trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 6, 2009 15:23:28 GMT 3
Dennos pysähtyi, kun Tyrkonilla olikin äkkiä olevinaan kovasti asiaa. Vanha soturi kuunteli ja punnitsi mielessään, pitäisikö mennä. Sitä ei kauaa tarvinnut ajatella; miksipä ei? Ei täällä sairastuvalla ainakaan olo paranisi tämän enempää ja Dennos oli melkein mielissään jopa tarjotusta seurasta. Tyrkon sitä paitsi lupautui maksumieheksi. Dennos tuskin saisi alas mitään kiinteää, mutta ehkäpä höläys tai pari olutta auttaisi vatsavaivoihin. Mies nyökkäsi sitten kohteliaasti päätettyään ja suki turhaan hiuksiaan. Ne oli kynitty ilmeisen vähän aikaa sitten lyhyiksi eikä niitä ilman kampaa saisi sojottamaan samaan suuntaan. Vaatteet sentään olivat jotain suht siistin oloista, niin ei tarvinnut hävetä ihan tolkuttomasti tasokkaammassakaan paikassa.
Vanha Rotta Tyrkonin vierellä urahteli ja köhisi, josta Dennos päätteli heti sen olevan vähän kipeä. Mahtoiko olla haavakuumetta? Dennos oli välttynyt siltä, joskin vähään aikaan ei kirves heiluisi kunnolla. Kainalon haavaa jomotti niin maan perkeleesti aina, kun kättä nosti. Joskus ennen vanhaa hyvinä päivinä Dennos olisi purrut hammasta ja taistellut jo parin päivän päästä. Nyt pelkkä vaatteiden päälle pukeminen aiheuttaisi ongelmia viikon.
Omasta vanhenemisestaan Dennoksen ajatukset hyppäsivät nuoreen Tyrkoniin ja tämän sanoihin. Toivottavasti tässä ei nyt alettu puida sitä Engelin juttua. Tyrkon ja Rotta olivat olleet sen verran lähellä, että jompi kumpi olisikin voinut nähdä miten hän vähän avitti Engeliä sillä viimeisellä matkalla. Dennos ajatteli selvineensä siitä ilman selittelyitä, kun kukaan ei tullut hakemaan sairasvuoteelta raastupaan.
|
|
|
Post by submarine on Dec 6, 2009 22:54:16 GMT 3
Tyrkon väläytti pienen hymyn ja suoristautui, kun Dennos nyökkäsi hyväksyvästi. Tämä pyyhkäisi itsekin, kuin miehen hiusten sukimisen muistuttamana, omia hiuksiaan kerran, vaikka ne olikin jo kammattu juurta jaksain järjestykseen. Kaiken kaikkiaan Tyrkon ei näyttänyt sopivan ollenkaan minkäänlaisen paskan keskelle, eikä Vanha Rotta olisi voinut vielä muutama päivä sitten uskoa, että tällainen mies oli mitään muuta, kuin yksi elostelija muiden joukossa. Mutta ei, tämä oli soturi siinä missä hän ja Dennoskin, ja rotta oli valmis iskemään nyrkin naamaan ensimmäiselle, joka väittäisi muuta. Mutta siltikin, Tyrkonia ei Vanha kyennyt nytkään lukemaan soturiksi yhtään millään. Tämän olemus oli rikkaan tyhjäntoimittajan, ei mitään muuta. Se oli outoa. Sotureiden kuului olla arpisia, likaisia ja uhittelevia. "No hyvä. Jos ei tässä mitään sen kummempia, niin tulkaapa vain perässä. Matkaa on hieman ja siitä pahoittelen, mutta siellä on vielä melkoisen vaikea liikkua vaunuilla - tai millään muulla kuin jalan. Mutta, jos sallitte, uskonpa ettei pieni kävely ole paljoakaan viime päiviin verrattuna", Tyrkon totesi, ja lähti sitten ovia kohti. Vanha Rotta seurasi, olkoonkin että olisi mielellään mieluummin ollut tulematta. Mutta ilmeisestikin ruuan lisäksi Tyrkonilla oli jotain asiaakin, tai ainakin niin tämä sanoi.
Ulko-ovien takaa avautuva näkymä ei todellakaan mieltä ylentänyt, ei edes rotalla. Kukaan ei näyttänyt tehneen juuri mitään muuta, kuin raahanneen ruumiit pois - ja nekin vain suunnilleen. Vanha Rotta oli melko varma, että näki kadun toisella puolella irtonaisen käden. Haju, joka sairaalassa oli ollut niin heikko että sen oli voinut jättää huomiotta, oli kadulla reilusti selvempi: palavat ruumiit löyhkäsivät. Tyrkon koetti sanoa jotakin, muttei ehtinyt, sillä yhtäkkiä lähettyviltä alkoi tunkea väkeä aivan likelle, kuin nämä olisivat varta vasten olleet vaanimassa. Vanha Rotta oli vähällä huitaista ensimmäistä moukarilla, ennen kuin tajusi näiden huutavan jotakin. Suurin osa oli naisia. "Herra, herra, antakaa lantti! Pojalta meni isä, näkee nälkää! On sairas! Antakaa lantti että saa syödäkseen!" kuului huuto, ja lukemattomia samantyylisiä. Kerjäläisiä oli ainakin lähemmäs kymmenen, ja nämä koettivat kaikki päästä likelle ja joko ottaa tai anoa edes vähän. Tyrkonilla oli siihen aivan oma vastauksensa.
"Kauemmas, paskat! Sinulle minä olen jo antanut, ja sinut minä tiedän! Täältä ette saa muuta kuin miekkaa, vaivaiset saastat! Kauemmas!" Tyrkon huusi, tyrkkien säälimättä kerjäläisiä kauemmas ja potkien niitä, jotka eivät tajunneet hyvällä. "Antakaa niille saapasta jos eivät usko!" tämä kannusti Dennosta ja Vanhaakin.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 12, 2009 23:27:47 GMT 3
Tyrkön väläytti hymyn ja Dennos ei oikein tiennyt, odotettiinko vastausta. Eipä hän olisi sellaista saanut silti puserrettuakaan, vaikka olisi yrittänyt. Vielä oli kuitenkin sen verran paska olo, ettei paljoa hymyilyttänyt. Vatsaansa hieroen vanha palkkamiekka lähti nuoremman ja siistimmän miehen perään. Taisipa se Rottakin siinä vierellä tallustella.
Ulkona oli ankeaa, aivan kuten oli ollut äskenkin. Haju oli varmaan se mainittavin ruoka-halun tappaja. Taistelukentät haisivat aina, käytiin kahakka sitten maalla tai kaupungissa. Kuolleiden ruumiit mätänivät nopeasti ja veri hyytyi tahmeaksi, ruskeanpunaiseksi hyytelöksi joka perkeleen väliin, mistä sitä ei tikkujen kanssa hinkattu pois. Täällä tuskin oli vielä edes yritetty. Väellä oli huomattavasti tärkeämpiäkin ongelmia, kuin likaiset kadut.
Oikeastaan ei olisi kyllä ollut. Taudit liikkuivat nopeasti. Ruttoa riesoiksi tässä vähiten kaivattiin. Onneksi Dennoksella ei ollut mielessä jäädä ihan asumaan. Hän lähtisi, jahka tilanne sen sallisi ja etsisi elantonsa taas muualta. Olihan hänellä Rontti, aseensa ja rahaa. Ja tähdet, mistä suunnistaa.
Dennoksen ajatukset lähtemisesta keskeytyivät, kun hän huomasi joutuneensa piiritetyksi. Ihmisjoukko oli ilmestynyt kuin tyhjästä ja kävi röyhkeästi kiinni, kuin lauma nälkäisiä näätiä. Sieltä täältä tunki äkkiä kättä melkein kasvoille asti ja joku yritti kiskoa paitaa. kaupungin aavemainen hiljaisuus vaihtui äänien kakofoniaan kerjäläisten vaatiessa osaansa onnesta. Tyrkon tyrkki näitä tieltään ja huusi menemään kauemmaksi. Kehotti käyttämään voimaa, mikäli eivät uskoneet hyvällä. Dennosta ei olisi tarvinnut käskeä; hän läpsi säälimättä kurkottelevia käsiä, väänsi ranteesta tai sysäsi voimalla rintaan, oli edessä sitten nainen, lapsi tai vanhus. Oikein röyhkeäksi käynyttä kerjäläisakkaa, joka ripustautui rinnuksiin roikkumaan, mies potkaisi polvella vatsaan. Jonkinasteista kauhua oli tässäkin. Dennos tiesi varsin hyvin, että jos hän olisi liikkunut yksin ja ollut kenties vähemmän uhkaavan näköinen, kerjäläiste olisivat tehneet enemmän, kuin pyytäneet. Ihmisistä tuli ahneita sen jälkeen, kun elättäjä tai elanto vietiin.
|
|
|
Post by submarine on Dec 13, 2009 14:33:56 GMT 3
Vanha Rotta päätti olla mukava. Tilanne olisi varmasti loppunut viimeistään siihen, kun olisi iskenyt sormen mittaiset hampaat läpi jonkun paskiaisen kaulasta ja repinyt kurkun ulos, mutta sitä tuskin olisi arvostettu missäänpäin. Niinpä rotta päätti olla peräti armollinen, eikä edes lyönyt kaikin voimin. Siitä huolimattakin, ja olkoonkin että ikä alkoi viedä lihaksista voimaa, ei kerjäläisten ensimmäinen tunne varmastikaan ollut helpotus, kun koko suhteellisen pitkän elämänsä turpaanantoa harjoittanut Vanha alkoi huitoa. Ensimmäinen epäonninen kerjäläisnainen sai vatsaansa oikein kauniin suoran iskun, joka kaatoi tämän pihiseväksi mytyksi maahan. Seuraavaa Vanha Rotta tarrasi rääsyjen rinnuksista ja kiskaisi kohti - vain tehdäkseen nyrkistä naamaan vielä kovemman. Vanha eli ei, eivät heiveröiset ja nälkiintyneet kerjäläiset kyenneet juuri mitään rotalle - puhumattakaan kahdesta muusta raavaasta miehestä.
Kun tajusivat, ettei muuta tulisi, kuin ruhjeita ja luunmurtumia, hajaantui valittava kerjäläisjoukko taas pitkin katua, vilkuillen kivuliaasti, pelokkaasti ja uhmakkaastikin. Siltikään nämä eivät enää yrittäisi mitään, se oli varma. Tyrkon tuhahti ja näytti vielä nyrkkiä vaatteitaan suoristellessaan, ja lähti sitten näyttämään tietä. Miehen askeleissa oli nyt reilusti enemmän tarmoa, kuin tämä olisi halunnut varoittaa kaikkia samaa kaavailevia. Kadunkulmassa seisova sotilas ei millään tavoin näyttänyt kiinnostuneen koko välikohtauksesta, vaan närpi leivänpalasta seinään nojaillen. Vanha Rotta sai tosin osakseen tutun inhon ja vihan sekaisen katseen.
Matka kaupungissa ei ollut mitenkään mieltäylentävämpi, kuin sen näkeminen ensimmäistäkään kertaa. Koska torin läheisyydessä oli tunkua, nyt kun jo toripäivääkin uskallettiin pitää, liikkui Tyrkon muutaman sivukujan kautta. Kerjäläisiä tunki aina välistä iholle, ja nyt mies ei enää säästellyt vaan ajoi miekalla huitoen jokaisen kauemmas. Oikeastaan tämä ajoi kauemmas kaikki muutkin, jotka olivat jotain muuta kuin varakkaan ja toimeentulevan näköisiä. "Ovat paskiaiset viime päivinä käyneet röyhkeiksi. Jos päästää lähelle, niin kaikki viedään heti - hyvällä tuurilla henkikin. Antakaa kunnolla asetta jos eivät muuten usko, ei näistä kukaan piittaa", Tyrkon opasti, todennäköisesti enemmän Vanhaa Rottaa, joka ei vielä ollut ulkona liikkunut. Eipä tosin sillä, että tällainen meno olisi ollut rotalle jotenkin vierasta. Olot olivat juuri koventuneet, piti koventua mukana tai muuten murtuisi.
Kun lopulta alettiin saapua perille, vinkui Vanhan Rotan hengitys jo melkoisesti. Siltikin hän kykeni sanomaan, ettei paikka näyttänyt hiukkaakaan miltään tavernalta. Oltiin paremmalla alueella, se oli varmaa. Suurehkot, hyvin rakennetut talot olivat selvinneet paljolti vahingoittumattomina, vaikka ikkunoita olikin kivitetty hajalle ja paikkoja rikottu muutenkin. Vartijoitakin oli enemmän, ja suurin osa näistä reilusti valppaampia. Mitä varmimmin nämä olivat hommaan palkattua väkeä, jolla oli aivan oikea syykin välittää siitä, mitä vahdittavalle tapahtui. Mutta, kuten sanottua, ei tavernaa. "Nyt joudun ikävä kyllä myöntämään, että valehtelin hieman. Pahoitteluni siitä", Tyrkon totesi pysähdyttyään lopulta erään talon eteen. Vanha Rotta oli kuullut tällaisia vetoja moneen otteeseen, ja toivoi tosiaankin, ettei seuraavaksi hyökkäisi kimppuun jostain kolosta puolta tusinaa isoa miestä. Niinkin oli käynyt. "En voinut kertoa oikeaa määränpäätä sairaalassa. Niillä uteliailla paskiaisilla on aivan liian hyvät korvat. Mutta siltikin, me olemme täällä juuri siitä syystä, jonka sanoin: aion tarjota teille aterian, ja keskustella asioista. Mutta me emme menekään mihinkään tavernaan. Tämä on minun isäni talo, ja hän on halukas keskustelemaan teidän molempien kanssa. Sinunkin, rotta", Tyrkon jatkoi. Tämä ei sylkäissyt sanaa "rotta", kuin se olisi ollut happoa, vaan lausui sen melkeinpä kuin nimen. Tai unohdettakoon se melkeinpä, Vanha Rotta vain oli harvoin saanut kuulla edes sensuuntaista.
"Uskoakseni tässä nyt ei ole mitään ongelmaa?" Tyrkon kysäisi. Vanha pani merkille, että tämä seisoi varmaankin koko seudun suurimman talon edessä. Suurimman ja koreimmankin. Ei, tässä ei ollut mitään ongelmaa.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 22, 2009 0:21:01 GMT 3
Jahka kerjäläisjoukko antoi periksi, päästiin etenemään sujuvammin. Tyrkon vei joukkoa ja Dennos seuraili. Hänellä ei ollut mitään suurempia haluja ihastella maisemia, joten kiertäminen vähän kapeampien kujien kautta sopi vallan mainiosti. Kunhan päästäisiin nopeasti perille. Tyrkonin esimerkkiä noudattaen Dennoskin uhkaili milloin veitsellä, milloin nyrkillä, jos joku sattui liian lähelle apua vinkumaan. Oikeastaan hän ei olisi osannut puukolla kovinkaan kummoisesti huitoa, mutta sitäpä kerjäläiset eivät tienneet. Sitä paitsi, Tyrkonin miekka toimi ihan toimivana karkottimena ihan kaikille kerjäläisille, ei vain niille, jotka olivat iskeneet silmänsä joukun hyvätuloisimman näköiseen tallustajaan.
Lopulta saavuttiin paremmalle alueelle. Dennos ei tuntenut tätä kaupunkia kovinkaan mainittavasti, mutta tavernaa hän ei uskonut täältä löytävänsä. Olisi kuitenkin ollut vähintäänkin typerää kääntyä tässä välivvä yksin takaisin. Vatsaa väänsi muustakin, kuin krapulasta ja henkitorvia poltti. Joka välissä vaanivat kerjäläiset voisivat käydä paluumatkalla yksinäisen kimppuun. Oli parempi seurata vain, mutta nyt Dennos teki sen paljon alkuperäistä epäilevämpänä.
Perille päästiin kotvan kuluttua. Kuten Dennos oli ajatellutkin, ei tässä ollyt nyt kyseessä minkään sortin taverna. Asuintalo tämä oli ja vieläpä sellainen, jonka ostamisesta tai rakennuttamisesta oli saanut maksaa melkolailla. Luultavasti arvokkaampi, kuin hänen kartanonsa. Hänen kartanonsa oli maalla ja tämä perkele sijaitsi kaupungissa. Tyrkon puhui ja ilmoitti saman tein huijanneensa. Dennos nyrpisteli nokkaansa sen sanan kaiulle, vaikka pian kävikin ilmi, ettei ollut kyse mistään kovinkaan vakavasta. Tai ei ainakaan vielä tässä välissä. Kyseessä oli miehen isän talo ja tällä oli jonkinsorttista asiaa sekä hänelle että rotalle. Tässä välissä Dennos uskoi jo, ettei päänahka lähtisi. Kukaan ei puhunut rottiaisille, ellei tällä ollut ihan oikeasti tärkeää asiaa. Tuskinpa heitä siis ainakaan vielä aiottaisiin lihoiksi pistää ja jos totta puhutaan, ei Tyrkon ollut oikein sitä tyyppiä, joka puukottaisi selkään. Ei tässä kovinkaan hyvin tunnettu, mutta joistakin ihmisistä vaan sai sellaisen reilun kuvan.
Joten ei, ei tässä ongelmaa ollut. Ei ainakaan ihan vielä. Dennos pudisteli päätään kysymykselle, joskin vähän niukasti ja jäykästi, ja silmäili jopa aavistuksen uteliaana korean talon julkisivua.
|
|
|
Post by submarine on Dec 22, 2009 14:54:34 GMT 3
"Hyvä. Palvelusväki on vielä kateissa, eikä uuttakaan ole saatu vielä hankittua, joten tällä hetkellä meillä on vain kaksi palvelijaa. Mutta tuskinpa mikään siihen kaatuu. Tulkaa, uskoakseni ruuan pitäisi olla valmista pian", Tyrkon selitti ja käveli sitten sisään portista. Kartanontapaista ympäröi parimetrinen muuri, joka kyllä näyttikin melko komealta. Vanha Rotta osasi siltikin sotakokemuksensa pohjalta sanoa heti ensisilmäyksellä, että se oli selvästikin tarkoitettu ensiksi suojaamaan, kaikki muu tuli vasta sen jälkeen. Muurit ja aidat, joita näytti olevan melkeinpä jokaisen tienoon talon ympärillä, olivatkin kaiketi yksi syy siihen, etteivät katupaskat olleet tuhonneet kaikkea. Ne ja vartijat.
Muurin takana ei ollut samalla tavalla pihaa, kuin maalaiskartanoissa. Kaupungissa tarvittiin tilaa, johon rakentaa mahdollisimman paljon taloja, eikä siellä voitu samalla tavoin jättää suuria alueita tyhjäksi aivan vain, jotta joku voisi jaloitella. "Lienee paras, että valotan hieman isäni varallisuutta", Tyrkon totesi johtaessaan miestä ja rottaa pitkin lyhyttä pihatietä. "Hän oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kuten sanotaan, kun kirjapainot ilmaantuivat. Kyllähän te tiedätte ne, sellaisia koneita joilla tehdään kirjoja. Mutta kuitenkin, hän perusti omansa ja siitä tosiaan irtosikin - ja irtoaa vieläkin - melkoisesti rahaa. Ja nyt hänellä on jo vaatevärjäämökin. Siitäkin irtoaa rahaa", tämä kertoi. Vanha Rotta pani merkille, että ainakin kyseessä oli porvari sanan joka merkityksessä. Tämän palvelut olivat selvästikin varakkaille tarkoitettuja, mikä varmasti pidemmän päälle tuotti melkoisesti.
Kartanon ovessa törrötti nuoli, mikä omalla tavallaan häiritsi melkoisesti kauniiden kaiverrusten tuomaa vaikutelmaa. Se ei ollut edes niin syvällä, etteikö sitä olisi vain voinut vetää pois, mutta siinä se siltikin oli. Tyrkon napautti sitä sormella, saaden sen värisemään hieman, ennen kuin avasi oven. "Isäni halusi jättää sen siihen. Hän on hieman... tuollainen", mies totesi kysymättä astuessaan sisälle. Vanhan Rotan ensivaikutelma oli, jokseenkin oudosti, jumalaton köhiminen ja ähinä. Syykin siihen selvisi, kun rotta sisälle astuttuaan näki eteishallin tapaisen ylös vievissä portaissa melkoisen raihnaisen ja vanhan miehen, joka koetti pihisten ja ähisten vääntäytyä joko ylös tai alas. Tämä enemmänkin raahasi itseään kaiteesta johonkin suuntaan kuin käytti jalkojaan. Tajutessaan, että joku astui ovesta, käänsi tämä hitaasti ja kivuliaasti päätään nähdäkseen tulijat. Sitten tämä ähkäisi: "Auhta."
Tyrkon tuijotti hetken happamasti miestä, ennen kuin totesi: "Voin minä tulla sinut alas potkimaan." Sitten tämä kääntyi taas miehen ja rotan puoleen: "Tulkaa, isä halunnee nähdä." Niine sanoineen Tyrkon jätti miehen ähisemään portaisiin ja suuntasi kohti erästä ovea hallin sivustalla. Vanha ei jäänyt ihmettelemään, vaan seurasi. Kaipa tähänkin oli omat syynsä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 22, 2009 15:47:34 GMT 3
Vai oli Tyrkonin isä kovinkin rikas mies. No, Dennos oli osannut jo kartanosta päätellä kaikenlaista, mutta sana 'kirjapaino' sai hänet päättelemään vielä vähän enemmän. Kirjoissa liikkui rahaa. Sen tiesi typeryskin. Niistä sai pulittaa itsensä kipeäksi ja jos niitä painoi, niin kaipa se joka ikisellä logiikalla laskettuna tuotti sitten erinomaisen paljon rahaa. Värjäämökin kuulosti mukavalle, vaikkei tosin yhtä mukavalle.
Ovessa törröttävä nuoli oli ensimmäinen asia, joka herätti mielenkiintoa. Kuka ihme halusi jättää oveensa nuolen pystyyn? Mitään suurempaa tarkoitusta varten se ei siinä ollut, kunhan vaan... oli. Ei sen varaan mitään voisi edes ripustaa. Dennos ei tosin keksinyt, mitä helvettiä kukaan olisi halunnut ripustaa keskelle oveaan. Tosin, mies, joka jätti nuolen oveensa, olisi voinutkin keksiä ripustaa siihen jotakin. Ilmiselvästi tämän ajatukset juoksivat hiukan sokkeloisempia ja pimeämpiä reittejä, kuin hänen.
Toinen asia, joka herätti, tai oikeastaan kasvatti mielenkiintoa, tulikin vastaan heti ovesta sisään mentäessä. Portaikossa oli mies, ja näyttipä olevan siinä vielä vasten tahtoaankin. Kauhealla ähinällä se yritti ensin ylös ja sitten alas ja lopulta vaikersi apua. Tyrkonilta sitä ei herunut eikä rotalta. Miksipä sitä sitten olisi herunut Dennokseltakaan. Tämä ei ollut, luojan kiitos, hänen kartanonsa. Pitäkööt vaikka sikoja sisällä, asia ei kuulunut hänelle. Tosin, se oli pakko myöntää, ettei hän ollut vähään aikaan yhdellä vierailukerralla joutunut näin montaa kertaa todistamaan jotakin, jonka selittäminen tai edes sen yrittäminen sai pään särkemään.
Tosin sitä särki varmaan ihan puhtaasta krapulastakin.
|
|
|
Post by submarine on Dec 22, 2009 17:32:00 GMT 3
"Tuo paska oli minun isoisäni. Sitkeä ukko, mutta näyttääpä vihdoin siitäkin aika jättävän. Umpikiero ja ilkeä kuiva kusiainen. En viitsi alkaa kertomaan tarkemmin, mutta uskokaa, että tuo ei tosiaan elä täällä koska minä halusin", Tyrkon hieman valotti taas tilannetta, kun sai suljettua oven perässään ja jätettyään vanhan miehen äheltämään juuri kuten parhaiten taitoi. Oven takaa paljastui ilmeisesti jonkinlainen ruokailutila. Tai ainakin Vanha Rotta oletti, että se oli sellainen, koska siellä oli pitkä pöytä ja monta tuolia. Kuono poimi jopa edellisten aterioiden hajujäämiä, vaikka ihminen niitä tuskin olisikaan huomannut. Oikeastaan jostain leijui tuoreemmankin ruuan tuoksua. Muuten salintapainen ei ollut mitenkään erityisen kiinnostava, seinillä oli muutama taulu jostain miehistä, joita Vanha ei viitsinyt edes yrittää tunnistaa, ja seinän vieressä jotakin kaappeja joissa oli kai ruokailuvälineitä. Olipa siellä suuri, monilasinen ikkunakin, josta näki kadun puolelle. Jollakin ihmeen tuurilla se oli selvinnyt rikkoutumattomana.
"Tjaa, isä on kotona, joten kaiketi oleskelee keittiössä. Hyvä mies, mutta viettää kaiken aikansa syöden tai nukkuen, ellei joudu hoitamaan asioitaan", Tyrkon pohdiskeli ääneen ympärilleen vilkaistuaan ja viittasi ohimennen salin toisella puolella olevaa, pienehköä ovea kohti. "Tuota noin, istukaa vain alas, niin minä käyn katsomassa, josko olisi paikalla." Tyrkon oli suuntaamassa jo kohti keittiön ovea, kun se avattiinkin. Tai oikeastaan, kun Vanha Rotta näki millainen mies sen takaa paljastui, saattoipa olla että ovi oli koettanut aivan itse päästä pois tieltä, ettei henki menisi. Kapeiden karmien välistä ahtautui mies, jossa oli lihaa kuin teurassiassa. Tämä oli kuin suurehko, hyllyvä lihavuori, jolla ei ollut silminnähtävää kaulaa juuri nimeksikään, mutta leukoja ainakin kolmelle.
"Tyrkon, sinähän se! Ja sait vieraammekin hyvin perille!" lihavuori huudahti, kohottaen hyllyviä käsiä, joiden sormet näyttivät makkaroilta. Tämä harppoa lyllersi syleilemään poikaansa, joka näytti melkeinpä katoavan isänsä alle. Tämä mies todellakin söi varmasti taukoamatta, eikä Tyrkon selvästikään ollut liioitellut yhtään. Päinvastoin, Vanha ei ollut varma saattoiko pelkillä sanoilla tällaista miestä edes kuvata. Ne eivät oikein riittäneet. Tästä porvarista suurin osa oli pelkkää rasvaa. Tämä rasva oli tosin verhoiltu melkoisen arvokkaalta vaikuttaviin vaatteisiin - jo aivan vain senkin takia, että niihin oli varmasti kulunut valtavasti kangasta. Onnistuttuaan olemaan tukehduttamatta Tyrkonia lihavuori suuntasi Dennoksen ja Vanhan Rotan luokse. Kumpaakaan tämä ei yrittänyt syleillä, luojan kiitos, mutta kättä kyllä tarjottiin. Siinä oli niin paljon rasvaa, että koko käsi näytti melkeinpä valuvan. Sormukset, jotka sormiin oli pakolla survottu, vain pahensivat tilannetta pakottaessaan läskin puolin ja toisin sivuille. Mutta siltikin, Vanha ei voinut kuin panna merkille, ettei tämä millään tavoin karsastanut edes rottaan koskemista, ja se herätti tahtomattakin pientä arvostusta. Vanha puristi hetken aristeltuaan kättä, vaikka pelkäsikin uppoavansa rannetta myöten.
"Tyrkon tässä on kertonut paljon teidän uroteoistanne. Ottakaa hyvä asento, ruokaa pitäisi tulla piakkoin. Minä jo tarkistin, että se on varmasti hyvää", mies vakuutteli pyyhkiessään rasvaisia sormiaan paitaansa ja istuessaan armoa anelevasti nitisevään tuoliinsa. Se oli varmasti rakennettu melkoisen lujaksi - puhumattakaan siitä, että se oli puolet tavallista leveämpi. Tämä mies ei ainakaan arkaillut painoaan tai edes kaavaillut pudottavansa koskaan yhtään. Eipä sillä, etteikö Vanha Rotta olisi tehnyt täysin samaa, jos vain olisi voinut. Tyrkonkin istui alas, valiten paikkansa melko läheltä Dennosta ja Vanhaa Rottaa.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 23, 2009 14:12:25 GMT 3
Tyrkon valotti vähän tilannetta ja kertoi äskeisen äheltäjän olleen isoisänsä. Sananvalinnoista päätellen isoisän ja pojanpojan välit eivät olleet kovinkaan kummoiset. No, sellaista sattuu. Dennos ei ollut koskaan jakanut suurempia siteitä sen perheen kanssa, johon syntyi. Isä oli kuollut hänen ollessaan pieni ja äiti oli elänyt sedän hoteissa siitä lähtien. Dennoksen tehtävä oli kasvaa isoksi ja mennä mahdollisimman nopeasti pois. Kaikki oli hyvin, kunhan veljenpojasta ei missään välissä tarvinnut huolehtia liikaa. Varsinkaan rahallisesti.
Sali, johon seuraavaksi mentiin, lieni ruokasellainen. Seinillä oli tauluja ja kaappeja seinän vieressä ja luultavasti silkalla tuurilla vielä ehjänä oleva ikkunakin. Tyrkon kehotti heitä istumaan ja sanoi hakevansa isänsä. Pojan mukaan tämä ei oikein muuta tehnytkään, kuin söi. Yleensä sellainen oli liioittelua ja sillä seliteltiin iän takia kasvaneita muutamaa vatsamakkaraa. Tässä tapauksessa Dennos olisi kuitenkin voinut väittää Tyrkonin kaunistelleen tilannetta. Tämän isä ei VARMASTI tehnyt muuta, kuin söi. Miehen ilmaantuminen huoneeseen oli nyt jonkinlainen yllätys ihan sellaisenaankin, mutta taivas. Miten tuo mies, mikäli oli korrektia kutsua sitä mieheksi, pysyi pystyssä? Miten lattia kesti sen painoa? Helvetin rikas miehen kyllä täytyi ollakin, sillä tuollaisen lihamäärän ylläpitäminen oli varmasti kallista ja kokopäiväistä hommaa.
Lyllerö syleili poikaansa ja lähti sitten ilahtuneena vyörymään hänen ja Rotan suuntaan. Dennos vaihtoi hermostuneena jalkaa, mutta hänen onnekseen halata ei tarvinnut. Mies tyytyi tarjoamaan kättä, johon Dennos tarttui epäröineen Rotan jälkeen. Dennos ymmärsi kyllä, miksi oli tullut epäiltyä. massiivisesta kädestä oli vaikea saada edes kunnon otetta kadottamatta käsitystä siitä, mistä kohtaa piteli kiinni. Jonnekin ranteen alapuolelle Dennos kuitenkin tähtäsi tarttuessaan käteen ja ravistaessaan sitä pari kertaa kohteliaasti. Sen jälkeen ihmisvuori hyllyi pöydän ääreen ja ilmoitti kuulleensa heidön uroteoistaan. Ruokaa oli tulossa, joten he voisivat ottaa hyvän asennon.
Vaikka Dennokselle oli hivenen epäselvää, minkä laatuisista uroteoista tässä nyt puhuttiin istui mies joka tapauksessa kohteliaasti alas luvan saatuaan. Hän ei käynyt väittämään vastaan, jos joku aikoi leipoa hänestä jonkinlaisen sankarin. Olisihan se sitä paitsi joskus mukava saada raskaasta työstä muutakin, kuin pulleahko rahapussi ja käsky mennä tiehensä.
Tyrkonkin istui alas, luultavasti silkoista turvallisuussyistä lähemmäksi heitä kuin isäänsä ja Dennos jäi odottamaan, puhuttaisiinko tässä vielä jotain. Voitaisiin kyllä puhua niistä sankarteoista, joita he olivat Rotan kanssa suorittaneet- Ehkäpä ne poikisivat lisää parempia töitä tai lisää rahaa. Ehkä jopa mainetta.
|
|
|
Post by submarine on Dec 23, 2009 17:07:36 GMT 3
"Niin, olen tosiaan kuullut, niin Tyrkonilta kuin muistakin suunnista, siitä kaikesta. Vaikuttavaa, hyvin vaikuttavaa. Ja vielä väittävät, että sankaruus olisi kuollut. Kyllä se minusta on vielä hyvin hengissä ja potkii", Tyrkonin isä puhui, eikä Vanha Rotta ollut varma, oliko se vain yleistä vaiko jollekulle tarkoitettua. Joka tapauksessa keskeyttäminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta. "Niin tosiaan, onnittelut minunkin puolestani voitosta. Lienee sopivaa mainita, että en voi olla pelkästään vilpittömästi iloinen. Ellei teidän kaltaisianne sankareita olisi, olisin jo menettänyt niin yritykseni kuin poikanikin, se on varmaa. Todennäköisesti henkikin olisi mennyt. Minulla on siis paljon syitä olla iloinen tästä. Mutta oikeastaan tässä oli oikeaa asiaakin... Tyrkon?" lihavuori selitti, vilkaisten sitten poikaansa kohti.
Tyrkon selvitteli hetken ajatuksiaan ja kurkkuaan, ennen kuin alkoi puhua. "Niin, lienee paras että koko tilannetta valotetaan hieman. Katsokaas, meidän, teidän kahden ja minun, ja muutaman muun, voidaan katsoa olleen melkolailla ratkaisevassa osassa. Tietenkin se oli Engelin ansiota, hänen ympärilläänhän me vain pyörimme, mutta siltikin, me olemme nyt jotain huomaamisen arvoista. Perinteet ja kunniantunto vaativat kaupunginisiä nimeämään jokaisen virallisesti sankareiksi ja myöntämään asiaankuuluvat kunnianosoitukset", tämä aloitti. Vanha Rotta alkoi hyvin nopeasti nähdä, mihin tässä oltiin menossa, eikä ihmetellyt kun Tyrkon joutui valitsemaan sanojaan. "Niin, kunniantunto ja perinteet vaativat, mutta yleensä sellaisissa tilanteissa sankarit ovat tupanneet olemaan kaupungin väkeä. Ja nyt on peräti niin, että minä olen ainoa täkäläinen. Niistä muutamasta muustakin kaikki ovat... muualta. Ja yksi on rotta. Jotkut vastustavat ankarasti mitään kunnianantoa yhdellekään... teistä, ja jotkut muut taas - minun isäni mukaanlukien - vaativat perinteiden noudattamista. Suurin osa ei todellakaan tee sitä mistään anteliaisuudesta, mutta siitä huolimattakin se on ongelma." "No totta hitossa se on ongelma, jos ne idiootit eivät osaa edes näin yksinkertaista hommaa hoitaa!" Tyrkonin isä ärähti tuolistaan. "Näillä näkymin se tullaan tekemään, olkoonkin että pitkin hampain, ja lähinnä koska tässä ei haluta mitään mellakoita. Sanomattakin selvä, että jos kansan sankareina näkemiä aletaan polkea, ei hyvä seuraa", Tyrkon jatkoi. "Pelkäänpä vain, ettei tässä todellakaan selvitä niin siististi. Mahdatteko te olla... tuota... taistelukelpoisia? Sillä vain, että muutamat vastustajista ovat olleet melkoisen raivoissaan."
Vanha Rotta oli urahtamassa jotakin hyväksyvänsuuntaista, olkoonkin että koko paska oli reilusti monimutkaisempaa kuin mihin hän olisi halunnut joutua mukaan, mutta keittiön ovi työnnettiin jälleen auki. Tällä kertaa sieltä ei vellonut läskivuoria, vaan palvelijan vaatteisiin pukeutunut mies suurten astioiden kanssa. Niistä tuoksui ja näkyi ruoka, ja paljon sitä olikin. Jo suuresta lihatarjottimesta, jolle oli silvottu reilusti sikaa, olisi saanut ruokittua pienehkön perheen ainakin viikon verran. Sitä seurasi kastiketta, vihanneksia ja melkoisesti kaikkea muutakin. Tyrkonin isä maiskautti huuliaan odottavasti, kun ruokaa alettiin latoa pöydälle toisen palvelijan - tämä oli nainen - noutaessa sivukaapista astioita väelle. Ilmeisesti keittiöstä tulisi vielä lisääkin ruokaa, kun vain ehdittäisiin. "Tyhjällä vatsalla ei ajattele kukaan hyvin. Syökää kunnolla, kyllä tässä yksi hyvä ateria on ansaittu", ihravuori vaati tyytyväisesti ja alkoi kahmia lautaselleen ruokaa heti, kun sai vain sen eteensä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jan 11, 2010 22:24:10 GMT 3
Seurasi lisää suitsutusta hyvistä teoista ja Dennos alkoi oikeasti uskoa tehneensä jotakin erityistä. Hänen orastava hyvä tuulensa kuitenkin lässähti kasaan, kun kävi ilmi, että asiassa on nyt ongelmia. Dennos siirsi katseensa Tyrkoniin lihavan kartanonherran pyytäessä tätä valottamaan tilannetta.
Oikeastaan tästä ei olisi pitänyt olla mitenkään ihmeissään. Kaupunki halusi juhlia sankareina oman kylän poikia, ei palkkamiekkoja (joista yksi ei ollut edes ihminen). Heitä pidettiin yleisesti ottaen jonkinlaisina rauhanhäiritsijöinä ja rahan perässä juoksevina moraalittomina. Oli enemmän kuin odotettavissa, että kaikki eivät suinkaan ajattelisi heitä sankareina. Ikävämmän puoleinen homma se oli kuitenkin, sillä jos Tyrkonia oli uskominen, vastustus oli tietyissä piireissä melkoisen kiivasta. Tyrkon halusi tietää, olivatko he taistelukuntoisia.
Dennos ehti vastaamisessaan vasta ajatuksen tasolle, kun sisään saapui yllättäen palvelusväkeä. Oli aika ruokailla. Tyrkonin isän mielenkiinto siirtyi välittömästi käsillä olevasta ongelmasta muonitukseen ja mies kehotti heitäkin nauttimaan ateriasta. Dennos teki työtä käskettyä, vaikka vatsaa väänsi pelkkä ruuan tuoksu. Olisi kuitenkin epäkohteliasta olla syömättä.
"Nämä toiset 'sankarit', joita mainitsit", Dennos osoitti sanansa Tyrkonille samalla, kun otti osansa lihatarjottimen antimista. "Otatko yhteyden heihinkin?"
|
|
|
Post by submarine on Jan 11, 2010 23:12:44 GMT 3
"No jaa, eipä ole kauheasti otettavaa", Tyrkon tokaisi nostellessaan ruokaa lautaselleen. "Haake sai puukon kurkkuunsa, ja kaksi taisi laskeskella yhteen asioita, nämä kun ovat kadonneet täysin. Muutama on vielä, joten emmepä me tule missään yksin seisoskelemaan. Toivottavasti. Paitsi luonnollisesti, jos teidät joko tapetaan tai ostetaan pois." Tyrkon piti äänensävynsä ja ilmeensä jokseenkin peruslukemilla, vaikkei millään muotoa varmasti pyrkinytkään vaikuttamaan töykeältä. Kaiketi tämä vain sanoi asiat, kuten ne olivat. Eipä siitä voinut syyttämäänkään ruveta. "Tietenkin pyrin katsomaan, ettei niin pääse tapahtumaan", nuori mies lisäsi loppuun.
Vanha Rotta kuunteli puolittain, urahti muutaman kerran osallistuvasti ja keskittyi pitkälti eniten ruokaansa. Mitä varmimmin palvelusväkeä oltiin neuvottu olemaan kuin pöydässä ei olisi millään muotoa istunut valtava rotta, sillä nämä suorastaan pokkuroivat. Kadulla vastaan tullessa olisivat varmastikin potkineet naamalle eivätkä nöyrästi tarjonneet lihatarjottimia. Silloin Vanha olisi tosin joutunut potkaisemaan takaisin. Palvelualttius oli sitä luokkaa, että rotta joutui torjumaan tuputetun viinin ainakin kolmeen kertaan. Ei sillä, etteikö olisi tehnyt mieli, mutta ei todellakaan ollut sen arvoista. Joka tapauksessa, ruoka oli kaikin puolin käypää. Vanha Rotta oli syönyt viime päivät jotakin perkeleen kauravelliä ja leipää, halpaa paskaa kuoleville ja haavoittuneille, ja sitä edelliset kaikkea mitä nyt oli tullut viime aikoina saatua hankittua. Ne eivät olleet yhtään mitään rasvaa tirisevän lihan, kermaisten vihannesten ja kaiken muun sellaisen rinnalla. Ikävä sinänsä, ettei tätäkään kestäisi kuin korkeintaan pari päivää.
"Niin tuota... jos ei tee huonoa, niin voisikohan tässä tiedustella, että missä te olette oppineet... tuota noin... tuollaisiksi taistelijoiksi?" Tyrkonin isä kysäisi äkkiä, joutuen pitämään taukoja aivan yhtä paljon sanojensa asettelun vuoksi kuin siksikin, että ahtoi suutaan täyteen. "Sitä vain, että ammattisoturitkin tuppaavat usein olemaan melko sellaisia... pullistelijoita." "Jos ei muuta ole. Silloin oppii. Jos ei opi, kuolee. Pullistelijalla vaihtoehtoja", Vanha Rotta vastasi, pohdiskellen vain ja ainoastaan tarpeeksi kauan, että sai sanat järjestykseen. Niin yksinkertaista se loppujen lopuksi oli, jos ei ollut muita vaihtoehtoja, oli joko hyvä tai kuollut. Rotta ei pärjännyt kovistelemalla tai teeskentelemällä, vaan vain ja ainoastaan osaamalla.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jan 17, 2010 21:01:32 GMT 3
Dennos nyökytteli Tyrkonin vastaukselle ja piti katseensa tiukasti miehessä. Tämän kuunteleminen oli erinomainen tekosyy olla syömättä ja juuri nyt vähän huonompikin tekosyy olisi kelvannut. Ostamisesta puhuttaessa Dennos tuhahti, ei millään tapaa loukkaantuneena vaan osoittaakseen, ettei tässä rahasta ollut kyse. Hän halusi tulla julistetuksi sankariksi. Sitä hän ei ollut vielä koskaan saanut palkkioksi työstään.
Hetken verran oli sellainen hiljainen hetki, jonka aikana Dennos joutui melkein aloittamaan ruokailunsa. Pelastus kuitenkin saapui nopeasti; Tyrkonin isällä oli kysyttävää.
"Jaa'a", Dennos vastasi kuunneltuaan ensin Rotan vastauksen. Se oli oikeastaan aika osuva. "Minulla ei oikeastaan ollut valinnanvaraa. Kun käsky käy, niin ei sovi niskuroida. Taistelin rivisotilaana sisällissodassa sen aikaa kun sitä kesti, ja kun se paska oli ohi, tajusin etten osaa mitään muutakaan. Vaihtoehtona oli joko lihominen syrjäisessä kuninkaan kartanossa turhana pikkuaatelisena tai oman onnen rakentaminen muualla. Eipä siinä kauaa tarvinnut miettiä. Ei minulla ole hajuakaan siitä, miten kartanoa pidetään pystyssä", palkkamiekka totesi ja kulautti hiukan viiniä. Jotain oli pakko saada tähän päänsärkyyn.
|
|
|
Post by submarine on Jan 17, 2010 22:01:38 GMT 3
Tyrkonin isä naurahti Dennoksen sanoille kohteliaaseen sävyyn kun vain kerkesi ahmimiseltaan. "En mene sanomaan, että olisit väärin valinnut, mutta eipä tuo lihominen ja kartanossa istuskelu minua ole paljoa haitannut - kuten varmasti näkyykin. Enpä taida tosin minäkään näistä asioista paljoa tietää, mutta olen aina osannut nähdä, miten rahaa hankitaan. Ja sillä rahalla saa helposti jonkun muun hoitamaan kaikki tällaiset vaikeat yksityiskohdat. Politiikka on ikävä laji." Mieheksi, joka tunki juuri kokonaisia makkaroita kitaansa samalta näyttävin sormin, puhui läskivuori kovin kaunistelevasti.
Vanha Rotta yritti ahtaa ruokaa sitä mukaan kun vain kykeni, mutta joutui pikapuoliin hidastamaan tahtia, kun kipu muistutti, että kylkiluita oli hajalla. Tai jotakin sellaista, ei rotta ollut puoskari. Mutta toisaalta ei voinut aivan kauheasti valittakaan, ilman rengaspanssaria Vanha ei todellakaan olisi nyt istunut pöydän ääressä. Todennäköisesti osoite olisi ollut ruumiskuoppa ja seurana muita kaatuneita. Panssari oli kaikin puolin niin mukava keksintö, että ilman muuta hän olisi hankkinut parempaakin, jos sitä vain olisi jostain saanut. Mutta rotille ei tehty.
"Osaapa tuo poikakin sentään jotakin, joten eivät ole menneet miekkailuopettajiin syydetyt rahat aivan hukkaan", lihavuori jatkoi, viittoillen kohti Tyrkonia, joka näytti lähinnä yrittävän esittää vaatimatonta.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Feb 16, 2010 23:29:45 GMT 3
Lihavuori naureskeli kohteliaasti hänelle, mutta huomautti ettei kartanossa lihominen ja istuskelu oikeastaan paskempaa ollut. No sen Dennos näki ihan päällepäin ilman suurempaa miettimistä. Mikäli Tyrkonin isä oli ikinä rasittanut itseään fyysisesti, tämä oli ottanut jokaisen hetken takaisin antaumuksella syöden, laiskotellen ja... no, miehen omien sanojen mukaan hankkien rahaa. Siinä lihavuori kyllä oli onnistunut, se oli pakko myöntää. Jos heidän elämänsä nyt asettaisi samalle viivalle ja vertaisi niitä keskenään, niin hän häviäisi melko lailla kevyesti.
Ehkä olisi pitänyt jäädä kartanoon lihomaan.
Puhe kääntyi pian Tyrkoniin ja mies huomautti miekkailuopettajiin syydettyjen rahojen menneen hyvään tarkoitukseen. Dennos nyökkäsi täysin vilpittömästi: "Minä panin sen merkille. Ei pidä ottaa pahalla, mutta sille on syynsä, miksi näissä piireissä on harvemmin vanhempia miehiä. Suurin osa menettää henkensä nuorena liiasta intoilusta. Tosin suurin osa ei vanhempanakaan taistele poikanne lailla", Dennos lisäsi. Oli vain kohteliasta nuoleskella kartanonherraa, jos sattui sellaisen pöydässä syömään. Karkeasta ulkomuodostaan huolimatta Dennos ainakin yritti olla kohtelias, kun tilanne sitä vaati.
Tyrkon oli sitä paitsi oikeasti pätevä. Rottakin oli pätevä. Dennos oli valehtelamatta olettanut, että kumpikin pääsisi hengestään mellakoissa, mutta niin sitä vaan joutui korjaamaan käsityksiään. Hän ei olisi halunnut kohdata kumpaakaan kentällä.
|
|