|
Post by Rusalka on Dec 15, 2012 12:19:35 GMT 3
Amber katseli edelleen metsään, koittaen terästää kuuloaan mutta ei havainnut mitään. "En tiedä." Hän vastasi Auralle, tämän kysyessä oliko hän nähnyt jotain. "Ehkä vain kuvittelin koko asian mutta aivan kuin olisin havainnut jotain viininpunaista, Kressidalla oli yllään viininpunaista. Meidän olisi ehkä hyvä olla varuillaan, Kressida osaa liikkua erittäin hiljaa jos haluaa, hän on osittain kissa, siis aivan oikeasti. Toisaalta ehkä hän todella oli tosissaan rauhan tarjouksen kanssa."
|
|
|
Post by wuz on Dec 16, 2012 10:59:09 GMT 3
Ei Auralonthalasa ollut kevytkenkäinen tai tyhmänrohkea, ei missään nimessä. Jos jonkin mainittiin olevan potentiaalisesti vaarallista, hän suhtautui siihen tietysti varauksella, mutta kun ongelma piili nimenomaan siinä, ettei suippokorva tullut aina ajatelleeksi asioita, joita oli sivuttu jo joskus kauan sitten. Jos jotakin ei välittömästi tapahtunut, ei Auralonthalasa sitä muistanut. Ehkäpä juuri sen tähden Amberin pälyillessä hälyttävään tapaan jonnekin kaukaisuuteen varmistuakseen siitä mitä kuvitteli näkevänsä sai haltianaisen ärtymään. Ei Amberille, ei missään tapauksessa, vaan lähinnä itselleen siitä, ettei ollut ottanut Kressida -nimisestä olennosta selvää aiemmin enemmän, vaan siitä, että oli vain muina naisina nautiskellut metsässä vaeltelusta, tuoksuista ja äänistä sen sijaan, että olisi keskittynyt olemaan varuillaan. Kulmat kurtussa haltia liikahti äänettömästi istuma-asennostaan päkiöilleen, pysyen kuitenkin edelleen alhaalla kumarassa ja harkitsi hetken aikaa kätensä viemistä veitselleen… Kuvaus Kressidasta ei juurikaan rauhoittanut hänen mieltään. Ainoastaan maininta viininpunaisista vaatteista toi jonkinlaista lohtua, sillä metsässä kyseinen väri näkyisi jo kauas, vaikka ääneti liikkuvan yllä siitä ei juurikaan olisi kylläkään iloa… “Jos hän oli tosissaan tarjotessaan rauhaa, niin miksi hän muka olisi lähtenyt perääsi?” Auralonthalasa sihahti hampaidensa välistä Amberille selvästi jännittyneenä ja kurkotti sitten kaulaansa hieman siihen suuntaan, mihin tummahipiäinen nainen tuntui katselevan. Haltia ei nähnyt mitään muuta kuin metsää ja puita. “Mitä teidän kahden välillä oikein edes on tapahtunut?” No, olihan hänen pakko kysyä sitäkin. Nyt tuskin ei ollut ollut sille aivan oikea hetki, mutta jonkinlaista vastausta Aura kaipasi kaikesta huolimatta, edes lyhyttä ja simppeliä selitystä, jota toinen voisi vaikka täydentää sitten myöhemmin lisää mikäli niin mieli.
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 16, 2012 17:08:09 GMT 3
Amber ei kääntänyt katsettaan ympäröivätä metsästä, vaikka vastasikin Auralle. "Minusta tuntuu että hänellä oli muutakin asiaa, eikä ehtinyt sanoa sitä ennen kuin lähti. Me olemme aiemmin taistelleet toisiamme vastaan. Mutta en oikeastaan ole uskonut hänen tehneen sitä koskaan omata tahdostaan vaan äitnsä käskystä. Ehkä hän on lopultakin riistäytynyt omilleen." Amber kohautti olkiaan. "Ei kai hänellä ole muitakaan joiden suraan sitten hakeutua. Kun ensimmäistä kertaa kohtasimme hänen tehtävään oli vietellä minut jotta voisi varastaa minulta erään esineen. Hän onnistui melkein huijaamaan minua koska hän ei vain tuntunut pahalta tai julmalta, vaikka myöhemmin sainkin aivan eri käsityksen. Mutta kenties näin hänessä silloin pienen vilauksen oikeaa Kressidaa. Äh, ehkä olen vain naiivi."
|
|
|
Post by wuz on Dec 16, 2012 17:26:55 GMT 3
Joidenkin korvissa puheet naisia viettelevistä naisista olisivat saattaneet särähtää ikävästi ja saada aikaan epämääräisen vaivautunutta käytöstä, mutta Auralonthalasaa hämmensi ehkä enemmän se, kuinka joku – oletettavasti aikuinen nainen – joutui toteuttamaan äitinsä tahtoa. Mitä se sellainen elämä oli olevinaan!? Suippokorva ei kuitenkaan sanonut mitään, natusti vain kuivattua hedelmäänsä loppuun hiljakseen Amberia katsellen ja tämän puhetta kuunnellen, vilkuillen välillä tietysti metsään. Ei hän kai tosissaan uskonut näkevänsä vilaustakaan viininpunaista, mutta tottahan se oli, että kaksi silmäparia oli parempi kuin yksi, joten hän saattoi hyvinkin olla hyödyksi. Haltia laskeutui päkiöiltään toisen polvensa varaan, uskaltautumatta vielä istahtaa ja rentoutua täysin, eikä sanonut oitis mitään Amberin lopetettua puheensa. Vaikeahan hänen oli tuntemattomana kommentoida tätä kyseistä henkilöa tai sitä, minkälainen hän mahdollisesti todellisuudessa saattoi olla, kun ei ollut nähnyt Kressidaa kuin ehkä vilaukselta edellisiltana kapakassa… Olisipa kenraalilla ollut edes näyttää porteilla tämä paljon puhuttu etsintäkuulutusjuliste, ehkäpä siihen tuherrettu piirros olisi saattanut antaa edes hieman osviittaa siitä, minkänäköistä naista varoa. Tai no, Amberhan oli jo kertonut Kressidan olevan kaikkea muuta kuin ihminen, joten kaipa siitä oli hyvä lähteä. “Minusta teeskentely on turhanpäiväistä. Siitä jää ennenpitkää aina kiinni. Samoin, kuin valehtelustakin,” haltia kommentoi sitten lopulta, paljastaen samalla jälleen kerran siivun niistä ohjenuorista, joiden mukaan tuntui elävän omaa elämäänsä. Hän kohautti kapeita harteitaan viitan alla. “Jos Kressida otti sinuun yhteyttä viimeksi hieroakseen rauhaa niin tuskinpa sen takia kannattaisi yöuniaan menettää. Tuskinpa hän saman tien olisi hyökkäämässä kimppuusi heti kun ummistat silmäsi,” lisättiin vielä, jos ei muun takia niin vaikka ihan vain tosiasiat pöytään iskemällä saattoi koettaa rauhoittaa Amberin mieltä. Vaikka toisaalta, eipä siitäkään olisi minkäänlaisia takeita etteikö Kressida-niminen kissaolento olisi kapakassakin vain valehdellut Amberille silmät ja suut täyteen ihan vain juoniakseen tiensä tämän lähelle… mutta sitä Auralonthalasa ei enää sanonut ääneen. “Luuletko että olisi parempi jo jatkaa matkaa? Tässä olemme kuin tarjolla hopeatarjottimella.” Kuin sanojensa varmuudeksi haltia tarttui laukkuunsa, muttei vielä pujottanut hihnaa olalleen ennen kuin saisi matkakumppaniltaan myöntävän varmistuksen.
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 16, 2012 18:05:44 GMT 3
Amber kuunteli Auran puhetta vaikka edelleen oli varuillaan. Tämän lopetettua hän nousi ylös. "Kyllä, parempi varmaan jo jatkaa matkaa. Ei kai tässä kannata murehtia etukäteen mitä Kressida puuhaa. Mennään." Amber alkoi astella taas polkua eteenpäin mutta hän oli nyt enemmän varuillaan kuin aiemmin, terästäen kuuloaan. Mutta jos Kressida todella jossain hiippaili, ei tästä ainakaan näkynyt mitään.
Kun he olivat kulkeneet hetken, tuli polulla vastaan erikoisia jalanjälkiä. Ne näyttivät sorkan jäljiltä mutta ne olivat todella suuria, eivätkä ne näyttäneet esimerkiski hirven jäljiltä. Lisäksi niitten vieressä olevat jätökset eivät kuuluneet kasvinsyöjälle. Amber alkoi tutkia jälkiä. "Tämä on huolestuttavaa, sanoisin että nämä on tehnyt eräs valtava sian kaltainen olento, tuhoajasioiksi jotkut niitä nimittävät. Ne ovat härän kokoisia lihansyöjiä ja aika agressiiviia. En ole vain ennen nähnyt sellaisen jälkiä näin tiheässä metsässä, mitähän se tarkoittaa?"
|
|
|
Post by wuz on Dec 31, 2012 15:39:35 GMT 3
Aura ei kokenut tarpeelliseksi sanoa enää mitään, eikä haltia pistänyt pahakseen matkan jatkumistakaan. Hän oli ollut liian pitkän aikaa aloillaan pienessä kyläpahasessa, ja vaikka kuntonsa olikin saattanut aavistuksen verran päästä rapistumaan siitä, mitä se aikaisemmin oli ollut, joten jatkuva eteenpäin kuljeskelu – olipa sitten päämäärää tai ei – oli vain ja ainoastaan tervetullutta. Suippokorva keräsi vähäiset tavaransa ääneti ja lähti tapansa mukaan sanaakaan sanomatta kulkemaan Amberin perässä, arvostaen matkakumppaninsa vaitonaisuutta ja keskittyen kuuntelemaan lähinnä luonnon omia ääniä. Ajatus Kressidasta ei viipynyt kauaa hänen mielessään, tuskinpa heidän matkansa näinkin tiheässä metsässä ihan noin vain häiriintyisi – ei ainakaan ilman, että kumpikaan ei sitä jo etukäteen ennalta kuulisi tai arvaisi.
Kauaa kaksikko ei tosin ehtinyt astella pitkin liki umpeenkasvanutta metsäpolkua, kun Amber kyyristyi tutkimaan epämääräisiä jalanjälkiä maassa. Puheet ja analysoinnit jäljet ja jätökset jättäneestä eläinlajista eivät niinkään huolestuttaneet haltiaa, mutta Aura katsoi kaikesta huolimatta parhaaksi kyyristyä hetkiseksi Amberin rinnalle saadakseen paremman käsityksen siitä, mikä otus lähimaastossa hiljattain oli pyörinyt. “Tuskin se mitään muuta tarkoittaa kuin että meidän lienee parempi olla varuillamme,” hän totesi Amberin pohdintoihin ykskantaan ja nousi jälleen jaloilleen, samalla selkänsä suoristaen. “Parempi jatkaa vain matkaa ja olla varuillaan kaiken varmuudeksi.”
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 31, 2012 22:20:36 GMT 3
Amber nousi ylös ja katsoi Auraa. "Olet varmaan oikeassa mutta kummallista tämä on. Minulle tulee mieleen että jokin on ajanut sen tänne. Se minua entien huolettaa että niin on ja että törmäisimme siihen mikä sen on ajanut."
Amber kokeili miekkansa kahvaa, ikään kuin hakeakseen jonkinlaista henkistä tukea. Ja tukea se kyllä antoi, miekka osaavissa käsissä oli erittäin hyvä henkivakuutus. "Jatketaan." Hän sanoi Auralle ja asteli taas polkua eteenpäin, vilkuillen entistä enemmän ympärilleen ja koittaen erottaa joka äänen joka ei tullut heidän taivaltavista jaloistaan.
|
|
|
Post by wuz on Jan 5, 2013 17:35:59 GMT 3
Kieltämättä Amberin silminnähtävä huolestuneisuus sai Auralonthalasankin hieman varpailleen ja kuulostelemaan ympäristöään entistä valppaampana, vaikka normaalisti minkä tahansa eläimen kohtaaminen olikin suippokorvalle lähinnä tilan antamista ja taka-alalle jättäytymistä. Nyt hän nyökkäsi matkakumppaninsa kehoitukselle jatkaa matkaa. Mitä pikemmin he lähtisivät uudelleen liikkeelle, sen parempi ja haltiakin halusi pian karistaa hitaasti päätään nostavan vainoharhaisuuden harteiltaan. Kuten Amber, niin myös Aurakin hapuili toisella kädellään veistä vyötäisiltään ihan vain muistuttaakseen itseään sen olemassaolosta ja turvaa tuovasta tunnusta kämmentään vasten. “Toivottavasti olet väärässä.” Ajatus siitä, että joku olisi tieten tahtoen ajanut jonkin vaarallisen elikon heidän reitilleen ei ollut erityisen rohkaiseva… Mutta siitä huolimatta nainen ei osannut katua hetkeäkään sitä, että oli lähtenyt Amberin matkaan. Parempi tämä tilanne oli kuin hidas, tuskaisa kuolema rutinoituneeseen leivontatyöhön!
|
|
|
Post by Rusalka on Jan 7, 2013 9:33:14 GMT 3
Polku muuttui yhä vaikeakulkuisemmaksi ja sen poikki oli joissain kohdissa kaatunut pieniä puita, se alkoi myös mutkitella ja puikkelehtia sinne tänne. Pian he saapuivat aukiolle joka oli ilmestynyt lähes yllättäen, tiheikkö jossa ei nähnyt pitkälle eteenpäin vaihtui nopeasti nurmiaukeaan jonka keskellä seisoi yksinäinen tammi, se oli suuri ja sen tuuheat oksat heittivät maahan suuren varjon.
Amber asteli varovaisesti eteenpäin, heitä oltaisiin voitu tarkkailla heidän tietämättään kaikista suunnista. Hän käveli kohti aukion keskellä olveaa puuta mutta pysähtyi samassa, joku tai jokin nousi ylös maasta puun vieressä, pysytellen varjoissa. Amber lähestyi yhä mutta erittäin varuillaan, kun hän oli päässyt puoleenväliin aukiota ja puuta hän kahmaisi miekkansa esiin ja sähähti hampaidensa välistä. "Cressida."
|
|