|
Post by spyrre on Jul 31, 2012 14:11:06 GMT 3
"Se kirottu paikka näytti tyhjältä! Mistä minä olisin tiennyt että-- Äh, kuono kiinni!" Kissa napautti puolustelevasti takaisin pakoaan kuitenkaan hidastamatta. Sapeli huitaisi kirouksen keralla sivulle yhden rotan pyrkiessä lähemmäs saaden aikaan kimeän vingahduksen. Ippukinkin vinkaisu häntänsä kovan kohtalon johdosta ja kompurointi entistä suuremmassa kiireessä eteenpäin kannusti molempia tosin pian jättämään suuremman väittelyn sikseen ja säntäämään kahta suuremmalla paniikilla kohti kaukaisuudesta kantautuvaa jylinää. Lopulta aivan liian pitkältä tuntuneen, paniikin ja murhanhimoisen vikinän täyttämän hetken jälkeen edestä viimein pilkahti valoa; näytti uhkaavasti siltä että pakoreitti olisi nenän edessä. Kissa ei kuitenkaan vielä huokaissut helpotuksesta mutta uskaltautui kuitenkin vilkaisemaan hetkellisesti olkansa ylitse kun oli huomaavinaan epäröiviä merkkejä murhanhimoisissa pikkujyrsijöissä. Nainen silmäsi otuksia epäluuloisesti mutta ei toki väittänyt vastaan saadessaan äkkiä mukavasti lisää etumatkaa ja jatkoi varsin halukkaasti rynnistystään kohti luolan suun poikki kohisevia vesimassoja. Vaikka epäilemättä halusivat vieläkin heidät hengiltä, jokin sai murharotat epäröimään... jonka syyksi taisi lopulta pian paljastua yksinkertaiset käytännönseikat, heti kun eeppisillä pakenijoilla oli vähänkin aikaa havainnoida tilannetta yhtään enempää. Ippuk hyökkäsi jo vinkuen ja vettä räiskien dramaattisesti putouksen lävitse päätyen räpiköimään lampeen, kissan tosin osoittaessa aavistuksen verran enemmän itsehillintää ja hyödyntäen ruhtinaallista etumatkaansa hidastamalla luolan suulla juuri sen verran että sai tehtyä terävän käännöksen kallion seinän suuntaan (mitä nyt lähes liukastuen märällä kivellä) kunnes loikkasi aiempaa huomattavasti vauhdikkaammin, myöskin ohimennen putousta viistäen kohti rantaa.
Kirottua kuinka kirkkaalta himmeäkin aurinko tuntui nyt pitkän pimeydessä ryntäilyn jälkeen.... mutta vaikka valo kirvelsikin hetkellisesti silmiä mikä hyvänsä oli tällä hetkellä varmasti pienempi paha heidän vanavedessään luolan suulle parveilevien veitsirottien seuraan jääminen. Puolisokea kissa kompuroi jalkojensa viimein saavuttaessa rantahiekan mutta onnistui viime hetkellä pelastamaan tasapainonsa toikkaroiden kauemmas putouksesta ennen kuin pyörähti hengitystään tasaten ja sapeliaan puristaen siristelemään silmiään taakseen, tosin valmiina jatkamaan pakoa jos vetsirotat olisivat aivan kintereillä. Rialkin oli ilmeisesti päätynyt jonnekin lampeen ja nainen vilkaisi pikaisesti tämänkin suuntaan, huomion tosin suuntautuessa nopeasti putouksen kätkemään luolaan ja tämän kynnyksellä kurkotteleviin, nyt jokseenkin hämmentyneisiin rottiin. Niin hämmentäviä ja luonnottomasti käyttäytyviä elukoita kuin olivatkin, eivät nämä silti ilmeisesti olleet luonnon lakien yläpuolella vaan vikisevänä massana heidän niskaansa lentämisen sijasta jyrsijät joutuivat hetken jopa pähkäilemään reittiä putouksen ohitse uhriensa kimppuun. Muutama uskalikko huuhtoutui surkeasti virran mukana Ippukia tavoitellessaan, muiden päätyessä viimein pyrkimään kuohujen ohitse huomattavasti kapeampaa reittiä jota kissakin oli käyttänyt... tosin tämä osoittautui paljon pienemmille otuksille melkoisesti vaivalloisemmaksi kuin pitkäjalkaiselle hätäilevälle olennolle.
Tämähän... näytti oikeastaan aika lupaavalta? Juoksemisesta hengästynyt, mutta näköaistinsa takaisin saanut kissa empi hetken eikä sitten rynnännytkään pakoon pitkin rantaa kuten oli alunperin suunnitellut hoksattuaan tilanteen. Sen sijaan tämä kiristikin otettaan sapelistaan myöskin tilaisuuden huomanneen Ippukin pärskiessä ja vinkuessa ohjeita taustalla vedessä räpiköiden, tosin saaden osakseen lähinnä terävän mulkaisun ennen kuin katti astui sihahtaen eteenpäin tukkimaan luolasta parveilevien rottien reittiä viuhuvine sapeleineen. Otusten huitominen olikin heti huomattavasti helpompaa kun ne vyöryvän massan sijasta pyrkivätkin kimppuun nätissä jonossa, vain muutama kerrallaan... ja vaikka näitä oli paljon, pari edes veitsellä aseistautunutta rottaa ei tainnut tuottaa hirveän suuria vaikeuksia näreälle kissaihmiselle tai tämän viuhuvalle, jyrsijöiden omia huomattavasti suuremmalle terälle.
|
|
|
Post by submarine on Jul 31, 2012 20:48:34 GMT 3
Rotilla ei tainnut lopulta olla kovinkaan paljoa sanottavaa asiaan, kun kissa ikävästi lopetti pakenemisen ja alkoikin vähintään yhtä ikävästi lyödä takaisin. Lauma ei selvästikään pitänyt auringonvalosta, mikä taisi tehdä kaikesta muustakin reilusti ikävämpää. Ensimmäiset pari rottaa putosivat vinkuen tuhoonsa, kun katti astui äkkiä näiden hankalan reitin tielle, sivaltaen sapelillaan - jos ase nyt itsessään ei vielä ollutkaan riittänyt tuhon tuomiseen. Se ei ainakaan millään tavalla rohkaissut näitä, mutta siitä huolimatta otukset jatkoivat työntymistään eteenpäin, niin itsetuhoista kuin se olikin. Ilmeisestikin huilun ja oudon, karmaisevan hahmon käsky oli vahvempi kuin muutaman menetyksen tuottama pelko. Mutta sitten taas toisaalta... tämä oli valoisa ja avara maailma, jossa hiipparilla tuskin oli turhan paljoa tekemistä muutenkaan. Rottia tuli minkä pystyi, ja yrittäessään edetä edes jollain ilveellä ne jopa tunkivat toistensa yli, singoten yhtälailla tuhoonsa kuin tietä sulkevan kissan miekastakin, mutta tulosta se ei tuottanut. Se vaati monta uhria ja monta epäonnistunutta yritystä, mutta lopulta rotillekin kävi selväksi, ettei niillä ollut toivoakaan saada aikaan mitään tällä tavoin. Lyötyinä ne alkoivat peräytyä veren ja veden liukastamaa kielekettä pitkin takaisin luolan turvaan ja pimeyteen, tyytyen sähisemään jotakin lannistuneen vihamielistä tien tukkineelle kissalle. Ne eivät suoranaisesti paenneetkaan välittömästi, kunhan jäivät tuijottelemaan luolan suulta uhmaajaansa. Jokin niiden pistävien silmien tuijotuksessa lupasi kostoa, olkoonkin että se taisi olla tällä hetkellä varsin tyhjä uhkaus. Kukaties joskus, mutta ei nyt. Nyt ne joutuivat tyytymään vihamieliseen, katkeraan mulkoiluun.
Samaan aikaan kauempana Ippuk näytti lopulta päässeen tämäkin edes jossain määrin kuiville - tai ainakin saaneen kuivanpuoleista maata alleen, rotta itse oli kaikkea muuta kuin kuiva. Tämä näytti kuitenkin seuranneen tilannetta sen verran, etten pinkonut heti saman tien pakoon, vaan jäi vain tuijottelemaan tilannetta arvioivasti, ravistellen samalla itseään kuivaksi. Eräs erityisen sinnikäs ja onnekas rotta näytti selvinneen niin loikasta kuin uintimatkastakin, ja tunki nyt ylös vedestä tämän perässä napsutellen hampaitaan ilmeisen rohkaistuneena. Se sai harkita kuitenkin varsin reilusti uudelleen, kun rialin keppi iski otuksen takaisin sinne mistä oli tullutkin. Muuta tällä ei sitten näyttänytkään olevan mukanaan. Taisi olla aiheellista olettaa, että hyvässä uskossa ja luottamuksessa (tai ainakin jossain jota voitaisiin pitkin hampain väittää sellaiseksi) lainattua sapelia saisi etsiskellä järven pohjasta - tai mikä pahempaa, luolasta. Olipa miten oli, oltiin tapauksesta ilmeisestikin selvitty melko pitkälti ehjinä - ainakin tähän asti. Lannistuneet rotat näyttivät jo pohtivan häipymistä takaisin kotoisaan pimeyteen, eivätkä nämä kaiketi enää yrittäisi läpi, ellei nyt sitten tietä vartioiva kissa olisi tarpeeksi tyhmä häipyäkseen ennen kuin ne livahtaisivat pakoon - jos silloinkaan. Ippuk kohotti painokkaasti keppinsä kohti taivaita, päästäen jonkinlaisen kimeän ja kuuluvan voitonvinkaisun. Kukaties tämä ei ollut se varsinainen syy onnistumiseen, mutta saihan sitä silti riemuita?
|
|
|
Post by spyrre on Aug 1, 2012 21:10:17 GMT 3
Sapeli iski säälittä kohti pyrkiviin luonnottoman määrätietoisiin rottiin ehkä enemmän Ippukin avuliaasta komennuksesta huolimatta kuin tämän ansiosta, pysäyttäen viimein näiden etenemisen varsin tehokkaasti. Kissa sivalsi itsetuhoisesti toistensa ylitsekin parveilevia jyrsijöitä uudestaan ja uudestaan kiroten itsekseen nyt sentään huomattavasti vähemmän hätäisesti tilanteen viimein käännyttyä hänen edukseen kunnes pitkän tovin ja monen kuolonuhrin jälkeen jopa raivohullujen, luonnottomien talttahampaiden oli luovutettava ja todettava etteivät olisi pääsemässä sapelia heiluttavan kissaihmisen ohitse. Ippuk oli tainnut ehtiä jo kömpiä kuiville jossakin taustalla mutta nainen ei suuremmin edes pälyillyt tämän tekemisiä vaan keskittyi rottavirran pidättelyyn kunnes nämä viimein perääntyivät ja palasivat luolaan mulkoilemaan vihamielisesti juuri ja juuri hampaiden sekä veitsien ulottuvilta livahtaneista uhrejaan. Katti tuijotteli tuimasti takaisin piiskaten häntäänsä kunnes pienet, nujerretut takaa-ajajat lopulta katosivat yksi toisensa jälkeen takaisin käytävän varjoihin vikisten ties mitä rottakirouksia mennessään. Näytti uhkaavasti varsin huonon alun jälkeen, että yhteenotto oli sittenkin voitettu.
Rottien perään tuijoteltiin jännittyneen epäluuloisena vielä hetki kunnes oli varma että nämä eivät olleet enää tulossa takaisin ja nainenkin uskalsi viimein rentoutua hiukan laskien syvän puuskahduksen keralla veren tahriman sapelinsa vilaisten viimein tarkemminkin ympärilleen. Joitain rottia vilisti vielä näreänä luolan suun tuntumassa, mutta ne eivät tuntuneet uskaltavan enää kissan miekan ulottuville. Naisen kuonolle levisi pieni synkkä itsetyytyväinen häivähdys tämän todetessa punaisena valuvaa kalliota ja pienten ruumiiden sotkemaa pyörteilevää vettä vilkaistuaan että yksikään ei ollut päässyt läpi... tosin, tämä arvio osoittautui pian hiukan virheelliseksi kun jostain lammen rannalta kuului ensin mäjähdys ja loiskahdus, varsin voitonriemuisen vikinän saattelemana. Kissa käänsi päätään hiukan korviaan luimistellen jääden hetkeksi tuijottamaan terävästi kunniakkaassa voitossaan paistattelevaa Ippukia tuhahtaen hiukan itsekseen. "Kas, sait yhden? Melkoinen saalis, mitä olisinkaan tehnyt ilman apuasi?" Uhkaavan sarkastiselta kuulostavaa toteamusta seurasi paljon puhuva hymähdys kissan ravistaessa rotan verta valuvaa sapeliaan ohimennen puhtaammaksi kunnes tämä äkkiä kavensi hiukan silmiään tajutessaan mitä hosuva rial piteli käpälässään. Keppi oli näköjään löytänyt reittinsä takaisin omistajalleen, mutta mitään muuta rotalla ei sitten näyttänyt olevankaan. "....missä miekkani on?" kuului terävä, suorastaan pahaa-aavisteleva kysymys hetken jäätävän hiljaisen tuijotuksen jälkeen olennon korvien alkaessa painua jälleen luimuun. Tämä ei ollut varsinaisesti ilahtunut Ippukin alkaessa kiskoa asetta itselleen omin lupineen, ja vielä vähemmän näköjään pidettiin siitä, että tämä havaitsi rotan päätyneen terveenä ja yhtenä kappaleena varman kuoleman kidasta takaisin ulko-ilmaan ilman "lainattua" miekkaa. Pitkä häntä alkoi nytkähdellä puolelta toiselle aavistuksen nopeammin katin jäädessä hetkeksi varsin ikävästi tuijottaen odottamaan vastausta.
|
|
|
Post by submarine on Aug 2, 2012 6:24:06 GMT 3
Vaikka koko äskeinen jupakka olikin vaikuttanut varsin uhkaavalta (ja eittämättä myös ollut sitä, tuskinpa tässä nyt aivan turhaan oli juostu), oli siitä ilmeisestikin selvitty yllättävän hyvin kaikenkaikkiaan. Toki kaksikko oli joutunut vetäytymään saavuttamatta varsinaisesti mitään, mutta varsin varoittamatta ilmaantunut vaara oli silti lyöty ja torjuttu ilman sen suurempia vammoja tai vahinkoja. Vaikka kummallakaan kaksikosta tuskin oli sen suurempaa kokemusta teräasein varustautuneista murharotista (ainakaan niistä joiden kohdalla voitiin puhua todellisista rotista), taisi olla selvää että äskeinen olisi voinut vaatia paljon enemmänkin kuin hieman juoksemista ja hätiköintiä - kuten vaikkapa hengen. Ippuk näytti ainakin sisäistäneen äskeisen voitoksi varsin hyvin, kukaties muutenkin kuin vain koska oli tullut kepittäneeksi yhden ikävistä otuksista. Hetken verran rotta vikisi voitonriemuisesti ja heilutteli keppiään kohti taivaita, ennen kuin rauhoittui aavistuksen verran ja vilkaisi tilannetta vielä uudelleen, kuin varmistuakseen että äskeinen oli tosiaankin mennyt näinkin hyvin. Vaan niin se taisi olla, joskus oli tuuriakin matkassa. Pontevanpuoleisesti rotta tepasteli kissan suuntaan, kaiketi tarkastelemaan kissan aikaansaamaa hävityksen kauhistustakin lähemmin. Toisen tuhahdus ja vinoilu rotan muka niin suurista saavutuksista kohdattiin suorastaan kepeästi, tämän naputellessa kepillä olkaansa jälleen tavalliseen tapaan. "Ampumassa vielä nuolia siihen tyhmänä?" rotta napautti takaisin vähintään yhtä vinoilevaan sävyyn, vilkaisten toisen varsin turhanpäiväiseksi osoittautunutta asetta, josta koko jupakka oli tainnut jopa lähteä - tai joka oli ainakin pahentanut sitä reilusti. Ei rottiainen toisen äkkipikaisista toimista tuntunut suuremmin kaunaa kantavan, mutta siitä sai selvästi varsin hyvä aineistoa jolla napautella takaisin.
Varsin piakkoin Ippukin innontapainen koki pienen kolhun, kun kissa taisi äkkiä äkätä, ettei rotta varsinaisesti heilutellutkaan käpälässään enää mitään terävää, kaarevaa ja teräksistä, vaan jotakin tylppää, summittaisen suoraa ja puista. Sapelit harvoin muuttuivat kepeiksi itsestään, joten kysymyksessä taisi olla jopa hieman perää. Oikeastaan rottakin näytti tajuavan vasta nyt miettiä edes koko juttua, se kun eittämättä ei ollut ollut kaikkein painavimpana tämän mielessä äsken villin paon aikana. Tämä vilkaisi pienessä hämmingissä itsekin pitelemäänsä keppiä, ennen kuin kuono kääntyi huomattavasti vähemmän innokkaasti kohti järveä. Nihkeästi värisevät viikset taisivat kertoa aivan tarpeeksi selvän vastauksen. "Eh. Eivät kellu. Huono ase. Onneksi jäi vielä yksi", Ippuk vinkaisi lopulta hetken perästä, kuulostaen lähestulkoon toiveikkaalta sen suhteen, että asia painettaisiin villaisella ja kissakin tyytyisi vain toteamaan, että onneksi oli toinen varalla. Tämä ei selvästikään vaikuttanut turhan innokkaalta sukeltamaan takaisin järveen haeskelemaan kadotettua miekkaa pohjamudista...
|
|
|
Post by spyrre on Aug 2, 2012 18:38:47 GMT 3
"Minä sentään yritin, ja sen olisi pitänyt toimia! Sinua pelotti liikaa edes--" närkästynyt kissa puuskahti takaisin mulkaisten kepillään jälleen kepeästi leikkivää Ippukia heilauttaen tuskastuneesti kättään kunnes keskeytti repliikin silmiään uhkaavasti siristäen tajutessaan ettei nähnyt toista sapeliaan enää rotan hyppysissä. Seurasikin varsin terävä ja vähemmän kepeä kysymys vihreiden silmien katseen jäädessä mulkoilemaan rottaa ikävästi tämän itsensäkin ilmeisesti tajutessa vasta nyt että lainattu sapeli oli jotenkin mystisesti korvautunnut kepillä. Pahaa-aavistelevan olennon silmäkulma nyki aavistuksen jyrsijän vilkuillessa muka kovinkin häkeltyneenä ympärilleen vaadittua asetta etsien, kunnes tämä viimein käänsi kuononsa kohti kuolleiden rottien sotkemaa lammikkoa.
Katti seurasi tämän katsetta nyt varsin samean veden pintaan jääden hetkeksi silmäilemään epäilevästi kuin olisi toivonut näkevänsä pohjamudissa piilevän miekan. Tavallaan oli oikeastaan melkoinen helpotus jos sapeli ei olisikaan kadonnut teille tietämättömille murharottia vilisevään pimeään luolaan josta he olivat juuri urheasti pinkoen pelastautuneet, mutta vaikka olikin jonkinlainen lieventävä asianhaara tämä ei kuitenkaan saanut kissaihmistä näyttämään erityisen iloiselta. Vettä tuijotettiin hetki kuin tämä olisi halunnut uhkailla vesistöparan luovuttamaan aseen takaisin mutta kun tämä ei jostain syystä tuottanut tulosta kääntyi tuijotus takaisin rialiin. Ippukin kommentti kirvoitti kissasta syvän, äärimmäisen epätyytyväisen henkäisyn kuin tällä olisi hetkellisesti tuottanut vaikeuksia hillitä itsensä olennon viedessä vapaan kätensä hetkeksi otsalleen. "Ähh, tiesin että minun olisi pitänyt vain huitaista sinua kuonoon ja..." hampaiden välistä kantautui epämääräistä jupinaa hetken painavan mykkäkoulun jälkeen vihreiden silmien mulkaistessa sitten Ippukia kämmenen alta. "No? Mitä oikein vielä odotat, painu sitten hakemaan se! Hyvin väitit uivasi aikaisemminkin vai eikö rahkeesi riitä pohjaan saakka? Osaat vain räpiköidä typerästi pinnalla ja hukata muiden omaisuutta?"
|
|
|
Post by submarine on Aug 3, 2012 12:04:53 GMT 3
Kissa näytti selvästikin olevan varsin eri mieltä Ippukin kanssa siitä, oliko äskeinen ollut sapelin vika, tai oliko sen menettämisellä edes mitään väliä - eikä ainakaan pelännyt ilmaista sitä äänekkäästi ja äreästi. Rotta tuijotteli tätä hetken toisen jupistessa jotakin epämääräistä kuonoonhuitaisemisesta ja äristessä vaatimuksiaan aseen noutamisesta. Ääni oli kyllä kova, sitä ei käynyt kieltäminen, mutta varsinaista vaikutusta se ei selvästikään rottiaiseen tehnyt. Tämä raapi hetken niskaansa kepillään puolivillaisesti ja kallisti aavistuksen verran päätään "mitähän tuo otus tuossa mongertaa" -suuntaisesti. "Naa-a. Paljon melua. Sen osaat. Ja vähän muuta", jyrsijä lopulta vastasi ärhentelyyn, puuskahtaen varsin napakasti siinä samalla. Sitten tämä kyykistyi kohti järveä, vilkaisten korkeintaan enää puolella silmällä vihamieliseen kattiin vieressään. Se ei ollut erityisen imarteleva vilkaisu. "Noinko toimii? Huutamalla ja uhittelulla? Naa-a, pelkkä tyhmä rosvo", tämä jatkoi ja kuittasi niin tilanteen kuin toisenkin kokonaisuudessaan. Selvästikin rotalla oli varsin erilainen käsitys siitä, millaista naamaa näytettiin ja ääntä pidettiin kun oli juuri täpärästi, joskin yllättävän helpolla pelastuttu kuolemanvaarasta ties minkä karmivan otuksen kynsistä. Oikeastaan tämä vilkaisi ohimennen luolankin suuntaan kuono väpättäen, selvästikin yhä kiinnostuneempana äskeisestä kuin toisen ärhentelyistä.
Hetken verran Ippuk antoi toisen pyöritellä vastalausetta itsekseen, ennen kuin vilkaisi uudemman kerran järveen ja jatkoi. "Eikä voi muutenkaan vielä. Rottia ja verta, ei hyvä. Ehkä kohta selkiää, voit kokeilla itse", pohdiskeltiin varsin seikkaperäisesti, ennen kuin rottiainen vilkaisi uudelleen toiseen muka kovinkin arvioivasti. "Ehkä paras että menet itse. Ei kuulu vikinä sieltä. Korviin sattuu", lisättiin nenäkkään uhmakkaasti. Sitä seurasi vielä uusi tuhahdus, ennen kuin rotta keskittyi raapimaan niskaansa kyyrystä, jättäen otuksen nyt täysin omaan arvoonsa. Kukaties tämä yritti jopa usuttaa kissaa johonkin harkitsemattomaan - tai ainakin taisi olla varsin selvää tällekin, suorastaan uhmakkaassa määrin, että toinen ei painaisi tällaista villaisella. Tai sitten tätä ei vain yksinkertaisesti enää kiinnostanut kissan kiukuttelu ja ärhentely.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 3, 2012 16:35:00 GMT 3
"Ja sinä olet kirotun lahjakas vain leikkimään typerää" napautettiin takaisin alleviivatun epävaikuttuneen rialin kritiikkiin vaieten jälleen hetkellisesti hampaitaan kirskauttaen pinnistellen pinnan alla (ehkä kenties hiukan ylläkin) itsehillintänsä kanssa. Kissa ei ollut tuntunut erityisen aurinkoiselta edes kyseenalaisen menestyksekkään (vaikkakin melko epä-arvokkaan) pakoreissun jälkeen syystä tai toisesta, ja miekan katoaminen tuntui kiristävän hermoja entisestään... eikä rotan asennoituminenkaan tainnut pahemmin auttaa asiaa. Kirottu kiittämätön talttahammas, se... kehtasikin! Nainen ei varsinaisesti liikkunut vieläkään omaa elämäänsä elävää häntäänsä lukuunottamatta mutta tuijotteli hetken verran hävyttömästi rannalle asettautuvan rialin selkää lähes murhaavasti. Jyrsijän sanaton usutus oli sen verran selkeä että tuskin jäi huomaamatta malttinsa kanssa painiskelevalta kissaltakaan, mutta vaikka tämä hetken verran tuntui harkitsevan vakavasti antavansa avuliaan kenkäisyn otuksen selkään (tai kenties takaraivoon) tuntui tämä hiljakseen saavan jälleen otetta itsestään.
"Rosvo? Sanoo rotta joka nappasi sen omin lupinensa vain viskatakseen huvikseen järveen! Sinulla ei taida olla minkäänlaista aavistusta minkä--" kissaihminen aloitti kunnes puuskahti uudestaan syvään kuin olisi alkanut saada tarpeekseen koko touhusta. "...äh, minulla ei ole aikaa tällaiseen. Olisi pitänyt arvata ettei tuollainen tajua mitään. Menen nyt hakemaan tavarani ja kun palaan, sinun on parempi olla kadonnut silmistäni tai saat kunnolla selkääsi ja pääset lillumaan noiden muiden sekaan jorpakkoon!" Terävä kommentti lausuttiin lähes hillityn rauhallisesti katin murahtaessa sitten itsekseen, ravistaen jäljelle jäänyttä sapeliaan ennen kuin lykkäsi tämän äreästi paikalleen ja tömisteli mielenosoituksellisesti mutta viimein vaiteliaana kohti pöheikköä jonne oli reppunsa lykännyt. Se siitä sivistyneestä(?) keskustelusta sitten. Ilmeisesti katti ei loppujen lopuksi ollut erityisen imarreltu joutuessaan joskus maistamaan omaa lääkettään... mutta vaikka hillitsikin itsensä kireä olemus kieli että tämä saattaisi varsin hyvin toteuttaakin uhkauksensa huitaista rottaa tai ainakin harkita sitä vakavasti keräillessään hiukan malttiaan. Onneksi sapeli ei sentään ollut enää ajelehtimassa tiehensä lammikon pohjasta vaikka siellä hetken pakon edessä olisikin, ja vaikka se nyppikin kissa osasi kyllä onneksi uida vaikka ei tästä pitänytkään... tosin tämä ei ilmeisesti katsoisi kovinkaan hyvällä rannalla vieressä pällistelevää rottaa joka oli selvästikin tällä hetkellä näppärä syntipukki turhautumiselle kehdattuaan vielä kaiken kukkuraksi hukata välinpitämättömyyttään sapelin jolla saattoi kenties olla syvempikin arvo kuin vain riippua vyöllä toisen vastaavan parina. Kapineet olivat kuitenkin tuntuneet melkoisesti käyttöä nähneiltä, toisin kuin jousi tai aiemmin lainattu tikari jotka näyttivät huomattavasti uudemmalta omaisuudelta.
|
|
|
Post by submarine on Aug 3, 2012 17:48:07 GMT 3
Kissalla riitti kyllä uhkauksia, mutta tällä kertaa ne taisivat mennä kuuroille korville - tai ei niinkään välttämättä kuuroille, vaan välinpitämättömille. Ippuk soi kyllä tälle toisenkin silmäyksen, kun katti ilmoitti vaihtoehtojen olevan joko muualle luikkiminen tai pikainen selkäsauna, mutta vastasi siihen vain ja ainoastaan itseriittoisella tuhahduksella, enemmän ja vähemmän siihen sävyyn että tässä oli vain todistettu rotan aiemmin sanoma. Jos tämä ottikin toisen tai tämän uhkaukset mitenkään vakavasti, ei sitä ainakaan näytetty mitenkään. Rotta vain tuijotteli lampea kohti, tai jonnekin tyhjyyteen kuono sitä kohti, viitsimättä edes vastata millään varsinaisella tavalla. Kun kissa oli saanut aikaiseksi lähteä, ilmeisestikin tavaroidensa hakuun, päästi rottiainen uuden tuhahduksentapausen, ennen kuin ilman sen suurempia kellahti selälleen makoilemaan, tuijotellen taivaalle. Hetken tämä heilutteli varpaitaan, ennen kuin kiersi ne kosteaan maahan ja päästi haukotuksen. Sitten, aivan yhtä huolettomasti, melkein kuin mietteliäänä, tämä ravisti keppiään saadakseen viimeisetkin vesipisarat pois siitä, ja kohotti sen sitten ylös. Hetken jyrsijä tuijotteli sitä pitkin, kuin yrittääkseen varmistua sen suoruudesta (turha toivo, kapistus oli yhä aivan yhtä puolivino), ennen kuin pyöräytti sillä pienen ympyrän taivasta vasten. "Naa-a. Yksi jupakka takana, keksii jo muita", rotta vinkaisi ilmeisesti varsin pitkälti ei-kenellekään, osoittaen varsin epätyypillistä taipumusta yksinpuhelemiseen. Rotat tuntuivat harvemmin harrastavan edes seurassa puhumista hiukkaakaan sen enempää kuin vaadittiin.
Olipa miten oli, ei Ippuk ollut liikkunut yhtikäs mihinkään siihen mennessä, kun kissa palasi takaisin. Tai ei, jos tarkkoja oltiin, oli tämä tainnut sentään vaivautua nousemaan takaisin kyyryyn, keppi käpälässään maata vasten painettuna. Vaikka jyrsijä olikin kääntynyt toisen suuntaan, tämä ei näyttänyt mitenkään odottavalta tai jännittyneeltä, tai edes tarkkaavaiselta. Kunhan tuijotteli ilman suurempia kattia. Mitä ilmeisimminkään suorat uhkaukset edessä häämöttävistä selkäsaunoista eivät olleet mitenkään erityisen pätevä tapa saada tämä suunniltaan pelosta, ainakaan. Oikeastaan jos rotasta saattioi sanoa jotakin, näytti tämä lähestulkoon uteliaalta. "Ei aikaa puhua. Mutta ehkä huitoa ilman parempia syitä ainakin?" napautettiin hetken perästä toiselle varsin pelottoman oloisesti, samalla kun rotta kömpi kiireettömästi pystyyn. Mitenkään varuillaan tämä ei ollut, kunhan naputteli taas kepillä olkaansa mietteliään oloisesti. Ja sitten, kuin olisi vasta keksinyt jotain, tämä lisäsi: "Ja jos vie jotain, on voro. Jos kaiken uhittelulla ja lyömällä, tyhmä rosvo. Voro fiksu ja nokkela, rosvo tyhmä ja... no tyhmä. Parempi olla voro." Rotta näytti oikeastaan varsin tyytyväiseltä saatuaan selvennettyä kissallekin ratkaisevan eron, jota tämä ei selvästikään ollut aikaisemmin ymmärtänyt, siitä miten oli itse korkeintaan voro siinä missä toinen oli eittämättä ja nyt vielä rautalangasta väännettynäkin tyhmä rosvo. Keppi heilahteli ylpeänä moisesta oivalluksesta.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 3, 2012 22:59:14 GMT 3
Katti ei tuntunut edes katselevan taakseen astellessaan äreästi menemään kohti piilotettuja varusteitaan kuin olisi ilman muuta olettanut rialin jo painelevan kiljuen muualle minkä ehti... tai kuin antaen tälle hyvän mahdollisuuden tehdä näin, vaikka todellisuudessa tämä ei ehkä tainnut olla aivan niin toiveikas. Rial kuului vikisevän taustalla jotakin itsekseen mikä sai repaleiset luimistuneet korvat värähtämään mutta minkäänlaista vastausta ei kuulunut kissan kumartuessa jäätävän mykkäkoulun vallassa tonkimaan reppuaan pöheiköstä. Tämä tuntui käyttävän ruhtinaallisen ylimääräisen tovin tarkistaakseen ettei mitään ollut enää kadonnut eeppisen luolastoseikkailun aikana vaikka todellisuudessa kissa taisi lähinnä keräillä itseään ennen kuin tämä suoristautui. Ohimennen tämä vielä viileästi vaatteitaan pudisteltuaan kurottautui poimimaan maasta aiemmin ampumansa linnut lykäten nämäkin nyreästi laukkuunsa ilmeisesti mielenosoitukselisesti päättäneenä ettei sittenkään tahtoisi illalliseksi kalaa ennen kuin viimein kääntyi ja lähti astelemaan takaisin lammen rantaa, tällä kertaa jokseenkin rauhallisemmin, mutta myöskin viileämmin, kuin oli lähtenyt. Kaipa nainen oli onnistunut keräilemään jokseenkin malttiaan tämän hiljaisemman hetken aikana. Ainakin jollakin tapaa. Ikävä kyllä sapeli oli edelleen saastaisen lätäkön pohjassa...
Ei varsinaisesti kovinkaan suureksi yllätyksekseen kissaihminen sai kyseenalaisen ilon havaita että varoituksista huolimatta rial näkyi edelleen vetelehtivän siellä minne tämä oli jätettykin, eikä yhtään enempää katuvamman näköisenä kuin aikaisemminkaan. Aivan vain periaatteen vuoksi olennon kuonolla häivähti kuitenkin kuin hämmästynyt ilme kun katse löysikin rennosti rannalta jaloilleen kömpivän rotan jota kohti tämä suuntasi askelensa hännän tehdessä jälleen muutaman epämääräisen heilahduksen. Selvästikään Ippukia ei suuremmin kiinnostanut vieläkään se kuinka näreään tapaan kissaihminen silmäili tätä lähestyessään naputellen reppunsa hihnaa kynnellään, suoden jopa vinkua ilmoille mielipiteensä tilanteesta ikävän epä-pelokkaaseen sävyyn. Kissa siristi hiukan silmiään seisahtuen pienen matkan päähän rotasta silmäillen tätä ja tämän keppiä kuonon varttaan pitkin. "Parempia syitä?" Äänensävystä saattoi varsin hyvin päätellä että katti taisi nähdä tässä enemmän kuin tarpeeksikin syytä hermostua vaikka ei enää kiehunut yhtä näkyvästi kuin hetki sitten. Rialin oivallus kuunneltiin kuitenkin lähes epäilyttävän viileästi leuan raaputuksen keralla kunnes tämä hymähti mietteliäästi. "Niinkö? Olen kyllä törmännyt voroihin ennenkin. Mutta katsos, jos olisit fiksu voro, et olisi enää siinä, vai mitä?" Katse seurasi puolihuolimattomasti topakasti heilahtelevaa keppiä kunnes repliikin loppupuolella vapaa käsi puristui nyrkkiin heilauttaen äkkiä suurempia varoittelematta harkitun ala-koukun rotan kuonoa kohti. Paljon melua tai ei, katti ei tainnut sittenkään aina metelöidä aivan tyhjästä kun sitä vain sattui härkkimään tarpeeksi. Tämän miekat olisivat ilmeisesti sen verran pyhiä, että niihin röyhkeästi kajoamista ei hyvällä sulatettu... Nyt saisi rottakin viimein oppia olemaan kun ei kerran muuten tajunnut!
|
|
|
Post by submarine on Aug 3, 2012 23:31:46 GMT 3
Ippuk kallisti aavistuksen verran päätään, kun kissa varsin odottamatta jopa vastasi jotakin tämän kysymykseen. Toisaalta vastauksessa itsessään ei tuntunut olevan paljoakaan järkeä - ainakaan vielä. Varsin pian sitä tosin siihen tuli, sillä toinen valoitti heittoaan antamalla varsin paljon varsin hyvää syytä siihen, miksi olisi ollut parempi olla jossain muualla juuri nyt; nyrkki leukaan tuppasi olemaan melkoisen ikävä. Nähtävästi nyt oli päästy siihen pisteeseen, että uhittelusta ja sanoista oltiin valmiita menemään jopa tekoihin. Ja kissa ainakin tuntui menevän niihin varsin hanakasti ja ilman pienintäkään epäröintiä - ainakin jos tämän nyrkin jämäkkyydestä piti jotain päätellä. Vaikka rotta mielellään esittikin tyhmää ja toistaitoista, ei tämä selvästikään ollut aivan niin tylsän tyhmä kuin olisi voinut olettaa. Kissan äkillinen huitaisu ei saanut tätä yllättymään nähtävästi oikein mitenkään, kunhan urahtamaan varsin nasevanpuoleisesti. Keppi, joka oli tähän asti pyörähdellyt varsin näppäränpuoleisesti, sai äkkiä todistella tarkkuuttaan, kun rotta sivalsi sillä olalta, napauttaen liikkuvaa nyrkkiä terävästi ja kipeänkuuloisen napsahduksen saattelemana kun kova puu teki tuttavuutta rystysiin. Se tuskin oli erityisen reilu veto, mutta rottaa ei sellainen tuntunut kiinnostavan turhan paljoa; kukaties joku olisi voinut väittää, että siinä kohtaa kun alettiin viskoa varoituksetta koukkuja, reilu peli muuttui joksikin hyvin etäiseksi jolla ei ollut mitään tekemistä minkään kanssa.
"Naa-a. Tarpeeksi fiksu silti", Ippuk kuittasi varsin napakkaan sävyyn, pyöräyttäen keppinsä uudelleen olalleen, kun nyt oli hieman sakottanut toista äkkipikaisuudestaan. Toisaalta sakotusta taisi olla tulossa lisääkin, sillä hädintuskin kapula ehti napauttaa harmittoman ja viattoman oloisesti olkapäätä, kun rotta äkkiä harppasikin eteenpäin, huitaisten taas. Tällä kertaa tämä tähtäsi sumeilematta kattia silmien väliin toisella, terävällä napautuksella - olkoonkin että eittämättä myös tielle torjumaan eksyvät raajat olisivat kelpoa riistaa. Niin epäreilua kuin se olikin, ja niin paljon kuin keppi saattoikin olla sapeleita huonompi ase, oli asia varsin merkityksetön kun se oli myös ainoa ase koko selkkauksessa. Jos kissa torjuisikin, olisi tätä helppo napautella nopeaan tahtiin käsille, ja jos ei niin... noh, huonompi juttu varmasti. Sivustaseurailija olisi todennäköisesti huomannut, että vaikka rotta toimikin varsin näppärästi ja päättäväisesti, ei tätä olisi voinut väittää soturiksi millään ilveellä. Kyseessä tuntui enemmänkin olevan kätevä kiero veto jonka oli määrä ratkaista koko välikohtaus heti alkuunsa, kaiketi ennen kuin toinen edes tajuaisi että tässä tosiaan oli päädytty oikeaan nahisteluun. Siinä, eittämättä, soturin taidot olisivat taas huomattavassa etulyöntiasemassa.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 4, 2012 14:31:54 GMT 3
Ikävä kyllä viileähkö äkkipikaisuus ei tullutkaan niin suurena yllätyksenä kuin nyrkkipyykkiä tarjoileva katti olisi kaavaillut. Leukaan tähdätty huitaisu ei päätynytkään tyydyttävän tuskanvinkumisen keralla maaliinsa vaan sen sijaan hyökkääjä itse sai sähähtää häkeltyneenä saadessaan äkkiä kesken iskun napakan kepin iskun sormilleen saadeen havaita ettei hölmönoloinen rial ilmeisesti ollutkaan aivan niin pihalla kaikesta kuin miltä vaikutti. No, oli miten oli, tällaista vastausta kissaihminen ei ollut selvästikään odottanut, vaikka olikin varmuuden vuoksi pitänyt ohimennen silmällä keppiä tämä oli selvästikin suunnitellut vain huitaisevansa talttahampaan kerralla matalaksi. Mutta toisin kävi, isku pysähtyi hyvinkin kivuliaasti kesken matkan saaden naisen horjahtamaan yllättyneen askelen kauemmas suoltaen kirosanoja hampaidensa lomasta kättään ravistellen. Hitto, tuo jyrsijä olikin nopea... ja ilmeisesti myös viimein polttanut hermonsa katin käytyä ensimmäisenä sanoista tekoihin astahtaen tämän yllätykseksi päälle keppi uudestaan, epäilemättä kivuliaasti viuhahtaen. Äkkiä nopeaksi välienselvittelyksi ja painavaksi mielipiteen ilmaisuksi tarkoitettu päähänpisto tuntuikin olevan saamassa ikävämmän käänteen.
Kaikki tapahtui varsin nopeasti, ja jos olisi jäänyt hetkeksikään punnitsemaan asioita olisi yllättävä vastaisku voinutkin päättää koko touhun nolosti lyhyeen. Onnekseen tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta kun kissaihminen oli joutunut ikävän yllätyksen eteen, ja tämä oli tähänkin mennessä onnistunut säilymään yhtenä näistä kappaleena. Rotan liikahtaessa lähemmäs keppiä kohottaen heilahti vapaa käsivarsi jo refleksinomaisesti iskun tielle, pyrkien kuin itsestään iskeytymään vasten rotan rannetta... tosin jos tämä epäonnistuisi olisi tuloksena luultavasti varsin mojova osuma käsivarteen mutta kaipa sekin olisi pienempi paha kuin kopautuksen ottaminen kalloonsa. Tätä ei kuitenkaan jääty surkuttelemaan kävi miten kävi, vaan lähes kuin reaktiona torjuvan käsivarren osumiseen johonkin olento murahti pyrkien äkkiä vastaamaan päälle tunkemiseen astahtamalla sivummalle iskevän käsivarren ohitse ja varsin tyytymättömällä potkulla jyrsijän vatsan tuntumille. Ei ensimmäinen huitaisukaan ollut varsinaisesti helläkätinen ollut, mutta tässä tämä ei ainakaan enää tuntunut säästelevän minkä jyrsijä varmasti huomasi ellei onnistuisi väistämään.
|
|
|
Post by submarine on Aug 4, 2012 15:04:41 GMT 3
Vaikka Ippuk ei selvästikään ollut mikään erityisen äkkipikainen otus, ainakaan rottien mittapuulla, toimi tämä mitä ilmeisimminkin päättäväisesti kun toimmaan piti ruveta. Sakotettuaan kissaa kierosta huitaisustaan kipeällä kopauksella näpeille tämä kävi lähes saman tien tavoittelemaan myös toisen kalloa, kaiketi pistääkseen lopun touhulle samoin tein. Kissa pääsi kuitenkin osoittamaan, ettei ollut tämäkään mikään aivan yhden tempun tapaus, sillä varsin nopeasti tämä pääsi jyvälle huitaisuun kohonneesta kepistä, ja kukaties jopa taidokkaastikin työnsi iskun syrjään kädellään. Oli vaikea sanoa kumpi näistä kahdesta olisi se voimakkaampi, mutta näppärä torjunta ei onneksi siihen katsonut. Keppi ei tavoittanut kalloa vaan halkoi pelkkää ilmaa, mikä taisi ikävä kyllä antaa toiselle ikävästi mahdollisuuksia vastavetoon. Kukaties rotalla ei vain riittänyt siihen nopeutta, tai sitten tämä oli ikävästi sotkeutunut toisen torjuvaan käteen, mutta kun kissa äkkiä ottikin tilaisuuden tullen askeleen ja potkaisi, ei tällä ollut siihen paljoakaan sanottavaa - tai oli, muttei mitään millä olisi ollut väliä. Sen sijaan rottiainen vinkaisi tukahtuneen kivuliaasti saappaan tömähtäessä vatsaan, näyttäen siltä kuin olisi harkinnut jo putoamista, mutta nähtävästi tämä ei ollut vielä aivan valmista kauraa siihen. Oikeastaan, kipu näytti jopa kannustavan tekemään äkkiä jotakin, ja potku tarjosi jopa ehdostusta jatkosta.
Urahtaen jokseenkin tuskaisesti Ippuk harppasi äkkiä eteenpäin, aivan kiinni kissaan tämän jalan vielä laskeutuessa. Se eittämättä haittaisi tämän perääntymistä tai väistämistä, ja se rotan suunnitelma näyttikin olevan - jos tällä nyt mitään suunnitelmaa edes oli kivuliaasti ilmeillessään. Ilmeisestikin tämä kaavaili maksavansa takaisin äskeisestä toiselle, sillä kumpikin käpälä tarrasi kiinni kepistä, jonka rotta survaisi parhaansa mukaan melkein kiinni kissassa tämän mahan paikkeille. Vetoa taisi auttaa ainakin se, että tämä oli yhä lähemmäs kaksin kerroin äskeisen kolauksen jäljiltä, ja lyhyellä kepillään alta lyödessään tämä eittämättä peitti varsin hyvin aikeensa toiselta. Oli vaikea sanoa oliko se tarkoitus vai vahinko, mutta huonosta asennosta osuma tuskin tulisi ainakaan täysin voimin - olkoonkin että se varmasti tekisi kipeää siitä huolimattakin.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 4, 2012 16:50:51 GMT 3
Häsellyksentäyteisestä alusta huolimatta tunnuttiin viimein pääsevän asiaan kun kumpikin kiistakumppaneista alkoi päästä jyvälle siitä mitä hittoa oikein tapahtui. Kissa ei sentään päätynyt typerästi tyrmättynä möllöttämään maankamaralle vaan kohotettu käsivarsi toimitti tehtävänsä ohjaten päätä kohti viuhahtavan iskun muualle antaen tälle mahdollisuuden vastata Ippukin hyökkäykseen saappaallaan. Tähän rialilla sentään ei ensimmäisestä näppärästä huitaisustaan huolimatta ollut sen nokkelampaa vastavetoa kuin surkea vinkaisu ja kasaan painuminen, mikä oikeastaan kelpasi katille mainiosti. Saisipa nenäkäs talttahammas oppia ihan kantapään (tai saappaan, miten vain) kautta että tyhmyydellä (ja ennen kaikkea nenille hyppimisellä) oli seurauksensa... mutta ikävä kyllä kissaihmisen hetkellinen tyytyväisyys jäi lyhyeksi. Härkäpäinen rotta ei sittenkään vain lyyhistynyt nätisti vieläkään saatuaan potkun vatsaansa vaan vaikka aluksi vaikuttikin tekevänsä niin jyrsijä pyrkikin äkkiä lähemmäs ja ennen kuin katti oli varsinaisesti ehtinyt edes hakea tasapainoaan takaisin tempaisi kirottu siimahäntä kepillään salakavalasti olentoa vatsanpaikkeille.
Tällä kertaa kissanainen ei ehtinyt varsinaisesti edes tarkalleen hoksata mitä otus aikoi ennen kuin oli jo lähes liian myöhäistä. Olennon kurkusta karkasi pieni yllättynyt sihahdus rotan tunkiessa aivan viereen ja jälleen tämä pyrki lähes refleksinomaisesti suuntaamaan nyrkiniskun jyrsijän kuonoon lähes samoihin aikoihin kun tämäkin tempaisi jokseenkin ikävän survaisun maaliinsa. Kuten rottakaan, kiistakumppanikaan ei ottanut tällaista tempausta erityisen ilolla vastaan. Tämä puuskahti ja horjahti tukahtuneesti kiroten pari pitkää askelta kauemmas pidellen irvistäen vatsaansa säilyttäen sentään toistaiseksi tasapainonsa. Vihreä katse tuijotteli rottaa jälleen varsin vihamielisesti vapaan käden nytkähtäessä jo uhkaavasti (vaikkakin kivuliaasti) kohti yksinäistä, orvolta näyttävää sapelia kuin olisi harkinnut itsekin vetävänsä peliin jotakin kättäpidempää mutta päätyikin empimään ja hakemaan sen sijaan muutaman kirosanan keralla etäisyyttä henkeään tasaten. Kenties pieni kopauttelu suutaan jos toiseenkin oli iskenyt jälleen hiukan malttia hermostuneeseen kissaankin... tai sitten tämä vain tunsi itsensä jokseenkin typeräksi hoksatessaan että oli päätynyt turpakäräjille rialin kanssa luolan suun tuntumaan, josta juuri hetki sitten oli henkihieverissä pelastuduttu. Ehh. Tämä ei kenties ollut se kaikkein fiksuin idea, vaikka sisu kieltämättä kuohui vieläkin...
|
|
|
Post by submarine on Aug 4, 2012 20:15:40 GMT 3
Nähtävästi pieni molemminpuolinen väkivaltapyrähdys ja kolhiintuminen oli saanut kissan (vaikka tämä olikin aloittanut) jopa hieman empimään tilanteen järkevyyttä - olkoonkin ettei Ippukkaan vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta jatkamaan huitomistaan kun vatsanpohjassa velloi yhä varsin jämäkkä annos kärsimystä. Rotta ei oikeastaan jahdannut kissaa millään tavoin, kun toinen otti etäisyyttä, vaikka se kukaties olisikin ollut fiksua; jos kissa ei ollutkaan aikeissa lopettaa vaan vaikkapa kiskoa esiin miekkansa, olisi ollut eittämättä varsin hyvä pysytellä iholla (turkilla?). Loppujen lopuksi kumpikin kahdesta otuksesta taisi kuitenkin päätyä pitkälti samanlaiseen asemaan, pidellen vatsaansa silmät aavistuksen kivusta sikkarallaan, näyttämättä turhan innokkaalta jatkamaan touhuaan aivan heti. Oikeastaan rotta taisi käyttää keppiään nyt ensimmäistä kertaa kuten oli tarkoituskin, tukien sillä eittämättä varsin raskaanoloista ruumistaan edes suunnilleen pystyyn. Ei rial varsinaisesti näyttänyt olevan tekemässä kuolemaa tai edes romahdusta, mutta siitä huolimattakaan tämä ei näyttänyt ainakaan yhtään sen parempihappiselta juuri nyt, kiskoen kuuluvasti ilmaa ja tuijotellen kissaa kuin odottaen, että tämä päättäisi tehdä jotakin. Tällä hetkellä meneillään tosin nyt taisi vain olla pieni pohdiskelu asioiden järkevyydestä - tai vähemmän mukavasti kukaties siitä miten pistää rottaa kuonoon. Toivottavasti ensimmäisestä. Eipä niin että rottiainen olisi millään tavoin pyrkinyt tekemään itsestään helpon oloista kohdetta; rotan silmissä pysyi yhä tarkkaavainen terä ja käpälissä jännitys, joka kertoi tämän olevan vielä valmis napauttelemaan kissaa näpeille uudestaankin, jos ne kävisivät liian typeriksi.
Kun hetkeen kukaan ei tuntunut yrittävän murjoa ketään, värähti Ippuk lopulta aavistuksen ennen kuin suoristui sitten vaivalloisesti. Oikeastaan rotta näytti nyt aavistuksen takakenoiselta, kuin olisi hieman notkahtanut, mutta siitä huolimatta tämä ei ainakaan kaatunut välittömästi tolpiltaan. Tämä tuhahtaa sihahti terävästi sivulle, kuin olisi yrittänyt sylkäistä sylkäisemättä (rotat kun harvemmin moista osasivat), ennen kuin näytti yrittävän jopa päästä taas ääneenkin. Se ei kaiketi ollut erityisen helppoa juuri nyt, happea kun tarvittiin paljon muuhunkin, mutta siitä huolimatta tämä onnistui lopulta vinkaisemaankin aavistuksen tukahtuneesti - joskaan ei sen vähempää perushuolettomaan sävyyn. "Vielä, neh? Edes vähän? Vielä vähän tyhmää jäljellä? Toisellekin käpälälle?" ehdotettiin pistävään sävyyn, samalla kun rottiainen yritti parhaansa mukaan näyttää jopa pontevalta. Se kärsi aavistuksen verran siitä, että se oli varsin vaikeaa kun oli saanut juuri saapasta vatsaan, mutta yritys oli silti kova. Ilmeisesti pallo heitettiin pitkälti kissalle, josko tämä olisi valmis myöntämään hätiköinnin ja antamaan asian olla. Riskipeliä, mutta sitä rotta ilmeisesti tuppasi pelaamaan.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 5, 2012 17:11:01 GMT 3
Hetki jos toinenkin kului uhkaavan vaiteliaan tuijottelun (jos raskasta hengen haukkomista ei laskettu) merkeissä puolin jos toisinkin, mutta muutaman metrin etäisyyden päästä viskotuista murhaavista katseista ja vyöllä riippuvaa yksinäistä sapelia kohti laskeutuneesta kädestä huolimatta miekkaa ei yllättäen tempaistukaan esille. Sormet lepäsivät kuitenkin vielä aseen kädensijalla kuin tästä jollakin tavalla tukea hakien, kissaihmisenkin alkaessa tovin toivuttuaan hitaasti suoristautua hampaitaan kirskutellen ja hakea vaivihkaa tukevampaa asentoa kuitenkin rottaa varmuuden vuoksi terävästi silmällä pitäen. Kuitenkaan kumpikaan ei ainakaan toistaiseksi näyttänyt kovin halukkaalta hyppäämään enää melkoisen turhaan, mutta kivuliaaseeen nokkapokkaan joka luultavasti jatkuessaan saattaisi varsin hyvinkin päättyä johonkin huomattavasti ikävämpään kuin kipeisiin sormiin ja jomottavaan vatsaan.
"Siltä kuulostaa. Taidat olla vieläkin niin tyhmää täynnä ettei se mihinkään irtoa näin pienellä ravistelulla" katti sihahti vastaukseksi rialin heittäessä viimein ilmoille varsin uhmakasta palautetta (tosin vaihteeksi hiukan huterammalla äänensävyllä) suoristaen itsekin selkänsä niin hyvin kuin pystyi välttääkseen epämääräisen horjumisen. Näreä olento jäi hetkeksi pudistelemaan vapaalla kädellään vaatteitaan kuin näiden kärsiminen olisi ollut pahin asia äskeisessä välikohtauksessa (kuitenkin hiukan varovaisemmin kipeiden sormien vuoksi) toisen käden kuitenkin lepäillessä varmuuden vuoksi miekan tuntumassa kuin siihen unohtuneena. Terävä katse piti kuitenkin vieläkin rotan liikkeitä silmällä naisen varsinaisesti rentoutumatta vieläkään kuin olisi olettanut rialin yrittävän vielä jotakin typerää, tämän tosin hetken kuluttua vilkaistessa ohimennen turhautuneesti tuhahtaen tämän ohi putouksen ja tämän takana piilevän luolan suuntaan. "...äh. Niin paljon kuin kerjäisitkin kunnolla kuonoosi juuri nyt, on tässä parempaakin tekemistä. Sinulla kävi tuuri, minulla ei ole tapana iskeä ketään terällä naamaan pelkästä typeryydestä... varsinkaan nyt kun tuo kirottu rotankolo on vieressä. Ehkä ensi kerralla" tämä totesi viimein turhautuneeseen ja ehkä aavistuksen alleviivatun pettyneeseen sävyyn (tasataten vaivihkaa henkeä muutaman kerran repliikkiensä välissä) kunnes puuskahti ja kohautti kevyesti olkapäitään. "Joten alahan vilistää jaloista siitä tekemään mitä typerää nyt ikinä teetkään! Minulla on mietittävää." Äreää komennusta seurasi tuskastunut kädenheilautus, touhun siirtyessä ilmeisesti nyrkkien välityksellä kommunikoinnista takaisin näreään sanalliseen nokkapokkaan. Alleviivaten kyllästystään katse kääntyi painavasti vilkaisemaan luolan suuntaan (tosin käydessä väkisinkin tuskastuneena lammen kautta) ennen kuin vilkaistiin ympärille jokseenkin punnitsevasti.
Aiempi keveähkö ilmapiiri ei tosin nokittelusta huolimatta ollut palannut vaan kissa näytti edelleen varsin synkältä... tosin, ei varmaan vähiten ikävän, turhauttavan rotan vuoksi. Kaikesta päätellen tämä ei ainakaan ollut kuitenkaan menossa vielä minnekään, olisihan se tarkoittanut sapelin hylkäämistä lammen pohjaan typerien rialien ja puukkoujunkkarirottien tai vielä epäilyttävämpien kaapuhiipparien kynsiin. Ohimennen olento värähti hiukan mutta murahti sitten itsekseen ja asteli sitten näreästi ja niin tukevasti kuin vieläkin kivistävän vatsansa kanssa pystyi hiukan sivummalle silmäilemään rantaan kellunutta rotanraatoa tarkemmin. Oli varsin selvää etteivät normaalit jyrsijät käyttäytyneet näin... tosin ihmettelystä huolimatta repaleiset korvat taisivat kuitenkin vielä seurata rialin liikkeitä jokseenkin epäluottavaiseen tapaan. Pää kääntyisi kyllä vieläkin varsin nopeasti tämän suuntaan jos rotta saisi päähänsä yrittää vielä jotakin, kattia ei selvästikään huvittanut päästää otusta silmistään.
|
|