|
Post by submarine on Sept 23, 2011 5:58:20 GMT 3
Ja sitten Iksaa vinkaisi, eniten kaiketi yllätyksestä, kun penikka äkkiä polkaisikin varpaille. Perässä seurasi vieläpä veitsi, joka nirhaisi olkavarteen kaiken puolin kunnioitettavan pitkän raapaleen. Kumpikaan niistä ei eittämättä ollut millään muotoa kuolettava haava, eikä loppujen lopuksi edes erityisen kivulias isku. Mutta vaikka keskenkasvuisella eittämättä olikin luisevat kädet, joista ei riittänyt kunnolla edes katkottaviksi, oli kipu silti aina kipua, ja isku isku. Tämän äkillinen sisu tuli jokseenkin yllätyksenä, ja rial perääntyi nopeaan tahtiin kättään puristaen veitsellä huitovan pojan edestä. Kauempana Iksaa urahti, sihahti ja vilkaisi ohimennen vammojaan. Varpaat toimivat vielä ja viilto oli jäänyt melko kevyeksi. Tämä uskalsi väittää että eläisi. Mutta ne olivat silti oikeita, aitoja kolhuja, Spyron toimesta. Se oli huomattavasti enemmän, kuin tästä tähän asti oli irronnut. Ja nyt, kukaties, tämä oli hieman valmiimpi jopa johonkin, jos tarve vaatisi. Ensimmäinen kerta oli aina ikävin. "Noin. Hyvä", Iksaa urahti ja pyyhkäisi ohimennen verta tihuttavaa haavaansa. "Oliko vaikeaa? Kun haluaa, voi lyödä. Muista haluta, muuten ei toimi. Hermostu, auttaa", tämä jatkoi, vaikuttamatta olevansa hiukkaakaan näreissään pojan huitaistua. Se taas johtui pitkälti siitä, ettei rotta ollut näreissään; jättiläisrotta olisi tässä kohtaa jo tehnyt paljon pahempaakin, ja tämä oli tottunut siihenkin. Arpinen nahka ei välttämäti ollut kaunis, edes rialeiden hyvin kyseenalaisella mittapuulla, mutta ainakin se oppi sietämään nirhamia.
Kauempana mieskaksikon keskustelu kuului tauonneen. Kukaties nämä olivat jääneet ihmettelemään ja tihrustamaan, aikoivatko penikka ja rotta nyt sitten tehdä toisistaan sylttyä. Tai sitten olivat vain nukahtaneet. Ainakaan kukaan ei millään tavoin tullut katsomaan tai kyselemään, mikä oli hätänä kun huidottiin veitsillä, eikä suin surminkaan estämään. Kaiketi nämä vain toivoivat, etteivät itse joutuisi mukaan, olipa menossa nyt mitä olikaan. Gruut tuijotteli yhä jokseenkin murhaavasti mulkoillen koko touhua, selvästikin vähintään tyytymättömänä. Jos mahdollista, jättiläisrotta näytti vielä muutaman askeleen kammottavammalta nuotion kelmeässä loimotuksessa. Sitten se päästi ikään kuin koko touhun huipennukseksi raikaavan pierun ja keskittyi vaihteeksi järsimään taas jalkapohjaansa. Moinen huitominen näytti ansaitsevan siltä suurta paheksuntaa - eikä varmasti vähiten, koska se ei itse saanut olla mukana siinä. Elämä oli julmaa ja epäreilua.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 23, 2011 20:53:56 GMT 3
Loppuhan se pahuksen läpsiminen viimein. Rialin ottaessa etäisyyttä sai Spyrokin jälleen tilaisuuden ajatella hiukan ja havahtui tajuamaan tilanteen. Natiainen perääntyi epäluuloisena muutaman askelen mutta tyyntyi likimain yhtä nopeasti kuin tulistuikin jääden sitten hetkeksi tuijottamaan melko järkyttyneenä hoksatessaan uuden verisen naarmun rotan nahassa. Oli tosin vaikea sanoa johtuiko järkytys siitä että hän oli vahingossa satuttanut Iksaata vaiko siitä että hän oli oikeasti onnistunut osumaan johonkin, luultavasti vähän molempia. "Oho. Hitto." Se mutisi irvistäen hiukan ja kävi hyvin syyllisen näköiseksi haroen entistä sekaisempaa kuontaloaan rialin rauhallisesta asennoitumisesta huolimatta, rypistäen pian kulmiaan syyttävästi. "En tarkottanut osua, mä vaan...! Mikä hiton järki tuossa edes oli? Se olis voinut osua vahingossa pahemminkin!" Poika puuskahti vilkaisten huolestuneesti veitsen terää tahrivaa veritahraa ja sitten jälleen Iksaan haavaa luimistellen katuvana kärkkäämmästä äänensävystä huolimatta. Se ei oikein tiennyt miten suhtautua, poika ollut halunnut satuttaa Iksaata mutta toisaalta, tämä oli kyllä kaivanut verta kuonostaan ihan itse. Ei hän ollut olettanut osuvansa kuitenkaan... vaikka kyseessä oli vain pieni naarmu Spyro oli silti pahoillaan ja oikeastaan vieläkin närkästynyt koko härnäämisestä. Mutta vaikka reaktio oli selvästi ollut silkkaa tahatonta äkkipikaisuutta, oli se sentään saanut huomata että vastoin aikaisempia olettamuksiaan veitsi oli terävä jopa hänen kädessään, niin suurella epäluottamuksella kuin hän voimiinsa suhtautuikin.
|
|
|
Post by submarine on Sept 23, 2011 21:35:56 GMT 3
Iksaa vilkaisi penikkaan ja päästi vinkaisun, joka kuulosti erehdyttävästi rottaiseltä hymähdykseltä. Keskenkasvuinen soperteli jo jotain erehdyttävästi anteeksipyyntöön kalskahtavaa, vaikka oli harvinaisen syytön äskeiseen. Tällä taisi olla vielä melkoisesti opittavaa, mutta olipahan sentään askel oikeaan suuntaan. Kyllä tämäkin oppisi, jos vain oli napannut veitsen koska uskoi sillle tulevan käyttöäkin jossain vaiheessa. Oppisi, tai sitten ei tarvitsisi enää koskaan murehtia oppimisesta. Ikävä kyllä. "Mitä sinä vikiset? Jos tarraa aseeseen, lentää veri. Ei toimi muuten", Iksaa töksäytti ykskantaan. "Ei hyötyä jos ei uskalla lyödä. Ja sitten ne lyövät kun sinä et. Ei saa pelätä tätä. Tämä pieni. Ja tarvitaan isoja. Jos ei muuten, hermostu. Hermostu niin helpottaa. Ja ne epäröivät. Löit vasta kun hermostuit. Se järki oli. Nyt olet lyönyt."
Annettuaan Spyrolle muutaman hetken aikaa pyöritellä ja pohdiskella sanoja, veti Iksaa uuden veitsen vyöltään kadotetun tilalle. Nyt penikka oli lyönyt ja ottanut ainakin kosketusta siihen, miltä tuntui päästää verta pihalle - olipa se miten pieni määrä tahansa. Mutta jos halusi selvitä, piti myös tietää miltä tuntui ottaa osumaa. Muuten hyytyisi, ja sitten kuolisi. "Ja nyt minä lyön. Ja sinä et kuole", Iksaa enemmänkin komensi kuin totesi. "Väistä jos voit. Torju jos osaat. Lyö takaisin jos pystyt." Melko maltilliseen tahtiin, mutta antamatta silti sijaa vastaväitteille tai turhalle harkinnalle, Iksaa lähti etenemään, veitsi avuliaasti kunnolla näkyvissä, aikomatta millään muotoa hidastaa kesken kaiken. Spyroa lyötäisiin, siitä rotta aikoi huolehtivaisena pitää huolen.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 24, 2011 1:16:46 GMT 3
Purppuratukka vaihtoi painoa jalalta toiselle vaivautuneena kun rial ojensi häntä tuimaan sävyyn. "En mä halua sellasen verta jota en tahdo hengiltä" se puolustautui vaikkakin hiukan vaisummin, koska se joutui jälleen kerran myöntämään että Iksaa puhui järkeä... ainakin sen verran mitä hän tämän vikinästä ymmärsi. Karultahan se kuulosti mutta loogiselta, kyllä nuorukainen sen loppujen lopuksi tajusi, vaikkei kuulemastaan pitänytkään. Vaikutti siltä että tästä olisikin tulossa kovempi oppitunti kuin hän oli olettanut, hän oli lähinnä vain odottanut rotan näyttävän pari jännää iskua joita ehkä harjoitella joskus, ei aloittaa täysimittaista koulutusta. Ja jos se ei vielä ollut ehtinyt olla huolissaan viimeistään nyt tämäkin tunnetila nosti päätään kun ilmeni lukujärjestyksen seuraava oppitunti. Veitsi ilmestyi uudestaan rotan käpälään varsin pahaenteiten sanojen saattelemana jotka saivat Spyron kyräilemään ja sormeilemaan omaa jälleen varsin surkeala tuntuvaa teräasettaan levottomana. Hän ei halunnut vieläkään satuttaa rottaa, mutta vaikutti siltä että se ei suuremmin epäröisi heitellä häntä ympäriinsä opetusmielessä... tai ainakin hän toivoi että kyse olisi edes siitä. Olisiko hänellä muka mitään hanttiin laittamista noin paljon itseään isommalle rialille? Väkisinkin mieleen nousi muistikuva kuinka paljon pienempi ja luihumpi vastaavakin oli mopannut hänellä lattiaa jokinaika sitten, joka oli vieläkin omiaan saamaan Spyron nolostumaan. Kehotus tai ennemminkin kielto olla kuolematta ei myöskään saanut sitä tuntemaan oloaan kovinkaan paljoa paremmaksi, mutta epäröityään hetken se veti henkeä rypistäen kulmiaan ja nyökkäsi hiukan. Ehkä tämä oli edes yrittämisen arvoista vaikka tuntuikin vastentahtoiselta ja typerältä, jos vaikka vahingossa mieleen tarttuisi jotakin tosipaikan varalta... tai sitten edessä olisi vain nolo turpasauna. Oli Spyroa höykytetty ennenkin vaikka hänen arpensa olivatkin vaatimattomat rottaan verrattuna, mutta se arveli ehkä kestävänsä tämänkin. Jotenkin. Automaattisesti se otti kuitenkin jälleen takapakkia kun Iksaa alkoi lähestyä yrittäen levottomana pitää silmällä tämän liikkeitä ja hakien vaivihkaa parempaa otetta veitsestään vaikka poika oikeastaan valmistautuikin lähinnä väistämään iskemisen sijaan.
|
|
|
Post by submarine on Sept 24, 2011 1:34:33 GMT 3
"Sattuu jos antaa sattua. Älä anna", Iksaa vinkaisi viimeisen neuvontapaisen, vaikka tiesikin sen olevan eittämättä laiha lohtu penikalle tällä hetkellä. Ei tämäkään tästä erityisemmin nauttinut, mutta Spyro oli tämän tarpeessa. Jossakin vaiheessa tältä loppuisi tuuri, eikä kukaan olisi valmiina auttamaan. Ja silloin sillä, osasiko edes jotain, vaiko ei mitään, saattoi olla melkoisesti väliä. Kipeää tämä tekisi, mutta jos rotta mistään oli mitään oppinut, kipu kovetti ja kouli paremmin kuin mikään muu opettaja. Olkoonkin, että niistä muistakin oli usein kieltämättä hyötyä. Niine hyvineen Iksaa harppasi eteenpäin, kun penikka näytti olevan aikeissa harkita pakoon huitelemista. Mutta vaikka rotta olikin eittämättä aikeissa iskostaa Spyroon hieman kovaa henkeä, kävi tämän eittämättä penikkaa hieman sääliksi, kaikesta huolimatta. Eikä tämä ollut varma, miten hyvin todella pystyisi välttämään vahingoittamasta tätä pahemmin. Yleensä sellaista ei tarvinnut suuremmin pohtia. Yleensä lyötiin kunnolla, joko koska kyseessä oli vihainen jättiläisrotta, jota piti lyödä kunnolla että oli toivoakaan saada mitään aikaan, tai sitten vaikkapa rosvo, jonka kohdalla lyötiin lujaa koska ei ollut mitään syytä olla lyömättä. Ja nyt kyseessä oli pieni ruipelo ihmispenikka. Ja veitsi oli eittämättä suuri.
Loppujen lopuksi Iksaa teki juuri sen, josta oli tullut ojentaneeksi penikkaa, empi. Ankara huitaisu muuttui äkkiä melkoisen hakevaksi, kun rotta empi jo aloitettuaan. Vaikka aina olikin iskostettu, miten lyöntiin pistettiin kaikki, eikä sitä peruttu. Mutta Spyro oli Spyro, ja koko touhu alkoi tuntua melkoisesti vaarallisemmalta kuin rotta oli edes alkujaan ajatellut. Olipa miten oli, rotta kompuroi kesken harppauksensa, ja äkkiä raivoisa iskui muuttuikin yleiseksi räpiköinniksi, kun kivikko ei tarjonnutkaan enää kunnon jalansijaa. Veitsi lensi kalahtaen jonnekin kiville, ja rotta laskeutui naamalleen vinkuen ja huitoen, Spyron jalkoihin. Se oli eittämättä kaikkea muuta kuin suuren opettajan elkeitä. Viimeistään, kun rotta kierähti selälleen runtattua kuonoaan puristaen ja päästi melko surkean vinkaisun.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 25, 2011 14:13:41 GMT 3
Olisikin kaikki ollut niin helppoa kuin Iksaa sai sen kuulostamaan. Rehellisyyden vuoksi oli myönnettävä ettei Spyro ollut pasifisti, se olisi varmasti mielellään pyrkinyt ratkaisemaan moniakin tilanteita raa-alla voimalla jos olisi tuntenut tämän tarpeelliseksi ja suurin syy sen nykyiseen haluttomuuteen käsikähmän suhteen oli se ettei se uskonut pärjäävänsä. Oli niin täysin erilaista huitoa kynnet viuhuen paljon pienempää vihollista kuin kohdata itseään reilusti kookkaampi ja vahvempi vastaava aivan ilman mitään puolustuskeinoja johon oli totuttu... jos olisi tullut ajatelleeksi purppuratukka olisi saattanut äkkiä osata sympatisoida aiemmin vastaansa joutuneita henkilöitä hiukan enemmän jouduttuaan tavallaan maistamaan omaa lääkettään. Nuorukaisen puolustukseksi täytyi tosin myöntää ettei yleinen selkärangattomuus ollut se ainoa syy ainakaan tässä tilanteessa, vaan nykyisestä kokoerostakin huolimatta se ei osannut olla olematta huolissaan siitä että saattaisi satuttaa jotakuta joka ei sitä tämän mielestä ansainnut vaikka rotta jo lähestyikin uhkaavasti veitsineen. Ero ystävän ja vihollisen välillä oli kuitenkin niin merkittävä että vaikka järjellään ymmärsikin mitä ja miksi nyt tehtiin takaisin iskeminen olisi edelleen melkoinen kynnys. Mutta ainakaan se ei lähtenyt pakoon siltä seisomalta kuten se varmaan olisi normaalisti tehnyt, ainakaan vielä. Rial harppasi vaarallisesti eteenpäin veitsi valmiina Spyron väkisinkin perääntyessä hiukan mutta pyrkiessä jännittyneenä seuraamaan katseellaan veitsen terää ja rotan liikkumista pystyäkseen edes jotenkin päättelemään miten välttää luultavati hyvinkin ikävä isku. Jos ei mitään muuta, ainakin purppurapää tiesi olevansa suhteellisen vikkelä jaloistaan tarvittaessa, jotakin hyötyä pienestä koostakin vaikka tämä ei kyllä olisi epäröinyt hetkeäkään vaihtaa tämä etu suurempaan kokoon sekä suurempiin voimiin... mutta toimeen oli tultava sillä mitä nyt oli tarjolla. Se valmistautui jo luikahtamaan Iksaan ulottuvilta tai saamaan epäonnistuessaan itseensä kivuliaan osuman kun tämän liikehdintä kävi äkkiä huomattavasti huterammaksi. Spyro seurasi melkoisen hölmistyneenä hoippumista ja hypähti refleksinomaisesti sivuun jyrsijän liukastuessa ja rysähtäessä näyttävästi naamalleen kivikkoon. Hetken se tuijotti tätä silmät suurina mutta varovaisesti kuin olisi olettanut kyseessä olevan jokin ovela juoni, kunnes se rialin kivuliaan vikinän rohkaisemana uskalsi lähemmäs katsomaan. "Eh.. oletko kunnossa?" Se kysyi huolissaan, päätellen sitten ettei jyrsijä tainnut onneksi olla kuoleman kielissä vaikka kuono varmasti olikin kipeä. Jotenkin se myös alkoi epäillä ettei tämä oppitunti ollut nyt mennyt aivan niin kuin oli ollut tarkoitus, oli käänne sitten positiivinen tai negatiivinen näkökulmasta riippuen... Ainakin se toistaiseksi merkitsi sitä, ettei poika ollut vielä saamassa suurempaa pieksutusta osakseen. Hetken mielijohteesta se vilkaisi veistään punnitsevasti ja napautti sitten kevyesti retkottavaa rottaa terän lappeella jonnekin otsan tuntumaan vaikka tiesikin että tämä oli oikeastaan huijausta. Tilaisuus moiseen oli kuitenkin aivan liian hyvä jotta sitä olisi voinut vastustaa. "Sainpas!" Todettiin ilkikurisesti ennen kuin veitsi sujautettiin pois tieltä takaisin huotraan. "Pääsetkö ylös? Pitäis varmaan yrittää tätä jossain muualla kuin kivikossa, se oli aika vaarallisen näköistä. Luulin jo että seivästät itses tai jotain!" Poika hengähti syvään ja tarjosi sitten avuliaasti kättään siltä varalta jos rotta oli ruhjonut itseään niin ettei tasapainoaisti toiminut.Tästä päätellen se oletti oppitunnin olevan toistaiseksi ohitse, olisihan harjoitusmielessä huitominen muutenkin vähemmän vaarallista tasaisemmalla maastolla ja päiväsaikaan.
|
|
|
Post by submarine on Sept 25, 2011 14:45:47 GMT 3
Iksaa päästi toisenkin epämääräisen äännähdyksen vastauksen sijaan, kun Spyro äkkiä kolautti veitsenlatalla ohimoon. Tämä hieraisi osumakohtaansa ja jäi sitten hetkeksi mulkoilemaan kovin muikeaksi käynyttä penikkaa. Vaikka oli se kai pakko myöntää, rotta oli aivan itse antanut tälle paikan siihen - ja sitä paitsi olisi ollut harvinaisen tyhmää jättää huitaisematta jos joku antoi näin hyvän tilaisuuden. Kyräiltävää tosin oli melkoisesti äskeisen kömmähdyksen jälkeen, ja rialia olisi ehkäpä mahdollisesti huvittanut itsekin kopauttaa itseään ohimennen kuonoon omasta hölmöydestään. Äkkiä keskenkasvuisen huitaiseminen ei ollutkaan tuntunut yhtä hyvältä ajatukselta, ja sitten jokainen osa oli äkkiä päättänyt tehdä aivan eri asioita. Ja tosipaikan tullen tämä olisi nyt raato. Olkoonkin, että sitten taas toisaalta tosipaikan tullen Iksaa harvemmin huitoi alamittaisia ihmispenikoita veitsillä. Iksaa päästi toisenkin epämääräisen urahduksen kun penikka alkoi tarjota käpäläänsä ja kysellä voinnista. Ja niin typerää kuin äskeinen oli ollutkin, tämä teki siitä vielä hieman typerämpää ja nolompaa. Tässä sitä nyt oltiin, verikammoinen poika sääli ja yritti auttaa. Rotta vilkaisi ohimennen tarjottua tassuakin, ja raapi taas päätään. Veitsi oli kalahtanut jonnekin kiville kauempana, ja ilmeisesti kaikki oli suunnilleen kunnossa. Paitsi että kuonoon sattui ja aikaisempi haava tuntui taas auenneen ja valui nyt kunnolla verta siteensä läpi. Sille pitäisi tehdä jotakin kun tästä nyt päästäisiin...
Hetken tuijoteltuaan rial nappasi kuin nappasikin kiinni Spyron tarjotusta kädestä. Mutta sen sijaan, että rotta olisi jotenkin pungennut itsensä pystyyn sen avulla, tämä kiskaisikin kevyttekoisen rääpäleen urahtaen mukanaan tantereeseen, ja ketarasta pidellen väänsi penikan niskalenkin kuvatukseen. Se ei ollut mitenkään erityisen totista tai raivoisaa, mutta Iksaa aikoi kyllä hieman kuitata tällaista säälinantoa. "Älä rupea. Hyvin menee, sinulla ei", Iksaa vinkaisi, rassaten rystysillä Spyron päälakea kuin mikäkin pikkulapsi toista kiusaamassa. "Olisit huitaissut. Kunnolla. Virhe maksaa. Näin", rial jatkoi ja koputti muutaman kerran penikan kalloa kuin olisi kokeillut, kumisiko se tyhjyyttään vai ei.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 25, 2011 16:26:06 GMT 3
Alunperin vaarallinen mutta kömmähdykseen päätynyt oppitunti saikin jälleen uuden käänteen. Sen sijaan että olisi reilusti todennut jalkansa lipsahtaneen ja hyväksynyt asiallisen kiitollisena tarjotun avun, rial sai ojennetusta kädestä aivan muita ideoita. Vähintääkin epäreilusti Iksaa nappasi kiinni ja kiskaisi nulikan rysähtäessä yllättyneesti älähtäen nurin kauniissa kaaressa. Jälleen varsin hölmistynyt nulikka löysi itsensä ikävästä niskalenkistä ennen kuin se oikein ehti hoksata mitä edes tapahtui, eikä havainto saanut sitä kovinkaan tyytyväiseksi kun se pääsi muutamaa sekuntia myöhemmin taas ajan tasalle. "Mitä helv- Toi ei ollut reilua! Mä en ollut valmis!" Protestoitiin tuskastuneesti asiaankuuluvan pyristelyn keralla, Spyron tosin saadessa pian turhautuneena todeta ettei ollut menossa yhtään minnekään rotan otteesta. Odotetusti niin tämä kuin sitä seuraava puolileikillinen höykytyskään eivät erityisemmin piristäneet mielialaa. "Olisiko mun pitänyt puukottaa sut hengiltä vai?! Sitäkö sä olisit halunnut? Auts! Hei lopeta se! Päästä irti!" Ja räpistely jatkui, ilmeisesti purppuratukka ei luovuttanut niin vähällä siitä pikkuseikasta huolimatta että ei oikeastaan pystynyt liikkumaan, moinen sai sen sen sijaan tuskastumaan entisestään. Olihan se nyt aivan häpeämätöntä että retuutettiin tuolla tavalla vaikka hän oli kohteliaasti yrittänyt auttaa! Oppitunnista oli selvästikin päädytty jonkinlaiseen epämääräiseen kinasteluun vaihteen vuoksi rialin ja mieskaksikon huvitukseksi, sai nähdä kierisikö parivaljakko vielä kohta uudestaan liukastuttuaan väkkäränä alas rinnettä.
|
|
|
Post by submarine on Sept 25, 2011 16:50:08 GMT 3
Penikasta lähti melkoinen meteli ja räpiköinti, kun Iksaa hieman rassasi tämän kalloa. Eikä Iksaalla ollut erityisen paljoa vaikeuksia pidellä tätä oikein parahultaisesti aloillaan, kun ruipelo keskenkasvuinen yritti osittain uhota ja osittain kiskoa itsensä vapaaksi. Eihän tällainen nyt erityisen mukavaa ollut, mutta loppujen lopuksi oli ihmisten aivan oma vika, että näillä oli kapea kaula, josta sai niin kätevästi kunnon otteen. Olisivat syntyneet paksuniskaisiksi nin kuin rotat, niin tähänkään ei olisi päädytty. Ja sitä paitsi, pitihän tässä nyt vähän kuitata. "Ei ole valmis oikeastikaan. Ei auta valitus", Iksaa kuittasi Spyron venkoilun ja nykäisi ohimennen korvasta. Sekin oli pieni ja surkea lärpäke. Ja sitten taas koputeltiin ohimennen ohimolle. Rotta oli melko varma, että tämän päässä tosiaan oli hieman täytettäkin, mutta koskaanhan ei voinut olla liian varma. Kops kops ja töks töks, vaikka Spyro itse siitä ei erityisen iloinen tuntunutkaan olevan. Eipä voinut mitään, joskus meni näin. "Ei hengiltä. Vähän vain. Eikä käpäliä, helppo tehdä näin", rial urahteli höykytyksensä sivussa vastaukseksi penikalle. Kaipa tätäkin nyt saattoi jonkin hyvin, hyvin etäisen kaavan mukaan pitää opetuksena. Kukaties poika ainakin oppisi olemaan tarjoamatta enää käpälää rotille, siinä menetti usein sormia. Tai sitten Iksaa vain pääsi kätevästi höykyttämään keskenkasvuista. Toimivaa, olipa miten oli. "Näin on", Iksaa vielä kuittasi, höykytti oikein olan takaa Spyron kuontaloa hetken ja läpsäisi tätä sitten kevyesti takaraivoon noin niin kuin valmiin homman merkiksi ja päästi sitten irti. "Hyvin meni."
|
|
|
Post by spyrre on Sept 25, 2011 17:49:59 GMT 3
Eipä Spyron kuontalo koskaan ollut kovin siisti ilmestys ollut mutta tämän käsittelyn jäljiltä se oli vielä normaaliakin sekavampi tapaus kun rotta sotki sitä huolellisesti ja nyppi vielä korvistakin kaupan päälle. Sätintään vastattiin turhautuneella kirousryöpyllä mutta alkoi tuntua siltä että purppuratukka oli pian räpistellyt itsensä väsyksiin ainakin siitä päätellen että se lopulta asettui hiukan vaikkakin näytti vieläkin melko tuskastuneelta. Mulkoilu ei kyllä hävinnyt minnekään ja nulikka taisi onnistua näyttämään melkoisen äkäiseltä pystyssä törröttävän tukkansa alla vaikka puhisikin jo hengästyneenä. Ja rotanpirulainen ei vain hetkahtanut. Oli se niin väärin. "En kai mä ala sua puukottamaan vaan siksi että olet ärsyttävä!" Se jupisi nöyryytettynä ja nykäisi muodon vuoksi vielä muutaman kerran. Ennen tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan, mutta kieltämättä nulikka oli tämän viimeisen vuoden aikana joutunut sietämään kaikenlaista huomattavasti ikävämpääkin käsittelyä, joten vaikka se nyreää naamaa näyttikin ei sekään loppujen lopuksi verisesti loukkaantunut ollut, lähinnä turhautunut kun omasta heikkoudesta muistutettiin vielä tälläkin tavalla. No, ainakin se ensi kerralla ajattelisi kahdesti ennen kuin yrittäisi auttaa naamalleen kaatuilevaa rottaa... ehkä. Rialinpirulainen retuutti vielä tovin ennen kuin läpsäisi vielä kerran ja päästi sitten irti Spyron kompuroidessa kiireesti tilaisuuden saatuaan pakosalle jääden sitten tasaamaan hengitystään istualleen kivikkoon. Se mulkaisi Iksaata ja irvisti hiukan yrittäen haroa jokaiseen ilmansuuntaan sojottavaa tukkaansa kuriin. "Hyvin? Eikä mennyt, huijasit!" Se paheksui syyttävästi, vaikka tarkemmin ajatellen jos oppitunti olisi mennyt niin kuin oli suunniteltu, natiainen olisi todennäköisesti päätynyt oikeasti piestyksi kiusoittelun sijasta. Ehh.
|
|
|
Post by submarine on Sept 25, 2011 18:12:21 GMT 3
"Auttavainen", Iksaa korjasi penikan protesteja pungetessaan itsekin pystyyn. Tarkemmin ajatellen toinen polvi oli melko kipeä, mutta ainakin se liikkui vielä, joten kaiketi kyseessä oli vain harmiton kolahdus. Sitä paitsi äskeinen Spyron pyörittely oli kyllä kieltämättä kohentanut oloa muutenkin melkoisesti. Ei ehkä kaikkein sovinnaisinta, mutta yleensä pieni häsääminen kohensi omaa oloa oikein hyvin. Sitä paitsi jos kyseessä olisi ollut toinen rotta, jota Iksaa olisi yrittänyt pyöritellä, oltaisiin pyöritty jo maassa vikisten ja huitoen. Ja joku olisi purrut jotakuta korvaan ja sitten olisi revitty viiksistä ja kaikilla olisi ollut ikävää. Spyro itsessään ei näyttänyt olevan erityisen tyytyväinen tilanteeseen, eikä Iksaa voinut oikeastaan ihmetellä. Mutta loppujen lopuksi tätä saattoi kai pitää oppituntinakin. Jos herpaantui ja tarjosi tyhmästi paikkaa rotalle, joka oli juuri yrittänyt huitoa puukolla, lopputulos ei ollut kaunis taikka kiva. Se nyt tosin oli eittämättä jälkiviisautta, ei rotta suuremmin ollut sellaista etukäteen harkinnut. Motivaatio oli ollut kurmotus, mutta kaipa tästäkin nyt saattoi hyötyä nyhtää. Vaikkei penikka sitä hiukkaakaan tuntunutkaan arvostavan.
"Huijasin. Ja uskoit. Oikeasti ei reilua. Pitää olla valmis, muuten kuolee. Sinä olet pieni. Sinäkin huijaat, tai ei toimi. Jos joku tulee huitomaan, lyö ensin. Arkaan paikkaan. Kovaa. Ei mietitä. Kovaa", Iksaa kuittasi Spyron kitinän. Penikalla oli vielä paljon opittavaa, mutta ainakin rotta pystyisi iskostamaan tähän hieman perusjärkeä. Reilu peli oli niille, joilla oli siihen varaa. Harvalla oli, ja loput selvisivät mieluummin hengissä. "Jos oikeasti huidotaan, sinä kuolet näin. Potki nivusia, lyö takaa. Ole ikävä, yllätä. Niin se menee", rial lisäsi ja osoitti käpälällä suunnilleen tulosuuntaan. "Ne rosvot. Voittaneet, jos minä ja Gruut reilusti. Ei reilua. Minä hengissä, sinä hengissä, nuo hengissä", tämä jatkoi ja osoitti kivensä taakse linnoittautuneeseen mieskaksikkoonkin. "Muuten ne hengissä, me raatoja. Sinä, minä, Gruut. Sinä et halua, enkä minä. Eikä Gruut. Pitää huijata."
Yllättävän puhetulvansa jälkeen Iksaa jäi hiljaisena tuijottelemaan taas jonnekin tyhjyyteen.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 25, 2011 19:21:15 GMT 3
"Niin mutta..." Purppuratukka aloitti mutta vaikeni sitten mietteliäänä ja oikeastaan jokseenkin surkean näköisenä. Jälleen kerran asioita joita se ei olisi halunnut hyväksyä, mutta rotta puhui totta. Hän oli aina inhonnut hiiviskelyä ja juonittelua, mutta reilu peli oli ylellisyystuote. Hänellä oli ennen ollut varaa siihen mutta nykyään... no, kuten Iksaa oli sanonut, hän oli pieni. Taisi olla tuuria että hän oli selvinnyt näinkin pitkälle elossa, mutta kai sekin olisi ajan kysymys koska joku vastaantulija päättäisi syystä tai toisesta ottaa köyhän näköisen natiaisen hengiltä eikä lähistöllä olisi ketään joka olisi kiinnostunut estämään. Hän juoksi pakon edessä nopeasti, mutta aina ei sekään riittäisi. Kuitenkin, vaikkakin kieltämättä järkevä, kävi tämäkin neuvo melkeinpä suoraan vastaan Spyron moraaleja. Se rypisti kärvistellen kulmakarvojaan ja tuijotteli vaiti jonnekin kenkiensä suuntaan sanomatta mitään vähään aikaan. Olihan sitä pakko olla jokin muukin vaihtoehto, jotenkin? Hän ei halunnut olla samanlainen iljettävä selkäänpuukottaja kuin se kirottu silmäpuoli. Tässä olikin kova pala purtavaksi jota purppuratukan täytyikin sulatella hetki. Ylpeyden nieleminen ei ollut alkuunkaan helppoa vaikka Spyro olikin jo luullut sen tehneensä monet kerrat menneisyydessäkin, lisäksi syystä jota hän ei oikein tiennyt itsekään defensiivisyys oli ollut hänelle aina helpompaa, nyt saattaisi olla pakko käydä itseään vastaan siinäkin suhteessa ja opetella olemaan se, joka iskisi ensiksi. Mieluiten nurkan takaa. Ja tämäkös sai purppuratukan aivokopan solmuun ja ylpeyden kirveltämään niin paljon, ettei se edes käyttänyt rialin tarjoamaa tilaisuutta hyväkseen tehdäkseen tämän opetusten mukaan jotakin epäkohteliasta. Luultavasti moinen ei edes pälkähtänyt sen mieleen, nyt oli tarpeeksi sotkuisia ajatusvyyhtiä selviteltäväksi muutenkin.
|
|
|
Post by submarine on Sept 25, 2011 19:51:23 GMT 3
Spyro näytti pohtivan tosissaan Iksaan sanoja, ja rotta antoi tämänkin tuijotella jonkin aikaa vaitonaisesti tyhjyyteen. Vaikeatahan tällainen varmasti oli, jos oli koko ikänsä elänyt helposti eikä tarvinnut oppia tällaisia asioita. Rottapaimenena oppi harvinaisen aikaisin, että oli valittava sen väliltä, löikö vai tulisiko lyödyksi. Ja jos jonkun oli pakko ottaa isku, oli eittämättä parempi olla olematta se joku. Loppujen lopuksi se oli kaikki hyvin yksinkertaista, ja sen oppi ajan kanssa jos ei muuten. Penikkakin oppisi vielä, rotta tiesi sen. Oppisi tai kuolisi. "Myöhä. Parempi nukkua", Iksaa lopulta totesi, kun itse kukin oli saanut nököttää aikansa. Nuotio alkoi olla jo loppupuolella, ja kieltämättä oli jo myöhä. Olisi hyvä herätä ajoissa, ehtisi pidemmälle ja näkisi enemmän. Ja sitä paitsi Iksaata väsytti, ja paikkaan jos toiseenkin koski. Ja verta tirisi edelleen kuonohaavasta. Se pitäisi kaiketi hoitaa. Kaikessa rauhassa Iksaa jätti Spyron tekemään kuten halusi, ja löntysti itse takaisin nuotion ääreen availemaan sidettään. Sitten tämä tonki repustaan puisen rasian, jossa odotti pahanhajuista, pistävänvihreää tahnaa. Ja niin paljon kuin rotta sitä inhosikin, alkoi tämä hieroa tököttiä kuonolleen pyyhkäistyään haavan kastetulla käpälällä. Aine kirveli kuin kuuma rauta, ja sai aikaan puuskauksen jos toisenkin, mutta se oli eittämättä harvinaissen tehokasta. Niin ikävältä kuin se tuntuikin. Ja tietenkin rosvon oli pitänyt huitaista juuri kuonoon, siihen kaikista ikävimpään paikkaan. Olisi vaikka olkaan, mutta ei. Tietenkin kuonoon.
Jossakin kaukana vuorten katveessa ulvoi yksinäinen susi öiselle, pilviselle taivaalle. Siihen ei vastannut mikään. Iksaa epäili usein tietävänsä harvinaisen hyvin, miltä otuksesta mahtoi tuntua.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 25, 2011 22:13:15 GMT 3
Tovin kärvisteltyään purppuratukkakin havahtui ajatuksistaan kun Iksaa puhui jälleen ja ehdotti lepäämistä. Se hätkähti hiukan vilkaisten rialia nyökäyttäen sitten vähän päätään ja alkoi kömpiä jaloilleen. Selvästikin se oli vieläkin hiukan huonolla tuulella mutta ei sentään kantanut kaunaa höykytyksestään vaan oli enemmänkin äkäinen itselleen kun ei ollut voinut laittaa hanttiin. Se haahuili jyrsijän jäljessä takaisin nuotiolle hieroen aristavaa päätään ja könysi tulen ääreen istumaan enää edes nyrpistelemättä paljoa hajulle. Joko se oli jo tottunut tähän tai se oli liian kiireinen kärvistelyissään tiedostaakseen asiaa, mutta ainakaan se ei kommentoinut vaan nosti kätensä kohti liekkien lämpöä, ehkä hiukan turhankin lähelle, vilkuillen ajoittain uteliaana kun Iksaa askarteli voidepurkin kanssa ja luoden tietysti asiaankuuluvan mulkaisun lähistöllä vetelehtivään Gruutiin ihan vain periaatteesta. Se ei oikeastaan jutustellut paljoakaan hetkeen ennen kuin avasi suunsa hetken hiljaisuuden jälkeen katseltuaan tovin rotan haavojen paikkailua. "Luuletko että niihin kahteen voi luottaa? Siis noihin kahteen jotka pelastit." Se pohti hetken kuluttua ohjaten ajatuksensa ehkä puolitarkoituksellakin muualle. Yö alkoi käydä pimeäksi ja he kaikki olivat varmasti väsyneitä, mutta nuorukainen ei ollut aivan varma kuinka halukas oli nukkumaan kaksi mahdollisesti kostonhimoista ja rahojaan takaisin haikailevaa miekkosta viereisen kivenmurikan takana. Ilmeisesti taas kaksi jättiläisrottaa saman nuotion ääressä sen puoleen ei näyttänyt häiritsevän poikaa paljoakaan.
|
|
|
Post by submarine on Sept 25, 2011 22:33:40 GMT 3
Iksaa oli saanut töhnän hinkattua kuonoonsa, kun Spyro äkkiä kysäisi mieskaksikosta. Rotta vilkaisi ensin penikkaan, ja jäi sitten tuijottelemaan pitkäksi aikaa kiveen, jonka takaa häilyi vieläkin heikko soihduista kasatun nuotion kajo. Niin, penikan kysymys lieni kaikin puolin järkevä. Loppujen lopuksi nämä olivat kuitenkin kaksi uppo-outoa ihmistä, joita kyllä oli autettu, mutta joilta myös oli napattu rahat. Rotta ei tiennyt mitään näistä. Saattoihan hyvin olla, että nämäkin olivat vain jotain rosvoja, varastetuissa vaatteissa ryöstösaalis pussissaan. Ja mikä tärkeintä, nämä olivat ihmisiä. Ihmiset eivät pitäneet rotista, ja harvemmin toisistaankaan. "Ei voi. Ei voi kun ei tunne. Mutta tähän voi. Ja tähän", Iksaa vastasi lopulta, osoittaen vuorollaan keihästä ja Gruutia. "Ja siihen että pelkäävät niitä. Siihen voi, muuhun ei. Pidä silmällä", rotta ohjasti etsiskellessään jotakin uudeksi siteeksi kelpaavaa laukustaan.
Saatuaan aikaan jonkinlaisen siteen Iksaa hieraisi vielä ohimennen kuonoaan ja vilkaisi Spyroon. Sontanuotio paloi jo melko kehnosti, eikä varmaankaan jaksaisi enää kovinkaan pitkään. Penikalla oli kuitenkin nyt veitsensä, ja kukaties tämä ainakin ajatteli sen käyttöä hieman. Kukaties se auttaisi tarvittaessa. "Muista. Lyö ensin. Isokin kaatuu jos lyö hyvin", rial antoi nopean neuvon keskenkasvuiselle, ja napautti ohimennen nivusiaan, vatsaansa ja kurkkuaan. Niitä kohtia, joihin kannatti veitsi survaista jos survaista aikoi. "Lyö kerran. Juokse. Hidastaa tai kaataa. Pääset pakoon. Ja valpas. Aina valpas." Loppujen lopuksi rotta ei voinut väittää olevansa itsekään aina erityisen valpas. Joskus sitä... kiinnostui kaikenlaisesta ja unohti sellaiset. Mutta parempi oli ainakin neuvoa muita oikein. Kukaties, toivottavasti, tästäkin olisi jotain apua.
|
|