|
Post by submarine on Sept 16, 2011 23:46:16 GMT 3
Iksaa otti kaikessa hiljaisuudessa keihäänsä, kun penikka sen kiltisti kiikutti luokse, ja kokeili sen tuttua painoa käpälissään. Se oli uskollinen ase, eikä tähän asti ollut pettänyt rottaa. Se pysäytti vihaisen jättiläisrotan, ja niin se pysäyttäisi rosvonkin. Olkoonkin, että rosvot olivat yleensä harvinaisen paljon ikävämpiä. Niistä ei koskaan tiennyt samalla tavalla kuin eläimistä. Mutta piti iskeä lujaa, armotta, nopeasti ja antamatta tilaisuutta. Piti olla armoton. Iksaa ei ollut koskaan ollut erityisen hyvä armottomuudessa, mutta oli tämä keihästään silti käyttänyt. Eipä niin, että tämä olisi millään tavoin voinut väittää olevansa juuri nyt erityisen itsevarma. Nopea vilkaisi penikkaan, kuin jostakin varmuudesta, ja muutama hetki keskittymiseen. Piti kuunnella vain niitä hyviä vinkuja pään sisällä, ei niitä kaikkia. Se oli salaisuus onnistumiseen.
Rosvojoukon ylise kaikui äkkiä pimenevässä illassa kolme terävää naksahdusta, ja yksi miehistä vilkaisi aavistuksen oudoksuen suuren kiven suuntaan. Kukaties tämä olisi halunnut jättää sen tekemättä, jos olisi voinut päättää, sillä valtavan, äreän jättiläisrotan lähestyvä kita oli harvinaisen huono viimeinen muisto. Eipä se tosin erityisen mukava näky ollut tämän tovereillekaan, jotka jäivät jokseenkin lamaantuneena tuijottamaan kuinka valtava jyrsijä repi miehen maahan. Ja sitten jokseenkin palasiksi. Ja niin jäivät kaksi matkalaistakin. Toinen rosvoista ehti avata suunsa, ja sitten tällä oli äkkiä keihäs mahassaan. Keihään toisessa päässä oli Iksaa, sotavikinä kurkussaan ja vankka ote käpälissään.
Rosvoihin alkoi tulla jonkinlaista eloa melko nopeasti, ja niin tuli matkalaisiinkin. Kaikki oli äkkiä kaoottista, ja lukematon määrä vinkuja kiljui Iksaata eri suuntiin. Mutta tällä hetkellä, tilanteen keskellä ja sen syynä, rotta erotti hyvät huonoista. Pelkkää huonojen rottien karsimista, sitä tämä oli. Keihäs upposi tähän lihaan kuten siihenkin. Niin rial uskotteli itselleen, kun sysäsi korvia vihlovasti vikisten suolistetun rosvon maahan ja huitaisi laajassa kaaressa keihäällään kohti rynnännyttä rosvoa, saaden tämän kompuroimaan taaksepäin.
"Tappakaa ne! Tappakaa!" rosvojoukon johtaja ärähti, luovien kaiketi omaa paniikkiaan loitolle odottamattoman käänteen jäljiltä. Tällä ei ollut kuitenkaan mitään vaikeuksia sysätä ensin lähin miehensä eteen ja mennä vasta itse sitten perässä. Etenkin, koska Gruut oli tehnyt selvää ensimmäisestä rosvostaan, ja kävi öristen etsimään seuraavaa. Jättiläisrotan raivoisat mulkosilmät olivat saaneet yhden jos toisenkin empimään.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 17, 2011 0:22:32 GMT 3
Saattoi olla että Spyro oli aliarvioinut rottakaksikkoa aavistuksen verran. Olihan hän arvellut että nämä olisivat varmasti vaarallisia, mutta se kuinka helposti ja nopeasti nämä repivät rosvoja maahan kun pääsivät vauhtiin yllätti hänet. Rial sai keihäänsä, ja hetken kuluttua ilma oli täynnä entistä enemmän huutoa, kiljumista, kuolonkorinaa ja hurjistunutta vikinää. Poika oli loppujen lopuksi huomattavasti vähemmän säikky veren ja väkivallan suhteen kuin olisi voinut olettaa, mutta se ei tuntenut kovinkaan suurta halua liikkua katsomaan tarkemmin mitä tapahtui vaan se pysyi paikoillaan matalana kivenlohkareen suojissa kuunnellen levottomana, lukuunottamatta ajoittaista vilkaisua. Kaikesta päätellen rotat pärjäsivät oikein hyvin, ryöväreitä oli ollut enemmän mutta näiden kokema yllätyshyökkäys oli tainnut verrottaa väkeä sen verran että nämä voisivat menettää etunsa varsin pian. Ryöväripäällikkö karjui käskyjä päästää rotat päiviltä, mutta se oli paljon helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka rotat olivat aivan kykeneviä pitämään puolensa oli kuitenkin varsin turhauttavaa olla kyvytön tekemään oikeastaan mitään. Siitä huolimatta että hänen olisi jo luullut tottuneen tähän se hiersi edelleen purppuratukan mieltä melkoisesti. Ei hän verilöylyä mielestään kaivannut, mutta avuttomuus oli varmasti yksi pahimmista mahdollisista asioista jos Spyrolta olisi kysytty. Nytkin kaikki mitä hän oikeastaan pystyi tekemään oli odottaa että taistelun äänet lakkaisivat kuulumasta mikä oli usein varsin hermoja raastavaa.
|
|
|
Post by submarine on Sept 17, 2011 0:39:12 GMT 3
Gruut oli ollut hyvä rotta penikasta asti. Iksaa oli tiennyt jo silloin, pitkän aikaa sitten, että siitä tulisi vielä erinomainen otus. Se oli suuri, jämäkkä ja ehdottomasti tarpeeksi ärhäkkä. Eikä rosvojen pitkillä puukoilla ollut muotovalioon paljonkaan sanottavaa, kun se repi Iksaan jo nyrhäisemän maahan kuten edellisenkin. Se oli rumaa ja äänekästä. Iksaa itse kohtasi seuraavan rosvon huomattavasti vähemmän raivokkaasti, vaikkakin asianmukaisella vimmalla. Rotalla piti olla raivoa, olipa jalkoja kaksi tai neljä. Ja vaikkei Iksaa siinä paras ollutkaan, osasi tämä kuitenkin hermostua. Keihäs iskeytyi rosvon olkaan, ja tämä pudotti soihtunsa. Iksaa ehti jo uskoa miehen puhdin loppuvan sillä, mutta tämä olikin yllättävän sisukas. Vaikka se varmasti repikin tämän olkaa, kurotti rosvo kuitenkin ja huitaisi pitkällä veitsellään Iksaata naaman ylitse. Kipu leimahti ja kuonoon auennut haava tursusi verta. Mutta vaikka rial olisikin halunnut ottaa etäisyyttä ja tarrata uuteen vammaansa, kuunteli tämä nyt aivan eri vinkuja. Ja ne vingut käskivät eteenpäin. Uristen Iksaa väänsi yhä miehen olasta törröttävää keihästään, saaden tämän parkaisemaan tuskasta, ja väänsi sitten keihäs vipuvartenaan miehen maahan. Rotta kiskaisi aseensa irti vastustajastaan, aikomuksenaan survaista uudelleen, kun rosvojoukon johtaja kävi päälle sivusta, potkaisten ärähdyksen saattelemana lujaa kylkeen saappaallaan. Iksaa kaatui vikisten, huitoen kömpelösti ja harvinaisen turhaan keihäällään. Rosvo oli hetkessä kimpussa, ja hetken, lyhyen hetken, rial uskoi loppunsa koittaneen. Kunnes mies äkkiä älähti ja valahtikin sitten itse maahan, paljastaen takaansa toisen (ilmeisesti melkoisen nopeaälyisen) matkalaisista, kädessään lyhyt, tuoreen veren tahrima miekka.
Seurasi melko kiusaantunut hiljaisuus, kun rotta ja matkalainen tuijottivat toisiaan. Tai suhteellinen hiljaisuus, maassa vääntelehtivien rosvojen tuskaisa ähellys ja Gruutin omat pienet verikekkerit kyllä hallitsivat äänimaailmaa oikein ansiokkaasti. Mutta hetkeen kukaan ei ainakaan puhunut yhtikäs mitään. Ja Iksaa tuijotti hurmeisin silmin miestä, haukkoen henkeä ja huohottaen kuin heikkopäinen. Ja mies puolestaan näytti pohtivan, oliko suotavaa suolistaa henkensä pelastaja, jos tämä sattui olemaan rotta ja epäilyttävä. Ja otollisesti maassa.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 17, 2011 23:12:13 GMT 3
Näytti siltä, että suurin osa ryöväreistä alkoi pian olla kedossa rottien toimesta, ikävä kyllä nämä nämä pistivät hanakasti hanttiin mennessään. Keihäästä olkapäähänsä saanut ryöväri onnistui jopa sivaltamaan rottaa huolestuttavasti ennen kuin nujertui, mutta hyvä kun Iksaa oli saanut tämän pois alta hyökkäsi joukkion pomo sivustasta ja iski rialin maahan. Purppuratukka hätkähti alkaen jo pikaisesti pälyillä ympärilleen löytääkseen edes kivenmurikan kätensä ulottuvilta jolla harhauttaa miestä vaikka ei ollutkaan varma mahtaisiko mokoma edes toimia, kun ilmoille kantautui äkkiä ryöväripomon kuolonhuuto. Toinen matkalaisista oli astunut apuun miekkoineen, mutta tuijotti nyt verentahrimaa jättiläisrottaa huolestuttavan punnitsevasti kuin olisi harkinnut päästävänsä jyrsijänkin päiviltä... hämmennys taisi tosin olla ymmärrettävää, harvoinhan rialit astuivat epäitsekkäästi viattomien avuksi oman henkensä uhalla. Spyro irvisti hiukan huppunsa alta rymyten sitten pikaisesti lohkareensa takaa pitäen tarkoituksella meteliä liikkuessaan haluamatta yllättää ketään ja aiheuttaa hätiköityjä tekoja. "Hei anna nyt sen rotan olla, etkö huomannu että se justiinsa pelasti teidät?" Se ilmoitti painokkaasti, oli vähällä kompastua kiveen kiireessään ja jääden sitten vaatteitaan pudistellen seisoskelemaan näkyville matkalaisia silmäilemään toivoen etteivät nämä osoittautuisi epäkiitollisiksi yksilöiksi. "Ei se ole vaarallinen... eh, tai siis, oltiin vain just sopivasti menossa ohi kun nuo rosvot hyökkäsi. Ne rotat vaan auttoi teitä." Alleviivattiin vielä ihan varmuuden vuoksi mahdollisten epäselvyyksien varalta.
|
|
|
Post by submarine on Sept 17, 2011 23:47:54 GMT 3
Oma-aloitteiseksi käynyt matkalainen kohotti varuillaan miekkaansa, kun joku tai jokin könysi äänekkäästi kivien takaa näkyviin. Tämän hämmennys oli eittämättä melkoinen, kun sieltä ei tunkenutkaan lisää murhanhimoisia jyrsijöitä, vaan noin nyt ainakin päällisin puolin aivan tavallinen poika. Joka jostain syystä peräti alkoi selittää rottien oikeudesta elää. Harvoin näin kummallista tuli vastaan aivan näin tiuhaan tahtiin, ja hetken mies vilkuilikin vain hämillään räikeäpäistä keskenkasvuista ja rottaa maassa. Ja jos pojan sanat nyt vielä eivät vakuuttaneetkaan tätä, ei Gruut selvästikään ollut erityisen tyytyväinen tilanteeseen. Ja se oli kieltämättä tehnyt harvinaisen rumia raatoja harvinaisen nopeaan tahtiin. Olipa miten oli, loppujen lopuksi mies työnsi lyhyen miekkansa takaisin vyölleen ja otti askeleen taaksepäin, lähemmäs tähän asti tyhjänpalttina seisonutta matkakumppaniaan. Luonnollisestikaan tämä ei tehnyt elettäkään auttaakseen Iksaata pystyyn, mutta eipä rotta sellaista nyt millään muotoa ollut olettanutkaan. Tällä hetkellä sekin, ettei kukaan enää varsinaisesti yrittänyt antaa muutamaa uutta hengitysreikää, oli oikein mukavaa.
Mieskaksikko jäi tuijottelemaan selvästikin jokseenkin hämillään ja tietämättöminä, mitä tehdä tai sanoa, kun Iksaa kiskoi itsensä jaloilleen. Ilkeä, jokseenkin syvä viilto kuonon päälle säteili kipua läpi koko naaman, ja nopean, rajun kahakan jäljiltä käpälissä kävi taas pieni tutina. Taistelun hurmeen loputtua alkoi taas tajuta, mitä juuri oli tullut tehtyä, ja miten lähellä hengenlähtö oli ollut, eikä se ollut koskaan erityisen mukavaa. Mutta rotta oli hengissä, eikä missään kuolemanvaarassa - vaikka varmasti näyttikin kaikkea muuta kuin mukavalta ja hyvinvoivalta kuono veressä ja läähätys päällä. Gruut ei ollut nähtävästi kärsinyt minkäänlaisia vammoja, mutta se näytti aina muutenkin ikävältä.
"Niin tuota. Kiitos, kaiketi", toinen matkalaisista, se toimeliaampi aloitti. Toinen tämän takana mutisi jotakin samansuuntaista. Kumpikin mies näytti melko siistiltä ja hyväosaiselta. Ei mitenkään rikkaalta, mutta Iksaakin erotti näiden varusteet hyvälaatuisiksi ja kaiken kaikkiaan rahan arvoisiksi. Eivätkä nämä muutenkaan näyttäneet siltä, että olivat joutuneet elämään kovan, puutteellisen elämän. Poskipäät eivät törröttäneet eikä näillä ollut näkyvämmin arpia, mitä rotta nyt tunikoiden ja muun vaatetuksen alta erotti. "Olimme matkalla, kun nämä rosvot yllättivät meidät", mies jatkoi, viittoillen samalla ryöväreihin, joista osa voihki yhä heikosti. Ilmeisestikin tämä oli hämillään siitä että yritti jutustella rotan ja keskenkasvuisen pojan kanssa. Miehet pitivät vielä epäluuloista etäisyyttä, haastamatta mutta tehden selväksi etteivät välittäneet ainakaan tässä kohtaa tehdä turhan läheistä tuttavuutta. "Minä olen Valnis, ja tässä on... veljeni Turan", tämä esitteli itsensä ja toverinsa. Iksaa pani merkille verta silmiltään pyyhkiessään, että toinen miehistä, kaiketi sitten Turan, soi tälle vähintäänkin oudoksuvan vilkaisun.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 18, 2011 2:01:55 GMT 3
Kaikeksi helpotukseksi kahden vaiheilla ollut mies laski pian aseensa ihmeteltyään hetken kivien takaa törmännyttä nulikkaa ja perääntyi juuri ennen kuin Gruutkaan päätti että nämäkin jäljellä olevat ihmiset olivat ikäviä ja potentiaalista silputtavaa. Spyro huokasi hiukan ja hivuttautui hiukan lähemmäs muukalaisen peräännyttyä katsomaan miten rotalle oli käynyt, pitäen kuitenkin pienen etäisyyden näihinkin vielä taistelun jäljiltä. "Miten kävi? Oletko kunnossa?" Se tiirasi huppunsa alta huolestuneena maahan potkittua rottaa varmistaen lähinnä vilkaisulla että se vähemmän puhelias oli ilmeisesti vahingoittumaton, ennen kuin käänsi huomionsa pelastettuun mieskaksikkoon. Kiitoksille se lähinnä kohautti olkiaan jättäen nämä rotan harteille, eihän hän ollut oikein mitään tehnytkään tilanteen hyväksi, silmäillen kuitenkin uteliaana näitä miehen puhuessa. Spyro nyökkäsi nykäisten ohimennen huppuaan hiukan, likimain noin hän olikin arvellut tilanteen saaneen alkunsa. Katse kiersi myöskin varovaisesti maassa viruvat ryövärit joista osa ääntelikin vielä toistaiseksi pojan ottaessa pidemmänpuoleisen sivuttaisaskelen kauemmas lähimmästä verilätäköstä pieni irvistys naamallaan käyden. Mitähän hittoa noillekin pitäisi tehdä...? Vaikka olivatkin ryöväreitä kituuttajien katselu ei ollut erityisen mukavaa, joten Spyro pyrki pitämään huomionsa muissa. "Joo, niin arvelinkin. Hyvä ettei niitä ollu ton enempää tai olis voinut käydä huonosti." Se myönsi raaputtaen takaraivoaan pistäen kuitenkin merkille miesten levottomuuden, eivät selvästikään olleet vielä oikein päättäneet miten suhtautua nykyiseen seuraansa. No, olivathan he tietysti outo joukkio koostuen pojasta ja kahdesta rotasta. Uskalsivat nämä sentään esittäytyä, vaikka Turaniksi esitellyn yksilön ilme ihmetytti purppuratukkaa hiukan. "Spyro" Se mainitsi nimensä kun ei keksinyt mitään syytä olla tekemättäkään niin, jättäen rotat esittäytymään itse jos niin halusivat. Rial haisi melko vahvasti vereltä ja purppuratukka oli jopa hiukan huolissaan vaikka tämä ei näyttänytkään vahingoittuneen pahasti... viilto keskellä naamaa tosin tuskin tuntui alkuunkaan mukavalta. Ikävä kyllä nuorukainen ei omistanut oikein mitään muuta kuin vaatteet päällään, joten hänellä ei ollut sidetarpeita tarjottavaksi.
|
|
|
Post by submarine on Sept 18, 2011 2:42:15 GMT 3
Iksaa soi penikalle jonkinlaisen suunnilleen myötäävän urahduksen ja rohkaisevan taputuksen käpälällä olalle samalla, kun tunnusteli varovaisesti kuonoaan. Nopean arvion mukaan rosvon huitaisu oli viiltänyt luuhun asti, mikä tosin ei itsessään ollut erityisen vaikeaa, se kun oli melkein heti nahan alla. Sattui se silti, ja arpi tästäkin varmasti jäisi - olkoonkin, ettei sitä välttämättä edes huomaisi. Rotan kuonoa koristi jo valmiiksi monta arpea, se kun oli todistetusti ensimmäinen vaaran (kuten vaikkapa äkäisen urosrotan käpälän) tielle sattuva paikka. Vähällä oli päästy, veitsi olisi voinut osua silmiinkin. Ohimennen rial pyyhkäisi tursuavia veriä pois naamaltaan ja yritti olla irvistelemättä liikaa, ettei haava aukeaisi pahemmin.
Iksaan tarkastaessa, josko rosvojoukon nuhjuisista vaatteista saisi sidetarpeita, vilkuilivat pelastetut matkalaiset kaikkea hieman oudoksuen. Iksaa pisti merkille, syystä tai toisesta, että nämä näyttivät veljiksi harvinaisen erilaisilta. Valnis oli suurisilmäinen, haaleaturkkinen tapaus, teräväleukainen ja jokseenkin solalla. Tämä näytti oikeastaan melko siedettävältä tapaukselta, sikäli kuin verta vuotava rotta nyt oli mikään arvioimaan ihmisiä. Harmittomalta. Sitten taas toisaalta Turaniksi kutsuttu oli vankkatekoinen, lyhyen puoleinen ja vahvapiirteinen. Tämän huomattavasti runsaampi naamakarvoitus oli melkeinpä mustaa, ja miehen silmissä oli terävä, laskeskeleva tuijotus. Tälläkin hetkellä tämä silmäili kaikkea paljon kriittisemmin kuin toverinsa, vaikkei ilmeisesti aikonutkaan tehdä mitään numeroa tämän sanoista, jotka olivat saaneet aikaan kummastusta. Kumpikin vaikutti kyllä olemukseltaan siltä, mitä sivistyneeksikin nimitettiin (Iksaan käsityksen mukaan sivistyneisyys oli suunnilleen sitä, ettei purrut muita naamaan ainakaan ilman syytä), mutta näissä oli silti huima ero. Etenkin samasta emosta maailmaan pullahtaneiksi... Rial löysi erään Gruutin repimän rosvon nutusta hihan, jota olisi kai voinut väittää puhtaaksikin, ja raastoi siitä muutaman pitkän kaistaleen. Loppujen lopuksi kahden miehen asioiden todellisella laidalla ei kaiketi ollut niin paljoa väliä, kunhan siitä ei tulisi ongelmia. Ainakaan siis Iksaalle, Gruutille tai Spyrolle, jonka nimen rotta onnistui jotenkin jopa muistamaan. Penikka ei ollut hullumpi tapaus.
"Niin", Valnis vastasi loppujen lopuksi hetken katseita väitetyn veljensä kanssa vaihdettuaan. Tämä silmäili kaadettuja rosvojakin, sormeillen aavistuksen pahoinvoivan näköisenä miekkaansa. "Olimme odottaneet, etteivät tällaiset välittäisi muutamasta matkalaisesta, eihän meillä ollut edes hevosia. Mutta turha toivo, nähtävästi. Lienemme kiitollisuudenvelassa", tämä puhui, ilmeisesti vain puhumisen takia, ja puristi sitten suunsa tiukasti kiinni pelkäksi viivaksi. Muutama sana lisää yritti selvästi luikerrella jatkoksi, mutta tämä onnistui pitämään ne sisällään. Turan sen sijaan ei ollut aivan yhtä tahdikkaalla tuulella, ja tarttui toista olasta vakaalla kädellä. "Kahdelle rotalle ja irtolaiselle", mustapartainen mies murahti happamasti, joskin ilman varsinaista vihamielisyyttä, enemmänkin vain hämillään ja yleisessä rottien ja sekalaisten kulkureiden paheksunnassa.
Valnis yskäisi kiusaantuneena. Gruut näytti alkavan ratkoa aivan itse, mitä vielä kituuttaville rosvoille oli tarkoitus tehdä, ja kävi kiinni ensimmäiseen. Niin Iksaa kuin kumpikaan miehistä ei varsinaisesti näyttänyt halukkaalta menemään väliinkään, heikosta avun kirahduksesta huolimatta. Loppujen lopuksi se taisi ainakin kahdelle matkamiehelle olla vain helpottava ratkaisu hiljalleen pulmaksi nousseeseen kysymykseen siitä, mitä rosvoille olisi tehtävä.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 18, 2011 18:41:25 GMT 3
Spyrokin näytti pistävän uteliaasta katseesta päätellen merkille veljesten yhdennäköisyyden puutteen. "En olis kyllä arvannut, olette aika eri näköisiä." Se totesi, luultavasti hiukan epätahdikkaasti, mutta todennäköisesti sitä oikeastaan tarkoittamatta. Ainakin se piakkoin kohautti jälleen olkapäitään kuin todeten ettei se hänen ongelmansa ollut ja vaihtoi puheenaihetta, jota Valnis näyttikin virittelevän. "No, teidän vaatteista huomaa aika hyvin että teillä on rahaa. Jos olette pidemmälle menossa, kannattais ehkä hankkia jostain jotain vähän... no, vähemmän hienoa. Ette pistäisi niin pahasti silmään varsinkin kun olette vain kahdestaan." Mokoma katsoi parhaaksi huomauttaa avuliaasti kun mies ihmetteli rosvojen osoittamaa mielenkiintoa silmäillen näitä kriittisesti, tiedä häntä vaikka nämä selvästi rikkaat kaupunkilaiset eivät vain oikeasti olleet hoksanneet silkkien ja hienojen kankaiden houkuttavan jos jonkinlaista rikollista melko tehokkaasti. Spyrolla itselläänhän ei tällaista ongelmaa ollut, hän oli likimain juuri niin köyhä kuin miltä näyttikin. Se katsahti Iksaan touhuja tämän repiessä erään edesmenneen vaatteista ilmeisesti sidetarpeita nyökäten samalla suopeasti kiitoksille kunnes tummemman miehen alentuva kommentti sai sen rypistämään hiukan kulmiaan tyytymättömänä. "Jaa? No olisitte saaneet tappaa ne kaikki itse ihan kaikessa rauhassa jos olisitte halunneet. Näkyi käyvän vaan vähän hitaasti." Se napautti terävästi ja risti käsivartensa tuskastuneena välittämättä sellaisista pikkuseikoista että vaikka miehet eivät olleet rosvokoplalle pärjänneet, näille ei olisi varmasti kummallekaan ongelma pyyhkiä lattia (tai maankamara tässä tapauksessa) aseettomalla, lyhyellä pojannulikalla. Noh, eiväthän he (no, lähinnä rotat jotka koko pelastuksen olivat toimittaneet) olleet niitä hienoimpia sankareita ulkomuodoltan, mutta lopputulos oli joka tapauksessa se, että hienohelmat oli joka tapauksessa pelastettu melko pyyteettömästi. Rialista purppuratukka ei tiennyt, mutta hän ei ainakaan ollut olettanut tämän tehneen mitä oli tehnyt vain palkkion toivosta joten edes moinen alentuva asenne olisi hyvinkin kohteliasta jättää pois, irtlaisia ja rottia tai ei. Taustalla Gruut tuntui kiinnostuvan haavoittuneesta ryöväristä sotkien Spyron tuskastuneet pasmat saaden sen kääntymään silmiään räpytellen katsomaan. Toisin kuin oikeastaan kukaan muu, se näytti jopa harkitsevan yrittävänsä tehdä jotakin, mutta päätyi kuitenkin samaan lopputulokseen vaikka ei selvästikään pitänyt siitä. Se ei oikeastaan ollut kovinkaan pahoillaan jos hyökkääjä päästettäisiin hengestään taistelussa, mutta tämä mies oli nyt avuton... tosin, heistä kukaan tuskin pystyisi auttamaan näitä vaikka olisi jostain syystä halunnutkin, joten rosvo tuskin olisi pysynyt elossa kauaa muutenkaan. Gruut sai siis pitää saaliinsa ilman suurempia vastusteluja. Purppuratukka kirskautti hampaitaan vastahakoisesti kääntäessään katseensa muualle hoksaten sitten maassa erään ruumiin vieressä yhden rosvojen käyttämistä pitkistä veitsistä. Silmäiltyään tätä hetken poika saapasteli lähemmäs ja poimi kapineen maasta pohdiskelevaan sävyyn. Kieltämättä ajastus tuntui hänestä melko hyödyttömältä edelleen, mutta toisaalta voisi tehdä ihan hyvää niellä ylpeytensä ja kokeilla olla vaihteeksi hiukan vähemmän aseeton... siitäkin huolimatta että hän oli varma pääsevänsä hengestään jos joutuisi taisteluun oli hänellä veitsi tai ei. Mutta voisihan kapine olla hyödyllinen edes muuten.
|
|
|
Post by submarine on Sept 18, 2011 19:26:29 GMT 3
Valnis jatkoi kiusaantunutta yskimistään, ja Turna lähinnä vain silmäili aavistuksen pisteliääseen sävyyn, kun keskenkasvuisesta pojasta irtosi harvinaisen monta ikävän osuvaa kommenttia kaikenlaisesta. Niin melko kyseenalaisesta veljessuhteesta, liian hyvästä vaatetuksesta kuin siitäkin, ettei oikein ollut varaa valittaa. Kumpikaan miehistä ei varsinaisesti alkanut väittää vastaan millään tavalla - kaiketi etenkin, kun kaksi pelastajista oli vähintäänkin ikävännäköisiä otuksia, ja kolmaskin arvelutti vähintäänkin hiuksillaan. "Niin, tuota. Olemme toki kiitollisia", Valnis lisäsi perään ja yskäisi taas hämillään. Mieskaksikko jäi taas kiusaantuneen vaiteliaaksi.
Saatuaan aikaan kömpelön, mutta silti toimivan siteen, joka nyt ainakin varmisti ettei veri tursunut joka suuntaan ja sai välttää siihen asti kunnes pysähdyttäisiin, löntysteli Iksaa tarkastamaan tilannetta hieman laajemminkin. Gruut oli tekemässä harvinaisen koruttomasti ja karusti selvää lopettamista odottavista rosvoista, joilla ei oikein ollut paljoa sanomista tai tekemistä asiaan. Ja vaikkei rial nyt varsinaisesti itse olisikaan näitä kylmäksi aikonutkaan pistää kun kerran olivat jo vaarattomia, ei tämä varsinaisesti surrut yhdenkään perään. Osittain koska nämä olivat tuiki tuntemattomia ihmisiä, ja paljon suuremmilta osin koska oli hyvin vaikea tuntea kovinkaan suurta surua sellaisesta, joka oli juuri parhaansa mukaan yrittänyt tunkea hyvin, hyvin henkilökohtaiseen tilaan hyvin, hyvin ikävästi teräaseen kanssa. Kylkeäkin jomotti jämäkän potkun jäljiltä. Penikka tutkiskeli erästä maahan pudonneista veitsistä. Tällä ei ilmeisesti ollut minkäänlaista teräasetta, joten ajatus oli kieltämättä oikein hyvä. Kukaties se pitäisi tämän hieman paremmin hengissä, kuin ruipelo muuten aseetta ja taidotta osaisi. Jostain syystä rotta antoi tälle uuden taputuksen olalle, kaiketi kannusteena, ennen kuin tarkasti itsekin, löytyisikö rosvoilta mitään mielenkiintoista.
Melko nopeasti Iksaan silmiin sattui vielä jollakin muotoa elää kituuttava rosvojoukon johtaja. Siinä, missä muilla oli ollut käsissään soihtu ja veitsi, puristi tämä yhä tiukasti niukkaa ryöstösaalistaan samalla, kun korisi naamallaan maassa. Rahapussi ei ollut mitenkään suuri, mutta se oli eittämättä rahaa. Ja niinpä rotta hetken yrittämisen jälkeen sai sen nyhdettyä miehen kourasta, viitsimättä olla erityisemmin hellävarainen. Tämän vyöltä löytyi lisäksi toinenkin kukkaro, lahanlainen. Muilla miehillä ei sellaisia ollut edes näkynyt. Ilmeisestikin kyseessä oli melkoisen huono-osainen ryöväriporukka. "Tuota. Se on minun", Valnis havahtui seuratessaan hämärässä, pudotettujen soihtujen loimotuksessa, miten rottiainen alkoi tutkiskella tämän varastettua rahapussia. Iksaa soi miehelle lyhyen, arvioivan vilkaisun ja kohotti sitten kuonoaan aavistuksen ylväkkään oloisesti. "Palkkio", tämä kuittasi lyhyellä vinkaisulla, ja kumosi sitten pussukan sisällön käpälälleen. Oli pakko myöntää, että ilmestys oli melkoinen, kun lantit eivät olleetkaan kuparia taikka hopeaa, vaan eittämättä kultaa. Ja niitä oli kuusi. Kuusi kokonaista kultarahaa, joiden jopa rahasta täysin ymmärtämätön rial tajusi olevan kauhea määrä rahaa. "Melko suuri palkkio..." Valnis yskäisi, aavistuksen kiusaantuneena, ilmeisesti toivoen kultamäärän hämmentävän rotan. "Henki on kallis", Iksaa kuittasi taas ykskantaan. Hirveä rahamäärä oli toki jokseenkin hämmentävä, muttei tämäkään tarpeeksi hölmö ollut antaakseen niitä vain kiltisti pois. Etenkin kun ainakin toinen miehistä oli ikävä. Kumpikaan näisti ei selvästikään pitänyt tilanteesta, muttei alkanut väittää vastaankaan. Kunhan kyräilivät.
Hetken perästä Gruut löntysti tekemään muodon vuoksi selvää viimeisestäkin rosvosta, ja Iksaa puolestaan vaappui takaisin penikan luokse tarkistamaan, ettei tämä ollut onnistunut ainakaan vielä vuolemaan peukaloaan irti. Samalla rotta viskasi tälle uusista, massiivisista rahavaroistaan kokonaisen kultarahan. Se oli todennäköisesti enemmän rahaa, kuin moni pojankoltiainen oli edes nähnyt. Mutta Spyro oli mukava otus, eikä Iksaalla ollut hajuakaan, mitä edes tehdä kuudella kultarahalla. Tai edes viidellä. "Palkkio", rial urahti jonkinlaiseksi selvennykseksi siinä sivussa. Ohimennen tämän mielessä kävi, miksi kahdella matkalaisella oli mukanaan pino kultarahoja. Epäilyttävää se oli joka tapauksessa, ja nyt nopeasti järkeillen olikin varmasti parempi, etteivät nämä pääsisi käyttämään rahojaan johonkin epäilyttävään tai ovelaan. Iksaa tiesi ainakin, ettei osaisi käyttää rahaa millään tavoin ovelasti.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 18, 2011 23:09:16 GMT 3
Jaa, kaikesta päätellen rial olikin sitten aavistuksen vähemmän pyyteetön uroteoissaan. Purppuratukka oli juuri nyhtämättä löytämäänsä veitseen kuuluvaa tuppea tämän entisen omistajan vyöltä nyrpistellen nenäänsä verenlemulle kun Iksaa vaappui ohi antaen ilmeisen hyväksyvän taputuksen ohimennessään. Spyron asenne oli edelleen melko skeptinen mutta kaikesta huolimatta uusi ase päätyi vyölle vanhan, tylsän puukonrääpäleen sekä kananraadon seuraksi. Se suoristautui pyyhkien käsiään viittansa liepeeseen vilkaisten ensin miehiä ja sitten yhden ruumiin kanssa askartelevan rialin suuntaan nuotion valossa kiiluvilla silmillään. Edes tummempi mies ei ollut alkanut tämän röyhkeämmäksi , hyvä että nyt tajusivat olla nirsoilematta pelastajiensa suhteen. Tosin Valnis kuului protestoivan vaisusti jostakin kiinnittäen nuorukaisen huomion Iksaan pitelemään pussukkaan jonka sisällön tämä kuului julistavan palkkiokseen. Spyro ei osannut päättää mitä mieltä tästä olisi ollut. Toki rial oli vaarantanut henkensä ja ansaitsi palkkionsa, mutta toisaalta se jätti nuorukaisen mielestä ikävän vaikutelman siitä että he (tai siis rial) olisivat nyt vuorostaan ryöstämässä matkalaiset... tosin huomattavasti vähemmän väkivaltaisesti. Tilannetta selventämään ei auttanut myöskään se, että Iksaa saapasteli kahden vaiheilla pohdiskelevan purpuratukan luokse ja yllättäen lykkäsi hänelle yhden rahoista, jonka tämä heti tunnisti raskaaksi kultakolikoksi. Hamassa menneisyydessä hän oli joskus moisia nähnytkin, mutta rahaa ei ollut koskaan osannut arvostaa ennen kuin joutui pärjäämään ilman. Se oli liian hölmistynyt mutistakseen edes kiitosta, sen sijaan pieni ääni jossakin pääkopan perukoilla huomautti että tällä saisi monta ateriaa, puhumattakaan kaikesta muusta kuten uusista lämpimistä vaatteista ja leivoksista. Moraali olisi sanonut että raha olisi pitänyt antaa takaisin, mutta Spyro ei ollutkaan enää niin varma. Vatsakin murahti vaativasti mielipiteensä vaikkei mokomalta oltu edes kysytty. Mutta jos mieskaksikolla oli ollut mukanaan näin valtava määrä rahaa, nämä eivät varmasti olleet lähellekään näiden koko omaisuus, eihän?
|
|
|
Post by submarine on Sept 19, 2011 12:51:59 GMT 3
Penikka ei vaikuttanut oikeastaan erityisen varmalta koko rahan ottamisesta, ja Iksaa jäi hetkeksi tuijottelemaan tätä. Tämä olisi odottanut että selvästikin vähävarainen keskenkasvuinen olisi loikkinut riemusta, mutta Spyropa näyttikin olevan revittynä varsin kahtaalle. Jossain määrin rial kyllä tajusikin, mitä oli kyse, muttei nyt voinut varsinaisesti olla aivan samaa mieltä. Raha oli kuitenkin vain rahaa, ja Iksaa oli juuri tullut vaarantaneeksi oman henkensä (ja Gruutin hengen) tuiki tuntemattomien vuoksi. Ei tämä sitä ollut palkkiota kaavaillen tehnyt, muttei aikonut myöskään alkaa tyhmäksi kun kerran tilaisuus oli tullut. Ja sitä paitsi, rotta olisi voinut harkita uudelleenkin, jos Valnis ei olisi selvästi aikaisemmin kaavaillut pelastajansa lynkkaamista varmemman varalle. Ymmärrettäväähän sekin oli, mutta silti. "Pistä talteen. Ei tarvitse varastaa kanoja", Iksaa vinkaisi rohkaisevaan sävyyn penikalle. Ainakin siitä tämä oli varma, että Spyro tarvitsi rahaa enemmän kuin hyvissä vaatteissa teutaroivat kaupunkilaiset.
Kyräilystään huolimatta mieskaksikko tuntui loppujen lopuksi tyytyvän kohtaloonsa, olkoonkin että vilkuilivat yhä toisiaan hieman nyreästi. Saattoi siihen olla syynsä silläkin, ettei näillä ollut juuri sanottavaa tai tehtävää asiaan. "No tuota. Jos nyt kerran siinä menevät kaikki matkarahat, niin mahtaisivatko ne sitten edes riittää palkkaamiseen matkaseuraksi?" Valnis totesi kiusaantuneesti, yrittäen nähtävästi pelastaa edes sen mitä pelastettavissa oli. Iksaa jäi tuijottamaan tätä aavistuksen uteliaasti, odotellen lisäselvennystä. "Kuten tuli nähtyä, me olemme hieman... huonosti varustautuneita matkallemme. Mahtaisiko olla mahdollista, että jos nyt rahapussin kohtalo on siinä, niin voimme edes kulkea samaa matkaa niin pitkälle kuin sitä riittää? Ei se teiltä olisi mitenkään pois", mies jatkoi. Taka-alalla Turan pysyi tiukassa tuijotuksessaan, eikä rialilla ollut hajuakaan tämän mielipiteistä, vaikka kuinka yritti tihrustaa. Iksaa tuijotteli hetkisen pää kallellaan miestä. Loppujen lopuksi asia taisi olla se ja sama. Olihan se hieman outoa, että ihmiset aivan itse tarjoutuivat matkaamaan rottien kanssa, mutta ei se kai tosiaan olisi mistään pois. Halusivat kai rahoilleen vastinetta, ja kaiketi nyt vain suojaakin.
"Sama", rial totesi loppujen lopuksi melko välinpitämättömään sävyyn, ja vilkaisi sitten Spyroon. Tämä päättäköön asiasta, Iksaalle se oli loppujen lopuksi se ja sama. Ja tämä tahtoi antaa penikallekin hieman päätäntävaltaa edes jostakin, jonkinlaisena osoituksena... no, jostakin, kun nyt kerran yhtä matkaa kuljettiin. Saattoihan olla, ettei tämä missään nimessä halunnut nälvineitä miehiä mukaansa, tai piti näitä liian epäilyttävinä tai jotakin. Gruutilta taas ei kannattanut kysyä, se ei olisi osannut vastata kovinkaan valaisevasti, ja Iksaa kyllä tiesi varsin hyvin jo nyt, mitä se olisi vastannut jos osaisi. Siihen liittyi koipia ja järsimistä.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 19, 2011 21:41:15 GMT 3
Täytyi myöntää että rialin perustelu oli painava. Spyro pyöritteli hetken kolikkoa sormissaan nyökäten sitten ja sujautti sen paremman puutteessa pieneen pussiin vyöllään tulusten seuraksi, vaikkei voinut olla vilkaisematta mieskaksikkoa aavistuksen syyllisesti. Täytyi se myöntää, että niin mukavaa kuin se olisi ollutkin, ylpeys ja moraali eivät ruokkineet kovinkaan hyvin. Ja sitäpaitsi, rotta oli ottanut suurimman osan rahoista eikä hän, sen täytyi olla jollakin tavalla lieventävä asianhaara? Ehkä? Mahdolliset hyvät perustelut vastapuolelta (kuten nyyhkytarina siitä kuinka rahat olivat heidän sairaan äitirukkansa lääkettä varten) olisi saattanut mutkistaa tilannetta mutta kaikeksi onneksi niitä ei kuulunut joten purppuratukka pääsi sijaistoimintonaan teeskentelemään keskittyvänsä puhdistamaan uutta, hienoa ja naarmuteräistä veistään kunnes se hiukan kohteliaampi yksilö miehistä avasi suunsa ja toi ilmoille hiukan yllättävän ehdotuksen. Spyro seurasi Iksaan esimerkkiä ja kääntyi silmäilemään näitä uteliaasti vilkaisten sitten Iksaata kysyvästi. Jostain syystä se oli ilmeisesti päätynyt pitämään rottaa jotenkin vanhempana ja viisaampana, vaikka luultavasti olisikin vuosiltaan reilusti nopeasti varttuvaa jyrsijää vanhempi... tai sitten sitä vaivasi jälleen päättämättömyyden vitsaus, joka tuntui saavan pojan näyttämään enemmän tai vähemmän hämmentyneeltä jatkuvasti eikä moinen ollut oikein omiaan ottamaan johtoasemaa monessakaan tilanteessa. Tovin pohdittuaan rial tuntui päätyvän tulokseen että asia oli yhdentekevä, jääden sitten katselemaan odottavasti Spyroa... tai ainakin niin tämä jyrsijän tuijotuksen tulkitsi. Se räpäytti hiukan silmiään vilkaisten sitten tarkemmin juuri rahoistaan ryöstettyä kaksikkoa. No, kaipa se olisi vain reilua ottaa nuo mukaan kun rahatkin olivat kelvanneet, ja nämä eivät selvästikään olleet ennen matkustelleet paljoa... lisäksi jos oltiin vielä menossa samaan suuntaankin niin... Toisaalta taas, hän ei ollut aivan varma pitikö hän tummemman miehen olemuksesta alkuunkaan, tämä oli vaikuttanut kaunaiselta alunperinkin. Loppujen lopuksi purppuratukka päätyi kuitenkin kohauttamaan olkapäitään. "Eh. Kai se käy. Rosvot ja pedot pysyy paremmin kauempana kun on isompi porukka." Se myönsi haroen takaraivoaan luultavasti arvellen että ensimmäinen vastaan sattuva susilauma pistäisi kuitenkin harhailevan kaksikon poskeensa jos ne jättäisi kaksin. Poika itse ei ollut koskaan ollut erityisen huolissaan petoeläimistä mutta muut vastaansattuvat vihamieliset olennot kyllä huolettivat. Toivottavasti nämä kaksi eivät osoittautuisi pidemmän päälle sellaisiksi. Poika oli kieltämättä avuliaisuuteen taipuva olio tietyissä olosuhteissa, mutta siitä huolimatta se silmäili peittelemättömän pohtivasti murhaavia tuijotuksia luovaa hiljaisempaa miestä. Tuo toinen sentään oli kohteliaampi, toisin kuin tämä, eikä se oikein herättänyt olemuksellaan luottamusta.
|
|
|
Post by submarine on Sept 19, 2011 22:12:33 GMT 3
Iksaa raapi niskaansa ja vilkaisi mieskaksikkoa uudemman kerran. Kaipa tässä sitten oli tarkoitus raahata näitäkin mukana. Tämä ei olisi ollut hiukkaakaan pahoillaan vaikka penikka olisikin kyllästynyt, muttei aikonut suoranaisesti valittaakaan. Hyvällä tuurilla nämä putoaisivat kelkasta aivan itsekseen tarpeeksi nopeasti, mutta tosin huonommalla kaavailivat jo nyt jonkinlaista kostoa rahojen viennistä. Mutta oli se silti totta, että suuremmalla joukolla oli yleensä vähän paremmin turvassa - koska joku muu syötiin ensin, jos nyt ei muuta. Ja kaiketi nämäkin nyt sentään jotain osasivat, muuten miehillä olisi ollut jo apujoukkoja. Tai jotakin sellaista.
"No tuota, hyvä", Valnis tokaisi loppujen lopuksi. "Me emme ole mitenkään... mahtavia sotureita, mutta kaipa me puolemme osaamme pitää", tämä lisäsi ja hieroi käsiään yhteen aavistuksen hölmön näköisesti, ennen kuin nosti maasta erään rosvon soihdun, ennen kuin se sammuisi. Turan puolestaan tuijotteli Spyroa sitä mukaa, kun poika mies, tasaisen pistävästi ja jokseenkin tuikeana. Mitä ilmeisimminkin tämä osasi puhua, kun oli kerran niin jo tehnytkin, mutta nähtävästi jätti sitten tarkoituksella sen vähemmälle. Tai sitten tämä oli vain reilusti huonompi unohtamaan rahan viemisen sun muun sellaisen, kuin matkaseuransa. "Alkaa olla jo melkoisen pimeä. Olisi varmaankin parempi... siirtyä hieman kauemmas näistä ja leirityä yöksi, eikö niin?" Valnis rikkoi hetkeksi muodostuneen hiljaisuuden, viittoillen samalla vainajiksi muuttuneisiin rosvoihin, jotka eittämättä näyttivät Gruutin jäljeltä melko rujoilta.
Miehen ehdotuksessa oli eittämättä Iksaankin mielestä järkeä. Rotille päivä ja yö olivat huomattavasti vähemmän tärkeitä, mutta olihan tässä löntystelty jo koko päivä. Lepo ei olisi pahitteeksi, ja vuoret kaiketi odottaisivat huomiseenkin. Sitä paitsi öisin liikkui usein kaikenlaista ikävää, ja ainakin Spyro todennäköisesti oli kaikkea muuta kuin suuri ja mahtava yöeläjä. "Kai. Juu", rial vastasi lopulta, samalla kun siivosi oikeastaan muutaman rosvojen veitsistä omaankin talteensa. Tällä oli toki veitsiä omastakin takaa, mutta ainakaan vyöllä olevaa ei oikein voinut enää tarvekaluksi sanoa. Se oli... jotakin muuta nyt. Eikä rotta halunnut vetää sitä turhaan, jos ollenkaan. Eikä muutamasta lisäveitsestä ollut koskaan pahitteeksi, joten ilman sen suurempia rotta tunki kolme niistä vyölleen, huomattavasti tottuneempana ja vähemmän kiinnostuneena kuin penikka. Oikeastaan Spyrolle koko asekelpoinen terä näytti olevan melko outo asia. Tämä hinkkasi suurta leukuaan melkoisesti ja näytti muutenkin tutkiskelevan sitä kuin jotakin uppo-outoa. Kukaties olisi hyvä vilkaista hieman tämän perään, ettei teloisi itseään.
Valnis ja Turan näyttivät olevan jo harvinaisen valmiita lähtöön, reppunsa selässään ja ilmeet aavistuksen hämillään. Kaiketi näille tämä oli vain melkoisen outoa. Iksaa joutui tosin hetken verran kiskomaan ja nykimään Gruutia, ennen kuin se lopulta suostui lopettamaan ruumiiden rumentamisen. Loppujen lopuksi korvasta. Mutta kun jättiläisrotta, keihäs ja reppu olivat kasassa, oli tämäkin oikeastaan valmis lähtöön. "Näytän sitten. Miten tuo toimii", Iksaa urahti ohimennen Spyrolle, osoittaen penikan uutta lelua ohimennen. Ei tämäkään mikään mestari ollut, mutta auttaisi se varmaankin alkuun.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 20, 2011 0:51:35 GMT 3
Siinä sitten tuijoteltiin tovi puolin ja toisin kun Spyro tiirasi skeptisesti takaisin tumman miehen mulkoillessa, kunnes se lopulta nyrpisti hiukan nenäänsä ja keskittyi taas teeskentelemään tutkiskelevansa uutta veistä tilanteen käytyä jo hiukan vaivaannuttavaksi. Olihan tällä tavallaan syytä ollakin hiukan äreä... mutta toisaalta, kaksikko oli kyllä pelastettu joten siinä mielessä valitettavaa ei olisi pitänyt olla. Ainakaan paljoa. Jos nämä nyt olivat tulossa mukaan, olisi kai parasta pitää ainakin tuota tyyppiä silmällä, nuorukainen pohti itsekseen, nostaen sitten katseensa Valniksen puhuessa. Se tarkasteli tätä hetken kohauttaen sitten olkapäitään tämän kommentille lähinnä siksi että oletti tämän perustelevan pätevyyttään lähinnä rialille joka taisi olla tällä hetkellä johdossa, eiköhän se ollut kaikille läsnäolijoille selvää ettei purppuratukka itsekään ollut soturi vaikka hänellä nyt uusi hieno teräase olikin. Ehdotukseen siirtyä pois tuoreen verilöylyn jälkien keskeltä suhtauduttiin myös suopeasti. Nuorukainen nyökkäsi ja jätti veitsen räpläämisen toistaiseksi sikseen, lykäten kapineen takaisin tuppeensa edes leikkaamatta vahingossa itseltään yhtään sormea. "En tiedä mitä kaikkea täällä asuu, mut täällä on kyllä kohta kaikki lähimaaston elukat näitä kaluamassa." Poika pohdiskeli tehdessään omia matkavalmistelujaan jotka koostuivat lähinnä hupun kiskaisuun kunnolla päähänsä ja johonkin epämiellyttävään tahrituneiden kengänpohjien pyyhkäisyyn läheiseen ruohotuppaaseen jonka jälkeen se otti jo muutaman malttamattoman askelen eteenpäin. Iksaa sai osakseen uteliaan katseen keräillessään mukaansa kokonaisen arsenaalin veitsiä ennen kuin meni nykimään toista rottaa ruhojen kimpusta mukaansa. Sittenpä oltiinkin valmiita lähtöön. Rial osoitteli ohimennen Spyron uutta aseistusta vikisten jotakin sen käytön näyttämisestä. Purppuratukka oli tästä hiukan yllättynyt mutta nyökätti päätään oikeastaan hyvillään. Hän ei elätellyt uskoa että olisi kummoinenkaan aseen kanssa, mutta kukaan ei ollut aikaisemmin hänelle mitään niistä opettanutkaan. "Tökitään sillä terävällä päällä, eikö?" vastattiin pienen virneen keralla nulikan tömistellessä sitten tämän perään, pitäen tosin vieläkin pienen etäisyyden Gruutiin. Luultavasti se päätyisi jälleen kanniskelemaan rialin keihästä joutessaan jos rotta sen luovuttaisi, ainakaan poika ei tämän suhteen laittanut hanttiin.
|
|
|
Post by submarine on Sept 20, 2011 5:53:02 GMT 3
Iksaa urahti jotakin harvinaisen hyväksyvän suuntaista penikalle, kun tämä heitti mieskaksikosta. Näillä ei näyttänyt olevan minkäänlaista kokemusta matkaamisesta millään muulla, kuin ehkä suurella, mukavalla ja vilkkaalla päätiellä. Todennäköisesti vähintään vankkureissa. Ja vaikkei se nyt suoranaisesti tämän asia ollutkaan, olisi rotta suositellut näitä kääntymään ympäri ja palaamaan kipin kapin ihmisten ilmoille kun nyt vielä aikaa oli. Selviäisivät vähemmällä kivulla. "Onneksi pieniä elukoita", Iksaa vastasi ohimennen reppuaan selkään asetellessaan, suoden karulle, kiviselle maastolle hämärässä vielä nopean vilkaisun. Mitään kovinkaan suurta ja kammottavaa ei kivisillä kummuilla vuoren juuressa varmaankaan asustellut. Mitä nyt ehkä muutama vihainen lisko. Ja kukaties nälkiintynyt, raivohullu puuma, joka jo vaani pimeässä ja etsiskeli sopivan tyhmää saalista... "Harmi että ehkä isojakin", rotta lisäsi leukaansa raapien hetken perästä ja lotkautti korviaan. Penikan seuraavan sutkautuksen jäljiltä Iksaa jäi tuijottamaan tätä pitkäksi aikaa maleksiessaan eteenpäin. Valnis ja Turan olivat nähtävästi aikeissa pitää perää, ja penikka tuli rottien jäljessä. Ensin tämä luuli Spyron olevan tosissaan ja harkitsi jo uudelleen koko touhua, mutta tajusi sitten kyseessä olevan ihmisille niin ominaisen vitsin, ja teki asianmukaisen äänen. Tällainen huumori meni rotilta yleensä pahasti ylitse. Mutta Iksaa piti penikasta, ja oli valmis ainakin esittämään. "Juu, se", tämä vinkaisi vastauksen lampsiessaan polkua myöten eteenpäin leiripaikkaa hakien.
Loppujen lopuksi leiripaikan tapainen löytyi melko läheltä. Tai jos tarkkoja oltiin, aivan samanlainen se oli kuin kaikki muutkin paikat, kunhan nyt tuli valittua hieman tasaisempi paikka näkö- kuulo- ja hajuetäisyyden päässä raadoista. Jos lähitienoolla olisi mitään elävää, se tulisi olemaan hyvin pikapuoliin enemmän tai vähemmän katetun pöydän ääressä, ja silloin oli parempi olla jossain muualla. Mieskaksikko, joka oli oikeastaan loppujen lopuksi raahannut mukanaan pitkälti kaikki soihdut, etsi paikan hieman erossa rotista ja purppurapäästä, sanomatta mitään mutta suomatta myöskään ikäviä vilkaisuja. Iksaa ei viitsinyt edes yrittää kertoa näille, että yhdessä olisi ollut turvallisempaa. Tulenteko osoittautui oikeastaan omaksi pieneksi haasteekseen. Kukaties siihen olisi saanut kaavittua ainekset kasaan lähiympäristöstä jos tarpeeksi olisi yrittänyt, mutta kitukasvuisten puskien ja ruohon nyhtäminen kivikoista pimeässä oli sen sarjan riemua, että Iksaakin jätti sen suosiolla väliin, rotta eli ei. Sen sijaan tämä veti hetken uumoilun jälkeen hämärässä repustaan kuiviin, helposti syttyviin lehtiin käärityn paketin, ja laski sen paljaaksi puhdistamalleen kohdalle. Muutama isku tuluksista riitti, ja koko luomus leimahti aavistuksen pisteliään hajuiseen, joskin täysin asiansa ajavaan liekkiin, joka näytti aikovan kestää oikein erinomaisen pitkän aikaa. Rial ei välittänyt valottaa penikalle, mitä lehtien sisällä tarkalleen oli ollut, koska arvaili ettei tämä varsinaisesti olisi arvostanut sitä. Sanottakoon vain, että Gruutista oli moneen...
"Pistä paistumaan", Iksaa urahti ohimennen penikalle, viittoillessaan samalla tämän vyöllä roikkuvaan kuolleeseen lintuun. Ohimennen tämä kiskoi itsekin esiin jotakin etäisesti kuivatulta matkamuonalta näyttävää. Tai se oli mahdollisesti matkamuonaa, joka oli viettänyt aikansa repussa, jossa oli kaikkea muutakin mielenkiintoista, kuten vaikkapa rottapohjainen nuotio. Mieskaksikko kauempana näytti hakeutuneen jonkinlaisen näköesteen suojiin kahden suurehkon kiven taakse. Kuin se olisi ollut suurikin suoja.
|
|