|
Post by Rusalka on Dec 13, 2012 19:27:07 GMT 3
Amber antoi heti avaimen Auran ojentaessa kättään. Ja seurasi sitten tätä hiljaa alas, Aura pani avaimen paikoilleen ja he menivät ulos. Häneltä pääsi hiljainen naurahdus kun Aura sanoi että olisi halunnut omalla tavallaan jättää hyvästit työnantajalleen.
He kävelivät aamuisessa kaupungissa sen toista kahdesta portista kohti. Muitakin aikaisia lintuja oli liikkeellä mutta enimmäkseen kaupunki oli vielä unessa. He saapuivat portille ilman sen kummempia kommelluksia. Mutta kun he saapuivat porteille, sitä vartioivat kaksi sotilasta pysäyttivät heidät. "Seis, meille on ilmoitettu että kaupungissa on eräs etsintäkuulutettu naishenkilö. Meidän on pyydettävä teitä odottamaan että kersanttimme tulee tarkistamaan teidät!" Pitihän se arvata että jotain vielä tapahtuisi, Amber ajatteli. Taisi olla iso palkkio luvattuna kyseisestä henkilöstä kun kerran näin toimivat. "Miksei teillä ole tässä julistetta valmiina kuvan kanssa? Säästäisi meidän aikaamme." Amber kysyi, hän koitti varoa ettei hän kuullostanut liian nirppanokkaiselta, nämä sotilaat saattoivat hyvin olla vain työtään tekeviä kunnon miehiä ja minkä he käskyille mahtoivat? "No katsokaas arvon neidit, kun me saimme tiedon vasta tänä aamuna eikä meillä ole kuin yksi etsintäkuulutusjuliste jota ei ole vielä kopioitu, se on päämajassa ja vain muutama kaveri on sen nähnyt, niin kuin juuri meidän kersanttimme." Vastasi toinen vartija, kovin pahoittelevalla äänellä.
|
|
|
Post by wuz on Dec 13, 2012 19:37:39 GMT 3
Jostain syystä haltianainen ei pistänyt laisinkaan pahakseen matkakumppaninsa hiljaisuutta. Ei pienimuotoinen, vähäsanainen keskustelukaan olisi tosin ollut pahitteeksi, mutta toisaalta hiljaiseen aamuun sopi hyvin vaitonainen kuljeskelu, ainoastaan vain askeleidensa kopina ja aikaisten lintujen hilpeä sirkutus seuranaan. Kostea aamu-usva leijui kaduilla ja ilmassa oli tietynlaista raikkautta, kuin sateen tuoksua, vaikkei Aura muistanutkaan äkkiseltään kuulleensa sateen ropinaa yön aikana.
Jo ennen kuin kaksikko saapui porteille, pisti suippokorva merkille siellä partioivan vartijakaksikon, mikä oli epätyypillistä ottaen huomioon sen, kuinka vähän väkeä oli liikenteessä näillä nurkilla – puhumattakaan tähän aikaan aamusta. Vastahan juopot olivat kotiutuneet kapakoistaan, olisivat olleet niitä partioimassa! Amberin hoitaessa puheosuuden Auralonthalasa sormeili laukkunsa olkahihnaa malttamattomana ja tavallaan myös rauhoittaakseen mieltään. Minkäs sitä lyhytpinnainen nainen itselleen mahtoi, etenkin kun häntä tuntui ympäröivän aivan toistaidoton ihmisjoukkio (Amberia tietysti lukuunottamatta, joka ainakin toistaiseksi oli osoittanut olevansa paitsi siedettävä, myös järkeväntuntuinen), joka alituiseen ajoi haltian hermoromahduksen partaalle. Arvon neidit, arvon neidit, NYT sitä sitten osattiin olla kohteliaita, vaikka juuri edellisiltana heitä oltiin ämmitelty kuin kylän vanhimpia akkoja ja seinäruusuja!
“No jospas sitten kipin kapin pinkaisisitte noutamaan sen kallisarvoisen kersanttinne ettekä pidättelisi matkalaisia turhan takia ihmettelyidenne takia,” nainen napsahti lopulta, kykenemättömänä pitämään suutaan enää hetkeäkään pidempää kiinni. Toinen käsi puristi yhä rakkaan vanhan laukkunsa olkahihnaa, kun taas toinen käsi nousi vyötäisille odottavana eleenä ihan vain ilmaistakseen nyt myös fyysisellä olemuksellaan, ettei ainakaan tämä nainen ollut tyytyväinen tämänkaltaiseen toimintaan.
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 13, 2012 19:50:17 GMT 3
Vartijoiden ilmeet muuttuivat vakaasta ja ammattimaisen rauhallisesta kun Aura tokaisi mielipiteensä. Äsken puhunut vartija pälyili maahan mutisten hiljaa jotain mutta toinen tuntui ottaneen nokkiinsa. "Kuulkaahan neiti, meillä on käskymme ja me myös noudatamme niitä. Mutta älkää turhaan huoliko, kersantti on joka tapauksessa tulossa tänne kohta puoliin. Ja suosittelisin että puhuttelettä häntä hieman varovaisemmin, tai hän vielä katsoo parhaaksi ottaa teidät huostaansa ja opettaa sivistyneitä tapoja." Hän sanoi alentuvaan sävyyn.
Amber ei vastannut mitään, katsoi vain vartiosotilasta epäystävällisesti. "Ja osaattekohan sanoa mitään arviota siitä kuinka kauan arvon kersantilta kestää saapua?" Hän kysyi kylmällä äänellä.
"E.. Ei kauaa." Toinen vartija mutisi. "Hän käy aina aamuisin suunnilleen näihin aikoihin katsatamassa portit, en tosin tiedä kummalle portille hän ensin menee." Tämä vartia sanoi, edelleen anteeksipyytävään sävyyn.
|
|
|
Post by wuz on Dec 13, 2012 19:58:05 GMT 3
Vartijan vastakommentti sai Auran tuhahtamaan äänekkäästi ja pyöräyttämään silmiään yliteatraaliseen sävyyn. “Kuulehan itse! Ei ole meidän vikamme että TE hoidatte työnne huonosti ja pidättelette meitä täällä ihan vain siksi, ettette ole vaivautuneet ottamaan selvää asioista!” Neiti Räpätäti oli aikeissa vielä jatkaa tilitystään, kun Amber alkoi tivata toiselta vartijalta huomattavasti ystävällisempään sävyyn kersantin saapumisen oletettavasti kestosta, ja Aura katsoi parhaaksi nipistää suunsa kiinni. Kun vartija ei osannut antaa ainakaan haltiaa tyydyttävää vastausta vaan mutisi jotakin ympäripyöreää “näistä ajoista”, Aura käänsi selkänsä vartijoille. “Tämä on niin minun tuuriani,” hän mutisi, osoittamatta sanojaan niinkään muille kuin vain itselleen, ja kietaisi käsivartensa puuskaan. “Toivottavasti kessu tosiaan sitten saapuisi pian, haluan pian jättää tämän perhanan kylän taakseni ja karistaa sen tomut jaloistani,” hän lausui sitten, edelleen tosin ääntään madaltaen, mutta tällä kertaa sanansa Amberille osoittaen.
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 13, 2012 20:07:40 GMT 3
Amber kosketti Auran käsivartta hetken ajan, ikään kuin rohkaistakseen tai lohduttaakseen ja kääntyi sitten taas vartiosotilaiden puoleen. "Eikö teillä tosiaan ole muuta kuvausta kuin että naispuolinen?"
"Ei ole. Ja siksi me emme voi päästää ketään naista lähtemään noin vain, asia tietenkin helpottuu kun saamme kopion etsintäkuulutusjulisteetsa." Tylympi vartia sanoi ja jatkoi sitten. "Ja jos minulta kysytään on varsin epäillyttävää että kaksi naikkosta on poistumassa näin aikaiseen kaupunguista ja ilman mies seuraa."
Amber naurahti. "Luuletteko ettei rikollinen voisi hankkia itselleen miespuolista kumppania?" Vartia ei sanonut mitään. He seisoivat hetken hiljaa mutta kauan ei tarvinnut odotella sillä etäältä alkoi kuulua karjumista joka epäilemättä kuului mainitulle kersantille. "Ja tuotako te kutsutte kunnon asennoksi? Jotain rotia nyt tai saatte vaihtaa ammattinne alhaisikis kalastajiksi!" Isokokoinen mies ratsasti aasin selässä, koittaen näyttää ylväätlä kuin olisi ollut ritarin sotaratsulla liikkeellä, kaksi muuta sotilasta kävellen hänen vierellään, paikalle.
|
|
|
Post by wuz on Dec 13, 2012 20:41:58 GMT 3
Vartijoista tylympi kehtasi vielä syyttää varhain aamulla matkaan lähtenyttä naiskaksikkoa epäilyttäväksi, mikä olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi yllyttämään Auralonthalasan solvaamaan varsin monisanaisesti tätä toistaidotonta kaksikkoa, mutta kaikkien osapuolien onneksi Amber hoiti järkevään sävyyn jälleen kerran vastaamisen. Kappas, haltiahan saattaisi säästyä monelta turhanpäiväiseltä konfliktilta Amberin seurassa, kun joku muu kiiruhti vastaamaan hänen sijastaan ja vielä niinkin asialliseen tyyliin, ettei virkaintoisille vartijoille ainakaan tullut sen kummemmin nokankoputtamista. Tilannetta seurannut hiljaisuus ei kuitenkaan kestänyt kauaa (eikä Aurakaan enää kokenut pakottavaa tarvetta sännätä moittimaan tylyä vartijamiestä), kun kersantiksi tunnistettavissa oleva henkilö ilmestyi näkökenttään karjuen komean aasinsa selästä ohjeistusta ja solvasi siinä sivussa alaisiaankin, jotka esimiehensä äänen kuullessaan tempaisivat salamannopeasti käpälät lippaan ja kohensivat ryhtinsä suoriksi. Sinisten silmien katse kääntyi jo valmiiksi paheksuvanlaisesti kavenneina mekkaloitsijan suuntaan ja ruusunnuppuhuulilta karkasi jo tutunlainen tuhahduksentapainen. “No vihdoinkin,” suippokorva totesi enemmänkin itselleen kuin muille, ja vilkaisi sitten matkakumppaniaan. “Ei tässä varmaan kauaa mene. Tai parempi olisi, ettei menisi.”
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 13, 2012 20:55:20 GMT 3
Amber kääntyi katsomaan paikalle saapuvaa kersanttia. Hän katsoi viisaammakis olla sanomatta mitään kyseisen herran ratsusta sillä arveli jo nyt kersantin egon varsin suureksi.
"Jaa, vai olette pysäyttäneet kaksi naishenkilöä. Mutta eihän siinä ole järkeä! Yhtähän teidän piti pitää silmällä!" Kersantti ölisi. Vartijat pysyivät asennossa, uskaltamatta sanoa mitään äskeisen lausahduksen logiikan puutteesta. Amberkin onnistui olemaan sanomatta mitään, vaikka pyöräytti silmiään. "Noh noh, katsotaanpa nyt." Kersantti sanoi, pälyillen naisia tarkkaavaisesti ja yrittäen näyttää viisaalta. "Ei. Ei nämä näytä semmoiselta kuin se kuulutuksen muija. Joo saatte mennä. Mutta hetkinen!" Hän katsoi Amberia uudestaan. "Tämä näyttää kyllä siltä että voisi olla se yksi jonka seurassa se kuulutettu oli kuulemma eilen nähty kapakassa!" Kersantti karjui.
Amber kirosi mielessään. "Anteeksi mutta ketähän te mahdatte tarkoittaa?" Hän kysyi, koittaen kuullosstaa viattomalta.
|
|
|
Post by wuz on Dec 13, 2012 21:06:36 GMT 3
Kersantin esitellessä häikäisevää älykkyyttään parjaamalla alaisiaan naisten liiallisesta lukumäärästä vilkaisi Aura suorastaan järkyttyneenä Amberia kulmiensa alta, kätensä yhä puuskassa. Miten tällainen riemuidiootti oli VOINUT päästä noin korkeaan asemaan?! Vaikka no, sanottiinhan sitä niinkin, että sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen mies oli kuningas… Kersantin sitten suorittaessa tärkeilevänä tekaistun protokollan mukaista tarkastusprosessiaan (kas kun ei halunnut vielä oikein käsikopelolla tutkia naisia varmistuaakseen taivas tietää vaikka mistä) haltia pyöräytti silmiään turhautuneena. Kaikeksi onneksi herra Isoherra ei löytänyt riittävästi yhtäläisyyksiä suippokorvasta tai Amberista julisteen etsintäkuulutetun naisen väliltä ja hetkellisesti näytti kuin näyttikin siltä, että tie tulisi olemaan avoin kaksikolle aina niin pitkälle kuin he vain jaksaisivat tarpoa! Kunnes sitten isokokoinen kersantti kuluneessa uniformussaan saikin näkökykynsä takaisin ja osasi yhdistää tekemänsä näköhavainnon kehnosti palvelevaan muistiinsa. Huomio sai haltianaisen kurtistamaan kulmiaan, mutta suureksi onnekseen hänen järkensä leikkasi terävänä aikaisesta ajankohdasta huolimatta. “Ei voi pitää paikkaansa!” Naisen ääni oli kirkas ja päättäväinen, joka sai vartijakaksikon suorastaan säpsähtämään, sillä tuskin kumpainenkaan oli odottanut moista julkeaa puhuttelutapaa. Ennen kuin kukaan ehti kommentoida Auran vastaväitettä millään tavalla hän jatkoi puhettaan vielä samaan hengenvetoon. “Olin hänen kanssaan koko illan, saavuimme kapakkaan yhdessä. Joku on nyt kyllä nähnyt väärin.” Olihan se julkea väitös ja valkoinen valhe, mutta kessupa itse ei ollut ollut paikalla edellisiltana siellä, missä tapahtuma oli sattunut, joten ei hätiä mitiä. Oli sitä ennenkin puhuttu uskomattomampiakin asioita uskottaviksi.
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 13, 2012 21:16:41 GMT 3
Kersantti näytti hetken aikaa erittäin hölmistyneeltä ja sen jälkeen hieman säikähtäneeltä. Tämä johtui siitä että hän ymmärsi kuinka ei heti ymmärtänyt ja pelkäsi että muut huomasivat tämän. Hetken aikaa ruosteiset ratakset pyörivät miehen päässä kun tämä pohti kuinka onnistuisi näyttämään tässä asiassa mahdollisimman viisaalta, jotain mikä oikeastaan oli tärkeämpää kuin virkavelvollisuuksien suorittaminen. "Niin. Niin." Hän sitten sanoi vitkaan. "Siinä tapauksessahan ei hän ole voinut olla julisteen seurassa. Sanoinhan minä että niitä on vain yksi!" Hän huusi vartiomiehille ja poistui paikalta uljaalla ratsullaan. Amber huokaisi helpotuksesta, hänen teki mieli halata Auraa mutta hillitsi itsenä.
Toinen vartoista, se tylympi avasi suunsa. "Tuo mies ei koskaan olisi muuta kuin lannanlakaisija ellei hänen veljensä olisi pormestari." Hän sanoi. Amber hymyili taas viileää hymyään ja tarttui Auraa kädestä. "Tule, mennään matkoihimme." Hän sanoi ystävälliseen sävyyn. Vartiat antoivat heidän mennä menojaan.
|
|
|
Post by wuz on Dec 13, 2012 23:23:52 GMT 3
Jälleen kerran kaikkien suureksi onneksi (ja ennen kaikkea Auran suureksi huvitukseksi) kersantti loisti ihan tahattomasti älykkyydellään (tai pikemminkin sen puutteella) kuin kaikista kirkkain majakka pimeässä päätellessään nerokkaasti haltianaisen huomautuksesta siitä, että tämä vietti epäillyn seurassa koko edellisillan, mikä automaattisesti tarkoitti sitä, että se sulki pois kersantin omat uskomukset. Niin suuresti kuin Auraa kieltämättä huolestuttikin se, että kaupungin turvallisuus– ja puolustusjärjestelmä oli tämän toistaitoisen vähäkääpiön hallinnassa, ei hän samanaikaisesti voinut oikeastaan välittää hittojakaan siitä, sillä viimeisiä hetkiäänhän hän tuon kyseisen kyläpahasen muurien sisäpuolella muutenkin vietti. Oli vain ajan kysymys, koska hän viimein saisi karistaa tuppukylän tomut saappaistaan ja painella tiehensä. Malttamattomana suippokorva siirsi painoaan jalalta toiselle, yrittäen kuitenkin tehdä sen vaivihkaa ja huomaamatta, jotten olisi vaikuttanut kersantin silmissä epäilyttävältä. Mutta toisaalta taas tuo mies olemattoman saattueensa ja uljaan ratsunsa kanssa vaikutti muutenkin enemmän tai vähemmän puusilmäiseltä egoistilta, joka tuskin huomaisi vaikka kotikaupunkinsa roihuaisi iloisesti liekeissä tämän selän takana jos vain herran nenän alla oli pari tai useampi epäonninen yksilö, joka kaipaisi miekkosen mielestä komentelua tai kurinpitoa… Siispä kersantin tehtyä päätöksensä ja paineltua tiehensä ties kenen päivää ilahduttamaan (tai vaihtoehtoisesti vihastuttamaan) vaikutti tie vapaalta. Vartijatkaan eivät enää sen kummemmin koettaneet naiskaksikkoa estellä toimivaltansa päättyessä porttien ulkopuolelle, ja vastustelematta Amberin elettä Aura asteli tämän perässä hiljaisena eteensä aukeavalle maantielle.
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 14, 2012 13:41:23 GMT 3
Amber ja Aura kävelivät puiden reunustamaa tietä pois, ensimmäisen mutkan jälkeen kaupunki jäi jo näkyvistä vaikkeivat he olleet vielä kauhean kaukana siitä. Puista kuului erilaisten lintujen ääniä ja juoksipa tien yli heidän editseen kettukin. Amber nautti aina kun käveli rauhallista tietä turmeltumattomalla seudulla ja tämä maa oli tosiaan turmeltumaton. Turvanien oli ainoa ihmisasutus monen mailin säteellä, ja koska suurin osa kaupungin liikenteestä kulki vesillä, ei muita teitä porteilta lähtevien lisäksi tai edes monta polkuakaan ollut. Ja kuitenkaan metsä täällä ei ollut vaikeakulkuista, aluskasvillisuus oli varsin vähäistä ja maa tasaista.
Mutta täällä oli runsaasti myös vaarallisia olentoja, tylppäkuonokarhuja ja hirmususia sanottiin liikkuva jopa aika lähellä kaupungin rajoja, minkä vuoksi muut kuin sotilaat harvoin liikkuivat sen ulkopuolella ja silloinkin vain suurella joukolla. Myös valtavat maalaiskiaiset saattoivat olla vaarallisia vaikka söivätkin kasveja. Amber oli kuitenkin jo kokenut kulkija tällaisten olentojen maissa, hän tiesi kuinka toimia niiden kanssa.
"Täällä on kaunista, eikö olekkin?" Amber lopulta rikkoi hiljausuuden keskustellakseen hiukan matkakumppaninsa kanssa.
|
|
|
Post by wuz on Dec 14, 2012 21:01:00 GMT 3
Luonto näytti vihreämmältä ja taivas sinisemmältä kuin mitä Turvanienin muurien sisällä. Lintujen laulukin kuulosti iloisemmalta ja sointuisammalta ja jostain syystä ilmakin vaikutti raikkaammalta… Saattoi tosin olla niinkin, että majailtuaan muutaman kuukauden vastentahtoisesti Turvanienin kaltaisessa tuppukylässä vaikutti maailma heti paljon paremmalta ja mielekkäämmältä paikalta kulkea, vaikka kaikenlaisia vaarallisia olentoja ja terveydelle haitallisia tilanteita joka käänteessä, mutta rehellisesti sanottuna Auralonthalasa valitsi kaiken tuon kaavoihin kangistuneen ja tylsämielisen arkisen elämän sijaan. Joka päivä samaa ankeaa ja harmaata työntekoa ympäristössä missä haltioita tai muunkaan rotuisia olentoja ei niinkään arvostettu, ei järkevää keskustelukumppania kenen kanssa vaihtaa joko kuulumisiaan (tai pikemminkin puhua niiden puutteesta) ja alituista häiriköintiä jos vain mielen sattui tehdä tuopillista olutta paikallisessa kapakassa, vaikka siinäkin maistui etovasti omituisena sivumakuna kala… Mutta ei enää! Hyvästi turhaakin turhempi Turvanienin kylä, tervetuloa seikkailut ja maailma!
Aura havahtui ajatuksistaan Amberin ääneen ja yllätettynä ihan mukavalla keskustelunavauksella haltian huulille kiipesi vieno hymyn tapainen. “On, todella,” hän myönsi vastaukseksi ja nyökkäsi. “En tajunnutkaan kuinka kovasti olen kaivannut metsää ja luontoa.” Tuskin sitä haltioita tuntematon osasi äkkiseltään päätellä Auralonthalasan kuuluvan metsähaltiasukuun, vaikka eihän se mikään salaisuuskaan ollut. Tärkeintä oli, että nainen itse tunsi olonsa pitkästä aikaa elinvoimaiseksi ja hyväksi, kuin olisi saanut aivan uudenlaista energiaa metsästä ympärillään. Ja vastahan he olivat kulkeneet pienen tovin! Minkähänlainen olo sitä sitten olisi kun he olisivat olleet matkalla jo useamman viikon?
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 14, 2012 21:07:02 GMT 3
He kävelivät pari tuntia tiellä joka alkoi pikkuhiljaa kaveta ja mutkitella enemmän, kasvillisuus heidän ympärillään muuttui tiheämmäksi ja puut korkeammiksi, kunnes ne heittivät heidän ylleen varjon. Aurinko paistoi latvustojen läpi luoden erikoisen tunnelman. Pian he saapuivat kapealle joelle joka kulki metsän läpi, sen poikki oli rakennettu silta. Se näytti oli kivestä tehty ja näytti vanhalta mutta varsin tukevalta.
"Mitä sanoisit jos asettuisimme hetkeski lepäämään?" Amber kysyi Auralta. "Tässä olisi niin mukava kohta."
|
|
|
Post by wuz on Dec 14, 2012 21:21:29 GMT 3
Kasvuston tiheneminen ja umpeenkasvaneessa maastossa kulkeminen ei tuntunut olevan suippokorvaiselle naiselle minkäänlainen ongelma. Päinvastoin, hän tuntui aivan virkistyvän silmissä, eikä hänen kulkunsa hidastunut laisinkaan, saappaansa takertuneet juurakkoihin tai oksat, risut, männynkävyt tai sammalmättäät rusentuneet hänen jalkapohjansa alla. Oikeastaan itsekään sitä huomaamatta Auralonthalasan kädet kurkottuivat ohimennen hipaisemaan ohittamansa puun paksua, uurteista kaarnaa, sipaisemaan roikkuvan oksan vihreää lehvästöä tai silittämään kuusesta roikkuvaa paksua naavaa joka muistutti ikään kuin partaa kuusivanhuksen oksastolla ja se tuntui sormissa karhealta ja samaan aikaan pehmeältä ja sai haltian väkisinkin hymyilemään itsekseen. Välillä nainen kumartui aluskasvillisuuden sekaan ja poimi sieltä vyöllään roikkuvaan nahkaiseen pussukkaan jotakin, marjoja tai sieniä, mutta tavoitti aina seuranaan kulkevan Amberin nopeasti mikäli tämä ei pysähtynyt odottamaan, ja taas matka saattoi jatkua hetken verran keskeytyksettä.
Kapealla joella ja sen yli rakennetulla kivisillan tapaisella tumma nainen ehdotti pientä pysähdystä, eikä haltia pistänyt sitä lainkaan pahakseen. Jälleen hän nyökkäsi vastaukseksi ja laski sitten olkalaukkunsa maahan, jonka jälkeen kumartui joen pientareelle upottaakseen kätensä viileään veteen. Huljuteltuaan kämmeniään pienen tovin vilpoisessa, hiljakseen virtaavassa vedessä hän kauhaisi tilkan vetta kämmeniensä kuoppaan ja joi, tyytyväisenä metsästä ympärillään ja leppoisasta matkakumppanistaan, eikä Auralonthalasa katunut enää hetkeäkään että oli jättänyt kylän taakseen niinkin nopeasti. Hänen olisi pitänyt tehdä se jo paljon aiemmin.
“Kiitos,” hän tokaisi sitten äkkiarvaamatta, hymyillen jälleen aavistuksen toispuoleisesti kuin ei olisi ollut aivan varma siitä kuinka olisi pitänyt toimia, “siitä siis, että pyysit minut mukaasi.”
|
|
|
Post by Rusalka on Dec 14, 2012 21:29:06 GMT 3
Amber asettui istumaan ruoholle, tien viereen sillan lähellä. Hän katseli puiden oksia ja kuunteli tuulen ääntä niissä. Oli lämmintä ja auringon kohotessa korkeammalle, alkoi tähänkin osaan metsää tulla yhä valoisempaa. Hän katseli kuinka Aura virkistäytyi joen äärellä ja otti sitten laukustaan kuivatun hedelmän jonka pisteli poskeensa. Hän yllättyi Auran yhtäkkiä kiittäessä häntä ja hänen kasvoillaan oli lyhyen hetken hämillään olon ilme. "Älä turhia kiittele." Hän vastasi. "Onhan se mukavampi vaeltaa seurassa, puhumattaakaan siitä että se on myös turvallisempaa. Kuinka hyvin muuten tiedät metsän eläimistä ja kasveista? Anteeksi jos kysymys on tyhmä, en nimittäin tiedä paljoa sinun kaltaisistasi."
|
|