trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jul 28, 2010 16:17:58 GMT 3
Dennos oli samaa mieltä hevosen kurkkaamisesta. Se olisi perin juurin ikävää, jos Rontti joutuisi jonkun muun nyysimäksi. Hän oli maksanut siitä hyvän hinnan eikä se ollut missään tapauksessa huono hepo. Ei edes vanha vielä, jossei nyt kovin nuorikaan. Ja kyllä, pitihän hän siitä. Monesta muusta maailmassa hän ei pitänytkään sitten niin paljon.
Vanha Rotan tapaan Dennoskin nousi vikkelästi Alardin kiskoessa massojaan ylös tuolista. Eipä se liikkuminen ihan kivutta käynyt, mutta kun sisukkaasti nieli oksennuksensa ja puri hammasta yhteen, niin sitä sai melkein näytettyä siltä, että tässähän oltiin kaikin puolin kunnossa. Rotta epäonnistui kyllä surkeasti, mutta olipa se saanut toisaalta kunnolla turpiinsakin. Dennos ei ollut koskaan pitänyt, monen muun tavalla, rialeita minkäänlaisessa arvossa. Tämä yksilö näytti kuitenkin kestäneen vähän enemmän ja nähneen hiukan pidemmälle, kuin monet muut vastenmieliset lajikumppaninsa. Asekin pysyi sillä sen verran hyvin kädessä, että Dennos oli loppujen lopuksi tyytyväinen ollessaan samalla puolella. Rahan puolella.
"Ikävämpi juttu", Dennos myöntyi auliisti ja hivenen myöhässä. Jos hänen palkanmaksajansa oli huolissaan ruusuista, oli Dennoskin luonnollisesti. Se oli kohteliasta ja se oli kaiken lisäksi vieläpä suotavaakin. Toisin kuin yleisesti tupattiin kuvitella, kukaan ei suinkaan halunnut palkata vittumaista ja hankalaa miekkasankaria, jos saattoi samaan hintaan saada vaikkapa pari ihan pätevää ja nöyrää.
|
|
|
Post by submarine on Jul 28, 2010 18:48:47 GMT 3
Alard piti hetken ajan silmällä Vanhaa Rottaa, joka pyrki yhä näyttämään mahdollisimman hanakasti siltä, että oli elämänsä kunnossa. Ensin tämä näytti aikovan kysyä jotakin, kaiketi tarvittiinko apua tai pitäisikö vaikka istua takaisin alas, mutta näytti sitten kuinkin saavan tarpeeksi hyvin selvää rotan ruumiinkielestä ja jatkoi, kuin ei olisi itsekään mitään nähnyt. "Onhan se. Ne ovat hyviä ruusuja, minä olen itse yrittänyt hieman kasvattaa. Olin jo saanut niin hyvän värinkin aikaan. Mutta ehkä niistä saa vielä jotain aikaan. Täytyy toivoa. Ei niissä Hernin paskiaisissa ole oikein muuten mitään hyvää, mutta ne ruusut", tämä valaisi Dennokselle samalla, kun kulki joukon etunenässä. Perää pitivät Vanha Rotta ja Tyrkon.
Matka vei takaisin siitä ovesta, josta oli tultukin. Tällä kertaa portaikossa ei äheltänyt yhtäkään hintelää vanhusta. Ei sillä tosin kai olisi ollut niin väliäkään, sillä matka ei vienyt yläkertaan vaan salin toisen sivustan ovesta sisään. Tämän oven takaa puolestaan ei paljastunut ruokapöytää, vaan jonkinlainen olohuone. Vanhalla Rotalla ei ollut hajuakaan miksi, mutta jostain syystä tulisijassa oli tulet keskellä kirkasta ja noin suunnilleen lämmintäkin päivää. Kaiketi se oli jokin rikkaiden juttu. Muuten paikka näytti oikein mukavalta, tuoleissa oli jopa pehmusteet ja seinillä maalauksia. Niissä oli paljon niitä värejä, joita Vanha ei nähnyt rottana muutenkaan, vihreää ja punaista ja jotain jonka nimeä tämä ei muistanut, joten taiteellinen anti oli hieman heikosti arvioitavissa. Paljon kiinnostavampi oli muutenkin suurmiekka, joka oli ripustettu tulisijan ylle. Jo kauempaakin Vanha Rotta osasi todeta, että se oli sama, jota Tyrkon oli käyttänyt. Suurehkon, pehmustetun tuolin vieressä oli pieni pöytä, jolla nökötti puoli pulloa kaiketi viiniä. "Tämä on tällainen olohuone. Täällä voi rentoutua. Voi vaikka katsella pihalle", Alard valotti tilannetta ja viittasi ikkunaan. Ja pihallehan siitä tosiaan näki, eikä hiukkaakaan edemmäs; olivatpa ruusut kärsineet tahi ei, oli vehreittä silti melkoisesti. "Jaa niin, tuosta pääsee kellariinkin. Sille paremmalle puolelle. Siellä on viiniä. Minulla on siellä muutama pullo melko outojakin viinejä. Niissä on mausteita. Maksavat paljon", Alard jutusteli. Vanha Rotta ei edes yrittänyt keksiä, mitä tähän olisi pitänyt vastata - tai että puhuiko suunnattoman lihava mies oikeastaan tarkkaan ottaen kenellekään.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Aug 16, 2010 21:44:40 GMT 3
Alard kertoili lisää ruusuista ja Dennos katsoi asiakseen olla kohteliaan kiinnostunut. Matka vei ruusuista kuunnellessa olotilaan, joka oli sisustettu äärimmäisen mukavasti. Dennos alkoi melkein kaivata omaa, tosin huomattavasti hillitympää, kartanoaan. Vaimonkin näkemisestä alkoi olla aikaa. Mielelläänhän hän taas menisi sitäkin tapaamaan ja varmistamaan, ettei tytär menisi huonoihin naimisiin.
Takan päällä pidikkeissään lepäili tuttu ase. Dennos osasi arvostaa seinillä näkyviä tauluja oletettavasti huomattavasti Rottaa enemmän, vaikkei taiteesta mitään osannut sanoakaan. Miekasta hän sen sijaan olisi osannut sanoa. Sääli, että keskustelu oli kääntynyt mausteviineihin. Dennos oli olutmiehiä, ehdottomasti. Viinaakin tuli joskus kiskottua, mutta enimmäkseen sahtia. Yhden yrttihörhön mukaan se hänen ongelmansa olikin. Olisi ollut kuulemma viisaampaa kiskoa vähän ja vahvempaa. Paskat.
"Ovathan ne kalliita. Tosin eipä suuremmin tule osteltua", Dennos vastasi ja viittasi sitten takan yllä odottelevaan miekkaan. Jos oli pakko jutella, niin juteltaisiin sitten jostain kiinnostavasta. "Kelpo säilä. Sukureliikkii kenties?"
|
|
|
Post by submarine on Aug 16, 2010 23:11:44 GMT 3
"Jaa, ovat sillä suvun entisetkin miehet tehneet pahaa jälkeä - ja muutama nainen, jos tarinoita on uskomista. Ilmeisesti se on kestävää tekoa, kun on käytöstä huolimatta vielä siinä. Minä nyt en hirveästi miekoista tiedä, mitä nyt nuorena yhtenä vuonna olin vartioston miehiä ennen kuin tajusin alkaa tekemään jotain järkevää", Alard vastasi hetken itsekin miekkaa tutkailtuaan. "Tarkalleen ottaen se ei ole tullut minulle isältä - minun isäni kun oli aikoinaan suutari - tai mitään, mutta sedän puolella on kuulemma aina ollut soturiväkeä. Ja enemmän rahaa, niin ei ole tarvinnut vaikka myydä. Se on melko pitkä tarina, miten se on nyt tuossa, vaikka eno itse jo haudassa vaikka kuinka kaukana. Saa muuten katsoa lähempääkin jos haluaa", tämä lisäsi ja viittasi kehottavasti.
Vanha Rotta silmäili suurmiekkaa hetken, ja kurotti sitten tekemään kehotuksen mukaisesti. Tällä kertaa rotta osasi olla varovaisempi, eikä tullut turhaan näyttäneeksi ulospäin, että oli saanut ties kuinka monta kertaa kirveestä ja nuijasta muutama päivä takaperin. Suurmiekka oli hyvää tekoa, ja tosiaankin käyttöä nähnyt. Varmistettuaan vilkaisulla, ettei kukaan tosiaan pelännyt rotan kosketuksen turmelevan välittömästi koko asetta, tarttui Vanha Rotta siihen tosissaan ja silmäili tarkemmin. Aivan varmasti joku oli maksanut aseesta aikoinaan melkoisen summan, eikä se nytkään olisi halvalla lähtenyt. Terässä oli kyllä lovea ja naarmua, mutta silti se oli oikein komea ja hyvässä terässä. Sen tyveen oli ilmeisesti kaiverrettu tai hapolla etsattu aikoinaan jotakin, joka näkyi enää vaivoin. Vanha tuskin olisi saanut siitä selvää vaikka olisi osannutkin lukea. Kahvakin oli kunnossa, nahkapäällyste oli uusittu melko vähän aikaa sitten eikä pieni ravistelu saanut aikaan kolinaa. Ihme kyllä jopa tasapaino oli kunnossa, niin että kyseessä oli tosiaan kunnon miekka eikä mikään seinäkoriste. Vanha oli varma, että olisi saanut sillä aikaan vahinkoa. Melkein yhtä paljon kuin omallaan, joka ikävä kyllä nökötti vielä sairaalassa vuoteen vieressä. Toivottavasti. "Laatua", Vanha urahti hyväksyvästi ojentaessaan miekkaa kahva edellä Dennokselle siltä varalta, että tätäkin huvitti vilkaista.
"Kun se on niin hyvin säilynyt ja kunnollinen muutenkin, niin epäilivät että olisi jokin taika-ase. Mutta eipä ole, tutkivat tarkkaan aikoinaan. Pelkkää sepäntaitoa - ja soturin, riippuen miltä suunnalta katsoo", Alard tokaisi. "Että älkääpä luulko, että Tyrkon olisi mitään vähempää kuin miltä näytti." Tyrkon itse kuului lähinnä hymähtävän toteamukselle.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Aug 22, 2010 21:13:08 GMT 3
Dennos otti ojennetun aseen vastaan ja katseli sitä varovaisen uteliaasti. Hyvää tekoa se tosiaan oli. Vaikkei hän ollutkaan miekkamiehiä, niin vuosien saatossa oppi erottamaan, mikä oli tehty hyvin ja mikä päin helvettiä. Tämä oli ensiksi mainittuja. Hieno ase kaikin puolin ja yhdistettynä taitavaan käyttäjään se varmasti ajoi asiansa.
"Rahvaalle riittää taikamiekaksi mikä tahansa, millä lyömisestä lähtee henki ja jolla lyö tarpeeksi taidokkaasti. Ei sillä, että epäilisin poikasi taitoja. Näinhän minä varsin hyvin, mihin hän pystyy", Dennos tuumasi, katseli taidokasta sepäntyötä vielä tovin ja asetti miekan sitten takaisin telineeseen. Sen jälkeen hän kohtasi taas kohteliaasti isäntiensä katseet. Aiemmin mainittu viinikellari alkoi kiinnostaa nyt, kun pahoinvointi antoi pikkuhiljaa sijaa viinanhimolle.
Tällainen pikkujuttelu ei oikein ollut hänen alaansa. Mitä sosiaalisuuteen tulee, hän oli täsmälleen niin sosiaalinen kuin oli tarve olla. Yleensä se tarkoitti kohteliasta öähestymistä, leppoisaa kuulumistenvaihtoa ja korrekteja hyvästejä. Nyt olisi pitänyt kai repiä jostain se seurapiiri-Dennos, jota vaimo oli yrittänyt houkutella esiin vuosia ja joka vieläkin loisti poissaolollaan.
"Voisinpa sanoa, että meilläkin liikkui suvussa reliikkejä. Valitettavasti ainoa perintö isältä pojalle taisi olla se paskainen mökki, jossa synnyin. No, nyt on periytettäväksi mukuloille enemmän, sikäli kun niitä siunaantuisi. Poikia siis", Dennos keksi lopulta ja keikahti kannoillaan.
|
|
|
Post by submarine on Aug 22, 2010 22:27:39 GMT 3
Vanha Rotta olisi oikein mielellään ottanut koko miekan mukaansa. Tämä osasi käyttää niitä, ja oli hyvä olla muutamakin parempi ase. Rotta oli melko varma siitä, että osasi arvostaa miekkaa oikeastaan enemmän, kuin kukaan muu huoneessa - paitsi mahdolliesti Tyrkon, joka oli laittanut henkensä sen varaan. Ihmiset näkivät kyllä aseen laadun ja käytön jäljet, mutta rotan kuonoon sillä oli vielä paljon selvempikin historia. Siinä oli vieläkin hien ja veren vaivihkainen haju, ja sen teräs haisi vanhalta ja kunnolliselta. Kun tarpeeksi tunsi rautaa ja terästä, osasi rotankuono erottaa jopa niiden laadut. Tässä miekassa oli paljon hajuja, kaukaa ja läheltä. Sillä oli ollut vähintäänkin yhtä paljon elämää, kuin kenellä tahansa soturilla. Vanha ei alkanut, tunnoistaan huolimattakaan, vuodattamaan asiaa muille, vaan seisoskeli vain vaitonaisesti paikoillaan, kun miekka sitten loppujen lopuksi asetettiin takaisin paikoilleen. Ei sen siinä olisi kuulunut olla, vaan jonkun käytössä. Mutta eipä voinut mitään.
"Hassua, en minäkään ihmeempiä saanut. En isältäni siis, en ainakaan mitään mistä voisin iloita. Voisipa kai melkein sanoa, että tässä seisoo nyt kaksi miestä, jotka ovat aivan itse rakentaneet oman arvonsa. Toki eri tavoilla, siitä ei epäilystäkään, mutta siltikin", Alard tokaisi. Tämä raapi valtaisaa mahaansa hetken, kuin olisi miettinyt, mitä sanoa vielä. "Kai sillä on arvoa. Että omin käsin tekee onnensa. Eipä tosin niin, että toivoisin koskaan millään tavoin Tyrkonin joutuneen aloittamaan samalta pohjalta. Isät tehkööt pojilleen hyvän elämän. Ja he sitten hyysätkööt isiään, kun emme jaksa", tämä naurahti, mutta näytti vasta sitten tajuavan Dennoksen sanat kunnolla.
"Pahoitteluni, ystävä hyvä, en kuunnellut kunnolla. Luulin ymmärtäneeni, että sinulla olisi jo poikia. En tarkoittanut mitenkään loukata. Mutta voin kyllä auttaa siinä. Tunnen erään loistavan puoskarin, todellisen mestarin, joka hallitsee nämä asiat. Tässä lähettyvillä asuu eräs kauppias, joka ei onnistunut vaimonsa kanssa yhtä ainoaa lasta saamaan. Mutta hänen autettuaan niitä on siunaantunut liiaksikin!" Alard pahoitteli parhaansa mukaan. "Ja sikäli kuin oikein muistan, jokainen on ruma ja tyhmä", Tyrkon tokaisi perään. Ei suoranaisen happamasti, vaan enemmänkin toppuuttelevasti. Isä soi pojalleen puolittain paheksuvan katseen. "Jollekulle nekin kurjat syntyvät. Sattumaa. Tai sitten vaimonsa on vähämielinen itsekin, on aina vaikuttanut tyhmänlaiselta. Mutta niin, voin kyllä aivan varmasti auttaa tässä."
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Aug 24, 2010 12:50:17 GMT 3
Dennos yritti vaikuttaa vähemmän vaivaantuneelta kuin todella oli Alardin kiirehtiessä pahoittelemaan hänen kohtaloaan. Kuulemma lähimailla asuva puoskari voisi saada aikaan muutoksen ja siunaantuisi viimein niitä lapsiakin. No olihan hänellä tytär, naimaiässäkin jopa jo. Rikkaisiin, hyviin naimisiin, niin he olivat vaimon kanssa päättäneet. Poika oli kuitenkin aina poika; mieluummin hän olisi jättänyt kuninkaankartanonsa pojalle, kuin tyttärensä miehelle. Ei se ollut tyttären vika, että yhteiskunta arvosti enemmän miesväestöä, mutta niin se nyt vain meni.
"Kyllä se vika taitaa olla enemmänkin siinä, että olet suurimman osan ajasta aika perkeleen pitkällä kotoa. Se on vaikea mukuloita siittää välimatkan päästä. On minulla tytär, naimaiässä ja menossa hyvään sukuun. Vaan kyllä minä paljon mieluummin jättäisin omaisuuteni pojalle kuin vävylle, jos tiedät mitä tarkoitan. Taikka sitten valitsen vävyksi jonkun, joka on uskollisempi minulle kuin omalle suvulleen."
Siinä saisikin sitten tehdä töitä. Käytännössä pitäisi valita joku vähempi aatelinen, jonka perheellä ei ollut antaa tälle enää mitään. Kenties joku, jonka veli oli jo vienyt paremmat maat ja jäljellä oli rääppeitä myöhemmin syntyneille. Jos sitä jotain palkkamiekkana oppi, niin sen miten ikävää sakkia aateli osasi olla. Siellä ei veri paljoa kupissa painanut, kun alettiin kilpailla omaisuudesta.
|
|
|
Post by submarine on Aug 24, 2010 16:55:38 GMT 3
Alard päästi hymähdyksen, joka kaiketi kertoi tämän tajunneen virheoletuksensa. "Siinä en taida sitten ikävä kyllä voida auttaa. Paitsi nyt mahdollisesti komentamalla kotiin, mutta epäilen pahasti ettei sanani oikein tehoaisi", tämä naurahti. "Ja kyllä, tiedän varsin hyvin nämä asiat. Alkaapa omakin poika olla siinä iässä, tai onhan tuo jo ollut hyvän aikaa, että pitää alkaa näitä miettimään. Siinä ovat, tiedätkö, aivan oikeassa kun sanovat että tämä kaupunki on täynnä käärmeitä ja - kaikella kunnioituksella - rottia. Tässä on jo hyvän aikaa jokaista vähänkin rikkaampaa kauppiasta ja muuta rahanpyörittäjää tunkenut ovesta ja ikkunasta tuputtamaan ties mitä tyttäriään. Hitto vie, puolet ajasta en ole edes varma, onko se oikea jälkeläinen vaiko jokin esittäjä." Alard huokasi. Vanha Rotta ei ollut nähnyt yhtä vaikuttavaa vavahtelua ja tutinaa sitten sen, kun eräässä joukossa oli tullut jouduttua kunnon maanvyöryyn. Nyt tosin liikkui läski, ei maa. "Aatelisarvoa ei ole, joten parhaisiin perheisiin ei poikaa saa. Ja auta armias, että siinä on hyvä maali jokaiselle vähänkin ahneelle nurkkarunkkarille täällä! Ei ole muita lapsia, joten Tyrkon saa kaiken, ja sitä kautta tuleva vaimo. Ja arvaahan siitä nyt tyhmempikin jo, mitä se tarkoittaa. Kyllä se niin on, että nämä naimakaupat ovat yhtä sirkusta ja selkäänpuukotusta. Minua on yritetty juottaa humalaan ja uhkaillakin, että saisivat ruman emakkonsa syömään minun kupistani - ja saisivat itsekin maistaa. Yritä siinä nyt sitten arvioida enää mitään tyttöä kunnolla", tämä huitoi käsiään.
Näissä asioissa Vanha Rotta ei ollut oikeastaan hiukkaakaan pahoillaan. Ihmiset tuppasivat tekemään asioistaan uskomattoman hankalia. Ja vaikka rotta olikin asioinut melkein koko elämänsä näiden kanssa, ei tämä vieläkään tajunnut sitä tarmoa, jolla kaikesta piti tekemällä tehdä monimutkaista. Rotilla kaikki tuppasi menemään huomattavasti vaivattomammin. Jos jokin ei miellyttänyt, niin turpaan. Jos jotain halusi, niin otetaan. Toisaalta yksikään rotta ei noin yleisesti ottaen asunut sitten vaikkapa kartanossa. Mutta oli se silti selvästikin melkoisen vaikeaa touhua.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Aug 28, 2010 11:18:45 GMT 3
Dennos nyökytteli tietäväisesti Alardin paasaukselle. Kauppias ei valtavista massoistaan päätellen ollut ainakaan raihnas ja sairas, joten kiirettä miehellä tuskin oli. Dennoksella sen sijaan alkoi olla kiire. Hän tiesi sen varsin hyvin, vaikka mieluusti teeskenteli muuta. Miehet eivät kovinkaan montaa vuotta pysyneet elossa sen jälkeen, kun alkoivat aamuisin kusta ja paskoa verta tai oksennella sitä samaa tavaraa. Nyt kun hän oli poissa, se ei ollut mitenkään yleisessä tiedossa. Mutta auta armias jos joskus pitäisi palata kotiin pysyvästi. Ensimmäisen paska-aamun jälkeen joku ahne palvelija ilmoittaisi naapureille ja sieltähän sitä tultaisiin jokaisen kyrpänaaman voimin kosiskelemaan.
"Maailma on täynnä ahneita paskiaisia. Kun on tilaa vehreällä orrella niin sinne ollaan änkeämässä. Suurin osa ei ole elämässään muuta tehnytkään", Dennos totesi halveksien, muttei sentään käynyt sylkemään lattialle. Täällä oli vähän liian hyvät lattiat siihen tarkoitukseen. "Vaan niin. Sellaista se on niiden naimakauppojen kanssa. Siksi minä viihdyn tässä työssä. Kaikessa monimutkaisuudessaankin homma on yksinkertaista eikä kukaan tule osingoille ellen itse kutsu. Tai voihan sitä toki yrittää."
|
|
|
Post by submarine on Aug 29, 2010 18:22:45 GMT 3
((Heh, tarkalleen ottaen Alard puhui poikansa naittamisesta jollekulle, mutta eipä miehen puheesta tosiaan saa kauhean selvää kuvaa muutenkaan. Menköön vaikka kiihtymisen piikkiin.))
Tyrkon, jonka mielipidettä tätä hyvinkin läheisesti koskevasta asiasta ei oltu vielä tiedustellut, ei näyttänyt olevan kovinkaan mielissään siitä, että koko asia tuli puheeksi. "Isä", tämä aloitti, äänessään tiettyä jännitettä. "Sinä tiedät, etten minä välittäisi kuulla näistä. Minähän olen jo sinulle sanonut, kenet aion ottaa. Emme me ole mitään aatelisia, ei tässä tarvitse alkaa viimeistä piirtoa myöten kaikkea arvioimaan. Cosima on ihan hyvästä suvusta", tämä totesi. Pojassa oli tiettyä lujuutta, jota Vanha Rotta ei aikaisemmin ollut huomannut, ei ainakaan kotipuolessa. Ilmeisestikin asialla oli jotain väliäkin.
"Poika hyvä, ne Epi... mitä ne olivat... Epifanot. Ne Epifanot ovat herniläisiä. Kyllä sinäkin tiedät, mitä se tarkoittaa", Alard vastasi. Tämä vaikutti aivan yhtä tiukalta. "Mutta kolmannessa polvessa, isä. Johan Cosimassakin on puolet täkäläistä verta. Eiväthän he edes välitä mistään sukujuuristaan, siksi ovatkin täällä", Tyrkon pisti vastaan. Vanha Rottakin, joka ei ollut mikään suuri ihmistuntija, osasi sanoa, että tämä keskustelu oli käyty aikaisemminkin. Monta kertaa. "Tyrkon. Me emme puhu tästä vieraidemme edessä", tuli tiukka ja lopullinen toteamus. Laskeutui ikävä hiljaisuus.
"Niin, mitäs tässä piti... Tuota noin. Huvittaisiko teitä hieman vaikkapa siistiytyä? Voin käskeä laskemaan ja lämmittämään kylpyvettä. Näinä päivinä - etenkin näinä viime päivinä - kadut tuppaavat olemaan törkyisiä", Alard koetti parhaansa mukaan rikkoa hiljaisuuden.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Aug 29, 2010 20:50:43 GMT 3
Dennos ei ollut minkään sortin romantikko. Joskus harvoin hän saattoi iltanuotiolla uskotella olevansa, ja joskus harvoin, kuten muutama päivä sitten kaupungintalon portaiden alla miekka rinnallaan taistelleen soturin kurkulla, hänessä heräsi pieni kaipuu sankartarujen maailmaan. Mutta normaalisti... normaalisti hän oli inhorealisti. Maailma oli likainen, yleensä kovin kurja paikka, jossa kaikista parhaiten oikeutta sai oman kätensä kautta. Rakkaus oli jotain sellaista, jona osa löysi tuurilla ja se suurempi osa jätti löytämättä. Naimisiin mentiin ensisijaisesti hyödyn ja toissijaisesti tunteiden takia. Kyllä sitä ajan myötä kasvaisi pitämäänkin siitä, jonka kanssa asui. Hänelle kävi niin.
Alard rikkoi syntyneen hiljaisuuden. Kuullessaan lämpimästä kylvystä Dennos keinahti kannoillaa huomattavasti äskeistä kevyemmin. Lämmin kylpyvesi ei ollut hänelle tuntemattomuus, mutta edellisestä oli vierähtänyt aikaa. Niissä majataloissa, joissa hän yöpyi, sai olla tyytyväinen jos ylipäänsä sai vettä huoneensa eteen. Vielä tyytyväisempi, jos se ylipäänsä oli puhdasta.
"Mikäpä siinä. Olisin hyvin kiitollinen."
|
|
|
Post by submarine on Aug 29, 2010 22:44:37 GMT 3
Vanhalla Rotalla ei ollut oikeastaan mitään vastaansanomista kylpyasiaan. Tarkalleen ottaen tämä ei muistanut, milloin olisi varsinaisesti kylpenyt. Välillä tuli mentyä veteen, kun piti, mutta ei rotta varta vasten puhdistuakseen tunkenut veteen. Kaikenlaisia ihmistapoja oli kyllä tullut opittua, mutta pesunsa Vanha hoiti yhä, kuten rottien kuuluikin. Eli siis kielellä, joka oli syntymässä suotu. Kaiketi ihmisetkin olivat, mutta suurin osa ei saanut raaputettua edes omaa selkäänsä kunnolla. Eikähän se puhdistautuminen muutenkaan ollut niin erityisen tärkeää tälläkään kertaa, mutta nyt oltiin lupailtu, että vesi olisi lämmintäkin. Sen Vanha Rotta oli, aikanaan, huomannutkin hyvin mukavaksi. Siitä tosin oli jo reilusti aikaa. Silloin kauan sitten kaukana. Silloin, kun heistä kaikista neljästä oli tullut hullujen ja kurjien kuninkaita. Silloin lumessa... "Naagin kauhu", Vanha totesi äkkiarvaamatta ääneen, ja tajusi liian myöhään virheensä. Se oli vain varoittamatta lipsahtanut suusta. Niin oli käynyt ennenkin, kun rotta ajatteli liikaa niitä tiettyjä aikoja. Ne olivat vahvoja muistoja. Ikävä kyllä nyt, kuten ennenkin, se sai aikaan myös muutaman vilkaisun. Moni kyllä tiesi, mikä Naag oli. Hätäpäissään Vanha yritti parhainpansa mukaan naamioida sen yskänpuuskaksi, kohtalaisella menestyksellä.
Alard vilkaisi hetken verran Vanhaan Rottaan, kuin olisi yrittänyt saada varmuutta siitä, oliko tämä sanonut jotakin, ja jos oli niin mitä tarkalleen. Vanha tuijotti takaisin mahdollisimman viattoman näköisenä. Se ei ollut erityisen helppoa, mutta siitä huolimattakin lihavuori keskittyi muuhun. "Ernolf! Ernolf!" Alard huusi muutaman kerran. Seurasi hetken hiljaisuus, ja sitten käytävältä kaikuivat ripakat askeleet. Ovesta astui sama aikaisempi miespalvelija. Oikeastaan, nyt kun tarkemmin katsoi, tämä ei vaikuttanut erityisen hienolta tai hyvin puetulta. Vähän kuin toimeentulevalta tavalliselta ihmiseltä. Tuiki tavalliselta. Eikä edes kauhean nuorelta.
"Kutsuitte?" Ernolfiksi huudettu totesi. "Herrat... vieraamme kylpisivät mielellään. Lämmitätkö kahdet vedet ja tulet sanomaan, kun on valmista?" Alard vastasi. Jostain syystä tämä ei suuremmin käskenyt. Vanha Rotta oli luullut, että palvelijoita tuli käskeä. "Hetimiten", Ernolf vastasi ja poistui.
"Hyvä palvelija tuo", Alard muotoili ajatuksiaan. "Mutta vain nimellisesti. Hän on vanha ystävä. Jo niiltä ajoilta, kun olin pelkkä katuja nuohoava pikkupoika. Vähintä, mitä voin tehdä oikeastaan. Se nainen jonka aikaisemmin näitte on hänen vaimonsa. Oikein mukavia ihmisiä. Tekevät hyvin työtä."
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Sept 24, 2010 21:56:37 GMT 3
Alard ei ollut ainoa, joka kiinnostui Rotasta huomattavasti äskeistä enemmän möläytyksen vuoksi. Dennos ei uskonut kuulleensa väärin, vaikkei Rotta enää mitään sanonutkaan ja näytti muutenkin siltä, että tuskin taisi puhumisen taitoa. Hän, kuten varmasti jokainen vähänkään tällä alalla joskus työskennellyt, tiesi Naagista ja siitä, mitä siellä tapahtui. Ikäviä asioita. Kerrassaan ikäviä. Tai ehkä se riippui siitä, miltä kantilta asiaa katsoi.
Joka tapauksessa oli oltava kohtelias ja pysyttävä hiljaa. Alard maksoi, joten Alardin pillin mukaan tanssittiin. Dennos nyökytteli myöntyväisenä palvelijaa kehuttaessa, vaikka katse silloin tällöin Rottaan hakeutuikin. No, mikäli hän oikeassa oli, niin pian olisi aika vetäytyä peseytymään. Matkalla, tai viimeistään perillä, olisi varmasti aikaa kysella rottiaiselta äskeisestä. Toinen asia olikin, viitsiö se vastata. Jollei kyse olisi ollut eittämättä sangen taidokaasta otuksesta, Dennos olisi voinut kovistella tiedon irti. Nyt kannatti pitäytyä ihan kysymisessä. Ja olihan sitä oikeastaan syytäkin olla utelias; ilmeisesti he olivat tekemässä vähän aikaa töitä kaksistaan. Dennos ei kuvitellutkaan ystävystyvänsä jokaisen työparinsa kanssa, mutta jotain näistä oli hyvä tietää. Ellei muuten, niin ihan oman turvallisuutensa tähden.
|
|
|
Post by submarine on Sept 24, 2010 22:55:55 GMT 3
Vanha Rotta pani merkille myös Dennoksen katseen. Mies ei ollut mikään tyhmä tapaus, vaikka terävämpiäkin oli nähty. Oli tämä ainakin huomattavasti rottaa viisaampi, ei kaiketi ainakaan möläytellyt menneisyydestään pienimmänkin muiston jäljiltä niitä asioita, jotka kaikkein varmimmin johtaisivat lynkkaukseen heti kättelyssä. Vanha taas oli juuri enemmän tai vähemmän tullut sanoneeksi ääneen olleensa osallisessa pienimuotoisessa ja mukavassa teurastuksessa. Ja mikäli rotta nyt ei aivan väärin muistanut, niin niistä neljästä, joita Naagin kauhuiksi oli haukuttu, oli vain yksi ollut karvainen, hännäkäs ja talttahampainen - tämä itse. Kaikeksi onneksi kumpikaan miehistä ei suuremmin asiaa jäänyt ihmettelemään, mutta Vanha osasi arvailla, että tätä saatettaisiin vielä käydä läpi. Toisaalta Dennos ei vaikuttanut sellaiselta, joka heti ensi töikseen juoksisi itkemään vartiotuvalle, että oli nähnyt rotan, joka oli tappanut enemmän väkeä kuin näillä kaikilla oli ollut syntyessään sormia ja kehtasi elää vielä vanhaksi asti. Kukaties, jos tämä kysyisi, Vanha voisi kertoa. Kukaties.
Kauaa ei tarvinnut odotella, ennen kuin Ernolf-palvelija palasi. Tämä tosin näytti pitäneen melkoista kiirettä, sillä kasvoille oli kohonnut kevyt puna ja tämä pyrki selvästikin parhaansa mukaan pidättelemään huohotusta. "Vedet... ovat lämpenemässä. Voin... näyttää jo... tien", mies totesi. "Miten... miten on kuivausvarusteiden laita?" "Vieraamme ansaitsevat parasta. Laita toki kunnon takki ja pyyhe valmiiksi Dennokselle tässä. Ikävä kyllä meiltä ei taida olla... rottien takkia. Mutta laita kunnon pyyhe myös", Alard vastasi, ja heilautti sitten vielä kättään. "Menkäähän, puhukaamme lisää sitten myöhemmin. Taidanpa jäädä oikeastaan tähän hieman katselemaan puutarhaa."
Ernolf lähti näyttämään tietä, ja ainakin Vanha Rotta seurasi perässä ilman suurempia ihmettelyjä. Kylpy ei tosiaan tekisi pahaa.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Oct 26, 2010 23:32:42 GMT 3
Dennos nyökkäsi kiitoksen isäntänsä puoleen vielä ennen lähtemistään, aivan puhtaasti esittääkseen mahdollisimman kohteliasta ja hyvätapaista palkollista, ja seurasi sitten kevyesti puuskuttavaa palvelijaa. Kasvoiltaan punakka mies ei kuitenkaan ollut se, johon vanhan palkkamiekan katse useimmiten eksyi. Se seikkaili edessä tarpovan rotan turkissa.
Hän alkoi olla varma siitä, että kuuli oikein. Minkäänlaiset yskäisyt tai rykäisyt eivät kuulostaneet ääntämykseltään vähääkään samanlaisilta, kuin "Naag" ja jos joku epähuomiossa sattuikin sanomaan jotain sen altaista vahingossa, asia korjattiin nopeasti. Tehtyään päätelmänsä Dennos päätti selvittää asiaa lisää. Lopun matkaa palvelijan perässä hän mietti, kuinka se pitäisi hoitaa. Koska kaikki muu tuntui ylettömän monimutkaiselta, päätyi mies lopulta siihen perinteisimpään.
"Sinä, miksi haluatkin sitten itseäsi kutsuttavan. Odota", mies herätti huomiota ja astui muutamalla harppauksella kävelemään rotan rinnalle. Rotaksi hän oli rialia tähän asti kutsunut, mutta kokemuksesta hän tiesi niiden nimittävän toisiaan välistä ihan nimilläkin. Kenties tämä otus oli nimen tietämisen arvoinen. Kenties.
|
|