|
Post by Sankari on Aug 19, 2013 4:40:52 GMT 3
//Pitkästä aikaa taas.//
”En ole aivan varma, mutta – niin hullulta kuin se kenties kuulostaakin – en usko, että tämä käytävä sijaitsee, ainakaan aivan täysin, siinä ulottuvuudessa minkä me käsitämme jokapäiväisenä maailmanamme”, Eoaghan mutisi vastauksena nulikan kysymykseen. ”Muussa tapauksessa me nimittäin järjellä ajateltuna kulkisimme parhaillaan pitkin ilmaan rakennettua käytävää, enkä havainnut täällä sellaista meidän saapuessamme paikalle. Tosin eipä tämä paikka tunnu juuri logiikkaa noudattava muutenkaan, että ehkä me teoriassa voisimme olla matkalla esimerkiksi kartanon kellariin.” Määränpään epäselvyydestä huolimatta takaisin kääntyminenkään tuskin johtaisi mihinkään muuhun kuin siihen, että aaverouva listisi heidät, joten Eoaghan jatkoi eteenpäin. Täytyi kyllä myöntää, että koko idea kartanoon murtautumisesta oli näin jälkeenpäin ajatellen ollut karmean huono. Sitä hän ei tosin ajatellut kertoa pojanrääpäleelle, eikä siitä hirveästi hyötyä olisi ollut muutenkaan. Tässä vaiheessa kannatti keskittyä lähinnä vain hengissä pysymiseenja ulospääsyyn. Vaikka pientä helpotusta ja apua ennen lopullista kartanosta poistumista olisi tuonut edes pieni viinin tilkka, mutta tynnyrikin oli matkalla jäänyt jonnekin. ”Ja se tynnyrin sisältämä viini oli jopa laadultaan melkoisen hyvää”, Eoaghan jupisi ääneen.
Enemmät jupinat kuitenkin keskeytyivät, kun käytävän päässä sarastavasta huoneesta kantautuva valo ja humina muuttuivat yhä todellisemmiksi jalkojen talsiessa eteenpäin. Ja lopulta he pääsivät tietysti itse huoneeseen. Kirkkauden matkan aikana vähä kerrallaan tapahtuneen voimistumisen vuoksi huoneen valaistus ei Eoaghanin sinne astuessa ollut onneksi aivan sokaiseva, mutta kirkas se oli siitä huolimatta. Aluksi hän ei erottanutkaan huoneesta muuta kuin kolmevalonlähdettä, jotka muodostivat huoneen kattoon tasasivuisen kolmion. Vähitellen silmät kuitenkin hahmottivat muutakin, vaikkei hahmotettavaa sellaisena paljoa ollutkaan. Ensin Eoaghan itse asiassa luuli, ettei huoneessa lamppujen lisäksi edes olisikaan mitään muuta kuin samaa tylsää seinää, joka muodosti suurehkon ja korkea kattoisen huoneen rajat. Jotain tavaroita tosin oli nähtävästi sijoitettu huoneen toiselle puolelle, mutta melko tyhjältä se vaikutti kuitenkin. Silloin jostain kuului kuitenkin taas sitä epämääräistä huminaa. Jostain vasemmanpuoleisen seinän nurkasta, eikä Eoaghanin katsoessa uudemman kerran se seinän osa näyttänytkään enää aivan tasaiselta. Sen sijaan nurkassa piti majaansa jonkinlainen kivinen hahmo. Hahmo ei liikkunut, vaan vaikutti pikemminkin melkein kuin uinuvan. Ja uinuessaan sen luota kuului koko ajan sitä samaa kummalista ääntä, joka oli kantautunut aina käytävään asti.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 23, 2013 16:17:46 GMT 3
Eoaghanin selitys ulottuvuuksista ja ties mistä eivät näyttäneet ainakaan valaisevan asioita hämmentyneelle ja entistä hermostuneemmalle pojalle, saaden tästä irti lähinnä vielä enemmän niin epäluuloista pälyilyä kuin epävarmoja katseita. Nuhruisella nulikalla ei selvästikään ollut hajuakaan minkäänlaisesta ulottuvuusmatkailusta saati mahdollisesti edes käsitystä mikä moinen kapine kuin "ulottuvuus" edes tarkalleen oli, mutta kun normaali logiikka ei selvästikään purrut tilanteeseen Spyronkin tajutessa ettei tällainen käytävä olisi edes mahtunut peilintakaisen seinän taakse vaikka kyseessä olisikin ollut salakäytävä... oli kai pakko tyytyä myöntämään ettei tiennyt mitä hittoa oli meneillään ja vain tyytyä yrittämään selvitä ulos ajattelematta liikoja. Kaipa perässä roikkuvat murhahaarniskat sekä haamut olivat lopulta tähän hätään konkreettisempia huolia kuin että mihin sitä tarkalleen oli mystisen peilin kautta päädytty... ja rehellisesti poika huolehti huomattavasti mielummin näistä kuin yritti pähkäillä jotain näin häiritsevää tarkemmin. Ainakaan vielä hyökkääjät eivät sentään tuntuneet olevan tulossa perässä.... jostain syystä. "....jotain hiton velhotemppuja" nulikka mutisi hampaidensa välistä uusien kysymyksien sijasta kuin kyseessä olisi ollut jotain hyvin kitkerää ja vilkaisi vastahakoisesti vielä kerran taakseen kuin varmistaakseen ettei taka-ajajia vielä näkynyt ennen kuin käänsi huomionsa hermostuneena eteenpäin. Edestä hohtava valo ja ääni epäilyttivät... mutta jos takaisinpäin ei ollut menemistä, vaihtoehdot supistuivat väkisinkin ikävän vähiin. Miehen jupina viinistä sai kuitenkin vastaukseksi pienen puuskahduksen, moisten huolien selvästikään olematta edes nulikan mentaalisella ongelmalistalla saati tämän kärkipäässä.
Ilmeisestä vastentahtoisuudestaan huolimatta poika päätyi kuitenkin vaihtoehtojen puutteessa astelemaan Eoaghanin jäljessä kohti kivikäytävän päässä hohtavaa valoa. Lopulta eteen avautuva huone viimeistään vahvisti epäilyt etteivät he mitenkään voineet olla astuneet vain seinäntakaiseen salakäytävään; jos pitkä, suora käytävä ei olisi mahtunut seinän taakse niin ei kyllä olisi mitenkään tämä yllättävän suuri, korkeakattoinen ja kirkkaasti valaistu huonekaan. Kahta kauheammin empivä ja luimisteleva poika seisahtui siristellen ovensuuhun, yrittäen kädellään silmiään varjostaen tihrustaa epäluuloisesti valon täyttämään tilaan. Jos se oli toivonut valon kielivän ulospääsyreitistä (no, kai sitä saattoi yrittää toivoa vaikka hetki sitten ulkona olikin vallinnut yö, olihan tässä jo nähty yhtä jos toistakin vielä älyttömämpää) saatiin pettyä: hohde loisti alas korkeaan kattoon kiinnitetyistä omituisista lampuista ikkunan taikka oviaukon sijasta. Spyro kyräili ylhäällä loistavaa kuviota tovin niska kenossa kiertäen sitten silmiensä totuttua katseellaan koko tilan, entistä huolestuneempana. Ikävä kyllä huonot odotukset kävivät pian toteen eikä nulikka ainakaan löytänyt tasaisesti ylös kohoavista seinistä yhtään ovea tai muutakaan reittiä eteenpäin. "....hitto. Umpikuja... mitäs pirua nyt?" se jupisi kirskauttaen hampaitaan manaten vaisusti katsellessaan samaan aikaan epäluuloisesti ympärilleen. "Mikä hiton paikka tämä edes--" aloitettiin repliikin kuitenkin keskeytyessä pojan äkkiä saadessa silmiinsä jotain niin epäilyttävää että se napsautti leukansa kiinni ottaen jopa säpsähtäen pienen askelen kauemmas. Huoneessa erottui jonkin verran kalustusta joita nulikka oli silmäillyt myös hyvin epäillen mutta kuten äkkiä ilmeni, nämä sekä valonlähde eivät olleetkaan ainoat kummalliset asiat paikassa. Salavihkaa nurkassa kyhjöttävä, kuin torkkuva patsas paljastui myös epämääräisen humisevan äänen lähteeksi yllättyneen nulikan jäädessä tuijottamaan tätä hetkeksi jännittyneenä varmistuakseen että tämä tosiaan oli vain kiveä.
"Onko se patsas? Miksi se pitää tuollaista ääntä?" Nulikka kysyi epäluuloisesti mittaillen hahmoa katseellaan, kunnes viimein otti varovaisen askelen lähemmäs haistaen ohimennen ilmaa kuin olisi voinut päätellä mistä oikein oli kyse. No, huoneen hyvin suppean kalustuksen huomioon ottaen kovin montaa asiaa ei tainnut olla tehtävissä, ja patsas oli väkisinkin se konkreettisin kiinnostuksenkohde lähes tyhjässä huoneessa. Olihan se nyt outoa sijoittaa patsas huoneen nurkkaan tuolla tavalla... Ehkä heillä kävisi tuuri ja tämän takaa löytyisi vaikka uusi salakäytävä jonnekin? Sellainen löytö olisi ehdottomasti tervetullut koska vaikka olikin toistaiseksi rauhallinen näky kaikkeen aiempaan verrattuna valaistussa humisevassa huoneessa oli silti jotain mikä sai pojan niskakarvat pahemmin pystyyn kuin mikään tähän mennessä, haamut ja murhahaarniskat mukaan luettuna.
|
|
|
Post by Sankari on Apr 10, 2014 18:00:59 GMT 3
//Valitettavasti jäi tuo kirjoittaminen, kun muut kirjoitusprojektit saivat etusijan. Pahoitteluni siitä. Kirjoitin tässä kuitenkin taas pitkän tauon jälkeen vastauksen.//
”Patsaaltahan tuo näyttäisi, mutta... jotenkin se tuntuu silti melkein kuin elävältä”, Eoaghan virkkoi pojan pohdintoihin kivihahmon olemusta tuijottaen samalla patsasta tiiviisti, kuten oli tuijottanut koko sen ajan, jonka he olivat ehtineet huoneessa oleskella. ”Tai jos ei elävältä niin jotenkin... mekaaniselta.” Eoaghan mietti hetken sanojen välissä. ”Melkein kuin sen sisällä pyörisi jonkinlainen koneista, joka tuottaa tämän niskakarvat kohottavan huminan ja aiheuttaa minussa hyvin epämiellyttävän tunteen. Siihen nähden, että juuri tällä hetkellä vaellamme todennäköisesti jossain ulottuvuuksien välisessä kuilussa, jonka lähtöpiste taas on puolestaan raivopäisten kummitusten hallitsemassa aivan omaa logiikkaansa seuraavassa kartanossa, sanomani saattaa ehkä kuulostaa hiukan typerältä, mutta jotenkin tämä ääni kyllä kuulostaa poikkeuksellisen epäluonnolliselta. Todella keinotekoiselta ainakin, mutta samalla ehkä myös jotenkin vääristyneeltä.” Vaistonvaraisesti hän otti yhden askeleen taaksepäin, vaikkei patsaassa varsinaisesti mitään muuta uhkaavaa ollutkaan. Se oli hiukan ihmisen muotoinen ainakin siinä mielessä, että kehosta oli selkeästi erotettavissa jonkinlainen suhteessa melko pieni pää ja toisaalta taas suhteessa järkälemäisen suuret käsivarret, jotka leveytensä puolesta olivat kumpikin vähintään puolet patsaan leveydestä ja yhdessä sen yli ja pituuskin kattoi molemmilla ainakin kaksi kolmasosaa vartalon mitasta. Muotoja itsessään olisi voinut kuvata hyvin pelkistetyiksi, koska kämmeniä ja sormia ei koskaan oltu muokattu käsivarsien päihin, kuten ei kasvoihinkaan oltu kaiverrettu muuta kuin yksinkertaiset silmänaukot. Muutenkin yksityiskohtia oli vähän ja erityisen vähän oli sellaisia yksityiskohtia, jotka olisivat olemassaolollaan jotenkin viestittäneet patsaan sisälle piilotetusta koneistosta. Joitakin koristekuvioita risteili kyllä patsaan pinnalla, mutta siinä sitten pitkälti kaikki olikin. Tosin oli myönnettävä, ettei sitä kai saattanut olettaakaan, että koneesta olisi tuosta vain pistänyt esiin jonkinlaisia rattaita tai mitälien koneiston osasia, mutta jos kyseessä todella oli kone, niin patsaan eri jäsenten välillä olisi ainakin luullut näkevänsä jonkinlaiset niveljärjestelmät.
Sellaisia ei kuitenkaan patsassa ollut ja humiseva ääni oli yhä ainoa todiste siitä, että se oli kenties jotain muutakin kuin vain se etäisesti ihmistä muistuttava kivilohkare, jolta se kovasti näytti. Siitä huolimatta Eoaghania ei kuitenkaan yhtään huvittanut ottaa askeltakaan sitä kohti, vaikka saattaisi olla, että niin hän joutuisi vielä tekemään. Huoneesta oli nimittäin näkyvillä tasan yksi uloskäynti ja se oli se sama, jota pitkin he olivat juuri äsken paenneet huoneeseen, eikä sinne siten tehnyt juuri mieli paeta. Patsas sen sijaan oli yhä katsomaton kortti ja kuka tiesi, jos se tarjoaisi vielä jonkinlaisen uuden reitin huoneesta pois. Kenties sen takaa paljastuisi salakäytävä tai sillä olisi jotain muuta kautta mahdollisuus luoda huoneeseen uusi uloskäynti. ”Näköjään meidän pitää kai sitten yrittää siirtää tuota, vaikken kyllä pidä ajatuksesta yhtään”, Eoaghan virkkoi lopulta. ”Kaiken sen jälkeen mitä täällä on tapahtunut, en nimittäin enää suuremmin ihmettelisi, jos se hypähtäisi henkiin juuri sillä nimenomaisella hetkellä, kun ojennamme kätemme sitä siirtääksemme, eikä se tunnu kovin suotuisalta käänteeltä.” Sanoistaan huolimatta asian kerran päätettyään hän otti jo välittömästi sanottavansa sanottuaan muutaman päättäväisen, vaikkakin varovaisen, askeleen patsasta kohden pysähtyen jokaisen askeleen jälkeen hetkeksi katselemaan oliko patsas herännyt henkiin. Kaksi ensimmäistä harppausta harpottiin kuitenkin ilman, että mitään tapahtui, ja Eoaghan alkoikin jo kolmatta mielessään hiukan rentoutua. Hän otti kolmannen askeleen aavistuksen rohkeammin ja oli jo melkein saman tien siirtymässä neljänteen, kun humiseva ääni äkkiä lakkasi ja samassa Eoaghan huomasi, että patsaan silmiin oli syttynyt utuinen valo. Eoaghan peruutti välittömästi askeleen taaksepäin, mutta oli jo myöhäistä, jos nyt koko vakavamielisellä harppomisella oli ollut heräämisen kannalta mitään tekemistä. Patsas liikkui jo ja vyöryi hitaasti heitä kohti, vaikka jostain syystä tuntuikin siltä, ettei se oikeastaan ollut vielä kunnolla havainnut heidän läsnäoloaan huoneessa, eikä hirveästi muutakaan. Pikemminkin se vaikutti olevan yhä puolittain unessa, mutta siinä tapauksessa se todennäköisesti heräisi pian ja se taas tarkoitti, että heidän olisi ennen sitä päätettävä nopeasti paetako vai hyökätäkö vai katsoako mitä tuleman piti ja ehkä kehittää jotain muuta.
|
|