cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 23, 2012 21:30:16 GMT 3
Aave ei varsinaisesti Spyron ihmettelyihin vastannut, mitä nyt nyökkäsi ja osoitti siivellään alas kuilun syvyyksiin ilmeisestikin yrittäen ilmaista että jotain siellä oli kuin olikin. Tosin viittoilua saattoi olla hiukka vaikea nähdä, mutta eipä henkeä varsinaisesti kiinnostanut näkikö nulikka tämän vai ei - valkoinen oli asiansa sanonut eikä alkaisi kertomaan sen enempää. Tämä oli tosin osittain nuorempien omaksi parhaaksi, mokomat saattaisivat järkyttyä jos tietäisivät mitä tarkalleen ottaen kuilun pohjalla oli... Parempi vain vilkuilla alas varmistuakseen siitä että alhaalla olevat asiat pysyivät alhaalla - ja purppurapää näköjään seurasi valkoisen esimerkkiä hengen tyytyväisyydeksi, varsinkin kun Cain rupesi kiinnittelemään huomiotaan turhuuksiin. Kolmikon matka joka tapauksessa pysähtyi hetkeksi punaisen alettua ihmettelemään sillan kuviointia hengen lieväksi harmiksi ja Spyron ilmeiseksi hämmennykseksi. Lohikäärme vilkaisi ihmettelevää natiaista ja väisti hieman tämän edestä jotta tämä näkisi sillassa olevan kuvion paremmin. Kuvio oli melko suuri, ehkä metrin levyinen ja korkuinen vaakunantapainen jonka huomiotaherättävin piirre oli jossakin määrin uhkaavanoloista lohikäärmettä esittävä kuvio. "Armanit aina tunkevat vaakunaansa joka paikkaan..." Cain mutisi hiljaa viitaten kynsillään siltaa koristavaan kuvioon. Näky oli ollut ikävä yllätys punaiselle ja tämä tiesi että nyt oli tosi kyseessä. "Jos Armaneilla on jotain hämärähommia täällä...", lisko mutisi päätään pudistellen noustessaan ylös valmiina jatkamaan matkaa, hieman puistellen pölyä vaatteistaan. "Täällä voi olla vaarallista", lohikäärme totesi hiljaa nuoremmalle katsahtaen tätä hieman huolissaan oikeastaan. Mitä hittoa Armanit sitten täällä puuhastelivatkaan (tai todennäköisemmin joku heidän kätyreistään), niin asioihin sekaantumista tuskin arvostettaisiin.
Lisko aikoi mahdollisesti sanoa jotain lisääkin, mutta ennen kuin tuo kerkesi ryhtyä enempiä selittelemään jostakin kaukaa alhaaltapäin alkoi kuulua epäinhimmillistä karjuntaa - useammasta kuin yhdestä kurkusta. Helvetillinen metakka säikäytti ainakin punaisen joka lähestulkoon hyppäsi ilmaan järkytyksestä. Aavekin onnistui näyttämään yllättyneeltä - muttei niin yllättyneeltä etteikö tämä tajunnut mikä oli juuri nyt tärkeintä: "Juoskaa!" otus kehoitti. Jostakin kuilun syvyyksistä kuului moniäänisen karjunnan lisäksi ties minkälaista ääntä, kuin jonkunlainen eläimellinen rähinä olisi ollut käynnissä. Epämääräistä veren hajua alkoi myös leijailla ylöspäin pikkuhiljaa metakan jatkuessa... Sentään itse metakka ei tuntunut olevan nousemassa ylöspäin, mutta eihän sitä ikinä tiennyt miten asiat etenisivät. Cain ei sen kummemmin jäänyt miettimään mitä ääni oikein lupaili vaan lähti pinkomaan melkoisella tahdilla sillan ylitse pitäen jossakin määrin omaakin metakkaa ottaen huomioon punaisen koon tuossakin muodossa - kynnekkäät jalat pitivät omaa ääntään iskeytyessään kiveen uudestaan ja uudestaan nopeassa tahdissa. Jättipä tuo jälkensä kiveen kynsillään ainakin - kuvioinnit kärsivät mustien kynsien raapiessa nämä tärviölle otuksen juostessa. Aave ei nähnyt tarvetta kiirehtiä itse, mutta tuo tarkkaili herkeämättä alas kuiluun valmiina varoittamaan suojattiaan ja natiaista mikäli näyttäisi siltä että näille tulisi vieläkin kiireempi paeta kuin mikä heillä oli jo nyt.
Cain ainakin juoksi sillan toisella puolella kallioseinästä jatkuvan käytävän sisään, välillä vilkuillen taakseen varmistaakseen että nulikka oli perässä - ja löi päänsä matalaan kattoon yhden tällaisen vilkaisun aikana kuilun jäätyä jo kohtuullisen matkan päähän. Yllättävä isku sai otuksen kompuroimaan muutenkin ja tuo kaatui ahtaan käytävän keskelle villisti heiluvien raajojen sekamelskaksi joka kirosi sangen vuolaasti koko ajan. Kiven kappaleitakin lenteli sinne tänne kynsien ja piikkien onnistuttua irroittamaan pieniä palasia seinästä ja lattiasta otuksen heiluessa paniikissa. Pikkuhiljaa kuilusta peräisin oleva karjuminen alkoi vähentyä, äänten hiljetessä yksitellen kunnes sieltä kuului enää ajoittaisia karjahduksia - mistä olikaan ollut kyse, niin lohikäärmeitä ei ollut huomattu kaikesta huolimatta.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 24, 2012 15:42:24 GMT 3
Spyro tihrusti arven halkomaa poskeaan raaputtaen kiveen kaiverrettua lohikäärmevaakunaa, kallistaen hiukan päätään Cainin pohdiskeluille nyökäten viimein hiukan empivästi. Olipa käynyt loistava tuuri... he olivat sattumalta osuneet juuri siihen pahuksen luolaan jossa majaili Punaista ja tämän amulettia hätyyttävää sakkia... ja vaikka silta sekä muut elonmerkit vaikuttivat vanhoilta, haamun varovaisesta käytöksestä ja aiemmista vähistä vinkeistä päätellen paikka tuskin oli kuitenkaan tyhjä. Eh, oliko tämä nyt sitten hyvä idea rynnätä peremmälle? "Miksi hitossa me sitten mennään sinne? Eikö pitäis häipyä?" Purppuratukka huomautti mielestään aivan aiheellisen skeptisesti, kunnes äkkiä kuilussa heidän alapuolellaan puhkesi yllättäen suorastaan epäinhimillinen elämöinti. Nulikka hätkähti melkoisesti tajuten juuri viime hetkellä tukahduttaa älähdyksensä, säikähtäen varmaan lähes yhtä paljon niin äkillistä kovaa ääntä kuin Cainin vauhkoa reaktiota. Se horjahti hiukan silkasta yllätyksestä onnistuen kuitenkin kaikeksi onneksi olemaan putoamatta nolosti sillalta tuhoonsa, jännittyen hetkeksi paikoilleen. Hiukan yllättäen se päätyi kuitenkin pahimmasta järkytyksestä toivuttuaan rypistämään kulmiaan ja astumaan varovaisen askelen lähemmäs reunaa kuin kurkistaakseen mikä piru alhaalla oikein mellasti kunnes haamun hätäinen huudahdus havahdutti sen hoksaamaan Cainin painelevan jo paniikinomaisesti sillan yli. Nulikka irvisti itsekseen seuraten sitten esimerkkiä huomattavasti kevyemmin askelin kuin edellä pinkova kookas liskomainen olento. Kiire tai ei, Punaisen olisi kaikesta päätellen kannattanut katsella enemmän eteensä koska ennen kuin Spyro ehti edes tajuta huudahtaa minkäänlaista varoitusta, onnistui tämä jo säntäämään varsin ikävän näköisesti päänsä edellä päin edessä avautuvan käytävän matalahkoa kattoa ja päätyi rysähtämään lattialle lähes vauhkosti sätkien. Nulikka oli vähällä kompastua omiin koipiinsa jarruttaessaan yllättyneen vinkaisun keralla välttyäkseen rysähtämästä päin kynsillään ja muilla terävillä ulokkeillaan vaarallisesti huitovaa lohikäärmettä, pysähtyen sitten hengitystään tasaten vilkaisemaan varuillaan taakseen ennen kuin jäi silmäilemään Punaista huolestuneena. "Hitto, miten kävi? Rauhotu, ne on tuolla alhaalla, ei ne sieltä ylös pääse" poika rauhoitteli, vaikuttaen oikeastaan enemmän levottomalta itsensä teloneen lohikäärmeen vuoksi kuin taakse jääneen eläimellisen mekkalan vaikka hieraisikin irvistäen korvaansa tärykalvot vieläkin soiden. "...kai. Ellei ne osaa lentää tai jotain." Tämä lisäsi hiukan emmittyään aavistuksen epävakuuttavasti, mutta kohautti olkapäitään kuin olisi pitänyt tätä kuitenkin hyvin epätodennäköisenä. "Mitä piruja ne edes on? Eläimiä?"
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 25, 2012 22:33:54 GMT 3
Cain aikoi vastata nulikan kysymykseen, mutta valitettavasti alhaalta alkanut karjunta onnistui hukuttamaan liskon vastauksen alleen - ja senpä jälkeen otuksella oli hieman muita kiireitä, joten Spyro ei saanut kummempaa vastausta kysymykselleen. Punainen tömisteli vauhdilla pakoon eikä kerennyt vilkuilemaan sillalta alas, mutta jos Spyro ehti kurkistaa alas saattoi tämä nähdä jossakin kaukaalla alhaallapäin satunnaisia sairaalloisen vihertäviä välähdyksiä useamman sadan metrin päässä alhaallapäin - äänten lähteet pystyivät karjumaan aika hirvittävään kovaa jotta niiden meteli kuului niinkin selkeänä ylhäälläpäin. Jotain outoa oli ilmiselvästi tekeillä tuolla jossakin kaukana alhaalla. Henki ainakin tuijotteli melko intensiivisesti sinnepäin samalla kun lisko ja tätä kohta seurannut nulikka pakenivat paikalta. Siinäpä sitten juostiin hetken verran kunnes lohikäärme onnistui lyömään päänsä kattoon ja kaatui maahan heilumaan, ehkä hieman nolosti. Olallaan kantama laukku lensi jonkun matkan päähän kaatuneesta liskosta, lasin helinän kuuluessa laukusta sen iskeytyessä maahan. Cain siinä sitten heilui hetken kunnes Spyron rauhoittelut kantautuivat tuon korviin, jolloin tuo sitten lopettikin heilumisensa ja hetken kuluttua onnistui nousemaan ylöskin, pidellen vasemmalla kädellään otsaansa, näyttäen ehkä hieman nololta.
"Auts... Päätä särkee, mutta ylpeys taisi kärsiä kovimman kolauksen", lohikäärme mutisi hieman nolona vastauksen - äänestä sai peräti selvääkin karjunnan pikkuhiljaa hiipuessa pois takanapäin. Otuksella ei tosiaan näyttänyt olevan sen kummempia haavoja, mitä nyt vaatteet olivat kärsineet hieman tuossa rähinässä. Kuin ihmeen kaupalla siteet olivat pysyneet loukkaantuneessa kädessä - joskin haava oli tainnut alkaa vuotaa uudelleen siteen märkyydestä päätellen. Henkikin ilmestyi jostakin kohtapuoliin juuri sopivasti kuullakseen Spyron ihmettelyt otuksista. "Epäsikiöitä. Luultavasti taikuudella luotuja luonnottomuuksia. Et halua tietää enempää", aave sanoi huokaisten, vilkaisten ihan kaiken varalta taaksepäin varmistaakseen ettei kuilusta ollut ruvennut kiipeämään mitään ikävää ylös. Eipä siltä näyttänyt, käytävä ja kammio noiden takana olivat aivan tyhjiä. "Jaa - perhana, laukku!" punainen meinasi alkaa sanoa jotain, mutta havaitsi sivusilmällä pois lentäneestä laukusta vuotavan jotain vihertävää nestettä joka haiskahti hiukka oudolle - ei suoranaisesti pahalle, mutta jotenkin kyseenalaiselle. Liskomies kiirehti laukun viereen ja polvistui sen ääreen, avaten tuon mahdollisimman nopeasti ja alkaen ottamaan kiireen vilkkaa kaikkea hyödyllistä pois sieltä. Siteet ja kirjat näyttivät vahingoittumattomilta, ilmeisesti nesteet eivät näihin olleet osuneet, ja iso osa pulloista myöskin - mutta sitten lisko veti esiin puulaatan jota tuo oli aiemmin tutkinut, ja lopetti laukkunsa tonkimisen, jättäen sinne kuolleen suomut, parin pullon sirpaleet ja hieman siteitä. Laatta oli kauttaaltaan tuon oudon nesteen peitossa, ja se tuntui vahingoittaneen puuta jotenkin, tärvellen laatassa olevan kuvan.
"Eijeijei", Cain sanoi hätääntyneenä ja yritti hätäisesti jotenkin puhdistaa esinettä kuivaamalla sitä joihinkin satunnaisiin siteisiin, mutta tuloksetta. Aave katsoi touhua hieman huolestuneena, pudistellen päätään synkkänä. Vanha valkoinen tiesi mitä laatta merkitsi Cainille - ja mitä sen menetys merkitsi myös. Hetken lisko vielä yritti epätoivoisesti puhdistella ja kuivatella tuota, mutta lopulta tuo tuntui luovuttavan, otuksen ryhti lysähti ja tuo antoi laatan tippua maahan. Puulaatassa ollut kuva oli tuhoutunut: neste oli jollakin tapaa syövyttänyt kuviot, tehden kuvasta pelkän sekamelskan. Cain lysähti istumaan selkä seinää vasten ja pisti päänsä polvien väliin ja kätensä niskansa taakse. Laatan tärviö oli saanut lohikäärmeen pois tolaltaan.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 26, 2012 15:56:57 GMT 3
Välähdykset jotka natiainen näki ohimennen vilahtavan alhaalla kuilussa hämmensivät tätä hiukan, tämän kuitenkaan ehtimättä jäämään miettimään sen tarkemmin mistä tässä oikein oli kysymys ennen pakosalle pinkomistaan. No, jos jotain niin ainakin oli nyt selvää että rotkolla ilmeisesti oli pohja, mutta ainakin se tosiaan oli pahuksen syvä siitä huolimatta; ryömi alhaalla minkälaista mystistä elukkaa hyvänsä Spyro ei uskonut näiden aivan heti kiipivän tuolta ylös heidän kimppuunsa... jos nyt olisivat näin tehneet muutenkaan, olihan kyseessä kuitenkin kolme lohikäärmettä joista tosin yksi oli kuollut ja toinen rääpäle, mutta tuskin elikot niin pitkälle ajattelisivat jos onnistuisivat jotenkin edes vainuamaan valtavia tulta syökseviä matelijoita lähimain. Joka tapauksessa mekkala oli korvia huumaava eikä nulikka jäänyt turhaan tuhlaamaan aikaa vaan seurasi Punaisen perässä kunnes pakomatka pian loppui lohikäärmeen dramaattiseen törmäykseen ja päänsärkyyn. Poika irvisti myötätuntoisena hakien kädellään tukea viereisestä seinästä hengitystään tasaten ja kohautti hiukan olkapäitään Cainin vaivautuneelle jupinalle. "Eh, hyvä ettei sen pahemmin. Parempi varmaan niin." Se totesi kuitenkin puuskahtaen helpottuneena luoden sitten vielä epämääräisen vilkaisun tulosuuntaan tällä hetkellä lähes näkymättömän aaveen kommentoidessa jostakin läheltä hänen pohdiskeluaan mekkalan aiheuttajista. Vaikka ei ollutkaan varma otusten varsinaisesta vaarallisuudesta, varsinkin alhaalla tuolla missä ne nyt majailivat, siitä Spyro oli varma ettei pitänyt siitä miltä tämä kuulosti. "Voiko niinkin tehdä? Miksi hitossa?" Se argumentoi odotetusti jälleen astetta levottomampana kirskauttaen hampaitaan ja hypisteli vaivihkaa hius-suortuvaansa. Äkkiä se kuitenkin hätkähti Cainin älähdyksen sotkiessa pojan pasmat ja käänsi katseensa yllättyneenä Punaisen hoksatessa yhtäkkiä pullo-kokoelmansa vuotavan ja ryntäsi pelastamaan varusteitaan jo ikävän lätäkön valuttaneesta laukusta.
"Oho, hitto. Tarttetko apua?" Nulikka tarjosi tallustaen lähemmäs vaikka nyrpistikin nenäänsä epäluuloisesti maahan valuneelle vihertävälle nesteelle vaikka ei tarkalleen tiennyt mitä tämä oli mutta osasi reaktiosta arvata että tähän ei ehkä kannattaisi koskea. Kyseessä saattoi olla mahdollisesti jonkinlaista happoa... tai jotain muuta epäilyttävää. Vaikutti kuitenkin siltä, että liskomies pärjäsi oikein hyvin itsekseen nostellessaan tavaraa nopeaan tahtiin laukusta turvaan... kunnes äkkiä huudahti pelästyneenä kiskaistessaan esille aiemman puulaattaan kaiverretun kuvan. Purppuratukka hätkähti uudestaan lohikäärmeen yrittäessä äkillisen paniikin kourissa pelastaa kuvaa puhdistamalla sitä aineesta, kuitenkin ikävä kyllä melko huonolla menestyksellä joka tuntui saavan olennon entistä enemmän pois tolaltaan. Poika seurasi tämän toimia vähän matkan päästä silmiään räpytellen käyden hetki hetkeltä huolestuneemmaksi vilkaisten epävarmasti jopa haamuakin kuin jonkinlaista neuvoa tai vihjettä hakien. Ei epäilystäkään että kuva oli ollut syystä tai toisesta tärkeä Cainille, Spyro osasi tästä jo päätellä että lohikäärme ilmeisesti oli tuntenut henkilöt joita kuva esitti tai tällä oli jotain muuta merkittävää henkilökohtaista tunnearvoa sen sijaan että kyseessä olisi ollut vain sattumanvarainen, vaikkakin hiukan kyseenalainen taideaarre. Hetken aikaa nulikka oli lähes sanaton tietämättä mitä oikein olisi tehnyt vilkuillen tärväytyneestä kuvasta murtuneeseen lohikäärmeeseen takaraivoaan raaputtaen kunnes astahti varovasti eteenpäin. Punainen oli selvästi järkyttynyt haaverista, enemmän kuin purppuratukka olisi osannut olettaa, mutta joka tapauksessa he taisivat olla parhaillaan melko vaarallisessa paikassa äkillistä hermoromahdusta silmällä pitäen... "...eh, hei? Oletko sä kunnossa?" Se aloitti varovasti, empi sitten tietämättä miten oikein jatkaa ja vilkaisi jokseenkin hätääntyneenä jälleen Valkoisen suuntaan kuin olisi toivonut tämän korjaavan tilanteen jotenkin mystisesti. Olihan tämä jonkinlainen Cainin tukija kuitenkin, ehkä tämä pystyisi tekemään jotain? Ohimennen poika vilkaisi vielä maahan pudonnutta laattaakin silmäillen tätä hetken ymmällään ennen kuin vilkaisi levottomana käytävää molempiin suuntiin kuin peläten jonkun ryntäävän hetkellä millä hyvänsä esille äskeisen välikohtauksen äänet kuulleena. Eh... tuskin olisi hyvä idea jäädä tähän kovinkaan pitkäksi aikaa...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 26, 2012 20:05:33 GMT 3
((Sain sitten viimeinkin kuvan Cainin välimuodosta valmiiksi: siinhä. )) "Totta kai se on parempi että mitään pahempaa ei sattunut...", punainen jupisi itsekseen hieman ihmeissään nulikan sanavalinnasta - osin ehkä sen takia että pää oli hiukka pyörällä törmäyksestä johtuen. Lohikäärme hieman hoipersi päätään pidellen nulikan ihmetellessä ja hengen 'selittäessä' outoja karjujia. Päänsärkyä poteva Cain ei juuri nyt ollut ihan selkeimmillään. "Et tosiaankaan halua tietää", aave totesi lyhykäisesti nulikan jatkokysymyksiin, alkaen pikkuhiljaa taas levittää valkoista hohdettaan ympärilleen - ilmeisesti arveli että nyt käytävän puolella ei enää tarvinnut välittää näkymättömissä pysyttelystä. Aave halusi oikeasti säästää nulikkaa ja suojattiaan enemmiltä tiedoilta siitä, mitä alhaalla oikein oli. Ne olivat jossain määrin järkyttäneet henkeäkin kun tuo oli käynyt tutkimassa mistä oli kyse joten oli parempi vain jättää kertomatta sen kummempia yksityiskohtia kuilun asukeista. Sittenpä punainen hoksasi omaisuutensa olevan vaarassa ja ryntäsi tutkimaan vahinkoja joita särkynyt pullo taikka pullot olivat aiheuttaneet. "Kyllä tämä luonnistuu", Cain huikkasi vastaukseksi tonkimistensa lomasta juuri ennen kuin huomasi tärviölle joutuneen laatan, jonka jälkeen tuo sitten keskittyi sen epätoivoisiin puhdistusyrityksiin, tuloksetta. Kuollut lohikäärme vastasi huolestuneen natiaisen katseeseen lähinnä synkällä päänpudistelulla. Henki oli aina silloin tällöin yrittänyt taivutella punaista jättämään laatan taakseen perustellen tätä sillä että se kuitenkin joskus tuhoutuisi tavalla tai toisella, ja olisi parempi että Cain olisi sen menetykseen valmistautunut. Eipä vain ollut onnistunut, ja nyt lohikäärme oli menettänyt viimeisen konkreettisen asian joka muistutti tuota tuon entisestä elämästä ja se yllättäen oli saanut tuon pois tolaltaan. Nyt aave ei oikein tiennyt mitä tehdä, olihan nuorella punaisella ollut jonkun sorttisia masentuneita vaiheita aiemminkin, mutta yleensä jokin pakotti Cainin kiinnittämään huomiota johonkin jolloin tämä onnistui selkeyttämään päänsä. Olihan tilanne nytkin ehkä hieman vaarallinen, muttei välittömästi joten mitään ilmiselvää keinoa liskon piristämiseen ei oikein tullut mieleen. Sentään tuo ei ollut täysin katatoninen niin kuin silloin kerran. Spyro ei kysymykseensä saanut vastaukseksi muuta kuin epämääräistä surkeaa mutinaa - Cain ei tainnut oikein olla juttutuulella. Sanoista ei saanut selvää, mutta sävy oli melko selkeä, otus oli ilmiselvästi tolaltaan tapahtuman vuoksi. Kummitus ei näyttänyt tietävän oikein itsekään miten punaisen saisi takaisin tolkkuihinsa, liihotellen vain hieman lähemmäs maassa istuskelevaa ja huolestunutta nulikkaa. "Nulikka... Minä luulen että Cainin olisi parempi olla hetki yksin", aave sanoi varovaisesti, katsoen punaista selkeästi huolissaan. "Kuilumöröt pysyvät kuilussaan, joten voisimme käydä hieman edessäpäin varmistelemassa... Annetaan Cainin rauhoittua hetki", henki järkeili ja viittasi nulikkaa seuraamaan tätä kun tämä liihotti käytävää eteenpäin kunnes katosi mutkan taakse, vilkaisten vielä kerran huolestuneena suojattiinsa joka ei ollut reagoinut sen kummemmin vielä mihinkään. Kovin pitkää matkaa käytävää ei tarvinnut edetä ennen kuin enimmäkseen kalliota (joskin silloin tällöin muokattua sellaista) alkoi muuttua... arkkitehtuuriksi. Seinät ja katto muuttuivat pikkuhiljaa leveiksi, korkeiksi ja suorakulmaiksi ja seinissä oli jonkun verran samantyylisiä kuviointeja kuin sillassakin oli ollut. Aina jonkun matkan välein oli myös Armanin suvun lohikäärmevaakunakin esitettynä, mutta oli selkeää viimeistään nyt että nämä oli tehty myöhemmin kuin muut koristukset - tyyli erosi suuresti abstrakteimmista kuvioista mitkä olivat alkuperäisiä, ja joissakin paikoin vanhan koristekuvion päälle oli kaiverrettu Armanien symboli. Lattiakin alkoi olla laatoitettua pelkän kivisen onkalon sijaan. Käytävästä myös loppui mutkat - parin mutkan päässä sieltä missä Cain oli istahtanut surkuttelemaan käytävä vain jatkui selkeästi alaviistoon ehkä parikymmentä metriä, päättyen jonkun sortin suurehkoon kivioveen - tosin ainoa mikä ilmaisi tämän olevan ovi oli valtavat saranat, minkäänlaista ovenkahvaa tai mitään ei näkynyt siinä olevan. Ovessa oli taas tuo lohikäärmevaakuna, tällä kertaa jopa värjättynä - kuvio oli enimmäkseen musta, silmien ollessa värjättynä punaisiksi ja vatsanalueen tumman violetiksi. Vaikutelma oli sangen uhkaava ottaen huomioon kuvion koon.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 27, 2012 16:40:45 GMT 3
Ikävä kyllä Spyro ei ollut kummoinenkaan psykologi, eikä erityisen kekseliäs lohduttaja varsinkaan silloin kun ei itsekään tiennyt mitä oikein tapahtui. Cainin kokiessa äkkiä jonkinlaisen hermoromahduksen kuvan vuoksi nulikka päätyi vain näyttämään lähinnä hämmentyneeltä ja hätäiseltä tuijotellen Punaista tummat kulmat surkeassa kurtussa ja luoden epävarman vilkaisun haamunkin suuntaan. Ikävä kyllä tämäkään ei näyttänyt siltä että olisi tiennyt mitä tehdä, vaan lohikäärmeen rauhoittelemisen sijasta kehotti jättämään tämän rauhaan hetkeksi. Spyro empi tyypillisesti vilkaisten otuksia vilisseen kuilun suuntaan kunnes hetken kuluttua nyökkäsi vaisusti kuontaloaan surkeasti haroen seuraten yllättäen hengen perässä ilman suurempaa kinaamista... ollen kai tällä hetkellä sen verran hämmentynyt itsekin ettei osannut oikein pistää vastaan. Ja ilmeisesti edes protestoimatta "nulikaksi" puhuttelua. "Oletko varma? Jos täällä kerran on joku jossain...?" Purppuratukka sai kysyttyä kuitenkin viimein vastahakoisena jättämään Cainia tässä mielentilassa itsekseen näin epävarmaan ympäristöön... toisaalta, haamu oli ilmesesti jo käynyt tutkimassa paikat aiemmin. Tuskin tämä olisi ehdottanut mitään joka altistaisi järkyttyneen Punaisen vaaroille... ja oikeastaan, jos joku aikoisi hiipiä edestä päin lohikäärmeen kimppuun, tämän täytyisi kulkea heidän ohitseen. Ei sillä, että tämä ajatus olisi oikeastaan saanut Spyroa tuntemaan olonsa paljoakaan turvallisemmaksi. Eh, no, ehkä se oli parasta että he kurkistaisivat edelle että reitti olisi selvä ja Cain saisi hetken keräillä itseään, vaikka huolestunut nulikka ei voinutkaan olla tuntematta syyllisyyttä siitä että jätti tämän jälkeen tällaisella hetkellä. Tuskin hän mitään olisi pystynyt tekemään jos ei haamukaan... mutta silti. Keitähän kuvassa olleet henkilöt olivat olleet, tämän tärvääntymisen saadessa lohikäärmeen noin tolaltaan? Purppuratukka oli käynyt hetkellisesti oikeastaan melko vaiteliaaksi seuraillen pieni ryppy kulmillaan jo huomattavasti paremmin näkyvän haamun vanavedessä kunnes havahtui ajatuksistaan huomatessaan käytävän viimein levenevän kammioksi. Ja tällä kertaa selkeästi muokatuksi sellaiseksi, seinät olivat koristeelliset ja suorat, lattia laatoitettu. Poika hidasti vauhtiaan silmäillen epäluuloisena ympäriinsä pistäen merkille sinne tänne kaiverretut vaakunat kunnes viimein seisahtui kaksikon tien päättyessä kookkaaseen, mustan lohikäärmeen koristamaan kiviseen oveen. Tästä ei tainnut enää olla eteenpäin menemistä.
Spyro mittaili ovea ja tätä koristavaa kuvaa katseellaan kyhnyttäen jälleen sotkuista tukkaansa näyttämättä kuitenkaan kokevan maalausta erityisen uhkaavaksi, ennemminkin sitä taisi häiritä paikan yleinen ilmapiiri huomattavasti enemmän. Oikeastaan poika silmäili kuvaa hetken tarkemminkin kunnes rypisti hiukan kulmiaan ja katsahti sitten aavetta kysyvästi. "Siinä ei näy mitään miten sen sais auki enkä usko että jaksaisin sitä työntääkään. Pitää kai mennä takasin, me ei oikein voida mennä seinien läpi niinkuin sä." Se huomautti raaputtaen arven halkomaa poskeaan ja kääntyi sitten kuin lähteäkseen takaisin päin. No, olipa ainakin tullut tarkistettua ettei edessä väijynyt mitään kummempaa tällä matkalla... Ehkä Cain saisi kivisen uksen runnottua raolleen jos aivan pakko olisi, mutta toisaalta jo aivan Punaisen nykyisen mielenrauhan vuoksi Spyro oikeastaan toivoi että he vain lähtisivät. Cain nyt tuskin oli sellaisessa kunnossa että jaksaisi aivan heti uusia huolenaiheita ja vastoinkäymisiä... Jos täällä joku oli, niin heitä tuskin oli ainakaan vielä huomattu, he voisivat hyvinkin vain ehtiä livahtamaan tiehensä..?
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 27, 2012 20:16:25 GMT 3
Aave vilkaisi syrjäsilmällä hieman epäröivää nulikkaa tämän kyseenalaistaessa hengen päätöksen viisauden. "Kyllä hän vähän aikaa pärjää - ja sitä paitsi, jos jokin uhkaa Cainia, se tulee todennäköisemmin edestäpäin", kuollut lohikäärme totesi vastauksenaan Spyron lausumaan epäröintiin, ei ehkä kovin rohkaisevasti. Kyllähän järkkynyt lohikäärme olisi turvassa, mutta nulikan tilanne oli asia erikseen. Kaippa valkoinen tuon tajusi itsekin kun tuo hetken epäröinnin jälkeen päätti hieman yrittää vakuutella tilanteen olevan vaaraton. "...mutta ei sieltäkään pitäisi heti main olla mitään tulossa", olento yritti vakuutella tätä seurailevalle nulikalle parhaansa mukaan. Eihän sillä nyt sinänsä ollut hirveästi väliä vaikka purppurapää olisikin jäänyt vaikeaa hetkeä läpikäyvän lohikäärmeen seuraan, mutta todennäköisemmin lisko onnistuisi pääsemään asiasta yli parhaiten kunhan saisi miettiä asioita vähän aikaa ihan itsekseen. Eipä henki asialle mitään voinut, kuten ei Spyrokaan. Pitäisi vain toivoa että lohikäärme pääsisi yli menetyksestään.
Aavekaan ei nähnyt tarpeelliseksi puhella sen kummempia, joten kaksikko taisi edetä aika hiljaa läpi käytävien kohti kammiota johon tunneli päättyi. Vanha valkoinen välillä syrjäsilmällä vilkuili perässä tulevaa poikaa, miettien hieman että pitäisikö tälle kertoa syy sille miksi tuon laatan menetys oli niin syvästi järkyttänyt punaista. Se kyllä paljastaisi samalla Cainin salaisuuden, mutta niin. Nulikan reaktio siihen olisi melko arvaamaton ja jos tämä sattuisi alkamaan väheksymään lohikäärmettä tästä hyvästä, tai muuten suhtautumaan tähän epäluulolla niin siitä ei olisi kyllä minkään sortin apua. Ellei sitten aloittaisi kertomalla sen seikan nuoresta punaisesta jota otus ei itsekään tiennyt - tosin olihan se vähän sellainen seikka jonka valkoinen oli päätellyt eikä varsinaisesti tiennyt mutta kuitenkin. Siinä henkilohikäärme kuitenkin liihotteli eteenpäin hiljaa ja ajatuksiinsa uppoutuneena Spyron seuratessa, pysähtyen hajamielisen oloisena lohikäärmekuvioidun oven eteen, nulikan ilmeisesti hetken keskittyessä tutkimaan näennäisesti vaikeaselkoista ovea. Spyro saattoi havaita lohikäärmekuvan silmien näyttävän olevan hiukan koholla verrattuna muuhun kuvioon, ja että ne olivat hiukka erillään muusta kuvasta. Aaveen mietiskelyt keskeytyivät nulikan esittäessä lyhyen tilannearvionsa, saaden hengen yllättymään - varsinkin kun nulikka ilmeisesti meinasi ryhtyä lähtöhommiin. "Odotapas vähän...", henki aloitti ja epäröi sitten, tajuten ettei vieläkään tiennyt purppurapään nimeä. Kai sitä oli pakko käyttää jotakin muuta ilmaisua, vaikka sitten se epäkohteliasta olikin. Omapahan oli nulikan vika kun ei ollut suostunut esittäytymään aaveelle. Otus nyt kuitenkin yritti olla joten kuten kohtelias kun oli aistivinaan Spyron olevan halukas vain lähtemään pois paikan päältä, jotain mitä aave ei kannattanut ollenkaan. "...nuorukainen. Ovessa on joku keino avata se, kävin sen sisällä ja se on täynnä rattaita ja ties mitä - en tosin tiedä että mikä", aave totesi vähän hätäisesti, liihotellen pojan vierelle. "Kyllä sen auki saa jotenkin... mutta ensin pitäisi antaa Cainin rauhoittua", aave totesi edelleen ehkä pikkuisessa kiireessä estää ehkä hiukka hätiköivää (ainakin aaveen mielipiteen mukaan) nulikkaa lähtemästä. Sitten vanhan valkoisen aave muisti jotain mitä oli huomannut visiitillään oven toisella puolella joka saattaisi taivutella Spyron muuttamaan mielipidettään.
"Sitä paitsi, sillä on joku vankina", aave totesi epämääräisesti viitaten johon kuhun joka piileksi jossain tuon oven toisella puolella.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 28, 2012 15:09:39 GMT 3
Spyro vastasi jokseenkin epämääräisellä katseella kuolleen Valkoisen todetessa että jos heitä jokin vaara uhkasi, se piileskeli edessä jossakin siellä minne tämä parhaillaan tahtoi raahata nulikan edeltä antaakseen Cainin olla hetken rauhassa. Poika punnitsi tilannetta hetken vilkuillen käytävästä murtuneeseen lohikäärmeeseen kunnes lopulta nyökkäsi, ei ehkä hirveän vakuuttuneena mutta kuitenkin, ja seurasi vastahakoisesti otuksen perässä. Piti otuksesta tai ei, Spyro ei varsinaisesti osannut nähdä tälle varsinaista syytä yrittää kieroilla mitään hänen päänsä menoksi vaikka logiikka jokseenkin naiivia taisi ollakin. Matka eteni huolestuneen hiljaisuuden vallassa käytävän perälle ja lohikäärmeellä kuvioidun, valtavan suljetun kivioven eteen joka viimein pakotti ainakin purppuratukan pysähtymään. Nulikka loi jonkinlaisen yleis-silmäyksen eteen nousseeseen esteeseen, tarkastellen mustaa lohikäärmemaalaustakin hetken ja näyttäen sitten päättävän että tutkimusretki oli tullut päätöspisteeseensä. Juuri ennen kuin poika kuitenkaan ehti kääntyä takaisin haamun protesti sai sen vielä seisahtumaan ja vilkaisemaan otusta olkansa yli vastahankaisesti, vaikkakin kohottaen hiukan kulmiaan tämän emminnälle ja sanavalinnalle kuin tämän hapuileva yritys edes etäiseen kohteliaisuuteen olisi ollut jotenkin odottamatonta ja epäilyttävää. Purppuratukka ei selvästikään ollut erityisen innokas härkkimään tuntematonta kapinetta omin päin vaikka haamun ilmoitus mekanismista sai sen puuskahtamaan ja luomaan uuden, hiukan tarkemman silmäyksen kapineeseen. "...no odotetaanko me sitten tässä, vai? Tuskin se suoralla käytävällä eksyy kun tahtoo tulla, mutta... eh." Poika empi, mittaillen avaimenreiätöntä ja kädensijatonta uksea kunnes piakkoin nosti katseensa ja viittasi kohta ilman sen kummempia ylemmäs kohti kuvion koholla olevia silmiä. Vaikka joku olisi saattanut epäilläkin nulikan hoksottimia ajoittain, niin ainakaan sen näössä ei ollut vikaa edes pimeässä luolastossa. "Entäs tuo? Tuo saattaa avata sen, ellei siinä ole jotain ansaa tai sellaista" todettiin muina miehinä, purppuratukan kuitenkaan vielä hyökkäämättä härkkimään kytkinsä mahdollisesti ansojen varalta... tai sitten siksi, ettei tiennyt mitä odottaa ilmaantuvan oven takaa kun se viimein avattaisiin. Henkiolennon vihjaus siitä että luolastoon oli vangittu joku katkaisi kuitenkin nopeasti Spyron empivän pohdiskelun saaden tämän kääntämään viimein katseensa suoraan otukseen yllättyneenä.
"Eh? Tuolla? Kuka? Minkä hiton takia?" Paljastuksesta seurasi odotettavasti koko liuta hämmentyneitä kysymyksiä, joiden sävy tosin ailahti epämääräisesti huolestuneisuudesta epäilevään. Nulikka jäi hetkeksi räpyttelemään kahden vaiheilla silmiään, kunnes rypisti kulmiaan kuin olisi aavistellut ettei haamu ollut nyt kertonut aivan kaikkea.... varsinkin päätellen siitä pikkuseikasta ettei tämä ollut oikeastaan kertonut vielä mitään. "Senkö takia me ollaan täällä? Sä sanoit että siellä on joku jonka haluat hengiltä, onko se napannut jonkun vai?" Jatkokysymykset lausuttiin jo hitaammin, melkein punnitsevasti, nulikan vetäessä laihat käsivartensa vaativaan puuskaan rinnalleen olentoa silmäillen. Se ei selvästikään pitänyt tästä epätietoisuudesta, varsinkin kun yllätyksiä tuntui pulpahtelevan esille jatkuvasti lisää. "Mikset kertonu edes Cainille jos kerran haluat että se tekee jotain? Se ei halunnu edes kärventää sitä hullua tuolla aikasemmin vaikka se kävi kimppuun, mä luulen ettei se ole kauhean innoissaan tuostakaan. Varsinkin kun se on nyt... tuollainen muutenkin" poika viimeisteli lopulta jääden odottelemaan jonkinlaista tyydyttävää selitystä aavistuksen levottomana, mutta härkäpäisin elkein. Tässä asetelmassa oli nyt jotain epäilyttävää...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 29, 2012 20:58:29 GMT 3
Aave huojentui hiukan kun nuorukainen päätti olla sittenkään lähtemättä, jos ei nyt ihan vakuuttuneena aaveen selityksistä niin sentään valmiina kuuntelemaan niitä. Oli sekin parempi kuin ei mitään. "Miksipäs ei?" henki heitti retorisen vastakysymyksen Spyrolle, vaikka toinen tuntui hiukan empivän. Kuolleen valkoisen mielestä suunnitelmassa ei ollut mitään ongelmaa, hyvä vaan odotella jonkun aikaa sitä että Cain saisi ajatuksensa kasaan. Sittenpä nulikka esitti arvauksensa oven mahdollisesta avausmekanismista ja henki leijaili ovelle ja pisti hetkeksi päänsä oven sisään osoitetulta kohdalta. Näkymä oli ehkä hiukka outo kun hengen sumumainen ruumis oli muutaman sekunnin ajan puoliksi kivisen oven sisässä ennen kuin tuo irtaantui ja palasi nulikan viereen. "...saatat olla oikeassa. Siellä on enemmän kaikkea...", kuollut lohikäärme empi hetken etsiessään oikeita sanoja, kunnes lopulta sanoi hieman laimeasti "...vipstaakkeja kuin muualla". Mitä mekaniikkaan tuli, niin ilmiselvästikään kummitus ei tajunnut siitä yhtään mitään.
Sittenpä otus ilmaisi toisen mahdollisen syyn siihen miksi lähteminen ei olisi kovin viisasta, nulikan taas alkaessa esittää melkoista kysymystulvaa tähän liittyen saaden aaveen hetkellisesti protestoimaan. "Hidasta nyt vähän...!", epäkuollut tuhahti pienen kysymystulvan loputtua. Olihan se ihan hengen oma syy että tätä nyt pommitettiin kysymyksillä, mutta oli se tästä silti hiukka ärsyttävää. Otus vastasi nulikan katseeseen omallaan ihan vain kohteliaisuudesta - tai jotain. Pakko tuon oli silti myöntää että kysymyksiin oli pakko vastata ainakin jotain - varsinkin kun nulikka kysyikin pari hitaampaa ja paremmin mietittyä kysymystä kohta. "En minä tiedä kuka se on! Joku hiippari", henki totesi paljastaen samalla ettei välttämättä ollut kovin tarkemmin katsastanut että minkälainen vanki oli kyseessä. Ääneen hiipi ehkä pikkuriikkisen turhautuneisuuttakin vaikka vanha valkoinen yrittikin parhaansa mukaan hillitä itseään. Nulikan jatkuvat vaativat kysymykset kuitenkin onnistuivat pikkuhiljaa saamaan tämän muuttamaan ainakin osittain mieltään salailustaan - jos ei nyt muusta syystä niin sitten siitä että ainakin saisi nulikan lopettamaan mokoman tivaamisen.
Henki vaikutti hieman levottomalta, vilkuillen hetkeksi käytävään ikään kuin varmistaakseen ettei hermoromahdusta läpikäyvä punainen ollut vielä ilmestymässä sieltä päin ennen kuin käänsi katseensa takaisin nulikkaan ja huokaisi. "Kai sitä pitää vähän selittää", valkoinen totesi hiukka vastahankaisesti. Kuollut oli pikkuhiljaa alkanut tajuta että oli ehkä turhankin salaileva tässä tapauksessa, mutta ei tuo ollut halunnut selitellä kovinkaan tarkkaan - siitä huolimatta että kaikki kyllä paljastuisi joka tapauksessa melko pian kunhan koko konkkaronkka pääsisi tuon oven toiselle puolelle. "Muistatko kuinka kerroin... hopeisen kuolemasta? Ja mainitsin munanryöstäjät? Ainoa niistä jota en saanut kiinni oli haltiavelho. Ja sillä oli loput varastetuista munista. Ja se on tuolla. Ja... ja... neljästä munasta... tuolla on kolme rikottua ja yksi ehjä. Ja kolme pientä ruumista lillumassa jossain helvetin nesteissä", kuollut valkoinen kertoi melko hitaasti syitään jonkunmaiselle pakonomaiselle tarpeelle saada Cain oven taakse hoitamaan joku salaperäinen vihulainen, raivon pikkuhiljaa tihkuessa tuon ääneen tuon muistellessa mitä oli nähnyt oven takana. Otus katsoi synkkänä ovea melko lailla koko puheensa ajan, kunnes sitten hiljeni ja jäi tuijottamaan oven maalattua vaakunaa.
"Jos olisin aikoinaan tiennyt Armanien olleen koko homman takana...", henki jupisi synkkänä, edelleen raivoissaan osittain jo kauan sitten tapahtuneista asioista, osittain hieman lyhyemmän ajaan tapahtuneista asioista. "Minä... minun olisi pitänyt kertoa Cainille... mutta tästä puhuminen...", aave sanoi hieman vaikeana siirtäen taas katseensa nulikkaan. "Minun on pakko salailla erästä asiaa Cainilta ihan hänen omaaksi parhaakseen, ja välillä salailen turhia asioita", kuollut valkoinen myönsi ehkä hiukka häpeissään. Otus näytti aidosti katuvalta epäselvistä piirteistään huolimatta ja teki jotain uskomatonta; pyysi anteeksi. "Minä... olen pahoillani", aave sanoi nöyränä. Vanhalle lohikäärmeelle teki vaikeaa myöntää olevansa väärässä yhtään missään, mutta oli tuo pikkuhiljaa tajunnut että taisi käyttäytyä hiukka idioottimaisesti oltuaan tunnekuohun vallassa jonkun aikaa.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 30, 2012 13:00:19 GMT 3
Vaikka vilkaisikin kookasta kivistä ovea hiukan epäluuloisesti kuin peläten että se saattaisi aueta itsekseen hetkellä millä hyvänsä paljastaen takaansa ties minkä väijytyksen, poika ei loppujen lopuksi väittänyt vastaan haamun ehdotukselle odotella täällä Cainin saapumista. Se kohautti laihoja olkapäitään kääntyen jälleen silmäilemään kapistusta tarkemmin kunnes viimein osoitti mielestään todennäköisen avaamismekanismin asiaa suuremmin edes miettimättä. Kun henki leijaili tarkastamaan kytkintä tunkien läpikuultavan päänsä suoraan kiven lävitse mekaniikkaa tarkastellakseen Spyro seuraili hiukan epämukavaksi olonsa tuntien sivusta, vaikka ei varsinaisesti tuntunut enää säikkyvän haamun aineettomia touhuja vaikka selvästi näkyä varsin outona pitikin. Olennon leijaillessa takaisin raportoimaan löydöstään hiukan haparoivaan sävyyn tämä nyökäytti aavistuksen itsetyytyväisesti. "No siinä ei ole avaimenreikää eikä oikein muutakaan, sen on aika pakko olla se." Se huomautti, vaikka tuskin olisi osannut selittää mekanismin toimintaa sen enempää kuin Valkoinenkaan. Haamun seuraava paljastus siitä, että joku saattaisi olla vankina oven toisella puolella sai pojan kuitenkin huolestumaan silminnähden. Tämä kääntyi jälleen kohtaamaan leijuvan otuksen, tällä kertaa huomattavasti härkäpäisemmin ja eipä aikaakaan kun Spyron suunnalta jo ryöppysi kysymyksiä edesmenneen lohikäärmeen turhautumiseksi, nulikan kuitenkaan suurestikaan piittaamatta tämän nyreilystä tulkitessaan tivauksensa täysin aiheellisiksi. Lopulta haamu viimein taipui nulikan vaativan tuijotuksen edessä ja alkoi jopa availla sanaista arkkuaan hiukan anteliaammin.
Poika kohotti kieltämättä melkoisesti kulmiaan kun tämä päätyi vain töksäyttämään puolihuolimattomasti jotakin epämääräistä mainitsemansa vangin suhteen paljastaen että tämä onneton ei selvästikään ollut se syy miksi haamu oli edes haluamassa toteuttaa operaationsa. Spyro ei kuitenkaan ehtinyt kyseenalaistaa tätä enempää kun haamu vaihtoikin aiheen ilmeisesti siihen oikeaan motiiviinsa... joka näin äkkiseltään ei kuulostanut yhtään mukavalta. Nulikan härkäpäinen odotus haparoi hiukan ja vaihtui emmintään tämän yllättyessä melkoisesti siitä mihin suuntaan asiat tuntuivat olevan menossa. Se nyökäytti varovasti Valkoisen mainitessa odottamatta traagisesti kuolleen hopeisen uudelleen alkaen mennä nopeasti entistä huolestuneemman näköiseksi mitä enemmän olento puhui. Jos epäkuolleen tarkoitus oli hiljentää natiaisen kysymystulva, tämä tuntuikin toimivan vallan mainiosti. Nulikka hätkähti väkisinkin olennon mainitessa vastahakoisesti jossakin uksen toisella puolella vaaniskelevan velhon joka ilmeisesti oli jo ennestään tämän vanhoja tuttuja. Ei ollut vaikea nähdä että nulikka ei pitänyt kuulemastaan, vaikka sillä kuluikin hetki ennen kuin se sai sanaa suustaan. Se vaihtoi levottomasti painoaan puolelta toiselle kuunnellessaan ja pälyili entistä epäluuloisemmin lohikäärmemaalauksen suuntaan jääden sitten tuijottamaan haamua jokseenkin kauhuissaan tämän kuvaillessa piileksivän velhon kyseenalaisia touhuja paremmin. Jos natiaisella oli aiemmin tuntunut olevan jonkinlaista kärhämää maagikkoja kohtaan, tämä käänne ei selvästikään parantanut käsitystä tippaakaan. "Sehän on--- miksi?! Se... se... helvetin hirviö!" Äärimmäisen kuvottunut puuskahdus onnistui viimein karkaamaan järkyttyneen natiaisen kurkusta jopa jokseenkin ymmärrettävinä sanoina. Spyro hapuili hetken yrittäen ilmeisesti ilmaista jotain kaiken tyrmistyneen kauhistuksensa keskellä kunnes viimein antoi periksi ja päästi sen sijaan ilmoille epämääräisen ärähdyksen heilauttean käsiään tuskastuneesti jääden sitten kyräilemään ovea lähes vainoharhaisesti. Tämä otti jopa muutaman askelen verran etäisyyttä kapineesta osaamatta kommentoida sen kummemmin olennon jupinaa pirullisista Armaneista kun lähes jo pelkkä ajatus hirviömäisistä rituaaleista avuttomilla lohikäärmeenpoikasilla oli aivan tarpeeksi järkyttämään nulikkaa.
Spyro joutui käyttämään hetken kootakseen ajatuksensa, kunnes tapahtui vielä jotakin joka sotki purppuratukan pasmoja entisestään. Täysin odottamaton aaveen suunnalta kuuluva anteeksipyyntö sai nulikan jopa unohtamaan hetkeksi kaiken hermoilunsa ja kääntymään sen sijaan tuijottamaan sanattomana häpeilevää haamua kuin ei olisi uskonut korviaan. "...eh. Mä, tuota" se haparoi häkeltyneenä, kunnes vaikeni hetkeksi, tuntuen viimein alkavan jälleen saada itseään niskasta kiinni vaikka melkoista levottomuutta oli vieläkin aistittavissa. "Eikö sun pitäis pyytää Cainilta ennemmin" huomautettiin viimein vaivautuneen takaraivon haromisen keralla, laihan nuorukaisen vilkaistessa sitten jälleen empivästi ympärilleen. "....äh. Mä... tajuan kyllä miksi sä haluat tuonne. Tai siis, se piru jos kuka kyllä ansaitsee tulla kärvennetyksi siihen paikkaan, mutta jos se on tappanu lohikäärmeitä ennenkin ja Cain on kuitenkin... eh, no. Ja mä olen... tällainen." Spyro selvitti kurkkuaan ja kohautti häpeilevästi laihoja olkapäitään ennen kuin vilkaisi jälleen aavetta vakavammin sotkuisen kuontalonsa alta. "...jos me mennään tuonne, niin sun on pakko kyllä kertoa sille ensin. Cainin täytyy päästä yllättämään se jos se on niin vaarallinen eikä toisin päin, vaikka, eh. Mä en ole varma onko tämä nyt kovin hyvä idea. Jos se menee ja hajoaa tuolla, niin..." viimeisteltiin vastahakoisesti, pojan kuitenkaan yllättäen heittämättä ilmoille suoraa vastalausetta. "Mitä hittoa se edes tekee siellä..? Jos on napannutkin jonkun" tämä päätyi vielä pohtimaan levottomasti hetken kuluttua. Vaikka ei mitään magiasta tajunnutkaan, osasi jopa Spyro päätellä että jos pirulainen käytti loitsujensa raaka-aineiksi lohikäärmeitä, kyseessä tuskin oli mitään pientä näpertelyä. Tämä käänne ei kyllä kuulostanut alkuunkaan hyvältä...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on May 1, 2012 14:10:15 GMT 3
"Niinpä kai", haamu totesi viimeisenä kommenttinaan oven aukaisumekaniikasta, tehden samalla eleen joka oli kai olevinaan olankohautuksen tapainen - hengen sumumainen ja epäselvä ruumiinrakenne vain tekivät siitä ehkä jonkin verran kummallisen eleen. Eipä kuolleella valkoisellakaan ollut parempaakaan ideaa siitä, että mikä oven voisi avata ja kuvan silmien painaminen vaikutti suhteellisen loogiselta vaihtoehdolta. Sittenpä nulikka aloitti kysymystulvansa ja hetken nyreilyn jälkeen sai jonkinlaisia vastauksiakin - vaikka ne olivatkin epäilemättä melkoisen odottamattomia. Ainakin Spyro hiljeni melko paljon puhuvasti vanhan lohikäärmeen kertoessa tarinaansa eikä onnistunut saamaan sanaakaan suustaan hetkeen järkytykseltään. Aave ei joko nähnyt tarpeelliseksi vastata mitään purppurapään järkyttyneeseen kommenttiin tai oli sitten vain niin ajatuksissaan ettei hoksannut sanoa mitään, tuijottaen vain synkkänä mustan lohikäärmeen kuvaa. Koko asia oli kyllä uskomaton sattuma, henki mietti synkkänä, hän oli kertonut nulikalle hopeisesta ja munista vain vähän aikaa sitten ja pian sen jälkeen hän oli löytänyt kauan sitten kadonneet munat ja viimeisen tappajista...
Sittenpä aave alkoikin pyytelemään anteeksi nuorukaisen ilmiselväksi hämmästykseksi, aaveen itsensä ollessa hieman vaivaantunut koko hommasta. Oma hölmöys oli tajuttu ja nyt sitä piti jotenkin yrittää korjailla. "...kai minun pitää häneltäkin pyytää anteeksi... mutta se olisi vähän huono anteeksipyyntö kun en voisi kuitenkaan kertoa yhtä asiaa", epäkuollut lohikäärme myönsi hieman epävarmana, otus kun harvoin vaivautui miettimään toisten tunteita ja nyt kun kerrankin oli siihen ryhtynyt niin koko homma oli vähän uusi kokemus. Tai ei nyt ihan uusi, vain jotain mitä tuo ei oikein ollut miettinyt hirveästi hopeisen kuoleman jälkeen - semmoiset asiat vain melko lailla jäivät vähiin kun millään ei tuntunut olevan enää väliä. Henki ei hirveästi kommentoinut nulikan kriittistä arviointia, mitä nyt nyökkäsi hieman epävarmana. Valkoinen ehkä arveli että nulikka olisi voinut yrittää käyttää nykyistä olomuotoaan paremmin jos oikeasti yrittäisi pitää siitä huolta, mutta olkoot. Se oli vain jotain mikä tuli aaveen mieleen ja tämän mielipiteen esille tuonti olisi juuri nyt lähinnä haitallista kun nuorukainen ja kuollut vanhus olivat jotenkin onnistuneet pääsemään ehkä oikean keskustelunkin alkuun. Kummituksen oli pakko myöntää että nulikan puheissa punaisen varoittelusta oli järkeä, ja aave ehkä hiukka ihmetteli että miksi oli ollut niin vastahakoinen enemmistä varoitteluista. Kai se tunnekuohu vähän sekoitti päätä... "Olet varmaan oikeassa... En tosin tiedä kuinka vaaralliseksi sitä paskiaista voi kuvata, rakkaani ei ollut kovin hyvässä kunnossa mieleltään tai ruumiiltaan ennen kuolemaansa", aave myönsi nyökäten, lausuen jälkimmäisen kommentin hiukan surullisen oloisena. "Pitää vain toivoa että Cain pysyy kasassa", kuollut huokaisi, vilkaisten ohimennen takaisin käytävän suuntaan ja todeten ettei punainen ollut ainakaan vielä liittymässä odottelevien seuraan.
Sittenpä Spyro pohti ääneen mitä hittoa velhonpirulainen oikein hommasi ja aave aikoi ensin vain olla hiljaa - kunnes tajusi että tekisi silloin juuri sitä mistä oli pyytänyt anteeksi vain vähän aikaa sitten. No, piti vain miettiä miten sen sanoisi kunnolla. "En ole aivan varma - varsinkaan kun en tiedä miksi sillä on joku hyypiö vankinaan. Mutta..., valkoinen hetkeksi keskeytti kertomuksensa hieman epävarmana miten jatkaisi, vilkaisten uudemman kerran Armanien vaakunaa. Tämäpä oli nyt vaikeaa... "Hmm... Miten tämän sanoisi...", otus pohti ääneen tuijotellen vuoroin nulikkaa ja vuoroin oven kuvaa. Loppujen lopuksi tuo päätti että paras tapa olisi vain sanoa koko homma mahdollisimman töksäyttäen ja nopeasti - vaikka se sitten hämmentäisikin nuorempaa entisestään, minkä aave arvasi jo ennakkoon tapahtuvan. "Et varmaankaan tiedä mitä reinkarnaatio tarkoittaa? Se tarkoittaa sielujen uudelleensyntymistä uuteen ruumiiseen. Amuletti pisti Sedestian lohikäärmeet uudestisyntymään ihmisiksi uudestaan ja uudestaan. Armaneilla on mustien lohikäärmeiden sielut - tai ainakin luulisin vaakunasta johtuen, saattaahan sen väri olla vain sattuma. Päinvastoin kuin muut jotka ovat jumissa reinkarnoitumassa uudestaan ja uudestaan, Armanit jostain syystä muistavat entiset elämänsä - en tiedä miksi. Ja he yrittävät kaikin keinoin palata lohikäärmeiksi. Jotain mitä tuo velho hommailee liittyy siihen - mutta ne keinot ovat hirviömäisiä ja ovat tähän mennessä tuottaneet niitä kuilun asukkeja - luulisin niiden johtuvan siitä ainakin", aave selitti hyvin nopeasti ja ehkä töksähtävästi uskomattoman tarinansa ennen kuin jäi odottamaan nulikalta epäilemättä tulevia hämmennyksen ja epäilyksen ilmaisuja. Kuten myös niitä kysymyksiä siitä mistä hitosta valkoinen koko jutun tiesi. Kummituslohikäärme oli selittänyt koko jutun niin epäröimättä, että oli selkeää että jotain todisteita tuolla oli hommasta - myöskin oli selvää ettei tuo ihan kaikkea asiasta tiennyt, mutta oli silti tarpeeksi varma teoriastaan että pystyi sen esittämään itsevarmasti. Kunhan nulikka ei nyt vain alkaisi kyselemään mistä aave oli koko jutun päätellyt... Se oli vienyt aika kauan tajuta tuoltakin, ja silloinkin oli koko kuvion tajunnut lähinnä sen takia että aaveella joka ei nukkunut ei ollut öisin muuta tekemistä kuin miettiä eri asioita. Koko kuvion selityksessä menisi ikä ja terveys joka tapauksessa, joten tiivistetty versio oli hyvästä. Hetken mietittyään kuollut valkoinen tajusi että ihmisenä jumissa oleva purppurapää saattaisi sympatisoida Armanien kanssa (siis jos ylipäätään uskoisi mitä aave selitti), joten tuo päätti nopeasti heittää vielä yhden kommentin: "Ja Armanit ovat sitten pahimmansortin murhaajia ja hirviöitä".
((Jostakin syystä aave tuntuu olevan infodump-aave... :/ ))
|
|
|
Post by spyrre on May 1, 2012 23:13:24 GMT 3
No, itse nulikka oli informaatiota tivannut ja nyt sitä myös saanut, vaikka tässä vaiheessa sitä saattoi jo melkein alkaa kaduttaa kun niskaan ryöpytettiin kaameita faktoja yksi toisensa jälkeen. Tovin verran poika vain kuunteli hiljaa, leuka auki loksahtaneena ja silmät suurina, kunnes se alkoi päästä tarpeeksi takaisin kärryille töksäyttääkseen jonkinlaista järkyttynyttä kommenttia. Hetken aikaa häkelleltyään ja ajatuksiaan koottuaan tämä viimein rypisti synkästi kulmiaan, luoden uuden hermoilevan vilkaisun ovelle ennen kuin sai viimein argumentoitua huomattavasti järkevämmin haamun kyseenalaista suunnitelmaa vaikka olennon äkillinen anteeksipyyntö onnistuikin hämmentämään Spyroa entisestään. Se vilkaisi aavetta hiukan kummeksuvasti tämän mutistessa jotain siitä miten anteeksipyyntö Cainille olisi mutkikkaampaa kun tälle ei voisi jostain syystä kertoa jotakin. "No parempi kun ei mitään kuitenkin? Se tietää jo kuitenkin ettet kerro jotain" poika huomautti hetken pohdittuaan. Vaikka olennon repliikki olikin särähtänyt jokseenkin hänen korvaansa nulikka ei kuitenkaan ilmaissut tätä kuin kysyvällä katseella, olettaen että haamu tuskin kertoisi hänelle vaikka keksisi kysyäkin jos asia oli niin arkaluontoinen että tämä piti sitä pimennossa Cainiltakin. Ei sillä, että kuollut lohikäärme tuntui olevan jokseenkin salaileva tapaus muutenkin... paitsi silloin kun innostui puhumaan, ilmeisesti.
Spyro kuunteli edelleen jokseenkin ahdistunein olemuksin haamun pohdiskellessa ääneen vaaniskelevaa velhonkuvatusta, mutta nyökkäsi hiukan aavistuksen verran helpottuneempana kun olento suostui varoittamaan Punaista asiasta etukäteen ennen kuin marssittaisi hermoraunion lohikäärmeen kohtaamaan pirullisen maagikon. Purppuratukka ei näyttänyt vieläkään vakuuttuneelta siitä että tämä oli alkuunkaan hyvä idea mutta tämä ilmeni vaihteeksi vastaanväittämisen sijasta jatkuvana levottomana emmintänä ja takaraivon haromisena entistä sekaisemmaksi. Olisi helpottanut asiaa paljonkin jos tilanne olisi ollut edes yksiselitteisempi, mutta Spyro näki loppujen lopuksi haamun havitteleman koston syyn ja oikeutuksen ja ymmärsi että jos velho oikeasti juoni jotain tämä olisi parasta pysäyttää, mutta kuitenkin... ties mitä ongelmia tästä seuraisi, varsinkin kun yritys vaarantaisi heidät kaikki varsinkin Cainin nykyisessä mielentilassa. ...tai vaarantaisi heidät kaikki jotka olivat vielä elossa, siis. Eh. Nulikka pudisti hiukan päätään hämmentyneenä kuin yrittäen selkeyttää ajatuksiaan, päätyen hetken kuluttua pohtimaan puoliääneen velhon puuhia. Se ei loppujen lopuksi tainnut edes odottaa saavansa vastausta, mutta yllättäen hetken vaiteliaisuuden jälkeen puheliaaksi heittäynyt haamu heittikin ilmoille uuden informaatioryöpyn.
Kuten aave jo osasi odottaakin, tämä äkillinen vyörytys tuntui aiheuttavan pojalle melkein enemmän hämminkiä kuin mitään muuta. Se jäi tuijottamaan häkeltyneenä olentoa tämän puhuessa nopeaan tahtiinsa, vain pudistaen hiukan päätään kun tämä tivasi tiesikö hän jotakin jostakin mystisestä reinkar-jostain. Kuten arvattu, jätti tämä jälleen nulikan varsin sanattomaksi hetkeksi aikaa kunnes melkoinen järkyttyneisyys teki jälleen paluutaan purppuratukan olemukseen tämän saadessa pienellä viiveellä kiinni siitä mitä oikeastaan edes oli sanottu. Siis että... se kirottu amuletti oli... ei vain muuttanut koko alueen lohikäärmeitä ihmisiksi, vaan saanut nämä... jotenkin syntymään sellaisiksi? Monta kertaa? Mitä hittoa? Miten sellainen oli edes mahdollista? Hitto, tuohan kuulosta vielä kamalammalta kuin joutua vahingossa jumiin vain omaa huolimattomuuttaan.... Poika värähti kauhistuneena nojautuen sitten syvään henkäisten viereiseen seinään tukea hakien kuin kaikki niskaan äkkiä kaadetut paljastukset olisivat alkaneet painaa jopa fyysisesti. Tässä alkoi olla jo liikaakin sulatettavaa kerralla... eikä tässä ilmeisesti vieläkään ollut kaikki. Katse kääntyi takaisin haamuun tämän kertoessa lisää jo paljon kirotuista Armaneista, eikä tämäkään ollut varsinaisesti omiaan saamaan aikaan minkäänlaista mielenrauhaa. "....äh. Mitä hittoa, eihän tässä ole.... mitään järkeä" nulikka päästi vaisuhkon väsyneen protestin, joka tosin taisi olla ennemminkin merkki yleisestä turhautuneisuudesta siihen kaikkeen hämminkiin kuin että tämä olisi varsinaisesti epäillyt valkoisen kertomusta. Miksi olisi, loppujen lopuksi, niin mielipuoliselta kuin kaikki tuntuikin, tuskin haamulla oli mitään syytä valehdella hänelle. Ja, no, suoraan sanottuna poika oli tällä hetkellä liian hämmentynyt ja hermostunut ajatellakseen koko asiaa niin perusteellisesti kuin oikean oman mielipiteen laatiminen olisi edes vaatinut. Aaveen helpotukseksi purppurainen pääkoppa taisi tällä hetkellä olla liian kuormitettu ettei se hoksannut edes alkaa kyseenalaistaa sitä mistä otus edes tiesi tämän kaiken. Spyro viettikin jälleen hetken ahdistuneen hiljaisuuden vallassa raaputtaen niskaansa ja tuijotellen kulmat pienessä kurtussa jonnekin alaviistoon vieläkin seinään nojaillen, nostaen kuitenkin katseensa vilkaisemaan haamuun uudemman kerran tämän alleviivatessa vielä varmuuden vuoksi kuinka ikävää porukkaa kyseiset Armanit olivat. "No jos ne on tämän takana ja kaiken mitä sanoit... Hitto, se on kauheeta mitä niille kävi, mutta... ei ne silti voi tehdä näin! Se on... väärin!" Spyro sai viimein töksäytettyä ilmoille suorastaan vihamielisesti luoden murhaavan mulkaisun mustalla lohikäärmeellä kuvioidun oven suuntaan kunnes päästi tuskastuneen äännähdyksen ja pyyhkäisi sekavaa kuontaloaan silmiltään.
"...kai Cain edes tuosta tietää? Toi kuulostaa jo aika tärkeeltä, kun ne taitaa varsinkin sen perässä olla" kysyttiin vielä hetken hiljaisuuden jälkeen vaisun tuskastuneeseen sävyyn. Eh, kuka tiesi, jos heidän hakemansa velho tosiaan oli Armanien asialla tämän pysäyttäminen kesken pirullisten touhujensa saattaisi olla hyvä asia Caininkin kannalta... jos vielä purppurapäätäkin enemmän hermoileva Punainen vain tähän hätään pystyisi tällaiseen koitokseen nykyisessä mielentilassaan. Poika vilkaisi ohimennen käytävän suuntaan huolestuneena. Eh, pitäisiköhän kuitenkin kohta mennä katsomaan ellei Cainia alkaisi kuulua....
((Heh, taitaa olla vähän ääripää-otuksia. Joko ei kerro mitään, tai sitten kaiken kerralla? =D ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on May 2, 2012 19:10:40 GMT 3
((Taitaapi olla niin : p ))
"Eh, on silti parempi etten kerro", henki vastasi nulikan kertoessa Cainin tietävän kuolleen salailevan asioita, mutta päättäen kuitenkin pyytää myöhemmin anteeksi nuorelta lohikäärmeeltä. Kyllähän hän yleensä teki kaiken nuoren punaisen parhaaksi, mutta välillä tuli ehkä tehtyä ylilyöntejä - tai alilyöntejä tai miten sen nyt sitten ilmaisisikaan. Virheitä kuitenkin. Siinäpä sitä sitten nulikka empi ja haroi päätään ja vanhus mietti mietteitään vähän aikaa anteeksipyytelyiden ja punaisen varoitus-lupauksen jälkimainingeissa kunnes nulikka erehtyi miettimään ääneen velhon mahdollisia motiiveja - johon aave sitten vastasikin melko lailla odottamattomalla tavalla, kertoen juurta jaksain kaiken mitä oli päätellyt amuletista, Armaneista ja Sedestian lohikäärmeiden kohtalosta. Kuollut valkoinen näki kuinka nuorukainen näytti tulevan hetki hetkeltä hämmentyneemmäksi ja järkyttyneemmäksi mitä pitemmälle kummitus pääsi kertomuksessaan. Eipä vanhan lohikäärmeen aave voinut nuorta siitä oikein syyttää, olihan se aika uskomatonta ja huolestuttavaa. Tietenkin hengellä oli hieman vielä auki miksi joku oli tehnyt näin Sedestian lohikäärmeille eikä esimerkiksi vain tappanut heitä, tuollainen temppu kuin näille oli tehty kun takuulla vei huomattavasti enemmän voimaa kuin puhdas tappaminen, tai että miten Armanit tiesivät koko asiasta mutta ne olivat kysymyksiä joita voisi miettiä joskus myöhemmin.
Kuullessaan nulikan järkyttyneen kommentin epäkuollut hetken ajan luuli toisen uskovan aaveen puhuvan palturia, kunnes tajusi tämän olevan vain koko hommasta järkyttynyt - eikä ihme. "Miksi joku teki noin Sedestialaisille lajitovereillemme... sitä en tiedä, mutta niin se vain on", henki kuitenkin kommentoi epävarmana. Olihan hänellä pari teoriaa, mutta ne eivät olleet mitenkään kovin hyvin mietittyjä vielä että niitten kertomisesta olisi ollut yhtään mitään hyötyä. Suunnitelma hämmentää toinen niin syvästi ettei tämä ruvennut miettimään tarkemmin mistä valkoinen tämän kaiken tiesi oli joka tapauksessa ilmeisesti onnistunut, hämmennyksen ja järkytyksen ollessa selkeästi tällä hetkellä päälimmäisinä asioina nuoren purppurapään mielessä. Aave oli ehkä hetken huolissaan siitä että Spyro saisi päähänsä alkaa tuntemaan myötätuntoa Armaneita kohtaan, mutta onneksi nuorukainen kuitenkin tunsi enemmän inhoa kuin sympatiaa mokomia paskiaisia kohtaan, hengen huojennukseksi. "Aivan. En minäkään mukava ollut rakkaani kuoleman jälkeen, mutta Armanit... En halua arvailla miten pahoja he olisivat lohikäärmeinä ottaen huomioon sen kuinka paljon julmuuksia ne ovat aiheuttaneet pelkästään ihmisinä", kummitus totesi nyökäten, mulkaisten itsekin vihaisena mustan lohikäärmeen kuvaan. Jos henki olisi elossa ollessaan tiennyt mitä kaikkea Armanit päätyisivät tekemään tai olivat tehneet... Hän olisi hyökännyt näiden kimppuun, olivat mokomat ihmisinä olevia lohikäärmeitä tai eivät. Sen kun olisi tehnyt joskus kauan sitten niin hopeinenkin olisi ehkä vielä elossa, vaikka sitten edelleen surkeana... Mutta menneet olivat menneitä.
Sittenpä nulikka kysyi tiesikö Cain ja kummitus palasi nykyhetkeen, katsoen Spyroa hiukan varovaisesti. "Tuota noin... Enpä ole oikeastaan kertonut, olen antanut Cainin luulla näistä mitä tahtoo - sillä ei ole hirveästi väliä tietääkö hän vaarallisten psykopaatti-aatelisten olevan ihmiselämiä uudestaan ja uudestaan eläviä lohikäärmeitä vaikko vain tavallista hirviömäisempiä ihmisiä", henki totesi hieman varovaisesti, yrittäen parhaansa mukaan puolustella päätöstään siitä että on pitänyt koko jutun salassa suojatiltaan. Ehkä se ei nyt ollut hirveän fiksua näin jälkikäteen ajatellen, mutta mitäpä sen kertominen muuttaisi? Punainen tiesi Armanien olevan vaarallisia paskiaisia, ja mitäpä sitä enempää tietoja tarvitsisi?
Vaikkei punainen ihan vielä ilmestynytkään silloin kun nulikka vilkuili käytävään, niin hirvittävän kauaa ei enää kulunut kunnes jostakin alkoi kuulua askelia ja välimuodossaan oleva punainen asteli esiin. Cain oli selvästikin vieläkin hieman alamaissa, kävellen jokseenkin pää painoksissa mutta olipahan liikkeellä. Laukkuaan tuolla ei ollut mukanaan, mutta toisaalta eipä se varmaan enää hyvässä kunnossa ollutkaan - sen sijaan lohikäärmeen asusteen taskusta pilkisti esiin jonkun verran sinne tungettuja siteitä ja tämän kädessä oli toinen kirjoista, se jonka kannessa oli joitain outoja riimuja. Haavoittunut käsi ei tällä hetkellä vuotanut, mutta olisi ehkä ollut fiksua vaihtaa tuon kädessä olevat siteet, ne kun olivat melko verisiä tällä hetkellä. Lisko ei varsinaisesti hirvittävän nopeasti lähestynyt, pysähtyen aina välillä katsomaan seinien vaakunoita ja pudistelemaan päätään synkkänä.
Lopulta tuo pääsi odottelijoiden luokse ja pysähtyi näiden eteen noin suurinpiirtein, katsoen näitä jotenkin väsyneen oloisena kunnes siirsi katseensa Armanien vaakunaan joka oli maalattu oveen. "...Oletko kunnossa?", henki kysyi varovaisesti, saaden vastauksekseen vain nyökkäyksen masentuneelta punaiselta. Oli Cain liikkeellä sentään joten tilanne ei mahdoton ollut, mutta ei tuo nyt kovin hyvässä kunnossa tainnut olla.
|
|
|
Post by spyrre on May 4, 2012 18:01:15 GMT 3
Ei tainnut loppujen lopuksi olla mikään erityisen hurja saavutus puhua jatkuvasti muutenkin hiukan hämmentyneeltä vaikuttava purppuratukka pyörryksiin, mutta ainakin salailusta näreät tivaukset olivat tyrehtyneet siihen paikkaan kun tietoa alettiin kaataa niskaan paljon enemmän kuin poika oli alunperin edes odottanut. Se käytti pitkän tovin tuijotellen vaiteliaana jonnekin alaviistoon kai yrittäen epävarmasti koota kerralla silmille viskatuista tiedonmurusista edes jonkinlaista järkevää kuvaa, tosin ei tällä hetkellä kovinkaan hyvällä menestyksellä, nostaen katseensa vilkaisemaan uudemman kerran haamua tämän todetessa ettei tiennyt itsekään miksi tällainen hirviömäinen, varmasti paljon voimaa ja vaivaa vaativat temppu oli alunperin edes tehty. Väkisinkin Spyron mielessä häivähti kauhea epäilys siitä että amuletti saattaisi sittenkin tehdä tekosiaan kuolleen valkoisen epäilyksistä huolimatta alueensa ulkopuolellakin ja värähti tuntien ikävät kylmät väreet niskassaan, vastaten olennon toteamukseen lähinnä vain epämääräisellä nyökkäyksen ja olkapäiden kohautuksen sekamuodolla tietämättä oikein mitä muutakaan tehdä. Tilanteen yleisestä painostavuudesta huolimatta siltä karkasi kuitenkin pieni hymähdys pojan sentään jättäessä kommentoimatta piikikkäästi edes sen suhteen ettei haamu ollut hänen mielestään kovinkaan mukava persoona nykyäänkään siitä huolimatta että kaikesta päätellen tämä taisi olla lähes pyhimys verrattuna häikäilemättä jopa kaltaisiaan vainoaviin Armaneihin. Tuskin tätä saattoi syyttää ainakaan tuntemastaan turhautuneisuudesta ja kaunasta kaiken kokemansa jälkeen... Ehkä Spyro onnistui hetken kärvisteltyään jopa saamaan irti jotakin epäkuolleen informaatiotulvasta esittäen viimein levottoman mutta huomattavasti selkeämmän kysymyksen siitä oliko haamu päätynyt salailemaan Armaneita koskevan melko oleellisen faktankin Punaiselta kuten ilmeisesti tämä oli päätynyt tekemään hiukan kaiken suhteen. Loppujen lopuksi poika ei edes yllättynyt saamaansa vastausta vaan vilkaisi puolustuskannalle painunutta henkeä jokseenkin syyttävästi, mutta yllättäen protestoimatta vaikka ei selvästikään pitänyt tämän harrastamasta salailusta vaikkei tämä suoraa valehtelua tainnut ollakaan.
"Ei se varmaan tykkäisikään siitä mitä kuulee, mutta ehkä siitä olis kuitenkin vähemmän haittaa kun siitä että et kerro ja se päätyy ali-arvioimaan niitä tai jotain" Nulikka huomautti, päätyen sitten jälleen huokaisemaan jokseenkin voipuneena ja hieraisemaan ohimoitaan. Vaikka ei pitänytkään haamun järjenjuoksusta monen asian suhteen, eh, tiesikö hänkään loppujen lopuksi sen paremmin...? Mutta oli miten oli, ehkä otus oli oikeassa ainakin siitä, että nyt ei tainnut olla moisten paljastusten aika. Poika laski jälleen hetkeksi katseensa kahden vaiheilla lattiaan kunnes jonkin ajan vaiteliaisuuden jälkeen vilkaisi käytävän suuntaan miettien huolestuneena missä Cain mahtoi viipyä. Tätä ei vielä näkynyt, mutta ennen kuin nulikka ehti alkaa kehitellä pahoja aavistuksia siitä kaikesta mitä tälle olisi voinut suojattomana hetkenään sattua, pimeydestä alkoi viimein kuulua hidasta kynsien rapsahtelua kiveä vasten. Eipä aikaakaan kun lohikäärme tallusti ryhtinsä kumarassa näkyville nulikan hätkähtäessä hiukan ja suoristautuessa lysystä johon kaikki epätietoisuus oli sen hetkeksi painanut ja jäi seuraamaan huolissaan katseellaan lähestyvää liskomiestä. Poika kurtisti kulmiaan huomatessaan Punaisen vieläkin varsin surkean olemuksen ja liikahti levottomasti kuitenkaan uskaltamatta sanoa mitään. Eipä se oikein tiennytkään mitä olisi lisännyt aaveen varovaiseen tiedusteluun, ottaen osaa kysymykseen lähinnä vain kallistamalla levottomana päätään Punaista silmäillen. Eh, aivan kuin kaikki muu ei olisi vielä ollut tarpeeksi oli tämän vahingoittunut käsikin vuotanut aiemmin kiinnitetyt siteet märiksi tummasta verestä mikä sai Spyron empimään lisää koko homman suhteen. Nulikka irvisti itsekseen kyhnyttäen jälleen vaikeana takaraivoaan luoden sitten merkitsevän katseen haamun suuntaan. Eiköhän nyt olisi viimein korkea aika kertoa Cainille mitä edessä oli ennen sisään rynnistämistä, piti tämä kuulemastaan tai sitten ei... Kaipa tämän seuraava reaktio paljastaisi kannattaisiko koko tempaus edes toteuttaa vaikka purppuratukka tunsi olonsa syylliseksi lohikäärmeen ahdingon vuoksi piittaamatta siitä pienestä sivuseikasta ettei asia loppujen lopuksi edes ollut hänen syytään. Tämä ei kuitenkaan saanut sitä tuntemaan oloaan paljoakaan paremmaksi, tietämättä edes miten olisi voinut auttaa mitenkään.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on May 6, 2012 20:39:56 GMT 3
((Mulla voi vastailu tällä viikolla olla sitten hiukka satunnaista, perjantaina kirjatentti ja esseen deadline niin tiedä miten hyvin kerkeän vastailla))
Siinä sitä sitten aave jonkun aikaa hämmenteli ja järkytteli Spyro-paran päätä faktoillaan Armaneista, amuletista ja jossakin oven toisella puolella odottavasta velhosta, kuitenkin loppujen lopuksi saaden asiansa sanottua joten kuten selkeästi kuitenkin. Tai selkeästi ja selkeästi, mutta kuitenkin. Aave myös huomasi nulikan tuhahtavan tämän toteamukselle mukavuudestaan, mutta katsoi viisaammaksi jättää kommentin enimmäkseen omaan arvoonsa, mitä nyt mulkaisi Spyroa hiukka ärtyneenä. Oli hän oikeasti nykyään mukavampi kuin silloin - ainakaan hän ei jahdannut raivoissaan rakkaansa tappajia välittämättä siitä millä keinoilla hän ne kiinni saisi... Vaikkei nulikka ihan suoraan sitä ilmaissutkaan, niin tämän mielipide aaveen jatkuvasta salailusta kyllä tuli epäkuolleellekin melko selväksi. Otus vältteli nulikan syyttävää katsetta ja epämääräisesti mutisi jotain. "...no kai se jossakin vaiheessa pitää kertoa... muttei nyt", aave lopulta mutisi myöntävästi, Spyron syyttävän olemuksen ja huomauttelunn ilmeisesti saadessa aaveen loppujen lopuksi miettimään hieman omaa logiikkaansa ja sitä kuinka, no, typerä se ajatusmalli oikeastaan välillä oli. Sen myöntäminen oli otukselle hiukka vaikeaa, mutta myönsi se sen kuitenkin.
Sittenpä kaksikko siinä hiljentyi hetkeksi ennen kuin masentunut Cain onnistui raahautumaan paikalle mieli maassa. Tämän reaktiot nulikan huolestuneeseen katseeseen ja vanhan lohikäärmeen kysymykseen eivät sinänsä herättäneet luottamusta, punainen kun ei vielä sanonut sanaakaan vastaukseksi vaikka nyökkäilikin. Aave sivusilmällä vilkaisi purppurapäätä joka ilmeisestikin yritti vihjata hengelle että eikös tämä aikonut kertoa joitain tärkeitä seikkoja suojatilleenkin. Niinpä niin, kai sitä pitäisi hieman antaa ennakkovaroitusta mieli maassa olevalle sarvipäälle... "Cain... Siellä on sitten vastassa haltiavelho. Ja sillä on joku vankina. Ja se tekee... kokeita, vaarallisia sellaisia. Ja... ja se oli mukana joukossa joka tappoi rakkaani kauan sitten...", aave kertoi punaiselle pitäen kertomuksessaan pieniä taukoja tuskaisten muistojen takia, ja osittain epäröinnin takia. Sentään Cain alkoi osoittaa jonkinlaista mielenkiintoa asiaan, näyttäen tosin jokseenkin hämmentyneeltä. Parempi se kuin täysi masennus sentään. "Rakkaasi...? Sinulla oli joskus ennen kuin tavattiin joku...? Ja se tapettiin?", lohikäärme kyseli valkoisen aaveelta joka nyökkäsi vastaukseksi, haluamatta puhua asiasta hirveän paljon enempää. Asiasta kuitenkin olisi pitänyt vielä selittää lisää, mutta tuo ei olisi millään halunnut jatkaa tuskaisen aiheen jatkoselitystä - kunnes sitten mieleen tuli että olihan tuo kertonut koko homman nulikallekin.
Kummitus käänsi katseensa purppurapäähän ja katsoi tätä anovasti. "Voitko kertoa Cainille loput siitä mitä kerroin... munista? Minä... liian tuskaisia muistoja", epäkuollut pyysi hiukan murheissaan, vilkaisten ensin Spyroa sitten jossakin määrin hämmentynyttä, masentunutta ja ehkä pikkuriikkisen järkyttynyttäkin punaista. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Cain oli kuullut aaveen vanhasta lemmitystä, ja olisi ollut vale väittää etteikö tuo olisi tuntenut myötätuntoa edeltäjäänsä kohtaan kuultuaan jonkun tälle läheisen kuolleen joskus. Joka tapauksessa, henki ei ilmiselvästikään juuri nyt halunnut suuremmin puhella aiheesta, otuksen kääntyessä katsomaan oven vaakunaa.
Cain raapi niskaansa hieman hämmentyneen oloisena, epätietoisuuden ilmeisesti ollessa tällä hetkellä vallalla oleva tunne masennuksen sijaan. Sentään jotain hyvää. Liskomies käänsi katseensa purppuratukkaan ja odotti tämän selittävän että mitä hittoa vanhus oli munista höpöttänyt. Lohikäärme myös hieman hermostuneena näpelöi kaulassaan roikkuvaa amulettia ajatuksissaan, jotain mikä tuolla oli välillä pahana tapana kun tilanne huoletti tai mieli oli synkkänä. Kyllähän Cain oli valmiina lähtemään nyt tuonne Armanien kätyriä vastaan tappelemaan, varsinkin kun sillä oli ilmeisesti vankikin ja ehkä punainen tunsi jonkunlaista velvollisuutta kostaa kuolleen puolesta, mutta koko tilanne olisi hyvä tietää.
((tulikohan sekavaa tekstiä : X))
|
|