|
Post by submarine on Feb 3, 2010 19:50:29 GMT 3
Hugo ei naisen ärähdyksestä näyttänyt juurikaan huolestuvan, vaan piti leppoisan ilmeen kasvoillaan. "Sitten lieneekin ikävää, että minä olen minä, etkä sinä, koska minä-minä seisoskelen mielelläni tässä pitämässä seuraa. Rotallasi kun ei ainakaan tunnu olevan mitään vaikeuksia sen kanssa. Ja uskaltaisinpa melkein väittää, että olen jopa sujuvampaa puheseuraa", mies tokaisi, perääntymättä askeltakaan. Oikeastaan tämä näytti silti, että olisi voinut melkein vain härnätäkseen ottaa askeleen eteenpäinkin, ellei toinen olisi jo seissyt aivan nenän edessä. Vanha Rotta seurasi tapahtumien kulkua aavistuksen sivulliseksi jääneenä. Hugo ei näyttänyt kovinkaan isolta mieheltä, eikä siltä että aikoisi lyödäkään, mutta jos nainen huitaisisi tätä, mikä ei olisi ollut mikään ihme, saattaisi tämän kanta muuttua hyvin pikaisesti. Eipä se Vanhaa suoranaisesti muuten huolettanut, paitsi jos hakkaisivat toisensa laidan yli tai hengiltä.
"Mutta siinä olen samaa mieltä, että meren kauneus menee pilalle, kun näin komea mies seisoo laivan kannella. Sehän näyttää kammottavan rumalta silloin", Hugo tokaisi vielä.
|
|
|
Post by zetsumei on Feb 3, 2010 20:04:41 GMT 3
Chimamire katsoi vihaisesti miestä tämä alkaessa puhumaan ja tuhahti sitten varsin tympääntyneestikin. Hän vetäytyi hieman kauemmaksi tästä, laittaen kätensä puuskaan ja kuunteli vielä mitä tällä oli sanottavanaan merestä, ennen kuin käännähti rotan suuntaan. "Olen pahoillani, mutta minun pitää poistua." Kasvot varsin totisina nainen käännähti ympäri ja lähti astelemaan eteenpäin, selvästi suuttuneena, mikä näkyi myös hänen kävelyssään. Hän puristi kätensä nyrkkiin, yrittäen hillitä itsensä samalla kun asteli kohti hyteille johtavaa ovea, ajatuksenaan yrittää nukkua hieman. Nainen toivoi todella, että kun he saisivat kunnollista maata jalkojensa alle, jokin rosvokoukko hyökkäisi heidän kimppuunsa ja nenäkäs kehuskelija saisi jotain terävää ja tappavaa lapojensa väliin. Jos niin ei kävisi, voisihan hän jonain yönä muuttua ihmissudeksi ja... Nainen vilkaisi miehen ja rotan suuntaan, hymyillen varsin epäilyttävästi, ennen kuin jatkoi kävelyään varsin sulavin askelin.
|
|
|
Post by submarine on Feb 3, 2010 21:17:42 GMT 3
Hugo ei, yllätys sinänsä, sanonut oikeastaan mitään, kun nainen häipyikin paikalta, vilkaisi vain perään yhä yhtä huolettomannäköisenä ja kohautti sitten olkiaan Vanhalle Rotalle. Hän puolestaan ei tehnyt mitään, vaan vain tuijotti. Outo mies, muttei todennäköisesti aivan turha kuitenkaan, koska oli päässyt mukaan - ja oli vielä hengissäkin. Tuntui vain aukovan päätään melkoisen varomattomasti. Syynä saattoi tietenkin olla sekin, ettei tämä uskonut äskeisen johtavan oikeasti mihinkään, tai sitten ei pitänyt naista uhkana. Vanha ei tiennyt.
"Sinne meni se. Harmi, että heittäytyi noin ujoksi. Mutta oli miten oli. Sinä olet nähnyt varmaankin paljon kaikenlaista?" Hugo kysyi, keskittyen nyt Vanhaan Rottaan ja etenkin niihin moniin arpiin, jotka hänen nahkaansa koristivat. Tähän kysymykseen rotta kyllä osasi vastata saman tien. "Juu", Vanha totesi ykskantaan, raapien ohimennen repaleisen korvan taustaa. "No hyvä, sittenpä voin vaikka puhua sinun kanssasi, kun se näyttää onnistuvan."
Ja äkkiä Hugo sitten jo tiedustelikin, mistä mikäkin arpi oli tullut. Vanhasta Rotasta se nyt ei tietenkään ollut mitenkään tavallista, mutta kuitenkin vaihtelua sekin.
|
|
|
Post by zetsumei on Feb 3, 2010 21:48:12 GMT 3
Nainen käveli rennoin askelin hyttinsä ovelle, vaikkakin, matkalla hän oli joutunut pariin otteeseen pysähtymään ja sulkemaan silmänsä, jotta sai kukistettua pahan olon. Hyttiinsä hän kuitenkin nyt viimein pääsi ja heti sisään astuttuaan nainen sulki oven takanaan niin nopeasti, ettei kukaan ehtisi nähdä liikoja hänen huoneestaan. Venytellen Chimamire asettui sängylle istumaan, mutta sisätila ja meren keinunta eivät sallineet hänen siinä kauaa istua, vaan nainen otti nahkaisen, varsin ison pussukan ja lähti palaamaan kannelle. Hän ei selvästikkään ollut peitonnut pahoinvointiaan niin hyvin kuin oli kannelta lähtiessään luullut, kun oli kerran kuvitellut voivansa syödä ja nukkua hetken. Sellaiselle ei nyt ollut aikaa ja nainen pujahti ulos kannelle ja sujahti mahdollisimman nopeasti toiseen päähän laivaa kuin missä rotta ja se elostelija olivat. Erään köysikerän päälle istuuduttuaan nainen sulki jälleen silmänsä, saadakseen vatsansa rauhoittumaan.
|
|
|
Post by submarine on Feb 3, 2010 23:38:50 GMT 3
((Hyppään kaiketi eteenpäin, ettei tarvitse pelailla kahta yksinpeliä. Sellaiseen kohtaan, jossa tulee taas jotain tehtävää.))
Päivää kului pitkälti joutilaana olon tahdissa. Merimiehilläkään ei ollut valtavasti tehtävää, pitivät lähinnä suuntaa oikeaa. Joku pojankoltiainen puunasi kantta kasvoillaan ilme, joka kertoi, ettei tämä todellakaan pitänyt hommastaan hiukkaakaan. Välistä matkustajat liikkuivat kannella ja välistä sen alla, vaikka suurin osa pysyikin mieluummin paikoillaan kun ei ollut menossa mihinkään. Pahoinvointi ei välttämättä käynyt ylivoimaiseksi, mutta keinuvalla laivalla oli siihen tottumattoman vaikea kulkea suoraan ja hoippumatta. Merimiehet tosin osasivat vanhasta tottumuksesta myötäillä laivan keinuntaa ilman pienintäkään ongelmaa. Näille oli todennäköisesti vähintäänkin oudontuntuista päästä kiinteälle maalle silloin, kun pääsivätkään.
Vaikkei mitenkään sananvaihtojen perään hinkuva ollutkaan, puhui Vanha Rotta silti Hugolle niin kauan, kuin tämä piti puhetta yllä - ja sen mies kyllä osasi. Tämä kyseli ihmeen ehdottomasti, vaikka keskustelukumppanina oli rotta, jolla oli selviä vaikeuksia asetella sanoja kunnolla. Jokainen arpi käytiin läpi, niin hyvin kuin Vanhakaan niitä edes muisti, ja useaan otteeseen Hugo kyseli enemmän itse tapahtumistakin. Kaikki halkinaisesta kuonosta (lyhyt miekka eräänä talvena) katkenneeseen häntään (pohjan miehen kirves joskus alkusyksystä) käytiin läpi. Outoahan se oli, mutta loppujen lopuksi rottakin pääsi jopa hieman tunnelmaan ja kertoi auliimmin ja vähemmin kysymyksin enemmän. Piti nekin kaikki muistaa, koska kukaan muu ei muistaisi puolesta. Hugo ei vaikuttanut huonommalta tapaukselta, vaikka olikin ilmeisesti kova aukomaan päätään - ainakin siis naisille.
Aurinko alkoi jo hiljalleen laskea, sikäli kuin sitä pilvien lomasta edes näki, ennen kuin mitään mielenkiinnon arvoista tapahtui. Tarkalleen ottaen alettiin jakaa iltamuonaa, joka vähintäänkin viisaasti pidettiin lukkojen takana päivisin. Vanha ei tiennyt, mitä tarkalleen ottaen olisi tarjolla, mutta mahdollisesti näin aikaisessa vaiheessa saisi vielä jotakin tuorettakin. Mutta viimeistään ylihuomenissa alettaisiin syödä aivan varmasti matkamiehen muonaa, eli kuivalihaa, suolakalaa ja korppuja. Jos oikein tuuri kävisi, niin ehkä muutama nahistunut kaalinpää ja lanttukin löytyisi. Ne pitivät keripukkia loitolla. Tämän puolen laivamatkoista tunsi Vanhakin. "Ne taitavat alkaa jakamaan ruokaa tuolla. Minä menen ainakin hakemaan, ettei jää ilman", Hugo tokaisi ja nousi kepeänpuoleisesti ylös laidan vierestä, johon oli istunut. Vanhalla Rotalla meni reilusti pidempään päästä ylös; hän oli toki istunut yhtä pitkään kuin Hugokin, mutta mies oli vielä nuori. Tämän ei tarvinnut murehtia siitä, että pitkän istuskelun jälkeen kaikki paikat olivat jumissa. Mutta joka tapauksessa rotta sai itsensä lopulta pystyyn, ja meni kannelle kerääntyvän joukon luokse. Ruokaa oli haettu muutaman merimiehen voimin, ja nyt sitä tarjottiin vuorollaan jokaiselle.
|
|
|
Post by zetsumei on Feb 5, 2010 21:31:20 GMT 3
Chimamire oli käyttänyt päivänsä varsin tehokkaasti. Hän oli hytistä tultuaan istunut jonkin aikaa aloillaan köysikiepin lähellä, ärähtänyt varsin voimakkaasti köysikieppiä tarvinneelle merimiehelle ja saatuaan pitää tuolinsa, avannut nahkapussukkansa. Sieltä nainen otti esiin erittäin kaarevan sapelin, jota käänteli hetken aikaa käsissään, kunnes pari kertaa sitä ilmassa heilautettuaan alkoi puhdistaa sitä. Nopein liikkein hän pyyhki sapelin terästä kahvaa myöten ja alkoi sitten teroittamaan jo valmiiksi varsin terävää terää. Sapelien terät oli vaihdettu varsin lähiaikoina ja ne kiilsivätkin sen mukaisesti, jättäen kuluneemmat kahvat tyystin kiiltonsa varjoon. Nainen ei olisi mielellään uusinut sapelien teriäkään, mutta ikävä kyllä hän oli joutunut varsin ikävään taisteluun, jossa toisen sapelin terä oli napsahtanut poikki. Asesepälle päästyään hän oli kuullut huonot uutiset siitä, ettei tämä osannut paikata terää ja pitkän kädenväännön jälkeen nainen oli vaihtanut molempiin sapeleihin terät, koska toinenkin oli kuulemma varsin huonossa kunnossa. Hän oli varsin ärtynyt hinnasta, jonka aseseppä häneltä vaati, mutta koska tiesi sen olevan huomattavasti halvempi kuin isoissa kaupungeissa, oli nainen maksanut sen vähillä nurinoilla. Saatuaan tietenkin ensin vielä alennusta.
Iltapäivä saapui auringon hiljaisen vajoamisen myötä. Nainen oli päässyt toisen sapelinsa kimppuun ja oli viimeistelemässä teroittamisensa jälkeen uutta läpi puhdistamista, kun hän kuuli ruoan saapuvan. Oikeastaan hän ei tuntenut oloaan nälkäiseksi, mutta eipä pahoinvointikaan ollut naista haitannut, joten kyllä hän voisi kupillisen ruokaa ottaa. Ja jos ei saisi itse sitä syötyä, niin kyllä Chimamire tiesi kuka pistelisi sen hänen puolestaan poskeensa. Nainen lähti astelemaan ruokapaikkaa kohden, laitettuaan ensin sapelinsa nahkapussiin ja heitettyään sen olalleen. Hän hiljensi askeliaan nähdessään joukon, joka oli kerääntynyt nälkäisenä tuodun ruoan ympärille ja jäi itse vähemmän nälkäisenä sivummalle odottamaan.
|
|
|
Post by submarine on Feb 5, 2010 22:54:53 GMT 3
Vanha Rotta oli kuin olikin arvannut oikein, tänään tarjolla oli vielä tuoretta ruokaa. Tai tuoretta ja tuoretta, hapanta leipää ja makkaraa, mutta siitä huolimattakin ruoka oli sellaista, ettei sitä tarvitsisi järsiä leuat vääränä ja ryystää päälle vettä, ettei kurkku kuivuisi suolasta. Ja vesi jos jokin oli vähintäänkin elintärkeää keskellä merta, jossa juotavaa ei saanut mistään muualta. Sitä olikin varattu mukaan melkoisen monta tynnyriä, jotka nekin tosin olivat lukkojen takana. Oli parempi vaatia lupaa päästä juomaan, kuin huomata syystä tai toisesta jonkun hassanneen vesivaroja johonkin - kuten vaikkapa peseytymiseen. Oli miten oli, hommaan valitut merimiehet olivat noutaneet kannen alta ruokavarastosta soikon, johon oli pinottu leipiä, ja sen lisäksi makkaroita. Pienen alkuhässäkän jälkeen väki asettui jonoon, kuka nuristen ja kuka suosiolla, ja alkoi ottaa vastaan tarjottua ruokaa. Mistään lämpimästä ateriasta oli turha uneksiakaan, tulta kun ei laivassa todellakaan tehty turhaan, mutta siitä huolimattakin nälkä näytti saavan merisairaammatkin syömään valittamatta. Tietenkin syynä saattoi olla sekin, että suurimmalle osalle tällainen oli melkoisen tavanomainen ateria. Merimiehille kyseessä lieni jopa tervetullut vaihtelu parempaan suuntaan. Vanha Rotta ei ainakaan aikonut valittaa.
Suunnilleen niihin aikoihin, kun Vanha ja Hugokin saivat osuutensa merimieheltä, jolla oli kasvoissaan komea - tai karmea, miten kukakin nyt asian näki - arpi, päätti matkan rahoittaja ja laatija avata sanaisen arkkunsa. Tämä selvitteli kurkkuaan hetken, ja sai kuin saikin väen huomion kiinnitettyä itseensä. Kyseessä ei ollut mitenkään erityisen suuri mies, mutta oli kuitenkin saanut selvästi syödäkseen siinä määrin, ettei mistään kitukasvuisuudesta voinut puhua. Keski-ikäinen mies, jolla oli hyvät vaatteet ja lyhyt, tyylitelty parransänki. Joku olisi kukaties voinut ajatella tämän olevan helppo ryöstökohde, mutta henkivartija, suuri ja arpinen mies, jolla oli useitakin aseita näkyvissä, sai helposti toisiin ajatuksiin. Tämä seisoi aavistuksen taaempana, mutta silti äärimmäisen varmasti läsnä. "Hyvät herrat ja rouvat", porvari aloitti, elehtien käsillään. "Olemme nyt hyvässä tahdissa saaneet matkamme alkuun, ja minulle on lupailtu hyvää purjehdussäätä. Mikäli se on tosiaan totta, olemme perillä jo ennen kuin viikkoakaan on kulunut. Tuosta satamasta pääsemme jatkamaan sisämaahan, ja samalla hankimme myös paikallista apuväkeä. Ennen kuin olemme maissa, en vaadi mitään tehtäviä teiltä, vaan annan valmistautua. Mutta siltikin tunnen tarpeelliseksi asettaa muutaman säännön. Koska olemme merellä, avun ulottumattomissa, vaadin jokaista olemaan koskematta väkijuomiin, joita en ole itse antanut edes tänne tuoda. Sen lisäksi vaadin, että kaikenlainen kärhämöinti jätetään maihin, jos sen täytyy sielläkään tapahtua. Ja viimeiseksi, piippuja ei polteta tai muitakaan tulia tehdä kannen alla. Mikäli haluatte polttaa, teette sen täällä mikäli pystytte. Mieluummin ette ollenkaan. Toivon, että näitä vaatimuksia voidaan noudattaa, sillä muuten matka ei alustaan huolimatta jatku ollenkaan yhtä suotuisissa merkeissä", mies sanoin, hiljeni sitten ja suuntasi itse kannen alle, henkivartijansa tiukasti perässään. Vaatimukset eivät selvästikään olleet monen mieleen. Turpasaunan kieltäminen tuskin ketään haittasi niin paljoa, mutta Vanha Rotta näki kyllä, että alkoholin ja tupakan kieltäminen tulisivat kiristämään hermoja - kiristivät jo nyt. Kumpaankin oli järkevät syyt, mutta eipä se siitä huolimattakaan miellyttänyt. Muutama osoitti laimeaa suosiota porvarin poistuessa, moni alkoi jupista keskenään matalalla äänellä.
"Voi olla, että saamme vielä nähdä, miten työnantajamme pitää kuria", Hugo tokaisi ohimennen Vanhalle.
|
|
|
Post by zetsumei on Feb 6, 2010 20:27:43 GMT 3
Nainen seisoskeli ihmisjoukkiossa ja asettui sitten hetken päästä jonoon, muiden mukana. Hän oli varsin loppupäässä jonoa, mutta ei murehtinut sen suhteen, jos ruoka ottaisi ja loppuisi kesken, vaikkakin siitä aivan varmasti suuren huudon pitäisikin. Jonottaminen ei oikein ollut hänen heiniään, varsinkaan, kun edessä olija huojui ja näytti siltä kuin olisi oksentamassa juuri sillä hetkellä mihin vain pystyi. Nainen oli kiitollinen siitä, ettei itse ollut samassa kunnossa toisen kanssa, mutta tämän huojumisen katseleminen lisäsi uhkaavasti hänen omaa pahoinvointiaan, joka jälleen kumpusi kuin tyhjästä. Silmät ummistettuina hän odotti omaa vuoroaan ja sai olonsa jälleen kuriinsa, vaikkakin kovaa oli tehnyt siinä vaiheessa kun hänen edessään ollut oli sännännyt oksentamaan. Chimamire avasi silmänsä ja huomasi olevansa varsin lähellä ruoan jako paikkaa ja katseli arvioivasti tarjolla olevaa ruokaa. Työnantajan puhe pysäytti ruoanjako jonon hetkeksi ja kaikkien huomio tuntui kiinnittyvän puhujaan. Tämä selittikin varsin yksinkertaisesti mikä kaikki laivalla oli kiellettyä, mikä sai monen puistelemaan päätään ja nurisemaan. Puheen päätyttyä ja työnantajan poistuttua nurina voimistui ja pienehköä tönimistä alkoi tapahtua ruokaa odottavien keskuudessa ja nainen oli tyytyväinen saatuaan ruokansa ja päästessään pois ihmisjoukosta. Ruokiaan kantaen hän siirtyi hyvän matkan päähän muista ja istuutui näykkimään leipäänsä.
|
|
|
Post by submarine on Feb 6, 2010 23:02:29 GMT 3
Nurinan saattelemana väki vetäytyi kuka minnekin syömään. Jokunen suuntasi kannen alle, sillä tuuli oli alkanut hiljalleen voimistua siinä määrin, että sitä saattoi pitää suorastaan navakkana. Auringon laskiessa muutama lasi-ikkunainen lyhtykin sytytettiin, jottei kukaan hoippuisi epähuomiossa laidan ylitse tai teloisi itseään pimeässä - ja yksinkertaisesti siksi, että niin oli mukavampi. Mutta vaikka tuulikin, eikä valoa ollut lyhdyistä huolimattakaan kehuttavasti, pysyi moni silti kannella. Alapuolella oli niukasti tilaa, ja pitkälti reilusti pimeämpi, huolimatta siitä että sielläkin paloi muutama lyhty. Ahtaassa ja haisevassa loukossa nyt vain ei yksinkertaisesti huvittanut oleskella turhanpäiten.
"Korjaan. Tulemme melkoisen varmasti näkemään niitä kurinpitotoimia", Hugo totesi leipäänsä syödessään Vanhalle Rotalle. Nämä olivat istuneet laidan viereen sivummalle, lyhdyn valokehän reunamille. Työnantajan sanat olivat vielä sen verran tuoreina mielissä, että kukaan ei alkanut heiluttamaan nyrkkejä, etenkin kun palkkaa ei oltu vielä maksettu, mutta siitä huolimattakin äkkipikaisimmat olivat ehtineet jo ärtyä kielloista. Ja, kuten saattoi arvata, tässä kohtaa suurin osa oli juuri niitä, jotka olivat tottuneet ratkaisemaan asiansa murjomalla sitä, kunnes se toimi - eli siis vartijoiksi palkatut. Muutama sanaili keskenään, eritoten siitä kuinka kaikilla muilla oli selvästi suurempi leipä ja makkara, ja ties mistä. Vanha epäili, että monelle laivamatka oli ensimmäinen laatuaan, ja vahvavatsaisemmat purkivat paineita oksentamisen sijaan kärhämöimällä.
Laivan kapteenikin näytti ilmaantuneen kannelle jaloittelemaan. Tähän asti tämä oli kai istunut ruorin takana, mutta laittanut nyt jonkun muun tuuraamaan. Miehellä oli selvästikin kokemusta purjehtimisesta ja laivoista, sen näki niin kasvoilta kuin liikkumistavastakin. Tämän ei tarvinnut katsoa eteensä tai tasapainotella edes yllättäen iskevän kovemman aallon vuoksi. Mies ei ollut vielä mitenkään erityisen vanha, ei ainakaan hämärässä näyttänyt siltä, mutta siltikin tätä selvästi kunnioitettiin miehistön keskuudessa. Jokainen merimiehistä tervehti tätä kunnioittavaan sävyyn, ja muutama matkustajakin halusi vaihtaa sanasen tämän kanssa.
Ilta kului ja alkoi hiljalleen muuttua yöksi. Tuuli ei, armollista kyllä, enää tuntunut kovenevan entisestään, mutta siitä huolimattakin Vanha Rotta aikoi nukkua kannen alla. Kylmänarkuus ei ollut mitenkään erityisen mukavaa.
|
|
|
Post by zetsumei on Feb 7, 2010 13:24:05 GMT 3
Chimamire katseli ympärilleen välinpitämättömän näköisenä, vaikka oikeasti hän tarkasteli ympäristöä varsin keskittyneesti. Tietenkin nopeasti laskeutuva hämärä vaikeutti katselua, mutta nainen oli ihmissusi ja kompensoi näköään normaalia paremmalla kuulolla ja hajuaistilla, vaikkakin aistit eivät olleetkaan mitään verrattuina ihmissusimuodon aisteihin. Oikeastaan nainen kaipasi sitä aistien huumaa, joka hyökyi häntä vasten aina kun hän muuttui ihmissudeksi ja ehkä hän kaipasikin sitä enemmän juuri siksi, ettei voinut muuttua ihmissudeksi. Sitten kun he pääsisivät maihin, nainen kyllä siirtyisi mitä pikimmin syrjään ja jalottelisi hieman ihmissutena. Yhtäkkiä nainen huomasi kuulevansa paremmin kuin aiemmin ja tajusi alkaneensa muuttumaan ihmissudeksi ajateltuaan asiaa liikaa. Mielessään kiroillen hän palautti itsensä ihmismäisempään muotoon ja päätään ravistellen katsoi ympärilleen, kiittäen onneaan jatkuvasti pimenevästä säästä, sekä tuulesta. Näin ollen oli hyvin todennäköistä, ettei kukaan ollut nähnyt hänen pientä muuttumistaan. Nainen nousi leivän syötyään ja venytteli hieman harmistuneena siitä, että saisi lisää murheita päänsä vaivaksi. Nyt hänen pitäisi vahtia itseään entistä tarkemmin, ettei vain muuttuisi ihmissudeksi ja se merkitsi ainakin sitä, ettei suuttumiselle olisi sijaa. Lisäksi naisella oli murhe hänen ei niin luvallisesta matkaseurastaan, joka ainakin vielä oli onnistunut pysymään piilossa. Taitava kun oli.
Nainen katseli hetken aikaa ympärilleen paikallaan seisten. Hänen kädessään oli kuppi, jossa koskematon makkara yhä nökötti. Naisen katse seurasi kapteenia hetken aikaa, mutta sitten hän lähti astelemaan kohti alas johtavaa ovea ja pientä komeromaista hyttiä, jonka hän oli saanut käyttöönsä koska sattui olemaan nainen. Jotain positiivista siis siitäkin oli, että sattui olemaan nainen... Chimamire asteli ripeimmin askelin eteenpäin, mutta joutui pysähtelemään ajottain kovan tuulen vuoksi, jotta pysyisi pystyssä. Tämän vuoksi matkanteko olikin varsin hidasta, jatkuvaa pysähtelyä ja vaikka hän kävelikin pysähdysten välissä varsin nopeasti, eteneminen tuntui olevan hyvin pientä.
|
|
|
Post by submarine on Feb 7, 2010 16:21:47 GMT 3
Vanha Rotta ja Hugo istuskelivat jonkin aikaan laidan vieressä syötyäänkin, mutta minkäänlaista keskustelua ei enää syntynyt. Välistä mies totesi jotakin, ja rotta urahti hyväksyvänsuuntaisesti, mutta ei mitään sen monimutkaisempaa. Vanha pani merkille vähemmän mukavat katseet, joita sai osakseen monilta, muttei kiinnittänyt niihin suuremmin huomita. Rottia nyt vain vilkuiltiin, eikä todellakaan syyttä tai ahdasmielisyydestä. Kannatti vilkuilla, sillä jos käänsi katseensa, saattaisi kääntää sen viimeisen kerran yhtään mihinkään. Rotat nyt vain olivat mitä olivat, ja tekivät mitä tekivät. Niin kauan kuin kukaan ei yrittäisi mitään, saisivat nämä tuijottaa vaikka kunnes silmät putoaisivat päästä. Vasta, jos tilanne uhkaisi äityä ikäväksi, olisi tarpeen antaa muutama kopautus.
"Sinusta en tiedä, mutta minä menen etsimään itselleni nurkan, jossa nukkua", Hugo tokaisi lopulta. Tämä nousi pystyyn ja suuntasi aavistuksen hoiperrellen kannen alle. Ei tarvinnut juuri ihmetellä, miksi alkoholi oli kielletty; tottumattomat - ja tottuneemmatkin olisivat aivan varmasti kaatuilleet pahasti hiemankaan kovemman luokan laitamyötäisessä ja joko hukkuneet tai teloneet itsensä pahasti. Parempi äreänä, viinanhimoisena ja turhautuneena, kuin kuolleena. Joka tapauksessa, Hugon ehdotus kuulosti sen verran hyvältä, että Vanha Rottakin suuntasi kohtapuoleen itsekin nukkumaan. Ainakaan ei tarvitsisi murehtia, että pitäisi herätä aikaisin. Vähintäänkin mukava muutos tavalliseen.
|
|
|
Post by zetsumei on Feb 8, 2010 21:24:36 GMT 3
Chimamire saapui viimein ovelle ja huomasi myös sen ärsyttävän itsekehuskelijan olevan matkalla alas, muttei sanonut tälle sanaakaan. Hän pujahti sisään ovesta ja asteli pitkin, päättäväisin askelin pienen hyttinsä ovelle ja pujahti sisään, teljeten oven jälkeensä isolla ja hieman ruosteisella avaimella jonka oli saanut. Nainen piti huoneen oven aina lukittuna, johtuen tietenkin hänen huoneseurastaan, joka sillä hetkellä nukkui varsin itsekkään näköisesti epämukavan näköisellä sängyllä. "Eipä taida laiskottelijalla olla nälkä?" Tämän kysyttyään hän laski kupin lattialle ja toisen noustua siirtyi itse venytellen sängylle, käpertyen siihen. Kauaa hän ei kuitenkaan paikallaan ollut, sillä sängyn epämukava ja muhkurainen olemus sai naisen pyörimään ja etsimään parempaa kohtaa jossa nukkua. Lopulta hän huokaisten tyytyi sänkyyn ja katseli sängyn vieressä olevalla pöydällä olevaa lyhtyä, kunnes sammutti sen. "Pari tuntia unta, sitten mennään kannelle. Kaikessa hiljaisuudessa..." Naisen hengitys muuttui rauhallisemmaksi hänen vaipuessaan pikku hiljaa uneen.
|
|
|
Post by submarine on Feb 8, 2010 22:51:29 GMT 3
Vanha Rotta löysi oman nurkkansa melko läheltä paikkaa, johon oli jättänyt tavaransakin. Laivalla niiden perään ei tarvinnut katsoa aivan niin tarkasti, varkaalla kun oli niukasti tilaa piilottaa mitään, saati sitten mitään keinoa paeta. Rahansa rotta toki piti hyvässä tallessa, eikä missään nimessä jättänyt niitä reppunsa luokse, mutta kaikki suurempi kuten vaikkapa teräspäinen sotanuija saivat kyllä jäädä kannen alle turvaan pahimmalta suolaiselta ilmalta. Eikä kovin moni sitä paitsi muutenkaan ollut kiinnostunut resuisen rotan yhtä resuisesta omaisuudesta. Se oli rottana olemisen eräs hyvistä puolista, yleensä jätettiin autuaasti omien asioidensa pariin, kunhan ei väkipakolla tehnyt niistä myös muiden asioita. Koskapa Vanha Rotta ei millään muotoa yrittänyt sotkea muiden kuvioita, ei myöskään häirinnyt, kun hän asettui erästä pystyhirttä vasten ja kaivoi esiin peitontapaisen. Olipa miten paljon turkkia tahansa, ei pieni lisäsuoja koskaan ollut pahitteeksi. Vanha tosin ei ollut varma, olisiko ollut parempi pitää se päällä suojaamassa vilpoiselta ilmalta, vaiko alla pehmustamassa karheaa hirttä. Loppujen lopuksi hän kuitenkin päätyi pitämään sen päällään, muutama naarmu lisää nahassa ei paljoa enää tuntuisi.
Hiljalleen laivan äänet vaimenivat lähinnä satunnaisiksi askeliksi ja aina läsnäolevaksi narinaksi - ja tietenkin kuorsaukseksi, piereskelyksi ja urahduksiksi, kun miehet nukkuivat ja kääntyilivät etsiessään parempaa asentoa. Se ei Vanhaa haitannut, tällaiset äänet olivat vähintäänkin tottuja, mutta siitä huolimattakin jokin piti hereillä. Todennäköisesti se oli vain yksinkertaisesti tavallisesta poikkeava laivamatka, johon ei ollut vielä tottunut. Mutta olipa se se eli ei, piti se joka tapauksessa Vanhan hyvin tehokkaasti valveilla. Lähistöllä makaavalla Hugolla ei näyttänyt samaa ongelmaa olevan, sillä mies kuorsasi äänekkäästi. Lienikö tottunut laivoihin vai oliko vain sikeäuninen. Kovin kauaa ei Vanhaa Rottaa kiehtonut nököttää aloillaan melkein pimeässä kuunnellen piereskelyä ja natinaa. Todettuaan, ettei selvästikään ollut saamassa unen päästä kiinni, kompuroi rotta pystyyn ja kiersi peitteensä ympärilleen viitaksi. Hän suuntasi takaisin kannen päälle, jossa tuskin oli enää muita kuin ne merimiehet, joita yöllä tarvittiin. Haisteltakoon vaikka sitten lisää suolailmaa, jos ei kerran voinut nukkuakaan. Vieläkin napakanpuoleinen tuuli tosin ei ainakaan tekisi kokemuksesta turhan mieltäylentävää. Mutta parempi sekin, kuin kuorsaavat miehenköriläät.
|
|
|
Post by zetsumei on Feb 9, 2010 20:36:34 GMT 3
Chimamire heräsi kun joku tökki hänen käsivarttaan ja haukotellen hän avasi silmänsä. "Lupaukset on pidettävä..." Tämän todettuaan nainen makasi vielä hetken aloillaan, katsellen pimeää huonetta, josta alkoi hetki hetkeltä paremmin erottaa esineiden ääriviivoja. Hiljaa hän makasi vielä tovin paikoillaan, kuunnellen laivan ääniä, todeten pian tyytyväisenä, ettei kuullut muuta kuin laivasta lähtevää narinaa. Varovaisesti hän nousi istumaan ja antoi vielä tovin silmiensä tottua hyttinsä pimeyteen, ennen kuin nousi, venytteli ja nappasi maasta nahkapussukkansa. Hänen askeleensa kuljettivat nopeasti naisen ovelle ja hitaasti, mutta hiljaisesti hän käänsi vanhaa ruostunutta avainta lukossa. Saatuaan lukon auki, nainen odotti vielä hetken, varmistaen, ettei käytävästä kuuluisi ääniä jonkun herättyä avaimen ikävään kirskuntaan. Lopulta hän pujahti käytävälle, eikä mennyt kauaa, kuin oven raosta pujahti myös hissuksiin askeltava kookas susi. Tällä kertaa nainen jätti oven lukitsematta ja ripein, mutta varovaisin askelin he kulkivat kannelle, jossa Chimamire astui ensin kannelle ja todettuaan tilanteen rauhalliseksi, salli myös suuren pedon astua tunkkaisesta käytävästä. Tämän susi tekikin enemmän kuin mielellään, eikä nainen ihmetellyt sitä yhtään, ottaen huomioon kuinka kauan se oli joutunut piilottelemaan kuumassa ja tunkkaisessa hytissä. Nainen asettui nojaamaan laitaa vasten, selkä hyteille päin, sillä ei vieläkään tuntenut oloaan kovinkaan turvalliseksi, jos nojaisi selkäänsä laitaa vasten.
|
|
|
Post by submarine on Feb 9, 2010 21:12:18 GMT 3
Vanha Rotta huomasi, kun joku tuli hetken perästä ylös kannelle, muttei kiinnittänyt siihen mitään huomiota, ennen kuin paikalle ilmaantui myös suurenpuoleinen susi. Sudet eivät tavallisesti olleet vaarallisia millekään lammasta suuremmalle yksinään, mutta siitä huolimattakin otus sai varuilleen. Vanha luimisti vaistomaisesti aavistuksen korviaan ja painautui hieman alemmas, vaikkei tehnytkään mitään sen erityisempää. Hän jäi tarkkailemaan tilannetta paikoiltaan, pimeän puolelta laidan vierestä. Ilmeisesti ylös oli tullut sama nainen, jonka kanssa oli tullut puhuttua aikaisemmin päivällä. Ja kaiken järjen mukaan susi kuului tälle. Ihmisillä oli toisinaan outoja lemmikkejä, eikä yksi koirantapainen eläin todellakaan ollut se oudoin, mitä tähän asti oli nähty.
Todettuaan, ettei mitään vaaraa nähtävästi ollut, jäi Vanha Rotta seuraamaan varjoista naisen puuhia, tiedottamatta millään tavoin olemassaolostaan mutta yrittämättä kuitenkaan myöskään ehdoin tahdoin piiloutua.
|
|