|
Post by submarine on Jan 17, 2010 22:12:51 GMT 3
Nufs istua killitti hetken paikoillaan. Mies alkoi nähtävästi näprätä niinkin hienon asian, kuin makuupussin, kanssa. Rotalla ei ollut oikeastaan mitään, mitä nyt ehkä jokin vanha rätti pään alle. Eipä narttu tosin olisi millään tavoin karsastanut omaa makuupussia, mutta sellaista nyt vain ei ollut. Ja siksipä se olikin ilman muuta typerä hienosteluväline. Kyllä olisi noin ison ja muka kovan miehen pystyä nukkumaan ilmankin, kun kerran hänkin nukkui. Ei se voinut oikeasti olla kova, piilotteli kilven takana ja käytti typerää asetta. Varmaan kuolisikin heti, kun pitäisi oikeasti tehdä jotain. Se oli ollut ihan vain tuuria, se edellinen. Ja olihan hän sitä paitsi jo äsken pelastanut tämän hullulta kirvesmieheltä - ilman sitä loistavaa heittoa tämä olisi ollut nyt kuollut.
Vähintäänkin tyytyväisenä siitä, että oli taas osoittanut olevansa kovin, meni Nufs kiskomaan oven kiinni. Sekin oli jäänyt auki äsken, ja niiden piti kai olla kiinni. Ei narttu todellakaan tiennyt miksi, nehän vain haittasivat kulkemista. Mutta hullujahan kaikki ihmiset olivat muutenkin, tekivät ehdoin tahdoin typeriä reikiä seiniinsä ja peittivät niitä heikolla lasilla. Olisivat edes jättäneet auki, niin ei olisi tarvinnut niiden kanssa nyhjätä. "Juu-u", Nufs totesi ääneen, mutta aivan varmasti vain itselleen.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jan 25, 2010 22:07:12 GMT 3
Malek ärjäisi Zinjan paikalle, jahka oli levittänyt oman makuusijansa. Hän selvitti tytölle, että tämä vartioisi puolen yötä ja hän puolen yötä ja mikäli tavaroita häviäisi, tyttö saisi maksaa menetetyt tavarat myymällä itsensä orjaksi ensimmäiselle louhokselle. Tyttö vaikutti nyrpeältä, muttei käynyt väittämään vastaan. Ilmeisesti kumpikin oli uskonut nukkuvansa tämän yön vähän paremmassa paikassa ja ilman pelkoa tulla ryöstetyksi tai tapetuksi yön aikana.
Zinja sai tehtäväkseen vartioida ensin ja Malek paneutui maate. Kovinkaan kauaa siihen ei mennyt, että soturi kuorsasi lattialla. Minkäänlaiseen vaatteiden vaihtamiseen tämä ei ollut käynyt. Täyttä turhuutta sellainen. Kunhan haarniskanpalaset riisui pois yön ajaksi, niin homma toimi. Matkakalaisen ei sopinut olettaa, että koko yön saisi nukkua rauhassa. Harvemmin nimittäin sai.
|
|
|
Post by submarine on Jan 25, 2010 22:57:34 GMT 3
Nufs otti oman kulmauksensa, ja jäi sinne istumaan ja tuijottelemaan muuta huonessa. Hetken rotta koetti etsiä edes jotain riepua pään aluseksi, mutta ne näyttivät kaikki häipyneen mystisesti jonnekin. Täytyipä sitten kai olla ilman. Mies aikoi nähtävästi nukkua, mutta ei aikonut antaa penikkansa tehdä samoin, vaan käski tätä vahtimaan. Nartulla ei ollut aavistustakaan, mitä tämä huoneessa vahtisi, mutta kai se oli jotain tärkeää. Vaikka toisaalta, olisihan hän heti mennyt tarkistamaan rahapussia, jollei joku olisi syynännyt silmä kovana. Kauheaa tällainen epäluottamus.
Ja niinpä sitten mies alkoi kuorsata, ja Nufs nojaili vieläkin hyvin valveella seinäänsä ja tuijotti nartunpenikkaa, joka oli käskytetty vahtimaan. Miksiköhän se sitäkin raahasi mukana, hyödytönhän se oli. Tai osasi se kai tehdä jotain haavoille, mutta oli siinä silti yksi suu lisää ruokittavaksi - etenkin, kun siinä suussa oli kiinni pieni ja hintelä ruumis, josta tuskin oli hankkimaan itse yhtään mitään. Ihmiset olivat tyhmiä, ja taas se tuli todistetuksi. Pitivät riippakiviä mukanaan. Ei se kai muuta osannut tehdä, kuin istua tuijottamassa vahtina. Ja hoitaa niitä haavoja kai. Urpokin kuorsasi reilusti liian lujaa.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Feb 16, 2010 23:33:26 GMT 3
Zinjaa tuijottaminen häiritsi. Oikeastaan tyttl näytti siltä, että tätä varmasti häiritsi kovinkin moni asia maailmassa. Hiukan pullottavat, suuret silmät olivat koko ajan apposen auki, aivan kuin niiden kantaja olisi nähnyt aaveita paraikaakin, ja katse maalaili seiniä ja ovia, eksyen vähän väliä toljottamaan rottaa.
Ja se toljotti takaisin. Zinja vaihtoi hermostuneena asentoa. Tuo rotta osasi puhua, joten sille voisi ehkä sanoakin jotain. Mutta mitä tuollaisille piti sanoa? Mietittyään aikansa Zinja päätyi mielestään oikein hyvään ratkaisuun. Nyt kun isä nukkui, hän saattaisi taas hetkeksi tyydyttää tiedonjanonsa ja yrittää ottaa selvää tästä rottiaisesta. Ne kiinnostivat häntä.
"Kiitos siitä aiemmasta", tyttö sanoi ja onnistui jopa kuulostamaan melkein siltä, kuin kiittäisi toista ihmistä. "Kun heitit sitä miestä ruukulla. Osui hyvään väliin."
|
|
|
Post by submarine on Feb 17, 2010 9:39:55 GMT 3
Nufs tiiraili enemmän tai vähemmän hämmentyneenä pientä nartunpoikasta, joka oli äkkiä päättänyt alkaa puhumaan. Ensin se kiitti, kuten ihmiset tuppasivat usein tekemään. Rotta ei tiennyt, miksi ne kuvittelivat sen olevan jotenkin hyvä tapa osoittaa kiitollisuutta. Olisivat vaikka raapineet selkää, se olisi ollut reilusti mukavampaa. Mutta kai se nyt kuitenkin tarkoitti, että se ainakin jossain vaiheessa voisi ehkä raapia sitten selkää. Toivossa oli hyvä elää, olkoonkin että sillä aikaa narttu joutui tekemään senkin aivan itse. "Hyvin osui, hyvin osui", Nufs myöntäili penikkaa. Niin se olikin osunut, oikein loistavasti. Eihän se muuten olisi edes voinut osuakaan, hänhän sen oli heittänyt. Narttu jäi kiinnostuneena odottamaan, josko kitukasvuinen mulkosilmä kehuisi vielä lisää.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 21, 2010 11:35:20 GMT 3
Rotta säksätti takaisin. Senkin mielestä oli osunut hyvin. Zinja oli kuulevinaan äänessä tietynlaista ylpeyttä eikä hän epäillyt ollenkaan, etteikö tämä jyrsijä olisi ajatellut itsestään juuri oikein suuria. Ehkä sille oli syytäkin. Ei aina voinut olettaa, että kaikki onnistuminen oli vain sattumankauppaa tai vastaavaa. Isä tuppasi ajattelemaan niin kaikesta muusta, paitsi itsestään. Ylpeä vanha paska.
"Oletko sinä menossa isän mukaan?" tyttö jatkoi kyselyään. Hän oli saanut sen kuvan, että otus oli pikemminkin isän velkarahojen kuin palkintorahojen toivossa ja se taas teki tilanteesta vähän mutkikkaan. Olkoonkin, että Malek oli varmasti kaikista maailman isähahmoista ehdottomasti huonoin ei Zinja toivonut tälle kuolemaa, eikä varsinkaan rottiaisen selkään iskevästä puukosta.
|
|
|
Post by submarine on Mar 21, 2010 14:03:29 GMT 3
"Juu-u. Pitää rahat saada", Nufs myötäili ihmisenpenikan kysymystä. "Pitää saada rahat, rikkoi jousen. Pitää saada nekin, kun siellä niitä metsäläisiä", narttu jatkoi, ääni vailla minkäänlaista epäilystä. Se johtui pitkälti siitä, ettei mitään epäilystä edes ollut. Tästä piti saada rahat, ja ne saataisiin. Mies oli juoppo ja tyhmä, ja sellaiselta idiootilta piti ottaa rahat pois. Etenkin juuri ne rahat, jotka tämä oli jo velkaa. Tarpeen vaatiessa vaikka pakolla ja miekan kanssa. Oli niin hienosti tullut äsken lyötyä siltä yhdeltäkin jalka poikki, että varmasti maksaisi kun näytti miekkaa. Tai kun löisi jalan poikki siltäkin. "Huish huish. Rahat tulee", Nufs havainnollisti ajatuksenjuoksuaan heiluttelemalla näkymätöntä miekkaa ja matkimalla ilman suhahduksia. Samalla oli hyvä ajatella, miten näkymätön miekka pilkkoi vähemmän näkymättömän typerän ihmisen. Huish huish.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 11, 2010 14:40:42 GMT 3
Zinja kalpeni vähäsen, jos se nyt enää oli mahdollista, mutta nyökytteli urheasti. Rotta oli tosiaankin rahojen perässä ja oletettavasti veisi ne väkisin, jos siihen olisi mahdollisuus. Yrittäisi ainakin eikä tämä näyttänyt olevan kauhean turha tuon miekkansa kanssa. Hänen pitäisi varmaankin tähdentää isälle, että olisi varovainen.
Kaikista parasta olisi tietysti pistää rotta kylmäksi tai hakata nöyräksi, mutta Zinjasta ei ollut moisia ehdottamaan. Hän oli niitä ihmisiä, jotka antoivat toisen mahdollisuuden vaikka murhamiehille, mikäli nämä näyttivät hirsipuulle käveltäessä tarpeeksi katuvaisilta. Oma tragediansa oli tietenkin, että toista mahdollisuutta harvemmin osattiin käyttää hyvin ja Zinja tiesi sen. Huolimatta hänen hyvästä uskostaan kaikki tuntuivat pohjimmiltaan havittelevan vain omaa etuaan. Itse asiassa Zinja ei voinut olla täysin varma edes siitä, että isä kaikista vakuutteluista huolimatta seisoisi aina hänen puolellaan. Ihan varmasti oli olemassa se rahasumma, jolla hänetkin myytäisiin.
"Metsäläisillä voi olla paljon rahaa", tyttö sanoi sitten. "Paljon enemmän kuin isällä, ainakin. Jos pelaatte hyvin yhteen, niin voit saada uuden jousen sijaan monta uutta jousta. Monta uutta, parempaa jousta."
|
|
|
Post by submarine on May 11, 2010 17:10:01 GMT 3
Nufs piti pienen nartunpenikan ehdotuksista. Monta jousta oli ehdottoman hyvä. Mutta siitä huolimattakin mies oli rikkonut jalkajousen. Siitä nyt vain ei päässyt yli eikä ympäri, oli mikä oli. Siitä pitäisi maksaa, joko hyvällä tai pahalla. Tämä rotta ei ollut sitä sorttia, joka antoi anteeksi vain koska se olisi ollut järkevämpää tai kaikille mukavampaa. Ei, tämä rotta kyllä muisti. "Monta jousta hyvä. Monta hyvää hyvää. Ja vielä tuolta uusi", Nufs totesi ja osoitti nukkuvaa miestä. "Kaikki, myös tuolta. Huish huish jos ei. Sitten huish huish splurt", narttu selitti ja yritti lisätä vielä mahdollisimman uskottavan veriroiskahduksen. Olihan sitäkin jo kokeiltu tänään, ja ihan hyvin tuntui toimivan. Jalka poikki niin että huish huish vaan. Tai vaikka pää, pää oli hyvä. "Pää pois. Huis huish."
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 11, 2010 23:36:46 GMT 3
Zinjasta tuntui, että he eivät nyt oikein kulkeneet samaan suuntaan. Monta jousta kelpasi rottiaiselle, mutta kovin innokkaasti tappomielellä tämä oli silti. Aikoikohan kylästä tulla joku isälle kaveriksi? Edes oppaaksi, hitto vie? Isän unenlahjoilla tältä lähtisi henki jo ensimmäisenä yönä.
"Isä maksaa varmasti jousesi", tyttö valehteli ja jatkoi houkutellen. "Kun saatte yhdessä hoidettua ongelman, hänellä on rahaa ostaa sinulle entistä parempi jousi." Ja oletettavasti hän ei aio missään tapauksessa ostaa, vaikka rahaa olisikin. Mutta antoi sen jäädä sanomatta. Tässä oltiin nyt muutenkin menty vähän ikävään suuntaan.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 11, 2010 23:37:46 GMT 3
Zinjasta tuntui, että he eivät nyt oikein kulkeneet samaan suuntaan. Monta jousta kelpasi rottiaiselle, mutta kovin innokkaasti tappomielellä tämä oli silti. Aikoikohan kylästä tulla joku isälle kaveriksi? Edes oppaaksi, hitto vie? Isän unenlahjoilla tältä lähtisi henki jo ensimmäisenä yönä.
"Isä maksaa varmasti jousesi", tyttö valehteli ja jatkoi houkutellen. "Kun saatte yhdessä hoidettua ongelman, hänellä on rahaa ostaa sinulle entistä parempi jousi." Ja oletettavasti hän ei aio missään tapauksessa ostaa, vaikka rahaa olisikin. Mutta antoi sen jäädä sanomatta. Tässä oltiin nyt muutenkin menty vähän ikävään suuntaan.
|
|
|
Post by submarine on May 12, 2010 8:20:38 GMT 3
"Se o hyvä. Hyvä maksu", Nufs vastasi. "Monta jousta, hyvä maksu. Sitten ei huish huish kun maksaa. Paitsi jos ei maksa. Huish huish", narttu pohdiskeli ääneen syvällisiä. Rahaa oli aina hyvin, hyvin mukava saada, etenkin kun sitä sai syystä. Vai oliko se mukavampaa kuitenkin kun sitä sai muuten vain? Joka tapauksessa, se oli mukavaa. Etenkin kun sitä piti ottaa pois niin tyhmältä ihmiseltä, kuin se mies. Se oli tyhmä. "Juu-u. Juu-u", Nufs totesi vielä, mutta kävi kuitenkin jo makuulle. Tässä alkoi melkein jo unettaa, kun oli tullut tehtyä kaikkea... no kun oli tehnyt kaikenlaista. Jotain.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 12, 2010 11:23:24 GMT 3
Zinja oli helpottunut rotan mentyä maate. Hänestä tuntui, ettei keskustelu pidemmälle kulkiessaan olisi sen enempiä saanut aikaan. Oli vaikea keskustella moraalista millään tasolla otuksen kanssa, jolle se ei merkinnyt mitään.
Tyttö vahti oman osuutensa yöstä, ihan niinkuin oli luvannutkin, ja herätti isänsä sen jälkeen. Malek oli pahalla päällä joutuessaan avaamaan silmänsä ennen auringonnousua. Laiha oluentapainen ei sentään saanut kankkusta aikaiseksi, mutta väsymys yhdistettynä vietävään selkäkipuun kovalla lattialla nukkumisesta kävi kyllä hyvin krapulasta. Jotain hyvää heräämisessä kuitenkin oli; tänään ehkä mahdollisesti hyvällä tuurilla voitaisiin saada se opas, joka johdattaisi metsään. Pieni paskapalkka oli nyt joka tapauksessa palkka ja kuihtuneessa rahapussissa se tiesi taas tervetullutta kilinää.
|
|
|
Post by submarine on May 12, 2010 15:41:04 GMT 3
Nufs havahtui omasta unestaan joskus auringonnousun aikaan. Narttu oli harvinaisen hyvin tottunut nukkumaan kaikenlaisella kovalla, eikä siksi joutunut erityisemmin aristelemaan ylös nousemista. Sen verran oli kuitenkin hämärä vielä, että tämä joutui hetken ihmettelemään maailman menoa, tai tässä kohtaa menon puutetta, ennen kuin sai juonen päästä kiinni. Vieläkin oltiin samassa tuvantapaisessa. Tosin nartunpenikka ei enää ollut ylhäällä, toisin kuin silloin kun Nufs oli pistänyt maaten, mutta tilalla oli ilmeisestikin se ruma ja tyhmä mies. Ainakin se haisi ja hengitti siihen malliin. Tyhmää miestä piti ehdottomasti kusta silmään hieman heti aamusta.
Nufs odotteli hetken aivan vaiti, antamatta mitään suurempia merkkejä siitä, että oli hereillä. Ja sitten, kun se nyt tuntui erityisen sopivalta, narttu äkkiä ponkaisi pystyyn ja rääkäisi: "Huish huish pää pois!" Olisi pitänyt tajuta ottaa miekkakin käteen, mutta se nyt oli jäänyt. Ei aina voinut onnistua.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 12, 2010 16:04:22 GMT 3
Malek, joka oli yhtä terävä kuin kiveen kymmeniä kertoja isketty ruosteinen miekka, ei osannut millään tavalla odottaa rotan loikkaavan äkkiä pystyyn. Hän tuskin olisi huomannut, vaikka joku olisi varastanut taloa hänen ympäriltään lankku lankulta. Rotan äkillinen rääkäisy sai miehen ponnahtamaan pystyyn ja kiskomaan vyöltä mitä tahansa kättä pidempää. Hetken aikaa haparoituaan ja tuijotettuaan Malek näytti viimein käsittävän, ettei kukaan aikonut käydä kimppuun. Rotalla ei ollut asetta eikä ovestakaan pyrkinyt sisään vihaista kostojoukkoa.
"Helvettiäkö sinä möykkäät?" soturi ärähti ja paiskasi käteen sattuneen puukon maahan. Totta hitossa se osui kahva edellä sen sijaan, että olisi uponnut puolen terää lattiaan ja jäänyt siihen uhkaavasti väpättämään. Zinja oli ilmeisesti herännyt, sillä hänen vierestään kasa peittoja yritti ryömiä piiloon pöydän alle. Malek päätyi kenkäisemään kasaa summanmutikassa pysäyttääkseen sen matkan.
|
|