|
Post by spyrre on Dec 10, 2012 23:32:20 GMT 3
((Hei Silvia! Laitoin sinulle priva-viestiä aiheesta, voidaan puhua aiheesta siellä? =) ))
|
|
|
Post by Sankari on Dec 16, 2012 4:02:07 GMT 3
”Vai että sivuovi.” Eoaghan kohautti olkapäitään. Mikäs siinä sitten, vaikka suoraan pääovesta murtautumisessa olisikin ollut tiettyä tyyliä. Sivuovi tosin näytti ylipäänsä olevan heiveröisempää tekoa, että varmaan siitä murtautuminen olisi helpompaakin. Pienen tarkastelun jälkeen paljastukin, että ovi ei ollut edes lukossa. Se aukeni yhdellä napakalla potkulla ja sen jälkeen Eoaghan marssi sisään olettaen pojan seuraavan perässä.
Ovi aukeni jonkinlaiseen pieneen eteiskäytävään, jossa ei lunnollisestikaan ollut minkäänlaista omaa valaistusta. Eikä kalustustakaan näkynyt sen puoleen pahemmin. Ilmeisesti käytävä oli todellakin ollut vain palvelijoiden kulkuväylä. Eoaghania kuitenkin kiinnostivat juurikin ne tavarat, joten hän jatkoi pimeydessä matkaansa eteenpäin lamppuunsa turvautuen ja löysi lisää ovia. Ovissa ei lukenut mitään, eivätkä ne vaikuttaneet muutenkaan mitenkään erikoisilta, joten hän tyytyi vain mutisemaan ”Saa nähdä mitä täältä löytyy”. Sitten hän astui sisään lähimmästä ovesta.
Ensimmäinen asia minkä Eoaghan pani merkille oli, että huone oli täynnä pölyä. Sitä nousi ilmaan hänen liikkeidensä vaikutuksesta ja hän yskäisi vaimeasti muutaman kerran. Sitten hän käänsi huomionsa muuhun huoneeseen. Oviaukosta pimeyden keskeltä erotti huoneen esineistä vain siluetit, mutta hän nyökkäsi tyytyväisenä jo heti ne nähdessään, sillä siluetteja oli huoneessa runsaasti. Oli tuoleja pöydän ympärille rymittyneenä ja kauempana erottui hahmo, joka taisi olla sohva. Seinillä roikkui myös runsaasti tauluja ja erästä seinustaa vasten nojasi myös isokokoinen peili.
Se vaikutti melko arvokkaalta, joten Eoaghan päätti tarkastella sitä astetta lähempää. Jo hänen hiippaillessaan sen luo hän tajusi, ettei pitänyt tästä peilistä yhtään. Se oli epätavallista, sillä yleensä Eoaghan kyllä piti kaikenlaisista peileistä ja vielä enemmän hän piti itsensä ihailemisesta niiden pinnasta, mutta tässä peilissä oli jotakin väärää. Eoaghanin niskakarvoihin hiipi outo tunne. Peilistä häntä katsova hahmo näytti kyllä ulkoisesti aivan häneltä ja se noudatti hänen kasvonilmeidensä liikkeitä, mutta jokin siinä oli siitä huolimatta... vialla. Hän ei päässyt eroon tunteesta, että yhtäkkiä peilistä häntä katseleva hahmo saattaisikin muuttua joksikin aivan muuksi. Niinpä hän käänsikin peilille äkisti selkänsä ja siirtyi ihmettelemään huoneen muita esineitä.
Melko lähellä roikkui seinustalla taulu. Taulu oli pitkälti pölyn peittämä, mutta huiskaistuaan sen pintaa muutaman kerran paljastui sen alta keski-ikäistä naista esittävä muotokuva. Nainen hymyili hänelle ystävällisesti. Eoaghan tutkiskeli maalausta jonkin aikaa, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, ettei se tainnut olla kovin arvokas. Varmaankin maalauksella oli ollut arvoa sille ketä se esitti, mutta kukaan tuskin haluaisi sitä ostaa. Eoaghan alkoi vaihteeksi etsiskellä poikaa katseellaan. Välittömästi hänen kääntäessään katseensa ystävällinen hymy katosi maalauksen naisen kasvoilta.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 17, 2012 21:34:58 GMT 3
Sen enempää kuin pukeutumisenkaan suhteen Spyroa puolestaan ei tuntunut kiinnostavan paljoakaan urheasti suoraan etu-ovesta sisään rynnistämisen tyylikkyys, vaan tämä seurasi (jos ei mielellään niin ainakin vähemmän vastahankaisesti) perässä löytämälleen pienemmälle sivu-ovelle. Se jäi levottomana hiukan taaempaa ympäristöä ajoittain vilkuillen seurailemaan sivummasta kun Eoaghan alkoi yrittää uksea auki, yllättyen melkoisesti kun mies avasikin tämän lähes vaikeuksitta. Eh, eikö se ollut ollut edes lukossa..? Poika rypisti kulmiaan tuijotellen kuin epäluuloisena mokomaa ovea joka omahyväisesti ei ollut viitsinyt edes olla lukossa kuin epäillen tätä jonkinlaiseksi ansaksi, ennen kuin astui hetken emmittyään sisätiloihin antaen miehen mennä suosiolla edeltä. Pimeä, pölyinen ja mahdollisesti jopa kirjaimellisesti kuollut huoneisto ei suuremmin houkutellut, mutta kun täällä nyt kerran lopulta oltiin...
Nulikka seurasi vaiteliaana kevyin askelin hiukan kauempana miehen takana siristellen hiukan ja suojaten syystä tai toisesta silmiään käsivarrellaan hailakalta lampun valolta jota mies piteli, pälyillen epäluuloisesti ympäri hiljaisia käytäviä. Eoaghanin avatessa ensimmäisen oven ja astuessa sisälle tutkimaan tämän sisältöä poika seurasi mutta seisahtui pian lähelle ovensuuta kiertäen pölyisten huonekalujen täyttämän huoneen katseellaan, mutta selvästikään innostumatta löydöstä erityisemmin vaikka näkyvillä taisi olla yksi jos toinenkin mahdollisesti arvokas antiikkinen kapistus. Sen sijaan se puuskahti tuskastuneesti ja vilkaisi miekkosta hiukan vähässä valossa kiiluvin silmin tajutessaan tämän tosiaan tutkailevan huoneen kalustusta kuin olisi kaavaillut häipyvänsä kartanosta kohta jättimäistä peiliä raahaten tai mahdollisesti samettinen sohva kainalossaan. "Saat sitten raahata ne itse jos meinaat varastella jotain" nulikka huomautti matalasti, liikahtaen sitten levottomasti ja vilkaisten uudestaan ympärilleen huoneessa selvästikin tuntien olonsa enemmän kuin vähän epävarmaksi, sentään protestoimatta tähän hätään enempää.
Ohimennen poika liikehti hiljakseen lattian poikki kohti sivummalla huomaamaansa tummapuista ovea, kunnes seisahtui hätkähtäen keskelle aikoinaan hienoa, nyt vain pölyn peittämää mattoa nostaen katseensa kiireesti ylös huoneen halkeilleeseen kattoon. Jostakin yläkerrasta kuului hiljaista lattialautojen natinaa joita olisi saattanut pitää askelina.... vaikka ne saattoivat tosin johtua viimasta ränsistyneen talon rakenteissa tai rotistakin. Toivottavasti. "....tuota. Entä jos... mitä jos se huomaa jäljet? Me tultiin kuitenkin aika suoraan tänne sitä tietä pitkin..." Se toi viimein ilmi mieltään selvästi vaivaavan huolenaiheen. Entä jos muutama tunti ei olisi ollut tarpeeksi hävittämään heidän jälkiään hangesta? Lunta oli kyllä tainnut sadella vähän matkalla, mutta... Sitäpaitsi koko pahuksen rakennuksen ilmapiiri oli harvinaisen painostava ja ilmassa lemahti ummehtunut pöly, sekä jotain määrittelemätöntä joka sai aikaan kylmiä väreitä pojan niskassa. Koko touhu alkoi hetki hetkeltä tuntua entistä huonommalta idealta. Spyro irvisti itsekseen ja päästi pienen kirouksen vilkaisten äkkiä jokseenkin hätäisesti heidän tulosuuntaansa. Eh... ei kai ulkoa vain kuulunut vaivihkaisia kavioiden ääniä? Se vielä olisi puuttunut.
|
|
|
Post by Sankari on Dec 18, 2012 16:59:21 GMT 3
Eoaghankin kuuli rakenteista kantautuvan äänen, vaikkakaan ei säikähtänyt sitä samalla tavalla kuin poika. Lattialaudoilla nyt oli taipumusta narista aina välillä. ”Siinä vaiheessa, kun se näkee nämä jäljet, me olemme jo kaukana ja ei se nousevaa aamua vasten lähde ajamaan meitä takaa”, Eoaghan totesi rauhoittavasti. Kieltämättä tässä paikassa oli kyllä jotain sellaista, mikä sai kylmät väreet jatkuvasti juoksemaan pitkin selkäpieltä, eikä häntäkään suuremmin huvittanut viipyä paikalla kovin pitkään.
Poika ilmeisesti kuuli hermostuneesta olemuksestaan päätellen vielä jotain muitakin ääniä, mutta Eoaghan laski nekin lähinnä mielikuvituksen tuotteiksi. ”Katsotaan vielä tuo seuraava huone. Sitten voidaan vaikka häipyä, kun eipä minuakaan suoranaisesti huvita jäädä tänne asumaan”, hän totesi, asteli toiselle huoneesta pois johtavalle ovelle ja avasi sen. Melkein saman tien hänen suustaan karkasi huudahdus: ”Mitä hittoa”. Ihmetyksissään hän jäi tuijottamaan lamppunsa valaisemaa näkymää. Huoneen lattia ja kalusteet olivat aivan tummien tahrojen peitossa.
”Tule katsomaan”, hän huikkasi pojalle ja otti muutaman askeleen huoneen sisälle. Huoneen matto oli aivan ruskeaksi tummunut, samoin samettiset tuolit ja jälkiä löytyi pöytäliinastakin. Eoaghanilla oli erittäin vahva epäilys siitä, mitä tämä roiskunut neste oli ollut. ”Teurastamonako tätä huonetta on käytetty”, hän mutisi itsekseen. Ilmeisesti huoneessa oli tapahtunut jonkinlainen verilöyly. Mutta keiden välillä? Ehkä syvemmältä huoneesta löytyisi kysymykseen jokin vastaus.
Taaempaa huoneesta ei kuitenkaan vaikuttanut löytyvän kuin kuivuneen verentahrimaa lattiaa ja seiniä. Eoaghan kääntyi pettyneenä katsomaan takaisin ja silloin eräs kohta lattialla kiinnitti hänen huomionsa. Sekin kohta oli veressä. Veri vain ei ollut kuivunutta.
Samassa huoneen oviaukosta iski niin voimakas puhuri, että se heitti erään pöydän nurin ja Eoaghanin siinä samalla. Ovi iskeytyi voimalla kiinni puhurin jälkijunassa ja Eoaghan kuuli pahaenteisen naksahduksen. Ovi meni lukkoon. Hän pyristeli pystyyn ja loi samalla etsivän katseen ympärilleen. Puhuri oli varmaan heittänyt pojankin sisälle huoneeseeen?
|
|
|
Post by spyrre on Dec 18, 2012 18:08:40 GMT 3
Mikä ikinä yläkerran natinan aiheuttikaan, mitään kummempaa ei kuitenkaan tapahtunut vaikka poika tuntuikin lähes odottavan vesikauhuisen haamun ryntäävän sisään hetkellä millä hyvänsä. Kun tältä hetken ihmettelyn jälkeen kuitenkin vältyttiin, se silmäsi kuitenkin huolestuneena Eoaghanin suuntaan, mutta ei tuntunut suuremmin rauhoittuvan tämän vakuutteluista. "Oletko varma? Hitostako sitä tietää mitä tapahtuu jos se päättää lähteä perään" se huomautti, hätkähti jotakin ulkoa kuulemaansa ääntä, mutta seuraten sitten kuitenkin hiljakseen miestä kohti ovea huoneen toisella puolella. Vaikka olikin väittänyt että hätää ei ollut aaveen haahuillessa ties missä, pitkäkyntinenkin tuntui kuitenkin olevan halukas lopettamaan tutkimusretkensä lyhyeen, ja vaikka olikin oikeastaan tavallaan hiukan pettynyt, Spyro ei lopulta voinut syyttää tätä.
"Ehkä meidän pitäis kuitenkin sytyttää jotain palamaan varmuuden vuoksi" se pohti vaimeaan ääneen silmäillen monen vuoden pölyn peittämää arvokasta sohvaa arvioivasti ohi kulkiessaan. Eoaghanin äkillinen äännähdys kuitenkin keskeytti sen ja sai pojan kääntämään katseensa silmiään räpytellen oven suussa seisovaan mieheen... ja rypistämään lähes saman tien kulmiaan. Se empi tapansa mukaan hetken kunnes asteli jo sisään tutkimaan suunnanneen miehen vanavedessä. Askelet jähmettyivät kuitenkin pian oviaukkoon nulikan jäädessä silmät suurina mittailemaan vastenmielisten roiskeiden sotkemaa huonetta kunnes irvisti vieden hihansa hetkeksi kasvojensa eteen kuin suojautuen vastenmieliseltä löyhkältä. Hiukan yllättäen se ei tuntunut olevan vielä juoksemassa kauhuissaan pakoon vaan vaikka ei näyttänyt hinkuvan peremmällekään se näytti korkeintaan muutamaa astetta levottomammalta kuin pahat aavistukset vasta olisivat saaneet vahvistusta siitä huolimatta että tiesi varmasti mitä seinille ja lattialle levinneet tummat tahrat olivat. "Ehh. Hitto." Se mutisi pälyillen huoneeseen. "Se taitaa syödä ne täällä tai jotain... ne ihmiset." Todettiin levottomana nulikan vilkaistessa Eoaghania joka näytti löytäneen jotain, mutta ennen kuin tämä ehti esittää enempää kysymyksiä tapahtui jotain jota kumpikaan ei ollut odottanut.
Äkkiä ilman mitään järkevää selitystä huoneesta josta he juuri olivat saapuneet iski sisään tuulenpuuska joka olisi voinut käydä pienestä hirmumyrskystä... sillä erolla että tämä riehui parhaillaan sisätiloissa, iskien ilmaan tukahduttavan paksun pilven pölyä, roskaa ja satunnaista pientä irtaimistoa. Poika älähti yllättyneenä puuskan iskiessä päin selkäänsä, mutta siinä ei ollut paljoa tehtävissä kun se lennähti jaloiltaan rähmälleen sisälle huoneeseen kaiken muun keralla oven läjähtäessä dramaattisesti kiinni kaksikon jäljessä. Nulikka joutui hetkeksi jäämään kakomaan tukahduttavaa pölyä kurkustaan tyrmistynein elkein, kunnes pölypilvi laskeutui hiljakseen sen verran että se alkoi jälleen nähdä ympärilleen. "Mikä hitto... se oli?" Poika töksäytti toivuttuaan pahimmasta pelästyksestä ja tällistä, kömpien sitten inhoavasti irvistäen ylös saastaiselta lattialta. Pyyhkäistyään silmiään hihaansa katse kääntyi kiireesti epäluuloisena kiinni iskeytyneen oven suuntaan nulikan astuessa sitten varovaisen askelen lähemmäs kokeillakseen kahvaa kuin jotain onnettomuutta jo valmiiksi uumoillen. Näin ollen tuskin oli suurikaan yllätys kellekkään kun ovi ei hievahtanutkaan... ehkä selittämätön puuska oli iskenyt kapineen lukkoon? Nulikka kommentoi tukahtuneella, jo jokseenkin hätääntyneellä kirosanalla, jääden sitten jälleen hetkeksi yskimään saadessaan pölyä kurkkuunsa. Ilmeisesti se oli lopulta säikähtänyt selittämätöntä myrskyä sisätiloissa huomattavasti enemmän kuin vanhalla verellä tahrittua huonetta, jälkimmäisessä tapauksessahan saattaisi edes kuvitella että olemassa oli jokin järkevä selitys. Vaikka tämäkään selitys tuskin olisi kovinkaan mielenrauhaa rauhoittavaa laatua.
|
|
|
Post by Sankari on Dec 28, 2012 0:08:20 GMT 3
”Näköjään taidammekin vilkaista vielä ainakin muutaman huoneen ennen kuin lähdemme”, Eoaghan mutisi havaittuaan oven olevan lukossa. Oven murtamisessa menisi varmaankin sen verran kauan aikaa, että aave saattaisi ehtiä palata ja todennäköisesti heidän elinajan odotteensa ei olisi sen jälkeen enää kovin pitkä, vaikka Eoaghan ei ollutkaan aivan varma siitä, miten se ne ihmiset tappoi. Varsinaisesti hän ei kuitenkaan uskonut, että se söi uhrejaan, vaikka huoneessa kieltämättä siltä näyttikin, sillä eivät kai kummitukset yleensä tarvinneet ravintoa? Tosin siinä tapauksessa huoneen verijäljille pitäisi löytyä joku muu aiheuttaja.
Sen pidemmälle Eoaghan ei kuitenkaan ajatteluketjussaan päässyt, kun sen keskeytti uusi mielenkiintoinen havainto. Huoneen pöydällä ilmeisesti vuosikaudet käyttämättöminä lojuneet haarukat ja veitset leijuivat nyt ilmassa. Se ei välttämättä sinällään vielä olisi ollut vaarallista, mutta samassa ruokailuvälineet lähtivät äkilliseen ilmalentoon kohteinaan he kaksi. Eoaghan ehti niukin naukin hypätä takaisin sille samalle lattialle, josta hän oli vastikään noussut ja kuuli itseään kohti lentäneiden haarukoiden ja veitsien kimpoilevan seinästä takanaan. Sen pidemmäksi aikaa hän ei jäänyt lattialle makoilemaan, vaan huusi: ”Häivytään”, ja syöksyi saman tien kohti huoneen lähintä toistaiseksi lukitsematonta ovea. Hän ei ehtinyt vilkaisemaan, mitä pojalle oli hässäkässä käynyt, mutta oletti kai kuitenkin, että tämäkin oli ehtinyt väistää.
Hän astui ovesta järkälemäiseen halliin. Jonkin asteinen helpotus kai oli, että tästä huoneesta ei löytynyt kovin paljon tavaraa. Tai ainakaan sellaista tavaraa, minkä voisi kuvitella lentävän päin. Jonkinlaiset kyntteliköt tosin reunustivat hallin seiniä, mutta lentävät kynttilät eivät ainakaan toistaiseksi pelottaneet Eoaghania kovin hirveästi. Hän jatkoi juoksuaan pitkin tilavaa hallia ja tuli samassa ajatelleeksi, että ellei hän ollut aivan väärässä, kartano oli sisältä paljon suurempi kuin miltä ulkoa päin oli vaikuttanut. Mitä lie magiaa tämäkin? Aivan varma hän ei tosin edes ollut minne hän oli juoksemassa. Hallin päästä löytyi kaksi portaikkoa, joista toinen johti ylös ja toinen alas, mutta kumpikaan ei näyttänyt varsinaisesti johtavan ulos. Ylöspäin johtavan portaikon varrelta näytti tosin löytyvän ainakin muutama ikkuna. Niistä voisi ehkä hätätilanteessa yrittää ulos. Samassa jostain kuitenkin kuului hirmuinen kolahdus. Mikäköhän siellä nyt oli?
|
|
|
Post by spyrre on Jan 3, 2013 22:57:33 GMT 3
Kaipa se oli hyvä että edes joku tuntui osaavan suhtautua rauhallisesti tilanteessa kuin tilanteessa, koska ainakin Spyro tuntui saaneen kaikesta hämmingistä sekä äkkiä lukitusta ovesta melkoista sydämentykytystä. Edes se ei kuitenkaan onnistunut vaikuttavan erityisen yllättyneeltä kun uksi ei auennut kiinni iskeydyttyään, varsinkaan sen jälkeen kun oli todistanut haamuvaunujen jälkeen myrskynkin sisätiloissa. Tässä sitä sitten oltiin, lukittuna kauttaaltaan vereen tahrittuun huoneeseen, odottamassa jossain haahuilevan haamun paluuta. Poika ei lopulta tiennyt söivätkö aaveet lopulta uhrejaan saati miten tai miksi nämä olisivat niin tehneet, mutta siitä tämä oli jokseenkin vakuuttunut ettei oikeastaan halunnut ottaa selvää. Tämän hampaiden välistä kantautui uusi tukahtunut kirous, nulikan hoksatessa pienellä viiveellä huppunsa onnistuneen valahtamaan lähes niskaansa kaatuessaan ja nykäisi pikaisella kädenliikkeellä päähineen jälleen paikoilleen jokseenkin sotkuisen, hämärässä valaistuksessakin epämääräisen kuontalonsa peitoksi vilkaisten Eoaghania. "Eh... ehkä joku ikkuna olis--" se aloitti levottomaan äänensävyyn kunnes vaikeni häkeltyneenä kesken lauseen jääden tuijottamaan eteensä hoksatessaan äkkiä erinäisten ruokailuvälineiden saaneen päähänsä alkaa levitoida ilmassa. Tosin tyrmistyneelle hiljaisuudelle ei jäänyt paljoakaan aikaa kun ikävän teräviltä vaikuttavat kapineet keksivät tehdä vielä jotain muutakin, kuten syöksyä kohti.
Kaikeksi onneksi nulikalla oli vielä häkeltyneenäkin jonkinlaiset refleksit silloin kun sillä ei ollut aikaa jäädä miettimään asioita kummemmin, kuten sitä, miten hitossa lauma aterimia oli yhtäkkiä lähtenyt lentoon. Se älähti ja onnistui melkein enemmän horjahtamaan kuin heittäytymään viereisen raskasrakenteisen nojatuolin taa suojaan kapineiden suhahtaessa täpärästi ohitse saamatta lopulta aikaan mitään hipaisua pahempaa. Eipä siinä ollut paljoakaan vastaanväitettävää kun miekkonen päätti että oli parasta häipyä ja säntäsi liikkeelle. Poika empi noin silmänräpäyksen päästäkseen takaisin ajan tasalle ennen kuin seurasi kompuroiden perästä toisen oven takana avautuvaan halliin... joka jos ei sen mukavampi tunnelmaltaan, ei ainakaan ollut kauttaaltaan veren tahrima. Nulikka luikahti kiireesti ovenpielen taakse ennen kuin uskaltautui tasaamaan hengitystään ja silmäämään epäluuloisesti taakseen tarkistaakseen etteivät lentävät terä-aseet olleet seuranneet, katsahtaen sitten kookasta aulaa tarkemmin. Paikka oli jotenkin lähes hämmentävän tilava, hämärä sekä pölyinen, mutta ainakaan toistaiseksi mitään erityisen epäilyttävää ei ollut näkyvissä... tosin, ei myöskään reittiä ulos, vain pari pimeää ja pölyistä portaikkoa.
Nulikka kiirehti edelle rynnistäneen miehen jälkeen epäluuloisesti pälyillen, hidastaen sitten tutkailemaan kumpaakin reittiä näyttäen nuuhkivan hiukan ilmaa. Eh... kumpaankohan suuntaan...? Molemmat näyttivät jotavan entistä syvemmälle kartanon syövereihin. Tosin, ainakin toisen varrella oli jopa ikkunoita. Ennen kuin tätä ehdittiin pohtia enempää, jostakin kuului melkoinen rysähdys joka sai nulikan hätkähtämään melkoisesti ja kiirehtimään jälleen askeliaan huomattavasti enemmän. "Mikä hitto--- Kokeillaan niitä ikkunoita, ei ne kovin korkealla ole!" se sai töksäytettyä ilmoille, vilkuillen epäluuloisena ympärilleen samalla kun suuntasi kohti ikkunoita. Ehkä nämä saisi auki tai rikki jotenkin, vaikka vieressä könöttävällä raskaalla kyntteliköllä. Tässä vaiheessa kun elottomat esineetkin kävivät kimppuun tuskin oli enää väliä vaikka haamulle jäisikin merkkejä vieraista, ellei tämä ollutkin jo perillä heistä. ...oikeastaan... aivan kuin alas johtavien portaiden varjoistakin olisi kuulunut jotain, ellei tämäkin ollut vain vainoharhaisen mielikuvituksen tuotteita. Sieltäkö mekkalakin oli tullut?
|
|
|
Post by Sankari on Jan 9, 2013 1:14:00 GMT 3
Eoaghania ei tarvinnut kahdesti kehottaa. Hän koetteli ikkunaa ensin potkimalla ja sitten jopa viskasi raskaan kynttelikön voimalla ikkunaa päin, mutta ei saanut aikaan särön säröä, saatika sitten että ikkuna olisi auennut. ”Kivestäkö tämä ikkuna on tehty”, hän murahti turhautuneena. Hän loi nopean silmäyksen ympärilleen kuin hakien vielä jotakin, millä voisi yrittää saada ikkunan auki. Mitään sellaista ei kuitenkaan löytynyt, mutta sen sijaan hän sai selville, mikä rysähdyksen oli aiheuttanut. Alas johtavan käytävän vasemmanpuolimmainen seinä oli osittain kääntynyt ulos ja iskeytynyt voimalla oikeanpuolimmaista seinää vasten.
Ilmeisesti tämä oli tapahtunut myös aivan tarkoituksella, koska sortuneen seinän takaa näkyi liikettä. Seinään auenneesta salakäytävästä tai vastaavasta kömpi esiin kaksi kookasta haarniskoitua hahmoa. Tai Eoaghan ei ollut aivan varma voitiinko niiden sanoa olevan haarniskoituja. Hän oli nimittäin jokseenkin varma, ettei haarniskoiden sisältä löytyisi mitään. Ei myöskään vaikuttanut kovin todennäköiseltä, että ne ihan muuten vain olisivat päättäneet kömpiä esiin piilostaan heidän ilokseen, joten Eoaghan ei suuremmin yllättynyt, kun ne kiskaisivat miekat esiin ja lähtivät painelemaan heitä kohti. Hän tuli myös äkkiä sellaiseen johtopäätökseen, että ikkunat tuskin tästä aivan heti aukeaisivat ja lähti juoksemaan kohti yläkertaa, koskapa muitakaan suuntia ei oikein näyttänyt olevan jäljellä. Mennessään hän vielä kirosi koko kartanon kovaan ääneen syvimpään tuntemaansa kuiluun. Tosin kartano taisi olla jo valmiiksi kirottu.
Hän ei tosin ehtinyt kuin yläkerran oville asti ennen kuin matka keskeytyi taas. Oviaukon tukki eleganttiin iltapukuun pukeutunut rouvashenkilö. ”Kas, hyvää iltaa arvon nuoret herrat. Te olitte siis ne typerykset, jotka aivan vapaaehtoisesti päättivät murtautua tänne. Eikö tässä vaiheessa anteeksipyyntö olisi paikallaan?”, rouva totesi ja nauroi pilkallisesti päälle. Ritarit kolisivat jossain alhaalla ja kömpivät ilmeisesti nekin portaita ylöspäin. ”Ei sillä, emme me rakkaan aviomieheni kanssa loukkaannu. Täällä tahtoo usein olla niin kovin ikävystyttävää, kun kaikki välttelevät jo nykyään teitä talvisin. Oikein mukava siis, että tulitte. Varmastikin olette myös viihtyneet erinomaisesti ja uskoisin, että iloanne lisää vielä entisestään tieto siitä, että paronikin varmasti saapuu tänne aivan tuota pikaa.”
|
|
|
Post by spyrre on Jan 11, 2013 18:23:01 GMT 3
Olisihan se täytynyt arvata että paikassa jossa esineet lensivät ilmassa sekä ovet lukkiutuivat omin päin ei myöskään ikkunan avaaminen ollut niin simppeli tehtävä kuin normaalioloissa olisi olettanut. Spyro liikehti levottomana taustalla pälyillen ympärilleen kun Eoaghan yritti ensin potkia ikkunaa ja sitten viskata kynttelikön lasin läpi jääden itsekin tuijottamaan kapinetta äärimmäisen epäluuloisena kun kumpikaan ei tuntunut toimivan. Mitä hittoa, ei lasin olisi kuulunut kestää tuollaista... Poika kirosi ja astui lähemmäs yrittäen edes katsoa että jos lasi ei kerran syystä tai toisesta särkynyt, mahtaisiko tässä olla mekanismi josta ikkunan saisi edes auki pienemmällä väkivallalla, niin epätodennäköistä kuin se tilanteessa olisikin, mutta ennen kuin se ehti pähkäillä enempää kuului alaportaikosta entistä kaameampi ääni. Nulikka hypähti yllättyneenä ja pyörähti katsomaan nähdäkseen seinän äkkiä mystisesti auenneen ja pari esille rynnistävää haarniskoitua hahmoa. Näkymä ei tosiaankaan ollut kovinkaan mieltä huojentava, varsinkin kun kaksi soturia (jotain outoa näissä oli, sen lisäksi siis että nämä olivat ilmaantuneet yhtäkkiä seinän sisältä) vetäisi esille miekkansa ja rynnisti kohti ylös portaita.
"Hitto. Olis pitäny arvata että niitä on enemmänkin" nulikka ähkäisi irvistäen sännäten sitten varsin halukkaasti miehen perään ylös portaita vastakkaiseen suuntaan hyökkääjistä, kiroten mennessään henkensä lomasta. Hitto. Hänhän oli TIENNYT, että tämä oli huono idea.... Haarniskoitu kaksikko liikkui ikävän nopeasti varustuksestaan sekä portaikosta huolimatta, mutta ei kai auttanut kuin toivoa että metalli olisi haitannut jotenkin näiden ketteryyttä. Paremman idean puutteessa poika kokeili kiskaista kiireesti ohi juostessaan nurin muutaman pitkän, jykevän porrastasannetta reunustavan kynttilänjalan ja viskata nämä taakseen portaisiin toivoen että nämä edes hidastaisivat elleivät suorastaan saisi jahtaajia kompastumaan askelmissa ennen kuin jatkoi kiireenkaupalla peräytymistään jäämättä kuitenkaan katsomaan aikaansaannostaan. Jos temppu oli toiminut, eiköhän hän huomaisi sen aivan tarpeeksi hyvin muutenkin... Yläkerta lähestyi, mutta äkkiä kuului aukeavan oven kolahdus sekä pahaenteinen saranoiden narahdus ja edellä juokseva Eoaghan pysähtyi saaden olkapäänsä yli vilkuilevan Spyron lähes törmäämään tähän ennen kuin poika hoksasi pysähtyä yllättyneen älähdyksen keralla.
"Mitä hittoa--" se aloitti kunnes vaikeni silmiään räpytellen hoksatessaan oviaukkoon ilmaantuneen naisen ja astahti askelen taaemmas. Eipä sitä tarvinnut kauaakaan miettiä tajutakseen ettei kyseessä ollut kukaan tavallinen henkilö, ja viimeistään tämän pilkkaavat pahaenteiset sanat varmistivat asian. Ja panssaroidut hyökkääjät rymisivät edelleen alempana portaikossa... "Mit-- eikun me vaan... äh..." poika tapaili häkeltyneenä jotain selityksentapaista kunnes vaikeni rypistäen kulmiaan naisen sanoille. "Te sitten olette nappailleet porukkaa täällä, johan me arvattiin! Miksi pirussa te--! " se napautti yllättäen, sisu kuohahtaen. Tässä oli selvästi yksi syyllisistä lukuisiin katoamisiin ja luultavasti verentahrimaan huoneeseen ja vaikka oli täysin mahdollista että nainenkin saattoi olla vaarallinen vaikkei heristellytkään parhaillaan miekkaa heidän kannoillaan, vaikutti se silti uhkaavasti siltä että Spyro olisi saattanutkin ryhtyä tuohduksissaan sanaharkkaan aavenaisen kanssa... elleivät asiat selän takana olisi vaatineet huomiota. Poika murahti, vilkaisi kuitenkin levottomana olkapäänsä ylitse takaa kuuluvaa kolinaa ennen kuin kirosi uudestaan hyvin turhautuneena. "Äh, hitto! Tämä paikka niin pitäis vaan käräyttää--- Mene jo, ne tulee!" Päädyttiin kuitenkin pikaisen vuodatuksen jälkeen hoputtamaan kiireesti Eoaghania eteenpäin. Pällisteli käytävässä ikävä nainen tai ei, perässä rynnisti silti pari vieläkin murhanhimoisempaa tapausta joita ei kyllä huvittanut jäädä odottamaan. Kai naikkosen voisi edes tempaista sivuun jos muu ei auttaisi, he tarvitsisivat nyt edes jonkun pakoreitin ja mielellään oven heidän sekä takaa-ajajien väliin saadakseen aikaa edes yrittää keksiä jotain. Kaikesta päätellen aaveitakin tulisi piakkoin olemaan vielä se yksi lisää kunhan vaunuilla ajeleva paroni saapuisi takaisin ja silloin olisi varmaan parasta olla jo muualla... ja mielellään tuikannut jo jotain palamaan, vaikka tämä saattoikin näissä olosuhteissa olla liian toiveikasta ajattelua.
|
|
|
Post by Sankari on Jan 25, 2013 5:29:58 GMT 3
(Joo, pahoittelut vastauksen venymisestä, mutta on joutunut vähän priorisoimaan noita kirjoitteluja, kun on tässä ollut vähän muita proggiksia. Jatkossa saattaa vielä myös venyä, mutta kyllä näiden vastausten ennemmin tai myöhemmin pitäisi ilmestyä.) Eoaghan oli aikaisemminkin ollut jokseenkin haastavissa tilanteissa, (viimeisimpänä näistä tietystikin se talvinen takaa-ajo siinä taakse jääneessä kylässä) mutta vaara tulla aaveritareiden tai tämän edessä seisovan haamun listimäksi oli kyllä jotain aivan uutta. Varsinkin, jos tällä kummituksella oli yhtään samanlaiset voimat kuin sillä vaunuillaan ajelevalla paronilla, niin heidän mahdollisuutensa näyttivät tällä hetkellä erittäin heikoilta. Niin heikoilta, ettei edes uhkapeleihin melkoisen mieltynyt Eoaghan olisi riskeeraanut heidän puolestaan likaisinta puupenniään. Mutta tässä tapauksessa kortit oli pakko katsoa loppuun. Vaihtoehtoa kun heillä ei liiemmin ollut. Heidän rupatellessaan haamun kanssa, aaveritarit olivatkin ehtineet jo miekan heilautuksen päähän. Eoaghan näki jo oman kuolemansa siintävän vasemmanpuoleisen ritarin miekassa ja viimeisenä tekonaan hän karjaisi kaikella, minkä keuhkoistaan vain sai irti: ”SEIS!” Huudon aikaansaama reaktio hämmensi hänet hetkeksi. Ritarit olivat pysähtyneet. Toisella oli vielä jopa miekkakin yhä koholla. Hän ei tosin ollut ainoa hämmästynyt. Aave katseli näytelmää, jos mahdollista, jopa vielä astetta pöllämystyneempänä näköisenä kuin toiset ja Eoaghan vaistosi tilaisuutensa tulleen. Hän kiskaisi pojan mukaansa ja siirtyi taas tekemään sitä, mitä tunsi viime aikoina tehneensä aivan tarpeeksi vaikka useamman vuoden ajalle eli juoksemaan. Aave kuitenkin tointui hämmenyksestään Eoaghanin makuun aivan liian pian. ”Liikkeelle!!!”, haamu karjaisi vähintään yhtä kovalla äänellä, kuin mitä Eoaghan oli äsken suustaan päästellyt ja tuttu kolina valtasi taas käytävän, kun ritarit ryhtyivät takaa-ajoon. Juostessaan Eoaghan kokeili huvikseen huutaa niitä vielä kertaalleen pysähtymään, mutta hän ei suuremmin yllättynyt, kun niiden vauhti ei liiemmälti hidastunut. Se olisikin ollut liian helppoa. Käytävä kuitenkin läheni uhkaavasti loppuaan ja päässä komeili myöskin jälleen taas mikäpä muukaan kuin uusi ovi. Kovasti lukitun näköinen ovi kaiken lisäksi. ”Eipä sitä sitten kovin pitkälle päästykään”, hän huokaisi puoliääneen, mutta päätti kuitenkin vielä kerran yrittää, kun ei tässä hirveästi hävittävääkään ollut. ”Aukene!”, hän karjaisi ja ihme kyllä lukosta kuului vaimea kolahdus ja ovi aukeni naristen. ”Ilmeisesti talo ei olekaan aivan täysin aaveiden vallassa”, hän totesi ihmeissään juostessaan ovelle. ”Vaikka vahvempi niiden valta selkeästi on kuin vierailla, mutta kuitenkin talo ilmeisesti tottelee ainakin joitain meidän käskyjämme, ellei niitä erikseen kumota. Kenties tämä rajallinen valta liittyy jotenkin siihen, millä haamut ehkä kyettäisiin tuhoamaan.”
|
|
|
Post by spyrre on Jan 27, 2013 21:21:02 GMT 3
((Ei kiirettä, kirjoittele toki kun ehdit. =) ))
Eipä sitä lopulta mihinkään ehditty kaikesta nahistelusta ja hoputuksesta huolimatta ennen kuin pahaenteinen kolina takaa portaista oli jo ehtinyt ikävän lähelle. Spyro ei saanut edes aikaiseksi kokeilla olisiko häijyn aavenaisen ohi (tai läpi?) voinut livahtaa pakoon pois vihamielisten haarniskojen tieltä kunnes nämä olivatkin jos saavuttaneet portaiden ylätasanteen äänekkäästi kolisten. Jos tilanne oli aluksi näyttänyt pahalta, nyt lukemat olivat vielä nousseet entistä hälyttävämmiksi kun poika metelin hälyttämänä pyörähti ympäri ja sai silmiinsä jo lähes heidät saavuttaneen panssaroidun tapauksen joka syöksähti kohti miekka koholla. No... hitto. Syystä tai toisesta ensimmäinen ylitse tulvahtava tuntemus kauhun sijasta oli kuitenkin jonkinlainen synkeä tuskastuneisuus. Tässäkö tämä nyt sitten oli? Tulla nuijituksi hengiltä jossain typerässä kartanossa typerän metallikasan toimesta, ilman mitään varsinaista hyvää syytäkään? Olihan hän arvannut että tämä ei ollut hyvä--- Äkkiä korvan juuresta kajahtava huuto keskeytti kuitenkin tehokkaasti pojan turhautuneen, äänettömän manauksen, joka oikeastaan säikäytti tämän huomattavasti pahemmin kuin koliseva miekkaa heristelevä haarniska... eikä tämä ilmeisesti ollut ainoa. Nulikka kavahti kovaa ääntä hätkähtäen voimakkaasti, kunnes yllättäen hoksasi korviensa soimisen lomasta hyökkääjien pysähtyeen paikoilleen. ...ehh? Mitäs... tämä nyt oli? Niin poika kuin aavekin jäivät hetkeksi tuijottamaan häkeltyneinä miekka koholla jähmettyneitä haarniskoita kunnes Eoaghan toipui ensimmäisenä yllätyksestä ja säntäsi liikkeelle kiskaisten tyrmistyneen nulikan mukaansa. Nulikasta irtosi hämmentynyt vingahdus mutta onneksi se tajusi kuitenkin taas ainakin likimain missä mentiin ja kompuroi varsin suosiolla miehen perään pitkin käytävää, aaveen vihamielisen huudahduksen kaikuessa seinistä takana. Äänestä päätellen haarniskatkin olivat lähteneet jatkamaan takaa-ajoa. Spyro ei ollut vieläkään tippaakaan vakuuttunut siitä mitä hittoa äsken oli tapahtunut (tai rehellisesti varsinaisesti mistään muustakaan), mutta katsoi sentään parhaaksi olla jäämättä ihmettelemään vaikka ei voinutkaan olla luomatta vähintäänkin hämmentynyttä katsetta miekkoseen kun tämä yritti ensin huudella haarniskoja pysähtymään uudestaan vaikkakin huonolla menestyksellä... siirtyenkin sitten komentelemaan lukittuja ovia. Suureksi tyrmistykseksi varmaan itse kullekin uksi olikin huomattavasti kuuliaisempi ja naksahti auki. Nulikka hätkähti jälleen melkoisesti mutta vaikka empikin silmin nähden seurasi kuitenkin perässä huoneeseen paremman idean puutteessa, tällä hetkellä hyvin pihalla hiukan kaikesta.
"Miten... Mitä... hittoa sä... oikein teit?" se sai kysyttyä juoksemisensa lomasta kolistellessaan sisään huoneeseen ja pyörähtäen sitten äkkiä kolauttamaan oven kiinni heidän takanaan. Kai jollakin tavalla pieneksi (vaikkakin tavallaan aika karmivaksi) helpotukseksi ovi naksahti jälleen lukkoon, sulkien heidät sisään huoneeseen... mutta ainakin haarniska-kaksikko oli toistaiseksi jäänyt haamuineen ulkopuolelle. Hengästynyt nulikka vetäisi happea keuhkoihinsa kääntyen sitten vilkaisemaan Eoaghania hämmentyneenä olkansa ylitse kun tämä sai ilmoille jonkinlaisia pohdiskeluja aavekartanon toiminnasta. Talo... eh, totteli heidän käskyjään? Vai Eoaghanin? ...mitähän hittoa tämä taas oli olevinaan? "...miten se on mahdollista? Ja... miksi se edes jos se johtuu niistä aaveista..." Spyro onnistui töksäyttämään vilkaisten samalla viimein ympäri huonetta saatuaan aikaa hengähtää edes vähän kaiken hektisyyden jälkeen. Ikävä kyllä, näytti siltä että suurehkon, käytännössä tyhjän huoneen ainoa ovi oli se josta he olivat rynnänneet sisälle, eikä ikkunoita ollut. Eh, olisihan se nyt pitänyt arvata ettei heillä kävisi niin hyvä tuuri... Poika kirosi, hätkähtäen sitten kauemmas ovesta kun joku raskas, epäilemättä toinen haarniskoista iskeytyi toiselta puolelta tätä vasten, huomaten sitten äkkiä jotain kummallista. Hän oli kyllä huomannut huoneen takaseinällä riippuvan prameahkon, lähes puolen seinän kokoisen peilin koristeellisissa tummissa kehyksissään, mikä jo sinällään oli hiukan outoa koska tämä tuntui olevan koko huoneen ainoa sisustus... Tosin, tämä ei ollut syy pojan äkilliselle entistä häkeltyneemmälle tuijotukselle vaan se, että vaikka lasi tuntui heijastavan hämärän, tunkkaisen huoneen yllättävän terävästi tomukerroksenkin läpi, tämä ei kuitenkaan näyttänyt merkkiäkään juuri sisään rynnistäneistä kutsumattomista vieraista. "...mitä hit--" karkasi häkeltyneen nulikan kurkusta, jo ties kuinka monennen kerran. Tästä kartanosta eivät ilmeisesti järjettömyydet hevillä loppuneet...
|
|
|
Post by Sankari on Feb 23, 2013 18:49:18 GMT 3
”Jahas, umpikuja. Eipä tässä sitä sitten lopulta kovin paljon lisäaikaa saatukaan”, olivat Eoaghanin ensimmäiset mutinat hänen havaitessaan minkälaiseen huoneeseen sitä oli taas eksytty. Käytävässä haarniskat mäiskivät miekoillaan ovea, mutta ovi vaikutti sen verran paksulta, että sen luulisi kestävän vielä ainakin jonkin aikaa, eikä Eoaghan jaksanut uhrata niille sen suurempaa huomiota. Sen sijaan hän sattui havaitsemaan takaseinällä roikkuvan tomuisen peilin. Peilin, josta heijastui kyllä oikein mukavasti kaikki muu, mutta heidät oli jostain syystä poistettu kuvasta kokonaan.
”Katso, miten omituinen peili”, hän naurahti samaan aikaan kuin nulikkakin äänestä päätellen sattui havaitsemaan sen. ”Meitä ei näy siinä ollenkaan. Ihan kuin me olisimme aaveita tai jotain.” Sitten hän näytti äkkiä tajuavan jotain ja jatkoi huomattavasti vakavammalla äänellä: ”Itse asiassa, mitä jos me todella olemmekin aaveita. Aaveet eivät kai yleensä näy peilistä? Tosin eivät näy vampyyritkään, mutta minä en ainakaan ole havainnut itselläni teräviä kulmahampaita.” Eoaghan tunnusteli kuitenkin varmuuden vuoksi suutaan. Hampaat olivat onneksi edelleen tylpät.
”Tavallaan se kävisi jollain todella omituisella tavalla melkein järkeenkin. Kartanohan juuri äsken totteli kaiken järjen vastaisesti käskyjäni. Niin outoa kuin se onkin, minusta alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että kartano on muuttanut meidät aaveiksi.” Eoaghan otti huoneessa muutaman mietteliään askelen. ”Voisikohan se olla tämän paikan salaisuus? Se, että tänne eksyvät muuttuvat vähitellen aaveiksi. Ehkä joku on kironnut tämän paikan joskus kauan sitten tai ehkä isäntäväki on jopa tehnyt sen itse. Jos me siis todella olisimme aaveita, niin sehän aivaisi meille aivan uusia mahdollisuuksia. Ja herättäisi samassa suhteessa kysymyksiä. Vaikka näiden haamujen valta olisikin suurempi, niin kuinka paljon voimaa meillä silti olisi?”
Eoaghan otti muutaman askelen seinää kohden. ”Kuka tietää, ehkä me pääsisimme tuon seinän toiselle puolelle vain astumalla sen lävitse? Tai sitten siihen saattaisi ehkä avautua aukko vain yhdellä sanalla. Kokeillaanko? Tosin ehkä meidän ennen sitä olisi hyvä päättää, mitä me oikein aiomme seuraavaksi tehdä. Tämä paikka ei selvästikään halua päästää meitä ulos, eivätkä haamut aio meille mitään hyvää, joten tännekään emme voi jäädä. Jotenkin meidän pitäisi siis saada kirous kumouttua, mikä nyt kun tulin sen laukoneeksi ilmoille kuulostaa öh.. aika hiton hankalalta.”
Eoaghan raapi päätään. ”Ja tietenkään meillä ei myöskään ole mitään hajua miten me sen tekisimme? Ehkä meidän pitäisi kuitenkin pyrkiä syvemmälle kartanon uumeniin, tyyliin kohti perustuksia ja kellareita ja sellaisia. Eivätkö ne nyt yleensä ole niitä paikkoja, joissa kirous vaikuttaa vahvimmin tai joihin se on luotu tai jotain?”
|
|
|
Post by spyrre on Feb 24, 2013 21:49:40 GMT 3
Jopa poika tuntui hetkeksi unohtavan niin varsin ikävänä yllätyksenä paljastuneen umpikujan kuin oven takaa kuuluvan uhkaavan jyskytyksenkin jäädessään hetkeksi kyräilemään hyvin häkeltyneenä koristeellista peiliä joka ei kuitenkaan toiminut kuten kuvastimen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt. Kohta se kuitenkin havahtui takaisin nykytilanteeseen Eoaghanin puhuessa vilkaisten miestä silmiään räpytellen. Hetkinen... aaveita ja vampyyrejä...? Spyro katsahti jälleen peiliä suorastaan epäluuloisena kohottaen kuitenkin hiukan kulmiaan, nostaen sitten jokseenkin skeptisenä kätensä silmiensä eteen kuin tarkastellakseen (ja nuuhkaistakseen) tätä. "Aaveita...? Ehh... ei kai? Mä luulen että me oltais varmaan huomattu jotain. Ei kai sellaista vaan.... tapahdu?" Se ehdotti varautuneesti vilkaisten miestäkin varmuuden vuoksi, ennen kuin nosti varmuuden vuoksi hetken mietittyään käden rinnalleen. "...en kyllä usko. Nehän on kuolleita, eikö? En mä ainakaan ole. Etkä varmaan säkään." Tämän kohdalla poika viimein kuulosti aavistuksen varmemmalta kuin lähes minkä tahansa muun suhteen vähään aikaan. Ainakin rintalastan takana tuntui sykkivän samat tutut sydämenlyönnit ja henkikin kulki kuten ennenkin, mikä sai nulikan rauhoittumaan vaikka mahdollisuus jonkinlaisen kirouksen olemassaolosta joka saattaisi vaikuttaa heihinkin oli kyllä varsin ikävä. Seurasi jokseenkin helpottunut hengähdys, jonka jälkeen poika kuitenkin joutui hätkähtämään jälleen askelen kauemmas ovesta jota ilmeisesti jyskytettiin nyt kahden haarniskan voimin. Nuorukainen katsahti tärähtelevää ovea varuillaan kiittäen mielessään onneaan että haarniskoidut hiipparit (vai eh, kenties... pelkät haarniskat?) eivät saaneet ovea auki ...tai olivat vain liian typeriä yrittääkseen? Se nielaisi hiukan todettuaan etteivät nämä olleet vielä tulossa sisälle ja jäi sen sijaan kiertämään nyt hiukan rauhallisemmin katseellaan koko aution huoneen ennen kuin huomio suuntautui jälleen epämääräiseen peiliin... ei sillä, että täällä olisi tuon ja Eoaghanin lisäksi oikein muutakaan tuijoteltavaa ollut. Ikävä kyllä huone näytti edelleen aivan samanlaiselta umpikujalta kuin ennenkin.... lukuunottamatta epäilyttävää kuvastinta seinällä joka ei vieläkään suostunut ilmaisemaan mitenkään tunkeilijoiden olemassaoloa.
"Äh.... hitto. En tiedä... mutta meidän pitäis kyllä keksiä ensin miten hitossa me päästään livahtamaan noilta ennen kun mitään muuta. Jos nuo ei osaa avata ovia, niin luulisi että se nainen ainakin osaa. Kai." Poika sormeili levottomana hihaansa pohtiessaan Eoaghanin puhetta ja silmäili aavistuksen epätoivoisin elkein tyhjää huonetta kunnes tovin varovaisesti kyräiltyään siirtyi paremman idean puutteessa kohti tyhjää, pahaenteistä peiliä. Jotakin oli nyt vialla... mutta ennen kuin yrittäisi seinien lävitse kävelemisen jaloa taitoa, olivat he aaveita taikka eivät, se aikoi ilmeisesti ainakin vilkaista kapinetta ensin vaikka ei oikein tiennytkään mitä hyötyä tästä olisi. Jotain olisi varmaankin parasta löytyä ja pian, koska jyskytys ovelta vaimeni nopeasti, mikä ei luultavasti olisi kutenkaan hyvä merkki, ottaen huomioon että aavenainen oli luultavasti huomattavasti enemmän kykenevä vaikka kulkemaan mokoman lävitse kuin haarniskat jotka tämä oli sentään riittänyt pysäyttämään. "...ehkä jos.... entä jos se ei edes ole peili, kerran se tekee noin?" Nulikka pohti levottomasti tökkäisten ensin kokeilevasti kehystä nähdäkseen saisiko kapinetta liikuteltua, mutta tämä tuntui olevan varsin jämäkästi paikallaan eikä edes hievahtanut. Spyro tuhahti pettyneesti ja ojensi sitten kättään tökätäkseen tuskastuneesti lasia siltä kohdalta missä olisi pitänyt näkyä hänen heijastuksensa.... vain saadakseen havaita käden äkkiä uppoavan ilman suurtakaan vastustusta aivan kiinteältä näyttäneen lasin lävitse. Nyt peilin sisällä viimein erottui jotakin, joka näytti epäilyttävästi juuri lasin lävitse lykätyltä kädeltä. Poika älähti yllättyneenä kiskaisten kiireesti raajansa takaisin ja kavahti kauemmas, jääden sitten tuijottelemaan peiliä entistä epäluuloisempana tarkistettuaan ensin että hänen kätensä oli edelleen paikallaan ja toimi kuten pitikin. "Hitto, mikä..? Onko sekin kirottu? Se näytti ihan lasilta!" Se protestoi vilkaisten sitten empivästi Eoaghania. Ehkä... tämä oli se syy, miksi huoneessa ei ollut mitään muuta? Ties mitä kapineen toisella puolella piili... Mutta oli tämä mitä oli, heistä kumpikin taisi ikäväkseen tietää mitä oven takana ainakin odotti. "....ehkä... Se ei kyllä tuntunu tekevän mitään. Jos siitä pääsee johonkin?" Ehdotettiin kohta varovasti, vaikka nulikka ei selvästikään pitänyt ajatuksesta.
|
|
|
Post by Sankari on May 5, 2013 20:26:22 GMT 3
//Täällä taas pitkästä aikaa. Vastauksissa menee tosin valitettavasti yhä kauemmin, kun tuota intoa ei ole hirveästi ollut viime aikoina, mutta vähän edetään taas.// ”Häh”, Eoaghan murahti nähdessään pojan käden uppoavan kiinteältä näyttäneeseen peiliin. Kaipa tässä jumalten hylkäämässä talossa olisi pitänyt jo tottua moiseen, mutta harvinaisen omituiselta se tuntui kyllä siitäkin huolimatta. Ilmeisesti nulikan käsi oli kuitenkin ennallaan huolimatta pikaisesta visiitistään peilin takaiseen maailmaan, ja Eoaghan päätti huvikseen kokeilla mitä tapahtuisi, jos hän potkaisisi peiliä. Jalka sujahtikin kevyesti läpi peilin pinnasta. ”Näköjään”, Eoaghan vastasi pojan arveluihin peilin toimimisesta jonkinlaisena käytävänä. ”Ainakin sen sisään pääsee. Siitä en tosin tiedä johtaako se oikeasti minnekään. En ihmettelisi, vaikka juuri sillä sekunnilla, kun me hyväuskoisesti marssimme siitä sisään, se päättäisikin sulkeutua ja me jäisimme vangeiksi sen sisään. Lisäksi meillä ei juuri ole mitään käsitystä minne se edes voisi johtaa, jos se nyt ylipäänsä jonnekin vie. Kenties huomaamme joutuneemme suoraan kummituksen eteen.” Sitten Eoaghan kuitenkin vilkaisi ovea takanaan, joka näytti minä hetkellä hyvänsä voivan irrota saranoistaan ja huokaisi. ”Toisaalta, eipä meillä ole juuri hävittävääkään. Kumpi menee ensin? No, eipä silläkään kyllä taida tässä tilanteessa olla suurta väliä. Sovitaan vaikka, että minä menen.” Eoaghan ryhtyi tuumasta toimeen ja astahti varovasti peiliin. Hän ei törmännyt mihinkään, eikä mitään muutakaan kovin erikoista tapahtunut, peilin toisella puolella jalat tapasivat tukevaa maata ja ilmakin vaikutti hengityskelpoiselta. Peilin takainen maailmakaan ei vaikuttanut kovin ihmeelliseltä, lähinnä edessä näkyi vain jonkinlainen tyhjä, lyhyt ja tylsä kivinen käytävä. Käytävän seinämät eivät kuitenkaan olleet mitään luonnon kiveä, vaan aivan viivasuorat. Itse asiassa, kun Eoaghan katsoi, kiven pinnassa ei näkynyt pienintäkään virhettä. Ne olivat lähestulkoon kuin jostain metallista tehdyt. ”Mikä ihme paikka tämä oikein on”, Eoaghan mutisi ääneen. ”Nämä seinät eivät näytä millään aivan tavallisella taltalla tehdyiltä. Melkein tekisi mielisanoa, että ne on veistetty magian avulla.” Samalla Eoaghan tuli myös tarkastelleeksi mihin käytävä näytti johtavan. ”Tuolla on ilmeisesti jonkinlainen huone. Siitä en tosin tiedä kuuluuko se yhä tähän paikkaan, mikä tämä paikka sitten onkaan, vai onko se jo todellisessa maailmassa. Me emme luultavasti ole.”
|
|
|
Post by spyrre on May 7, 2013 21:19:01 GMT 3
((Parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Kirjoittele toki kun siltä tuntuu, eipä kai tämä tästä mihinkään karkaa, heh.))
Poika ei ollut pitänyt epäilyttävästä peilistä alunperinkään varsinkaan hoksatessaan että kapine ei ollut edes lasia vaan upotti kuin vesi kosketettaessa, eikä Eoaghanin toteamus peilin vangiksi joutumisesta tai mistään muustakaan ikävästä ainakaan auttanut asiaa. Spyron kasvoilla käväisi varsin vastahakoinen irvistys nulikan selvästi pohtiessa vakavasti josko olisi sittenkin kokeillut mielummin viereisen seinän läpi kävelemistä kuin peiliin astumista, mutta ikävä kyllä tämän kohdalla taisivat realiteetit heidän sekä seinän kiinteästä olemuksesta tulla vastaan... sekä taustalla jo uhkaavasti saranoillaan rutisevasta ovesta. "....voiko ne tehdä niin?" poika kysäisi levottomasti mutta vaikeni kesken protestinsa tajuten itsekin ettei vaihtoehtoja oikein ollut ellei halunnut tulla haarniskan (tai haamunaisen) nuijimaksi. Se mutisi epämääräisen kirouksen huppunsa sekä sekaisen kuontalonsa alta kunnes nyökkäsi vastahakoisesti miehen sanoille. Nulikka seurasi epäluuloisena katseellaan kun toinen astui peiliin säpsähtäen hieman kun pinnan läpi saapastellut Eoaghan ilmaantui viimein peiliin kuin ruumiittomana heijastuksena. Näky ei ollut erityisen rauhoittava, mutta ainakin toinen näytti olevan kunnossa kaikesta outoudesta huolimatta. Poika vilkaisi vielä oven suuntaan vetäen sitten henkeä ja seuraten viimein perässä vielä pienen vastahakoisen hetken viivyteltyään. Kokemus ei lopulta tuntunut edes niin oudolta kuin se oli odottanut, vain jonkinlainen viileä ylitse kulkeva aistimus ja sitten yhtäkkiä oltiinkin jossain muualla... vaikka tämä kaikki oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi saamaan Spyron niskakarvat pystyyn.
Nulikka seisahtui säpsähdyksen keralla sileään kiviseen käytävään huomatessaan mihin oli päätynyt. Hetken äärimmäisen epäluuloisesti ympärilleen silmäiltyään se vilkaisi takaisinkin kuin toivoen voivansa nähdä takaisin edes jonkin verran normaalimpaan huoneeseen mutta joutui vain säpsähtämään uudestaan kun takana erottuikin vain samanlainen peilimäinen pinta, johon tällä kertaa heijastui edessä avautuva käytävä... ilman kahta kutsumatonta vierailijaa, tietenkin. "Eh. Hitto... outoa. Ollaankohan me enää edes siinä koko talossa" nulikka epäili seuraten sitten vastahakoisesti miehen jäljessä vaikka tämän pohdinnat saivat aikaan entistä hermostuneemman katseen. Aiemmasta yleisestä levottomuudestaan huolimatta tämä paikka taisi alkaa viimein karmia poikaa oikein kunnolla. "Miten niin? Missä muualla me muka sitten voitais olla?" se tiedusteli varuillaan, mittaillen katseellaan käytävää sekä tämän takana erottuvaa huoneentapaista. Edestäpäin kantautuva epämääräinen humiseva ääni sekä jonkinlainen hailakka valonvälähdys saivat sen empimään entisestään ja vilkaisemaan uudestaan taaksepäin kuin nulikka olisi sittenkin harkinnut mielummin takaisin kääntymistä kaikesta huolimatta. Tämä paikka kieltämättä oli vähintäänkin äärimmäisen epäilyttävä, mikä sitten ikinä olikaan. Ja edessäpäin selvästikin odotti parhaillaan jotain vähintään yhtä epäilyttävää.
|
|