|
Post by Aqwell on Dec 16, 2009 23:10:59 GMT 3
"Et voikaan, mutta ei sinun tarvitsekaan. Ja kyllä jumalia on. Te ihmiset vain haukutte väärää puuta" Kryazat sanoi ja kaiku kantautui suurimmalla todennäköisyydellä myös Delanon korviin. Se kummallinen puoli näissä pikkukäytävissä myös oli, että kun niissä puhui, ääni kaikui myös seinän toiselle puolelle. Siihenkään seikkaan Krya ei ollut keksinyt järjellistä selitystä. Hän lähti kulkemaan risteileviä reittejä hyvin eläinmäisin liikkein neljällä raajalla (ei siis kontaten) ja tarkkaili jään läpi hieman vääristyvää kuvaa Delanon matkasta. Oli huomattavaa, ettei Delano ollut kiinnittänyt riittävästi huomiota hänen käsimerkkeihinsä. "minä en suosittelisi tuota" Krya totesi, "jollet välttämättä halua pudota yhtäkkiä kilometrin verran alaspäin. Valitse tunneli vasemmalle, kuten aiemmin viitoin." Kryazat oli tällä hetkellä jopa pikku hiukkasen ystävällinen. Hänen äänensävynsä ei ollut niin tylynnormaali, kuin yleensä, joka saattoi johtua siitä, että häntä oikeastaan huvitti nähdä, kuinka pitkälle Delano pääsi. Hänellä oli jopa mahdollisesti positiiviset ennustukset siitä, että mies mahdollisesti jopa pystyisi kykenemään pääsemään tästä koetuksesta ohi. Itse Najedra ei tuota Delanolle asettamaa reittiä suosinut.
|
|
|
Post by naakdu on Dec 26, 2009 15:33:04 GMT 3
Delano
Kaikuva ääni sai nuorukaisen pysähtymään. Se kimpoili jääluolan seinistä ja toistui muutaman kerran. Sanoista oli vaikea saada selvää, sillä ne kaikuivat luolassa pahemmin kuin korkeimmassakaan kirkossa. Delano joutui hetken miettimään, mitä oli kuullut, ennen kuin pystyi ymmärtämään sanojen merkityksen. Hän vilkaisi ylös, muttei nähnyt ketään. Mutta kaipa se Kryazat siellä jossain yläpuolella oli, sillä ääni kuului hänelle. Oli kiusallista tiedostaa, että tyttö todennäköisesti näki hänet, mutta hän ei tätä.
"Ikään kuin voisin muistaa, mitä sinä viitoit, kun en edes tajunnut, mitä yritit selittää!" Delano huudahti vastaukseksi ja nautti hetken siitä, kuinka hänen oma äänensä kaikui luolassa. Hänen teki tavallaan mieli ihan silkasta omapäisyydestä jatkaa eteenpäin tätä tunnelia, jossa nyt oli, mutta kun asiaa ajatteli, hänellä ei todellakaan ollut tarvetta pudota kilometriä alaspäin. Sitä voisi kokeilla sitten joskus toiste, jos silloinkaan. Siispä mies kääntyi kannoillaan ja palasi risteykseen, otti vasemman tunnelin ja astui sisään.
Tämä tunneli oli pimeämpi kuin edellinen. Delano tajusi vasta nyt, ettei valo ollut voinut tulla tänne jääluolastoon pelkästään ulkoa. Edellisissä luolissa oli tuntunut siltä, kuin itse seinät olisivat hohkaneet valoa, eikä sellainen valo ollut voinut olla peräisin vain auringosta. Seinien jään seassa oli täytynyt olla jotain sinistä fosforinkaltaista ainetta, joka oli tuonut valoa. Oli mitä oli, tässä luolassa sitä ei selvästikään ollut, sillä oli paljon pimeämpää. Delanolla ei ollut mikään hyvä hämäränäkö, joten pimeys tuntui hänestä hieman ahdistavalta. "Eikö tänne saa valoa mistään?" Hän älähti ennen kuin muisti mukaanaan olevat tulentekovälineet. Hän otti piikivet taskustaan, ne samaiset kivet, joilla Kryazat oli matkan alkuvaiheilla sytyttänyt nuotion igluun, ja löi tulta viimeiseen puunkappaleeseen, joka hänellä oli mukanaan. Nuorukainen oli tottunut tulentekijä, ipanavuosinaan hänellä oli ollut tapana leikkiä tulella. Olipa hän joskus satuttanutkin niissä leikeissä itsensä. Tulen hän sai nopeasti sytytettyä, ja se valaisi juuri sopivasti hänen tietään ja hän nyt jopa näki millaisessa tunnelissa oikein liikkui.
Tunneli oli kapea, ja sen pohja oli hyvin epätasainen ja rosoinen. Matka vietti enemmän alas- kuin ylöspäin, ainakin niin Delano oletti, mutta se ei ollut kovin olennaista. Jännnittävämpää oli se, että luolan seinät olivat täysin sileät - kuin joku jättiläinen olisi ne hionut aivan peilikirkkaiksi. Soihdun valossa Delano näki oman kuvajaisensa heijastuvan monta kertaa jäisistä seinistä. Jää hieman vääristi kuvajaista, mutta hänen oma hahmonsa se silti tuijotteli sieltä jäästä. Narsisti ei mahtanut luonnolleen mitään, vaan pysähtyi tuijottamaan kuvajaistaan hetkeksi, vääntelemään naamaansa ja poseeraamaan. "Hah, kiitos, najedra!", Delano naurahti. "Kyllä sinua joskus kannattaa kuunnella, tämä reitti on ihan hyvä." Oikeastaan sanoja ei ollut tarkoitettu ääneen sanottaviksi, ne vain tulivat. Hän käveli seinänviertä pitkin, hyvin lähellä jääseinämää… hän ei ollenkaan huomannut, että soihtu sulatti seinämään vanaa sitä mukaan kun hän käveli.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 1, 2010 17:49:33 GMT 3
Hmph… Mitä ikinä Krya tekikään, oli Delano tyytymätön. Najedra olikin joutunut useampaan otteeseen kysymään itseltään, minkä ihmeen takia hän edes viitsi ohjeistaa tuota eteläistä, rahanahnetta kotikissaa, joka ei vaikuttanut selviävän mistään yksin, eikä huomattavasti myöskään jaksanut keskittyä, kun ohjeita jaettiin. Hänen myös teki mieli, ihan ilkeyttään, joko kieltää valon saaminen täydellisen kokonaan ja valehdella Delanolle, että tulen sytyttäminen oli hengenvaarallista, tai yksinkertaisesti väläyttää kirkas valo häntänsä kristalleista, jonka jälkeen se voimistuisi jäästä ja oletettavasti sokeuttaisi Delanon täydellisesti ehkä jopa useaksi tunniksi, varsinkin näin hämärässä luolassa. Mutta ei siellä oikeastaan ollut edes pimeää. Tosin se oli riippuvainen katsojan silmistä.
Mitä ilmeisimmin typeryyden huippua ei oltu vielä saavutettu aiemmin, nyt se tuli kyllä saavutettua: Delano sitten otti ja pysähtyi vain ihaillakseen omaa kuvaansa jään pinnasta. Kryazatin olisi tehnyt mieli humauttaa miestä hännällään, mutta sitä ennen hänen pitäisi rikkoa jää hänen ja Delanon välissä, joka oikeastaan ei edes ollut vaikeaa. Toisaalta ei Kryalla ollut kiire minnekään häntä vai toden teolla otti päähän se, että juuri sillä hetkellä tunneli, mitä hän kulki, kulki yhdensuuntaisesti Delanon tunnelin vieressä. Jos Najedra olisi ottanut yhdenkin askeleen eteenpäin hän ja Delano olisivat olleet vastakkain. Ja Kryan puolelta jääseinää näytti siltä, kuin Delano olisi tarkoituksella tehnyt kaikki ilmeensä ja eleensä vain ja ainoastaan hänelle, joka edes kaikkia luonnon lakeja rikkoen ei olisi ollut mahdollista, kun kyseessä olivat hän ja Delano. Mutta kyllä Kryazat sai tämänkin vielä muutettua edukseen. ”Rakkautesi itseäsi kohtaan tulee vielä koitumaan kohtaloksesi” hän totesi tavanomaisella äänellään ja jätti kaiun tavoittamaan Delanon heti, kun mies oli itse sanonut sanottavansa. Se oli itse asiassa varsin totta, jos katsoi siltä kannalta, mitä tunnelia Delano kulki. Sehän oli täynnä ties minkämoisia Ícun olentoja, jotka eivät kaikki olleet niitä miellyttävimpiä. No se oli Delanon asia, oliko hän ottanut Kryan puheita kuuleviin korviinsa silloin, kun hän oli asiaa selittänyt. Pian tulisivat ensimmäiset jää-olennot, hyvin pian.
Samaan aikaan Kryazat siellä muualla avasi silmänsä taas pitkästä aikaa. Kesti kauan, ennen kuin hän edes viitsi liikkua, kunhan tuijotti lumimajan kattoa. Oli huomattavaa, ettei Najedra tuntenut tulen lämpöä vasemmalla puolellaan, eikä nähnyt valon kajastusta. Oikeastaan juuri nämä seikat saivat hänet nousemaan istumaan. Krya ei juurikaan katsellut ympärilleen, hän vain kohdisti katseensa paikkoihin, jotka muistojen mukaan olivat toisin. Ensinnäkin tuli, se oli sammunut, toisekseen mies, joka häntä oli auttanut, oli kadonnut. Miehen paikalla oli paperiin kirjoitettu viesti ja kaarnainen alusta, jolla oli hieman ruokaa. Krya otti lapun käteensä ja luki: Hei Kryazat anteeksi tämä. Tuli kiire, enkä ehtinyt herättää sinua. ”Kutsu kävi ja minun on lähdettävä” takaisin muiden luo. En ehdi selittää tarkemmin. Toivon, että näemme joskus. Kirjeen lopussa oli suttuinen nimikirjoitus, josta Kryazat ei edes yrittänyt saada selvää. Hän ei ollut hieroglyfien tulkitsija. Krya jäi istumaan vielä paikalleen. Hän ei ollut tajunnut, että hän oli sanonut osan kirjeestä ääneen, koska se oli hänelle normaalia muutenkin. Kuka siitä nyt välitti. Tuskin se ketään edes haittasi…
Delanoa se saattoi kuitenkin häiritä. Sitä Kryazat ei ajatellut. Asiat, jotka tapahtuivat toisaalla, kuuluivat sinne, jos Delano ei osannut erottaa tätä ja sitä, se oli hänen murheensa.
|
|
|
Post by naakdu on Jan 10, 2010 20:03:03 GMT 3
Delano
"Vai kohtalokseni.. sehän nähdään!" Delano uhosi kuullessaan Kryazatin äänen luolan vääristämänä. Kohtalokseni.. niin, sitten kun olen rikas ja tunnettu, sitten tiedetään, mitä seurauksia sillä on. Sitä hän ei sanonut ääneen, mutta hän hymyili niin ajatellessaan. Minkä luonteelleen mahtoi?
Siellä täällä alkoi näkyä pieniä, vihertävänsinisiä pisteitä jääluolan seinämissä. Ne näyttivät hohtavilta jalokiviltä, ja kiihottivat suuresti miehen ahneutta. Mutta pettymyksekseen hän joutui toteamaan, etteivät ne olleet mitään arvokasta, ainakaan rahallisesti. Delanosta ne näyttivät jäätyneiltä hyönteisiltä lähemmin tarkasteltuna, mutta hän ei ollut siitä aivan varma. Jos hän olisi ollut tutkivampi luonne, ne olisivat varmaankin kiehtoneet häntä suunnattomasti, mutta koska hän sattui olemaan materialistinen viestinviejä Delano etelästä, hän menetti kiinnostuksensa niihin heti huomattuaan, ettei niistä ollut hänelle hyötyä. Sääli sinänsä, sillä jos hän vain olisi jäänyt katselemaan niitä hetkeksi, hän olisi voinut ehkä huomata, kuinka ne tuntuivat liikkumaan jään sisällä. Täällä jääluolissakin siis oli elämää, kuten Kryazat oli jo aikaisemmin varoittanut - sitäkään varoitusta Delano tosin ei ollut ottanut kuuleviin korviinsa.
Hetki meni ilman, että kuului oikeastaan muuta kuin Delanon lampsivien askelten ääni. Kryazat ei muutenkaan täällä luolassa huudellut hirveästi, eikä Delanollakaan ollut tälle paljoa enempää sanottavaa. Kun sitten kuului taas puhetta, Delano höristi korviaan saadakseen selvää. "Kutsu kävi ja minun on lähdettävä lähdettävä ttävä vä", kaikui jäisessä luolassa. Delano jähmettyi paikoilleen. "Kryazat, sinä et lähde vielä minnekään!" Mies kivahti. Hänen ääneensä oli jäänyt ripaus sitä pelkoa, joka hänen sisällään oli kalvanut koko ajan, mutta jonka hän oli yrittänyt parhaansa mukaan tukahduttaa. "Tiesin koko ajan, että johdatit minut tänne vain jättääksesi minut jäätymään kuoliaaksi johonkin viheliäiseen, pimeään, kylmään, ankeaan, hiton, --" (Delanon adjektiivivarasto alkoi ehtyä, joten hän kuvasi luolaa vielä noin viidellä mojovalla kirouksella) "-- iglulabyrinttiin! Kuka sinua muka olisi kutsunut edes?! Ei kukaan, olisin kuullut! Älä yritä livistää!" Miehen pää oli hieman sekaisin. Sekaisin väsymyksestä ja kaikesta tästä, oudosta, uudesta ja rasittavasta. "Kuuletko? Takaisin!" Hän tosiaankin kuvitteli, että Kryazat oli jo pinkomassa hyvää vauhtia karkuun, vaikkei kuullutkaan mitään yläpuoleltaan. Vai kuuliko sittenkin..? Pelko ehkä väritti hänen käsitystään maailmasta, ja hän melkein kuvitteli kuulevansa, kuinka Kryazatin askeleet ja ehkä pilkallinen nauru kuuluivat tuolta ylhäältä… Delano ei ollut kertaakaan nähnyt Kryazatin kasvoilla oikeasti ilkeää virnistystä, mutta hän pystyi kuvittelemaan senkin, eikä hän voinut kuin turhautuneena rähjätä itsekseen. Tietenkään hän ei tiennyt, ettei tytöllä mitä ilmeisimmin ollut aikomusta lähteä. Hänelle ei tullut siinä tilanteessa mieleen, että hänen oppaansa eli kahden maailman välissä ja osa hänen puheistaan vain tuli väärällä puolella ulos.
Sitten viestinviejä huomasi aistivansa ihan oikeasti liikettä tunnelin päässä. "Krya, sinäkö siellä?" Miehenalku kysyi hieman epävarmana. Hän ei jaksanut uskoa, että tyttö olisi kiirehtinyt hänen edelleen ja kävelisi häntä vastaan, ei, ajatuskin tuntui epäuskottavalta. Mutta kuka tai mikä muukaan se voisi olla? Eteläläinen tiesi kuulleensa askelia, kyseessä ei ollut aistiharha. Saattoiko joku muukin olla eksynyt tänne kirottuun pakkasmaahan? Se voisi olla hyödyllistä, etenkin jos tuo onneton sattuisi olemaan rikas - Delano voisi kolkata hänet ja ryöstää ja siten pönkittää omaa egoaan. "Huhuu..?" Delano huikkasi vielä, sillä vastausta ei heti kuulunut.
Hetkinen.. eikö Kryazat ollut varoittanut joistakin olennoista? Delano ei voinut pysäyttää naurunpyrskähdystä. Hah, jos täällä oli jotain isompia hirviöitä, ne elivät korkeintaan najedran pään sisällä.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 13, 2010 12:50:58 GMT 3
Ja viitsii vielä käyttää ääntään, vaikka siitä oli varoitettu useammin, kuin kerran. No omapahan oli asiansa, jos onnistui herättämään jonkun ei niistä mukavammista olennoista, joita näissä tunneleissa asusti. Ihmisillä oli huomattavasti vaikeaa erottaa todellisuudet toisistaan ja se vaikutti paljastavasti Delanon tilaan, hän siis vihdoin myönsi pelkäävänsä. Ei sille voinut mitään, että Kryazatin korvat kuulivat paljon enemmän, kuin Delanon, joten pelon erottaminen äänensävystä oli hänelle huomattavasti helpompaa. Toisaalta voisi sitä pysyä hijaakin ja kiusata Delanoa hieman. Ei Najedra ainakaan vielä ollut ajatellut lähteä minnekään. Hänellä ei ollut kiire takaisin Questan luokse, vaikka voisi siitä hyötyäkin olla, tosin Krya epäili hyödyn ja haitan suhdetta siinä tilanteessa. Questan tosin pitäisi olla hänen puolellaan, korostaen sanaa pitäisi.
Pian Delano tuntui näkevän jotain, tai kuulevan jotain, joka oli oikeastaan ihme. Kryazat oli jättänyt huomiotta kaiken muun paitsi oman etenemisensä ja Delanon tarkkailun. Miksi kummassa mies luuli, että hän oli mahdollisesti siellä? Ilmeisesti Delano ei ollut uskonut häntä ja oli nyt kohtaamassa jonkun mukavan pikku olennon jäälabyrinteistä. Tuskin mitään haittaa. Kryazat tosin halusi varmistaa asian, koska näissä luolissa liikkui myös niin sanottuja vartijoita, jotka estivät kuulumattomia pääsemästä seuraavaan suureen luolaan. Delanon harmiksi kyse ei ollut mistään pikkuolennosta, kun Kryazat sen tarkisti. Najedra palasi takaisin suunnilleen Delanon tasalle, miehen yläpuolelle, jottei kaiku vääristäisi hänen sanojaan liikaa. "Sulje silmäsi ja varaudu juoksemaan kun sanon. Tuo olento ei ole niitä ystävällisimpiä" Krya totesi välinpitämättömästi. Najedra nimittäin tuskin saisi kirjettä Delanolta, jos tuo otus kävisi miehen kimppuun.
Kryazat palasi takaisin lähemmäs vartijaa ja vihelsi hyvin korkean ja kimakan vihellyksen, joka mursi jäätä hänen allaan ja sai vastareaktiokseen voimakkaan mylväisyn olennolta, joka vaani Delanoa pimeässä. Sen oli tarkoitus häiritä olentoa ja kiinnittää sen huomio muuhun, lähinnä halkeamiin Kryazatin kohdalla katossa. Myös Najedra sulki silmänsä, koska edes hän ei kestäisi jäästä taittuvaa voimakasta valoa. Hännän kristallien varastoima valo vapautuisi hänen käskystään voimakkaana äkillisenä purkauksena, joten täysyi toivoa, että Delano oli muistanut sulkea silmänsä. Välähdys ja hetken koko luolasto oli hohtavan kirkas. Jokainen normaali olento varmasti sokeutuisi siitä, kuinka paljon jää valoa voimisti ja Kryan laskelmien mukaan sen pitäisi sokaista myös Vartija väliaikaisesti. Olentoina Vartijan olivat valtavia jäämuodostelmia, jotka muistuttivat etäisesti karhun, leijonan, sekä suden risteytystä, joten siinä oli aikamoinen sekasikiö itsessään. Kryasta varsin kaunis eläin, tosin mahdotonta kouluttaa lemmikiksi.
"Suosittelen juoksemaan niin kovaa kuin pääset. Vartija ei ole sokea kauaa, eivätkä ne kuule askeleitasi" Kryazat sanoi ja toivoi kaiun tavoittavan Delanon. Itse hän jatkoi nopeasti matkaansa, koska olento ensimmäisenä varmasti hyökkäisi siihen kohtaan, missä halkeamat olivat, joten tällä hetkellä Kryazat itse oli suuremmassa vaarassa. Hyvä puoli oli siinä, ettei vartija mahtunut niihin tunneleihin, missä hän eteni. Seuraavassa luolassa, mihin Delano astuisi, olisi paljon, mikä saattoi koitua vaaraksi, jos meni liian lähelle. Kryazat oletti, että tämän jälkeen Delano olisi läksynsä oppinut ja jättäisi joka ikisen vähänkin normaalia muistuttavan jäämuodostelman rauhaan.
//Kaunista tämä. Tuli kiire kirjoittaessa, joten kirjoitusvirheitä varmasti löytyy, mutta olennaisen se nyt sisältää... ^^ //
|
|
|
Post by naakdu on Jan 17, 2010 12:21:37 GMT 3
Delano
Askeleet kuuluivat nyt selkeämmin. Se joku taisi tulla koko ajan lähemmäs, vaikkakaan ei vielä ollut näköetäisyydellä. Delano alkoi tosissaan epäillä, ettei tulija ollut Kryazat, sillä tyttö olisi varmasti vastannut. "Hei, tiedän, että siellä on joku", Delano vielä huhusi käytävään. Saattoiko olla, ettei tulija puhunut samaa kieltä? Luulisi tosin, että siinäkin tapauksessa jonkun äännähdyksen olisi voinut saada vastaukseksi. Eteläläinen höristi korviaan.
Ehkä johtui siitä, että pieni jännityksen kipinä sai kaikki aistit toimimaan paremmin, tai siitä, ettei Delano odottanut kuulevansa puhetta yläpuoleltaan, mutta joka tapauksessa hän säpsähti kuullessaan Kryazatin äänen. "Täh? Mitä tarkoitat, Kryazat? Tuskin se mikään--" Delano oli aloittaa väittelyn, mutta ymmärsi sulkea suunsa kuullessaan natisevan jään kaiun edestä päin. Mikä siellä olikin, se ei voinut olla aivan pieni. Mies alkoi vähitellen uskoa, että se saattaisi olla pahantahtoinen. Etelässäkin eli kaikenlaisia eläimiä, joita oli syytä varoa.
Delano otti muutaman varovaisen askeleen eteenpäin. Hän ei sulkenut silmiään - miten hän muka voisi juosta silmät kiinni törmäämättä? Sitä paitsi, minkä takia hänen edes pitäisi sulkea ne? Hän ei ollut mikään pieni lapsi joka pystyi pakenemaan maailmaa laittamalla silmät kiinni ja kuvittelemaan olevansa muualla. Ei, hän oli jo aikuinen nuorimies, kohta elämänsä parhaassa iässä, hän ei vaivautuisi sulkemaan silmiään pelon takia. Sen verran hän kuunteli Kryazatia, että varjosti silmiään kädellään, ja jatkoi matkaa eteenpäin.
Sitten, sormiensa lomasta hän näki sen: musta hahmo, nelijalkainen, suurempi kuin ihminen, seisoi keskellä käytävää. Delano ei ehtinyt nähdä yksityiskohtia, kun kuuli korviasärkevän vihellyksen ja näki kirkkaan välähdyksen…
… ja sitten hän ei enää nähnytkään mitään.
Olento, jääluola, valopisteet sen jäisissä seinämissä - kaikki oli poissa. Jäljellä oli vain valkoista, ja tummat reunamat siinä, missä mies oli varjostanut silmiään sormillaan.
Delano ei huutanut. Hän oli liian hämmentynyt tehdäkseen niin. Sitten hän kuuli Kryazatin neuvon kaikuvan jostain yläpuolelta. Vaistomaisesti hän aikoi noudattaa sitä, ja otti muutaman juoksuaskeleen, mutta kompastui johonkin ja nousi sitten uudelleen seisomaan ottaen tukea seinämästä. Ainakaan hän ei ollut kuollut, sillä kipu jalassa tuntui vihlovana. Nyt Delano tiesi, miksi Kryazat oli halunnut hänen sulkevan silmänsä. Kirkas valo oli sokaissut hänet.
"Tämä on kuule vähän hankalaa, kun ei näe mitään!" Delano sai kivahdettua. Hän ei halunnut jäädä paikoilleen, sillä oli nyt viimeistään tullut tietoiseksi vaarasta, jossa oli, joten hän kompuroi eteenpäin ottaen seinästä tukea. Hän kuuli vartijan hinkuvan hengityksen, ja tiesi, että oli olentoa aivan liian lähellä. Hän ei silti hidastanut tahtiaan, vaan sokkona asetteli jalkansa missä maa tuntui tukevalta, ja loikki eteenpäin. Hänen onnistui päästä vartijan ohi, eläin oli selvästikin vielä hämmentyneempi sokeudesta kun hän itse. Hän kuuli otuksen loikkaavan takanaan seinää vasten, ja raapivan jäätä kynsillään.
Sitten Delano törmäsi johonkin kylmään ja kolautti päänsä siinä samalla. Ei tarvinnut miettiä kahta kertaa mihin hän oli onnistunut osumaan: jääluolan seinä. Delano ei jäänyt voivottelemaan asiaa, siihen hän oli liian jännittynyt, vaan etsi tunnustellen kohtaa, josta pääsisi taas eteenpäin. Sellainen löytyi heti, kunhan otti muutaman askeleen oikealle.
Näkö alkoi pikku hiljaa palautua. Delano näki suurinpiirtein, missä jääluolan seinämät menivät, mutta hän ei vielä pystynyt erottamaan mitään tarkasti. Ainakaan hän ei ollut sokeutunut loppuiäkseen, se oli helpotus. Hän eteni niin nopeasti kuin vain pystyi ja uskalsi, ja vartija jäi koko ajan kauemmaksi… ei voinut kuin toivoa, että se unohtaisi lähteä seuraamaan, tai ettei se mahtuisi tähän pieneen luolaan, johon Delano oli nyt mönkinyt. "Kryazat, missä se olento on?!" Delanon oli saatava tietää. Hän ei voinut hidastaa vauhtiaan ennen kuin tietäisi.
Vaikka jossain vaiheessa kyllä oli pakko. Mies astui jonkin terävän päälle, niin terävän, että se läpäisi hänen kenkänsä. Hän kompuroi taas ja irrotti piikin jalastaan, vaikka se olikin hyvin hankalaa, kun ei tiennyt mitä oli irrottamassa. Jääpiikki se tuskin oli, sillä se tuntui pehmeältä kasalta, jossa oli piikkejä.. Delanon mieleen tuli siili, mutta hän ei uskonut että täällä luolastossa siilejä eleli. Oikeastaan hän ei halunnut edes tietää, minkä päälle oli astunut, joten hän jätti kysymättä asiaa Kryazatilta ja toivoi, ettei haava ollut syvä tai piikki myrkyllinen. Hän heitti piikin tai olennon tai merisiilin, mikä se sitten ikinä olikaan, sivuun saatuaan sen irti jalastaan ja nousi, sillä ei vieläkään ollut varma siitä, uskalsiko tänne pysähtyä.
// Delano sählää. Vaihteeksi. //
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 18, 2010 19:10:56 GMT 3
Kryazat odotti Delanoa luolassa, joka oli vartijan takana. Hän ei ollut niin typerä, että riskeeraisi henkensä miehen tähden, vaan pysyi mieluummin poissa. Questa saisi kuulla kirjeestä, joka ei koskaan tulisi perille, jos Delano nyt onnistui pilaamaan tämän mahdollisuuden. Krya oli kyllä pitänyt mahdollisuutta suurena, että Vartija oli paikalla, mutta oli myös olettanut, että Delano oli vihdoin oppinut, että hänen sanaansa oli kuunneltava ja siitä sitten sovellettava. Oli kuitenkin huomattavaa, ettei oppi ollut vieläkään mennyt perille. Tosin mies onnistui hoippumaan itsensä siihen luolaan, jonka yläpuolella Kryazat oli. ”Minähän käskin sinua sulkemaan silmäsi. Oma on vikasi. Minä en ole niin hullu, että jäisin sen olennon läheisyyteen” hän kommentoi, kun Delano oli mahdollisella ymmärrysetäisyydellä. Ensalkuun Najedra oli melkein unohtanut, etteivät Delanon korvat olleet yhtä tarkat kuin hänen, joten kaiusta kuuleman erottaminen oli hänelle vaikeampaa, mitä kauemmas mentiin. ”Vartijat eivät astu tähän luolaan. Ne vain pitävät huolta, ettei kukaan muukaan tee niin.” Tosiasiassa ne eivät sinne tulleet, koska onnistuisivat murskaamaan jalkoihinsa pienempiä.
Tosin siinä onnistui Delanokin. Taitavasti mies oli unissa kulkijan varmuudella osunut mahdollisesti yhteen vaarallisimmista luolan olennoista. Siinä oli viidenkymmenen prosentin mahdollisuus, että se oli hengenvaarallinen ja toisaalta taas täysin harmiton, jos ei lasketa sitä kipua, minkä se aiheutti ihon lävistäessä. Kryazat oli itse immuuni myös sille myrkylliselle versiolle, mutta useimmat, tai oikeastaan kaikki, punaveriset olivat sille hyvin voimakkaasti reagoivia. Tosin oli kyllä huomattavaa, ettei veren vuodatus näissä tunneleissa ollut niitä viisaimpia tekoja. Kryazat ei ollut kokeillut sitä, mikä ei sinänsä ollut ihme, mutta oli aina mahdollista, että nämä olennot olivat kiinnostuneet negatiivisella tavalla verestä, tai vähintäänkin reagoivat jollain tasolla sen hajuun. ”Kunhan saat näkösi kuntoon, suosittelen tekemään jotain niille haavoille, joita sait. En nimittäin takaa mitään siitä, miten tämän luolan olennot siihen reagoivat” Najedra totesi ohimennen. Delanon oli hyvä tietää asioita, mutta hän kuitenkin jätti kertomatta sen, että piikkiolento saattoi olla tappavan myrkyllinen. Sen näki kuitenkin pian. Mitään nimittäin ei olisi tehtävissä, jos niin olisi. Näihin myrkkyihin ei ollut vastalääkettä, koska niitä ei ylipäätään tunnettu juuri missään. Joko oli luonnollinen vastus, tai ei mitään. Elämä on julmaa.
Pian tuli matkan mahdollisesti ainoa kohta, jossa Delanon oli mahdollista nähdä hänet, jos mies sattuisi katsomaan siihen suuntaan ja hänen näkönsä oli riittävästi siihen tehtävään palautunut. Se oli muutaman metrin kaistale katonrajassa, kun seinä suuren tunnelin ja sen pienemmän version välillä oli rikottu joskus aikaa sitten. Taisi olla Kryazatin vika viimereissulla, mutta sitä oli turha vatvoa. Najedra kuitenkin oli ja istui siellä jo hyvän aikaa ennen, kuin Delano ilmaantui kulman takaa. Hän jatkaisi siitä sitten omia reittejään, kunhan Delano olisi päässyt turvallisesti tunneliin. Samalla Krya katsoi parhaaksi kerätä hieman siitä valosta, joka heitä ympäröi, häntänsä kristalleihin. Ei valosta juuri mitään hyötyä ollut, mutta vartijoista Najedra ei pitänyt. Tosin niitä ei pitänyt enää tällä reitillä olla. Sille edelliselle hänen muistinsa mukaan kävi huonosti viime kerralla. Tiedettävästi, vaikkakaan ei todistetusti, ne eivät palanneet elävien kirjoihin ainakaan seuraavan vuosikymmenen sisällä, ellei vuosisadan.
|
|
|
Post by naakdu on Jan 22, 2010 21:12:57 GMT 3
Delano
"Sinä et sattunut kertomaan, että aiot tehdä sen valojutun", Delano kuulosti kiukkuiselta vastatessaan Kryazatille. "Totta kai silloin olisin sulkenut silmäni. Mutta ei, neiti najedrasta on ilmeisesti mukavampaa kietoutua salamyhkäisyyden verhoon ja vain antaa raivostuttavia vihjeitä." Nyt kun eteläläinen oli sokeutettu, hän kuuli Kryazatin äänen hieman paremmin kuin aikaisemmin. Kai se, että yksi aisti oli poissa pelistä, vaikkakin vain väliaikaisesti, vaikutti muiden astien terästymiseen. "Hyvä niin. Etenkään sokkona en haluaisi sellaista tielleni. Enkä kyllä mitään muutakaan sen puoleen."
Vaikka toisin kävi. Kuten jo tiedämme, itsekäs ystävämme onnistui astumaan jonkin terävän kasvin ja eläimen välimuodon päälle. Ehkä Delanon olisi pitänyt käydä ennustajan luona ennen matkalle lähtöä, hän olisi voinut kuulla olevansa epäsuotuisten tähtien alla. Vaikka ei siitä olisi ollut mitään hyötyä, eteläläinen kun ei sellaiseen uskonut. Hänelle riitti se, että hän tiesi kengänpohjansa, joka oli repsottanut jo matkan alusta alkaen, olevan nyt täynnä reikiä ja tunsi poltteen jalkapohjassaan. Ehkä hyvällä tuurilla Nörraknuttessa olisi suutari tai joku muu kenkämaakari, sillä näillä popoilla talsiminen oli kaikkea muuta kuin mukavaa. Olettaen tietenkin, että he joskus pääsisivät sinne asti. Toistaiseksi oli pakko selvitä reikäisillä pohjilla.
Delanon kädet eivät olleet vielä läheskään parantuneet, ja tähän asti ne olivat aina silloin tällöin muistutelleet siitä kirvelemällä ikävästi. Mutta kihelmöinti jalassa sai kädet unohtumaan hetkeksi, ja vaikka kaikkensa mies yritti taistellakseen kipua vastaan, hän ontui väkisinkin hieman, sillä painon laittaminen jalalle teki pahaa. Kryazatin kaiku suositteli tekemään jotain jalalle, ja Delano oli samaa mieltä. "Olettaen, etten kaiken tämän lisäksi sokeutunut lopullisesti", mies mutisi lakonisesti, puoliksi itselleen. Sen hän kyllä tiesi, että näkö palautuisi jossain vaiheessa.
Verkkokalvoille ikuistunut valonvälähdys alkoikin hiipua hiljalleen. Valot ja varjot erottuivat paljon paremmin. Hän tiesi jo, missä jääluolan seinämät kulkivat, pystyi erottamaan jäätyneen kiven maasta. Keskellä hänen näkökenttäänsä oli vielä häiritseviä valopalloja, mutta tärkeintä oli, ettei hän enää törmäillyt. Hän jopa pystyi pysähtymään ja katsastamaan jalkapohjansa. Se oli veressä, ja mies noudatti Kryazatin neuvoa vastoinkäymisistä ehkä hieman viisastuneena. Hänellä ei enää ollut hirveästi mitään, millä voisi haavan sitoa, mutta sai repäistyä säkkinsä sisällä olleen väliseinämän irti ja kiedottua sen hyvin köykäiseksi suojaksi haavan ympärille. Hän ei varmaan koskaan saisi tietää, minkä päälle mahtoi astua. Eikä hän myöskään tiennyt vaarasta, jolle oli altistunut. Jos se sienimäinen, jäästä ravintonsa ottava kasviolento oli ollut myrkyllinen, ei ainakaan mitään oireita ollut vielä ilmentynyt. Niin, lukuunottamatta kipristelevää kipua.
Taas uusi tunneli. Kuinka kauan he oikein vaeltaisivat täällä? Kuinka kauan he olivat olleet täällä? Ja kuinka pahasti he olivat myöhässä? Delano pyöritteli kysymyksiä mielessään, mutta ne eivät tuntuneet yhtä merkityksellisiltä kuin olivat tuntuneet reissun alkuvaiheessa. Silloin hän oli vain tullut suorittamaan tehtäväänsä, ja halusi suorittaa sen niin hyvin kuin mahdollista. Nyt, kun täällä viidakon lakien hallitsemassa jäämaailmassa oli joutunut oikeasti monta kertaa nähnyt kuoleman tai elinikäisen rampautumisen kulkevan aivan vierestä, Delanosta alkoi tuntua, ettei ollut niin tärkeää ehtiä ajoissa. Tärkeää oli vain päästä pois.
"Kryazat? Hah, minä näen jotain!" Delano huudahti kun sattui katsomaan ylös juuri halkeaman kohdalla. Hän tosiaan näki tytön hahmon ylhäällä, ja oli vilpittömästi iloinen. Hänen äänensäkin oli kuulostanut iloiselta. Oliko hän iloinen siksi, että näki Kryazatin, vai siksi, että ylipäätään näki jotain kunnolla, siitä voi olla monta mieltä. "Aiommeko joskus päästä täältä poiskin? Haluaisin tietää, joudunko linkkaamaan täällä vielä viikon vai vuoden, sillä ruokavarastoni alkaa huveta..!" Delano huusi ylös ja jatkoi samalla kävelemistä. Nälkää hän ei ollut muistanut pitkään aikaan, sillä oli ollut niin paljon muutakin huolta, mutta totta oli, ettei hänkään ikuisesti voinut olla syömättä. Jäljellä oli enää säälittäviä jämiä, mies nappasi vain pienen palan korppua samalla kun käveli. Hän muisti, että Kryazat pystyi syömään lunta, ja irvisti happamesti.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 24, 2010 20:08:14 GMT 3
”Ihme on tapahtunut” Kryazat huoahti tympääntyneenä. Ihan kuin näkö olisi ollut jokin uusi asia, vaikka olikin ollut suuri mahdollisuus, että Delano olisi sokeutunut. Ilmeisesti miehellä oli ollut jotain silmiensä edessä välähdyksen aikana… Tai ehkä se vain oli hyvää tuuria. Kaikkihan toki riippui valon tulokulmasta, jolla ei oikeastaan näissä tunneleissa ollut senkään vertaa väliä. ”Olemme vielä tämän päivän sisällä ulkona, mikäli et juutu ihastelemaan itseäsi uudelleen, kun näkösi palautuu kokonaan” Najedra vastasi. Olisihan Krya toki voinut sitä pitkittää siihen vuoteen tai pariin, mutta, vaikka Delanon ruuat olisivat riittäneet, Kryan hermot eivät olisi kestäneet sitä, tuskin edes sitä viikkoa.
Kryazat palasi omiin pikku tunneleihinsa, kun Delano oli päässyt suht turvallisesti omaansa. Oli huomattavaa, ettei se olento, jonka päälle mies oli astunut, ollut myrkyllinen. Delano olisi jo kuollut, jos niin oli, siksi Kryazat pystyi sanomaan sen suoraan. ”Hän istui edelleen paikoillaan ja tuijotti tyhjyyteen…” Kryazat mutisi itsekseen. Kirje, joka Najedrian Kryalle oli jätetty oli mykistänyt lukijansa. Kumpikaan heistä tosin ei ollut odottanut miehen jäävän Kryazatin luokse. Oli helposti todettavissa, ja todistettavissa, että Kryazat, kummassakin maailmassa, veti puoleensa ainoastaan suunnattoman ärsyttäviä ja typeriä ihmisiä, jotka luulivat itsestään liikaa. Jos nämä kaksi Kryazatia joskus kohtaisivat, mikä oli erittäin epätodennäköistä ja käytännössä mahdotonta, he varmasti nauraisivat omalle huonolle onnelleen… ” ja Delanolle.” Epäilemättä he olivat ainoat, jotka kykenivät sietämään toisiaan, koska olivat yksi ja sama henkilö. Joten hyviä ja huonoja puolia ei oikeastaan ollut. Toisaalta, näin sivusta katsojan kannalta, voisi olla aika mielenkiintoista kohdata kaksi identtisesti samannäköistä olentoa, jotka myös elehtivät ja puhuivat samalla tavalla,… ”olettaen, että kumpikin oli tajuissaan.”
Kryazat huomasi, että pian tulisi paikka, jossa hänen pikku tunnelinsa ja Delanon suurempi käytävä risteäisivät. Siitä eteenpäin he jatkaisivat samaa matkaa ja saapuisivat ennen pitkää jäätunnelilabyrintin toiselle puolelle. Siitä oli enää pieni kävelymatka kylään, jonka lähes toiseen päähän Krya johdattaisi Delanon. Questan talo ja matka sinne olivat Najedralle tuttuja, hän tosin ei ollut aivan varma, halusiko mennä sinne juuri Delanon kanssa. No Questa olisi varmasti hänen puolellaan, kunhan Kryazat selittäisi, mitä matkalla oli tapahtunut. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun vanhemman puoleinen nainen pelastaisi hänet pulasta tai hoitaisi hänet kuntoon. Questa oli vanha parantajaeukko, jolla oli jos minkämoisia reseptejä ja lääkkeitä. Kryazat ei ollut aivan varma, miten tämä nainen onnistui siinä, mutta jostain syystä joku Questan resepteistä nopeutti Kryazatin parantumisprosessia. ”Se tosin oli varsin kivulias operaatio” ,jos halusi pysyä hereillä. Yleensä Kryazat ei halunnut.
|
|
|
Post by naakdu on Feb 13, 2010 19:25:11 GMT 3
Delano
"Minä kuule vaikka juoksen koko loppumatkan kunhan päästään nopeasti pois täältä", Delano vastasi Kryazatille, joka oli taas kadonnut näkyvistä. Mutta sitten hän tunsi kivun jalassaan ja totesi: "tai en ehkä juoksekaan. Mutta nopeasti voin kävellä." Oli huojentavaa kuulla, ettei täällä enää tarvitsisi viettää paljoakaan aikaa. Nämä käytävät kun eivät tuntuneet loppuvan koskaan. Tunneleita tunnelien perään, toiset matalampia, toiset korkeampia, toiset täynnä niitä piikkiolentoja jollaisen päälle Delano oli astunut, toiset autioita… Eteläläinen alkoi olla täysin turtunut tähän paikoin sinisen sävyillä tehostettuun kuulauteen. Hänen näkönsä oli jo palautunut käytännössä kokonaan, mutta hän joutui toteamaan, että täällä loppujen lopuksi oli aika yhdentekevää, näkikö eteensä vai ei.
Kryazat ilmeisesti tunsi tunnelit kuin omat taskunsa, vaikka Delano sen oli monta kertaa matkan aikana kyseenalaistanut. Nimittäin tunnelit todellakin risteytyivät - viestinviejä näki vasemmalla yläviistossa omituisen näköisen tunnelinsuun. Sitä kautta Kryazat oli siis kulkenut. Delanoa otti päähän, kun hän näki oppaansa - miksi hänen oli täytynyt kulkea tuota vaarallista ja omituista reittiä samalla kun Krya oli päässyt helpolla ja vain seurannut todennäköisesti ilkeästi virnuillen kun hän joutui monesti hengenvaaraan? Se kaikki oli onneksi nyt takanapäin, eikä asioiden puiminen jälkikäteen tekisi mitään tapahtumattomaksi. Delanon pitäisi olla onnellinen, että ylipäätään oli hengissä. Mutta sen sijaan hän näytti hapanta naamaa. "No hienoa, suvaitsit siis vihdoin tulla tänne kuolevaisten maailmaan. Oliko hauskaa?" Delano näytti hieman surkealta vihaisine ilmeineen, arpisine käsineen ja verijälkien vana perässään (jalan haava ei ollut umpeutunut, vaan se jätti vieläkin tasaisin väliajoin punaisen läikän jääluolan lattialle. Jääluolasto ei selvästikään antanut vieraittensa lähteä jättämättä jonkinlaista lahjaa tai merkkiä vierailultaan.) Vaikka Delanon ilme ei ollut niitä hurmaavimpia ja hänen mielialansa oli selvästi alavireinen, hän silti tavallaan oli myös hyvillään Kryazatin näkemisestä: se ikäänkuin varmisti sen, että oltiin lähellä ulospääsyä. Ja juuri nyt Delano ei halunnut mitään muuta yhtä kiihkeästi kuin ulospääsyä - vaikka kylläkin lämmin ateria, luksusmajoitus, uusi vaatekerta, sylillinen mangoja, auringon lämpö ja palvelijalauma olisivat myös kelvanneet.
Käytävä pieneni koko ajan ja edessä siinsi pieni aukko. Aukosta näkyi yöllistä valoa ja Delanolle muistui elävästi mieleen jotkut kuolemankuvaukset, joissa "tunnelin päästä kajastaa valo". Uloskäynti oli hyvin ahdas, niin ahdas, että Delano hädin tuskin siitä mahtui, mutta ihmeen kaupalla hän onnistui siinä. Hänestä tuntui äärettömän hyvältä tuntea kelmeän kuunvalon leikittelevän ihollaan kun hän vihdoin viimein pääsi ulos tunnelista. "Aah happea, vihdoin tilaa ja ilmaa!" Delano oli niin innoissaan ulospääsystä, ettei huomannut, kuinka korkealla he olivat. Hän vain harppasi askeleen, ja äkkiä maa katosi hänen altaan ja hän liukui jäämäkeä alas vuorelta, huuto jähmettyneenä kasvoilleen, jotka olivat hetki sitten olleet täynnä niin suurta helpotusta.
Jääliukua kesti ehkä minuutin, mutta sitten Delano oli alhaalla aukealla. Hänen yleensä villi, mutta kuitenkin tyylitelty hiuspehkonsa oli aivan räjähtäneen näköinen ja likainenkin vielä, ja hänen housujensa kangas oli liu-usta kulunut lähes puhki. Mutta siinä hän oli, elossa ja ulkona, avarassa maailmassa, eikä millään muulla ollut väliä nyt.
// whii pois luolasta kohti Questan kylää : D //
|
|
|
Post by Aqwell on Feb 13, 2010 22:05:41 GMT 3
Kryazat pudottautui alas tunnelista ja oli vähällä kaatua, koska sijoiltaan mennyt jalka oli pettää alta. Najedra loi Delanoon pitkän murhaavan katseen hiustensa takaa miehen ensimmäisen kommentin jälkeen. "Jos olisit edes kerran ollut marisematta, voisin sanoa, että oli" Krya vastasi välinpitämättömästi ja heilautti kättään antaen ilmi, että se keskustelu oli ohi. He jatkoivat matkaa ja pian tunneli kapeni, kuten oli tarkoituskin. Kryazat olisi olettanut, että olisi tällä, ei niin pitkällä, lopputaipaleella jääluolastossa kuullut vähintään yhdet askeleet heidän perästään, mutta ilmeisesti luolien jääolennot eivät juuri olleet kiinnostuneita ihmisen verestä. Ehkä ne olivat tottuneet siihen, eivätkä välittäneet, tai tiedostivat, että Delano oli edelleen elossa. Kryazat pääsi tunnelista ulos helposti ja väisti Delanon tieltä. Jäinen kieleke, jolla he seisoivat, ei ollut kovinkaan pitkä ja Delano ilmeisesti huomasi sen liian myöhään. Kryazatille oli itse asiassa käynyt noin ensimmäisellä kerralla, mutta hänen reaktionsa ei ollut täysin samanlainen. Najedra huokaisi. Miksi hänen johdatettavakseen oli valittu juuri Delano, eikä ketään vähemmän äänekästä ja negatiivista?
Kryazat laskeutui alas siististi ilman huutoja. "Olisin olettanut sinulta jotain vähän vähemmän äänekästä tämän kaiken jälkeen" hän totesi samalla, kun käveli Delanon ohitse. He kuitenkin olivat matkan aikana kohdanneet yhtä ja toista. "Me jäämme tähän yöksi. Kylä jossa Questa asuu, ei ole kooltaan pilattu, eikä kukaan ole hereillä enää tähän aikaan yöstä tai viikosta." Viikonloput olivat asia erikseen, koska miehet viettivät sen usein kylän ainoassa kapakassa syystä, jota Kryazat ei voinut ymmärtää. Kyllä kapakoita ja kapakkailtoja oli Najedriassakin, mutta sen maailman asukkaat olivat huomattavasti hillitympiä kuin ihmiset. Oman tietämyksen mukaan Kryan ei edes pitänyt kestää alkoholia suurissamäärin. Tänään oli Najedran tietämyksen mukaan ihmisten nimittämä torstai tai jokin vastaava. Päivät eivät maailmoissa aina aivan kohdanneet, joten oli välillä huvittavaa olla välialueilla, joilla kesän ja talven vaihtelu oli näkyvää, kun toisella puolella oli talvi ja toisella kesä.
Kryazat sai lumimajan nopeasti kyhättyä käyttäen hyväkseen matalalla olevia kuusenoksia, jotka olivat jo valmiiksi lumen peittämiä. Vain muutama paikkaus ja ilma aukko kattoon, niin maja oli valmis. Paljon vähemmällä vaivalla, kuin viime kerralla, koska silloin Delano oli joutunut pystyttämään sen ilman tukia, koska puita ei ollut lähettyvillä (Krya kun ei itse muistanut olleensa apuna siinä). Delano sai luvan sytyttää nuotion, jos halusi, Kryazat halusi levätä, koska Najedroillakin oli kestävyydessä rajansa ja Krya oli venyttänyt omaansa jo riittämiin. Pian hän oli niin syvässä unessa, ettei hänen vaistonsa reagoineet enää mihinkään. Delano tuskin yritti mitään negatiivista, koska heidän ja kylän välissä oli vielä metsä, josta Delano tuskin selviäisi yksin varsinkaan keskellä yötä.
|
|
|
Post by naakdu on Feb 22, 2010 23:29:16 GMT 3
Delano
"Kuka tahansa huutaisi, jos on joutunut olemaan hiljaa luolastossa yhtä kauan kuin minä jouduin", nuorukainen sanoi Kryazatille vastalaukseeksi, mutta ei jäänyt jankuttamaan aiheesta sen enempää, vaikka hyvin olisi voinut niin tehdä.
Delano ei vastustellut, kun Kryazat päätti jäädä yöksi tänne. Hän ei tiennyt, kuinka kauan he olivat vaeltaneet jäävuoren sisällä, mutta väsymyksestä päätellen he olivat kyllä harhailleet siellä yli vuorokauden. Najedrasta nyt ei ottanut kukaan selvää, mutta ainakin eteläläinen oli siinä määrin unen tarpeessa, ettei oikein jaksanut panna hanttiin. Tärkeintä oli nyt saada hieman unta putkeen. Unimaailma sitä paitsi kelpaisi tällä hetkellä aivan hyvin todellisen maailman korvikkeeksi - siellä sentään aurinko voisi paistaa ja Delano voisi vihdoinkin saada niitä kaipaamiaan mangoja, ainakin suuremmalla todennäköisellä kuin todellisuudessa.
Rits… räts… Delano yritti iskeä kipinää nuotioon, kun lumimaja oli saatu valmiiksi, mutta tulukset päästivät vain säälittäviä risahduksia eivätkä oksat ottaneet syttyäkseen, eivät sitten millään. Delano joutui lopulta luovuttamaan sillä tulenteosta ei vain tullut mitään. Joko puut olivat liian kosteita tai sitten eteläläinen vain aivan liian väsynyt yrittääkseen kunnolla. Hän oli liian väsynyt välittääkseen edes siitä, että ilman hiillosta lämmittämässä olisi todennäkösesti aamulla niin umpijäässä, ettei pääsisi nousemaan ollenkaan - jos ylipäätään olisi hengissä. Hän vain heitti tulukset syrjään, laittoi kapsäkkinsä tyynykseen, etsi mahdollisimman mukavan asennon ja nukahti lähes välittömästi najedratytön viereen.
Aamun sarastus ei näkynyt tiiviisti rakennettuun lumimajaan, mutta Delano heräsi silti melko pian auringonnousun jälkeen. Hän oli pettynyt, sillä ei vastoin toiveitaan ollut nähnyt mukavia unia lämpimistä maista, vaan päinvastoin typerää painajaista, jossa hän oli eksynyt metsään ja joutunut tappeluun susien kanssa. Hän nousi nopeasti, kävi ulkona hoitamassa välttämättömät tarpeensa, pesemässä naamansa lumella (mikä ei ollut hyvä idea, sillä hänen oli entistä kylmempi sen jälkeen) ja katselemassa ympäristöä, ja palasi sitten lumimajaan herättelemään Kryazatia.
"Atshii-- her--- herätyss- atshii", Delano ei kuulostanut kovin vakuuttavalta yrittäessään herättää Kryaa - hän ei saanut selvää sanaa suustaan, kun aivastuspuuska yllätti hänet ja hän joutui kääntymään poispäin najedrasta tukahduttaakseen aivastukset hihaansa. "Olet levännyt? Kävin katsomassa ulkona, ja näin metsän takaa nousevan savua. Älä vain mene pilaamaan juuri alkanutta päivääni sanomalla, että sekään kylä ei vielä ole meidän määränpäämme."
|
|
|
Post by Aqwell on Feb 23, 2010 15:28:09 GMT 3
Kryazat nukkui sen yön unia näkemättä. Hänen mielensä ei halunnut käyttää energiaa muuhun kuin lepäämiseen ja energian keräämiseen, koska edelleen huonokuntoinen Krya kaipasi enemmän energiaa, kuin kauniita, tai vähemmän kauniita, unia. Sisäinen, usein väärää aikaa näyttävä, kello kuitenkin nosti Najedran mielen kevyempään uneen suunnilleen siihen aikaan, kun Delano oli poistunut lumimajasta. Virallisesti Krya kuitenkin heräsi vasta, kun Delano yritti häntä herättää, joskin hieman erikoisella tavalla. Flunssa oli Najedrallekin tuttu ilmiö, vaikkei hänellä itsellään ollut esiintynyt, joten aivastelu ei sinänsä ollut kummallista. Hän nousi istumaan ja venytteli kipeitä jäseniään odottaen, että Delano mahdollisesti rauhoittui.
”Olen levännyt riittävästi pystyäkseni jatkamaan, kunnossa en vielä ole” hän totesi ensimmäisenä. Hän nousi kissamaiseen asentoon neljälle raajalle, varoen kuitenkin vielä sijoiltaan mennyttä jalkaansa, ja venytteli selkänsä köyristämällä sitä. Siinä kuului pieni naksahdus ja häntä heilahti S-mutkassa ja lähes osui Delanoon. ”En pilaa päivääsi. Kyllä se on se kylä, minne olemme matkalla” hän jatkoi ja kaivautui ulos lumimajan toisesta seinästä. Aurinko oli jo noussut, mikä merkitsi sitä, että kylässäkin suurin osa väestä oli jo jalkeilla, jos ei nyt, niin viimeistään, kun he sinne pääsisivät. Kryazat nousi seisomaan ja kääntyi katsomaan metsän takaa nousevaa savua. Se oli kauempana, kuin miltä näytti, mutta etäisyys vaihtelu ei silti ollut suuri, tosin se riippui, kuinka perusteellisesti tuohon metsään eksyi. Jostain syystä Delano oli onnistunut saamaan kaikkein vaikeimmin löydettävän kylän vierailtavakseen. ”Lähdetään, mitä pikemmin pääsemme perille, sitä pikemmin pääsen omilleni jälleen” Kryazat sanoi ja viittasi Delanoa seuraamaan.
Metsä ei sinänsä ollut erityisen eksyttävä, mutta siellä oli paikoitellen syvähköjä kuoppia, mihin varomaton saattoi pudota, sekä suomaista aluetta, joka talvellakaan ei ollut niitä turvallisimpia kulkea läpi. Täällä tosin oli aina talvi, joten sitä ei oikeastaan voinut laskea. Syynä oli lämmin maa, joka piti paikat suurin piirtein sulana koko vuoden. Toki tähän aikaan vuodesta siellä oli lumipeite, mutta äkkiäkös siitä läpi meni. Kryazat kuitenkin tunsi reitin metsän läpi kuin omat taskunsa. ”Älä sitten välitä siitä, mitä kyläläiset puhuvat, kunhan pääsemme kylään. He eivät luota siihen, että osaan viedä ihmisiä perille asti” Kryazat totesi ja sekin koski lähinnä aikaa, jolloin hänellä ei ollut kaulapantaa ja talutushihnaa. Silloin he kyllä luottivat siihen, että Krya oli kunnolla.
//Etkä sitten laita Questaa avaamaan ovea vielä, jos pääsevät sinne asti ^^ //
|
|
|
Post by naakdu on Feb 26, 2010 23:52:25 GMT 3
Delano
Ilmeisesti pakkanen oli kangistanut eteläläisnuorukaisen kokonaan - hän ei hätkähtänyt, kun kristallihäntä viuhahti ohi hipoen hänen takkiaan, älähti vain: "Varo vähän sen häntäsi kanssa, täällä on aika vähän tilaa." Hän ei kuulostanut vihaiselta, sillä oli liian tyytyväinen itse uutisesta; että matkaa olisi enää vähän. Delano peruutti pois lumimajasta antaen näin Kryazatille tilaa tulla myös pois, mutta tyttö kulki omia teitään, kuten aina.
”Lähdetään, mitä pikemmin pääsemme perille, sitä pikemmin pääsen omilleni jälleen” "Hienoa, että meillä on yhteiset tavoitteet", Delano vastasi tytölle lähtiessään liikkeelle tämän opastamana. Hän hymyili vinosti itsekseen. Oli tavallaan hienoa, että näinkin vastakkaisilla persoonilla saattoi olla yhteinen päämäärä. Mutta vielä hienompaa oli, että matkalaiset olivat niin lähellä sitä. Delano tuskin malttoi odottaa pääsyä perille. Kirje tuntui polttavan hänen taskussaan.
Delanosta oli tullut mitä ilmeisimmin varovaisempi matkan aikana. Hän osasi välttää sudenkuopat, ei pudonnut suohon eikä tullut susien syömksi metsävaelluksen aikana, mikä oli varsinainen saavutus. Pohjoisessa ilmastossa sitä oppii huomamattaan kaikenlaista. Delano tosin ei ajatellut lainkaan matkan aiheuttamaa fyysistä tai henkistä kehitystään, vaan tuulen puhaltaessa hän vain toivoi, ettei viima ahavoittaisi hänen kauniita kasvojaan.
Kun metsän läpi oltiin päästy, kylä näkyi jo. Kryazatin kommentti yllätti Delanon. ”Älä sitten välitä siitä, mitä kyläläiset puhuvat, kunhan pääsemme kylään. He eivät luota siihen, että osaan viedä ihmisiä perille asti” "Jaaha, vai niin…" Delanon äänensävystä ei voinut erehtyä - hänkään ei luottanut siihen, että tyttö osasi viedä ihmisiä perille. "Eli olet 'kuuluisa' täälläpäin? Miksi niin?" Delano ei voinut olla kysymättä. "Tai no, luulen kyllä, että jos sinut kerran näkee niin sitä ei ihan heti unohda.."
// Jätin nyt taktisesti sun huoleksi paitsi haluamasi Questan, myös kyläläiset ^^ //
|
|
|
Post by Aqwell on Feb 27, 2010 13:26:28 GMT 3
//Hienoa. Tässä sinulle lukemista ^^ //
Oli suorastaan ihme, ettei Kryazat joutunut matkan aikana auttamaan Delanoa ylös milloin mistäkin kuopasta tai suonsilmäkkeestä, ilmeisesti mies oli sittenkin oppinut jotakin. Toisaalta, kun riittävän moneen kuoppaan putoaa, sitä oppii väistämään. Delano ei suinkaan ollut ensimmäinen ihminen, jota hän tämän metsän läpi kuljetti, mutta ensimmäinen näin pitkällä matkalla. Delanolla oli ollut aikaa tottua kuoppiin ja sen sellaisiin tässä matkan aikana, mutta sitä ei koskaan tiennyt, kuinka typeräksi hän osasi mennä. Välillä käytös oli jollain tasolla loogista ja käytännöllistä, mutta samassa oli mahdollista, että mies veti sen täysin ääripäähän: kaiken maailman typeryyksiin, hyvänä esimerkkinä itsensä peilaaminen jään pinnasta.
Krya loi Delanoon närkästyneen katseen. Kysymys oli ollut ihan ymmärrettävä, mutta lopun hän olisi voinut jättää sanomatta. ”Olen käynyt täällä muutaman kerran. Lähinnä syy on Questan” Najedra vastasi, ”riippuen ajankohdasta, miten he minuun suhtautuvat.” Delano ei ehkä heti loppua vastauksesta ymmärtäisi, mutta piankos hänelle se selviäisi, tosin, mikäli se Kryazatista riippui, ei koskaan.
He saapuivat kylään. Sen ympärillä ei ollut minkään näköistä puolustusmuuria, koska kukaan ei odottanut hyökkäystä näin pohjoiseen ja kylän väki oli hyvin ystävällismielistä ja luovuttivat mieluummin, jos taistelu oli mahdollista välttää. Ensimmäisenä heillä oli vastassaan lauma leikkiviä lapsia, joita oli oletettavasti pyydetty siirtymään kaduilta kylän laitamille pois tieltä. Leikki keskeytyi ja lapset jäivät tuijottamaan Kryaa ja Delanoa. Muutamat heistä juoksivat talon kulman taakse piiloon ja vilkuilivat sieltä epäluuloisina, loput väistivät tulijoita. Vanhimmat, ehkä viiden kuuden ikäiset lapset, seurasivat heitä hetken, lähinnä pitäen silmällä Kryazatia ja ihmettelemässä hänen seuralaistaan. Kylässä reaktio oli hyvin samanlainen: kaikki pysähtyivät ja hiljenivät ja kääntyivät katsomaan tulijoita. Kryazat ei heistä välittänyt, koska tiesi, että he väistäisivät hänen tieltään. He myös tiesivät, minne Kryazat oli menossa. Aina sieltä täältä kuului hiljaisia keskusteluja ja toteamuksia, jotka koskivat lähinnä Delanoa: Miten hän on vielä elossa tai miten hän on vielä järjissään, olivat hyvin yleisiä kommentteja päänpudistusten ja poikapolon lisäksi. Kyläläiset varmaankin hyvittäisivät Kryazatin matkasta koituneet harmit Delanolle, jos hän vain antaisi, jonka eteläinen oletettavasti ottaisi hyvillä mielin vastaan. Täällä tuskin tarvottiin mitään, mitä Delano tällä hetkellä kaipasi, mutta sehän oli täysin hänen ongelmansa. Kukaan ei ollut käskenyt tulemaan tänne.
Questa asui kylän laitamilla vastakkaisella puolella Kryan ja Delanon tulosuuntaan nähden. He olisivat toki voineet kiertää kylän ja välttyä kaikelta huomiolta, mutta lyhin tie Questan majalle oli suoraan kylän läpi. Kryazat ei ollut koskaan välittänyt siitä, mitä kyläläiset ajattelivat hänestä, joten lyhin tie paras. Ovelle päästyään Kryazat viittoi Delanoa pysähtymään ja painoi korvansa vasten puista ovea. Sisältä kuului askelia, joten Questa varmaankin oli hereillä. Kryazat raapi ovea kynsillään ja painoi korvansa jälleen vasten ovea. Askeleet muuttivat suuntaa ja lähtivät tulemaan kohti ovea. Kryazat perääntyi muutaman askeleen. Oli vielä arvoitus, miten Questa vanhana ihmisenä kykeni kuulemaan raapimisen sisälle taloon, mutta joka kerta hän tuli avaamaan ja joka kerta hän tiesi täsmälleen, kuka oven takana oli. Ovi avautui narahtaen ja ulos astui vanha, hieman Kryaa pidempi nainen, jolla oli harmahtavanvalkoiset, lyhyet hiukset ja ystävällinen hymy kasvoillaan. Nainen katsoi ensin Kryazatia ja sitten Delanoa ja taas Kryaa, ennen kuin puhui:
”Kryazat, mitä ihmettä sinä olet taas tehnyt. Katso nyt itseäsi. Kuinka monta kertaa minun on pyydettävä sinua olemaan varovainen?” Najedra laittoi kätensä puuskaan ja käänsi päänsä muualle. ”Älä minua syytä. En olisi täällä, enkä tässä kunnossa, jos Delano olisi voinut sanoa tarkemmin, mihin menee” Krya vastasi ja viittasi Delanoon hänestä puhuessaan. ”Ja kaikki on tämän miehen syytä oletan?” Questa esitti kysymyksen samalla, kun käveli Kryazatin eteen. ”Varmasti on. Jos hän ei olisi ärsyttänyt minua matkan alusta asti, niin olisimme olleet täällä jo kauan sitten” ”Etkä sinä ärsyttänyt häntä yhtään?” ”En tietenkään. Olin vain normaali itseni siinä kaikki” Questa huokaisi. ”Minusta tuntuu, että tällä tarinalla on kaksi eri puolta” hän totesi. Kryazat kallisti päätään ja katsoi Questaa epäilevästi. ”Olen pahoillani Kryazatin aiheuttamasta vaivasta. Hän on vasta pentu, eikä ymmärrä, kuinka käyttäytyä kohteliaasti. Kyläläiset ovat varmasti mielissään, jos annat heidän hyvittää Kryan aiheuttamat vaivat ja lupaan, että täällä ollessasi hänet pidetään visusti hihnassa” Questa sanoi Delanolle. ”Minä protestoin. En aio jäädä tänne, jos laitat minut taas hihnaan Questa” Kryazat tiukkaisi ja murisi vanhalle naiselle. ”Mutta onko sinulla vaihtoehtoja?” Questa kysyi lempeästi ja Kryazat murisi edelleen nyt kuultavammin ja kyyristyi uhkaavampaan asentoon. ”Kryazat van Nrida älä sinä murise minulle. Olemme käyneet tämän keskustelun ennenkin ja tiedät, mihin se johtaa” Questa seisoi Kryazatin edessä koko pituudessaan ja katsoi Najedraa kylmänpäättäväisesti. Kryazat kyyristyi yhä vain alemmas, kunnes hän perääntyi muutaman askeleen neljällä raajalla korvat luimussa. Questa otti esiin kaulapannan, johon oli kiinnitetty hihna. ”Kryazat istu” hän komensi, mutta sai vastaukseksi sähinän sekaista murinaa. ”Kryazat!” Questa korotti ääntään ja astui askeleen eteenpäin. Kryazat ei voinut muuta kuin totella ja istui lumiseen maahan. Hän ei enää murissut, mutta katsoi edelleen Questaa kylmästi. Nainen kumartui Kryazatin tasolle ja laittoi hänelle kaulapannan. ”Ei se niin kauheaa ole. Sitä paitsi, minulla on sopimus kyläläisten kanssa, että pidän sinut hihnassa aina, kun olet kylässä” Questa sanoi kannustavasti ja silitti Kryan päätä. Najedra risti kätensä puuskaan ja näytti murjottavan. ”Tästä ei enää alemmas mennä” hän mutisi, ettei sanoista tahtonut saada selvää. ”Kryazat on ihan kiltti pentu, mutta hänelle vain pitää näyttää kuka on pomo” Questa sanoi Delanolle noustuaan seisomaan.
|
|