|
Post by submarine on Feb 17, 2010 0:28:37 GMT 3
Tyrkonin isä - jonka nimeä Vanha Rotta ei vieläkään tiennyt - naurahti aavistuksen vähättelevästi Dennoksen sanoille ja heilautti kättään. "Niinno, no niin. Toki minä pelkäsin Tyrkonin puolesta. Voin näyttää aikamoisen lepsulta läskiltä, sen myönnän heti kättelyssä, mutta kyllä minäkin silti näistä asioista tajuan. En vastustellut, kun sanoi haluavansa osallistua tähän kaikkeen, mutta pelkäsin. Pieni pelko, sanokaamme, on vain hyvästä. Kuten silloin aikoinaan kun oltiin melkein sodassa niiden Hernin paskiaisten kanssa. Siitä nyt on tosin jo viitisentoista vuotta. Mutta tiedättekö, minä tapasin Loren Diviretton silloin. Tokihan te tiedätte hänet? Aikansa suurimmaksi miekkamieheksikin haukutun? Niin siis, minä olin juuri tullut hyväksytyksi kaupunginisien joukkoon ja..." Läskivuori olisi varmaankin jatkanut reilusti pitkään selitystään, sen verran oli alkanut mukaan tulla jo innostunutta elehtelyäkin, mutta Tyrkon keskeytti armollisesti kröhäyttämällä. "Isä, minusta tuntuu etteivät vieraamme välttämättä halua ehdoin tahdoin kuulla sitä juuri nyt. Jospa kertoisit sen sitten illemmalla?" tämä totesi. Hetken Tyrkonin isä näytti suorastaan lannistuneelta. "Mutta hän oli hyvin vankka mies jo silloin. Luonteeltaan. Minä passasin häntä viikon eikä mikään tuntunut kelpaavan. Hän taisi pelastaa silloin minun henkenikin... mutta olkoon, minä kerron sen sitten myöhemmin", tämä yritti, mutta lannistui sitten.
Tämän tarinan Vanha Rotta olisi voinut kuunnellakin mukisematta. Loren Diviretto oli mies, josta harvemmin ei oltu kuultu kuin oltiin. Ainakin niiden keskuudessa, joilla oli mitään tekemistä miekkojen kanssa. Aikansa suureksi neroksikin tätä oltiin taistelemisen saralla sanottu. Sikäli mikäli Vanha oikein ymmärsi, opetti mies taitojaan äärimmäisen tuotteliaasti, mutta myös kitsaasti. Ei kuulemma viitsinyt vakavissaan juuri ketään. Tietenkään kaikki, mitä tästä kerrottiin ei ollut totta, mutta kiinnosti se silti tavallaan. Ei sillä, ettäkö Vanha olisi milloinkaan kaavaillut tapaavansa miehen, mutta oli se mukava välillä kuulla sellaisestakin suuresta soturista, joka ei ollut kuollut paskan keskelle. Ainakaan vielä. Ruoka oli kaikin puolin hyvin syötävää. Se maistui sen verran erikoiselta, että siinä oli varmastikin jotakin mausteita. Ne tuppasivat olemaan kalliita, sellaista ylellisyystavaraa. Etenkin jos niitä tuotiin kauempaa. Vanha maisteli hyvällä halulla mitä tarjottiin, puolittain koska sai ensimmäisen kerran oikeaa ruokaa moneen päivään ja puolittain, koska ei varmaankaan saisi yhtä hyvää enää uudelleen. Jonkin aikaa tulikin syötyä aivan rauhassa, kun Tyrkonin isäkin tuntui vaienneen, mutta sitten tuli taas keskeytys. Tällä kertaa hieman erilainen. "Tyrkon, viitsisitkö mennä vilkaisemaan, mitä isoisäsi tekee? Tai että onko kaatunut portaissa", mies totesi äkkiä, äänessään selvää vaatimusta. "On katsottu jo. Oli kaatunut. Ei tarpeeksi lujaa", Tyrkon lähestulkoon tiuskaisi takaisin, tuijottaen lautastaan kohti. "No menepä auttamaan." "Jos se ei itse enää kykene vääntäytymään portaitakaan, niin kuolkoot pois", poika ärähti isälleen. "Tyrkon", vanhempi ja reilusti hyllyvämpi mies totesi tiukkaan sävyyn. Mitä ilmeisimminkin Tyrkonilla oli tätä kohtaan selvää kunnioitusta, sillä hampaitaan kiristellen tämä nousi ylös ja häipyi jäykästi ovesta." Tyrkonin isä huokaisi ja vilkaisi sitten palvelijoita, jotka vieläkin passasivat parhaansa mukaan. "Nyt jos sallitte, haluaisin keskustella vieraideni kanssa ilman häiriöitä", tämä enemmänkin käski kuin sanoi. Nämä kaksi häipyivät reilusti helpommin kuin jälkikasvu. Ja äkkiä huoneessa olivatkin vain Vanha Rotta, Dennos ja mies itse.
"Niin. Josko myöntäisin heti kättelyssä, etten millään muotoa ole vain ja ainoastaan hyväntekijä. Lienee syytä keskustella siitä, mitä minä haluan, ja miten se palvelee myös teidän etujanne", läskivuori totesi. Äkkiä tämän äänensävy ei ollut enää läheskään yhtä leppoisa ja lupsakka, kuten ei miehen olemus muutenkaan. Tilalle oli tullut äkkiä tiettyä kovuutta ja määrätietoisuutta, kuin suorastaan kovan luokan kauppiaalla. Sellaista, joka vihjasi, ettei tämä ollut läheskään yhtä pehmeää tekoa, kuin mitä läski antoi ymmärtää. Ainakaan siis henkisesti.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 21, 2010 11:28:48 GMT 3
Dennos oli olevinaan oikein hyvä vieras eikä pelkästään kohteliaisuuttaan. Mikä tahansa syy olla syömättä ja sen jälkeen oksentamatta pöydälle oli tarpeeksi. Sitä paitsi, läskivuoren sanat Loren Divirettosta herättivät jopa kiinnostusta. Kenessäpä hänenkaltaisessaa ne eivät olisi herättäneet, sitä sieti miettiä. Jokainen joka tarttui aseeseen toivoi varmasti jonakin päivänä olevansa samanlaisessa maineessa. Sääli vain, että harvempi koskaan saavutti edes puolta siitä. Dennos oli tyytyväinen siitä, että hänen nimensä tunnettiin muutamassa paikassa hetken miettimisen ja päänvaivaamisen jälkeen. Siihen pisteeseen pääseminen oli vienyt vuosikausia.
Ei, oikeastaan hän ei ollut siihen tyytyväinen. Se oli säälittävää ja se muistutti yhä vain selvemmin, miten kauan hän oli elänyt ja miten näennäisen vähän hän oli koskaan saanut aikaan.
Tyrkon keskeytti isänsä tarinoinnin ja Dennos huomasi olevansa hivenen pettynyt. Hän närhesi taas hiukan lautasellaan olevaa ruokaa ja yritti näyttää siltä, että se maittoi oikein mainittavasti. Mielenkiinto kuitenkin heräsi taas pian, eikä syyttä. Ihrakasa käänsi äkkiä puheen siihen vanhaan mieheen, joka oli äheltänyt portaikossa ja ajoi Tyrkonin tarkistamaan miehen tilanteen. vastentahtoisen Tyrkonin kadottua huoneesta epämieluisaan tehtäväänsä saivat palvelijatkin muuta tekemistä. Dennos suoristi selkänsä ja jäi odottamaan. Ovet sulkeutuivat ja he jäivät yksin isäntänsä kanssa. Mies otti hetken aikaa ja paljasti sitten sen, mitä olisi kenties pitänyt odottaakin. Mikäli monet vuodet mitään opettivat niin sen, että hyvin harva edes niistä hyväntahtoisimmista ihmisistä teki mitään tavoittelematta samalla enemmän tai vähemmän häpeilemättömästi omaa etuaan.
"No josko valottaisit asiaa", vanha palkkamiekka kehotti vastaukseksi. Eipä hän mitään häviäisi kuunnellessaan, mutta voittaa voisi kylläkin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 21, 2010 13:56:31 GMT 3
"Niin, minun pitäisi varmaankin esitellä itseni. Minun nimeni on Alard", nyt Alardiksi itsensä nimennyt läskivuori totesi. Vanha Rotta ei millään tavoin tuntenut tätä yhtään sen pehmoisemmaksi, kuin äskenkään. Tässä miehessä oli nyt särmää, joka kertoi ettei tätä varmaankaan kannattanut pitää vain hölmönä läskinä. "Sanottakoon heti alkuun, etten millään muotoa ole aikeissa vain hyötyä teistä. Olen toki hyvin kiitollinen siitä, että minulla on vielä omaisuuteni ja pää harteillani. Mutta olen myös kauppias hengeltäni, joten ymmärrätte varmaankin etten voi alkaa hyväntekeväisyyteen ilman minkäänlaisia vastapalveluksia. Osittain tulen tukemaan teitä, koska te olette hyviä miehiä, ja rottia. Mutta pitkälti koska luonnollisestikin oletan, että kun teidät julistetaan kaupunginystäviksi, tulette te puolestanne suurina sankareina antamaan minulle hyvää mainosta. Mutta se on vasta sitten, on tässä toinenkin asia", Alard puhui, ja piti sitten hengähdystauon ennen kuin jatkoi. Vanha Rotta uskoi näkevänsä myös tietynlaista harkitsemista. Kuin seuraavat sanat eivät olisi olleet tälle erityisen mukavat.
"Tyrkon on, sanalla sanoen ja täysin rehellisesti, melko hölmö poika. Ei näe nenäänsä pidemmälle ja uskoo mitä sanotaan. Ylevä, muttei hyvää ainesta juuri mihinkään. Uskoo yhä, että minä saan rahani täysin laillisesti. Mutta ei. Näissä hommissa täytyy, tiedättekö, osata olla kiero. Ja nyt on tullut hyvä tilaisuus olla hieman kierompi", läskivuori aloitti. Tämä pyöritteli hajamielisesti tyhjää lasiaan kädessään. "Te varmaankin tiedätte, mitä loikut ovat? Ne typerät ja hyödyttömät otukset, sellaiset luisevat joissa on myrkkyä joka perhanan kohdassa? Ja varmaan tiedätte senkin, että siitä myrkystä saa tehtyä vähintäänkin vahvaa huumetta? Sillä on hyvä hinta, tiedättekö. Mutta palatakseni asiaan, tässä kaupungissa on vain yksi mies, jolla on valta ja lupa pitää loikkuja ja tehdä niistä myrkkyä. Tätä kaikkea valvotaan melkoisen tarkkaan. Ikävä kyllä se mies on nyt kuollut, ja ne loikut ovat nyt pitkin kaupunkia. Ne tuhotaan vahinkoeläiminä heti kun asiat saadaan järjestykseen, myös se lisääntyvä pari. Olisi hyvin sääli, jos niin rahakkaat eläimet menisivät täysin hukkaan..." Alard muotoili, jättäen ilmeisestikin langanpäät kuuntelijoiden sidottaviksi.
Vanha Rotta tiesi loikut, kuten moni muukin. Ne olivat äärimmäisen typeriä ja rumia otuksia, joilla oli pitkulainen ruumin, hontelot jalat, valtavat silmät ja jostakin täysin järjettömästä syystä hyönteisten siipiä selässään. Niiden koko elämä tuntui muodostuvan korkeille paikoille kiipeämisestä ja sieltä loikkimisesta. Niitä ei voinut edes syödä, koska niiden liha oli hirvittävän myrkyllistä ja aiheutti kouristuksia ja sellaista. Lisäksi ne olivat aivan liian vaarallisia juuri mihinkään muuhunkaan tai usein edes pois ajettaviksi, koska niillä oli helvetilliset myrkylliset häntäpiikit. Jotkut kutsuivat niitä jonkin jumalan hyvin yksinkertaiseksi ja selväksi keskisormeksi maailmalle. Niillä ei ollut mitään käyttöä, paitsi nyt nämä huumeet, ja ne olivat liian vaarallisia, että olisi maksanut vaivaa vain tappaa ne kaikki. Vanha tiesi kyllä loikut ja arvaili jo nyt, ettei hommasta tulisi kauhean mukavaa. Mutta rahakkailla oli kuitenkin luonnollisesti rahaa, se piti aina muistaa...
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 11, 2010 14:35:09 GMT 3
Ihrapallo esittäytyi Alardiksi. Dennos kuunteli miehen höpinät ensin itsestään ja sitten pojastaan ja nyökkäili, kun se tuntui olevan sopivaa. Oli haastavaa nyökätä tarpeeksi usein ollakseen kiinnostunut mutta kyllin harvoin välttääkseen näyttämästä nöyrältä ja hyväuskoiselta. Kumpaakaan Dennoksesta ei saanut. Lähinnä nöyrää hän oli silloin, kun oli aivan pakko leikkiä hyvinkäyttäytyvää oman edun ja rahan vuoksi. Nyt oli kyseessä jälkimmäinen, se oma etu. Alard ei ehkä hakkauttaisi hänen ja rotan päätä tohjoksi jos he kieltäytyisivät kohteliaasti, mutta tuskinpa ojentaisi auttavaa kättäkään. Ja Alardilla oli kaikin puolin erinomaisen iso auttava käsi, niin symbolisessa kuin ihan kirjaimellisessakin mielessä.
Mitä pidemmälle lihavuori kertomuksessaan pääsi, sitä epäluuloisemmaksi Dennos kuitenkin kävi. Hänellä alkoi olla hämärä käsitys siitä, mitä heidän oletettiin tekevän. Dennos ajatteli heti kättelyssä tähdentää, miten hän oli erinomaisen hyvä tappamaan olentoja mutta vähemmän hyvä pyydystämään yhtäkään. Hän tuli kuitenkin tuumineeksi tilannetta uudelleen ja päätti kuunnella sittenkin vielä lisää. Ehkä Alard hankkisi jonkun asiansa paremmin osaavan pyydystämään niitä perhanoita ja hän ja rotta saisivat jotakin takuulla yhtä hämärää ja moraalisesti arveluttavaa, mutta enemmän taitojensa mukaista tehtäväkseen.
"Ilmeisesti olet päättänyt ryhtyä eläinrakkaaksi ja tarjota kodittomille uuden mahdollisuuden?" Dennos uteli isännän vaiettua. Olihan siinä ideaa. Rahaa virtaisi entistäkin enemmän. Tyrkon-raukka tuskin periessään tämän kaiken tiesi, mistä suvun rikkaudet olivat peräisin. Ehkä se oli parempikin niin. Maailma oli kurja paikka idealisteille, jos nämä sattuivat olemaan kyllin fiksuja tajutakseen sen.
|
|
|
Post by submarine on May 11, 2010 16:49:16 GMT 3
"Luonnollisesti, luonnollisesti. Kodin ja peräti tarkoituksenkin. Ja olen peräti niinkin suuri hyväntekijä, että teen sen perin juurin laillisesti! Tai noin nyt ainakin niin laillisesti, kuin mitään voi tehdä. Minä katsokaas tunnen erään, joka tuntee erään, joka pystyy järjestämään kaikki luvat. Ja sikäli mikäli minän asian nyt oikein näen, niin se on sitten laillista", Alard vastasi. Tämä tuntui tietävän mitä teki, vaikkei Vanha Rotta nyt aivan täysin ollutkaan selvillä jokaisesta yksityiskohdasta. "Tietenkään en laittaisi teitä niitä nappaamaan. Kaikella kunnioituksella, teidän älyllänne tai taidoillanne tuskin missään kovin monimutkaisessa onnistuttaisiin. Ei millään pahalla, mutta ajattelen tässä nyt realistisesti. Ei, te kelpaatte noin nyt yleisesti ottaen tappamiseen. Ja tappamista kyllä löytyy. Siellä on reilusti niitä loikkuja, niitä joilta on napattu siivet pois. Ne eivät katsokaas enää lisäänny. Ja sitten kaikenlaista katupaskaa. Muutama raavas mies saisi kyllä hoidettua sellaiset nopeasti pois tieltä, että palkkaamani oikeat ammattilaiset pääsevät hommiin. Vaikka jäisitte kiinni, niin ei teitä voi syyttää siitä, että tapatte vahinkoeläimiä. Päinvastoin, lähinnä vain kiiteltäisiin."
Vanha Rotta pohdiskeli tilannetta. Ei se erityisen typerältä kuulostanut, ei kun sitä mietti. Jos Vanha oli jotakin oppinut elämänsä aikana, niin ainakin sen, ettei kannattanut ruveta turhan paljoa vaikutusvaltaisille. Parhaimmillaan oli suositeltavaa pysyä jopa hyvällä puolella. Siitä oli kaikenlaista hyötyä. Ja loppujen lopuksihan tässä nyt piti vain tappaa taas jotakin. Sitä tietenkin vaikeutti se, että muutama kylkiluu oli vieläkin harvinaisen paskana, mutta tuskinpa nyt muutama ruma ja epäluonnollinen elukka ja pari paskaista kerjäläistä olisivat niin kauhea vastus? Tuskinpa nyt sentään. "Apuni lisäksi voin luvata pyöreästi tuollaiset... sata kultarahaa teidän keskenne jaettavaksi", Alard tokaisi perään.
Eipä tarvinnut Vanhan Rotan enää juuri pohdiskella.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 11, 2010 23:21:12 GMT 3
Dennoksella oli ruma hymy, mutta se oli hymy joka tapauksessa. Se levisi vielä vähäsen epäilevän näköisille kasvoille heti, kun tuli puhetta sadasta kultarahasta. Laskutaidotonkin olisi käsittänyt, että sata oli paljon, mutta Dennos osasi laskea ja tajusi sen olevan enemmän kuin tarpeeksi hänen miekkansa ostamisesta. Kahteen pekkaan se tekisi... puoli sataa. Sekin oli enemmän, kuin tarpeeksi.
"Hieno homma", mies totesi ja tarttui pöydällä olevaan pikariinsa, jossa viini vielä melko koskemattomana velloi. Pieni ihme sekin. "Minä olen aina tuntenut tarvetta tehdä yhteisölle hyvää. Pitäähän ne pirut saada kaduilta pois ihmisiä ahdistelemasta."
Tässä ei nyt ollut minkäänlaista ongelmaa enää. Pari hyönteistä leikkivää paskaa ja muutama liian innokkaaksi (tai uteliaaksi) käyvä kerjäläinen. Moraalinen minäkin oli harvinaisen hiljaa nyt, kun puhuttiin aikuisten oikeasti rahasta.
|
|
|
Post by submarine on May 12, 2010 8:12:53 GMT 3
Vanha Rotta urahti omastakin puolestaan jotain hyväksyvänsuuntaista. Tämä oli varmaankin niitä reilusti parempia pestauksia, kun asiaa nyt mietti. Yleensä maksettiin reilusti vähemmän ja tehtiin enemmän. Ja vaikkei Vanha erityisen älykästä sorttia ollutkaan, niin silti tämän päässä pyöri ajatus siitä, että saman tien voisi yrittää kaupata tappojaan myös vartijoille tai jonnekin. Siis kun teki niiden työt niiden puolesta. Eihän se paljoa kuitenkaan tekisi, mutta hieman lisää kuitenkin.
"No hyvä", Alard vastasi tuolinsa huipulta, tarraten itsekin omaan viinipikariinsa. "Tämä tullaan tekemään niin että minä..." tämä aloitti, mutta vaikeni sitten nopeasti. Syykin selvisi hyvin nopeasti, sillä lähestyvät askeleet kaikuivat pitkin käytävää. Äkäiset askeleet. Ja seuraavassa hetkessä ovista marssi Tyrkon, joka ei näyttänyt erityisen tyytyväiseltä. "Keskeytinkö minä jotain?" Tyrkon kysyi nähdessään ainakin isänsä, joka oli suorastaan jähmettynyt kesken sanojensa, kuin mikäkin syyllinen. "Ethän sinä. Tässä vain kerroin ystävillemme siitä viimevuotisesta, kun voitit kaksintaistelusi", Alard vastasi naurahtaen. Ja äkkiä tämä oli jälleen pehmeä läskivuori, joka tuskin oli koskaan nähnyt päivääkään kovaa työtä tai saanut elämässään mitään ilman muiden armoa ja jumalatonta tuuria. "No hyvä. Autoin... isoisän vuoteeseen", Tyrkon totesi happamaan sävyyn palatessaan paikalleen. Vanha Rotta ei ollut mikään ihmistuntijoista paras, mutta siitä huolimattakin miehessä oli tuntunut hetken olevan epäilyä. Aivan pienen hetken vain, mutta kuitenkin. Se ei ollut hyvä.
"No, kertokaas. Mitä piditte siitä liikkeestä, jonka keksin hätäpäissäni ja voitin? Olisitteko itse tehneet, kokeneempina, samoin?" Tyrkon kysäisi huokaistuaan muutaman kerran ja rauhoituttuaan aavistuksen. Ei, ei yhtään hyvä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 12, 2010 11:17:22 GMT 3
Dennos ei pitänyt tilanteesta yhtään. Tyrkonin keskeytys oli muutenkin ikävässä paikassa ja sitten vielä poika alkoi kysellä typeriä. Ilmeisesti testatakseen isänsä tarinaa. Sääli, ettei Dennos ollut se maailman kirkkain lyhty, mitä juonimiseen tuli. Mahdollisesti senkin takia oli vain hyvä, että hänen muijansa hoiti kartanon siellä jossain. Tämä oli kiero kuin korkkiruuvi tai ainakin hyvin lähellä sellaista.
Nyt pitäisi kuitenkin keksiä jotakin sopivan neutraalia hätäpäiseen liikkeeseen. Niinpä Dennos tovin päästä kohautti harteitaan ja ryyppäsi viiniä. Se oli hyvä. Se oli oikein hyvä. Ehkä se antaisi pahimmillaankin vain kuvan siitä, ettei hän ollut kuunnellut kunnolla. Sitä paitsi, Alard nyt varmaan tunsi poikansa paremmin. Keksikööt lisää uskottavia valheita mikäli Tyrkon päätti vielä olla epäileväisellä mielellä. Hän keksisi ne valheet sitten, kun nuorukainen alkaisi matkalla takaisin sairastuvalle tivata selitystä.
|
|
|
Post by submarine on May 12, 2010 15:32:26 GMT 3
Vanha Rotta toimi hyvin samalla tavalla kuin Dennos ja urahti muutaman kerran epäselvästi, ennen kuin keskittyi taas ruokaansa. Ei rottien kuitenkaan oletettu osaavan mitään sanoa. Alard sen sijaan näytti hetken suorastaan epävarmalta. Mutta tämä oli kuitenkin asiansa osaava valehtelija, eikä epäröinyt montaakaan silmänräpäystä ennen kuin leppoisan puoleisesti vastasi: "Minä takerruin hieman siihen sitä edeltäneeseen, kun sinua ajettiin nurkkaan. Olin juuri tulossa siihen sinun hyvään vetoosi, kun tupsahdit taas paikalle." "No sittenhän sinä voit kertoa sen niin, että minäkin kuulen, millä tavalla taas paisuttelet voittoani", Tyrkon hymähti, aavistuksen vapautuneemmin mutta määrätietoisen oloisesti. Vanha Rotta pohti, mahtoiko tämä olla aivan yhtä hyväuskoinen, kuin isänsä luuli. Kukaties kumpikin veti omaa näytelmäänsä. Kukaties. "Noo, antaa sen olla. Kukaties voit itse kertoa sen myöhemmin. Mutta syödään nyt! Syödään ettei ruoka jäähdy!" Alard vaihtoi puheenaihetta. "Palvelijat! Tehkääpä työnne!" tämä huusi niin, että varmasti kuului hieman kauemmaksikin. "Mitä sinä heitä pois lähetit?" Tyrkon kysäisi, taas hieman epäileväisesti. "Kunhan laitoin katsomaan, jos sitä vanhaa, hyvää viiniä olisi vielä jäljellä", Alard tokaisi vähättelevään sävyyn ja kiinnostui sitten melkoisesti vihanneksistaan.
"Sanohan, Dennos. Eikö kirves ole sinun kaltaisellesi soturille melko karkea ase? Miekkahan on paljon kätevämpi", Tyrkon kysyi äkkiä. Kaiketi oli antanut periksi. "Sillä minä vain, että kun rotatkin käyttelevät miekkoja, ja vieläpä niin hyviä, niin eikö sinun kaltaisesi varakkaan miehenkin kannattaisi?" mies jatkoi, viitaten ohimennen Vanhaan Rottaan. Vanha ei kommentoinut suuremmin.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 12, 2010 15:57:08 GMT 3
Kiitos jumalten Alard keksi jotain heitettäväksi pojalleen. Rotta kun oli toiminut hyvin samaan tapaan, kuin hän ja örähdellyt epämääräisesti. Tyrkonille näytti kuitenkin kelpaavan, ainakin näennäisesti. Nuorukainen liittyi heidän seuraansa ja isänsä keskittyessä vihanneksiin päätti viritellä keskustelua hänen kanssaan.
Tyrkon ei ollut ainoa, joka jaksoi kysellä kirveestä. Totta, miekka olisi ollut kätevämpi tai ainakin ketterämpi, varsinkin kun hän oli siellä jossakin pikkuaatelisen tapainen. Aatelisilla piti olla miekka eikä kirves. Hänellä ei kuitenkaan nuorena poikana ollut varaa miekkaan. Puukirveen löysi takapihalta pölliin iskettynäi ja sillä sai kyllä miehen kuoliaaksi, kun huitaisi. Niinpä se oli ikään kuin vain... jämähtänyt hänelle. Vuosien saatossa tuli sitten lisää kirveitä ja paremmin tarkoitukseensa soveltuvia kirveitä, mutta kirveitä yhtä kaikki.
"Jos minulla olisi kersana ollut varaa miekkaan, niin varmaan taistelisinkin sellaisella. Mutta silloin ei parennut nirsoilla. Sitten, kun varaa kalpaan olisi ollut, niin kirves istui jo käteen. Miekka on liian... kevyt, jos tiedät mitä tarkoitan. Siinä ei ole sitä... sitä...", Dennos kuvaili ja esitti sitten tarttuvansa kaksi käsin kirveen kahvaan ja iskevänsä sillä edessään olevan lantun halki. "... sitä tunnetta, tiedätkö."
|
|
|
Post by submarine on May 12, 2010 17:22:58 GMT 3
"Niin, eihän siinä ole sellaista kärkipainoa. Kyllähän kirveellä saa aikaan pahaa jälkeä. Mutta siinähän sitä sitten on, jos ei onnistu huitaisemaan. Ei pahalla, mutta kyllä miekalla selviää paljon paremmin. Vaikka loppupelissähän se kysyy miestä, ei asetta. Se kai nähtiin jo", Tyrkon vastasi. "Kevyt miekka, huono torjunta", Vanha Rotta päätti todeta väliin. Osittain koska puhuttiin taas jostakin, mistä tämäkin tiesi, ja osittain koska Tyrkon saattaisi unohtaa epäilyksensä paremmin niin. "Tuo miekka, ei hyvä torjunta. Nopea, muttei... iskua", Vanha jatkoi, tarkoittaen Tyrkonin kupeella roikkuvaa pukumiekkaa. Loppujen lopuksi rotta kyllä tunsi miekatkin, mutta Kahden Miehen Miekka oli poikkeus. Muuten tämä käytti mieluummin Dennoksen tapaan raskaampia aseita, mitä tahansa kirveistä ja nuijista väkipuukkoihin. Niille ei ainakaan voinut mitään edes panssareilla. "Niin, tämä on tosiaan melko kepoinen kalu. Se on näön vuoksi, en minä oikeasti tällaisella mitään tekisi. Olihan minulla tosiaan sotamiekkani silloin. Se tuli tarpeeseen", Tyrkon vastasi, naputtaen sormella pari kertaa miekkansa kahvaa.
"Tämä oli, kuten olen tainnut jo sanoakin, minun ensimmäinen sodan tapaiseni. Olen minä pari kertaa tosissani joutunut taistelemaan. Kerran eräässä majatalossa päänsä juoneen kanssa ja kahdesti varkaita vastaan, mutta oli tuossa kuitenkin jotakin erilaista. Se oli vielä paljon... tiedättehän... paljon sekasortoisempaa", Tyrkon pohdiskeli, leikatessaan syömätikarilla palaa paistista. Vanha Rotta ainakin tiesi. Ensimmäinen iso taistelu ei koskaan unohtunut kunnolla. Sen muisti monestakin syystä. Suurimman osan ajasta siksi, että sen jälkeen tunsi olevansa hengenvaarassa vielä monta päivää.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jun 21, 2010 19:30:59 GMT 3
Rottakin osallistui keskusteluun ja vaikkei se varsinaisesti loistanut kielitaidollaan, niin kyllä sen puheista selvän sai. Sitäkään ei käynyt kiistäminen, etteikö se olisi tiennyt, mistä puhui. Tyrkon puolustautui ja selvitti vyöllään roikkuvan heppoisen kapineen olevan ihan vain näön vuoksi. Dennos ei ollut koskaan samaistunut ylimystön tapaan kantaa mukanaan aseita koristeina. Hän arvosti aseessa ennen kaikkea sen kykyä erotella sielu ruumiista. Jos se nyt sattui olemaan nättikin samalla, niin kahta parempi.
Tyrkonin viedessä puheen takaisin taistelun sekasortoon Dennos risti kätensä pöydän kulmalle ja kuunteli. Vaikkei hänen ollut millään tasolla tarkoitus näyttää holhoavalta, olihan Tyrkon osoittanut varsin erinomaisesti tulevansa toimeen yksin, näkyi miehen kasvoilla silti hetken melkein isällisen myötätuntoinen ilme. Hänkin muisti ensimmäisen kunnon kahakkansa. Yksityiskohdat olivat puuroutuneet, mutta sitä tunnetta ei voinut unohtaa. Hän oli tainnut kusta alleenkin silkasta pelosta.
"Onhan se sellaista. Mutta siihen tottuu ajan mittaa. Sekasortoon, siis. Siinä vaiheessa alkaa mennä paskamaiseksi, kun sitä huomaa kaipaavansa."
|
|
|
Post by submarine on Jun 21, 2010 21:12:51 GMT 3
"Taidanpa vain toivoa, etten koskaan huomaa tottuneeni. Puhumattakaan kaipauksesta. Olihan se oma kokemuksensa. Ehkä joskus myöhemmin löydän siitä jotain hyvääkin. Mutta mieluummin tyydyn kaksintaisteluihin ja muutamaan osaamattomaan ryöstäjään vuodessa. Ne minä tunnen. Ne ovat helppoja", Tyrkon vastasi, tutkiskellen lautastaan. Kuitenkaan tätä ei tuntunut erityisemmin huvittavan enää syöminen. Syystä tai toisesta. "Niinpä niin, kyllähän se niin on. Mutta mitäpä, jos jättäisimme tämän masentavan puheen sikseen ja siirtyisimme johonkin mukavampaan?" Alard totesi. Tätä ei selvästikään vaivannut sama ruokahalun puute, kuin poikaansa. Puhe antoi tilaa syömiselle, ei toisin päin. "Ne aikovat järjestää juhlan, tiedättekö. Heti kun kaupungintalo ja aukio on saatu puhtaaksi, pidetään sellainen... miksi ne niitä sanovat etelässä... festivaali. Aikovat järjestää väen mielialan kohottamiseksi. Tässä aivan lähiaikoina", lihavuori jatkoi.
Vanhalla Rotalla ei ollut mitenkään erityisempää sanottavaa asiaan. Olihan siinä järkeä, mutta tälle se oli melkeinpä yksi ja sama. Olihan tässä tullut nähtyä ties minkälaista heiluntaa ja rellestämistä jo moneen otteeseen. Vaikka voisihan se silti olla mukava katsoa lävitse. Voisi vaikka vahingossa hetkeksi unohtaa poikki rusahtaneet kylkiluut tai sen, että ilmeisestikin joku halusi tappaa nytkin. Monta jokua peräti. "Niin, ja tokihan te asutte nyt täällä? Ainakin kunnes asiat on hoidettu? Voin vaikka saman tien laittaa muutaman miehen hakemaan tavaroitanne sieltä missä nyt satuittekin asumaan", Alard jatkoi. Vanha Rotta urahti jotakin myöntävänpuoleista, mutta pani samalla merkille, että tämä laittoi melkoisesti painoa sanalle "asiat". Niin, olihan tässä tosiaan jo työtehtäväkin saatu.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jul 9, 2010 21:15:31 GMT 3
Alard keskeytti puheen ennen kuin Dennos ehti todeta, ettei se kaipaus astunut mukaan useimmilla. Hän kyllä tavallaan piti tästä työstä, mutta ei kuolemanvaarasta ikinä alkanut nauttia. Voitto oli asia erikseen, varsinkin iso voitto. Sellainen, kuin nyt. Niistä seurasi mukavia asioita paksun palkkapussin ja vaikkapa nyt niiden festivaalien muodossa. Alardiksi itsensä esitellyt möhkäle antoi kuitenkin harvinaisen selvästi ymmärtää, ettei tässä todellakaan oltu pelkästään hauskaa pitämässä.
Ja mikäpä siinä. Jokainen hyötyi omalta osaltaan.
"Se olisi suuri kunnia. Hevosta lukuunottamatta minulla ei taida paljoa haettavaa olla. Konikin pärjäilee talleilla, uskoakseni. Siellä se on tähänkin asti viihtynyt", vanha soturi valaisi. Voittihan tämä kaupunkipalatsi kevyesti sairasteltat ja niiden raadonlöyhkän. Ruokakin olisi parempaa, sikäli kun sitä nyt teki mieli syödä. Eiköhän ruokahalu muutamassa päivässä palaisi. Nyt vielä hän oli aivan liian kipeä voidakseen nauttia edes tämän pöydän antimista. Mitä nyt kohteliaisuuttaan närppi.
|
|
|
Post by submarine on Jul 11, 2010 12:35:25 GMT 3
"No se on sillä hyvä sitten. Tyrkon onkin jo suunnilleen kertonut, minne laitan miehet asioille. Jos ei muuten sinun kohdallasi, niin ainakin käyvät katsomassa, ettei kukaan ikään kuin aivan vahingossa erehdy luulemaan hevosta omakseen. Ikäviä sellaiset sekaannukset", Alard totesi. Tämä ei tuntunut ahtavan ruokaa sisäänsä enää aivan yhtä nopeaan tahtiin. Se tosin johtui siitä, että tähän asti miehenmöhkäle oli tehnyt sitä kaksin pullein käsin. Siinä alkoi isompikin mies hiljalleen lannistua. "Ikävä kyllä meillä ei taida olla kunnon jälkiruokaa tänään. Minä niin pidän sokeroiduista omenoista, mutta niitä on kuulemma vaikea saada nyt. Ja muutenkin kuuluu makea olevan lopussa. Ovat kai köyhät ahmineet kaiken, kun kerrankin makuun pääsevät", läskivuori hörähti vielä perään. Sitten tämä viittasi kädellään siihen suuntaan, että pöydästä voisi alkaa noustakin, jos mieli teki.
"Voimme vaikka katsella hieman paikkoja, jos mieli tekee. Ovat jo saaneet pahimmat lasinsirpaleet ja muun sellaisen siivottua pois. Ruusut vähän kärsivät tästä", Alard jatkoi ylös pungetessaan, siihen sävyyn kuin ruusujen kolhut olisivat suurin menetys tässä kaikessa. Vanha Rotta omaksui saman tien tavallisen palkollisen tyylinsä, eli ylös ja liikkeelle sopivasti rytmissä palkkaaja kanssa. Suusta päässyt sihahduksen ja urahduksen välimuoto ei tosin ollut aivan yhtä hyvärytmistä. Hetken istuskelu ja rentoutuminen olivat jo saaneet murtuneet kylkiluut melkein ajatusten taka-alalle, mutta liian nopea nousu kyllä toi ne hyvin nopeasti takaisin. Murjottu liha ja katkotut luut tekivät siinä määrin kipeää, että hetken Vanha joutui ottamaan melkoisen kasassa tukea pöydän reunasta, ennen kuin vääntäytyi kunnolla pystyyn.
Keneltäkään oli tuskin jäänyt äskeinen huomaamatta, mutta siitä huolimattakin Vanha Rotta yritti näyttää siltä, ettei mitään ollut tapahtunut. Ei tässä nyt mitään valittavia nartunpenikoita kuitenkaan oltu, eikä varsinkaan vanhoja ja kuolemaan valmiita homeisia rotanpaskoja.
|
|