|
Post by spyrre on Sept 26, 2011 0:17:59 GMT 3
Spyro vilkaisi myös kauempaa erottuvan tulenkajon suuntaan hymähtäen mietteliääseen sävyyn ja nyppi samaan aikaan hiussuortuvaa sormissaan varmaan sitä itsekään huomaamatta. Ainahan sitä saattoi toivoa että miehet olisivat sen verran kunniallisia että eivät hiipisi yön turvin heidän kimppuunsa, mutta kuten Iksaa sanoi, ei voinut olla varma muusta kuin siitä että pelko vastarinnasta rosvojoukon kaataneen rottakaksikon suhteen pitäisi ainakin nämä ehkä kurissa. Ehkä voisi kuitenkin olla parasta valvoa ja pitää silmällä vaikka hänkin olisi mielellään nukkunut kaiken tarpomisen, jännityksen ja pähkäilyn jälkeen... eikä hän ollut muutenkaan nukkunut kunnolla moneen yöhön joten nuorukainen ei ollut varma onnistuisiko hän edes pysymään hereillä taas koko yötä vaikka yrittäisi. Se käänsi kuitenkin kohta huomionsa pohdinnoistaan takaisin rialiin ja nyökkäsi hiukan tämän antamalle ohjeistukselle pienen pään kallistuksen keralla. "Entäs jalka? Ei juokse kovin kovaa perässä sitten." Se ehdotti avuliaana. No, ilmeisesti se ainakin kuunteli mitä sille sanottiin, vaikka se olisikin sitten eri asia mitä tapahtuisi tosipaikan tullen. Poika aivasti kääräisten nukkavierua viittaansa paremmin ympärilleen kun kylmä tuulenvire puhalsi kivisen maaston ylitse silmäillen sitten syyttävästi hiljakseen hiipuvaa nuotiota joka ei enää lämmittänyt niin kuin sen olisi pitänyt. "Pitäis varmaan käydä katsomassa jotain poltettavaa tai tuo sammuu." Purppuratukka totesi haluttomana luopumaan lämmön lähteestä saamatta kuitenkaan aikaiseksi nousta vielä jaloilleen, mutta vilkaisi rottaa kysyvästi. Tiedä häntä vaikka tuolla olisikin ollut vielä poltettavaa omasta takaa jotta ei olisi tarpeen lähteä pimeään kivikkoon hortoilemaan ja nyhtämään ylös puunkarahkoja tai heinää... tässä maastossa ei kunnon poltettavaa varmaankaan edes ollut paljoakaan.
|
|
|
Post by submarine on Sept 26, 2011 5:23:53 GMT 3
Iksaa pohdiskeli hetken verran penikan ehdotusta. Se oli toki varteenotettava, ja siinä oli varmasti puolensa. "Huonosti pehmeää. Reiteen. Tai polkaise polveen", rotta lopulta vinkaisi. Polveenpolkaisu kyllä lopettaisi kaiken heilumisen jos vain polkaisi tarpeeksi lujaa. Spyrolla oli toinenkin ehdotus, ja vaikka se olikin oikeastaan melko varteenotettava, sekin, ei Iksaa ollut erityisen varma sen toimivuudesta. Tuli olisi toki ollut hyvä pitää elossa läpi koko yön, mutta melkoisen huonosti sille taisi olla ruokaa lähitienoolla. Ja hyvällä tuurilla kompastuisi johonkin, kaatuisi, löisi päänsä ja kuolisi. Niin kuin äsken. Paitsi että siis kuolisi oikeasti. Tuli piti kyllä kaikenlaiset pedot sun muut kiusat loitolla, mutta rotta epäili penikan perimmäiseksi motiiviksi lämpöä. Tällä kun oli ihmisten tapaan mitättömästi turkkia, ohut nahka ja muutenkin huono sietokyky. Rotille se oli helppoa, jalkapohjat piiloon ja häntä alle, niin ei tullut vilu. "Nukut minun ja Gruutin kanssa. Ei tule vilu", Iksaa lopulta totesi. Jättiläisrotta saattaisi kyllä katsoa kieroon moista kaljua rääpälettä tunkemassa viereen, ja niin saattaisi rääpäle itsekin, mutta loppujen lopuksi rial piti ajatustaan kaikin puolin toimivana. Ihmisille tuntui aina olevan kauhean hankalaa nukkua vierekkäin, toisin kuin rotille. Se oli varmaankin se, kun niitä syntyi niin vähän kerralla (olkoonkin, että Iksaa oli aikoinaan ollut kaikkien suureksi kauhuksi ainoa penikka), ja asuivat yksin omissa taloissaan. Rotat kyllä nukkuivat kylki kyljessä kasassa aina, kun siitä vain oli hyötyä. Tuntemattomienkin rottien, jos vain pitivät tarpeeksi luotettavina. "Gruut hyvä rotta. Paljon rasvaa. Lämmin", Iksaa lisäsi, raapien jokseenkin ylpeään sävyyn kasvattiaan repaleisen korvan takaa. Gruut itse tiedosti moisen örähdyksellä ja itsensä järsimisellä. Kukaties se oli mielihyvää, tai sitten jotain muuta, mutta sen silmät harittivat erityisen paljon juuri nyt. Ehkä siksi se ei mulkoillut enää Spyroa pahasti, kun ei voinut.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 26, 2011 22:49:49 GMT 3
Kuten arvattu nulikka kohotti kulmiaan ja vilkaisi hyvin paljonpuhuvasti valtavaa, terävähampaista ja varsin kyseenalaiselta haisevaa Gruutia kun tuli puhe nukkumisjärjestelyistä. "Eh? No ei hitossa. Se puree jos pääsee lähelle!" Se protestoi kuulostamatta erityisen innostuneelta, tosin menettäessä osan uskottavuudestaan päättämällä lauseensa aivastukseen. Kirottu viima... mokoma taisi puhaltaa entistä kylmemmin täällä korkeammalla avoimella maastolla mutta se ei tarkoittanut että hänellä olisi aikomuksia luottaa tuohon terävähampaiseen, murhanhimoisesti mulkoilevaan otukseen niin paljoa että antaisi sen nukkua lähellään noin vain, oli se miten hyvä ja ihrakas tapaus tahansa kuten Iksaa sitä mainosti. Tiedä häntä olisiko ajatus muutenkaan kovin houkutteleva, mutta varsinkin kun kyseessä oli Gruut... hän muisti kyllä vielä mitä tämä oli tehnyt rosvoille joitain tunteja aiemmin ja vaikka ei loppujen lopuksi paljoa rotista tiennytkään oli harvinaisen selvää ettei elukka pitänyt hänestä. Tunne sattui olemaan molemminpuolinen ymmärrettävistä syistä. "Voin vaikka valvoa muutenkin jonkin aikaa kun on pimeetä, täällä kun voi hiippailla kaikenlaista. Ei pääse ainakaan niin helposti yllättämään." Lisättiin kohta kai pienenä lievennyksenä. Toisaalta Spyro tunsi myös tarvetta yrittää olla edes jollakin tavalla hyödyksi sen vastapainoksi ettei ollut voinut olla minkäänlaiseksi avuksi kun rotta oli vaarantanut henkensä aikaisemmin, siitäkin huolimatta että oli tosiaan itsekin melko väsynyt. Mutta kai sitä vielä yhdestä yöstä hereillä selvittäisiin... ehkä.
|
|
|
Post by submarine on Sept 26, 2011 23:26:56 GMT 3
"Ei se pur..." Iksaa aloitti, ja vilkaisi sitten uudemman kerran Gruutia. Jättiläisrotta ei koskaan sietänyt ihmisiä, eikä usein juuri mitään muutakaan liikkuvaa. Ja sen tapa käsitellä ongelmansa oli purra lujaa ja useasti - siis silloin kun yksi kerta ei vielä riittänyt. Toki rial oli saanut sen pidettyä aisoissa tähän asti, ja yleisesti ottaen jättiläisrotta totteli korkeintaan keskisuurella vikinällä, mutta siitä huolimatta tämä saattoi olla hieman typerä ajatus. Oli toki viileä, mutta kun nyt ajatteli, sitä yhtäkään ei oltu koskaan löydetty. Oli kaiketi tosiaan parempi, jos ei tarvitsisi kokeilla, miten paljon omapäinen ja ärhäkkä rotta tarkalleen ottaen sulattikaan. "Ehkä se puree. Ehkä parempi näin", Iksaa lopulta korjasi. Ohimennen tämä tuli toivoneeksi, että mukana olisi ollut edes peitto tai jokin riepu, jonka viskata penikalle, mutta kylmyys harvemmin oli kesällä kovinkaan suuri ongelma rotille. Spyro taas puolestaan oli kovin huonosti varustettu tähän, kuten ihmiset aina. Kukaties tälle olisi voinut viskata repun, mutta vaikka keskenkasvuinen olisikin vetänyt sen päänsä yli, ei se olisi kaiketi erityisemmin auttanut. Sitä paitsi se löyhkäsi rotastakin kammottavalta sen jälkeen, kun tämä oli yrittänyt tehdä siitä vesitiiviin voilla. Toimi, kuten oli lupailtu, mutta kukaan ei ollut kertonut, että härskiä voita oli melko mahdoton kaapia pois nahasta.
"Ehkä näin. Sinä nukut. Minä valvon. Parempi vahti. Kuulee enemmän, haistaa, silmät ei auta", rotta lopulta totesi järkeillen. Ilmeisesti Spyro kaavaili vielä valvovansa suurimman osan yöstä, eikä Iksaata varsinaisesti moinen miellyttänyt. "Potkin vahtiin jossain vaiheessa", tämä jatkoi, kaivellen varpaitaan. Kukaties penikalla oli edessä kylmä yö, kun ei rotta kelvannut, mutta saisipa ainakin nukkua. Jonkin aikaa. Rial ei ollut aivan varma vahdin tärkeydestä, mutta eipä kai siitä haittaakaan ollut - etenkin kun oli nukkunut itse hyvin viime yönä.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 27, 2011 17:50:19 GMT 3
Nulikka nyökkäsi painokkaasti mittaillen katseellaan Gruutin hammaskalustoa liekkien ylitse lämmitellessään käsiään hiljakseen haipuvan nuotion hohteessa. "Varmana puree. Eläimet ei oikein pidä musta muutenkaan." Se totesi olkapäitään kohauttaen näyttäen siltä että olisi vielä jatkanut mutta muuttikin mielensä ja napsautti suunsa kiinni keskittyen sen sijaan hieromaan sormiaan lämpimiksi. Ei hän sentään hengiltä paleltumassa ollut, olihan hän talvienkin ylitse selvinnyt, mutta se ei tarkoittanut että paleleminen olisi ollut kovinkaan mukavaa lämpimässä ilmastossa viihtyvän purppuratukan mielestä. Mutta ei auttanut itku markkinoilla, aamulla saattaisi vain olla hiukan hankalampaa päästä liikkeelle ennen kuin lämpenisi taas kunnolla. "Ei se mitään. On sitä joskus kylmemmissäkin paikoissa oltu." Se totesi edes kyselemättä huopien sun muiden ylellisyyksien perään vaan veti jalkansa rintaansa vasten ja kääräisi kärsineen viittansa ympärilleen nykäistyään vielä hupun päähänsä lämmikkeeksi. Ohimennen vilkaistiin varjoista kiiluvilla silmillään toisen nuotion suuntaan mietteliäänä. Spyro oli jo oikeastaan valmistautunut valvomaan kuten tapana epävarmoilla seuduilla oli, kunnes Iksaa ehdotti toisenlaista järjestelyä. Poika räpäytti silmiään yllättyneenä mutta nyökäytti sitten päätään hiukan epäröiden mietittyään asiaa hetken. "No... olet varmaan oikeessa. Mä en haistakaan oikein mitään tämän vieressä." Poika myönsi viitaten sontanuotion suuntaan myöntäen että rotta olisi luultavasti se parempi vahti kuin hän ennen kuin silmilläkin alkaisi olla jotakin virkaa nuotion hiivuttua enemmän ja pahimman pimeyden haihduttua. Kai rotan vainu vain oli parempi kuin hänen tai sitten tämä oli niin tottunut palavien papanoiden hajuun ettei se häirinnyt tätä tippaakaan. Se nyökkäsi uudemman kerran kun Iksaa totesi herättävänsä myöhemmin tukahduttaen haukotuksensa ja hivuttautui sitten vielä hiukan lähemmäs nuotiota. Ilmeisesti se aikoi majoittua siihen liekeistä ja hajusta huolimatta, ainakin se laski leukansa polviensa päälle nostetuille käsivarsilleen jääden vaiti tuijottelemaan jonnekin liekkien lävitse. Ehkä tämä olikin ihan hyvä järjestely... nyt kun sai istua hetken rauhassa paikoillaan väsynyt nuorukainen saattaisi simahtaa hetkellä millä hyvänsä kunhan terävähampainen Gruut pitäisi etäisyytensä.
|
|
|
Post by submarine on Sept 27, 2011 20:42:50 GMT 3
Spyro vakuutteli kovaan ääneen siitä miten voisi kyllä kaikin mokomin nukkua kylmässä eikä haittaisi. Iksaa soi tälle ohimennen vilkaisun, jonka rottatuntevainen olisi voinut todeta jokseenkin epäileväiseksi. Ei tämä kuitenkaan siitä mitään todennut, ei se tämän asia ollut jos penikka nyt näin hanakasti halusi palella. Ei tämä kuitenkaan varsinaisessa paleltumisvaarassa ollut, korkeintaan yöstä nyt tulisi kylma ja epämukava. Eikähän rotalla oikeastaan ollut varsinaisesti mitään, mitä asian eteen edes tehdä, kun kerran oli parempi pysyä kaukana Gruutista eikä mitään peitettäkään oikein ollut. Joten vaikka se hieman ikävää tekikin, ei voinut muuta kuin antaa asian olla.
Iksaa alkoi itsekin olla oikeastaan melko väsynyt, ja tuli melkeinpä heti kättelyssä katuneeksi lupautuneensa vahtiin. Päivän mittainen tarpominen ja rosvojen huitelu veivät yleensä voimat melkoisen tehokkaasti. Oikeastaan rottaa olisi vain huvittanut vetäytyä Gruutin kylkeen ja sammahtaa, mutta lupaus oli lupaus. Kai sitä täytyisi sitten ainakin jonkin aikaa nököttää vahdissa. Todennäköisesti se olisi melko turhanaikaista, mutta näkisipä ainakin kai sitten, aikoiko mieskaksikko heti ensi töikseen tulla tekemään tuttavuutta nukkujiin miekkojen kanssa. Ja sitten mahdollisesti huitoa hieman lisää vielä samana yönä. Olipa miten oli, ei Iksaa jaksanut kommentoida Spyrolle enää mitään urahdusta kummoisempaa, kun penikkakin haki itselleen paikan johon jäi vaitonaisesti ja nuokkuen nököttämään. Rotta tarkisti keihäänsä olevan lähellä, raaputti sitten hetken Gruutia korvan takaa ja etsi itsekin paikan itselleen. Tämä jäi nyppimään häntäsuomujaan raukeassa tyhjiössä, keskittymättä suuremmin ympärillä olevaan, mitä nyt korvat ja kuono toimivat kuten yleensäkin. Spyro kaiketi aikoi kuukahtaa pikapuoliin, joten Iksaa jäi taas pohdiskelemaan yhtä sun toista. Olkoonkin, että ajattelun oli aina väitetty olevan vaarallista ja hapattavan aivot.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 27, 2011 21:55:09 GMT 3
Nulikka kyhjötti aikansa paikoillaan liekkien ääressä nuokkuen enemmän tai vähemmän, kunnes se muutaman kerran hätkähdettyään torkahti ja jäi paikoilleen pienenä epämääräisenä mykkyränä. Se ei tuntenut oloaan täysin mukavaksi syystä tai toisesta mikä ilmeni pienenä levottomana liikehdintänä ja ajoittaisena tuhinana, mutta kuitenkin ympäristö oli tarpeeksi turvallinen edes tuohon torkahdukseen pahimman uupumuksen päänmenoksi. Oli loppujen lopuksi aika harvinaista että sillä oli mahdollisuus nukkua joku edes teoriassa vahtimassa selustaansa joten siinä mielessä se oli varmasti levollisempi kuin normaalisti eikä edes hätkähtänyt jokaista pientä ääntä ympäristössään. Jossakin välissä yön kuluessa lohkareiden välissä luikahti pieni valkea häivähdyskin, tosin tulematta missään vaiheessa kovinkaan lähelle hyvin vahvasti rotalta löyhkäävää pientä leiriä.
|
|
|
Post by submarine on Sept 27, 2011 22:50:42 GMT 3
Tuli sammui hiljalleen, ja pimeys valtasi vihdoin sen, mitä sille kuului. Yötaivas oli pilvinen, ja niinpä Iksaa vietti vahtivuoronsa nuokkuen pimeässä ja kuunnellen Spyron pyörimistä ja tuhinaa. Ilmeisestikin penikka oli jossakin määrin levoton, eikä rotta oikein voinut syyttää tätä. Oli tapahtunut melkoisesti melkoisen lyhyessä ajassa, eikä rial ollut aamulla eittämättä osannut edes arvailla, miten sitä tarkalleen ottaen tulikaan päättäneeksi päivänsä. Siis tämän päivän, ei niitä kaikkia. Eikä tällä ollut oikeastaan vieläkään hajuakaan edes siitä, minne oltiin menossa. Se oli kaiketi kiinnostavinta matkaamisessa, koskaan ei tiennyt mitä tuli vastaan - olkoonkin, että tänään vastaan tulleista ainakin osa oli yrittänyt tappaa.
Iksaa nuokkui jonnekin yöhön asti, kuulematta sen kummempia tai ajattelematta sen suurempia. Välistä tämä oli erottavinaan mieskaksikon puhuvan hiljaa vieläkin jostakin, muttei jaksanut kiinnostua siitä sen suuremmin. Tapahtumaköyhä yö oli kuitenkin omiaan ruokkimaan väsymystä, ja niinpä, kauan ennen kuin oli oikeastaan aikeissa edes mahdollisesti tökkiä Spyroa omalla vuorollaan, Iksaakin nuukahti. Gruut kömpi jossain vaiheessa viereen, ja unissaan rial käänsi kylkeä ja tunki kuononsa jättiläisrotan turkkiin. Väsymys vei kovemmastakin puhdin, ja lieni hyvä, ettei yön aikana tapahtunut oikeastaan mitään.
Joskus aamuyöllä taivas repesi auki ilman sen suurempia, ja alkoi suoltaa vettä kuin viimeistä päivää. Kuinkas muutenkaan.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 28, 2011 0:05:49 GMT 3
Yö sujui siis rauhallisesti vaikkakin hiukan viileähköissä olosuhteissa. Spyrokin sai nukkua paremmin kuin oli olettanut kun Iksaa valvoi yli keskiyönhetkien nukahtaen sitten itsekin Gruutin kylkeen ilman että edes töni seuraavassa vahtivuorossa olevaa poikaa hereille eikä tämä johtanut edes siihen että jokin ohikulkeva elikko olisi pistelly torkkujat poskeensa. Mieskaksikkokaan ei yrittänyt mitään koko yön aikana siitä kaikesta molemminpuolisesta kyräilystä huolimatta mikä oli hyvinkin positiivinen käänne... ikävä kyllä pimeimpien hetkien jälkeen onni alkoi hiljakseen kulua loppuun. Nulikka oli jossakin välissä mystisesti päätynyt käpertymään kivikkoon selkä melkein sammunutta nuotiota vasten kunnes se sai muiden ohella kokea varsin epämiellyttävän herätyksen saadessaan niskaansa yllättävän kaatosateen. Kun vettä alkoi tulla Spyro hätkähti hereille varsin pian, tyrmistys äkillisen kastumisen johdosta vaihtuen nopeasti ärtyneeseen kiroiluun pojan kömpiessä kiireesti jaloilleen yrittäen samalla suojautua viittansa sisään. "Hitto! Pitikin alkaa just nyt... Onko täällä missään mitään suojaakaan?" Se puhisi tuskastuneena yrittäen tähyillä ympärilleen edes jonkin suojan toivossa... tosin, sellaista ei ikävä kyllä tainnut ihan heti avoimessa maastossa tulla vastaan. Litimärkä purppuratukka alkoi nopeasti käydä entistä surkeamman näköiseksi ilmestykseksi; jos se ei ollut pitänyt viileästä ilmanalasta jääkylmä vesikuuro tämän höysteeksi miellytti sitä vielä vähemmän. Hupun alta kuului lisää kirouksia jotka päättyivät äänekkääseen aivastukseen.
|
|
|
Post by submarine on Sept 28, 2011 12:15:35 GMT 3
Iksaa ei oikeastaan herännyt sateeseen, vaan sadatteluun. Spyro oli selvästikin kaikkea muuta kuin tyytyväinen tilanteeseen, eikä rottakaan nyt varsinaisesti voinut väittää nauttivansa ripottelusta, kun vääntäytyi lopulta hereille ja noin nyt suunnilleen istumaan. Kivikko ropisi vesipisaroiden tippuessa taivaalta, ja vaikkei kyseessä ollutkaan mikään myrsky, vaan pelkkä rivakka kuuro, oli se silti kaikin puolin ikävähköä. Penikka näytti tosin vihaavan vettä oikein erityisen paljon ja antaumuksella. Ei rialkaan siitä pitänyt, mutta ei se tätä kuitenkaan samalla tavoin haitannut. "Tuskin. Muuten oltaisiin siellä", Iksaa vinkaisi vastaukseksi Spyrolle ja pyyhkäisi kuonoon päähän kerääntyneen vesitipan pois, ettei olisi joutunut itsekin pärskimään keskenkasvuisen tapaan. Ei tämä toki ollut lähitienoota viime yönä tarkastanut, mutta näytti silti melkoisen epätodennäköiseltä, että jostakin vain mukavasti ilmaantuisi suojaa tällaisessa maastossa. Ja jos ilmaantuisi, siellä olisi mitä varmimmin jo jotakin, jolla ei ollut pienintäkään aikomusta jakaa pesäänsä. "Mutta ei myrskyä", rotta lisäsi jostakin tarpeesta etsiä edes jotakin hyvää koko tilanteesta. Hetkeä myöhemmin tämä luimisteli ja vilkaisi jonnekin horisonttiin metsän suuntaan, kun kaukainen ukkonen tiedotti olemassaolostaan ja aikeistaan tehdä tuttavuutta pikapuoliin kunnon jyrähdyksellä. "Vielä", lisättiin perään viimeisenä yrityksenä.
Hetken perästä mieskaksikkokin, Valnis ja Turan, ilmaantuivat näkyviin suojeluskivensä takaa, kumpikin jokseenkin nyreinä ja vettä valuen. Iksaa ei ollut varma, oliko nyreys enemmänkin yleismaallista ja kukaties rahoja vieviin rottiin sun muuhun varmasti hyvin ikävään liittyvää, vaiko kukaties juuri tämänhetkistä koskevaa. Ainakin näillä oli monelta kantilta syytä näyttää naamaa, se myönnettäköön. Sivumennen Iksaa tosin pisti merkille, kukaties vain omaksi pieneksi huvikseen, että kalliit ja hyvät vaatteet näyttivät tasan yhtä surkeilta ja kastuivat sateessa tarkalleen yhtä hyvin, kuin huonot ja halvatkin. Turkki taas ei mennyt pilalle vaikka kuinka kaataisi vettä niskaan. "Se olisi varmaan aika lähteä", Valnis nyrähti, vaihtaen painoa jalalta toiselle - kaiketi koska tämän saappaat tulvivat.
Iksaa tökkäisi ohimennen Gruutia, joka kuittasi sen örähdyksellä ja vaihtamalla asentoa. Vedestä huolimatta jättiläisrottaa oli harvinaisen vaikea saada pystyyn ja liikkeelle. Kuten aina.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 28, 2011 19:36:16 GMT 3
"Olis pitäny jäädä johonkin metsään, siellä olis ollut edes puita" Poika jupisi mulkoillen syyttävästi kivikkoa ympärillään samalla kun kiskoi huppua syvemmälle päähänsä. Paksu villakangas suojasi kyllä jotenkin, mutta ikävä kyllä se myös imi vettä tehokkaasti itseensä kastuen luultavasti läpikotaisin ennemmin tai myöhemmin. Olo oli ollut jo valmiiksi kylmä ja nyt vielä kylmemmän sateen iskiessä niskaan purppuratukasta tuntui että hän jäätyisi niille sijoilleen eikä tarjolla ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin yrittää lämmittää itseään edes hiukan liikehtimällä ja sadattelemalla. Iksaan positiiviseksi tarkoitettu huomio ei myöskään onnistunut lohduttamaan varsinkin kun Spyronkin silmiin osui horisontista lähestyvät raskaat myrskypilvet. "Hitto." Se jupisi tuskastuneena mulkoillen nyt vuorostaan pilviä kuin toivoen säikäyttävänsä ne takaisin kunnes havahtui muistamaan mieskaksikonkin olemassaolon Valniksen puhuessa ja käänsi päänsä näiden suuntaan. "Ei kai sitä kannata tähänkään avoimeen jäädä." Myönneltiin nyreästi, varmaan kengät likimain yhtä täynnä vettä kuin ylhäisömiehelläkin, pojan hätkähtäessä äkkiä jostain lohkareiden seasta kuuluvaa äänekästä, surkeaa ja ennen kaikkea vaativaa vonkunaa. Tummat silmät kääntyivät välittömästi haravoimaan louhikkoa nulikan kompastellessa sitten hiukan lisää kiroillen äänen suuntaan kunnes kumartui noukkimaan pienen litimärän eläimen piilostaan kauempaa. Kaikesta päätellen kissa ei pitänyt vallitsevasta säästä yhtään sen enempää kuin kumppaninsakaan. Valittavasti vonkuva eläin hiljeni hetken kuluttua päästyään suojaan märän viitan alle, jonka raosta se päätyi tuijottelemaan kaikkia läsnäolijoita, eritoten rottia, äärettömän paheksuvasti kiiluvilla silmillään Spyron tömistellessä takaisin muun joukkion luokse. Varmuuden vuoksi se jätti epäluuloisen etäisyyden Gruutiin ja vetäisi viitanliepeen kunnolla valkean eläimen peitoksi pitäen tänän liikkeitä aiempaakin tarkemmin silmällä kai epäillen tämän saattavan haluta maistaa kissaakin siinä missä nakertaa hänenkin koipiaan jos tilaisuuden saisi. "Tuota, jatketaanko me vain eteenpäin tuonne? Eikös kallioilla kiipeily myrskyssä ole aika vaarallista?" Poika huomautti pian vastahakoisena rämpimään vielä korkeampaan maastoon, höystäen totamusta uudella aivastuksella.
|
|
|
Post by submarine on Sept 28, 2011 20:11:17 GMT 3
Kummankin rotan, Iksaan ja Gruutin, korvat heiluivat samaan tapaan vesipisaroiden rummuttaessa niitä. Vettä valuva, ja jokseenkin vahvasti kastumisen vuoksi lemahtava Gruut silmäili uutta näkyviin ilmaantunutta makupalaansa oikein kiinnostuneena. Tokihan se oli melko pieni ja karvainen ja näytti sitkeältä ja vonkui ärsyttävästi, mutta eittämättä siitä saisi silti oikein mukavaa pureskeltavaa. Paitsi että ensimmäinen makupala, eittämätt lihaisempi ja suurempi ja karvattomampi, tunki sen viittansa alle piiloon. Jättiläisrotta syyti taas harittavilla silmillään tämän suuntaan muutaman lupauksen kaikesta siitä, mitä tapahtuisi kun Iksaan silmä välttäisi. Ne eivät olleet erityisen mukavia lupauksia - ainakaan purppurapäälle.
"Harvinaisen totta", Valnis myönsi Spyrolle tämän epäröidessä matkan jatkamisen suhteen. "Siksi onkin parempi pistää jalkaa toisen eteen nyt saman tien, tai jäämme pahimpaan myräkkään ties kuinka pitkäksi aikaa", seurasi kuitenkin varmasti paljon vähemmän miellyttävä jatko. "Meillä on jokseenkin kiire", Turan murahti taaempaa tyypillisen harvasanaisesti, ennen kuin vaipui taas vain tuijottelemaan. Ja vaikkei kumpikaan miehistä varsinaisesti mitään sellaista sanonutkaan, antoi näiden olemus ymmärtää hyvin selvästi ja suoraan, että matkaa joko jatkettaisiin tai sitten keskusteltaisiin pitkään, hartaasti ja vähemmän mukavasti siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Loppujen lopuksi Iksaan oli myönnettävä olevansa jokseenkin samaa mieltä asiasta. Toinen vaihtoehto oli palata takaisin metikköön ja odotella ties kuinka kauan sään selkenemistä. Rotta ei ollut huolestunut ainakaan omasta kiipeilykyvystään, ei edes myrskyssä. Spyrolle ja miehille se voisi toki olla toinen juttu, mutta kahden kohdalla kolmesta Iksaa ei ollut oikeastaan varma, olisiko pahoillaan mistään lipsahduksista. Ja mikäli myräkästä ei tulisi kammottava, selviäisi penikkakin todennäköisesti kun vähän katsoisi perään. "Ehkä luola. Jossain. Polku jatkuu, helpottaa ainakin", Iksaa pohdiskeli Spyrolle napakan vesikuuron rummuttaessa kivikkoa. "Metsässä ne miehet", tämä muistutti vielä, varmistaen jo samalla ilman sen suurempia ihmettelyjä, että reppu oli suunnilleen pakattu. Ja vaikka se toki haisikin kammottavalta, oli vesitiivistys tässä kohtaa kaikin puolin mukava asia. Kukaties pitäisi yrittää ajamisen lisäksi voidella Spyro jossain vaiheessa, niin olisi vielä vedenpitäväkin. Tai sitten se loppuisi huonosti.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 29, 2011 22:36:31 GMT 3
Spyro vilkuili polkua eteenpäin kahden vaiheilla, potkaisten kostoksi epätietoisuudestaan viatonta pikkukiveä kenkänsä kärjellä. Kaikki muut halusivat jatkaa matkaa uhkaavasti päin vyöryvästä myräkästä huolimatta, mutta vaikka olisikin suhtautunut tähän vastahankaisesti ja päättänyt lähteä takaisin metsää kohden olisi sinnekin matkaa sen verran että myrsky olisi varmaan jo ohitse ennen kuin saavuttaisi suojaavat puut. Lisäksi metsän läheisyydessä sijaitsi myöskin tuo eräs tietty maatila, kuten Iksaa muistutti, jota purppuratukka tahtoi mielellään välttää. Vaihtoehdoista oli siis jäljellä paikalleen jääminen kivikkoon myrskyä odottamaan tai pyrkiä eteenpäin ennen kuin mokoma saavuttaisi heidät kunnolla, joista hetken pohdittaan nuorukainen mutisi jotain myöntäväntapaista seuranpaineen vuoksi. Olihan sitä onneksi tosiaan polku jota seurata, ja tiedä häntä vaikka matkanvarrelta löytyisi Iksaan lupailema luolakin. Sade oli oikeastaan vasta alkanut, mutta Spyro oli hyvinkin halukas tavoittelemaan edes teoreettista suojaa vaikka olikin hiukan skeptinen tämän löytymisen suhteen... tosin oli varmaan turvallista olettaa ettei se välttämättä olisi suhtautunut kovinkaan suopeasti rialin suunnitelmiin jos olisi tiennyt näistä, niin epätoivoinen se ei ollut vaikka värisikin kylmässä märässä ilmassa. "No miten vain. Tai ehkä se muuttaakin suuntaa eikä tule tänne asti." Poika pohti silmäillen pilviä toiveikkaasti ennen kuin kääntyi katsomaan muita odottavasti. Rotat olivat selkeästi niitä porukan ketterimpiä joten nämä varmaankin menisivät edeltä. Kyllä sitä varmaan polkua seuraamalla selvittäisiin ylitse näistäkin kallioista vaikka ärsyttävässä sateessakin.
|
|
|
Post by submarine on Sept 29, 2011 23:26:43 GMT 3
"Niin, ehkä se tekee niin", Valnis myötäili Spyron toiveikasta heittoa, vaikkei näyttänytkään erityisen vakuuttuneelta. Ja sikäli kuin Iksaa vielä mistään mitään ymmärsi, tuulen suunta ei ainakaan antanut mitään syytä turhan suurelle toiveikkuudelle. Jyrinän suunnasta puhalsi, ja tätä menoa myrsky olisi päällä joskus aamupäivällä. Eli oli siis paras laittaa tassua toisen eteen. Sateenropiman siivittäminä joukkio keräsi tavaransa kasaan. Iksaa pohdiskeli hetken, etsisikö kahta puuttuvaa veistään, mutta ne olivat loppujen lopuksi olleet melkoisen yhdentekeviä. Ja olihan niitä vielä yksi jäljelläkin. Parempi vain lähteä matkaan ja jättää huonotekoiset teräaseet muiden murheiksi.
Ilman sen suurempia, ja pitkälti melko vaitonaisena, lähti joukko kulkemaan pitkin kinttupolkua navakan sateen ropistessa maahan. Mutta jos ei muuta, oli tässä kai ainakin se hyvä puoli, ettei sade ainakaan koventunut. Pysyi vain yhtä napakkana. Ainakaan mieskaksikko ei suuremmin puhunut mitään, ja Iksaakin keskittyi mieluummin vain hakemaan jalansijaa aavistuksen liukkaaksi käyneessä, kivikkoisessa ylämäessä. Polku oli silti mukava seikka, ja vaikka se olikin piskuinen monen mittapuun mukaan, oli se selvästikin osattu silti vetää helpoimmasta paikasta. Ikävä kyllä Iksaa sai pian huomata, että helpoin ei suinkaan tarkoittanut helppoa noin nyt yleisesti. Oli ehditty kulkea melko pitkä hetki kivikossa, ennen kuin se loppui. Ja siinä, missä tähän asti eteen oli tullut lähinnä isoja lohkareita, kohosi edessä nyt loiva, mutta eittämättä jyrkkenevä vuoren juuri. Ja kuin uhmatakseen kaikkea todennäköisyyttä, saattoi piskuisen mutta sinnikkään polun silti erottaa kivestä. Se jatkui nähtävästi melkoisen pitkälle, ja ensimmäistä kertaa Iksaa tuli miettineeksi, mahtoiko oikeasti olla vain uteliaisuuden tyydyttämisen arvoista pudota kallionkielekkeeltä ja murtaa kaikki luunsa teräviin kiviin. Mutta kai se oli vain näytettävä tiukkaa kuonoa ja löntysteltävä menemään, kun oli tännekin asti tultu. "Siinä. Sido ympärille", Iksaa lopulta totesi Spyrolle, ojennellen tälle esiin kiskomansa köyden päätä. Olisi parempi sitoa penikka kiinni rialiin, tämä kun oli huomattavasti kevyempi ja paremmin hinattavissa ylös jos putoaisi - ja Iksaa sitten taas reilusti varmajalkaisempi. Kai.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 30, 2011 16:44:01 GMT 3
Spyrolla ei ollut pakattavaa kanniskelemansa kissaeläimen lisäksi joten se seisoskeli luimistellen sateessa muiden pakatessa ja seurasi sitten vettä valuen perässä kun nämä lähtivät liikkeelle. Jos matkantaitto oli tähän mennessä ollut epämiellyttävää jatkuvassa ylämäessä ja pettävässä kivikossa, oli se nyt kaatosateessa suorastaan vastenmielistä. Nulikka ei sentään tuhlannut aikaansa kitisemiseen vaan tarpoi paikoitellen liukastellen eteenpäin ryhti pisaroiden hakkaamassa kumarassa näyttäen kaiken kaikkiaan entistä surkeammalta ilmestykseltä. Kissa kuitenkaan, siitä huolimatta että eläimellä oli ylellisyys tulla kannetuksi edes jonkinlaisessa suojassa, ei voinut olla valittamatta surkeaa oloaan ja maukaisi tyytymättömästi pojan viitan alta saadessaan viiman heittämää vettä naamalleen viitan raosta. Spyro yritti mutisten rauhoitella otusta ja olla samaan aikaan kaatumatta liukkaalla soralla. "Juu, tiedän. Mäkin olen kyllä märkä." Se murahti vetäisten vaivalloisesti viittaansa paremmin heidän molempien ympärille, luoden tuskastuneen vilkaisun ensin eteenpäin nousevaan polkuun ja sitten perässä hiipiviin ukkospilviin. Lupaus ukkosesta ei sinällään häirinnyt sitä vaikkei poika siitä tietysti suuremmin pitänytkään, kaikkein eniten sitä huolestuttivat muut myrskyn mukana seuraavat olosuhteet. Katti marmatti aikansa kunnes ilmeisesti kyllästyi kun olot eivät siitä parantuneet ja vaikeni nyreänä.
Matka eteni mutta rinne tuntui vain jatkuvan loputtomiin kunnes joukkio sai lopulta havaita päätyneensä kivikon reunalle ja vuoren rinteen juurelle. Spyro tuijotteli niska kenossa ylös kiemurtelevaa polkua vastahakoisena kirskauttaen sitten hampaitaan melko turhautuneeseen sävyyn kuin äkäisenä siitä, että pahuksen vuorenkuvatus kehtasi tuolla tavalla asettua keskelle muutenkin hankalaa polkua. Se ei ollut aikaisemmin yrittänytkään ylittää vuorta jalan, eikä ollut hirvittävän innokas kokeilemaankaan. Edessä olisi varmasti paljon vaivalloista ja ennen kaikkea vaarallista rämpimistä vaikka he eivät törmäisikään mihinkään vihamieliseen vuoren asukkaaseen matkansa varrella.
Se hätkähti ajatuksistaan Iksaan tarjotessa köydenpäätä ottaen sen refleksinomaisesti vastaan asiaa edes ajattelematta, rypistäen sitten hiukan kulmiaan kuin ei olisi pitänyt ajatuksesta syystä tai toisesta. Tosin epäröityään hetken ja vilkaistuaan rinnettä se nyökkäsi hiukan tehden niin kuin sanottiin. Litimärkä purppuratukka loi jälleen varsin epäluuloisen katseen Gruutiin ennen kuin laski äänekkäistä vastalauseista huolimatta kissan maahan voidakseen sitoa köyden vyötärölleen epäsiistillä solmulla. Valkoinen eläin pörhisteli minkä märällä turkillaan pystyi jääden kuitenkin paikoilleen pojan jalkoihin tuijottelemaan pelokkaasti rottien suuntaan tietämättä vielä että jos reitti kävisi tästä vielä merkittävästi vaivalloisemmaksi menettäisi karvapallo ilmaisen kyytinsä ja joutuisi kävelemään omin jaloin siinä missä muutkin. Tämä olisi varmasti omiaan saamaan kissan entistä tyytymättömämmäksi. "Siellä toisella puolella on parempi olla jotain tosi jännää kaiken tämän jälkeen" Pohdiskeli Spyrokin vaimeasti kiristellen köyttä kohmeisilla sormillaan. Jännäksi pojan mittapuulla kelpaisi tosin tähän hätään luultavasti varsin hyvin kylä jossa voisi hyödyntää epärehellisesti saamansa kolikon ostamalla uuden viitan, kuivan yösijan lämpimien seinien sisällä ja paljon ruokaa, näin surkeissa olosuhteissa nämäkin simppelit asiat olivat käyneet niin harvinaisiksi ylellisyyksiksi purppurapään elämässä että se ei oikeastaan osannut tähän hätään keksiäkään montaakaan asiaa jonka perään olisi haikaillut enemmän. Tai sitten siltä vain sattui puuttumaan mielikuvitusta aiheen suhteen.
|
|