|
Post by Rusalka on Oct 24, 2011 20:21:51 GMT 3
Minervaksi itsensä esitellyt tyttö ei ollut hullumpi lekuri, ei ainakaan Amberia itseään huonompi. Hän irvisti hieman tytön puhditaessa haavan mutta oli hyvin tyytyväinen lopputulokseen, kulaus vettäkkin teki hyvää. "Kiitos." Hän sanoi, kuin paikkailijansa oli valmis. Amber vilkaisi salin suuntaan, Minervan miettiessä aivan aiheesta oliko siellä apua tarvitsevia. "Varmasti siellä on loukkaantuneita mutta ilmeisesti tilanne on tällä hetkellä hallinnassa, muten olisimme jo saaneet ikävää seuraa." Talon ulkopuolelta saattoi yhä erottaa nälkäisiä ääniä ja Amber oli myös huolissaan siitä miten olioiden tappamat ja haavoittamat reagoisivat. "Kuule, saat varmaan kohta lisää paikattavia mutta ole varovainen, minusta tuntuu ettei noiden olioiden puremaa hoidetakkaan noin vain. Jos joku haavoittunut alkaa käyttäytymään oudosti niin mene heti sanomaan jollekkin meistä sotureista, tai vielä parempaa, jollekkin joka ymmärtää taikojen suhteen. Minä menen nyt katsomaan mikä tuolla on tilanne, pysy täällä mutta huuda heti jos tulee jokin hätä." Tämän sanottuaan Amber veti varmuuden vuoksi miekkansa esiin ja lähti marssimaan salia kohti.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 24, 2011 20:31:03 GMT 3
Ilta oli äitynyt todella kaoottiseksi. Karan oli ainoastaan päässyt kotiinsa asti, kun varsin kammottavat vainolaiset olivat tunkeutuneet sinnekin. Mies oli aluksi linnoittautunut kotinsa yläkertaan, mutta nokkelana äkännyt pakokeinon viereisten talojen kattoja pitkin. Mukaansa tuo oli ottanut myös koristeellisen köydenpätkän äitinsä asunnon monista koristeellisuuksista, ja se tuntui olevan tarpeeksi luja kannattelemaan miestä tuon paiskoessa sitä pieni kattokruunu toiseen päähän solmittuna korkeampien kattojen katoille ja ikkunoihin edetäkseen aavemaiseksi muuttuneen kaupungin taloja pitkin. Aseistamaton tuo toistaiseksi muuten oli, sillä kalvakan kiihkoisat vainolaiset kävivät yleensä kohti heti ensinäkemältä, joten enemmän aikaa oli joutunut kuluttamaan sopivan pakoreitin etsimiseen tai arvailuun, ennemmin kuin kättäpidemmän etsimiseen. Karan oli nyt palannut muutamia kattoja pitkin takaisin kohti tavernaa, sillä tuo oli melko varma siitä että sen monesta erikoisesta asukkaasta koostuva väkijoukko sisältäisi varmasti monia, jotka kykenisivät pitämään puolensa. Kuten esimerkiksi vartijakapteeni Wolkerin, miehen josta kukaan vartija ei oikein tuntunut pitävän. Sen hän oli oppinut sinä lyhyenä aikana kun oli vartioston palkkalistoilla yrittänyt pyristellä. Tällähetkellä tuo oli tosin iloinen tämän muuten niin ikävän oloisen miehen olemassaolosta. Karan heilautti köydenpäähän sitomaansa, jo hieman osumaa ottanutta kattokruunua ja paiskasi sen majatalon kolmannen kerroksen ikkunaan tähdäten, mutta osuikin seinään...
Pikainen vilkaisu selän taa. Ei näkynyt vielä ketään, mutta kaduilla massaa tuntui olevan liikkeellä välillä enemmänkin, eikä ollut vaikea arvata mitä massaa se oli. Uusi yritys. Tällä kertaa onnistui, ja kattokruunu pirstoi kolmannen kerroksen ikkunan. Karan veti köyttä mahdollisimman hitaasti mitä kärsimättömyydeltään ja hiipivältä paniikilta saattoi, ja saikin kotitekoisen koukun puremaan ikkunankarmeihin, tai johonkin muuhun pitävään esineeseen. Ja sitten menoksi. Mies hyppäsi köyden varassa kohti majataloa... ja tupsahti jalat edellä päin seinää kohtalaisen hallitusti. Tuon housujen polvissa oli jo aistittavissa kulumia ja valkeassa paidassa näkyi repeämiä ja punertavia jälkiä merkkinä aiemmasta ikkunan läpi syöksymisestä, mistä oli tähän mennessä opittu sen verran, että tähdättiin ensin seinää vasten. Sen kummempia kohdeikkunan taa kurkistelematta mies potkaisi sitä voimakkaasti sisällepäin saaden ikkunan helisemään säpäleiksi melko äänekkäästi. Huone vaikutti hiljaiselta. Vielä tuo potkiskeli enimmät lasinjäämät ikkunasta sisään ennen kuin haparoivin elein keplotteli itsensä hämärään huoneen sisään. Vaikutti hiljaiselta, ei merkkejä siitä että joku muukin olisi huoneessa, ainakaan vielä. Toisaalta majatalosta kuului elämisen ääniä, onneksi. Huonetta sen enempää tutkimatta paineli Karan suorinta tietä huoneen ovelle ja avasi sen varovaisesti. Käytävässä oli mukavan valoisaa, ja muualta kuului satunnaista puhetta. Hän oli ilmeisesti sitten päässyt elävien keskelle. Karan päästi hielpotuksen huokauksen ja jatkoi matkaansa kohti alakerran salia malttamattomana päästäkseen muiden elävien seuraan...
|
|
|
Post by submarine on Oct 24, 2011 21:05:35 GMT 3
Tilanne alkoi pikkuhiljaa rauhoitella, olkoonkin että tunnelma oli edelleen sekava, epätietoinen ja jokseenkin kauhistunut, ainakin mitä väkeen alkoi yleisesti tulla. Mutta ovet ja ikkunat oli saatu tukkoon, ja ainakin kaikki kynnelle kykenevät kammotukset nähtävästi kaadettu ja hoideltu. Oikeastaan Wolker oli melko varma, että tuli iskeneeksi pois päiväjärjestyksestä viimeisen otuksista. Hän potkaisi sitä ohimennen, tuhahti itsekseen ja kääntyi sitten parahiksi katsomaan, kuinka majatalon isäntä, ainainen rasvamaha ja hölmö, nousi parahiksi pitämään jonkinlaista puhettaan siitä, miten avokätisesti oli valmis sallimaan itse kunkin jäädä yöksi ja vielä tarjosi ruokaakin. Wolker ei koskaan ollut pitänyt miehestä.
>Oivari: Ja tietysti seuraavaksi ukon olikin pakko löntystellä tykö örisemään kysymyksiä siitä, mitä oli tapahtunut. Hetken aikaa Wolker harkitsi vakavasti kopauttavansa hölmöä, joka oli tyytynyt viettämään tämänkin tilanteen mukavasti ja leppoisasti piilossa. "Enpähän tiedä", tämä tyytyi kuitenkin ärähtämään hampaidensa välistä, ennen kuin päätti iskeä miestä, osittain tarpeesta ja osittain silkasta halusta, vyön alle. Tosin vain kuvainnollisesti, mutta olipa miten oli. "Odotas hetki. Äläpähän mene mihinkään", Wolker tokaisi äkkiä Oivari-isännälle, ennen kuin suoristautui ja otti melkeinpä puolivirallisen äänensävyn. "Tällaisessa tilanteessa minä, vartioston toimiva kapteeni Wolker Rekh, käytän kaupunkini ja kuninkaani minulle sallivaa valtaa, ja otan määräntävaltaani tämän rakennuksen. Poikkeustilan vallitessa täällä määrään minä, selkokielellä että sinäkin ymmärrät. Valitukset toimitettakoon kaupungin johdolle, joka arvioinee mahdolliset väärinkäytökset poikkeustilan loputtua", tämä tuhahti melkeinpä vahingoniloisesti ja sysäsi melkoisen välinpitämättömästi miehen sivuun ennen kuin marssi ohi pitämään rotia.
Ja ennen kuin mitään rotia ehdittiin edes pitää, päättivät kaksi yläkertaan lähetettyä vartijaa vihdoinkin ilmaantua taas näkyville, osoittaen vartijoiden äärimmäisen tarkkaan ja moneen kertaan opittua kykyä olla paikalla juuri silloin, kun ongelmien käsittely vaati enää niille päivittelyä. Kumpikin teki asentoa kapteeninsa eteen, ja Wolker vastasi oikealla suoralla sen tyhmemmän näköisen naamavärkkiin. "Ja te reekeleet täällä pakoilette vastuutanne! Vaan eipä olisi kannattanut, sillä nyt teistä jätelihoista kumpikin suksii vähän vikkelään tuonne pimeyteen ja raivohullujen keskelle! Sinä urpo menet portille katsomaan mitä täällä tapahtuu, ja sinä urpo teet saman vartiotuvalla! Vauhtia! Se on sotaoikeutta jos ei homma hoidu!" Wolker karjui pää jokseenkin punaisena miehilleen, joista toinen oli päättänyt katsella maailmaa iskusta kasvoilelen puristettujen käsien läpi. Kummallakaan miehistä, kaikesta huolimatta, ei ollut oikeastaan pienintäkään halua väittää vastaan tai alkaa nikottelemaan muutenkaan, joten nämä katosivat hyvin pikaiseen, kaiketi etsimään jotakin koloa josta kadota mahdolliseen tuhoonsa. Ja Wolker marssi katsomaan, miten saisi parhaiten käytettyä uutta valtaansa. Luonnollisesti kaikki oli taas kiinni hänestä, maailmassa ei ollut muita älyllisiä tai mitään osaavia ihmisiä.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 24, 2011 21:43:51 GMT 3
Angeline eteni varuilaan kohti portaita ja niistä alas. Mistään ei kuitenkaan rynnännyt esiin mitään epätavallista ja ihmiset kuiskivat, että he saisivat viettää yönsä täällä ilmaiseksi. Hän ehti alakertaan vain kuullakseen vartiokapteenin vallanottojulistuksen ja tuhahti hiljaa. Varsinainen öykkäri tämäkin tapaus, Angeline ajatteli nojatessaan portaiden kaiteeseen. Olko-ovi oli saatu suljettua ja sisään jääneet olennot tapettua. Tuli selvästi tepsi olentoihin. Toimisikohan jäädyttäminenkin? Angeline ei tiennyt, kuinka eläviä olenot varsinaisesti olivat, mutta kai sitä voisi olettaa. Hän ei ollut koskaan törmännyt elävään kuolleeseen, joten naisella ei ollut mitään vertailukohdetta siihen, miten kuollut pystyi olemaan, että kykeni silti liikkumaan.
Loukkaantuneita alettiin pikkuhiljaa hoitaa ja elämä alkoi samalla nopeudella palautua niin normaaliksi, kuin se vain kykeni. Hän ei tuntenut minkäänlaista tarvetta auttaa loukkaantuneiden hoitamisessa. Hänellä ei ollut edes kykyjä sellaiseen. Pakon sattuessa Angeline osasi sitoa haavan, niin ettei verenvuoto tappanut häntä tai että lika ei päässyt haavaan, mutta siihen se sitten jäikin. Catherine sen sijaan oli paljon parempi niissä asioissa.
|
|
|
Post by naakdu on Oct 24, 2011 22:31:14 GMT 3
Aquila antoi katseensa kiertää salia. Hän tuli siihen tulokseen, että vielä oli paljon tehtävää: haavoittuneita riitti, ja hän tunsi velvollisuutta auttaa heitä - taustalla vaikutti kyllä ehkä sekin, että hän halusi olla hyödyksi, mutta jätti raatojen siivoamisen mieluummin muille. Hän ei ollut mikään varsinainen lääkäri, mutta hän tunsi yrtit ja oli lukenut paljon ensiavusta ja parantamisesta asuessaan vielä luostarissa. Ei ollut ensimmäinen kerta kun niille tiedoille tuli käyttöä. Papitar oli kuullut majatalonisännän ylevästä puheesta vain puolet, mutta oli saanut sen käsityksen, että keittiössä olisi jonkinlainen ensiapuleiri, ja hän päätti suunnata kulkunsa sinne. Hän joutui edelleen ottamaan tukea jostakin kävellessään, (ja oli tietenkin jättänyt sauvansa yläkertaan) mutta tunsi olonsa paremmaksi nyt kun oli saanut äänensä takaisin.
Keittiöstä tuli juuri ulos joku nainen, jonka haavat oli näköjään sidottu. Aquila hymyili hänelle rohkaisevasti, yrittäen viestittää, että hyvin taisteltu. Kun hän pääsi keittiöön asti, hän näki ensimmäisenä tarjoilijattaren, ja kysyi saman tien: "Missä täällä on ensiaputarvikkeita? Voin auttaa loukkaantuneiden hoitamisessa" Hänellä itsellään oli mukana parantavia yrttejä, joita hän alkoi kaivella esiin, mutta sidetarpeita tai vastaavia ei hänellä ollut.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 25, 2011 1:19:00 GMT 3
>Wolker: ”Pah, herra on sitten hyvä ja hoitaa paremmin pestinsä. Mahtaile ja määräile minkä mielit ja ehätät, mutta muista että niin kauan kun oleskelet kattoni alla, minä tarjoilen sinulle oluesi.”, murahti ukko kukkoilijalle. Oikeastaan Oivari oli vain salaa helpottunut karistettuaan vastuunsa vartiokapteenin harteille. >Kredan: Koskapa vartiokapteenilla vaikutti olevan tähdellisempää karjuttavaa alaisilleen käännähti isäntä itse äskeisen tuttavuuden puoleen. ”No mitä ny parista kärähtäneestä pöydästä ku huonomminki olis kai voinu käydä.”, hän huoahti silmäillessään vapaaehtoisen märkiä vaatteita, ”Pahoittelut kastumisesta... luulin sulle käyvän hullusti.”, lisäsi isäntä hieman päätään raapien, mutta välttäen visusti kysymästä syytä erehdykseensä. ”Johtava torvensoittaja paineli just tonnepäin, mutta mulla olis sulle kuten muillekin hommia: Ruumiit pitäis nääs pistää perunasäkkeihin ja pudottaa alas jostakin ylemmän kerroksen ikkunasta. Ei jätetä niitä tänne sisälle mätänemään...”, totesi Oivari partaansa hypistellen. ”...mutta ei enää tulenkäyttöä!”, hän vannotti vielä.
>Amber: Minerva nyökkäsi vakavana, ottaen tumman naisen ohjeista ja varoituksesta vaarin. Raivotautikin tarttui tunnetusti herkästi, eikä tyttö tähän hätään keksinyt ihmisiä hulluksi suistaneelle ilmiölle parempaakaan selitystä tai vertailukohtaa. Soturittaren poistuessa takaisin anniskelusaliin tarjoilijatar jäi keittiöön järjestelemään sidetarpeita. >Aquila: Askeleita kuullessaan Minerva käännähti tulijaan päin ja hymyili kiitollisena tämän tekemälle tarjoukselle. ”Kiitti kovasti, kaikki apu tulee tarpeeseen!”, totesi tyttö ja viittoi pöydälle laskemiinsa harsoihin, neuloihin, suolilankaan ja alkoholiin. Sen hienostuneempia välineitä tai rohtoja hänellä ei ollut. ”Parasta että lotrataan rutkasti viinalla ja viskataan likaiset kangasrievut kaminaan.”, neuvoi likka noutaessaan esiliinansa nurkasta ja napaten naisellekin naulasta yhden ylimääräisen. Eipä aikaakaan kun kyökin puolelle alkoi jo valua veristä ja vaisuilmeistä väkeä. Yöstä oli selvästi tulossa kiireinen. ”Vakavimmat tapaukset ensin!”, tokaisi tyttö mutta pysähtyi siinä samassa miettimään: ”...tosin ne vakavimmat taitavatkin olla vielä tuolla salin puolella?”, tuumasi punapää kuumeisesti ääneen.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 25, 2011 15:29:25 GMT 3
Pettymyksekseen kissaihminen ei saanut paljoakaan hyödyllistä informaatiota irti vartiopäälliköstä saati sitten majatalonisännästä tai kenestäkään muusta joka oli vaihtanut sanoja näiden kanssa. Ilmeisesti kenelläkään muullakaan ei ollut aavistustakaan mitä oli tapahtunut ja miksi, ja ruhjotunnäköinen korsto oli tämän asian selvittämisen sijaan huomattavasti kiinnostuneempi ärjymään, pullistelemaan ja julistamaan itsensä koko tilanteen herraksi vaikka mustaturkkinen nainen oli jo toivonut tämän aivan vain asemansa vuoksi käyttäytyvän paremmin kuin tyypillinen öykkäri ja tajuavan tilanteesta jotakin... mutta jos ei, niin ei. Vaikka oli alunperin harkinnut ottavansa jonkinlaista kontaktia mieheen kertoakseen epäilyistään ja mahdollisesti vaihtaakseen tietoja hän muutti mielensä jättäen arpisen körilään hoksaamaan melko helposti oivallettavan asian aivan itse olematta kovinkaan kiinnostunut saamaan tämän ärhentelyä osakseen muutenkin tukalassa tilanteessa. Sen sijaan olento pysyikin vaiti vain silmäillen mietteliäänä ympäriinsä kuunnellen levottomana ulkoa kuuluvaa ryskettä ja huutoa sekä haavoittuineiden vaikerrusta. Onneksi läsnä oli ilmeisesti hoitotaitoisia henkilöitä jotka jo kävivät auttamaan apua tarvitsevia, kissa ei itse yrittänyt lähestyä näitä vaikka olisi periaatteessa osannut toimittaa simppeliä vammojen paikkausta koska jo valmiiksi puolihysteerisessä tilassa olevat ihmiset tuskin olisivat katsoneet kovinkaan hyvällä pedolta näyttävän olennon lähestymistään ahdingossaan, joten oli parasta jättää tämä asiansa osaaville ja huomattavasti ihmismäisimmille hoitajille. Tilanne sisällä sentään oli rauhoittunut ja muutama yläkertaan paennut uskaltautui jälleen alakertaan varovaisin elkein, näiden mukana kaksi taktisesti yhteenoton ajaksi vetäytynyttä vartiomiestä jotka saivat välittömästi osakseen päällikkönsä raivon. Kissaihminen oli kurottanut läheiseltä pöydältä melkein puoliksi puhtaamman pöytäliinan puhdistaakseen tahmean veren sapeleistaan ennen kuin sujautti miekat takaisin huotriinsa, vilkaisten nihkeästi vartiokaartin epämääräisten toimenpiteiden suuntaan. Päällikön käsky lähteä ulos kuulosti silkalta hulluudelta mutta pelkurimaiset vartiomiehet pinkaisivat kuitenkin vastustelematta tiehensä joko etsimään parempaa ulospääsyä etuoven sijaan... tai sitten vain piiloon, eikä kissa voisi syyttää näitä tästäkään päätöksestä. Hän kohotti katseensa nähdessään tummahipiäisen soturinaisen saapuvan keittiön suunnalta varovaisin askelin lähestyen sitten tätä toistaiseksi ainoaa selväjärkiseltä vaikuttavaa henkilöä jonka hän tähän hätään tiesi josta voisi olla jotain apua. "Ne ovat kaikki nyt maassa, mutta ulkona kuuluu olevan koko lauma lisää... Aivan kuin koko pirun kylä olisi seonnut." Kissa totesi sujauttaen sapelit huotriinsa ja pyyhkäisten sitten ryvettyneellä tekstiilillä inhottavaa tahmeaa verta päältään sen verran kuin pystyi. "....luulen, että ne ovat jonkinlaisia epäkuolleita. Veri on hyytynyttä, ne eivät olleet elossa alunperinkään kun hyökkäsivät. En tosin tajua miksi koko kylä on näin äkkiä täynnä niitä... Muistatko sen miehen joka ryntäsi ensimmäisenä sisään? Voisi olla hyvä idea etsiä hänet, hän saattaisi osata kertoa mistä ne pirulaiset oikein--" Nainen havahtui kesken lauseensa huomaamaan Amberin veren liottaman hihan, räpäyttäen hiukan silmiään. "Oletko haavoittunut? Pahastikin?"
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 25, 2011 17:52:56 GMT 3
Amberia vastaan tuli eräs nainen, tämä vaikutti hieman uupuneelta, Amber mietti oliko tämä loukkaantunut, no jos oli, hän oli matkalla oikeaan suuntaan ja ilmeisesti kykeni menemään sinne itse. Amber vastasi naisen hymyyn nyökkäämällä päätään. Salissa hänen luokseen tuli se kissanainen jonka kanssa hän oli yrittänyt solmia tuttavuutta ennen kuin kaikki oli alkanut. Hän kuunteli mitä tällä oli sanottavana. Tämän kysyessä hänen haavastaan hän vastasi. "Ei se ollut kuin pikku viilto, eräs idiootti päätti panikoida veitsen kanssa, se puna tukkainen tarjoilijatar hoiti sitten haavan. Fiksu tyttö." Hän vielä lisäsi. Amber otti eräältä pöydältä joka oli vielä paikoillaan, liinan ja pyyhki hieman miekkaansa ja jatkoi sitten. "Olet varmaan oikeassa, hän taisi mennä jonnekkin yläkertaan. Mennään hakemaan ennen kuin meillekkin keksitään jokin itsemurha tehtävä." Hän sanoi viimeisen lauseen hiljempaa, hän oli kyllä kuullut miten kahdelle vartijalle kävi. Hän pelkäsi että vartijoiden päällikkö johti lihaksilla eikä aivoilla ja epäili että tälle olisi turha selittää kannattavasta etsinnästä.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 25, 2011 18:03:23 GMT 3
Karan katseli alakerran salia joka oli kirjaimellisesti kuin taistelun jäljiltä. Tai ainakin aivan eri kunnossa kun missä se oli kun hän täältä viimeksi lähti, ilmeisesti juuri ennen kuin täälläkin alkoi tapahtua. Ympäristöään hieman epäuskoisena kartoittaessaan tuo asteli portaita alas takaisin saliin tarkkaillen erityisesti maassa makaavia ruumiita ja haavoittuneita eloonjääneitä. Karan ehti jo hetken miettiä oliko ollenkaan hyvä idea palata tänne, toisaalta parempi kunnollinen vastarinta kuin paeta päämäärättä suurta murhanhimoista joukkoa. Saliin päästyään mies poimi lähimmän tuolin lattialta, asetti sen oikein päin lattialle, ja rojahti siihen istumaan. Vasta tässä vaiheesas tuo havaitsi ettei ollut ehtinyt jättää luuttuaan yhtään mihinkään, vaan se roikkui edelleen mukana tuon selässä, kuin ihmeen kaupalla. Soittimensa tuo sysäsi jälleen viereistä seinää vasten nojaamaan ja huokaisi sitten syvään helpottuneena siitä, että oli jälleen toistaiseksi turvassa.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 25, 2011 18:52:15 GMT 3
Angeline katseli ympärilleen. Kaikki tuntuivat tekvän jotain hyödyllistä. Myös se kummallinen nainen, jonka huoneesta hän oli lainannut tuolin oli paikalla auttamassa. Naisesta tuli mieleen se, ettei hän ollut muistanut sulkea kattoluukkua, mutta tuskin sieltä mitään tulisi tai kukaan sinne menisi. Angeline kohautti pienesti olkiaan ajatukselle. Epäkuolleita.. Angeline ajatteli värähtäen kuullessaan kissanaisen puhuvan. Hän ei pitänyt ajatuksesta. Nainen yllättyi kun mies luuttuineen tuli ovesta sisään, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä sentään kehtasi näyttää yllättyneeltä nähdessän sisätilan kunnon, mutta ei kuitenkaan tehnyt muuta, kuin etsi lähimmän tuolin ja istui. Angeline ihmetteli hiukan tällaista käytöstä, mutta eihän hän itsekään nyt mitenkään mallikelpoisesti käyttäytynyt.
|
|
|
Post by dallan on Oct 25, 2011 21:26:24 GMT 3
Mitähän täällä metelöitiin. Yksisarvinen käännähti levottomasti vuoteessaan ja kirosi puoliunissaan sitä, ettei tässä rakennuksessa ilmeisesti tunnettu hiljaisuusaikoja. Hän halusi nyt nukkua eikä parantaa oluttuopin päähänsä saaneita riehujia. Eivätkö ne tajunneet, että parantaminen puoliunessa oli vaarallista. Yksisarvinen voisi vahingossa lävistää jonkun tai kukahan sitten olisi vastuussa. Vastuuta kyllä riitti, vaikka tästä ei edes maksettu mitään. Noin vain keskeytettiin kauneusunetkin aivan itsestäänselvyytenä meluamalla sörkkimällä huoneen ovea. Vaan mikäpä tässä auttoi, ei mikään, ei yhtään mikään.
Yksisarvinen alkoi kerätä itseään ylös sängystä. Toisaalta tämä saattoi olla väärä hälytyskin, mistä sitä tiesi. Ehkäpä ihmiset olivat vain keksineet jonkun uuden äänekkään juomapelin ja siihen liittyi syystä tai toisesta huutamista. Tarkistamallahan se selviäisi ja onnen ollessa myötä voisi vaikka samalla matkalla vaatia itselleen hiljaisempaa huonetta, jossa saisi oikeasti nukkua kunnolla.
Jonkun askeleen otettuaan uros kuitenkin pysähtyi äkisti. Eihän hän voisi tehdä tätä näin. Hänellä oli jalassaan pelkät yöhousut eikä sellaisissa sopinut liikkua missään julkisella paikalla. Elämä ei todellakaan ollut reilua. Joku saattoi tehdä kuolemaa salissa ja Dallan poti tarvetta pukeutua paremmin. Joten hyvä on, moraalirappioinen materialistinen elämänasenne sai väistyä tämän ainoan kerran ja velvollisuus kutsui. Omapahan oli ihmisten syy, kun tulivat tällä tavalla herättämään. Yksisarvinen nyt pyrki lähinnä varmistamaan, että saisi käveltyä saliin asti törmäämättä mihinkään. Sen verran puolinukuksissa eläin vielä oli.
Sali ei ollut aivan sitä, mitä uros oli odottanut. Kaikkialla oli pelkkää kaaosta ja Dallan raotti silmiään pariin otteeseen nähdäkseen, että sali nyt oikeastikin oli täynnä niitä samoja perhosia, mutta tällä kertaa ne joivat viinaa ja riehuivat ympäriinsä. Tämän täytyi olla jotain typerää unta. Yksisarvinen käänsi kylkeään sängyssään. Melkein hän oli jo herännyt ja hyvästä syystä! Naurettavia tällaiset kauneusunet.
|
|
|
Post by grishmak on Oct 25, 2011 22:55:35 GMT 3
Wolfom ____________________________ Miehen Kaataessa kaamoja, minkä vain kerkesi, Myös kirves koki sen, sillä siitä lensi sirpaleita aina silloin tällöin. Omituisten valosusien rynnätessä alas Wolfom yritti lyödä yhtä kirveellään, mutta terä sujahti kohteensa läpi juuttuen sitten seinään. Mies raapi hetken päätään ihmetellen, miksei otus ollut leikkautunut. Hän ei kuitenkaan ehtinyt miettiä pitkään, sillä kyläläiset hyökkäsivät jälleen, vaikkakin olivat nyt jostakin syystä hitaampia, kuin äsken. Wolfom potkaisi ensimmäistä rintaan. Kuului rutinaa ja kaamo lensi. Kaamo päätyi parin metrin päähän kaataen samalla neljä muutakin. Tässä välissä Wolfom sai repäistyä kirveensä seinästä. Kohdatessaan jälleen kaamot oli yksi niistä jokseenkin kasaan painunut. Jonkun suljettua oven, oli taistelu pian ohi.
Voidessaan viimein keskittyä jälleen muuhunkin, kuin taisteluun Wolfom ihmetteli, että miksei hänen yllään ollut juuri yhtään verta. Silllä hänen kirveensä sai yleensä aikaan varsin kunnioitettavasti sotkua. Hän arveli sen liittyvän siihen, ettei kirveessä oleva veri vaikuttanut luonnolliselta juuri vuodatetulta vereltä. Pian alkoi jälleen kuulua huutoja, jotka eivät kuitenkaan enää viitanneet taisteluun. Wolfom olisi muuten voinut mennä huoneeseen makuulle, mutta ilmainen sapuska kuulosti hyvältä, sillä hän ei ollut ehtinyt syödä aiempaa ateriaansa loppuun, kun hyökkäys oli alkanut. Lisäksi hän oli tyytyväinen vartiokapteenin käytökseen, sillä hän osasi selvästi olla tarpeeksi ankara, mikä todistui, kun kaksi vartijaa saapui alas. Mies pyyhki kirveensä erään 'puhtaan' kalmon vaatteisiin ja asetti sen sitten seinää vasten.
Wolfom otti kumpaankin kainaloonsa päättömän kalmon ja suuntasi ylempään kerrokseen. Tovin potkittuaan ovia hän löysi avoimen oven ja heitti sen ikkunasta kadulla olevien olentojen niskaan kantamansa ruumiit. Tämän tehtyään hän suuntasi takaisin alakertaan huomaten, että muutkin olivat alkaneet kantamaan ruumiita ja loukkaantuneet joko suuntasivat itse keittiöön, tai heitä kannettiin sinne.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 25, 2011 23:41:49 GMT 3
>Aquila (ja Wolfom): Loukkaantuneiden kulkeutuessa kyökin puolelle niin omin jaloin kuin kohta muidenkin avustamina tajusi tarjoilijatar järjestelyn oitis kestämättömäksi. Vuodepotilaita ei voisi sijoittaa vakituisesti tilaan jossa laitettiin ruokaa, eikä parantolan perustaminen anniskelusaliin käynyt sekään päinsä. Tyttö nosti kätensä pystyyn pysäyttääkseen kantajat ja kiinnittääkseen näiden huomion itseensä: ”Hetkonen, viekää liikuntakyvyttömät toiseen kerrokseen! Tuun just näyttämään minne siellä.”, huikkasi Minerva muistaen muuan tilavan huoneen, joka oli kokonsa vuoksi harvoin vuokralla. ”Pärjääthän täällä hetken yksin...?”, hän kysähti anelevasti avukseen tarjoutuneelta naiselta, joka tuomistaan omista rohdoista ja toisaalta kypsemmästä iästä päätellen oli epäilemättä etevämpi tai vähintään kokeneempi hoitaja kuin tyttö itse. ”...mutta jos jotain outoa oireilua ilmenee, sun pitäis heti huutaa tonne saliin niin tulevat hätiin.”, lisäsi Minerva hieman kulmiaan kurtistaen. Hän oli epävarma siitä, millaisia mahdollisia komplikaatioita tumma soturitar oli tarkoittanut... (( naakdu, hahmollesi suunnatun vuoroni ensimmäinen osa on vähän ylempänä ketjussa... ))
|
|
|
Post by submarine on Oct 26, 2011 12:37:50 GMT 3
>Oivari: "Ja sinuna pitäisin huolen siitä, että tosiaan tarjoilet!" Wolker ärähti majatalon isännälle ja tekniselle omistajalle, oikeastaan jopa jokseenkin pettyneenä siihen, ettei tämä niskoitellut millään mainittavalla tavalla vaikutusvaltavansa ja talonsa herruuden anastamista. Vaan mitä muuta saattoi oikeastaan edes odottaa noin surkealta ja saamattomalta nahjukselta? Vartijakapteeni oli (luonnollisesti) ainoa, joka näki mitä piti milloinkin tehdä ja myös pystyi sen tekemään. Entinen kapteeni oli ollut majatalon isännän kaltainen saamaton typerys, pelkkä hölmösti hymyilevä nahjus. Toki väki piti sellaisista, mutta hätätilanteissa kaikki kaatui ilman tiukkaa ja osaavaa johtajaa päälle. Oli siis aika olla sellainen.
>Kaikki muut: Wolker ponnisti ylös keskellä salia vielä nököttävälle pöydälle, ja huomiota väeltä saadakseen löi muutaman kerran miekalla sen reunaan niin että pamahti. "Ja niille, jotka eivät vielä tiedä, minä olen Wolker Rekh, Taarnheimin vartioston kapteeni!" tämä karjaisi ilmoille kuuluvaan, tiukkaan sävyyn. "Tällaisessa poikkeustilassa minulla on kaupungin valtuudet ottaa määräysvaltaani paitsi rakennuksia, myös kansalaisia! Kukaan ei poistu tästä majatalosta tai astu tänne ilman minun suostumustani! Te teette kuten sanotaan ja jätätte tekemättä kuten sanotaan! Tämä on voimassa, kunnes minä itse, tai minua ylempi päättävä taho, katsoo sen tarpeettomaksi! Vastustelijat tuomitaan poikkeustilan sotaoikeudessa kaupungin järjestyksen ja peruspilarien horjuttamisesta! Ja tuomari olen minä!" Wolker jatkoi parhaalla simputtajan ärhentelyäänellään. Sanottavansa sanottuaan vartijakapteeni jäi seisomaan pöydälleen, seuraten josko joku aikoisi kuin aikoisikin alkaa hankalaksi. Oikeastaan hän melkeinpä toivoi, yhä, sitä.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 26, 2011 16:48:16 GMT 3
Tehtävä ei vaikuttanut järin hankalalta, ainakaan ajattelun kannalta, joten Kredan nyökkäsi. Kyllä se onnistuisi kun jostain perunasäkkejä löytyisi. "Yritän pitää mielessä" hän sanoi pienen kumarruksen kera, ennen kuin lähti hakemaan tavaroitaan. Ne näyttivät olevan suht hyvässä kunnossa, mitä hameen helma nyt vähän likaantunut. Kredan puki hameen takaisin päälleen ja näytti taas huomattavasti naisellisemmalta, paitsi kasvoista. Ensisilmäyksellä perunasäkkejä ei näkynyt, mutta toisaalta niitä yleensä pidettiin keittiössä.
Kredan meni siis kyökin puolelle ja huomasi heti sen muuttuneen jonkin tasoiseksi lääkintäkeskukseksi. "Anteeksi, mutta tietääkö joku täällä, missä on perunasäkkejä?" hän kysyi kuuluvalla äänellä, mutta ei millään tavalla huutaen. Varmisti vain, että ääni kuului yleisen hälinän yli.
|
|