|
Post by TomppaJr on Sept 30, 2010 20:47:02 GMT 3
Laco viimein tajusi mitä tuolla rouva Titin luona tehtäisiin. Hän oli omalla tavallaan helpottunut ja omalla tavallaan surullinen Dallanin puolesta. Aiheuttiko käsittely todella tuollaisen lopputuloksen? Hän katseli ympärilleen.
Nels? Nukkui. Noh, hän nyt varmaan nukkuu aina. Annie? Istui nurkassa kuollut katse kasvoillaan, ei näyttänyt kovin terveeltä. Sofia: Kälätti - ei siis mitään uutta... Mutta kukaan ei ollut kuuntelemassa häntä. Hmm. Dallan: No ei ainakaan terve. Piteli etusorkillaan ((en ole ihan perillä hänen ruumiinrakenteestaan : D)) päätään ja voihki hiljaa.
Näyttää huolestuttavalta, jos rouva Titi onkin oikeasti jokin noitatohtori joka loihtii ihmisistä sammakoita kohtelunsa jälkeen. Ja sitten söisi näiden reidet kermakastikkeessa. Laco huomasi jälleen ajautuneensa hukkaraiteille. Ehkä tuo on vain ihan normaali stressin ulospuhalluksen jälkeinen reaktio.
Laco päätti udella eläimeltä mitä rouva Titi piti hänen sigilistään. Ja tämä vain ihan siksi että häiritsevä hiljaisuus katoaisi. Samalla hän vilkaisi rouva Titin koppiin jossa hän ja jojotteleva Norbert keskustelivat. Norbertilla oli vielä lappu kädessään joten rouva Titi ei ollut ehtinyt tehdä tälle mitään.
|
|
|
Post by dallan on Nov 13, 2010 0:05:56 GMT 3
((Hirveä viive... Hukun koulutöihin... Onneksi kevät on helppo, mutta tämä syksy on kamala. ;/
Enpä minäkään Dallanin ruumiinrakennetta tarkkaan tiedä =) Hankala hahmottaa, millä kaikilla tavoilla nuo jalat voivat taipua.))
Salissa oli vaivaannuttava tunnelma. Kuin hiljaisuus, jota moni ei uskaltanut särkeä. Vain sieltä täältä kuului pientä puheensorinaa ja joku jopa nukkui edes yrittämättä peittää epäkiinnostustaan. Dallanille tuli mieleen hänen XPS:n luentonsa, johon oli ansiokkaasti vaivautunut 6 ihmistä paikalle, joista 1 lähti väliajalla pois, 2 teki aivan muita asioitaan, yksi kuunteli ja yksi kyseli alati typeriä kysymyksiä. Opiskelijoiden katsoessa enemmän kelloa kuin luentomateriaalia tiesi, että kiinnostavinta aiheessa oli, milloin se loppuisi.
Asiat, jotka edes jotenkuten kuvitteli voivansa ymmärtää tottavie inspiroivat paljon enemmän. Dallanille ei onneksi jäänyt aikaa miettiä sitä, kun Laco luojan kiitos katkaisi tämän vaivaantuneen tunnelman kysymällä jotain. Yksisarvinen paljon mielummin puhui ja poti päänsärkyään kuin vain sisäisesti valitti sitä itse itselleen, että oli paha olla. Häntä oli tottavie jännittänyt ja stressannut koitos älyttömästi, vaikkei uros sitä itselleen vieläkään myöntänyt.
"Ei me puhuttu siitä vaan Titi teki toisen piirrustuksen ja yritti selittää ideaa sen avulla. En kyllä ymmärtänyt sen paremmin enkä edes muista, mitä se esitti." Huokaus "Näin jälkikäteen tulee mieleen vain kuin se olisi kuvannut kermakastiketta sekoitettavan johonkin viskoosiin liuottimeen kuinka kaksi faasia hiljalleen sulautuivat yhdeksi seokseksi. En edes tiedä miksi. Aivan kuin menettäisin järkeni koko aiheen suhteen."
"Toivottavasti sinulla menee paremmin. Ei kai sen pitäisi olla mitenkään kummallista. Me vain teemme siitä suuren kysymyksen. Näemme aivan arkisissa asioissa kytköksiä murheenlähteisimme eivätkä ne jätä meitä rauhaan, vaikka näillä asioilla tai ihmisillä ei todellisuudessa ole mitään tekemistä taakkamme kanssa."
|
|
|
Post by TomppaJr on Nov 24, 2010 22:15:05 GMT 3
Lacon mielestä yksisarvisen puhetta oli tavattoman kiehtovaa kuunnella, sillä hän pystyi käyttämään kauniita sivistyssanoja kuin Laco itse vain sönkötti "Menin kauppaan". Juuri siksi mies piti Dallanin kanssa jutustelusta, vaikkei oikeasti tajunnut puoltakaan mitä hän yritti sanoa.
"Joo, todellakin toivon että menisi edes jotenkin siedettävästi, kun vertaa siihen mitä ympärillä näkyy, muutamat osallistujat ovat selvästi hyvin onnettomia etkä sinäkään miltään iloiselta näytä", Laco sanoi ja katseli kuinka eläimen silmäluomet näyttivät räpähtelevän aivan eri tahtia, eipä Laco siihenkään ennen ollut kiinnittänyt huomiota, joten hän ei uskonut, että se voisi johtua mitenkään Titin käsittelystä. Kaipa tuollaisen... noh, tuollaisen käytös aika voimakkaasti poikkeaa tavallisen ihmisen käytöksestä. Laco jatkoi sellaista jonkinlaista turhanpäiväistä jutustelua, ja samaan aikaan Titi tuli jojomiehen kanssa ulos luolastaan. Ja mitä ihmettä? Norbertilla ei ollut jojoa? Hän käveli suorastaan reippaana ulos ja asettui istumaan muun muassa Isaelin ja Sofien seuraan ja alkoi heidän kanssaan iloisesti rupattelemaan ilman vaivautuneisuuden häivääkään. "Ei tämä siis kaikkiin vaikuta negatiivisesti", Laco ehti hymähtää Dallanille ennen kuin täytenä shokkina olikin hänen vuoronsa. Laco kasasi kamansa ja lähti hiipparoimaan kohti Titiä, jättäen Dallanin yksin...
|
|
|
Post by dallan on Jan 31, 2011 1:08:54 GMT 3
((No nyt aktivoidun taas =) Kiitän kärsivällisyydestä...!))
"Loppuen lopuksi tilanteessa jännittänee eniten sitä, ettei tiedä, mitä odottaa tai miten toimia. Tuntemattoman kohtaamisesta saa epämukavia hetkiä aivan arkisissakin tilanteissa, vaikka ei siinä itse tapahtumassa lopulta mitään erikoista ole." Dallan yritti rauhoitella, omalla tavallaan. Sitten pian tulikin Lacon aika mennä taas. Hetken verran se ei tuntunut yksinäisyydeltä, sillä Dallan ei voinut olla tuijottamatta Norbertia. Toisaalta kuka hän oli tuomitsemaan, kun ei ollut ymmärtänyt koko piirrustusoperaatiosta yhtikäs mitään. Sofia onneksi sai itselleen miehestä juttuseuraa, ettei tämän tarvinnut sentään turhautua siihen, etteivät ihmiset täällä olleet niin sosiaalista sorttia. Norbert nimittäin oli ainakin näin hyväntuulisena. Puhuikohan se jotain armeijakokemuksiaan kaiken muun sivussa vai kuuliko Dallan aivan väärin? Vaikeaa yhdistää armeijakokemuksiakaan tuohon mieheen, mutta oli hänelläkin paljon kokemuksia, joista oli suorastaan parempi olla hiljaa loppuelämän verran.
Sen jälkeen tuntui taas siltä, että oli yksin. Nelsin seura ei kiinnostanut yhtään, Annie taas varmasti tahtoi olla rauhassa. Ehkä hän voi pahoin, mutta jos se menisi ohi. Dallan loi häneen hieman huolestuneen katseen, mutta ei lopulta tiennyt, mitä tilanteessa olisi voinut tehdä muuta kuin katsoa, ettei tämä ainakaan pahemmaksi muuttunut. Annie, Sofia ja Norbert puhuivat keskenään niitä näitä, joten jäljelle jäi enää se 37 vuotias tyttärestään huolissaan ollut nainen, jonka nimeä Dallan ei edes muistanut. Niin, mihinhän tämä oli kadonnut? Yksisarvinen ei nähnyt naista missään. Eihän tämäkään hänen asiansa ollut, mutta rehellisesti ottaen uros ei muistanutkaan nähneensä naista enää hetkeen. Kumma juttu todella.
Mutta koska minään yksinäisyyden hetkenä ei tehnyt mieli näyttää toimettomalta, niin Dallan kaivoi jälleen kauniin puhelimensa esiin. Omalle kullalle saattoi onneksi aina soittaa, kun ei ollut muita vierellä.
|
|
|
Post by TomppaJr on Feb 13, 2011 12:53:18 GMT 3
Matka turvalliselta tuolilta Titin pelottavaan koppiin oli juuri kaksinkertaistunut. Laco tunsi horjuvansa puolelta toiselle kuin pingviini kävellessään Titin perässä kohti surman suuta. Laco puristi tiukasti kädessään piirrostaan, ja tahtoi että tilaisuus menisi nopeasti ohitse.
Laco käveli ajatuksissaan melkein Titiä päin, kun tämä oli avaamassa koppinsa ovea, mutta onneksi mies sai pysäytettyä vauhtinsa. Se olisi ollut jo noloa, jos hän olisi onnistunut kaatamaan Titin, tämä päivä ei muutenkaan ollut mennyt kovin hyvin... Sisään päästyään Laco näki pari tuolia ja pöydän. Todella pelkistetty huone. Titi kehotti Lacoa istuutumaan. Hän teki työtä käskettyä ja otti piirroksen syliinsä, kerran taitettuna.
“Näytähän mitä olet saanut aikaan”, sanoi Titi ja hymyili Lacolle herttaisesti nähden hänen pelkonsa.
|
|
|
Post by dallan on Mar 3, 2011 3:43:08 GMT 3
((Hattuni säästyy x) ))
"Ei tänne kukaan saa tulla kuvaamaan, tämä on suljettu tilaisuus" Dallan kiivastui äkkiä jostain kuulemastaan, kun puhelimeensa puhui. Ensireaktion jälkeen nolous kuitenkin hiipi puseroon ja yksisarvinen otti vähän etäisyyttä muista saadakseen aavistuksen yksityisyyttä asiaansa. Kyllähän tuo oli katseita kerännytkin, lähinnä huolestuneita sellaisia. Eiköhän asia nyt kuitenkin järjestynyt taisi olla aika monen mielessä, ainakin kun itse asian järjestäjää ei laskettu samaan lukuun mukaan.
"No sitä yritin sille sanoa, mutta sille riski on potentiaalista hyötyä alhaisempi, joten minkäs teet." Aviopuoliso selitti Dallanille. Tällainen turhautti, kun kaikki muutenkin meni kuin vuoristorataa tässä terapiassa. Uros ei enää ollut varma oliko tästä enemmän haittaa kuin hyötyä tällaisenaan, vaikka kaikki olisi tietenkin ollut toisin jos hän olisi vain voinut keskittyä olennaiseen ja murehtia muusta elämästä sitten, kun sen aika oli. Toisaalta tätä viisasta, mutta useiden viisauksien tapaan käytännössä erittäin hankalaa periaatetta saattoi ehkä sittenkin toteuttaa juuri nyt hyvin pienimuotoisesti ja mikäs siinä, sillä elämä tapasi olla pienten asioiden häikäisevän suuri summa. Näin ollen yksisarvinen pyytäisi Titiä laittamaan paikan oven lukkoon kunhan tämä nyt ehtisi ja saisi tapaamiset pois alta. Eihän asialla ollut kiire, joten oli turha antaa kenellekään ilmiöistä sen vakavampaa kuvaa, mitä se olikaan.
Näinpä yksisarvinen palasi takaisin lähemmäksi muita ja selitti ei nyt tiedotuksellisesti, mutta riittävän kuuluvalla äänellä kuitenkin, että "joku ilmeisesti tahtoi kuvata häntä lehteen ja näin ollen olisi parempi laittaa ovi lukkoon, ettei ylimääräistä häiriötä tulisi."
|
|
|
Post by TomppaJr on Mar 17, 2011 21:09:27 GMT 3
(Käykö sulle muuten, että lopetetaan tämä roolipelaus tämän yhden "päivän" jälkeen, itse on saanut paljon muuta elämääni ja tämä on hieman jäänyt taka-alalle ) "Noh, tämä on vain tällainen abstrakti piirros kaikesta, mitä mä oon kokenu tän viimisen parin kuukauden aikana. Eniten oon käyttäny punasta, mustaa ja sinistä, sekä niiden sekoitusta, joista tuli mukavan näköistä harmahtavanrusehtavaa. Sekavasti vedetyt viivat symboloivat sitä, kui sekava fiilis mun päässä on ollu... Ja sit noi värit on niinku punanen on veri, sininen on itku ja kyyneleet, musta pelko ja sekoitus sekavaa tunnettani", sanoi Laco ja heilutteli käsiään selittäessään. Hän oli ylpeä selityksestään. Oikeasti kuvassahan oli siis vain viivoja... "Hienoa!" kiljaisi rouva Titi. "Tuo oli oikein mainio selitys. Aloittakaamme nyt tämä mielesi selkeyttäminen", hän sanoi ja kaivoi narua ja rei'ittimen laatikostaan. Nainen sieppasi paperin Lacolta ja rei'itti siihen reiät kumpaankin kulmaan ja pujotti narut niistä läpi. Hän nousi ylös ja kiinnitti kuvan katossa olevaan koukkuun, jossa se alkoi pyöriä vinhasti. Laco totesi ilmiön johtuvan ilmastointijärjestelmästä, joka puhalsi suoraan hänen lappunsa vasenta reunaa kohti. "Asetu istumaan tuolille suoraan paperin alle", rouva Titi sanoi ja Laco totteli tätä vaikka vähän ihmetteli. "Sulje silmäsi. Kuvittele traumaattinen kokemuksesi, tai syy, miksi olet täällä. Tunnet sieraimissasi miellyttävää tuoksua. Kuulet korvissasi lempeää musiikkia. Tapahtuvat pyyhkiytyvät mielestäsi... Vähä vähältä... Muistot häviävät... Vähä vähältä... Häviävät... Vähä vähältä.... Tunnet palaneen hajun. Ne ovat muistosi. Pahat ja ahdistavat muistosi. Olet vapaa. Avaa silmäsi." Näin operaatio oli ohi. Laco ihmetteli miten hyvältä tuo kaksi minuuttia istumassa tuolilla tuntuikaan. Rouva Titi oli jossain vaiheessa tuikannut paperin tuleen, eikä Laco ollut huomannutkaan sitä. Hän oli vain kuunnellut musiikkia ja haistellut ihanaa kukkaistuoksua. Mutta kevyeltä hänestä tuntui. Hän oli iloinen, ensimmäistä kertaa moneen aikaan, tullessaan muiden ihmisten keskelle.
|
|
|
Post by dallan on Mar 24, 2011 19:28:19 GMT 3
(Sopiihan tuo, vaikka ikävä kyllä jää. Tosi kiva on ollut pelatakin tätä, vaikka omakin aika on liian usein ollut kortilla)
Salissa oli yhtäkkiä täysi hälinä päällä. Se siitä ylimääräisen häiriön välttämisestä. Sofia vaikutti olevan kovinkin huolissaan siitä onko hänen hiuksensa hyvin, kun oli hukannut kampansa jonnekin. Hän kierteli ympäriinsä kyselemässä sellaista lainaksi. Ainoa, jota ei tainnut kiinnostaa vähääkään oli Nels, vaikka tämäkin oli ehtinyt heräämään. Ainakaan sen enempää, että mistä tämä kaikki meteli oli peräisin. "Onko täällä missään peiliä" "Minulla on käsilaukussani, voin lainata" "Odotas kun kaivan ensin huulipunani" ja niin edelleen kaikui salin keskustelu. Osa puhui kyllä siitäkin, mistä tässä oli edes kysymys. Lopulta se ei varmaan ollut täysin selvää kuin yksisarviselle itselleen. Hän olikin asiasta sisimmiltään kaikkein hermostunein, vaikka ei mitään puhunutkaan. Eläin vain käveli hermostuneena hieman toivoen, että joku muu laittaisi hommalle pisteen. Kyse kun ei ollut mistään tämän sekasorron ansaitsemasta asiasta tai toivon mukaan ei lopultakaan yhtään mistään yleensäkään jos kaikki järjestyisi niin kuin suunnitelmissa oli.
Mitä täydellisimmin Laco tuli juuri parhaimmilleen (tai pahimmilleen!) takaisin salin puolelle. Dallan loi tähän toiveikkaan katseen, mutta harmi kyllä Sofia ehti hyökätä ensin paikalle. "Tänne tulee joku televisiotoimittaja kuvaamaan meitä!" tämä selitti innoissaan!
|
|
|
Post by TomppaJr on Apr 8, 2011 20:53:02 GMT 3
Kun Laco asteli sisälle, hän näki kaikki kurssilaiset säntäilemässä ympäriinsä. Hän ei voinut kohdistaa katsetta yhteen heistä, joten pyörittelikin päätään hämillään odottaen, että jossakin tapahtuisi jotakin jännittävää. Ja ennen kuin hän huomasikaan, oli Sofia piipahtanut hänen eteensä ja selitti jotakin jostain telkkarikameroista. Laco loi häneen vaan tyytyväisen pikku hymyn kuin osoittaakseen mielipidettään asiaan. Edes Laco ei tiennyt mikä hänen mielipiteensä oikeastaan oli... Vain kolme ihmistä jököttivät paikallaan muodostaen suorakulmaisen kolmion: Nels tuolillaan venytellen, Dallan jossakin nurkassa typerän näköisenä ja Laco katsellen ympäriinsä. Laco huomasi tämän, ja rupesi pohtimaan Pythagoraan lauseketta päässään. "Aa toiseen plus bee toiseen on cee toiseen", hän mutisi itsekseen ja oli iloinen muistaessaan vielä jotakin kouluajoiltaan. Laco oli ilmeisesti hieman pökertynyt Titin käsittelyn jälkeen. "TUOLLA HÄN ON!!" kiljaisi naishenkilö oviaukosta kameraryhmineen osoittaen Dallania. Koko tila jähmettyi ja heidän katseensa kääntyivät hitaasti yksisarviseen, jonka naamakarvat tuntuivat saaneen punaisen sävyn. (( rupesin muuten miettimään: kyllä minä tätä tarinaa voin vielä jatkaa. Mutta typistetään tätä kuitenkin alkuperäisestä seitsemästä päivästä vaikka kolmeen. Nythän on vieläkin ensimmäinen päivä tosin tämä oli viimeinen harjoitus ensimmäisenä päivänä, joten kameraryhmä-selkkauksen jälkeen kurssilaiset pääsevät kotio. ))
|
|
|
Post by dallan on Apr 26, 2011 17:39:10 GMT 3
((Tuo sopii kyllä mainiosti )) Dallanin punotus oli summa siitä, että häntä nolotti ja että hänen sisällään kiehui. Kaikeksi onneksi tilannetta ei ehtinyt jäädä analysoimaan sen tarkemmin. Tarpeeksi moni tuijotti jo nyt häntä, joten kaikkein väärimmältä vaihtoehdolta vaikutti jäädä tähän seisomaan. Näin Dallan livisti siltä seisomalta kahvion puolelle katseita välttääkseen vetämään henkeä. Vielä äsken koko tilanne ei ollut tuntunut juuri miltään, eniten säikähdykseltä ja joltain sekavalta, mistä halusi välittömästi pois. Mutta hetken kun sai odottaa itsekseen, niin Dallanin sisällä alkoi vain kiehumaan lisää. Hän oli tullut koko kurssille, ettei enää tarvitsisi kavahtaa ihmisten katseita ja katua voisi taas kävellä ilman, että koko ajan tuntuu, että joku tuijottaa. Tähän mennessä hän oli lähinnä oppinut pikaisen kertausharjoituksen siitä, miten vastenmielisiä nämä tilanteet olivatkaan pahimmillaan ja miksi ihmiset käyttivät aurinkolaseja. Ei voinut sanoa edistykseksi, että teki mieli potkaista tuoli rikki tai... no muista vaihtoehdoista ei puhuttu. Kunpa vain joku muu hoitaisi tämän homman nyt kuntoon. Olisiko tällaisessa paikassa tarkoitus voida luottaa kurssilaisiinsa: kanssaeläjiin, joille jakoi henkilökohtaiset murheensa. Toisaalta ideavarkaita oli maailma täynnä. Omista tutkimustuloksistaankaan ei voinut puhua juuri kenellekään tai pian jo joku julkaisisi ne omissa nimissään. Se oli harmittavaa, sillä vaikka 99% maailmasta olisi kunnollinen, niin sitä yhtä prosenttia varten piti pitää yllä jatkuvat varotoimet kaikkia kohtaan. Luottamus oli sikälikin kiinnostava seikka, sillä mitä luultavammin sen sai paljon harvempi, mitä sen olisi ansainnut. Johan nuo toimittajatkin tiesivät, mistä naruista vetää. Lupasivat "50 euroa" haastattelusta. No johan se sai Nelsin heräämään. Hänelle kelpaisi 50 euroa. Iso raha, jolla ostaisi 25 kaljapulloa. Toista se oli niillä, jotka saivat tuon rahan moninkertaisena yhden viikon työstään. Hän kiersi vain tällaisista simputustilaisuuksista toiseen, kun uhattiin viedä kaikki tuet jos ei menisi. Elämä oli jatkuvaa paperisotaa, edustamista milloin milläkin kurssilla ja paperien säätämistä paikasta toiseen. Helppohan noiden muiden oli samasta rahasta kieltäytyä, mutta Nels ei niistä edes piitannut. Tyhjänpäiväisiä uusrikkaiden murheitakin kaikilla. Näin mies lähti lönkyttämään ovea kohti aikeissa avata se.
|
|
|
Post by TomppaJr on May 20, 2011 22:25:08 GMT 3
Laco ei edelleenkään oikein ollut perillä mitä paikassa tapahtui, mutta kamerat ja jonkun naisen hän näki. Ja sivusilmällä Dallanin vilahtavan kahvioon. Kului sekasorrontäyteisiä minuutteja ja Dallanin pää pilkisti oven takaa. Lehtinainen sipsutti korkokengillään heti paikalle ja salamavalot räiskyivät. Laco näki sivusilmällään rouva Titin porhaltavan huoneestaan ulos. Hän meni estelemään kuvausryhmää ennen kuin Dallan ehti vastata mitään ja käski heitä poistumaan. Kurssin lopetus kuulemma kestäisi hyvin vähän aikaa ja sitten kurssilaiset pääsisivät lähtemään ja Dallan voisi tehdä mitä lystäisi. Kameraryhmä suostui tarjoukseen ja poistui. Titi piti nopean päätöspuheen ja päästi potilaansa pois. Titi selvästi salaili jotakin... Ainakin Lacosta nainen oli selvästi vaivaantunut, muutamalla lauseella vain päätti päivän vaikka oli lörpötellyt päivän mittaan paljonkin ylimääräistä. Sen Laco tiedosti että huomenna (lauantaina) olisi aamukurssi. Paikalla pitäisi olla kello 12. Laco sieppasi vaatteensa ja lähti kotia kohti. Hän näki sivusilmällään Dallanin muttei jaksanut jäädä seuraamaan tilannetta. (( sori et kesti, oli aika paljon tekemistä. Mut hyvä et sain jatkon aikaan ))
|
|
|
Post by dallan on Jun 18, 2011 3:01:38 GMT 3
Maailmassa varjeltiin vielä oikeudensuojaa ja yksityisyyttä. Median pahin puoli oli sen kyky tuomita mielivaltaisilta tuntuvilla median pelisäännöillä, joilla ei ollut juuri tekemistä moraalisten pelisääntöjen kanssa. Pessimistisimmillään saattoi heittäytyä ajattelemaan, että ilmiö kiusasi niin pientä väestönosaa ja muilla oli vapaus lukea siitä huomisen lehdestä, etteivät ketkään innostuneet asiaa vastustamaan. Osalle media oli jopa elinkeino ja he vapaaehtoisesti pitivät imagoaan ja kansan kiinnostusta yllä. Osalle taas vahtiva silmä oli työsuhdehaitta, sillä vastuu toi osakseen lisää valvontaa. Viimeisimmästä ei kuitenkaan ollut toimintatapojen perustelijaksi, sillä kyse oli juuri siitä, miten tätä asiaa harrastettiin eikä miksi.
Ei maailma näin kylmä paikka kuitenkaan ollut. Jotkut välittivät kuten kurssilaiset ja ohjaaja, ja heidät tunsi vain juuri ja juuri nimeltä ja pieneltä osan tarinaltaan. Tuttavuussuhteet eivät onneksi olleet ystävällisyyden este. Välitti se lainsäätäjäkin, sillä mediailmiöön oli säännöstöä, jonka soveltuvuus olisi kyllä voinut olla parempi, mutta nämä asiat vain olivat hankalia rajatapauksia, joihin oli hankala puuttua. Valittaminen oli työlästä ja pahimmillaan kallista eikä usein sen väärti, kun selkeää näyttöä ei aina ollut.
Ystävällisyyttä kuitenkin oli aina, kun lykästi ja osasi katsoa oikeaan paikkaan. Kahvilassa kelpasi pakoilla kuvaajia. Välillä oli liiankin hiljaista ja Dallan vilkaisi, että mitä siellä tapahtui. Kyllä hän haistoi henkilöiden olevan paikalla, mutta hän tahtoi pikaisesti nähdä, mitä se oli, vaikkakin varovasti, ettei vielä päätyisi valokuvattavaksi. Episodi onneksi loppui nopeaan ja Dallan kiitti Titiä ohimennen poistuessaan. Hän oli tilannut kahvilassa taksin, että pääsisi sillä pois välttäen pahamaineiset puskavalokuvaajat. Taksinkin sai nelijalkaisena, kun maksoi ja asia oli järjestetty etukäteen anatomialle sopivaksi ratkaisuksi. Kaikessa oli vain ongelmana, että se oli kallista ja erityistä. Viimeinen sana etenkin oli hunajaa näille erityisyyksiä rakastaville kirjoittajille. Herraviha oli lujaa tässäkin kaupungissa ja kaikkea, jolla oli enemmän, oli helppo arvostella katsomatta sitä, mitä sen ansaitseminen oli vaatinut ja pohtimatta, miten sitä paljoutta käytettiin. Oliko lähtökohtaisesti läpimätä ajatus tuottaa tarpeellista materiaalia paikallisia työllistäen ja tienesteillään tukea rehellistä ja mielestään terveellä toimialalla harrastettua elinkeinotoimintaa ja näin omalta osaltaan vaikuttaen monen ihmisen elämään ehkäpä hyvällä tavalla? Samankaltaisen yhtälön toki sai muodostettua huonommillakin seurauksilla, mutta usein koko seikka jätettiin vailla huomiota, oli miten oli.
Vai maanantaina kello 12. Ei kun oliko se lauantaina? Yleensä lauantaisin kello 12 Dallan teki kotonaan paperitöitä, kuten hoiti pakollisia opetusrutiinejaan materiaalia tuottaen, kokeita tarkastaen ja mitä nyt millonkin oli. Sitä ei voinut jättää väliin, joten hän toisi sitten paperihommat kurssille mukaan. Ehkäpä se näytti epäkiinnostuksen eleeltä, mutta näin priorisoidessa vahingot ehkä minimoituivat, kun yksisarvisen ei tarvinnut olla poissa kurssilta.
((Olen jopa keksinyt seuraavan harjoituksen =) ))
|
|
|
Post by TomppaJr on Jun 22, 2011 19:21:14 GMT 3
Taksi vilahti Lacon ohi tämän kävellessä pitkin asfalttipäälysteistä jalkakäytävää. Hän huomasi liian myöhään taksissa seisseen Dallanin, ja koki omantunnontuskia, kun ei vilkuttanut tälle. Noh, varmasti eläin oli jo aloittanut kiireelliset urakointinsa, joten ei häneltä olisi Lacolle kädenheilautuksenkestoistakaan aikaa kurssin ulkopuolelta liiennyt.
Kiireellinen maailma... Sitähän tämä kaikki nykyään oli. Jokainen pieni ihminen muuttuu pienemmäksi ja pienemmäksi hetki hetkeltä, kun kaikki vain kasvaa ja kasvaa, suuremmaksi ja suuremmaksi. Ihmisvilinää. Kello oli jo likemmäs yhdeksää, mutta silti Lacon kummaltakin puolelta viipelsi väkeä ohi. Kiireellisen maailman kiireellisiä pikku ihmisiä... Kiireellisine pikkukoirineen.
Harmahtavanvalkoinen, kolmikerroksinen kerrostalo. Ylin kerros. Päätyhuoneisto. Pikkuinen yksiö. Sinne Laco asteli. Tulipaloillan tapahtumat tulivat taas kirkkaina hänen mieleensä. Ne ahdistivat... Laco repi ne mielestään, hän oli etsimässä parannusta, ei nyt saa mennä takapakkia. Laco meni pikkuiseen keittiösyvennykseen ja keitti itselleen kaksi kuppia teetä. Hän siemaisi ne pikaisesti, katsoi kymmenen uutiset ja meni nukkumaan. Huomenna piti olla virkeänä.
Viimeisenä ajatuksenaan Laco mietti rouva Titin käytöstä... Miksei tämä tahtonut kuvausryhmää lähelleen? Oliko hänellä jokin salaisuus?
|
|
|
Post by dallan on Jun 30, 2011 3:27:34 GMT 3
Ei Dallanilla taksissa kiire ollut. Oikeastaan matkustaminen oli hetkiä, jolloin saattoi olla yksin ja aivan rauhassa ajatustensa kanssa. Automatkalla ei paperinpyörittäminenkään edes onnistunut ja kun ajajaa kiinnosti vain päästä määränpäähän työtehtävänsä puolesta, niin siellä oli yksin ajatustensa kanssa. Eniten yksisarvinen mietti mennyttä aikaa kurssista: hieman sitäkin miten selittäisi tuon kaiken vaimolleen, mutta eniten kaikkia noita ihmiskohtaloita. Tarinat jäivät taakse, kun omaansa lähti elämään eteenpäin tässä tapauksessa lehtimiehiä karkuun. Ihmiset tulivat ja menivät ja miten pienet asiat mukanaan suurta huolta tuottamassa. Ei kipu aina lähdettään kysynyt vaan merkityksetön kouluarvosana saattoi tuottaa unettomuutta yhtä lailla kuin huoli sairaasta lähiomaisesta. Sitten huolten vaihtuessa toisiin kysyi itseltään, että miksi olen murehtinut sellaisista asioista. Surulla lakkasi olemasta tarkoituskin siinä vaiheessa, kun siitä yli pääseminen vaikutti enää kaukaiselta asialta. Dallanin asiat eivät olleet aivan niin ja sikäli hän varmaan monen muun kurssilaisen tavoin tunsi huolensa pieniksi ja olevansa väärässä paikassa. Hän oli vain väsynyt liiasta vastuusta asioiden suhteen, joita ei halunnut elämäänsä. Hieman häntä hävettikin olla se ukko, jolla oli miljoona, mutta se jaksoi edelleen valittaa elämästään. Mutta jos hän läsnäolollaan saattaisi olla avuksi yhdellekin, niin kaikki oli ehdottomasti sen väärti. Piti vain yrittää ja yrittää olla olematta liian ärsyttävä ilmestys.
Ja kas niin, oltiinkin kotona. Yksisarvinen asui suurehkossa yksikerroksisessa omakotitalossa varsin keskustassa jokunen kilometri ydinkeskustasta, jonne olikin kaavoitettu lähinnä suuria kerrostaloja. Tästä käveli kymmenen minuuttia yliopistolle tai viisitoista jos oli laiska. Räätäli oli kahdenkymmenen minuutin matkan päässä, kuntosali seitsemän ja Dallanin suosikkiravintola aivan työpaikan lähellä. Paljon asioita oli lyhyen kantaman etäisyydellä, josta ei yleensä tarvinnut poistua ellei mennyt kauemmaksi ostoksille. Dallan piti siitä, että arkiset asiat pysyivät samanlaisina etenkin kun niinkin yksinkertainen asia kuin juokseminen kuntoillessaan kannatti tämän lajin edustajana tehdä suosiolla juoksumatolla eikä kaduilla julkista kansanihmetystä tuottamassa.
Fion oli katsomassa sohvalla televisiota. Dallan ei nyt jaksanutkaan jutella vaan otti ulkovaatteet pois ja meni sanaakaan sanomatta työhuoneeseensa sulkien oven. Paperikasan tuntuessa suurelta muistui mieleen erään ravintoloitsijan ja Dallanin entisen tutun kommentti, kun uros oli mennyt hänen kädenjälkeään kehumaan: "olen 5 vuotta tätä jaksanut, niin jaksan vielä toiset 5 vuotta." Dallaniin se ei pätenyt, mutta sitten, ehkä tarinan opetus oli, ettei kukaan ollut korvaamaton. Elämä oli yhteistyön varassa, mutta ihmistä varten, ei itseään.
|
|
|
Post by TomppaJr on Jul 7, 2011 23:05:13 GMT 3
Kameroita, salamavaloja, mikrofoneja, uhkaavia ääniä. Ne kaikki piirittivät häntä... Hän juoksee pakoon, edessä on lisää sokaisevia valoja. Kääntyy ympäri, vilkaisee oikealle, vilkaisee vasemmalle! Eih, jumissa... jumissa... jumissa...
Laco säpsähti hereille. Se oli jotenkin ahdistava painajainen. Liittyi selkeästi edellisen päivän loppuun. Toimittajat... Hyi, Lacon yksi omituisimmista pelonaiheista oli tullut julki. Hän ei voinut sietää toimittajia, paparazzeja eikä mitään muitakaan, jotka ahdistelevat ihmisen yksityisyyttä.
Lacon pelko johti hänen varhaislapsuudestaan. Hänen äitiään olivat Tshekissä vainonneet toimittajat, vain siksi, että hän oli muka alkanut seurustelemaan paikallisen miljonäärin kanssa. Laco vedettiin soppaan mukaan ja väitettiin tämän olevan miljonäärin lehtolapsi. Lacon äiti, Alena Janecek, muutti äkkiä poikansa kanssa pois maasta Lacon ollessa kolmivuotias. Hän selitti pojalle heti koko tarinan kun hän oli tarpeeksi vanha tajuamaan. Alenalla ei oikeasti ollut suhdetta miljonääriin! Hän oli ollut yksinhuoltaja, joka sai rahaa olemalla Paul Georgen, amerikkalaisen tshekkiläistyneen raharikkaan palvelijana. Mutta paparazzit pilasivat naisparan elämän. Nykyään Alena toimii paikallisen koulun keittiöavustajana. Iltaisin hän opiskelee.
Laco ei halunnut muistella vanhoja, vaan päätti nousta ylös, olihan kello jo puoli seitsemän. Ja kurssin toinen (ja samalla toisiksi viimeinen!) päivä alkaisi jo viiden tunnin päästä. Hän hieraisi silmiään, rahnusti itsensä kylppäriin, kävi nopeassa suihkussa ja teki itselleen aamiaista. Sanomalehti ei ollut vielä tullut.
(( Olin rippileirillä niin kesti hieman! ))
|
|