|
Post by Sankari on Nov 11, 2012 2:44:07 GMT 3
Eoaghan pudisti päätään. ”En usko, että he tietävät sitä vielä. Sen sijaan luulen tämän liittyvän siihen mitä tiellä näimme. He huomasivat varmaan meidän tulleen samasta suunnasta ja ajattelevat, että me näimme ne. Niin kuin me näimmekin. Sitä en tosin tiedä, mitä merkitystä heille sillä olisi, mutta ehkä se selviää pian.” Vähään aikaan mikään ei tosin selvinnyt yhtään sen enempää. Kukaan ei tullut heidän puheilleen, ja heihin kohdistunut vilkuilukin väheni ja lopulta loppui kokonaan. Puheensorina ympärillä kuitenkin jatkui entisellään, ja tunnelma pysyi yhä kohtalaisen vaisuna. Eoaghan oli juuri miettimässä miten tässä kannattaisi jatkaa, kun hän yhtäkkiä kuuli äänen jostain läheltä. Se tuli ilmeisesti viereisestä pöydästä, mutta oli silti suunnattu heille. ”Näkynyt tiellä omituisia vaunuja viime aikoina?” Kääntyessään katsomaan, Eoaghan paikallisti äänen lähteeksi nuhruisiin vaatteisiin pukeutuneen ukon.”Entä jos onkin?”, hän vastasi välttelevästi. ”Sattuiko niiden vaunujen sisällä näkymään sellaiset aivan vitivalkoiset kasvot? ”Saattoi näkyäkin.” Nuhruinen ukko huokaisi. ”Se on siis palannut tänäkin vuonna. Ne vaunut ilmestyvät joka vuonna aina ensilumen aikana ja piinaavat meitä sitten koko talven. Meinaan, teillä matkustavia ihmisiä katoaa jälkiä jättämättä ja sellaista. Mitään havaintoja ei ole, lukuun ottamatta joidenkin kohtalaisen lähellä olleiden ihmisten kuulemia kavioiden askelia. Ainoastaan jokaisen talven ensimmäisellä näyttäytymisellään se ajaa vain ohitse, niin että se voidaan nähdä, ihan kuin se haluaisi meidän tietävän sen olevan niiden katoamisten takana. Tänä vuonna kunnian sen näkemisestä saitte ilmeisesti te.” Nuhruinen ukko huokaisi toistamiseen. ”Joka tapauksessa tiellä ei taaskaan ole kulkemista enää pimeän aikaan. Tappaisipa joku sen pois.” Eoaghan mietti hetken. ”Siinä tappamisessa minä voin ehkä auttaa, jos se kerta on elävä.” Siihen nuhruinen ukko kuitenkin naurahti synkästi: ”Muuten hyvä, mutta se ei ole. Niiden vaunujen omistaja on kuollut.” Eoaghan tuijotti hetken ihmeissään. ”No, miten se sitten voi kiusata teitä.” ”Siinäpä se vitsi vasta onkin. Hän ei tahdo pysyä kuolleena.”
|
|
|
Post by spyrre on Nov 11, 2012 16:20:25 GMT 3
Poika rauhoittui hiukan Eoaghanin todettua että muukalaisten vilkuilu tuskin johtui ainakaan heidän aiemmista tekosistaan, vaikka jonkinlainen levottomuus jäi kuitenkin ilmaan tämän kuitenkaan tuntematta oloaan kovinkaan mukavaksi moisen salamyhkäisen huomion kohteena. "Ehm. Ehkä? Luuletko että se... kapine pyörii täällä useamminkin?" Spyro pohti vaisusti rapsuttaen pöydällä aterioivaa kissaa ohimennen, yrittäen sitten keskittyä uudestaan ruokaansa parhaansa mukaan vaikka kauempaa viskotut vaivihkaiset katseet polttelivatkin niskassa. Kun lopulta viereisestä pöydästä kuului puhetta se ei voinut kuitenkaan olla säpsähtämättä hiukan pojan nostaessa katseensa jokseenkin epäluuloisena puhujaan kuitenkaan mitään sanomatta... ei sillä että hänen olisi ollut tarvekaan, Eoaghanin ottaessa sujuvasti puhemiehen roolin. Kyse oli kuin olikin ilmeisesti tiellä kulkeneista kummallisista vaunuista... Kaipa se oli tavallaan pieni helpotus, vaikka näky luonnottomista mustista vaunuista oli kyllä jättänyt jokseenkin hermostuneen tunnelman jälkeensä, nulikan jäädessä ruokaansa pureskellen kuitenkin kuuntelemaan kaksikon keskustelua. Se kohotti hiukan kulmiaan maininnalle valkoisista kasvoista ja katoavista matkalaisista liikahtaen levottomana tuolillaan tajutessaan kuinka lähellä oli saattanut olla että heille olisi käynyt samoin jos he eivät olisi poikenneet tieltä.... vaikka ukko väittikin väijyskelevien vaunujen vain tehneen tapansa mukaan läsnäolonsa tiettäväksi, nulikka ei silti osannut suhtautua tähän kovinkaan suurella luottamuksella. Mikä hitto se ilmestys edes oli ollut, ja miksi se väijyi matkalaisia yöllä teiden varressa? Eh, outoa...
Eoaghanin äkkiä lupautuessa muitta mutkitta tappamaan mokoman maanvaivan pois tämä sai jokseenkin yllättyneen katseen pojan hupun alta, tämän ollessa selvästikin skeptinen koko ideasta. Eikä tilannetta varsinaisesti parantanut sekään kun viereisen pöydän miekkonen kertoi tapauksesta lisää, kummankin jäädessä katsomaan tätä ymmällään. Eh, oli jo kuollut, mutta ei suostunut pysymään...? Spyro kohotti kulmiaan ja nielaisi mietteliäänä pureskelemansa lihanpalan. "Hetkinen... mistä te sen tiedätte? Tiedättekö kenen vaunut ne on? Tai kuka niissä ajaa?" Se kysäisi viimein puuttuen puheeseen hetken vaiteliaisuuden jälkeen, tuntuen oikeastaan suhtautuvan enemmän oudoksuvan epäluuloisesti kuin sen suuremmalla kauhulla. "Me nähtiin ne, mutta ne ei jättäny edes mitään jälkiä lumeen. Miten sellaselle voi edes tehdä mitään? Ei kai sitä voi vaan lyödä palasiksikaan jos ne... eh, no. On kuin jonkinlainen haamu tai sellainen." Tämä huomautti hiukan hapuillen, viimeistellen repliikin hiukan epätietoisella olkapäiden kohautuksella kun ei keksinyt miten olisi ilmaissut asiansa paremmin. Mutta vaikka ei oikeastaan tiennyt paljoakaan haamuista sun muista yliluonnollisesta hässäköistä muutamia (luultavasti satuiluksi luokittelemiaan) ohimennen kuulemiaan juttuja lukuunottamatta, tuntui kuitenkin melko loogiselta olettaa että jos kapine ei ollut tarpeeksi kiinteä vaikuttaakseen ympäristöönsä mitenkään saattoi olla ettei tähänkään pystyisi koskemaan saati sitten nujertamaan tyypillisin väkivaltaisin keinoin. ....toisaalta, jos tämä kerran pystyi hyökkäämään matkalaisten kimppuun ja raahaamaan nämä mukaansa, vai mitä tämä sitten ikinä tekikään.... ehh. Joku koira tähän nyt kuitenkin oli selvästi haudattuna, eikä nulikka suuremmin pitänyt siitä. Vähemmästäkin sai kylmiä väreitä. Ja mokoma ilmestys oli ilmeisesti jatkanut tätä samaa vuositolkulla ilman että kukaan oli mahtanut sille mitään?
|
|
|
Post by Sankari on Nov 15, 2012 3:44:55 GMT 3
”Valitettavasti tiedän kyllä”, ukko murahti vastaukseksi pojan kysymykseen. ”Siitä on kyllä jo useampi vuosikymmen, mutta se ei estä minua muistamasta sitä päivää kuin eilistä. Hyvin sateinen ja kylmä loppusyksyn päivä se olikin, juuri sopiva päivä teloitukseen. Hän oli joku paikallinen paroni, en muista nimeä. Rikos oli joka tapauksessa murha, vaikka tavalliselle kansalle ei koskaan kerrottukaan kenet oli murhattu ja mistä syystä. Huhuttiin, että se liittyisi jollain tavalla erääseen toiseen teloitukseen, joka tapahtui vain muutama päivä ennen tätä kyseistä.” Ukko päästi suustaan pihisevän henkäyksen ja kaivoi jostain viittansa kätköstä taskumatin. Hän veti siitä pitkän hörpyn ja jatkoi taas: ”Teloitus kyllä sujuikin aivan kuten piti, hänen päänsä putosi pyövelin kirveen iskiessä ja verta suihkusi sen verran kuin sitä nyt yleensä kirveen katkaistessa kaulan suihkuaa. Ruumiskin näytti yhtä kuolleelta kuin sen pitikin. Ongelmat alkoivat vasta ensilumen alettua sataa maahan illalla. Vielä samana yönä tehtiin niistä vaunuista ja valkoisista kasvoista ensimmäinen havainto. Samoista vaunuista, jotka olivat kuuluneet hänelle ja hänen suvulleen hänen eläessään. Vaakunakin oli näkyvissä. Seuraavina öinä ihmiset alkoivat sitten katoilemaan.” Ukko nyökkäsi muutaman kerran itsekseen ja lisäsi sitten vielä: ”Siitä, miten se saa ne ihmiset katoamaan on kullakin vain omat arvauksensa, mutta minä epäilen, että sillä on jonkinlaista voimaa, niin että sen tarvitsee ehkä vain sanoa muutama sana, tai katsoa tai koskettaa uhriaan ja sen jälkeen tämä vain häviää kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan olemassa. Näiden vuosikymmenten aikana kukaan ei ole vieläkään keksinyt, miten siitä päästään eroon, mutta minä olen jo pidempään epäillyt, että vastaus löytyy paronin entisestä kartanosta, joka on nykyään tyhjillään. Tai ainakin tyhjillään elävistä ihmisistä. Kaikesta päätellen paroni nimitääin vaikuttaa asuvan siellä kartanossa yhä, eikä kukaan halua siksi mennä sinne edes keskipäivällä kaikkein kuumimman keski kesän aikaan.” Eoaghan mietti paronin kertomaa pikaisen tovin, kunnes kysyi sitten kuin ohimennen: ”Tiedätkö, sattuiko se paroni olemaan rikas?” Vanhus vastasi välittömästi: ”Erittäin rikas, eivätkä ne rikkaudet ole tainneet minnekään kadota, kun ei kukaan uskalla kulkea sen kartanon lähelläkään.” Eoaghanin huulille ilmestyi pienoinen hymynkare. // Jos sinulla on muuten mielessä jotain ideoita näihin tai joihinkin muihin juonikuvioihin liittyen, niin heitä mukaan vaan. Minulle sopii kyllä pitkälle melko monenlaiset ideat siitä, mitä kaiken taustalla on ja mihin tapahtumat tästä etenee. //
|
|
|
Post by spyrre on Nov 16, 2012 19:13:01 GMT 3
Poika irvisti hiukan huppunsa alta ukon kertoessa lisää riivattujen vaunujen omistajasta ja tämän kuolemasta olematta selvästikään mikään julkisten teloitusten tai veritekojen ystävä, mutta kuvaukset verisuihkuista ja putoilevista päistä eivät tuntuneet kuitenkaan estävän sitä nappaamasta ohimennen uutta lusikallista muhennosta kitaansa. Pienet kauhujutut eivät niin vain vieneet nälkäisen ruokahalua, vaikka ateriointi olikin vaihteeksi siirtynyt lähinnä taka-alalle Spyron huomion ollessa niin kiinnittynyt keskusteluun sekä tämän herättämiin huolestuttaviin ajatuksiin että aterin tuntui lappavan ruokaa lähinnä ominpäin, natiaisen oikeastaan edes huomaamatta asiaa. Oli hiukan vaikea hahmottaa kuinka joku kuollut paroni saattaisi aiheuttaa tuollaista vaivaa pojan omaamatta oikein mitään käsitystä miten moinen touhu oikein toimi, mutta... eh, kaipa sellaistakin joskus tapahtui? Ja ensilumikin kai liittyi asiaan samoin kuin vanha murha sekä toinenkin teloitus... jotenkin. Ehh. Oli kai myönnettävä ettei suoraviivaisuuteen taipuvainen nulikka ollut kaikkein paras mahdollinen salapoliisi, mutta juttu kyllä kalskahti epäilyttävältä hänenkin korvaansa. Oliko paroni ollut niin murhanhimoinen jo eläessään ettei suostunut asettumaan edes kuolemansa jälkeen vaan vainosi nyt teitä kenenkään pysäyttämättä? Oliko sellainen mahdollista?
Laiha poika vilkaisi empivästi Eoaghania ja liikahti levottomasti kylänmiehen kertoillessa lisää kuinka mystinen haamu pystyi ehkä hävittämään onnettomia matkalaisia vain sanalla tai jollakin muulla kaamealla velhotempulla, mainiten sitten kartanon jossa tämä vihulainen oli eläessään asustellut... ja kenties vieläkin? Spyro jäi hetkeksi natustamaan mietteliäästi ruokaansa pyöritellen tiedonmuruja mielessään kunnes nielaisi tovin pohdittuaan. "Luulet että se on vielä siellä? Miksette vaan polta sitä koko pirun paikkaa maan tasalle, jos se väijyy siellä niin saapahan kyytiä." Se heitti melkoisen suoralta kädeltä ilmeisesti paljoakaan empimättä, vilkaisten sitten hiukan huolissaan Eoaghania tämän kysellessä edesmenneen hiipparin varallisuudesta. Nulikka irvisti vastahankaisesti selvästikään erityisemmin innostumatta miehen tyytyväisestä ilmeestä, osaten kyllä päätellä mitä tämän mielessä parhaillaan liikkui. "Eh... et kai sä ole vakavissas? Etkö kuullut mitä tuo sanoi, se tyyp--... eh, otus saattaa pystyä vaikka mihin jos se oikeasti on siellä!" Tämä huomautti, liikahtaen jälleen jokseenkin levottomasti tuolillaan.
((Sopinee, hyvältä vaikuttaa ainakin tähän mennessä, katsotaan sitten mihin suuntaan tämä oikein päätyy. =) ))
|
|
|
Post by Sankari on Nov 18, 2012 3:26:00 GMT 3
”Kartano on tehty lähinnä kivestä, joten polttaminen ei oikein onnistu, varsinkaan, kun kukaan ei edes uskalla hiippailla tarpeeksi lähelle kartanoa, että sen voisi tuikata tuleen. Enkä oikein tiedä miten kartanon tuhoutuminen vaikuttaisi haamuun. Todennäköisesti se vain jatkaisi kummitteluaan. Vaikkakin, jos sen haamun olemassaolo todella kytkeytyy jollain tavalla kartanoon itseensä tai johonkin sieltä löytyvään, voisihan olla, että haamu tuhoutuu samalla, kun se jokin tuhotaan... No, ainoa keino saada selville olisi lähinnä vain kokeilla.” Ukko kohautti olkapäitään. ”Mutta ehkä nämä jorinat saavat nyt riittää. On nähkääs erinäisiä asioita hoidettavana.” Sen sanottuaan ukko nousi ja poikkesi erääseen toiseen pöytään, jonne jäi turisemaan siellä istuvien ihmisten kanssa.
Eoaghan heilautti rauhoittavasti kättään pojan kysymykseen ja levottomaan liikehdintään. ”Rauhoitu, eihän tässä olla vielä mihinkään menossa. Sinne noin vain juokseminen odottavan kummituksen eteen, jolla kaikenlisäksi on vielä melkoiset taikavoimatkin, olisi vain silkka itsemurha. Mutta eihän mikään estä meitä keskustelemasta siitä, mitä jos löytyisikin joku tapa välttää suurimmat riskit? Vaikka jokin taikaesine, joka estäisi kummitusta käyttämään meihin loitsujaan. Tai, mikä vielä parempaa, mitä jos menisimme sinne silloin, kun kummitus on poissa? Sillähän menee ilmeisesti koko yö vaunuilla öisiä teitä ajellen. Jos livahtaisimme sinne silloin, se ei saisi edes tietää meidän käyneen, ennen kuin olisi liian myöhäistä. Voisimme ainakin vähentää kartanon arvoesinepitoisuutta huomattavasti ja, jos saisimme selville, mikä siitä kartanosta tekee kummitukselle niin tärkeän, niin voisimme vaikka samalla tuhota sen. Tietenkin siihen liittyy omat riskinsä, mutta ajattele millainen sanakari sinusta tulisikaan, kun voisit kertoa tuhonneesi kylää ties kuinka kauan piinanneen kummituksen. Eikö olisikin mukavaa tuntea, kuinka ihmiset kunnioittaisivat ja arvostaisivat sinua, sen sijaan, että olisit vain joku kerjäläispoika, joka ei merkitse heille yhtään mitään. Minä voisin jopa luovuttaa kaiken kunnian sinulle ja tyytyä itse vain osaan niistä vaatimattomista rikkauksista, joita paroni kenties omistaa. Ellei sinulla toki ole parempaa ideaa?
|
|
|
Post by spyrre on Nov 18, 2012 17:59:44 GMT 3
"Äh. Pahus." Nulikka näytti varsin pettyneeltä vanhuksen tyrmätessä oikein perusteltu idea suuremmanpuoleisen rovion alullepanosta, mutta jäi vaiteliaana kuuntelemaan tämän puhetta raaputtaen hajamielisesti pöydällä häpeämättömästi kyhjöttävää kissaa. Olihan se toki pieni pettymys että ongelma ei ratkeaisi näin helposti, vaikka ei kyllä pitäisi olla yllättynyt... jos kartanon ja kummituksen kärventäminen olemattomiin olisi niin yksinkertaista, hommahan olisi hoidettu pois päiväjärjestyksestä jo ajat sitten vaikka paikalliset ilmeisesti arastelivat edes yrittää. Tosin, kyseessä oli kuitenkin pienemmänpuoleinen maalaisyhteisö, joten kaipa näiden kauhu moisen tuntemattoman edessä oli ymmärrettävää. Varsinkin kun Spyrokin tunsi melkoisia kylmänväreitä niskassaan ajatellessaan asiaa. Se havahtui hiukan mietteistään vanhuksen tehdessä lähtöä ja heilautti hiukan puolivillaisesti kättään tämän perään oli moinen tarpeen tai ei, ennen kuin käänsi huomionsa jokseenkin huolestuneena Eoaghaniin jolla tuntui olevan mielessään idea jos toinenkin.
Levoton nuorukainen ei näyttänyt erityisen vakuuttuneelta miekkosen rauhoitteluista, varsinkin kuin repliikistä paistoi kuitekin varsin selvästi läpi että tästä "teoreettisesta" keskustelusta huolimatta tämä oli silti kaavailemassa kartanolle lähtemistä, joko kalleuksien taikka ehkä lieventävänä sivuseikkana, riehuvan aaveen tuhoamisen vuoksi. Poika yskähti ja lykkäsi viimein lähes tyhjentyneen lautasensa huomattavasti tyytyväisemmän katin nenän eteen jääden itse sormeilemaan hihaansa vastahakoisena. Puheet kaikenmaailman velhoiluista ja loitsuista saivat sen väkisinkin liikahtamaan entistä vaikeampana ja vilkaisemaan uudemman kerran hermostuneena ympärilleen kuin olisi varmistanut ettei kyseinen haamu istunut parhaillaan viereisessä pöydässä pahoja taikoja viritellen. Kaipa se oli positiivista että edes tämä huoli osoittautui aiheettomaksi. "Ehh. No... niin mutta... Jos se on sellainen... niin mitä sille voi tehdä? Ethän sä tiedä yhtään mitä se osaa ja.... miten! Se saattaa tulla kimppuun kun olet siellä penkomassa paikkoja ja... eh, mistä sä ajattelit jonkun... taikakapineen hommata tähän hätään?" Se huomautti ja heilautti alleviivaavasti kättään ennen kuin vaikeni jälleen.
".....pakko kai siellä on olla jotain jos se kerran aina palaa sinne. Tai siis... ei kai se ihan ilman syytäkään voi tulla riehumaan kun on kuollut. Kai." Lisättiin kuitenkin kohta vastahakoisesti hetken pohdinnan jälkeen. Ryöstöretki ei vieläkään saanut kovin innokasta vastaanottoa saaden nulikan vilkaisemaan jälleen jokseenkin syyllisesti uudenuutukaista reppuaan pöydän vieressä ja hehkutus eeppisestä sankaruudesta ja kunniasta aiheutti entistä hermoilevampaa liikehdintää kuin natiainen ei olisi erityisemmin pitänyt ajatuksesta moisesta huomiosta, mutta.... "Kuinkahan paljon porukkaa se on jo vieny? Eh, ja jos kukaan ei ole uskaltanu edes mennä katsomaan mitä siellä on... luuletko että me muka voitais sille jotain?" Kysäistiin viimein. "Jos sinne yrittää yöllä, niin vaikka se oliskin jossain niin eihän siitä tiedä koska se on tulossa takaisin tai onko menossa ollenkaan jos hoksaa että siellä on joku. Ehh... mitä hittoa tuollaset tekee päivisin? Nukkuuko ne ollenkaan? Ehkä jos silloin... jos sieltä löytyis jotain." Spyro vaikeni hetkeksi vastahakoisen mietteliäänä kyhnyttäen takaraivoaan kuin muistellen jotain. "....tuota. Kuulin joskus kun joku kertoi juttuja haamuista, kai se oli joku seikkalija... väitti että oli törmänny sellaisiin ja että ne ei jostain syystä tykkää suolasta. Tai ne ei voi tulla yli jos tekee maahan ringin tai viivan tai sellaisen. Eh, se kuulostaa kyllä aika hölmöltä, että en tiedä oliko edes totta. Eikä mulla kyllä ainakaan ole suolaakaan." Epävarma pohdinta viimeisteltiin pienellä puuskahduksella ja turhautuneella olkapäiden kohautuksella pojan vilkaistessa sitten jälleen Eoaghaniin huppunsa alta nähdäkseen oliko tämä nyt aivan vakavissaan edes harkitsemassa tällaista.
|
|
|
Post by Sankari on Nov 20, 2012 5:11:38 GMT 3
Nulikka ei ilmeisesti ollut kovin innokas lähtemään tälle Eoaghanin suunnittelemalle tutkimusretkelle ja kyllähän Eoaghania itseäänkin se hiukkasen epäilytti. Kummitusten kanssa asiointi, kun tahtoi olla melkoisen vaarallista puuhaa. Mahdollista vaara ei kuitenkaan tuntunut ollenkaan niin suurelta, kun ajatteli millaisia omaisuuksia paronilla oli todennäköisesti ollut kartanossaan. Niin paljon, että jo pelkät kartanon huonekalut olisivat aivan riittävän hyvä palkkio moisesta retkestä. Se hänen oikea suunnitelmansa oli ollut alunperinkin: nopea ryöstöretki, jossa viedään ensimmäisestä huoneesta arvokkaalta näyttävät esineet ja sitten kadotaan yhtä nopeasti kuin oli tultukin. Kaikesta pojalle valehtelemastaan huolimatta, Eoaghania ei oikeastaan suuremmin kiinnostanut aaveen tuhoaminen. Se vaikutti aivan turhaan riskialttiilta mahdolliseen palkintoon nähden. Sen sijaan lyhyemmästä retkestä hän uskoi selviävänsä aivan varmasti.
Hän oli kuvitellut, että mahdollinen kunnia ja sankaruus olisivat vaikuttaneet poikaan pelkkää ryöstelyä paremmin, mutta koskapa näin ei näyttänyt olevan, Eoaghan päätti, että ehkä nyt olisi syytä olla suora. ”No, suolan hankkiminen onnistuu kyllä tarvittaessa”, hän aloitti ystävällisesti. ”Taikaesineistä en niin tiedä, mutta ehkä tuolta metsästä löytyy joku tietäjäeukko, jolta niitä saa tai jotain. Ollakseni kuitenkin rehellinen niin en usko, että ehkä kuitenkaan tarvitsemme niitä. Ehkä nimittäin vastaavanlainen kummituksen listimis retki olisi turhan riskialtis. Mutta sen sijaan, mitä jos menisimme vain kartanon lähimaastoon vähän tarkkailemaan. Sen verran, että näkisimme olisiko ikkunoiden toisella puolella mitään arvokasta. Jos olisi, voisimme tehdä sinne salamannopean pyrähdyksen ja samassa olisimme taas ulkona esineiden kanssa. Jos taas ei, emme menettäisi mitään ja voisimme palata takaisin yhtä hyvissä voimissa, kuin sinne mennessämmekin.”
Eoaghan otti siemauksen pikaristaan. ”Ehtisimme sinne ehkä vielä tänään, jos kummitus jatkaa yhä kierrostaan. Tai sitten ensi yönä. Päivällä en olisi niin innostunut menemään. En usko, että kummitukset juuri nukkuvat, joten se todennäköisesti viettää aikaa vain vaeltamalla kartanossaan.”
|
|
|
Post by spyrre on Nov 22, 2012 20:15:10 GMT 3
Eoaghanin motiivin koko ehdotuksen taustalla ei loppujen lopuksi olisi aivan miehen lähimenneisyyden huomioon ottaen pitänyt olla suurikaan yllätys, mutta kun tämä viimein toi nämä ilmi huomattavasti suoremmin sai tämä silti aikaan selkeästi tyytymättömän kulmien kurtistuksen nulikan hupun varjoista. "Se otus on kai vieny jo ties kuinka paljon porukkaa ja sä sanoit sille miehellekin että olisit voinu auttaa. Silti meinaat mennä sinne vaan jonkun tavaran perässä?" Spyro napautti jokseenkin syyttävään sävyyn, mutta puhistuaan hetken itsekseen tuohtuneena poika tuhahti itsekseen ja laski katseensa jonnekin pöydän naarmuiseen pintaan nojaten tähän kyynerpäillään kuin olisi kuitenkin jäänyt pohtimaan jotakin. Hetken hiljaisuuden ja mietteliään hampaiden kirskuttelun jälkeen toisen lopetettua puheensa se viimein vilkaisi miestä kuitenkin lopulta enemmän vaivautuneena kuin ärtyneenä (vaikkeikaan kovin tyytyväisenä) ennen kuin vastasi.
"...ehm. Hitto. Voi ollakin että olet oikeessa... ettei siitä tulis mitään, varsinkin jos kumpikaan ei edes tiedä mitään tuollasista otuksista tai miten niitä tapetaan... Ja jos se on niin vaarallinen..." Nuorukainen vaikeni hetkeksi empivästi raaputtaen poskeaan. "...en tiedä, mut vaikka ei pärjättäiskään sille... ehkä joku muu voisi jos ne tietäis enemmän kerran kukaan ei ole uskaltanu edes käydä katsomassa. Ja kukaan ei edes tiedä mitä niille on käynyt ketkä se on napannu, ehkä ne ei ole edes kuolleita? Jos sieltä kuitenkin löytäis jotain...." Se kohautti kahden vaiheilla ja vieläkin jokseenkin hermostuneena olkapäitään yllättäen tovin punnittuaan vähemmän vastahankaisena kuin olisi voinut olettaa vaikka ei selvästikään ollutkaan kovinkaan innoissaan. "...jos kerran väkisin haluat sinne, niin kai se olis parasta mennä etsimään se paikka ennen auringonlaskua ja odottaa jossain että nähdään että se otus varmana lähtee pois ennen kuin menee sinne. Muuten jos siihen törmää vahingossa voi käydä aika huonosti..." Spyro päästi levottoman henkäisyn vilkaisten ikkunan takana levittäytyvään pimeyteen pohtien.
"Onhan se kai vaarallista edes mennä sinne jos nuo jutut on totta, mutta... joku vois ehkä saada sen sitten nurin ja pois riehumasta. Olis vähän enemmän järkeä ainakin kuin yrittää tapattaa itsensä pelkän rahan takia " viimeisteltiin lopulta hiukan terävämpään sävyyn ilmaisten jokseenkin selvästi mitä mieltä natiainen moisesta oli. Ilmeisesti selkeästä rahattomuudestaan huolimatta se ei kuitenkaan nähnyt rikkauksia tarpeeksi hyväksi syyksi vaarantaa henkensä, mutta vaikka ei elätellytkään suurempia kuvitelmia eeppisestä sankaruudesta se taisi epäillä riskin vilkaista kartanon sisätiloja olevan harkittavissa jos siitä olisi hyötyä kaamean viattomia kulkijoita kaappaavan hirviön kannalta. Loppujen lopuksi, jos otus tosiaan lähtisi muualle yöllä... tämä voisi kenties antaa tilaisuuden edes johonkin muuhunkin kuin pelkkään ryöstelyyn, vaikka Spyrolla ei rehellisyyden nimissä kyllä ollut vielä aavistustakaan mitä tämä jokin olisi. Ehh. Se tosin epäili että kovin syvälle kartanoon tuskin kannatti lähteä hortoilemaan, mutta ehkä se, mitä täältä löytyisi tai ei löytyisi olisi sitten sen ajan murhe. Kaipa Eoaghanin alkuperäinen suostuttelu tavallaan kuitenkin toimi jotenkin, tosin ehkä hiukan eri tavalla kuin oletettu. Vaikka... olihan mahdollisesti jossakin kulman takana väijyvä ehkä taikavoimainen aave kieltämättä silti melkoisen ikävä ajatus...
|
|
|
Post by Sankari on Nov 26, 2012 0:25:59 GMT 3
”Niin, siis enhän minä millään tavalla aio estellä sinua, jos keksit jonkun hyvän tavan saada sen aaveen pois täältä elävien luota”, Eoaghan totesi heti, kun alkoi taas näyttää siltä, että poika halusi retkelle mielummin jonkin astetta ylemmän motiivin. Tai niin se varmasti ainakin itselleen selitti. Eoaghan kaatoi tynnyristään lisää viiniä pikariinsa.
”Totta kai se olisi varmastikin jaloa ja kunniakasta auttaa vapauttamaan nämä ihmiset ilkeän kummituksen ikeen alta pyyteettömän epäitsekkäästi, vain ihmisten puhdas kiitollisuus ainoana palkintonamme ja niin edespäin”, hän julisti ja heilautti sitten suurpiirteisesti kättään. ”Ja tosiaan on varmaan ihan hyvä idea hiippailla sinne vähän ennen auringonlaskua ja varmistaa, että herra kummitus purjehtii hyvissä ajoin pois alta niillä prameilla vaunuillaan. Tai niin minä ainakin ajattelin tehdä. Sinä voit toki vatvoa päätöstä mielessäsi, vaikka koko yön. Minä puolestani ajattelin nyt painua nukkumaan. Jos päätät lähteä mukaan, niin ilmesty huomenissa joskus keskipäivän aikoihin tuonne etupihalle.”
Sen sanottuaan Eoaghan nousi ja asteli majatalon tiskille, jossa yrmyn näköinen majatalonpitäjä oli tekevinään jotakin, kai kiillottavinaan laseja tai sitten hän muuten vain oli mieltynyt huitomaan rätillä ympäriinsä. Joka tapauksessa Eoaghanin ilmestyttyä baaritiskille ja tärytettyä sitä muutaman kerran nyrkillään, hän lopetti sen, mitä nyt sitten ikinä olikaan ollut tekemässä, saapasteli tämän asiakkaansa luokse ja he kävivät hyvin syvällisen keskustelun, joka meni näin: ”Huone.” ”Jaa.”
Huone oli onneksi kohtalaisen siisti ja Eoaghan nukkuikin yönsä kohtalaisen hyvin, vaikka jossain määrin olikin yhä valmiina heräämään hetkellä minä hyvänsä. Suuremmin hän ei tullut ajatelleeksi, miten nulikka oli päättänyt viettää yönsä, kaiketti oletti hänenkin vuokranneen huoneen yöksi tai sitten ryömineen johonkin majatalon nurkasta löytyneeseen koloon. Joka tapauksessa keskipäivän koittaessa hän ilmestyi pihalle valmiina, valppaana ja viinitynnyri kainalossa.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 28, 2012 20:06:50 GMT 3
Poika silmäsi miekkosta huppunsa varjosta kuin arvellen tämän tekevän pilkkaa hänestä tämän hehkuttaessa kepeään sävyyn moisia yleviä motiiveja viiniä kaataen, mutta vaikka murahti hiukan itsekseen tämä ei kuitenkaan sanonut mitään, vaikuttaen kieltämättä itsekin olevan vielä jokseenkin kahden vaiheilla. Eoaghanin todetessa jättävänsä natiaisen kärvistelemään ja painuvansa itse pehkuihin tämä nyökkäsi hiukan, seuraten vaiteliaana muualle kävelevän miehen selkää miettivänä lautastaan puhdistavaa kissaa rapsuttaen. No, oli totta että periaatteessahan kukaan ei häntä tähän pakottanut ja oli vielä aikaa pohtia yön yli ja päättää mitä tekisi moisen mörköjä majoittavan kartanon suhteen. Olisiko paikka riskin arvoinen, aarteita ja urotekoja tai ei? Toisaalta, Spyrolla oli jo nyt enemmän omaisuutta kuin hänellä oli ollut pitkään aikaan, niin kyseenalainen saavutus kuin repullinen sattumanvaraista tavaraa olikin... mutta toisaalta tämäkin taisi aika lailla olla Eoaghanin ansiota vaikka poika ei ollutkaan erityisen vakuuttunut tämän asenteesta moneenkaan asiaan. Se silmäili tämän perään miehen poistuessa vuokrahuoneiden suuntaan kunnes tuhahti itsekseen turhautuneena ja nousi pöydästä noukkien repun sekä tämän vieressä pöytään nojanneen puusauvan mukaansa suunnaten sitten katti perässään kohti ulko-ovea vilkaisten majatalon isäntää ohimennen hiukan varuillaan. Selvästikään aiemmasta kokemuksesta huolimatta paljoakaan pimeää kavahtamatta (vaikka kylmä viima saikin aikaan pontevan vaikkakin hiljaisen kirouksen) kaksikko luikahti soihtujen valaisemalle pihalle suunnaten sitten hetken ympärilleen silmäiltyään kohti kauempana erottuvaa tallirakennusta. Oli vastassa hermoheikko koni tai useampi, oli ilmainen (vaikkakin luultavasti luvaton), suht lämmin yösija kuitenkin houkutteleva.
Yö taisikin kulua nopeasti enemmän tai vähemmän rauhallisissa merkeissä itse kunkin kannalta, mutta ainakaan mitään kovin dramaattista ei päässyt tapahtumaan ennen kuin aamu alkoi koittaa. Kun Eoaghan viimein keskipäivän aikoihin astui ulos ilmaantui poikakin kissoineen pian näkyviin jostakin rakennuksen sivustalta. Tämä oli ilmeisesti ollut jo hereillä tovin jos toisenkin ja oli vaihteeksi pukeutunut hiukan siistimpiin uusiin vaatteisiinsa jotka oli jokseenkin rikollisesti hankkinut edellisenä päivänä... tosin vanha tuttu kärsinyt viitanrähjä oli surutta viskattu takaisin niskaan, ja nyt paksua kangasta koristi muutama heinänkorsikin antaen vihjeen siitä, missä tämä oli yönsä viettänyt. Se oli myös käyttänyt ilmeisesti tovin aamuisesta luppoajastaan tehdäkseen uudesta repustaan hiukan vähemmän uutuuttaan kiiltävän näköisen, kai ollen vieläkin jokseenkin huolissaan tämän mahdollisesti herättämästä huomiosta. "Se on kai tuolla päin. Kyselin vähän." Spyro ilmoitti ensitöikseen suurempia selittelemättä heilauttaen kättään epämääräisesti pohjoisen suuntaan jossa kohosi horisonttia vasten ikävän pahaneteinen rosoinen kallio jos toinenkin. Katse siirtyi hupun varjoista kuitenkin pian Eoaghanin kanniskelemaan viinitynnyriin pojan rypistäessä hiukan kulmiaan skeptisesti. "...onko tuon ottaminen kauhean hyvä idea?" Se huomautti, kai arvellen miehen kaavailevan jonkinlaista ryypiskelyä ennen aavejahtiin ryhtymistä. No, vaikka ei kovin monisanainen tai innostunut ollutkaan, taisi olla aika selvää että poika ilmeisesti oli päättänyt ainakin lähteä mukaan vaikkei sitä varsinaisesti suoraan sanonutkaan. Kaipa sen näkisi sitten paikan päällä mitä tekisi... jos he nyt edes löytäisivät ajoissa perille eivätkä eksyisi ja päätyisi hortoilemaan jonnekin ympäriinsä pimeällä haamuvaunujen väijyminä. Ehm.
|
|
|
Post by Sankari on Dec 1, 2012 0:25:43 GMT 3
”Pieni rohkaisuryyppy tuskin on pahitteeksi, kun tässä nyt kerta ollaan ilman lupia marssimassa aaveen omistamaan kartanoon”, Eoaghan vastasi, heilautti rennosti kättään ja jatkoi sitten tynnyriä samalla ohimennen taputtaen: ”Älä pelkää, kyllä sinäkin voit tämän retken kunniaksi saada tästä mukillisen tai pari, jos repustasi sattuu jonkinlainen kuppi löytymään.” Eoaghan vilkaisi poikaa. Tämä oli ilmeisesti saanut vaatteensa vaihdetuksi, vaikkakin viittana hänellä oli edelleen jokin koinsyömä reuhka. Viitasta löytyvistä heinäkorsista päätellen hän oli myös ilmeisesti viettänyt yönsä tallin ylisillä. Eoaghanin pää teki pienen pudistavan liikkeen. Tyylitöntä. No, onneksi hänen viittansa oli yhä uutuuden karhea. ”Tuollako päin sinä sanoit sen kartanon olevan?”, hän totesi viitaten suurin piirtein samaan suuntaan kuin poikakin oli osoittanut ja lähti sitten marssimaan sitä kohti.
Pian silti suunnalta löytyi jopa jonkinlainen tiekin, jota Eoaghan sen kummemmin miettimättä kulkemaan. Yleensä teillä oli taipumus viedä johonkin ja, jos tämä kartano kerran sijaitsi tässä suunnassa, tämä tie yhdistyisi mitä todennäköisimmin jossain vaiheessa kartanoon vievälle tielle. Maisema tien ympärillä sisälsi peltoa, lisää peltoa ja vielä vähän lisää peltoa. No, löytyi sieltä aina välistä muutama maalaistalokin ja laajat metsät täplittivät maisemaa horisontissa, mutta Eoaghanin mielessä maisema oli siitä huolimatta pelkkää peltoa, eikä hän kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota, mitä nyt katsoi näkyikö kartanosta mitään merkkejä.
Jonkin ajan kuluttua eräänlaisia merkkejä alkoikin tulla näkyviin. Ympäristössä näkyi nyt huomattavasti aikaisempaa enemmän hylättyjä taloja ja ne loput asutut talot oli rakennettu tiiviiksi rykelmiksi yhteen, ikään kuin perheet olisivat muuttaneet hylätyistä taloista pois näihin suurempiin rakennuskokonaisuuksiin. Ilmeisesti valojen sytyttyä niiden ympäristö myös loistaisi vielä majatalon ympäristöäkin kirkkaammin. Kaipa nämä varotoimet toivat asukkaille jonkinlaista turvallisuuden tuntua.
Lopulta vastaan tuli sitten se tie, jonka ilmestymistä Eoaghan oli odottanutkin. Se irtosi isommasta veljestään pienen metsikön sisuksiin, jonka takana ehkä virstan päässä kohosivat kartanon kattorakennelmat. Ne eivät näyttäneet mitenkään erityisen vaarallisilta. ”Tämä se näköjään sitten on. Voisi olla ikävämmänkin näköinen paikka”, Eoaghan totesi ja astui sitten tielle, joka ei onneksi näyttänyt turhia mutkittelevan.
Varsinainen kartano paljastuikin puiden alta pian ja, vaikka se oli selvästi ollut hylättynä jo useamman vuoden ajan, saattoi siitä yhä havaita, että se oli aikanaan ollut erittäin vauras rakennus. Metsikkö ulottui onneksi kartanon pihalle asti, joten sitä saattoi hyvin tarkkailla sen suojista. Eoaghan istahti erään mättään taakse ja kaatoi tynnyristään pikariinsa lasillisen. ”Nyt sitä näköjään sitten vain odotellaan, vai?”
|
|
|
Post by spyrre on Dec 1, 2012 16:55:44 GMT 3
"Mä luulisin että selvin päin meneminen olis paljon parempi idea" nulikka huomautti, mutta kohautti sitten olkiaan kommentoimatta enempää kai päättäen että tämä oli lopulta Eoaghanin oma asia mitä tämä tekisi. Luultavasti mies nyt oli kuitenkin tarpeeksi fiksu ollakseen ainakaan juomatta itseään juovuksiin ennen moista visiittiä, vaikka edessä taitaisi olla hetken jos toisenkin odotus ennen kuin mitään olisi edes määrä tapahtua. Kaikesta päätellen Spyro tuskin oli vettäväkevämpien ylin ystävä muutenkaan, poika nimittäin päätyi lähinnä irvistämään ja pudistamaan päätään miekkosen lupaillessa jalomielisesti jakavansa viininsä... mikä toisaalta saattoi ollakin vain hyvä koska jokseenkin rääpälemäisestä olemuksestaan päätellen nulikalla tuskin olisi kummoinenkaan viinapää. Se ei myöskään joko huomannut tai piitannut saamastaan arvioivasta katseesta, vaan vain nyökkäsi vaiteliaana hiukan huppuaan alemmas nykäisten miehen varmistaessa suunnan jossa kartano sijaitsi, lähtien sitten hiljakseen kulkemaan tämän perässä huokaisten jokseenkin alistuneesti. Hitto, kaikkeen sitä taas oltiinkin ryhtymässä...
Matka pitkin autiota tietä ohuen lumikerroksen peittämän maiseman poikki kului suhteellisen rauhallisesti ilman suurempia välikohtauksia. Spyro ei suuremmin pyrkinyt virittelemään keskustelua vaan keskittyi lähinnä pitämään silmällä ympäristöä ehkä hiukan vainoharhaisestikin, vaikka näkyvyys kaikeksi onneksi edes oli hyvä avoimien, tyhjiksi niitettyjen peltojen keskellä. Ne harvat vastaantulevat rakennukset herättivät myös huomiota nulikan rypistäessä kulmiaan hoksatessaan useita hylättyjä asumuksia. Vaikutti siltä että he taisivat olla oikeilla jäljillä... hyväksi tai pahaksi. Eh, kenties sillä oli varsin hyvät syyt miksei kukaan ollut uskaltanut hiipparoimaan kartanon maille... Lopulta itse mörköjenpesä ilmaantui näkyviin kun puiden latvojen ylitse alkoi erottaa piirteitä korkeasta katosta. Poika hidasti hiukan askeleitaan mutta seurasi kuitenkin tarkastellen rakennusta epäluuloisesti lähestyessään, ja vilkaisi muutaman kerran alas tietä peittävään lumeenkin kuin tarkistaakseen olisiko näkyvissä vieläkään mitään kärryjen liikkumisesta kieliviä jälkiä. Tosin, heidän omat jälkensä taisivat olla vieläkin ainoat lumipeitettä rikkovat elämästä kielivät painaumat. "Ehh. Niin kai." Poika myötäili vastahakoisesti miehen toteamusta vaikka irvistikin itsekseen vastahankaisesti pahaenteisen rakennuksen piirtyessä hiljakseen paremmin näkyviin puunrunkojen takaa. "....hitto mä inhoan näitä paikkoja" se jupisi vaisusti lähinnä itsekseen kuin olisi muistellut jotakin hyvin ikävää, kunnes seisahtui palelevia käsiään hieroen silmäilemään edessä kohoavaa kartanoa epäluuloisesti miehenkin pysähtyessä. "Ei kai tässä muutakaan voi." Todettiin odottelua koskevaan kommenttiin tämän seuraillessa toisen perässä pöheikköön tien varresta, vaikka miehen majoittuminen viinitynnyreineen mättään taakse saikin jälleen jokseenkin skeptisen kulmien rypistyksen. Kuten arvattu nulikka ei tunkenut osingoille vaan jäi vetelehtimään vähän matkan päähän puuhun nojaillen seuraillen ajoittain katseellaan kissansa seikkailua pensaikoissa. Jonkin ajan kuluttua se alkoi kuitenkin liikehtiä varsin levottomasti päätyen askeltamaan hiukan edestakaisin vuoroin kartanoa, vuoroin taivasta vilkuillen kunnes se lopulta puuskahti. "....mä käyn katsomassa vähän ympärille" nuorukainen ilmoitti viimein heilauttaen hiukan kättään ennen kuin suuntasi jonnekin kauemmas pensaikkoon kartanon pihan reunoja myötäillen jos sitä ei suuremmin estelty. Oli tutkimusretki tarpeen tai ei, poika oli ilmeisesti kuitenkin liian levoton vain odotellakseen paikoillaan päivän ylitse. Se viipyikin reissullaan kissoineen tovin jos toisenkin, mutta siitä huolimatta että oli saattanut herättää mahdollisia epäilyksiä livistämisestä, se ilmaantui kuitenkin takaisin jonkin ajan kuluttua ennen kuin alkoi kunnolla hämärtää, saapuen vastakkaisesta suunnasta minne oli lähtenyt. Kaipa se oli käyttänyt aikansa kävelemällä alueen ympäri. No, ainakaan se ei ollut vielä ottanut jalkoja alleen. "En ainakaan nähny mitään liikettä siellä." Tämä raportoi lähestyessään ja seisahtui viittaansa paremmin kääriytyen vilkaisemaan ensin miestä kuin varmistaakseen ettei tämä ollut umpipäissään jäätyään kaksin viinitynnyrinsä kanssa ja sitten kartanoa. "Kaipa sen kohta pitäis ilmaantua jos se meinaakaan... tai jos se hiippari edes on täällä."
|
|
|
Post by Sankari on Dec 6, 2012 0:39:38 GMT 3
Pojan ilmoittaessa lähtevänsä vähän tutkimaan paikkoja, Eoaghan tyytyi vain heilauttamaan hänelle laiskasti ja jäi itse yhä mättääseen pitämään silmällä kartanoa ja hörppimään viiniään. Tai ainakin hän hörppi viiniään. Taloa hän ei vielä jaksanut niin aktiivisesti pitää silmällä. Jonkinlaisia suunnitelmia hän kyllä aluksi punoi, mutta jokusen pikarillisen jälkeen ne eivät enää tuntuneet kovinkaan keskeisiltä. Mitä nyt tarkemmin ajatellen joku säälittävä kummitus edes hänelle mahtaisi, häh. Melkein teki mieli vain marssia suoraan kummituksen eteen ja haastaa se vaikka kaksintaisteluun. Miekkaa hän ei tosin omistanut, mutta sellaiset pikkuseikat eivät sillä hetkellä tuntuneet huomion arvoisilta. Nulikka kuitenkin saapasteli takaisin juuri parahiksi, eikä Eoaghan koskaan ehtinyt toteuttaa suunnitelmiaan.
”Joo, eiköhän se kohta ilmesty”, Eoaghan totesi huomatessaan auringon hiipineen jo melkoisen matalalle. ”Tosin jos se nyt periaatteessa tappaa jokaisen vasstaan tulevan ihmisen, niin sen ilmestymistä olisi varmaankin syytä tarkkailla melko hyvin piiloutuneena. Tämä mätäs kelpaa kylläkin siihen tarkoitukseen oikein hyvin. Lehdet estävät sitä näkemästä meitä, mutta me kuitenkin näemme niiden raoista suurin piirtein mitä tapahtuu ja tänne on kohtuullisen vaikea nähdä myöskin aika monesta muustakin suunnasta, kun tämä painauma ja kasvillisuus peittää meidät aika tehokkaasti.” Ja muutenkaan Eoaghania ei suuremmin juuri nyt kiinnostanut lähteä etsimään jotain mitättömän vähän parempaa tarkkailupaikkaa, mutta sitä hän ei nähnyt tarpeelliseksi mainita pojalle.
Lopulta aurinko laski ja yö tuli ja silloin kartanon luona alkoi myös vihdoin näkyä jonkinlaista liikettä. Eoaghan erotti lehtien välistä, kuinka kartanon oven läpi lipui osittain läpinäkyvä hahmo. Se jatkoi matkaansa pysähtymättä kartanon etupihalle asti ja heti sen päästessä sinne, alkoi pimeys pihamaalla yhtäkkiä aaltoilla ja värähdellä. Eoaghan pudisti epäuskoisesti päätänsä, kun pimeydestä ilmestyivät pihalle ne samat vaunut, jotka he olivat nähneet sillä öisellä tiellä ja tuli ajatelleeksi, että ehkä oli sittenkin ollut ihan hyvä, ettei hän ollut ehtinyt haastaa sitä aavetta kaksintaisteluun. Aave asteli vaunuihinsa ja heti niihin päästyään vaunut lähtivät matkaan turhia hidastelematta. Ne ohittivat heidät melko pian, mutta onneksi mikään ei viitannut siihen, että ne olisivat millään tavalla huomanneet heitä ja pian ne olivat kadonneet näkyvistä metsikön toiselle puolelle.
Eoaghan odotti muutaman minuutin ja, kun näytti ilmeiseltä, että vaunut eivät olleet heti palaamassa takaisin, hän nousi ylös. Hän saapasteli kartanon luokse ripein askelin ja alkoi välittömästi tarkkailla, miltä huoneet sisällä näyttivät. Pimeys oli kuitenkin peittänyt kartanon huoneet melko täydellisesti, eikä niiden sisällöstä osannut ulkoapäin sanoa juuri mitään. ”Näköjään pitää mennä saman tien sisälle asti”, Eoaghan mutisi ja alkoi kaivella reppunsa kätköistä lamppua. Hän saikin tuota pikaa lampun käteensä ja valmistautui murtautumaan sisään.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 6, 2012 17:19:24 GMT 3
Ilmassa leijaileva viininhaju ei lopulta tullut yllätyksenä kun poika viimein saapui takaisin tynnyreineen piileskelevän Eoaghanin luokse, miehen saadessakin osakseen jokseenkin punnitsevan katseen vaikka Spyro ei lopulta sanonutkaan mitään. Sen sijaan nulikka vilkaisi itsekin taivaalle ja nyökkäsi vastaukseksi miehen pohdiskeluihin vaikka muistutus siitä kuinka vaarallinen tämä haamu nyt oikein olikaan sai sen värähtämään hiukan. Laiha nuorukainen silmäsi arvostelevasti valittua piilopaikkaa mutta katsahdettuaan ympärilleen taisi lopulta kelpuuttaa tämän kun ei nähnyt tarjolla parempaakaan, ja astahti itsekin pian lumen painaman pusikon taakse vähän matkan päähän tipauttaen reppunsa selästään. "Hitto. Toivottavasti tämä nyt on hyvä idea" se jupisi itsekseen asettautuessaan piiloon odottamaan. No, loppujen lopuksihan he eivät täsmälleen tienneet miten mokoma haamu toimi ja mahtoiko tämä tosiaan kulkea ympäriinsä tappamassa kaiken mikä liikkui ja kuinka tämä oikein sellaisen aineettomana otuksena teki, mutta oli tämä arvailua tai ei, tämä saattoi tietysti olla ikävän mahdollista eikä Spyro lopulta ollut halukas ottamaan ainakaan henkilökohtaisesti selville mitä tapahtuisi jos törmäisi tähän. Jos haamu ei ilmaantuisi ja häipyisi omille teilleen kuten oli arveltu, poika ainakin arveli varsin vahvasti että ei olisi kovinkaan innokas tunkemaan sisälle koko rakennukseen.... vastausta tähän kysymykseen ei tosin tarvinnut odotella kovin kauaa. Aurinko laskeutui viimein, ja pimenneellä kartanon pihalla alkoi näkyä liikettä. Poika töksäytti vaimean kirouksen ja painautui matalammaksi pöheikön suojiin aaveen astuessa oven lävitse ulkoilmaan ja vaunujen ilmestyessä kuin tyhjästä. No, ainakin se olettamus että hiippari tosiaan asui täällä piti selvästi paikkansa....
Tälläkin kertaa vaunujen katselu piilosta oli jokseenkin selkärankaa kylmäävä kokemus, varsinkin kun nyt tiesi tapauksestakin hiukan enemmän. Poika odotteli lähes henkeään pidätellen näiden rytistellessä ohitse kauempaa tietä pitkin kuin olettaen otuksen huomaavan heidät ja hyökkäävän hetkellä millä hyvänsä... mutta sai yllättyä positiivisesti että näin ei tapahtunut. Vaunut loittonivat ilmeisesti heitä huomaamatta, ja nulikka veti viimein syvään henkeä ennen kuin alkoi kömpiä hetken kuluttua varovasti jaloilleen hytisten hiukan... kenties johtuen kylmässä lumessa makoilusta, kenties jostakin muusta. Se käytti hetken vilkuillakseen ympärilleen pimeässä metsässä varmistuakseen että mitään ei tapahtuisi ennen kuin liikehti vastahakoisesti Eoaghanin perässä ränsistyneen kartanon pihamaalle. Se seuraili katseellaan miehen kurkistellessa sisälle pimeistä ikkunoista selvästi tottuneen varkaan elkein, kunnes tämän alkaessa kai kaivella murtovehkeitä laukustaan poika viimein avasi suunsa. "Tuota... tuolla sivulla oli joku pienempi ovi, varmaan palvelijoille ja sellaisille. Ehkä pitäis yrittää siitä mielummin kuin pääovesta eikä ainakaan rikkoa mitään" se huomautti vaimeasti ja viittasi kädellään talonkulman taakse. Innokas murtautuja tai ei, ainakin se oli pitänyt silmänsä auki kuljeskellessaan ympäriinsä rakennuksen lähimaastossa. Lampun esiin ottaminen sai nulikan tosin vilkaisemaan kapinetta vastahakoisesti, sen ilmeisesti ollessa huolissaan huomatuksi tulemisesta jos valon sytyttäisi... oli rakennus tyhjä tai ei.
|
|
|
Post by silvia on Dec 10, 2012 16:50:08 GMT 3
Voinko tulla vielä mukaan roolaamaan tähän? (;
|
|