|
Post by submarine on Aug 15, 2011 19:25:40 GMT 3
Empalsus kirosi hiljaa itsekseen. Tämän oli määrä olla pelkkä rauhallinen matka, ja jo nyt kaikki levisi käsiin. Rosvojoukko suolsi nuolia minkä ehti, aikomatta ilmeisesti edes lähestyä, ennen kuin oli varmistanut, ettei kohtaisi vastarintaa. Tai ainakaan ennen kuin nuolet loppuisivat. Siltikään mies ei ollut aivan varma siitä, mitä nämä suunnittelivat. Oli näitä toki jonkin verran, mutta siitä huolimattakin melko vähän täysimittaiseen karavaanin ryöstöön. Mutta loppujen lopuksi se ei ollut hänen suurin murheensa tällä hetkellä. Karavaanilla oli vartijansa, ja suurin osa näistä toimi jo niin hyvin kuin kykeni. Jotkut ampuivat takaisin, suurin osa odotti suojissa. Rosvojen joukossa oli kuitenkin tarkkoja jousimiehiä, eikä osumilta oltu vältytty. Empalsus oli kahden vaiheilla, olisiko tämän pitänyt astua avuksi vaiko ei. Se tekisi kaikesta niin hyvin paljon monimutkaisempaa myöhemmin. Mutta toisaalta, väkeä kuoli. Loppujen lopuksi hänen oli kaiketi vain huokaistava ja tehtävä osansa... "Pysy matalana", Empalsus sihahti nopeasti Sharielille hälyn ylitse, ja teki sitten itse kaikin puolin oman käskynsä vastaisesti noustessaan pystyyn. Hän etsi katseellaan sopivaa paikkaa, maistellen jo samalla mahtia, tuttua ja tuntemaansa. Ja niin teki joku muukin.
Äkkiä vankkurit melko lähellä räjähtivät ilmiliekkeihin. Empalsus painautui vaistomaisesti matalaksi kun kuumuus ja valo iskivät päin. Ilma oli äkkiä sakeana savusta ja sekasorrosta - ja mahdista. Kauhuissaan ja hämmentyneenä väki kompuroi kauemmas kokoksi muuttuneista vankkureista. Tämä ei ollut mikään huolimaton rosvojen hyökkäys, taumaturgi tajusi sen välittömästi. Näillä oli mukanaan velho. "Reekele", Empalsus ähkäisi, yrittäen parhaansa mukaan haravoida metsää katseellaan. Syypään löytäminen ei kestänyt kauaa, tämä ei piilotellut. Päin vastoin, hahmo oli tulen ja lieskojen peitossa kuin viittaan kietoutunut. Vahva maagi, se oli selvää. Tämä näytti viittoilevan ja huutavan käskyjä rosvojoukolle.
"Ottakaa minkä pystytte! Kaikki! Vauhtia! Pistäkää vastustelijat maahan!"
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 15, 2011 20:39:44 GMT 3
Shariel katseli sivusta, kuinka rosvot ampuivat nuolia ympärillä oleviin henkilöihin, eikä hän voinut auttaa mitenkään. Toki hän voisi kokeilla jotain, väliaikaisesti sokeuttaa ampujat, mutta sitten vankkureita alkoi räjähdellä. Shariel totteli mielellään Empalsuksen käskyä ja jähmettyi paikoilleen hyvin lähelle maata. Mies oli selvästi tajunnut jotain, mitä Shariel ei, ainakin kiroilusta päätellen. Magia ei ollut hänelle jokapäiväinen tuttu muussa kuin illuusioiden muodossa, eikä siihenkään häntä ollut koulutettu.
Ehkä hän voisi saada tilanteen rauhoitettua jos löytäisi rosvojoukosta jonkun tutun, mutta sekin toivoi alkoi haihtua. Muutama heistä tuli lähemmäs paikkaa, missä Shariel ja Empalsus piti vahtia. Vaikka mies olikin käskenyt häntä pysymään matalana nainen huomasi nostavansa aavistuksen päätään nähdäkseen paremmin, ennen kuin kykeni hillitsemään itsensä. Yksi rosvoista muistutti kaukaisesti erästä hänen tapaamaansa henkilöä, mutta Shariel ei voinut olla varma, ennen kuin tämä tulisi lähemmäs. Eikä nainen ollut ollenkaan varma, halusiko hän toisen tulevan yhtään lähemmäs tässä tilanteessa.
|
|
|
Post by submarine on Aug 15, 2011 21:24:46 GMT 3
Empalsus kirosi itsekseen hieman lisää. Ei siitä mitään hyötyä ollut, mutta menkööt. Hänen piti toimia. Rosvot itsessään olivat vaara, mutta näiden mukana toimiva velho läheni jo kuolemantuomiota. Hänelle ja kaikille muille. Toisetkin vankkurit räjähtivät liekkeihin. Tarvittiin suunnitelma. Piti tehdä... jotakin. Äkkiä. "Tarvitsen apua. Minä en ole tässä. Järjestä asia", Empalsus totesi äkkiä Sharielille, huomattavasti edellistä lujemmalla, käskevämmällä sävyllä. Siinä oli aavistus terää, jota ei aikaisemmin ollut ollut. Nainen hallitsi illuusiot, kukaties tämä saisi ostettua hetken tai kaksi yllätystä.
Jäämättä katsomaan, onnistuisiko Shariel, nousi Empalsus jälleen pystyyn. Eikä hän näyttänyt enää ollenkaan yhtä laiskanpulskealta tai leppoisalta. Ensimmäiset sanat, joilla ei ollut korvissa todellista muotoa taikka ääntä, purkautuivat hänen huuliltaan silkkana voimana. Ja rosvo, joka oli juuri tähtäillyt paniikissa sekasortoa pakoon yrittävää, kaatui äkkiä naamaansa kynsien maahan. Toinen kaatui äkkiä, kuin lyötynä, maahan. Mutta Empalsus ei voinut keskittyä rosvoihin. Vaarallisin kaikista oli velho, ja tämä oli aivan varmasti aistinut äskeisen.
Kuten arvata saattoi, liekkeihinsä verhoutunut maagikko näytti äkkiä valpastuvan ja lopettavan äskeisen summittaisen tuhon kylvön. Hetken verran tämä tähyili ja etsi, ja suuntasi sitten suoraan Empalsusta kohti, välittämättä tielle sattuvista. Ne epäonniset karavaanin puolustajat kaatuivat liekehtien. Tämän jalanjäljet jäivät kytemään ja liekehtimään, kuin tervalätäköt ja ilma velhon ympärillä väreili. Tämä oli vahva. "Jos keksit jotakin, nyt olisi aika", Empalsus totesi Sharielille ääni vakaana, mutta kaikkea muuta kuin varmana. Tämä velho oli vahva. Hyvin vahva. Sen tunsi ja näki. Eikä taumaturgi voinut muutakaan, kuin alkaa kutomaan omaa mahdin verkkoaan...
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 16, 2011 17:28:36 GMT 3
En ole tässä? Tietenkin! Mutta miten minä sen teen? Shariel kävi paniikinomaisesti päässään monologia, ja viimein keksi sen. Hänen täytyi vain saada muut näkemään tässä tyhjä kohta! Miksei hän ollut sitä aikaisemmin keksinyt? Illuusion rakentaminen suurelle joukolle oli Sharielille melkein joka päiväinen asia ja hän osasi se hyvin, ainakin normaalisti. Nyt olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin ihanteelliset ja nainen joutui keskittymään asiaan, jotain mitä hän ei ollut koskaan ennen joutunut tekemään.
Empalsus oli noussut pystyyn hetki sitten ja sanoi juuri sillä hetkellä jotain, kun Shariel asetti illuusion mahdollisimman monen mieleen. Tietenkään hän ei koko karavaania pystynyt saamaan uskomaan, ettei Empalsus ollut siinä, mutta he eivät olleet vaivan arvoisia. Vain he, jotka näkivät miehen, tai siihen kohtaan, missä mies oli hetki sitten seissyt. Shariel vaipui maahan istumaan ja keskittyi pysymään hiljaa paikoillaan ja pitämään illuusiota yllä, vaikka kerran hän sen oli asettanut, hänen ei tarvinnut tehdä juuri mitään sen ylläpitämiseen. Hetkeä myöhemmin nainen sai vieraita. ”Hyvää päivää arvoisat herrat, ja neiti”, Shariel sanoi vienosti hymyillen.
|
|
|
Post by submarine on Aug 16, 2011 18:20:48 GMT 3
Shariel oli ilmeisestikin onnistunut, sillä suurimmalle osalle rosvojoukosta Empalsus oli pelkkää ilmaa. Tulisen velhon kohdalla siitä tosin ei ollut juuri minkäänlaista apua. Kukaties tämä ei nähnyt häntä, mutta tunsi varmasti siitä huolimatta. Oli yksi asia lipsahtaa jonkun silmistä, ja täysin toinen peitellä olemassaoloaan mahdintuntijalta loitsittuaan edes hieman. Tämä ei nähnyt, mutta tiesi silti missä hän oli. Tällä ei kuitenkaan ollut varsinaista kiirettä marssiessaan ilmiliekeissä läpi pysähtyneen, sekasortoisen ja liekehtivän karavaanin, ja Empalsus käytti aikansa kutoakseen omaa taikuuttaan. Sharielillakin näytti olevan aivan omat huolensa.
Lopulta velho pysähtyi jonkin matkan päähän vankkureista, joiden etupuolelle Empalsus oli jo kiertänyt. Tämä oli niin kirkas, että kohti katsominen sattui silmiin, eikä hän kyennyt saamaan mitään selvää tämän piirteistä. Pelkkä hahmo liekkiverhossa. Vahvaa taikuutta, liian vahvaa jollekin tavalliselle viiden pennin rosvolle. Aivan liian vahvaa. "Minä tiedän, että olet siinä. Antaudu niin selviät vähällä", velho sihahti liekkiensä keskeltä, ääni kuin savua ja tuhkaa. "Minä olen Empalsus Mutar, Hernin kolmannen mahdin kehän taumaturgi! Sinä lopetat tämän nyt!" Empalsus huusi vastaukseksi. Se toimi suunnilleen juuri niin hyvin, kuin hän oli olettanutkin.
Velho sihahti taas, tällä kertaa kuivaa naurua kuin palava paperi, ja heilautti kättään. Tuskallisen kuumat liekit ja väreilevä ilma iskivät vasten Empalsusta, ja hän horjahti vasten vankkureita. Hänen kutomansa loitsut saivat ilman rätisemään ja sihisemään torjuessaan minkä pystyivät, mutta toisen loitsuissa oli pelottavaa voimaa; jo ensimmäinen repi niitä melkoisesti. Kuin leka moukaroimassa kypärää. Empalsus työnsi itsensä pystyyn, iskien vastaan ennen kuin velho tekisi saman uudelleen. Ilma tämän ympärillä väreili kylmänä ja jäisenä, ja hetkeksi liekit antoivat sijaa. Empalsus kykeni melkein näkemään tämän kasvot. Mutta raivokas, tulinen purkaus ahmaisi kylmän ja paiskasi hänet jälleen vasten vankkureita, tällä kertaa lujempaa. Loitsukuori hänen ympärillään oli jo vähällä hiipua olemattomiin.
"Hölmö. Heikko hölmö. Kuole sitten", velho sihisi pahaenteisesti liekeistään.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 16, 2011 20:04:51 GMT 3
Shariel havaitsi pientä huvituneisuutta rosvojen ilmeissä, hänen tervehdittyä heitä kohteliaaseen sävyyn. ”Päivää vain sinullekin söpöläinen” yksi miehistä vastasi virnuillen ja astui askeleen lähemmäs. Shariel hymyili maassa. Hän ei pitänyt tästä miehestä, ei ollut pitänyt viimeksikään kun he olivat tavanneet. ”Mukava nähdä, Dan” Shariel lisäsi hymyillen. ”Olet nähtävästi pysynyt alalla” Hän jatkoi. ”Shar. Tämäpä yllätys! Taidat olla vieläkin köyhä?” Daniksi kutsuttu mies vastasi halveksien, lyhentäen naisen nimen tarkoituksella. Shariel ei vastannut vaan katsoi kahta muuta miehen mukana ollutta henkilöä. Naisen hän oli saattanut joskus tavata jossain, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan missä tai kuka tämä oli. Miestä Shariel ei ollut koskaan nähnytkään.
”Mitä jos lähtisit mukaan? Voisimme pitää hieman hauskaa.” Dan kysyi suoden Sharielille vinon hymyn. Se ei ollut varsinaisesti kysymys, sillä mies ei olettanut minkäänlaista vastarintaa: He voisivat tappaa hänet koska vain. Shariel väläytti petomaisen hymyn miehelle ja sanoi: ”En ikinä.” ”Mitä jos te” Hän jatkoi ja viittoi kädellään heitä kolmea ”katoaisitte ja jättäisitte minut ja seuralaiseni rauhaan. Suutun vielä.” Tämä sai aikaan epäuskoisen virnistyksen myös toiselta mieheltä. Hänhän oli selvästi yksin. ”Enpä usko että käy päinsä” hänelle tuntematon mies sanoi. ”Lasken kolmeen.” Shariel jatkoi. Koska yksikään heistä ei liikahtanut nainen osoitti sormellaan ensin hänelle tuntematonta miestä. ”Yksi” Miehen näkökenttä pimeni täysin ja häneltä pääsi parahdus. Shariel katsoi naiseen, joka perääntyi kolme askelta. ”Kaksi” Nainen koki saman kohtalon, kuin toverinsa. ”Kolme” Shariel hymyili samaa peromaista hymyä kuin aiemminkin ja osoitti sormellaan viimeistä miestä, jolloin tämäkin vajosi polvilleen parahduksen kera. Yhtäkkiä nainen tunsi olonsa paljon paremmaksi ja etsi katseellaan Empalsusta, joka selvästi yritti tapattaa itsensä.
|
|
|
Post by submarine on Aug 16, 2011 20:38:04 GMT 3
Sikäli kuin Empalsus ehti tajuta mitään mistään ympärillään, tilanne ei ollut erityisen hyvä. Rosvot näyttivät olevan pahasti niskan päällä ja karavaaniväki hätää kärsimässä. Ei hän tosin turhan paljoa ehtinyt näitä surra, sillä tällä hetkellä hän joutui keskittymään vain ja ainoastaan välttymään kärähtämiseltä. Velho murjoi häntä tulella ja raivolla, eikä hän voinut tehdä juurikaan muuta, kuin pidätellä tämän mahtia. "Typerä taumaturgi. Pelkkä surkea kirjatoukka. Teidän kaltaisenne kuuluvat torneihinne homehtumaan. Tämä on mahtia!" velho ärähti, iskien jälleen.
Empalsus painoi vastaan minkä pystyi, tietäen samalla toisen sanat harvinaisen tosiksi. Tämä ei ollut mikään tutkija tai taumaturgi, kyseessä oli täysiverinen taistelumaagi. Ei hienouksia, ei monimutkaisuutta, pelkkää voimaa. Tällä hetkellä se vaikutti kieltämättä harvinaisen tehokkaalta. "Kukaties... kukaties. Mutta... minä osaan tämän", Empalsus huohotti, ja iski äkkiä kätensä yhteen. Seurasi kammottava, korvia raastava riitasointu, ja äkkiä taikuus yksinkertaisesti lakkasi.
Hetkeen mahtia ei vain ollut Empalsuksen taikka toisen ympärillä. Se hajosi ja haihtui. Velhon liekit katosivat äkkiä, ja Empalsus näki, kuin tämän kasvoille levisi melkoinen hämmästys. Tämä oli eittämättä melkoisen ruma, useaan kertaan palanut, kalju ja karvaton. Mutta hän ei jäänyt ihmettelemään tämän ulkonäköä, vaan harppasi eteenpäin. Sharielin asettama illuusiokin oli murtunut kaiken muun myötä, ja niinpä koko rosvojoukkokin sai nähdä, kuinka Empalsus huitaisi, kaikin voimin ja melkeinpä kaatuen, toista velhoa nyrkillä naamaan. Tämä horjahti mukana, nähtävästi vieläkin melkoisen hämmentyneenä. Mutta maagilla näytti olevan kokemusta muustakin taistelemisesta, ainakin huomattavasti enemmän kuin hänellä, ja tämä toipui yllätyksestä ja osumasta melkoisen nopeasti. Ja äkkiä horjahtikin Empalsus, polvesta vatsaan. Ja nyrkistä naamaan.
"Kirottu... kirottu!" velho ähisi, käheästi ja raivoisasti. Empalsuksen oli myönnettävä, ettei tämä vieläkään mennyt erityisen hyvin.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 17, 2011 18:20:17 GMT 3
Shariel ei tiennyt, mitä Empalsus teki, mutta tunsi kuinka hänen illuusionsa revittiin kappaleiksi. Hetkeä myöhemmin mies löi toista, joka selvästi oli paljon kokeneempi, kuin hän. Shariel pudisteli päätään. Miten toinen saattoi olla näin typerä? Taistella nyt toista velhoa (tai näin ainakin hän oletti) vastaan nyrkein ja ollen siinäkin alakynnessä! Shariel melkein häpesi seuralaistaan, joka ei osannut puolustaa itseään. Hänellä itsellään oli puolustuksena se, että hän oli nainen, eikä hänen näin ollen tarvinnut puolustaa koskaan itseään. Miehet tekivät sen hänen puolestaan.
”Tuopa oli varsin ikävä temppu. En muistanutkaan että olit noin helposti leimahtava” Shariel kuuli Danin sanovan. Hän käänsi päätään ja näki miehen, ja tämän toverien, pitelevän päätään kuin kovan päänsäryn aikana. Hups, Shariel melkein sanoi ajatuksensa ääneen. Selvästi hänen muutkin illuusionsa olivat tuhoutuneet, eikä hän tiennyt, pystyikö tekemään niitä juuri nyt uudestaan. Empalsuskaan ei taistellut taikuuden avulla, joten ehkä se ei vielä toiminut. Shariel virnisti miehelle, vaikka tiesikin sen vain ärsyttävän tätä. ”Minkäs ruusu piikeilleen mahtaa” Shariel totesi olkiaan kohauttaen. ”Pelkkiä piikkejä koko rehu” Toinen miehistä vastasi. Heisän mukanaan ollut nainen oli kadonnut jonnekin. Lähtenyt.
|
|
|
Post by submarine on Aug 17, 2011 19:37:00 GMT 3
Joskus ulkonäkö saattoi pettää. Empalsus oli olettanut tummuneen, varmastikin moneen kertaan palaneen miehen olevan vähintäänkin kuihtunut tapaus, kuten tietyt taikuuttaan villisti käyttävät. Mutta ottaen huomioon, että tämä nosti hänet rinnuksista ylös, se saattoi olla pienoinen harhaluulo. Olipa miten oli, tämä ei näyttänyt yhtään sen komeammalta lähempääkään, sikäli mikäli hän enää mitään kunnolla kivun sumentamin silmin edes näki. "Tuota minä en odottanut. Näppärä temppu", maagi sihahti. "Ja sitten tuhlasit pienen hetkesi tähän. Olisit voinut paeta, mutta olit liian typerä. Olisit jo kuollut, ellei sinusta olisi enemmän hyötyä hengissä", tämä jatkoi. Viimeiseksi Empalsus näki jälleen tämän nyrkin, ennen kuin lohdullinen tiedottomuus puhalsi kaikki kynttilät sammuksiin.
Maagi päästi hervottoman taumaturgin putoamaan maahan ja tuhahti. Sitten tämä vilkaisi ympärilleen. Kaikki alkoi olla jo ohitse, suurin osa karavaanista oli jo antautunut ja viimeiset olivat pahassa alakynnessä. Rosvojen äkillinen ja raju hyökkäys ja magian mahti olivat olleet liikaa. Ilman sen suurempia mies tuhahti uudelleen ja suuntasi kohti läheistä naista ja kolmea rosvoa, jotka tämän kanssa jankkasivat. "Te typerykset! Teillä on työtä tehtävänä! Tehkää se ja häipykää!" velho ärähti tarpeeksi lähelle päästyään rosvoille, jotka näyttivät unohtaneen pahasti ripeän ja tehokkaan toiminnan. Sitten tämä käänsi huomionsa näistä enää piittaamatta Sharieliin.
"Sinä taisit äsken tehdä muutaman pienen tempun", tämä totesi. Hiilenmustat silmät tuijottivat tiiviisti naista. "Miten on, oletko yhtä typerä kuin toverisi? Vai tuletko suosiolla ja vältyt turhalta tuskalta?" Sanojensa vakuudeksi arpinen mies koukisti vasemman kätensä sormia, ja äkkiä sen nahka halkeili kuin ylikypsä makkara. Alta puski jälleen liekkejä, kuin tämän sisällä olisi käynyt kammottava palo.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 18, 2011 16:16:11 GMT 3
Shariel näytti kieltään miehille hyvinkin lapselliseen tapaan. He eivät ehtineet viedä yhteen ottoaan sen pidemmälle, sillä Empalsuksen kanssa taistellut miekkonen oli selvästi voittanut ja seisoi uhkaavana melkein hänen vieressään ja häntä uhanneet miehet olivat äkkiä hyvin hiljaisia. ”Lähde mukaan minne?” Shariel kysyi yrittäen pitää äänensä vakaana ja kiinnostuneena. Toinen kuitenkin syttyi äkkiä liekkeihin, mutta liekit eivät vaikuttaneet vahingoittavan miestä mitenkään. Jos ei laskettu sitä, että miehen iho halkeili ja näytti muuten vain inhottavalta.
”Olenkin erittäin kiinnostunut tulemaan. Teidän mukaanne, herra” Shariel vastasi oudosti tauottaen, yrittäen muodostaa hymyn huulilleen. Hän oli vähällä epäonnistua näinkin yksinkertaisessa asiassa. Shariel nousi seisomaan ja pudisteli hiekan vaatteiltaan. Jos mukaan lähteminen oli kaikki mitä toinen vaati, niin selvä se. Häntä ei odotettu mihinkään, tosin kun sitä tarkemmin ajatteli, se oli huono asia. Kukaan ei koskaan saisi tietää hänen kadonneen.
|
|
|
Post by submarine on Aug 18, 2011 17:34:46 GMT 3
Velho näytti oikeastaan jopa melkoisen yllättyneeltä, kun joku todellakin tuli suosiolla. Hetken verran tämä näytti miettivän, mitä nyt pitäisi sanoa, mutta toipui kuitenkin nopeasti. Hymähdys ja nyökkäys. "Viisasta. Niin hyvin mukava, kun joku tajuaa puhetta", tämä totesi. Liekit kuolivat, jättäen peräänsä vain arpisen, tummuneen nahan. "Kunhan tulet mukaan vastustelematta, et yritä paeta tai kysele turhia, tulet selviämään vähällä", tämä jatkoi, ja viittasi sitten muun karavaani suuntaan, ennen kuin lähti itse sinne päin. Maagi ontui kevyesti toista jalkaansa, muttei antanut sen haitata tahtiaan.
Rosvojoukko näytti pitkälti saaneen vastarinnan lannistettua, ja osa keräsi nyt selviytyneitä puolustajia kasaan ilman suurtakaan hienovaraisuutta. Vastaanhangoittelijoille annettiin nyrkkiä, keppiä ja saapasta säälimättä tai empimättä samalla, kun suurin osa lopuista kävi läpi karavaania, ilmeisestikin tarkastaen lastia. Muutama vain seisoi vahdissa jousten kanssa. Vastaväitteitä, aneluita tai kysymyksiä ei kuunneltu. Loppujen lopuksi koko touhu oli melkoisen järjestelmällistä pelkäksi rosvojoukon ryöstöksi. "Te, jotka olette vielä hengissä, olette sitä vain ja ainoastaan, koska olette hyödyllisimpiä jaloillanne kuin naamallanne. Tästä eteenpäin te teette käskyjen mukaan. Niskoittelijat tekevät sen henkensä uhalla!" velho ärähteli käskyjä kolhituille ja kyräileville vangeille. Nämä eivät suuremmin väittäneet vastaan.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 18, 2011 18:49:17 GMT 3
Shariel huokasi helpotuksesta. Hän ei uskaltanut vastata miehelle, joka selvästi oli velho, mitään vaan tyytyi nyökkäämään. Hymykään ei ollut kauan pysynyt naisen kasvoille. Sharielilla oli käynyt tuuri, ettei mies halunnut rangaista häntä nistä pienistä illuusioista, joita hän oli tehnyt. Hän ei tiennyt mitä muutakaan olisi voinut tehdä, kuin suostua. Ja koska hänen määränpäänsä oli vaihteleva, niin silä ei ollut väliä, minne tämä velho hänet vei. Kunhan hengissä ja turvassa pysyminen kuuluivat asiaan. Heti, kun miehen huomio kiinnittyi pois Sharielista, hän käveli nopeasti Empalsuksen luo, joka makasi tiedottomana maassa.
”Herää. Olemme lähdössä.” Shariel sanoi hiljaisella äänellä ja ravisteli miestä, ”kuuletko? Lähdemme” Hän ei halunnut jättää miestä tänne makaamaan, mutta koska mies ei heti noussut ja karavaani jatkoi matkaansa, hänen oli pakko seurata mukana. Ehkä joku nostaisi miehen joillekin kärryille. Tai jos ei, niin ainahan toinen voisi yrittää pelastaa hänet velhon kynsistä. Niinhän miehet (sankarit oikeastaan) tekivät. Eikö niin? Shariel yritti vakuuttaa itselleen, että joku pelastaisi hänet kyllä. Tai hän joutuisi pelastamaan itse itsensä.
|
|
|
Post by submarine on Aug 18, 2011 19:57:31 GMT 3
"Väistä!" eräs rosvoista ärähti Sharielille, huitoen tätä sivummalle yhä tajuttoman Empalsuksen luota. Sitten tämä osoitti kahta vangeista. "Te! Raahatkaa tämä mukana!" tämä käski, osoittaen miestä. Osoitetut, ilmeisesti kaksi karavaanin vartijoista, tottelivat ilman sen suurempaa halua tai intoa, laahustivat lähemmäs ja nostivat kumpikin omalta puoleltaan miehen harteilleen. Tämän jalat laahasivat maata ja saappaat mitä todennäköisimmin kärsivät, mutta kukaan ei ollut valittamassa - eikä kukaan todennäköisesti olisi välittänyt, vaikka olisikin. Samaan aikaan loppuja huidottiin ja komennettiin ottamaan kantaakseen karavaanin lastia. Vain arvokkaaksi katsottua tavaraa otettiin, muu jätettiin. Jotkut rosvojoukostakin laitettiin kantamaan, mutta näitä oli vähemmän, ja näiden kantamukset olivat kevyempiä.
"Haavoittuneet jätetään kuolemaan. Niistä, jotka eivät pysy tahdissa, tehdään haavoittuneita!" kuului vielä viimeinen ärähdys, tällä kertaa ilmeisesti joltakin korkea-arvoisemmalta rosvolta. Kukaan ei varsinaisesti väittänyt vastaan tässäkään asiassa. Kahakassa vaikeammin haavoittunut väki oli jätetty juuri siihen, mihin kaatuivat, eikä sääliä nähtävästi aiottu antaa hiukkaakaan. Karavaani oli putsattu kaikesta arvokkaasta melkoisen nopeasti, ja sitten väkeä alettiin huitoa nopeaan tahtiin liikkeelle. Näitä ei kuitenkaan ohjattu tielle, vaan metsään, josta rosvotkin olivat tulleet. Muutama valitti ja sai kepistä. Nähtävästi karavaanin jäänteet, vankkureita, ruumiita ja villiintyneitä eläimiä myöten, aiottiin jättää juuri siihen, mihin olivat jääneet. Nopeaa, tehokasta ja järjestelmällistä.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 18, 2011 20:41:28 GMT 3
Shariel kavahti sivuun jonkun ärähtäessä hänelle. Siinä meni pelastaja, Shariel huokasi katsellessaan, kuinka kaksi rosvoa nostivat Empalsuksen tajuttoman ruumiin ja lähtivät kantamaan sitä. Ehkä Satar tulee pelastamaan minut! Tämä olisi juuri sellainen tilanne, missä tämä yleensä ilmestyi tyhjästä.. Hän ajatteli toiveikkaana ja vilkuili ympärilleen. Joku kuitenkin käski hänen lopettaa haahuilun ja seurata. Shariel laski katseensa ja lähti kävelemään muiden mukana metsään. Hän ei kuitenkaan voinut lopettaa vilkuilua ympärilleen ennen kuin sai mukavan läpsäytyksen poskelleen.
Naisesta oli ollut kamalaa, kuinka he olivat noin vain jättäneet kaikki haavoittuneet ja vankkurit keskelle tietä. Täällä metsässä ne olisivat olleet vain tiellä, kyllä hän sen ymmärsi, mutta.. Shariel vilkaisi vähän väliä Empalsuksen vointia, vaikka eihän hän miehestä enää hyötyisi. Ainakaan niin paljoa. Toinen saattaisi olla vain tiellä, kun hän yrittäisi pakoa.
|
|
|
Post by submarine on Aug 18, 2011 21:12:47 GMT 3
Matka vei metsään. Mistään oikeasta tiestä tai polusta oli turha haaveillakaan, mutta rosvojoukko tunsi kuitenkin tasaisimman, nopeimman ja helpoimman tien. Se ei tosin ollut millään muotoa varsinaisen tasainen, nopea tai helppo, ei ainakaan täysiä lasteja kantavalle väelle. Kompuroijat ja hidastelijat saivat keppiä ja saapasta, kunnes osasiva taas olla nopeampia. Tahti, jota pidettiin yllä, ei ollut varsinaisen tappava, mutta eipä siinä kuitenkaan ollut turhan paljoa sijaa hitaudelle. Eikä kenelläkään vangeista ollut harmainta hajuakaan siitä, minne oltiin menossa, tai mikä siellä odotti. Heikkohermoisimmat kuiskivat jo keskenään, kuinka heidät kaikki varmasti tapettaisiin, kun ryöstösaalis olisi saatu kannettua.
"Leuka pystyyn, neiti. Kaikki voisi olla huonomminkin", totesi äkkiä joku Sharielin vieressä - tai jos tarkkoja oltiin, alaviistossa. Kyseessä oli kääpiömies, ei mikään vuorten asukki vaan lyhyen lyhyt ihminen. Vähemmän kaunopuheinen olisi saattanut luonnehtie tätä muotopuoleksi. Miehen raajat olivat lyhyet ja pää kokoon nähden suuri, ja tämä kulki jokseenkin heilahtelevasti. Siitä huolimatta tällä ei näyttänyt olevan varsinaisia vaikeuksia pysyä tahdissa, ja vaatteistaan päätellen tämä oli muutenkin viettänyt elämäänsä muuten kuin istumalla. "Ajattele, jos olisit vaikka samanlainen tumppi, kuin minä. Olisi siinä tarvottavaa, tällaisilla koivilla", tämä jatkoi ja virnisti.
|
|