|
Post by silvia on Jan 25, 2013 15:57:36 GMT 3
Giselle maltoi taas laskeutua istumaan, kuitenkin kuunelleen innostuneiduusen pilke suurissa silmissään. Tyttö malttoi tuskin enää koskeakkaan ruokaansa, kun kuunteli Cathrynin kertomusta, kuvailua paikoista missä tuo oli matkoillaan käynyt. "Niin no kyllä, et tosiaan sopisi kylän asukkaaksi..." kuului mietteliäs lause lapsen suusta: "siis hyvällä tavalla vaan. Kyläläiset ovat jotenkin kaikki niin----tavallisia." Giselle kuunteli tarkkaavaisena kuvailua Paasimaista. Ne herättivät heti tytön mielenkiinnon, ja saivat tuon pään täyteen kuvitelmia siitä, mitä kaikkea tuolla ikäväksi paikaksi mainitussa alueessa voisikaan tapahtua. Hän nosti haarukallisen muhennosta suuhunsa, keskittyen edelleen kiinnostuneena kissanaisen kertomukseen. Kylmät väreet kiirivät tytön selkäpiitä, tuon kuullessa lähes seonneesta maagikosta ja ties mistä hirvityksestä. "Olet rohkea! Kuinka sinä uskalsit?" tiedusteltiin hetken hämmenyksen jälkeen, suu ammollaan ihmetyksestä. Hetken Giselle katseli naisen olemusta, ja yhdisti sitten tuon kaiken seikkailun häneen, todeten, että se sopi kissalle kuin miekka taistelijalle.
Tyttö oli juuri aikeissa haukata suuren palasen uunituoreesta leivästään, joka lepäsi lautasen rinnalla, kunnes kiinnitti huomiota Cathrynin epäilevään katseeseen ja lausahdukseen. Pistäväsilmäisen kissan lausahdus pysäytti tytön syömisen, ja sai tuon katseen pysähtymään hämmestyksen yllättämänä. Hän katsahti hiljalleen epäröiden kissaolennon kasvoihin, jotka erottuivat himmeästi kevyen varjoisuuden rinnalta. Giselle etsi katseesta vitsikkyyttä, löytämättä sitä, löytäen vain tyynen olemuksen tummilta kasvoilta. Lapsi kohotti ihmetellen kulmiaan ja käännsi päänsä kiellosta huolimatta taaksepäin kohti baaritiskiä. Hän etsi katseellaan jotain, mistä Cathrynin oli huomattutanut ja löysi sen. Kulmassa istui roteva, tummatukkainen mies, jonka inhottavan harmaat silmät tujottivat johonkin kaksikon pöydän läheisyyteen. Giselle mietti ankarasti, kuka tuo kyseinen, suorastaan pelottavalta näyttävä mies olisi. Missä tyttö oli nähnyt hänet aiemmin? Ei tuo vakavakasvoinen herra ainakaan tytön tuttaviin kuulunut, puhumattakaan että yksiksään niistä asuisi kylällä. Ei, kukaan lapsen tuntema ei asunut lähelläkään kylää tai sen ympäristöä, hänen perheensä oli ainoa. Tuskin tyttö edes muisti läheisiään, joten sitä kastia mies ei voinut olla. Ymmällään oleva tyttö mietti läpi viime viikkoaan, jolloin hänen päähänsä kirkastui eräs ilta, ilta joka oli säikyttänyt Gisellen yhä kauemmaksi metsästä. Silloin hetkeksi jo rauhoittunut tyttö muisti sen, mitä hänen oli pitänyt jo aikaisemmin kertoa. Ja se asia olisi oleellista, jopa Cathrynille. Sitä varten Giselle niin kovasti tahtoi löytää uudesta tuttavuudestaan luottamuksen aihetta, sillä sitä varten tyttö pelkäsi.
Hän kääntyi nopesti takaisin, kohotti täristen asentoaan ja nielaisi leivän viimeisen palasen, ja laski sen pöydälle hitain elein. Hermostuneisuus näkyi tytön kasvoilta, kun hän siirsi katsettaan paikasta toiseen. Näytti ikäänkuin lapsi olisi yrittänyt huonoin tuloksin paeta todellisuutta. Giselle oli edelleen jäykistynyt paikallensa, mutta tuon suusta pääsi pieni lausahdus hetken jälkeen. ”Mitä tarkoitat?” kysyttiin muka tietämättä, katsoen suoraan Cathrynin kirkkaisiin silmiin.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 26, 2013 18:00:50 GMT 3
Kissa ei vastannut Gisellen pohdintoihin hänen sopimattomuudestaan kylän asukkaiden joukkoon, mutta ei lopulta tuntunut pistävän kommenttia pahakseen, olihan tämä kuitenkin totta. Sen sijaan nainen virnisti ja jatkoi tytön riemuksi kertomustaan, silmäillen muka vaivihkaa tyytyväisenä aiheuttamiaan ihmetteleviä reaktioita. Tämä naurahti toisen äimistelyille hurjasta rohkeudestaan koskien yhteenottoa kamalan velhoilijan kanssa (ehkä tosin aavistuksen vähemmän kevyesti) vaatimattomuutta tavoittelevan olkapäiden kohautuksen keralla ennen kuin vastasi syötyään suunsa tyhjäksi. "Niinno. Joskus on vain pakko, tai kukaan meistä ei olisi selvinnyt ulos elävänä" todettiin pienesti hymähtäen, kunnes kissan huomion äkkiä kiinnitti jokin muu tytön selän takana saaden olennon jännittymään huomaamattomasti. Virne hiipui tämän kuitenkaan liikkumatta paikaltaan seuratessaan miehen kiireistä poistumista ulkoilmaan ennen kuin tämä toi esille varoituksensa. Paha-enteinen kommentti sai odotettavasti Gisellen selvästi pois tolaltaan, mutta tällä oli sentään malttia totella ja olla alkamatta pälyillä taakseen varoitusta noudattaen. Cathryn ei kuitenkaan vastannut heti tämän pelokkaaseen kysymykseen vaan silmäili tovin vaiteliaasti miesjoukon puuhia baaritiskin suunnalla, pitäen kuitenkin huolta etteivät nämä hoksaisi hänen katselevan heitä. Ainakaan vielä kukaan näistä ei tuntunut olevan pyrkimässä lähemmäs vaikka yksi selvästikin piti silmällä heitä kahta kuin vahtien heidän liikkeitään... mahdollisesti tämä tekikin niin sillä aikaa kun toverinsa oli kiirehtinyt ilmoittamaan käänteestä muille kadonneen tyttösen äkkiä ilmaannuttua näkyviin? Olento hymähti mietteliäästi syöden vielä palasen lihaa ennen kuin laski katseensa tyttöön nyökäten hiukan äkkiä hyvinkin vakavana.
"...hmm. Saatan toki olla väärässäkin, mutta luulen että nyt ei ole oikea tilaisuus kokeilla onneaan sen suhteen... Syö ruokasi, ja seuraa sitten minua kuin et huomaisi mitään outoa. Minulla on huone yläkerrassa, pääsemme sinne pois silmistä." Nainen ohjeisti hiljaa, jääden sitten siemailemaan juomaansa odotellessaan hetken Gisellen ateriansa viimeistelyä... ellei tämä ollut jo menettänyt ruokahaluaan kokonaan. Tämä piti vaivihkaa silmällä niin miesjoukkoa kuin ulko-oveakin kunnes tytön ollessa valmis nyökkäsi ja nousi kiireettä jaloilleen. Katti venytteli hiukan, kolautti pöytään kolikon maksuksi ateriasta ja suuntasi sitten sulavin askelin lattian poikki kohti hämärän salin toisella puolella erottuvia yläkertaan johtavia portaita poimittuaan ensin tavaransa lattialta pöydän vierestä mukaansa. Ikävä kyllä reitti portaikkoon kulki baaritiskin ohitse, jonka edustalla epäilyttävää mielenkiintoa osoittava joukkio vietti aikaansa. Kissa heilautti ohimennen kättään hyvästiksi tiskin takana häärivälle naiselle saapastellessaan ohitse, silmäten vaihvihkaa Giselleä varmistaakseen että tyttö seurasi... eikä toivottavasti menettäisi hermojaan.
|
|
|
Post by silvia on Feb 8, 2013 18:47:40 GMT 3
Huomautus sen verran että Giselle pälyili tuossa kyllä taakseen(: Tuli vaan mieleen kun sulla luki että ei(x Ei muuta!
Giselle jatkoi hetken ruokansa närppimistä, esittäen täysin rauhallista. Kasvoilla lainehti tyyni ilme, mutta mieli oli täynnä kauhua. Tyttö muisteli sitä erästä iltaa, jonka oli matkallaan kokenut ja joka saattoi liittyä tapahtumiin. Cathrynin alkaessa puhua lähdöstä, hänen mielessä kävi pieni helpotuksen väre. Giselle katsahti uuteen tuttavaansa ja nyökkäsi pienesti, sinivihreät silmät epäileväisenä, kuin vaatien selitystä; mitä tapahtui?
Giselle katseli hetken kesken jäänyttä ateriaansa, kuin säälien, mutta nousi kuitenkin sitten päättäväisen näköisenä ylös. Tyttö työnsi tuolin kohteliaasti pöydän alle, samalla siistien mekkoaan mahdollisista muruista ynnä muista rippeistä. "Kiitos ruoasta, Catrhyn" kuului kuiskaten, pienen varautuneisuuden siivittämänä. Giselle tarkisti nopeasti, ettei mitään jäänyt, kuitenkin hymähtäen itselleen. Eihän hänellä edes ollut mitään ylimääräistä. Vain viitta, vaatteet ja pieni nahkapusukka naruvyöllä. Siellä tietenkin olisi jotain, jotain jota ei olisi hyvä tässä kaikkien keskellä alkaa esitellä. Giselle riensi mustaturkkisen naisen perään, napaten lähes koskemattoman leivänpalansa mukaan. "Kaikkeen pitää varautua" oli lause, joka viimeisten päivien aikana oli pinttinyt lapsen mieleen, joten sitä hän näytti myös kuuliaisesti noudattavan.
Nuori, matkaa jo kohtalaisen pitkään tehnyt tyttö seurasi nopein askelin kissaolentoa. Hän yritti pitää katseen suoraan edessään tai maassa, mutta ei voinut olla vilkaisematta, kun he vähitellen, melkein liian hitaasti, ohittivat pienehkön miesjoukon. Giselle katsahti pienesti heihin, silmät osuen suoraan erääseen heistä. Tuon kyseisen henkilön silmät olivat kapean viiruilevat, kasvot niin epäsopivasti muotoutuneet. Näytti kuin mies olisi kärsinyt ties mitä elämässään, ja haluaisi sitä lisää, kostonhimoisena. Tyttö tunsi inhon väreet selässään, ei pelosta vaan inhotuksesta. Hän harppasi lähemmäs Catrhyniä, samalla kääntäen katseensa pois, sillä hänestä alkoi pikkuhiljaa tuntua, että oli parempi jättää katsomatta. Giselle askelsi jäykkänä läpi tavernan, tuntien, että ainakin kolmet silmäparit tujottivat heitä, Cathryniä ja Giselleä. Kaikki ei ollut kohdallaan.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 10, 2013 15:57:34 GMT 3
Olihan se sääli keskeyttää kipeästi kaivattu ateria näin, mutta kaikeksi onneksi tyttö oli tainnut saada jo sammutettua pahimman nälkänsä. Cathryn odotteli tämän lopettelevan ruokansa nousten sitten kun Giselle tuntui olevan valmis alkaen tehdä lähtöä mahdollisimman viattomaan tapaan. Tytön vaisuihin kiitoksiin vastattiin vain pienellä hymyllä sekä nyökkäyksellä ennen kuin olento kehotti tätä seuraamaan käden liikkeellä ja kääntyi suuntaamaan lattian poikki kohti yläkertaa.
Oli miesjoukko hoksannut tulleensa huomatuksi tai ei, mitään ei kuitenkaan tapahtunut kaksikon kulkiessa rauhassa baaritiskin ohitse. Cathryn antoi katseensa lipua ohimennen näiden ylitse kävellessään mutta ei jäänyt tarkastelemaan ketään jatkaen vain viattomasti matkaansa Giselle mukanaan. Tyttö vaikutti ymmärrettävästi varsin hermostuneelta mutta piti sentään hermonsa vaikka kissaihmisen pieneksi huolestukseksi ei voinut olla pälyilemättä hiukan ympärilleen eikä tämän kulku lopulta ollut kovin luontevaa... Ehkä olisi ollut parasta olla sanomatta tälle mitään, mutta... eh, myöhäistäpä tämän jossittelu nyt enää oli. Cathryn hidasti hiukan askeleitaan päästäen tytön kulkemaan edelleen sormiensa käydessä mietteliäästi koskettamassa sapelinsa kahvaa viitan liepeen alla, portaiden lähestyessä kaikeksi onneksi hetki hetkeltä. Jostakin heidän takaansa kuului matalaa puhetta ja liikkeen ääniä mutta kissa ei kääntänyt päätään, eikä kukaan lopulta katkaissut heidän matkaansa vaikka nainen oli varma että heidän liikkeensä pistettiin kyllä tarkkaan merkille. "Ylempi kerros, neljäs ovi oikealla." Tämä mutisi hiljaa tytölle heidän saavuttaessaan portaat, jääden sitten odottelemaan että tämä menisi edeltä jääden itse pitämään perää näennäisen piittaamattomana, kuitenkin käsi hiljaa sapelilla leväten. Matka portaita ylös tuskin oli todellisuudessa kovinkaan pitkä, mutta tuntui painostavan ilmapiirin vuoksi kestävän pitkän tovin jos toisenkin. Kiipeäminen ensimmäiseen kerrokseen sujui vaikeuksitta vaiteliaissa merkeissä kissan herättelemättä minkäänlaista keskustelua, sen sijaan tämä tuntui höristelevän korviaan melkoisesti huppunsa alla. Heidän suunnatessaan toiseen kerrokseen alhaalta porraskäytävän mutkan takaa kuului jokseenkin pahaenteinen narahdus, mikä sai Cathrynin vilkaisemaan lyhyesti taakseen vaikkei nähnytkään mitään. Hän oli tainnut olla oikeassa, jotakuta tuntui kiinnostavan melkoisesti minne he olivat menossa... kaikeksi onneksi tämä joku pysytteli edes toistaiseksi tarkkailun kannalla. Kissa tuhahti itsekseen nyökäten sitten hoputtavasti Gisellelle jatkaen kuitenkin kiipeämistä samaan, jokseenkin kiireettömään tahtiin.
Kun kaivattu kerros viimein ilmaantui näkyviin alkoi määränpääkin lopulta olla jo lähellä. Kissa antoi edelleen Gisellen kulkea edeltä hämärää, hiukan askelten alla narahtelevaa lattiaa myöten mainitun oven kohdalle ennen kuin viimein astui eteenpäin kädessään avain, jolla avasi oven. Lukko naksahti, ja kissanainen kolautti jykevän, hiukan saranoistaan narahtavan uksen auki kehottaen tyttöä nyökkäyksellä astumaan sisään hämärään, pienehköön huoneeseen. Tarkasti kuunneltuna portaikosta erottui lisää vaivihkaisia askeleita, jotka kuitenkin loppuivat pian kuin seuraaja olisi huomannut kaksikon pysähtyneen ja jääneen odottamaan näkymättömiin. Jos tästä oli aiemmin vielä ollut jonkinlaisia epäilyksiä, nyt viimeistään taisi olla varsin selvää ettei joku ollut vain viattomasti kulkemassa omaan huoneeseensa heidän jäljessään.
|
|
|
Post by silvia on Feb 11, 2013 14:01:28 GMT 3
Giselle seurasi jännittyneenä Cathrynin ihmeellisen rauhallista kulkua tavernan ruokailutilan poikki. Tyttö ei olisi varmaankaan ollut niin hermostunut, jos olisi tiennyt, mitä tapahtui. Mutta nyt, kun kaikki oli niin epäselvää, tuon jännitys oli äärimmillään. Tosiaan, hän ei ollut varma, liittyivätkö baaritiskin joukkio menneisiin tapahtumiin, vai olivatko he joitain Catrhynin tuntemia henkilöitä. Vaihtoehtoja oli monia ja niiden epävarmuus sai Gisellen hyvin hermostuneeksi, vaikkei sitä täysin ulospäin näyttänytkään.
Tyttö asteli kissanaisen perässä, ja siirtyi huomaamattaan tuon edelle. Portaat lähestyivät vaivihkaisen hiljaa, ja joka askeleella tytön teki mieli kääntyä katsomaan taakseen. Giselle astui portaiden ensimmäiselle askeleelle, odottaen Catrhyniä, kunnes ymmärsi tuon jäävän hetkeksi ikäänkuin odottelemaan. Tyttö piti mielessään ylimmän kerroksen ja lähti kapuamaan tumman jykeviä portaita pitkin. Yleensä hän juoksi portaat, sillä silloin ne tuntuivat vain hauskalta leikiltä, mutta nyt tuon askeleet kaikuivat hitaaan empivinä, välillä katsoen taakseen kohti Cathryniä, joka selvästikkin oli varuillaan. Gisellestä tuntui että mitä korkeammalle he kiipesivät, sitä kireämmälle hiljainen jännitys kohosi. Ja vaikkakin tytöstä tuntui, että he olivat vihdoin päässeet eroon miesjoukon huomaamattomasta pälyilystä, silti pienoinen pelko kiiri lapsen rinnalla portaita pitkin. Ylimmän kerroksen lopulta häämöttäessä tyttö katsahti kysyvästi naiseen, jonka olemus vaikutti siltä että he olisivat oikeassa paikassa. Asia varmistui vielä, kun tummaturkkinen kissa avasi narisevan oven huoneeseen. Giselle astui kehotuksesta sisään ja jäi seisomaan paikalleen, kunnes Cathryn olisi sulkenut oven perässään.
Yhtäkkiä tyttö uskalsi taas hengittää, ja jännitys valui kehosta pois. Jännitys, joka oli vain vahvistunut kun he olivat hiljaisesti kiivenneet määränpäähänsä. Giselle pysyi edelleen paikoillaan, odottaen että Cathryn sanoisi jotakin. Hetken rauhoittumisen jälkeen lapsen suusta kuului värisevä, mutta silti varma lausahdus:"Anteeksi, Cathryn..." Tyttö puristi kätensä nyrkkiin, kun huomasi, että oli tainnut saada tuon nuoren naisen sekaantumaan erääseen asiaan . Vaikka hän ei itsekkään ollut tietoinen, mitä tapahtui ja keitä baaritiskin porukan henkilöt olivat.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 12, 2013 19:14:58 GMT 3
Ovi kolahti hiljaa kiinni kaksikon jäljessä, sulkien heidät pienehköön, hämärään huoneeseen. Tämä oli varsin niukasti kalustettu välttämättömillä kalusteilla mukaanlukien sänky, pieni pöytä sekä pari tuolia, mutta sentään siistihkö ja ainoa valonlähde oli tällä hetkellä huoneen toisella puolella kajastava ikkuna. Cathryn laski hiljaa reppunsa lattialle oven vierelle mutta ei astunutkaan peremmälle vaan jäi seisomaan paikalleen valppaana kuunnellen. Hetkeen ei tapahtunut mitään, sitten käytävästä kuului vaivihkaisia askeleita jotka hetken kuljeksittuaan poistuivat samaa reittiä kuin olivat tulleetkin. Kissaihminen odotti vielä hetken kunnes viimein puuskahti itsekseen ja varmistuttuaan että maleksija oli mennyt menojaan kääntyi jälleen Gisellen puoleen, räpäyttäen hiukan silmiään tämän anteeksipyynnölle.
"Ehm. Jos jonkun tässä pitäisi pahoitella, sen pitäisi olla minä. Olisi pitänyt tajuta ettei olisi kannattanut raahata sinua tänne kaikkien näkyville. En vain olettanut että... äh. No." Olento heilautti aavistuksen tuskastuneesti kättään vaihteen vuoksi jopa vakavana, astellen sitten huoneeseen ja nykäisten toisen tuoleista alleen. Hitto sentään... olisi pitänyt ajatella asioita hiukan pidemmälle ennen kuin tekee mitään... jälleen kerran. "...no. Ilmeisesti jollakulla on vielä asiaa sinulle, syystä tai toisesta. Ja päätellen tuosta hiipparista joka seurasi meitä niin tarkkaan, ne taitavat myös tietää missä olemme." Cathrynilla ei selvästikään ollut yleisestä kepeydestään huolimatta taipumusta sokerikuorrottaa ikäviä asioita, edes lasten edessä... tosin, tuskin tämä oli paljoakaan näiden seurassa aikaansa viettänyt muutenkaan. Sanat olivat vakavia mutta mietteliäästi lausuttuja kuin kissa olisi lopulta ajatellut lähinnä ääneen kunnes tämä vaimeni hetkeksi lähinnä jonkinlaiseksi jupinaksi. Olento puuskahti uudestaan, kurottautui sitten nykäisemään huppunsa päästään kääntäen katseensa viimein takaisin Giselleen. Varjoista ilmaantuvat petomaiset kasvonpiirteet tuskin yllättivät enää suuremmin erottuessaan viimein kuitenkin paremmin. Nyt näkyviin tosin ilmaantui myös jokseenkin pörröinen, takaa lähinnä melkoisen lyhyeksi harjaksi kynitty punaruskea hiuskuontalo, sekä tämän seasta pilkistävä pari repaleisia, korvarenkailla puhkottuja kissamaisia korvia. Katti pyyhkäisi hiukan vaivautuneena muutamaa pidempää kasvojaan kehystävää hius-suortuvaa kädellään ennen kuin puhui jälleen.
"Hitto. Saapa nähdä... mutta emmeköhän ole tovin verran turvassa täällä. Saitko vilkaistua sitä poppoota tiskin luona? Näyttikö kukaan heistä tutulta? Heitä ainakin tuntui kovasti kiinnostavan mitä me teimme, enkä minä muistaakseni ole vielä suuremmin suututtanut ketään täällä, joten... ikävä kyllä epäilen että kyseessä on joitain sinun... tuttujasi." Viimeisen sanan kohdalla tuntui aavistus epäröintiä, vihreiden silmien vilkaistessa levotonta tyttöä osaten kyllä arvata että kyseessä oli kaikkea muuta kuin mukava käänne kaiken jälkeen...
|
|
|
Post by silvia on Feb 12, 2013 21:14:27 GMT 3
Giselle odotti kärsivällisenä, että Cathryn ehti istua alas. Tyttö vääntelehti hermostuneena, huomatessaan että Cathryn kuunteli oven takaa kuuluvia ääniä. Lopulta, tuon kääntyessä poispäin raskaasta ovesta, Giselle hän huokaisi ja sulki hetkeksi silmänsä, avaten ne kuitenkin, kun kuuli kissaolennon sanat. Lausadus välitti selvän kuvan, että nainen oli vakavissaan, jota ei varmastikkaan usein tuon eleissä nähty. Ainakin Gisellen mielestä, vaikka hän ei tuota henkilöä ollut kauan vielä tuntenutkaan. Giselle istahti väsyneenä pienen, hämärän huoneen hieman narisevalle lattialle, sen jälkeen kun Catrhynkin oli päättänyt vetäistä tuolin alleen. Tyttö painoi poskena toista kättään vasten ja kuunteli naisen jopa harkittuja sanoja. "No ei, sinun vikasi se ei ole. Et voinut tietää..." lettipäinen lapsi sanoi hiljaa, katsoen kissan vihertäviä, hieman pistäviä silmiä kohti. Samalla hän huomasi tuon repaleiset, tummat korvat ja punertavan, lyhyen harjan. Hetken hän katseli niitä ja korvarenkaita kuin hämmästyksen vallassa; tyttö ei ollut koskaan nähnyt mitään tuon tapaista, olihan hän tottunut kauniisiin lettikampauksiin, joita koristivat pienet helmet ja käsinkirjaillut rusetit(joita tokin oli vain hienoimmissa juhlissa.)Ja juuri sen takia nuoren naisen ulkomuoto herätti Gisellessä kiinnostuksen pilkkeen. "....mutta en tienyt minäkään. Miksi he seurasivat meitä?" kuului vielä lähes epätoivoisena, sillä tosiaan, tyttö ei tienyt keitä nuo henkilöt olivat, ja miksi he olivat täällä. Olivatko he erehtyneet henkilöstä? Ehkä Catrhyn ja hän itse olivat vain vainoharhaisia?
Nuori tyttö unohti kissanaisen eksoottisen ulkonäön tarkkailun, kun muisti missä tilanteessa he olivatkaan. Lapsi huokaisi taas ja aloitti empien, vastaten Catrhynin viimeisempiin kysymyksiin: "Mmmh....niin. En tiedä...en ole nähnyt yhtäkään heistä, en todellakaan. Onneksi!" Viimeisen sanan kohdalla kuului pieni lapsenomainen naurahdus, viitaten erään miehen ulkonäköön. Pieni huumorinpilkahdus kuitenkin pysähtyi kuin seinään, kun tyttö palasi takaisin vakavaan olemukseensa, sillä tilanne ei ollut mitään leikkiä. "Mutta jos sinä et tosiaankaan ole kenenkään mustalla listalla...." Giselle jatkoi kysyvästi, "sitten minulla saattaisi olla eräs asia, joka pitäisi kertoa. Ja joka saattaa liittyä siihen porukkaan."
Tyttö katsahti ovelle, kuin varmistaakseen, ettei siellä olisi mitään tai ketään ei-toivottua. Sitten hän siirsi katseensa kissaan, kuin odottaen tuon reaktiota. Ja vaikka lapsen silmissä näkyikin välillä pieni huolettomuus, se oli vain ohikiitävä hetki, jonka takana seisoi suuri huoli tulevaisuudesta ja oven takana odottavista vaaroista. Sillä niitä varmasti tulisi olemaan.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 13, 2013 19:55:47 GMT 3
Siitä huolimatta että Giselle ei selvästikään syyttänyt häntä äskeisestä Cathryn tunsi kuitenkin olonsa jokseenkin tuskastuneeksi istuakseen alas kaikkea muuta kuin mukavaan tuoliin. Olihan tyttö kertonut hänelle asioista, olisihan hänen nyt täytynyt hoksata jokin näinkin simppeli asia että oli aina olemassa mahdollisuus että Giselleä olisi etsitty edelleen... mutta, eh, tehty kai mikä tehty. Turha kai sitä oli enää tuskailla, nyt ei auttanut muu kuin selvittää vain tilanne. Jotenkin. Kissaihminen vilkaisi lattialle istahtanutta tyttöä ja kohotti hiukan kulmaansa tämän ihmettelevälle katseelle riisuessaan huppunsa. No, kaipa tämä taisi nähdä jonkun hänen kaltaisensa nyt kunnolla ensimmäistä kertaa, mutta vaikka katti harvoin erityisemmin piti tuijottelusta pilkahti vihreissä silmissä kuitenkin hitunen huvittuneisuutta. Kuten hänen vaatteensakaan, oli loppukin olennossa hyvin kaukana hienostuneesta ja lähes kaikki kuvasti käytännöllisyyttä. Kauniiden, tarkkaan tehtyjen kampausten sijasta villi hiuskuontalokin vaikutti lähinnä siltä että tämä olisi leikattu veitsellä, ja vasen tarkkaavaisesti liikahteleva korva näkyi menettäneen joskus menneisyydessä palan kärjestään, kukaties samanlaisen kiiltävän korvarenkaan mukana jollainen vielä killui yksinäisenä alempana. Ei sillä, että tämä ilmeisesti olisi kissaa häirinnyt naisen lähinnä myhähtäessä mietteliäästi nyökäten Gisellen vastatessa. Häntä heilahti jälleen puolelta toiselle ja kissamaiset korvat liikahtelivat itsekseen olennon kurottautuessa ohimennen vilkaisemaan ikkunanreunasta ulos kadulle.
"Myönnettäköön etteivät ne olleet lähellekään rumimpia naamoja joihin olen törmännyt, mutta en kyllä pitänyt siltä miltä nuo tyypit vaikuttivat. Hmh... Vaikka et tuntenut heitä, he taisivat kyllä tuntea sinut vaikka pitivät etäisyytensä." Cathryn pohdiskeli vetäisten sitten määrätietoisella käden liikkeellä tunkkaista verhoa enemmän ikkunan eteen kuin olisi tahtonut vältellä mahdollisia katseita ulkopuolelta. Pieni huone kävi entistä hämärämmäksi, mutta pian syttyi vaalea kajastus kissan sytyttäessä pöydällä könöttävän öljylampun parilla näppärällä tulusten napautuksella. Tytön seuraavat sanat käänsivät kuitenkin nopeasti mustaturkin huomion itseensä tämän valpastuessa silmin nähden kun tyttö totesi mahdollisesti sittenkin tietävänsä kyseisestä porukasta jotakin. "Hmm? Niinkö?" Nainen käännähti paremmin tuolissaan silmäilemään lattialla istuvaa tyttöä raaputtaen leukaansa kiinnostuneena laskien ohimennen tulukset kädestään pöydälle valoa hohkavan lampun vierelle. "Kerrohan sitten. Jos nämä... hiipparit tosiaan liittyvät lähimenneisyyteesi, saattaa olla varsin mahdollista että he eivät löytäneet etsimäänsä viimeksi. Onko sinulla aavistustalaan mitä ne pirulaiset ovat hakemassa?" Kissaihminen jäi odottamaan, vilkaisten itsekin Gisellen keralla oven suuntaan hiukan laskelmoivaan sävyyn ennen kuin käänsi katseensa takaisin tähän. Aihe ei varmasti ollut mukava muistella, mutta ehkä Giselle tietäisi jotain joka valaisisi hiukan vainoajien tarkoitusperiä ja mahdollisesti muutakin oleellista. Kaikesta huolimatta vaikka olikin aiempaa vakavampi ja aavistuksen jännittynyt, kissa ei kuitenkaan tuntunut olevan niin huolissaan kuin olisi voinut olemuksen käytyä lähinnä valppaaksi. Toisaalta, kaikista hurjista jutuista päätellen tämä ei luultavasti ollut ensimmäinen kerta kun olento saattaisi löytää itsensä vaikeuksista. Vaikka tällä kertaa se ilmeisesti ei ollutkaan hän joiden kanssa takaa-ajajilla olisi kanansa kynittävänä mikä kieltämättä herätti hiukan epätavallista emmintää.
|
|
|
Post by silvia on Feb 14, 2013 18:48:38 GMT 3
Niin tuli taas tässä mieleen, että olisko ihan kiva, jos kehiteltäisiin itsellemme jonkilaiset pikku hahmot tuonne rikollisten puolelle? Olisi ehkä sitten helpompi suunnittella niiden juttujakin? (: Ehdotuksena vain!
Giselle huokaisi itsekseen ja avasi viittansa hopeisen soljen. Hän heilautti tumman puhuvan viitan olkansa yli ja nappasi sen syliinsä tottunein elein. Tyttö katsahti vielä kerran Cathryniä, kun öljylampusta kullattuna kajavasta valo loi varjoja tuon tummille kasvoille. ”Eh… mitä jos he kuitenkin erehtyivät? Luulivat minua, tai sinua joksikin toiseksi?” kuului toivovasti lapsen suusta, kun tuo vastasi naisen toteamukseen. Tyttö ehti juuri ja juuri katsahtaa ulos, ennen kuin Cathryn sulki raskaat verhot. Kuinkahan kauan aikaa on kulunut, hän mietti todeten, että aurinko oli jo laskumatkallaan, ulkoilman hämäryydestä päätellen. Giselle haukoitteli hyvin huomaamattomasti, kun ymmärsi olevansa väsynyt pitkästä päivästä. Olihan hän tehnyt matkaa jo pitkään, ja tuskin nukkunut koko aikani kunnolla. Tyttö kuitenkin siirsi nuo ajatukset syrjään, oli keskityttävä tärkeämpään.
Puisella lattialla istuva tyttö mietti mielessään, mikä voisi olla rumempaa kuin alakerran baaritiskin mies, mutta tuli siihen tulokseen, että oli parempi olla miettimättä asiaa sen enempää. ”Niin siis…muistathan, kun kerroin sinulle siitä, kun jouduin pakenemaan kotimme luota? Juoksin ensiksi viereiseen metsään, meidän metsäämme. Luulin olevani turvassa, mutta sitten kuulin huutoja; ne sotilaan oloiset miehet olivat perässäni. Pelkäsin hirveästi, kun olin nähnyt, mihin ne pystyvät ”Giselle sanoi rypistäen kulmiaan, kuin miettien tarkkojakin yksityiskohtia tapahtumasta. ”Oli niin pimeää, olihan ilta, etten tiennyt mihin mennä. Juoksin aika kauas, ja piilouduin erään vanhan puun taakse. Sen oksat olivat niin pitkät ja alaspäin roikkuvat, että ne eivät huomanneet minua. Meni varmaan monia, monia tunteja. En uskaltanut liikkua, en yhtään. Nukahdin, ja kun heräsin, ymmärsin metsämme olevan autio. Silloin lähdin poispäin. Kuljin maantien poikki, sitten erään järven ohitse, koko päivän, kunnes illansuussa, näin pientä valoa erään metsän reunalta.” hän jatkoi kertoen lähes kaiken, jonka muisti, ehkä tarpeetonta, mutta sitä tyttö ei tietenkään miettinyt. Giselle piti hetken tauon ja sanoi katsellen öljylampun kelmeää hehkua: ”Siellä oli ihmisiä, muutama. He istuivat nuotion vieressä ja ruokaakin heillä oli! Olin niin väsynyt ja kylmissäni että kiiruhdin heitä kohti. Mutta juuri kun olin astumassa heidän näköpiiriinsä, yksi heistä sanoi jotain, mikä kuulosti hyvin tutulta. Mies sanoin jotakin sellaista, että aivan lähellä, hänen ystävänsä olivat kavaltaneet jonkun perheen, muutama päivä sitten, mutta saamatta saalista. Toinen nuotiolla istuvista ihmisistä totesi että perheen viimeisestä jäsenestä oli luvattu löytöpalkkio, kuulema tuo lapsi tietäisi, missä rikollisten etsimä arvokas ”aarre” olisi.” Tyttö pudisti päätään, kun kylmät inhon väreet kulkivat tuon selkärankaa pitkin.
”Silloin, heidän vielä jotakin tapauksesta puhuessa, ymmärsin että se lapsi olin minä! Säikähdin tietysti ja onni, etten ehtinyt näyttäytyä heille. Peruutin nopeasti kauemmas aukiolta. Kuulin vielä, kun yksi makaava ihminen totesi nauraen, että jos hän saa kiinni sen penskan, hän vääntää siltä niskat nurin ja saa sitten sen minkä lie omaisuuden. Sen jälkeen kuului yksi toruva lausahdus, jonka jälkeen kaikki remahtivat nauruun. Enempää en tiedä.” tyttö jatkoi vielä, ääni jo hieman hiljentyen. Samalla hän ymmärsi, että puhui aika paljon, mutta ei jaksanut nyt siitä sen enempää välittää.
Näin öljylampun kohtalaisen hyvässä valossa, voisi kuka tahansa huomata tytön ulkonäön, vaikkei nyt mitenkään tarkasti. Nuorella neidillä oli vaaleiden poskipäidensä koristuksena ruskeita pisamia, ja lähes pyöreät, sinisen vihertävät silmät olivat aika suuret. Soikeiden kasvojen kehyksenä olivat enemmän tummanruskeaan päin olevat hiukset, jotka ulottuivat reippaasti solisluun alle. Giselleä oli useasti sanottu sieväksi, mutta mikään kaunotar hän ei tietenkään ollut. Tavallaan, hän voisi sopia enemmänkin maalaistalon lapseksi, kuin hienostuneen seurapiirielämän kasvatiksi. Mutta tyttöhän oli tavallaan molempia, joten ulkonäkö sointui tuon muuhun olemukseen lähes kohtalaisen hyvin.
Giselle nielaisi, kun ymmärsi asioiden mahdollisen laidan. Olivatko ne hakemassa häntä? Mitä jos Catrhyn olisi, samaa mieltä; että parempi luovuttaa hänet niille, kuin ottaa vaivakseen. Tyttö vääntelehti paikallaan, peloissaan omista ajatuksistaan, jotka vain kasvoivat kasvamistaan. "Muuten, Catrhyn, he sanoivat, että kuullemma sen perhjeenjäsenen auttajat saisivat myös ansionsa mukaan." tyttö sanoi vielä hätäisenä, katsoen tuon kissansilmiin. Tuokin olisi kuitenkin kerrottava, olisi ratkaisu sitten mikä tahansa.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 16, 2013 15:25:00 GMT 3
((Toki, ehkäpä joidenkin juonien punominen on sitten helpompaa, heh. Eiköhän tähän voi viskellä vihulaisia vipeltämään oikein mainiosti kun näitä alkaa pukata esille piakkoin. ))
Kissa loi aavistuksen empivän katseen toiveikkaaseen Giselleen tämän toivoessa että kenties alakerran hiipparit olivat vain yksinkertaisesti erehtyneet henkilöistä. Hän oli hetken vaiti ennen kuin huokasi. "....no, kenties sekin on mahdollista... vaikkakaan en laskisi sen varaan. Ne tyypit seurasivat meitä kyllä melkoisen suurella mielenkiinnolla, joten vaikka he luulisivatkin meitä joiksikin muiksi voisin vaikka lyödä vetoa että heillä ei ole puhtaita jauhoja pusseissaan. Jos heillä on jotakin ikävää mielessään, he tuskin vain pahoittelevat häiriötä ja menevät kiltisti muualle vaikka huomaisivatkin kesken kaiken rynnistäneensä väärän uhrin kimppuun." Todettiin jokseenkin tasaisesti, Cathrynin lopulta sanoistaan huolimatta oikeastaan edes pitämättä vaihtoehtoa todennäköisenä. Ikävä kyllä tuntui hyvin loogiselta että joukko oli kuin olikin lähistöltä karanneen ylhäisötytön perässä jonka perhe oli jo hoideltu pois tieltä, syystä tai toisesta. Mutta... no. Antoi toivon elää niin pitkään kuin mahdollista? Eipä kai sekään olisi ensimmäinen kerta että joukko paikallisia kovanaamoja olisi päättänyt ettei pitänyt kummallisesta kissan-naamaisesta oliosta joka oli saapunut heidän kyläänsä ja päättäisivät yrittää antaa tälle kyytiä aivan periaatteesta egoaan pönkitääkseen... mutta vaikka näin olisikin, ongelmia olisi silti edessä vaikka kissaihminen olisi tosin pitänyt parempana vaihtoehtona että väijyskelijät olisivatkin hänen perässään tytön sijaan.
Ohimennen Cathryn vilkaisi ikkunasta todetakseen hämärän olevan laskeutumassa... tuskin menisi enää kauaakaan että tulisi pimeää. Gisellekin vaikutti väsyneeltä, eikä varmaan ihmekään, kissan luodessa tähän hiukan myötätuntoisen katseen ennen kuin kiskaisi verhot kiinni. Keskustelu jatkui öljylampun valossa, ja vaikka tukeva puinen lukittu ovi erottikin heidät käytävästä sekä majatalon mahdollisesti epäilyttävistä muista asiakkaista kissaihminen ei tuntunut laskevan suojaustaan vaikka viileähköt hermot pitivätkin. Kiiluva katse silmäili aina ajoittain oven suuntaan mietteliäästi mutta huomio kääntyi pian melkoisesti kiinnostuneempana Giselleen tytön ilmaistessa että saattoi sittenkin tietää mistä oli kyse. Petomainen nainen höristi repaleisia korviaan ja jäi kuuntelemaan tarkkaavaisesti lapsesta hyökyvää sanatulvaa keskeyttämättä. Kynnet raaputtelivat mietteliäästi leukaa olennon hymähtäessä aina välillä tai nyökätessä osoittaakseen kuuntelevansa, vaikka kiinteä katse taisi ollakin varsin paljonpuhuva jo itsessään. Ikävä kyllä taisi alkaa vaikuttaa juuri siltä kuin hän oli epäillytkin; Giselle ei tainnutkaan olla eksyttänyt takaa-ajajiaan vaan nämä saattoivat hyvinkin olla huomattavasti sinnikkäämpää sorttia... ilmeisesti ihan muustakin syystä kuin vain pelkästä henkilökohtaisesta kaunasta. "Aarre?" Kissa toisti kohottaen hiukan kulmaansa liimaillessaan hetken saamiaan tiedonmurusia yhteen. "...no. Ikävä kyllä tilanne taitaa olla sitten selvä. Tuo porukka luultavasti kuuluu yksiin juuri niiden samojen kanssa jotka olivat perässänne alunperinkin... ja jos ne eivät saaneet haluamaansa ja luulevat että sinä olet ratkaisu sen löytymiseen niin ne tuskin antavatkaan periksi aivan heti. Tiedätkö tosiaan jotain siitä aarteesta mitä nuo hakevat?" Mietteliäs katse kävi jälleen ovella ja sitten jo varsin pimeäksi käyneellä ikkunalla kunnes palasi odottavana takaisin tyttöön. No, jos tämä kuitenkin oli varakkaasta perheestä jonka omaisuus ilmeisesti oli ollut enemmän tai vähemmän mysteeri muutenkin... ellei kyseessä ollut sittenkin vielä jotain muutakin kuin raha.
Musta, pörröinen häntä heilahteli hetken puolelta toiselle Cathrynin kuitenkin havahtuessa pian ajatuksistaan varsin hermostuneelta näyttävän Gisellen huomautukseen. "Näillä piruilla taitaa tosiaan olla jotain kaunaa teitä kohtaan... Älä minusta huolehdi, se taitaisi olla jo myöhäistä muutenkin. Meidät nähtiin jo yhdessä. Mutta eiköhän tästäkin selvitä." Pieni virneenpuolikas nykäisi jälleen pikaisesti kissan suupieliä, tämän noustessa sitten jaloilleen ja astellen noutamaan reppuaan oven pielestä. "...hm. Ei kai auta kuin tehdä pieniä muutoksia suunnitelmiin." Tämä totesi suunnatessaan takaisin pöydän äärelle tavarat mukanaan. "Olin suunnitellut lähteväni vasta aamupäivällä mutta taitaa olla parasta nopeuttaa aikataulua hieman. Jos nämä ovat niin hanakasti perässäsi miltä vaikuttaa, en usko että ne selkärangattomat haluavat ottaa riskiä että pääset livahtamaan uudestaan. Kunhan pimeä laskeutuu ja kadut sekä majatalo rauhoittuvat, niin taitaa olla paras aika toimia jos aikoo tehdä jotakin." Kissa vilkaisi Giselleä merkitsevästi, raottaen sitten jälleen hiukan verhoa kurkistaakseen kadulle. Liikennettä ei ollut näkyvissä enää paljoakaan valon haivuttua lähes olemattomiin, mutta varjoissa kadun varressa näkyi seisoskelevan epämääräinen hahmo. Kenties tämä oli vain viaton ohikulkija, odottelemassa jotakuta taikka juuri hoiperrellut ulos baarista ja suunnittelemassa matkaa kotiinsa... tai sitten tämä teki jotakin aivan muuta, kuten piti silmällä majatalon ovea. Kissa ei ainakaan näyttänyt suhtautuvan tähän kovinkaan suurella luottamuksella. Tämä mittaili hahmoa katseellaan kaivellessaan ohimennen reppunsa sisältöä kunnes löysi etsimänsä. Esiin vedettiin kieppi tukevaa köyttä jonka katti hetken tutkailtuaan asetti pöydälle rysäytettyään ensin laukkunsa lattialle huonekalun vierelle arvioivin elkein. Kaipa tällä oli jotakin mielessään.
|
|
|
Post by silvia on Feb 17, 2013 22:38:04 GMT 3
Niin sitä ajattelin juuri (:: Ja muuten, ensi viikolla valitettavasti en pääse koneelle! Nuori tyttö katsahti kissanaiseen ja nyökkäsi inttäen mielipidettään, joka tuntui turvallisemmalta: ”Mutta ehkä he kuitenkin erehtyivät, sillä eiväthän edes nähneet meitä kunnolla…” Tuon lauseen sanottuaan hän jäykistyi hermostuneena; entä jos tuo epäilyttävä joukko olikin seurannut häntä jo kaukaa? Giselle puristi viittaansa yhä tiukemmin syliinsä, kun kertoi kertomustaan. Saatuaan kerrottua sen, hän kauhistui itsekin, mitä lähipäivinä oli tapahtunut. Ja mitä ehkä tulisi tapahtumaan. Tyttö katseli Cathryniä miettien, että tämä olisi takuulla kissalle vain yksi pieni juttu muiden joukossa, sillähän näkihän jo kaukaa että tuo oli kokenut takuulla vaikka mitä. Giselle pyöritteli hermostuneena hieman kiharaa palmikkoaan, odotellessaan kissan reaktiota tarinaansa. Kuullessaan lopulta tuon lauseen tuo vastasi hätäisenä ääni piirun verran väristen: ”Niin, luulin että kukaan ei tullut perääni….ja kun en tiedä siitä aarteesta mitään! Tiesin kyllä että isällä on omaisuutta, mutta en muuta… en tiedä mitään mistään sellaisesta!” Lapsi katsahti naiseen, kun tuo totesi että hänestä ei kannattaisi kantaa huolta. Giselle pudisti päätään itselleen, miksi hänen piti vaarantaa muitakin? Hetken hermostunut tyttö ajatteli, että olisi vain parempi antaa niiden henkilöiden ottaa hänet kiinni, niin Catrhynkaan ei joutuisi vaikeuksiin. ”Silti, en tarkoittanut sotkea sinua mihinkään. En tiennyt, anteeksi!” hän sanoi väsyneenä, ääni hyvin hiljaisena, lähes itku kurkussa, puristaen tummaa viittaa sylissään. Kissan pieni virne palautti kuitenkin Gisellen takaisin rauhallisempaan tilaan, ja tuoltakin pääsi pieni vaivautunut hymyn pilkahdus. Tyttö katsahti ikkunan luokse, jonka verhon raoista vielä vähän aikaa sitten oli paistanut lähestyvän illan viimeinen valonsäde. Mutta nyt sekin oli hävinnyt; ilta oli siis saapunut, ja yö olisi tulossa. Kun Giselle kuuli tummaturkkisen naisen lausahduksen, että tuo joukkio tuskin päästäisi tyttöä enää käsistään, hänen silmänsä suurenivat pienoisesta kauhuntunteesta. Nuori, sinertävämekkoinen tyttö puri huultaan, miettien, että mitä jos ne saisivat hänet kiinni? Yhtäkkiä puisen oven takaa kuului jotain. Narahtavia askelia, ripeitä sellaisia. Giselle nielaisi ja katsoi kauhusta jäykkänä ovelle päin. Kaikkeksi onneksi kyseinen henkilö taisi vain siirtyä huoneeseensa, sillä askeleiden jälkeen kuului oven kolahdus. Tyttö huokaisi helpottuneena ja siirsi katseensa nuoreen, tuolilla istuvaan naiseen, samalla kuunnellen tuon puhetta. ”Mutta Catrhyn, jos olit suunnitellut niin, voit kyllä mennä…minä…minä pärjään kyllä itse.” kuului tuon suusta ensin hyvin empien, mutta loppua kohden itseään rohkaisten. Samalla hän huomasi, kuinka tuo selvästi rohkea kissa otti laukustaan jotain; tukevaa köyttä. Giselle kohotti hämmästellen kulmiaan ja katsahti tuon eleitä myötäillen ikkunalle: aikoiko Catrhyn, että he menisivät siitä? Tyttö mietti hetken, kunnes tuli siihen tulokseen, että oli parempi antaa tuon päättää. Giselle ryhdistäytyi ulkoisesti, vaikka suuri pelko kaiversikin tuota sisältäpäin.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 20, 2013 17:01:41 GMT 3
((Sopii, kirjoita takaisin kunhan ehdit. Pahoittelut vähän venähtäneestä vuorosta, ajattelin nyt sitten kiskaista hiipparit mukaan, tässä voi sitten hyvin alkaa määritellä näitä kenties tarkemminkin. Toivottavasti käänne ei ollut liian pikainen. =) ))
Cathryn silmäili vaiteliaana sinnikkäästi kaikkea erehdykseksi inttävää tyttöä ollen jo vähällä huomauttaa että vaikka, niin epätoden-näköistä kuin se olisikin, selvästi jotain suunnitteleva miesjoukko olisikin luullut heitä joiksikin muiksi nämä luultavasti pyrkisivät hoitamaan heidät hengiltä joka tapauksessa vaikka huomaisivatkin erehdyksensä viimetingassa. Suunsa avaamisen sijasta kissaihminen kuitenkin vaikeni hetken emmittyään, suoden vain lyhyen, epämääräisen nyökkäyksen, ennen kuin jäi kuuntelemaan Gisellen huolestuttavaa kertomusta. Puheistaan huolimatta tyttö taisi kuitenkin itsekin ikäväkseen tietää mikä totuus luultavasti olisi, vaikka pyrkikin kieltämään tämän. Joka tapauksessa kertomus loi melkoisesti valoa tapahtumiin, eikä kissamainen nainenkaan erityisemmin pitänyt kuvasta jonka tämä informaatio piirsi esille. Tämä rypisti hiukan kuonoaan tuntien häivähdyksen vastenmielisyyttä näitä rahan toivossa kaltoin kohdeltua lasta jahtaavia ties mitä rikollisia kohtaan, mutta hillitsi kuitenkin itsensä lukuunottamatta häntää joka jatkoi edelleen äkäisemmänpuoleista viuhtomistaan naisen takana olennon pokerinaamasta piittaamatta. "Hm... no, tiesit tai et, he ilmeisesti luulevat että tiedät missä se on ja se taitaa olla näille selkärangattomille aivan tarpeeksi syytä lähteä perääsi." Hän totesi heilauttaen hiukan tuskastuneesti kättään. Mokomat pirulaiset olivat murhanneet koko perheen näiden omaisuuden perässä ja jahtasivat nyt jo viimeistä eloonjäänyttä joka ei omien sanojensa mukaan myöskään edes tiennyt missä haluttu saalis olisi ollut... mitä vastenmielistä tuhlausta, monta henkeä oli tuhlattu aivan turhan vuoksi. Tosin, ei olisi lopulta ollut minkäänlainen lieventävä asianhaara vaikka rikolliset olisivatkin saaneet palkkionsa murhatyöstään, mutta näin kaikki tuntui entistä julmemmalta ja turhemmalta. Hm... saattoihan se tosin olla että Giselle saattaisi tietääkin enemmän kuin luuli taikka kertoi, mutta... jos tämä saataisiin kiinni niin tuskin tämän kohtalo olisi kuitenkaan paljoakaan parempi kuin muiden perheenjäsentensä näiden häikäilemättömien ryöväreiden kynsissä.
Mutta... vaikka he saattaisivatkin periaatteessa tietää hiukan enemmän nykytilanteesta taisi silti muutama varsin oleellinen seikka olla pimeän peitossa. Keitä nämä takaa-ajajat olivat? Kuinka monta heitä oli? Kuka veteli naruja tämän porukan takana vai toimiko joukkio omin päin? Ja ennen kaikkea... mitä nämä suunnittelivat tekevänsä seuraavaksi? Hmm. Cathryn vajosi jälleen hetkeksi ajatuksiinsa pieni ryppy tummilla kulmillaan, mietteliäs ilme kiiluvissa silmissään. Oli totta, että tämä toki ei ollut ensimmäinen kerta kun hän oli mahdollisesti hankaluuksissa tai hänen perässään juoksi hiippari jos toinenkin, eikä nainen ehkä normaalioloissa olisi välttämättä ollutkaan huolissaan sen enempää kuin nyt järjen mukaan oli pakko... Mutta tämä ei kyllä ollut kuten normaalisti. Hän kyllä luotti livahtavansa jotenkin pinteestä kuin pinteestä jos perässä olisi vain muutaman rikollisen joukkio (ja jos ei livahtaisi, niin no, sittenpä huolehtiminen olisi kuitenkin turhaa) mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun mukana olisi joku, joka oli käytännössä puolustuskyvytön. Pelokkaalta näyttävä, väsynyt Giselle tuskin osasi taistella tai omasi minkäänlaista kokemusta tiukoista tilanteista selviytymisestä... Kaikesta huolimatta Cathryn ei osannut visioida vain jättävänsä tätä oman onnensa nojaan, kun tiesi mitä tälle luultavasti tapahtuisi. Hän ei ollut lapsenvahti ja ajatus ylhäisönaperoiden kaitsemisesta sai vieläkin naisen niskakarvat nousemaan hiukan pystyyn (kirjaimellisestikin) ja komennus moiseen olisi varmasti saanut vastauksekseen yhtä jos toistakin epäkohteliasta, mutta.... tämä tilanne oli... erilainen. Hänellä ei lopulta ollut aavistustakaan mitä tytön suhteen pitäisi lopulta tehdä, mutta ainakin ensimmäinen askel oli selvä: tämä täytyi saada pois kylästä, ja pian. Oli tämä lopulta hänen ongelmansa tai ei... no, kaipa tästä oli nyt tullut hänenkin ongelmansa.
Kissa raaputti jälleen kuonoaan jokseenkin tuskastuneena mutta havahtui nykyhetkeen Gisellen syyllisyyttä tihkuvan anteeksipyynnön vuoksi. Cathryn kohotti kulmiaan ja käänsi katseensa jälleen tähän, hymähtäen sitten. "No et tietenkään. Ymmärsin kyllä. Ikävä kyllä asiat vain harvoin menevät niin kuin on suunnitellut." Tämä kuittasi pienen hymyn keralla keskittyen sitten hakemansa repun sekä ikkunasta avautuvan näkymän tutkiskeluun. Jonkinlainen suunnitelma alkoikin hahmottua hänen mielessään olennon vilkaistessa ensin alas kadulle ja sitten ylös kattojen suuntaan ennen kuin vetäytyi takaisin asettaen etsimänsä köyden pöydälle. Kissan ääneenpohdiskelut sekä käytävästä kuuluvat äänet onnistuivat kuitenkin hermostuttamaan syyllisyydessä kärvistelevää tyttöä entisestään, saaden tämän jo vakuuttamaan epävarmasti pärjäävänsä ominkin päin. Kuten Giselle luultavasti itsekään, ei mustaturkkikaan oikeastaan uskonut tätä hetkeäkään. Kuitenkin nainen empi hetken, ennen kuin naurahti kevyesti. "Sanoinhan, älä huolehdi siitä. Syy ei ole sinun, vaan noiden niljakkeiden. En usko että tämä on lopulta suurikaan ongelma tähän hätään. Meidän täytyy vain olla muualla silloin kun ne viimein keksivät ilmaantua, joten kunhan häivymme ennen kuin--- " Naisen jokseenkin varmemman toteamuksen keskeytti kuitenkin äkkiä pieni, suorastaan huolestuttavan viattomalta kuulostava ääni oven toiselta puolelta... kuin jokin olisi liikkunut lukossa. Oliko joku pyrkimässä sisälle? Kissa vaikeni välittömästi varsin yllättyneenä, suoristautui sitten kiireesti sihahtaen kirouksen hampaidensa lomasta. Mitä, nytkö jo? Nämäkö aikovat rynnätä suoraan huoneeseen noin vain? Odottamatonta röyhkeyttä.
"Ota köysi ja avaa se ikkuna! Häivymme nyt!" Cathryn sihahti hampaidensa lomasta kiirehtien muutamalla sulavalla askelella lattian poikki ovelle jonka takaa kuului epäilyttäviä ääniä... läsnä taisi olla useampikin henkilö vaikka oli vaikea sanoa kuinka monta. Kenties kaikki kolme jotka he olivat nähneet... Toivottavasti ainakin, jos kukaan ei olisi keksinyt jäädä väijyyn ikkunan alle asiat ainakin saattaisivat sujuakin. Ehkä. Nainen ehti hädin tuskin lattian poikki kun lukko naksahtikin auki, jättämättä hänelle aikaa estää tätä... ja sitten uksi jo tempaistiinkin auki, paljastaenkin jo uumoillut kutsumattomat vieraat... eikä tainnut olla epäilystäkään etteikö näillä olisi ollut mielessään jotakin ikävää. Kissa kirosi jälleen ja vei kätensä refleksinomaisesti sapeliensa kädensijoille toivoen että Giselle olisi ryhtynyt toimeen...
|
|
|
Post by silvia on Feb 23, 2013 22:22:15 GMT 3
(Juu(: Ei mitään, olikin hyvä saada vähän toimintaa tähän väliiin!( Giselle rypisti mietteliäänä kulmiaan ja siirsi katseena ovelle päin. Miksi hän oli ajautunut tähän tilanteeseen? Mikä se himottu aarre oli? Tyttö tiesi olevansa varakkaasta perheestä, mutta ei niin rikkaasta, että heillä olisi jotain suuresti haviteltavaa omaisuutta. Vai oliko? Isä oli tosin aina ollut sellainen...salamyhkäinen, joka ei halunnut varakkuuttaan ympäri maailmaa esitellä, ja juuri siksi he elivätkin aivan tavallisessa maalaistalossa, mahdollisimman vähän huomiota herättäen. Välillä Gisellestä tuntui että liiankin vähän, sillä isä yritti parhaansa mukaan vältellä kaikkia uusi tuttavuuksia ja nekin juhlat, joita heidän talossa oli vietetty, oli järjestetty vain heidän äitinsä tahdosta. Tytön perhe oli pitänyt siis hyvin matalaa profiilia. Kylälläkään Giselle ei ollut ennen vieraillut, sillä vanhemmat olivat sanoneet sitä ”hengellä leikkimiseksi”. Giselle rypisti kulmiaan yhä enemmän ja vakavana: mitä ulkomaailmassa oli niin pelättävää? Oliko isä sekaantunut johonkin? Mutta ei, tällä heidän perässään olevalla joukolla oli takuulla muitakin suunnitelmia, kuin vain korjata virheitä. Sillä jos nuotiolla istuvien ihmisten sanomat pitivät paikkansa, joukon oli saatava se aarre, oli se sitten mikä tahansa. Tyttö lopetti sekavan ajattelunsa kuullessaan Cathrynin puhetta, silti yhä miettien erilaisia vaihtoehtoja siitä, minkä takia hänen perhettään vainottiin. ”Mutta…mitä he aikovat tehdä?” hyvin väsynyt tyttö totesi ajatuksiaan ääneen, katsoen naista silmiin, jotka kiiluivat hämärän valon keskeltä. Hän katsahti kohti ikkunaa, jonka tumman raskaat verhot olivat raollaan, ihan kuin valmiina lähtöön. Lasin takaa erottui synkkänä piirtyvä taivas, johon aurinko kuitenkin heitti viimeisiä säteitään, ikään kuin hyvän illan toivotukseksi. Hetken Gisellestä tuntui turvalliselta, sillä olivathan he sisällä, suojassa oven toisella puolen, alakerran hämyssä istuvilta henkilöiltä, jotka tuntuivat seuraavaan kaksikon jokaista askelta herkeämättä. Giselle katseli hetken kissan toimia ja totesi helpottuneena, että tuo olisi varmasti rohkea ja muutenkin loistava selviytyjä….ehkä heillä ei siis olisi mitään hätää? ”Niin…kiitos kun autat minua Catrhyn. Minua vain pelottaa…entä jos epäonnistumme ja he saavat meidät kiinni?” hän lausahti kiitosten kohdalla hymyillen, loppua kohden suuret silmät vakavoituen. Tyttö oli aikaisessa näyttää kissalle viittansa suojista jotakin, mutta lopetti toimensa, kun kuuli jotain rapisevaa, pientä ääntä. Ensin hän katsahti tummaan kissanaiseen kysyvänä, sitten ovelle kauhuissaan, kun tuo siirtyi sinne lopettaen lauseensa kesken. Lapsi nousi salama ylös, puristaen pitkää viittaansa käsissään. Hän ehti juuri kuulla Catrhynin äkäisen sihahduken, kunnes ovi lensi auki kolahtaen seinään. Ilmeisesti joukon tarkoituksena ei ollut huomaamaton sisääntulo vaan suora ryntääminen. Tyttö jähmettyi hetkeksi kauhusta, katsoen joukko nopeasti silmäillen. Heitä oli kolme; keskimmäinen pitkä, suorastaan herrasmiehen näköinen ihminen, jonka musta takki oli siististi laitettu ja aseteltu. Toinen reunimmainen oli taas hieman lyhyempi, ja kolmas oli samantapainen kuin keskellä seisova, vakavakasvoinen mies, jonka olisi voinnut kuvitella yläluokkaiseksi, jopa perheelliseksi mieheksi. Aikaisemmin nähtyä, suorastaan pelottavan näköistä henkilöä ei näkynyt, mikä loi pienen helpotuksen tunteen. Giselle totteli kissanaisen käskyä (kuitenkin hyvin peloissaan)ja heitti viittansa päälleen nopein liikkein. Seuraavaksi hän suunnisti ikkunalle, napaten köyden pöydältä. Hän katsahti alla olevaan katuun, kauhistuen; ikkunan alapuolella seisoi joku, joka vilkaisi vähän väliä heidän ikkunansa suuntaan. ”Catrhyn…” tyttö kuiskasi melkein itselleen, mutta jatkoi kuitenkin tehtäväänsä. Hän alkoi avata suurta köysivyyhtiä mahdollisimman nopeasti, kuitenkin pelon vuoksi epäröiden. ”Iltaa, emmehän häiritse?” kuului oven luota. Giselle pysäytti hetkeksi toimintansa, vilkaisten taaksensa, jossa Catrhyn seisoi tuota joukkiota vastassa. Puhuja oli keskimmäinen mies, jonka tyyneille kasvoille oli ilmestynyt pieni virne. Lettipäinen lapsi käänsi katseensa pois, kiinnittäen samalla köyttä vankalle ikkunalaudalle. Ja vaikka tuo olikin kauhusta kankea, liikkeet olivat nopeita ja näppäriä, joiden avulla köysi oli pieni paikoillaan. Giselle katsahti vielä alas, ja nappasi sitten köyden käteensä. Hän käännähti ympäri katsomaan uusia seuralaisia.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 24, 2013 17:33:46 GMT 3
Cathryn vilkaisi huolestuneita, väsyneitä kysymyksiä pohdiskelevaa tyttöä myötätuntoisesti nojaten sitten huokaisten leukansa kämmeneensä. "Rahanhimolla on usein hyvin ikävä vaikutus joihinkin. Jos ei ole mitään menetettävää saattaa helposti sortua epätoivoisiin tekoihin... tai aivan vain puhdas halu saada lisää toimii myös. " Katti pohti, kohauttaen olkapäitään kevyesti. Tämä ei selvästikään tuntenut vieläkään yhtään suurempaa myötämielisyyttä moisia murhaajia kohtaan, mutta oli silti ilmeisesti jonkin verran ymmärtävämpi näiden tarkoitusperiä kohtaan... vaikka viimeisen lauseen kohdalla äänessä häivähti aavistus jokseenkin puhdasta inhoa ennen kuin olento huokasi uudestaan ja viileä olemus palasi kasvoille. No, kaipa se lopulta ei tällä hetkellä merkinnytkään niin paljoa mitä hiipparit halusivat, koska naisella ei lopulta ollut haluja jäädä ottamaan tästä tähän hätään tarkemmin selvää, koska näiden käyttämät keinot olivat kuitenkin selvästi varsin vihamielisiä. Synkkäilmeinen kissaihminen avasikin jo suunsa tuodakseen esille pohdintansa, mutta empikin viimehetkellä kuin olisi jälleen havahtunut siihen kenen kanssa oikein puhui. Katse kävi jälleen pelokkaassa ja väsyneessä lapsessa kunnes peto viimein kirskautti hampaitaan vaivautuneesti. Gisellen ajatukset kulkivat ilmeisesti likimain samaan suuntaan tuoden ilmoille uuden kysymyksen, tosin jonkin verran toiveikkaampaan sävyyn. Niin, hyvä kysymys... Ikävä kyllä Cathrynilla oli varsin hyvä aavistus mitä heille luultavasti tapahtuisi jos he jäisivät selvästi häikäilemättömien takaa-ajajien kynsiin ja tämä teoria oli näiltä osin kaikkea muuta kuin houkutteleva parhaimmillaankin. Minkälaista inhimillisyyttä muka saattoi olettaa joukolta, joka murhasi puolustuskyvyttömän perheen silmiään räpäyttämättä? Kuitenkin tämä vastasi tytön kiitoksiin pienellä hymyllä sekä nyökkäyksellä, haroen ohimennen lyhyehköksi kynittyä harjaansa sormillaan. "No, kaipa jonkun täytyy. Eipä kestä. Turha tuollaisia on nyt ajatella, saatpa nähdä. Pärjäämme luultavasti ihan hyvin kunhan olemme vain nopeampia kuin muutama rosvo." Cathryn totesi, tosin pienen muutaman sekunnin emminnän jälkeen kuin tämä olisi miettinyt uudestaan mitä oli oikeastaan aikonut sanoa, ehtimättä lopulta hoksaamaan että Gisellellä taisi olla jotakin mielessään tytön hypistellessä viittaansa kuin tällä olisi ollut jotakin näytettävää. Yhtäkkiä kaiken keskeyttikin epäilyttävä, pahaenteinen ääni oven suunnalta joka sai kummankin, niin tytön kuin kissankin kavahtamaan yllättyneenä jaloilleen. Vaikutti ikävästi siltä, että jollakulla ei kaikesta huolimatta tainnut olla aikomustakaan odottaa edes yön laskeutumista kunnolla....
Kaikki olikin kärjistynyt huomattavasti nopeammin kuin edes kissaihminen oli ilmeisesti olettanut, mutta ensihämmingin jälkeen nainen ei jäänyt empimään. Tämä kiirehti liikkeelle lattian poikki lähes refleksinomaisesti, mutta ei ollut enää tarpeeksi nopea estääkseen enää sisäänpyrkijöitä. Ovi rämähti auki heidän edessään paljastaen hämärässä käytävässä odottavat kolme miestä kun nämä ilmaantuivat öljylampun luomaan vaatimattomaan valoon. Cathryn seisahtui kädet jo sapeleiden kahvoille eksyneinä, jääden varuillaan mittailemaan muukalaisia katseellaan ennen kuin otti suorastaan määrätietoisen askelen näiden eteen kuitenkin pitäen etäisyytensä niin hyvin kuin suht pienehkössä huoneessa saattoi. Näky kieltämättä onnistui yllättämään hänet kahden miehistä ollessa suorastaan herrasmiesmäisen huoliteltuja odotettujen maantierosvojen sijasta, mutta kieltämättä näiden itsevarmuus loi tiettyä vaikutelmaa että kyseessä tuskin oli vain pari vaaratonta yläluokan hienohelmaa. Nämä tiesivät selvästikin mitä olivat tekemässä. Kirottua... hän ei ollut huono miekkoineen ja kenties kolmekin vastustajaa olisi saattanut olosuhteista riippuen mennä varsinkin kun pari näistä ei vaikuttanut edes sotureilta, mutta hän tarvitsi tilaa liikkua mitä huoneessa ei oikein ollut.... varsinkin jos hiipparit täytyi vielä pitää erossa Gisellestä. Nainen kirosi mielessään toivoen että tyttö kiirehtisi köyden kanssa, mutta piti päällepäin olemuksensa mahdollisimman tyynenä puolelta toiselle piiskaavaa häntää lukuun ottamatta. Kuitenkin, mieskolmikkokin tuntui seisahtuneen arvioivasti aloilleen, kuin näillä ei olisi ollut enää mitään kiirettä kun ovi oli saatu auki ja kohde näkyviin. Sen sijaan keskimmäinen mies vaikutti suorastaan tyytyväiseltä tilanteeseen, avausrepliikkiään siivittävän virneentapaisen perusteella. "Oikeastaan, kyllä. En varsinaisesti pidä siitä että muukalaiset rynnistelevät huoneeseeni omin lupineen. Eikö herrasväkeä ole opetettu koputtamaan?" Kissa ei vetänyt napautuksestaan huolimatta vielä aseitaan mutta suoristi hiukan vaivihkaisen uhkaavasti ryhtiään kaventaen päällepäin lähinnä tyytymättömästi silmiään. Tämä teki kuitenkin parhaansa kuulostaakseen mahdollisimman tyyneltä, mittaillen miehiä pikaisesti suorastaan arvioivasti alleviivaavasti miekkansa kahvaa naputellen kunnes hymähti liioitellunkin huvittuneesti. "Hm? Kolmeko teitä vain on? Oletteko varmoja että se on tarpeeksi näin hurjaa pikkutyttöä vastaan? Tai minua?" Kuonolle levisi jälleen tutummanpuoleinen terävät hampaat paljastava virne tarkoituksellisen itsevarman kommentin päätteeksi, kissan tiukentaessa vaivihkaa otetta miekoistaan. Hän ei irrottanut katsettaan saapujista mutta onnistui huomaamaan silmäkulmastaan että Giselle oli jo sitonut köyden, mutta viivytteli vielä jostakin syystä ikkunan äärellä... pahus sentään. Reitti ei tainnutkaan olla niin selvä kuin hän oli toivonut. Hän ei voinut lähteä tarkastamaan tilannetta kääntämättä selkäänsä ovella seisoville miehille, mutta jotain oli keksittävä. "No, kerran nyt olette siinä, niin kertokaa toki asianne ennen kuin kyllästyn naamoihinne. Tuskin te huviksenne ryntäsitte häiritsemään rauhaani. Ehkä asian voi selvittää jotenkin ennen kuin kukaan tekee mitään mitä joutuu katumaan." Kissaihminen tokaisi, suunnaten sanansa lähinnä keskimmäiselle miehelle joka oli alunperin puhunutkin. He tarvitsivat aikaa keksiäkseen seuraavan siirtonsa... Jos kadulle ei ollut syystä tai toisesta meneminen ja tämä kolmikko osoittautuisi ongelmalliseksi, onnistuisikohan tyttö jotenkin kapuamaan katolle? Kaikeksi onneksi he olivat ylimmässä kerroksessa...
Toden totta, ulkona ikkunan alla seisoskeleva henkilö, vaikka ei nyt aseita suorastaan heristellytkään, tuntui jo vilkaisullakin olevan hyvin taktisesti paikalla pelkän viattoman oleskelun sijasta. Kadunvarressa jämäkkään puusauvaan nojaileva ja nahkapanssariin sonnustautunut teräväpiirteinen nainen silmäili ajoittain ylös kohti ikkunaa, suoristautuen kuitenkin hiukan huomatessaan Gisellen ilmaantuneen näkyviin. Tämä heilautti kättään suorastaan tuttavallisesti kuin kehottaen tyttöä kapuamaan kaikin mokomin alas kadulle, astellen sitten kiireettömästi lähemmäs sauva olallaan kai laitettuaan merkille tytön pitelemän köyden. Vaaleahkot hiuksensa ponihännälle niskaansa kiinnittänyt nainen ei näyttänyt epäsiistiltä tai häijyltä kuten stereotyyppisen ryövärin olisi voinut olettaa, vaan tämä olisi muuten saattanut olla suorastaan arkisen näköinen ilman varusteitaan, pisteliästä odottavaa katsetta taikka elkeitä, jotka kielivät ettei tämä luultavasti ollut tekemässä tällaista ensimmäistä kertaa. Sauvan lisäksi tämän vyöllä näkyi riippuvan lyhyt miekka, jota tämä tosin ei ollut vetänyt esille.
|
|
|
Post by silvia on Feb 25, 2013 21:57:16 GMT 3
(Anteeksi taas pyytelen; lyhyt tuli! Ens kerralla pidempää taas;))
Pienet korvat kuuntelivat nuoren kissan sanomisia rahanhimosta ja sen vaikutuksista. Tosiaan, se näyttävästi ajaisi kenet tahansa minkälaisiin tekoihin tahansa. Niin kuin siihen tekoon, joka tapahtui monta yötä sitten. Teko, joka takuulla jäisi Gisellen muistoihin, elämään tuon rinnalla ikuisensa painaijaisena. Tyttö nyökkäsi hitaasti, kommentoimatta silti mitään. Hän kohensi asentoaan ja hymyili salaa siitä, että hänellä oli joku, joka oikeasti välittäisi. Ainakin siltä lapsesta tuntui juuri tällä hetkellä. Kaksikon keskustelun keskeytti kuitenkin odottamaton yllätys joka muutti tapahtumien kulkua. Muutaman nopean liikkeen ja oven avauksen jälkeen tilanne oli selvillä; tunkeilijat olivat onnistuneet tavoitteissaan rynnätä sisään. Giselle seisoi vieläkin ikkunan edessä, pidellen köyttä käsissään selkänsä takana, sydän tykyttäen tilanteesta. Yhtäkkiä, ihan noin vain ovi oli avattu ja joukko tunkeutunut sisään. Tyttö mietti hädissään, että jos he olisivat vain lähteneet edes muutaman minuutin aikaisemmin, kaikki olisi monin kerroin paremmin. Mutta turha sitä oli enää puida. Nyt he olivat täällä ja oli päästävä pakoon, nopeasti. Giselle katsahti kissanaisen perässä alas tummalle kadulle, jonka varrella, aivan ikkunan alapuolella seisoi vaaleaverinen nainen. Nuori tyttö hätkähti hieman, kun tuo muukalainen huiskautti rennosti hänelle kättään. Pyysikö hän heitä alas? Lapsi katsahti alas, kuin hetken miettien; voisiko häneen luottaa? Äh…mikä typerä ajatus, nainenhan oli tietysti miesten kanssa samaa joukkoa, eri tehtävässä vain. Giselle pudisti ristiriitaiset, hätääntyneet ajatukset tiehensä ja vilahti nopeasti takaisin sisäilmaan, pois pitkän vilkuttelijan näkyvistä. Tyttö kääntyi takaisin seuraamaan tilannetta, mahdollisimman hiljaa ja huomiota herättämättömästi. Cathryn tapailikin jo miesten kanssa keskustelua, ja tokaisi ilmoille kysyvän ilmoituksen röyhkeästi rynnistämisestä. ”Ai, no pahoitellemme sitä suuresti, neiti…hmm..Mikäs teidän nimenne onkaan?” keskellä asetelmaa seisova mies tokaisi pienen virneen jo laskiessa, mutta silti huomattavan ivallisesti. Mies koputti liiankin tarkkaan puiseen, raskaaseen oveen ja heitti ilmoille: ”Kelpaako?” Tämän jälkeen mies astui lähemmäs, kuten kissakin, kuitenkin hieman enemmän toiselle sivulle, jotta olisi tilaisuuden tullen päässyt helposti etenemään. Miehen liikahtaessa reunimmainen mies paljastui kokonaan, tuoden esiin epäsiistimän ylhäisöolemuksensa ja vahvan näköiset raajansa. Tuon vyöllä roikkui miekka, kuten tovereillaankin, mutta tuo näytti yllättävästi erilaiselta kuin toinen hyvin puettu mieshenkilö. Viimeinen tunkeilija jäi hämärän öljylampun varjoihin, joten häntä lapsi ei vielä onnistunut näkemään. Giselle nielaisi peloissaan, kun kuuli Cathrynin lausahduksen hurjasta pikkutytöstä ja samantapaisesta kissaolennosta, sillä sen aikana mies kiinnitti huomionsa tyttöön, katsoen tuohon vankasti, kuin näyttelyesinettä arvioiden. ”Meillä olikin hieman asiaa teille kahdelle…jos sallitte, voisimme mennä tuonne alakerran puolelle keskustelemaan?” mies jatkoi siirtäen ruskeat silmät sapeleita sivelevään kissanaiseen, mutta huomioimatta lausahdusta ”vain kolmesta”. Henkilön tarjous kieli ystävällisyyttä; sen teennäisyyttä Giselle pelkäsi, sillä mitä jos Cathryn suostuisi? Ei, kukaan ei olisi niin ajatelematon, varsinkaan hän. Tummaviittainen lapsi kavahti miehen katsetta kauemmas ja siirsi itse katseensa ulkotaivaalle. He olivat loukussa; saalistajat vartioivat molemmin puolin. Ruskealettinen Giselle vilkaisi sattumalta ikkunasta ylöspäin. Hieman vasemmalla majahuoneen ikkunasta sijaitsi tikapuut katolle, ehkä hieman liian korkealla, mutta siellä kuitenkin, tiiliseinässä kiinni. Tyttö henkäisi hiljaa innosta ja mittaili hetken välimatkaa, toivoen, ettei kukaan äkkäisi hänen suunnitelmiaan. Hän vilkaisi köyttä käsiensä ja ikkunalaudan välissä, tullen siihen tulokseen että hyvällä tuurilla he onnistuisivat heilauttamaan itsensä tikapuille. Tyttö yskäisi merkitsevästi, yrittäen tavoitella naisen katsetta. Toivon pilkahti lapsen sydämmessä, kun tuo jännittyneenä odotti Cathrynin reaktiota. Heidän oli mentävä ja pian.
|
|