisesti kohottaen juomakuppinsa hetkeksi huulilleen kuin mainitsemansa lista ei olisi ollut juttu eikä mikään.... vaikka kenties olemuksessa oli kuitenkin enemmän kuin häivähdys itsetyytyväisyyttä. Kieltämättä tässä oli pientä kalajutun makua, mutta toisaalta tämä myös tuntui lopulta olevan pohjimmiltaan tosissaan jutun sävystä huolimatta. Kenties tämä oli kulkurinelämässään nähnyt ja kokenut kaikenlaista... taikka arveli että näistä saisi ainakin viihdyttävän tarinan aikaiseksi. Ainakin vihreät silmät vilkaisivat hupun varjoista vaivihkaa Gisellen suuntaan nähdääkseen miten tämä reagoi. Jos ei muuta, ehkäpä tässä olisi ainakin hetkeksi jotakin muuta ajateltavaa ruuan ohessa tunnelmaa keventämään.
|
|
|
Post by silvia on Jan 18, 2013 20:16:04 GMT 3
Giselle ateroi ruokaansa onnellisena saadessaan taas jotain kunnollista syödäkseen. Ja vaikka tyttö vielä ei malttanut laskeakkaan haarukkaansa pienestä kädestään, syönnin tahti oli pahimman nälän väistyessä hieman hiipunut. Odottaessaan Cathrynin vastausta, tuo katseli taasen hieman ympärilleen, samalla miettien, kuinka kauan aikaa olisi kulunut. Ei kauan, mutta päivä alkaisi varmaan pikkuhiljaa lähestyä iltaansa. Giselle katsahti kissaan tuon alkaessa puhua menneestä elämästään. Ja oi kuinka tuo kaikki kuulosti niin vähän nähneen lapsen mielestä mielenkiintoiselta, suorastaan innostavalta. Sillä hetkellä kun nainen pääsi kertomuksessaan velhon torniin, kiristyi Gisellen innostus äärimmilleen. Hän lähes heitti haarukan lautaselleen ja nousi ylemmäs tuolissaan,tukien avokämmenin puiseen pöytään. Tyttö kuitenkin malttoi kuunnella mustaturkkisen kissaolennon hyväntuulisen lauseen loppuun, kunnes avasi suunsa innostuneena: "Paasimaat? Missä ne ovat? Ja kenen kanssa taistellut? " Giselle lopetti hetkeksi hengähtääkseen, kunnes jatkoi: "Minä luulin että asut täällä, en arvannut että olet seikkailija!" Neidin siniset silmät loistivat hurmiota, kun hän mietti niitä kaikkia seikkaluita, missä Cathryn oli ollut. Tässä kuka tahansa olisi alkanut jo huomata Gisellen todellista, puheliasta luonnetta, joka oli aikaisemmin peittynyt surun verhon alle.
Tavernan ilmapiiri oli leppoisa, joka sai pohjimmiltaan lapsen mielen rauhalliseksi, mutta silti joku pieni juttu kaiversi tuon mieltä Hän ei saanut sitä mieleensä, mutta ehkä häntä häiritsi se, että jotkut majatalon asiakkaat katselivat eriskummallista kaksikkoa hieman epäilevästi. Käyttäytyivätkö he oikein? Oliko vaatteissa jotain outoa? Se ainakin olisi todennäköisin syy, sillä olla nyt sapelein varustautunut kissa (jonka tosin taverna henkilökuntineen taisi tuntea) ja pitsimekkoon pukeutunut, selvästi paikkaan verrattuna varakkaammin sonnustautunut tyttö. Lapsen mielessä pyöri useita erilaisia luuloja, mutta kun mikään ei kuulostanut järkevältä, hän lopetti tuollaiset ajatukset ja keskittyi odottamaan Cathrynin reaktiota.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 20, 2013 15:22:34 GMT 3
Cathryn tuntui olevan heti enemmän elementissään kun päästiin puhumaan seikkailuista sekä hänen (mahdollisista) kokemuksistaan. Tämä sormeili juomamukiaan alleviivatun vaatimattomasti tosin kohentaen huomaamattomasti ryhtiään tyytyväisenä huomatessaan Gisellen innokkaan reaktion kertomukseen. Tämä sekä kysymykset selvästikin miellyttivät kissaihmistä vaikka tämä ei voinut olla naurahtamatta tytön äimistelylle. "Täällä? En toki. Tuskin edes täällä on näin omituisen näköisiä maanviljelijöitä. Tai missään muuallakaan." Olennon hymy leveni tämän hörpätessä jälleen juomaansa mietteliäästi ennen kuin vastasi innostuneisiin kysymyksiin. "Paasimaat ovat jonkin matkaa takaisin länteen täältä, ehkä viikon matkan verran ilman hevosta. Ikävä paikka, en suosittele ellei kaipaa vaikeuksia. Kiviä, erämaata, epämääräisiä raunioita ja nälkäisiä petoja kaikkialla. " Syystä toisesta kissa virnisti omille sanoilleen, kuin tämä ei lopulta olisi piitannut paljoakaan omasta varoituksestaan huolimatta ja kohautti kevyesti olkapäitään kunnes vakavoitui aavistuksen. "Siellä tornissako? Siellä lymysi jonkinlainen seonnut maagikko, mitä lie puuhannut siellä kun minä ja pari muuta.... päädyimme sinne. Jouduimme tappamaan tyypin ja sen hirvityksen joka vahti paikkaa. Ei kyllä ollut vaivan arvoista mutta ainakin siitä päästiin." Tällä kertaa nainen tuntui jopa miettivän hiukan sanojaan kuin ei välttämättä olisi muistellut tätä tapausta niin innokkaasti (tai kenties harkinnut tarkemmin miten olisi asian esittänyt) mutta pian tämä tuntemus hukkui jälleen esiin pyrkivän virneen tieltä.
"No, se on sentään mennyttä ja täällä sitä vielä ollaan. Eipä tien päällä aina helppoa ole mutta kyllä sitä kaikesta selvitään kun pysyy tarkkaavaisena." Viimeisteltiin jokseenkin rohkaisevan nyökkäyksen keralla, vihreiden silmien kuitenkin kääntyessä jälleen kerran vilkaisemaan jotakin Gisellen olan ylitse kuppinsa takaa. Baaritiskin äärellä jutustelleesta miesjoukosta näkyi erkanevan jäntevä, teräväsilmäinen miekkonen. Tämä vilkaisi vaivihkaa kohti kummallisen kaksikon pöytää, ja heilautti sitten kättään tovereilleen ennen kuin suuntasi juoksematta mutta selvästikin joutuisasti kohti ulko-ovea poistuen kadulle sanaakaan sanomatta. Keskustelu baaritiskillä jatkui edelleen, mutta ainakin yksi jäljelle jääneistä miehistä tuntui pitävän vähäeleisesti silmällä kauempana istuvaa tyttöä sekä kissaa. Cathryn heilautti häntäänsä, yleensä leppoisalta vaikuttavan olennon ilmeeseen ilmaannuttua äkkiä häivähdys laskelmointia. Tämä oli tovin vaiti, laskien sitten kuppinsa jälleen pöydälle. Hän ei varsinaisesti pitänyt siitä miltä heidän saamansa huomio vaikutti. "Hmh... kuten pääsin sanomasta... Älä hätiköi tai käänny ympäri, mutta vaikuttaa siltä että joku on saattanut tunnistaa sinut. Ja jos sinulla ei ole tuttavia tässä kylässä, se ei ehkä ole hyvä merkki." Naisen sävy pysyi jokseenkin tyynenä mutta tämä madalsi hiukan ääntään puhuessaan ja silmäsi Giselleä merkitsevästi varjojen keskeltä. Tilanne oli kieltämättä saanut äkkiä jokseenkin uhkaavan käänteen... jos Gisellen kotiin hyökännyt joukkio ei ollut löytänyt etsimäänsä, mitä tämä ikinä olikaan, nämä saattoivat vieläkin olla hakemassa tätä mikä tuskin oli hyvä merkki tytölle.
((Toivottavasti ei haittaa mihin suuntaan nyt tätä vähän vein, mietin että voisi olla jännää jos takaa-ajajat olisi vielä kuvioissa mutta voidaan toki muuttaakin jos haluat. Laitoin vähän viestiäkin aiheesta, kerro ihmeessä jos tulee ideoita. =) ))
|
|