|
Post by submarine on May 31, 2009 23:19:37 GMT 3
Nufs tutkaili vaunuja monestakin vinkkelistä, ja istahti sitten alas. Hevosen selkään rottaa ei olisi saatu kuin aseella uhaten, se olisi ollut vähintäänkin hullun hommaa, mutta tämä ei ollut kovinkaan paha. Oikeastaan tällainen oli jopa kätevää. Sillä tavalla hevoset vetivät eteenpäin ja saattoi istua penkeillä. Istuttiin vaikka kuljettiin tietä pitkin. Narttu tutkaili hetken vaunuja, ja istahti sitten alas laitettuaan kantamuksensa istuimen alle. Niitä oli kaksi, kuin majatalon pitkät penkit, ja alla oli jonkin verran tilaa. Nufs pohdiskeli, miten lujaa vaunut kulkisivatkaan, kun kuljettaja, ihmismies joka sanoi itseään Halmariksi, nousi itsekin vaunuihin ja istahti kuljettajan penkille. Miehellä oli selkä vaunuihin päin, ja huvin vuoksi rotta tuijotti sitäkin hetken. Vanhemmalla rotanköriläällä oli selviä vaikeuksia päästä korkean vaununreunan ylitse. Toisin kuin nuorehko narttu, ei tällä nähtävästi ollut notkeutta hiukankaan vertaa, sillä rotta ei saanut edes jalkaa tarpeeksi korkealle ponnistaakseen. Oli varmaankin melko turvallista sanoa, että se oli vähintäänkin tönkköä sorttia, ja sillä oli huonot jalat. Ja kyttyräselkä. Loppujen lopuksi se näytti ratkaisen ongelmansa pelkällä kihisevällä turhautumisella ja voimalla, ja riuhtoi itsensä melkeinpä vain käsillä ylös.
Lopulta virteikin saapui takaisin, saatuaan hoidettua asiansa ilmeisesti tyydyttävällä tavalla. Mies nosti omat kantamuksensa kevyesti ylös, ja ponkautti ne ensin vaunuihin. Melkoisen suuri selkäreppu jysähti ja kalahti pohjaa vasten huomattavan lujaa; siellä oli varmasti kunnolla painoa. Ja sen jälkeen mies itsekin, vahvana ja ainakin jokseenkin vetreänä, ponnisti itsensäkin ylitse melkeinpä tyylipuhtaasti. Tämä istahti naisen viereen, ja Nufsin rajattomaksi harmiksi ja melko kelvon kokoiseksi kauhuksikin vanha rotta lysähti vierelle. "Njaa", Halmar kommentoi, ja ilman sen suurempia kannusti hevosia muutamalla ohjaksien läiskäytyksellä. Vaunut nytkähtivät reippaasti liikkeelle ja niin alkoi matka.
Vaunujen vieriessä tallinpihalta Nufs näki, kuinka joku mies jahtasi sisältä tallipoikaa makkara kädessään ja kiljui jotakin pahimmasta löylytyksestä, jonka tämä tulisi koskaan saamaan. Jaa.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 2, 2009 20:11:05 GMT 3
*Vaunut ja mahdollisuus matkustaa niissä eivät herättäneet Cathrynissä yhtä suurta ihmetystä kuin muissa karvaisissa seuralaisissaan, tai siis lähinnä siinä pienemmässä, vaan kissa asettautui paikoilleen varsin nopeasti niin että näkisi parhaiten kanssamatkustajansa ja saisi etäisyytensä rottiin. Olihan hän ennenkin tällaisissa kulkuneuvoissa ollut, vaikka ei erityisemmin näistä asioista intoillutkaan mutta täytyi se myöntää että tällä tavalla matkaaminen sujuisi helpommin ja nopeammin. Täytyihän tilaisuus käyttää hyväkseen kun mahdollisuus sellaiseen oli. Hän istui paikoilleen vaunun laidalle, heitti rennosti säärensä toisen ylitse ja jäi tavaroihinsa kyynärpäällään nojaillen seuraamaan kuinka vanha rial ähelsi vaivalloisesti sisälle vaunuihin. Hetken jo näytti siltä ettei touhusta tulisi yhtään mitään, mutta lopulta rialuros onnistui kiskomaan itsensä sisälle ja lysähti ilmeisesti varsin turhautuneena istuimelle... onneksi toiselle puolelle vaunuja rottanartun viereen kuten kissa oli toivonutkin.
Sen isompia keskusteluja ei viritelty, mutta pian viimeinen puuttuva matkalainenkin saapui. Cathryn oli oikeastaan odottanut että mies olisi saapastellut takaisin oman hevosen keralla, mutta jos Virteillä tällainen oli, tämä ei näköjään sittenkään aikonut ottaa sitä mukaan. No, eipä tämä oikeastaan muuten vaikuttanut kuin siihen, että vaunuissa istuisi yksi henkilö enemmän, joka ei ollut rial. Nainen asettautui hiukan kapeammin istuimelleen kun soturi lastasi kantamuksensa ja lopulta itsensä kyytiin. Ilman sen isompia viivytyksiä sitten lähdettiinkin matkaan kun Halmar usutti kavioeläimet liikkeelle. Kissaihminen luimisti hiukan korviaan nykäisten viittansa huppua paremmin päähänsä suojaksi viimalta vaunujen nytkähtäessä liikkeelle ja alkaessa kolistella katua pitkin pois kylästä. Luvassa oli luultavasti epätasaista kyytiä, varsinkin sitten kun päästäisiin kylästä hoitamattomammille tieosuuksille. Takaa tallin suunnalta kuului vielä jonkinlaista mekkalointia, mutta kissa ei erityisemmin lotkauttanut korvaansakaan tälle oletettavasti tottelemattomien tallipoikien höykytykselle.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 2, 2009 21:11:42 GMT 3
Nufs koetti parhaansa mukaan pysyä mahdollisimman reunassa ja pitää kätensä äärimmäisen selvästi tikarin kahvalla. Ainakin vielä vanha rotanuros pysyi kauempana, kaiketi koska muisti elävästi äskeisen muutaman vaaksan verran terästä kaulaa vasten. Narttu oli kuitenkin varma, että loputtomiin se ei riittäisi. Seuraavan kerran ei varmaankaan saisi edes samanlaista tilaisuutta, rotta oli liian vanha ollakseen tyhmä toistamiseen. Piti olla tarkka, ettei enää tarvitsisi edes yrittää samaa uudelleen. Rottaa tosin ahdisti tilanne nytkin jo aivan tarpeeksi rankasti, kun ahdistelija istui vieressä, vilkuili kohti ja korisi hyvinkin kuuluvasti.
Koskapa oltiin kaupungin reunalla, ei ulos pääseminen kestänyt kovinkaan kauaa. Kerran oli joku jäädä kärryjen alle, mutta pääsi kuitenkin viime hetkellä pois. Kyydistä tuli tosin reilusti pomppivampaa, kun hevoset vetivät vaunuja ulos kaupungista ja maantielle. Meno oli melkoisen lujaa ravivauhtia, ja välistä tuli kunnon töyssyjä. Halmar ei kuitenkaan antanut sen haitata mitenkään menoa, vaan maisemien vaihtuessa lähemmäs maanseutua alkoi hoilata kovaan ääneen melko hävyttömänpuoleista matkalaulua. Siinä ei ollut edes nuotinvieruksia, ja se pysyi kasassa nähtävästi lähinnä kovalla äänellä ja reippaalla yrityksellä. "...Näiden mantujen akkojen suissa on pirullinen henki, Illalla halasin nättiä tyttöä, Aamulla tiesivät senki..."
Aurinko oli korkealla, mutta jo hiljalleen laskemassa. Hevoset juoksivat kuitenkin sen verran ripeästi, että hieman saataisiin matkaa alle jo kuluvan päivän puolella.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 3, 2009 1:15:28 GMT 3
*Matka alkoi epätasaisesti ja jatkui odotetusti vieläkin töyssyisemmin. Cathryn ei valittanut, muttei varsinaisesti näyttänyt nauttivan olostaan varsinkin kun kulkuneuvo töksähteli vähän väliä suurempiin monttuihin maantiellä hevosten ravatessa minkä koivistaan pääsivät. Kevyemmänpuoleinen olento kieltämättä heilahteli kauniisti puolelta toiselle kovemmissa kurveissa tai töyssyissä mikä ei ollut kovin mukavaa, mutta olihan hänellä ainakin kolmisen päivää aikaa totutella moiseen ihanuuteen. Onneksi hän sai hiukan tukevamman asennon itselleen keikkuvalla alustallaan heittämällä toisen kyynerpäänsä vaunujen reunan ylitse hakemaan tukea, nojautuen mielummin siihen kuin reppuunsa. Tuskin kumpikaan rotista nyt saisi päähänsä alkaa penkoa hänen kassiaan liikkuvassa pienehkössä kulkuneuvossa vaikka hän ei varsinaisesti sitä hyppysissään jatkuvasti puristaisikaan kunhan sitä ei aivan ilman valvontaa jättäisi. Kyllä hän uskoi sietävänsä tämänkin koettelemuksen kunnialla, vaikka saattaisi pahimmassa tapauksessa voida aluksi hiukan pahoin ennen kuin tottuisi epävakaaseen menoon.
Kyydissä oli kuitenkin joku toinenkin jonka olo ei ollut se kotoisin mahdollinen. Johan sitä oli nähty jonkinlaista jännitettä kahden rotan välillä jo odotushuoneessa, mutta nyt kissa havaitsi rialnartun käyneen entistä varautuneemmaksi. Oikeastaan molemmat jyrsijät mulkoilivat toisiaan varsin pahasti, pienemmän puristaessa taas tikarin kahvaa. Cathryn vilkaisi näitä varuillaan, toivoen etteivät nämä päätyisi tappelemaan keskenään ainakaan vaunujen pienessä tilassa, mutta ainakaan vielä ei niin tapahtunut. Sen sijaan matkan tunnelma kävi entistä kiinnostavammaksi kun ajuri aloitti itsensä viihdyttämisen tuon epämääräisen, epävireisen viisun muodossa... joka kyllä enemmän huudettiin ilmoille kuin laulettiin. Nainen pyöräytti hiukan silmiään tälle, mutta toistaiseksi oli aiheesta enemmän huvittunut kuin mitään muuta, vaikka saattaisihan asenne muuttuakin jos tuota joutuisi kuuntelemaan liian pitkään. No, ainakin matkaan oli päästy jouhevasti. Tuurilla se jatkuisikin samaan tyyliin, ja perille pääsisi siinä luvatussa kolmessa päivässä eikä tähän paikasta A paikkaan B siirtymis-osioon kuluisi sen enempää aikaa.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 3, 2009 12:56:54 GMT 3
Fallias ei näyttänyt protestoivat tavalla taikka toisella niin rottia kuin hoilaamistakaan, istui lähinnä vain aloillaan ja piti katseensa edessään. Mies tuntui olevan pidättyväisempää sorttia, mitä tietenkin kykenemättömyys puhua varmasti auttoi omalta osaltaan. Tämä ei ainakaan vielä edes yrittänyt selittää mitään kenellekään, kaiketi ei edes luottanut tarpeeksi. Matkaaminen näytti ainakin olevan tälle tuttua, sillä raskaanpuoleinen mies ei hypähdellyt tien tahtiin tai edes irvistellyt, vaan nojaili puolelta toiselle tarpeen mukaan kuin se olisi ollut arkipäivää. Lopulta mies tylsistyi siinä määrin, että kiskoi kantamuksistaan esille teräksisen, taitavasti muotoillun ja kaiverretun kokokypärän, purkin jotakin ja rätin. Mies alkoi kiillottaa haarniskansa pääkappaletta sillä. Ilmeisestikin tämä teki sitä usein, sillä kovinkaan moitittavassa kunnossa panssarinpala ei ollut. Fallias kuitenkin hinkkasi sitä tarkoin, pyörivin ja pienin liikkein, kuin olisi tehnyt jotakin kovinkin tärkeää.
Nufs seurasi pienoisella kiinnostuksella, kun kypärä otettiin esille ja kun mies kiillotti sitä. Kypärät olivat rahan arvoisia, ja niihin liittyi yleensä jotakin vielä paljon arvokkaampaakin. Miehellä oli nimittäin varmaankin koko panssari kantamuksissaan, kolisivathan ne melkoisesti ja näyttivätkin suurilta. Itse narttu ei tietenkään olisi tehnyt sillä yhtikäs mitään, mutta olisi siitä saanut todella paljon rahaa - kuten myös miehen suuresta miekasta, joka oli sidottu kiinni reppuun. Sen rotta kyllä tajusi kaikesta huolimattakin hyvin, ettei varusteita voinut tuosta noin vain viedä. Mutta jos sattuisi käymään, syystä tai toisesta, niin ikävästi, että mies kuolisi... Kun Fallias äkkiä mulkaisi ikävän puoleisesti, lopetti Nufs tuijottelunsa säpsähtäen siihen paikkaan ja kiinnostui äkkiä suurestikin pellosta toisella puolella tietä. Toisella puolella oleva pelto ei ollut läheskään yhtä kiinnostava, sen näkemiseksi kun olisi joutunut kääntämään päätään.
Hoilaaminen jatkui ja matka eteni. Muutaman kerran Halmar vaihtoi joilotustaan, ja tiesikin ilmeisesti niitä melkoisen määrän. Pääasiallisesti ne olivat kaikki enemmän tai vähemmän hävyttömiä ja reilusti enemmän vailla sävelkorvaa. Tukeva ajuri itse piti joikaamisestaan ilmeisesti paljonkin.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 5, 2009 21:25:52 GMT 3
*Eipä tärisevissä vaunuissa istuttaessa tainnut kenelläkään olla sen suurempaa viihdykettä osanaan kuin korkeintaan ajurin epämääräinen hoilaus. Cathrynkaan ei yrittänyt viritellä tällä kertaa keskustelua aikansa kuluksi, osittain siitä syystä ettei jutustelu ajurin ääntelyn ja vaunujen jytinän sekä narinan yli olisi vaikeuksitta kantanutkaan, osittain siksi että se ainoa henkilö jonka kanssa olisi kenties voinut ajatella olevan jonkinlaista jutunjuurta sattui olemaan mykkä. Osasivathan rotatkin tietysti puhua ja tuskin nämä mykkäkoulua saisivat osakseen jos jotain menisivät sanomaan, mutta kissa ei muuten vain tuntenut suurta halua kysellä näiltä mitään turhanpäiväistä. Näin ollen hänkin käytti suurimman osan alkumatkan ajasta omissa oloissaan silmäillen maisemia ja yrittäen hakea hiukan mukavampaa asentoa pomppivalla istuimellaan. Olisi kyllä mukavaa päästä takaisin maankamaralle kun olisi aika viimein leiriytyä...
Kun Falias otti kypäränsä kiillotettavaksi nainen lähinnä vilkaisi tätä ohimennen, mutta kiinnitti sitten huomionsa jälleen muualle pistettyään ohimennen jälleen merkille kuinka laadukkailta miehen varusteet vaikuttivat. Hän ei kuitenkaan kysellyt mitään, vaan hetken jos toisenkin vielä istuskeltuaan Cathryn kaivoi laukustaan käärön joka paljastui pian ohuelle nahalle piirretyksi kartaksi olennon avatessa sen. Piirros tosin kuvasi lähinnä hiukan eteläisempiä maita, alueet joilla nyt liikuttiin oli merkitty hyvin ympäripyöreästi jos ollenkaan lähelle kartan reunoja. Näytti myös siltä, että piirrokseen oli ajoittain tehty joitain omia merkintöjä ilmeisesti kissan itsensä toimesta, ehkä hän pääsisi täydentämään kuvaa hiukan näistäkin mannuista kun saisi silmiinsä joitain silmiinpistävimpiä maamerkkejä. Mutta vaikka sen enempää tietoa ei kartasta tähän hätään saanutkaan, näki niistä silti ainakin alueiden rajat ja suuremmat vesistöt... myös kylä josta he olivat lähdössä oli merkitty siihen, joten nainen pystyisi toivottavasti päättelemään edes hiukan missä mentäisiin. Kanervanotkoa, ei kovinkaan yllättäen, ei kyseisestä kartasta löytynyt ollenkaan. Hän tutkiskeli kääröään hetkisen vilkaisten välillä maastoa ympärillään ilmansuuntia ja maamerkkejä hakien, ennen kuin lopulta käärisi kartan uudestaan takaisin paikoilleen. Pitäisi varmaan jossain välissä ostaa parempi kartta näistäkin alueista kun oli tänne asti jo eksytty, olento pohti itsekseen, luotettavia kartanpiirtäjiä oli vain paikoitellen hankalahkoa löytää.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 7, 2009 18:40:39 GMT 3
Hevoset ravasivat tietä pitkin Halmarin lähinnä vain pitäessä vahtia. Ajomiehen ei millään tavoin tarvinnut huitoa juhtia piiskalla tai muutakaan vastaavaa; juoksemaan ne oli jo laitettu eikä kumpaakaan eläimistä varmastikaan huvittanut loikata ojaan ja taittaa kaikkia neljää armasta koipeaan. Siksipä mies saikin rauhassa hoilottaa täyttä päätä kamalanpuoleisia jollotuksia, joista tuli vain entistä karmeampia tämän suun läpi kuljettuaan. Tilannetta ei varmastikaan auttanut se, että tällä oli istumatoverinaan reilunpuoleinen nahkanassakka, josta naukkailtiin aina välistä. Kaikesta päätellen se oli kotipolttoista - jonkun kotona jos ei miehen omassa - ja vähintäänkin vahvaa. Aina, kun nassakan suulta kiskottiin korkki, pyyhki ilmavirtaa myöten vaunujen ylitse sellainen viinanlöyhkä, että silmiin sattui. Sellainen oli todistetusti omiaan laulattamaan, ja hätätilanteessa myös innoittamaan täysin uusia renkutuksia siinä silmänräpäyksessä, jos vanhat loppuivat kesken. Ainoa oikea tehtävä, joka Halmarilla näytti olevan, oli aina välistä karjuminen jollekulle matkalaiselle, kun vaunut viilettivät korskuvien hevosten kanssa ohitse. Muutama sai vain niin vähän varoitusaikaa, että loikkasi silkkaa järkytystään ojaan. Vastaankin tuli hyvänpuoleisesti väkeä, muttei kuitenkaan suuremmin ohitse, vauhti kun oli melkoisen luja. Muuta ei sitten oikein tapahtunutkaan.
Perillä alettiin olla vasta reilusti illan puolella. Oikeastaan olisi ollut parempi puhua ehkäpä jo yönpuoleisesta, sillä aurinkoa ei ainakaan enää näkynyt missään. Hevoset olivat hidastaneet reippaaseen käyntiin jo aikaa sitten, mikä sentään vähensi töyssyistä kulkua. Soihdunkin Halmar oli sytyttänyt ajajanpenkin nokkaan, muttei kuitenkaan herennyt esittelemästä suurta musiikintuntemustaan. Väkijuoma oli kuitenkin ollut jo viemässä voittoa tästä, sillä ainakin hoilaaminen oli hiljentynyt ja muuttunut lähinnä sammaltavanpuoleiseksi muminaksi. Matkan pää näytti tänään olevan jokin matkalaiskoti, kuten niitä yleensä sanottiin. Se ei näyttänyt kummoiselta, pelkältä tienvarren majatalolta. Tallirakennus siinä kuitenkin oli, ja pihamaalla paloi montakin soihtua. "Siinäpä seh!" Halmar huikkasi ties mille ohjatessaan hevosia majatalon pihalle. Sisältä asteli pulleanpuoleinen miekkonen, ilmeisesti omistaja tai jokin sellainen, asiakkaita tervehtimään. Se johtui varmasti paljolti siitä, ettei tämä nähnyt matkalaisia. Ilme kyllä muuttui, kun vaunuista keikahti Nufs, joka taapersi melkoista vauhtia lähimpään pusikkoon. Tämän sydämellisistä tervehdyksistä tulikin äkkiä paljon vähemmän sydämellisiä tai edes tervehdyksiä.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 8, 2009 22:17:06 GMT 3
*Kuten Cathryn oli jo etukäteen hiukan arvellutkin, ajurin hoilotus alkoi käydä melkoisesti hermoille ensimmäisen parituntisen jälkeen. Kissalla sattui olemaan omaksi hyväkseen aivan liian hyvä kuulo tällaiseen tilanteeseen ja sama päti oikeastaan myös hänen hajuaistinsa suhteen kun Halmarin ryyppäämän vahvan alkoholin löyhkä iski ajoittain matkustajien ylitse tämän hakiessa lisää inspiraatiota veisuilleen. Ja tähän päälle sitten tietysti vielä vastapäätä istuva rottakaksikko, jotka eivät varmaankaan myöskään tuoksuneet kovinkaan ruusuisilta. Mutta kuten aikaisemminkin oli havaittu, nainen oli varsin pitkäpinnainen silloin kun koki moisen tarpeelliseksi, eikä hän tämän kaiken lisäksi kaivannut enää turhaa riitaa ajurin kanssa heti ensimmäisenä matkapäivänä. Kissa siis sieti tämän kuten muutkin matkalaiset nostamatta äläkkää vaikka ajoittain irvistikin vahvalle lemulle ja repaleiset korvat olivat luimussa melkein jatkuvasti, vaikka nainen näyttikin keskittyvän lähinnä katselemaan maisemia ympärillään. Eipä kai ollut varaa valittaa, koska tämä saattoi hyvinkin olla edessä olevan tehtävän helpoin vaihe, riippuen siitä mikä heitä perillä odotti. Parhaimmassa tapauksessahan Kanervanotkon tapaus saattaisi tietysti olla vain väärä hälytys tai siellä ei olisi tapahtunut mitään pientä nujakkaa pahempaa, mutta toisaalta kissaihminen kyllä odotti jo etukäteen jonkinlaisia vaikeuksia. Minimissään kymmenkunta kultarahaa per naama oli aika paljon luvattu vain pelkästä tiedustelutehtävästä. Toistaiseksi ajatukset pidettiin kuitenkin vielä omana tietonaan, eikä Cathryn paljoa pukahtanut matkan aikana.
Kun lopulta pimenneestä illasta alkoi erottua edestä päin loimottavia valoja matkalaiset olivat varmasti varsin mielissään ennakoidessaan ajatusta päästä jaloittelemaan ja lepäämään... tai sitten vain yksinkertaisesti pois rytisevistä vaunuista. Vastoin Cathrynin odotuksia he eivät olleet edes törmänneet mihinkään matkan aikana eivätkä huimaa vauhtia nelistävät hevosetkaan olleet riehaantuneet ja sännänneet matkustajineen pöpelikköön vaan kaikki oli loppujen lopuksi sujunut melko välikohtauksettomasti siitäkin huolimatta että eläimiä ajava Halmar oli ollut melkoisen humalassa jo jonkin aikaa. Kuitenkin kun kavioeläimet lopulta seisahtuivat tervetulleen majatalon pihalle, kissa joutui jopa hillitsemään itseään hiukan ettei olisi loikannut ulos samantien. Moinen säntäily nyt ei vain antanut hyvää vaikutelmaa, joten nainen nousi seisaalleen, venytteli ja keräili tavaransa kaikessa rauhassa antaen rialnartun kiivetä ensin ulos. Huomatessaan ilmeisesti majatalon isännän tulleen vastaan pihamaalle Cathryn osasi jo odottaa tämän varsin tyypillistä reaktiota tämän havaitessa millaisia otuksia kulkupelistä kömpi esiin, eikä miekkonen tämän suhteen tuottanutkaan pettymystä. Kissa seisahtui silmäilemään tätä kiiluvilla silmillään ja hymähti sitten itsekseen.* "Hyvää iltaa teillekin. Ymmärtääkseni meille on luvassa yösija täällä täksi illaksi." *Nainen totesi, jaksamatta enää kummemmin välttää hiukan sarkastista äänensävyä pyrkimästä ilmoille. Ilmeisesti isäntä oli tiennyt jo ennestään palkkamiekkajoukkion saapumisesta koska oli osannut odottaa heitä, vaikka ei tietenkään ollut osannut arvata millaista porukkaa tehtävään oli palkattu. Kissaa ei suuremmin kiinnostanut alkaa pyydellä kyseistä seikkaa anteeksi, jos isäntä ei osannut suhtautua järkevästi siitä huolimatta että hän itse käyttäytyi asiallisesti niin hoitakoon porukan ainoa ihminen sosialisoinnin kaikin mokomin.... vaikka tämä kyllä sattui olemaan mykkä. Eh. No, eiköhän Virtei tehtävästä kuitenkin suoriutuisi tästä huolimatta, tuskin majatalonpitäjälle sen suurempia selityksiä oli tarpeen antaa.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 8, 2009 22:51:42 GMT 3
Majatalon isäntä näytti aavistuksen hämmentyneeltä äkillisestä väitteestä, pohti hetken ja vastasi sitten: "Eeh... mitään ei ole lupailtu, mutta tilaa kyllä on. Huomasin vain, että olivat vaunut pihaan tulossa." Tämä näytti painottelevan vaihtoehtoja siitä, ajaisiko kaikki rotat, kissat ja ties mitkä otukset pois sen siliän tien luudalla vaiko kiinnostuisi mahdollisista asiakkaista. Helpotus oli kuitenkin silminnähtävä, kun ihmisiäkin alkoi ilmaantua ovelle. "Eei tiedä mittään, eei ole sovittu näin piitkälle", Halmar solkkasi vielä suhteellisen sujuvasti. Mitä ilmeisimminkin tällä oli tarpeeksi viinapäätä, että yksi nassakka vahvoja ei vielä riittänyt kaatamaan. Majatalonpitäjä tervehtikin tätä, ilmeisesti vanhana tuttuna, ja otti vastaan ojennetun lappusen.
Nufs tuijotteli ympärilleen, kun humalainen Halmar antoi lihavalle ihmismiehelle paperia. Äsken oli rotalla ollut jo melkoinen rakonpakotus, koska vaunuunkaan ei varmasti saanut tehdä tarpeitaan, eikä siitä todellakaan tehnyt mieli loikata ulos. Vahingoilta oli kuitenkin vältytty. Olipa miten oli, paperi oli varmaankin tärkeä, koska sitä tuijotettuaan - siinä oli varmaan niitä sellaisia naarmuja - tämä teki ilman sen suurempia tietä. Rotillekin. Se oli siis hyvin, hyvin tärkeää paperia. Narttu ei missään nimessä jäänyt ihmettelemään, vaan rahtasi tavaransa pikapikaa sisäpuolelle. Siellä oli reilusti lämpimämpi ja valoisampikin, mutta ennen kaikkea siellä haisi ruoka. Nufs ei ollut syönyt viimeksi kuin aamulla, ja se oli ollut pelkkä kissanjalka. Nälkä siis olikin melkoinen, ja siksi rotta raahasi itsensä oikopäätä ovelta suoraan siihen pöytään, missä ei istunut ketään. Tarkalleen ottaen sen päällä maattiin; ilmeisestikin viina maistui jollekin muullekin. Avuliaana tapauksena narttu kiskoi sammuneen jaloista lattialle ja alkoi tuijotella kovin vaativan näköisesti kaikkea passaajalta näyttävää. Myös toinen rotta - Nufsin suureksi mielipahaksi - liittyi seuraan.
"Niin no... päivältä on vielä tähteitä", majatalon isäntä totesi tajuttuaan, että jotain oltiin vailla. Tämä meni nähtävästi keittiön puolelle ohjeistamaan jotakuta asioissa. Halmarin antama viesti tuli kaiketi melkoisen korkealta taholta, sillä paksusta miehestä oli tullut äkkiä jos ei sentään ystävällinen, niin hyvin sietokykyinen. Pakon edessä nähtävästi jopa rotta oli asiakas.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 9, 2009 17:00:27 GMT 3
*Kissa kohotti hiukan kulmiaan mutta tyytyi sitten vain olkienkohautukseen kun Halmar vaappui paperilappuineen keskeyttämään majatalonisännän vakavan puntaroinnin epäilyttävien otusten passaamisesta. No, kai se oli reiluuden nimissä myönnettävä että Cathryn itsekin olisi luultavasti käynyt vastahakoiseksi jos pari rottaa ja joku vielä tuntemattomampi otus olisivat yhtäkkiä ilmaantuneet koputtelemaan hänen ovelleen, mutta onneksi ojennettu kirje ratkaisi asian melko nopeasti. Toki kissaihminen oli tottunut yöpymään ulkosalla, mutta jos katto päänpäälle oli tarjolla tietysti sitä lepäisi mieluummin suojassa. Kun vaikutti siltä että tilanne oli selvä (miehet näköjään tunsivat toisensa eikä isäntä vängännyt edes vastaan) ja pienempi rialkin vaappui jo pontevasti sisätiloihin toinen rotta vanavedessään nainen vilkaisi vielä ihmisten suuntaan viivytellen vähän ennen kuin asteli perässä sisälle rakennukseen. Tilaa oli luvattu olevan eikä heitä oltu heittämässä uloskaan vaikka tilanne olikin tullut majatalonpitäjälle vähän puun takaa oli Cathrynkin varsin halukas pääsemään lämpimämpiin ja valoisampiin sisätiloihin. Astuessaan ovesta nainen kiersi paikan katseellaan pistäen merkille huoneessa oleskelijat kuten sen, että rotat olivat päätyneet istuksimaan pöytään kiskaistuaan ensin huonekalun päällä retkottaneen miekkosen koivesta lattialle. Katse kääntyi majatalonpitäjään tämän mainitessa tähteet, kissan nyökätessä tälle hiukan. No nythän oli jo myöhä, tuskin kukaan enää tähän aikaan mitään kokkailisi, se oli odotettavissa. Ja eipä kai niille epämääräisimmille asiakkaille parhaimpia antimia varmaan tarjottaisikaan ellei tämä tietäisi normaalia enemmän rahaa.* "Kunhan se on syötävää niin kelpaa." *Hän totesi suopeasti ja istui myös vapaaseen pöytään jos sellainen oli saatavilla laskien tavaransa lattialle viereensä. Purtava maistuisi hänellekin jos tarjolla oli jotakin syötäväksi kelpaavaa, sen jälkeen hän ei enää oikeastaan muuta haikaillutkaan kuin lepäämään. Aamulla lähdettäisiin luultavasti taas aikaisin.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 9, 2009 21:39:37 GMT 3
Nufs odotteli melkeinpä kiltinpuoleisesti ruokaa - pöytäseurasta huolimatta. Mitä nyt tuli vähän hytkyttyä edestakaisin ja ylös-alas. Kun yhdestä päästä oli tyhjennytty, piti täyttyä toisesta, niinhän se aina meni. Arpinen ja kyttyräinen uroskin piti etäisyyden ainakin vielä. Narttu arveli, että muistia riittäisi suunnilleen yön ylitse, jonka jälkeen pitäisi kai alkaa taas tekemään jotakin ongelmalle. Mutta nyt tuotiin ruokaa, ja tällä hetkellä vain sillä oli väliä. Rotille tuoduissa, kolhuisissa puukupeissa oli sitä kansantavaraa, joka tavallisesti tunnettiin tähteinä, hukkapaloina ja jätelihana. Toisin sanoen se oli juuri niin syötävää, että sitä saattoi sanoa ruuaksi. Tällä hetkellä se maaginen haamuraja riitti Nufsille varsin hyvin. Toinen ei kuitenkaan ollut tyytyväinen saamaansa, vaan vaati kovaan ääneen viinaa. Tarkalleen ottaen paloviinaa, mutta kaiketi kaikki muukin kävi pakon edessä. Pullo jopa tuotiinkin.
Fallias seurasi Cathrynin perässä samaan pöytään, ilmeisesti koska se vain vaikutti kätevältä. Myös Halmar, yhä ties mitä hyräillen, tuppautui mukaan. Ruoka, jota ihmisille - ainakin suurimmaksi osaksi - tarjottiin oli selvästikin monta monituista astetta parempaa. Ensinnäkin siitä saattoi erottaa selvästi erilaisia osasia positiivisessa mielessä, ja toiseksi se ei esimerkiksi tuijotellut takaisin irtosilmillä. Juotavaakin tuotiin peräti pyytämättä - ilmeisesti majatalon isäntä tosiaan tunsi Halmarin, sillä olipa kaiken muun joukossa kunnon pullo kotipolttoistakin. Ajaja hörähti muutaman kerran ja otti sitten pullon maistiaisten jälkeen visusti talteen. "Seh oli sitten ensimmäinen päivä", naurahti Halmar. Tämä osasi näköjään ottaa elämän kevyesti.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 12, 2009 1:46:28 GMT 3
*Cathryn silmäili saamaansa ruoka-annosta hetken ennen kuin tarttui aterimiin ja alkoi sisäistää ateriaansa päätettyään että se oli aivan tarpeeksi hyvää tyydyttämään matkan aikana nousseen nälän tunteen. Niin kauan kuin ruoka ei ollut pilaantunutta tai vaikka yksinkertaisesti vastenmielistä nainen ei ollut niin tarkka vaikka tarjotut lihanpalat olisivatkin sattuneet olemaan hiukan rustoisia tai jopa raaemman puoleisia, hän oli kyllä syönyt joskus aivan kypsentämätöntäkin lihaa ilman sen suurempia ongelmia. Hän keskittyi ruokaansa jättäen taustalla viinaa vaativan rotan huomiotta, nyökäten vain hiukan kiitokseksi kun pöytään tuotiin vielä juomaakin. Halmar tosin takavarikoi yhden tuoduista pulloista, ilmeisesti kovaa viinaa sisältävän sellaisen, mutta nainen ei suuremmin välittänyt tästä, hänelle kelpasi tähän hätään aivan vaikka vesikin eikä hän liian vahvojen viinaksien perään erityisemmin ollut muutenkaan. Häntä huolestutti ainoastaan se seikka missä kunnossa ajuri mahtaisi olla seuraavana aamuna kun olisi taas aika jatkaa matkaa jos päättäisi jatkaa painokasta ryyppäämistään... tai jos tämä päättäisi säästää pullon matkalle samaa alkumatkasta vallinnutta viinanlemua ja hoilaamista pitäisi huonolla tuurilla kestää melkein Kanervanotkoon saakka. Cathryn ei myöskään erityisemmin luottanut hevosiin, saati sitten humalaisen ajurin ajamiin sellaisiin, mutta olihan sitä kyllä selvitty jo tännekin asti vaikka Halmar oli ollut melkoisen maistissa jo lähes alusta alkaen.* "Pari lisää siis vielä jäljellä, jos emme päädy jonnekin ojan pohjalle matkan varrella" *Olento myhähti ajurin toteamukselle ruokakulhonsa takaa ja kurotti itselleen juotavaa.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 12, 2009 17:29:51 GMT 3
"Hyviä hevosia, eivät tipahda tieltä", Halmar vastasi kauhomiensa suullisten - ja huikkien - välistä. Vankalta mieheltä meni nähtävästi vinoileva kommentti kokonaan ohi, tai sitten tämä vain antoi olla. Olipa miten oli, tämä ei ilmeisestikään pitänyt omaa juomistaan minään esteenä millekään, ei edes seuraavalle päivälle. Ajuri tuntui olevan vilpittömän sydämellistä sorttia, naureskeli tuttavallisen puoleisesti, virnuili, kertoi välistä juttuja pöydässäkin ja käyttäytyi muutenkin, kuin olisi melkein ystävien kanssa ollut. Lienikö siihen sitten syynä viina taikka se, että toinen oli ihminen ja toinenkin ainakin rottia parempi, sitä ei voinut sanoa, mutta mukavasti tämä kuitenkin käyttäytyä. Falliaskin nyökytteli jonkin verran hymyn kanssa syödessään. "Huomisestah tulee rauhallisemp... ih", Halmar tokaisi. "Ei suuremmin ravatah."
Nufs katseli ihmisjoukkoa pureskellessaan rustonpalasia pehmeämmiksi ja vilkuili puolella silmällä, kun vanha uros veti raakaa viinaa kuin vettä, niin että valui suupielistäkin. Narttu oli kerran kokeillut samanlaista temppua, ja oli siitä hyvästä polttanut kitansa ja aivonsa jo reilusti ennen kuin pohja tuli vastaan. Kyttyräselkäinen rotta sen sijaan örisi hetken, kittasi viimeiset pisarat eikä edes huojunut. Oikeastaan se vaati toista pulloa, joka pienen lisä-ärinän jälkeen tuotiinkin. Nufsilla ei ollut hajuakaan, miten moisen viinapään saattoi edes saada - tai kuinka monta ämpäriä uroksen olisi pitänyt kumota kaatuakseen. Hän ei varmaankaan osannut laskea niin pitkälle. Saatuaan nopeaan tahtiin toisenkin pullonsa kumottua yksisilmäinen uros ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi, vaan kiskoi ruman, kolhitun piipun esille ja täytti sen jollakin. Sitten, vastoin mahdollisia odotuksia, se survaisi sen voimalla sieraimeensa. Siinä se törrötti melkeinpä vapisematta, ja sitten uros tuikkasi pesän tuleen. Kuonossa kävi melkoinen vipinä.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 15, 2009 18:01:58 GMT 3
*Kissa hymähteli hiukan lisää ruokansa lomasta kun Halmar sivuutti hänen kommenttinsa sarkasmin joko tarkoituksella taikka vahingossa. Turhaan kai sitä moisesta kärttämään, joko sitä törmättäisiin matkalla johonkin tai sitten ei, toista ajuria heille tuskin mistään liikenisi tai edes opasta joka osaisi viedä heidät Kanervanotkon tuntumaan jalan. Mutta oli miten oli, vaikka viinan lemu leijui edelleen vahvana ilmassa ajurin hilpeä asenne ei häirinnyt Cathrynia kun ei oltu jumissa tärisevissä kärryissä pyörien jytinän ja äänekkään hoilotuksen ristitulessa. Oikeastaan se oli ihan mukavaa että joku oli puhelias ettei tunnelma ollut aivan niin vaivautunut kuin se olisi voinut olla rottien ja hiljaisen mykän seurassa. Hän virnisteli ja heitti repliikkiä takaisin Halmarin juttuihin vaikka joutuikin ajoittain kääntämään päänsä vaivihkaa sivummalle kun hiukan äkäisempi viinanlöyhähdys päätti iskeä kasvoille. Tosin hän sai pian katua sitäkin kun yksi vilkaisu toi hänen tietoonsa mitä vanha rotta puuhasi viereisessä pöydässä. Havainto jyrsijän sieraimesta törröttävästä tupruttavasta piipusta sai väkisinkin aikaan hetkellisen varsin kummastuneen tuijotuksen sekä korvien höristyksen, ennen kuin nainen käänsä itsekseen irvistäen huomionsa nopeasti muualle. Rialit, kuka sitä tiesi mitä niiden päässä liikkui.* "Hyvä." *Hän mutisi vastaukseksi ajurin todetessa seuraavan päivän tahdon olevan tämänpäiväistä säntäilyä rauhallisempi ja pureskeli kitusiinsa palan ruokaa ennen kuin puhui uudestaan.* "Onko tässä matkanvarrella vielä majataloja vai yövymmekö seuraavaksi taivasalla? En ole varma kuinka lähellä seuraava asutus on tästä eteenpäin." *Olento kysäisi ohimennen venytellen hiukan.* "Ei kyllä olisi ensimmäinen kerta nukkua jossakin pöpelikössä, mutta mukavampaahan se on tietysti jos on katto pään päällä. Majataloissa on yleensä hiukan vähemmän purevia ötököitäkin." *Lisättiin vielä kevyempään sävyyn.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 15, 2009 19:08:26 GMT 3
Nufs ei tiennyt, mitä piipussa tarkalleen oli, mutta joka tapauksessa se lemahti pistävästi, ei makeasti kuten tavallinen piipunpoltto. Uros kiskoi siitä henkosia kuin heikkopäinen, niin että savua virtasi suusta joka hönkäyksellä. Nenästä sisään, suusta ulos. Kai se välissä sisuksissakin käväisi. Narttua ei suuremmin olisi huvittanut kokeilla perässä, ei edes rahasta. Tai riippui tietenkin, kuinka paljosta rahasta. Eipä sillä, että kyttyräselkäinen uros olisi ollut edes antamassa, se piti itse kaiken ja veteli hurjaa kyytiä, niin että savua ehti kerääntyä jopa pieneksi pilventapaiseksi pöydän ympärille. Eipä sillä, että se olisi millään tavalla erityisemmin eronnut tavallisenpuoleisesta majatalosta, joka oli joka tapauksessa savuinen ja hämäränpuoleinen. Nufs joutui tosin köhimään siitä melkoisesti. Mutta toisaalta, ainakin tämä oli keskittynyt johonkin muuhun.
"Eei, ei tällä reissulla puskissa nukuta. Majataloissa. Eläpä sinä pientä päätäsi vaivaa moisilla, minähän nämä hoidan", Halmar vastasi, hämmästellen ilmeisesti samaan aikaan, minne viina oli kadonnut. Ajaja tiiraili sameaan lasipulloonsa ja käänteli sitä alassuinkin nähdäkseen, piileksivätkö loput pohjassa. Naputeltuaan sitä lopulta pöytääkin vasten tämä näytti toteavan todella juoneensa kaiken ja työnsi huolellisesti tyhjäksi todetun pullon aavistuksen syrjemmälle. Hetken mies etsi uutta, mutta sellaista ei näyttänyt löytyvän enää mistään. Niinpä tämä kohauttikin olkapäitään ja sylkäisi lattialle kunnon mällin. Se korkeintaan tuli puhtaammaksi siitä. Kun ei ollut enää suuntäytettä saatavilla, alkoi Halmar näyttää pahasti siltä, että saattaisi taas intoutua laulamaan. Ainakin tämä selvitteli reilusti kurkkuaan ja nähtävästi kaiveli päästään etsimiään sanoja. Tarpeen vaatiessa tämä tosin osaisi varmasti myös tekaista muutaman tyhjästä.
|
|