|
Post by submarine on Oct 27, 2010 21:56:14 GMT 3
Palvelija ei kulkenut kovinkaan lujaa, mutta Vanha Rotta olisi silti kaikin mokomin kelpuuttanut pienemmän vauhdin. Oli sitä ennenkin kylkiluita - muista luista puhumattakaan - mennyt, mutta joko se oli vanhuus, tai sitten tällä kertaa oli mennyt kunnolla. Ja saattoihan siinä olla sekin, että todennäköisesti lihakset olivat aivan yhtä rikki. Joka tapauksessa kylkeen sattui, ja käveleminen teki sen selväksi oikein hyvin. Mutta siitä huolimattakin rotta puri hammasta ja yritti jälleen näyttää siltä, kuin olisi ollut kaikin puolin kunnossa ja hyvinvoiva. Sitten saisi vaikertaa, kun ei enää päässyt ylös ja joku sahasi jo päätä irti. Sitten sillä ei ollut enää väliä. Tosin äkkiä rinnalle harppova Dennos kiinnitti vaihteeksi huomion johonkin muuhunkin, kuin kipuun kyljessä. Ja rinnassa ja selässä ja niskassa ja jaloissa.
Jotenkin Vanha oli osannut arvailla, että mies kiinnostuisi äkkiä huomattavasti enemmän. Ja luonnollisesti kohta pitäisi esittää tyhmää tai väittää, että tämä oli kuullut omiaan. Tässä samassa tilanteessa oli oltu ennenkin, eikä se koskaan loppunut erityisen hyvin. Ihmeen nopeasti väki tuntui päätyvän siihen päätelmään, että jos tappoi rotan, jolla oli ikävä lisänimi, saisi paljon mainetta ja kunniaa. Tai että joku maksaisi palkkion. Tai jotakin. Toisaalta Dennos ei vaikuttanut aivan siltä sortilta, joka aivan ensimmäiseksi alkaisi huitomaan, vaikkei pitäisikään kuulemastaan. Tämä oli liian järkevä ja liian elossa siihen.
"Häh?" Vanha urahti takaisin ja jäi tuijottamaan Dennosta mahdollisimman hölmösti ja nappisilmäisesti. Se tosin tuskin auttaisi aivan kauheasti, mies kun oli nähnyt tämän tositoimissakin ja huomattavasti vähemmän herttaisena ja tyhmänä. Mutta kukaties se nyt saisi aikaan jotain.
|
|
Trisha salasana hukassa
Guest
|
Post by Trisha salasana hukassa on Nov 10, 2010 20:34:56 GMT 3
Rotta havahtui hänen sanoihinsa. Se näytti tasan yhtä tyhmältä kuin suurin osa Dennoksen näkemistä rialeista, mutta Dennos tiesi, ettei se tyhmä ollut. Tuskinpa mikään ruudinkeksijä eikä varmastikaan teoriatiedon asiantuntija. Se oli kuitenkin palkkasoturi, se oli elossa ja se taisteli hyvin. Kaikki viittasi siihen, ettei se ollut mikään idiootti.
"Äsken huoneessa", Dennos aloitti. Hän puhui niin matalalla äänellä, ettei edessä marssiva palvelija kuulisi ainakaan kovin helpolla mitään kovinkaan vaarallista ", sinä sanoit... no, kuten sanoit. Minä kuulin. Olitko sinä siellä?"
Koska he eivät olleet kahden, ja olivatpa vielä vieraan ihmisen kartanossa, oli parasta pysytellä hys hys tällaisista asioista. Naagista ei puhuttu iltapalapöydässä hyvässä hengessä. Siitä oli parempi pysyä ihan hiljaa ja kiitettävän moni totta kai pysyikin. Dennos oli kuitenkin ihan liian vanha olemaan hienotunteinen. Hän oli ihan liian vanha myös moralisoimaan. Totta, hänellä oli teoista ja tapahtumista omat käsityksensä ja omat ajatuksensa, mutta tähän ikään mennessä sitä oppi, ettei maailma nyt vain ollut mikään kiva paikka. Joskus teki virheitä, joskus teki kamalia asioita. Joskus katui kumpiakin, joskus ei kumpaakaan. Kukapa hän oli sanomaan.
Hän halusi tietää.
|
|
|
Post by submarine on Nov 10, 2010 23:03:02 GMT 3
Juupa juu, ei Dennos tyhmä ollut. Vanhan Rotan oli turha enää esittää, että siinä oli vain tullut heiteltyä äännähdyksiä yhteen. Mies tiesi mitä oli kuullut, ja halusi nyt myös tietää, mitä se tarkoitti. Tästä ei pääsisi näillä näkymin eroonkaan vielä hyvään hetkeen. Toisin sanoen tälle oli kerrottava edes jotain, vaikka sitten vain kierrellen ja kaarrellen. Kohta, kun heidät jätettäisiin kylpemään ja palvelija toivon mukaan häipyisi. Sanoipa Alard miehestä mitä sanoikaan, oli Vanha silti oppinut, että valitettavan usein kolikot menivät kunnian edelle. Se eräskin kusiainen vaani vielä ties missä. "Juu-u. Kohta", Vanha vastasi lopulta, viitaten samalla merkitsevästi kuonollaan edellä kulkevan palvelijan selkää kohti. Sen olisi pitänyt olla tarpeeksi selvä vihje.
Palvelija näytti tietä portaat alas kellarin puolelle, mikä kävi kaikin puolin järkeen. Maatasolla veden kanssa sopi läträtä huomattavasti enemmän, ennen kuin kohta todettaisiin, että lattia oli tarpeeksi laho toimiakseen hätäpakoreittinä. Maa kun ei lahonnut, ei ainakaan ennen kuin joku velho teki jotakin typerää. Olihan siellä toki kylmempi, mutta nyt oltiinkin menossa ilmeisesti peräti kuumaan veteen. Viimeksi Vanha Rotta oli varsinaisesti kylpenyt sitä paitsi umpitalvella. "Tässäpä on... herroille kylpytilat. Puita löytyy tästä, ja sisällä on saippuaa ja kuivausvälineet. Jätän teidät nyt omaan rauhaanne", palvelija selvitti, osoittaen erään kellarin oven eteen kannettuja halkoja ja itse ovea. Vanha haistoi sisältä savun ja kiehuvan veden. Sen haistoi, kun oli rotan nenä, ja se haisi täysin erilaiselta kuin kylmä vesi.
Palvelija häipyi häiritsemästä ja Vanha avasi oven. Sisällä oli kuin olikin kaikin puolin mukava näky. Ei ollut vaikea arvailla, että Alard piti kylpemisestä, kuten kaikista muista nautinnoistakin, sillä tila oli melkoisen ylenpalttinen. Katonrajaan laitettujen kynttilöiden valossa vanha tihrusti kahta suurta soikkoa, tai ehkäpä enemmänkin ammetta, jotka seisoivat pitkien koristeellisten jalkojen varassa. Alle oli viritelty pienehköt mutta terveet tulet, jotka oli vieläpä suojattu niin, ettei vesi aivan hevillä pääsisi sitä sammuttamaan, vaikka vähän roiskuisikin. Ammeeseen pääsystäkään ei tarvinnut huolehtia, sillä ammeiden luona oli jopa pienet portaat. "Hyvä", Vanha totesi enemmänkin itselleen kuin kenellekään muulle, ja huomasi ohimennen myös nauloihin laitetut pyyhkeet. Niiden lähellä oli saippuaakin, josta rotta tosin ei ollut turhan varma. Joka tapauksessa, rotta kokeili ohimennen vettä, ja totesi sen parahulppaisen hyvän lämpöiseksi. Tässä tosiaan alkoivat muistot herätä, vaikka nyt ei kylvettykään vanhassa, soppatahrojen täplittämässä padassa. Ei alkuunkaan.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jan 1, 2011 13:17:36 GMT 3
Dennos sai tahtomansa; Rotta viittasi palvelijan selkää kohti ja palkkamiekka sulki suunsa. Juttua olisi livassa myöhemmin.
Kaksikko seurasi vaiti palvelijaa, joka vei heidän alas kellarin puolelle. Lopulta mies köhisi heidän olevan perillä ja opasti, missä olivat puut, missä pyyhkeet ja missä saippua. Dennos ei ollut pitkään aikaan edes nähnyt saippuaa. Omassa kartanossaan hänellä oli kahdenkin tuoksuisia, mutta niistä ei paljoa täällä hyötynyt. Vaimo ne taisi käyttää suurimmaksi osaksi ja Dennoksesta tuntui, että tämä järjestely sopi sekä hänelle että naiselle. Silloin kun hän kävi kotona, he tulivat varsin mainiosti toimeen keskenään (olihan siitä tytärkin todisteena) ja ennen kuin kumpikaan ehti ahdistua jatkuvasta seurasta, hän pakkasi tavaransa ja häipyi. Sanoi kuka mitä tahansa, homma toimi.
Rotta avasi oven. Dennos kurkisti otuksen olan ylitse ja totesi tilan varsin mainioksi. Vesi oli höyryävää ja tilaa riitti. Rotan kokeillessa vettä Dennos valitsi toisen soikoista ja alkoi riisuutua. Hän teki sen kasvot rottaan päin, jottei otus kaikesta huolimatta saisi mitään ajatuksia. Koskaan ei voinut olla liian varovainen. Eihän tässä kuitenkaan vielä oltu likimainkaan ystäviä.
Lämmin vesi tuntui hyvältä kolottavissa, vanhoissa jäsenissä. Kylpyjä oppi arvostamaan vasta, kun joka aamu nousi ylös vetreänä kuin puu-ukko ja vaivoja sai hoitaa silloinkin, kun edellisestä kahakasta oli ties miten kauan. Vanhuus oli valitettava vihollinen, eikä kukaan vielä tähän mennessä ollut voittanut sitä. Kukaan NORMAALI ihminen. Nyt ei puhuttu niistä, jotka saivat hokkuspokkuksillaan aikaan kummallisuuksia.
"Niin", Dennos totesi, jahka oli asettunut hyvin soikkoonsa. Jos joku olisikin ollut kuuntelemassa oven takana, olisi tämä varmasti kyllästynyt ja hipsinyt tiehensä. Tästä huolimatta Dennos piti äänensä matalana. "Kaikenlaista sitä näkee, kun vanhaksi elää."
Ilmeisesti se oli jonkinlainen kehotus puhua. Tai sitten ei ollut. Se saattoi aivan hyvin olla hiljaisuutta rikkomaan tarkoitettu latteus, joka suoritti hommansa enemmän tai vähemmän sujuvasti.
|
|
|
Post by submarine on Jan 2, 2011 13:48:16 GMT 3
"Nii'i", Vanha Rotta kommentoi veteen pungetessaan siihen malliin, kuin olisi nyt kuitenkin ollut aikeissa olla kertomatta mitään. Ja hetken verran rotta pitikin miestä odotuksessa ummistaessaan silmänsä ja tunnustellessaan ympärillään lilluvaa kuumaa vettä. Se oli vähintäänkin miellyttävä tunne, ja tämä olisi aivan mielellään jättänyt koko jauhannan sikseen ja loikonut kylvyssä, mutta Dennos tuskin antaisi asian olla. Joten kaipa sitä sitten piti. Hetken verran Vanha joutui keräilemään ajatuksiaan sanojen muotoon. Ihmiset olivat aina sanojen perään, vaikkei siinä mitään järkeä ollutkaan. Ei Vanha muistanut sanoja, vaan hajut, äänet, tuskat ja näyt. Mutta ihmisille piti olla sanoja.
"Naag", rotta totesi. Niin, siitä oli hyvä aloittaa. Siellä se oli kaikki tapahtunut. "Syksy. Minä palkkasoturi. Pelkkä tavallinen. Joku pomo, tahtoi maata. Palkkasi monta." Vanha Rotta pyöritteli käsiään käheän selityksensä tahtiin. Ei se mitään valottanut, mutta tulipahan pyöriteltyä. "Tavallista, tavallista aluksi. Vähän tappelua, paljon..." Vanha aloitti, ja kun ei löytänyt kunnon sanaa, päästi helvetillisen kovan ja vihamielisen sihahduksen. Sellaisia päästivät rotat, kun kurmottivat pienempiään. "Paljon sitä väelle. Pomon maat nyt. Mutta Naag... vuoria. Lumi tuli."
Taas Vanha keräili ajatuksiaan. Korvien välissä jokin jopa raksutti nyt hieman paremmin. Ajatukset nähtävästi vetristyivät, kun niitä ajatteli enemmän. "Lumi tuli. Tukki tiet. Homma ei valmis, ei päästy pois. Piti jäädä. Pomon maat, jäätiin. Mutta liikaa. Ei ruokaa. Ei tulta. Otettiin lisää. Riitti hetken, mutta talvi kylmä. Piti lisää. Väki ei vahva, ei kunnon sotaa. Pelkureita. Otettiin ja tapettiin ja syötiin ja tapettiin ja otettiin." Ja niinhän se oli mennytkin. Sen Vanha muisti hyvin. Iso, rosvoamaan tottunut ja loukkuun jäänyt soturijoukko ei paljoa kursaillut suuhunpistämistensä kanssa ja poltti juuri niin isoja tulia, kuin pystyi. Ja kun loppui, niin seuraavasta pitäjästä löytyi kyllä.
"Meni vähän yli", Vanha totesi. Kyselköön mies lisää jos halusi, mutta rotalla ei ollut suoranaista hinkua alkaa selittämään heti ensimmäiseksi, miten lopputalvesta piti alkaa syömään jo kaksijalkaistakin lihaa, tai että miten paljon uusi hallitsijan asema monella menikään oikeastaan yli.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Feb 1, 2011 13:43:53 GMT 3
Alkuun vaikutti siltä, ettei rotta aikonutkaan avata sanaista arkkuaan. Dennos ei ollut tottunut siihen, että häneltä kiellettiin asioita, jotka oli jo luvattu. Se sai hänet huonolle päälle. Rettelöitsimään nyt oli turha alkaa, joten mies osoitti paheksuntansa tuhahtamalla ja läikyttelemällä sitten lämpöistä vettä ylävartalolleen. Hänen äänettömästä painostuksestaan, tai suuremmalla todennäköisyydellä ihan ilman sitä, vanha rottiainen valotti viimein tilannetta.
Hän oli kuullut oikein aiemmin. Rial oli käynyt Naagissa. Tapahtumien kulku, sikäli kun siitä rialin kertomana sai selvää, myötäili niitä tarinoita, joita Dennos oli kuullut aiemminkin. Palkkasoturijoukko jäi loukkuun ja otti väkivalloin sen, mitä tarvitse elääkseen. Sen ja vähän enemmänkin. Dennos ei ollut kova moralisoimaan. Hän oli itsekin ottanut osansa ryöstelyissä nuorempana ja varmasti moni olisi halunnut hänen päänsä lautasella. Hän oli tehnyt sen kuninkaan nimissä ja se oli ollut "sallittua". Kukaan ei saanut häntä vastuuseen. Ei, vaikka oikeudenmukaisuuden nimissä se olisi ollut enemmän kuin toivottavaa.
Ne teot vaivasivat häntä öisin. Ne, joista kuningas oli palkinnut hänet kartanolla ja rikkaalla vaimolla. Vaikka hän oli omilleen päästyään yrittänyt välttää arveluttavia töitä ja työnantajia, meinneisyys oli silti olemassa eikä se pyyhkiytyisi pois milloinkaan. Katumusta se kai oli. Hänkin, elämänsä, elantonsa ja perheensäkin elannon tappamalla tienaava, tunsi katumusta niistä teoista, joita kukaan tuskin hyvällä tahdollakaan voisi sanoa oikeiksi tai tarpeen vaatimiksi. Tai jälkimmäistä ne ehkä joskus olivatkin, mutta oikein eivät missään nimessä.
Dennos ei tiennyt, katuivatko rialit. Ajattelivatko ne tekemisiään jonain muuna kuin tekona, joka oli syytä unohtaa, kun se oli tehty. Rottiainen taisi vältellä asiasta puhumista, koska siitä sai herkästi turpiinsa. Ei suinkaan, koska häpesi sitä.
"Entä, kun tiet aukesivat?" Dennos jatkoi. Tarinat yleensä kertoivat soturijoukon vain hajaantuneen, mutta harvempi sitä hajaantui ilman syytä. Jos oli saanut kiskottua itselleen hallitsijan aseman, niin sitä ei tuosta vain ilman syytä heittänyt hiivattiin.
|
|
|
Post by submarine on Feb 1, 2011 21:50:50 GMT 3
Niin, entäpä sitten. Vanha Rotta kohotteli sormiaan veden yläpuolella ja antoi sen valua niiden välistä ilman sen suurempaa kiirettä. Entäpä sitten. "Ne tiesivät. Jostain. Joku pakeni, pääsi pois. Kertoi, mitä tapahtui", Vanha totesi. "Tulivat. Kosto tai tilaisuus. Niitä oli enemmän. Paljon enemmän. Näkivät kaiken. Kalutut luut." Vanha kohotti ylös neljä sormea, kaikki jotka ehjemmästä kädestä löytyivät. "Minä ja nämä neljä muuta määräsivät. Halusivat meidät. Kosto tai tilaisuus. Paettiin. Melkein ei päästy", rotta selitti ja näytti sanojensa painoksi niskaansa, jossa näkyi yhä selvästikin miekanjälki melkein päälaesta jonnekin yläselkään asti. Miekanjälki siksi, että kirves olisi todennäköisesti jättänyt huomattavasti vähemmän mahdollisuuksia esitellä sitä vielä vuosien perästäkin.
"Naagin kauhut. Siinä me. Tapettiin paljon. Syötiin hyvin. Syötiin ja tapettiin ja muuta", Vanha pohdiskeli ääneen, ja päästi sitten sen äänen, joka melkein vastasi rotilla ihmisten naurua. Melkein. "Te. Pyöröhampaat. Me rotat. Yhtä hyvin maistuu ihmisliha, kun nälkä tulee." Kukaties Vanha olisi jatkanut vielä, tämä itsekään ei tiennyt vielä, mutta pahanpuoleinen yskänpuuska vei hetkeksi puhekyvyn. Lämmin vesihöyry sai kaikenlaisen paskan liikkeelle henkitorvessa, ja sitä siellä olikin viime päivien jälkeen oikein hyvin.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Feb 11, 2011 0:27:19 GMT 3
Rotta jatkoi selontekoa. Kuten yleensäkin, saapui oikeus jossain vaiheessa muodossa tai toisessa. Dennos, kuten jokainen vähänkään yleissivistynyt, tiesi kyllä, mitä Naagista oli löydetty. Hän tiesi, miksi Naagin kauhut, ja ylipäänsä kaikki muut paskiaiset, haluttiin hengiltä. Rotta hänen edessään oli yksi niistä. Yksi, josta olisi saanut melkoiset rahat, jos sen olisi raahannut kohtaamaan ne, joita kohtaan se oli tehnyt väärin.
Vaan kuten Rotta sanoi, eipä rial ollut ainoa, joka oli syyllistynyt raakuuksiin. Ihmislihaa olivat nauttineet nälkäänsä muutkin. Kun oli pulaa ja puutetta, syötiin sitä, mitä oli. Ja ihmislihaa siellä oli. Niin tuoretta, vähän aikaa seisonutta kuin kaikkea siltä väliltä. Naag oli yksi esimerkki siitä, miten sivistyneestä ihmisestä tuli peto heti, kun sitä ei ollut ojentamassa ja ruoskimassa kuriin ja nuhteeseen.
Tietenkin ne teot kuvottovat häntä. Mutta niin kuvottivat monet asiat hänen omassakin elämässään. Naagista oli vuosikausia, ja miten paljon moraalia rialilta nyt voi odottaa? Itse asiassa, hän oli siitä jopa hivenen kiinnostunut. Miten paljon rialit ajattelivat tällaisiua asioita? Hän oli aina pitänyt niitä vain helvetin isoina, tyhminä jyrsijöinä, jotka jämähtivät ikuisiksi ajoiksi parivuotiaan lapsen tasolle ja joiden tappamista voi verrata sian teurastamiseen; turhaan sellaista ei tehnyt mutta tarpeeseen ja pakkoon kyllä.
Tämä rial ei kuitenkaan ollut idiootti. Se oli huomattavasti vanhemman näköinen, kuin Dennoksen näkemät muut rialit, ja se oli taitava siinä, mitä se teki. Sillä oli siis pakko olla älyä. Ja jos oli älyä, kenties oli jonkinlainen hämärä oikeuskäsityskin. Se oli se älyn paska puoli. Elämä olisi ollut paljon helpompaa, jos olisi voinut viitata kintaalla nuoruuden typeryyksille ja elää tässä päivässä. Tai oikeastaan, ei se ollut ollut niin kauhean vaikeaa ennen kuin kävi selväksi, ettei hän eläisi enää kovinkaan kauaa. Kun heräsi aamulla housut veressä ja vatsa kuin liekeissä, niin sitä alkoi ajatella vähän useammin elämäänsä ja tekojaan. Sitä, mikä odottaisi tuonpuoleisessa. Kannattiko sitä ylipäänsä katua enää, vaiko antaa mennä ja nauttia elämästä täysillä ennen vääjäämätöntä kadotusta.
Vanha palkkamiekka odotti, kunnes rial oli rykinyt suurimmat limat keuhkoputkistaan, ja uteli sitten silmät sirrissä ja kädet niskan takana: "Ajatteletko sinä sitä jälkeenpäin? Nyt, kun olet... no, mikä oletkin."
|
|
|
Post by submarine on Feb 11, 2011 12:41:04 GMT 3
Dennoksen seuraava kysymys ei ollut aivan sitä, mitä Vanha Rotta oli odottanut. Tämä ei halunnutkaan tietää enää Naagista, vaan kyseli nyt, ajatteliko Vanha itse sitä vielä. Eikä tämä ollut niin nuori tai tyhmä enää, että olisi luullut miehen kyselevän tarkalleen sitä mitä tarkoitti. Tässähän sitä ajateltiin parasta aikaakin. Ei, mies kaiketi halusi tietää jotakin sensuuntaista, kuin että tuliko siitä syyllinen olo tai heräsikö jotain syvempiäkin ajatuksia. Ja se oli hyvä kysymys. Vanhalle Rotallekin. Olisi ollut helppo vain todeta, että se paljon puhuttu moraali tai muu sellainen olisi ollut pelkkää ihmisten heikkoutta. Mutta toisaalta, Vanha ei ollut mikään tavallisin rotta muutenkaan. Ei enää. Ja kukaties, jollakin tavalla, tämä oli alkanut ymmärtää näistä asioista jotain. Ainakin tämä ymmärsi, mitä ihmisten päässä sillä tavalla liikkui. Ja olihan se myönnettävä, eivät ne asiat, mitä Naagissa oli tullut tehtyä, varsinaisesti mukavia olleet. Mutta siltikin, ei. Ne eivät olleet niitä, joiden kohdalla Vanha oli pohdintojen edessä. Naag oli, loppujen lopuksi, yhdentekevä.
"Juu-u. Mutta ei paljon. Ei Naag. Muuta. Muita", Vanha lopulta vastasi pohdiskelevan oloisena. Ja sitten tämä painui veden alle niin, että vain kuononpää näkyi. Se tutisi ja tuhisi omaan tahtiinsa.
|
|