|
Post by spyrre on May 27, 2012 18:04:18 GMT 3
Hetki jos toinenkin kului varsin vaivautuneen hiljaisuuden melkeissä, molempien osapuolien tuijotellessa epämääräisesti kuka minnekin. Nulikka oli päätynyt jälleen sotkemaan kuontaloaan siinä surkeana istuskellessaan mutta vastasi sentään Iksaan kysyessä mökin sisällöstä vaikka ei oikeastaan vieläkään katsonut rotan suuntaan, ilmeisen turhautuneena omasta vastauksestaan. Typerä hökkeli... miksei siellä nyt voinut olla edes jotain syötävää paremman puutteessa? Vain rikkinäistä rojua, epäilyttävä miekka ja myöskin jokseenkin epäilyttävä edesmennyt... eh, kaipa paikka vilisi ainakin ötököitä aiemmin vilahtaneesta pulleasta hämähäkistä päätellen mutta vaikka Iksaa ilmeisesti pistelikin mieluusti monijalkaisia elikoita naamaansa Spyro epäili ettei mokomista olisi kyllä nyt tarpeeksi hyötyä tämän jäytävää nälkää sammuttamaan... Ei sillä, että vaikka tämä kaiken muun mualla vaivasi natiaisen pääkoppaa, sapuskan puute ei ollut tällä hetkellä se aivan päällimmäisin huolenaihe. Olisi ollut varmaan helpotus itse kullekin jos moiset kärvistelyt olisi ollut yhtä helppo saada unohtumaan kuin jättiläisjyrsijällä, makupalalla sekä rivakalla potkulla persuksiin tai jotain, mutta kaikesta päätellen tällainen taktiikka tuskin olisi kuitenkaan nyt purrut purppuratukkaan kovinkaan hyvin... vaikka olisi ehkä saattanut onnistuakin harhauttamaan ainakin jollakin tapaa. Ehkä oli kuitenkin parempi olla kokeilematta, natiainen vaikutti tällä hetkellä sen verran huteralta että saattaisi varsin hyvin vielä ottaa ja tuupertua jos päätyisi hermostumaan liikaa.
Hetken vaiti mietittyään poika töksäytti ilmoille vastahakoisen ehdotuksen siitä että kirotun veitsen voisi edes tunkea jonnekin pois silmistä kannettavaksi... ikävä kyllä rial ei tuntunut suuremmin innostuvan tästäkään ideasta. Spyro odotti jo uutta jämäkkää vastalausetta kun rotta päätyikin yllättämään huokaisulla ja laskemalla oikeastaan odotettua vähemmän näreän ja huomattavasti suopeamma käpälän pörröisen kuontalon peittämälle päälaelle. Tällainen näytti jokseenkin hämmentävän natiaista mutta vaikka se vilkaisikin tyypillisen epävarmasti sekaisen kuontalonsa alta se ei kuitenkaan lopulta väittänyt vastaan Iksaan vakuutteluille. Sen sijaan se päätyi tuhisemaan hetken tyytymättömänä ja urahtamaan jotakin epämääräistä mutta jäi jokseenkin tilanteeseen alistuneena vilkuilemaan vaiteliaana jonnekin kenkiinsä. Ei siitä kyllä päässyt mihinkään että hän ei ollut alkuunkaan samaa mieltä tämän idean järkevyydestä... mutta, eh... kai se oli myönnettävä että Iksaa taisi olla edes jotenkin oikeassa. Ongelma oli olemassa, selvästi pahakin sellainen, mutta... no, ehkä he olivat juuri tällä hetkellä hiukan huonossa jamassa pohtimaan tätä jos veitsi ei ollut nyt suunnittelemassa mitään. Ehkä. Seurasi turhautunut puuskahdus ja epämääräistä mutinaa kunnes rotan hiukan rivakampi taputus havahdutti purppuraisen kuontalon niistä kaikkein sekavimmista kärvistelyistään arvekkaan jyrsijän patistaessa nuotion tekoon. Tiedä häntä vaikka se olisi päätynytkin loppujen lopuksi kärttämään jotain, mutta vaikka se näyttikin hetken aikaa siltä että olisi kaavaillut sanovansa jotain Spyro näytti kuitenkin muuttavan mielensä vastaten vain hiukan hapuilevalla nyökkäyksellä ennen kuin rotta otti ja paineli niine hyvineen mökinrähjän ovesta.
Laiha nulikka kulutti hetken vilkuillen kahden vaiheilla olkansa ylitse sisälle, kunnes viimein päästi epämääräisen puuskahduksen ja vääntäytyi kynnykseltä jaloilleen. Tässä kaikessa oli juuri nyt aivan liikaa ajateltavaa... katoileva nulikka, kadonnut hullu nahkiainen, hullu siilimies, naamapeurat, murhaoravat, hullut murha-maajussit, porukkaa muualle viskovat majatalot ja se pahuksen veitsi... eh. Hetkellisesti päätä vihlaisi entistä enemmän ja poika pyyhkäisi irvistäen ohimoitaan kunnes vielä olkansa ylitse vilkaistuaan lähti löntystämään jonnekin pihan poikki. Eh... jos nyt vain tekisi sen nuotion, niin saisi aikaiseksi edes jotain hyödyllistä... "...typerää" purppuratukka kommentoi itsekseen lähinnä yleisenä turhautuneisuudenilmauksena potkaisten mennessään sattumanvaraista kiveä alkaen sitten katsella ympärilleen villiintyneellä pihamaalla hakien jonkinlaista edes puolisoveliasta paikkaa johon rakentaa nuotio. Kissa ilmaantui jostain nuorukaisen vanaveteen, seuraillen mukana tämän suunnatessa kohti huomaamaansa hiukan hiekkaisempaa kohtaa maastossa. Kunhan pääsi hiukan mukaan asioihin, tapahtumien normaalista kulusta poiketen nulikka tuntui vaihteen vuoksi jopa tietävän jotenkin mitä oli tekemässä. Löydettyään hyvän paikan hiukan kauempaa mäen tuntumasta ja hankkiuduttuaan eroon tiellä olevasta kasvillisuudesta ja risuista poika suuntasi takaisin mökin lähimaastoon nyhtämään mukaansa siellä täällä lojuvaa irtonaista puuainesta poltettavaksi. Vaikka touhu taisikin vaikuttaa hiukan kyseenalaiselta ja horjuvalta taisi se viimein onnistua kiskomaan sekavan pinon lahoja laudanpätkiä nuotiopaikalle (edes kaatumatta vielä kertaakaan) alkaen sitten vaiteliaasti mökin suuntaan vilkaistuaan rakentaa näistä röykkiötä ennen kuin etsi tuluksensa. Tiedä häntä, mahdollisesti poika jopa tunsi olonsa hiukan paremmaksi saatuaan muuta ajateltavaa... päätellen ainakin siitä, että tämä näytti jälleen lähinnä lievästi tuskastuneelta suorastaan nujertuneen sijasta. Ja jos ei muuta, se ilmeisesti ainakin osasi tehdä nuotion.
|
|
|
Post by submarine on May 29, 2012 16:09:42 GMT 3
Vaikka Spyro ei sitä nähnytkään, seuraili Iksaa hyvän hetken mökin hämärästä pojan toimia, nojaillen vanhaan, natisevaan pöytään. Äskeinen päätös näytti olleen varsin hyvä, sillä vaikka penikka selvästi tarvitsikin lepoa, oli tässä ollut vielä aivan tarpeeksi puhtia murehtia liikaa asioista, joille ei varsinaisesti juuri nyt edes voinut mitään. Parempi saada turhan pois vaikka pienellä raatamisella. Ja se näyttikin toimivan, sillä rotan seuraillessa tämän pää selvästi nousi jo hieman paremmin pystyyn, ja askeleeseen tuli hieman lisää reippautta - ja huomiokin näytti keskittyvän aivan liian suurista murheista paljon helpompiin. Kukaties tämä olikin oikea tapa käsitellä penikkaa. Kaikesta huolimatta rial uskalsi jopa hetken epäillä, että asiat eivät olleetkaan niin huonosti. Kukaties tästä kaikesta vielä selvittäisiin. Kun Spyrolla selvästi näytti olevan homma hoidossa (ja ainakin jollain tavoin mietteet muualla), päästi Iksaa tyytyväisen huokaisuntapaisen, vääntäytyi pystyasentoon ja vilkaisi ympärilleen. Spyro oli tosiaan, niukkuudesta huolimattakin, kuvaillut paikkaa varsin osuvasti. Vanha, homeinen ja selvästi jo hyvin, hyvin kauan sitten parhaat päivänsä nähnyt. Mutta, se miekka. Se saattoi kuin saattoikin olla jostakin kotoisin, vaikka mikään muu paikassa tuskin olisikaan. Rehellisesti rotta ei olisi uskaltanut ilman painavaa syytä edes uupua tässä paikassa. Jossakin kuulonsa rajamailla tämä oli täysin varma, että koko paikka natisi ja rutisi pelkästä kevyestä tuulenpuuskastakin. Silti, olipa se ainakin hyvä paikka nälänlievitykseen, rotta totesi noukkiessaan maasta suurehkon, jostakin loukosta mönkineen sammakon. Se ei ollut aivan samaa mieltä, mutta pitkät hampaat hiljensivät vastaanhangoittelut varsin nopeasti.
Keittiössä Iksaa silmäili sammakkoa pureskellessaan pitkän hetken varsin häiritsemätöntä ruumista (tai sitä, mitä ruumiista jäi kun sille antoi melkoisen monta vuotta aikaa olal ruumis) ja tämän miekkaa, varovaisesti ja melkeinpä kunnioituksella. Jokin hiljainen ääni, jokin määrittelemätön mutta silti varsin vankasti olemassaoleva, kertoi rotalle ettei tämänkään sopisi häiritä kuolleen lepoa, mutta siitä huolimattakin rotta astui varovaisesti eteenpäin. Tämä tarvitsi aseen, ja vaikka se olikin eittämättä ollut tärkeä omistajalleen, oli tämä kuollut. Kuollut ja maannut kuolleena jo niin kauan, että vaikka tästä mahdollisestikin olisi jäänyt aikanaan jälkeen jotain joka olisi vielä voinut välittää asioista, oli sekin varmasti jo pelkkä muisto - minkä muisto, sitä rotta ei osannut edes sanoa. Varovainen, jostakin syystä silti varautunut käpälä kohosi hapuilemaan miekkaa. Mutta oudosta tunteesta huolimattakaan mitään ei tapahtunut, kun Iksaa lopulta laski sen aseen kahvalle. Ja vaikka vainajan ote varmasti olikin joskus ollut tiukka tärkeästä esineestään, oli aika löystänyt sen niin, että miekka liukui huotrineen helposti ja kevyesti pois miehen otteesta ilman vastoinkäymisiä. Varovaisesti rotta kohotti sen tutkailtavakseen, pyyhkäisten pölyä pois huotrasta. Se oli ällisyttävän hyvässä kunnossa, kaiken huomioonottaen. Ei mätä tai kärsinyt tai mitään muutakaan. Nahkaa ei oltu edes järsitty. Ja varovaisesti rotta veti aseen esiin omasta leposijastaan, herätti sen taas elämään. Terä, ajalta suojattu ja yhä hyväkuntoinen, välkehti naarmuttomana ja täydellisen keittiön himmeässä valossa, kun Iksaa halkoi sillä varovaisesti ilmaa. Se oli terävä ja varma, ja vaikka se rotan käpälään tuntuikin oudolta, istui se silti hyvin. Kukaties ei sopivin ase, mutta siitä huolimatta tämä oli varma, että se palvelisi tarkoitustaan. Tässä hämärässä rotta ei voinut sitä sen paremmin tutkia, joten hetken sitä koeteltuaan tämä työnsi sen takaisin huotraansa, ennen kuin vilkaisi vielä ympärilleen. Syystä tai toisesta Iksaan silmään sattui kellariin vievä portaikko. Ja syystä tai toisesta, samalla tavalla, tuntui tärkeältä vilkaista sinnekin. Kellariinhan yleensä jätettiin kaikkea tärkeää turvaan. Tai niin Iksaa ainakin olisi tehnyt, kai. Nopea vilkaisu ikkunasta kertoi Spyronkin puuhastelevan vielä. Kukaties pieni vilkaisu ei olisi pahitteeksi. "Eh... hyvin hoituu. Katson vielä... vähän", Iksaa urahti ohimennen ovelta pihalla touhuavalla penikalle, ennen kuin katosi taas näkyvistä.
Ja niin, puristaen uutta miekkaansa, laskeutui Iksaa varovaisesti alas hämyisään kellariin.
|
|
|
Post by spyrre on May 29, 2012 19:02:25 GMT 3
Ainakin hetken verran, lähes siitä jatkuvasti vallitsevasta tasaisesta jomutuksesta huolimatta, tuntui purppurainen pääkoppa olevan edes hiukan vähemmän sisäisen kaaoksen vallassa vaikka ulkoisesti taisikin olla likimain yhtä sekava kuin ennenkin. Natiainen tallusteli verkkaisesti, mutta sentään jokseenkin motivoituneena pitkin pihamaata keräillen laudankappaleita ja jopa tähän simppelimpään askareeseen keskittyen. Ehkä kyse oli väsymyksestäkin, mutta juuri tähän hätään poika ei jaksanut pohtia kovinkaan montaa aihetta kerralla vaan jos olisi tullut ajateelleeksi asiaa olisi saattanut olla jopa tyytyväinenkin hetkellisestä harhautuksesta. Tämä sentään oli niitä harvoja asioita jotka hän osasi melko moitteetta... ja josta hän oikeastaan jopa piti, pienestä turhautuneesta pistoksesta huolimatta joka seurasi lähes aina loppuvaiheessa kun tuluspussin etsiskely kävi ajankohtaiseksi. Mutta loppujen lopuksi, nuotion roihussa tuppasi olemaan aina jotain kotoisaa ja turvallista, oli tämä tuntemus illuusio taikka ei, ja hän piti siitä. Lisäksi oli varsin mukavaa vaihteen vuoksi jopa tietää mitä oli tekemässä. Vilkaistuaan vielä ohimennen olkapäänsä ylitse mökin suuntaan mutta kuitenkaan saamatta sisään astellutta Iksaata silmiinsä Spyro huokaisi itsekseen, kokosi puolilahon kantamuksensa ja tömisteli hiukan huterasti mutta sentään määrätietoisesti valmistamalleen paikalle, jonne sitten rysäytti kaiken käsistään melkoiseksi sekamelskaksi. Harottuaan vielä hetken kuontaloaan mökin suuntaan vilkuillen nulikka kumartui järjestelemään nuotiota, ollen lähes sytytyspuuhissa arpisen rialin viimein ilmaantuessa hetkeksi oviaukkoon. Sorassa puukasan vierellä istuksiva purppuratukka kohotti silmiään räpäyttäen katseensa pitelemistään tuluksista Iksaan ilmoittaessa vielä katselevansa lisää ympärilleen, kunnes nyökäytti hiukan empivästi päätään. Ai niin, tosiaan, hänhän ei ollut muistanutkaan kurkistaa niin alakertaan kuin ullakollekaan... vaikka nuhruinen natiainen ei oikeastaan odottanutkaan että täältäkään löytyisi mitään kovinkaan ihmeellistä... vaikka olihan sisällä kyllä ollut ainakin se miekka. Hm. No, tuskin rotalla kauaa menisi.
Ohimennen Spyro puuskahti itsekseen pyyhkäisten hihallaan silmiään ennen kuin vielä kerran nyt tyhjään oviaukkoon vilkaistuaan keskittyi tulen tekemiseen. Tulusten iskeminen herätti jälleen tutun tyytymättömyyden kipinän, mutta muutaman yrityksen jälkeen viimein onneksi oikean sellaisenkin, joka pienellä suostuttelussa paisui kuivissa sytykkeissä nopeasti liekeiksi. Nuorukainen nyökkäsi itsekseen aavistuksen tyytyväiseen sävyyn lykäten kivet jälleen takaisin talteen ja nosti hetkeksi kätensä lämmittelemään rätisevän tulen loimussa kunnes käänsi jälleen katseensa vilkaisemaan mökkiin. Eh, olisikohan hänen pitänyt mennä katsomaan mikä Iksaata pidätteli...? Poika silmäili hiukan huolestuneena huteraa rakennusta jo kaavaillen nousevansa, mutta ei kuitenkaan loppujen lopuksi liikkunut, ainakaan vielä. Kaikki sentään näytti rauhalliselta... ehkä kohta, jos rotta ei vieläkään tulisi hän voisi mennä etsimään? Nulikka nyökäytti itsekseen ja nojautui hetkeksi syvään henkäisten takanaan kellottavan sammaleisen kivenjärkäleen kylkeen lepuuttamaan raajojaan odotellessaan. Eh... toivottavasti kellarissa (taikka viereisessä pusikossa) ei väijyisi jotakin ikävää heidän päänsä menoksi... taas... Onneksi Kissa ei ainakaan näyttänyt siltä että olisi havainnut mitään kovin uhkaavaa lähimain vaan tyytyi kellottelemaan myöskin varsin joutilaana nuotion tuntumassa, vaikkakin hiukan etäämmällä.
|
|
|
Post by submarine on May 31, 2012 18:20:29 GMT 3
Olipa Iksaa mennyt tekemään mitän hyvänsä, tällä tuntui kestävän varsin pitkään sen parissa. Kukaties rotta oli kuin olikin löytänyt jotakin mielenkiintoista, joka vaati kunnolla huomiota tai aikaa - tai sitten jotain vähemmän mukavaa. Tai kukaties vain kaatunut päälleen huterissa portaissa ja makasi nyt tajuttomana ja kallo halki pimeässä, kukapa tiesi? Joka tapauksessa kaikki vaikutti ainakin varsin rauhalliselta, ja vaikka pitkät, kelottuneet puunrungot heittivätkin haljuja varjoja mökin avonaiseen ympäristöönkin, oli pihamaa kaiketi kuitenkin varsin siedettävä levähdyspaikka. Mitä nyt jossain kauempana raakkui jälleen yksinäinen, ilmeisestikin kaikkeen tympäytynyt korppi. Vaan tietenkään moinen rauha ei voinut kestää, olisihan se ollut suorastaan tavatonta. Ilman mitään varsinaista varoitusta soi joku (tai jokin) äkkiä pudottaa jotakin painavahkoa, läsähtävää kiveä vasten nojailevan Spyron niskaan. Tai tarkallen ottaen monta painavahkoa ja läsähtävää. Tarkemmalla ihmettelyllä niitä tuskin olisi ollut kovinkaan vaikea tunnistaa tuoreiksi jäniksenraadoiksi, jotka vielä kuoltuaankin tuijottelivat purppurapäätä varsin paheksuvasti sameilla nappisilmillään. Toisaalta penikkaa saattaisi varsin ymmärrettävästi kiinnostaa huomattavasti enemmän, mistä moiset taivaalta sataneet jänöt tarkalleen ottaen olivat ilmestyneet, eikä syypäätäkään olisi turhan vaikea havaita. Jos tarkkoja oltiin, istui kiven päällä nyt kaikessa rauhassa Nahkiainen, kaikessa kaljuudessaan, toinen käpälä yhä varsin merkitsevästi ojentuneena ja auki. Tämä näytti lähestulkoon nyreältä tuijotellessaan Spyroa reilusti alaviistoon hiilisilmillään. Tämä oli onnistunut nähtävästi ilmaantumaan varsin ääneti ja vaivihkaa paikalle - tai sitten joillain aivan muilla konsteilla.
"Voi voi. Taas jätit... minut raukan yksin. Ihan yksin", kalju narttu vinkaisi, onnistuen jopa kuulostamaan kaunaiselta - olkoonkin että valitus itsessään oli varsin teatraalista. "Ihan yksin, kivitettynä! Piestynä! Ja silti minä hyvä ja jalon tuon... ruokaa! Voi voi, voi voi! Sortoa ja riistoa", rotta päivitteli, ennen kuin jäi kaivelemaan hampaitaan luunpalalla - joka sekin sitten sylkäistiin penikan niskaan. Nähtävästi nahkarotta ei ollut läheskään niin avuton kuin olisi voinut luulla - ei ainakaan mitä tuli pikkueläinten nirhimiseen ja purppurapäälle vikisemiseen. Nyt se näytti omaksuneen taas varsin ansiokkaasti pienen yksinhallitsijan roolin, ainakin päätellen asenteesta Spyroa kohtaan.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 6, 2012 18:05:05 GMT 3
Spyro tuntui suhtautuvan jonkinlaisella epäluulolla lähinnä pölyn täyttämää mökinrähjää kohtaan syystä, jota ei oikeastaan itsekään tiennyt. Ainakin se käytti tovin jos toisenkin pälyilemällä hökkelin suuntaan tuon tuostakin nuotionsa ääreltä, mutta vaikka vaikuttikin vielä lievästi levottomalta kun Iksaata ei kuulunut takaisin se oli kai viimein sen verran väsyksissä ettei ollut aikeistaan huolimatta vielä kömpimässä jaloilleen mennäkseen tätä etsimään ilman mitään suurempia epäilyttäviä merkkejä. Jotain outoa mökissä sekä tämän edesmenneessä asukkaassa oli, mutta... tuskin nämä loppujen lopuksi vaarallisia olivat, tai ainakaan mitään kovin uhkaavaa ei ollut näkynyt tai tapahtunut kun poika itse oli käynyt tutkiskelemassa paikkoja. Eh, ellei laskettaisi yläkerrasta mystisesti rytistellyttä palvelusnulikkaa mutta tästä käänteestä purppuratukka epäili ettei ollut ainakaan itse mökkiä syyttäminen, olihan kakara harrastanut vastaavaa aikaisemminkin ilman mitään järkevää syytä... ehkä? Laiha nuorukainen tunsi päänsä vihlaisevan jälleen ja irvisti itsekseen ajatuksien alkaessa jälleen harhailla vahingossa epämääräisemmille poluille ja se pyrki ravistamaan mokomat häiritsevät mietteet mielestään kääntämällä huomionsa rätiseviin liekkeihin edessään vilkaistuaan ensin kuitenkin epäröiden pöheikköön jonne nulikka oli tovi sitten painellut. Minneköhän hittoon se oli edes mennyt? Entä jos se....?
Jälleen hiukan omille teilleen harhautuneet ajatukset keskeytyivät kuitenkin kun täysin varoittamatta taivaalta alkoi äkkiä sataa kuolleita eläimiä. Spyro oli tuijotellut ajatuksissaan milloin minnekin kivenlohkareeseensa nojaillen kiinnittämättä suurempaa huomiota ympäristöönsä kunnes äkkiä maassa loikoileva kissa pyörähti jaloilleen ja pörhisti niskaansa. Tumma katse kääntyi jokseenkin ihmetellen otuksen suuntaan mutta ennen kuin nulikka ehti pohdiskella pikkupedon käytöstä tämän enempää sai tämä ilon tuntea kuinka jotakin varsin epäilyttävää tipautettiin suoraan hänen niskaansa. Poika hätkähti päästäen epämääräisen yllättyneen älähdyksen ja oli jo puolimatkassa kavahtamassa jaloilleen ennen kuin edes tajusi mikä hänen niskaansa oli hyökännyt. Liike pysähtyi kuitenkin nopeasti lähtötekijöihinsä natiaisen äkkiä äkätessä maahan mätkähtäneet pitkäkorvat. Odotettavasti jälleen varsin häkeltynein olemuksin katse nousi jonnekin ylös josta otukset olivat ilmaantuneet ja löysi entistä suuremmaksi yllätyksekseen yläpuoleltaan varsin paheksuvan Nahkiaisen, joka tuijotteli ylhäisen pistävästi istumapaikaltaan hölmistynyttä heitteillejättäjäänsä. Varsin epätietoinen "Ehh" taisi olla kaikki mitä rotta sai aluksi vastaukseksi syytöksiinsä kunnes penikka viimein pääsi tarpeeksi ajan tasalle oikeastaan edes hoksatakseen väsyneine aivoinensa mitä tarkalleen ottaen edes oli tapahtunut rotan syljeksiessä paheksuvasti luunkappaleita hänen niskaansa. Nulikka hätkähti uudestaan ja päästi protestoivan äännähdyksen alkaen vieläkin pälyillen mutta huomattavasti vähemmän panikoivasti pyrkimään jaloilleen vilkuillen epätietoisesti jänisvainaista kaljuun rialiin. "En mä aikonut, mä vaan..! Piti mennä vaan vähän matkaa ja sitten mä meinasin tulla takaisin mutta sitten oltiinkin jo aika pitkällä ja en tienny että minne eikä--" poika töksäytti puolustelevasti mutta oikeastaan hiukan hätäiseen sävyyn, ilmeisesti viimein jopa tuntien jonkinlaista syyllisyydentapaista kunnes vaikeni jokseenkin luimistellen. Ilmeisesti syyllistys puri heti paremmin kunhan nulikka tulkitsi itsekin mokanneensa jotenkin ja se päätyikin yskähtämään vaivautuneesti ja mutisemaan jotakin epäselvää repliikkinsä päätteeksi takaraivoaan jälleen sotkien tietämättä oikein mitä olisi sanonut osaamatta edes päättää olisiko pitänyt olla helpottunut vaiko järkyttynyt kun jonnekin jälkeen jäänyt sokea narttu yhtäkkiä ilmaantuikin äänettä paikalle kuin hölmön, tyhjästä ilmaantuvan penikan esimerkkiä seuraten. Mistä hitosta - ja miten - tämä edes oli...? Ja mistä se oli saanut nämä jänikset? Katse uskaltautui laskeutumaan jälleen eläinvainaiden suuntaan Spyron rypistäessä sitten hiukan kulmakarvojaan ja vilkaisten rotan suuntaan ilmeisesti viimein saaden hiukan kiinni sekavista ajatuksistaan. "...miten hitossa sä osasit tänne? Ja miten sä nämä sait? Mä luulin että sä et näe! Hitto, sähän nappaat sapuskaa itse paremmin kuin mä, miksi mun piti lähteä harhailemaan sinne piikkipuskaan aikaisemmin?!" Poika kyseenalaisti viimein kuulostaen jopa aavistuksen närkästyneeltä selvittyään pahimmasta järkytyksestään, tuntien itsensä ilmeisesti jokseenkin huijatuksi. Narttuhan oli selvästi kaikkea muuta kuin niin avuton kuin mitä rial oli esittänyt, mitä hittoa se aiempi vikikinä ja ulina nälkään nääntymisestä oli ollut jos tämä olisi voinut koska hyvänsä napata sellaista itse... jotenkin?! Hekö (tai ainakin Iksaa) olivat nähneet nälkää jo ties kuinka kauan aivan turhaan..!
Vaikka ei ilmeisesti ollut oikeasti uhkauksistaan huolimatta jättänyt velhorottaa jälkeensä tarkoituksella oli juuri jokinaika sitten tapahtunut hiukan kärkevämpi nokkapokkakin vieläkin melko tuoreessa muistissa, mikä ei varsinaisesti piristänyt natiaista palaillessaan mieleen. Poika otti epäluuloisen askelen kauemmas kivenjärkäleestä kuin epäillen Nahkiaisen keksivän alkaa huitoa jälleen kepillään valitustensa alleviivaukseksi vilkaisten ohimennen levottomana ensin mökin suuntaan ja sitten vähän matkan päässä maassa kellottavaan sarvikruunuun kuin tarkistaakseen että tämä oli vielä tallessa. Eh, olihan se loppujen lopuksi hyvä että hänen huolensa nartun hylkäyksestä kauheaan kuolemaansa oli osoittautunut turhaksi, mutta... tavallaan tämän ilmaantuminen näin oli myös jokseenkin vaivaannuttava käänne kaiken draaman jälkeen. Ja olihan äskeinen kömmähdys selvästi antanut rialille aihetta mulkoilla ja pomotella häntä entistä enemmän... Äh... Iksaa mitä luultavimmin tuskin arvostaisi erityisemmin tätäkään käännettä... vaikka nartulla sentään oli jostain syystä tuomisia mukanaan.
|
|
|
Post by submarine on Jun 7, 2012 14:46:53 GMT 3
Nahkiainen näytti olevan varsin tyytyväinen tilanteeseensa, kun Spyro yritti varsin haparoiden keksiä jotakin fiksua sanottavaa tilanteeseen, joka enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti oli paiskattu tämän niskaan. Se häämötti penikan yllä kuin mikäkin varsin epävakuuttava petolintu, naputellen kepillään vasten kiveä ja sitten luisevaa, kaavun peittämää olkaansa, kuin sanattomana mutta sitäkin selvempänä uhkauksena. Samalla tämä ei kuitenkaan voinut näyttää aivan yhtä varmalta ja pontevalta kuin aikaisemmin, kukaties pitkälti koska tämän kuono oli pahasti vääntynyt, ja siitä roiskunut, jo kuivunut veri peitti rotannaamaa varsin hyvin. Iksaan paiskaama kivi oli selvästikin saanut jotain aikaan, edes hieman. "Niin niin niin niin, ei aikaa minulle. Ei aikaa... jalolle auttajalle. Menossa niin miksi pysähtyä ja... hakea yksi rotta? Yksin ja sokeana metsikköön, piestynä ja heikkona! Mikäpä siinä!" sokea narttu vikisi vastaukseksi Spyron takelteleviin selittelyihin, aistien selvästikin tämän epäröinnin ja painaen armotta päälle. Selvästikin nyt oltiin taas päästy ylimielisen syyllistämisen makuun, ja siinähän pysyttiin. "Mutta onneksi... onneksi minä olen hyvä ja jalo. Siinä ruokaa, hylkääjille ja pettureille. Syökää että jaksatte vastakin!" jatkettiin, samalla kun nahkarotta silpaisi ilmaa jo epämääräisen ja teatraalisen julmistuneena, paasaten kuin mikäkin. Ohimennen piti tuijottaa taas hetki pistävästi Spyroakin, kuin nahkiainen olisi parhaansa mukaan yrittänyt uhmata penikkaa iskemään hampaansa jäniksiin, joita ei edes ansainnut - kaikesta sen varmasti tuomasta syyllisyydestä huolimattakin.
Vaan kun Spyro keksi heittää hieman hanakamman vastativauksen, katkesi Nahkiaisen uholta selkä varsin nopeasti. Eipä sitä niinkään kysymys paikalle pääsemisestä näyttänyt kiinnostavan, mutta kun jänikset tulivat puheeksi, oli se äkkiä varsin toista rottaa. Varsin välittömästi se muuttui silminnähden kiusaantuneeksi, raapien kepillä pakonomaisesti niskaansa kuin olisi äkkiä yrittänyt keksiä jotakin fiksua, aukoen ja sulkien suutaan muutamaan kertaan. Sitten se vilkaisi (tai ainakin epämääräisesti heitti päätään) metsikön suuntaankin, kuin olisi pelännyt väärän vastauksen saavan jotenkin aikaan... jotain siltä suunnalta. "Ne... tulivat jostain. Hiljaa!" nahkarotta sai lopulta aikaiseksi takellella kaikkea muuta kuin vakuuttavasti, huitaisten vaivautuneesti kepillään ilmaa, ennen kuin vaihtoi nopeasti aihetta pois selvästi kiusallisesta. "Ja pääsin tänne koska en ole tyhmä! Ja hölmö! Enkä pieni rääpäle joka ei osaa olla mitä pitäisi!" töksäytettiin varsin nopeasti takaisin, kuin yrityksenä saada purppurapää taas hämilleen ja unohtamaan jänikset kokonaan. Selvästikin niiden hankkimisessa oli ollut jotain huomattavasti vähemmän uljasta kuin tämä olisi toivonut ensivaikutelmansa antaneen olettaa. "Missä se uros edes on? Kuoli? Jätit senkin. Jätit kuolemaan johonkin, niinkö?" pönkitettiin äkkiä, kun Nahkiainen näytti oikeastaan vasta tajuavan, ettei havainnut Iksaata oikeastaan missään. Kuitenkin se samalla höristi silminnähden korviaan ja painautui aavistuksen matalammaksi, kuin olisi pelännyt jo seuraavaa kiveä...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 7, 2012 19:03:52 GMT 3
"En mä aikonu...! Ja itse rupesit riehumaan siellä ensin!" purppurapää hapuili vastaan nartun intoutuessa viskomaan lisää syytöksiä siitä kaikesta vaivautuneisuudestaan huolimatta alkaen vaikuttaa ehkä jo hiukan tuskastuneelta kaapurotan dramaattisuudesta vaikka näyttikin jokseenkin syylliseltä hoksatessaan olennon vääntyneen ja verentahriman kuonon. Eh, vaikka kivi kuonoon ei tappanutkaan, oli se selvästi kuitenkin tehnyt varsin ikävää jälkeä... tämä olisi voinut saada pojan tuntemaan olonsa huomattavasti huonommaksikin ellei mokoma murikka olisi ollut täysin ansaittu ja koko välikohtaus vielä tuoreessa muistissa. Se puuskahti ja vilkaisi vastahakoisesti maahan viskattuja jäniksiä kun niitä tyrkytettiin kuin suurtakin ansaitsematonta armonlahjaa, Spyron tosin pian rypistäessä hiukan kulmiaan saatuaan hiukan kasailtua ajatuksiaan. Jokin tässä ei nyt ollut kohdallaan... Seurasi muutama jokseenkin raskauttavampi kysymys niin kyseenalaisesta saaliista kuin sokean rotan perässä pysymisestä jotka saivat jyrsijän äkkiä huomattavasti vaivautuneemmaksi ja pojan silmäilemään otusta vaihteeksi huomattavasti terävämmin vastausta odotellessaan. Ja kun selitys viimein hetken kärvistelyn jälkeen annettiin, ne olivat loppujen lopuksi kaikkea muuta kuin tyydyttäviä jopa epäluuloisen nulikan mielestä. "Ei kuolleet jänikset vaan--" se aloitti skeptisesti tekemättä kuitenkaan elettäkään noukkiakseen eläimiä maasta, mutta vaikeni silmiään räpäyttäen kun Nahkiainen päätyi epäilyttävän kiireesti vaihtamaan puheenaihetta. Kärkevä sättiminen onnistuikin jälleen harhauttamaan nulikkaa ja väsynyt ryhti lysähti häpeilevästi hiukan lisää kunnes kaikkea paheksumaan intoutunut velhorotta viimein hoksasi Iksaan puuttuvan. Röyhkeästi suolletut pilkkasanat eivät vieläkään saaneet aikaan suurempia vastaväitteitä ahdistuneen pälyilyn lisäksi, mutta seuraava hanakka syytös oli ilmeisesti jo sen verran painavampi että sai sai tummien silmien katseen nousemaan jostain maankamaralta huomattavasti pistävämpään sävyyn.
"Mitä? No en!" Purppuratukka kiisti terävästi suorastaan loukattuna. "Hengissä on, ei kiitos sun ainakaan! Hitto, jos joku jätti jonkun niin sä kyllä jätit meidät ensin! Me melkein päästiin hengestämme ja sä vain painelit tiehes ja ilmaannuit sitten riehumaan!" Ilmoille napsahti jo huomattavasti tulistuneempi protesti laihan nuorukaisen ilmeisesti alkaen jo hiljakseen saada tarpeekseen siitä jatkuvasta härkkimisestä heilauttaen luisevaa kättään tuskastuneena ennen kuin pyyhkäisi jälleen irvistäen hermostumisen johdosta jomottavaa pääkoppaansa vaikkakin mulkaisi rottaa kuitenkin varsin äreänä. "Että naama kiinni jo! Olis pitäny huitaista sua itse takaisin ellei Ik-- eh, se olisi ehtiny ensin!" Nulikka viimeisteli ärähdyksen keralla hoksaten viime hetkellä väistää rottapaimenen nimen ilmeisesti suhtautuen narttuun vielä jokseenkin epäluuloisesti. Mutta epäilyttävä tai ei, siitä ei ainakaan ollut mitään epäilystä että kaapurotta oli kieltämättä alkanut käydä entistä häpeämättömämmäksi mistä nulikka ei selvästikään kaikesta hämmingistään huolimatta pitänyt. No, jos ei muuta niin ainakin jyrsijä oli onnistunut aiemmassa tavoitteessaan ja saanut tulistuneen purppurapään unohtamaan kyseenalaiset jäniksenraadot hetkeksi kokonaan. Kissakin soi protestille tukensa marmattamalla taustalta äkäisesti, tosin saattoi olla täysin mahdollista että eläin paheksui lähinnä yleistä mekkalaa ottamatta varsinaisesti kantaa aiheeseen itseensä. Mutta kaipa ajatus oli tärkein, tai jotain?
|
|
|
Post by submarine on Jun 9, 2012 18:49:55 GMT 3
Spyron protestointi ei tuntunut tekevät erityisen suurta vaikutusta Nahkiaiseen, ainakaan jos sen reaktioista (tai niiden puutteesta) mitään pystyi päättelemään. Se jatkoi nököttämistään kiven päällä, näyttäen yhä varsin ansiokkaasti rumalta haaskalinnulta, mitä nyt raapi välistä niskaansa kepillään. Penikalle tämä tyytyi vastaamaan ensin lähinnä varsin jämäkällä, tuhahdusta tapailevalla sihahduksella, kuin ei taas vaihteeksi olisikaan välittänyt hiukkaakaan mistään uhmasta. Sokea rotta oli ilmeisestikin vähintäänkin ailahtelevainen, olkoonkin että hanakka ylemmyys oli ja pysyi. "Jaa. Noh... parempi tuuri ensi kerralla?" kuittasi kalju narttu lopulta Spyron ilmoitukset Iksaan hengissäolosta - ja samalla mielestään nähtävästi kaikesta muustakin. Sitten se lähti selvästikin täysin purppurapään mielipiteistä tai edes koko tapauksesta välittämättä laskeutumaan kiveltään tulen ääreen, oikeastaan enemmän tai vähemmän Spyron paikalle, kun nulikka nyt niin ystävällisesti oli suostunut sen luovuttamaan lähtemällä liikenteeseen ja hämmentymällä asioista. "Ja jos ei ole parempaa tekemistä, voit... vaikka perata... nuo. Ja paistaa. Nälkä", ilmoitettiin varsin ykskantaan, samalla kun nahkiainen osoitteli jäniksiä vieressään kuin suurikin kuninkaallinen - tai ainakin nyt jokin jolla oli enemmän arvovaltaa kuin pojalla, se lieni aivan tarpeeksi täksi hetkeksi. Rotta itse keskittyi nähtävästi lämmittelemään tulen äärellä, vaikka vilkaisikin penikkaa varsin hoputtavaan sävyyn jos tämä uskalsi hidastella hiukkaakaan.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 10, 2012 15:08:51 GMT 3
Nahkiaisen lyhyt vastarepliikki ei selvästikään miellyttänyt jo valmiiksi turhautunutta Spyroa. Tämä tuijotteli lohkareella kärkkyvää rottaa yläviistoon edelleen varsin näreästi, päästäen sitten ilmoille turhautuneen ärähdyksen ja heilautti tuskastuneena käsiään kun jälleen varsin ylemmyydentuntoinen jyrsijä keksi vinkua jotakin puolivillaista piruilevaa kommenttia alkaessaan kömpiä alas huomattavasti mukavammalle istumapaikalle. Purppuratukka mulkoili tämän edesottamuksia peittelemättömän tyytymättömästi mutta ei kuitenkaan alkanut hätyyttää rialia vaikka tämä asettuikin alleviivatun röyhkeästi juuri sille paikalle jolla hän oli hetki sitten istunut. Sen sijaan seurasi epämääräistä nurinaa nulikan ottaessa muutaman uhmakkaan askelen edestakaisin nuotion vierellä tietämättä oikein mitä muutakaan olisi tehnyt purkaakseen äkäisyyttään. Ja kuten oli arvattavissa, nartun seuraava kärkäs vaatimus ei saanut sitä ainakaan yhtään tyytyväisemmäksi. Nulikka seisahtui jääden mulkoilemaan rottaa selvästikin varsin vastahankaisena ja hetken vaikuttikin siltä että poika olisi harkinnut vakavasti olevansa tekemättä yhtään mitään mikä ei sisältäisi röykeän nartun viskaamista jollain.
"Hitto, mähän sanoin jo aikaisemmin etten mä ole mikään hiton juoksupoika tai palvelija!" Tämä protestoi vetäen laihat käsivartensa uhkaavan härkäpäiseen puuskaan. Kuitenkin hetken äkäisen tuijottelun jälkeen nulikka liikahti vaivautuneena silmäten vaivihkaa maassa retkottavia jäniksiä. Ei käynyt kieltäminen että narttu oli äärimmäisen röyhkeä tapaus ja tämän käytös oli omiaan saamaan natiaisen haraamaan vastaan lähes ihan periaatteesta siitä kokemastaan syyllisyydenpistosta tämän jättämisestä huolimatta, mutta... ruokaa oli kipeästi kaivattu, ja tuossa sitä nyt oli. Oli narttu ärsyttävä tai ei, taitaisi olla varsin typerää haaskata kipeästi tarvittu sapuska aivan vain tuon takia... Tovin verran natiainen jaksoikin kyräillä kunnes viimein tömisteli asiaankuuluvan pitkin hampain ja itsekseen jupisten noukkimaan pitkäkorvia maasta. "Sä olet kyllä pirun ärsyttävä, tiesitkö" se totesi näreästi ilmeisesti epäillen että narttu olisi mahdollisesti onnistunut epähuomiossa missaamaan tämän faktan kunnes viimein urahti tuskastuneena ja vaikeni mielenosoituksellisesti. Ohimennen se vilkaisi olkansa ylitse toiveikkaasti mökinrähjän suuntaan ennen kuin siirtyi jotakin epäselvää mutisten sivummalle nuotion ääreen, tuntien kieltämättä olonsa jälleen jokseenkin nöyryytetyksi. No, ainakin syyllisyys nartun tahattomasta hylkäyksestä (ja vääntyneestä kuonosta) oli käynyt toistaiseksi huomattavasti pienemmäksi... ja ilmeisesti nulikkakin kykeni tästä päätellen yllättävästi osoittamaan jonkinlaista itsehillintääkin, ellei tämä suuremman mekkalan puute johtunut vain yleisestä uupumuksesta.
|
|
|
Post by submarine on Jun 11, 2012 15:50:34 GMT 3
Nurisipa Spyro mitä nurisikaan, ei se Nahkiaista selvästikään haitannut. Rotta vaikutti oikeastaan yksinkertaisen ylimieliseltä, kun nyt oli saanut Spyron vastusteluista huolimatta tekemään (jälleen) juuri kuten halusi - tai kukaties juuri niiden takia. Mahdollisesti sokeaa rottaa vain piristi entisestään, miten purppurapää joutui alistumaan vaikka kuinka olisi halunnut tehdä toisin. Se itse keskittyi nähtävästi lähinnä näyttämään itseriittoiselta ja lämmittelemään tulen ääressä, kun poika alkoi touhuta jänisten parissa, kehdaten viskata jopa varsin selvän sarkastisen, mukakannustavan nyökkäyksenkin. "Tiedän. Se on lahja", nahkarotta kuittasi Spyron toteamuksen, kuin se olisi ollut suurikin kehu ja ansio. "Vaatii yrittämistä. Ja kokemusta. Kaikki... eivät pysty siihen koskaan", narttu mahtaili, pyöräyttäen keppieään näppärästi ja varsin ylpein elkein, kuin olisi todellakin pitänyt äärimmäisen rassaavaa olemustaan suurena saavutuksena. "Se on hyödyllistä. Pitää... asiat piilossa", nahkiainen äkkiä lisäsi, vilkaisten Spyroon aavistuksen terävämmin, kuin olisi vaihteeksi ottanut penikan jopa vakavissaan. "Parempi kuin... tuollainen. Rehellisyys. Helppo tökkiä, helppo nähdä", jatkettiin, samalla kun keppi teki epämääräisiä, hajamielisiä liikkeitä Spyron suuntaan. Ilmeisestikin sokea narttu yritti nyt tosissaan selittää, että enemmän tai vähemmän yritti vain opettaa tätä paremmaksi selviytyjäksi. Tai jotakin.
Olipa miten oli, saattoi Spyro kukaties huokaista helpotuksesta (tai mahdollisesti hämmentyä selvännäkijän voimistaan), sillä lähestulkoon samalla hetkellä kun tämä vilkaisi mökin ovelle Iksaata etsiskellen, ilmaantui ovensuuhun varsin tuttu hahmo - tai ainakin osittain tuttu. Rotta näytti vetäneen ylleen jotakin, tai ainakin yrittäneen jäykästä liikkumisestaan päätellen. Kun tämä astui parempaan valoon, näki jo kaukaakin, että rotta oli onnistunut löytämään jostain jonkinlaisen vanhan panssarinutun, tomuisen ja selvästi jo paljon nähneen, mutta kaiken huomioonottaen varsin hyväkuntoisen - hieman samaan tapaan kuin miekkakin, oikeastaan. Iksaa oli nähtävästi yrittänyt sonnustautua siihen sisällä, mutta tottumattomuuden ja pimeän yhteisvaikutuksen johdosta se enemmänkin roikkui tämän ympärillä, kuin varsinaisesti teki tehtäväänsä. Näytti se silti jossakin määrin komealta, mutta ei sitä selvästikään oltu tehty rotan päälle - etenkään tottumattoman rotan. Aavistuksen tönkösti ja äänekkäästi Iksaa astui ulos, onnistuen näyttämään lähestulkoon nololta. Selvästikään tämän utelias tempaus ei ollut aivan päivänvaloa kestävä, ja mitä todennäköisimmin ainoa syy, ettei rotta alkanut nyhtää sotisopaa päältään saman tien oli, että se olisi tehnyt kaikesta vielä nolompaa - viimeistään koska Nahkiaisenkin olemassaolo huomattiin varsin nyreästi. Niinpä Iksaa kompuroi tulen ja Spyron (mutta ehdottomasti ei kaljun nartun) suuntaan, puristaen yhä miekkaa toisessa käpälässään. Veitselle oli nähtävästi löytynyt paikkakin jostain sisältä löytyneestä vyöntapaisesta, jonka rial oli nähtävästi kääräissyt epävarman panssarinsa ympärille kuin yrittääkseen pitää sitä kasassa. "Eeh... löytyi. Ehkä hyödyksi", Iksaa urahti kiusaantuneesti päästyään lähemmäs, yrittäen (pahasti epäonnistuneesti) vaikuttaa siltä kuin koko asia olisi ollut varsin yhdentekevä. Ohimennen heitettiin vielä varsin pisteliäs vilkaisu Nahkiaiseen, ennen kuin tämä kävi vaivalloisesti ja kiusaantuneesti istumaan. Siitä lähti melkoisesti ääntä.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 12, 2012 17:08:53 GMT 3
Ylimielinen Nahkiainen sai vastauksekseen uuden hyvin näreän tuhahduksen jurottavan purppuratukan suunnalta tämän alkaessa suorastaan pullistella yleisellä ärsyttävyydellään. Poika ei selvästikään ollut yhtä vakuuttunut tämän piirteen erinomaisuudesta kuin jyrsijä itse vaan oikeastaan jopa mulkaisi tätä kuontalonsa alta epäillen tämän piruilevan hänelle jälleen (mitä otus oikeastaan luultavasti tekikin) kunnes tämä viimein hiukan yllättäen viimeisteli härkkimisensä jokseenkin vakavammalla kommentilla. Tämä onnistui vetämään jälleen Spyron kasvoille jokseenkin hämmentyneen ilmeen tämän jäädessä hetkeksi silmäilemään narttua kulmiaan rypistäen, ilmeisesti olematta aivan varma mistä nyt oikein tuuli. Ennen kuin nulikka kuitenkaan ehti keksiä mitään vastausta epätietoinen vilkaisu mökin suuntaan toikin viimein esille odotetun, huomattavasti tervetulleemman näyn. Hyvä kun tämä oli ehtinyt katsettaan kääntää kun hökkelin ovella erottui jo liikettä saaden tuskastuneen ja hämmentyneen pojan valpastumaan ja kääntämään huomionsa mielummin tähän suuntaan epämääräisen rasittavan kaapurotan sijasta, tämän jäädessäkin hetkeksi tuijottelemaan silmiään räpytellen esiin kolistelevaa ilmestystä.
Iksaahan se oli, ei epäilystäkään, mutta rottapaimen oli näköjään onnistunut löytämään hökkelistä yhtä jos toistakin mitä hätäinen purppuratukka oli pikavisiitillään missannut. Saapuvan rotan nyreä vilkaisu kuin tyhjästä ilmaantuneen nartun suuntaan pistettiin merkille Spyron onnistuessa jälleen menemään hiukan syyllisen oloiseksi vaihteeksi aivan päinvastaisesta syystä kuin aiemmin vilkaisten velhorottaa vaivihkaa olkansa ylitse, yskähtäen sitten vaivautuneesti arpisen uroksen tallustellessa lähemmäs. No, turha kai tuota oli mitenkään kommentoida... selvää oli että narttu oli täällä, eikä Spyro oikein tiennyt itsekään mitä olisi sanonut. Eihän hänelläkään ollut aavistustakaan mistä ja miten karvaton, ylimielinen jyrsijä oli ilmaantunut... Sen sijaan, onneksi hänellä taisi olla edes jotain, mikä saattaisi keventää tunnelmaa edes hiukan... ja olihan Iksaakin näköjään löytänyt yhtä sun toista kiinnostavaa. "Oho, tuommoista en huomannukaan... oliko sekin sillä tyypillä niinkuin se miekka?" Purppuratukka tarkasteli panssaria jokseenkin yllättyneenä vilkaisten rottapaimenen pitelemään miekkaankin vastahakoisesti, mutta kuitenkaan väitämättä vastaan sille että jyrsijä oli poiminut varusteet mukaansa siitä huolimatta että ei ollut itse rohjennut koskea näihin. Sen sijaan tämä nyökkäsi jopa aavistuksen helpottuneesti vastaukseksi, kai tuntien olonsa hiukan vähemmän huonoksi kun harkitsematon reissu röttelölle ei ollutkaan ollut aivan yhtä tyhjän kanssa kuin hän oli pelännyt. Varusteet näyttivät oikeastaan hämmentävän hyväkuntoisilta kun ajatteli kuinka kauan nämä olivat luultavasti vetelehtineet autiossa mökissä... nämähän saattaisivat oikeasti ollakin jopa hyvä löytö, nyt kun Iksaa oli hukannut niin keihäänsä kuin kirveenkin. Ja kai nyt hyvä miekka olisi parempi ase kuin kumpikaan noista? Eikä panssarikaan vaikuttanut huonolta kapineelta vaikka taisikin istua rialille hiukan, eh, kyseenalaisesti. "Tuota, mä luulen ettei sen kuulu mennä ihan... noin" nulikka huomautti hetken rotan uutta panssaria silmäiltyään viitaten muutamaan jokseenkin epämääräiseen asentoon jääneeseen remmiin. Eipä Spyrokaan toki mikään asiantuntija ollut, mutta ainakin natiaisen silmät pelasivat moitteetta eikä loppujen lopuksi tainnut olla vaikea nähdä missä asustus oli mennyt hiukan vikaan. Se silmäili tavaroita uteliaana, katseen käydessä kyllä vyölle panssarin päälle kiinnitetyssä veitsessäkin vaikka nulikka ei tästä enää mitään sanonutkaan vaan vilkaisi vain rialurosta kysyvästi.
Löytöjä ihmeteltyään havahtui poikakin muistamaan Iksaan istuessa äänekkäästi nuotion ääreen että kaikeksi onneksi hänelläkin oli nyt jotain positiivisempaa näytettävää siitä huolimatta että molemmat rialit taisivat jälleen olla päätyneet kyräilemään toisiaan epämääräisesti tulen ylitse. Yksi maassa retkottavista pitkäkorvista poimittiin ylös ja nostettiin näytille, siitä huolimatta että Spyro loikin vielä hiukan vaivautuneen vilkaisun sokean rotan suuntaan. "Hei, meillä on nyt ruokaakin. Tuo kai kävi näpistämässä matkalla jostain" poika esitteli aavistuksen toiveikkaasti, nyökäten kuitenkin ohimennen hiukan kuin taustalle jurottamaan unohtuneen nartun suuntaan. Ärsyttävä tai ei, mutta Nahkiaisen tuomiset taitaisivat kuitenkin olla varsin tervetulleita niin vaikea kuin se olikin myöntää... vaikka haiskahti hiukan siltä, että sanavalinnoistaan päätellen natiainen taisi siitä huolimatta pyrkiä napauttamaan otusta hiukan takaisin yleisestä röyhkeästä asenteestaan. Ja olihan se nyt ilmiselvää ettei narttu ollut tainnut uhrautuvasti eläimiä itse pyydystääkään aiemmasta reaktiostaan päätellen... Ilmeisesti moititusta rehellisyydestään huolimatta nulikallakin oli potentiaalisia taipumuksia pieneen ärsyttävyyteen varsinkin silloin kun tämä halusi niitä lähes suorasta usutuksesta esitellä.
|
|
|
Post by submarine on Jun 13, 2012 18:09:28 GMT 3
Iksaa ei ollut aivan varma siitä, mitä oli oikeastaan tapahtunut sillä aikaa kun tämä oli ollut tutkiskelemassa kellaria - tai oli, muttei ollut aivan varma halusiko välttämättä ajatella asiaa turhan paljoa nyt. Nahkiainen oli jotenkin taas ilmaantunut jostakin (jotenkin jostakin ilmaantuminen tuntui olevan varsin yleistä touhua juuri nyt, eh), ja se oli kaiketi vain hyväksyttävä juuri nyt. Parempi kaiketi olla ajattelematta liikaa koko asiaa, ja sitä Iksaa yrittikin toteuttaa varsin ansiokkaasti tuijottelemalla tiukasti johonkin muuhun suuntaan, kuten vaikkapa Spyroon ja nuotioon. Tai enemmänkin nuotioon, juuri nyt olo oli hieman liian nolohko ja epämääräinen että purppurapäätä olisi voinut tuijotella vapaasti. "Eeh, juu. Siellä. Alhaalla", Iksaa urahti varsin epämääräisesti ja suorastaan syyllisen oloisesti Spyrolle, kun tämä kysäisi rotan ympärilleen köyttämästä panssarintapaisesta. Jos totta puhuttiin, koko kapistus ei vaikuttanut enää yhtään niin hyvältä ajatukselta kuin se oli silloin alhaalla vaikuttanut. Eihän tällä ollut oikeastaan hajuakaan siitä miten nämä kapistukset toimivat, paitsi kun että ihmisellä oli sellainen yllään, sitä oli vaikea lyödä. Ikävä kyllä rotan päällä vaikutus tuntui olevan aivan sama, muiden lyöminen olisi vaikeaa. Oikeastaan jo ihan vain liikkuminenkin oli varsin vaikeaa. Se ei tuntunut vain sopivan rialruumiin ylle, ja sen lisäksi rotalla ei ollut oikeastaan hajuakaan siitä, miten se tarkalleen ottaen olisi pitänyt laittaa päälle. Kaipa raajat nyt suunnilleen törröttivät oikeista rei'istä ulos, mutta olo oli lähinnä kuin olisi sitonut kiviä kiinni itseensä. Ajatus oli kaiken kaikkiaan vaikuttanut huomattavasti fiksummalta alhaalla, nyt lähinnä kärvisteltiin. "Eeeh... juu. Ei hyvä. Hankala", Iksaa vastasi nolona, kun Spyro soi huomauttaa siitä, että panssari ei tosiaan vaikuttanut olevan erityisen järjestyksessä. Hetken verran rotta räpläsi osoitetun remmin (joka tuskin oli edes melkein ainoa, jonka kohdalla mätti) kanssa, tietämättä oikeastaan mitä sille tarkalleen ottaen olisi edes yrittänyt pitää. Jollakin tasolla tämä aavisteli, että hommaan olisi muutenkin tarvittu joku auttamaan, mutta sen lisäksi kaikki olisi varmasti ollut huomattavasti helpompaa, jos rotta koskaan olisi oppinut, miten solmut oikeastaan toimivat. Eh.
Vaan kun Spyro soi vetää esiin jäniksen, joka oikeastaan oli mennyt Iksaalta aikaisemmin yleisessä noloudessa sun muussa ohi, unohti tämä varsin nopeasti kaiken hämilläänolon. Oikeastaan poika oli hädin tuskin ehtinyt edes nostaa sen esille, ennen kuin rotta huomattavan sulavasti aikaisempaan nähden nappasi sen kiinni, päästäen jonkinlaisen epämääräisen epätoivoisen urahduksen, ja repäisi sen itselleen kuin henki olisi riippunut jäniksenraadosta. Melkein samalla liikkeellä rotta sitten iskikin hampaansa kuolleeseen pikkuotukseen ja repäisi melkoisen lihakimpaleen, välittämättä enää millään tavalla mistään muusta. Iksaa ei ollut edes tajunnut miten nälkäinen oikeastaan oli. Pakon edessä se oli vain työnnetty syrjään, mutta nyt kun mitään ruuaksi kelpaavaa näkyi kunnolla, sai kaikki muu puolestaan istua hetken sivussa. Aivan sama mitä Spyro seuraavaksi sanoi, tai oliko tämä erityisen kohteliasta, tai oliko Nahkiainen olemassa tai mitään muutakaan, juuri nyt oli vain ruoka ja vatsa, jossa se ei vielä ollut. Ja epäkohdan korjaaminen. Se oli varsin sotkuisaa, mutta rottaa ei kiinnostanut pätkääkään - kuten ei sekään, että tämä oli juuri tuhoamassa pakonomaisella vimmalla puolta jostain ilmaantuneista ruokavaroista. Oli vain lihaa.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 14, 2012 17:45:41 GMT 3
Odottamattoman laadukkaasta löydöstään huolimatta Iksaa ei näyttänyt kuitenkaan olevan kovinkaan tyytyväinen panssariin johon oli sonnustautunut... tosin, kun katsoi kuinka tämä oli kapineen pukenut, ei tainnut olla suurikaan ihme että rotta tunsi olonsa tukalaksi. Spyro seurasi poskeaan raaputtaen tämän hiukan surkeaa remmien nykimistä kuin rial ei olisi ollut aivan varma mitä näillä olisi pitänyt tehdä kunnes kohautti hiukan olkapäitään. "Eh, no kun se on noin... katsotaan jos se olis parempi kun korjais vähän" se ehdotti sovittelevasti nolostuneelle rotalle, vetäisten sitten muistaessaan esille edesmenneen jäniksen toivoen piristävänsä tätä. Tämä näyttikin toimivan, oikeastaan paremmin kuin Spyro oli osannut odottaakaan. Nulikka hätkähti melkoisesti kun Iksaa äkkiä kävikin häkellyttävän hanakasti kiinni esiteltyyn pitkäkorvaan kuin villipeto konsanaan, kiskoen otuksen itselleen ja alkaen kursailematta raastaa lihaa raakana kaikkineen päivineen kitaansa kuin ei olisi ruokaa ennen nähnytkään. Eh, olihan hän tiennyt että uros oli nälkäinen, mutta kieltämättä tämä onnistui silti yllättämään natiaisen. Minkäänlaista vastahankaa yllättynyt poika ei kuitenkaan nostanut ellei pientä "oho"-kommenttia sellaiseksi lakettu tämän jäädessä silmiään räpytellen seuraamaan rotan jokseenkin rivakkaa ateriointia. Ehh... no se siitä turhasta perkaamisesta tai kokkailusta ainakin sitten..?
Nulikka eksyi jälleen haromaan kuontaloaan vilkaisten toista jäljelle jäänyttä jänistä jättäen ahmivan rialin aterioimaan rauhassa. Kenties hiukan huolestuttavasti nartun kannalta tämä tuntui punnitsevan tovin mitä edes tekisi viimeiselle elukalle silmäten rialuroksen rivakkaa rouskutusta ennen kuin viimein veti esiin ryöväreiltä kaapatun lommoisen veitsensä. Tosin minkään erityisen hienon vaaditun perkausoperaation sijasta poika alkoikin nirhata irti otuksen toista takakoipea jonka päätyi hetken kuluttua nakkaamaan tilanteesta heti jänisten ilmaannuttua kiinnostuneelle Kissalle. Eläin päästi tyytyväisen äännähdyksen alkaen kiskoa saalistaan sivummalle samalla kun Spyro pyyhkäisi veitsen puhtaaksi viereiseen ruohotuppoon ja nosti kysyvästi koipea köyhempää otusta. "Tahdotko toisenkin?" Se ehdotti kupuaan kiireellä täyttävälle Iksaalle oikeastaan edes vilkaisematta rasittavan kaljun nartun suuntaan. Eh, ehkä nulikkaa olisi kannattanut härkkiä aavistus vähemmän juuri ennen kuin alkaisi vaatia tämän tekevän jotain... vaikutti siltä, että nartun syntymälahjana saamallaan ärsyttävyydellä taisi olla varjopuolensakin, koska nulikka tuntui olevan vieläkin jokseenkin näreä tälle syystä jos toisestakin.
|
|
|
Post by submarine on Jun 16, 2012 15:29:01 GMT 3
Oli oikeastaan outoa, miten pahasti nälkä oikeastaan vasta tuntuikin, kun sitä yritti tyydyttää. Aikaisemmin se oli pysynyt pelkkänä jäytävänä tunteena jossakin taustalla, mutta nyt kun ruokaa oli näkyvissä (ja käpälissä) se suorastaan raivosi, kuin olisi uhannut hetkellä millä hyvänsä ahmaista Iksaan, ellei tämä sammuttaisi sitä saman tien ja kunnolla. Katala peto. Toisaalta, eipä Iksaalla oikeastaan ollut minkäänlaista syytä väittää enää vastaankaan sille, nyt kun ruokaa tosiaan oli saatavilla. Rotta ahmi ja kunnolla, välittämättä oikeastaan enää millään tavoin siitä mitä ympärillä tapahtui. Se kaikki kyllä pyörisi ilman tätäkin tämän hetken, niin tuntui tehneen täysin kelvollisesti tähänkin asti. Olipa miten oli, raastoi rotta varsin rivakasti lihankimpaleita jäniksenraadosta, välittämättä hiukkaakaan siitä miltä se näytti tai kuulosti - tai paljonko touhussa roiskui. Liha oli lihaa, ja vaikkei otus ollutkaan mitenkään lihava, oli siinä silti sitä aivan tarpeeksi hetkeksi. Luut päätyivät sivuun, niiden kalvaminen olisi kaiketi luvassa vasta kun helpompi sapuska olisi ahmaistu - missä tosin ei tätä menoa menisi erityisen pitkään. Varovaisempi olisi voinut kukaties pelätä Iksaan onnistuvan tukehtumaan tätä vauhtia, mutta rotta itse näytti olevan aivan liian nälkäinen ehtiäkseen miettimään sitä. Oikeastaan jos totta puhuttiin, oli rotta liian nälkäinen ehtiäkseen myöskään tukehtumaan. Näky ei ollut erityisen kaunis, mutta ihailtavan tehokas tämä silti tässä oli, olipa kyseessä opittu taito, vaisto taikka sitten pelkkä tarmo.
Ensimmäisessä jäniksessä ei kestänyt erityisen kauaa, ja vaikka se olikin ollut harmittavan vähän (ainakin juuri nyt ja juuri tälle rotalle), oli se silti täyttänyt typötyhjää vatsaa varsin hyvin. Vaan siinä ei nähtävästi ollutkaan kaikki, sillä Iksaan ällistykseksi (ja ihastukseksi), Spyro vetäisi kohta esiin toisenkin jäniksen, tarjoten sitäkin. Joskus toiste tämä olisi ehkä voinut jäädä miettimään, mistä penikka niitä oikein kiskoi, ja oliko sopivaa syödä kaiki yksin, mutta juuri nyt se oli hyvin, hyvin kaukana päiväjärjestyksestä. "Juu", Iksaa sai urahdettua epämääräisenä vastauksena Spyron ehdotukseen, ennen kuin kahmaisi toisenkin, jalkaa köyhemmän jäniksenraadon itselleen. Sitä odotti pitkälti varsin samanlainen kohtalo kuin ensimmäistäkin, vaikka kukaties nyt aavistuksen pienemmällä pakokauhuisella nälkäkuoleman välttelyllä ja aavistuksen hillitymmin - mutta vain aavistuksen. Tahti pysyi yhä nopeana ja suorastaan pakkomielteisen tarmokkaana. Rotalle raaka liha ei selvästi ollut mikään este (tai edes hidaste) millekään. Oikeastaan, jos totta puhuttiin, Iksaa ei oikein koskaan ollut tajunnut sitä lihan polttamista. Mutta samapa se, oikeastaan. Liha oli lihaa, ja muulla ei nyt ollut väliä.
Kaikki eivät kuitenkaan vaikuttaneet aivan yhtä tyytyväisiltä tilanteeseen. Nahkiaisella näytti kestäneen hetken verran tajuta, mitä oikeastaan oli meneillään, mutta sen jälkeen Spyroon viskattu mulkaisu (etenkin kun toinenkin jänis koki saman kohtalon kuin ensimmäinen) oli melkoisen murhaava. Selvästikään tämän mielipide ruuan hyötykäytöstä ei ollut hassata sitä jo muutenkin kieroon katsottuun rottaan - kukaties pitkälti koska tämän maha oli melkoisen kaukana sokean nartun omasta. Mitä varmimmin nahkarotta oli kaavaillut nappaavansa parhaat palat päältä, mutta nyt näytti pahasti siltä ettei tälle liikenisi edes rippeitä. Jokseenkin nyreästi tämä yritti hapuilla kepillään maahan viskatusta luukasasta edes jotakin, mutta säpsähti kun Iksaan käpälä tarrasi siitä kiinni salamannopeasti. Nälkä näytti ajavan kaikenlaisen arkailun melkoisen kauas, sillä rotta lähestulkoon murisi työntäessään keppiä pois ruuastaan. Ja nähtävästi siinä oli myös sen verran uskottavuutta, että nahkiainen ei yrittänyt uudestaan. Sen sijaan se vilkaisi Spyroa uudestaan murhaavasti, ja sitten, varsin varoittamatta, tökkäsi tätä jonnekin takaraivon paikkeille kun purppurapään silmä vältti - varsin raskaassa "katso nyt mitä sait aikaan urpo" -sävyssä. Koskaan ei voinut olla kaikkien mieliksi.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 18, 2012 17:22:39 GMT 3
Jos Spyro ei ollut tilannetta aivan näin kaavaillutkaan alkaessaan esitellä ilmaantuneita ruokavaroja niin ei nulikka ainakaan valittanut tilanteesta. Se seurasi hetken hiukan häkeltyneenä arpisen rialin jokseenkin brutaalia ateriointia kunnes päätyi viimein hetken asiaa harkittuaan tarjoamaan tälle selkeästi nääntymisen partaalla olevalle rotalle toistakin pitkäkorvaa, vierestä tuijottelevan Nahkiaisen suureksi ärtymykseksi. Häpeämättömästi purppuratukka ei ollut huomaavinaankaan nartun murhaavia mulkaisuja suuntaansa Iksaan napatessa innokkaasti toisenkin jäniksen ahmittavakseen, vaan oikeastaan nulikka tunsi jopa pienen häivähdyksen tyytyväisyyttä vaikka se että Iksaa sai nyt viimein syödäkseen ei loppujen lopuksi ollut hänen ansiotaan. Tai, no.... ehkä tavallaan, koska Spyro osasi kyllä aavistella ettei kaapurotta luultavasti olisi jaellut paistejaan eteenpäin kovinkaan anteliaasti jos tämä olisi saanut nämä pitää. Monessa muussa yhteydessä Spyro ei mitä luultavimmin olisikaan mennyt tekemään mitään näin röyhkeää, mutta... no, siitäpä pirulainen sai mitä kerjäsi! Narttu selvästikin kuvitteli voivansa komennella heitä (tai no, varsinkin häntä) ihan miten sattui, saisipa nyt miettiä asennettaan hiukan uudelleen koska tällaista touhuahan Spyro ei purematta nielisi.
Toisaalta, vaikka isolta osalta palvelikin pienenä takaisinmaksuna röyhkeälle Nahkiaiselle ei tämä kuitenkaan ollut koko motiivi pojan päähänpistolle. Iksaa oli selkeästi eniten nyt ruuan tarpeessa, eikä nulikka oikeastaan edes pysähtynyt miettimään että jäisi itsekin nartun keralla ilman. He kaksi pärjäisivät kyllä, keksisi rialnarttu vikistä mitä tahansa... Näytti siltä että Iksaa oli asiasta likimain samaa mieltä (jos tämä nyt edes ajatteli koko asiaa eikä toiminut vain vaistomaisena refleksinä) kun kalju rotta erehtyi yrittämään sorkkia itselleen edes sivuun asetettuja rippeitä. Uros päätyi ärähtämään tälle varsin vakuuttavasti joka sai vierestä seuraavan nulikan kallistamaan päätään jopa aavistuksen vahingoniloisesti kaapurotan joutuessa perääntymään pitkin hampain sekä tyhjin käpälin. Moinen hykertely tosin kostautui varsin pian nahkiaisen näreän kepin muodossa. Nulikka hätkähti kääntyen itsekin mulkaisemaan sokeaa narttua äreästi tökittyä päätään hieraisten, näyttämättä vieläkään erityisen katuvalta. Oikeastaan, pirulainen taisi vielä irvistää mielenosoituksellisesti rotan suuntaan, välittämättä näkikö tämä sen vai ei. Ajatushan se oli tärkein..? "Mitä? Sä olet syöny jo. Mä näin" se napautti terävästi selvästikään kyseenalaistamatta ratkaisun loogisuutta. Kiittämättömyys oli maailman palkka, tai jotain... Taustalla Kissa oli kiskonut oman osionsa pensaikon suojiin minne oli asettautunut aterioimaan rauhassa, kerrankin varsin tyytyväisen näköisenä.
|
|