|
Post by Rusalka on Dec 11, 2012 21:16:41 GMT 3
// Wuzille kun kerkee//
Amber istui savuisessa kapakassa, turvanien nimisen kaupungin satamassa. Oli ilta ja useita kynttilöitä oli sytytetty, lisäksi paikkaa valaisi tuli varsin isosta takasta jossa oli juuri sika vartaassa, sen haju täytti huoneen ja se kulki myös avoimesta ikkunasta ulos. Tämä oli tarkoituskin, sillä sen toivottiin houkuttelevan asiakkaita herkuttelemaan. Tulen kajo leikitteli tumman naisen iholla, hänen paljaissa käsivarsissaan ja rinnallaan, avarassa kaula-aukossa. Moni mies vilkaisi häntä vaivihkaa mutta kaksi seikkaa esti ketään lähestymästä häntä, hänellä oli olkavyössä miekka, sellaista näki täällä harvoin naisella. Toinen seikka oli hänen katseensa, Amberin silmissä paloi tuli yhtä lailla kuin takassa. Hänen katseensa kertoi kärsimättömyydestä ja jännityksestä, hänen tuijottaessa avointa ovea, aivan kuin olisi odottanut jotakuta, jonka saapuminen ei kuitenkaan tuottaisi iloa. Välillä hän liikkui levottomasti tuolillaan, siemaisten hieman oluttaan mutta ei missään vaiheessa irrottanut katsettaan sen kohteesta. Hän oli melkein ainoa joka istui pöydän ääressä yksin, melkein kaikki muut kapakassa olijat nauttivat seurasta ja rupattelivat ja nauroivat, silloin tällöin jopa lauloivat. Ja lopulta kaikki unohtivat yksinäisen naisen omiin oloihinsa.
|
|
|
Post by wuz on Dec 11, 2012 23:20:13 GMT 3
Ruoja sentään miten takan tulessa hiljakseen käristyvä sianliha osasikin tuoksua etovalta. Se sai Auralonthalasan ohimot jyskyttämään sysäyksittäin niin, että hän suorastaan säikähti aina seuraavaa jysähdystä, tonk, tonk, tonk, ja nipisti taivaansiniset mantelinmuotoiset silmänsä kiinni tiukasti hienoisen tuskastuksen kurtun muotoutuessa hänen otsalleen. Juottolan muiden asiakkaiden häly ja astioiden kolke eivät juurikaan helpottaneet hänen oloaan ja hetkellisesti hän suorastaan katui sitä, että oli vaivautunut ulkoilmaan minimalistisen pienestä asunnostaan, joka ei oikeastaan ollut asunto laisinkaan kuin vain pieni tunkkainen huone, mutta sillä ei ollut laisinkaan merkitystä juuri tuolloin, vaan sillä, että juuri tuossa hetkessä tuntui olleen varsinainen vikatikki edes seurata janoaan ja astua sisään tuohon pahuksen kapakkaan. Hoikkasorminen käsi puristi olutkolpakon juurta rystyset valkeina, mutta nainen ei vaivautunut kohottamaan tuoppia huulilleen vaan piti sen visusti puupöydän tahraisessa pinnassa, nostaen sitten vapaan kätensä hieraisemaan nenänvarttaan vaikkei ollut hetkeäkään uskonut sen vähentävän tuota piinaavaa päänsärkyä, joka oli ilmiselvästi tullut jäädäkseen hänen seurakseen koko illaksi. Kerrassaan hienoa. Huulet liikahtivat hieman, mutta tuskin muu kuin joku riittävän tarpeeksi lähellä seissyt olisi kuullut mitä niiltä ulos lipsahti, jonka jälkeen silmiä ja nenää peittänyt hansikoitu kämmen siirtyi sipaisemaan juuri ja juuri leukaan saakka ulottuvan kuparinpunaisen hiussuortuvan suipon korvan taa, ennen kuin nainen suvaitsi jälleen avata silmänsä – vain katuakseen sitä saman tien.
Omavaltaisesti julkean päätöksensä lähestyä tätä viehättävää hoikkavartista, pisamanaamaista haltianeitoa oli tehnyt selkeästi juovuksissa oleva ihmismies, mahdollisesti seilori, joka oli parkkeerannut saman pöydän ääreen sekä eltaantuneelta viinalta haisevan, keskivartalostaan tanakan ruhonsa, että myös oman, jo puoliksi juodun kolpakkonsa ja koetti nyt esittää jollain tapaa sulokasta ja komeaa – tai näin Auralonthalasa saattoi vain kuvitella päätellen siitä, kuinka likaisenkeltaiset hampaat vilkkuivat epätasaisen viiksiharjaksiston takaa.
“Shun vaatteet näyttäishi niin hyviltä ashuntoni lattialla…”
Haltianainen pyöräytti silmiään turhautuneena, ja vilkaisi ohimennen hoikkaa kehoaan pukevaa vaatepartta, joka oli paitsi väljä, myös parhaat päivänsä jo nähnyt ja ennen kaikkea myös miehille suunniteltu: ainoastaan kapealle vyötärölleen sidottu nahkavyö paljasti hänen naiselliset muotonsa, joten omalla tavallaan miehen rujo – joskin täysin asiaton – lausuma oli paikkansa pitävä. Aura kohautti olkiaan, kulautti puoli tuopillista olutta alas kurkustaan ja kalautti sitten huomattavasti kevyemmän kolpakkonsa takaisin pöydälle niin, että kolahti.
“Ja sinä näyttäisit paremmalta murtuneella nenällä. Ala vetää, vähäkääpiö.”
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 12, 2012 2:04:23 GMT 3
Amber seurasi yhä katseellaan ovea. Hän alkoi käydä entistä kärsimättömämmäksi. Hän oli hetki sitten saanut kolpakkonsa tyhjäksi ja oli juuri aikomassa kutsua tarjoilijatarta hakemaan hänellä toista kun hänen odotuksensa palkittiin. Sisään astui nainen pukeutuneena kokonaan viininpunaisiin vaatteisiin. Vaikka ulkonakin oli lämmin, hänellä oli yllään huppu ja kasvoillaan huivi. Tämä katseli hetken ympärilleen kunnes hänen katseensa osui Amberiin. Hän käveli Amberin pöydän luokse ja istui alas. "Oletko odottanut kauan?" Nainen kysyi. "Jonkin aikaa." Amber vastasi. Näin läheltä erotti helposti että hupun ja huivin alta näkyvä iho oli valkoisen, musta raitaisen turkin peitossa. Naisen erikoisen isot iirikset olivat hyvin vaalean keltaiset tai harmaat, väristä ei voinut olla täysin varma mutta niissä oli myös runsaasti kylmää sinistä. Tarkkaavainen katsoja olisi voinut huomata kuinka viitan taakse piilotetun hännän pää vilahti välillä näkyvissä. "Viestisi sanoi että sinulla olisi tärkeätä asiaa." Amber sanoi, sen jälkeen kun naiset olivat hetken vain olleet hiljaa, tarkkaillen sekä toisiaan että vilkuillen varovaisessti ympärilleen. Toisen naisen huomio oli vielä hetken kiinnittyneenä eräässä pöydässä olevaan kömpelöön viettely yritykseen ja vastasi vasta hetken päästä. "En ole enää tekemisissä äitini kanssa." Amberin kasvoilla vilahti hämmästys jonka hän kuitenkin nopeasti peitti, hymyillen sitten sarkastisesti. "Onko tämä joku Pandoran uusi juoni?" Hän kysyi. "Ei." Toinen sanoi, katsoen taas köyhän miehen Casanovaa, jokin tuossa miehessä ärsytti häntä suuresti. Amber huomasi tämän ja katsoi itsekkin kyseistä tapausta.
|
|
|
Post by wuz on Dec 12, 2012 10:44:50 GMT 3
Vanhalle viinalle voimakkaasti löyhkäävä juopporetku ei tuntunut ymmärtävän aivan saman tien haltianaisen lausahduksen sanomaa, sillä kului vielä hyvä tovi ukon siinä huojuessa ja hymyillessä muka jollakin tapaa vokottelevasti, ennen kuin pieni, ruostunut ratas tämän pään sisällä kirskahti eteenpäin ja viesti meni viimein perille alkoholin kyllästämissä aivoissa. Äijän kulmat painuivat kurttuun ja tämä räpäytti silmiään laiskasti muutaman kerran eri tahtiin kuin ei olisi muka saattanut uskoa korviaan, ennen kuin huojahtaen kumartui hieman eteenpäin pöydän yli lähemmäs tuota viehkeää olentoa, joka ei puheiltaan ollutkaan ollut aivan niin viehko ja suostuvainen kuin mitä oli odottanut. Järkälemäinen koura halkaisi ilmaa ja tarttui kiinni naisen väljän tunikan etumuksesta, nykäisten hoikkavartista haltiaa eteenpäin niin, että tämä joutui tukeutumaan pöydän laitaa vasten käsillään.
“Mitä shä oikein sanoit?!” “Oletko sä nyt yhtäkkiä kuurokin? HÄIVY, jarruraita!”
Kun haltianaisen vastaus ei vielä toisellakaan kerralla miellyttänyt nöyrästi viehättävää naarasta lähestynyttä juoppoketkua, oli reaktionopeuskin huomattavasti lyhyempi kuin viime kerralla. Aura ei suoranaisesti ollut uskonut, että tästä riemuidiootissa olisi ollut käymään käsiksi, mutta toisin näemmä pääsi käymään. Ote paidan rinnuksesta ei ottanut irrotakseen ja näemmä ukko kouraisi käpäläänsä kolpakkonsakin, jonka sisällön kumosi ensin kurkkuunsa ja kohotti sen sitten hienoisesti taaksepäin kuin valmistautuen kolauttamaan sillä tajun kankaalle vastahakoisesta morsiosta.
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 12, 2012 13:13:44 GMT 3
Amber ja toinen nainen olivat hetken aikaa vain katsoneet miten toisessa pöydässä tapahtuva naurettava pikku näytelmä päättyisi. Jos Amber olisi ollut rennompi, hän olisi ehkä ensin pitänyt koko juttua huvittavana mutta nyt hän oli valmiiksi hieman varuillaan. Ja joka tapauksessa, kun juoppo kävi käsiksi haltianaiseen, hän ponkaisi pystyyn pöydästä, toinen nainen jäi istumaan vain tuijottaen ärtyneenä, hän ei halunnut herättää huomiota, eikä siihen ollut tarvettakaan jos Amber menisi väliin. "Palataan asiaan." Hän kuiskasi vielä ja poistui paikalta. Amber kyllä kuuli nämä sanat mutta ei vastannut, hän oli jo kiskaissut miekkansa huotrasta ja huusi nyt juopolle. "Hei, anna olla tai saat kohta etsiä irronutta kättäsi lattialta!"
|
|
|
Post by wuz on Dec 12, 2012 14:44:19 GMT 3
Pienen hetken, sekunnin murto-osan ajan Aura tunsi pelkoa siitä, miltä tuntuisi kun jykevä kolpakko iskeytyisi vasten hänen kasvojaan, kuinka tajunta sumentuisi ja mitä sitten tapahtuisi… Tunnetila muuttui kuitenkin nopeasti suuttumukseksi siitä, kuinka kukaan miespuolinen kehtasi kohdella häntä noin, ja että hän jos joku määrittelisi itse sen, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ei käynyt laatuun! Vaikka ilme Auralonthalasan kasvoilla useimmiten aina olikin hienoisen ärtynyt muuttui ilmeensä nyt kuitenkin astetta vihastuneemmaksi. Sen siitä sai, kun tökki ampiaispesää kepillä.
“Päästä irti, senkin–-” Hoikat sormet tarrautuivat rinnuksista kiinni pitelevien sormien ympärille kuin valmiina naksauttamaan sormen tai pari pois sijoiltaan, kun äkkiä yllättävältä taholta kuuluva komennus seisautti tilanteen täysin. Sekä haltianainen että mies taisivat vilkaista hämmentyneen näköisenä ennen kuin molempien katse ampaisi äänen suuntaan – Aura tietysti ensimmäisenä, sillä alkoholi ei ollut vielä täysin sumentanut hänen reaktionopeuttaan toisin kuin oluessa marinoidun merimiehen, joka seurasi sumealla katseellaan haltianaisen katserataa saavuttaakseen tämän raivostuttavan häiriön aiheuttajan. Kuka kehtaa!
“Pidä shinä lortto huoli omista asioistashi,” äijä kurlutti kevyesti sammaltaen, yhä edelleen pitäen kiinni Auralonthalasan nuhruisen puuvillatunikan rinnuksesta, jonka suuresta roikkuvasta kaula-aukosta alkoi pistää näkyviin jo luiseva, pisamainen paljas olkapääkin (minkä tietysti molemmat olivat autuaan tietämättöminä jättäneet huomiotta). Aura itse tarkkaili väliin tullutta naista uteliaana, taivaansiniset mantelinmuotoiset silmänsä hieman kavenneina ja vaikka olisikin vallan mainiosti voinut päättää tilanteen juuri siihen paikkaan, päätti hän seurata silti vielä hieman pidemmälle, mihin tämä kaikki johtaisi. Taisipa se ottaa jopa aavistuksen verran kauhistuneen ilmeenkin kasvoilleen, voi sentään, katsokaa nyt neitoa hädässä! Ja taivaille kiitos sentään siitä, että pelastajan roolin itselleen napannut toistaiseksi vieras henkilö oli naispuolinen, sillä jos tähän nyt jotakin kaikkein vähiten olisi kaivattu niin toista miestä.
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 12, 2012 15:04:41 GMT 3
Amberin mitta alkoi olla täynnä, ensin outo viesti vanhalta viholliseslta joka oli saanut hänet hermostuneeksi ja nyt tätä samaa mitä hän oli jo niin täynnä. Hän ei jaksanut käsittää miten jotkut saattoivat kohdella toisia ajattelevia olentoja niin. Hänen kätensä puristi miekan kahvaa ja hänen kiihtynyt äänensä pusertui hampaiden välistä. "Minä annan sinulle vielä yhden mahdollisuuden antaa asian olla ja jatkaa aivojesi turruttamista omissa oloissasi. Ja jos et samantien tottele niin saat nähdä etten minä tätä kapinetta koristeena kanniskele!"
|
|
|
Post by wuz on Dec 12, 2012 15:13:27 GMT 3
Viesti ei tuntunut vieläkän menevän perille sinne, minne se oli alun alkaen tarkoitettu meneväksi, sillä mies ei tuntunut kavahtavan tilanteeseen puuttuvaa naishahmoa miekkansa kanssa sitten pätkääkään, vaikka nainen jo peittelemättä sormeilikin teräaseensa kahvaa kuin varoituksena. Kuitenkin viimein jotakin näytti tapahtuvan seurauksena tähän armeliaaseen mahdollisuusehdotukseen, jonka muukalainen suvaitsi ilmoittaa ennen kuin teki yhtikäs mitään, sillä nytpä äijä viimein vapautti haltianaisen otteestaan ja kääntyi – kolpakkokäsi yhä koholla – kohtaamaan tätä raivostuttavaa vierasta, joka – vaikka nainen olikin – ei ollut laisinkaan samanlaisen huomion arvoinen jostain syystä kuin mitä haltia, joka taustalle jääneenä (tilannetta yhä silmä kovana seuraten) hapuili oman tuopin käteensä ja tyhjensi loput sen sisällöstä alas kurkustaan.
Humalainen miekkonen otti hapuilevan askeleen lähemmäs miekkanaista, tuoppi yhä toisessa kädessään ja toinen käsi eteenpäin naista kohti osoitettuna, etusormi koholla kuin olisi ollut valmis torumaan. “Kuulehan nyt–-” Lause keskeytyi ikävästi (miehen kannalta) kumeaan kolahdukseen, joka seurasi Auralonthalasan kolpakon ja miekkosen takaraivon varoittamattomasta yhteentörmäyksestä, minkä seurauksena ukon silmät muljahtivat koomisenlaisesti ympäri ja tämä tuupertui lattialle pitkin pituuttaan tajuttomana, paljastaen takaataan vain tuoppia käsissään pitelevän haltianaisen.
“Perhana että oli äijällä otsaa,” nainen jupisi itsekseen, ennen kuin muisti auttajansa, ja nostikin äkkiä katseensa tämän suuntaan, ilmeensäkin hieman tyyntyessä. “Hei, kiitos,” se sanoi, ja onnistui jonkinlaisen pienen hymyntapaisenkin kiskomaan huulilleen (joskin hieman kankeasti, ilmeisesti hymyileminen ei kuulunut hänen jokapäiväiseen ilmekokoelmaansa) ja nyökkäsi samalla maassa makaavan ukon suuntaan. “Voinko tarjota sulle vaikka oluen tai jotain? Noin niin kuin kiitokseksi? Harva viitsii puuttua muiden asioihin, ainakaan täällä päin.”
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 12, 2012 15:22:57 GMT 3
Mies alkoi jo lähestyä Amberia uhkaavasti ja tämä valmistautui jo käyttämään asettaan (vaikka sormen kohottaminen sai hänen toisen kulmakarvansa hieman kohoamaan lähinnä kummaksuen) kun tilanne raukesi mukavasti. Öykkärin unohtama haltia kolautti miehen kanveesiin ja tämän mielihalut sammuivat siihen paikkaan. Amber pani miekkansa takaisin. Haltia kysyi häneltä jos voisi tarjota hänelle oluen kiitokseksi avun tarjoamisesta. "Kiitos, kyllähän olut maistuisi." Amber vastasi hymyillen takaisin viileää hymyä joka oli hänelle tyypillinen. "Taisit muuten pelastaa tuon tyypin hengen juuri. Vaikka tuskin itse tajuaisi olla kiitollinen." Amber sanoi.
|
|
|
Post by wuz on Dec 12, 2012 18:15:40 GMT 3
Verenvuodatukselta vältyttiin mukavasti ja epäonninen Casanovakin välttyi kuolon ennenaikaiselta kohtaamiselta, kuten muukalainen mainitsi otettuaan vastaan oluttarjouksen. Luultavasti miekkonen ei muistaisi tapauksesta seuraavana päivänä yhtikäs mitään ja hirvittävä päänsärkykin menisi kaiketi liiallisen alkoholinkäytön piikkiin. Päänsäryistä puheenollen, Auralonthalasa oli ehtinyt unohtaa omansa jo täysin. “Pahus, ei varmaan olisi pitänyt,” Aura totesi irvistäen vastaukseksi naisen huomautukseen hengenpelastuksesta, sillä jos totta puhuttiin olisi haltia ilomielin jatkanut elämäänsä tietäen, että ainakin maailmassa olisi ollut yksi asiaton riemuidiootti vähemmän. Vaan tehtyä ei saanut tekemättömäksi ja tuskinpa muukalainenkaan nyt tajutonta miekkosta ryhtyisi silpomaan, joten paras ratkaisu tilanteeseen oli astella baaritiskin ääreen ja tilata uudet oluet. Maksettuaan juomatilauksensa haltianainen kääntyi naisen puoleen, ojensi tälle toisen tuopin ja viittasi pienieleisesti pöytäänsä, jonka äärellä äskeinen välikohtaus oli sattunut. “Seuraan saa toki liittyä, mutta en minä pakota. Minä olen Aura,” hän esittäytyi ja nyökkäsi jälleen kapeaa leukaansa yrittämättäkään ojentaa kättään, mikä oli useimmille ihmisille tyypillistä, mutta tuntui jotenkin typerältä ainakin metsähaltian mielestä. Turhaa ja tarpeetonta hipelöintiä! “Säntäätkö useinkin pelastamaan neitoja pulasta?” Kauaa haltia ei osannut pitää suutaan kiinni, vaikka eipä tuo lausahdus nyt niinkään väkinäiseltä edes kuulostanut. Kunhan vain jutusteli niitä näitä. Muutenkin nainen vaikutti siedettävältä, sillä ainakaan hän ei ollut käynyt haltiaan käsiksi tai käyttäytynyt muutenkaan millään tapaa raivostuttavasti ja sellaisista juttukumppaneista oli useimmiten etenkin tämän kaltaisissa kapakoissa suorastaan huutava pula.
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 12, 2012 18:45:49 GMT 3
Amber seurasi haliaa tiskille ja kun tämä tarjosi hänelle tilaisuutta liittyä seuraan hän suostui ilomielin. Hän arveli että paikalta pois hiippaillut aiempi keskustelu kumppani tuskin enää tänään näyttäytyisi ja joka tapauksessa nyt hänen tuskin tarvitsisi epäillä mitään juonia. Hän kiitti haltiaa ja meni tämän kanssa pöytään Hän hymyili taas viileää hymyään kun Auraksi esittäytynyt haltiatar kysyi säntäsikö hän useinkin neitoja pelastamaan. "Heh, silloin tällöin tuota tulee väkisinkin tehtyä. Vaikka yleensä joudun suojelemaan lähinnä itseäni. Minun nimeni on Amber muuten."
|
|
|
Post by wuz on Dec 12, 2012 20:56:33 GMT 3
“Vaikka olisin varmasti kyllä selvinnyt lopulta ihan itseksenikin.” Pakkopa sitä oli sitten Auran päästä puolustelemaan omia kykyjään Amberiksi esittäytyneelle, vaikka mikään ei hänen äänensävyssään kielinytkään siitä, että hän olisi aivan kuoleman vakavissaan tai vihastuneena ulkopuolisen puuttumisesta ollut. Hän kohautti luisevia olkiaan, nosti ohimennen myös alas valahtaneen paidan kauluksen ennen kuin kiinnitti jälleen huomiota uuteen tuttavuuteensa. Vaikka tuntemattomien kanssa rupattelu olemattomista aihealueista ei ollutkaan haltian vahvimpia piirteitä, ei Aura itse ainakaan tuntunut olevan moksiskaan siitä, vaan oli jo esittämässä uutta kysymystä ajattelematta laisinkaan sitä, että se olisi saattanut Amberin mielestä olla jokseenkin tunkeilevaa. Pyh, vastaisi jos vastaisi, ei kai siinä sen kummempaa. “Oletko kotoisin täältä päin vaiko vain läpikulkumatkalla?”
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 12, 2012 21:34:52 GMT 3
Nyt vasta kun haltia kohensi asuaan, Amber kiinnitti huomiota että tämä oli tosiaan sievä. Ilmankos se mokoma häirikkö oli koittanut onneaan. "Läpikulkumatkalla." Hän vastasi haltian esittämään kysymykseen. "Tai oikeastaan sain viestissä pyynnön tulla tänne. Ja kun minulla ei ollut muutakaan niin päätin katsoa mitä viestin lähettäjällä oli asiaa. Entä itse? Paikallisia vai vieraita?"
|
|
|
Post by wuz on Dec 13, 2012 9:15:22 GMT 3
Hoikat, pitkät sormet hipelöivät kuluneen olutkolpakon naarmuja ja ajan saatossa keräämiä kolhuja, painelivat toisinaan kantta kiinni ja auki ennen kuin haltia tajusi itsekin vaikuttavansa jokseenkin levottomalta vieraan silmissä ja hillitsi itsensä siitä eteenpäin. Vasta nyt hän oikeastaan havahtuikin siihen, ettei ollut hetkeen erityisemmin keskustellut kenenkään kanssa muutamaa pakollista sananvaihtoa lukuunottamatta työpaikallaan tai torilla käytyjä kohtaamisia. Jälleen nainen nyökkäsi vastaukseksi jo tavaramerkikseen muodostuneella tavalla ja koetti niinkään katsettaan peittelemättä koettaa tavoittaa näkökenttäänsä jotakin Amberin ulkomuodosta, joka mahdollisesti paljastaisi jotakin tämän ammatista tai kotikaupungista. Monista muukalaisista oli helppo vetää johtopäätöksiä, ellei heillä sitten ollut jotakin salattavaa. “Saitko viestisi?” kysyttiin vielä ikäänkuin jatkokysymykseksi, mutta sen kummemmin Aura ei vaikuttanut olevan utelias. Ei hänen alun alkaenkaan ollut ollut tarkoitus udella toisten yksityisasioita. Siksipä tavallaan olikin hyvä, että Amber käänsi keskustelun haltiaan, johon kyseinen olento kohautti ensimmäiseksi hartioitaan ennen kuin avasi suunsa. “Alkujaan vieras, paikallinen lähinnä olosuhteiden pakosta,” hän sanoi kryptisesti, otti huikan oluestaan ja laskettuaan kolpakkonsa takaisin pöydälle päätti kuitenkin vielä jatkaa vastaustaan kuin paremman tekemisen puutteessa. “Siis tulin tänne alunperin tarkoituksenani vain piipahtaa, mutta, hmm… Siitä on nyt jo useampi kuukausi.”
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 13, 2012 12:20:36 GMT 3
Amber nyökkäsi. "Toivottavsati inun ei käy samoin, tarkoitus olisi myös vain piipahtaa." Hän sanoi. "Niin, sain viestini, tai siis tapasin sen lähettäjän. Mutta ei varmaan kannata puhua siitä enempää koska en itsekkään ole varma mitä tuo henkilö juonii." Amber otti mukavamman asennon tuolissaan ja siemaisi oluttaan. "Totta puhuen se edellinen välikohtaus keskeytti tapaamisemme."
|
|