|
Post by spyrre on Oct 26, 2012 14:55:50 GMT 3
((Kuka hyvänsä on vapaa liittymään, jos kokee kiinnostavaksi. Suurempaa juonta ei ole vielä mielessä, mutta saa vapaasti kehitellä jos tulee ideoita. =) ))
Viileä myöhäis-syksy alkoi viimein olla niin pitkällä että lähes kaikki lehdet olivat jo jättäneet paikkansa puiden oksilla päällystäen maan kirkasvärisellä peitteellä, jonka iloinen räikeys alkoi nopeasti kuitenkin hiipua likaisen ruskeaksi. Myös ilma oli käynyt hiljakseen kylmemmäksi ja viimassa tuoksui pakkanen, joten ei loppujen lopuksi ollut suurikaan yllätys kenellekään kun kalpealta pilvien peittämältä taivaalta alkoi viimein leijailla valkeita lumihiutaleita peittämään alleen paljaat, kurkottelevat puiden oksat, jo tyhjiksi niitetyt pellot sekä mutaiset kylänraitit. Monet nostivat katseensa taivaalle ihaillakseen näkyä jonka uusi, kevyt lumi toi likaisenväriseen maisemaan sekä huokasivat pitkän ja kostean syksyn ollessa viimein ohi, eikä epäilystäkään että varsinkin lapset saivat paljon iloa rellestäessään nauraen kadulle kodeistaan leikkimään hiutaleiden lomaan antamatta sen pienen seikan häiritä että lunta oli vielä aivan liian vähän edes kunnon lumipallojen aikaansaamiseksi.
Tosin, kaikkia ei moinen seikka harmittanut tippaakaan, oikeastaan päin vastoin, jo pelkän lämpötilan laskeminen hetkellisesti pakkasen puolelle tuntui aivan tarpeeksi dramaattiselta käänteeltä niiden kannalta, jotka viettivät yönsä ulkona ilman kunnon kattoa päänsä päällä. Nuhruisen hupun alta kantautui aivastus jokseenkin tukahtuneen, näreän kirouksen saattelemana parhaansa mukaan kovia kokeneeseen talviviittaansa kääriytyneen lyhyemmänpuoleisen nuorukaisen nostaessa monen muun tapaan katseensa taivaalle, tosin enemmän huolissaan kuin näkyä ihastellen. Talvi oli jo aivan nurkan takana, eikä rahattoman ja kodittoman piileskely pitkin metsiä ollut pian enää niin helppoa kuin kesä-aikaan... vaikka ei ajatuksesta suuremmin pitänytkään, hän ei oikeastaan keksinyt muutakaan vaihtoehtoa kuin hakeutua asutuksen laitamille kylmimmän kauden ajaksi. Vaarallistahan moinen tietysti oli, tavallisestikaan irtolaisia harvoin katsottiin erityisen hyvällä, varsinkin jos nämä tulkittaisiin tahmanäppisten varkaiden lisäksi muutenkin epäilyttäviksi tapauksiksi. Laiha poika vilkaisi ohimennen ympärilleen tuntien olonsa selvästikin jokseenkin levottomaksi vaikka kulkijoita ei ollutkaan montaa liikkeellä nykäisten ohimennen paljaalla kädellään huppua syvemmälle päähänsä ennen kuin kietaisi sitten viitan tiukemmin ympärilleen väristen hiukan viimassa. Onneksi pakkasta ei ollut vielä tämän enempää, mutta jotain oli parasta keksiä pian... oikeastaan, hänellä oli nyt kerrankin tilanteen salliessa pienimuotoinen ideakin, mutta jokseenkin pessimistiset aavistukset saivat tämän empimään. Ilmaan pöllähti uusi pilvi höyryä tuskastuneen huokaisun johdosta kun tummien silmien katse siirtyi taivaalta takaisin kadun varressa sijaitsevaan kuuran reunustamaan kaupan ikkunaan jota oli tarkastellutkin, nulikan jäädessä silmäilemään haikeahkosti esille aseteltuja tavaroita sormeillen empivänä jotakin taskussaan. Niin houkuttelevilta kuin uudet, reiättömät kengät, paita ja kenties jotakin niin ylellistä kuin käsineet näyttivätkin, siitäkin huolimatta että hänellä tällä kertaa jopa olikin jotain, poika oli varsin tietoinen ettei hän ikävä kyllä ollut alkuunkaan asiakas vakuuttavimmasta päästä. Saattaisihan se olla että kauppias olisi ystävällinen sielu (ja kenties hiukan hämärä itsekin painaakseen tiettyjä asioita villaisella) eikä piittaisi kuka ilmaantuisi kauppaa hieromaan ja millä valuutalla niin kauan kuin saisi vastinetta tuotteilleen, mutta jos ei... poika tiesi kyllä itsekin miltä tilanne pahimmassa tapauksessa vaikuttaisi. Viimeinen asia mitä hän tähän hätään tahtoi oli tulla napatuksi varkaana... ja tällä kertaa arvoesineiden kanniskelusta mitä luultavimmin kolahtaisi jokseenkin kovempi tuomio kuin satunnaisesta kanojen ja ruuan näpistelystä. Mistä puheenollen, ruokakaan ei tietenkään olisi ollut koskaan pahitteeksi.
Kirottua, kuinka turhauttavaa... Se päästi uuden vastahakoisen hengähdyksen huppunsa alta, vaihdellen painoaan jalalta toiselle ennen kuin loi uuden levottoman vilkaisun ympärilleen nojaillen mietteliäästi karkeahkosti veistettyyn puusauvaansa, joka epäilyttävästi vaikutti olevan vain metsästä nyhdetty, oksistaan karsittu puunvesa. Pitäisiköhän sitä kuitenkin vain yrittää onneaan... Olihan hänellä kuitenkin onnekseen vikkelät jalat jos ei muuta, vaikka epäonnistuminen luultavasti tarkoittaisikin taas kylän vaihtamista. Kauempaa sivukujan suunnalta kantautuva naukaisu sai tämän kääntämään hiukan päätään likaisenvalkoisen, jokseenkin puolivillin näköisen kissan tassuttaessa kadunvartta pitkin häntä kohden suussaan pulskan näköinen hiiri. "No siinähän sä olet." Poika totesi aavistuksen huvittuneesti katin käydessä ohimennen puskemassa jalkaansa ennen kuin asettui epäluuloisesti vilkuillen seinän viereen syömään saalistaan. Ainakaan eläimellä ei tainnut tällä hetkellä olla valittamista vaikka käpälät olisivat hiukan lumessa palelleetkin.
|
|
|
Post by Sankari on Oct 26, 2012 23:44:44 GMT 3
(Minäpä huvikseni liityn mukaan. Mitään suuren suuria juonikuvioita ei vielä ole mielessä, mutta keksitään sitä mukaan, kun tarvetta ilmenee.) Eoghan nosti pikarin huulilleen ja katsoi ikkunan läpi kadulle. Joku irtolaispoika katseli siellä haaveilevasti sitä samaa ikkunaa, vaikka hänen katseensa taisikin pysähtyä ikkunassa komeileviin esineisiin eikä läpäissyt huoneen hämärää sen syvemmin. Se oli erittäin hyvä, sillä kaupassa eivät asiat olleet aivan sillä tolalla, millä niiden olisi ehkä ajatellut olevan. Huoneessa kun sattui tällä hetkellä lojumaan kaksi ruumista. Tosin ne kaksi siirrettäisiin aivan heti. Eoghan laski pikarinsa myyntitiskille ja tarttui ensimmäiseen ruumiiseen. Turhia kursailematta hän kiskoi sen piiloon läheiseen komeroon. Tämä ruumis oli kuulunut puodin omistajalle. Hän oli ollut ahne ja epärehellinen mies. Aivan kuten toisenkin ruumiin omistaja. Sinällään huvittavaa. Hän ei ollut koskaan edes harkinnut salamurhaajan ammattia, mutta huomattuaan synkännäköisen muukalaisen saapuneen kaupunkiin, kumpikin nyt jo kuolleista miehistä oli aivan omaehtoisesti tullut noin kymmenen minuutin välein tarjoamaan hänelle työtä. Melkolailla samanlaista työtä kaiken lisäksi. Tämän toisen – kilpailijansa – päästämistä pois päiviltä. Eoghanilla olisi sillä hetkellä voinut olla enemmänkin rahaa ja hän oli aina ollut taitavaa käyttämään veistä ja liikkumaan tulematta nähdyksi. Itse asiassa juuri näihin taitoihinsa luottaen hän oli vähän aikaa sitten tehnyt päätöksensä odottavan maanviljelijän uran hylkäämisestä. Hän oli ottanut vastaan molemmat työt, luonnollisesti molemmat palkkiot myös ja rehellisenä miehenä kaiken lisäksi suorittanut molemmat murhat. Kukaan jäisi tuskin kaipaamaan näistä kahdesta kuolleesta kumpaakaan. Eoghan otti uuden hörppäyksen pikaristaan ja tarttui toiseen ruumiiseen. Pikarissa oleva viini ei luonnollisesti ollut hänen. Paikan nyt jo kuolleella omistajalta löytyi tämän huoneen alta viinejä melkoinen varasto ja kaikesta muusta huolimatta täytyi sanoa, että kauppiaalla oli tässä asiassa ollut hyvä maku. Ehkä hänen pitäisi lähtiessään ottaa mukaansa muutama pienempi, kainaloon sopiva tynnyri. Hän sai toisenkin ruumiin raahattua komeron luo ja potki sen puoli huolimattomasti sisään. Siihen nähden kuinka suuresti kuolleet olivat eläessään toisiaan inhonneet, ne lojuivat nyt kaapissa yllättävän sopuisasti. Eoghan työnsi komeron oven kiinni. Komero ei ollut suuren suuri eivätkä ruumiit oleet aivan pienen pieniä, joten ovea sai survoa jonkin aikaa ennen kuin se lopulta asettui loksahtaen paikoilleen. Hän murahti tyytyväisenä ja lukitsi oven. Menisi jonkin aikaa ennen kuin ruumiit alkaisivat haista sen verran, että niihin kiinnitettäisiin huomiota. Eoghan antoi katseensa kiertää taas ympäri liikettä. Katse löysi hyllyiltä joitakin kiinnostavia tavaroita. Sen lisäksi katse pani merkille, että katupoika katseli edelleen haaveilevasti ikkunaa. Hetken mielijohteesta Eoghan marssi liikkeen ovelle, avasi sen ja huusi kadulla värjöttelevälle pojalle: ”Hei poika, tänään on sinun onnenpäiväsi. Liikkeen omistaja katuu syvästi sitä, että sattui olemaan niin suuri kusipää. Siksi hän onkin päättänyt jakaa liikkeensä koko omaisuuden köyhien, kurjien ja onnettomien kanssa.”
|
|
|
Post by spyrre on Oct 27, 2012 13:36:07 GMT 3
( Sopii mainiosti. =) )
Jos hytisevä nulikka olikin jonkinlaista liikettä puodin hämärässä havainnut, tämä ei ollut suuremmin kiinnittänyt tähän huomiota ajatuksissaan olettaen vain kauppiaan liikuskelevan ympäriinsä kuten odottaa olisi saattanut. Sillä ei ollut harmainta aavistustakaan mitä laittomuuksia liikkeessä tällä hetkellä tapahtui vaan muukalainen sai retuuttaa kantamuksiaan tiskin takana kaikessa rauhassa samaan aikaan kun poika yritti päättää mahtaisiko mahdollisuus uuteen, lämpimämpään vaatekertaan tai edes muutamaan vähemmän kuluneeseen vaatekappaleeseen olla riskin arvoinen. Tiedä häntä mihin tulokseen levottomasti liikahteleva natiainen olisi lopulta päätynyt, mutta ennen kuin se ehti setviä päätöstä empivistä aatoksistaan pisti äkillinen ulko-oven auki kolahtaminen sen pasmat täysin sekaisin. Siinä saivat sitten jäädä sen kummemmat pohdinnat kun laiha, kenties korkeintaan 15 kesäinen, lyhyemmänpuoleinen poika kääntyi hätkähtäen kohti ovelle ilmestynyttä miestä jääden hetkeksi silmäilemään tätä suorastaan häkeltyneenä. Kissankutale puolestaan päätti katsoa parhaaksi luoda näreän silmäyksen mekkaloijan suuntaan ja pakeni takaisin jonnekin kujalle saaliineen.
"Ehh? Mitä--?" Hämmentynyt äännähdys oli hetkeen syvällisin kommentti mitä vähintäänkin yllättyneestä silmiään räpyttelevästä nulikasta sai irti, kunnes se rypisti hiukan kulmiaan epäilevästi katseen käydessä ensin houkuttelevissa esineissä ja sitten uudestaan kummallisessa, ilmeisesti hyvin anteliaaksi heittäytyvässä muukalaisessa. Mutta... mitä tuo kommentti oikein tarkoitti? Mies ei ilmeisesti itse ollut paikan omistaja, eihän? Joku ei nyt ollut kohdallaan... ei kai kukaan muutenkaan oikeasti päättäisi vain yhtäkkiä jakaa omaisuuttaan pois tuosta vain, eihän..? "....miten niin jakaa? Minkä takia?" Esille pyrki varovainen kysymys pojan vilkaistessa viiniä siemailevaa miekkosta kuin epäillen tämän pilailevan kustannuksellaan kunnes se liikahti vaivautuneena ja vilkaisi uudestaan ikkunaan. Hitto, hän kyllä tarvitsisi nämä... niin paljon kuin tämä fakta, sekä ilmeinen kohtelu kurjana, surkeana ja vaivaisena nyppikin. Vaikka, eh, pakko kai se oli myöntää, että tottahan se oli... "Tuota... mulla on kyllä vähän millä maksaakin" se päätyi kuitenkin huomauttamaan varmuuden vuoksi ennen kuin nykäisi vaivautuneena huppuaan hiukan syvemmälle päähänsä ja astui epävarmasti lähemmäs ovea silmäillen muukalaista punnitsevasti. Kaipa se selvästikin aavisteli jotain, niin typerä se ei ollut että ei olisi hoksannut jonkin olevan pielessä, mutta ei osannut vielä sanoa mitä tämä oli. Mutta oli miten oli, sää alkoi hiljakseen käydä entistä kylmemmäksi.
|
|
|
Post by Sankari on Oct 28, 2012 0:29:20 GMT 3
Eoaghan katseli huvittuneena pojan epäröintiä. Pojan esittämään kysymykseen omistajan mahdollisista syistä äkilliseen anteliaisuuteensa, hän vastasi nauraen: ”Sanotaanko vaikka niin, että paikan arvoisa isäntä ei nykyisessä elämäntilanteessaan koe tarvitsevansa enää kovinkaan paljon rahaa ja maallista mammonaa. Itse asiassa joku saattaisi jopa murjaista, ettei hän tarvitse enää mitään. Joten hänen omaisuutensa jaetaan nyt sitä paremmin tarvitseville.” Lopulta pojan epäröinti kääntyikin ilmeisesti varovaiseksi tallusteluksi ovea kohti. Auliiseen maksutarjoukseen Eoaghan vastasi uudella lyhyellä naurahduksella ja toteamalla, että poika voisi kaikin mokomin jättää rahansa vaikka myyntitiskille, josta Eoaghan voisi sitten siirtää rahat omiin taskuihinsa. Sen pidemmäksi aikaa hän ei enää jäänyt ovelle seisoskelemaan, sillä kynnyksen ympärillä pyörivässä vedossa tuli melkoisen viileä, vaan jätti pojan selviytymään liikkeen sisäpuolelle omin neuvoin. Eikä tänne muutenkaan kannattanut jäädä kovin pitkäksi aikaa, joten oli jo syytä alkaa pakkaamaan. Hän nappasi hyllystä jonkinlaisen repun, joka oli ilmeisesti myös ollut tarkoitettu myytäväksi ja alkoi mättää sinne erilaista muuta tavaraa. Kauppa oli näemmä jonkinlainen sekatavarakauppa, koskaan reppuun päätyi jos jonkinlaista tavaraa. Laadukas, paidasta ja housuista koostuva vaatekerta katosi sinne vaimeasti suhahtaen, samoin kokonainen kinkku ja (kappas vain) uusi veitsi. Paksun villaviitan Eoaghan heitti suoraan selkäänsä. Eräästä hyllyistä löytyi myös hieman toisenlaisille asiakkaille suunnattuja tuotteita. Löytyi peiliä ja useamman laista harjaa sekä erivärisiä kasvomaaleja. Eoaghan poimi yhden peileistä huvikseen käteensä ja virnisti sille. Peilin lasiseen pintaan ilmestyi välittömästi särö. ”Onneton kapine”, hän murahti ja viskasi peilin menemään. Kaikessa hiljaisuudessa se kolahti vasten komeron oven kahvaa ja peilin puinen varsi kolhaisi lukkoa siten, että lukitus naksahti äkisti pois päältä ja komeron ovi avautui raolleen. Eoaghan ei tätä tapahtumasarjaa huomannut. Hän oli muistanut kellarissa odottavat viinitynnyrit ja suuntasi kohti kellariin vievää lattialuukkua. Lattialuukku avautui yhdellä nopealla liikkeellä ja Eoaghan hyppäsi alas vievään portaikkoon. Hetken kuluttua hän oli jo kadonnut kellarin pimeyteen.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 28, 2012 19:29:02 GMT 3
Miehen antama vastaus kysymykseen ei ehkä ollut sitä kaikkein valaisevinta sorttia, ja oli asioiden selventämisen sijasta omiaan saamaan pojan kohottamaan kulmiaan entisestään. Se silmäili huvittunutta miekkosta kahden vaiheilla osaamatta oikein vastata muuten kuin epämääräisellä "jaa" -äännähdyksellä kunnes viimein päätyi kuitenkin astumaan lähemmäs tilaisuuden houkuttamana, oli tämä kuinka kummallinen hyvänsä. Olikohan kauppiaalle tapahtunut jotakin, niin muukalaisen vastaus saattoi kenties vihjata...? Oli miten oli, miehen kadotessa tyytyväisenä puuhiinsa takaisin sisätiloihin poika seurasi viimein hetken tilannetta punnittuaan ja luotuaan yhden jos toisenkin varautuneen vilkaisun ympärilleen. Kadulla ei onneksi näkynyt tällä hetkellä liikettä mikä kai tavallaan rauhoitti hiukan nulikan mieltä vaikka tämä kuitenkin päätyi ottamaan kanniskelemansa kepin mukaansa sen ulos jättämisen sijaan. Kaipa se kaipasi kuitenkin edes jotakin johon mahdollisesti turvautua, vaikka tarkemmin katsottuna resuisen viitan alta häivähti myös vyöltä roikkumasta ohimennen epäilyttävä, hiukan kulunut mutta simppeli veitsen tuppi. Luultavasti käytännöllinen vaikkeikaan mikään hieno kapine, vaikka ei kieltämättä oikein istunut laihan nulikan olemukseen sitten mitenkään. Muuta tällä ei oikein näkynyt mukanaan olevankaan, ellei jonnekin omille teilleen luikkinutta kissaa laskettu.
Kohta se kolasikin jokseenkin varovasti sisätiloihin antaen katseensa kiertää hämärän kaupan jääden sitten hetkeksi silmäilemään kuinka mies jo tunki ahkerasti tavaraa hyllyiltä omaan talteensa. Tyhmempikin olisi osannut jo aavistaa jotakin, eikä epäilystäkään että poika vetikin parhaillaan omia johtopäätöksiään päänsä sisällä. Kuitenkin, kauppa oli heitä lukuunottamatta tyhjä... ja kuten vanha viisaus totesi, tilaisuus tekee varkaan eikä moraali tiukassa tilanteessa usein painanut paljoakaan. Nulikka ei kuitenkaan sanonut mitään, irvisti vain itsekseen raaputtaen vaivautuneena (ilmeisestikin hyvin tottumattoman ryövärin elkein) hupun peittämää takaraivoaan ennen kuin kohta viimein teki päätöksensä ja liikahti jokseenkin alistuneesti seuraamaan esimerkkiä ja poimimaan käsiinsä jonkinlaisen kassintapaisen. Eh, oli tämäkin... kaikeksi onneksi se taisi olla jo tarpeeksi moraalisen kriisin partaalla aivan tämän suhteen ettei varsinaisesti tullut ihmetelleeksi miksi puoti oikeastaan oli tyhjänä. Kauempana puuhastelevaa miekkosta pidettiin vaivihkaa silmällä mutta tälle ei kuitenkaan sanottu mitään natiaisenkin päätyessä etsiskelemään itselleen tarpeellista esineistöä pölyisiltä hyllyiltä oikeastaan suuremmin edes silmiään siristelemättä hämärässä huoneessa vaikka tämä hätkähtiki hiukan huomattavasti rennomman murtomiehen viskatessa ohimennen rikkinäisen peilin käsistään ennen kuin tömisteli kiskomaan tiskin takaa löytyvän lattialuukun auki ja katosi jonnekin kellarin pimeyteen etsiskelemään jotakin.
Poika mutisi vaimean kirouksen itsekseen tunkien mukaansa laajemmasta tarjonnasta huolimatta lähinnä asioita jotka olisivat eniten tarpeen haikailluista vaatekappaleista kuivalihaan ja muihin ruokatarvikkeisiin. Kenties myös vesileili ja huopa olisi tarpeen nyt samantien kun kerran oltiin päästy alkuun... parasta varmaan vain napata tarpeelliset nopeasti mukaan ja häipyä mahdollisimman pian eikä jäädä pähkäilemään tämän tarkemmin. Katse pälyili ympäri hyllykköä kunnes havaitsi etsimänsä lähellä nurkassa jököttävää kookasta kaappia ja nulikka suuntasi kulkunsa tätä kohden. Ennen kuin se kuitenkaan ehti kurottaa hyllyltä löytämäänsä leiliä nappasi jokin muu pojan huomion ja tämä pysähtyi kesken liikkeen rypistäen hiukan kulmiaan. Aivan kuin ilmassa olisi leijunut hyvin epäilyttävä haju... Se nuuhkaisi ilmaa tarkemmin, hoksasi kaapin oven tarkemmin katsottuna olevan hiukan raollaan ja astui asiaa oikeastaan enempää pohtimatta tönäisemään oven auki. Poika päätyi kuitenkin lähes välittömästi katumaan uteliaisuuttaan kun kaapin uumenista paljastui vähintäänkin epämiellyttävä näky ei vain yhden, vaan kahden ruumiin muodossa. Noin silmänräpäyksen nulikka tuijotti edesmenneitä lähes tyrmistyneenä silmiään räpytellen kunnes näky viimein meni kunnolla perille ja tämä läimäisi refleksinomaiseti kaapin oven takaisin kiinni yllättyneen äännähdyksen keralla. ...hitto. Kauppiaan (ja jonkun toisenkin?) kohtalo oli ainakin tainnut selvitä kertaheitolla. Tämä ei kyllä ollut nyt hyvä... Nyt taitaisi olla hyvin pikainen häipyminen paikallaan ennen kuin kellariin kadonnut miekkonen ehtisi takaisin.
|
|
|
Post by Sankari on Oct 29, 2012 20:02:32 GMT 3
Kellari oli onneksi ollut jokseenkin hyvin järjestetty sellainen, tynnyrit kokonsa mukaan siisteissä riveissä ja Eoaghan löysi etsimänsä nopeasti. Sopivasti kainaloon mahtuva tynnyri, makua ei ehtinyt juuri nyt jäädä kokeilemaan, mutta tynnyristä löytyvien merkintöjen perusteella hän arveli sen olevan kohtuullisen hyvää laatua. Viitta heilahti, Eoaghan kääntyi ja marssi tynnyri kainalossa portaisiin ja niitä pitkin taas yliseen maailmaan. Siellä häntä odottikin sitten näky, jota hän ei aivan ollut odottanut näkevänsä. Se poika oli jotenkin saanut kaapin auki, löytänyt ruumiit ja ihmetteli niitä nyt silmät ymmyrkäisinä. Hetken Eoaghan ajatteli, että poika pyörtyisi kohta, mutta äkkiä tämä läimäyttikin oven takaisin kiinni. Eoaghan huokaisi. ”Kas, sinä menit sitten löytämään ne kaksi kalmoa. Joku toinen listisi kai kaikki todistajat, mutta toisaalta sinä et vaikuta ihan sellaiselta kaverilta, joka kovin tottuneesti asioi vartijoiden tai vastaavien kanssa. Vai ovatko he kovinkin innostuneesti yleensä kuunnelleet mahdollisia asioita. Jotenkin en usko. Todennäköisemmältä vaikuttaisi, että jos sinä nyt saman tien painelet ilmoittamaan heille, että joku tuntematon muukalainen on toteuttanut täällä muutaman murhan, niin sinusta tulisi ensimmäinen epäily. Vartijoita tuskin edes kiinnostaisi, vaikka olisit syytön. Heille riittää, että saivat jonkin syntipukin, jotta ihmiset pysyvät tyytyväisinä. Joten tehdäänkö nyt, vaikka sellainen sopimus, että sinä unohdat kaiken täällä näkemäsi, niin minä unohdan listiä sinut ja kaikki ovat jokseenkin tyytyväisiä? Nyt olisi varmaankin parasta lukita tuo ovi taas. Toivottavasti se myös pysyisikin tällä kertaa lukittuna”. Eoaghan kaivoi avaimen taskustaan ja pian ovi oli taas lukittu. Samassa hän kuitenkin huomasi liikettä silmäkulmassaan. Äsken niin autiolle kadulle oli yhtäkkiä ilmestynyt joukko ihmisiä. Ja he olivat mitä ilmeisimmin suuntaamassa kohti tätä liikettä. ”Nyt tulikin mitä ilmeisimmin äkkilähtö”, Eoghan totesi yks kantaan ja alkoi miettiä. Hän oli alun perin tullut rakennukseen takahuoneeseen vieneen ikkunan kautta. Sama reitti toimisi varmaan nytkin. Hän aloitti marssinsa kohti sitä suuntaa ja tokaisi vielä mennessään: ”Vilpitön neuvoni on, että sinunkin kannattaisi ehkä harkita pikaista poistumista tästä rakennuksesta. Varsinkin, kun sinunkin reppusi taitaa olla jo melkolailla täynnä liikkeestä löytyvää tavaraa.”
|
|
|
Post by spyrre on Oct 30, 2012 1:20:43 GMT 3
Vaikka olisi jokseenkin järkyttävästä löydöstään motivoituneena kaavaillutkin painelevansa samantien ulos ovesta heti pahimmasta yllätyksestä selvittyään nulikka ei kuitenkaan ehtinyt toteuttaa suunnitelmaansa ennen kuin kellarin portaikosta kuului äkkiä puhetta. Pahus, mies olikin ollut nopeampi kuin hän oli toivonut... Poika hätkähti ja pyörähti ympäri vain löytääkseen oletetun murhamiehen yllättävän leppoisana viinitynnyri kainalossaan ja perääntyi epäluuloisena kiireesti muutaman askelen kaipa lähes odottaen tyypin tosiaan suunnittelevan jotakin ikävää silminnäkijän varalta. Hiukan yllättäen, tämä ei kuitenkaan vaikuttanut siltä. Vaikka olikin selvästi enemmän tai vähemmän järkyttynyt äskeisestä käänteestä nuorukainen jännittyi kuitenkin kuuntelemaan jokseenkin hämmentyneenä kunnes rypisti kulmiaan. "....hitto, kyllä mä arvasin että sä joku ryöväri olet, mutta en tienny että sä ihan tapoit sen! Ja... kuka hitto tuo toinen onkaan!" Se napautti epäluuloiseen, mutta ei aivan niin pelästyneeseen sävyyn kuin olisi voinut olettaa heilauttaen laihaa kättään syyttävästi kaapin suuntaan. Kaikesta päätellen ryöstö olisi sen mittapuun mukaan ollut vielä jotenkin hyväksyttävä, mutta kylmäverinen murha tai kaksi taisi jo ylittää tämän rajan aika reippaasti... vaikka sitä hämmensikin melkoisesti miehen leppoisa asenne. Pian sen kasvoilla käväisi kuitenkin vaivautunut irve miekkosen ladellessa läjän faktoja hyvinkin viilipyttymäiseen tapaan mikä sai sen empimään vaikka ei tätä käännettä selvästi sulattanutkaan. Mutta ikävä kyllä poika ei tosiaan tainnut olla parasta mahdollista pataa lainvartijoiden kanssa.... puhumattakaan siitä että vaikka ei itse murhatöihin olisi osallinenkaan taisi hän ikävä kyllä olla lähes tulkittavissa rikostoveriksi aivan vain hallustaan löytyvien tavaroiden perusteella. Eikä kyllä voinut väittääkään että nulikka olisi ollut pahoillaan siitä, että mokoma epäilyttävä puukkojunkkari olisi kaavaillut olevansa päästämättä häntä hengiltä kaikesta huolimatta.
Se kirskautti hampaitaan turhautuneena vilkaisten empivästi niin kaappia kuin pitelemäänsä ryöstösaalista mutta ei ehtinyt vastata (tai päättää yrittää pinkaista oven suuntaan) ennen kuin ulkoa kuuluvat äänet saivat pojankin hätkähtämään syyllisesti ja kääntämään päätään ikkunaa kohti juuri ajoissa hoksaamaan ulos kerääntyneet ihmiset. ....hitto. Tämä... ei kyllä ollut nyt yhtään hyvä. Natiainen irvisti ja töksäytti ilmoille levottoman kirosanan jos toisenkin, hätkähtäen kuitenkin pian takaisin ajanhermolle muukalaisen todetessa häipymisen olevan kannattavaa ja suunnaten jonnekin puodin perälle. Noin silmänräpäyksen emmittyään poika seurasi vaimeasti kiroten, selvästikään keksimättä tähän hätään mitään muutakaan ja varsin haluttomana jäämään vastaamaan tästä tilanteesta kyläläisille, oli periaatteessa syytön tai ei. Kaipa sekään ei luottanut tarpeeksi näiden hyväntahtoisuuteen kokeillakseen onneaan. Repullinen tarvikkeitakin kulkeutui mukana, ehkä enemmän kaikessa hämmingissä käteen unohtuneena kuin suoranaisesti tarkoituksella. Toisaalta, tuskinpa niiden jättäminenkään olisi tilannetta enää mitenkään pelastanut.
|
|
|
Post by Sankari on Oct 31, 2012 22:39:14 GMT 3
Eoaghan ei onneksi ollut vaivautunut lukitsemaan ikkunaa tullessaan siitä sisään, joten se aukeni helposti. Hypätessään ikkunalaudalle, hän kuuuli ohimennen toistenkin askelten saapastelevan takahuoneeseen. Ilmeisesti poikakin oli keksinyt seurata. Sitten hän pudottautui alas. Pudotusta oli ehkä muutama jalka, joten se ei suuremmin ongelmia tuottanut. Muita ongelmia alhaalta sen sijaan löytyi. Kaupunkilaiset juoksivat par'aikaa paikkaa kohti sankkana joukkona, eikä Eoaghan jaksanut uskoa heidän olevan millään huvijuoksulla. Hän päästi ilmoille nopean kirosanalitanian ja kysymyksen: ”Mistä ihmeestä he tiesivät rynniä tänne?” ja pinkaisi sitten hänkin juoksuun. Vastaus kysymykseen tuli melkein välittömästi heidän siinä juostessaan. Vastauksen antoi vaappuva mies ääni, joka rupesi heti Eoaghanin nähdessään huutamaan, että: ”Tuo se on, tuo se on. Tuon tyypin minä kuulin keskustelevan niistä murhista niiden kahden muun kanssa.” Eoaghan kirosi uudelleen. Eipä lähtenyt tämä salamurhaajan ura kovinkaan ruusuisesti liikkeelle. Pinkoessaan täyttä vauhtia pakoon hän vannoi itselleen, että jatkossa hän varmistaisi aina, että mahdolliset ammatilliset neuvottelut käytäisiin sellaisissa paikoissa, jonne ei vahingossakaan kukaan yli utelias idiootti osuisi niitä kuulemaan. Tai sitten hän rupeaisi alkuperäisen suunnitelmansa mukaan vain seikkailijaksi. Siinä sitä sitten mentiin, mutta pian Eoaghan alkoi rentoutua. Vaikutti siltä etteivät kyläläiset lopultakaan olleet tässä jahdissa kovin tosissaan. Ilmeisesti kukaan heistä ei todellakaan ollut pitänyt näistä tapetuista erityisen paljon, eivätkä siksi jaksanet lopulta juosta kovinkaan tosissaan, vaan olivat mukana pikemminkin yhteisöllisestä velvollisuudesta. Suurin osa joukosta olikin jo jäänyt taakse ja oikeastaan jahtia jatkoi enää vain muutama vartija, jotka olivat ilmeisesti tajunneet, että Eoaghanin kiinni saadessaan he pääsisivät takavarikoimaan varastetut tavarat ja esineet ja koska näiden tavaroiden oikea omistaja ei enää vaikuttanut tässä maailmassa eikä täten kukaan osannut kaivata näitä esineitä, he onnistuisivat mitä todennäköisimmin pitämään ne itsellään. Hän livahti eräälle sivukujalle ja sieltä taas uudelle ja uudelle, eikä vähän ajan kuluttua takaa-ajajien ääniä enää kuulunutkaan. Joko hän oli saanut heidät eksytettyä tai sitten jokseenkin laiskat ja lihavat vartijat eivät lopulta kuitenkaan olleet jaksaneet jahdata häntä sen pidempään. Talvi-illan pimetessä kaupungin tai kylän tai miksi tämän kokoista paikkaa nyt nimitettiinkään kaduilla, Eoaghan loi tutkivan silmäyksen ympärilleen. Taloja oli täällä enää harvassa. Ilmeisesti alettiin olla kylän laitamilla. Se sopi Eoaghanille mainiosti. Pidempi oleskelu tässä kaupungissa ei juuri nyt tuntunut kovin kannattavalta vaihtoehdolta.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 2, 2012 18:24:40 GMT 3
Oletettavasti vähemmän ystävällisen ihmisjoukon parveillessa ulkopuolella alkoi kummallakin rikollisella olla varsin kiire poistua paikalta, mutta kaikeksi onneksi kummallisella murhamiehellä taisi edes olla hyvä käsitys mistä pääsisi ulos. Jos tällä olisi ollut aikaa tai vaihtoehtoja, poika olisi saattanut harkita kahdesti seuraisiko tätä mutta nyt moisia ylellisyyksiä ei suotu vaan tämä joutui jokseenkin turhautuneita kirouksia mutisten kiirehtimään toisen perässä takahuoneeseen ajoissa nähdäkseen tämän kiipivän ulos avoimesta ikkunasta. No, pakoreitti oli pakoreitti... Nulikka vilkaisi hiukan huolestuneena olkansa ylitse ennen kuin puuskahti itsekseen ja seurasi esimerkkiä miehen jo kadottua jonnekin ulkopuolelle, ollen kuitenkin vähällä pudota kesken kiipeämisen hätkähtäessään äkkiä ulkoa kuuluvaa huutoa. Hitto, heidät oli huomattu... Nulikka irvisti ja empi silmänräpäyksen verran pohtien mielessään piilottelunmahdollisuuksia kunnes etu-ovelta kuuluva kolistelu ihmisten pyrkiessä sisälle tätäkin kautta murskasi julmasti moiset haaveet ja poika loikkasi värikkäästi kiroten kadulle pakoon pinkovan miehen jäljessä vihaisen lynkkausjoukon yllätykseksi. Väkijoukosta kohosi lukuisia hyvin ikäviä huutoja rikostoverista, mutta pojalla ei ymmärrettävästi ollut aikomustakaan jäädä kuuntelemaan mitä asiaa kohti rynnistävillä kyläläisillä sekä virkavallanedustajilla olisi vaan tämäkin säntäsi tiehensä katua pitkin ryöstösaaliinsa sekä keppinsä olallaan ja katosi jonnekin sivukujalle muutama vihamielinen takaa-ajaja jäljessään. Kirottua mihin sitä olikaan taas onnistuttu sotkemaan itsensä! Jos ei muuta, kaikeksi onneksi laiha natiainen oli edes vikkelä kintuistaan.
Takaa-ajajat rynnistelivät aikansa pakosalle ajettujen rikollisten jäljessä, mutta kaikeksi onneksi jahti ei tuntunut olevan kovin järjestäytynyttä ja ainakin toistaiseksi kaupunginvartijoita oli läsnä vain muutama vähemmän nopea yksilö. Suurin osa luovuttikin jonkin ajan kuluttua kun pakenijat osoittautuivatkin vikkeläkoipisiksi ja hankaliksi jahdatuiksi hämärillä sivukaduilla vain muutaman sitkeimmän pysyessä jäljillä mutta ainakin toistaiseksi kai hiukan jäljiltä eksyneenä kujien sokkeloissa. Miekkonen saattoi seisahtua hetkeksi vetämään henkeä kylän laitamille kunnes jostakin kujan varjoista kuului äkkiä kevyitä, hätäisiä askeleita ja äskeinen nulikka säntäsi kiireenkaupalla kulman ympäri lähes eteensä katsomatta. Se päästi yllättyneen, tukahtuneen äännähdyksen ja iski jarrut pohjaan ollen vähällä kompuroida koipiinsa huomatessaan jonkun seisovan edessään kunnes silmiään siristettyään tunnisti hahmon kanssa-rikollisekseen virkavallanedustajan sijaan. ...kaipa se oli jonkinlainen helpotus..? Tavallaan. "Hitto, se oletkin sä" se puuskahti hengästyneenä ja jäi hetkeksi levottomana taakseen vilkuillen haukkomaan happea kunnes vilkaisi miekkosta näreästi huppunsa alta. "Nyt ne luulee että mäkin olen mukana tässä! Etkö voinu ryöstää sitä edes tappamatta?!" Kaikeksi onneksi henkeä haukkova nulikka tajusi edes tuoda protestinsa ilmoille matalalla äänellä vilkaisten jälleen varuillaan hätkähtäen olkapäänsä ylitse kuullessaan jonkinlaista meteliä lähistöltä. Tähän kylään jääminen tuskin oli enää hyvä idea kummankaan asianomaisen kannalta... Jos takaa-ajajat olisi hetkeksi kadotettu jäljiltä, taisi olla vain ajan kysymys koska nämä osuisivat vielä paikalle uuden, katua peittävän lumikerroksen ikävä kyllä toimiessa melkoisena kavaltajana jos paikalleen jäisi liian pitkäksi aikaa.
|
|
|
Post by Sankari on Nov 3, 2012 6:16:36 GMT 3
Eoaghan oli hetkeksi vajonnut ajatuksiinsa, mutta palasi taas äkkiä takaisin kuullessaan pojan askelten tömähdykset sivukujalta. Melkein samassa poika tupsahtikin esiin kulman takaa, eikä ilmeisesti ollut odottanut törmäävänsä täällä kehenkään, koskapa kompuroi välittömästi Eoaghanin huomatessaan. Pojan valitukseen siitä, miksi ne molemmat oli pitänyt tappaa, Eoaghan vastasi jokseenkin kyllästyneesti: ”Niihin tappoihin liittyi sopimus ja minä pidän tapanani noudattaa sopimuksia. Eikä niiden kahden kuolema ollut tuolle kylälle todellakaan mikään menetys. Jos esimerkiksi sinä olisit ryöstämisen sijaan päättänytkin ostaa nuo repussasi kantamasi tavarat niillä tarjoamillasi rahoilla, kauppias olisi varmastikin avosylin päästänyt sinut liikkeeseensä ja myynyt sinulle nuo esineet. Ja välittömästi rahasi saatuaan kutsunut paikalle vartijat ja väittänyt, että sinä varastit ne.”
Sen sanottuaan Eoaghan upposi taas hetkeksi ajatuksiinsa. Aurinko oli jo laskenut ja pakkasilman pistelystä iholla saattoi päätellä, että seuraavasta yöstä tulisi erittäin kylmä. ”Tänne ei joka tapauksessa ole enää jäämistä”, hän totesi lopulta. ”Läntinen tie kulkee aivan tuosta puiden takaa ja sen varrelta todennäköisesti löytyy joku majatalo. Muita yöpymisvaihtoja tuskin on, koska tänne ei juuri parane jäädä ja ulkona seuraavaa yötä ei halua viettää kukaan. Tai sinne minä ainakin olen menossa. Ja mitä todennäköisemmin sinne päädyt myös sinäkin, ellet sitten välttämättä halua lähteä tietä itään päin. Siellä ei tosin ole kuin metsää, joten voi mennä jonkun aikaa ennen kuin löydät sieltä mitään majatalon tapaista. Tosin mörköjä, ihmissusia ja eläviä kuolleita saattaa kyllä varsinkin näin pimeällä löytyä metsästä myös”, Eoaghan jatkoi vain puoliksi piloillaan. Heti tälle alueelle saavuttuaan hänen korviinsa oli tasaisin väliajoin kantautunut erilaisia omituisia tarinoita. Siinä samassa majatalossa, jossa hän oli hyväksynyt ne kaksi toimeksiantoa, hän oli sivukorvalla kuullut niitä tarinan pätkiä jopa kymmenittäin. Niitä oli monenlaisia, mutta kaikkiin liittyi aina jotakin yliluonnollista, kuten mystisiä katoamisia, outoja näkyjä ja omituisen epäinhimillisen oloisia muukalaisia, jotka katseen kääntäessä häviävät. No, periaatteessahan tällaisia tarinoita kerrottiin kaikkialla, joten ei Eoaghan tosissaan ollut kovin huolissaan. Mutta oli se silti omituista, että niitä kerrottiin niin paljon, eivätkä kertomukset edes vaikuttaneet olevan mitään uusia, ajanvietteeksi keksittyjä tarinoita, vaan pikemminkin osa tätä paikkaa samalla tavalla kuin vaikkapa kylän vanhimmat rakennukset. No, tarinoiden mysteeri selviäisi aikanaan, jos olisi selvitäkseen.
Eoaghan oli jo lähtö aikeissa, mutta kysyi kuitenkin vielä yhden kysymyksen ”Millä sinä muuten kuvittelet eläväsi. Tuo ryöstösaaliisi tuskin kestää kovin pitkään ja sitten olet taas alkupisteessä. Sen sijaan varkaana voisit olla hyväkin, varsinkin kun olet tuollainen ruikku, joka mahtuu erinomaisesti kaikkiin pieniin koloihin ja jonka on helppo piiloutua. Tavallaan tästä olisi luonnollista jatkaa, kun olet jo päässyt varastamisen makuun noin niin kuin muutenkin.”
|
|
|
Post by spyrre on Nov 3, 2012 18:32:34 GMT 3
Hengästynyt nulikka soi jokseenkin varovaisen mutta ennenkaikkea skeptisen vilkaisun miehen suuntaan tämän todetessa murhien olleen sopimuksenmukaisia ja että edesmenneet eivät oikeastaan olleen olleet edes kovin rehellisiä persoonia eläessään. Sopimus? Joku oli palkannut tyypin tappamaan kauppiaan ja... kuka toinen kaapissa kellottanut tapaus sitten olikaan ollut? Mies oli sitten ryövärin sijasta (tai lisäksi?) jonkinlainen palkkamurhaaja? Poika ei voinut varsinaisesti sanoa pitävänsä tästä käänteestä, mutta liikahti kuitenkin vaivautuneena vilkaisten olkapäällään riippuvaa rikollisesti hankittua reppua kun toinen huomautti kuinka helposti kauppias olisi halutessaan voinut ryövätä hänen vähät omaisuutensa ja hankkia pidätetyksi tai vielä suurempiin ongelmiin... Jos vastakkain olisivat varakas kauppias ja rahaton irtolaisnulikka ei tainnut olla epäilystäkään kumman sanaa uskottaisiin. "...ehh. No.... ehkä, en tuntenu sitä, mutta ei sitä silti voi vaan mennä ympäriinsä tappamassa porukkaa tavaran takia! Se on.... väärin!" Natiainen napautti takaisin, tosin jonkin verran epävarmempaan sävyyn, vaieten kuitenkin nopeasti ja jääden takaraivoaan raaputtaen pälyilemään vaivautuneena ympärilleen. Eh, oli rikollinen tai ei, muukalaisen ansiosta hänellä oli kuitenkin nyt toistaiseksi enemmän hyvinkin tarpeellista omaisuutta kuin hyvin pitkään aikaan... ja vaikka tämä olikin oikeastaan hommannut hänet melkoisiin ongelmiin, tästä oli taidettu kuitenkin selvitä kunnialla (eh, ellei murhamiehen ja ryöstäjän mainetta tässä kylässä laskettu) eikä tyyppi ollut aikeissa ilmeisesti tuikata häntäkään veitsellä vaikka hän sattuikin olemaan tapauksen melko raskauttava silminnäkijä... eh.
Nuorukainenkin oli hetken vaiti kai setvien tilannetta itsekin mielessään vilkuillen vuoroin kujan, vuoroin muukalaisen suuntaan kunnes toinen jälleen avasi suunsa tuoden esille melkoisen olennaisen toteamuksen. Poika kuunteli tuijotellen miestä huppunsa varjosta kunnes nyökkäsi hiukan empivästi puhaltaen pakkasilmaan pienen höyrypilven joka kieli huokaisusta. "Ehm. No juu... olisin toivonu että olisin voinu olla täällä vähän pidempään mutta ei taida enää olla hyvä idea" se myötäili vaisuhkosti alkaen hiljakseen kaiken adrenaliinin ja juoksemisen jälkeen jälleen palella. Päähineen alta kuului aivastus natiaisen vilkaitessa sitten mainitun tien suuntaan punnitsevasti. "Ei mörköjä ole olemassa" huomautettiin ohimennen, pojan kuitenkin irvistäessä varsinkin epäkuolleiden maininnalle kuin olisi puhuttu jostakin hyvin epämiellyttävästä. Ja pakkanen oli selvästi nousemassa.... metsässäpiileskelyn ajat taisivat olla näissä olosuhteissa ohitse, piili siellä mörköjä ja muita otuksia tai ei. Lopulta vaihtoehtoja tuskin oli montaakaan...
"Hitto..." natiainen mutisi ilmoille kirouksen, heilauttaen lopulta laihoja käsiään turhautuneena miehen tehdessä lähtöä. Tämän äkkiä heittäessä kuitenkin melkoista kritiikkiä nuorukainen seisahtui jokseenkin häkeltyneen oloisena kunnes vastasi hetken silmienräpyttelyn jälkeen närkästyneellä katseella. "Eh? Mä en ole ryöväri! Mä vaan... joskus otan kun... on pakko! Mutta vaan vähän, sen mitä tarvitsee!" Tämä puolustautui vaivautuneena. Hiukan yllättäen nimittely ruikuksi ei varsinaisesti herättänyt vastalauseita vaan synkän katseenvajoamisen jonnekin maan tasolle ennen kuin nulikka murahti itsekseen ja lähti hetken viivyteltyään seuraamaan mainitun tien suuntaan. Kaipa tulevaisuus varkaana ei suuremmin vakuuttanut sitä, ja kolahti ainakin rankasti tämän moraalia vastaan vaikka koko aihe saikin sen lähinnä vaikeaksi. Jostakin kujan varjoista vilahti vaalea, pieni häivähdys kadulle lähtien tassuttamaan kaksikon jäljessä häntä pystyssä kuin äskeistä hässäkkää ei olisi tapahtunutkaan. "Se on... eri asia! Mä en mene ympäriinsä ja etsi näpistettävää ja tapa porukkaa ja murtaudu ja.... kaikkea!" Protestia alleviivattiin uudella tuskastuneella kädenheilautuksella, vaikka natiainen taisi oikeastaan kuulostaa aavistuksen vähemmän syyttävältä kuin olisi voinut olettaa. Ehkä.
|
|
|
Post by Sankari on Nov 5, 2012 4:55:16 GMT 3
”No, ole toki mitä mieltä haluat. Vaikka saatatkin joutua vielä vaihtamaan mielipidettäsi”, Eoaghan totesi kiinnittäen huomionsa jo muihin asioihin. Kuten vaikka siihen, että kuu oli tullut esiin ja möllötti mustan taivaan keskellä jokseenkin pahaenteisenä. Heidän päästessään tielle, Eoaghan aukaisi taas vaihteeksi suunsa kysyen: ”Muuten, yleistä asiointia saattaisi jokseenkin helpottaa, jos sinulla olisi joku nimikin? Oikea nimi, lempinimi, pilkkanimi, nimi jonka toivoisit omaavasi? Tai voin minä sinua vain pojaksikin, vaikka se saattakin jossain vaiheessa käydä hiukkasen epäkäytännölliseksi, erityisesti silloin jos poikia vilisee ympärillä laajemmassa määrim. Minä olen Eoaghan,” hän jatkoi ohimennen. ”Äännä niin hyvin kuin osaat.” Tietä peitti vain ohut lumikerros, joten sitä pitkin oli mukavan helppo kulkea. Näkyvyyskin oli aivan kohtalainen, sillä kuu valaisi matkaa. Eoaghan ei silti tuntenut oloaan järin rentoutuneeksi. Nämä seuraavat tunnit olisivat niitä, jolloin aurinko olisi kaikista kauimpana ja se oli juuri sitä aikaa, jolloin nämä tarinoiden olennot tapasivat olla kaikista vilkkaimmillaan. Ehkä juuri tämä tieto mahdollisti sen, että jonkin matkan kuluttua hän oli vaistoavinaan jotain ilmassa. Tarkalleen hän ei osannut sanoa mitä se oli, mutta mitenkään erityisen ystävälliseltä aavistus ei vaikuttanut. Niinpä hetken mielijohteesta sopivan lumenpeittävän harjanteen nähdessään, Eoaghan päätti poiketa tieltä, vaikka vain varovaisuuden vuoksi ja viittasi poikaakin seuraamaan. Laskeutuessaan piiloon harjanteen taakse Eoaghan tunsi kuinka tunne voimistui ja samassa hän myös kuuli jotain. Useiden kavioiden kopinaa tietä vasten. Pian hän myös näki, mikä äänen aiheutti. Vaunut syöksyivät esiin pimeydestä tielle ja kiisivät sitä pitkin mielipuolista vauhtia. Niitä veti neljä mustinta hevosta, jotka Eoaghan oli ikinä nähnyt, eikä itse vaunujenkaan väri hävinnyt niille paljon. Kattoa reunustavia valkoisia koristeluja lukuun ottamatta sekin näytti olevan kuin pimeydestä itsestään tehty mustaan pitkäkauluksiseen takkiin ja peittävään lakkiin pukeutunutta ajuria myöten, jonka vaatetus esti erottamasta kasvoja. Eoaghan katseli vaunujen vetoa tuskin vetämättä edes henkeä, ja aika tuntui pysähtyvän. Silloin Eoaghania katsottiin. Vaunujen ikkunaan olivat ilmestyneet vitivalkoiset, elottoman oloiset kasvot, jotka tuijottivat häntä silmänräpäyksen verran herkeämättä, kunnes yhtäkkiä katosivat, kun ne eivät olisi koskaan siinä olleetkaan. Samassa vaunukin oli jo ohittanut heidät ja pian se katosi taas pimeyteen. Hetken Eoaghan makasi vielä aivan liikkumatta, kunnes lopulta nousi. Hän asteli tielle varuillaan ja varovaisin askelin tarkkaillen jatkuvasti ympäristöään. Pimeydessä mikään ei kuitenkaan liikkunut ja tiekin vaikutti aivan samanlaiselta kuin äskenkin. Jokin tiessä kuitenkin häiritsi ja samassa Eoaghankin tajusi sen. Vaunut eivät olleet jättäneet tiehen minkäänlaisia jälkiä. //Ajattelin, että voisi huvikseen ehkä lisätä tähän peliin joitakin kauhuromanttisia elementtejä. Sopisivat talviseen teemaankin hyvin. //
|
|
|
Post by spyrre on Nov 6, 2012 20:46:59 GMT 3
Poika irvisti härkäpäisesti huppunsa uumenista miehen toteamukselle, selvästikään aikomatta aivan heti suosiolla alkaa havitella varastelusta itselleen tulevaisuudenammattia... mutta se ei varsinaisesti vastannut seuratessaan toisen perässä kohti tietä kengät ohuella lumipeitteellä narskuen. Saattoi olla että se kenties omasi epäilyksiä itsekin tähän tiettyyn suuntaan, mutta kieltäytyi myöntämästä asiaa siitä huolimatta että hänen mukaansa oli jo ajoittain tarttunut vaivihkaa ja varsin luvatta yhtä ja toista.... ja tällä kertaa vielä enemmänkin tavaraa. Oli miten oli, matka jatkui hiljaisuudessa kuun ja lumen valaisemassa maisemassa kunnes muukalainen avasi suunsa jälleen kyselläkseen perässä roikkuvan nulikan nimeä, saaden tämän keskeyttämään olkapäänsä ylitse pälyilyn hetkeksi ja kääntämään katseensa jälleen menosuutaan. "Spyro" se totesi hetken kuluttua jokseenkin töksähtävästi ja kohautti olkapäitään, kai loppujen lopuksi näkemättä mitään syytä olla kertomattakaan, suuremmin piittamatta jokseenkin epämääräisestä nimestään. Sukunimeä ei kuulunut kuin moista ei olisi harkittukaan, mutta toisaalta sitä ei taidettu myöskään tiedustella miehenkin esittäytyessä vain etunimellään. Jonkun julmasti Spyroksi nimeämä nuorukainen nyökkäsi hiukan toistaen nimen kokeilevasti, kenties ei aivan täysin oikein äännettynä mutta sentään tunnistettavasti. Taisi olla jo melko selvää että kyseessä oli kaunopuheisen sijasta melkoisen hiomaton yksilö... vaikka tämä tuskin enää yllätti ketään.
Matka jatkui tietä myöten pojan tallustellessa ajoittain aivastellen Eoaghanin jäljessä seisahtuen vain hetkeksi poimimaan perässä seuraavan likaisenvalkoisen kissan syliinsä. Otus jäi jokseenkin omahyväisenä tuijottelemaan ympärilleen nulikan viitanliepeiden lomasta saadessaan osakseen näinkin kätevää passausta. Vaikka selvästikin paleli vieläkin poika ei sentään valittanut vaan tuntui vajonneen jokseenkin ajatuksiinsa kunnes mies alkoi äkkiä suunnata tieltä sivuun viittoillen häntä mukaansa. Se kohotti ymmällään kulmiaan ja vilkaisi ympärilleen mutta seurasi kuitenkin. "Mitä nyt?" Hyvä kun vaimea hämmentynyt tiedustelu oli ehtinyt ilmoille niin tieltä alkoi jo kuulua uhkaavaa kavioiden kumua. Katse kohosi nopeasti äänen suuntaan tämän seuratessa sitten kiireesti esimerkkiä ja kumartuessa piiloon juuri ennen kuin kummalliset mustat vaunut syöksähtivät kuun valaisemasta yöstä. Poika seurasi häkeltyneenä katseellaan pikimustien hevosten syöksyessä vaunuineen ohitse ja painautui ohimennen vielä hiukan matalammaksi piilossaan syystä, mitä ei oikeastaan itseään tiennyt. Mitä luultavimmin se ei ehtinyt hoksata tuijottavia valkeita kasvoja näiden ajaessa vauhdilla ohitse mutta yleinen hämminki tarttui ja tämäkin taisi selvästi tajuta että kaikki ei ollut nyt kohdallaan. Vaunujen kadotessa jälleen tienmutkan taakse poika seurasi näitä silmiään räpytellen katseellaan ennen kuin suoristautui itsekin pienellä viivellä yrittäen rauhoitella pelästynyttä kissaa sylissään. "....mitä hittoa..? Miksi kukaan ajelis täällä noin kovaa tähän aikaan--" se aloitti kunnes keskeytti huomatessaan äkkiä saman kuin Eoghan. Tienpinnan uusi lumi kiilteli suorastaan yliluonnollisen rikkomattomana vain heidän omien jalanjälkiensä halkomana äskeisestä näystä huolimatta mikä sai nulikan seisahtumaan suorastaan häkeltyneenä paikoilleen. "...ehh. Miten...?" Lunta tökättiin epäilevästi toisen kuluneen kengän kärjellä kuin tämä olisi ollut jotain hyvinkin epäilyttävää ennen kuin tämä rypisti kulmiaan ja käänsi katseensa tähyilemään mystisen ilmestyksen jälkeen haistellen ilmaa kuin olisi yrittänyt havaita jotakin. Ohimennen vilkaistiin myös miehen suuntaan, kuin hämmentynyt nulikka olisi toivonut tämän tietävän paremmin ja osaavan valaista tätä jokseenkin yliluonnollista ilmiötä. Yhdetkään tavalliset vaunut tai hevoset tuskin liikkuivat niin kevyesti etteivät jättäisi jälkiä lumeen...
((Sopii mainiosti, tuntuu ainakin kiinnostavalta käänteeltä jota kaksikko pääsee ihmettelemään, heh. Nulikan nimestä ei muuten kannata suuremmin hämääntyä, kyseessä on lähinnä vain vanha, hölmösti nimetty hahmo joka sattui aikoinaan vastoin alkuperäisiä aikeita jäämään kuitenkin kuvioihin. ^^; ))
|
|
|
Post by Sankari on Nov 9, 2012 1:37:48 GMT 3
”Vaikuttaa siltä, etteivät niiden vanhojen ukkojen ja akkojen horinat olleetkaan aivan tuulesta temmattuja”, Eoaghan totesi irvistäen tien lumipeitettä katsellessaan. ”Nyt olisi varmaankin parasta jatkaa matkaa erittäin nopeasti”, hän jatkoi ja alkoi samassa astella tietä pitkin huomattavasti rivakammin, kuin ennen kummallisten vaunujen ilmestymistä. Tie ja sen ympäristö pysyivät kuitenkin loppumatkan aivan poikkeuksellisen hiljaisina kuin luonto itse olisi pelännyt vaunujen palaavan, jos joku vain hiiskahtaisikin. Tiellä ei myöskään näkynyt enempää kummallisia ilmestyksiä loppumatkalla kohti majataloa, jos niiden joukkoon ei laskettu majataloa itseään, joka näytti yön pimeydessä jokseenkin epätavalliselta ilmestykseltä. Epätavalliseksi sen teki nimenomaan valaistus. Koko majatalon piha oli melkein kivenheiton päähän asti valaistu kirkkaasti ties kuinka monilla soihduilla ja lyhdyillä. Eoaghan ei kuitenkaan laittanut tälläistä lisävalaistusta pahakseen, kun ajatteli äskeistä näkyä. Sen kummempia pysähtelemättä hän marssi sisään, olettaen pojan jossain takana seuraavan. Majatalossa oli kohtalaisesti väkeä, mutta tunnelma ei silti ollut niin äänekäs kuin olisi voinut kuvitella. Jotenkin ihmiset vaikuttivat keskimäärin melko vaisuilta, vaikka tietenkin joukkoon mahtui useita, joita eivät mitkään huolet maailmassa juuri tällä hetkellä koskettaneet. Eoaghan jatkoi marssiaan aina tiskille asti ja kysäisi saman tien isännältä minkä takia majatalon ympäristö oli niin vahvasti valaistu. Isännän vastaus oli jokseenkin odotettu, synkkä katse ja epämääräistä mutinaa: ”Pitää sellaiset asiat loitolla, joita ei tänne haluta.” Tämän jälkeen seurasi toinen melkoisen odotettu asia eli kysymys: ”Mitä sä haluut?” ”Mitä on?” ”Lihamuhennosta.” ”No sitä sitten kaksi annosta”, Eoaghan vastasi tilaten samalla pojan puolesta. Jos mokoman päästäisi tiskille änkyttämään, niin joku vielä arvaisi, ettei heillä ehkä olekaan aivan puhtaat jauhot pussissa. Ja se tietäisi ongelmia. Mitään viinejä tai muita majatalon litkuja Eoaghan ei kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi tilata. Paljon parempaa löytyi ihan omasta takaa. Isäntä mäjäytti kauhalla annoksen soossia kahdelle lautaselle ja pian oltiinkin jo pöydässä. Eoaghan huomasi päivän toiminnan aiheuttaneen hänelle jo melkoisen nälän eikä muhennos ollut edes kovin pahaa, joten hän söi hyvällä ruokahalulla ja hörppi samalla viiniä eräästä mukanaan tuomasta pikarista. Syöessään hän kuitenkin tarkkaili yhä majatalon ihmisiä tiiviisti ja totesi ohimennen pojallekin: ”Täältä näyttääkin heti löytyvän ainakin muutama ihminen, joilla on meille selvästi jotain asiaa. Huomaatko kuinka he katsovat ensin nopeasti ja kääntävät sitten välittömästi päätään, kun kohtaat heidän katseensa? Minua kiinnostaisi kyllä kovasti tietää, mikä heidän asiansa on?”
|
|
|
Post by spyrre on Nov 10, 2012 20:13:51 GMT 3
Eoaghania silmäiltiin jokseenkin kysyvästi kun tämä mutisi jotakin vanhusten tarinoista, mutta vastaväitteitä ei ainakaan kuulunut tämän päättäessä että olisi parasta jatkaa nopeasti matkaa ennen kuin jotain muuta outoa ilmaantuisi. "Huh. Outoa" nulikka jupisi itsekseen vilkaisten vielä epäluuloisesti ensin lunta ja sitten suuntaan jonne vaunut olivat kadonneet lähtien kuitenkin jokseenkin levottomana seuraamaan miehen jäljessä hiljaa viittansa alla murisevaa kissaa rapsutellen. Mikä hitto äskeinen ilmiö oikein olikaan ollut, Spyro ei ainakaan ollut vastaavaan törmännyt ennen. Hän oli varma että oli nähnyt vaunut sekä kuullut ne, mutta mitään jälkiä näiden olemassaolosta ei löytynyt kuin kaikki olisi ollut vain harhaa. Eh, mahtoikohan jonkinlaisia kummitusvaunuja olla olemassa...? Jos pojalta olisi kysytty tätä hetki sitten se olisi epäilemättä vastannut kieltävästi, mutta nyt tämä ei ollutkaan enää niin varma.... Matka taittui ymmärrettävästi nyt jokseenkin motivoituneempaan tahtiin, ja kun tämä lopulta ilmaantui näkyviin kirkkaasti valaistu majatalo oli varmasti hyvin tervetullut näky itse kullekin. Soihtumäärä joka rakennuksen pihaan oli pystytetty näkyi ainakin pimeässä kauas mutta sai nuhruisen nuorukaisen kuitenkin kohottamaan hiukan kulmiaan pitäen tätä aavistuksen ylilyötynä mutta ei kommentoinut seuratessaan toista kohti kutsuvasti edessä valoa kajastavaa rakennusta. Ohimennen se varmisti vielä vilkaisulla että epäilyttäviä vaunuja ei varmasti näkyisi enää missään majatalon pihaan pysäköytynä tai ympäriinsä rymistelemässä ennen kuin luikahti ovenraosta sisälle vihdoin ja viimein lämpimiin sisätiloihin.
Hupun alta kantautui helpottunut huokaisu kun pistelevä pakkanen korvautui lämpimällä, vaikkakin vähän tunkkaisella ilmalla pojan tallustellessa sitten vaiteliaana ympärilleen vilkuillen toisen vanavedessä huoneen poikki kohti tiskiä. Nuhruinen natiainen jäi kuitenkin varuillaan vaivihkaa hiukan kauemmas nykäisten huppuaan hiukan alemmas yrittäen vanhasta tottumuksesta pitää jokseenkin matalaa profiilia. Harvoinpa epämääräinen, ilmeisen köyhä poika monenkaan silmään suuremmin pisti, mutta majatalon pöydissä istui kuitenkin asiakas jos toinenkin, eikä Spyro varsinaisesti halunnut ottaa riskiä varsinkin epäilyttävän uudelta näyttävä reppu olkapäällään. Eoaghan virittelikin jo keskustelua majatalonisännän kanssa saamatta kuitenkaan kovin selkeää vastausta pihan valo-showta koskien, mikä sai nulikankin vilkaisemaan ohimennen ikkunan suuntaan mietteliäästi. Nämä pohdinnat jäivät kuitenkin lyhyeen kun puheet kääntyivät huomattavasti konkreettisempiin asioihin ja katse kääntyikin pian hiukan yllättyneenä takaisin miekkosen tilatessa muitta mutkitta kaksi annosta ruokaa ja suunnatessa sitten kohti pöytää. Vaikka ei ehkä näin anteliasta elettä ollut olettanut poika hoksasi kyllä pian mikä oli homman nimi ja luikki pian perässä oma annoksensa mukanaan kunhan oli laskenut kissan sylistään.
"Eh. No kiitti" se mutisi istuessaan, mutta vaikka olikin hiukan vaivautunut, nälkäisellä harvoin oli kummoinenkaan itsehillintä kun sapuskaa viimein oli nenän edessä. Muhennos ei kauaa lautasella viihtynyt kun poika pääsi vauhtiin varsinkin kun kissa loikkasi lattialta auttamaan ja härkki itselleen käpälällään palasen lihaa, nuorukaisen estelemättä eleelläkään. Eoaghanin äkkiä huomauttaessa heidän saamastaan huomiosta tumma katse nousi lautasesta vilkaisten ympärilleen jokseenkin epäluuloisesti, ilmeisestikään pitämättä erityisemmin tällaisesta pälyilystä. "Hmh? Mitähän hittoa. ...eh, eihän ne voi ainakaan tietää, eihän?" Mutistiin hiukan levottomasti tämän nykäisten jälleen ohimennen huppuaan epämukavasti. Eiväthän he niin selviä rikollisia olleet että pistivät heti kaikkien silmään..... toivottavasti?
|
|