|
Post by frederico on Oct 25, 2009 22:17:33 GMT 3
Pelnor katseli miestä joka saneli ohjeet yksioikoisesti "Taisipa jäädä tavarat noutamatta. " Pelnor tuumasi rotalle. "Kuinkas tavarat tuolla kylässä?" Nousen ja kysäisen mieheltä joka juuri ilmoitti palkanneensa meidät. Oikeastaan Pelnoria ei hirveämmin harmittanut se jos ne tavarat jäisivät sinne odottamaan, mutta toisaalta vähäisetkin omat tavaransa pitäisi mielellään matkassa, niistä saattaisi olla jossain vaiheessa hyötyä. Etenkin kun siellä odotti rintapanssari säärisuojineen sekä karhukeihäs. Niiden kantaminen huvikseen päällä ei ollut mitään herkkua, eikä niihin tavallisen arkipäivän ratoksi viitsinyt pukeutua. Siksipä Pelnor ihmettelikin muutaman palkkamiekan aseistusta, sillä nämä olivat varustautuneet kiireestä kantapäähän. 'Aina valmiina' termi sai aivan uuden mittasuhteen. Nämä tosiaan olivat valmiita taistoon vaikka nyt. Pelnor katseli muiden varusteita vertaillen itseensä. Muilla oli aseet panssarit. Muutamilla jopa reppu pakattuna valmiiksi. Hän itse seisoi leipälaukku olallaan. Tosin olihan sielläkin jo hiomakivi, puukko, yksi leipä ja pala kuivalihaa sekä vesipullo. Mutta paljon tavaroita odotti vielä erääsä tallissa josta hän oli ostanut itselleen yöpaikan vähäksi aikaa.
|
|
|
Post by submarine on Oct 25, 2009 23:24:00 GMT 3
"Sitä olisit voinut miettiä ennen kuin edes tulit tänne, idiootti!" pulleamahainen mies ärähti vastaukseksi kysymkseen, selvästikin vielä äskeisestä kaunaisena. "Jos huvittaa hakea, niin etsi sitten muualta hommasi", tämä lisäsi ennen kuin jätti koko miehen huomiotta ja lähti tietä kohti. Suoranainen kiire ei kaiketi ollut, mutta pientä hoppua tämä halusi silti selvästi pitää päällä. Joellekin, ainakin sinne missä proomuun saattoi astua, oli jonkin verran matkaa.
Vanhalla Rotalla oli oikeastaan kaikki aina mukana. Omaisuus rajoittui siihen mitä repussa ja päällä oli. Ja tällä hetkellä repussa oli lähinnä matkamuonaa, leiritarpeita ja muutama esine, jotka löytyivät aivan varmasti jokaiselta matkalaiselta. Ja sitten tietenkin ketjupanssari ja -huppu, kumpikin mittatilauksena rotalle tehty ja sovitettu. Se oli maksanut enemmän, kuin Vanhalla olisi ollut koskaan oikeastaan antaa. Mutta toisaalta sitä alkoi nopeasti harkita uudelleen, mikä oli mahdollista ja mikä ei, kun sai kokeilla hetken suolia mahan ulkopuolella. Huvin vuoksi rotta ei tosin koskaan pitänyt panssariaan päällä.
Ja sitten oltiinkin jo lähdetty matkaan. Tahti oli hiukkasen rivakka Vanhalle Rotalle, joka olisi kaikin mokomin pitänyt ainakin muutaman lepotauon, mutta valittaminen ei varmastikaan auttaisi mihinkään. Proomussa voisi levätä sitten. Päivä vain oli ikävän kuuma.
|
|
|
Post by frederico on Oct 26, 2009 10:59:43 GMT 3
"Sepä selittää" Pelnor kohautti olkapäitään, nosti vähät tavarat reppuunsa ja nappasi seipään mukaan. "Eipä siinä sitten mitään ollaanpahan nopeammin takaisin." Pelnor mulkaisi miestä vihaisesti "Ihmeen pikkumainen tyyppi, olisi ehkä sittenkin ollut parempi murtaa siltä jotakin" Kuiskaan rotalle.
Pelnorille matka ei tuottanut vaikeuksia. Oikeastaan hänelle jäi aikaa tarkkailla ympäristöä ja kasvustoa, sieltä etsin silmilläni muutamaa sammalta ja paria ruohoa. Niitä saattaisi tarvita piankin. Ei Pelnor ollut mikään välskäri, mutta muutama yrtti jotka puhdistavat haavan ja hyydyttävät veren oli tullut tutuksi työn ohessa. Pelnor löysikin sammalta ja ruohonkuoria jotka hän laittoi visusti talteen. Kävellessä närkästys pääsi laantumaan ja Pelnoria alkoi vihellyttää kulkiessa...
|
|
|
Post by submarine on Oct 26, 2009 17:18:03 GMT 3
Muutama samassa syssyssä kävelevistä miehistä ei näyttänyt pitävän hiukkaakaan yhden hilpeästä asenteesta. Tämä kun vihelteli ja vaikutti muutenkin siltä, ettei ollut mitenkään erityisen kiinnostunut koko asiasta. Vanha Rotta tunnisti ilmeet, ja muisti kun oli itsekin ollut tuollainen, nuori ja elämänsä tunnoissa. Kun tarpeeksi suolisti väkeä, sitä ennemmin tai myöhemmin hieman nyrjähti. Jos joku nauroi seurassa, oli se aivan varmasti ivaa ja haaste, viheltely tarkoitti epäkunnioitusta. Kaikkien olisi pitänyt pelätä tai ainakin kunnioittaa, olihan tässä hakattu kovempaakin väkeä maahan. Sitten sitä alkoi pian arvioida jo kaikkia sen mukaan, miten helppoa tämä olisi suolistaa. Kun ratkaisi kaiken aseilla huitoen, alkoi aseilla huitominen tuntua ainoalta tavalta toimia minkään kanssa. Vanha ei ollut niinkään viisastunut millään tavoin siitä, oli enemmänkin vain joutunut huomaamaan, että kaikki ei kuitenkaan toiminut niin. Kai sen huomasi, jos eli tarpeeksi kauan.
Loputtoman kauaa ei matka kestänyt, ehkäpä tunnin. Kylän vieressä oli toki pieni virta, mutta se ei ollut ollut varsinainen joki enää tusinaan vuoteen, ei sen jälkeen kun virta oli silloisten kevättulvien aikana johtunut uusille urille. Siinä oli, sivumennen sanoen, vieressä nököttävältä kylältäkin mennyt paljon vaikutusvaltaa. Tai niin Vanha Rotta oli sattunut kuulemaan. Oli miten oli, päättyi matka lopulta proomulle, joka oli sidottu odottamaan. Se oli melko suuri, leveässä joenuomassa uitettiin edestakaisin kaikkea kauppatavarasta ihmisiin. Sanakaan sanomatta joukkoa johtanut istui sinne, ja soturijoukko seurasi perässä, ottaen kukin mahdollisimman mukavan asennon puisilla penkeillä. Proomussa oli odotellut jopa kolme miestä, jotka mitään kyselemättä irrottivat köydet ja lähtivät survomaan pitkillä sauvoilla sitä liikkeelle. Määränpäästä ei ollut tietoa, mutta Vanha Rotta antoi sen odottaa, kunnes sen aika olisi, ja istui vain alas vetämään henkeä. Reipas kävely oli pitemmän päälle ottanut ikävästi henkeen.
|
|
|
Post by frederico on Oct 26, 2009 17:43:29 GMT 3
Pelnor ei antanut miesten tuijottelun ja murahtelun häiritä. Maisemat olivat nuorukaiselle uusia ja huoleton matkanteko oli paljon kepeämpää kuin muilla näytti olevan. Muut etsivät istumapaikkansa ja pelnor katsoi parhaaksi olla tungeksimatta kenenkään seuraan. Heistä tuskin oli juttukaveriksi, niinpä Pelnor ajautuikin rotan lähelle, ja päätti olla pois jaloista mahdollisimman paljon. Olihan hänellä tekemistäkin... Pelnor istahti penkin kupeelle jäi nojaamaan penkkiin ja kaivoi miekan laukusta ja alkoi teroittamaan miekkaa pontevasti. Kolhut vaativat ehkä hieman enemmän voimaa kuin normaaliteroitus ja ruostekin olisi syytä saada irrotettua, olisipa edes jotain öljyä, mutta nyt pelkkä vesi sai tehdä tehtävänsä.
Jos jostain löytyisi neula ja nahkaa niin saisi tehdä uuden pinnan huotraan. Aseen suojassa pitäminen hyvässä huotrassa olisi paljon helpompaa. Ennen kuin Pelnor oli päässyt areenalle ja pelkästään ottelemaan, hän joutui toimittamaan useita askareita. Hän sai olla apuna pajalla jossa seppä takoi panssari ja aseet. Turnajaisissa romua tuli usein viikoiksi korjattavaksi ja siksipä Pelnorkin oli saanut osansa panssareiden ja aseiden huoltamisesta. Virheistä annettu palaute saattoi tulla raippoina joten tehokkuus ja tarkkuus oli iskostunut nopeasti nuorukaisen päähän. Siksipä hän hiokin varsin tarmokkaasti rotalta saamaansa miekkaa.
|
|
|
Post by submarine on Oct 26, 2009 18:40:51 GMT 3
Vanha Rotta silmäsi, kun toinen otti esiin miekan, rotan miekan, ja alkoi sitä parhaansa mukaan hoitaa. Oli tällä ainakin näppärät kädet siihen, olkoonkin ettei rotta suuremmin edes viitsinyt asetta huoltaa. Sen ei koskaan ollut ollut tarkoitus jäädä käyttöön. Enemmänkin Vanha oli vain ottanut sen, kun kerran tarvitsi nopeasti asetta. Kuolleen miehen, hänen tappamansa, se alun perin oli ollut. Se oli tehnyt arvenkin rinnan tienoille, niiden kaikkien muiden seuraksi. Kestävä miekka, muttei mitenkään erityisen hyvä muuten. Se nyt vain oli olemassa.
"Tämän teki", Vanha Rotta totesi ohimennen Pelnorille, osoittaen sormella melko rumareunaista arpea, joka kylki rinnan yli. Se oli ollut huono osumakin, pelkkä takahuitaisu koko terän pituudelta. Mies oli lyönyt, rotta väistänyt ja arvioinut sitten väärin tämän nopeuden. Ase oli huitaissut takaisin kesken kaiken, vaikkakin ilman suurtakaan voimaa. Oli se silti tuntunut. Se oli tosin ollut eräs ainoista haavoista, jotka olivat olleet vähällä tappaa vasta haavakuumeella. Jokin siinäkin oli ollut. "Monta tappoa. Tämä silti enemmän", Vanha rotta jatkoi, ottaen esille moukarinsa. Siinä oli ollut joskus kauan sitten muotoiltu pääkin, särmät ja kaikki, mutta kun tarpeeksi hakkasi kaikkea kalloista levypanssariin ja kilpiin, murtui ja tasoittui terävinkin kulma. Nyt se oli tahriintunut, lommoinen ja naarmuinen metallimöykky, jonka paksu puinen varsi oli melkein yhtä huonossa kunnossa. Mutta tämä ase, jos jokin, oli tehty kestämään. Koskaan ei rotta ollut joutunut hoitamaan edes puista vartta, se oli ollut melkeinpä aina Vanhan matkassa. Sen paino tuntui käteen tutummalta, kuin ruuan syöminen. Se oli paska ase, ainakin nykyään jos ei ennen, mutta se oli paras paska joka rotalla oli koskaan ollut.
|
|
|
Post by frederico on Oct 26, 2009 19:33:11 GMT 3
Pelnor katseli vakavasti rottaa. "Pieni haava on vaarallinen tulehtuessaan, paranee hitaasti ja voi jopa tappaa. Nuijasikin kaipaisi kunnostusta. "Pelnor nyökkää " Terävät särmät rikkoisivat vielä enemmänkin luita ja ruhjoisivat kilpiä, mutta soturihan sitäkin lopulta heiluttaa" Pelnor puhelee hitaasti kun teroittaa miekkaa.
Samalla kun katselee tarkemmin rottaa "Aika monta tarinaa taitaa noihin arpiin kuulua, itsellä ainoat näkyvät arvet taitavat olla ruoskan jäljet selässä." Pelnor vilkaisee toista kättään tutkien ikään kuin etsien siitä nuolen kärkien jättämiä arpia, mutta kohauttaa olkiaan "Hyvä välskäri..." Pelnor korjaa asentoa proomun kannella ja oikaisee käsiään etteivät ne pääse puutumaan, mutta jatkaa päättäväisesti terän työstämistä entistä ehommaksi. Vähitellen miehen käsien vaikutus alkaa näkyä terässä kun ruoste alkaa kadota terän reunoilta ja kolot sekä kolhut saavat sileämmän muodon. Miehen otsa alkaa kiiltää hiestä ja hän pyyhkäisee välillä hikeä kasvoiltaan käsivarsiinsa.
Työnsä ohesta Pelnor jatkaa jutustelua "entäs tuo toinen miekka? Se näyttää komealta, taitaa olla arvokaskin?"
|
|
|
Post by submarine on Oct 26, 2009 19:54:27 GMT 3
"Ei voi korjata. Vaihtaa ehkä", Vanha Rotta vastasi, hieroen kädellä moukarinsa päätä. Vanhaa, aikansa elänyttä asetta tuskin saisi enää uuden veroiseksi millään, muodottomaksi hakattua kun oli vaikea muovata uuteen uskoon - paitsi nyt ehkä sulattamalla ja valamalla koko hoito uudelleen. Mutta toisaalta, palkkamiekkana ei aina välttämättä edes halunnut tappaa. Joskus joku murhaaja haluttiin hengissä, toisinaan piti saada tunnustuksia irti. Parempi siis lyödä luita murskaksi, kuin repiä koko jalka irti. Ja jollakin tasolla, sillä mitä olisi ehkä voinut sanoa tunteellisuudeksi, Vanha ei edes halunnut luopua aseestaan. Annettakoon vanhalle pieni oikeus tunteeseen järjen edessä, kohta kuolisi kuitenkin.
Vanha Rotta päästi hyväksyvän äännähdyksen, kun mies alkoi saada miekkaa edes siedettävään kuntoon. Raskaassa hiomisessa oli tietenkin aina se paha, että siinä irtosi melkoinen määrä terästä, niin että tasapaino huononi kerta kerralta hieman, mutta tämän kyseisen kohdalla se tuskin olisi enää suurikaan haitta. Se oli ollut niin lovinen ja kolhittu muutenkin. "Osaat", Vanha antoi pientä tunnustusta.
|
|
|
Post by frederico on Oct 26, 2009 20:20:02 GMT 3
Pelnor nyökkäsi tunnustukselle "Onneksi osaan, muutoin olisi mennyt melkoinen koulu hukkaan... Harmi kun ei ole pajaa. Tästä saisi vielä tehtyä ehdan miekan" Pelnor tuumi kun kokeili terää peukalollaan ja vilkaisi sitä aurinkoa vasten. Hän pyöräytti sitä kevyesti ikään kuin hakien siihen tuntumaa ja jatkoi sitten terän viimeistelyä. Kun terä alkoi tyydyttää Pelnoria hän tarkasti sen vielä kerran ja lopulta pujotti sen huotraansa ja ripusti miekan vyölleen. Toiselle puolelle Pelnor asetti yksiteräisen vankan nylkypuukon. Tyvessä on järeä väistin joka toimii samalla sormisuojana ja kaartuu rystysten suojaksi samalla toimien oivana nyrkkirautana. Puukon tuppi on veistetty luusta, ja sitä kiertää punottu nahkanauha. Hän sitaisee tupen alalaidan kevyesti reiteen kiinni ja polvistuu korkeaan polviasentoon proomun kannelle.
Pelnor keskittyy hetken ja alkaa vaimeasti mumista itsekseen...
|
|
|
Post by submarine on Oct 26, 2009 20:40:36 GMT 3
Matkaa kesti hyvän aikaa. Vaikka kesäkuivilla virta ei ollutkaan turhan vuolas, liikuttiin silti vastavirtaan. Kaikki kolme lauttureiksi laitettua joutuivat siis enemmän tai vähemmän uurastamaan saadakseen proomun pysymään hyvässä vauhdissa. Miehet kannella enimmäkseen istuskelivat, vaikka jotkut söivätkin ja muutama jopa nukkui. Toisilleen nämä eivät ainakaan suuremmin puhuneet, keskittyivät enemmänkin näyttämään kaikki julmetuilta tappajilta. Somaahan se oli, mutta Vanha ei siihen viitsinyt enää ruveta. Ei tarvinnut esittää olevansa mistään kotoisin, jos oli.
Toista, ehkäpä jopa kolmattakin, tuntia matka kesti, mutta lopulta tultiin joenmutkaan, jonka toisella puolella kohosi metsä. Vaikkei mitään käskettykään, survoivat lautturit proomun mutkan reunaan ja jäivät selvästikin odottamaan, että matkalaiset poistuisivat. "Ja nyt te pidätte turpanne kiinni ettekä metelöi. Jos joku näkee, hoidatte sen hengiltä ennen kuin kukaan kuulee. Täällä on vartijoita, vaikka muutaman pitäisi olla jo kuollut. Selitän homman, kunhan päästään varmempaan paikkaan", joukkoa johtava selitti matalalla äänellä, kiipesi sitten pois proomusta ja lähti nopsaan, mutta kuitenkin mahdollisimman hiljaa, viemään jalkautuvaa joukkoa halki metsän jonnekin.
Vanha Rotta joutui hetken venyttelemään jaloilleen päästyään, ja mitään selittelemättä lautturit päästivät proomun lipumaan takaisin alavirtaan, ennen kuin rotta oli edes kunnolla häipynyt puiden lomaan. Metsä oli melko tiheänpuoleista, sellaista ettei kauas eteen nähnyt, joten Vanha joutui hieman pitämään hoppia ehtiäkseen lopun joukon perään. Näkyvyyttä haittasi vielä mättäinen, kumpuileva maastokin.
|
|
|
Post by frederico on Oct 26, 2009 23:31:26 GMT 3
Pelnor upottui omaan sisinpäänsä että suorastaan yllättyi kun lautta tupsahti rantaan ja miehet poistuivat maihin. Nopsasti hän viskasi laukkunsa selkään ja vyötti sen vielä vartaloonsa kiinni siten ettei se juurikaan haitannut liikkeitä. Eihän se paljoa painanut, mitä nyt vasta täytetty vesileili ja vajaa puoltoista leipää. Sekä välttämättömät työvälineet.
Pelnor näissä varusteissa liikkui hiljaa kuin tuuli. Kevyet nahka saappaatkaan eivät pitäneet juurikaan ääntä. Hän jäi kärkijoukosta vähän matkaa ja piti silmällä Rottaa joka oli viimeisenä astunut pois proomusta.
Pelnor ei pitänyt asioista ollenkaan. Tietoa ei tihku. Kukaan ei tiedä mitä vartijoita he varovat, jousimiehiä, maanviljelijöitä, vai kenties ritareita. Samalla vauhti on niin kova että hitaammat joutuvat koville ja monet miehistäkin puuskuttavat. Ei käy kateeksi tässä vaiheessa kaveria joka kantaa levyhaarniskaa ja etenee puolijuoksua. Samalla tähän metsään voisi kätkeä divisioonan miehiä eikä kukaan huomaisi mitään. Pelnor kulkeekin aistit valppaana tarkkaillen ympäristöään ja painaen mieleen maamerkkejä joiden avulla osaisi takaisin joelle... Pelnor seurasi että Vanha saisi hänet näkyviin ennen kuin kiiruhti seuraamaan muuta väkeä...
|
|
|
Post by submarine on Oct 27, 2009 0:28:19 GMT 3
Se hyvä metsikössä sentään oli, että sammalen ja aluskasvillisuuden yli juostessa ei raskaammistakaan askeleista juuri ääntä kuulunut - ei ainakaan sellaista, joka olisi kuulunut minnekään asti. Joillakin oli tosin raskaampi varustus, ja pitkälti tämän takia joukko liikkui kuitenkin hitaammin, kuin olisi ollut aivan mahdollista. Vanha Rotta oli siitä hyvin tyytyväinen. Ei hajuakaan, mitä tässä oli tarkoitus vältellä, paitsi että jotakin vartijoita ne olivat, mutta tuskinpa sillä oli juuri väliä, juostiinko täyttä päätä vaiko hieman hitaammin. Tässä kumpuisessa, tiheässä metsässä ei huomaisi kuitenkaan, ellei olisi todella tarkka. Tai todella lähellä.
Muutamaan kertaan joukkoa johtava paksumaha pysähtyi, kuin olisi kuunnellut jotakin tai etsinyt suuntaa. Ilmeisesti tämä kuitenkin tiesi, minne oli matka, sillä kulku oli määrätietoista. Muutamaan kertaan kävi komento mennä matalaksi, vaikka ainakaan Vanha Rotta ei rotansilmillään mitään nähnytkään. Sitten jatkettiin taas. Olipa kyseessä mikä hyvänsä, niin ainakin tässä oli totinen meno, siitä ei epäilystäkään. Vanha alkoi pikkuhiljaa uskoa tätä joksikin sissihyökkäykseksi: pieni taitava joukko etenemässä huomaamatta vartijoiden ohitse jotakin varten. Saisi nähdä.
Äkkiä kuului aivan oikeita ääniä pienen matkan päästä. Kohti kuului olevan tulossa suurempi joukko. Tai oikeastaan tulivat enemmänkin sivulta. Paksumaha heittäytyi heti kädellä huitaisten maahan, käskien sillä muitakin, kiskaisten leveän miekkansa esiin.
|
|
|
Post by frederico on Oct 27, 2009 1:04:32 GMT 3
Pelnor kulki rotan kanssa joukon hännillä. Käyttäen aisteja jotka hänelle oli suotu. He pysähtyivät muutaman kerran mutta jatkoivat matkaa. Kunnes he saivat vihiä isommasta joukosta. Muiden painautuessa kasvillisuuden sekaan Pelnor pyörähti puun juureen puskan viereen.
Hänen suunsa tuntui kuivalta ja kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin ja tuntui kuin viikamies istuisi jossain ja odottaisi, kohta hän pääsisi korjaamaan satoa ja viemään sieluja tuonelaan. Pelnor tunsi tarinan hyvinkin. Jokainen hänen surmaama soturi siirtyi hänen armeijaansa tuonelan tuolla puolen. Ne jotka olivat sen arvoiset siirtyisivät mukanaan merkki jolla hän aikanaan löytäisi heidät manalasta. " No niin Hrist, katsotaan taas millainen suojelija sinä oikein olet " Pelnor sihahti itsekseen kun hän kiskaisi lyhyen miekkansa esiin huotrasta ja painautui ruohikkoon.
|
|
|
Post by submarine on Oct 27, 2009 9:22:20 GMT 3
Soturit odottivat matalina ja aseet esillä. Vanha Rotta arvioi, että tulijoita olisi ainakin saman verran, mikä tuskin tekisi liian tiukkaa yllätyksen kanssa. Mutta toisaalta, joskus ei vain mennyt niin kuin piti. Kohtahan se taas nähtäisiin, tulisiko voitto vai kuolema. Jollakin hyvin etäisellä tasolla Vanha ei olisi suoranaisesti edes pahastunut siitä, että joku olisi survaissut miekan rintaan. Se olisi ainakin lopettanut kaiken rutkasti nopeammin, kuin hiljalleen vanhuuteen kuihtuminen. Mutta mieluummin silti elämä.
Äkkiä paksumaha näytti kuitenkin tajuavan jotakin, ja enemmän tai vähemmän nousi pystyyn. Hetken tämä seisoi tuijottamassa, tuhahti ja työnsi sitten miekkansa pois. "Ne ovat omia. Nyt jalkaa toisen eteen ennen kuin tulee oikea syy kiskoa aseita", mies ärähti. Soturijoukko alkoi kömpiä pystyyn, ja Vanha Rotta näki toisenkin joukon nyt. Pitkälti samanlainen, ehkä muutama mies enemmän. Nämäkään eivät selvästi tienneet, minne joukkoa vetävä pitkänpuoleinen oli viemässä.
Ja sitten juostiinkin yhtä matkaa ties minnepäin.
|
|
|
Post by frederico on Oct 27, 2009 12:13:53 GMT 3
Pelnor huokasi... osittain helpotuksesta, osittain pettymyksestä. Heillä olisi ollut loistava asema iskeä ja yllätysetu puolellaan. "Harmi, siinä jäi hyvä kilpi hankkimatta" Mies virnisti rotalle noustessaan ruohojen seasta. Pelnor hörppäsi juomaleilistään ja huomasi matkan jatkuvan jälleen. Miehiä oli jo joukkueen verran, aseistus oli sekalainen, ei yhteistä taistelukokemusta. Miksi mies ei palkannut oikeita sotilaita, jotka olivat tottuneet ottelemaan yhdessä. Toisaalta ei niitä äkkiä saloseuduilta polkaistakaan. Niitä ei kasva kuin sieniä sateella sentään, mutta varmasti muutaman päivämatkan sisältä löytyisi sopiva joukkue...
Pelnor pohdiskeli johtajakaksikon tarkoitusperiä ja samalla piti huolta ettei kadottanut rottaa näkyvistä
|
|