cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on May 1, 2012 23:33:35 GMT 3
((Juu kaippa tuo tilanne 'rauhoittuukin', vaikka eri asia on sitten miten... )) ((Edit: hoppista, unohdin kuvailla Cainin amuletin, tai edes mainita koko kapistuksen))
Elsan kysellessä maagin vointia tämä lähinnä pudisteli päätään hieman sekavana. "En tiedrrrä, olo hieman... sekavarrr... liikaa verrta", Cain mumisi yrittäen pitää päätään mahdollisimman selkeänä, siinä suuremmin onnistumatta. Veren määrä oli jo itsessään hankala asia, mutta sitten haittana olivat vielä Armanin kätyrit jotka herättivät inhoa ja vihaa nuoressa miehessä, hankaloittaen itsensä hillitsemistä aika runsaasti. Olisi tuo silti lähtenyt seuraamaan Elsaa jos tämä olisi päättänyt alkaa johdattamaan maagikkoa pois verinäytelmän paikalta, mutta valitettavasti haltianaikkonen päätti heitellä kapuloita rattaisiin ja käski tovereitaan tutkimaan Cainin. Mies näki että Elsa alkoi huolestua tilanteen saamasta käänteestä, ja mietti pitäisiköhän varoittaa mitä kohta tapahtuisi... Suomunaama tiesi että kohta olisi pakko alkaa muuttumaan, ja ennakkovaroitus auttaisi melko varmasti. Loppujen lopuksi maagi ei tätä kerennyt tehdä kun Roq ja Hart lähtivät tulemaan kaksikkoa kohti, valitettavasti. No, toivottavasti nainen ei järkyttyisi liikaa... Paljoa muuta ei Cain voinut toivoa. Koko tilanne tuntui hämmentävän naista aika runsaasti jo muutenkin, eikä punapään seuraavat tekemiset tilannetta parantaisi...
Sentään Elsa ei lähtenyt puolustamaan miestä kun punapää onnistuneesti sai viittoiltua tätä pysymään takanaan, Cain ei halunnut toisen loukkaantuvan miesten käsittelyssä. "Minä... he haluavatrr minut", nuori maagi kommentoi epävarmasti Elsan yrityksiin asettua puolustamaan tätä. Hän ei antaisi jonkun viattoman kärsiä jostakin mikä liittyi häneen itseensä. Ei jos hän suinkin voisi sen estää - sitä olikin sattunut ihan liikaa sekavampina aikoina... Nyt hän sentään oli täydessä kontrollissa, vaikkakin hiukan sekavana. Itsensä juuri ja juuri hillitsevä suomunaama puristi käsiään aika kovasti nyrkkeihin tuijottaen naaman eteen tullutta puukonheiluttelijaa. Pinna alkoi olla loppu... Cain oli tuntevinaan Elsan yrittävän ohittaa häntä, joten kun tilaisuus hyökätä Roqin kimppuun tuli, hän otti sen. Cain antoi oikean olomuotonsa tulla esiin, mikä taas hyvin nopeasti alkoi aiheuttamaan hankaluuksia tämän alle jumiin jääneelle palkkionmetsästäjälle. "Mikä helvetti sinä olet?!" Roq huusi osittain raivosta, osittain pelosta kun tämän päällä oleva maagi tuntui aina vain kasvavan ja muuttuvan petomaiseksi liskoksi, vaatteiden vain... sulautuessa tämän ruumiiseen jossakin vaiheessa. Oli vain ajan kysymys kunnes palkkasoturille kävisi köpelösti - aseettomana tällä ei ollut pienintäkään toivoa suureksi pedoksi muuttumassa olevaa Cainia, eikä tämä pystyisi vetämään miekkaansa huotrastaan ollessaan punaisen liskon alla. Vaikka tällainen nopeutettu muutos oikeastaan satutti omaan olomuotoonsa palaamassa olevaa punaista lohikäärmettä, niin ottaen huomioon että paikalla oli vain kaksi palkkasoturia vastustajina... se ei oikeastaan huolettanut hirveästi.
Muutokseen enimmäkseen keskittynyt lohikäärme ei hirvittävästi katsellut mitä palkkasoturikaksikon toinen jäsen teki, mikä oli ehkä hirve. Vanhus näytti pitävän huolen siitä että kirveshemmo keskittyi tähän, joten antoi tämän hidastella Hartiksi kutsuttua kunnes lohikäärme saisi hoidettua tämän kumppanin. Tästä johtuen tuo ei havainnut Elsan kaatumista yllättävän iskun johdosta, eikä aavekaan tätä ilmoittanut syystä tai toisesta. Peto nosti kynnekkään käpälänsä iskeäkseen allaan olevan nyt jo kauhusta huutavan miehen vihdoin viimein hengiltä kun kuuli sivultaan Hartin raivokkaan huudon, keskeyttäen operaation. Lohikäärme ei varsinaisesti ollut enää tarpeeksi ketterä väistääkseen uhkaavan kirveeniskun, joten sen sijaan tuo löi lähelle tulijaa jo kohtuulliseen kokoon kasvaneella siivellä, kaataen soturin iskun voimasta. Peto ei enää tuhlannut aikaa vaan iski kyntensä vihdoin viimein vasta vähän aikaa sitten niin itsevarmalta vaikuttaneeseen tappajaan, tappaen tämän melko lailla välittömästi repien tämän rintakehän palasiksi. Cain käänsi keltaisten silmiensä katseen epätoivoisesti ylösnousevaan kirvesmieheen seisten tämän edessä täydessä koossaan: vaikkei peto ehkä hirvittävän korkea ollutkaan, jonkun verran miestä pidempi säkäkorkeudeltaan, niin pituutta tältä löytyi sitten senkin edestä. Olihan tuo muutenkin melko vaarallisen pedon näköinen piikkeineen, kynsineen, sarvineen ja niin edespäin. Olennolla oli kaulassaan outo amuletti joka kuvasi ilmeisesti käärmettä syömässä omaa häntäänsä. Hart katsoi petoa edelleen raivoissaan, varsinkin ystävänsä kuoltua, mutta hän tiesi että peli oli nyt pelattu. "Kuole!" mies huusi ja kävi viimeiseen hyökkäykseen - johon lohikäärme vastasi yksinkertaisesti huitaisemalla tämän käpälällään sivuun, iskien onnettoman puuta vasten. Savua alkoi tupruta olennon sieraimista kun tämä asteli yhä vammoistaan huolimatta ylös pyrkivän miehen luo, pysähtyen tämän eteen. "Kuole itse", peto ehdotti epäinhimmilliseksi muuttuneella äänellään, aukaisi kitansa ja syöksi voimakkaan purkauksen liekkejä onnettoman päälle, tappaen miehen lähes välittömästi ja kärventäen tämän ruumiin tunnistamattomaksi. Aukio hiljeni tuon viimeisen tapon myötä, lohikäärmeen liekittämän alueen palaessa hiljaa ja pedon hengittäessä raskaasti - nopea muutos oli ollut tälle kivulias, yleensä tuo suosi hitaampaa muutosta mutta nyt ei ollut ollut vaihtoehtoa. Nyt aukealla oli kaksi uutta ruumista, molemmat pahoin tärveltyjä, toinen kynsin, toinen liekein.
Vaikka asian myöntäminen hieman olentoa hermostuttikin, niin kaksikon tappaminen oli saanut tuon sekavuuden häipymään. Veri oli saanut tappajan vaistot jylläämään punaisessa lohikäärmeessä, ja tappaminen oli saanut nämä samat vaistot hiljenemään. Parhaillaan otus tunsi itsensä tyytyväiseksi oloonsa (siis jos ei ottanut huomioon koko ruumiissa olevaa kipua pikamuodonmuutoksen johdosta), eikä Cain oikeastaan pitänyt siitä mistä tämä tunne johtui. "Elsa", Cain muisti yhtäkkiä, ja alkoi etsimään tätä katseellaan, huomaten tämän makaavan maassa ja hengen liihotellessa tämän yläpuolella. "Täällä...", aave huikkasi, eikä punainen lisko hukannut aikaa naisen luo tallustellessaan, jääden viereen seisomaan hiukka neuvottomana. Tuossa muodossa ei oikein voinut antaa ensiapua - varsinkin kun laukku oli jossain vaiheessa tippunut olalta muutoksen aikana ja se nyt lojui jossakin lumessa. Loppujen lopuksi Cain vain yritti hellästi ja erittäin varovaisesti töniä naista jollakin tapaa käpäliensä ns. 'rystysillä', toivoen Elsan virkonevan. "Oletko kunnossa?", punaiseksi lohikäärmeeksi muuttunut Cain kysyi huolissaan huomattavasti äänenpainollaan, syvyydellään ja muutenkin muuttuneella äänellään naiselta, toivoen tämän kuulevan - ja toivottavasti myös ollen pelästymättä kovin rutkasti.
((Vuorot pikkuhiljaa lyhenee \o/ ))
|
|
|
Post by Jutta on May 5, 2012 23:17:21 GMT 3
(( Olen pahoillani pitkästä kestäneestä pelitauostani.. Olen ollut viimeisten päivien aikana oksennustaudin uhrina eivätkä voimani taikka mielenkiintoni ole riittäneet pelin jatkamiselle.. Onneksi olen jo paranemaan päin.. ja pitkästä aikaa olen saanut jopa syödäkseni jotain )) (( Olin muuten niin laiska, että hyppäsin suoraan Elsan heräämisvaiheeseen.. toivottavasti tämä ei haittaa )) Hetken näytti siltä, kuin Elsa pysyisi vain liikkumattomana Cainin herättelyistä huolimatta. Neitokaisen keho tuntui kovin kylmältä.. Talvi hänen ympärillään oli selvästi tehnyt tehtävänsä ja saanut tajuttoman naisen verenkierron heikentymään alhaiseksi. Tilanne ei vaikuttanut lupaavalta.. Elsan hengityksen näyttäessä hetki hetkeltä vain katkonaisemmalta, olisi kuka tahansa voinut luulla naisen menehtyvän tuon metsän tuuheitten puitten ympäröivälle aukealle.. Mutta onneksi Cain oli nyt hänen vierellään. Vaikka lohikäärme ei itse sitä välttämättä ollut vielä huomannutkaan, oli neitokaisen keho alkanut reagoimaan tuon olennon läheisestä läsnäolosta. Tuo lohikäärme.. se kuohui lämmöstä.. ja kuin väkisin Elsan paleltunut keho keräsi tuota ympärillä havaitsemaansa lämpöä itseensä. Vielä oli toivoa.. Neitokainen kun näytti selvästi taistelevan henkensä puolesta.. ja hyvä niin.. sillä lopulta pitkään tuntuneen piinauksen jälkeen, näytti tuo neitokaisen heräävän yllättäen Cainin edessä. Elsan aukinaiset silmät näyttivät loistavan tuossa kauniissa pakkasen puremassa ulkoilmassa.. Eikä ihme.. aurinko, joka oli jo pitkään piileskellyt paksun pilviverhon takana, oli ilmestynyt kuin tyhjästä näköpiirille tuon metsän aukean alueen yläpuolelle.. kuin todistamaan tätä pelastuksen hetkeä.. Elsan olo heräämisen jälkeen tuntui kovin huteralta. Maa näytti pyörivän neitokaisen silmien alla.. ja ilma, jota hän hengitti.. tuntui kovin raskaalta. Kaiken kaikkiaan neitokaisen olo vaikutti tällä hetkellä kovin vaikealta kaiken tämän tapahtuman jälkeen. ”Mitä.. missä.. kuinka..?” Elsa mumisi sekavan oloisena itselleen, sillä selvästikään hän ei ollut vielä havainnut ympärillään olleita ystäviään. Nainen ei tuntunut tajuavan tilannettaan - hän ei tiennyt, miksi makaisi nyt lumen peittämällä alustalla. Oliko hän loukkaantunut? Vai oliko hänet sittenkin vain lyöty tainnuksiin? Asia vaikutti kovin sekavalta.. mutta ei neitokainen kauaa jaksanut omaa tilannettaan miettiä.. Elsaa kun huoletti enemmän hänen ystäviensä tämän hetkinen jaksaminen. Missä Cain ja vanhushenki mahtoivat nyt olla? Olivatko he turvassa? Säästyivätkö he noilta uhkaavilta Armanin miehiltä? Yhtäkkiä neitokainen havahtui kesken ajatusten.. hänen katseensa oli yllättäen kohdannut tuon suuren ja punaisen olion hänen vierellään, joka selvästi oli seuraillut Elsaa touhuiluja jo pidemmän aikaa. Oliko tuo lohikäärme? Siltä se ainakin näytti – suurelta ja mahtavalta olennolta! Mutta voisiko se olla totta? Mitä tuollainen lohikäärme Elsan lähettyvillä teki? Oliko hän kaapannut neitokaisen? Oliko hän.. vaarallinen? Hetken ajan Elsa vain yritti nousta paikaltaan paetakseen tuolta suurelta olennolta, mutta hän ei pystynyt.. jalat eivät kannattaneet tuota naista.. hänen olonsa tuntui niin voimattomalta ja hauraalta. Hetken nainen näytti vain ahdistuvan katsoessaan tuota suurta suomuista olentoa silmiin.. kunnes hän muisti.. muisti nuo kauniit keltaiset silmät.. Mutta voisiko hänen näkemänsä olla totta? Voisiko tuo olento todellakin olla hän? Hän.. Hänhän oli.. ”Cain.. o-oletko se sinä?” Neitokainen kysyi rauhoittuneen oloisena hänen vierellään olevalta punaiselta lohikäärmeeltä. Elsa ei pelännyt enään tuota suomujen peittämää olentoa.. Neitokainen luotti näkemäänsä.. samoin kuin myös sydämeensä. Jos olento tosiaankin olisi Cain, ei Elsalla olisi mitään syytä paeta ystävänsä rinnalta. Nuori neitokainen luotti Cainiin.. luotti koko sydämensä pohjasta.. ja olipa nuoren herran muutoksen syynä ollut sitten itse Cainin kantama kirous tai jotain aivan muuta, ei nainen aikoisi hylätä matkakumppaniansa.. menetys olisi liian suuri Elsalle.. hänhän tarvitsisi Cainia tällä hetkellä enemmän kuin koskaan.. (( Tuntuipas tämä vuoro kovin lyheltä muutamiin vuoroihimme verrattuna En uskaltanut vielä jatkaa pidemmälle Elsan ja Cainin välisiä keskusteluita, ettei asiat etenesi liian nopeasti ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on May 6, 2012 22:09:42 GMT 3
((Juu, näin PM:si aiheesta, en vain muistanut vastata siihen. Ja eipä se haittaa että siirryit Elsan heräämisvaiheeseen, eihän sitä hirveästi muuta ollut tapahtumassakaan)) ((edit: niin joo, minulla sitten vastailu on ensi viikol satunnaista, esseen dedis ja kirjatentin päivämäärä ens perjantaina ja ne vaatii aika runsaasti huomiota, niin en tiedä miten kerkeän/jaksan vastailla iltaisin essee kirjoittelujen ja tenttikirjojen lukemisen jälkimainingeissa.))
Lohikäärme katseli jossakin määrin huolissaan maassa makaavaa ja tajutonta maista, ollen hieman neuvoton kun törkkimisyritykset eivät tuottaneet suurempaa tulosta. Pakkanen taisi olla nyt vaarana, peto mietti huolissaan, vilkaisten aavekumppaniaan joka vain teki olkienkohautusta vastaavan liikkeen. Kuollut lohikäärme ei sinällään ollut ikinä vaivautunut ottamaan selvää siitä miten ihmisruumis toimi tai mitään sinnepäin, joten siitä ei oikein tässä ollut apua. Cainia huolestutti tämä tilanne, tuo kun ei oikein tiennyt mitä olisi voinut tehdä naisen hyväksi oikeassa olomuodossaan. Ja kuten aina kun tuo hermoili isona liskona ollessaan, niin tuo vaistomaisesti lisäsi säteilemänsä lämmön määrää. Vaikka kuollut ja elävä lisko eivät tietoisesti onnistuneetkaan tekemään mitään Elsan hyväksi, niin onneksi punaisesta lohikäärmeestä säteilevä lämpö onnistui auttamaan nuorta naista. Pedon huomio oli hetkeksi kiinnittynyt aaveeseen kun tämä kuuli nuoren naisen ensimmäiset hämmentyneet ja sekavat kysymykset tämän heräillessä, eikä olento hukannut aikaa siirtäessään katseensa taas huolestuneena Elsaan, tuoden päätään ja lämpöään ehkä hieman liiankin lähelle nuorta naista, aaveen leijuskellessa sarvekkaan pedon pään vierelle.
Tämä taisi olla pieni virhe sillä heti kun nainen onnistui kohdistamaan katseensa tätä huolestuneena tuijottavaan isoon petoon tämä tuntui ensireaktionaan pelästyvän - tuskinpa Elsa myöskään tajusi olennon olevan huolestunut, lohikäärmeen kasvoilta kun oli ehkä hiukan hankala tulkita tunteita. Varsinkin jos Cain oli ensimmäinen noista isoista lentävistä liskoista jonka Elsa oli elämänsä aikana nähnyt. Lohikäärme tiesi näyttävänsä jokseenkin hurjalta pärstävärkiltään - varsinkin jos joku sattui heräämään tajuttomuudestaan ja se oli yksi ensimmäisistä asioista joita sattui näkemään... Peto hieman kavahti taaksepäin Elsasta pelästytettyään tämän tahtomattaan, yrittäen parhaansa mukaan näyttää vaarattomalta - siinä todennäköisesti suuremmin onnistumatta. Nuori nainen kuitenkin onnistui tajuamaan pedon olevan sama olento joka oli vain muutamia minuutteja sitten ollut nuori punatukkainen mies ja kysyi epäröivää varmistusta asiaan pedolta itseltään. Peto nyökkäsi ja yritti hymyillä rauhoittavasti - siinä todennäköisesti suuremmin onnistumatta, hymy kun koostui suupielien lievästä ylöspäin kaartumisesta ja lohikäärmeen purukaluston näkymisestä. "Kyllä, valitettavasti olen... tällainen todellisuudessa. Oletko kunnossa?", peto kysyi huolissaan, äänen ollessa täysin erilainen ihmis-Cainiin verrattuna, ja melko lailla täysin tunnistamaton. Eipä se kuulostanut ääneltä joka olisi ihmiskurkusta peräisin, mutta eihän se ollutkaan. Aavekin leijuskeli jossakin tuossa lähistöllä kuin huolestunut sumupilvi. "Hänellä on varmaan kylmä", henki vihjasi elävälle lohikäärmeelle, joka taisi tajuta sen sitten itsekin - Elsa oli kuitenkin maannut jonkun aikaa kylmässä lumessa ja olihan tuolla nyt kuitenkin melko viileä sää. "Pystytkö kävelemään? Voin kantaa sinua jos et pysty - kestää kuitenkin vähän aikaa ennen kuin voin ottaa ihmismuodon...", peto kysyi kohteliaana ennen kuin vilkaisi ympärilleen, paikan ollessa edelleen veren ja muunkin tuhon peitossa, viiden ruumiin, kärähtäneiden puiden ja sulaneen lumen rumentaessa maisemaa melko runsaasti. "En haluaisi jäädä tänne", Cain totesi hieman vaikeana, joskaan ei enää ilmeisestikään aiempien tunteiden vallassa. Lohikäärme hiukan vaistomaisesti kokeili siipiensä levittelyä, mutta ärtymyksekseen isot ja leveät siivet törmäsivät puihin, vahvistaen pedon aikaisemmat ihmismuodossa mietityt mietteet lentoon nousun vaikeudesta keskellä metsää. Tilaa vain ei ollut tarpeeksi siipien levittämiseen, varsinkin kun punaisella oli kokoonsakin nähden melkoisen suuret siivet. Niillä tarvitsi tilaa. Tappaminen oli hellittänyt veren aiheuttamia sekavia tunteita, niin turhauttavaa kuin sen myöntäminen olikin Cainille - ei ollut kovin miellyttävää tunnustaa edes itselleen olevansa petomainen. No, ainakin tuo ajatteli nyt selkeästi...
"Voin tehdä sitten nuotion", peto totesi, alkaen hakia katseellaan minne olikaan tiputtanut laukkunsa, lopulta nähden sen pilkistävän lumikinoksesta vähän matkan päästä, onneksi verettömällä paikalla. Tai ainakin enimmäkseen verettömällä, eipä tuolla hirveästi verettömiä kohtia ollut.
((Eikä vuorokaan ollut mahdottoman pitkä, vaikka pitkähkö onkin! ))
|
|
|
Post by Jutta on May 9, 2012 0:58:37 GMT 3
Elsa huokaisi helpottuneena.. Tuo punaisen suomuinen lohikäärme oli todellakin Cain. Vaikka hänen kumppaninsa oli selvästi käynyt suuren muodonmuutoksen läpi, oli tuo lohikäärme silti hänen tuntemansa herrasmies, johon hän oli tutustunut edellisenä päivänä majatalossa. Päälisin puolin Elsa ei olisi uskonut miehen kantavan noin suurta salaisuutta sisällään.. Olihan nuorella miehellä tietysti ihmismuodossa ollessaan näkynyt jo liskon kaltaisia ulkoisia piirteitä, mutta kokonaisen lohikäärmeen voimat Cainin kokoisen ihmisen sisällä.. se ajatus tuntui kovin.. ihmeelliseltä. Elsa tunsi ajatuksiensa myötä itsensä kovin sinisilmäiseksi. Cainin kertoma kirous.. olikohan miehen puheissa loppujenlopuksi ollut edes perää? Ehkä kirous jotenkin liittyisikin Cainin muutokseen, mutta kovinkaan varmalta asialta se ei tuntunut tällä hetkellä. Elsa olisi halunnut tietää enemmän tuosta lohikäärmeestä.. kysyä Cainilta vaivaamiinsa kysymyksiinsä vastauksia.. mutta ei neitokainen kehdannut vaatia mahdottomia suomuiselta ystävältään - taikka edes kerennyt.. Cain kun oli juuri itse kysynyt naiselta hänen jaksamistaan. Elsa piteli oikeaa kättään päätänsä vasten.. maailma tuntui vieläkin pyörivän neitokaisen silmissä. Häntä heikotti.. palelsi.. mutta silti hän ei rohjennut kertoa huonostaan olostaan toiselle.. Elsan tapoihin ei kuulunut huolestuttaa toisia omilla murheillaan.. Olisihan Cainilla luultavimmin ollut omiakin huolia kannettavaan tällä hetkellä. ”Älkää olko huolissanne.. voin tilanteeseeni nähden hyvin.. tarpeeksi hyvin..” Elsa vastasi vaitonaisen oloisena, mutta yritti silti parhaansa mukaan näyttää lohikäärmeen ja vanhuksen edessä parempivointisemmalta, mitä todellisuudessaan oli - hymyillä kauniisti ja peittää huonon olonsa sisälleen.. mutta hän ei kyennyt siihen.. hänen huono olonsa tuntui säteilevän hänen ulkokuorensa lävitse. Elsan kumppanit tuntuivat huomaavan saman kuin hän itsekin - kylmyys oli selkeästi vienyt naisen voimat tuossa pakkasessa eikä matkan jatkamisesta näin ollen näyttänyt onnistuvan neitokaiselta. Vaikka Elsa ei olisi halunnut myöntääkään sitä itselleen, olisi hänen ehkä otettava vastaan tuo lohikäärmeen tarjoama ystävällinen tarjous, jonka mukaan hän aikoisi kantaa paleltuneen naisen pois tästä synkeästä metsästä. Neitokaista ajatus ei oikein innostanut.. hän ei tahtonut rasittaa ystäväänsä itsensä kustannuksella. ”Olen otettu teidän huolenpidostanne Cain, mutta en tahtoisi olla teille vaivaksi..” Elsa vastasi ystävällisesti Cainille hänen tarjoamaansa avunantoonsa ja yritti nyt parhaansa mukaan nousta makuuasennostaan seisomaan jatkaaksensa kumppaniensa kanssa matkaa. Aluksi se näyttikin onnistuvan – nainen sai selkeästi pidettyä tasapainonsa jotenkuten kurissa päästyään maan kamarasta omille jaloilleen.. kunnes hänen tasapainonsa petti äkkinäisesti lennättäen Elsan mahalleen suoraan lohikäärmeen eteen.
”Jos siitä ei tosiaankaan ole vaivaa teille, olisin enemmän kuin kiitollinen tarjoamastanne avunannostanne.. minäkään en tahtoisi enään jäädä tänne pidemmäksi aikaa..” Elsa myöntyi lopulta Cainin tarjoamaan avunantoon nousten sitä myöten istumaan kaatuma-asennostaan lohikäärmeen viereen. Neitokaisen katse tuntui kääntyvän nyt ensimmäistä kertaa heräämisensä jälkeen tuota metsän aukeatta aluetta kohden.. Paikka näytti kuin isolta taisteluareenalta.. vuodatettua verta oli kaikkialla.. kuolleita ruumiita oli joka puolella.. Elsan yllätykseksi myös itse Armanin miehet näyttivät saaneen surmansa jonkin moisen tappelun yhteydessä. Sanomattakin oli neitokaiselle selvää, ettei kukaan muu olisi voinut saada tuota samanlaista jälkeä aikaiseksi kuin hänen tuntemansa lohikäärme - Surmausjäljet kun olivat näyttäneet juuri sen mukaisilta. Kukaan muu ei olisi voinut saada avattua noin suurella voimalla tuon maassa makaavan miehen rintakehää.. vielä enemmän naisen huomio tuntui kiinnittyvän tuohon puuhun kärventyneeseen mieheen, joka oli selvästikin sulanut puuhun lohikäärmeen liekkien kautta. Näky oli ollut todella karmaiseva Elsan mieleen, mutta jotenkin neitokainen yritti parhaansa mukaan ymmärtää tuota lähellään ollutta lohikäärmettä.. hän ei tahtonut uskoa Cainin tekevän mitään noin kamalaa, jos se ei olisi ollut välttämätöntä.. hän ei tahtonut uskoa siihen, että hänen tuntemansa Cain tappaisi vain huvikseen. Vaikka ajatus tuntuikin kovin itsekkäältä, oli Elsan olo kuitenkin loppujen lopuksi kovin huojentunut siitä, että Cain oli selvinnyt hengissä tuon taistelun jäljiltä. Pelkkä ajatuskin siitä, että hänen ystävänsä olisi voinut menehtyä kaiken tämän jälkeen, tuntui kovin.. masentavalta. Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen lohikäärme kuulosti mietiskelevänsä jotain nuotion tekemisestä itsekseen, mutta nuo sanat tuntuivat liihottelevan ohi neitokaisen korvien.. Elsan ajatukset kun tuntuivat olevan aivan toisaalla..
”Minä olin muuten.. niin huolissani.. pelkäsin menettäväni teidät.. Armanin miehet - he tuntuivat olevan niin tosissaan.. tahtoivat saada teidät hengiltä.. Olen kuitenkin niin onnellinen, että olette kunnossa kaiken tämän tapahtuman jälkeen.. ja olette juuri siinä.. antamassa toivoa minunkin päivääni..” Elsa sanoi yllättäen lohikäärmeelle ja laski sanojensa myötä toisen käsistään Cainin oikean puolimmaisen rystysen päälle. Neitokainen tunsi tosissaan välittävän tuosta lähellään olleesta lohikäärmeestä.. Cainista tuntui tulleen tärkeä hänelle itselleen näinkin lyhyen ajan puitteissa. Johtuiko se kenties itse miehestä.. johtuiko se kenties vain matkalla aiheutuneista tilanteista.. sitä Elsa ei itsekkään osannut vielä sanoa.. Kaiken kaikkiaan neitokaisella oli vain hyvä ja turvallinen olo Cainin läheisyydessä, jota miehen olisi luultavimmin vaikea ymmärtää naisen lausumista sanoista. Elsa ei uskonut lohikäärmeen ajattelevan hänestä laisinkaan samalla tavalla eikä tästä syystä edes odottanut toisen reagoivat mitenkään hänen sanoihinsa.. Nainen tahtoikin olla vain rehellinen toiselle ja sanoa mitä sydämellään oli sanottavana.. ajattelematta sen enempää, seuraisiko hänen avautumisestaan jotain suurempaa..
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on May 11, 2012 19:02:41 GMT 3
Peto oli huolissaan oikeastaan kahdesta asiasta, Elsan suhtautumisesta paljastukseen ja naisen terveydestä - ja onneksi ainakin suhtautuminen oli alkujärkytyksen jälkeen kohtuullinen vähintään. Elsan kunto taas... Vaikka nainen vakuuttelikin Cainille olevansa kunnossa lohikäärme kyllä tajusi että nainen oli pahemmassa kunnossa kuin yritti antaa ymmärtää. Pian tuo sitten tarjoutuikin kantamaan naista, mihin Elsa sitten reagoi ehkä toisin kuin punainen lohikäärme olisi toivonut. Nainen yritti nousta seisomaan ja näyttää pedolle olevansa ihan kunnossa, mutta kaatuikin sitten pian maahan ennen kuin Cain kerkesi kommentoida asiaa mitenkään tai pistää käpälää alle ettei nuori nainen olisi kaatunut täysin. Otus ei kuitenkaan onnistunut reagoimaan tarpeeksi nopeasti ja nainen mätkahti maahan lumeen uudemman kerran. "...Luulen että on parempi että kannan sinua selässäni...", lohikäärme totesi ystävällisesti naisen noustessa istumaan. Ei tarvinnut olla kovin fiksu huomatakseen ettei nainen nyt ihan kunnossa ollut saatuaan tällin päähänsä ja oltuaan tajuttomana kylmässä lumessa jonkun aikaa. Olisi tärkeää saada tämä lämpeämään mahdollisimman pian ja mieluusti pois verinäytelmän paikalta. Tosin pedon oli myönnettävä että tämä oli oikeastaan enemmän sellainen henkilökohtainen "pois-pois-pois"-ajatus kuin täysin epäitsekäs toisen tunteiden huomioon ottaminen. Neitonen oli sentään ilmeisesti valmis avunantoon nyt kun oli havainnut omien voimiensa olevan tällä hetkellä hieman riittämättömät, Cainin helpotukseksi. Lohikäärme asettui makuulle helpottaakseen selkäännousua, toivoen että Elsa pystyisi nousta ylös tarpeeksi pitkäksi aikaa että saisi noustua ylös liskon selkään, operaatio mikä ei hirveän vaikea silloin ollut kun tuo makasi maassa. Tilaa ei ehkä hirveästi tuon selässä ollut, ellei nyt halunnut mennä tyyliin siipien väliin makaamaan, mutta oli tuolla kaulan ja siipien välillä kohta jonka päällä pystyi istumaankin, kaulaa koristava piikkiharja kun loppui sopivasti olennon varsinaisen ruumiin alkaessa - viimeistä piikkiä voisi myös käyttää jonain mistä ottaa kiinni. "Nouse vain selkään heti kun pääset - voit ottaa siivestä tukea, jos tarvitset", punainen lohikäärme sanoi neidolle asettuen asentoon josta naisen olisi kaikkein helpoin nousta suuren pedon selkään, asettaen siipensäkin niin että nainen voisi ottaa siitä kiinni ylös noustessaan. Kun Elsan huomio kiinnittyi aukeamaa kohdanneeseen tuhoon Cain ei sitä heti huomannut, tämä kun etsiskeli katseellaan laukkuaan ja osittain mietti ääneen jatkosuunnitelmia. Kun iso lisko sitten viimein kiinnitti katseensa takaisin Elsaan huomasi tämä mihin nainen tuijotti, Cain tunsi olonsa hirviömäiseksi ja katsoi häveten jonnekin muualle. Tappaminen ei ollut jotain mistä peto suuremmin piti tietoisesti, mutta aina ei ollut vaihtoehtoa... Lohikäärme tuijotti hetken synkkänä verisiä kynsiään, ja oli melkoisen yllättynyt kun Elsa päätti yhtäkkiä laskea kätensä olennon kynnekkäitten varpaiden päälle. Cain kohdisti katseensa takaisin Elsaan ja onnistui näyttämään siltä että oli jossain määrin hämillään kun nuori nainen avautui tälle. Aave seurasi koko touhua ehkä pikkaisen huvittuneena leijumapaikaltaan käsin, vaikkei täysin tajunnutkaan mikä ihme nyt oli saanut nuoren punaisen lohikäärmeen niin hämilleen naisen puheista. Kuollut otus ei oikein tajunnut ihmisten ajatusmaailmaa ja Cain ajatteli osittain kuten ihminen. "Tuota... ah... kiitos... kai", lohikäärme totesi selvästi hiukka hämmentyneenä yllättävästä läheisyyden osoituksesta, vaikkei olemus sitä muuten olisi jo paljastanut. Henki päästi jonkunlaisen käkätyksen ja Cain irvisti tälle ärtyneenä - yllättäen aave vain käkätti lisää tästä johtuen. "Perhanan kummitus...", lohikäärme mutisi, tosin ehkei ihan niin ärtyneenä kuin olisi voinut olettaa - aaveelle äksyily kuitenkin oli jotain mikä oli tuttua ja turvallista, kun taas Elsan äskeinen puheenvuoro oli jotain mihin punainen lohikäärme ei oikein ollut tottunut. "...Mitä jos alettaisiin lähtemään, jos jaksat", lohikäärme mutisi edelleen hieman hämillään, mutta pahimman hämmennyksen ollen nyt mennyt jo ohi. ((Tuntu niin kuin olis tullu jotenkin lyhyttä ja epäselvää :I - ollut hirvee koomafiilis koko päivän, ei saa hyvää tekstiä aikaan ))
|
|
|
Post by Jutta on May 14, 2012 23:37:37 GMT 3
Elsan maasta nousemisen - ja siitä seuranneen kaatumisen jälkeen oli selvää, ettei neitokainen pystyisi tällä hetkellä jatkamaan matkaansa ilman kumppaninsa apua. Tasapainon tunnuttua kadonneen naisen voimattomien jalkojen alta ja sen myötä seisomisen tunnuttua melkeinpä mahdottomalta, ei neitokainen voinut olettaa pystyvänsä seuraamaan lohikäärmettä omien voimiensa varassa. Vaikka se tuntuikin hieman omia periaatteita vastaan olevalta, täytyi Elsan lopulta myöntyä Cainin tarjoamaan kantoavustukseen, jotta he pääsisivät lähtemään tästä veren saastuttamasta paikasta. Lohikäärme tuntui onneksi suhtautuvan neitokaisen auttamiseen myönteisesti Elsan epäluuloista huolimatta ja asettuikin pikimmiten makuulleen helpottaakseen naisen nousemista lohikäärmeen ratsaille. Olisi kyse ollut itse Cainista tai pelkästään Elsan hyvinvoinnista, tuntui tuo punasuomuinen otus haluavansa poistua mahdollisimman pian tuosta metsästä, mikä ei sinänsä ihmetyttänyt Elsaa laisinkaan.. Neitokainen vain tunsi olevansa kovin voimaton kiirehtiäkseen lähdön suhteen.. ja olihan hänen katseensa kiinnittynyt tuohon taisteluareenaa muistuttavaa aukiota kohden, jonka myötä neitokaisen ajatukset tuntuivat karkailevan aina laidasta toiseen.. kuten Armanin miehiin.. sekä itse Cainiin..
Elsan avautuessaan Cainille ajatuksistaan, ei neitokainen voinut olla hymyilemättä sanojensa myötä lohikäärmeen hämmästyneille kasvoille. Tämä oli niin nuoren naisen tapaista möläytellä asioitaan väärissä paikoissa vääriin aikoihin, mutta ei Elsa siltikään osannut hävetä sanojansa koskaan jälkeenpäin. Neitokaisen tapana kun oli olla rehellinen tunteilleen - olla avoin toiselle niin hyvässä kuin pahassakin. Tässä tapauksessa Cain tuntui kuitenkin hämmentyneen naisen sanoista yli ymmärrysten, mutta ei Elsa olettanutkaan nuoren herran ymmärtävän häntä.. Neitokainen kun tuntui kiintyvän ihmisenä liiankin nopeasti uusiin tuttaviinsa, joka tuntui monien ulkopuolisten silmissä olevan hieman poikkeavaa. Leijuva vanhuskin tuntui katselevan nuoren naisen touhuiluja huvittuneena ylhäältä käsin, mutta ei tuollainen käytös saanut Elsan mieltä lannistettua.. pikemminkin päinvastoin.. näytti siltä kuin neitokainen itsekin olisi hetken ajan nauranut vanhuksen mukana omalle tilanteelleen. Kaikesta huolimatta Elsa oli kuitenkin iloinen siitä, ettei Cain ollut torjunut neitokaista yllättävien sanojensa jälkeen.. se jos mikä sai jo neitokaisen hieman paremmalle tuulelle kaiken tämän tapahtuneen jälkeen..
Cainin ehdottaessa metsästä poistumista kumppaneilleen, nyökkäsi Elsa tuolle lohikäärmeelle ymmärtäväisesti päätään. ”Lähdetään vain..” Neitokainen totesi ohimennen ystävälleen ja nosti sanojensa myötä tuon lohikäärmeen rystysen päällä olleen kätensä sivummalle lojuneeseen matkareppuansa vasten, joka oli ilmeisestikin tipahtanut Elsan selästä tuupertumisen aikana. Repun ollessa tukevin ottein maassa istuvan naisen harteilla, alkoi tuo neitokainen nousta varovasti kylmän lumen peittämästä maastosta jalkojensa päälle. Hetken näytti siltä, kuin Elsa vain kaatuisi yrityksestään huolimatta takaisin pehmeän lumihangen päälle, mutta yllättäen nainen saikin otettua tukevan otteen lähellä olleesta lohikäärmeestä, joka sai naisen pysymään juuri ja juuri aloillaan suuremmilta huojumisilta. ”A-anteeksi.. minä vain.. en pysy kovinkaan hyvin pystyssä..” Elsa pahoitteli Cainilile hieman nolostuen yllättävästä nojautumisestaan, mutta jatkoi hetken tauon jälkeen hivuttautumista pedon siipien kohdalle, jossa hänen olisi tarkoitus nousta lohikäärmeen selkään. Vaikka olo tuntui neitokaisesta hetki hetkeltä vain heikommalta kaiken tuon rehkimisen jälkeen, sai Elsa vedettyä itsensä muutamien yrittämisien jälkeen istumaan lohikäärmeen kaulan ja siipien väliin muodostamaan selkäymyskohdalle. ”Toivottavasti minä en paina liikaa..” Elsa totesi ohimennen allaan olleelle lohikäärmeelle, ennen kuin käänsi katseensa vielä kerran tuota näkemäänsä veri aukeamaa kohden. Neitokainen toivoi koko sydämensä pohjasta tämän metsän verinäytelmän jäävän heidän matkansa viimeiseksi. Kokemus oli ollut jotain ennen kokematonta Elsalle.. raakaa taistelua elämästä ja kuolemasta.. siitä koituneita loukkaantumisia ja turmioita.. Nainen olisi vain halunnut kääntää katseensa pois tuosta kauheudesta, mutta ei pystynyt.. neitokaista tuntui vaivaavan jokin näkemänsä aukealla.. jokin, jota hän aikoisi myös kysyä lohikäärmeeltä itseltään. ”Cain.. anteeksi, että kysyn tätä.. mutta.. Olisitko säästänyt surmaamienne miesten hengen, jos se olisi ollut mahdollista..?” Elsa kysyi kuin häpeillen vaivaamaansa asiaa lohikäärmeeltä. Neitokainen ei halunnut uskoa lohikäärmeestä mitään pahaa, mutta silti hän tunsi sisällään levottomuutta hänen alla olevan pedon suhteen. Olisiko hänen tutustumansa Cain pahaenteinen? Olisiko hän vaarallinen Elsan lisäksi myös muille vastaan tuleville? Ei Elsa tietenkään voinut olettaa lohikäärmeen vastaavaan hänelle, mutta toivoi vilpittömästi Cainin vastaavan hänen esittämäänsä kysymykseen.. Olisi vastaus ollut sitten kuinka mieluisa tai epämiellyttävä.. kunhan asia ei vain enään jäisi vaivaavaan Elsan mieltä..
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on May 16, 2012 17:39:37 GMT 3
Hämmennyksestä toipuva Cain oli oikeastaan ihan tyytyväinen siihen, että Elsa tuntui suhtautuvan häneen kuin olisi suhtautunut ihmiseen - mutta toisaalta, se saattaisi aiheuttaa myöhemmin ongelmia. Niin paljon kuin peto olisi sitä toivonutkin, hän ei ollut ihminen. Lohikäärme toivoi että Elsa tajusi Cainin olevan lohikäärme joka pystyi muuttumaan ihmiseksi eikä toisinpäin - maagi oli ihmisyytensä menettänyt ja tiesi ettei sitä saisi takaisin. Sentään hengen käkättelyt eivät olleet näköjään saaneet naista loukkantumaan, mutta toisaalta eipä Elsa ollut tähän mennessä vaikuttanut sellaiselta joka kovin herkästi asioista suuttuisikaan. Iso lisko taas... Vaikkei Cain enää täysin menettänytkään itsehillintäänsä nykyään, niin oli tuo silti jossain määrin herkkä suuttumaan. Mutistuaan ehdotuksensa lähtemisestä lohikäärme oli vielä hetken uppoutuneena ajatuksiinsa ja yllättyi hieman kun Elsa meinasi kaatua, mutta tällä kertaa pedon refleksit olivat hieman paremmat ja tuo onnistui pistämään laskostetun siipensä tarpeeksi lähelle naista että tämä voisi ottaa siitä tukea tarpeen vaatiessa. Jostakinhan pedossa Elsa sitten ottikin tukea ja onnistui pysymään pystössä vaikka vähän pahoittelikin kömpelyyttään. "Ei se mitään", lohikäärme totesi ja rupesi kunnolla seuraamaan naisen yrityksiä nousta tämän selkään, tarpeen vaatiessa tukien tätä siivellään jos näytti siltä että tämä alkoi lipsahtaa tai jotain muuta. Cain myös parhaansa mukaan sääti sisäistä lämpöään sellaiseksi että se lämmittäisi Elsaa, muttei niin kuumaksi että alkaisi polttaa tätä liialla lämmöllä. "Et sinä liikaa paina", peto vakuutteli kun Elsa pääsi kuin pääsikin Cainin selkään ja iso lisko nousi varovasti takaisin ylös, kääntäen päätään katsomaan Elsaa varmistaakseen ettei tämä pudonnut. "...Ota vaikka tukea harjasta jos tarvitset", lohikäärme neuvoi ennen kuin käänsi katseensa hetkeksi aukiolle, yrittäen löytää uudestaan laukkunsa. Siellähän se edelleen oli lumessa, ja peto alkoi tarpomaan sen luokse ja pysähtyi sen viereen hetkeksi miettimään mitenkäs mokoman saisikaan kaulaan nyt kun oli omassa muodossaan. Yleensä Cain pisti laukun kaulaan muutoksen alkuvaiheessa ennen kuin kaulan piikkiharja oli ehtinyt kunnolla muodostua, mutta nyt piikit ja sarvet tarkoittivat sitä että operaatio olisi hieman hankala. Tämän ongelman pähkäily johti siihen ettei Cain huomannut mihin Elsa katseli ennen kuin tämä äkkiä heitti esille kysymyksensä. Kysymys oli yllättävä, varsinkin kun siitä ei saanut ennakkovaroitusta minkä punainen lohikäärme olisi kyllä saanut jos olisi kiinnittänyt huomiota siihen miten nainen tuijotti aukean onnettomia ruumiita.
Lohikäärme käänsi kaulaansa jotta pystyisi katsomaan Elsaa kun vastasi, tuollaiseen kysymykseen vastaamiseen kun tarvitsisi katsekontaktin ehdottomasti. Rehellisesti sanottuna Cain ei ollut varma olisiko tilanteessa ollut minkäänlaista muuta mahdollisuutta kuin palkkionmetsästäjien surmaaminen, mutta sellaisen vastauksen antaminen ei ehkä olisi sitä mitä Elsa toivoi kuulevansa. Peto olikin hieman vaikeana ja juuri kun tuo oli saanut mielestään hyvän vastauksen mietittyä, kuollut lohikäärme päätti heittää oman kommenttinsa asiaan. "He olivat murhaajia. Jos he eivät olisi kohdanneet Cainia, he olisivat tappaneet vielä muitakin ennen kuin he epäilemättä olisivat kuolleet väkivaltaisesti", henki esitti kylmän arvionsa, saaden Cainin vilkaisemaan tätä suurinpiirtein naisen vieressä leijuskelevaa aavetta - paikka oli ilmeisesti valittu sillä perusteella että siitä saisi helposti puhuttua kummalle hyvänsä. Otus oli kyllä oikeassa, Cain ajatteli siirtäessään katseensa takaisin naiseen, mutta... Vaikka epäkuollut ehkä pitikin tappajien tappamista täysin ongelmattomana, niin nuori nainen ei tainnut käyttää ihan samanlaista logiikkaa. Punasuomuinen lisko ajatteli ehkä enemmän kuin vanhus tässä tilanteessa, mutta yleensä Cain silti vältteli tappamista. "...Minä en tiedä tilannetta jossa minulla olisi ollut muita vaihtoehtoja", lohikäärme lopulta vastasi naisen kysymykseen vaivaantuneena. Vaikka Cain välillä itsensä näkikin hirviönä, niin tuo yleensä parhaansa mukaan vältteli sellaista käytöstä, ja turha tappaminen kuului siihen sarjaan. Ei tuo tappamisesta pitänyt, mutta välillä ei ollut vaihtoehtoja, ja äskeisessä tilanteessa vaihtoehdot puuttuivat.
Peto päätti antaa naisen hetkeksi sulatella vastausta ja käänsi katseensa uudemman kerran maassa lojuvaan laukkuunsa ja yritti miettiä millä ihmeen keinolla saisi sen mukaansa. Ensin tuo yritti pistää laukun hihnaa roikkumaan yhdestä sarvestaan, mutta hengen nauru joka kuului hieman takaapäin tämän paikalta jossakin Elsan vieressä sai pedon toisiin aatoksiin. Laukun olisi kyllä saanut sarvesta roikkumaan, mutta se näytti typerältä... Ja Cain oli turhamainen, oli ollut ennen kuin oli joutunut amuletin vartijaksi ja oli sitä vieläkin, joskin ehkä eri tavalla. Naurunalaiseksi tuo ei ainakaan halunnut joutua. "Grah...", peto murahti turhautuneena ja käänsi katseensa takaisin Elsaan. "Voisitko ottaa laukkuni sinne ja varmistaa ettei se tipu?" Cain kysyi ja siirsi taas huomionsa hetkeksi laukkuunsa, ottaen erittäin varovaisesti sen hihnasta kiinni hampaillaan ja käänsi pitkää kaulaansa tarpeeksi että sai laukunmokoman matkustajansa ulottuville. Jos Elsa ei vielä aiemmin ollut huomannut isokokoisen pedon kaulassa roikkuvaa amulettia, niin nyt kun otuksen pää oli suhteellisen lähellä niin naisella oli aika suuri todennäköisyys huomata mokoma häntäänsä syövää käärmettä esittävä jostain mustasta materiaalista tehty killuttin.
|
|
|
Post by Jutta on Jun 8, 2012 3:19:36 GMT 3
(( Anteeksi, anteeksi, anteeksi ja anteeksi!!! Tässä.. pelillemme hieman jatkoa.. aikapaljon tuollaista jaarittelua tuli minulta tuli tähän vuoroon.. älä välitä.. sitä tähän aikaan yöstä kirjoittelee jo kaiken mieleen juolahtaneen.. )) Elsan päästyä turvallisesti istuutumaan suomusien ystävänsä päälle, oli neitokainen kuulevinaan lohikäärmeeltä kehoituksen sanan siitä, kuinka hänen kannattaisi ottaa tukea istumiseensa liskon harjakkeesta. Elsa nyökkäsi ymmärtäväisenä päätään Cainin petomaisia kasvoja kohden ja otti pienen harkinnan jälkeen hennoilla käsillään tukevan otteen edessään olevasta piikkiharjasta, vaikka tunsikin olonsa hieman vaivaantuneeksi istuessaan ystävänsä harteilla. Neitokainen ei tuntunut tietävän, miten hänen kuuluisi suhtautua hänen allaan olleeseen suomuiseen olentoon: Kuuluisiko hänen naispuolisena ihmisenä ujostella istuessaan Cainin selässä, vaikka toinen olisikin tällä hetkellä muuntautuneena lohikäärmeeksi.. vai kuuluisiko hänen ujouden sijasta pelätä tuota suurta lohikäärmettä, joka saattaisi olla arvaamaton? Tunteen horjuivat naisen sisällä.. Vaikka hän välittikin Cainista kovin paljon, tuntuivat monet askarruttavat kysymykset vain painavan tuon huonovointisen naisen mieltä. Oliko hänen tuntemansa Cain vain ihminen, joka pystyi maagi – taidoillaan muuttautumaan liskon kaltaiseksi olennoksi? Vai oliko Cain sittenkin oikealtaan muodoltaan punaisen suomuinen lohikäärme, joka pystyi halutessaan muuttumaan ihmismäiseksi hahmoksi? Elsa tunsi itsensä kovin tietämättömäksi.. Kaikki metsässä tapahtuneet muutokset ja paljastukset tuntuivat niin äkkinäisiltä, etteivät neitokaisen ajatukset tuntuneet pysyvän enää faktojen perässä.. Mitä jos Cain olikin oikealtaan muodoltaan lohikäärme? Olisiko hän kuitenkin se yhä sama tapaamansa herrasmies, kuin edellisenä päivänä? Tahtoiko tuo suomukas olento oikeasti auttaa neitokaista veljensä löytämisessä.. Vai oliko olennon mielessä sittenkin jotain muuta, josta hän ei vielä tiennyt? Lohikäärmeen noustuaan varovasti ylös lumen valkeasta maasta ja tarpoessaan lähemmäksi maassa lojuneen reppunsa luokse, oli hänen selässä olleen Elsan katse kiinnittynyt heidän ympärilleen olevalle veri aukeamalle, joka oli herättänyt naisessa lisää askarruttavia kysymyksiä. Erään mieltävän painavan asian Elsa kysyikin suoraan lohikäärmeeltä.. asian, joka tuntui menevän tällä hetkellä kaikkien muiden asioitten edelle: Olisiko Cain säästänyt Armanin miesten hengen, jos se olisi ollut mahdollista? Oliko Cain lohikäärmeen lailla peto, joka tappaisi vain huvikseen? Elsa odotti jännittyneenä.. kysymys, jonka hän oli esittänyt lohikäärmeelle, ei totisesti ollut helpoimmasta päästä. Neitokaisesta itsestään oli jo tuntunut pahalta udella moista henkilökohtaista asiaa matkakumppaniltaan, joten arvattavissa vain olisi, kuinka pahalta Cainista tuntuisi tällä hetkellä. Ei Elsa tahallaan tahtonut aiheuttaa suomuiselle ystävälleen mielipahaa moisilla kysymyksillä – hän kun ei toivonut koskaan aiheuttavansa harmia kenellekään tekemisillään.. mutta jotenkin tuo asia oli jäänyt vaivaamaan häntä. Ehkä Elsaa hieman pelotti tämä uusi käänne heidän matkallaan, vaikka neitokainen ei tahtonutkaan sitä myöntää itselleen.. Ehkä Elsa hieman alitajuisesti pelkäsi tuota tuntematonta suomukasta, jonka selässä hän tällä hetkellä istuskelisi.. Neitokainen kun ei tiennyt mitään lohikäärmeistä tai heidän ajatusmaailmoistaan - ensimmäistä kertaa hän näki jotain näin ainutlaatuista, mutta samalla niin tuntematonta silmiensä edessä. Tietämättömyys pelotti Elsaa.. millään muulla hän ei pystyisi perustelemaan valitsemaansa kysymystään tovereilleen, jos he sattuisivat sattumalta kysymään asiasta jotain. Toki neitokainen sääli noitten lohikäärmeen murhannäytelmän kokeneitten miesten puolesta, mutta vaistomaisesti tällä hetkellä tärkeämmältä tuntui oman turvallisuuden takaaminen.. Hetken ajan Elsa vain katsoi tuota vaivaantuneen näköistä lohikäärmettä hiljaisuuden vallanneen metsäaukeaan keskellä, kunnes odottamatta vanhushenki alkoi puolustamaan ystäväänsä yllättävänkin pontevalla puheenvuorolla. Tämä sai neitokaisen tuntemaan olonsa entistä kurjemmaksi – hän kun ei ollut osannut ajatella asiaa ollenkaan vanhuksen esille tuomalta kannalta. ”Eh.. tuota..” Elsa yritti kommentoida vierellään lentelevän vanhuksen puolustusta, mutta ei kyennyt siihen.. Hän kun ei todellakaan tiennyt, miten moisen kommentoimisen jälkeen olisi ollut järkevintä vastata. Ehkä vanhuksen puheessa olikin jotain perää.. ehkä vanhuksen sanoissa oli jotain sitä oikeuden mukaisuutta, mitä neitokainen itsekin olisi voinut asiasta ajatella.. syy kuitenkaan yksin siihen ei olisi oikeuttanut Elsaa tuomitsemaan ketään kuolemaan tuomittavaksi.. Neitokainen kun ei tahtonut ajaa ketään eläviä kuolemaan.. ei hyvän- taikka pahantahtoisiakaan. Enempää Elsan ei kuitenkaan kerennyt pohtimaan hengen esille tuomaa asiaa, sillä melkeinpä heti vanhuksen puheenvuoron päätyttyä, Cain sai vihdoin ja viimein vastattua Elsan vaikealta vaikuttaneeseen kysymykseen. Lohikäärmeen vastaus oli ollut yllättävä.. vastauksesta pystyi selkeästä päättelemään sen, kuinka Cain oli ennenkin joutunut kokemaan vastaavanlaisia tilanteita. Se raastoi Elsan sydäntä.. ei siksi, että hänen suomuinen ystävänsä olisi vaikuttanut jonkin sorttiselta tappajalta.. pikemminkin päinvastoin - neitokainen tuntui säälivän ystävänsä puolesta.. Neitokaisesta tuntui pahalta ajatella sitä kaikkea, mitä toinen olisi ehkä joutunut kokemaan elämänsä aikana... vaarallisia taisteluita ja veren vuodatuksia.. ahdistavia tilanteita sekä surullisia tarinoita. hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Elsa käänsi vaistomaisesti katseensa pois lohikäärmeen silmien alta. Neitokainen tunsi häpeän pistoksen sisällään.. Jos hän oli ymmärtänyt Cainin lausuman vastauksen oikein, lohikäärme ei mielellään tappanut ketään, jollei se olisi välttämätöntä. Olivatko Elsan huolet lohikäärmeen suhteen olleetkin loppujen lopuksi turhia? Se tieto tuntui keventävän neitokaisen raskasta mieltä huomattavasti, vaikka turhat huolet ja syytökset tuntuivatkin hieman harmittavan häntä näin jälkeenpäin. Ehkä Cain sittenkin oli uudesta ulkomuodostaan huolimatta se sama herrasmieheltä vaikuttanut henkilö, johon Elsa sai onnekseen mahdollisuuden tutustua majatalossa eilisenä päivänä.. Vielä neitokainen ei tiennyt, olisiko Cainin ollut oikealtaan olomuotonsa ihminen taikka lohikäärme, mutta se ei tuntunut tärkeimmältä asialta tällä hetkellä.. Luultavimmin kaikki selviäisi lopulta aikanaan.. ainakin toivossa olisi hyvä elää.. Elsan ajatukset keskeytyivät.. Lohikäärme oli äkkinäisesti kiinnittänyt huomionsa takaisin neitokaiseen ja pyytänyt häneltä kantoavustusta ojentamansa laukkunsa suhteen. ”.. Toki..” Elsa tokaisi ohimennen ystävälleen ja kaappasi oikean puoleisella kädellään laukun syliinsä, vaikka pelkäsikin hieman ottaa vastuuta toisen omaisuuden pitämisestä – sitä jos jotain sattuisi menemään rikki tai katoamaan hänen laukun kantamisensa aikana, ei nainen osaisi antaa itselleen asian suhteen anteeksi. ”..Cain.. toivottavasti te ette loukkaantunut äskeisestä kysymyksestäni.. minä vain.. olen niin hämmentynyt tästä kaikesta.. tämä kaikki.. on minulle niin jotain uutta..” Elsa sanoi hetken päästä saatuaan Cainin laukun itselleen huolettavaksi. Neitokainen toivoi lohikäärmeen ymmärtävän häntä ja hänen tilannettaan.. ja että he pystyisivät pian taas jatkamaan heidän matkaansa kohti noita kaukaisia vuoria päin, missä hänen veljensä Lars odottelisikin jo avunantoa. (( Oletan, että Cain jatkaa kohta matkaansa ja kirjoitin tällaisen pienimuotoisen pelin jatkeen sitä ajatusta ajatellen.. jos ajatukseni on ollut väärä, voimme unohtaa tämän seuraavan pelin jatkeeni Elsan suhteen.. )) Matkan jatkuessa yhä kauemmaksi tuosta veren täyttämästä metsän aukeamasta, tunsi lohikäärmeen selässä istunut Elsa suurta uupumusta matkaltaan. Neitokaisen silmäluomet tuntuivat yhä raskaammilta, mitä enemmän hän yritti ponnistella pitääkseen niitä avoimina. Hereillä oleminen tuntui kovin vaivalloiselta.. kipu päässä kun tuntui yhä vain jatkuvan ja sai sen täten energian siirtymään toisaalle. Lopulta Elsa antoi väsymyksensä voittaa.. Turvaa ja lämpöä tuntien ympärillään neitokaisen sulki lopulta silmänsä ja taju tämän hetkisestä oli poissa. Vaistomaisesti neitokainen kuitenkin piti tiukasti sylissään kantamaansa laukkua käsissään, joka kuului häntä selässä kantaneelle lohikäärmeelle.. Sitä laukkua Elsa ei pudottaisi, vaikka metsän polut ja aukeamat veisivät heitä kauemmaskin – ote kun oli ollut onneksi sen verran kunnollinen ennen nukahtamista. Elsa ei varmastikaan heräisi vähään aikaan, ellei joku sattuisi herättelemään häntä.. tai ellei jokin muu yllättävä asia heidän ympärillään saisi naisen mieltä valpastumaan..
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 8, 2012 21:02:10 GMT 3
((Ei se mitään, ei pitkät vuorot ja tauot hirveästi haittaa - ja tästäkin vuorosta tais tulla aikamoisen pitkä :I Ja se oli ihan looginen oletus että Cain jatkaisi matkaa, joten siinäkään ei mitään ongelmaa ollut)) Cain ei varsinaisesti sen kummemmin miettinyt oliko niin sanotusti sopivaa että Elsa istui hänen harteillaan - Cain ei pitänyt itseään ihmisenä tätä nykyä eikä edes tajunnut asiassa olevan mitään joka aiheuttaisi hämillisyyttä. Asia ei edes tullut tuon mieleen siitä yksinkertaisesta syystä että Cain loppujen lopuksi ajatteli enemmän kuin lohikäärme kuin ihminen, vaikka yrittikin pitää jotkut oudommista piirteistään kurissa niin hyvin kuin vain pystyi. Mutta siinähän oikeastaan oli ongelman ydin - lohikäärmeen piti oikeasti yrittää että pystyi käyttäytymään kuin ihminen, ja vaikkei se nyt hirveästi yritystä vaatinut niin silti. Sekin oli jo paljon että se oikeasti vaati jotain, ja auttamatta merkitsi sitä että aina tuo ei käyttäytynyt kuin ihminen. Mikä sitten aiheuttikin piakkoin ehkä pienoisen dilemman kun Elsa kysyi kysymyksensä johon sitten lopulta vastattiin pienoisen epäröinnin ja vanhuksen välikommentin jälkeen. Vaikka peto onnistui jonkunlaisen vastauksen antamaan niin jäi koko juttu kaivelemaan tuon mieltä. Vaikka Elsa selvästikin yritti suhtautua luottavaisesti suureen liskoon, niin kyllä lohikäärme huomasi ettei nainen oikein tiennyt vielä että miten olisi lohikäärmeeseen suhtautunut. Eihän se nyt mikään ihme ollut, mutta onnistui se silti hieman masentamaan tuota olentoa. Eihän naista voinut siitä syyttää jos tunsi ehkä pientä varovaisuutta lohikäärmeen kaltaisen olennon kanssa, vaikkei varmaan tiennytkään punaisten maineen olevan pahimmasta päästä, mutta sattui se silti jollain tasolla. Vaikka tuo nyt olikin tyytyväinen siihen että Elsa tuntui joten kuten hyväksyvän aaveen ja elävän lohikäärmeen selitykset, niin saattoi tuosta pedosta hieman havaita pientä masennuksenpoikasta. Toisen tuntemaa sääliä ei Cain oikein huomannut, eikä tuo olisi varmaan osannut siihenkään suhtautua mitenkään erityisen hyvin. Todennäköisesti peto olisi vain tuntenut olonsa vaivaantuneeksi jos olisi asian huomannut. Nopeasti tuo sitten alkoi puuhailla jotain muuta saadakseen ajatukset muualle ja kävi nappaamassa laukkunsa, joutuen kuitenkin sitten lopulta tarjoamaan tätä Elsan kantamukseksi kun ei keksinyt mitään järkevää tapaa millä olisi itse voinut mokomaa kantaa. "Kiitos", Cain totesi nyökäten naisen otettua laukun kantaakseen ja alkoi jo harkita ihan vain suoraan matkan jatkamista vaikka sitten aukean ruumiit jäisivät hautautumaan lumen alle kunnes Elsa äkisti alkoi pahoittelemaan kysymyksiään. Lohikäärme käänsi hetkeksi katseensa Elsaan ja nyökkäsi kommentille ennen kuin alkoi oikeasti kävellä pois aukealta ja kohti tietä uudemman kerran. "Sinulla oli täysi oikeus kysyä. Eihän nyt pieni hämmentyneisyys ja varovaisuus nyt väärin ole kun näet jonkun kaltaiseni ensimmäistä kertaa...", lohikäärme totesi yrittäen parhaansa mukaan peitellä oman harminsa siitä että Elsa oli suhtautunut varovaisuudella tuohon olentoon, vilkaisten taakseen nopeasti kävelynsä lomassa, yrittäen parhaansa mukaan virnistää rauhoittavasti, vaikka ehkä virnistely ei hirveän hyvä idea ollut ottaen huomioon pedon purukaluston. Järjellä ajatellen se oli nimenomaan ihan järkevää suhtautua isoon petoon varovaiseksi, mutta kun puheeseen tulivat tunteet, niin tilanne sitten hieman muuttui erilaiseksi... No, sentään Elsa tuskin osaisi tulkita jonkun ihmisestä niin suuresti eroavan olennon kasvonilmeitä että huomaisi tuon piilotellun harmin ja masennuksen. Sittenpä peto vilkaisi vielä viimeisen kerran aukean ruumiita, hetken miettien että ehkä niille pitäisi tehdä jotain, mutta ehkä se oli jo turhaa - ja olisi ihan hyvä päästä paikalta pois mahdollisimman pian. Haltianaikkonen oli kuitenkin kadonnut jonnekin, eikä olisi tyystin mahdoton ajatus että tämä palaisi jossain vaiheessa apuvoimien kera. Niinpä lohikäärme sitten lähti tarpomaan polkua eteenpäin ratsastajansa kera, aaveen leijuskellessa jossakin kaksikon läheisyydessä. Kävellessään peto alkoi pikkuhiljaa miettiä vähän kaikkea, huomaten lähinnä sivumennen matkustajansa nukahtaneen, todeten sen olevan vain ihan hyvä asia. Levätköön Elsa nyt kun siihen pystyi, olihan toinen saanut vissiin aikamoisen tällin. Nuoren punaisen lohikäärmeen ajatukset harhailivat sinne tänne, mutta lähinnä siihen kuinka surkeaksi tuo tunsi olonsa ihmisyytensä menetyksestä. Olihan hän sen jo tätä nykyä menetetyksi myöntänyt, mutta vieläkin tuo surkutteli sitä. Pedolla ei oikein ollut ystäviä tai tukea, jos nyt aavetta ei laskenut. Tähän mennessä ainoa tapaaminen toisen lohikäärmeen kanssa ei ollut päätynyt niin hyvin, eivätkä ihmiset yleensä suhtautuneet häneen kovin hyvin edes tämän ollessa ihmismuodossa - suomut poskilla ja liskonsilmät yleensä saivat ihmiset hermostumaan vaikkeivat nämä koko totuutta olisi tunteneetkaan. Mokomat ajatukset saivat pedon hieman alamaihin, varsinkin kun ainoat äänet metsässä olivat lumen narskuminen pedon jalkojen alla ja melko lailla siinä se - mistään kovin läheltä ei kuulunut eläinten ääniä, yksikään eläin ei viihtynyt sellaisten suurten petojen kuten lohikäärmeiden lähellä. Eivätpä kyllä ihmisetkään viihtyneet lohikäärmeiden lähellä, Cain ajatteli katkerasti asian tajuttuaan. Synkistä mietteistään huolimatta peto vain tarpoi eteenpäin muusta välittämättä. Pikkuhiljaa puiden esiintymistiheys alkoi harveta, lohikäärmeen tajuten että hän pystyi jopa pikkuhiljaa levittelemään siipiään, ja näkemään melkoisen matkaa eteenpäin. Tietenkin se myös tarkoitti että hänet nähtäisiin myös jo kaukaa jos sieltä joku saattaisi tulla vastaan, mutta sille ei nyt voinut mitään. Metsän raja oli kuitenkin ilmeisesti tulossa piakkoin vastaan, ja ehkä toinen mahdollinen keino matkustaa tulisi realistiseksi vaihtoehdoksi... Vaikka Cain kestikin kylmää melko hyvin lämpöään säätelemällä, niin pitempään lumessa tarpominen alkoi kuitenkin pikkuhiljaa käydä ikäväksi. Pedolla ei ollut harmainta aavistusta kauanko he olivat matkanneet pysähdyksensä jälkeen, ajatuksiin uppoutuminen kun oli ehkä aiheuttanut sen että tuo oli kadottanut ajantajunsa. Tunti pari ehkä? Tai vähemmän, tai enemmän. Olivat nuo kuitenkin edenneet todennäköisesti nopeammin kuin kaksi ihmistä olisi pystynyt kävelemään, varsinkin kun punainen lisko ei ollut pysähtynyt kertaakaan palattuaan polulle, tarpoen vain vääjäämättömästi eteenpäin ihan hyvällä tahdilla. "Elsa", Cain yritti herätellä matkaajaansa, tönäisten nukkujaa hieman kuonollaan. Ilma oli ehkä hieman kylmennyt, pedon hengitys kun höyrystyi aika kunnolla - tosin ottaen huomioon sen kuinka lämmin lohikäärmeen hengitys oli se ei ehkä mikään hirveän suuri yllätys ollut. Savultakinhan se haisi, mutta se nyt tuskin oli mikään hirveän suuri yllätys kaiken huomioonottaen. "Voisin lentää meidät vuorille, jos sinulle sopii - metsä alkaa loppua, ja alkaa olla tilaa..."tuo totesi kuhan nainen osoittelisi heräilemisen merkkejä (ehkä hieman toiveikkaana äänensävyltään, Cain piti lentämisestä vaikkei paljosta muusta pitänytkään lohikäärmeydestään), vilkaisten taas polkua edemmäs. Jonkun matkan päässä metsä tosiaan näytti alkavan loppua ihan kokonaan, ja joku silta ja kuilukin tuolla taisi olla edempänä. Ja... tuota noin, joku haarniskoitu ratsumies sillalla. Voihan perhanan perhana, hevosmies oli aivan varmasti nähnyt hänet, punainen lisko erosi valkoisesta maastosta aika hyvin. "Se olisi varmasti aika hyvä idea, tuolta on nimittäin joku tulossa", peto vielä totesi hieman epävarmasti, nostaen toisen etujalkansa osoittelemaan kaukana näkyvää hahmoa. Ei ollut hyvä merkki että haarniskoitu ratsastaja oli tulossa lähemmäs sen sijaan että olisi yrittänyt kääntyä ja paeta petoa... "Sinun tuurillasi joku kaikkia lohikäärmeitä vihaava ritarinpelle", aave kommentoi tympääntyneenä katsellen kaukaa lähestyvää ratsastajaa. Hengellä ei oikein ollut mikään hirveän hyvä mielipide ritareista...
|
|
|
Post by Jutta on Jun 11, 2012 20:30:18 GMT 3
(( Kilometrin pituinen sepostus.. mistähän tuota tekstiä oikein tulee.. ))
Vaikka matka alkoikin taittua lohikäärmeen lähtiessä liikkeelle ja jättäessään tuon ruumiitten täyttävän metsäaukion taakseen, tunsi hänen selässään matkustanut Elsa olonsa hieman kurjaksi. Neitokaista harmitti, kuinka hän oli vielä hetki sitten pelännyt tuota Cainin paljastunutta uutta punaisensuomukasta ulkomuotoa ja sen kautta saanut syyn epäillä matkakumppaninsa luotettavuutta. Onneksi tuo kaikki tuntuikin osoittautuneen vain Elsan keksimäksi mielikuvaksi.. mutta silti neitokaisesta tuntui siltä, kuin hän olisi jollain lailla loukannut lohikäärmeen tunteita omalla käytöksellään. Ei Elsan tapana ollut normaalisti epäillä tuttaviensa luotettavuutta.. tai pahempaa - vetäistä hätäisiä johtopäätöksiä pelkän ulkomuodon perusteella.. Jotenkin vain tuo kaikki metsässä tapahtunut oli saanut tuon nuoren naisen mielen järkyttymään ja näin ollen saanut otteen neitokaisen herkästä ajatusmaailmasta. Cain tuntui onneksi ymmärtävän Elsaa ja hänen käytöstään lohikäärmeen läheisyydessä ja yrittikin puheillaan saada neitokaisen vakuuttuneeksi asiasta, mutta silti Elsa ei voinut olla tuntematta tuota mielipahaa sisällään, joka puristi tuon naisen omatuntoa pirstaleiksi. ”..Niin kai sitten.. mutta kyllä minusta silti tuntuu pahalta ajatellessani asiaa teidän kannaltanne.. Minä kun ainakin tuntisin oloni onnettomaksi, jos joku varoisi tai pelkäisi rinnallani..” Elsa vastasi yllättäen Cainin puheenvuoron jälkeen ja huokaisi syvään, ennen kuin jatkoi puhumistaan. ”..Haluan teidän kuitenkin tietävän, että vaikka olenkin tällä hetkellä hieman hämmentynyt paljastuneesta salaisuudestanne, minä aion luottaa teihin.. nyt ja jatkossakin.. En ehkä tunne teitä vielä kovin hyvin – ja luultavimmin te saatte minut yllättymään vielä monen monta kertaa.. mutta silti.. minä tahdon uskoa siihen, että yhdessä meillä olisi mahdollisuus pelastaa veljeni lumimiehen kynsistä.. ja että kaiken tuon tapahtuman jälkeen, meillä olisi enemmän aikaa tutustua toisiimme..” Elsa kertoi vilpittömän oloisena ajatuksistaan ja lopettikin näin ollen pitkään kestäneen puheenvuoronsa antaakseen lohikäärmeelle aikaa miettiä asioita itsekseen.. nuoren naisen puhe kun saattoi olla hieman yllättävää kaiken tämän tapahtuman jälkeen. Neitokainen toivoi Cainin uskovan hänen sanoihinsa – siihen, ettei Elsa antaisi enään luottamuksensa kadota tuota lohikäärmettä kohtaan.. ja siihen, että haluaisi myös jatkossa oppia tuntemaan Cainia paremmin. Tuskinpa lohikäärme häntä haluaisi enään tavata tämän reissun jälkeen – saati sitten tutustua tähän nuoreen naiseen paremmin, mutta tiesipähän Cain ainakin nyt sen, että siihen voisi olla mahdollisuus.. jos hän itse sitä vain haluaisi. Ehkä tutustumisen olisi keino neitokaiselle saada parempaa ymmärrystä tuota eilen tapaamaansa nuorta herraa kohtaan.. ehkä tutustuminen olisikin keinonavain siihen, että luottamus toista kohtaan olisi helpompaa.. mutta siihen ei olisi nyt kiirettä.. tärkeintähän oli tällä hetkellä se, että he jatkaisivat vihdoin yhdessä matkaansa kohti vuoria kohden. Ehkä Elsan veli olisikin vielä pelastettavissa, jos hyvin kävisi.. Täytyi vain toivoa parasta, ettei matka toisi tullessaan enään muita hankaluuksia.. Ongelmat kun tuntuivat vain seuraavan heitä aina sinne, minne heidän askeleensa kantaisivatkaan..
Elsa näki unta.. unta, joka tuntui kovin todelliselta. Lumen peittämät suuret vuoristot ympäröivät häntä. Taivas, jota ei voinut erottaa paljain silmin, täyttyi taivaalla leijuvista lumihiutaleista. Elsan jalat tuntuivat paleltuvan tuossa kylmässä pakkasen puremassa ilmassa.. hän tärisi.. Ajatus siitä, että hänen täytyisi vain seisoa paikoillaan, tuntui kovin mahdottomalta. Jokin tarkoitus Elsalla varmasti olikin siihen, miksi hän seisoi juuri näitten vuorien edessä.. mutta jostain kumman syystä hän ei muistanut enään tuota syytä.. Oliko jokin saanut neitokaisen unohtamaan pitkän vaelletun matkansa tarkoituksen? Ei kai noin tärkeää asiaa pystyisi unohtamaan kesken matkan? Ajatus siitä tuntui.. kovin omituiselta. Yhtäkkiä kesken ajatusten Elsa kuuli selkänsä takaansa ääntä, joka sai tuon naisen huomion kiinnittymään toisaalle. Mistähän tuo ääni mahtoi olla peräisin? Aivan kuin jokin tekisi.. kuolemaa? Niin karmivalta tuo kyseinen ääni oli kuulostanut neitokaisen korvissa.. kuin tuskalliselta huudolta, joka sai tuon naisen tuntemaan kylmiä väreitä ihollaan. Elsa käänsi välittömästi katseensa kuulemansa äänen suuntaan.. ja yllättyi pahan kerran näkemästään - sillä kuin suuri sota olisi ollut juuri meneillään hänen selkänsä takana. Armanin miehiä.. heitä oli kaikkialla.. Isot sekä vieläkin suuremmat miehenköriläät (saattoi joukossa olla muutama nainenkin) juoksentelivat ja ryntäsivät aseistuksensa kanssa tuota kauempana olleeseen suurta olentoa kohden, joka erottui punaisen värinsä ansiosta edukseen. Äkkiä nainen säpsähti ajatuksilleen. Ei kai.. Cain voisi olla siellä? Eihän se saisi olla totta.. Cain.. Ethän sinä vain ole kuolemaisillasi siellä? Enempiä ajattelematta Elsa lähti juoksemaan aseistettujen miesten mukana tuota punaista lumen seassa näkynyttä olentoa kohden ja pääsikin pian tuon olennon luokse, vaikka joutui puskemaan muutaman hennomman miehen ryntäämisensä aikana tieltään. Elsan aavistukset olivat valitettavasti osuneet oikeiksi.. Cain.. tuo naisen tuntema lohikäärme makasi kyljellään lumen peittämässä maassa Armanien miesten saartaessaan hänet isoa vuori seinämää vasten. Lohikäärme huusi tuskasta.. hänen punaisen suomuinen ihonsa veresti teräaseitten aiheuttamien haavojen vuoksi eivätkä hänen ympärillään olleet sotilaat näyttäneet vieläkään lopettaneen tuon haavoittuneen olennon satuttamista. Neitokainen vain kastoi tuota näkemäänsä.. Hänen ystävänsä oli kuolemaisillaan.. sadat tai jopa tuhannet sotilaat olivat piirittäneet hänet.. eikä hän mahtaisi tuolle ihmisjoukolle mitään, vaikka yrittäisikin.. minkä hän mahtaisi noille sotilaille.. hänhän oli vain typerä nainen, joka sattui välittämään tuosta maassa makaavasta suomuisesta olennosta. Ei kai sillä mitään virkaa olisi tässä tapauksessa.. niin kuin ei koskaan muillakaan hänen tuntemillaan tunteillaan. Elsan ajatukset tuntuivat karkaavan käsistä.. Luultavimminkin Elsa olisi hetken päästä vain alkanut suremaan ystävänsä puolesta, jollei olisi suutuspäissään saanut päähänsä rynnätä tuhansien sotilaitten lävitse puolustaakseen ystäväänsä miekkansa avulla.. Mutta mitään moista neitokainen ei kerennyt tekemään.. sillä jokin kuin toisesta ulottuvuudesta yritti saada hänet tolkkuihinsa ja katselemaan tarkemmin tuota näkemäänsä.. aivan kuin tämä kaikki ei olisikaan ollut todellista.. kuin se olisi ollut kuin unta..
Elsa säpsähti.. Aivan, kuin jokin olisi tönäissyt häntä hetki sitten ja saanut tuon naisen heräämään jonkinmoisesta horroksesta. Neitokaisen pää pyöri vimmatusti ympäriinsä etsien tuolle tuntemalleen tönäisylleen syylistä.. ja pian hän löysikin sellaisen nähdessään Cainin liskomaiset kasvot silmiensä edessä. ”..Cain.. te olette.. sittenkin kunnossa..” Elsa huudahti yllättyneenä, kuin ollessaan edelleenkin näkemänsä unensa maailmoissa. Väkisin hänen kätensä halusivat koskettaa tuota elossa ollutta ystäväänsä.. sillä tämähän oli ihme.. vielä äskenhän hänen matkakumppaninsa makasi veren tahrimassa maassa huutaen tuskasta sotilaitten aiheuttamista vammoista. Hetken ajan Elsan oikeanpuolimmainen käsi ehtikin sivellä noita Cainin punaisen suomuisia kasvoja, kunnes hän huomasi tuon todellisuuden ympärillään, mikä ei ollut kuin hänen unen kaltaisessa maailmassaan. Hehän olivat vieläkin metsässä.. kaukana tuosta heidän matkaamastaan vuoristosta, jonka neitokainen vielä hetki sitten vannoi näkevänsä. Äkkiä Elsa veti kätensä pois Cainin kasvoilta.. häntä hävetti.. mitä hän edes mahtoi ajatella, kun luuli Cainin olleen vielä hetki sitten kuolemaisillaan? ”..A-anteeksi.. Mi- minä vain.. Se siis.. olikin vain unta..” Elsa sai tokaistua kömpelösti äskeiselle reaktiolleen ja toivoi lohikäärmeen antavan hänen töppäyksilleen anteeksi. Hänkö oli siis tosiaankin vain nukahtanut lohikäärmeen vaeltaessaan metsän lävitse? Eikä siis näin ollen mitään, mitä hän näki unen kaltaisessa maailmassa ollut totta? Hetken neitokaisen mietittyään asioitaan itsekseen ja todeten lopuksi mielessään kaiken olleenkin vain pahaa unta, Elsa huokaisi helpottuneena ja painoi oikean kätensä rintaansa vasten.. Onneksi kaikki hänen näkemäsnä olikin vain unta.. mitään muuta tuon neitokaisen mielessä ei pyörinytkään vähään aikaan.. vain nuo helpotuksen sanat, jotka saivat Elsan mielen rauhoittumaan.. Jos jotain tuollaista olisi oikeasti tapahtunut, ei Elsa olisi voinut ikinä antaa tapahtuneelle anteeksi..
Onneksi lohikäärmeen ajatukset tuntuivat olleen muualla, sillä pian tuon neitokaisen hiemaa vaivaa tuottaneen heräämisensä jälkeen Cain uskalsi ehdottaa neitokaiselle heidän lentämistään lumimiehen asustamalle vuorille – nyt kun metsä oli harventunut heidän ympäriltään ja tilaa olisi kerrankin siipien levittäytymiseen, lentämiseen lähteminen ei tuottaisi Cainille enään minkäänlaista ongelmaa. Elsa ei ollut uskoa kuulemaansa.. Olisiko tämäkin vain hänen näkemäänsä unta vai pääsisikö hän todella kokemaan tuon lentämisen kauneuden? Tämä ei saanut olla unta.. ei millään.. sillä mitään näin mahtavaa hän ei ollut kuullut kenenkään sanovan pitkiin aikoihin! ”..Lentäminen.. sehän olisi ihanaa! Olen pikkutytöstä lähtien unelmoinut moisesta kokemuksesta!” Neitokainen riemastui ja hymyili minkä pystyi lohikäärmeen silmien edessä. Elsa tunsi itsensä onnekkaaksi, sillä pian hänen yksi suurimmista toiveista saattaisi toteutua.. Hän saisi nähdä maailmaa taivaasta käsin.. Ja kokea, miltä linnusta mahtoi tuntua lennellä pilvien yläpuolella.. Elsa olisi saattanut haaveilla kauemminkin noista lentämisen tuomista upeista kokemuksista, kunnes Cain vihjaisi neitokaiselle näkevänsä polun varrella heitä lähestyneen haarniskoituneen sotilaan, jonka vuoksi heidän kannattaisi kiirehtiä lähtemisensä kanssa. Elsakin katsoi nyt tarkemmin tuota metsän vievää polkua eteenpäin, joka vähän matkan päästä suuntasi sillan poikki yli kuilujen.. todeten lopulta, ettei Cain puhunut joutavia.. Polun varrella kun tosiaankin oli joku haarniskoitunut muukalainen hevosensa selässä, joka lähestyi heitä – toistaiseksi ainakin hitaitten hevosen askeleitten vievänä. ”..Pidetään kiirettä.. minusta tuntuu, että tämä vastaantulija ei tuo hyvää tullessaan..” Elsa totesi lopulta, sillä jokin sai hänet pelkäämään hänen vierellään lentelevän vanhus hengen lailla tuota vastaan tulevaa muukalaista. Nopeasti neitokainen tarkisti, olisivatko hänen kaikki pitämänsä tavarat tallella ja olisiko hänellä mahdollisimman tiukka ote käsissään pitämästään Cainin laukusta. Kaikki tuntui kuitenkin olevan valmiina lähtöä varten.. Mitään heidän tavaroistaan ei näyttänyt puuttuvan ja Cainin laukkukin hänen sylissään tuntui pysyvän tukevasti naisen otteissa. Enään tätä nuorta naista vain jännitti lentoon nouseminen ja se, pysyisikö hän Cainin selässä lennon aikana.. Tämä kun oli jotain aivan uutta Elsan kaltaiselle ihmiselle.. ”..Cain.. Ettehän anna minun pudota tuolta yläilmoista käsin?” Elsa kysyi varovaisesti, ennen kuin lohikäärme ehti tehdä minkäänlaisia lentoon nousun elkeitä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 12, 2012 19:14:46 GMT 3
((No, ei se mitään, tässä pelissä vuorot tuntuvat olleen aika piteitä - ja iso pätkä pituudestahan tuli siitä uni-kohdasta mikä ei kovin suuresti sitten pidentänyt omaa vuoroani))
Cain ei oikein ollut varma miten suhtautuisi Elsan puheisiin, se ettei naista tuntunut haittaavan pedon ulkonäkö oli ihan lohduttava asia, mutta naisen esittämä toteamus siitä kuinka heillä saattaisi olla myöhemmin mahdollista tutustua toisiinsa paremmin... eeh. Lohikäärme kärvisteli vähän aikaa tietämättä mitä oikein sanoa. Cain tiesi että kuka tahansa joka olisi hänen seurassaan pitempiä aikoja todennäköisesti joutuisi vaaraan, Hurtta, Armanit ja kaikki muut uhat pitäisivät siitä huolen. "Tuota, kiitos?" Cain lopulta onnistui sanomaan hieman laimeasti kun ei parempaakaan keksinyt. Henki vain tuhahti sen kummemmin kommentoimatta koko keskustelua, saaden pikaisen mulkaisun punaiselta lohikäärmeeltä. Epäkuollutta ei tuntunut kiinnostavan koko homma oikeastaan yhtään. Sinällään peto olisi ehkä halunnutkin tutustua paremmin naiseen, hänen elämänsä oli melkoisen yksinäistä enimmän osan ajasta, ainoa kumppani kun oli vanhan valkoisen kärttyisä henki, mutta toisaalta se olisi aivan liian riskialtista. Loppujen lopuksi lohikäärme huokaisi päätään pudistellen ja asteli vain eteenpäin, uppoutuen synkkiin ajatuksiinsa sillä välin kun Elsa nukahti ja rupesi näkemään painajaistaan. Cain olisi toivonut voivansa sanoa jotain järkevämpää naiselle, mutta tilanne oli vähän outo tuolle, eikä tuo halunnut sanoa mitään mikä saattaisi myöhemmin johtaa naisen pulaan. Väärinkäsityksen antaminen olisi parempi vaihtoehto kuin vaaraan saattaminen epähuomiossa...
Metsän alkaessa loppua peto sitten tökkäsi naisen hereille - ja yllättyi totaalisesti kun nainen näytti yllättyvän siitä että peto oli edelleen kunnossa. "Täh? Totta kai se on!", henki jupisi hieman hämillään ja yhtä kärttyisenä kuin aina. Lohikäärmekin katsoi naista hieman kummeksuen, eikä se että nainen päätti yhtäkkiä varmistaa pedon olevan oikeasti paikalla hivelöimällä ison liskon kuonoa mikä onnistui saamaan Cainin melkoisen hämilleen ja vetämään päänsä parin hämmentyneen sekunnin jälkeen pois naisen ulottuvilta, juuri ja juuri onnistuen peittämään vaistomaisen irvistyksen naisen koskettaessa suhteellisen herkkiä päätä peittäviä suomuja - suupielessä tosin näkyi ehkä pienen pientä nykimistä niiden parin sekunnin ajan kun nainen ehti petoa koskettaa. "Tuota, olen kunnossa...?" peto totesi varovaisesti ja hämmentyneenä naisen käytöksestä, keltaisten silmien katsoessa ehkä pikkuisen huolissaankin Elsaa, oliko nainen lyönyt päänsä pahemminkin loppujen lopuksi? Asiahan lopulta selvisi kuitenkin hyvin nopeasti kun Elsa selitti pikaisesti nähneensä unta, mutta oli peto silti vielä jossakin määrin hämillään. "Unet voivat olla vaarallisia", aave jupisi hämmentävästi, kai sillä oli joku outo mielipide jonka se halusi tuoda esille mutta ei oikein siinä onnistunut Cainin tapauksessa. Hämmentävä otus. Kai se jotakin yritti vihjailla ettei kannattanut sörkkiä lohikäärmeiden kuonoa tai jotain? Kai siinä oli järkeä, liian yllättävä kosketusyritys kun saattaisi johtaa tilanteeseen joka kaduttaisi molempia jos pedon refleksit reagoisivat epätoivotulla tavalla...
Nopeasti peto kuitenkin sitten vaihtoi puheenaihetta lentämiseen, mikä tuntui ilahduttavan naista. Lohikäärme yritti tehdä hymyntapaisen toisen reaktiolle, lentäminen kun oli tosiaan Cainille niitä harvoja asioita mistä sai enempää iloa. Valitettavasti hymyn vähän pilasivat ne tosiasiat ettei punaisten lohikäärmeiden 'hymy' ollut muuta kuin käytännössä vaikuttavan purukaluston näyttäminen. Onneksi Cain itsekin tajusi sen melko nopeasti ja sulki suunsa, näyttäen vähän nololta. "Tuota, anteeksi jos säikähdit virnistystä, pitäisi muistaa ettei hymyily oikein onnistu tällaisena", lohikäärme mutisi nolona, saaden ainakin hengeltä vastaukseksi naurahduksen. "Onnistuupas! Mitä siitä että se saattaa hermostuttaa ihmisiä sun muita!", otus nauroi saaden taas perinteisen vihaisen mulkaisun suojatiltaan. Pienen kärhämän jälkimainingeissa punainen lohikäärme ei tosin heti kerennyt kommentoida asiaa sen enempää kun haarniskoitu ratsumies ilmestyi näkyviin, saaden ehkä hieman lisäpontta pedon halulle päästä taivaalle. Onneksi nainenkin oli samaa mieltä ja Cain nyökkäsi Elsan kommentille haarniskoidun ratsastajan mahdollisesti pahoista aikeista. Tai no, pahoista ja pahoista, saattoihan tulija olla ties miten hyväsydäminen ritari joka vain sattui olemaan sitä mieltä että lohikäärmeet olivat pahoja - tai ainakin että punaiset lohikäärmeet olivat. Taas kerran Cain kirosi mielessään väriään, esimerkiksi joku metallinen väri olisi todennäköisesti ollut parempi, metallisilla kun taisi yleensä olla ihan hyvä maine. No, eipä sille mitään voinut.
"Lennän varovaisesti - mutta pidä kiinni jostain jos pystyt, lentoonlähtö saattaa olla hieman, eh, mielenkiintoinen. Ensimmäistä kertaa teen tämän matkustajan kanssa...", lohikäärme totesi Elsan kyselyyn, nyökäten jokseenkin itsevarmasti kaikesta huolimatta. Jos pahin sattuisi niin Cain luuli pystyvänsä syöksymään tarpeeksi nopeasti alaspäin että kerkeäisi napata naisen jos tämä tippuisi, mutta toivottavasti siihen ei päädyttäisi. "Pidä kiinni", henki neuvoi Elsaa yllättäen suhteellisen ystävällisesti lohikäärmeen alkaessa iskemään ilmaa siivillään. Matkanpäässä oleva ratsastaja rupesi kiihdyttämään hevostaan laukkaan, ilmiselvästi aikeenaan ainakin yrittää saada lohikäärme kiinni ennen kuin tämä pääsisi ilmaan ratsastajineen, mutta se oli turha yritys. Kun peto pääsi irti maasta sillä ei kauaa kestänyt nousta harvenevan metsän yläpuolelle ja täten ratsumiehen kantaman ulkopuolelle, punaisen lohikäärmeen lentäessä hevosmiehen yli sen verta korkealta ettei tuo voinut tehdä muuta kuin puida nyrkkiä suurelle lentävälle liskolle. Kai se huusikin jotain, muttei Cainkaan saanut tarkkoine korvineen siitä selvää tuulen suhinasta johtuen.
Lohikäärme nousi suhteellisen hitaasti ylös, pitäen lentokorkeuden ehkä hieman matalampana kuin yleensä ja vauhdin ainakin matalampana kuin yleensä - hän ei halunnut riskeerata naisen tipahtavan kyydistä. Olihan vauhti silti nopeampi kuin mitä kaksikko olisi päässyt kävellen, ja maisemat olivat silti ylhäältä suhteellisen vaikuttavat vaikka matka maanpinnasta ei tainnut olla kuin korkeintaan ehkä viisikymmentä metriä - mikä toisaalta oli kuitenkin aika pitkä matka. Vaikka Cain olisikin ehtinyt napata putoavan naisen kiinni, siitä tulisi todennäköisesti traumoja joten riskit oli parempi minimoida... "Sano sitten minne laskeudutaan - sinä tiedät paremmin minne ollaan menossa kuin minä", lohikäärme huikkasi matkustajalleen, kääntäen hieman päätään että pystyi sivusilmällä katsomaan että olihan Elsa tosiaan vielä selässä. "Tuonnepäin kuitenkin vissiin?", lohikäärme myös kysyi, osoittaen yhdellä kynnellään jossakin kauempana siintävää vuoristoa. Pedon siivet iskivät laiskasti ilmaa aina silloin tällöin, mutta enimmäkseen kaksikko pikemminkin liiti kuin lensi lohikäärmeen suurten siipien avulla.
((tällä viikolla vastailu muuten saattaa välillä olla hiukka hidasta, rajattu määrä aikaa vuorojen tehtailulle per päivä))
|
|
|
Post by Jutta on Jun 18, 2012 2:16:06 GMT 3
(( Minun pelaaminen näyttää onnistuvan näin kesällä vain 1-2 kertaa viikossa, joten toivottavasti tämä ei lannista innostustasi pelimme suhteen.. ))
Elsa ei voinut kuin hävetä omaa töpeksintäänsä Cainin selässä.. Harvoinpa neitokainen oli saanut mieleensä mitään syytä kosketella tuttaviensa kasvoja tällä tavoin ja nyt hän oli tehnyt sen niin ikään kuin vahingossa. Miksi hänen täytyikin aina nähdä mitä omituisimpia unia ja saada täten tämän hetkisen todellisuuden sekoittumaan unessa tapahtuneitten asioitten kanssa? Sitä tuo neitokainen tuntui pohdiskelevan mielessään katsoessaan noita Cainin punaisen suomuisia kasvoja, jotka näyttivät kaiken tuon tapahtuneen jälkeen kovin hämmentyneiltä. Elsa ei tiennyt tapaa, millä hän olisi voinut kylliksi pahoitella ystävälleen tekemästä vahingosta.. Olihan tuo nyt selvää, ettei Cain voinut olla ilahtunut moisesta lähestymisestä rauhallisesta olemuksestaan huolimatta - ja kukapa olisikaan? Kyllä Elsa itsekin olisi hämmästynyt, jos joku olisi lähestynyt häntä yhtä lailla yllättävästi. Neitokaisen täytyi kuitenkin myöntää itselleen tunteneensa kaiken tuon tapahtuneen jälkeen lohtua siitä, ettei hänen näkemänsä uni ollutkaan osoittautunut todeksi.. Pahaksi kokemat asiat kun eivät aina osoittautuneet näin jälkeenpäin näkemäkseen painajaiseksi. ”Anteeksi, että säikäytin teidän.. En olisi saanut lähestyä teitä tuolla tavalla..” Neitokainen pahoitteli lopulta, kun ei muutakaan keinoa keksinyt hyvittääkseen tekonsa.
Vanhuksen mainittuaan mietteistään unien mahdollisesta vaarallisuudesta, nyökkäsi neitokainen ymmärtäväisesti päätään kuulemalleen. ”.. Tiedän sen.. ehkä siksi onkin parempi, että pysyttelen hereillä loppumatkamme ajan..” Elsa totesi matkatovereilleen hieman vaisusti, mutta uskalsi jo lopulta hieman hymyillä sanojensa perään. Neitokainen ymmärsi hyvin, mitä vanhus oli ajanut takaa sanoillaan – Unet kun osasivat tosiaankin olla joskus vaarallisia, jos näinkin suuret refleksit kuin hänellä seuraisivat heräämisen yhteydessä.. Ehkä Elsan siksi olisikin vain parempi yrittää pysytellä hereillä heidän matkaamisensa aikana – varsinkin, jos unet sattuisivat olemaan yhtä pahanlaatuisia kuin viimeisimpänsä. Elsalla tuntui olevan taipumuksia näkemään harvoina valittuina päivinä enteen kaltaisia unia, jotka toteutuisivat sitten ennemmin tai myöhemmin hänen elämässään. Tällä kertaa vaikutti kuitenkin siltä, ettei neitokaisella olisi ollut minkäänlaista syytä murehtia moisesta enteen kaltaisesta tapahtumasta, sillä hänen unensahan vaikutti näin jälkeenpäin ajateltuna kovin mahdottomalta tapahtuakseen todeksi.. Kuinka Elsa muka oman veljensä pystyisi unohtamaan kesken pelastusmatkan? Tai mistä Armanin miehet tietäisivät Cainia tai neitokaista vuoristosta etsiskellä? Ehkäpä neitokaisella ei olisi ollut syytä murehtia enään näkemästään painajaisestaan.. varsinkin, kun Cain otti yllättäen puheeksi heidän lentämisensä mahdollisuuden vuoristolle.. Tämä jos mikä sai naisen unohtamaan murheensa vähäksi aikaa toisaalle.. Lentäminehän oli ollut hänen salainen haaveensa jo kauan..
Elsan iloitessaan lentämiseen pääsystä, vaikutti Cainikin riemastuneensa neitokaisen esille tuomasta reaktiosta.. Sen pystyi päättelemään tuon lohikäärmeen keltaisista pilkesilmistä, jotka ensimmäistä kertaa loistivat kuin tähdet Elsan edessä - ja noista pedon esille tuomista hampaista, jotka jossain määrin näyttivät pieneltä hymynelkeiltä hurjasta ulkonäöstään huolimatta. Cainia kuitenkin tuntui huolettavan hänen tapansa paljastella purukalustoaan iloitessaan jonkun asian suhteen, josta hän tuntuikin pahoittelevansa Elsalle. Vanhus tietenkin vitsaili tapansa mukaisesti esille tulleesta asiasta, mutta yllättäen neitokainenkin tuntui olevan samalla kannalla leijuvan kumppaninsa kanssa.. ”Niin hassulta kuin se kuulostaakin, olen samaa mieltä vanhuksen kanssa.. Ei teidän ainakaan minun seurassa ollessanne tarvitse miettiä moista.. Olkaa vain oma itsenne.. se riittää minulle vallan mainiosti” Neitokainen totesi ystävälleen ja yritti parhaansa mukaan näyttää vakuuttavalta sanomansa asian suhteen.
Pian tuon heidän käymänsä keskustelun jälkeen Cain tuntui huomaavansa yllättäen tuon sillalta lähestyneen haarniskoituneen ratsastajan, joka sai lohikäärmeen nopeuttamaan lentoon lähtemisaikeitaan. Elsan yllätykseksi Cain tuntui painottavan sanoillaan neitokaiselle lähtevänsä lentoon ensimmäistä kertaa matkustajan kanssa, joka sai naisen näyttämään hieman levottomalta ystävänsä seurassa. ”..Ensimmäistä kertaa?” Elsa ehti aluksi hämmästellä, mutta lohikäärmeen alkaessa iskemään ilmaa siipiensä alle noustakseen yläilmoihin, otti neitokainen vanhuksen antaman neuvon myötä edestään näkemästä harjakkeesta kiinni – toivoen, että hänen otteensa pysyisi pienestä vapinastaan huolimatta vakaana. Elsaa kieltämättä jännitti tuo heidän lentoon lähteminen - Olihan tämä nyt jotain uutta, mitä Elsa ei ollut eläissään edes kuvitellut pääsevänsä kokemaan. Pian he alkoivatkin nousemaan yläilmoihin haarniskoituneen ratsumiehen jäädessä vain kummastelemaan tuota punaisen näkemäänsä suomukasta.. Oli kai hän huudahtanutkin jotain heidän peräänsä, mutta mitään korviin pistävää neitokainen ei ollut kuullut.. Hänellä kun tuntui olevan jotain muutakin mietittävää, kuin taakseen jäävät hevosen ohjastamat miehet..
Aluksi Elsa vain piti silmiään suljettuna Cainin noustessa maastosta yläilmoihin.. neitokaisen mahassa tuntui kiertävän jännityksen - sekä yllättävän nousemisen seurauksessa.. kylmä ilmakin tuntui vain suhisevan hänen korvissaan ja lennättävän hänen hiuksiaan tuulen mukana.. Tuntui vain ikuisuudelta odotella tuon yläilmoihin nousun tasaantuvan aloillensa, mutta lopulta se tapahtuikin lohikäärmeen alkaessa liitelemään taivaan poikki siipiensä avustuksella. Vihdoin Elsa uskaltautui avaamaan silmänsä.. mutta ei ollut uskoa näkemäänsä.. Näköalat kun olivat olleet neitokaisen mielestä paljon mahtavammat, mitä hän olisi ikinä uskonut sen olevan näin ylhäältä käsin. ”Tämähän on.. aivan uskomatonta!” Elsa naurahti iloisesti matkakumppaneilleen ja yritti silmäillä vieläkin tarkkaavaisemmin ympärillään näkemäänsä kauneutta.. Lumikinokset heidän allaan näyttivät kimaltelevan timanttien lailla.. Tuo metsä heidän takanaan pilkotti vihreän niityn lailla.. Ja nuo vuoristo heidän edessään näyttivät suuren suurilta jääpuikoilta.. Kaiken kaikkiaan maisema hänen ympärillään oli sanoin kuvaamatonta – Jotain sellaista, josta voisi olla vaikea luopua kokonaan..
Cainin ottaessaan puheekseen heidän mahdollisen lentopäämääränsä, alkoi neitokainenkin keskittyä tarkemmin olennaiseen maisemien ihailun sijasta. ”Kyllä.. suuntamme on oikea.. Nuo kauempana näkyvät vuoristot tuolla noin ovat päämääränämme.. Mietin vain tässä, että pitäisikö meidän laskeutua jonnekin toisaalle, ennen kuin lähdemme tutkimaan vuoristoa? Sitä en kylläkään tiedä, mihin meillä olisi sopivaa laskeutua, mutta teidän on ehdottomasti saatava levähtää kunnolla, ennen kuin saavumme vuoriston läheisyyteen..” Elsa totesi lohikäärmeelle ja odotti hänen vastaavansa hänen kysymykseensä. Cain ei ollut saanut tilaisuutta levähtämiseen ollenkaan heidän matkansa aikana ja se sai naisen tuntemaan olonsa hieman epämukavaksi. Mitkä matka heidän takanaan oli varmasti saanut nuoren herran voimattomaksi.. Elsa ei nähnyt mitään järkeä rynnätä vuoristolle, ennen kuin he molemmat olisivat saaneet tilaisuuden kerätä voimia tulevaa varten. Neitokainen ei kylläkään tiennyt missä näin kaukana kaikesta heillä olisi tilaisuus levähtämiseen.. Kaikki heidän ympärillään kun näytti vain peittyvän valkoisen lumen alle..
(( Anteeksi, että pelin jatkeeni oli noin "laimea" Kello näyttää jo olevan sen verran paljon, etten millään enään kehtaisi kirjoitella tuon pidemmälle pitkäksi venynyttä pelivuoroani.. ))
((Ensiviikolla en usko kerkeäväni vastaamaan tulevaan pelivuoroosi.. :/ Pahoitteluni.. ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 20, 2012 16:05:20 GMT 3
((Ei se mitään ettei joka päivä onnistu, ei sitä joka pelissä tarvi olla päivittäin vuoroa. Onpahan helpompi vastaillakin eri peleihin kun eivät kaikki ole todella aktiivisia. Meni vähän aikaa tämän vuoron kirjoituksessa kun en hirveästi sitä priorisoinut kun totesit ettet tällä viikolla kerkeä vastaileen.))
Peto näytti hieman vaivaantuneelta edelleenkin naisen pahoitellessa töppäystään, mutta kyllä tuo silti nyökkäsi, kuitenkin katsahtaen tähän hetkeksi. "En minä säikähtänyt, mutta... eh, älä tee sitä toiste", Cain totesi, hetken empien sanoisiko mitä olisi saattanut tapahtua tilanteessa jossa lohikäärme olisi ollut stressaantunut tai jos tällä olisi ajatukset olleet jossakin muualla, päättäen että oli parempi jättää maininta väliin. Ja sitä paitsi, hengen pirulainenkinhan heitti kommentia siihen suuntaan, mihin neitokainen sitten reagoi lupaamalla pysytellä hereillä loppuajan. "Parempi niin", vanhan valkoisen aave sanoi kuulostaen jokseenkin tyytyväiseltä, punaisen lohikäärmeen itsensä lähinnä pitäessä suunsa kiinni. Mitäpä sitä oikein olisi voinut sanoa? No, tilanne oli joka tapauksessa ohi ilman että mitään pahempaa oli sattunut joten kaippa sitä voisi jo siirtyä miettimään mitä seuraavaksi, eli lentomatkan ehdottamista Elsalle. Nainen tuntui ilahtuvan ajatuksesta eikä edes välittänyt siitä että peto epähuomiossa esitteli purukalustoaan kun oli yrittänyt vääntää hymyntapaista, matkustaja kun ehdotti lähinnä että peto olisi oma itsensä eikä huolehtisi turhia. Cainin luonne tosin oli sellainen että asioista huolehtiminen oli melko perusominaisuus, vaikka sen sorttinen ajattelu olikin alkanut pikkuhiljaa vähentyä jouduttuaan amuletin vartijaksi. No, kaippa sitä nyt kuitenkin uskalsi hymyillä tuo mietti ja nyökkäsi pikkuisen hymyillen. Tiettyä varauksellisuutta oli edelleen havaittavissa, mutta edistystä kuitenkin.
Sittenpä Cain alkoi kiiruhtamaan lentoonlähtöä, kun kauempaa näytti olevan lähestymässä haarniskoitu ratsumies. Olisi Cain kai pärjännyt tuollaista vastaan jos olisi ollut pakko, mutta ei tuota oikein huvittanut ottaa selvää miten siinä kävisi, ihan kaiken varalta. Myös sen takia että tulija saattoi olla ihan hyväsydäminen mutta piti lohikäärmeitä pahoina tai jotain. Lohikäärme olisi voinut myös yrittää ehkä vakuutella kaiken menevän hyvin vähän paremmin Elsan reagoidessa ehkä hieman huolestuneesti uutiseen ettei olento ollut ennen kantanut matkustajia. Eipä Cain oikein keksinyt mitään millä olisi voinut rohkaista naista tai mitään, ja hengenkin ainoa neuvo oli vain pitää kiinni. No, ei kai siinä enää mitään muuta sitten ollut kuin lentoon lähtö - ja se onnistuikin hyvin, ratsumies jäi jälkeen eikä Elsakaan tippunut riskialttiimman vaiheen eli nousun aikana. Punainen lohikäärme nautti lennosta ja rauhalliseen tahtiin liitelystä vaikkei nyt ehkä niin suurella innolla reagoinutkaan kuin selässä maisemia ihasteleva nainen. Lohikäärmeellä oli kyllä ollut melko samanlainen tunne ihan ensimmäistä kertaa lentäessään, mutta enemmän tuo kyllä piti ihan siitä tunteesta mikä tuli kun tuuli tuiversi suomuja vasten ja vauhdilla lentämisestä - tosin nyt se ei tietenkään ollut mahdollisuutena, liian riskialtista kun oli matkaaja selässä. Vähän aikaa siinä vain taisi mennä itse kullakin maisemista ja lentämisestä nauttiessa kunnes Cain otti esille määränpään ja sinne pääsyn.
Peto kuunteli tarkkaan Elsan selostusta, nyökkäillen silloin tällöin osoittaakseen että kuunteli, katse kun kuitenkin oli suunnattuna enimmäkseen eteenpäin ja välillä alaviistoon - välillä oli hyvä katsoa oliko alhaalla jotain vaarallista tai mitään. "Ei minua väsytä", peto vakuutteli - tosin välittömästi tuon sanottuaan tuon kidasta karkasi valtava haukotus, paljastaen ettei tuo nyt ihan ehkä puhunut totta tuosta asiasta kun heti piti pistää suu ammolleen ja haukotella. "...ei ainakaan kovin paljoa", Cain lisäsi hetken kuluttua hieman nolona, aaveen nauraessa suojatilleen asemapaikaltaan jostakin Elsan läheltä, tällä kertaa saamatta vihaista mulkaisua. Kyllähän tuollaiselle pikkujutulle saikin nauraa, ja Cain olisi todennäköisesti itsekin vähintään hymähtänyt jos olisi ollut aaveen asemassa joten ei otusta oikein voinut käytöksestään syyttää, ainakaan tällä kertaa. "Mutta voin minä oikeasti vuorillekin asti lentää... jos siellä on joku luola tai vastaava niin itse ainakin voin levätä siellä", peto sanoi, katsahtaen ratsastajaansa pikaisesti. "Minä... pidän vuorista ja luolista. Se on lohikäärmejuttu", todettiin ehkä pikkuriikkisen vaivaantuneena vaikka Cain parhaansa mukaan yritti tunnetta peitellä. Olihan se ihan luonnollista lohikäärmeelle, mutta tuolle se oli loppujen lopuksi muistutus kaikesta siitä mitä oli menettänyt. Kyllä tuo kuitenkin lopulta myönsi että naisen suunnitelma taisi olla parempi, olisihan se ollut mukava mennä vähäksi aikaa jonnekin lepäämään, ja vuorille oli kuitenkin vielä matkaa - vaikka se ilmassa menisikin suhteellisen nopeasti, ainakin verrattuna jalkaisin menoon. "Saatat kuitenkin olla oikeassa, ehkä se olisi parempi levähtää jossakin vaiheessa", iso lisko kuitenkin lopulta myöntyi, katsellen niin pitkälle kuin näki etsien sopivaa paikkaa. Nälkäkin alkoi vaivaamaan, Cain tajusi nähdessään jossakin alhaalla peuran kipittävän aika tahtia poispäin, arvatenkin nähtyään ilmassa lentävän suuren pedon. Lohikäärme tosin vakaasti päätti pakenevaa eläintä katsellessaan ettei aterioisi, tuota noin, eläimellisesti Elsan nähden, vaikka nainen olikin kehoittanut tuota olemaan oma itsensä.
Matka eteni kuitenkin koko ajan eteenpäin, pedon tarkkaillessa mahdollisesti sopivia laskeutumispaikkoja jossakin edessäpäin vaikkei vielä halunnutkaan laskeutua - mutta ei matkassa kestäisi kuitenkaan kauaa, ja Elsa halusi pysähtyä ennen vuoria joten samapa tuo oli etsiä sopivaa paikkaa jo nyt. Siinä maisemaa tarkkaillessaan Cain havaitsi tien jota pitkin kulki parhaillaan karavaani - ja heti kun karavaani huomasi lentävän pedon näytti siellä päin tapahtuvan jossain määrin paniikkia päätellen kärryjen luona näkyvien hahmojen liikehdinnän muuttuvan kiireemmäksi ja ehkä hosuvammaksi, noiden ilmiselvästi säikähtäessä melkoisesti punaista lohikäärmettä. Cain huokaisi syvään tuon nähdessään, puistellen päätään synkästi. "Idiootit, en minä ole teille uhka...", tuo jupisi synkkänä. Henki katsoi hiljaa suojattiaan, miettien mitä sanoisi nuorta lohikäärmettä lohduttaakseen. "Älä heistä välitä. Eivät ne mitään tiedä", henki yritti lohduttaa karavaanin reaktiosta masentunutta lohikäärmettä, siinä suuremmin onnistumatta punaisen uudesta huokauksesta päätellen.
|
|
|
Post by Jutta on Jul 1, 2012 11:56:23 GMT 3
(( Vihdoin ja viimein sain väsymyksestäni otettua otteen ja jaksoin kirjoitella pelillemme jatkoa.. )) Elsa ei voinut olla naurahtamatta ääneen.. Cain, joka hetki sitten yritti vakuutella neitokaiselle olleensa virkeänä kaiken tuon tämänpäiväisen jälkeen, haukottelikin nyt isoon ääneen kidallaan saaden punasuomuisen pedon lopulta perumaan sanansa. Elsa ei ihmetellyt tuota lohikäärmeen tämän hetkistä väsymyksen tunnetta, sillä olihan aamu edennyt jo yli puolen päivän – Matkaan oli lähdetty jo varhain aamulla eikä heidän levähtämiseensä ollut näkynyt minkäänlaista mahdollisuutta. Matkan eteneminen oli ollut heille molemmille uuvuttavaa yllättävien käänteiden seurauksista ja näin ollen pieni levähdystauko olisi ollut tarpeellista matkaseurueelle ennen heidän etenemistään lumimiehen valloittamille vuoristoille. Onneksi lohikäärme tuntui olleen asiasta samaa mieltä Elsan kanssa, vaikka ehdottikin neitokaiselle lentävänsä vuoristoille asti ennen heidän taukonsa pitämistä. Neitokainen tuntui aluksi hieman empivän, mutta nyökkäsi lopulta lohikäärmeen ehdotukselle myöntelevästi. ”.. Mahdollisesti noista vuoristoista löytyisikin monenmoisia onkaloita, joista jokin voisi mahdollisesi jopa sopia leposijaksemme.. Emme vain ehtineet veljeni kanssa tutkimaan tuota vuoristoympäristöä tarkemmin ennen pahinta mahdollista tapahtumaa, joten en voi olla asiasta kovinkaan varma.. Meidän täytyy kuitenkin olla valppaina, jos aiomme lentää vuoristoille levähtävään - lumimies voi ilmaantua ennenaikaisesti näköpiiriimme, jos emme ole varovaisia..” Elsa vastasi lohikäärmeen ehdotukselle hieman mietteliäänä, sillä Cainin ehdotus heidän levähtämisestään vasta vuoristoilla, joissa lumimies saattaisi yllättää heidät koska tahansa, ei kuulostanut neitokaisen korvissa parhaimmalta mahdolliselta. Toki, jos lohikäärme tahtoisi välttämättä lentää vuoristoille levähtämään, ei Elsa olisi tohtinut kieltää lohikäärmettä – vuoret ja niitten muodostamat luolastot kun kuulostivat miellyttävän erityisen paljon Cainia, joka sai neitokaisen hymyilemään lohikäärmeelle tyytyväisen oloisena. ”..Vuoristot ovat kyllä omalla tavallaan kiehtovia kauniitten rinteittensä sekä luolastojensa ansoista, vaikka itse en vielä olekaan saanut suurta mahdollisuutta tutustua niihin vielä tarkemmin..” Elsa vastasi lohikäärmeelle hänen todetessaan pitävänsä vuoristomaisemista. Luultavimmin myös neitokainen olisi yhtälailla viihtynyt noilla kyseisillä vuoristoilla ja halunnut levähtää siellä kumppaniensa kanssa, jollei lumimies olisi saanut naista pelkäämään matkaseurueensa puolesta.. Lumimiehen voimat kun olivat tuntemattomat heille molemmille - hänhän olisi voinut yllättää heidät, jos he eivät olisi olleet täysin voimin valmiudessa pahimpaan mahdolliseen. Huolistaan huolimatta Elsa keskittyi silmäilemään ympärilleen mahdollisen taukopaikan löytämiseksi.. Ei neitokainen ehkä mitään järkevää paikkaa löytäisi tähän hätään heidän tarpeillensa, mutta saattoihan sitä katsella ympärilleen varmuuden vuoksi.. Jos muuta paikkaa heidän kohdalleen ei sattuisi, täytyisi vuorien tuomat luolastot kelvata heille, vaikka se saikin naisen selkäpiitä hieman karmimaan. Yllättäen jokin kapean näköinen tienpätkä näkyi heidän allaan.. Eräs karavaarani sattui tietenkin ilmaantumaan heidän näköpiiriinsä metsän siimeksestä kulkeneelta polulta ja tämä sai neitokaisen lohikäärmeen selässä tuntemaan sisällään hieman huolta. Tilanne näytti siltä, kuin karavaanaria kuljettaneet hahmot olisivat säikähtäneet yläilmoissa näkynyttä punaisensuomukasta hahmoa ja yrittäneet kiirehtiä pois paikalta tehden äkkinäisen käännöksen vaunuillaan takaisin metsään kulkeneelle polulle päin. Tämä sai Elsan huokailemaan matkakumppaniensa lailla tilanteelle.. Tapahtuma heidän allaan oli selvästi pahoittanut Cainin mielen ja se sai myös neitokaisen tuntemaan olonsa haikeaksi. Tämä ei varmastikaan ollut ensimmäinen kerta, kun Cain joutui näkemään pakenevia ihmisiä oman olomuotonsa vuoksi ja sen täytyi olla raskasta koettavaa lohikäärmeelle.”.. Valitettavasti monet ihmiset vain ovat niin ennakkoluuloisia sekä arkoja uusien asioitten suhteen.. He eivät tajua, ettei ensi näkemältä voi olettaa tietävänsä kaikkea olennaista näkemästään asiasta..” Elsa yritti lohdutella lohikäärmettä, mutta huomasikin näin jälkeenpäin kuulostaneensa vain masentavalta kertoessaan ihmisistä noita selvästi esille tulleita faktoja. Parhaansa mukaan neitokainen yritti miettiä vanhuksen lailla jotain piristävää sanottavaa lohikäärmeelle, joka saisi Cainin mietteet toisaalle. Aluksi se tuntuikin hieman mahdottomalta, mutta lopulta neitokaisen mieleen tuli jotain, joka sai Elsan hymyilemään lempeästi lohikäärmeelle. ”..Mutta onneksi ihmisiäkin on erilaisia..” Neitokainen jatkoi yllättäen. ”..Minun perheeni olisi ainakin innoissaan nähdessään noin kauniin olennon edessään kuin teidät - Meilläpäin kun lohikäärmeitä luullaan taruolennoiksi, joita esiintyy vain erilaisissa saduissa sekä legendoissa. Isäni on aina ollut kiinnostunut luonnosta ja sen erilaisista luontokappaleista - Samoin kuin veljeni, joka lähti kanssani vaeltamaan kaupungista toiseen vain siksi, että saisi nähdä tätä maailmaa ja sen erilaisia ihmeitä. Minun ja äitini haaveena taas on aina ollut lentämisen mahdollisuus sinisellä taivaanrannalla, joten luulisin äitinikin olevan vain onnessaan, jos saisi mahdollisuuden kuulla tästä mahtavasta lentokokemuksestani ollessani teidän seurassanne..” Elsa kertoi lohikäärmeelle ehkä jopa hieman tohkeissaankin omasta perheestään yrittäen vakuuttaa Cainille, etteivät kaikki ihmiset tai olennot pelkäisi häntä karavaanarissa olleiden ihmisten lailla. Neitokainen tiesi hänen perheensä ilahtuneen lohikäärmeen näkemisestä, jos joku heistä sattumoisin näkisi edes vilauksen Cainin kaltaisesta olennosta. Siihen Elsa ei uskonut kuitenkaan koskaan olleen mahdollisuutta.. niin mahdottomalta hänestä itsestäänkin tuntui vielä se todellisuus, että hän itse oli tutustunut majatalossa juuri Cainin kaltaiseen suomuiseen hahmoon. ”..Minäkin olisin jäänyt paljosta paitsi, jos olisin antanut peloilleni vallan siltä istumalta, kun näin teidän ensimmäistä kertaa tänään lohikäärmemuodossanne. Olento, jota aina luulin vain tarunomaisten tarinoitten sankareiksi, seisoikin yllättäen edessäni ja paljastui lopulta juuri teiksi Cain. Siinä oli hetkeksi ihmeteltävää kerrakseen, mutta onneksi asiat tuntuvat pikkuhiljaa loksahtavan paikoilleen.. hetki hetkeltä tunnen oloni jo turvallisemmaksi teidän seurassanne ja minä olen monestakin eri syystä onnellinen siitä, että tapasin juuri teidät eilen tuolla majatalon tiloissa..” Elsa lopetteli puhettaan lohikäärmeelle, toivoen kumppaninsa jo hieman piristyneen äskeisen tapahtuneen jälkeen. Ei neitokainen voinut olettaa Cainin uskovan hänen puheisiinsa, mutta olipahan Elsa ainakin yrittänyt parhaansa, jos ei muulla tuntunut olleen väliä. Hieman synkistyneestä tunnelmasta huolimatta neitokainen yritti parhaansa mukaan edelleen silmäillä ympärilleen löytääkseen mahdollisen turvaisan lepopaikan itselleen ja kumppaneilleen. Maisemat näyttivät vain edelleen heidän ympärillään valkoiselta lumen peittäessä kaiken alleen.. Elsa toivoi lohikäärmeellä olleen tarkempi vaisto lepopaikkojen löytämisen suhteen, sillä hänen silmänsä eivät erottaneet valkoisen lumen seasta minkäänlaista hyvää kohdetta laskeutumiselle. Voisihan se olla, ettei mitään merkittävää löytyisikään näin kaukana kaikesta - varsinkin, kun vuoret näyttivät lähestyneen heitä yhä vain enemmän Cainin lentäessä niitä kohti. Olisihan heillä vielä toki ollut pitkä matka lennettävä ennen kuin saavuttaisivat nuo edessään olleet vuoristot, mutta jos onni ei suonut heille minkäänlaista leposijaa matkalaisille ennen vuoristoja, olisi heidän luultavimmin levättävä vasta paikanpäällä lumimiehen asustamilla vuoristoilla. (( Saat päättää, löytyykö heidän matkan varrelta mitäänlaista leposijaa.. En oikein keksi minkäänlaista paikkaa, missä he voisivat levähdellä keskellä ei mitään.. heeh.. Olenpas minäkin mahdoton tapaus..
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jul 2, 2012 9:31:54 GMT 3
Loppujen lopuksi peto ei tullut hullua hurskaammaksi keskustelusta mahdollisista levähdyspaikoista, vuorille olisi ollut mukava mennä lepäämään, mutta toisaalta riskinä olisi ollut liian aikainen kohtaaminen lumimiehen kanssa. Tosin sitten oli sekin pieni juttu ettei lohikäärme tai tämän matkustaja voinut varmasti löytää mitään sopivaa lepopaikkaa matkan varrelta. Eh, ongelmia siellä, ongelmia täällä... "Toivottavasti jotakin löytyy", oli viimeinen asia mitä lohikäärme asiaan sanoi, tuntien että eri argumentit oli jo käyty läpi melko lailla. Mitäpä sitä enää turhia asiasta jauhamaan. Eipä sitä varmaan enää mitään puhuttavaa asiasta tuossa vaiheessa ollut, vaan molemmat (tai teknisesti ottaen koko kolmikko, enimmän osan ajasta hiljaa oleva henki vain ei hirveästi kommentoinut koko keskustelua) keskittyivät etsiskelemään sopivaa levähdyspaikkaa, ainakin aluksi siinä suuremmin onnistumatta. Alla levittyvä maisema oli enimmäkseen turhan suojatonta Cainin mieleen, jotain mikä ainakin iso liskoa esti laskeutumasta mihinkään vanhan tutun paranoian vuoksi. Loppujen lopuksi yksi Armanien kätyreistä oli aiemmin paennut hengissä, ja aukealla lepäily saattaisi tarkoittaa sitä että joku yllättäjä kävisi päälle... Jostakin kumman syystä ajatus ei oikein innostanut. Siinä sitä sitten alas katsellessa silmiin osui tuo karavaani ja tämän reaktio kun nämä havaitsivat punaisen lohikäärmeen mikä sai Cainin hieman masentuneeksi.
"En minä heitä lohikäärmeiden pelkäämisestä syytä...", peto sanoi synkästi katsellessaan pakenevia karavaanereita, Elsan lohdutteluiden ollessa ainakin aluksi vähän tuloksettomia. "Mutta en minä siitä pidä", Cain jatkoi huokaisten, pudistellen synkkänä päätään. Lohikäärme oli kyllä kuullut runsaasti ties minkälaisia legendoja ja tarinoita lohikäärmeistä, ja yleensä ne olivat käytännössä kauhutarinoita... Tarinoita palaneista kylistä, hyökkäyksistä karavaaneihin, kertomuksia ahneudesta ja julmuudesta, ja yleensäkin kuvauksia jotka keskittyivät isojen lentävien liskojen epäinhimmillisyyteen ja hirviömäisyyteen. Pahinta kaikessa oli ettei punainen lohikäärme voinut sanoa etteikö tarinoissa olisi ollut totuuden siemen, vanhus ei ollut eläessään ollut mikään miellyttävä olento ja se toinen lohikäärme minkä Cain oli tavannut oli ollut myös aikamoinen ryökäle. Naisen seuraava yritys piristää ratsuaan sai pedon vilkaisemaan matkustajaansa, ja ensimmäiset sanat näyttivät vähän piristävän... kunnes puhe sitten siirtyi perheeseen. Olento ei sanonut mitään, mutta aihe ei varsinaisesti piristänyt tuota. Lohikäärme kuunteli synkkänä naisen selostusta omasta perheestään, Cainin ajatusten alkaessa harhailemaan tämän omaan perheeseen - ja siihen kuinka hän ei voisi enää ikinä nähdä heitä. Olivathan he elossa, mutta peto tiesi että ajan kuluessa he vanhenisivat ja kuolisivat pois kun taas hän vain jatkaisi elämäänsä ties kuinka kauan - ellei joku tappanut häntä ennen aikaisesti mikä taisi olla lohikäärmeiden yleisin kuolinsyy. Olennon mieli kuitenkin synkkeni koko ajan, Elsan hyvätahtoisen yrityksen mennessä vähän reisille, mutta eihän toinen voinut tietää lohikäärmeen henkilöhistoriaa. Aave vähän katseli huolestuneena suojattiaan, tunnistaen merkit jotka todennäköisesti menivät ohi naiselta ottaen huomioon sen pikku tosiasian että lohikäärmeiden ruumiinkieli ei ollut mitään ihmisten kaltaista. Hiljaisuus nyt paljastaisi että jotakin oli pielessä, mutta muuten sitä olisi todennäköisesti hankala huomata. Elsan alkaessa puhumaan lohikäärmeistä tarujen sankareina Cain vilkaisi tätä synkästi. "Ai sankareina? Yleensä lohikäärmeet kuvataan hirviöinä, kauhistuttavina olentoina. Konnina, ei sankareina", olento sanoi katkeran oloisena, kääntäen katseensa takaisin katsomaan maisemaa. Koko juttu oli saanut lohikäärmeen vain masentumaan entistä pahemmin. "...Ihminen, ehkä olisi parempi että annat asian olla", aave varoitti synkeänä, katsellen Cainia vähän huolissaan tämän mielentilasta. Punaisella lohikäärmeellä oli taipumusta masennukseen aina silloin tällöin, ja yleensä masennusta pysyi siihen asti että tämä sai purettua turhautumistaan johonkin. Vaikkei henki nyt ehkä kovin lämmöllä naista ajatellutkaan, niin oli varmaan parempi niin ratsastajalle kuin ratsastettavallekin jos puheenaihetta vaihdettaisiin.
Vähän aikaa lohikäärme vain liiti hiljaa, välillä laiskasti iskien siivillään ilmaa että pysyisi paremmin ilmassa, mutta enimmäkseen tuo vain tuijotti alhaalla näkyvää maisemaa, etsien jonkunlaista paikkaa laskeutua. Cain halusi päästä loppujen lopuksi vähäksi aikaa lepäämään aiemmista väsymyksen vähättelyistä huolimatta, varsinkin nyt kun tuo tunsi olonsa niin synkäksi kuin tunsi. Sitä olisi hyvä vain levätä vähän aikaa. Loppujen lopuksi silmiin osui kuin osuikin jotakin, läjä jotain vanhoja raunioita joiden seasta uskoisi löytyvän jonkun verran suojaa. Todennäköisesti paikka oli joku muutama vuosikymmen sitten tuhoutunut pikkukaupunki päätellen siitä että siinä oli raunioutunut muuri ja parissa rakennuksessa oli vielä kattokin pään päällä, epäilemättä paikka oli joutunut yhdessä tai toisessa sodassa tuhotuksi syystä tai toisesta. "Tuolla", lohikäärme sanoi ja osoitteli toisella etujaloistaan edessäpäin näkyviin raunioihin, tarkkaillen ympäristöä muutenkin kaiken varalta. Missään ei onneksi näkynyt mitään sen kummempaa, joten kunhan tuo pääsi tarpeeksi lähelle Cain lähti laskeutumaan rauhalliseen tahtiin haluten varmistaa ettei ratsastaja tippuisi vahingossa - se olisi voinut olla vaarallista. Suuri lisko valitsi laskeutumispaikakseen raunioiden keskellä olevan aukean, ajatellen loogisesti että sieltä pääsisi kaikkein parhaiten etsimään jotain parempaa suojaa raunioiden seasta. "Näyttääkö sopivalta paikalta?", olento kysyi vielä Elsalta ennen kuin oikeasti aloitti laskeutumisen, tällä hetkellä lähinnä kaarrellen rauhallisesti raunioiden yläpuolella, valmiina lähtemään laskeutumaan heti kunhan Elsa olisi valmis.
((Voi olettaa että Cain laskeutuu, piti vaan lopettaa vähän töksähtäen kun piti kirjoittaa vuoron loppu vähän kiireessä :X ))
|
|