|
Post by Jutta on Mar 29, 2012 0:09:13 GMT 3
(( Heipäheij! Anteeksi pitempi pelitaukoni.. Matkailuni ovat onneksi tältä erää matkailtu ja pääsen jatkamaan pelailuamme normaaliin tapaan! Haluatko, että minä keksin alkavaan peliimme erinlaisia juonenkäänteitä tms. vai onko sinulla joitain ideoita, joita haluat toteuttaa? )) Elsan ajatukset keskeytyivät, kun hän kuuli selkänsä takaa tutun hahmon tervehdyksen. Viivyttelemättä Elsa käänsi katseensa äänen suuntaan ja huomasi ilokseen Cainin ja hänen leijuvan liskoystävänsä. Elsa hymyili vanhaan tapaansa uusille matkakumppaneilleen.. Hänen epäilyistään huolimatta Cain oli pitänyt sanansa ja oli nyt saapunut tapaamispaikalle.. Tämä oli ilahduttanut suuresti Elsan mieltä.. Sanansa mittaisia miehiä oli siis sittenkin olemassa.. ”Huomenta..” Elsa vastasi kohteliaasti saamalleen tervehdykseen ja joi kädessään pitämästään kahvikupposestaan viimeisetkin kahvin rippeet. Laskettuaan juomisensa jälkeen kahvikupposensa pöydälle, Cain oli esittänyt hänelle kysymyksen Elsan valmiudesta lähtöä varten.. Elsa nyökkäsi Cainille myöntävästi. ”Kyllä, lähdetään vain..” Elsa vastasi hymyilevästi ja nousi pöytänsä äärestä seisomaan pukeutuakseen. Elsa nosti viitansa hupun päänsä suojaksi.. hän puki käsiinsä pöydän päällä lojuneet harmaat sormikkaat.. lopuksi hän nosti viereisellä penkillä lojuneen kuluneen näköisen matkareppunsa ja nosti sen selälleen. Repun sivulla roikkuvassa huotrassa Elsa säilytti isältä saanutta miekkaansa. Miekka oli aitoa terästä.. sen mustan värinen kahva oli kaunis ja huolella viimeistelty.. Vaikka miekka oli jo hieman kulunut kuluneiden vuosien myötä, näki miekasta tarkan huolen pidon, jolla Elsa oli vaalinut miekkaansa lapsesta lähtien. Miekka oli Elsalle kuin tärkeä matkakumppani – ilman sitä matkalle ei lähdettäisi.. Miekasta oli ollut monesti apua Elsan kaltaiselle vaeltajalle.. ja tämän kaltaisessa pelastusmatkalla miekasta olisi enemmän kuin apua.. Se olisi tukena ja turvana, jos he joutuisat kohtaamaan lumimiehen raivon.. ”Lähdetäänkö?” Elsa kysyi tovereiltaan, ikään kuin ilmaisten samalla itsensä olevan jo valmiina lähtöön. Enempiä aikailematta Elsa asteli reippaasti pöytänsä äärestä ulos majatalon tiloista ja jäi odottamaan Cainia ja liskovanhusta oven ulkopuolelle. Odotellessaan matkatovereitaan, Elsa kaivoi taskustaan vanhan näköisen kartanpalasen. Tutkaillessaan sitä vähäsen aikaa, näytti hän lopulta kädessään pitämäänsä kartanpalasta lähemmin Cainille. ”Näetkö.. noilla vuorilla pidimme veljeni kanssa taukoa, kun kohtasimme lumimiehen.. Meidän kannattaisi siis aloittaa etsinnät ensimmäisenä sieltä.. Vuoret ovat noin päivän kävelymatkan päässä.. kävelemme ensin kaupungin lävitse ja sitten seuraamme metsän läpi kulkevaa polkua.. Metsän jälkeen ylitämme vanhan syvän kuilun siltaa myöten, jonka jälkeen onkin pitkä suora kävelytaival vuoristolle.. jos pidämme kiirettä, ehdimme vuoristolle ennen auringon laskua.. Toivottavasti sinulla on lumikengät mukana.. Lunta on satanut viime yönä mahdottomasti..” Elsa selitti tarmokkaasti Cainille ja lopulta laittoi kartan palasen takaisin taskuunsa. Elsa odotti malttamattomasti matkalle lähtöä.. Jos hyvin kävisi, he saapuisivat vuoristolle ennen auringon laskua ja hän saisi nähdä ehkä vihdoin kadonneen veljensä.. Matka tulisi olemaan raskas lumisessa maastossa, mutta se olisi sen arvoista.. Lars voisi sen ansiosta vielä pelastautua.. toivottavasi..
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 29, 2012 16:28:22 GMT 3
((Keksi vaan juonenkäänteitä, vaikka minulla ehkä myöhempää varten on jotain ideoita. ))
Mies ei sen kummemmin kommentoinut Elsan vastauksia, odotellen kohteliaasti pöydän vieressä että toinen saisi juotua kahvinsa loppuun ja muutenkin viimeisteltyä lähtövalmistelunsa. Punaharmaaseen tunikaan pukeutunut mies nyökkäsi naisen kysymykselle lähtemisestä - mies oli niin valmis kuin tulisi olemaan. Kun nainen lopulta nousi ylös, Cain antoi toisen kohteliaasti mennä edeltä ulos, pistäen samalla merkille naisen miekan. Ihan hyvää tekoa näköjään, vaikka maagi oli nähnyt vieläkin paremmin tehtyjä, aika usein hieman ikävissä asiayhteyksissä. Esimerkiksi aika usein hänet oli yritetty nirhata taidokkaasti tehdyillä miekoilla. No, ainakin toinen näytti olevan kykenevä puolustamaan itseään jos tarve vaati, luultavasti. Tietenkin miehelläkin olisi omat keinonsa itsepuolustukseen, vaikka jos ihan rehellisiä ollaan Cain ei mikään hirveän hyvä velho ollut, mikä voisi koitua ongelmaksi lumimiehen kanssa - mutta sehän ei ollutkaan ainoa asia mihin maagikko voisi turvautua... Vaikka Cain ei tiennyt millainen hirviö lumimies oikein on, niin ei tuo varsinaisesti huolettanut maagikon salaisuuden ollessa tarpeen vaatiessa apukeino. Henki ei mitään tämmöisiä miettinyt, se vain leijaili suurinpiirtein kumppaninsa olkapään tasalla ja seurasi tätä. Kuollutta eivät tämmöiset mietiskelyt huolettaneet, lumimies tuskin onnistuisi hoitamaan vanhuksen suojattia hengiltä, eikä otus varsinaisesti hirveästi välittänyt vaikka Elsalle kävisi köpelösti.
Cain seurasi naista ulos, eikä Elsa joutunut montaa sekuntia odottamaan että mies henkineen ilmaantui ovesta pihalle. Sekä maagi että vanhan lohikäärmeen aave kuuntelivat tarkasti mitä nainen selitti matkareitistä, mies tosin tarkemmin kuin tämän kumppani. Kun Elsa heitti huomautuksensa lumikengistä, Cain näytti hieman hämmentyvän, vilkaisten henkeä joka vain pudisteli päätään tietämättömänä. "Lumikenkiä? Täh?", mies ei selvästikään tiennyt mitä nämä olivat, eikä vanhuskaan tuntunut tietävän mistä oli kyse. Maagin kotimaassa ei lumikenkiä ainakaan käytetty, joten tämä ei tiennyt mitä nämä olivat, ja aave ei tiennyt koska ei ollut tosiaankaan tarvinnut eläessään miettiä mitään semmoisia, vaikka olikin Cainia kokeneempi. "Eipä Cain ole ikinä tarvinnut apua lumessa tarpomiseen", henki totesi, hieman epävarmasti. Oikeastaan, Cain harvoin tarpoi lumessa talvella, loppujen lopuksi yleensä suosien teitä joilla kuljettiin kohtuu usein. Tai sitten matkaten tavalla joka varmisti etteivät kinokset haitanneet mitenkään. Mutta yleensä kinokset eivät nuorelle miehelle olleet kovin suuria esteitä vaikkei Cain olisikaan turvautunut salaisuuteensa. Mies hymyili hieman epävarmasti, nyökäten joten kuten aaveen kommentille. "Mitä lumikengät sitten ovatkaan, niin en varmaan tarvi niitä... Kyllä sitä lumessa pääsee kulkemaan, kuhan tietää mitä tekee", maagi totesi olkiaan kohauttaen. "Kuhan vain mennään", tuo vielä lisäsi, hengen nyökätessä ilmiselvästi miehen mielipidettä tukien.
|
|
|
Post by Jutta on Mar 31, 2012 20:28:21 GMT 3
(( Eipä nyt itselläkään sitten mitään kummoisempia juonenkäänteitä ole tässä vaiheessa mielessä tarinan suhteen.. Enemmänkin siinä vaiheessa, kun olemme päässeet vuorille asti.. Mutta katsotaan, saisinko kehiteltyä jotain mielenkiintoista.. Yritän ainakin.. )) Elsa naurahti iloisesti kuullessaan, kuinka Cain ja hänen vanhus ystävänsä olivat niin tietämättömiä lumikenkien olemassaolosta. Elsa otti asian kuitenkin ymmärtäväisesti.. eihän sitä kaikkea voinut tietää. Loppujenlopuksihan Elsa taisi itse olla tämän porukan kokemattomin matkailija.. tai siltä hänestä itsestään tuntui tällä hetkellä. Olihan toki Elsa oppinut isältään miekkailun jalon taidon jo lapsena ja olihan yli vuoden vaeltelu veljensä kanssa tuonut uutta näkemystä maailmasta, mutta silti Elsan olo oli niin kokematon maagin ja hänen leijuvan liskoystävänsä rinnalla.. Toivottavasti hänestä olisi edes jonkin verran apua hänen matkakumppaneilleen.. Elsa kun ei halunnut olevansa pelkästään toisten jalkojen alla.. Elsan kuullessa Cainin pärjäävän matkallaan ilman lumikenkiäkin, Elsa nyökkäsi hänelle ymmärtäväisesti. ”Jos kerran sanotte niin..” Elsa vastasi hymyilevästi ja jatkoi matkaansa, aikomuksena kävellä kaupungin poikki kohti pohjoista. Kaupunki näytti kovin valkoiselta eilisen lumimyräkän jälkeen.. Kaupungintalojen kattojenkin päälle oli kertynyt paksut lumikerrokset. Muutamissa talouksissa talojen isännät yrittivätkin putsailla talojensa kattoja suuremmilta lumikinoksilta, ettei lumi pääsisi myöhemmin aiheuttamaan suurempia vahinkoja. Tarkemminkin jos katseli kaupungin talojen ylitse, pystyi näkemään nuo vuoristot, jonne Elsa ja hänen kumppanisia olisivat tällä hetkellä matkalla. Elsa toivoi, että matkanteko sujuisi ongelmitta.. mitä nopeammin he pääsisivät perille, sen paremmat mahdollisuudet heillä olisi löytää Lars lumimiehen kynsistä. Elsa toivoi parasta, mutta pelkäsi kuitenkin pahinta.. Vaikka hänen veljensä löytyisikin, ei olisi mitään takeita, että hän olisi enään elossa.. Vuoristot olivat vaarallisia eikä talven pureva pakkanenkaan parantanut tilannetta ollenkaan. Vaikka Lars olisikin päässyt lumimiehen kynsistä, olisi hän voinut kuolla kylmyyteen tai nälkään.. Siihen Elsa ei varsinaisesti kuitenkaan uskonut.. Hänen veljensä ei ollut luovuttaja.. Lars oli kovin sisukas moneen muuhun mieheen verrattuna.. hän jaksaisi kyllä, jos lumimies ei tekisi hänestä ennen sitä selvää jälkeä.. Elsan ollessa omissa ajatuksissaan, huomasi hän yhtäkkiä olevankin jo poistumassa kaupungin porteista ulkomaailmaan. Elsa oli kävellyt sukkelaan tahtiin kaupungin lävitse katselematta tarkemmin ympärilleen tai puhumatta mitään kumppaneilleen.. Ajatukset kun tuntuivat harhailevan matkan tulevista haasteissa sekä hänen veljessään. Elsan katse kiinnittyi nyt tarkemmin ympäristöönsä: Metsään vievä pitkä polku näytti Elsan jalkojen alla suhteellisen siistiltä siihen nähden, mitä eilisenä päivänä lunta oli satanut maahan.. näytti siltä, kuin monet olisivat jo kulkeneet aikaisesta aamusta huolimatta kaupungista metsään ja takaisinpäin. Metsäkään ei näyttänyt enään olevan kovin kaukana.. Edessäpäin alkoi jo näkyä metsän tuuheita lumen peittämiä puita, jonka lävitse polku heitä kuljettaisi lähemmäksi vuoristoja. Polkua kävellessään eteenpäin Elsa käänsi pitkästä aikaa katseensa kohti Cainia. Cain näytti vieläkin kulkevan kasvonsa peitettynä hänen seurassaan, vaikka muita ihmisiä ei ollut enään näkynyt pitkästä aikaan heidän läheisyydessään. Elsan mielenkiinto heräsi Cainia kohtaan.. Pelkäsikö Cain tosissaan, että Elsa tuomitsisi hänet kasvojensa perusteella.. Vai salailiko hän jotain muuta huppunsa alla, jota ei päivänvalo kestäisi nähdä? Elsasta tuntui oudolta vaeltaa tuttavan kanssa, jonka kasvoja hän ei ollut koskaan nähnyt. Majatalossa Elsa ymmärsi tilanteen hyvin.. uteliaita katselijoita olisi ollut liikaa.. mutta näin syrjemmällä olisiko toisen ollut oikeasti vaikeaa näyttää kasvojansa Elsalle.. siitä täytyisi ottaa nyt selvää.. Äkkiä Elsa pysähtyi ennen metsän rajalle saapumista paikoilleen ja kääntyi kokonaan Cainiin ja hänen olkapäillä leijuvan liskoystäväänsä päin. ”Cain.. minulla olisi teille pyyntö, ennen kuin jatkamme matkaamme metsälle.. Olisitteko voineet näyttää kasvonne minulle? .. Tai siis.. minun olisi mukavampaa jatkaa matkaa kanssanne, jos tietäisin kenen kanssa olen oikein tekemisissä.. Luotan teihin kyllä, koko sydämestäni.. mutta silti kasvojenne piilottelu vaivaa mieltäni.. Ymmärrän kyllä, jos ette suostu pyyntööni ja lupaan olla puhumasta enään aiheesta, jos se on toiveenne..” Elsa kysyi epäröiden ja hieman nolostuen. Hänen tapoihinsa ei kuulunut toisten asioihin puuttuminen.. mutta toisen kasvojen piilottelu vaivasi häntä kamalasti. Jos Cain ei suostuisi hänen ehdotukselleen, yrittäisi Elsa unohtaa asian mahdollisimman nopeasti.. vaikka kuitenkaan se ei varmasti onnistuisi kovinkaan helposti.. varsinkaan nyt, kun hän oli mennyt möläyttämään vaivautumisensa Cainin seurassa..
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 1, 2012 16:31:00 GMT 3
Cain ei kummempia enää puhellut, lähtien vain seuraamaan Elsaa ulos kaupungista. Turhapa sitä oli sen kummempia jaaritella, parempi vain pistää jalkaa toisen eteen. Henkikään ei pitänyt enempää jaarittelua tarpeellisena, vaan leijuskeli kaksikon perässä kuin oudonmuotoinen erittäin paikallinen sumupilvi. Outo ilmestys todennäköisesti keräsi jonkun verran katseita, mutta eipä sitä kukaan ruvennut tuota konkkaronkaa pysäyttämään, mitä nyt joku saattoi pällistellä. Huputettu mies keskittyi vain miettimään syntyjä syviä, miettien että minkähänlaisia otuksia lumimiehet olivat. Ja että löytäisivätköhän he edes mokomaa otusta, tai Elsan veljeä. Henki ei miettinyt mitään sen kummempia, otuksen keskittyessä tuijottelemaan ympäristöä kyllästyneen oloisena. Aave oli tylsistynyt, ja yritti huvittaa itseään pelästyttelemällä vastaantulijoita, siinä suuremmin onnistumatta. Kovin moni ei tuohon aikaan edes liikkunut kaduilla, ja harvat vastaantulijat eivät jostain syystä reagoineet mitenkään vaikka henki olisi yrittänyt jollakin tapaa saada nämä tuntemaan olonsa epämukavaksi.
Lopulta kolmikko ilmeisesti pääsi kaupungin ulkopuolelle, Cainin kiinnittäessä asiaan huomiota lähinnä ohimennen. Sumumainen henkiolento yritti epätoivoisesti keksiä jotain mielenkiintoista ympäristöstä, mutta ei oikein nähnyt mitään sen kummempaa kuin pelkkää metsää. Kait tässä pitäisi vain tylsistyä, otus mietti happamasti. Ajatuksiinsa uppoutunut mies oli törmätä äkkiä pysähtyneeseen naiseen, välttäen yhteentörmäyksen pysähtymällä viime hetkellä, astuen askeleen taaksepäin tajuttuaan mitä oli tapahtumassa. "Hmm? Ah, tuota...", Cain vastasi epäröiden, miettien olisikohan kasvojen näyttäminen nyt niin viisasta. Maagin kasvoilla oli kuitenkin tiettyjä... outouksia, eikä nuori mies ehkä välttämättä halunnut paljastaa näitä toiselle, oli toinen kuinka hyväksyväinen tahansa. Henki huokaisi suojattinsa epäröinnille, ja päätti mennä väliin. "Cain, sinä joudut kuitenkin näyttämään ne jossakin vaiheessa", aave huomautti, saaden epäröivän miehen lopulta kohauttamaan olkiaan, ilmeisesti päättäen että kai sitä sitten pitäisi paljastaa mitä sitä oikein piiloteltiinkaan hupun alla. "Minä en yleensä halua kasvojani näytellä... niissä on hieman jotain... erikoista eräänlaisen kirouksen takia", Cain selitteli vastahakoisesti, selkeästi haluttomana puhua sen enempää asiasta, mutta nosti kätensä valmiiksi laskemaan hupun. Selitys ei ollut varsinaisesti valhe, mutta eihän se kyllä kaikkea kertonut - kasvot eivät olleet ainoa asia mikä miehessä oli muuttunut amulettijupakan takia...
Huokaisten syvään Cain laski huppunsa alas, paljastaen kasvonsa. Miehen kasvot olivat sinänsä normaalit, siis jos nyt jätti kokonaan huomioimatta poskilla olevat pienet rykelmät punaisia suomuja, oudot terävät korvat ja keltaiset liskonsilmät. Punainen tukka olisi muuten varmaan vienyt ensimmäisenä huomion, mutta suomut ja silmien outous olivat usein ne mihin katse ensimmäisenä kiinnittyi. Enimmäkseen miehen kasvot olivat kyllä normaalit, mutta pienet rykelmät punaisia suomuja ja liskonsilmät olivat silti niin outoja, että niitä oli mahdoton olla huomaamatta. Cain näytti vähän nyrpeältä jouduttuaan näyttämään kasvonsa, katsoen Elsaa odottaen tämän reaktiota. Hieman mies pelkäsi sen olevan pelokas, eipä olisi ensimmäinen kerta. Tai vielä pahempaa, inhoa. Sitäkin mies oli saanut aika usein kokea.
|
|
|
Post by Jutta on Apr 3, 2012 18:06:02 GMT 3
Elsa seisoi hiljaa ja kuunteli, kuinka hänen matkakumppaninsa keskustelivat Elsan yllättävästä pyynnöstä - Cainin kasvojen paljastamisesta. Pyyntö ei selvästikään ollut Cainille mieluinen.. sen pystyi päättelemään Cainin epäröimisestä ja ahdistuneisuudesta, joka näytti vielä jatkuvan hengen kannustuksista huolimatta. Näin jälkeenpäin Elsa harmitteli, kuinka hän oli tällä tavoin mennyt utelemaan toisen yksityisyyttä.. Eihän se hänelle olisi kuulunut, vaikka Cain olisi halunnut piilotella kasvojansa koko heidän pelastusretkensä aikana.. Tärkeintähän oli, että Cain oli hänen mukanaan ja auttaisi Elsaa kaikin mahdollisin tavoin.. oli toinen sitten pukeutunut miten tahansa. Pienen epäröimisen jälkeen Elsa oli juuri pyytämässä anteeksi töykeyttään ja ehdottamassa heidän matkansa jatkamista äskeisestä välikohtauksesta jälkeen, kunnes Elsa keskeytti aikeensa kokiessaan yllätyksen.. Cainin eleet näyttivätkin nyt siltä, kun hän olisi valmis näyttämään kasvonsa uteliaalle neitokaiselle. Elsa ilahtui saamastaan vieraanvaraisuudesta, mutta pelkäsi samalla suututtaneensa Cainin hänelle vaatimuksiensa takia.. Elsan uteliaisuuden vuoksi Cain paljastaisi kohta itsestään jotain, jonka hän varmasti olisi halunnut mieluummin piilotella koko heidän matkansa aikana. Elsa toivoi koko sydämestään, että heidän välinsä pysyisivät Cainin kasvojenkin näyttämisen jälkeen entisen mallisina eivätkä ne sortuisi näin hyvän alun jälkeen.. Elsa jopa toivoi salaa, että heidän välinsä voisivat joskus jopa parantua kaiken näitten tapahtumien jälkeen.. Mutta nyt Elsa ei halunnut kiirehtiä asioiden edelle.. Ei varsinkaan nyt, kun Cainista oli vaikea lukea, olisiko hän vihainen Elsan tempauksen jälkeen..
Cainin kertoessa syynsä Elsalle, miksi hän yleensä piilottelee kasvojaan muilta, katsoi nuori naisenalku häntä huolestunein silmin.. Ei siksi, että pelkäsi toisen kohta paljastuneita kasvonpiirteitä.. vaan, koska Elsalla oli huoli siitä, mitä toinen oli joutunut kokemaan menneisyydessään saadakseen itseensä jonkinmoisen kirouksen. Elsa pysyi uteliaisuudestaan huolimatta vaitonaisena asiasta, sillä toinen oli selvästi haluton puhumaan asiastaan sen enempää Elsalle. Ymmärtäväisesti Elsa nyökkäsi Cainille hänen perustelujensa jälkeen ja odotteli kaikessa rauhassa Cainin valmiutta kasvojensa paljastumiselle. Pienen odottelun jälkeen Cain vetäisi huokaisten saattelemana varovaisesti huppunsa alas päänsä päältä paljastaen samalla piilotetut kasvonsa ja näytti odottavan pelokkaana naisen reaktiota hänen kohdallaan. Elsa katsoi Cainia edelleen huolestuneesti, mutta tällä kertaa hieman tutkailevammin.. Elsa yllättyi, kuinka Cain oli omista puheistaan huolimatta näyttänyt varsin komealta miehen alulta, erikoisista kasvonpiirteistään huolimatta. Punaiset siistityt hiukset pukivat Cainin kasvojen piirteitä.. keltaiset silmät taas olivat omalla tavallaan kauniit, vaikka toivatkin Elsan mieleen jonkinmoisen liskon tai lohikäärmeen tuijottavan katseen. Punaiset.. läiskiä muistuttavat kuviot Cainin kasvoilla toivat mieleen jonkin suomuisen eläimen, joka yritti piilotella Cainin sisällä.. onnistumatta siinä kuitenkaan. Kokonaisuudessaan näytti siltä, kuin Cain olisi saanut kirouksen, joka saisi hänet muistuttamaan jonkinmoista eläintä.. ehkäpä jonkinlaista liskoa.. tai kenties sittenkin.. Cainin eilen kirjastonkirjoista tutkimaa lohikäärmettä..?!
Silmäilynsä jälkeen Elsa uskalsi jo hymyillä Cainille.. Nuoren miehen puheista Elsa oli odottanut pahempaakin näkemistä, mutta iloiseksi yllätyksekseen näky ei ollut ollenkaan kammottava. ”Kiitos.. oloni on jo helpottuneempi, kun sain nähdä uuden matkakumppanini peitetyt kasvot.. toivottavasti ette ole vihainen minulle vaatimuksestani huolimatta.. ja pystymme jatkamaan matkaamme.. kaikesta huolimatta..” Elsa sanoi ystävällisesti ja ojensi hymyssä suin Cainille vasenta kättänsä kätelläkseen.. kuin merkkinä siitä, että hän ei kantanut huolta toisen kirouksesta tai oudoista kasvonpiirteistä. Vasenkäsi ojentui kuin itsestään heidän viimekertaisen kättelysotkunsa jälkeen.. Jos Cain olisi vasenkätinen tai halusi muusta syystä kätellä vasemmalla kädellään, toki Elsan täytyi eläytyä sen mukaisesti. Elsa onneksi oppi virheittensä ja muitten kokemuksiensa jälkeen nopeasti uusille tavoille eikä tekisi samoja virheitä useampaan otteeseen. Elsa toivoi Cainin antavan hänelle anteeksi, jos hän oli loukannut toisen mieltä tietämättään.. Elsa kun ei halunnut olla riidoissa kenenkään kanssa.. se oli vastoin Elsan elämän oppeja..
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 4, 2012 9:56:20 GMT 3
Ainakaan Elsa ei vaikuttanut säikähtävän miehen selitystä, vaikka näyttikin hieman varaukselliselta kuultuaan Cainin vastahakoisen selityksen. No, syteen tai saveen, tässä sitä mentiin, mies mietti laskiessaan huppunsa alas. Cain odotteli hieman hermostuneena kun nainen tutkaili hänen kasvojaan, yhä peläten hieman että toinen reagoisi inholla tai jotain, vaikka ensireaktio ei ainakaan ollut kovin paha. Onneksi Elsa ilmeisesti loppujen lopuksi ei nähnyt suurempaa tarvetta reagoida mitenkään hirveän negatiivisesti miehen pärstään, suomunaaman suureksi helpotukseksi. Tosin, jos mies olisi tiennyt miten naisen päättelyketju meni, olisi tuo saattanut jossakin määrin huolestua - maagi oli vain unohtanut että toinen oli eilen huomannut hänen tutkailleen kirjoja ja pergamentteja lohikäärmeistä. Tyhmempikin tajuaisi että miehen outo ulkonäkö ja oudon spesifi kirjojen tutkiminen olivat jotenkin yhteydessä toisiinsa. Cain olisi todennäköisesti ollut vieläkin vastahakoisempi näyttämään kasvojaan jos olisi muistanut mitä oli ollut eilen tekemässä, mutta asia oli päässyt lipsahtamaan mielestä. Kun nainen lopetti tarkemman tutkimisensa ja hymyili, nuori mies ei voinut estää itseään, vaan huokaisi helpotuksesta - saaden vastaukseksi huvittavan naurahduksen hengeltä. Otus piti miehen huolta kasvonpiirteistään turhana, ihmiset yleensä uskoivat mitä tahansa velhoista, eikä uskottavaa selitystä suomunaamalle ollut vaikea keksiä ottaen tämän huomioon. Aaveen suojatti vain ei tuntunut ajattelevan näin.
"Tuota, ei se mitään. Vaikka mieluusti pidänkin asiani omana tietonani, niin silti", Cain vastasi hieman epävarmasti naisen puheisiin, ollen vieläkin hieman varuillaan vaikka Elsa olikin jo selkeästi sitä mieltä että miehen outoudet eivät olleet ylitsepääsemättömiä. Olihan toisella ollut täysi oikeus tietää minkälaisen miehen kanssa oikein matkusti (tosin maagi tunsi pienen syyllisyydenpistoksen siitä ettei koko totuutta kertonut, mutta parempi näin), mutta omituisuuksiensa paljastelu sai nuoren miehen aina yhtä hermostuneeksi. Kun Elsa tarjosi kättään kättelyä varten, Cain ei oikein nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin tarttua tarjottuun käteen ja kätellä naista vasemmalla kädellään. Kättelyt käteltyään mies nosti kätensä hupulleen, aikeenaan laskea tuo alas, mutta epäröi sitten. Toinenhan oli jo naaman nähnyt, ja todennäköisesti kukaan ei tulisi vastaan niin lyhyellä varoitusajalla että miehen pitäisi pelätä kasvojensa paljastusta kenellekään muulle. Nuori velho antoi kätensä laskeutua alas hetken mietinnän jälkeen, jättäen kasvonsa näkyviin. Ei se todennäköisesti tulisi aiheuttamaan ongelmia, niin voisi sitä vain antaa naaman olla näkyvissä.
"Ollaanko sitä nyt tarpeeksi hukattu aikaa jo? Hyvä. Jatketaan nyt matkaa", hengen kärttyinen vaatimus rikkoi hieman vaivaantuneen hiljaisuuden, koko välikohtauksen alettua pikkuhiljaa tympäännyttää miehen kumppania. Vaikka koko homma oli aluksi vanhan lohikäärmeen aavetta huvittanutkin, niin juttu oli tuon mielestä vedetty aivan liian pitkään. Cain mulkaisi toveriaan irvistäen niin että terävät hampaat olivat taas hetken näkyvissä, ja näytti aikovan tiuskaista jotain hengelle, mutta päätti jättää väliin. Todennäköisemmin se vain innostaisi henkeä olemaan vieläkin kärttyisämpi - ei olisi ensimmäinen kerta... Hetken henkeä mulkoiltuaan tämän epäkohteliaan huomautuksen jälkeen, Cain siirsi taas outojen silmiensä katseen naiseen. "Vaikka vanhus on hieman... krhm, epäkorrekti, niin kai hän on periaatteessa oikeassa... Meidän olisi parempi jatkaa matkaa. Ja anteeksi tuon puolesta, se ei oikein ole... kohtelias", mies kuitenkin totesi loppujen lopuksi, vaikka häntä ärsyttikin myöntää edeltäjänsä olevan edes osittain oikeassa. Kuollut otus ei tosiaankaan tarvinnut mitään positiivista palautetta - nytkin sumumainen ilmestys onnistui näyttämään harvinaisen omahyväiseltä piirteiden epäselvyydestä huolimatta. Mokomakin epäkuollut liskonkuvatus. Aina sitä sai olla häpeämässä.
|
|
|
Post by Jutta on Apr 5, 2012 23:10:51 GMT 3
Vaikka Cain oli antanut äskeisen tapahtuman Elsalle anteeksi, tuntui nuori miehen alku olevan silti vielä varovainen sekä etäinen Elsaa kohtaan. Ei Cainin käytös suoranaisesti haitannut neitokaista, vaikka tietysti se hieman harmittikin.. Elsa kun ei halunnut koskaan tarkoituksellisesti aiheuttaa käytöksellään huolia tai murheita toisille. Cainin todetessa halunsa pitää menneisyytensä omana tietonaan, nuori naisenalku nyökkäsi ystävällisesti tapansa mukaisesti. ”Ymmärrän kyllä.. älkää olko huolissanne..” Elsa totesi hymyilevästi Cainin sanojen jälkeen, ennen kuin ojensi vasemman kätensä kätelläkseen tuttavaansa. Nuori neitokainen tarkoitti sanojaan.. ei hän aikoisi ruveta utelemaan toiselta mitään, jos toinen ei itse haluaisi kertoa hänelle menneisyydestään.. se jos mikä saisi varmasti Cainin ahdistumaan vieläkin enemmän.. Elsan ja Cainin sovintokättelyn jälkeen päätti neitokainen käyttää pitämäänsä taukoaan hyväkseen.. Nopeasti Elsa otti matkarepun ulkopuolella roikkuvan juomapullon käteensä ja joi nopealla kulauksella vesihuikan pullonsa suusta. Elsan ei voinut olla huomaamatta juomisensa aikana, kuinka Cain epäröi huppunsa kanssa – suojaisiko hän jälleen kasvonsa kaiken tapahtuman jälkeen vai ei. Oli sanomattakin selvää, että Cain oli tottunut pitämään huppuaan useasti kasvojensa suojana ihmisten läheisyydessä.. jos mies olisi nyt päättänyt suojata kasvonsa äskeisen tapahtuman päätteeksi, ei neitokainen olisi voinut tuomita miehen päätöstä. Elsa tunsi suurta myötätuntoa Cainia kohtaan.. kirouksen kantaminen ei varmasti olisi helppoa kenellekään. Elsa olisi halunnut auttaa jotenkin Cainia, jos vain olisi pystynyt.. se oli Elsan tapa toimia ihmisenä.. Auttaa läheisiään ja tuttaviaan kaikin mahdollisin keinoin, jos se olisi mahdollista. Tässä tapauksessa nuoren neitokaisen oli kuitenkin parempi jättää turhan huolehtijan rooli syrjemmälle.. Jos Cain ei halunnut huolestuttaa Elsaa tämän enempää, ei nuorinainen voinut kuin jatkaa samalla tavalla kuin nytkin – jatkaa matkaansa kumppaniensa kanssa normaalisti ilman suurempia lätinöitä.. Näin Elsa päättikin tehdä.. olla se sama Elsa, niin kuin tähänkin mennessä.. näin hän auttaisi parhaiten Cainia tällä hetkellä. Elsan ajatusten harhaillessa muualla kuin tässä hetkessä, huomasi hän yhtäkkiä ilokseen, ettei Cain ollutkaan suojannut kasvojaan niin kuin hetki sitten oli näyttänyt. Elsa tunsi pientä iloa sisällään – Cain ei siis tuntenut uhkaa hänen läheisyydessään.. siitä jos mistä neitokainen sai taas syyn hymyillä.. Juuri kun Elsa oli laittanut juomapullonsa takaisin sille kuuluvalle paikaleen, puhutteli liskovanhus pitkän hiljaisuuden jälkeen matkalaisia. Hän muistutteli kärttyisenä, kuinka matkaakin voisi jatkaa näin pitkien taukojen jälkeen. Cainin ärähtäessään ystävälleen, käänsi hän hetken päästä katseensa Elsaan päin pahoitellen liskoystävänsä käytöstä. Elsa puisteli päätään. ”Ei.. minunhan tässä pitäisi anteeksi pyytää, kun pitkitän matkamme turhilla huolillani..” Elsa pahoitteli ja haroi hiuksiaan vaivautuneesti. ”Jatketaan vain matkaa.. ollaanhan me tässä vähän aikaa jo seisoskeltu.. Eikä minua haittaa, vaikka vanhus vähän ärtyileekin minulle.. pieni kiukutteluhan vain piristää matkan tekoa..”. Elsa yritti keventää tunnelmaa hymyssä suin.. toivoen, ettei vanhus olisi ottanut hänen tokaisuaan loukkauksena. Hetkeäkään enään aikailematta neitokainen lähti lopulta jatkamaan matkaansa tulevaa metsän rajaa kohti reippaitten askeleitten viemänä. Metsä näytti vielä näin kaukaa katsottuna isolta ja synkeältä, jonka lävitse ei kuljettaisi kuin pakon edessä. Nyt tällä matkalaiskolmikolla oli pakon vaativa tilanne, sillä tämä oli Elsan omistaman kartan mukaan lyhin mahdollinen reitti vuorille. Elsa toivoi koko sydämestään, että hänen veljensä sinnittelisi lumimiehen kynsissä ja pelastuisi kaiken odotuksensa jälkeen.. apu olisi kyllä pian tulossa.. tai ainakin niin pian kuin se olisi tällä hetkellä mahdollista.. Tällä hetkellä tilanne ei näyttänyt ollenkaan pahalta.. Elsa ja hänen kumppaninsa olivat taivaltaneet jo pitkän matkan metsän kuljettamaa polkua pitkin kohti pohjoista.. Metsä tuntui kuitenkin aina vain jatkuvan.. loppua ei näkynyt, vaikka kuinka yritti katsoa ympärilleen. Metsän keskellä tuntui olevan yllättävänkin pimeää, vaikka aurinko yritti pilkottaa lumen peittyneitten puitten lävitse. Ympäristö ei kuitenkaan näyttänyt valkoisen lumipeitteen vuoksi kummoiselta - Lunta kun oli kaikkialla minne vain silmä tahtoi kantaa. Yllättävää oli kuitenkin silti, kuinka metsän läpi kulkeva polku oli vieläkin yhä helppo kulkunen, vaikka Elsa oli ajatellut ennen matkalle lähtöään tarvitsevansa lumikenkiään jo metsään astuessaan.. Yllättävää oli myös se, kuinka polku oli jo tähän aikaan aamusta peittynyt lukuisiin jalanjälkiin.. näytti, kuin monet olisivat juuri tänään lähteneet taivaltamaan metsän suojaisia polkuja pitkin.. Saattoihan se toki olla, ettei lumi ollut eilisen myräkän jälkeen päässyt peittämään metsän kuljettavia polkuja.. Puitten tuuheat oksat näyttivät jo nyt niin lumisilta.. Oksat olisivat voineet hyvinkin suojata metsää eiliseltä kaatosateelta ja antaa mahdollisuuden tämän hetkiselle helpolle taivaltamiselle. Elsa käveli tyytyväisen oloisena metsäpolkua pitkin.. hänen ajatukset harhailivat moneen suuntaan.. hänen veljeensä ja lumimieheen, Cainin paljastuneisiin kasvoihin ja hänen kiroukseensa.. Mikään ei ehkä olisi kääntänyt Elsan ajatuksia toisaalle, kunnes yhtäkkiä Elsa havahtui kauhusta ja pysähtyi äkillisesti tuijottaen jalkojensa alapuolelle. ”Ve-verta..” Elsa sai sanottua hetken hiljaisuuden jälkeen eikä saanut käännettyään järkyttynyttä katsettaan muualle lumen peittämästä verivanasta. Verta.. sitä oli yhtäkkiä kaikkialla.. Näytti siltä, kuin mahdollinen kamppailu olisi tapahtunut tässä kohtaa metsässä eikä kamppailusta olisi välttämättä ollut edes kauankaan aikaa.. veren löyhkä kun leimahti ikävästi ympäristössä. Elsa ei saanut sanaa suustaan.. häntä järkytti ajatus siitä, mitä tässä metsässä oli tapahtunut ja kenelle. Vaistomaisesti Elsan oikea käsi laskeutui repussa roikkuvaan miekan huotraan.. vielä hän ei aikoisi ottaa miekkaansa esille, mutta nyt hän olisi ainakin valmiudessa.. kaikenvaralta, jos heidän lähettyvillään sattuisi olemaan jokin uhka.. Jokin, joka saattaisi vuodattaa heidänkin vertaan yhtä pahasti, miltä valkoinen lumipeite sai tilanteen näyttämään.. ((Eli.. minulla olisi tässä vaiheessa tarinaa ehdotus sinulle.. sinä saat kunnian päättää, mistä tuo veren tuoma uhka on peräisin. Liittyykö uhka lumimieheen, onko metsässä jokin muu uhkaava peto.. onko sittenkin heidän läheisyydessään vain joku viaton metsän asukki, joka on kulkenut saalis suussaan.. tai liittyykö veren vuodatus johonkin aivan muuhun.. mielikuvituksesi on vain rajana! Tein tällaisen kohtauksen siksi, että minäkin pääsisin välillä reagoimaan hahmollani johonkin uuteen ja jännittävään.. Toivottavasti tämä ei tuo sinulle kamalasti päänvaivaa. ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 6, 2012 18:53:22 GMT 3
((Juu, pistänpä jotain ideaa. Voi vastailu omalla kohdalla olla hieman hidasta nyt pääsiäisviikonloppuna, mutta yritän kuitenkin vastailla parhaani mukaan.))
Pieni välikohtaus saatiin onnelliseen päätökseensä, ja vieläpä ilman mitään suurempia ongelmia Cainin yllätykseksi. Toinen ei aikonut ruveta utelemaan enempiä tämän salaisuuksista, eikä Elsa ollut reagoinut huonosti matkakumppaninsa pärstävärkkiin tai yleiseen vastahakoisuuteen paljastella naamaansa. Toinen käytti näköjään tilaisuuden hyväkseen, ja joi jonkin verran vettä suomunaaman pähkäillessä pitäisikö huppu laskea alas tai ei, ja mikäs siinä. Siinähän oli ihan hyvä hetki tehdä jotain sellaista. Punatukkakin itseasiassa harkitsi voivansa juoda hieman vettä leilistään - kunnes vanhan lohikäärmeen aave sitten röyhkeästi rupesi äksyilemään niin kuin se aina teki. Nuori nainen suhtautui sentään joten kuten positiivisesti hengen huomautteluihin, vaikka ne olikin annettu tavalla joka kismitti nuorta maagia. "Sinulla oli täysi oikeus kysyä", Cain vakuutteli Elsaa tämän anteeksipyytelyn johdosta. Maagi itse olisi aivan varmasti tehnyt samoin jos olisi matkannut jonkun kanssa joka koko ajan piti naamansa piilossa - tosin enemmän ehkä sen takia että mies oli jossakin määrin epäluuloinen outoja vieraita kohtaan. Laiha mies tosin näytti hieman vaivaantuneelta toisen sanoessa ettei pieni äksyily haittaisi - maagin kokemuksien mukaan vanhus ei ikinä äksyillyt vain 'vähän'. "Usko minua, vanhuksen ei kannata antaa päästä vauhtiin", Cain hieman varoitti Elsaa, ja mulkaisi henkikumppaniaan joka päästi jonkun sortin tuhahduksen. "Hän osaa olla aika sietämätön", tuo vielä kertoi, ja katsahti taas henkeen hieman varoittavasti. Aave nakkeli niskojaan ja päästi uudemman tuhahduksen, mutta hiljeni sitten. Eipä tuota näköjään onneksi kiinnostanut kovin hirveästi alkaa huudella. Sittenpä oli taas puhumiset puhuttu, ja matka jatkui, hengen jupistessa aina silloin tällöin jotain 'kiittämättömistä nulikoista' ja ties mistä. Cain jätti tuon horinat täysin omaan arvoonsa, ja toivoi että Elsakin noudattaisi nuoren velhon esimerkkiä. Aave ei tarvinnut rohkaisua äksyilyyn.
Nuori mies ei oikein pitänyt siitä miltä metsä näytti, tosin ehkä hieman eri syistä kuin mitä voisi olettaa - se että paikka oli hieman synkkä ja jatkui ties miten pitkälle ei ollut mikään ongelma. Cain vain ei pitänyt siitä miten se vaikutti hieman, noh, ahtaalta. Ei ihmisille ahtaalta, mutta isommille otuksille ahtaalta... Punapää toivoi että kolmikko pääsisi metsästä pois mahdollisimman pian, tai että mitään uhkaavaa ei tapahtuisi. Jos täällä tapahtuisi jotain, niin nuoren miehen tehokkain ase ei tilanpuutteen takia olisi niin hyödyllinen. Tosin, eipä hän sitä oikein haluaisi yleensä käyttääkään, mutta oli se hyvä tietää että se oli mahdollinen. Silloin kun sen käyttö oli ongelmallista... Se sai tuon tuntemaan itsensä vaivaantuneeksi kaikesta huolimatta. Mies tuijottelikin epäluuloisesti metsän syvyyksiin oudoilla silmillään, kuin odottaen jonkun puun takaa hyökkäävän esiin jonkun vihamielisen olennon. Yleensä kun Cain ei odottanut sen tapahtuvan, se tapahtui. Miehen aistit olivat joka tapauksessa käymässä ylikierroksilla, ja yhdistettynä Cainin muutenkin normaalia parempiin aisteihin, ei ollut kovin suuri yllätys että tuo alkoi pikkuhiljaa haistaa edestäpäin tulevan verenhajun.
Vaikkei nuori mies sanonutkaan mitään verestä ennen kuin huomasi Elsankin jotenkin huomaavan sen, niin tuon käytös muuttui kyllä jotenkin varovaisemmaksi jo ennen kuin veri tuli näkyviin. Henki ainakin huomasi pitkäaikaisen toverisensa reaktion, muttei kommentoinut tätä sen kummemmin, mitä nyt liisi sanattomasti eteenpäin tutkimaan mistä oikein oli kyse. Aavella ei ollut minkäänlaista hajuaistia syystä tai toisesta mikä hämmensi otusta silloin tällöin, mutta näkö ja kuulo olivat parempia kuin otuksella oli ollut eläessään. Kun veri lopulta tuli Elsan ja Cainin näkyviin, aave oli jo paikalla tutkimassa jälkiä. Suomunaama oli jo kauan sitten tottunut näkemään verta suurissakin määrissä ja veren hajuunkin (vaikka se olikin aikoinaan ollut järkytys miltä tuore veri haisi), mutta sen aiheuttamat tuntemukset eivät olleet miehelle mitkään kovin mieluisat - tai oikeastaan, velho toivoi etteivät ne olisi olleet mieluisia. Cain irvisti nokkaan tunkevasta lemusta johtuen, ja näytti erittäin vaivaantuneelta veren äärellä pysähdyttyään Elsan viereen. Mies toivoi että olisi tuntenut oksetusta tai jotain sen kaltaista hajusta johtuen, mutta valitettavasti vaistot pitivät veren runsasta määrää pikemminkin positiivisena asiana... "Vertapa verta! Ja paljon", henki töksäytti vastauksena Elsan toteamukselle kireästi, saaden nuoren miehen säpsähtämään tämän palatessa tolkkuihinsa veren vietyä tuon huomion useammalla kuin yhdellä tavalla. Cain huomasi naisen olevan järkyttynyt yllättävästä tilanteesta, ja hetken ajan mies tunsi syyllisyydenpistoksen tajuttuaan ettei ollut ollenkaan osannut ajatella sitä, että nainen tuskin olisi tottunut suuriin verimääriin. Kaikkien elämä ei ollut yhtä synkkä kuin punapään. "Ja tuoretta. Todella tuoretta", Cain totesi, värähtäen inhosta, ja puolihuolimattomasti nuuhkaisi ilmaa vaistomaisesti, vaikka järkevämpää olisi ollut jättää se tekemättä.
"Ja... Osa tästä on ihmisten verta. Osa jonkun muun", suomunaama lisäsi hieman epäröiden, tämän alkaessa tutkimaan tarkemmin missä kaikkialla verta oikein oli. Henki oli lähtenyt seuraamaan yhtä polulta metsäänpäin menevää verivanaa, joten Cain päätti jättää sen tutkimisen myöhemmäksi (tai odottaa sitä että vanhus huutaisi löytäneensä jotain). Verta oli kyllä aika paljon, ja se sotki maisemaa aika inhasti, mutta mies pystyi silti päättelemään että tässä oli tapeltu. Hajusta päätellen useampi ihminen vastaan jotain, mutta suomunaama ei oikein ollut varma että mitä vastaan. Outo haju oli jossakin määrin tuttu, eli lumimiehestä ei voinut olla kyse, mutta mistäs sitten... Enemmät mietinnät päättyivät tosin siihen, vanhus kun keskeytti verijälkiä tutkimaan kumartuneen miehen aatokset huudolla: "Cain! Likka! Täällä on jotain!"
Mies kiiruhti katsomaan mitä vanha henki oikein huusi, viittoen naista seuraamaan ennen kuin seurasi polulta pois johtavaa verivanaa. Maassa oli paljon jalanjälkiä, ja Cain arveli vähintään neljän ihmisen menneen tuonne, ja jonkun... oudon myös. Polulle palasi vain kolmet jäljet. Niinpä tuolle ei ollut hirveä yllätys nähdä kahta ruumista jonkun matkan päässä polulta, hengen leijaillessa näiden yllä odottavaisen näköisenä. Verta ei ollut täällä niin paljon kuin polulla oli ollut, varsinaisen taistelun todennäköisesti oltua siellä, mutta täällä se oli käyty loppuun. Toinen ruumiista oli joku palkkasoturilta vaikuttava körmy joka oli ilmeisesti kuollut iskuun tämän vatsaan, jonkun aseen revittyä tämän rengaspanssarista läpi ja onnettoman soturin sisälmyksiin. Näky ei ollut kaunis, mutta Cain oli nähnyt pahempaakin. Edesmenneen kahdenkäden miekka lojui tuon vieressä, ja ruumis näytti siltä että tämä oli vain jätetty siihen. Punapää ei sitä huomannut, mutta raadon paidanhihaan oli kirjailtu vaakuna joka esitti tyyliteltyä mustaa lohikäärmettä. Toinen ruumis oli... outo. Otus oli jonkun sortin vaatetettu punaruskeiden suomujen peitossa oleva liskontapainen - ja sillä oli vieläpä kaikenlisäksi jonkun sortin musta tunikan tai kaavun tapainen päällä. Lisko oli jonkun verran lyhyempi kuin ihmiset yleensä, ja laihempikin. Olennon kasvonpiirteistä mies ei voinut todeta mitään, mutta kuolintapa oli aika itsestäänselvä: olennolta puuttui pää. Joku oli ilmeisesti leikannut sen irti ja ottanut mukaansa jostain syystä. Hajun tuttuus selkeni miehelle, tämä otushan oli niitä, mitä ne nyt oli, niitä pieniä liskomiehiä joita pyöri pienissä määrissä Sedestiassa. Mitä yksi niistä teki täällä, se oli hyvä kysymys. Mistä tahansa olikin ollut kyse, otus oli törmännyt johonkuhun vihamieliseen ja saanut maksaa siitä, kuten päättömästä ja muutenkin kärsineestä ruumiista sai päätellä. Olipahan otus kuitenkin saanut vietyä yhden tappajistaan hautaan kanssaan, ja varmaan oli haavoittanut muitakin surmaajistaan. "Outoa", oli hengen kommentti, ja mies nyökkäsi vastaukseksi.
((Tulipa pitkää 8I ))
|
|
|
Post by Jutta on Apr 23, 2012 23:33:38 GMT 3
(( Tässä on siis pitkään odotettua jatkoa pelailuilemme.. tästä venyi yllättävän pitkä.. enkä tiedä edes , oliko jatkoa edes järkevästi suuniteltu.. mutta mutta.. näillä mennään tällä kertaa.. Apuva!! )) Cainin vakuuttaessa Elsalle, ettei nuoren neitokaisen uteliaisuus Cainin kasvojen suhteen ollut väärin, jatkoi Elsa hymyilemistään – tosin, tällä kertaa huomattavasti helpottuneemman oloisempana mitä hetki sitten. ”Oikeutta tai ei.. minun ei silti olisi tarvinnut olla niin tunkeileva yksityisyyttänne kohtaan.. Olen silti onnellinen kaiken tämän tapahtuneen jälkeen.. en tiedä teistä, mutta minun oloni on ainakin tällä hetkellä keveämpi, mitä hetki sitten.. .” Elsa sai sanottua hetken mietinnän jälkeen Cainille ja toivoi toisen ymmärtävän, mitä hän tarkoitti sanoillaan. ”Matkaa on helpompi jatkaa, mitä vähemmän murheitaan sisällään kantaa.” Elsa mietti mielessään äidiltään oppimaansa sananlaskua, joka sopi hänen mielestään yllättävänkin hyvin tähän tilanteeseen. Vielä hetki sitten Elsaa oli mietityttänyt, mitä Cain mahtoi piilotella huppunsa kätköissä.. ja siitä jälkeenpäin neitokaisen harmitteli, oliko hän tietämättään loukannut Cainia itsekkäällä pyynnöllään. Epätietoisuuksien jälkeen olo tuntui jo huomattavasti helpottuneemmalta.. sisällä pyörivät kysymykset eivät tuntuneet enään painavan harteilla, kun mieltä askarruttaviin asioihin oli saanut toiselta ymmärrystä ja vastauksia. Elsa toivoi Cainin tuntevan saman tunteen sisällään, kuin hän itse tunsi tällä hetkellä – helpotuksen. Ehkä nuoren herran oli nyt helpompaa jatkaa matkaansa tietäen, että hänen uusi matkakumppaninsa hyväksyisi hänet sellaisenaan – ilman, että Cainin tarvitsisi tuntea pelkoa kasvojensa paljastumisesta.. Nyt se oli tehty ja seuraamukset kohdattu.. Kaikkien onneksi asiat sujuivat vieläpä parhain päin.. Cainin varoittaessa Elsaa vanhuksesta ja siitä, kuinka häntä ei kannattaisi yllyttää enempäänsä, tyytyi nuori neitokainen seisomaan hieman vaivautuneen oloisena kumppaneihinsa edessä. Hänen kevennyksensä ei selvästikään ollut sopinut tähän tilanteeseen, vaikka puheet äksyilyistä olivatkin olleet suurimmaksi osaksi tosia. Elsa oli tottunut kuulemaan elämänsä aikana kaikenlaista ilkeäkurista puhetta, eikä vanhuksen puheet olleet vaikuttaneet tähän mennessä ollenkaan pahoilta.. vanhuksen puheet tuntuivat itse asiassa melko suopeita neitokaisen nuoruusajan muistoihin verrattuna. Hetken harkinnan jälkeen Elsa nyökkäsi lopulta myöntyvästi Cainille päätään ja yritti hymyillä parhaansa mukaan kumppaneilleen. ”Ymmärrän.. yritän olla yllyttämättä enään ystävääsi.. parhaani mukaan tietenkin.. mutta jonain päivänä haluan vielä tutustua paremmin tähän vanhus ystävääsi.. hän vaikuttaa tutustumisen arvoiselta kohteelta.. sinua tietenkään unohtamatta.. Mutta tulkaahan.. jatketaan matkaa..” Elsa sanoi itsevarmasti ja käänsi sanomisensa jälkeen selkänsä kumppaneihinsa päin jatkaen metsän aukeamalle vievää polkua pitkin eteenpäin. Elsa ei enään välittänyt, oliko hän yllyttänyt viimeisillään sanoillaan jotakuta mihinkään.. Neitokainen kun oli tarkoittanut jokaista sanaansa.. Hän halusi vielä jonain päivänä tutustua uusiin matkakumppaneihinsa paremmin. Ehkä he oppisivatkin tuntemaan toisiaan paremmin matkan aikana.. ehkä tulevaisuus antaisi siihen joskus toisenkin mahdollisuuden. Tällä hetkellä Larsin pelastaminen tuntui kuitenkin tärkeämmältä asialta. Elsan veli oli neitokaiselle kaikki kaikessa.. ilman veljeään elämä ei tuntuisi enään elämisen arvoiselta. Onneksi Cainin ja vanhuksen kaltaisia tuttavuuksia silti oli olemassa ja onneksi hän oli saanut mahdollisuuden tutustua heihin.. Matka olisi hankalampi taivaltaa yksikseen, mutta paluumatkasta voisi tulla vaikeampi taivallettava, jos kaikki ei päätyisi toivotun kaavan mukaisesti.. Verta.. sitä tosiaankin oli kaikki alla.. suuria määriä tahriutuneena valkeaan metsän kantamaan lumeen. Elsan ajatukset tuntuivat karkailevan keskittymisestään huolimatta.. Oli uskomatonta, miten veri pystyi vaikuttamaan neitokaisen mieleen näinkin voimakkaasti. Elsa oli kokenut elämän aikana monenlaisia tilanteita.. hyviä ja mahdottoman turhauttaviakin sellaisia.. mutta tällaiselta vastaavanlaiselta tilanteelta Elsa oli pystynyt tähän mennessä välttymään elämänsä aikana. Nuori neitokainen inhosi turhaa veren vuodatusta – hän vältteli sitä aina, jos se olisi ollut mahdollista. Miekkailu tietysti oli tuonut verenvuodatus mahdollisuuksia monellakin tavalla vastaan, mutta koskaan Elsa ei vahingoittanut ketään miekallaan, jos hän näki sen mahdolliseksi. Elsa pitikin miekkailuosaamistaan enemmänkin taitona itsepuolustukseen kuin hyökkäämiseen.. Oli hyvä osata puolustautua vaaratilanteilta joillain konstein.. varsinkin, jos osasi käyttää miekkaansa näinkin taidokkaasti kuin hän. Hetken mietinnän jälkeen Elsan ajatukset kääntyivät taas tämän hetkiseen ja siihen, kuinka Cain tuntui osaavan ”tulkita” metsän veressä löyhkäävää tuoksua. Oli outoa, kuinka helposti nuori herra osasi kuvailla veren olevan tuoreen tuoksuista.. tai se, kuinka hän erotti kenen vereen metsän valkea lumi oli peittynyt. Oliko Cainin herkkä hajuaisti kirouksen ansiosta vai pystyikö ihminen oikeasti haistamaan noin tarkasti veren tuomaa tarinaa.. Ja jos Cainin kertoma tarina oli totta, kuka tai mikä tämä ihmisen lisäksi ollut osapuoli oli? Enempiä ajattelematta Elsa pysytteli Cainin lähettyvillä pitäen oikeaa kättään edelleen miekkansa huotran läheisyydessä.. veren aiheuttaman uhka ei miellyttänyt Elsan ajatusta tämän hetkisestä.. Äkkiä hetken hiljaisuuden jälkeen vanhus kutsui Cainia ja Elsaa luokseen. Vanhus oli Elsan huomaamatta lähtenyt seuraamaan erästä syrjemmälle vievää verivanaa ja nyt hän oli selvästi löytänyt kauempana jotain merkittävää asiaa liittyen. Hetkeäkään odottelematta Elsa seurasi varovasti Cainia metsän syvyyksiin hänen viittoessa neitokaista mukaansa. Elsa ei tiennyt, mitä edessäpäin voisi odottaa.. maassa näkyvistä jalanjäljistä päätellen, he saattaisivat kuitenkin löytää veren vuodatuksen syyn sekä sen aiheuttamat henkilöt melko sukkelaankin tahtiin.. Näky vanhuksen luona oli ollut pahempi, mitä nuori nainen olisi osannut kuvitella.. veren tahriman lumen lisäksi Elsaa ja Cainia odotti metsän pienellä aukealla alueella kaksi taistelusta kärsinyttä ruumista, jotka näyttivät kärsineet pahasti jonkinmoisen kamppailun seurauksesta. Elsa ei osannut - eikä pystynyt tässä mielentilassa miettimään minkäänlaista tarinaa tälle kaikelle tapahtuneelle, mutta kaikesta päätellen jotkut olivat ottaneet mittaa toisistaan ja päätyneet tällaiseen lopputulokseen. Elsa ei saanut sanaa suustaan – ensimmäistä kertaa elämässään hän näki jotain tällaista; Palkkasoturin näköisen mies makasi kuolleena miekkansa vierestä ja jokin oudon näköinen suomuinen.. otus.. makasi päättömänä ison verilammikon ympäröimänä. Elsa ei osannut muuta kuin sääliä menehtyneitä osapuolia.. Oliko tämän tilanteen pakko päättyä näin.. Oliko sovussa eläminen niin vaikeata tänä päivänä.. ehkä se olikin, mutta nyt nuori naisen alku ei pystynyt ymmärtämään sitä. Elsa kun itse yritti elää kaikkien kanssa sovussa, tuntui maailma pyörivän omalla tahdollaan toisaalla. Mutta elämä oli juuri sitä.. jokainen tekisi oman valintansa ja eläisi sen mukaisesti.. Toisten elämänvalintoja täytyi yrittää kunnioitta, vaikka välillä se tuntui älyttömän tuskaiselta.. Hetken järkytyksen jälkeen Elsa pystyi jo katselemaan tarkemmin ympärilleen. Hän laski reppunsa Cainin läheisyyteen valkoiseksi säilyneen lumikinoksen päälle ja lähestyi tutkiakseen ruumiita tarkemmin. Varovaisesti neitokainen asteli kuolleen ihmisen ruumin viereen.. Elsa ei voinut olla huomaamatta maassa makaavan miehen avonaisia silmiä, jotka olivat jääneet aukinaisiksi kuolemaa edeltävältä hetkeltä. Vaistomaisesti Elsa laskeutui polvilleen ja antoi oikean kätensä sulkea miehen aukinaiset silmäluomet kiinni.. ”Lepää rauhassa..” Elsa sanoi hiljaisesti, kuin kuiskaten ruumiille viimeiset sanansa ja nousi hetken hiljaisuuden jälkeen seisomaan ruumiin viereen. Elsaa harmitti, ettei voinut tehdä toisen hyväksi enään muuta.. Hän olisi halunnut auttaa toista, jos se tässä tilanteessa olisi ollut enään mahdollista.. Elsan ajatukset kävivät äkkinäisesti jopa ruumiitten hautaamisessa.. mutta siihen hänellä tai muillakaan ei olisi ollut tällä hetkellä aikaa... Hänen veljensä saattaisi kohta olla samanlaisessa tilanteessa, jos hän ei kohta jatkaisi matkaa – aikaa ei siis ollut enään hukattavana. Hetken vielä silmäiltyään miehen ruumista, Elsan silmät takertuivat miehen hihassa olevaan lohikäärmettä muistuttavaan vaakunaan. Lohikäärme? Mitä se tarkoittaisi? Jahtasiko tämä soturi lohikäärmeitä? ”Huomasitteko tämän herran hihassaan olevan vaakunan? Mustan lohikäärmeen.. Kertooko vaakuna mitään teille?” Elsa kysyi äkkinäisesti tovereiltaan poistuttuaan makaavan ruumin luota lähemmäksi Cainia. Ei vaakuna luultavimminkaan mitään merkitsisi, mutta Cain kun saattaisi hyvin lohikäärmeitä tutkineena tietää - tai jopa kiinnostaa, mitä musta lohikäärmettä muistuttava vaakuna tarkoittaisi. Hetken seisottuaan Cainin läheisyydessä Elsa asteli varovasti päättömän liskoa muistuttavan ruumiin läheisyyteen.. Tuntui haikealta, että toinen oli menettänyt päänsä taistelussa.. ruumis ilman päätä tuntui vajaalta kokonaisuudelta.. kuin tärkein kumppani olisi karkuteillä kesken suuren levon hetken. ”Lepää sinäkin rauhassa.. kuka sitten oletkin..” Elsa sai sanottua ja oli juuri silittämässä outoa otusta jalkaan, kunnes hänet keskeytettiin.. Elsan selän taakse oli yllättäen ilmestynyt joku, joka oli nopealla liikkeellään ottanut Elsasta kiinni vetäen häntä taaksepäin päättömän otuksen ruumiin luota - Tämä joku muistutti selvästi päätöntä vaalearuskeahkoa suomuista olentoa. Tätä Elsa ei nähnyt vielä itse, sillä tämä otus oleili vielä Elsan seläntakana, pitäen kaunista neitokaista tiukasti kiinni itseään vasten. Yllättäen suomuinen otus veti oikean kätensä esille ja paljasti pitävänsä tikaria kätösissään.. ”Uskallatkin koskea häneen..” Otus sai sanottua neitokaisen selän takaa ja painoi kädessään pitämäänsä tikaria hellästi Elsan selkää vasten. Elsa oli sanaton.. hän ei tiennyt mitä tehdä. Elsa ei uskaltanut puhua, hän ei uskaltanut katsoa kuka hänen selkänsä takana oli.. Tikari Elsan selässä ei tuntunut mukavalta.. Uhkaajan tikarin hennosta otteesta huolimatta se tuntui selässä uhkaavankin terävältä.. Sillä saisi aikaiseksi hyvääkin jälkeä, jos Elsa ei olisi varovainen hänen otteessaan.. tilanne näytti pahalta tällä hetkellä.. todella pahalta, jos Elsalta asiaa kysyttäisiin.. (( Niin.. tekeydyin todellakin hahmollani "Neito hädässä" rooliin.. olen siitä pahoillani! Ja uudella pelottomalla tikarin pitäjällä saa vapaasti pelailla, jos näet sen parhaaksesi omalla pelivuorollasi.. ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 25, 2012 17:24:19 GMT 3
((Oon pistänyt PM:nä kyssäriä yhestä jutusta, tarvisin vastauksen siihen ennen kuin pystyn kunnolla postaan vuoron. Aattelin pistää tänne ilmoituksen jos et satu käymään sisäänkirjautuneena foorumilla. Pistän sitten vuoroa kun saan vastauksen (tai pitää se vuoro vielä kirjoittaa loppuun, mutta on se jo yli puolen välin)))
|
|
|
Post by Jutta on Apr 25, 2012 18:11:50 GMT 3
(( Viestisi on nyt luettuna, ymmärrettynä sekä vastattuna! Eij ongelmia! ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 25, 2012 20:20:34 GMT 3
((jups, hjuva )) Cain ei oikein ollut varma miten vastata Elsan puheisiin, joten tuo päätti lähinnä kohauttaa olkiaan ja hymyillä epävarmasti. Eipä siitä mitään haittaakaan varmaan ollut. No, asia oli joka tapauksessa loppuunkäsitelty ja matka pystyi jatkumaan. Tai siis, kyllähän Elsa ja Cain vielä keskustelivat jonkun verran hengestä ja jostakin syystä nainen tuntui hieman vaivaantuvan miehen varoituksista. Punapää katsoi hieman oudoksuen toisen vaivaantunutta olemusta pää kenossa, muttei sanonut mitään, nyökkäsi vain naisen lopulta vastattua myöntävästi velhon kehoitukseen. "Jatketaan vain", suomunaama sanoi rohkaisevasti hymyillen, ja viittoi naista johdattamaan kaksikkoa (tai kolmikkoa jos henkikin laskettiin mukaan) eteenpäin. Nuoren velhon oli pakko myöntää että matkaaminen jonkun seurassa joka ei suuremmin välittänyt miehen oudosta olemuksesta oli jossakin määrin helpottavaa. Tosin koko totuuttahan Elsa ei tiennyt, mutta ei sitä liian pitkälle välttämättä kannattanut mennä. Mikäli kaikki menisi hyvin ei naisen tarvisi saada koko totuutta selville ollenkaan. Mutta jutustelut oli jutusteltu, ja sitten sitä matkattiinkin kunnes verisen kahakan jäljet tulivat kaksikon vastaan niin häiritsevästi kuin ne tekivätkin. Cain ei tajunnut ollenkaan käyttäytyvänsä 'ihan vähän' oudosti ilman nuuhkimisillaan ja puheillaan, varsinkaan kun nainen ei kommentoinut mitenkään suomunaaman outoa käytöstä. Sen nuori velho sentään huomasi että toinen oli melko lailla hermostunut - mutta se nyt oli muutenkin aika ilmiselvää. Eipä veren määrä varsinaisesti Caininkaan mieleen ollut. Kaikki tuo veri kävi miehen hermoille useammalla kuin yhdellä tavalla, mutta eipä sille voinut mitään - asiaa piti tutkia ja sillä selvä. Se oli aivan sama mitä tunteita veren löyhkä herättikään suomunaamaisessa miehessä, mitä oli tapahtunut piti tutkia. Hetken ihmettelyn jälkeen poispäin johtavaa verivanaa seuraamaan lähtenyt henki kutsuikin kaksikon ihmettelemään tämän löydöksiä, mitkä onnistuivatkin jossakin määrin järkyttämään nuorta velhoa lisää - ja ilmeisesti Elsaakin melko lailla. Cain ei alkanut tutkimaan ruumiita sen tarkemmin kommenttinsa jälkeen, veren haju kun alkoi käydä pikkuhiljaa liiaksi ja tuo nojasi puuhun toisella kädellään, pitäen vasemmalla kädellään päästään kiinni. Haju oli aivan liian voimakas näin lähellä ruumiita, vaikkei suomunaama ollut heti siihen reagoinutkaan ihan niin voimakkaasti kuin nyt teki. Henki katsahti tätä hieman huolestuneena arvaten mistä oli kyse, ja aikoikin sanoa jotain kun ruumiita tutkimaan ruvennut Elsa ilmoitti löydöstään. "Musta lohikäärrme...? Arrmanin mies... perrhanan paskiaiset. Tappajaarh", Cain sanoi hiukka oudolla äänellä puun vierestä irvistellen niin että tämän terävät hampaat olivat takuulla näkyvillä, edelleen ollen enemmän keskittynyt pitämään päätään selkeänä kuin mitään muuta. Jokin oli nyt hieman vialla. Olisi tuo ollut varovaisempi mikäli veren lemu ei olisi sekoittanut tuon päätä niin pahasti. Yleensä se ei ollut näin pahana, mutta ehkä se johtui vain siitä että yleensä punatukka oli paremmin varautunut vereen kun siihen törmäsi - nyt se oli tullut vastaan melko yllättäen, eikä siihen oltu keretty varautua mitenkään. Miehen äänessä oli jotain outoa - jotain... eläimellistä. Lumi tuon jalkojen ympärillä oli myös alkanut pikkuhiljaa sulaa oudon nopeasti, lämpötila nuoren velhon välittömässä läheisyydessä kun oli jostakin syystä nousussa. Ajatuksiaan kasassa pitelevä mies ei oikein kiinnittänyt hirveästi huomiota ympäristöönsä, olettaen että henki ja nainen tarkkailisivat paikkoja tarpeeksi ettei kukaan pääsisi yllättämään - mutta huolestunut aave tarkkaili Cainia ja Elsa oli keskittyneenä kuolleisiin, mistä varmaan johtui ettei yksikään kolmikosta huomannut jostakin ilmestynyttä puukon kanssa heiluvaa liskomiestä ennen kuin tämä oli onnistunut yllättämään naisen. Otus oli yli päätä pidempi Elsaa tai Cainia, suomuiselta nahaltaa punamusta raitainen - ja haavoittunut. Olennon olkapäästä törrötti nuoli ja oli tuolla jonkun verran muitakin vammoja. Yksikään ei tosin ollut sen verta vakava etteikö lisko olisi pystynyt uhkaamaan Elsaa. Vaikka Cain oli hiukka sekaisin paraillaan, niin outo puun takaa (lähes kirjaimellisesti varmaan) ilmestynyt hyökkääjä sai osakseen tämän huomion heti puhuttuaan. "Kuuless nyt - agh - päästä hänet irrti, hän ei -krghk - lajitoverriasi tappanut", suomunaama mongersi hieman sekavasti ja lopetti puuhun nojailun pystyäkseen osoittelemaan liskomaista otusta toisella kädellään. Pitkän ja laihan kaksijalkaisen sarvekkaan liskon katse nauliintuikin nyt Cainiin jonka olkapäiden tasalle leijaili tuon alituinen henkikumppani, ja otus päästi yllättyneen huudahduksen vieraalla, jossakin määrin 'sihisevällä' kielellä. Otus lopetti Elsan uhkailun tikarilla, törkkäsi tämän tieltään ja astui velhon eteen ja alkoi selittää jotain hyvin nopeasti ja innokkaasti jollakin vieraalla kielellä heilutellen kynnekkäitä käsiään sangen tohkeissaan, saaden punapäiseltä velholta lievästi sanottuna oudoksuvan katseen. "Mitä helv... en tajua mongerruksestasi sanaakaan!" Cain huusi otukselle joka näytti tajuavan asian itsekin. Punapää mulkoili tätä erittäin epäluuloisena - vaikkei tuon pää kovin selkeänä ollut, niin tässä oli nyt jotain outoa. "Anteeksi, mutt-" olento aloitti edelleen innoissaan jostakin syystä mutta nyt rauhoittuneena, mutta tämän puheet keskeytyivät pahasti kun otuksen kurkun lävisti nuoli, suihkuten verta punapään päälle. Velho ynähti järkytyksestä ja katsoi otusta shokissa kun pitkään ja honteloon liskoon osui toinenkin nuoli, tappaen korisevan otuksen lähes heti toisen nuolen lävistettyä tämän sydän. Cain ei kerennyt reagoida yllättävään tilanteeseen mitenkään ennen kuin liskon ruumis kaatui velhon päälle, kaataen miehenkin - otus oli aika helkkarin raskas eikä suomunaama voinut tehdä muuta kuin vingahtaa yllättyneesti kun tuo jäi kaatuvan otuksen alle. Nuolet olivat tulleet jostakin metsästä päin, ja pian ampujatkin tulivat näkyviin - kaksi ihmismiestä ja yksi haltianainen, kaikki jokseenkin karskin näköisiä raskaasti aseistautuneita ja arpisia (jopa haltia, yllättäen) palkkasotureita. Jokaisella oli hihassaan sama vaakunatunnus kuin kuolleella palkkasoturillakin, nämä olivat epäilemättä aiemmankin liskon tappajat - varsinkin kun kolmikolla oli suurempia ja pienempiä haavoja itsekin, kirveellä aseistautuneen miehen ollessa menettänyt toisen korvansa näköjään. Henki leijaili puiden oksien sekaan piiloon tarkkailemaan tilannetta, vilkaistuaan ensin järkyttyneenä Cainia ja sitten liskon tieltään aiemmin törkkäämää Elsaa. Haltia oli aseistautuneena jousella ja oli epäilemättä onnettoman tikarilla uhkailleen tappaja, varsinkin kun kummallakaan tuon tovereista ei näyttänyt olevan minkäänlaisia jousia. Tappaja pisti jousensa olalleen ja johti kolmikon kohti Elsaa ja liskon ruumiin alla hiukka epätoivoisessa ja sekavassa tilassa riuhtovaa velhoa. Joukon aseet oli pistetty huotriin tai olalle jousen tapauksessa, eivätkä nämä selvästikään olettanut naisen ja velhon olevan mikään uhka. Toisella miehistä oli jonkunlainen säkki olallaan jonka pohja oli verestä punainen - oletettavasti siellä oli aiemmin tapetun liskon pää. "Mähän sanoin et se toinenki palais sen pikku-sittiäisen tykö, enks sanonukki? Kaks liskonpäätä kerralla" miehistä toinen tuntui puhelevan kumppaneilleen, johon tämän kirveellä aseistautunut kumppani vastasi esittämällä hävyttömän eleen. "Hiljaa Hart. Ja lopeta tuo Roq", joukon johtajana toimiva lyhyt-tukkainen haltianainen käski isompia ja lihaksikkaampia sotureita hieman soinnukkaalla äänellä, äijät sitten tukkivatkin turpansa kun kolmikko pääsi melko lähelle veriteon tapahtumapaikkaa ja pysähtyi vähän matkan päähän Elsasta ja liskon alla heiluvasta Cainista. Kolmikko ei onneksi tuntunut kiinnittävän ohimenevää vilkaisua lukuunottamatta mitään huomiota velhoon, katsellen lähinnä naista. "Hyvää päivää, oletteko te ja ystävänne kunnossa? Näimme että teitä uhkasi tämä lisko, ja päätimme auttaa" haltia tiedusteli hymyillen Elsalta samalla kun tämän kaksi toveria virnistelivät tämän takana. Hymy oli hiukka teennäinnen, mutta sentään tuo ei näyttänyt olevan käymässä päälle - syy liskon tappamiseen oli kyllä melko ilmiselvä vale jos Elsa oli kuullut näiden puheita. Vaikka tuon puhetapa oli ehkä hienostuneempi kuin tuon tovereilla, haltia oli ilmiselvästi ihan yhtä lailla tappaja kuin muutkin. Juuri nyt nämä eivät näyttäneet vihamielisiltä, mutta asia saattaisi muuttua. ((Ja taas tuli pitkää kuin nälkävuosi - pahiskolmikolla voi vapaasti pelata, tosin jos joku näistä tunnistaa Cainin ne yrittää käydä sen päälle. Niille voi myös käydä huonosti jos näin päätät))
|
|
|
Post by Jutta on Apr 28, 2012 1:48:56 GMT 3
Elsan tiedusteltua matkatovereiltaan, olisivatko he mahdollisesti tienneet maassa makaavan ruumiin hihasta paljastuneen vaakunan merkitystä, ehti neitokainen jo siirtyä ennen Cainiin vastaamista päättömän olennon ruumiin eteen seisomaan. Kauempaakin Elsa oli kuullut ja nähnyt nuoren herran raivoisan reaktion neitokaisen esittämään kysymykseen, mutta se mitä Cain oli kertonut mustasta lohikäärmeestä ja siihen liittyvästä Arrmanin miehestä, olivat suurimmaksi osaksi menneet ohi Elsan korvien - neitokaisen huomio kun oli tällä kertaa kiinnittynyt itse nuoren herran tekemisiin. Cain.. hän vaikutti tällä hetkellä.. hyvin oudolta. Tuo eläimelliseksi muuttunut puheen ääni.. Nuo vihan esille tuomat terähampaat.. tuo miehen jalkojen alla sulanut lumi.. Näytti siltä, kuin Cainin kantama kirous pahentuisi hetki hetkeltä kauheammaksi.. tai tarkemmin ajateltuna.. näytti siltä, kuin itse peto yrittäisi pidätellä itseään joltain. Huoli Cainista painoi Elsan mieltä.. toisella oli selvästi vaikeata.. Hänen täytyisi yrittää auttaa toveriaan.. jos se olisi mitenkään mahdollista. Hetken harkinnan jälkeen neitokainen oli juuri aikeissa lähestyä nuorta herraa, kunnes Elsa muisti miksi hän oli alun perin kävellyt päättömän ruumiin luokse. Neitokaisen ajatuksenaan oli hyvästellä päätön ruumis samoin kuin vieressä makaavakin herran – antaa kärsineelle ruumiille ja sielulle rauha. Hätäisesti Elsa lausuikin otukselle sanansa, jotta hän pääsisi tarjoamaan tukensa Cainille.. eikä hetkeäkään olisi kulunut, kun neitokainen olisi saapunut nuoren herran luokse.. mutta hänen aikeensa keskeytettiin.. totaalisesti. Elsa seisoi hiljaa.. keskittyneesti siihen, ettei tekisi mitään harkitsematonta. Joku vihamielinen piteli neitokaista tällä hetkellä lujasti otteissaan tikarinsa kanssa eikä tämä miellyttänyt ollenkaan Elsan mieltä. Pitikin juuri hänelle sattua jotain tällaista.. omia murheita kun tuntui olevan jo tarpeeksi taakkana ja silti jotain tällaista täytyi vielä tapahtua.. Miksi joku ylipäätänsä halusi kaapata hänet? Oliko tämä joku metsässä kulkenut muukalainen kokenut heidät uhkanaan? Omista ongelmistaan huolimatta nuori neitokainen silmäili huolestuneesti Cainia, jonka olo näytti vain huononevan.. yllättävää siksi olikin, kuinka hetken päästä nuori herra nousi puun suojista puolustamaan Elsaa omista vaikeuksistaan huolimatta. ”Cain, ä-älä rasita itseäsi..” Elsa yritti sanoa varovasti matkakumppanilleen, ettei aiheuttaisi itselleen suurempia ongelmia.. neitokainen kun ei tiennyt miten herkästi hänet kaapannut muukalainen reagoisi Elsan puhumiseen. Elsaa kuitenkin jäi mietityttämään Cainin sanoma uhkaajalle, jossa hän vakuutti neitokaisen olevan syytön hänen lajitoverinsa tappamiseen. Oliko hänen seläntakana oleileva kaappaaja päättömän ruumiin tuttava.. jopa saman lajin edustaja? Jos asia oli tosiaankin tällainen, ei Elsalla olisi enään syytä miettiä syitä tähän tilanteeseen joutumisesta. Cainin puolustuksen jälkeen vaikutti siltä, kuin kaappaaja olisi vain painanut lujemmin kädessään pitämäänsä tikariaan Elsan selkää vasten, kunnes yhtäkkiä tapahtui jotain odottamatonta: Elsan kaapannut henkilö viskasi neitokaisen lujalla tönäisyllä syrjemmälle ja asteli nyt kiinnostuneen oloisena Cainin luokse. Tönäisy oli ollut kova, mutta onneksi Elsa oli lentänyt pehmeän lumikinoksen päälle, jonka ansiosta neitokaisen ei käynyt kuinkaan. Pienen hetken ajan Elsalla kuitenkin kesti tajuta oma tämän hetkinen tilanteensa.. Hän oli vapaa.. Kukaan tai mikään ei enään uhannut häntä millään lailla.. miten olo pystyi tuntumaan näin helpottuneelta tuollaisen kokemuksen jälkeen. Ripeästi neitokainen nousi omille jaloilleen lumen seasta ja hetken silmäilyn jälkeen hänen katseensa kohtasi Cainin ja hänen edessä seisoneen haavoittuneeseen muukalaisen. Neitokaisen kaappaama henkilö oli ilmiselvästi maassa makaavan päättömän sukulainen.. sitä ei tarvinnut enään hetkeäkään epäillä. Elsa oli juuri aikeissa kävellä lähemmäksi Cainia sekä muukalaista ja keskeyttää näiden kahden epämääräisen jutustelutuokiot pyytääkseen anteeksi uhkaajaltaan aiheuttamaansa välikohtausta, kunnes yhtäkkiä tapahtuikin jotain yllättävää: puitten seasta lentänyt nuoli ilmestyi kuin tyhjästä ilmaan ja lävisti Cainin edessä olleen kaappaajan kaulan. ”Eijj..!” Elsa ehti parkaista, kunnes toinen nuoli jo ehti lentää ilman halki.. osuen tällä kertaa muukalaisen selkään, jonka tarkoituksena oli selkeästi osua suoraa otuksen sydämeen. Pienen odottelun jälkeen nuolia ei tuntunut enään ilmestyvän puitten suojasta.. eikä nuolilla ollut enään selkeästi enään tarvettakaan, sillä kaukaakin näki kuinka suomuinen olento oli kuolemaisillaan nuolien aiheuttamista vahingoista ja kuinka olento rymähti viimeisillään hengenvedoillaan suoraan Cainin päälle kaataen heidät molemmat lumiselle maastolle. ”Cain!” Elsa huudahti ja juoksi minkä kerkesi kaksikon luokse. Neitokaisen aikeena oli yrittää pelastaa ystävänsä suomuisen ruumiin litistymiseltä, mutta selän takaa kuuluneet askelten äänet saivat Elsan havahtumaan paikoilleen. Kaksi isohkoa ihmismiestä ja yksi haltianainen.. He lähestyivät tällä hetkellä Elsaa ja tapahtumapaikkaa. Neitokainen ei voinut myöskään olla huomaamatta, kuinka muukalaisten hihoissa roikkuivat tuo sama mustan värinen lohikäärmettä muistuttava vaakuna, josta Cain oli hetki sitten kertonut neitokaiselle. Sanatarkasti Elsa ei muistanut enään, mitä punapää oli kertonut tuon vaakunan kantavista henkilöistä, mutta se millä äänenpainolla ja raivolla asia oli tullut ilmi, ei voinut olla erehdys.. He eivät selkeästikään olleet hyvällä asialla liikkeellä. Muukalaisten lähestyessä Elsaa puitten kätköistä, oli mahdotonta olla kuulematta kolmikon tämän hetkisestä sanaharkasta, joka kaikui puitten seasta myös Elsan kuuleviin korviin. Neitokainen oli kuunnellut tarkkaavaisesti, mitä toiset nahistelivat keskenään.. eikä ollut uskoa – taikka edes halunnut uskoa kuulemaansa todeksi: Kolmikon isokokoisin mies oli selvästi rehvastellut puheillaan liskonpäihin liittyvää, josta toiset eivät selvästikään halunneet toisen puhuvat tässä yhteydessä. Tämän puheen jälkeen oli selvää, miksi he olivat liikkeellä ja lähestyivät nyt Elsaa ja Cainia – heidän aikeensa oli selvästi pyydystää tämä liskoparka itselleen. Palkkasoturi kolmikko lähestyi yllättävästi suoraan Elsan puheille, vaikka kaiken kuulemansa jälkeen neitokainen oli olettanut kolmikon ryntäävän suoraan suomuisen liskon kimppuun. Kolmikon johtajana toiminut haltia vaikutti ystävälliseltä kertoessaan, kuinka hän ja hänen kumppaninsa olivat päättäneet auttaa Elsaa ja Cainia hädässään.. puheet olivat varsin vakuuttavia ja olisivat varmasti uponneetkin Elsaan, jollei neitokainen olisi hetki sitten kuullut kolmikon kinastelevan syrjemmällä jotain liskon päihin liittyvästä asiasta. Tokihan tilanne oli äsken näyttänytkin hieman uhkaavammalta, mutta silti Elsa ei saattanut uskoa, että kolmikon tarkoituksena olisi ollut pelkästään hyvää hyvyyttään auttaminen. ”. Ki-kiitos..” Elsa vastasi epävarmasti haltialle, kun ei saanut muutakaan sanottuaan suustaan.. Neitokainen olo kun oli tällä hetkellä kovin epävarma.. Hän ei tiennyt yhtään mitä hän uskaltaisi tehdä tai sanoa muukalaisten ympäröimänä. Hetken mielijohteesta neitokainen oli juuri kysymässä, tuntisivatko he sattumalta maassa makaavaa kuollutta miestä, joka kantoi samaa vaakunaa kuin he.. mutta hän ei kerinnyt sanomaan mitään, sillä hänen huomionsa oli nyt siirtynyt palkkasoturikolmikon miesosapuolisiin, jotka lähestyivät tällä hetkellä Cainia ja hänen päällä makaavaa suomuliskoa. ”Siirretään tätä liskon körmyä vähän sivummalle, niin pääsee sinun ystäväsikin kiittämään meitä..” Toinen miehistä huudahti sangen riemukkaasti ja oli juurii ottamaisillaan Cainin päällä olevasta liskosta otteen. Aluksi Elsa ei nähnyt miesten teossa mitään harmillista, kunnes äkkiä hänen mieleensä juolahti ajatus Cainin paljastuneista kasvoista. Kasvot.. ne eivät saaneet olla näkyvillä.. ei ainakaan näin epäilyttävien henkilöitten läheisyydessä. ”Suokaa anteeksi..” Elsa sanoi hätäisesti haltianaiselle ja kiirehti nostettavan liskon sekä Cainin luokse. Suomuinen lisko näytti onneksi painavalta, joten miesten huomio kiinnittyi nostamisen aikana muualle kuin itse liskon alla olevaan Cainiin. Miesten saadessa suomuista otusta vähänkin pois punapään päältä, kumartui Elsa nostamaan miehen pää alla olevan huppua paremmin Cainin kasvojen suojaksi. Elsa huokaisi helpotuksesta – neitokainen oli ehtinyt juuri sopivasti paikalle pelastamaan tilanteen eikä kukaan ollut (toivon mukaan) kerinnyt näkemään Cainin kasvoista mitään. Palkkasoturimiesten siirryttyä hieman syrjemmälle liskonsa kanssa, ojensi Elsa auttavan kätensä Cainia kohti, jotta tämä pääsisi paremmin ylös maan syleilystä. ”Oletko kunnossa?” Elsa kysyi Cainilta huolestuneen oloisena. Neitokainen toivoi Cainin ymmärtävän, mitä hänen tekojensa tarkoituksena oli ja sen, miksi hän nyt ojensi kättään. Tokihan Elsa olisi muutenkin rynnännyt Cainin avuksi ja tueksi, mutta nyt neitokainen teki sen turhan näyttävästi.. Tilanteen kun täytyi näyttää siltä, ettei Elsan tarkoituksena ollut muuta kuin auttaa ystäväänsä hädän hetkellä. Elsa toivoi koko sydämestään, ettei haltianeito tai kaksi muutakaan miestä epäilleet mitään, mitä äskeisen noston aikana oli tapahtunut.. ((Toivottavasti tekemäni ratkaisu auttaa siihen, ettei nämä palkkamestästyskoplalaiset tunnista Cainia.. Jos he tunnistavat, olemme liemessä.. pahassa sellaisessa.. OuNou.. ja anteeksi taas pitkät kirjoitukseni.. se vaan ventyi ja venyi ja venyi ja.. ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 28, 2012 22:38:09 GMT 3
((No, ei se mitään - vuoroon jossa tapahtuu paljon on vaikea vastata lyhyesti. Muuten, tarkoitin että 'Arman' on ihan yhdellä r:llä, Cain vain tämänhetkisessä tilassaan lausui sen kahtena r:nä. Ja ei ne palkkikset nyt ihan tyhmiä ole... tai ei ainakaan se haltia, Roq ja Hart taas...))
Liskon alla jumissa oleva Cain ei oikein hirveästi kiinnittänyt huomiota tapahtumien kehitykseen, osittain johtuen siitä ettei nähnyt mitään, osittain siitä syystä että kuolleen verta oli roiskunut velhon päälle ja jo ennestään sekava tila meni entisestäkin sekavammaksi nuoren miehen parhaista yrityksistä huolimatta. Ajatuksia oli hankala pitää kasassa kun vaistot kävivät ylikierroksilla. Siitä johtuen tuo ei oikein voinut reagoida mihinkään mitä tapahtui ja oli lähinnä etäisesti tietoinen siitä että tappajakolmikko oli saapunut paikanpäälle. Aave tuijotteli koko kohtausta jostakin piilosta melko lailla näkymättömänä - kirjaimellisesti - eikä tämä oikein pitänyt siitä miten tilanne oli lähtenyt kehittymään. Oli vain ajan kysymys miten pian nuo Armanin miehet (ja nainen) hoksaisivat kuka Cain oli, ja nämä epäilemättä yrittäisivät vangita tämän jos olivat hölmöjä, tai tappaa tämän ennen kuin heille olisi liian myöhäistä jos eivät olleet hölmöjä. Henki tiesi että tämän nuori suojatti todennäköisesti pystyisi päihittämään mokomat jopa sekavassa tilassaan kunhan vain niin sanotusti lopettaisi ihmistelyn, mutta se miten Elsa suhtaantuisi olisi sitten ihan eri asia...
"Eipä kestä", haltia vastasi edelleen teennäisesti hymyillen Elsan epäröivään kiittelyyn. Haltia kiinnitti ensimmäistä kertaa huomionsa ruumiin alla huitovaan maagiin vasta kun tämän kaksi toveria saivat päähänsä lähteä nostamaan kuollutta pois tämän päältä. Nainen rypisti hieman kulmiaan katsoessaan maassa olevaa, muttei ainakaan vielä sanonut mitään. Olisi ollut vale väittää että tämä kyseinen palkkasoturi olisi ollut vähäjärkinen, vaikka hänen tovereidensa kohdalla kyseisen asian olisi voinut olettaa olevankin niin. Ei ollutkaan mikään kovin suuri ihme että tämä katsoi Elsaa hieman oudoksuen tämän pyydellessä anteeksi ja lähtiessä peittämään maassamakaavan kasvot hupulla ennen kuin naisen toverit ehtivät kunnolla saada yhä sekavassa tilassa olevaa Cainia vapaaksi ruumiin alta. Haltia ei sanonut mitään, mutta epäilys alkoi pikkuhiljaa itää tuon mielessä - ja tuo alkoi toveriensa huomaamatta varovaisesti perääntyä askel kerrallaan. Raavaat miehet hieman oudoksuivat lähelle tuppautuvaa nuorta naista mutteivat oikein pystyneet kommentoimaan mitään raskaan liskon nostamisen viedessä aika runsaasti keskittymistä kaksikolta. "Ah- kiitoss", Cain onnistui mongertamaan Elsalle tämän nostettua hupun miehen kasvojen peitoksi - ja hyvä niin, näytti hieman siltä kuin suomuja olisi velhon naamalla ollut nyt enemmän ja piirteissä oli muutenkin hieman jotain outoa. Joka tapauksessa suomunaama tarttui ojennettuun käteen, tällä kertaa vahingossa oikealla kädellään. Vaikka oikea käsi olikin hansikkaan peitossa, niin se tuntui aivan erilaiselta kuin maagin vasen käsi; se oli jotenkin... kova. Se oli myöskin melkoisen lämmin, mutta niin kyllä oli koko punapään ruumis tällä hetkellä, se kohta missä Cain oli hetki sitten maannut oli lähes kokonaan sulanut ja miehen vaatteet olivat jokseenkin märät sulaneen lumen johdosta. Uudestaan huputettu punapää onnistui joka tapauksessa joten kuten nousemaan jaloilleen joskin melko lailla välittömästi ylös päästyään rupesi taas nojailemaan puita vasten, tietäen että vaarallinen kolmikko oli edelleen lähettyvillä (tosin maagi huomasi että haltianainen näytti pikkuhiljaa olevan perääntymässä, mistä tuo arvasi että tappaja taisi tietää totuuden Cainista sekä oli tunnistanut tämän - tämän kaksi kumppania sen sijaan näyttivät keskittyvän liskon ruumiin taskujen tyhjennykseen ja kaikkien arvotavaroiden varastamiseen). Tilanne ei ollut mikään kovin miellyttävä maagista, kaikki vain tuntui niin... sekavalta tuolla hetkellä.
"Roq! Hart! Jättäkää se lisko siihen ja katsokaapa tarkemmin tuota huppupäätä...", haltia yhtäkkiä tiuskaisi kumppaneilleen hieman hermostuneena, saaden kaksikon lopettamaan liskon taskujen tonkimisen. Maagi huokaisi raskaasti kuullessaan tämän - kaippa hänen olisi kohta pakko paljastaa salaisuutensa Elsalle ja tappajille (tai ainakin kahdelle köriläälle tuosta kolmikosta, haltia kun varmaan tiesi mitä Cain tarkalleen ottaen oli...) Köriläät käänsivät huomionsa johtajansa käskystä huputettuun vähän ihmeissään ensin, mutta pian kaksikko lähestyi Elsaa ja Cainia, kirveellä aseistetun ottaessa ison kirveensä ihan käyttövalmiiksi. Kun haltia oli varmistanut että tämän kumppanit eivät enää kiinnittäneet tähän mitään huomiota, tämä lähti juoksemaan karkuun melko lailla äänettömästi mutta melkoisen nopeasti. Tämä tiesi mitä kohta tapahtuisi ja arveli että kumppaninsa uhraamalla tuo pääsisi itse pakoon... Tai tokihan nuo voisivat ihmeen kaupalla onnistuakin, mutta ei siihen oikeasti uskottu. "Prrhanan prrhanan prrhana", suomunaama murisi itsekseen kaksikon lähestyessä, asettuen parhaansa mukaan Elsan ja lähestyvien köriläiden väliin haluten suojata nuorta naista. Ilman lämpötila miehen välittömässä läheisyydessä oli tällä hetkellä ihan kiitettävän lämmin tai jopa kuuma. "Mitäs, mitäs...", köriläistä kirveetön, Roqiksi puhuteltu sanoi inhasti virnistellen lähestyessään parhaillaan irvistelevää Cainia. Tätä seuraava toverikin teki parhaansa näyttääkseen uhkaavalta, mikä ei moiselle kirveshyypiölle ollut hirveän vaikeaa. Huputettu ei tehnyt elettäkään estääkseen lähestyjiä, mutta viittoili Elsalle että pysyisi takana. Lopulta Roq pääsi aivan Cainin naaman eteen ja katsoi lyhyempää miestä hieman alaviistoon ja repäisi väkivalloin maagin hupun ja viitan maahan, paljastaen punapään vihaiset ja jotenkin vääristyneet kasvot. "Kas, kas... sehän on se friikki-maagi... se josta kreivi maksaa paaaaljon... meilläpä kävi tuuri Hart", palkkasoturi sanoi virnistellen ja veti puukon esiin ja alkoi uhkaamaan maagia sillä, Hartin röhistellessä taustalla. "Ethän sinä niin vaaralliselta näytä. Katso nyt Hart, ihan vaaraton, suippiksen kauhutarinat olivat ihan - hei, missä se suippis on?", tappaja naureskeli heilutellen puukkoaan yhä maagin naaman edessä, kääntäen päätään hetkeksi katsomaan toveriaan ja huomaten samalla haltianaisen kadonneen. Kirveshemmokin kääntyi katsomaan mihin nainen oli kadonnut, mistä johtuen molemmat soturit katselivat aivan toiseen suuntaan kuin missä Cain ja Elsa olivat. Mikäli nuori mies ei olisi osittain verestä sekaisin paraikaa olisi hän vain lähtenyt pinkomaan karkuun ja olettanut Elsan voivan seurata - mutta näin ei ollut. Sen sijaan tämä loikkasi Roqin niskaan matalasti muristen kaataen tappajan ja samalla saaden tämän otteen irtoamaan puukosta joka lensi jonnekin sivummalle. Cain tuntui alkavan... kasvaa tuon painimisen yhteydessä, ja muutenkin muuttua aika nopeaan tahtiin, luiden rutinan kuuluessa selkeästi punapään murinan ja palkkasoturin kiroilun ylitsekin. Erittäin sekavasta tilastaan huolimatta jonkun sortin muodonmuutosta läpikäyvä maagi pärjäsi tuossa sekavassa tappelussa erittäin hyvin sellaisellekin joka oli likaisen tappelun ekspertti kuten Roq. Ehkäpä sen takia että Cain tuntui olevan muuttumassa isoksi sarvekkaaksi, kynnekkääksi ja muutenkin vaarallisen näköiseksi liskoksi kuten pystyi päättelemään jo muutoksen alkuvaiheesta hiuksien alkaessa tiivistyä ja muuttuessa koviksi piikkimuodostelmiksi ja suomujen määrän lähtiessä erittäin nopeaan räjähdysmäiseen kasvuun, kynsien puskiessa läpi miehen hansikkaista...
Aave ilmestyi yhtäkkiä jostakin ja alkoi pikavauhtia lennellä pystyssä olevan kirvesmiehen läpi uudestaan ja uudestaan saaden tämän huitomaan villisti kirveellään läpikuultavaa otusta karjuen ja kiroillen koko ajan. Heiluttaja eteni varmaankin tahattomasti mutta joka tapauksessa kohti Elsaa tuon villisti huitovan kirveensä kanssa pystymättä sen kummemmin katsomaan minne oli menossa.
((Ja nyt sattuu ja tapahtuu.))
|
|
|
Post by Jutta on Apr 30, 2012 21:06:32 GMT 3
(( Ahaah.. En minä haltiata tyhmänä pitänytkään..Minä kun ajattelin tuon naishaltian seisovan vähän syrjemmällä Cainista, ettei hän pystyisi mitenkään näkemään miesten ja ison liskonkörilään läpi Elsan puuhasteluja.. Noh.. näkemyseroja.. Niille ei voi koskaan mitään.. )) Ilmapiiri.. se tuntui kovin jännittyneeltä. Elsa yritti parhaansa mukaan näyttää viattomalta äskeisen tempauksensa jälkeen, mutta kovin mahdottomalta se tuntui tällä hetkellä. Cainin kasvojen peittäminen ei ollutkaan sujunut niin huomaamattomasti, kuten neitokainen olisi toivonut tapahtuvan.. Tempauksellaan Elsa oli saanut vain kiinnitettyä haltianeidon tarkemman huomion itseensä ja sitä myöten myös maassa makaavaan Cainiin, mikä pidemmänpäälle ajateltuna ei vaikuttanut lupaavalta enteeltä. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta Elsa ojensi auttavan kätensä maassa makaavalle ystävälleen ja pysyi roolissaan, toivoen että kaikki päätyisi vielä parhain päin.. sitä kun Elsa ei vielä tiennyt, että nämä Armanin - kätyrit voisivat olla kiinnostuneita juuri tästä nuoresta herrasta.. Hetken odottelun jälkeen Cain tarttuikin neitokaisen ojentamaan käteen eikä aikaakaan enään mennyt, kun nuori naisenalku sai kiskaistua ystävänsä seisomaan omille jaloilleen.. Jännitykseltään Elsa ei kuitenkaan pystynyt käsittelemään järkevästi mielessään noston aikana esille tulleita seikkoja, kuten miksi nuoren herran oikea käsi tuntui niin kovahkolta.. tai miksi nuoren herran lämpötila tuntui niin korkealta.. Saman tien Elsa poisti nuo hetkessä pintaan nousseet kysymykset mielestään ja alkoi keskittymään olennaiseen – pelastautumiseen. Jos heillä olisi mahdollisuus paeta näiltä epäilyttäviltä kulkijoilta, olisi hänen ja Cainin toimittava välittömästi.. Cainin seisottua jo nyt omilla jaloillaan, Elsa poistui hetkeksi nuoren herran läheisyydestä ja käveli muina miehinä syrjemmälle hakemaan matkareppuansa takaisin omistajansa luo. Korkeat lumikinoksen vaikeuttivat hieman neitokaisen liikkumista maastossa, mutta onneksi vaiva ei ollut loppujenlopuksi sen kummoisempi.. enemmänkin Elsan mieltä painoi ajatus siitä, kuinka epäilyttävältä hänen touhuamisensa näyttäisikään tällä hetkellä. Järkevää tai ei, reppu oli haettava.. varsinkin nyt, kun tilanne antoi siihen nyt oivan mahdollisuuden. Ei neitokaista niinkään repun sisällön menettäminen huolettanut, vaan siinä roikkuva miekka.. Jos jotain sattuisi tapahtumaan eikä Elsa pystyisi puolustamaan itseään tai matkakumppaneitaan.. pelkkä ajatuskin sai puistattamaan neitokaisen mieltä. Neitokaisen palattuaan Cainin luokse reppunsa kanssa, näytti nuori herra yhä vain huonovointisemmalta nojaillessaan puuta vasten. ”Cain.. meidän täytyy paeta.. Minä en luota näihin muukalaisiin.. pystytkö sinä kävelemään laisinkaan?” Elsa yritti kuiskata toverilleen mahdottoman huomaamattomasti ja oli selvästi tekemässä lähdön elkeitä paikanpäältä.. Nyt tai ei koskaan heidän olisi lähdettävä täältä.. Tilanne kun ei onneksi näyttänyt vielä olleen räjähtäneen käsiin, mutta ei aikaakaan varmasti menisi, ennen kuin sekin tapahtuisi. Neitokainen ei näyttänyt vieläkään aavistavan todellisesta tulevasta uhkasta.. Elsaa kun pelotti lähinnä haltianeidon ja heidän kumppaneiden olevan kiinnostuneita heidän ryöstämisestään tai muusta kamaluudesta. Neitokainen oli juuri aikeissa ilmoittaa muukalaisille hänen ja Cainin lähdöstä hätäisesti keksimänsä valheensa turvin, mutta Elsa ei saanut koskaan aikeellensa tilaisuutta.. Haltianeidon käskyhuuto kaikui nyt metsän aukealla alueella.. Käsky siitä, kuinka hänen miehensä täytyisi tutkia Cainia tarkemmin. Elsa tuntui järkyttyvän kuuluneesta käskystä.. Miksi he juuri Cainia halusivat tutkia? Oliko neitokaisen tempaus ollut todellakin ollut niin epäilyttäviä, että asiaa täytyi sen pohjilta tutkia paremmin? Pelkäsiköhän haltianeitokainen jotain.. Tai tiesikö hän Cainista jotain sellaista, mitä hän ei vielä tietäisi? Ei hetkeäkään mennyt, kun haltianaisen käskyttämät miehet alkoivat lähestyä uhkaavan näköisinä Elsaa ja Cainia.. Toinen miehistä näytti jopa nauttivan siitä, kun sai luvan kanssa pyöritellä omistamaansa kirveensä. Elsa tunsi sisällään levottomuutta.. Neitokainen vihasi juuri tämän tapaisia väkivaltaisia tilanteita, joita ei selvästikään voinut selvittää selviksi puhumalla.. Ahdistuksestaan huolimatta Elsa ei aikonut jäädä odottelemaan kaksikon hyökkäystä.. Nopealla kädenpyöräytyksellä nuori neitokainen veti miekkaansa esille matkarepusta roikkuvasta huotrasta ja oli juuri lähestymässä heitä puolustaakseen itseään ja matkatoveriaan.. kunnes Elsa koki yllätyksen.. Cain (joka selvästi näytti vieläkin huonokuntoiselta mitä hetki sitten) astui neitokaisen eteen, kuin suojellen neitokaista lähestyviltä miehen köriläiltä. ”Cain.. anna minä hoidan nämä ryökäleet.. sinun täytyy levät…” Elsa yritti vakuutta, kunnes nuori herra keskeytti hänen puheensa viittomalla tyttöä pysymään edelleen hänen selkänsä takanaan turvassa.. Tilanne alkoi vaikuttaa hyvin pitkälti siltä, ettei Cain antaisi naisen mennä hänen ohitseen - Elsan vakuutteluista huolimatta. Neitokainen tunsi pistoksen sisällään.. Cain vaaransi henkensä suojellakseen häntä.. se tuntui kovin.. uhrautuvalta.. Tällaista jaloutta neitokainen oli harvemmin tottunut näkemään ihmisissä.. eikä Elsa siksi tiennyt, miten tilanteeseen olisi täytynyt reagoida.. Olisiko hänen täytynyt olla vain välittämättä käskyistä - ohittaa Cain väkisin ja kohdata miehet taistelussa nuoren miehen kiellosta huolimatta.. Tilanne tuntui pahalta, mutta lopulta Elsa rauhoittui.. hän päätti luottaa ystäväänsä.. ihmiseen, joka tuntui tietävän mitä tekisi.. Vaikka tilannetta tuntui vaikealta vain katsoa vierestä, seisoi Elsa hiljaa paikoillaan, kun miehet vihdoin ja viimein saapuivat Cainin luokse kiskoen kaikin voimin nuoren herran hupun hänen kasvojen edestä.. Elsa ei aluksi nähnyt mitään syytä siihen, mitä nämä Armanin miehet olisivat hyötyneet kirouksen kantaneen kasvojen näkemisessä.. Sehän oli vain kirous? Vai oliko sittenkään? Elsa ei pysynyt enään miesten puheissa mukana.. Cain.. miksi kreivi maksaisi hänen löytämisestään maltaita? Oliko Cain etsintä kuulutettu? Oliko hän vaarallinen? Neitokainen yritti pitää ajatuksensa kasassa.. Hän kun ei halunnut ajatella Cainista mitään pahaa.. Hän luotti tähän mieheen.. ehkä liikaakin siihen nähden, että tapasi hänet ensimmäistä kertaa eilen. Se oli juuri niin Elsan tapaista.. uskoa kaikkeen kuulemaansa ja näkemäänsä.. tahto uskoa toisen hyvyyteen.. Ajatukset tuntuivat äkkinäisesti kääntyvän tämän hetkiseen.. Elsan nähdessä, kuinka uhkaavien miesten käytös näytti jo karkaavan käsistä, suututti nuorta naista kunnolla.. toinen miehistä näytti nyt uhkailevan Cainia puukolla eikä neitokainen voinut enään katsoa tilannetta läpi sormien.. Hänen täytyisi auttaa ystäväänsä.. kielloista ja epäluuloistaan huolimatta. Neitokaisen ollessa aikeissa astumassa Cainin selän takaa hänen suojakseen, yllättyikin nainen, kuinka miehen puukolla uhkailu oli loppunut niin äkkinäisesti.. Molempien miesten huomiot tuntuivat kääntyneen kadonneeseen haltianeitoon, jota ei näkynyt enään missään. Tosiaankin.. haltianeitokainen oli todellakin kadonnut äkkinäisesti paikalta Elsankin huomaamatta.. Kuinka tämä oli mahdollista? Elsan pää tuntui romahtavan pintaan nousevista kysymyksistä.. Miksi haltianeito oli yhtäkkiä poistunut vähin äänin paikalta? Mitä hän pelkäsi? Oliko Elsa tällä hetkellä ainoa, joka ei tajunnut mitä tällä hetkellä olisi oikeasti tapahtumassa? Siltä hänestä itsestään ainakin tuntui tällä hetkellä.. Mutta enempää Elsa ei kerennyt ajattelemaan murheitaan, sillä jotain alkoi tapahtumaan hänen vierellään.. Äkkinäisesti punapää oli hypännyt raivoisan pedon lailla puukolla uhanneen miehen päälle.. Elsa ei tiennyt mitä olisi tehnyt.. Tilanne vaikutti niin kovin sekavalta, vaikka tilanne ei ollut vielä alkuunkaan päässyt edes vauhtiin.. Yhtäkkiä kesken kamppailun Cain alkoi käydä jonkinlaista muodonmuutosta läpi.. Hän kasvoi kasvamistaan.. punaiset suomut tuntuivat peittävän koko miehen kehon.. Cainin hanskat rikkoutuivat kynsien kasvaessa niiden lävitse.. hiukset tiivistyivät ja muuttuivat jonkinmoisen piikkimuodostelman. Elsa ei osannut kuin katsoa tilanteen kehittymistä järkyttyneenä.. Ensimmäistä kertaa Elsa epäili todella elämänsä aikana, oliko kaikki hänen tämän hetkinen näkemänsä ollut vain unta.. Cain.. hän ei selvästikään ollut ihminen.. tai ei ainakaan tällä hetkellä.. hän.. hänhän muistutti epäilemättä.. mutta voisiko se olla.. voisiko olla totta, että hän on.. ”..Lohikäärme..” Elsa sai sanottua lopulta ajatuksiensa lävitse.. Neitokaisen huomion ollessa Cainissa ja hänen oudossa muodon muutoksessaan, ei neitokaisella ollut aavistustakaan siitä, mitä hänen selän takanaan oikein tapahtuisi tällä hetkellä. Henkivanhus oli yllättäen ilmestynyt puitten suojasta näkyviin puolustaakseen muuttunutta suojattiaan ja lenteli nyt härnäävän oloisena kirvestä heiluttaneen miehen lähettyvillä. Kaikin keinoin Hart - niminen palkkasoturi yritti osua kirveellään leijailevaan vastustajaansa, mutta vaikka hän kuinka oli aina osuvinaan tuohon ilmassa leijuvaan otukseen, ei kirves tuntunut ottaneen osuakseen tuohon leijailevaan pirulaiseen. Miehen kirves heilui hullun lailla ympäriinsä.. Väkisinkin Hartin askeleet tuntuivat seuraavan vanhusta aina sinne, minne henki häntä kuljettaisi.. Periksi hän ei kyllä antaisi näin helpolla! Askel askeleelta mies oli lähestynyt tietämättään Elsaa ja olikin jo nyt pelottavan lähellä neitokaista hänen selän takanaan.. miehen huomio kun oli keskittynyt henkiolennon kaatamiseen.. Neitokainenkaan ei tuntunut huomaaman hänen selän takaa lähestyvää vaaraa.. eikä sitä oikein ehtinytkään tajuamaan.. kaikki kun tuntui tapahtuvan niin äkkiä.. Viimeisimmällä iskullaan Hart yritti ottaa lyöntiinsä vauhtia.. nopealla liikkeellään hän ojensi kirvestään sivuttain olkansa taakse.. ja kuinka ollakaan.. Kirveen varsiosa osui miehen tietämättä hänen selän takanaan olevan neitokaisen takaraivoon.. Yhtäkkisesti Elsa oli tuntenut valtavaa kipua päässään eikä aikaakaan mennyt, kun hän vajosi pehmoisen lumialustalle tajuttomana.. Tietämättä enään mistään, mitä hänen ympärillään tapahtuisi. Hartin isku oli tosiaankin ollut yllättävä.. voimakas isku Elsan päähän oli saanut neitokaisen välittömään tajuttomuuden tilaan.. neitokaisen päänalue kun tuntui olevan vielä herkillä kaksi päivää sitten tapahtuneesta lumimiehen kohtaamisesta, jossa hän oli saanut valtaisan iskun jäisevää vuorenseinämää vasten.. Ei siis ihme, jos Elsa kaatui niin vaivattomasti ensimmäisen yllättävän iskun jälkeen.. neitokainen ei ollut toipunut oikein kunnolla edellisen reissunsa tapaturmasta. Kirvestä kantanut palkkasoturi ei tuntunut edes huomaavan mitä oli saanut lyönnillään aikaiseksi.. Lentävä pirulainen kun oli saanut vietyä miehen huomion kokonaan itseensä.. Muutenkin miehen mieli tuntui tavattoman yksinkertaiselta.. Hän kun ei tuntunut tajuavan, ettei tähän lentävään liskohenkeen voisi edes osua.. Viimein Hart aikoi luopua leikistä.. hikihän siinä kaiken heilumisen jälkeen oli tullut, joka tuntui epämiellyttävältä asustuksen alla.. Aluksi näytti vain siltä, kuin mies aikoisi levähtää pidemmänkin aikaa paikoillaan, kunnes hänen katseensa kiinnittyi Cainiin - tähän muodonmuutokseen tehneeseen otukseen.. Punainen suomukas näytti edelleen kamppailevan Hartin toverin kimpussa.. Kirvesmies oli joko tyhmä tai hullu, mutta äkkinäisesti hän alkoi juoksemaan näitä kahta kamppailevaa parivaljakkoa vastaan ”Minun kaveriani sinä et kyllä tapata.. saakelin demon!!” Mies huudahti karjaisevalla äänellään ja yritti nyt kaikin keinoin tehdä vahinkoaan tuohon punaiseen suomuihoon kirveellään. Ehkä mies tosiaankin luuli pärjäävän tälle lohikäärmettä muistuttaneelle otukselle.. Ainakin niin pystyi päättelemään miehen yhtäkkisestä raivokohtauksesta.. (( Olen pahoillani keksimästäni jatkoratkaisusta.. Neito hädässä.. taas kerran.. mutta tällä kertaa minulla on perusteluni kyseiseen ratkaisuuni.. En oikein osannut vielä päättää, kuinka voimakkaasti Elsa reagoisi kaikkeen tähän ”yllättävään” paljastumiseen.. Näin siis parhaaksi rauhoitella tilannetta neitokaisen kohdalla ja kohdistaa hänen pieni muotoisen takaraivo iskun.. heräämisen jälkeenkin luultavimmin Elsa on vielä kaikesta tapahtuneesta sekaisin, mutta ainakin toivon mukaan tilanne taustalla olisi jo hieman rauhoittuneempi.. Toivossa on aina hyvä elää.. ))
|
|