|
Post by Jutta on Jul 21, 2012 14:05:26 GMT 3
(( Tällainen hätäisesti tehty jatkelma pelillemme.. )) Cainin outo hiljaisuus tuntui vaivaavan lohikäärmeen selässä ratsastanutta Elsaa. Puhuminen omasta perheestä ei selvästikään ollut oikea tapa saada Cainia paremmalle tuulelle, vaikka tarkoitus olikin saada masentuneelta vaikuttanut lohikäärme ajattelemaan ihmisten olleen erilaisia yksilöitä, joista jokainen ei taatusti pelkäisi tuota punasuomukaista liskoa äskeisten polulta pakenevien ihmisten lailla. Jos Elsa olisi tiennyt Cainin menneisyydestä hiemankaan enemmän, olisi hän varmasti jättänyt tuon perheestänsä puhumisen vähemmälle.. mutta se virhe oli jo tehty.. eikä neitokainen tiennyt omien puheittensa vain masentaneen tuota allaan ollutta ystäväänsä entisestään.. Elsan alkaessa puhumaan omista kokemuksistaan Cainin paljastumisesta lohikäärmeeksi, tuntui lohikäärme yhtäkkisesti kiinnittäneen huomionsa selässä olleeseen lohduttajaansa.. Lohikäärmeen reaktio naisen puheisiin tuntui kuitenkin olleen aggressiivisempi, mitä Elsa olisi osannut odottaa vaiti lentäneestä lohikäärmeestä.. Tämä saikin naisen katsomaan ystäväänsä hieman alakuloisesti ja ihmettelemään, miksi Cain tuntui olevan katkera kuulemastaan.. Oliko todellakin väärin ajatella lohikäärmeiden olevan tarun omaisia sankareita? Miksi tämä olettamus oli loukannut Cainia niin paljon? Eikö hän.. itse pitänytkään itseään hyväntahtoisena olentona? ”Isäni kertoi monenlaisia tarinoita lohikäärmeistä minulle.. kertoi, että lohikäärmeitäkin on ihmisten lailla hyviä kuin pahojakin.. Saattoihan nuo tarinat olla vain legendoja, mutta..” Elsa yritti puolustaa kertomaansa Cainin loukkaannuttuaan neitokaisen puheista, mutta vanhuksen keskeyttäessään hänen sanansa kehottaessaan naista vain luopumaan yrityksestään lohduttaa masentunutta lohikäärmettä, tyytyi neitokainen vain katsomaan vanhusta pettyneenä, ennen kuin käänsi lopulta katseensa toisaalle kumppaneistaan. Elsa ei tuntunut ymmärtäneen, miksi hänen sanansa olivat saaneet Cainin entistä alakuloisemmaksi.. Se tietämättömyyden tunne masensi tuota lohikäärmeen selässä ratsastanutta neitokaista.. Ei hän tahtonut satuttaa ketään teoillaan.. Ei varsinkaan Cainin kaltaista henkilöä, joka auttoi neitokaista hänen veljensä löytämisessä.. Neitokaisen ajatukset tuntuivat kääntyneen viimein pitkään kestäneen lentämisen jälkeen toisaalle lohikäärmeen huomatessaan jotain kiinnostavaa yläilmoista käsin. Cainin näytti osoittavan jotain kauempana ollutta maisemaa etujalallaan – kuin autioitunutta kaupunkia, joka näytti kärsineen kauan aikaa sitten jonkinmoisen sodan kolhaukset. Vihdoin ja viimein myös itse neitokainen huomasi tuon lohikäärmeen tekemän löydön lumenvalkoisen maiseman peitosta, joka olisi saattanut hyvinkin mennä Elsalta ohi ajatusten.. Ei siinä, etteikö raunioitunut maisema olisi herättänyt jo kauempaankin yläilmoissa matkustaneen naisen huomiota.. Elsa tuntui vain edelleenkin harmittelevan aiheuttamaansa mielipahaa lohikäärmeelle, jonka oli syystä tai toisesta aiheuttanut kumppanilleen. Neitokainen yrittikin viimein ryhdistäytyä.. Pyyhkiä tuon pahan pistävän tunteen sisältään toisaalle.. Mutta vaikka lohikäärme lähestyikin pikkuhiljaa tuota löytämäänsä raunioitunutta kaupunkia, tuntui nainen olleen edelleen hieman poissa oleva.. Viimein lohikäärme keskeytti tuon pitkään kestäneen hiljaisuuden kysyäkseen Elsan mieltymystä löytämästään leposijasta. ”Hyvältä lepopaikaltahan tuo näyttää.. Laskeudutaan vain tuonne..” Elsa totesi ystävälleen tyytyväisen oloisena valmistautuen samalla tuohon tulevaan laskeutumiseen ottamalla lujemman otteen lohikäärmeen harjakkeesta. Tieto siitä, että pian he pääsisivät levähtämään, tuntui hieman piristäneen tuota lohikäärmeen selässä matkustanutta neitokaista.. He jos ketkä kaipaisivat tällä hetkellä lepoa matkustamiseensa.. Oli syötävä ja juotava.. Tarkistaa saamiaan vammoja ja ruhjeita.. Lisäksi heillä molemmilla tuntui olleen paljon sulateltavaa kokemaltaan matkalta.. Pian he onneksi pääsisivät maan kamaralle, jos lohikäärme vain laskeutuisi turvallisesti matkustajansa kanssa..
|
|
|
Post by Jutta on Jul 21, 2012 17:19:09 GMT 3
(( Tässä tämä chatin puolella käyty pelin jatke.. )) <Cain>: Cain hieman tyyntyi kun Elsa tarkensi kuulleensa tarinoita niin hyvistä kuin pahoista lohikäärmeistä, mutta vielä tuo oli ehkä hieman tavallista synkempänä. "Niin varmaan..." tuo jupisi synkkänä, itse kun tuo ei ollut hirveästi positiivisia kertomuksia lohikäärmeistä kuullut. Loppulentomatka taisikin sitten mennä vähän synkissä tunnelmissa kunnes loppujen lopuksi peto huomasi sopivan levähdyspaikan, valmistautuen laskeutumaan kun Elsakin piti paikkaa hyvänä. "Pidä kiinni", iso lisko varoitti ja lähti laskeutumaan, ollen kohta maassa. Nopeasti tuo asettui makuulle auttaakseen matkustajaansa laskeutumaan, nousten sitten seisomaan kunhan Elsa olisi päässyt alas. Henki leijaili jossakin lähistöllä etsien sopivaa rakennuksen rauniota jossa voisi viipyä hetken. "Katsotko jos löydät jonkun hyvän paikan", Cain kehoitti ja tarrasi amulettiinsa, alkaen muuttua ihmishahmoonsa. <Jutta>: Elsa piti kiinni minkä pystyi lohikäärmeen harjakkeesta.. Häntä hieman pelotti tuo lohikäärmeen äkkinäiseltä vaikuttanut laskeutuminen, mutta onneksi pian tuo kaikki jännittäminen oli ohitse.. Laskeutuminen oli sujunut mallikkaasti ilman minkäänlaisia ongelmia eikä nainen voinut kuin huokailla peloilleen. Pian Elsa pääsikin laskeutumaan lohikäärmeen selästä Cainin laskeutuessaan makuulle lumen valkealle maastolle. Varovasti Elsa otti askeleita lohikäärmeen selästä peläten kaatuvansa pitkään kestäneen istumisen jälkeen. Onneksi näin ei käynyt.. Päässä tuntunut kipu tuntui onneksi hellittävän ja antavan neitokaiselle kävelemiseen mahdollisuuden. ”Minä yritän parhaani” Nainen totesi lohikäärmeen kysymykselle, jonka mukaan Elsa voisi etsiä jonkinmoista leposijaa tuon raunioituneen kaupungin keskeltä. Neitokaisen silmäiltyään hetken ympärilleen, oli mahdotonta olla huomaamatta erästä isoa hajonnutta rakennelmaa, joka oli pienen kävelymatkan päästä heistä. Rakennelma näytti kuin vanhan aikaiselta pienikokoiselta luostarilta, jonka katto oli osittain hajonnut kuin ison iskun seurauksesta. ”Olisiko tuo hyvä paikka?” Elsa kysyi lohikäärmeeltä, joka näytti pitäneen kaulassaan pitämäänsä amulettia hyppysissään. <Cain>: "Ihan hyvältä näyttää", peto totesi ja nyökkäsi vastaukseksi ennen kuin alkoi muuttamaan itseään tosissaan ihmiseksi. Henki lähti edeltä tutkimaan luostarirakennusta varmistaakseen ettei siellä ollut mitään kyseenalaista, kuten esimerkiksi Armanin miehiä kiven alla piilossa. Cain taasen rupesi ottamaan ihmishahmoaan ja vaikka siinä hetki kuluikin, niin kohta ison punaisen liskon paikalla seisoi taas punatukkainen suomunaamainen nuori mies. "Annatko laukun takaisin?" mies pyysi, ojentaen toista hansikoitua kättään naisen suuntaan. "Ja tuota, eh, pystytkö kävelemään? Voin antaa tukea jos tarvitset", lohikäärme vielä totesi hiemanepävarmana siitä oliko ehdotus nyt kovin sopiva. Aavekin palasi tutkimusmatkaltaan liidellen paikalle omaan rauhalliseen tahtiinsa mikä jo paljasti Cainille ettei mitään kovin outoa ollut löytynyt. "Tyhjä paikka", henki sanoi iloisesti, näyttäen sitten hetken mietteliäältä. "Siis jos nyt ei lasketa paria ikivanhaa luurankoa", kuolleen lohikäärmeen henki lisäsi ikäänkuin se ei olisi mitään tärkeää. "Eh", Cain kommentoi. Eihän se nyt yllätys ollut että jossakin vanhassa sodan runtelemassa raunioissa löytyisi sellaisia jäänteitä, mutta ei se nyt mukavaa ollut. <Jutta>: Elsa seuraili mielenkiinnolla Cainin tapahtunutta muodonmuutosta. Uhkea ja punaisen suomuinen olento näytti muuttuneen hetki hetkeltä vain enemmän tuoksi mieheksi, johon hän oli tutustunut edellisenä päivänä ihmisistä täyttyvästä majatalossa. Hassultahan se Elsasta tuntui, kuinka nuori miehen alku pystyi moiseen muodonmuutokseen, <Jutta>: mutta ei neitokainen jäänyt sitä kauemmaksi miettimään - Mies kun näytti muutoksensa jälkeen lähestyneen neitokaista kysymyksellään laukkunsa suhteen. ”Toki.. tässä olkaa hyvä..” Elsa totesi ojentaessaan käsistään pitämäänsä laukkunsa takaisin omistajalleen. Miehen jatkaessaan keskusteluaan kysyäkseen naiselta hänen vointiaan, näytti Elsa vain puhdistelevan päätään. ”Oloni tuntuu jo hieman paremmalta.. luulen pystyväni kävelemään jotenkuten..” Neitokainen totesi huolehtivalle kumppanilleen, sillä ei hän halunnut miehen enään rasittavan itseään lentelemisensä jälkeen, vaikka Elsan olo ei ollutkaan vielä parhaimmasta päästä oleva. Vanhus näytti pienen tutkimus kierroksensa jälkeen palailevan vihdoin matkakumppaniensa läheisyyden, kertoen vanhan luostarin olleen turvallinen paikka levähtämiseen. Aaveen mainitessaan löytyneistä luurangoista, ei nainen tuntunut tietävän, pilailiko tuo vain ystäviensä kustannuksella. ”Noh.. minua ei ainakaan luurangot haittaa.. Lähdetäänkös?” Elsa totesi ystävilleen ennen kuin alkoi kävelemään hieman kompuroinen päässä tuntuneen kivun vuoksi - Onnesi hän sentään pysyi pystyssä eikä näin ollen näyttänyt kaatuvan yhtäkkisesti. <Cain>: Cain ei turhaan tuhlannut aikaa laukkunsa kanssa vaan yksinkertaisesti nakkasi sen takaisin olalleen. Eihän sitä nyt kovin pitkää tulisi kannettua näin, pitäisihän matkaa jatkaa piakkoin, mutta kuitenkin. Kun Elsa vakuutteli pystyvänsä kävelemään nuori mies vähän katsoi toista epäröivästi mutta antoi asian olla loppujenlopuksi.. Kaippa nainen tiesi paremmin. Pian sitten aavekin palasi ja kertoi ettei ruumiita lukuunottamatta luostarissa tuntunut olevan mitään kovin kyseenalaista, ja vaikka Cain vähän epäröikin tiedosta johtuen niin ei naista tuntunut asia haittaavan joten ei lohikäärmekään aikonut antaa sen haitata. Punatukka tosin tiesi tarkalleen ettei hänen edeltäjänsä tupannut vitsailla näissä asioissa, mitä Elsa taas ei välttämättä ehkä tiennyt. No, kohtahan sitä nähtäisiin... Cain käveli parhaansa mukaan Elsan rinnalla, ollen valmiina tukemaan tätä jos hieman loukkaantunut nainen päätyisi kompuroimaan enemmän kuin tämä tällä hetkellä kompuroi. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan kaatunut vaan kaksikko pääsi luostarin oville asti jotka olivat tietenkin osittain hajalla ja osittain auki. "Odotapa vähän", nuori mies totesi Elsalle ja vilkaisi pikaisesti luostarin sisään ennen kuin alkoi vetää ovia vähän paremmin auki kuin ne jo olivat. Olisihan siitä jo mahtunut, mutta olisi pitänyt varmaan vähän ahtautua. Parempi varmistaa että sinne pääsisi sisään. Kunhan ovet olivat sen verta auki että siitä mahtuisi oikeasti läpi Cain kurkkasi sisään - mikäli siellä oli pimeää se ei varsinaisesti haitannut pimeänäön omaava miestä. <Jutta>: Kävelymatka raunioituneen luostarin luo näytti sujuneen päänsä lyöneen naisen kohdalla lähestulkoon ketterästi neitokaisen kompuroinnista huolimatta, vaikka muutaman kerran Elsa pysähtyikin pieniksi hetkisiksi paikoillensa maailman tuntuessa vain pyörivän naisen jalkojen alla. Onneksi neitokainen sentään välttyi kaatumiselta, vaikka kovin kaukana siitäkään ei varmasti oltaisi oltu. Parivaljakon lähestyessä luostaria, päätti tuo hänen vierellään kulkenut Cain availla hieman paremmin noita luostarin osittain hajonneita ovia, jotka näyttivätkin olleen hieman jumissa paksun lumipeitteen seassa. ”Kiitos..” Elsa totesi hymyillen miehen ystävälliselle eleelle ottaessaan askeleen lähemmäksi oviaukkoa kurkistaakseen myös Cainin lailla avautuneista ovista sisälle. Paikka näytti autioituneelta. Osittaisen katon romahtamisen johdosta lunta näytti päässeen rakennuksen sisäpuolelle ikään kuin valaisemaan pimeän näköistä maisemaa, mutta kovinkaan paljon sitä ei näyttänyt onneksi olevan. Hengen mainitsemat luurangotkin kököttivät lähestulkoon heti ulko-oven edustalla, mikä sai naisen aluksi hieman hätkähtämään näkemästä.. Onneksi hätä ei ollut neitokaisen säikähdystä suurempi, vaikka saattoihan tuo neitokaisen reaktio Cainin silmissä näyttääkin hieman huvittavalta ilmestykseltä. Välittämättä enään luurangoista nainen asteli rohkeasti luostarin aukinaisista ovista sisälle kääntyen lopulta takaisin Cainin puoleen. ”Pitäisiköhän minun jäädä vahtiin tähän oviaukon läheisyyteen teidän lepäillessänne? Minä.. en haluaisi, että meitä yllätettäisiin..” Elsa ehdotti äkkinäisesti. <Cain>: "Eipä kestä", Cain vain vastasi kohteliaasti toisen kiittelyihin, ollen sitten pian valmiina astumaan sisään kunhan Elsakin oli tarpeekseen vilkuillut luostarin sisustaa. Vaikkei nuori maagi itse suhtautunut kovinkaan pelokkaasti luurankoihin niin ymmärsi tämä silti täysin kun toinen vähän hätkähti nähtyään kuolleet. Henki taas... No, se oli epäkohtelias ja päästi pienen naurahduksen huomatessaan naisen reaktion. "Ne on vain kuolleita ihmisiä", otus totesi naurahtaen, saaden mulkaisun osakseen liskonsilmäiseltä nuorelta mieheltä. "Vain", nuori mies totesi sarkastisesti, selvästikään suuremmin arvostamatta edeltäjänsä kommenttia. Kun Elsa sitten ehdotti jäävänsä vahtiin nuori mies katsoi tätä erittäin yllättyneenä, asia ei oikeastaan ollut juolahtanutkaan tuon mieleen. Varsinkin koska tämä piti tärkeämpänä että nainen saisi levätä kuin että hän itse saisi lepoa. "Eh, en usko että se on tarpeen. Sinä tarvit lepoa", sanottiin päättäväisesti , jonka jälkeen mies vähän virnisti ystävällisesti vaikka efektiä ehkä vähän pilasi tämän purukalusto. "Sitä paitsi, minulla on erittäin tarkka kuulo- ja hajuaisti - jos joku yrittää hiipparoida kimppuumme, niin minä huomaan sen todennäköisesti", todettiin vähän itsestääntyytyväisenä. Henki pisti tyytyväisenä merkille, ettei Cainia näyttänyt haittaavan se etteivät hänen aistinsa olleet inhimmilliset, hyvä merkki. Ilmassa esiintynyt synkkyys taisi olla väliaikaisesti ohi. Mutta yksi asia tosin kaksikolla tuntui unohtuvan... "Mitä jos menisitte nyt vaan sisään?", aave kehoitti vähän ärtyneen oloisena, saaden vastaukseksi tuhahduksen Cainilta, joka kuitenkin astui sisään luostariin, kuitenkin katsoen että nainenkin seuraisi perässä. (( Minuun vuoroon tuo siis jäi.. Yritän pelailla mahdollisimman pian seuraavan vuoron, jollei me sitten saada sovittua taas jonkinmoista chat peliä seuraavalle kerralle.. ))
|
|
|
Post by Jutta on Jul 26, 2012 0:57:12 GMT 3
((Todella pikaisesti raapusteltu pelivuoro, joka näytti jääneen valitettavasti melko lyhyehköksi.. Ajattelin kiireistäni huolimatta kuitenkin raapustella tänne edes jonkinmoista pelivuoron jatketta ennen tulevaa viikonloppureissuani, jotta pelitaukoni ei jäisi jälleen kerran pitkähköksi.. )) (( En tiedä, miltä vanhanaikaisten luostareitten kuuluisi näyttää, mutta mielikuvani tuosta rakennelmasta, jossa pelihahmomme tällä hetkellä liikuskelevat, näyttää suurin piirtein tältä: www.flickr.com/photos/baldo2008/5777627417/ Sisällä voi tietenkin olla osittain särkyneitä kalusteita tms.)) ”Melkein yhtä kuolleita kuin sinä?” Elsa heitti kommentikseen vanhukselle hieman närkästyneenä hänen viisasteluaan neitokaiselle luostarin edustalla lojuneitten luurankojen suhteen, jotka hetki sitten olivat saaneet neitokaisen hätkähtämään pelosta. Kommentti vanhukselle oli ollut niin ikään vahinko, sillä harvoinpa Elsa tahtoi tahallaan ärsyttää tuttaviaan puheillaan tai jatkaa toisen osapuolen aloittamaa sanaharkkaa.. Väsymys tuntui vain saaneen neitokaisesta jo hieman otetta, joten ärsyyntymiseltä oli vaikea välttyä tällä hetkellä, vaikka Elsa olikin pohjimmiltaan hyväntahtoinen ihminen. Vaihtaakseen tällä hetkellä ollutta puheenaihetta toiseen, Elsa ehdotti Cainille yllättäen jäävänsä vahtiin luostarin edustalle. Neitokaisen esille tuoma ehdotus vaikutti hänen omasta mielestään reilulta ja kohtuulliselta, sillä pitkän matkan tehnyt nuori mies olisi ehdottomasti tarvinnut lepoa ja rauhaa tämänpäiväisen jälkeen – varsinkin kun lohikäärmeenä ollessaan Cain oli joutunut kantamaan tuota loukkaantunutta neitokaista selässään. Saattoihan Elsan ehdotuksen takana olla myös se, että neitokainen tahtoi miehen olleen hetken ajan yksikseen yläilmoissa käyneen sananharkkaukseen jälkeen, jotta Cain saisi aikaa käydä omia ajatuksiaan lävitse.. Ei sillä, etteikö neitokaisen matkatoveri olisi jo näyttänyt hieman tyyntyneemmältä laskeutumisen jälkeen, mutta eihän Elsa voinut kovinkaan varma olla miehen tämän hetkisistä ajatuksista. Elsan yllätykseksi Cain kuitenkin kieltäytyi tuosta neitokaisen esille tuomasta ehdotuksesta hänen vakuutellessaan naiselle pystyvänsä itse tarkkailemaan ympäristöä tarkan kuulo- ja hajuaistinsa avulla. Kuka tahansa olisi voinut pitää noita miehen mainitsemia kykyjä oudoksuttavina, mutta neitokaista tuo tieto ei tuntunut hätkähdyttävän laisinkaan.. Päinvastoin neitokainen näytti vain helpottuneelta kuullessaan, kuinka heidän ei tarvitsisikaan turvautua luostarin edustalla pidettäviin vahtimisvuoroihin. ”..No sittenhän meillä ei ole minkäänlaista hätää.. Onpas minulla ollut onnea, kun olen saanut noin taidokkaan matkakumppanin seurakseni..” Elsa iloitsi katsoessaan tuota vierellään seisonutta Cainia ystävällisesti. Vanhuksen kehottaessa matkalaisia pitämään jo kiirettä, tuntui neitokainen vain nyökkäilleen tuolle edessään leijailevalle haamulle. ”..Turhaan kai me ulkosalla kyykötämme, jos suojaisampikin paikka on tarjolla..” Elsa totesi vanhukselle ottaessaan Cainin lailla askeleita eteenpäin päästäkseen peremmälle katsomaan tuota heidän löytämäänsä leposijaa. Askelten äänet kaikuivat raunioituneiden seinien sisäpuolella matkalaisten edetessä yhä kauemmaksi noista yhä aukinaisista olleista ulko-ovista.. Pimeät varjot tuntuivat peittäneen kaiken tuon näkemisen arvoisen alleen, sillä valon lähteitä tuossa hämärässä huoneistossa ei näyttänyt olleen tuon osittain rikkoutuneen katon lisäksi. ”..Onpas täällä pimeää..” Neitokainen tuumaili ensimmäisenä näkemästään kulkiessaan tuon edessä kulkeneen Cainin läheisyydessä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jul 27, 2012 1:49:51 GMT 3
((Ei se lyhyys mitään haittaa, eihän nyt edes ole hirveästi mitään tapahtumaa. Eipä ole tässäkään vuorossa.))
"Likallahan on sisua! Hyvä!", aave naurahti selvästikään välittämättä ollenkaan loukkauksesta. Vaikka henki piti yllä aika kylmää ulkokuorta oli sen takana kuitenkin loppujen lopuksi ihan kohtuullinen otus ainakin niitä kohtaan joihin tuo tykästyi tavalla tai toisella. Ja vaikkei ehkä siltä näyttänytkään oli tuo alkanut pikkuhiljaa lämmetä Elsallekin, tosin ei järin hirveästi mutta kuitenkin. "Vanhus...", Cain huokaisi vähän kärsimättömänä. Mokomakin aave oli välillä vähän ongelmallinen... Pian puheenaihe siirtyikin sitten vahtimiseen ja lohikäärme nopeasti esteli naisen yritykset ryhtyä yksin vahtimaan vedoten omiin ylivertaisiin aisteihinsa. Suomunaama vähän hätkähti epävarmana kun nuori nainen piti tilannetta niin onnekkaana. Se että joku ihminen suorastaan piti lohikäärmeestä oli tilanne johon tuo ei ollut törmännyt hirveän usein, joten tuo ei oikein ollut varma miten suhtautua. "Ah, ja tuota, aavekin voi pitää paikkoja silmällä", mies vielä totesi edelleen hieman vaivaantuneena ja kuolleen lohikäärmeen henki nyökkäsi myöntäillen suojattinsa mielipidettä. "Olen kuollut. En tarvitse lepoa", aave totesi suoraan, mitäpä sitä kiertelemään.
Sittenpä aave jo hätisteli kaksikkoa painumaan sisälle ulkoa ja molemmat sitten tottelivat kehoitusta, mitäpä sitä turhaan ulkona seisoskelemaan. Cain ei ollut turhan vaikuttunut paikasta vilkuillen ympäriinsä pimeässä. Tällä ei ollut mitään ongelmia nähdä pimeässä ja tämän muutenkin oudot silmät hehkuivat pikkuriikkisen luoden ehkä hieman hermostuttavan vaikutelman. "Hmm? Ah, niin et näe pimeässä", lohikäärme totesi, tajuten ettei ollut edes hoksannut koko asiaa kun pimeys ei enää nykyään aiheuttanut hänelle ongelmia oikeastaan yhtään. Siitä oli niin kauan kuin pimeydestä oli ollut mitään haittaa että se oli jo alkanut unohtua... Aika masentavaa näin tarkemmin mietittynä. Niin kauas oli tällä hetkellä ihmishahmoinen peto jo muuttunut ihmisestä mieleltäänkin. "Odotapas hetki", Cain totesi ja veti laukustaan esiin loitsukirjansa ja pläräsi sitä hetken kunnes löysi mieleisensä loitsun, minkä jälkeen tuo otti oikeasta kädestään hanskan pois, paljastaen punaisin suomuin peitellyn kynnekään käden. "Näin. Ignita pyros!", punatukkainen nuori mies loitsi saaden aikaan pienen, ehkä nyrkinkokoisen tulipallon ilmestymään avonaisen käden kämmenelle. Maaginen tuli valaisi aika hyvin vaikkei ollutkaan kovin iso, mutta ei se silti koko paikkaa valaissut. Tarpeeksi kuitenkin että Elsakin näkisi jonkun matkaa luostarin sisällä.
"Olisikohan täällä mitään poltettavaa...", Cain alkoi pohtia ja rupesi etsimään katseellaan jotain palavaksi kelpaavaa, vanhoja penkkejä sun muita jos sattuisi löytymään. Suurin osa taitaisi olla jo kauan sitten mädäntynyttä, mutta ei se nyt tarkoittanut varmasti sitä etteikö sieltä jotain löytäisi. Turha ainakaan luovuttaa ennen kuin oli edes yrittänyt. Henkikin rupesi leijailemaan ympäriinsä yrittäen löytää jotain sopivaa polttopuiksi kelpaavaa. Ehkäpä sieltä löytyisi jotain tai sitten ei, kuka tiesi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 8, 2012 16:27:42 GMT 3
<Jutta>: Elsa näytti aluksi hieman hämmästyneen vanhukselle todetessaan hänen vain nauraneen neitokaisen röyhkeälle kommentille, kunnes lopulta myös Elsa itse myöntyi hymyilemään tuolle koomiselta tuntuneelle tilanteelle. Kieltämättä leijaileva vanhus oli vaikuttanut näin parin päivän aikana hieman erikoisemmalta tapaukselta moniin muihin neitokaisen tuttaviin verrattuna, mutta loppujen lopuksi vanhus oli neitokaisen mielestä tutustumisen arvoinen olento, jos hänen seurassaan vain malttaisi olla kärsivällinen. Puheen aiheen vaihtuessa vahtimisvuoroihin ja siihen, kuinka Cain ja vanhus aikoisivat pitää luostarin suomaa suojapaikkaa ja sen raunioitunutta ympäristöä silmällä yliluonnollisten aistiensa avulla, tuntui neitokainen vain hymyilleen ystävilleen tyytyväisen oloisena. ”…Ki-kiitos..” Neitokainen sanoi lopulta hieman ujostellen, kun ei tiennyt muutakaan tapaa osoittaa tuota sisällään tuntemaansa turvallisuuden tunnetta ystävilleen. Kolmikon siirryttyä pitkään kestäneen keskustelun päätteeksi luostarin oven edustalta rappeutuneen rakennuksen sisätiloihin, oli Elsan ja Cainin seuraavana puheenaiheena luostarin sisätiloissa vallitseva pimeys, joka ei selvästikään tuottanut neitokaisen lailla punatukkaiselle minkäänlaista vaikeutta. ”..En ikävä kyllä.. Olisihan sellaisesta taidosta kyllä hyötynsä tällaisissa olosuhteissa..” Elsa vastasi Cainin toteamukselle hieman pahoittelevasti, kun tunsi tuottaneensa ystävälleen jonkinmoisen pettymyksen tunteen omalla ihmisnäöllään. Cainin tulleesta odottamisen kehotuksesta Elsa pysähtyi hetkeksi aikaa paikoillensa. Mielenkiinnolla neitokainen seuraili hiljaa miehen tekemisiä, jota hän ei ymmärtänyt aluksi alkuunkaan miehen vain selaillessaan jonkinmoista repustaan löytämäänsä opusta. Kuin yllättäen punatukkainen veti oikean puoleisen kätensä hansikkaan pois kädestään taikoakseen valoa tuohon pimeähkölle ympäristölle. Tuo taianomainen osaamisen taito oli jotain uutta Elsan kaltaiselle neitokaiselle, joka ei ollut koskaan nähnyt kenenkään taikovan tai käyttäneen magia taitoja hyödykseen. ”..Ih-Ihmeellistä..!” Elsa totesi nähtyään tuon kauniin ja ihmeellisen tulipallon miehen kämmenen päällä, jota neitokainen ei ollut aluksi uskoa todeksi. Miehen pohdiskellessa, mahtaisiko rakennuksen sisällä olla jotain poltettavaa, alkoi myös neitokainen silmäillä tuota näkemäänsä ympäristöä tarkemmin. Hetken silmäilynsä jälkeen Elsa löysi käsiinsä erään rikkinäisen lasilyhdyn, joka näytti kulumastaan huolimatta sisältäneen puoliksi palanneen kynttilän tyvösen, joka luultavimmin lähtisi palamaan kosteudestaan ”..Tällaisen minä löysin näin ensihätään.. Jos saisitte tämän lyhdyn sisällä olevan kynttilän syttymään, voisin minäkin tutkailla paremmin ympärilleni lyhdyn tuoman valon avulla..” Elsa totesi Cainille ojentaessaan hänelle löytämäänsä lyhtyä. ((näköjään yhdestä lauseesta on jäänyt pätkä pois - siitä joka päättyy 'kosteudestaan'))
<Cutter>:Cain tunsi olonsa hieman helpottuneeksi kun nainen ei tuntunut loukkaantuvan vanhuksen puheista, ja sittenpä käytiin lyhyt keskustelu vartioinnista. Pääasiallinen vastuuhan jäi sitten lohikäärmeelle ja epäkuolleelle, nämä kun olivat paremmin asiaan kykeneväisiä kuin nainen aistit huomioon ottaen. "Eäh, ei se mitään", punapää mutisi. Olihan se nyt ihan mukavaa että joku suhtautui näin ystävällisesti mutta ongelmana oli se että Cain oli paremmin tottunut siihen että häntä vihattiin ja pelättiin. Näin ystävällinen suhtautuminen oli täten lohikäärmeen mielestä ennenkuulumatonta. Lopulta pieni joukkio siirtyi luostarin sisälle ja nopeasti kävi selväksi että kolmikon ainoa ihmisjäsen ei hirveästi nähnyt pimeässä rakennuksessa. Suomunaama ei suinkaan loukkaantunut siitä että nainen tarvitsi valoa, pikemminkin tuo tunsi olonsa hieman noloksi kun ei ollut hoksannut että valaistus olisi tarpeen. "Pimeänäkö on kyllä hyödyllinen... mutta, eh, ei sillä väliä", Cain aloitti myöntelevään sävyyn, tullen sitten vähän vaivaantuneeksi kun tajusi että Elsa taisi olla pahoillaan siitä mokomasta tosiasiasta ettei nähnyt pimeässä. Vähän, eh, kyseenalainen asia josta olla pahoillaan. Eihän kukaan mitään voinut sille miksi oli syntynyt. Tosin, Cainin alitajunta välittömästi muistutti, olihan sitä nyt yksi henkilö tässä huoneessa joka ei enää ollut sellainen miksi oli syntynyt. Punapää pisti ajatuksen taka-alalle ja alkoi suunnitelemaan keinoa saada hieman valoa pimeyteen. Pianhan tuo löysi mieleisensä loitsun ja veti hansikkaan kädestään ja loitsi hieman tulta ja täten valoa. Cain ei ollut odottanut ihan niin ihailevaa reaktiota kuin Elsa päästi ja näyttikin hieman nolostuneelta saamastaan huomiosta. "Eäh, eihän se nyt mikään hirveän ihmeellinen juttu ollut...", punapää vähätteli heilauttaen suomuiseksi paljastunutta kättään vähättelevästi tulipallon liikkuessa sen mukana. Lohikäärmeen mielessä kävi ajatus siitä ettei nainen ollut tainnut vielä tajuta oikean käden ulkonäköä kun minkäänlaista reaktiota siihen ei ollut tullut - tosin, kyllähän nainen jo tiesi mitä suomunaama oikeasti oli niin ehkäpä outo käsi ei hirveästi reaktiota ansainnut. Tai jotain. Sittenpä itse kukin alkoi etsiä vähän jotain poltettavaa ja neitokainen onnistuikin löytämään vanhan lyhdyn. Nuori mies otti lyhdyn vastaan ja katseli sitä hieman kriittisesti ennen kuin yritti sytyttää sen tulipallollaan. Kyllähän kynttilä savutti vähän enemmän kuin olisi ollut hyvä, mutta syttyi se kuitenkin. "Siinä", Cain totesi ojentaen lyhdyn takaisin. Punapää vilkaisi ympärilleen ja päätti että pieni lepotauko ehkä tekisi hyvää - luostari ei näyttänyt sisältävän mitään epämääräistä ainakaan tuolla tilassa missä kaksikko majaili tällä hetkellä, eikä Cain haistanutkaan ilmassa mitään muuta kuin, no, rehellisesti sanottuna kuolon hajua. Olisihan sitä saattanut jotain olla jossain sivuhuoneessa tai mahdollisessa kellarissa, mutta ei mahdollisuus nyt hirveästi huolestuttanut punapäätä. Sen sijaan tuo istahti vanhalle kivipenkille ja kaivoi repustaan palan tummaa ja sangen kovaa leipää, alkaen järsiä sitä tyytyväisen oloisena. Cain ei oikein ymmärtänyt miksi hän piti kovan ruuan pureskelusta, mutta eh. Minkäs sille voi. Ainakin hampaat tekivät tehokkaasti selvää jälkeä mistä vaan...
<Jutta>: Katsellessaan tuota miehen kämmenellä loistanutta liekkipalloa tarkemmin, huomasi neitokainen Cainin oikean käden olleen hieman poikkeavampi muihin näkemiinsä ihmismäisiin verrattuna.. Petomainen käsi ei kuitenkaan herättänyt naisessa enään juurikaan minkäänlaista reaktiota naisen huomion kiinnittyessä enemmänkin tuohon miehen hetki sitten loihtimaan valonlähteeseen.. ”..Niin noh.. Minä en ole koskaan nähnyt kenenkään käyttävän magiaa.. Joten.. minun silmissäni taitonne on jotain ainutlaatuista..” Elsa totesi hieman ujostellen, kun Cain vaikutti hieman vähätelleen omaa osaamistaan. Saattoihan se tosiaankin olla lohikäärmeen kaltaiselle miehen alulle jotain pientä ja vaivatonta osaamista, mutta ihmismäiselle neitokaiselle näky oli jotain, jota hän ei ollut tottunut koskaan näkemään.: Valon loistaessa pimeiden seinämien sisällä, löysi Elsa etsintöjensä jälkeen sattumalta erään vanhan näköisen kynttilälyhdyn, jota hän ojenteli parhaillaan Cainille toiveikkaana. Mies tuntui aluksi hieman epäilevän neitokaisen tekemää löytöä, mutta pienen sytyttelyn jälkeen kynttilä lyhdyn sisällä näytti onneksi syttyneen kauniisti savupilvistä huolimatta, jota kostea kynttilä oli harmillisesti tuottanut liekkien osuessa niihin. ”..Kiitos..” Nainen totesi miehelle hänen ojentaessaan sytytettyä lyhtyä takaisin neitokaiselle. Vaikka liekki lyhdyn sisällä ei tuonutkaan niin suurta valoa Cainin äskeiseen luomaan valopalloon verrattuna, oli se kuitenkin tarpeeksi valoisa tuottava kapistus Elsalle, joka tahtoi nähdä hieman tarkemmin ympärilleen. Ottaen miehen esimerkistä mallia Elsa istahti myös eräälle Cainin läheisyydessä olleelle vapaalle kivipenkille, joka oli hieman kohmeinen katolta tippuneen lumen vuoksi. Varovasti Elsa laski tuon kädessään pitämänsä lyhdyn viereensä ottaen ensimmäisenä laukun sivussa roikkuneen juomapullon käsiinsä, jota hän rupesi juomaan reippaasti saaden olonsa hieman virkeämmäksi. ”..Onpas meillä ollut pitkä matka taivallettava..” Neitokainen totesi juodessaan miehelle, joka näytti nauttineen repustaan löytämäänsä leipäänsä. Elsalla ei tehnyt vielä millään lailla mieli syödä vielä mitään, joten suosiolla hän jätti repussa olleet eväänsä hieman myöhemmälle ajankohdalle.
((tässäpä olis tämä aamuinen charppi, yritän varmaan tässä joko tänään tai huomenissa vastailla omalla seuraavalla vuorolla, riippuen siitä missä järjestyksessä vastailen eri peleihin. ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 8, 2012 22:40:54 GMT 3
"Kaippa olet oikeassa. Se on vain melko yksinkertainen loitsu", Cain totesi olkiaan kohauttaen. Eiväthän maagikot nyt loppujen lopuksi niin yleisiä olleet joten eipä se kait niin hirveän suuri ihme ollut ettei Elsa ollut aiemmin törmännyt loitsijoihin. Se vaan ehkä vähän hämmensi kun lohikäärme tiesi ettei ollut kummoinen velho, hänellä oli jo nuorena ilmennyt lahjakkuutta tuliloitsuihin, mutta eipä sitten juuri muuta vaikka oli ollut ihan opiskelemassa velhoakatemiassa. Nykyään hän tietysti hallitsi tulen kanssa leikkimistä vieläkin paremmin kuin ennen, mutta syytä siihen ei tarvinnut kaukaa hakea. Punaiset lohikäärmeet eivät vain pitäneet liekeistä, he myös aika lahjakkaasti kontrolloivat niitä. Cain ei ollut poikkeus tähän sääntöön, vaikka olikin lohikäärmeenä parempi tulen kanssa pelleilyssä kuin ihmishahmossaan. Joka tapauksessa Cain sitten otti lyhdyn pian vastaan kun sitä tarjottiin ja sytytti sen onnistuneesti, antaen tulipallonkin kuitenkin jäädä leijuskelemaan ilmaan. Ei se enää kovin kauaa kestäisi, mutta antaisipahan lisävaloa vähäksi aikaa lyhdyn lisäksi. "Eipä kestä", suomunaama vastasi hymyillen naisen kiittelyihin, istuen sitten aterioimaan kylmälle kivipenkille. Rehellisesti sanottuna lohikäärmeen mielestä parempiakin istumapaikkoja oli ollut, mutta ei tuo jaksanut ryhtyä loitsimaan lisää liekkejä sulattelemaan paikkaa. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin ollut vain raakasti oikeaan hahmoon muuttuminen ja oman ruumiinlämmön nostaminen niin että sitä alkaisi pursuta lähiympäristöönkin, mutta eh. Liikaa vaivaa. Ja sitä paitsi, viime muodonmuutoksesta oli niin lyhyt aika että lohikäärmeellä olisi voinut olla aivoilla pientä sekaannusta raajojen käyttämisen kanssa. Niin kävi aina kun lohikäärme vaihteli muotoaan liian tiheään tahtiin. Mistä tulikin mieleen että heidän pitäisi olla jonkun aikaa täällä luostarissa, mutta ennen kuin punapää kerkesi sanoa tätä nuorelle naiselle tämä heitti itse ilmaan kommentin tämänhetkisestä matkasta.
"Sinulla on hauska käsite pitkästä matkasta. Eihän tuo ollut kuin jotain muutaman tunnin lentomatka? Ei mitään siis", lohikäärmeen aave tuhahti hengen ilmestyessä taas jostakin kiusaamaan muita oltuaan vähän aikaa hiljaa. Ei ollut ilmeisesti löytänyt mitään omasta mielestään vaarallista tai mielenkiintoista. Tosin kyseessä oli vanha äksy aave joka tuskin piti ihmiselle vaarallisia asioita vaarallisina, se piti aina muistaa. Ilmiselvästi kuolleen otuksen mielestä matka ei ollut pitkä ellei se ollut vähintään kymmeniä maileja. Cainilla oli huomattavasti järkevämpi näkökulma asiaan kun ymmärsi paremmin että jotain mikä oli lohikäärmeelle lyhyt matka ei välttämättä ollut samaa ihmisille. "Olihan siinä matkaa", Cain totesi jättäen äreän hengen kommentin tyystin huomiotta, haukaten sitten taas yhden palasen leivästään, katsahtaen sitten Elsaan. "Ja siitä puheenollen, miten pian haluaisit että jatkettaisiin matkaa? Kun nyt olen taas ihmisenä, niin minun pitää odotella jonkun aikaa ennen kuin kannattaa ottaa, eh, luonnollinen muotoni taas. Muuten tulee vähän... ongelmia", lohikäärme kysyi, haluamatta suuremmin tarkentaa sitä nolostuttavaa kompurointia mikä seuraisi liian useista muodonmuutoksista lyhyen ajan sisällä. Valitettavasti kompuroinnin näkeminen oli suurta hupia kuolleelle valkoiselle aina kun se tapahtui joten tämä ei hirveästi hukannut aikaa ennen kuin alkoi jakamaan informaatiota tästä. "Niin, sinä alat sekoilla jalkojesi kanssa! Se on aina niin typerän näköistä! Hahaha! Kompuroit kuin mikäkin vastasyntynyt!", sumumainen otus nauroi saaden Cainin nappaamaan maasta irtokiven ja nakkaamaan sen tämän suuntaan. Eihän sillä mitään vaikutusta ollut, se vain lensi aaveen läpi ja henki vain alkoi nauraa entistä kovempaa. "Kirottu aave", Cain jupisi palaten happamasti leipänsä ääreen. "Mutta, eh, hän on oikeassa - muodonvaihtelu liian tiuhaan sekoittaa päätä vähäsen", lohikäärme kuitenkin vahvisti sitten epäkuolleen kumppaninsa sanat.
Punapää katsoi paikkaa vähän arvioivasti, haukaten viimeisen palan leivästään ja pyyhki suupielestään muruset nielaistuaan leivän jämät. "Pitäisiköhän itse asiassa viettää yö täällä...? Vaikka minulle pimeys ei vuorilla haittaisi jos saavuttaisiin sinne myöhään, niin sinullehan se olisi ongelma. Tosin mitä kauemmin me lykkäämme sinne menoa... no, päätä sinä. Sinähän se minut palkkasit", Cain ehdotti, kuitenkin jättäen päätöksen täysin neitokaisen harteille. Ja Elsahan oli tosiaan niin sanotusti työnantajana tässä... Paikka oli tosiaan kai ihan kohtuullinen yösijaksi, ainakin siellä olisi enimmäkseen suojassa tuulelta ja lumisateelta.
|
|
|
Post by Jutta on Aug 21, 2012 11:50:43 GMT 3
((Taashan tässä minun vuorossani vähän kesti.. syynä tällä kertaa tietokoneeni hajoaminen käsiin, jonka seurauksesta en ole päässyt koneelle kirjoittelemaan minkäänlaista pelinjatketta.. Plääh.. Tälläkin hetkellä tietokoneeni hidastelee sen verran mukavasti, että varmaankin täytynee taas antaa jonkun korjailla tätä, että pääsisi edes keskeneräisiä koulutehtäviä tekemään )) "..Eh.. Tuota.. Tarkoitukseni oli enemmänkin yleistää tämän päivän kokemuksia ja sen yllättäviä käänteitä yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi, jonka vuoksi meillä on ollut pitkä- ja ehkä hieman raskaskin matka taivallettavana.." Elsa vastasi hieman vaivautuneena vanhuksen kuuluneelle kommentille, jonka mukaan neitokaisen toteamus kuluneesta matkanteosta oli ollut hieman ylenpalttinen. Ehkä heidän matkansa ei tosiaankaan kuulostanut mitenkään mahdottomalta, jos matkaa ajateltiin vanhuksen lailla vain kuljettuina maileina.. mutta jos matkantekoa ja sen tuomia yllättäviä käänteitä ajateltiin neitokaisen lailla yhtenä suurena taipaleena, voisi heidän tämän päivästä matkaansa kutsua jo tapahtumarikkaaksi koettelemukseksi. ".. Oli miten oli.. nälkähän tässä jo ehtii tulemaan..” Elsa totesi lopulta ystävilleen katsellessaan tuon hieman sivummalla istuskelleen Cainin syömäpuuhasteluita, josta hänellä itselläänkin tuli aate aloitella jo matkarepussaan olleiden eväittensä syömistä. Nopeasti ajatuksiensa myötä Elsa ojensi toisen käsistään penkillä lojuneen reppuansa kohden ottaakseen tuon ruskean paperisen eväspussinsa esille, jossa hänen eväänsä jo odottelisivat kylmän kohmeisina syöjäänsä. Paperipussin rapina vain kaikui tuossa tulipallon valaisemassa huoneistossa neitokaisen penkoessa kädessään pitämäänsä pussia tarkemmin ottaakseen yhden paperiin käärityistä voileivistä kätösiinsä. Tuoreesta vuokaleivästä tehty kerrosvoileipä maistui Elsan mielestä kylmästä ulkoilmasta huolimatta mainiolta suupalalta, jossa ylikypsyneestä kinkusta tehdyt viipaleet juuston ja voinokareen kera antoivat mukavan säväyksen rapeahkoille leipäviipaleille. Mielessään Elsa vain kiitteli tuota syömäänsä maittavaa voileipää eilen tapaamaltaan majatalonemännältä, jolta hän oli tänä aamuna ostanut nuo paperipussissa olleet eväsleivät mukaansa.. Harvoinpa neitokainen oli ollut näin tyytyväinen eväistään matkanpäällä ollessaan. Yllättäen Elsan ruokaileminen keskeytyi, kun Cainin esittämä kysymys matkanteon jatkamisesta sai neitokaisen kääntämään huomionsa punatukkaiseen kumppaniinsa. Rauhallisen oloisena Elsa kuunteli loppuun asti mitä miehellä oli kerrottavana siitä, kuinka hänen itse täytyisi pitää hieman pitempää taukoa lohikäärme muutoksensa jälkeen palatakseen taas oikeaan suomuiseen olomuotoonsa.. ja sen, minkälainen sotku saattaisi syntyä, jos tuota pitempää taukoa ei pidettäisikään. Vanhuksen versio tuosta nuoren miehen riittämättömästä tauonpidosta ja jalkojen kanssa toilailemisesta saivat neitokaisen aluksi hieman vaivautumaan ystävänsä puolesta.. varsinkin kun Cain itse näytti aluksi hieman ärtyneen liihottelevalle kumppanilleen heittäessään moista kiusoittelijaa maasta löytyneen kivihippusen avulla. Tilanteen kuitenkin rauhoittuessa Cainin kertoessa Elsalle vanhuksen puhuneen totta totuuden mukaisista ongelmistaan, nyökkäsi neitokainen ymmärtäväisesti päätään kumppaneilleen. ”.. Ymmärrän.. Kyllä minä maltan odotella sen aikaa, että muodonmuutoksenne on taas turvallista.. Niin kauan, kuin se on tarpeen..” Elsa vastasi ystävällisesti kumppanilleen, jonka jälkeen hän keskittyi hetkisen ajaksi taas leipänsä syömiseen. Kauankaan neitokainen ei kerennyt syömään eväitänsä rauhassa, sillä yllättäen Elsan ruokaileminen taas keskeytyi Cainin toimesta.. Tällä kertaa tuo leivän syöminen sai jäädäkin hieman pidemmälle tauolle, sillä miekkosen kysymys tuosta luostariin jäämisestä ja siellä yöpymisestä saivat neitokaisen ajatukset aivan toisaalle kuin itse syömiseen. ”..Eh.. Tuota noin..” Oli Elsan ensimmäinen epävarmalta kuulostanut kommentointi kuulemalleen kysymykselleen, joka oli tullut neitokaiselle hieman yllättäen. Oli hän toki ajatellut, että heidän taukonsa täällä luostarissa kestäisi hieman odotettua kauemmin, mutta yöpyminen olikin aivan toisenlainen aate, joka ei ollut edes juolahtanutkaan neitokaisen mieleen näin lyhyellä varoitusajalla. Cainin puheet kuitenkin siitä, kuinka pimeäntulo saattaisi haitata heidän matkantekoaan, saivat Elsan ajattelemaan päivän aikana kulunutta ajankulua.. Päivähän oli tosiaankin jo pitkällä eikä aurinkokaan enään kauan valaisisi matkalaisten matkantekoa näin talvisena vuodenaikana. ”.. Totta.. Pimeäntulo kyllä yllättäisi meidät, jos olosuhteittemme johdosta taukomme täällä venähtäisi pidemmäksi ajaksi..” Elsa totesi Cainille myöntyvästi tuosta pimeäntulosta, joka saattaisi aiheuttaa heidän matkanteolleen ongelmien neitokaisen nähdessä pimeässä heikommin kuin matkakumppaninsa. ”.. Jos tätä tilannetta ajateltaisiin meidän kannaltamme järkevästi, olisi yöpyminen täällä luostarissa hyvinkin suotava vaihtoehto. Väsyneinä tai voimattomina meistä ei ole minkäänlaista hyötyä vuoristoilla, jos lumimies päättäisi yllättäen hyökätä meidän kimppuumme.. Toisaalta, myös minusta olisi teille enemmän vaivaa näin hämärän tullen, jos joutuisitte pitämään lumimiehen sijasta myös minua silmällä pimeän tuomien uhkien vuoksi.. En tahtoisi olla teille enään tämän enempää vaivaksi, joten.. mahtaisikohan yöpyminen täällä tosiaankin olla paikallaan..” Elsa aloitteli myönteisesti kertomalla yöpymis-ehdotuksen tuomia ajatuksiaan ystävilleen, kunnes jokin sai tuon hymyilevän neitokaisen näyttämään yhtäkkisesti kovin onnettomalta. ”..Pelkään vain, että päätökseni myötä viivyttelymme täällä saattaisi pahentaa veljeni olotilaa vuoristoilla.. Jos jotain kamalaa sattuisi tapahtumaan ennen kuin saapuisimme paikan päälle - Emmekä ehtisikään ajoissa pelastamaan kadoksissa ollutta veljeäni..” Neitokainen totesi hieman vaimeana, kunnes tunsi sisällään pakollista tarvetta jättämään tuon kädessään pitämänsä leipänsä reppunsa päälle noustakseen tuon istumansa penkin päältä seisomaan. ”..Se.. Olisi kokonaan minun syytäni..” Elsa lopetteli puhettaan hieman onnettoman oloisena kävellessään tuossa luostarihuoneistossa kädet puuskaan vedettyinä hieman kauemmaksi ystävistään. Häntä ahdisti ajatus siitä, kuinka hänen veljensä saattaisi käydä, jos he viivyttelisivät liian kauan matkallaan. Toki neitokainen tiesi hänen veljensä olleen suhteellisen vahvaa tekoa, joka ei pienistä vastoinkäymisistä huolimatta luovuttaisi helpolla.. Koskaan ei vain voinut tietää, minkälaiset vaarat odottaisivat tuntemattomilla maastoilla yksin ollessaan, joten totta kai Elsan tuo pelko hänen sisällään oli aiheellista hänen rakkaimpansa puolesta. (( Tuosta vastauksestani saa päätellä minkälaisen ratkaisun tahansa Cainin esittämään yöpymiskysymykseen.. Jäivät he sitten tuohon luostariin yöksi tai eivät, on minulla jo eräs suunnitelma valmiina odottamassa vuoristoilla Elsan veljen suhteen, johon ei vaikuta ystävystemme vuoristoille saapumisen ajankohta.. ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 22, 2012 22:26:04 GMT 3
((kone-ongelmat on aina ikäviä :/ en nyt sen kummemmin pistänyt vielä etenemään yötä päin, mutta ainakin Cain on nyt päätellyt että vissiin ollaan viettämässä yö luostarissa))
Vanhus vain tuhahti naisen selityksille sen kummemmin vakuuttumatta. Cain pudisteli päätään huokaisten, vilkaisten pahoittelevaan sävyyn naiseen. Välillä henki osasi olla oikea kiusankappale. Vaikka oli ties kuinka vanha olento niin mitä tuli hyvään käytökseen niin sitä ei selvästikään oltu opeteltu sen elinaikana. Mokomakin kummitus. "Onhan sitä vähän *mums*", Cain vastasi Elsan toteamukseen nälästä, haukaten sitten palasen leivästään. Naiseen verrattuna mies tuhosi ateriaansa aikamoista tahtia, lohikäärmeen ihmishahmonkin terävät hampaat eivät paljoa armoa antaneet leivälle vaikka se olikin ehkä kuiva ja täten kovempi kuin olisi voinut olettaa. Siinä sitä sitten suomunaama toi esille pikaisen muodonmuutoksen ongelmallisuuden ja kärhämöi vähäsen hengen kanssa kun tämä oli taas tyypillisen epäkohteliaana. Nuori mies ei kunnolla tajunnut Elsan yhtäkkistä vaivaantuneisuutta, mutta kai se johtui enemmän siitä että tämä oli itse jo niin tottunut aaveen käytökseen ettei enää reagoinut sen kummemmin kuin pienellä ärtymyksellä mokoman kommentteihin. Ei sitä muuten varmaan oikein pärjäisi. Joka tapauksessa nainen oli onneksi ymmärtäväinen ongelman suhteen ja punapää nyökkäsi tyytyväisenä. "Hyvä. Ehkä jonkun vajaan tunteroisen päästä ei pitäisi olla ongelmia", mies informoi, keskittyen hetkeksi sitten tuhoamaan loputkin leivästään.
Kauaa siinä ei mennyt ja ajatukset harhailivat ei niin kaukana tulevaisuudessa odottavaan pimeään joten lohikäärme ehdotti ehkä hieman epätavallista luostarissa yöpymistä. Vähän epävarma reaktio oli täysin odotettu ja suomujen koristama (tai rumentama) nuori mies antoi Elsan ihan rauhassa harkita asiaa eri puolilta. "Sitä minä vähän hain takaa. Kai minä voisin yrittää pitää tilannetta silmällä meidän molempien kannalta vuorilla, mutta olisi se melko vaivalloista", lohikäärme myönteli Elsan pohdiskeluja, alkaen kaivella laukkuaan uudemman kerran, vetäen sieltä esiin paketin kuivalihaa. Siinä tuo sitten meinasi ruveta järsimään sitä sillä aikaa kuin nainen harkitsi asiaa vielä syvemmälti, mutta ei oikein kerennyt aloittaa ennen kuin Elsa päätyi siihen väistämättömään lopputulokseen että viivyttely saattaisi olla kohtalokasta tämän veljelle. Cain oli synkkänä ja hieman vaivaantuneena kun asia otettiin esille, katsellen jonnekin poispäin. Jos rehellisiä oltiin niin pessimistinen lohikäärme arveli että naisen veli oli todennäköisesti jo kuollut, mutta eihän halunnut sanoa sitä suoraan vieläkin ilmeisestikin toivoa elättelevälle neidolle. Sen sijaan vaan istuttiin hiljaa ja jonkin verran vaivaantuneena sillä välin kun nainen käveli hieman. Henki vilkaisi ensin hiljaista suojattiaan ja sitten naista, aikoen heittää jonkun kommentin taas mutta tajuten että ehkä nyt ei kannattanut. Ei aave loppujen lopuksi hirviömäinen ollut.
"Tuota, minä luulen että hänellä on parempi mahdollisuus selviytyä jos menemme sinne valmistautuneina ja levänneinä... Jos hän on vielä hengissä, ei hän luultavasti ole heti kuolemassa, jokin pitää häntä hengissä silloin", Cain yritti lohdutella naista, joskin puheessa oli se pieni 'jos'-alavire - jos naisen veli oli selvinnyt tähän asti jostain syystä, niin punapää oli melko varma että se sama syy piti hänet elossa vieläkin. Jos taas ei... no, sitten hän oli kuollut. "Meidän olisi varmaan parempi pysytellä täällä yö", suomunaama sanoi hiljaa kauempana olevalle naiselle, ruveten sitten taas syömään hiljaa, välillä vilkuillen huolestuneena naisen suuntaan. Kaippa Elsakin oli taipumassa sen suuntaan että yö vietettäisiin luostarin suojissa, mutta tiedä sitten miten hyvin tämä siihen oli suhtautumassa. "...Kuule, mehän voisimme sitten lähteä hyvin aikaisin aamulla - jo ennen kuin aurinko on noussut. Minä kyllä näen lentää pimeässä, ja saavuttaisiin parahultaiseksi kun valoa alkaa ilmaantua maisemaan", mies huikkasi ehdotuksen hieman vaivaantuneena ennen kuin hiljeni ja jäi odottamaan naisen reaktiota. Henki leijaili jossakin lähistöllä vähän epätietoisena siitä mitä oikein olisi kehdannut sanoa. Naljailu ei oikein nyt ollut sopivaa. Cain nakersi hiljaa kuivalihaansa, ruokahalun oikeastaan vähän ollessa poissa mutta lohikäärme arveli että oli parempi nyt syödä kuitenkin. Eipähän tulisi yhtäkkiä nälkä jos sattuisi yöksi muuttumaan kaiken varalta omaan muotoon, lohikäärmeenä kun tarvitsi vähän enemmän ruokaa kuin ihmisenä... Mies oli jo henkisesti valmistautunut yöpymään luostarissa ja mietti jo parasta keinoa varmistaa yön turvallisuus. Myös sen takia kun oli ehkä hieman syyllinen olo siitäkin että nainen oli vähän synkkänä kun tämän veljen kohtalo oli tosiaan tällä hetkellä vielä aivan tuntematon.
|
|
|
Post by Jutta on Aug 30, 2012 0:19:33 GMT 3
Elsa tunsi olonsa todella onnettomaksi kävellessään istumaltaan penkiltä kauemmaksi.. Ajatukset siitä, kuinka heidän matkansa viivytteleminen saattaisi heikentää hänen veljensä selviytymismahdollisuuksia vuoristoilla ahdistivat häntä - varsinkin, kun tuota aikaa ei olisi ollut enään hukattavaksi. Ensimmäistä kertaa Elsa oli todella ruvennut miettimään veljensä tämän hetkisiä selviytymismahdollisuukia, jotka olivat olleet neitokaisen hetkellisten päätelmen mukaan olemattomat.. Olihan Elsan veljen katoamisesta sentään kulunut jo yli kaksi päivää, jonka aikana tilanne vuoristoilla olisi voinut muuttua minkälaiseksi tahansa - Niin hyväksi kuin pahaksikin, mutta nuo hyvän tuomat vaihtoehdot eivät ollet tällä hetkellä päälimmäisinä mielessä.. Ei ainakaan nyt, kun tuo epätoivontunne neitokaisen sisällä tuntui riistäytyvän käsistä.. Elsan ollessaan omien ajatuksiensa vankina, oli ollut yllättävää, kuinka Cain oli yhtäkkisesti alkanut puhumaan neitokaiselle lohduttavasti. Sanoma siitä, kuinka Elsan veljellä saattaisi olla jopa paremmat mahdollisuudet selviytymiseen matkalaisten levähtäessä ensin pimeän yli, kuulosti neitokaisen mielestä ihan järkeen käyvältä - Samoin kuin sekin, kuinka hänen veljensä saattaisi olla vielä huomiseenkin asti elossa, jos jokin tahto vain olisi saanut hänet pysymään tähänkin asti hengissä. Aluksi Elsa ei vastannut mitään noille kuulemilleen lohdutuksen sanoille - sanat kun tuntuivat vain takertuneen hänen omiin aatoksiinsa.. mutta Cainin todetessaan lopuksi, kuinka yöpyminen saattaisi kuitenkin olla se parhain mahdollisin ratkaisu, nyökkäsi Elsakin lopulta ymmärtäväisesti päätään ystävänsä toteamukselle, vaikka luultavimmin tuo nyökkäys jäikin mieheltä näkemättä neitokaisen ollessa tuolloin yhä selin päin Cainia kohden. "..Niin.. Ehkä niin on parasta.. " Elsa vastasi Cainille hänen kävellessään yhä onnettoman oloisena ympäriinsä, vaikka jokin saikin hänet selvästi jo näyttämään hieman piristyneemmältä.. Ehkäpä tuo jokin johtuikin tuosta miehestä, joka jaksoi raskaan päivänsä jälkeen vielä lohdutella neitokaista - moinen huomioon ottaminen kun tuntui olevan harvinaista Elsan kohdalla.. Hetken näytti vain siltä, kuin hiljaisuus valtaisi taas tuon hylätyn luostarihuoneiston, kunnes Cainin ehdotus aikaisesta matkaan lähdöstä ennen seuraavan päivän auringonnousua kaikui noiden raunioituneiden seinien keskellä.. Ennen kuin neitokainen vastasi tuohon kuulemalleen ehdotukselle mitään, pysähtyi hän hetkeksi aikaa paikoilleen kääntyäkseen takaisin kumppaneihinsa päin. Pitkään kestäneen tauon jälkeen Elsa näytti jo hieman hymyilevän omista murheistaan huolimatta, vaikka selvästi huoli hänen veljestään painoikin vielä neitokaisen harteilla. "..Kiitos.. Se merkitsisi minulle paljon.." Elsa kiitteli ystävänsä ehdotusta nöyrästi aikeinaan jo palata takaisin istumalleen paikalleen, jossa hänen keskenjäänyt leipä odottelisinkin jo syöjäänsä.. Mutta neitokaisen huomattuaan, kuinka huolestuneen näköinen Cain olikaan hänen yllättävästä mielenvaihdostaan neitokaisen veljen tullessa puheenaiheeksi, istuuntuikin Elsa oman paikkansa sijasta matkakumppaninsa lähettyville pölyn peittämälle lattialle nojaten selällään takana ollutta seinämää vasten. "..A-anteeksi.. Tarkoitukseni ei ollut huolestuttaa teitä.. Minä vain.. olen niin huolissani.." Elsa pahoitteli aiheuttamaansa vahinkoa samalla kun haroi tumman värisiä hiuksiaan oikean kätensä sormilla hermostuneesti. "..Pelkään, että menetä hänet.. Jos niin kävisi minun kohdallani.. Minä.. jäisin kovin yksinäiseksi.." Neitokainen jatkoi synkän oloisena kääntäessään yllättäen katseensa lattiaan päin, jotta hän ei näkisi vahingossakaan Cainin reaktiota neitokaisen yllättäville puheille.. Elsaa kun todellakin pelotti menettää jokin niin rakas ihminen kuin hänen veljensä. "..Minä.. toivoisin kuitenkin vielä tapaavani hänet - edes tämän yhden ainoan kerran.. Tahtoisin kertoa hänelle, kuinka paljon hän merkitsee minulle.. Enemmän kuin vanhempani.. Enemmän kuin muut tuntemani.." Elsa totesi yllättäen pienen hiljaisuuden jälkeen, mutta huomattuaan puheittensa menevän jo liian pitkälle, näytti neitokainen hieman häpeävän puheitaan hänen veljestään.. Vaikka totta hän oli puhunut veljestään välittämisestä.. Olihan hän sentään ehkä yksi niistä harvoista ihmisistä Elsan elämässä, jotka eivät jättäneet neitokaista oman onnensa nojalle. "..Eh.. Onko teillä muuten sisaruksia Cain?" Elsa vaihtoi yllättäen aihetta häpeillessään yhä äskeisiä puheitaan veljestään, tarkoituksenaan ihan selvästi vaihtaa puheenaihetta toiseen. ((Tiedän, ettei sisaruksista puhuminen luultavimminkaan ilahduta Cainia, mutta aiheesta uteleminen vain kuullosti niin luonnolliselta tällaisessa tilanteessa.. ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 31, 2012 12:05:00 GMT 3
Cain seurasi vähän huolestuneen oloisena selvästi synkkiin mietteisiin ajautunutta naista ja yritti parhaansa mukaan lohduttaa tätä, vaikka samalla ehkä hieman ohjasti tätä taipumaan lohikäärmeen ehdottamaan toimintamalliin. Suomunaama kyllä tiesi että tulisi katumaan tätä viivyttelyä jos Elsan veli löytyisikin kuolleena, mutta järjellä ajateltuna kaikki mitä punapää oli sanonut oli totta. Tunteet vain eivät aina luottaneet järkiperusteisiin, valitettavasti. Nainen kuitenkin myöntyi ihan kokonaan ideaan luostarissa yöpymisestä, sen Cain huomasi vaikkei nähnytkään nyökkäystä. Ruumiinkieli ja pian äänen sanottu myönnytys riittivät. "Se on. Se voi olla vaikeaa... mutta se on", punapää sanoi hiljaa katsellen samalla tähän selin olevaa naista. Aave leijui lähistöllä hieman epävarmana siitä mitä nyt oikein tekisikään. Vaikkei nyt mikään kohteliaisuuden ja sivistyneisyyden perikuva ollutkaan, niin kyllä tuokin tajusi että nyt piti olla kunnolla. Mutta täydellinen toimettomuus ei oikein ollut hengen tapaista joten tuokin oli hieman levoton.
Elämä näytti alkavan voittaa pikkuhiljaa Elsan mielessä tämän alkaessa näyttää hetki hetkeltä pirteämmältä ja Cainkin väläytti oman hymyn vastauksena naisen vastaavaan, esittäen pian ehdotuksen että matkaan lähdettäisiin jo aamuvarhain ennen kuin edes pimeä olisi väistynyt auringon tieltä. Cain tunsi olonsa ehkä hieman vaivaantuneeksi kun tajusi kuinka suuresti nainen oli tästä ehdotuksesta otettu, mutta eipä sille mitään voinut. "Ah, eipä kestä", mies vastasi katsoen kun nainen asettui istumaan...lattialle? Punapää hieman hämmentyi tästä ja katsoi toista hetken pää kallellaan, muttei loppujen lopuksi sanonut tästä mitään. Henki näytti aikovan sanoa jotain, mutta pikainen varoittava mulkaisu Cainilta kun tämä tajusi ettei aave olisi kohtelias esti epäilemättä piikikkään kommentin ilmaisun. "Olisin minäkin sinun asemassasi huolissani", nuori maagi sanoi kun Elsa pahoitteli käytöstään, asia mistä lohikäärme oli oikeastaan ehkä hieman vaivaantuneena. Ei tämän mielestä toisen tarvinnut pahoitella aivan oikeutettua käytöstään, perhe oli perhettä ja perheestä heräsi huoli jos ei tiennyt oliko joku perheenjäsen elossa vai kuollut, varsinkin jos todistusaineisto nojasi enemmän 'kuollut'-päätelmän suuntaan. Cain vain vaivaantui aina vain enemmän ja enemmän kun nainen jatkoi puheitaan, tietämättä oikein mitä sanoa. Lohduttavat sanat olisivat ehkä hieman tyhjiä kun mies itse uskoi että naisen veli oli melko suurella todennäköisyydellä jo kuollut - mistä johtuen Cain itse asiassa katsoi sivuun ja irvisti hieman kun Elsa esitti toiveensa tavata veljensä vielä kerran, punapää kun ei ollut varma siitä että näin pääsisi tapahtumaan.
"Perhe on tärkeä", Cain lopulta kommentoi vähän laimeasti. Mies ei halunnut vain istua hiljaa, mutta mitä hittoa sitä oikein sanoisi? Mitään kovin sopivaa ei tullut mieleen, joten piti vain sanoa tuollainen hölmö itsestäänselvyyden tapainen. "Minä en ymmärrä ihmisten intoa perheisiin", aave jupisi itsekseen ennen kuin Cain ehti huomata tämän aikovan sanoa jotain, mutta sentään se ei ollut mikään suora loukkaus ketään kohtaan. Ei järin kohteliaskaan ehkä, mutta eh, ainakaan aave ei ollut yrittänyt sanoa mitään törkeää tahallaan. Suomunaama aikoi sanoa jotain mutta ei kerennyt ennen kuin Elsa ehti ensin vaihtaa puheenaihetta - eikä aihe ollut mikään sellainen mistä puhuminen olisi ollut miellyttävää nuorelle miehelle. "Sisaria? Tuota, eh, on, mutta... en haluaisi puhua heistä. Se on, tuota, monimutkaista", Cain sopersi jonkinlaista epämääräistä vastausta selvästi vaivaantuneena - mutta äänessä oli myös hienoinen tuskaisa sävy. Hämilleen mennyt punapää turvautui kädessään olevaansa kuivalihan palaseen ja alkoi keskittyä siihen äärimmäisellä intensiteetillä, nakertaen sitä hyvin hitaasti ja hartaasti. Henki huomasi suojattinsa ilmiselvän epämukavuuden ja ymmärsi syynkin siihen, ja päätti toimia.
"Perheet ovat hassuja asioita. Minä en aina täysin ymmärrä ihmisten suurta lämpöä sisaruksiaan ja lähisukulaisiaan kohtaan, mutta se ehkä johtuu siitä että mitä muistelen omista sisaruksista ja sukulaisista niin he olivat kaikki idiootteja. Paitsi tietenkin suvun patriarkka. Hän ei ole idiootti, päinvastoin. Ikivanha paskiainen. Onneksi lähdin pois ennen kuin hän tajusi että olin fiksumpi kuin sisareni ja täten uhka hänen valta-asemalleen - tosin kuolin silti ennen kuin sain kunnon perhettä kasaan...", aave alkoi jaaritella niitä näitä omasta suvustaan siirtääksen Elsan huomion pois mahdollisimman nopeasti Cainista ja tämän reaktiosta naisen kysymykseen. Enimmäkseen olennon sävy oli sitä vähän jupisevaa tyyppiä johon oli vähän sekoitettu epämääräistä ylemmyyden tuntoa ja huumoria, aihe ei selvästikään ollut mikään hirveän vakava kuolleen lohikäärmeen mielestä. Lukuunottamatta ehkä puheen loppua, pienen hetken ajan äänessä oli outo sävy, mutta se katosi niin nopeasti kuin se oli ilmestynytkin. Cain huomasi sen ja vilkaisi aavetta otsa rypyssä, oliko se ollut surua? Eh, olkoot. Elsa tuskin tunnisti äänensävyä ottaen huomioon ettei olennon tapa puhua ollut kovin inhimmillinen, jolloin tunteita oli vaikeampi tunnistaa - ongelma jota Cainilla ei ollut kahdesta syystä, yksi joista oli, no, lohikäärmeys ja toinen joka oli pitkäaikainen kumppanuus aaveen kanssa.
|
|
|
Post by Jutta on Sept 25, 2012 2:51:52 GMT 3
(( Pahoitteluni taas jälleen kerran pitkään kestäneestä pelitauostani!! Tarkoitukseni oli kirjoitella jo aikaisemmin pelillemme jonkinmoista jatkoa , mutta syystä tai toisesta aikeeni tuntuivat aina jääneen puolitiehen :/ Töks Töks.. )) Synkänoloinen ilmapiiri tuossa rapistuneessa luostarihuoneistossa tuntui vain jatkuneen Elsan avautumisen jälkeen. Neitokaisen puheet hänen kadonneesta veljestään ja hänen ikävästään veljeään kohtaan olivat selvästi olleet liikaa Cainille, jonka reaktiosta Elsan puheen aikana ja sen jälkeen saattoi huomata nuo vaivautumisen elkeet. Vanhuskin näytti hieman levottomalta lennellessään ympäriinsä huoneiston laidasta toiseen.. Saattoiko tuo "sanavalmis" vanhuksen käppänäkin olla kerrankin vain hiljaa sanomatta sanaakaan? Kuinka tällainen saattoi olla mahdollista? Olivatko neitokainen sanat hänen rakkaasta veljestään olleet myös vanhuksellekkin liikaa? Elsa ei voinut välttyä ikäviltä huokauksiltaan istuskellessaan tuossa pimeähkössä nurkassa matkakumppaniensa läheisyydessä - Hän kun ei tiennyt, mitä hänen olisi kuulunut tehdä tai sanoa tällaisella hetkellä.. Olisiko hänen täytynyt ratkaista tämä aiheuttamansa pattitilanne, joka selvästi ahdisti Elsan myötä myös muitakin läsnäolioita? Sanoisiko hän toisille, ettei hänen hätänsä olisi tämännäköinen? Pahoittelisiko hän aiheuttamaansa asiaa ja toteaisi, ettei heidän tarvitsisi puhua tästä neitokaisen aloittamasta puheenaiheesta enempää? Mitään moista Elsa ei ehtinyt tekemään, sillä pian tuon hiljaisuuden rikkonut Cain jatkoi tuota Elsan aloittamaa puheenvuoroa kertomalla oman kannanottonsa siitä, kuinka tärkeitä perheet olisivat yleensäottaenkin olleet itse kunkin mielestä. Hetken ajan neitokainen vain katsoi vierellään ollutta Cainia kuulemansa jälkeen - kuin arvioiden, mahtaisiko tuo suouinen miehenalku tarkoittaa sanomaansa vai tahtoiko hän vain lohduttaa tuota omiin huoliinsa uppoutunutta neitokaista. ".. Niinhän se on.." Elsa totesi aluksi hieman vaimeasti miehen kommentoimiselle, mutta päätyi lopulta hymyilemään hänelle - kuin kiitokseksi siitä, että tämä oli rohjennut rikkoa tuon karmivalta tuntuneen hiljaisuuden, jota neitokanen ei itse ollut pystynyt tekemään. Vanhuskin kuulosti vihdoin ja viimein availevan taas suutaan kertoakseen oman mielipiteensä tästä heidän tämänhetkisestä puheenaiheestaan, joka tuntui saaneen Elsan hymyilemään vieläkin leveämmin tälle huomaamalleen asialle.. Ei sillä, että neitokainen olisi mitenkään ollut kummoisemmin vakuuttunut vanhuksen viimeisimmästä kommentista perheisiin koskien, mutta olisihan tuo ihme ollut, jos vanhuksen kaltainen hölösuu olisi yhtäänkään malttanut pitää enempäänsä suutansa kiinni. Hetken näytti vain siltä, että tuo vaivaantuneenlta tuntunut hiljaisuus vain jatkuisi noiden perhekeskustelujenkin jälkeen, kunnes neitokainen keksi äkkinäisesti vaihtaa puheenaihetta itsestä toiseen kysyäkseen, mahtaisiko Cainilla itsellään olla sisaruksia. Aluksi idea vaikutti Elsan mielestä hyvältä.. Olisi miehen tilanne sisaruksien suhteen ollut minkälainen tahansa, olisi tämä ollut oiva keino vaihtaa nuo ikävät puheet aiheet toisaalle.. ja kun tässä kerran perheistä nyt keskusteltiin, ei sisaruksista uteleminen mitenkään mahdottomaltakaan vaikuttanut! Aihehan olisi saattanut olla jopa mieluinenkin miekkoselle, jos onni olisi ollut yhtäänkään myötä Elsan kohdalla.. Mutta jokin meni tietenkin taas pieleen tässäkin neitokaisen yrityksessä.. Nähtävästi Caininkaan tilanne omien sisaruksiensa suhteen ei ollut mitenkään parhain mahdollinen.. Sen pystyi päättelemään tuosta nuoren miehen antamasta vastauksesta ja sen jälkeisestä kehonkielestä.. Mieshän näytti vain entistä hermostuneemmalta neitokaisen seurassa nakertaessaan tuota kädessä pitämäänsä kuivalihapalaa suuhunsa! Eihän tässä näin olisi pitänyt käydä?! Kuinka tilanne, joka oli jo valmiiksi riistäytynyt käsistä saattoi muuttua hetkessä vain entistäkin toivottovammaksi? ".. Y- ymmärrän.." Oli ainoa sana, jonka Elsa sai sanottua suustaan, ennen kuin neitokainen päätti nousta istumaltaan paikaltaan seisomaan poistuakseen Cainin läheisyydestä kauemmaksi arvellessaan miehen tarvitsevan tällä hetkellä omaa rauhaa selvittääkeen omia ajatuksiaan lävitse.. Ennen kuin Elsa ehti ottamaan askeltakaan kauemmaksi tuolta seisomaltaan paikalta, saattoi neitokainen jäädä vielä hetkeksi aikaa paikoillensa kuuntelemaan, mitä vanhuksella oli hänelle ollut sanottavanaan. Oli yllättävää, kuinka vanhus oli yhtäkkisesti alkanut selventämään neitokaiselle omaa näkemystään ihmisten läheisistä sukulaissuhteista ja siitä, kuinka hänen oma suhtautumisensa suomuisiin perheenjäseniinsä ei ollut parhain mahdollinen hänen edellisessä elämässään. Syytä moiseen tempaukseen Elsa ei osannut sanoa - Ehkä syynä oli välttyä taas kertaalleen tuolta kiusaantuneelta hiljaisuudelta, mutta ensimmäistä kertaa neitokainen tuntui kuitenkin ymmärtäneen kunnolla vanhusta ja hänen kantaansa tämän kaltaisessa asiassa. "..Ehkä minunkin käsitykseni kadonneesta veljestäni olisi toisenlainen, jos oma perhetaustani olisi vähänkään samanlainen kuin teidän.. Mutta.. en minä luultavimmin siinäkään tapauksessa toivoisi hänen tai kenenkään muunkaan sukulaiseni kuolevan.. Minä vain.. en ole sen kaltainen ihminen.." Elsa totesi mietteliäästi kuulemilleen sanoille, ennen kuin siirtyi seisomaltaan paikalta takaisin tuolle penkille, jossa hänen reppunsa jo odotteli tuon kylmettyneen leivänpalasen kanssa. Hetken näytti siltä, että Elsa vain palaisi syömään tuota keskenjäänyttä leipäänsä pitkään kestäneen taon jälkeen, mutta jokin sai hänet lopulta kuitenkin luopumaan aikeistaan.. Hänen ei tehnyt mieli enään syödä.. Olisihan syöminen toki tärkeää ollut näinkin energiaakuluttavan päivänjälkeen, mutta jokin sai kuitenkin tuon neitokaisen ajatukset keskittymään aivan toisaalle kuin omien tarpeittensa täyttämiseen.. Huolellisesti Elsa pakkasi tuon kesken jääneen leivänpalasensa takaisin reppunsa kätköihin, ennen kuin neitokainen näytti yllättäen uppoavan omiin ajatuksiinsa. Vanhuksen sanat siitä, kuinka hän oli joutunut kuolemaan ennen aikaisesti tuntuivat yhtäkkisesti masentaneen häntä. Nuo sanat olivat tuoneet neitokaisen mieleen hänen kadoksissa olleen veljensä, jonka kohtalo vuoristoilla oli tälläkin hetkellä vielä tuntematon. Mahtaisikohan hänkin kokea tuon samankaltaisen kohtalon vanhuksen lailla? Eikö hänkään saisi mahdollisuutta perheen perustamiseen tai ennenkaikkea edes elämänsä elämiseen? Elämänilo tuntui yllättäen vain rapistuneen neitokaisen ympäriltä.. Ajatukset siitä, kuinka hänen veljensä ei saattaisikaan löytyä enään elossa, tuntuivat pikkuhiljaa taas palailevan hänen mieleensä. Elsa tuntui pidättelevän kyyneliään kuohuviltaan tunteiltaan..Täytyisikö hänen veljensä elämä päätyä todellakin näin onnettomasti? Kesken onnellisen nuoruuden? Kesken kaikkien suurien mahdollisuuksien? ".. Minä.. Käväisen ulkona ottamassa raitista ilmaa.. T- tulen pian takaisin.." Elsa huudahti yllättäen matkakumppaneilleen kääntyessään tuota näkemäänsä ulko-ovea kohden. Elsa ei tahtonut näyttää noita onnettomia kasvojaan enään toistamiseen matkakumppaneilleen.. Se ei tuntunut olleen neitokaisen mielestä tarpeellista - Ei nyt, kun Cainin ajatukset saattoivat olla tälläkin hetkellä jossain toisaalla kuin heidän tämän hetkisessä pelastusretkessään. Onneksi sentään Elsan pääkipu tuntui jo hieman hellittäneen, joka mahdollisti tuon vaivattomamman kävelemisen luostarihuoneiston poikki kohti ulko-ovea.. ((Olisiko sinulla ollut vielä joitain tapahtuma ideoita "tälle" kyseiselle päivälle vai hypättäisiinkö muutamien vuorojen sisällä jo suoraan seuraavaan? ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 30, 2012 23:28:19 GMT 3
Cain oli ehkä jonkun verran pahoillaan siitä että oli onnistunut saamaan naisen vähän huolestumaan puheenaiheen mentyä minne se nyt meni, mutta ei tuo halunnut alkaa puhumaan perheestään. Se tieto ettei todennäköisesti uskaltaisi mennä vielä vuosikymmeniin näkemään miten suvulla meni ei varsinaisesti ilahduttanut, eikä sekään että oli yksinkertainen tosiasia että lohikäärme tulisi elämään niin monta kertaa pitempään kuin hänen sukulaisensa. Joku muu olisi voinut varmaan nähdä paljonkin hyvää siinä kohtalossa mikä punaiselle lohikäärmeelle oli osunut, mutta tuo itse ei oikein nähnyt sitä sillä tavalla. Mitä iloa on pitkästä elämästä jos joudut sen takia jättämään kaiken entisestä elämästäsi taaksesi? Aave yritti vähän vaihtaa puheenaihetta uudestaan ja pitää huomion jossakin muualla kuin sisarus-kysymyksestä vaivaantuneessa nuoressa miehessä. Kai se osittain onnistui, mutta Elsan puheista päätellen mieliala oli tällä hetkellä yleensä ottaen aika matalalla. "Eihän nyt kukaan yleensä toivo lähisukulaistensa kuolemaa - tosin, perhanan patriarkka oli kyllä aika hirviö", aavelohikäärme puuskahti heilauttaen siipiään, vähän ihmeissään siitä mihin naisen ajatukset olivat oikein lähteneet. Ei tuo henki vain yleensä tajunnut ihmisten ajatustenkulkua, eikä tämä tapaus ollut mitenkään erilainen.
Tilannetta paremmin ymmärtävä Cain olisi kai voinut purkaa tilanteen, mutta tuo oli vielä niin keskittynyt omiin murheisiinsa ettei onnistunut huomaamaan kuinka masentuneeksi Elsa oikein olikaan mennyt. Tosin siinä vaiheessa kun nainen päätti lähteä ulos onnistui nuori mieskin kiinnittämään tähän enemmän huomiota vähän yllättyneenä. "Ah, tuota, selvä", tuo mutisi vähän vaivaantuneena, tajuten että tilanne oli vähän riistäytynyt käsistä. Jollakin tasolla lohikäärme piti tilannetta ihan omana syynään ja tuijottikin vähän synkkänä Elsan perään kun tämä käveli kohti ulko-ovea. "Ja sinä pidä kitasi kiinni", Cain varoitteli aavetta ennen kuin tämä ehti sanoa mitään, arvaten että jonkunlaista 'syvällistä' kommenttia olisi kohta lauottu ilmoille. Niinpä sitä sitten kaksi lohikäärmettä, elävä ja kuollut, katselivat ulos menevää naista, molemmat vähän aikaa hiljaa. Cain syytteli itseään siitä että ei ollut oikein toiminut oikein, mutta nyt oli vähän liian myöhäistä. Niinpä tuo huokaisi ja pudisteli hieman päätään, viimeistellen lihanpalasensa nyt oikeasti ennen kuin alkoi katsella ympäri hylättyä salia, miettien vähän mitenkäs sitä täällä sitten vietettäisiinkään yö. "Pitää varmaan raivata vähän tilaa", Cain mutisi itsekseen katsellen penkkirivejä, tajuten hyvin nopeasti että jos hän aikoi nukkua lohikäärmenä - mikä oli vähän pakko kun semmoinen asia kuin makuualusta oli unohtunut täysin, mistä sitten heräsi kysymys millä ilveellä hän oli aikonut pitää lohikäärmeytensä salassa aiemmin. No, myöhäistä miettiä nytten.
Saadakseen ajatuksensa vähän muualle alkoi tuo nuori mies siinä sitten siirtelemään penkkejä pois tieltä, ollen todennäköisesti siinä hommassa vielä silloinkin kunhan Elsa tulisi takaisin. Tosin, jos naisella kesti kovinkin kauan niin jossakin vaiheessa Cain lähettäisi aaveen tarkastamaan oliko kaikki varmasti kunnossa. Muuten tuo vain puuhailisi tuolla sisällä.
((Eipä ollut mitään suurempia suunnitelmia. Ja sori vähän lyhyestä vuorosta, yritin nyt jotakin saada aikaan kun viime aikoina ollut jotenkin inspiraation puute vuorojen kanssa :I ))
|
|
|
Post by Jutta on Jan 10, 2013 13:12:20 GMT 3
(( Olen todella TODELLA pahoillani tästä todella pitkästä pelitauostani. Minulla on vain tapahtunut niin kaikenlaista täällä kotopuolella, etten ole kyennyt enään käymään täällä pitkään aikaan. Yritän parhaani mukaan tästä lähtien jatkaa peliämme eteenpäin, jos se suinkin on enään mahdollista. Ymmärrän kuitenkin, jos näin pitkän tauon jälkeen tämän pelin jatkaminen tuntuu vasten mieliseltä enkä näin ollen edes odota minkäänlaista pelinjatketta tälle pelille.. ))
Askel askeleelta Elsa lähestyi tuota näkemäänsä ulko-ovea. Ahdistuksen tunne hänen sisällään sai hänet pakenemaan tuosta epämieluisesta tilanteesta, jossa matkalaisten puheenaihe perheistä ja muista läheisistä oli kääntänyt tuon luostarissa olleen ilmapiirin synkäksi. Huoli myös siitä mahtaisiko Elsa enää nähdä veljeään elossa, painoi hänen mieltä. Yksinjäämisen mahdollisuus oli tällä hetkellä hyvin todennäköistä neitokaisen ajatellessaan erilaisia mahdollisuuksia mitä hänen veljelleen olisi voinut tapahtua sillä välin, kun he kaksi olivat olleet erossa toisistaan lumimies – tapauksen jälkeen. Neitokainen tiesi kohta murtuvansa tunteilleen.. Hän ei kyennyt enää olemaan vain paikoillaan ja näyttämään tunteitaan myös muille luostarissa olleille kumppaneilleen, joiden ajatukset saattoivat olla tällä hetkellä muissa tärkeämmissäkin asioissa. Ainoa keino oli siis vain paeta tuosta luostarin suomasta suojapaikasta.. ainakin vähäksi aikaa, kunnes neitokaisen tunteen palautuisivat taas ennalleen.
Elsan päästyä ulos tuosta raunioituneesta luostarirakennuksesta, alkoi hän levottomasti kävellä ympäriinsä lumen narskuessa hänen askeliensa alla. Kyyneleet toisensa jälkeen alkoivat valua hänen poskiansa myöten huokauksien saattelemana.. Ajatukset hänen veljestään masensivat häntä.. Ajatukset onnellisesta lapsuudesta aina tämän päiväseen.. Ajatukset siitä, kuinka tähän elämän tilanteeseen oli päädytty. Elsa syytti itseään hänen veljensä kohtalosta.. Jos hän olisi osannut suojella veljeään lumimieheltä paremmin, hän olisi tälläkin hetkellä veljensä seurassa.. Toisaalta, jos neitokainen olisi osannut ennakoida nämä tulevat vaarat ennen matkalle lähtöä vuoristoja kohti, olisivat he mahdollisesti jatkaneet matkaansa jonnekin toisaalle..
Hetkeksi aikaa neitokainen pysähtyi ajatuksiensa myötä paikoillensa. Hänen katseensa kohtasi nuo kaukaiset vuoristot, joissa hän tiesi nähneensä veljensä vielä muutama päivä sitten. Elsa huokaisi raskaasti näkemälleen.. Niin lähellä, mutta niin kaukana.. Olosuhteistaan johtuen neitokaisen oli pakko kuitenkin niellä surunsa ja odottaa huomista, jolloin hänen veljensä mahdollinen löytäminen olisi todennäköisempää. Tyynesti hän pyyhkäisi kädellään nuo poskissa valuvat kyyneleensä.. Nyt olisi aika palata takaisin luostariin lepäilemään, jotta hänen voimansa riittäisivät huomiseen..
Varovasti Elsa kurkisti luostarien ovesta sisälle.. Hän ei tiennyt kuinka kauan hän oli ollut ulkosalla. Aikaa oli saattanut kulua minuuteista tunteihin.. Hänen tämän hetkinen ajankulku oli unohtunut Elsalta ajatuksien myötä, joten neitokainen ei tiennyt odottaa mitä Cain olisi tuolla hetkellä tekemässä luostarin sisätiloissa. Tällä hetkellä näytti kuitenkin siltä, että mies siirtelisi luostarissa olleita tavaroita syrjemmälle.. Neitokainen saattoi olettaa miehen siivoavansa luostarin tiloja ja valmistautuvansa tämän kautta tulevaa yötä varten. Saattoihan olla, että miehellä olisi muutakin mielessään, josta neitokainen ei ollut vielä tietoinen..
”..Eh.. Tuota.. Tarvitsetko apua..?” Elsa kysyi varovasti puuhastelevalta Cainilta lähestyessään häntä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 14, 2013 21:06:40 GMT 3
((Ei se mitään. Aina ei vain ehdi/jaksa tehdä vuoroja. Tosin pientä varoitusta olis ehkä arvostettu, mutta se ei aina käy mielessä jos ajatuksissa on tärkeämpiäkin asioita))
Elsan kadottua ulos Cain vain keskittyi penkkien siirtelyyn, alkaen raivata tilaa tuonne rakennuksen sisälle . Ensin tuo aikoi vain siirtää muutamia penkkejä sivuun kunnes muisti aikomuksensa nukkua yö lohikäärmeenä kaiken varalta, mistä johtuen tuo sitten alkoi ihan tosissaan raivata penkkejä pois tieltä. Operaatio oli hidas ja jossakin määrin tuo kadotti ajantajunsa keskittyessään työntekoon. Siitä olikin jo aikaa kun nuorukainen oli viimeksi työskennellyt oikeasti. Ajatukset harhailivat Cainin nuoruuteen, ennen kohtalokasta akatemiaa, ennen valkoista lohikäärmettä ja amulettia, aikaan tuon kotikylässä. Cainin perhe ei ollut köyhin mahdollinen, mutta kyllä sitä silti koko perhe joutui työskentelemään ihan kunnolla. Mitään peltoa ei omistettu, mutta perheenpää oli puuseppä ja kaikki perheenjäsenet olivat auttaneet häntä tavalla tai toisella. Paitsi aikoinaan kadonnnut eno, mutta hän oli tuonut rahaa pöytään myymällä tauluja, tämä kun oli ollut sangen artistinen persoonallisuus. Muistoihin osittain uponnut Cain ei kiinnittänyt oikeastaan mitään huomiota ajankuluun, suorittaen vain mekaanisesti penkkien siirtelyä sen kummemmin keskittymättä mihinkään päänsä ulkopuolella. Aave leijaili tietenkin suurimman osan ajasta lähistöllä, tehden pienen tutkimuskierroksen luostarin sisällä varsinaisen pääsalin lisäksi, palaten sitten suojattinsa luokse ja tajuten hyvin nopeasti tämän olevan täysin uponnut ajatuksiinsa. "Ah. Hmm... mitenköhän se tyttönen pärjäilee ulkona", tuo mietti ääneen, liihotellen hetkeksi ulkopuolelle vilkaistakseen miten siellä pärjättiin. Aave päätti myös kadota hetkeksi ihan näkymättömiin siltä varalta että nainen olisi tilassa missä tämä ei haluaisi ehkä nähdä muita - tai haluaisi että muut näkisivät tämän. Tietyllä tavalla hienotunteista, mutta toisaalta, aaveella ei ollut pienintäkään aikomusta jättää vilkaisematta joten loppujen lopuksi ei tuo oikeastaan kovin hienotunteinen ollut. Aave liihotteli näkymättömänä luostarin ulkopuolella kunnes havaitsi naisen, ja tajuten tilan missä tämä oli, päätti palata hiljaa sisälle paljastamatta läsnäoloaan. Sisällä Cain oli edelleen uppoutuneena ajatuksiinsa, jättäen täysin huomioimatta palaavaan aaveen keskittyen sen sijaan vain penkkien siirtelyyn, istahtaen lopulta salin etuosaan jätetylle tuolille pitääkseen taukoa. Suurin osa penkeistä oli nyt siirretty salin reunoille, ollen pinoittuina kasoissa niin että suurin osa tuosta tilasta oli avoinna. Penkkien alta oli löytynyt satunnaisia esineitä kuten tuhoutuneita kirjoja ja erinäisiä uskonnollisia tarvikkeita ja punatukka oli pistänyt nämäkin huoneen reunoille pois tieltä, sen kummemmin katsomatta niitä. Cain oli vielä melkoisen ajatuksiin uppoutuneena Elsan saapuessa, miehen katsellessa huoneen etuosaa ja sisäänkäyntiä luostarin syvempiin osiin, hätkähtäen kun toinen yllättäen ilmaantui ja kysyi kysymyksensä. Normaalitilanteessa lohikäärme olisi toki haistanut naisen tulon ja osannut varautua siihen, mutta minkäs sille voi kun vaipuu miettimään menneitä. "Tuota, ah, ei täällä taida enää hirveästi olla tehtävää", Cain totesi epävarmana, kääntyen Elsan puoleen ja viitaten kädellään raivattuun saliin. Avointa tilaa oli nyt melko runsaasti tarjolla - huomattavasti enemmän kuin tarvittaisiin nuotiolle ja teltalle, tai edes kahdelle teltalle. Aave tuhahti huvittuneen oloisena yläilmoissa, tullen taas näkyviin. "Miksi ylipäätään teit tuon ihmisenä? Nämä ovat vanhaa rojua, olisit vaan voinut muuttua ja työntää nämä sivuun, nyt tuhlasit varmaan tunnin tai pari aikaa tuohon hölmöyteen", aavelohikäärme tukahti, saaden vastaukseen myrkyllisen katseen punatukalta, mikä ei tuntunut aiheuttavan minkäänlaista reaktiota mokomassa hävyttömässä hengessä. "Vietit muuten aika kauan ulkona, ehkäpä Cain voisi sytyttää nuotion pikkuhiljaa. Tiedätkös, käyttää punaisuuttaan hyväkseen", aave totesi virnistäen, Cainin huokaistessa hieman ja pudistellessa päätään. Henki oli välillä aivan mahdoton...
|
|
|
Post by Jutta on Jan 21, 2013 11:59:54 GMT 3
((Pyrin tästälähtien vastaamaan pelivuoroihin viikon sisällä.. Ja ilmoittamaan, jos pitempiä pelitaukoja on tulossa menojeni tai muiden tapahtumien johdosta )) ”..A-anteeksi.. t-tarkoitukseni ei ollut yllättää..” Olivat nuo sanat, joilla Elsa yritti pahoitella aiheuttamansa tilannetta. Cain oli ilmeisimmin yllättynyt tuosta Elsan salavihkaisesta paluusta luostariin ja hätkähtänyt kuullessaan tuon neitokaisen esittämän kysymyksen. Tapahtuneesta huolimatta Elsa jatkoi lähestymistään Cainin luokse ja hymyili hänelle, vaikka punatukkainen oli vastannutkin pienen epäröimisensä jälkeen neitokaisen esittämään kysymykseen kieltävästi. ”..Ohh.. Olet kyllä totisesti saanut jo paljon aikaiseksi..” Elsa kehui Cainia katsellessaan tuota miehen raivaamaa avointa tilaa tarkemmin. Cainin tekemä siivoustyö näytti Elsan silmissä siistiltä ja järjestelmälliseltä. Huoneessa olevat tuolit oli siirretty siisteihin riveihin huoneiston keskustasta syrjemmälle ja muut löytyneet satunnaiset tavarat oli siiretty tuolien lailla pois tieltä. Vain muutamia penkkejä näytti olevan enää siirtämättä huoneen keskustasta, jotka eivät näyttäneet olevan edes tiellä kaiken tuon Cainin tekemän työn jälkeen. Päättäväisesti Elsa kuitenkin tahtoi laittaa miehen lailla itsensä likoon ja siirtää nuo muutamat penkit syrjemmälle muiden Cainin kasaamien penkkien joukkoon. "..Tarkoitukseni ei ole olla pikkutarkka tekemänne siivouksen suhteen.. tahdon olla vain avuksi.." Elsa mainitsi Cainille siivouksensa ohella, jotta hän ei ymmärtäisi tilannetta väärin. Vasta vanhuksen huomauttaessaan Cainille, kuinka hän oli käyttänyt turhaa aikaa luostarin siivoamiseen ihmismuodossa ollessaan, alkoi Elsa tajuamaan tuon kuluttamansa ajan ulkona. ”..Tunnin tai pari..” Elsa lausui kuin toistaen noita vanhukselta kuuluneita sanoja, joiden mukaan Cain oli raivannut jo useampia tunteja luostarissa tilaa, jotta he mahtuisivat yöpymään tuossa luostarin suomassa suojapaikassa. Elsa ilme muuttui pikkuhiljaa hymystä vaivautuneeksi. Hän ei voinut käsittää sitä, kuinka hän oli antanut Cainin hoitaa luostarin siivouksen yksin sillä aikaa kun hän itse oli ollut ulkosalla murehtimassa omia asioitaan. Vanhuksen mainitessaan Elsalle siitä, kuinka Cain voisi pian sytyttää nuotion luostarin sisätiloihin, nyökkäsi neitokainen ymmärtäväisesti päätään vanhukselle. ”..H-Hyvä on.. Mutta ei Cainin tarvitse ainakaan minun takiani pitää kiirettä nuotion sytyttämisen kanssa.. Pärjään vallan mainiosti näinkin.. Tai ainakin luulisin niin.. ”Elsa vastasi vanhukselle hieman vaivautuneesti. Häntä selvästi huoletti Cainin työllistäminen tällaisen päivän jälkeen – varsinkin kun luostarin siivoaminenkin oli jäänyt kokonaan miehen tehtäväksi. Järjellä ajateltuna Cainin täytyikin tehdä töitä saamansa etukäteispalkkion eteen, jonka neitokainen oli antanut miehelle edellisenä päivänä ennen matkalle lähtöä, mutta ei neitokainen monestikaan osannut ajatella asioita järkensä avulla - vaan tunteittensa ja sydämensä kautta, josta hän oli saanut monesti kuulla mainintoja omalta perheeltään.. niin hyvässä kuin pahassakin mielessä.. ”..Ajattelitko muuten pystyttää teltan itsellesi yön ajaksi.. Vai.. nukutko tulevan yön aikana oikeassa olomuodossasi?” Elsa kysyi yllättäen Cainilta samalla kun hän asteli reippain askelin omaa reppuansa kohti. Hänen aikomuksenaan oli ottaa jo oma telttansa esille reppunsa kätköistä, jonka hän ilmeisimmin aikoisi pian ruveta kokoamaan. Kauankaan neitokaisella ei mennyt, kun hän oli kaivanut telttatarvikkeensa esille muiden repussa olleiden romppeiden seasta ja laskenut ne siististi odottamaan osittain lumen peittämälle lattialle reppunsa viereen. ”..Tarvitset varmasti tilaa, jos aiot yöpyä omassa olomuodossasi.. Voin pystyttää oman telttani hieman syrjemmälle, jotta sinun ei tarvitsisi nukkua niin ahtaalla..” Elsa vielä mainitsi, ennen kuin aikoisi suunnata telttatarvikkeidensa kanssa tuosta Cainin raivaamasta keskustilasta reunemmaksi.
|
|