|
Post by spyrre on May 22, 2009 21:46:38 GMT 3
*Miksihän minä edes vaivaudun, Cathryn pohti itsekseen seuratessaan kuinka virkamies kärvisteli kuin tulisilla hiilillä aivan vain siitä hyvästä että joutui olemaan samassa huoneessa ilmeisesti mielestään varsin häiritsevien olentojen kanssa. Enteet olivat olleet huonot alunperinkin, nyt nainen oli jo melko vakuuttunut että jos kyseessä oli millään tasolla sellainen tehtävä johon kukaan täysjärkinen ryhtyisi, häntä ei siihen valittaisi. Jos jos kyseessä puolestaan olisi jokin paskainen hanttihomma tai älytön itsemurhatehtävältä haiskahtava viritelmä jolloin hänet voitaisiin ehdokkaaksi ottaakin hommaan mihin yksikään ihminen ei haluaisi, silloin hän yksinkertaisesti kieltäytyisi. Onneksi tämä välikohtaus ei täysin kaatanut hänen taloudellista tilannettaan vaikka pieni lisävaluutta olisikin ollut paikallaan, vaikka täydellistä ajanhukkaahan koko yritys olisi ollut jos vesiperä vedettäisiin. Kissa päästi uuden, hiukan turhautuneen hymähdyksen kirjurin välttelevälle vastaukselle jääden sitten vaiti odottamaan että tämä saisi kaiken tarpeellisen kirjattua. Ilmeisesti tämä oli kuitenkin jo saanut tietää kaiken minkä edes halusi, eli ei kovinkaan paljoa, koska mies melko suorasukaisesti käski heidät takaisin odotushuoneeseen, kysymättä rotilta senkään vertaa kuin kissaihmiseltä. Nainen ei jaksanut enää edes loukkaantua moisesta enempää vaikka katse oli käynyt hiukan pistäväksi jo jokin aika takaperin. Kyllähän tällaiseen käytökseen oli ollut pakko jo ajat sitten tottua.* "Kiitoksia ajastanne." *Hän lausahti kuivahkosti häivähdys sarkasmia äänessään, kumarsi päätään hiukan hyvästiksi ja kääntyi sitten ovelle, vaikka suosiolla antoi taas rottien mennä edeltä. Eipähän tarvinnut kääntää niille selkäänsä, vaikka vartiomies näyttikin hiukan kärsimättömältä. Kissa ei kuitenkaan huomioinut tätäkään suuremmin suuntaan tai toiseen niin kauan kuin tönimään ei alettu joka puolestaan olisi jo aiheuttanut jonkin verran närkästystä, vaan asteli melkoisen kiltisti ovesta kun rialit eivät olleet enää tiellä.
Astuttuaan takaisin odotus-saliin, kissa leikki taas ajatuksella vain kävellä samantien ulos, mutta päätyi kuitenkin aivan silkkaa härkäpäisyyttään jäämään vielä, koska hän ja rotat olivat olleet ne viimeiset kuulusteltavat. Tuskin enää kauhean kauaa menisi kun tämäkin tilaisuus tulisi päätökseen, ja hänhän nyt katsoisi sen katkeraan loppuunsa saakka kun oli kerran aloittanutkin. Rialit näkyivät vinkuvan keskenään jotakin vähän matkan päässä mutta Cathryn ei kiinnittänyt näiden puuhiin vilkaisua enempää huomiota vaan kiersi otukset vähän kauempaa. Hänen istumapaikkansa oli vallattu varsin nopeasti kissan lähtiessä kuulusteluhuoneeseen, joten hän tyytyi asettautumaan nojalleen seinänviereen vähän matkan päähän ulko-ovesta. Nainen huomasi kyllä saavan osakseen useitakin kyräileviä katseita ympäröiviltä palkkamiekoilta mutta jatkoi hyväksi toteamallaan taktiikalla eikä ollut huomaavinaan, mitä nyt haukotteli kertaalleen leveästi purukalustoaan esitellen rohkaistakseen näitä pitämään etäisyytensä. Ohimennen hän huomasi rialeiden istuksivan vierekkäin lattialla jonkin matkan päässä. No kai ne hakeutuivat kaltaistensa seuraan tällaisessa ympäristössä...*
|
|
|
Post by submarine on May 22, 2009 22:10:27 GMT 3
Aikaa meni odotellessa jälleen reiluhkosti. Kukaties päätöksenteko vaati pieniä pohdiskeluja, joko sitten vahvan taikka heikon ehdokasvalikoiman vuoksi. Väki odotushuoneessa alkoi käydä jo hiukkasen kärsimättömäksi. Muutamat valittivat, ettei edes huussiin päässyt, ja huutelivat suureen ääneen jopa uhkauksia tehdä tarpeensa matolle paremman puutteessa. Raha kuitenkin näytti kiinnostavan kaikkein vakavimminkin pitkästyneitä ja muualle halajavia sen verran, ettei moni kuitenkaan uskaltanut häipyä. Muutamat lopulta tekivät tosin senkin, kun odottelu alkoi kylvää epäilystä ja eripuraa. Olipa vähällä syntyä nyrkkitappelu tai kaksikin.
Nufs ei voinut väittää oman odottelunsa olevan mitenkään turhan mukavaa. Rottauros piteli kiinni ikävän lujaa toisesta kädestä, ja nojaili päin. Olkoonkin, että tällä oli massaa varmaankin kaksinkertaisesti narttuun verrattuna, häiritsi vielä enemmän tieto siitä, mihin suuntaan oltiin menossa. Nufs ei ollut turhan innostunut ajatuksesta. Se piti vain saada selvitettyä eteenpäinkin niin hyvin, ettei erehtymisen vaaraa ollut. Uros ei ainakaan aikonut kuunnella mitään vastaanvinkumista tai totella nykäisyjä. Kun kädenvääntäjä sattui vilkaisemaan toiseen suuntaan, ei Nufs enää vain vinkua vikissyt, vaan kiskaisi nopeaan tahtiin esiin pitkähkön, leveäväistisen tikarinsa vyöltä. Siinä samassa, kuin osaten aavistaa, suuremman rotan rumanpuoleinen pää oli jo kääntynyt salamana takaisin. Narttu tunsi väännön kovenevan, mutta hänelläpä oli jo muutama kämmenenleveys teroitettua terää uroksen kurkulla. Käsi oli kunnolla koukussa, varaa olisi ollut survaista miten pitkälle tahansa. Ja toinenkin rotta selvästi tiesi sen, sillä se jähmettyi aloilleen samoin tein ja jäi vain tuijottamaan. Samaa tekivät muutkin lähellä istuvat ja seisoskelevat.
Ovi kävi vastaanottohuoneen suunnalta. Siellä seisoi nyt sama silmälasipäinen virkamies, joka totesi muutaman sanan vieressä seisovalle ovivahdille, vilkaisen joukkoa. Suurin osa odotushuoneessa vartovista antoi äkkiä jakamattoman huomionsa tälle. Lukuunottamatta kahta rottaa, joilla oli kummallakin hieman tärkeämpää puuhaa. "Te, hyvä herra. Ja sinä. Ja te kaksi siellä", ovimies ilmoitti hyvin kuivasti, osoitellen kissaa ja rottia sormella. Ensimmäiseksi tämä oli kuitenkin viitannut kohti mykkää Virteitä, jolle oli jopa kumartanut. Muille ei moisia kunnioita osoitettu, mutta annettiinpa nyt kuitenkin tietä astua sisään. "Muille pahoitellaan, ettei heitä valittu. Ovella teille maksetaan korvaukseksi ajasta kultakolikko jokaiselle."
Vanha, arpinen ja telottu uros mulkoili koristen Nufsia, minkä kykeni, ja narttu vastasi takaisin mahdollisimman hyvin. Sitten se kuitenkin päästi sähähtäen irti kädestä, ja suori vähintäänkin raivokkaana kohti avautunutta ovea. Nufs odotteli muutaman pitkän hetken, ennen kuin meni perässä.
|
|
|
Post by spyrre on May 24, 2009 16:55:13 GMT 3
*Aika kului jälleen luvattoman hitaasti. Melkein täyteen ihmisiä ahdettu odotushuone ei ollut muutenkaan se kaikkein mukavin paikka oleskella saati sitten pidemmän päälle, mutta Cathryn pyrki parhaansa mukaan jättämään tämän seikan huomiotta vaikka se kävikin hetki hetkeltä vaikeammaksi. Mikä siellä nyt oikein vielä kesti? Vaikka useimmat palkkamiekoista säilyttivät vielä kärsivällisyytensä jotkut eivät olleet niin pitkäpinnaisia vaan salissa kajahteli kärsimättömiä huudahduksia sekä ajoittaista nahistelua ja jotkut vain yksinkertaisesti poistuivat paikalta. Kissa silmäsi vaivihkaa lähistöllä orastavaa kinaa mutta käänsi sitten huomionsa takaisin muualle kun kyseessä ei ollut sen suurempi välikohtaus eikä se yltänyt häneen saakka. Nainen vilkaisi jälleen kuulusteluhuoneen ovelle päin nähdäkseen joko siellä jo tapahtuisi jotakin, keskittyen sitten pitkästyneenä seinään nojaillen pureskelemaan palasta kuivalihaa jonka hän oli ottanut laukustaan. Pian hänen huomionsa kiinnitti toinenkin pienimuotoinen välikohtaus jonkin matkan päässä saaden naisen kääntämään katseensa hiukan kulmiaan kohottaen rotta-kaksikon suuntaan. Hän oli pistänyt merkille että suurempi koiras oli ilmeisesti tahtonut istua (toivottavasti tähän hätään vain istua) pienemmän jyrsijän kanssa ja raahannut vastahakoisen nartun kädestäpidellen viereensä, mutta ei ollut sitten kiinnittänyt asiaan enempää huomiota ennen kuin nyt näytti siltä että pienempi oli saanut tarpeekseen rujosta koiraasta. Tai näin olisi voinut ainakin päätellä siitä tikarista, jonka naaras oli asettanut uhkaavasti toisen rialin kurkulle.
Kissa seurasi tilannetta hetken muutaman muunkin kiinnostuneemman silminnäkijän ohella, kunnes aukeavan oven kolahdus käänsi nopeasti kaikkien muiden kuin rialeiden huomion huoneeseen astuneeseen kirjuriin sekä vartiomieheen jättäen jyrsijöiden keskeisen kanssakäymisen näiden omaksi huoleksi. Lyhytsanainen ilmoitus taisi saada aikaan jonkin verran jupinaa ja tyytymättömiä katseita, Cathrynin puolestaan yllättyessä melkoisesti päätöstä. Se että sir Virtei valittiin ensimmäiseksi ei ollut kummallista, mutta se että seuraavaksi osoitettiin häntä ja sitten jopa rial-kaksikkoa sai naisen seisomaan hetken paikallaan silmiään epäilevästi räpytellen. Jopa rotatkin...? Mitähän tämä nyt oli? Kuitenkin epäröityään kissaihminen poimi tavaransa ja asteli ovelle vilkaisten ohimennen näreitä jyrsijöitä, joista periksi antamaan joutunut koiras näkyi tömistelevän itsekseen sähisten hänen edelleen. Nainen hidasti hiukan askeleitaan antaakseen rialille jonkin verran etumatkaa ennen kuin asteli myöskin toistamiseen sisälle kirjurin huoneen ovesta ja jäi varovaisin olemuksin odottamaan jonkinlaista selitystä nyökättyään ensin tervehdyksen huoneessaolijoille. Hän ei ollut aivan varma pitäisikö hänen olla tyytyväinen odottamattomasta onnestaan vaiko huolissaan, mutta ehkä sekin selviäisi enemmän kohta jos pullea kirjuri uskaltaisi avata sanaista arkkuaan samassa huoneessa epämääräisen palkollisporukkansa edessä.*
|
|
|
Post by submarine on May 24, 2009 17:42:58 GMT 3
Virkamies ei ollut odottelun aikana muuttunut yhtään vähemmän kiusaantuneeksi tai muutenkaan rennommaksi. Oikeastaan tämä näytti nyt vielä entistäkin vaikeammalta ja väänteli käsiään, kuin olisi juuri joutunut myöntämään itsellleen jotakin ikävää, jota nyt ei vain voinut kiistää. Tämä kostutti huulia kielellään moneen kertaan, selvitteli kurkkuaan ja näytti kaikin tavoin siltä, ettei ollut turhan innostunut puhumaan. Huoneessa seisoi neljä sellaista, joista kolmea mies ei varmasti halunnut edes vilkuilla. Tarkalleen sanoen Virtei, ainoa ihminen koko osoitetussa ryhmässä, ei myöskään näyttänyt turhan imarrellulta joutuessaan seisomaan rotan vieressä. Nainen ei tätä tuntunut niin haittaavan, mutta jyrsijät sitäkin enemmän. Mies pysyi kuitenkin vaiti, mikä tosin liittyi varmasti muihinkin asioihin.
Nufs kiinnitti huomiota koko huoneeseen lähinnä puolittaisesti. Ovimies oli puhunut jotakin rahasta, mutta täällä ei näkynyt yhtään. Jaettiinko sitä ulkopuolella sitten? Pitäisikö mennä katsomaan, vai tulisiko enemmän kun kun oli kerran tuotu tänne? Nartun päässä pyöri melkoinen määrä kysymyksiä, joista jokainen oli hyvin tärkeä, mutta joista yhteenkään ei oltu vastaamassa. Rotanuros ja aikaisemminkin mulkoillut mies molemmat kyräilivät, eikä pois luikkiminen tuntunut niin kauhean huonolta ajatukselta. Mutta äkkiä pullea ihminen pöydän takana alkoikin puhua, ja rotta jäi kuuntelemaan. Sanottavaa olikin melkoisesti.
"Noniin... tuota... teidät on nyt sitten valittu tähän... työnkuvaan. Kerron teille, mistä on kyse", virkamies aloitti, korjaili lasejaan ja selvitteli taas kurkkuaan. Sitten tämä menikin suoraan asiaan, kaiketi ettei alkaisi empiä kesken kaiken. "Kymmenen kuukautta sitten, osana kuninkaan hanketta perustaa uusia kyliä maan eteläkolkkaan, perustettiin kylä nimeltä Kanervanotko. Nähdäksemme alkuvaiheet onnistuivatkin hyvin, ja uudisasukkaat rakensivat hirsitaloja, raivasivat peltoa ja pystyttivät muurinkin kylänsä ympärille erinomaisen nopeasti. Apua saatiin lähiseudun kreiviltä, joka salli talonpoikiensa auttaa kylän perustamisessa. Edes syrjäseutujen rosvot tai barbaarit eivät heitä suuremin hätyytelleet. Nyt kuitenkin pelkäämme, että jotakin on tapahtunut. Asukkaat lähettivät alussa viestin tilanteestaan vähintään kerran kahdessa kuussa, mutta nyt on kulunut jo neljä kuukautta edellisestä. Kuukausi sitten lähetimme kuninkaallisen tarkastajan muutaman vartijan kanssa tiedustelemaan, mitä Kanervanotkolle kuuluu, mutta hänkään ei ole palannut. Vartijoistakaan ei kuulunut mitään jälkeenpäin. Haluamme nyt tietää, mitä Kanervanotkolle on tapahtunut. Teidän tehtävänne on matkustaa sinne ja ottaa selvää, miksi mitään ei ole kuulunut niin pitkään aikaan, ja mitä tarkastajalle tapahtui. Pelkäämme, että kylä voi olla joutunut rosvojoukon tai verenhimoisten barbaarien tuhoamaksi. Te siis matkustatte sinne, tarkastatte tilanteen, ja autatte tarpeen vaatiessa kyläläisiä, mikäli mahdollista. Kun tiedätte, mistä on kyse, tulee teidän palata tuomaan mukananne raportti. Saatte halutessanne käyttöönne vaunut ja ajajan, matka kestää ainakin kolme päivää hevosillakin. Kylän tarkkaa sijaintia emme tiedä, joten joudutte tiedustelemaan sitä lähempää. Joudutte kuitenkin ylittämään mainitsemani kreivin, Sadrosin maita, ja melko lähellä Kanervanotkoa pitäisi olla yksi hänen kylistään. Saatte sieltä varmasti paremmat ohjeet." Saatuaan asiansa päätökseen virkamies vaikeni auliisti, jääden odottamaan vastauksia ja mahdollisia kysymyksiä. Tämä maiskutteli aavistuksen huuliaan.
|
|
|
Post by spyrre on May 26, 2009 15:20:13 GMT 3
*Cathryn ei sanonut mitään astuttuaan sisälle huoneeseen, vilkaisi vain ympärilleen ja jäi sitten Virteille ja kirjurille hiukan nyökättyään odottamaan tutkiva katse pulleassa miekkosessa. Tämän kissamainen tuijotus ei varmaan tehnyt miehen oloa ainakaan yhtään helpommaksi ja tämä hypistelikin käsiään rykien vaikeana aikansa ennen kuin sai aloitettua puheensa. Hän kuunteli selonteon epärövine rykimisineen kaikkineen keskeyttämättä kertaakaan, eikä oikeastaan sanonut mitään aivan heti edes sen jälkeen kun mies oli lopettanut ja odotti ilmeisesti kommentteja.*
"Siis... käymme vain siellä katsomassa mitä on meneillään ja tulemme takaisin? Siinä kaikki?" *Hän varmisti sitten, ennemminkin puhuen ääneen ajatuksiaan kuin silä tarkoituksella ettei olisi ymmärtänyt ensimmäisellä kerralla. Jos se olisi kaikki tuossa, tehtävä kuulosti oikeastaan varsin helpolta, vaikka vastassa saattaisi ollakin hajalle revitty kylä ja joitain verenhimoisia lainsuojattomia. Täysin turvallista kyseiseen kylään meneminen niissä olosuhteissa ei välttämättä tietenkään ollut, mutta jos oli tällaisen ammatin itselleen valinnut (ja no, Cathrynin suhteen sana "valita" oli kirjaimellisesti oikea) ei voinut alkaa itkeä kauhusta joka kerta kun horisontissa häämötti pieni riskiyritys tai toinenkin. Edes kolmen päivän matka vaunuilla ei kuulostanut kovin pahalta, vaikka kissa ei sinänsä ollut kovin innostunut ratsuista tai pienessä tilassa pitkään oleskelusta. No, ehkä he joutuisivat hiukan kyselemään ympäriinsä saadakseen selville halutut tiedot jos löytäisivät jonkun jolta kysellä, mutta sekin tuntui helpohkolta verrattuna moniin muihin työnantoihin joita kissaihmisellä oli jo ollut. Pitäisi tietysti olla varovaisempi lähemmäs määränpäätä saavuttaessa ajatellen ettei edellinen tiedustelujoukko ollut koskaan palannut... mutta toisaalta, heistä kukaan, paitsi ehkä korkeintaan Virtei, ei näyttänyt varsinaisesti "kuninkaalliselta tarkastajalta" tai miltään niihin liittyvältäkään, joten hetken pohdittuaan Cathryn arveli tämän olevan kenties syy sille miksi ne kaikkein yllättävimmät yksilöt oli valittu suorittamaan tehtävää. Kuka oikeasti osaisi odottaa että kylän liepeillä hiipparoiva rial tai muu kummallinen olento (joksi hänet itsensä ikävä kyllä varmaan tulkittaisiin) olisikin palkattu nimenomaan tutkimaan kylää? Vaikka siirtokuntaa olisikin kohdannut katastrofi ja syyllinen, teoreettinen barbaarijoukko olisi vieläkin paikalla, niitä ei luultavasti kauheasti kiinnostaisi hätyyttää rottaa tai paria elleivät nämä tulisi liian lähelle, niitä ei välttämättä edes huomattaisi. Hm. Logiikka kuulosti oikeastaan melko hyvältä. Ehkä tämä tilanne ei sittenkään ollut aivan niin epäilyttävä kuin hän oli aluksi pelännyt.*
"Hm. Osaan kyllä liikkua huomaamattomasti silloin kun se on tarpeen ja minulla on tarkat korvat." *Nainen totesi alustavasti hetken ajatuksiaan pyöriteltyään, vilkaisten silmäkulmastaan hiukan muitakin... rottia aavistuksen verran epäilevämmin, mutta nyt niiden läsnäolon sentään jotenkin perusteltuna oman logiikkansa mukaan sulattaen. Niin kauan kun rialit osoittautuisivat edes jollakin tapaa niin luotettaviksi että suorittaisivat palkkiota vastaan tehtävän joka annettiin eivätkä vain päätyisi hyökkäämään yöllä muun retkikunnan kimppuun ja syömään näitä, niin yritys voisi toimia. Nämä yksilöt vaikuttivat olevan sentään sen verran ajan tasalla ja rahan perään, että ehkä ne jopa noudattaisivat sopimusta. Ja tosiaan, palkkiosta puheenollen...* "Entäs palkkio? Paljonko?" *Cathryn kysyikin suoraan ujostelematta sen enempää ja jäi päätään kallistaen odottamaan vastausta.*
|
|
|
Post by submarine on May 26, 2009 16:20:42 GMT 3
"Niin. Ja autatte, jos mahdollista", virkamies totesi. "Mitään sotaa ei vaadita käymään, jos nyt jotenkin sellaiseen on syytä, mutta tarpeen vaatiessa voitte joutua ehkäpä tekemäänkin jotakin. Mutta pääasiallisesti haluamme tietää vain, mistä on kyse. Jos tilanne on jotenkin paha, haluamme teidän vain ottavan sen selville ja palaavan." Kun nainen kysäisi palkkiosta, selvitteli virkamies jälleen hetken kurkkuaan ja korjaili lasejaan, ennen kuin lopulta vastasi: "Palkkio on palatessa - mieluiten todisteiden kanssa kylässä käymisestä - kymmenen kultarahaa jokaiselle palaavalle. Tarpeen vaatiessa maksamme myös vaarallisen työn lisän sen mukaan, mistä oli kyse."
Jos Nufsia oli mikään enää tässä vaiheessa arveluttanut, katosi se kaikki nyt heti. Kymmenen - siis yhtä paljon kuin varpaita - oli monta kultarahaa, ja mahdollisesti saisi vielä enemmänkin. Mistään tavallisesta hommasta ei tarjottu kymmentä, ei nartulle ainakaan. Kymmeneen meni kymmenen hopearahaa, johon meni aina kymmenen niitä, minkä nimeä rotta ei muistanut. Se teki ainakin... ainakin paljon rahaa. Sillä saisi ruokaa vaikka kuinka pitkäksi aikaa - vaikkei hän todellakaan aikonutkaan käyttää sitä ruokaan.
"Paljon lisää?" narttu kysyi hetimiten, kaikella suurella pidättyväisyydellään. "Kymmenestä kolmeenkymmentä. Tilanteesta riippuen", virkamies vastasi kysymykseen, painottaen eritoten tilanneriippuvuutta. Rotannarttu näytti heittävän melkeinpä volttia onnesta. Tai ainakin se tutisi silminnähden. "Haluamme, että viette tämän kirjeen kylänvanhimmalle. Hänen nimensä on Hathor. Älkää avatko sitä, sillä murtunut sinetti huomataan", pullea mies totesi annettuaan rikkauslupausten kypsyä hetken, ojentaen sitten pöydältä kirjettä ainoalle, johon kaiketi uskoi luottavansa, Virteille. Mies otti kuoren vastaan ja työnsi sen visusti talteen, nyökäten samalla.
|
|
|
Post by spyrre on May 26, 2009 17:01:13 GMT 3
*Kissan pää kallistui aavistuksen lisää ja olento höristi korviaan kuullessaan vastauksen. Kymmenen kultarahaa minimissään? Ei huono, vaikka "vaarallisen työn" lisäkin jäisi saamatta. Se että palkka maksettaisiin vasta saavuttaessa takaisin ei sinänsä ollut odottamatonta, mutta kissan olisi silti tehnyt mieli pientä ennakkoa aivan vain varmuuden vuoksi. Mutta toisaalta, palkkaaja sentään oli virkamies eikä joku satunnainen palkkamiekan tarpeessa oleva vastaantulija, joten edes pari kymmentä kultarahaa per naama heille kaikille ei pitäisi olla tällaiselle miehelle mitenkään ylipääsemätön summa. Työnantajat pääsisivät huomattavasti helpommalla kun maksaisivat suosiolla ja tyytyväiset, epämieluisat palkolliset häipyisivät ilman sen suurempaa meteliä työnsä loppuun saatettuaan, eiköhän se ollut paras ratkaisu heille kaikille.*
"Hyvä on, sopii minulle." *Cathryn ilmoitti oltuaan vielä hetken ihan vain periaatteen vuoksi muka miettivästi vaiti, vilkaisten ohimennen kummallisesti nykivää rottanarttua. Mikähän sitä vaivasi, toivottavasti sillä ei ollut kirppuja... ainakaan niin paljon että niitä alkaisi hyppiä rotasta muihinkin läsnäolijoihin. Varmuuden vuoksi nainen astui askelen kauemmas, kääntäen huomionsa takaisin virkamieheen. Tämän ilmoittama maksimipalkka kuulosti oikein hyvältä vaikka tämän saaminen tietysti vaatikin enemmän vaaraa kuin vähän pienempi summa. Kissaihminen oli varsin tyytyväinen, vaikkei antanutkaan sen näkyä kovinkaan selkeästi päällepäin siitä huolimatta etteivät ihmiset välttämättä olleet kauhean hyviä lukemaan hänen tuntemuksiaan. Edes lisäohjeistusta saadessaan nainen ei sanonut mitään vaikka tärkeä toimitettava kirje ojennettiin muitta mutkitta joukon ainoalle ihmiselle. Korkea-arvoisempi sir Virtei oli selvästi valittu mukaan pitämään muuta kummajaisjoukkiota aisoissa eikä sitä edes salailtu. Cathrynille tämä tosin sopi hyvin niin kauan kuin mies ei keksisi alkaa pomotella sen suuremmin, kissa itse kun ei oikeastaan edes ollut johto-aseman perään. Kyllä hän osasi seurata muiden ohjeistustakin edes pintapuolisesti niin kauan kuin näki moisen mielekkääksi... ja onneksi Virtei oli ainakin toistaiseksi vaikuttanut järkevältä yksilöltä pienestä puutteestaan huolimatta. Kissaihminen nyökäytti myös päätään hiukan virkamiehen sanojen loppuun, tuoden sitten ilmoille vielä yhden oleellisen kysymyksen joka varmaan kiinnosti kaikkia.* "Koska lähdemme? Minun täytyy hankkia hiukan lisää muonavaroja, mutta muuten olen valmis."
|
|
|
Post by submarine on May 26, 2009 18:35:11 GMT 3
"Se ei ole ongelma. Ajaja, joka huolehtii vaunuista, pitää huolen myös majoituksesta. Maksetaan meidän puolestamme", virkamies totesi vähäeleisesti. "Löydätte tallin melko läheltä kaupungin laitaa, vaunujen pitäisi olla jo valmiina. Se on rikkaiden talli. Ajajan nimi on Halmar, hän on kokenut ja tuntee hyvin lähiseudun. Voitte lähteä heti, hänelle on jo kerrottu tilanteesta. Antakaa tämä, niin hän tietää teidän olevan oikeaa väkeä" Taas ojennettiin jotakin Virteille, tällä kertaa jokin sinettisormuksen tapainen. Mies katsoi sitäkin hetken ja laittoi sitten talteen, nyökäten jälleen. Tällä ei ainakaan näyttänyt olevan suuremmin kysyttävää - ainakaan mitään niin tärkeää, että siihen olisi tuhlattu paperia. Sama näytti pätevän vanhahkoon rottaan, joka ei ollut sanonut mitään tai edes suuremmin liikkunut. Sekin oli kai jo valmiina lähtöön.
Nufs ei edes tiennyt, miksi vielä seisottiin huoneessa. Lupailtu raha oli jossakin aivan muualla, joten paikoillaan toljottelu ei auttaisi yhtään ketään. Narttu suurinpiirtein heilui puolelta toiselle oven vieressä, tärisi ja melkeinpä hyppelehti innosta. Oli luvattu reilusti rahaa, paljon enemmän kuin sai melkein mistään. Pitäisi etsiä talli ja ajaja ja muuta sellaista. "Mennää, mennää", Nufs sanoi, tai kukaties hoki, ja nyki jo ovenkahvaa. Rotta ei ajatellut asioita kovinkaan pitkälle, mutta tiesi ainakin, mitä seuraavaksi piti tehdä. Sen jälkeen tuli muita asioita, mutta ne olisivat murheita vasta sitten.
|
|
|
Post by spyrre on May 27, 2009 1:19:26 GMT 3
*Kas, valmiiksi kustannettu majoituskin ihan? Nainen säästyi siis ostosreissultaan, eikä keksinyt mitään suurempaa syytä enää viivytellä. Virkamies puhui näköjään jälleen lähinnä Virteille siitä huolimatta että kissa oli se joka oli suurimman osan kysymyksistä esittänytkin tai että mies puolestaan ei sanonut muutenkaan mitään, ja eräänlaiseksi henkilöllisyystodistukseksi tarvittava sinettisormuskin ojennettiin kirjeen tapaan miehelle mutta se oli jo odotettavissakin ja seikka sivuutettiin samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Tässä vaiheessa rotannarttu olikin jo vipeltänyt ovelle ja nyki kahvaa niin malttamattoman näköisenä ettei ollut pysyä nahoissaan hoputtaen muita kiirehtimään. Cathryn loi pidemmän vilkaisun tähän kyseiseen yksilöön kuin oli aikaisemmin vaivautunut, miettien mielessään mahtoikohan jyrsijä ymmärtää mistä oikeastaan oli kyse, vaikka sillä olikin ilmeisen kova kiire jo mennä. Ehkä sille pitäisi vielä yrittää selittää erikseen hiukan lyhennettynä mihin oltiin menossa ja mitä tekemään jos se vain suostuisi kuuntelemaan. Toinen vaisu rial puolestaan ymmärsi varmaan puolestaan ongelmitta päätellen tämän hyvästä kielitaidosta. Mutta, no, täytyi kai myöntää, että tämä kenties yksinkertaisempi yksilö oli oikeassa, turhaan enää kirjuria läsnäolollaan kiusaamaan ja mitä nopeammin pääsisi matkaan pääsisi poiskin saamaan palkkionsa.* "Rauhoitu nyt vähän." *Kissa rauhoitteli rottaa muutamalla sanalla, huokaisi itsekseen, ja silmäsi ympärilleen nähdäkseen oliko heille vielä jotain asiaa tai tekoa täällä, vaikka olikin luultavaa että kirjuri tahtoi heistä vain eroon mahdollisimman pian. Sitten, viivyteltyään ihan periaatteenvuoksi tuon pienen hetken hän heitti tavarat paremmin olalleen ja kääntyi pienen nyökkäyksen keralla ovelle.* "No, mitä nopeammin menemme, sitä nopeammin tulemme takaisin, vai mitä? Näkemisiin sitten. Laskekaapa rahat valmiiksi." *Hän heilautti kättään olkansa ylitse viitsimättä enää olla niin muodollinen kun muiden suhtautuminen oli selvä kohteliaammasta käytöksestä huolimatta, ja asteli ovesta saliin joko itsekseen tai muiden mukana riippuen siitä mitä nämä päättivät tehdä. Luultavasti ainakin rottanarttu tuli mukana koska oli roikkunut melkein oven välissä jo valmiiksi, ja siihen täytyi taas pitää vähän etäisyyttä jos mahdollista. Astellessaan odotushuoneen poikki ulos Cathryn pyöritteli jo mielessään tulevia päiviä, palaten sitten aatteissaan takaisin nykyhetkeen ja katsahti Virteitä jos tämä oli puhe-etäisyydellä.* "Parempi kai mennä suoraan niille talleille. Tiedätkö missä ne ovat?" *Hän kysyi muistellen mielessään oliko nähnyt rikkaammille asiakkaille omistettuja talleja saapuessaan. Nainen itse ei hevosta omistanut eikä sellaista erityisemmin halunnutkaan, joten hän harvoin kiinnitti huomiota tällaisiin seikkoihin.*
|
|
|
Post by submarine on May 27, 2009 11:54:57 GMT 3
Kun päästiin ulos, nyökkäsi Virtei naisen kysymykselle. Sitten mies osoitti ensin itseään, ilmeisesti tallia kohti ja lopuksi hieroi rahvaanomaisesti sormiaan yhteen rahan merkiksi. Kaiketi sen oli määrä tarkoittaa jotakin, mutta selvennyksiä ei kuitenkaan tullut. Oli miten oli, mies lähti viemään joukkoa eteenpäin, mitä ilmeisimmin kohti kysyttyjä talleja. Ministeriön edessä oli vieläkin melkoinen joukko vielä äsken sisällä istuneita palkkamiekkoja, jotka kyräilivät nelikkoa myrtyneen näköisesti - saamistaan rahoista huolimattakin. Kukaan ei nähtävästi ollut aikeissa tehdä mitään typerää, mutta katseita ja sanoja kyllä vaihdettiin. Kyrsiintymistä taisi vielä pahentaa se, että kolmella neljästä palkatusta oli häntä ja turkki. Toisaalta, neljällä neljästä oli myös aseita, mikä oli omiaan pitämään vaiti ja tyytymään irvistelyyn.
Nufs oli asioiden yksinkertaistamiseksi mennyt kokonaan ohi sen osan, jossa rahat pitäisi ansaita, ja siirtynyt jo ajattelemaan sitä osaa, jossa se oli jo ansaittu. Rotalla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä sillä kaikella pitäisi tehdä, mutta sitä oli joka tapauksessa paljon, ja se oli pääasia. Jos sitä olisi, niin sitten voisi myös miettiä, mitä sillä tekisi. Mutta vielä tärkeämpää oli, että rahaa yksinkertaisesti sai. Se oli kaikkein tärkeintä. Tavallisesti narttu sai vain aivan parhaimmillaankin todella surkeita hommia, joista ei maksettu kuitenkaan käytännössä mitään - siis silloin harvoin, kun edes palkattiin johonkin. Eikä hän itsekään onnistunut juuri koskaan saamaan mitään minkäänarvoista itsekään kasaan. Tämä taisi nyt olla SE juttu. Se, jota oli kärkytty aika ja ikuisuus.
Joku kauppias viskasi kojusta mädäntyneen omenan maahan. Tavallisesti Nufs olisi vähintään koettanut myydä sen takaisin, mutta ei nyt. Nyt ei tehty sellaisia. Nyt tehtiin rahaa.
|
|
|
Post by spyrre on May 28, 2009 16:39:08 GMT 3
*Mies vastasi kysymykseen odotetun nyökkäyksen lisäksi monimutkaisemmalla elesarjalla jonka merkitys taisi jäädä aavistuksen hämäräksi. Cathryn arveli tämän kenties tarkoittavan että Virteillä saattoi olla itsellään hevonen kyseisessä tallissa tai sitten kyseessä oli muuten vain tutumpi paikka, mutta se ainakin oli selvää että mies tiesi missä haettu sijaitsi. Toistaiseksi hän ei kuitenkaan udellut sen tarkemmin, koska se oleellisempi kysymys oli jo saanut vastauksensa. Ilman sen enempiä suostutteluja kissa seurasi muun porukan ohella kun lähdettiin katua pitkin mykän soturin johdolla hylättyjen palkkamiekkojen kyräillessä tyytymättöminä jonkin matkan päässä seinänvierustalla. Kissa vilkaisi näitä ohimennen mutta kun kukaan näistä ei nähnyt vaivan arvoiseksi alkaa isotella sen kummemmin olentokin jätti nämä omaan arvoonsa vaikka taputtikin ohimennen sapelinsa kädensijaa pieneksi varoitukseksi. Kärvistelkööt nuo mokomat rauhassa, eivätköhän he olleet kaikki saaneet mahdollisuudet tulla valituksi ja kuulluksi, oikeastaan hän sekä rotat vielä pienemmät kuin muut, ja silti heidät oli valittu sopiviksi. Jos oli aihetta itkeä jollekin aiheesta, menköön valittamaan kirjurille tai sille kuka hyvänsä valinnan loppujen lopuksi oli suorittanut.
Nyt kun oli päästy matkaan näkyi pienempi rottakin rauhoittuneen ja kulki mukana edes nykimättä enää niin pahasti kuin aikaisemmin. Kissanainen vilkaisi narttua ajoittain mutta piti oikeastaan enemmän silmällä rujon koiraan liikkeitä edes hirveästi sitä salailematta vaikkei aivan suoraan tuijottanutkaan. Ihmiseen olento ei suhtautunut näin epäluuloisesti ilmeisistä syistä. Tämän kanssa Cathryn arveli kenties tulevansa tarpeeksi hyvin toimeen, se seikka mikä huolestutti hiukan enemmän oli kahden rotan kanssa matkaaminen ja varsinkin yöpyminen. Noiden ajatuksenjuoksusta kun ei koskaan tiennyt, vaikka melkein voisi odottaa että jos ne tahtoisivat luvatun palkkion niille olisi hyödyksi tehdä yhteistyötä muiden palkattujen kanssa koska lisää rahaa ei heruisi vaikka palaajia olisikin vähemmän... ellei tappioilla pönkitettäisi tarinaa, joka oikeuttaisi lunastamaan parikymmentä kultakolikkoa lisää vaarallisen työn lisää. Hm. Nainen olisi saattanut itsekin harkita hankkiutuvansa eroon ainakin toisesta rotasta matkan varrella tätä tarkoitusta varten jos olisi ollut tarpeeksi mammonan perään, mutta luvattu palkkio oli jo valmiiksi kiitettävän kokoinen jolla tulisi toimeen pidemmänkin aikaa. Niin häikäilemätön hän ei sentään ollut.... eikä Cathryn pyrkinyt muutenkaan rikastumaan toiminnallaan, olihan hän saanut tarpeeksi maistiaisia sameteista, silkeistä, posliinikupeista ja riikinkukkopaisteista jo aivan tarpeeksi kasvaessaan. Nämä asiat ja niiden aiheuttama riippuvuus ylellisyyksistä nimenomaan olivat yksi niistä seikoista, joiden takia hän oli ottanut jalat alleen. Hyvin hoidettu vartiokoira saattoi olla kylläinen ja kiiltäväturkkinen, mutta se oli kuitenkin ketjuun sidottu kuten muutkin koirat, näin kielikuvalla todettuna. Ja mustaturkkinen kissa oli vanhemmaksi vartuttuaan arvostanut kyseisiä siteitä aina vähemmän ja vähemmän siitä seuranneista eduista huolimatta. Näistä muista osallistujista taas ei voinut sanoa mitä nämä kenties keksisivät tehdä rahansa eteen... No, onneksi kyseessä oli iso palkkio suhteellisen helposta tehtävästä.
Tallien ilmestyessä näköpiiriin Cathryn käänsi keskittymisensä ajatuksistaan enemmänkin ympäristöönsä tuntien itsekin pienen jännityksen väristyksen. Eihän tehtävien suorittaminen palkkaa vastaan ollut hänelle varsinaisesti mitään uutta, mutta olo tuppasi kuitenkin olemaan vähän jännittynyt lähdettäessä jollekin isommalle reissulle. Edessä voisivat olla melko pitkäveteiset kolme päivää ennen kuin edes päästäisiin perille tekemään jotakin, mutta eiköhän siitä selvittäisi jos kaikki vain pysyisivät sopimuksessa. Katse tarkasteli jo punnitsevasti tallirakennusta sekä tämän ympärillä käyvää hyörinää, paljoakaan huomiota kiinnittämättä saamiinsa outoihin vilkaisuihin henkilökunnan tai epäluuloisten juhtaeläinten suunnalta, kuten aikaisemminkin.*
|
|
|
Post by submarine on May 28, 2009 17:35:16 GMT 3
Tallin luona joukko tosiaan sai montakin vilkaisua. Muutama vartijakin - siellä missä oli rikkaita oli myös vartijoita - astui eteen, aikeenaan varmasti vähintäänkin kysellä. Virtei onnistui kuitenkin pääsemään ohi näistä näyttämällä sinettisormusta, joka sai miehet astumaan pois edestä, kyräillen korkeintaan rottia. Rialeista vartijoilla oli varmasti monta karua kokemusta, eikä sinettisormuksen näyttäminen olisi varmasti toiminut kummaltakaan - tai edes kissalta. Korkeintaan olisivat iskeneet mokoman varkaan ja huijarin maahan siinä paikassa. Mutta mykkä Virtei oli melko eri maalta niin olemukseltaan kuin ulkonäöltäänkin. Mies ei ollut rankan, köyhän elämän maahan painama tai ahavoitunut, vaan vanttera ja hyvässä kunnossa. Se olikin varmasti ainoa syy siihen, etteivät vartijat kyselleet, vaan päästivät ohitse - tai sitten tämä vain oli sattunut tosiaan käymään ennenkin.
Rikkaiden talli ei näyttänyt mitenkään kovin erityiseltä. Sekin oli hevosille tarkoitettu talli, josta oli turha kultaa tai kaiverruksia etsiä. Mutta toisaalta, se ei näyttänyt myöskään saastaiselta, eikä nurkista paistanut aurinko läpi. Lattia oli kiveä ja katto hyvin tilkitty. Tilaa oli runsaasti, ja hevosia, apupoikia ja muuta palvelusväkeäkin reilusti. Lisäksi hevoset olivat selvästi parempaa sorttia, eivät tavallisen väen työjuhtia vaan hyviä eläimiä, joilla oli varmasti reilusti arvoa. Tallipojat olivat tosin siitäkin huolimatta juuri niin likanaamaisia ja saastaisia kuin muuallakin. Suurin osa sekä elukoista että ihmisistä vilkaisi sisään astelevaa nelikkoa kerran ja toisenkin, muttei kuitenkaan tehnyt mitään erikoisempaa asialle. Virtei johtikin joukon ilman sen suurempia haavereita läpi tallirakennuksen ja ulos kärrypihalle. Ja, kuten luvattua, siellä odottivatkin vaunut, joiden eteen oli valjastettu kaksi vahvaa, suurehkoa hevosta.
Suurempia ihmettelemättä Virtei asteli jo aavistuksen vanhanpuoleisen, lyhytpartaisen ja aivan erehtymättömän ahavoituneen miehen luokse. Tämä istuskeli laatikon päällä vaunujen edessä, nähtävästi odotellen jotakin. Virtein tullessa lähemmäs tämä kuitenkin valpastui ja nousi pystyyn. Nufs pisti merkille, että mies seisoi aavistuksen kyyryssä, kuin ei olisi päässyt hyvällä yritykselläkään täyteen ryhtiin. Oli miten oli, miehet tervehtivät toisiaan kuka mitenkin, ja Virtei ojensi jo käteväksi osoittautuneen sormuksen. Se otettiin suurempia vastaan muutaman nyökkäyksen ja hymyntapaisen kanssa. Kun asia oli kunnossa, kohotti Virtei äkkiä muutaman sormen ilmaan merkiksi kaiketi siitä, että aikoi jotakin, jätti suurehkot kantamuksensa vaunujen luokse ja asteli takaisin sisään talliin. Vaununkuljettaja, jonka virkamies oli nimennyt Halmariksi, jäi hetkeki silmäilemään muuta joukkoa. Tämä ei näyttänyt suoranaisen paheksuvalta tai inhon partaalla taistelevalta, muttei nyt imarrellultakaan. Lopulta mies näytti valitsevan sen, joka oli vähiten paha, ja marssi Cathrynin luokse, ojentaen parkkiintunutta kättä. "Halmar, kaiketi palveluksessanne. Sitä ollaan sitten pitkälle aikomassa", mies totesi rennonpuoleisesti, puristaen ja ravistaen reilusti lujaa kaikkia mahdollisesti ojennettuja ulokkeita.
|
|
|
Post by spyrre on May 31, 2009 16:38:29 GMT 3
*Arvattavasti osoittautui varsin käteväksi että edes yksi joukkiosta oli ihminen, ja selkeästi korkea-arvoisempi sellainen. Kun vartijat pysäyttivät heidät nelikon ylittäessä pihaa Cathryn antoi mielellään Virtein hoitaa epämukavan sosialisoinnin epäluuloisten sotilaiden kanssa pysytellen vaiti hiukan sivummalla, niin kauan kuin mitään selitystyksiä ei vaadittu johon olisi tarvinnut vastata sanallisesti. Kun heidät kuitenkin päästettiin vaivatta ohitse sormusta näyttämällä vain ikävät katseet perässään edes mitään kyselemättä, nainen melkeinpä arvasi että mies oli jo tutumpikin näky täällä. Eipä sillä, että tämä olisi ollut mitenkään tyrmistyttävän odottamaton seikka, ennemminkin päinvastoin. Matka jatkui sisälle suureen ja hyvin hoidettuun talliin. Täälläkin sateli säikähtäneitä tai vain yksinkertaisesti epäluuloisia katseita läsnäolevalta henkilökunnalta tai eläimiltä, mutta kukaan ei sentään yrittänyt enää pysäyttää heitä vaan katsoi parhaaksi pysytellä pois kummajaisten tieltä. Cathrynkin puolestaan pyrki pysymään hiukan etäämmällä hevosten pilttuista ja käveli mieluummin hiukan keskemmällä käytävää jos mahdollista. Ei hän varsinaisesti suuria eläimiä pelännyt, ennemminkin kysymys oli siitä ettei hän halunnut hevosten pelästyvän häntä ja vauhkoontuvan, siinä vasta olisi ollut jälleen ikävä välikohtaus selvitettävänä. Hän ei ollut tottunut hevosiin tai oikeastaan muihinkaan kotieläimiin eikä ymmärtänyt näiden päälle paljoakaan, joten nainen katsoi parhaaksi olla hiukan varuillaan näiden kanssa. Ratsut näyttivät onneksi suhtautuvan erikoisiin vierailijoihin yllättävän rauhallisesti, vain muutama tömisteli korviaan luimistellen paikallaan loppujen tyytyessä lähinnä silmäilemään uteliaina taikka levottomana.
Vaunupihalle saapuessaan ensimmäinen asia joka pisti silmiin oli valmiina odottava kulkuneuvo isokokoisine vetojuhtineen. Kissa piti etäisyytensä näihinkin eläimiin, kiinnittäen huomionsa vaunujen kupeessa oleskelevaan erikoisen näköiseen miekkoseen. Taas Virtei sai hoitaa vähäsanaiset sosialisoinnit muiden pitäessä varsin vähän melua itsestään, kunnes mykkä mies pyysi kärsimerkillä muita odottamaan ja kiirehti sitten takaisin tallin suuntaan jätettyään ensin tavaransa maahan. Cathryn seurasi hetken katseellaan tämän poistumista, silmäsi ohimennen rottiakin ennen kuin käänsi katseensa ajuriin, joka yllättäen ei näyttänyt aivan niin epäluuloiselta kuin suurin osa ihmisistä joihin törmäsi. Kissa oli kieltämättä hiukan yllättynyt Halmariksi esittäytyneen (ja jo aikaisemmin esitellyn) miekkosen tullessa jopa tervehtimään.* "Cathryn." *Hän vastasi esittäytymällä ja kätteli tätä pienen hymyn keralla.* "Niin olisi tarkoitus. Olen kyllä liikkunut jonkin verran, mutten ole koskaan ennen käynyt tuolla päin. Tiedätte ilmeisesti reitin ainakin melkein määränpäähän saakka."
|
|
|
Post by submarine on May 31, 2009 17:14:57 GMT 3
Nufs katseli ympärilleen. Tallinpihalla oli paljon hevosia ja sellaista. Rotalle ei ollut koskaan selvinnyt kovinkaan hyvin, miksi ihmiset pitivät hevosia hengissä sen sijaan, että olisivat syöneet niitä. Niillä vain sillä tavalla tehtiin jotakin. Mentiin niiden jaloilla, vaikka omatkin oli olemassa. Eikö se olisi ollut vain helpompaa käyttää omia jalkojaan, hevosissa ja muissa sellaisissa oli paljon parempiakin asioita. Niin kuin se, mitä ne jalat pitelivät ilmassa. Nartun sormiin oli muutaman kerran ikään kuin aivan vahingossa jäänyt kylkipala tai muutama, ja syötävää se ainakin oli ollut. Ja näissä kaikissa hevosissa olisi ollut reilusti enemmän kylkiä ja selkiä ja kaikkea muutakin. Mutta siltikin niitä pidettiin hengissä. Pulma oli niin mystinen, että rotta vietti hyvän hetken vain nyppien nisärenkaitaan ja tuijotellen hevosia.
"Toki. Olen ajellut näitä teitä melkeinpä koko ikäni. Ja isäni ennen sitä. Perille saan teidät kyllä, mutta matka on pitkä. Kolmisen päivää, ellei mitään erikoisempaa tapahdu. Mutta itse Kanervanotkoon asti en voi teitä kuljettaa, sinne kun ei mene kunnon tietä. Sinne ei tosin ole pitkä matka kylästä, jonne pysähdymme", Halmar selitti, rutistellen siinä sivussa naisen kättä monella vähintäänkin epämukavalla tavalla, ennen kuin päästi irti. Mies ei ollut kovinkaan valtava, mutta voimaa tällä selvästi oli kuitenkin käsissä. "Sisään vain, jos olette valmiita. Sir Virtei näyttää vielä asioivan tuolla tallimiehen kanssa", Halmar totesi, astellen takaisin vaunuille. Mitä ilmeisimmin tämä tunsi aatelismiehen, koska osasi sanoa tämän nimenkin. Kyseessä olivat avonaiset, mutta silti kaikin puolin mukavan näköiset vaunut. Suljettuja käyttivät yleensä vain oikeasti arvokkaat ihmiset, eikä ollut ihmekään ettei palkkamiekoille annettu parasta maan päällä. Nufs ei silti koskaan ollut istunut edes tällaisissa, ja kiipesikin jo pelkästään uteliaisuudestakin mahdollisimman nopeasti korkeanpuoleisen reunan yli.
|
|
|
Post by spyrre on May 31, 2009 22:36:36 GMT 3
"Emmeköhän me löydä perille loppumatkasta itsekin kunhan pääsemme ensiksi lähimaille. Siihen asti luotan kokemukseenne." *Kissa osasi olla hyvinkin kohtelias silloin kun halusi, mutta ravisti kyllä kättä takaisin eikä valittanut siitä pienestä kovakouraisuudesta johon ajuri oli taipuvainen. Kun pääsi tämän otteesta nainen kuitenkin ravisti hiukan kättään vaivihkaa ja veti raajansa hetkeksi selkänsä taakse. Ohimennen hän vilkaisi silmäkulmastaan rottia mutta nartun hajamielinen puuhastelu sai hänet nopeasti kääntämään katseensa muualle. Otus ei tosiaankaan ollut millään tasolla häveliäs tapaus, mutta se toisaalta oli ollut jo varsin arvattavissa. Cathryn keskittyi mieluummin keskustelemaan Halmarin kanssa kuin katseli sen tarkemmin mitä rial milloinkin päätyi ajatuksissaan räpeltämään. Kun mies kehotti istumaan vaunuihin odottamaan, nainen silmäsi kulkuneuvoa hiukan epäröiden varsinkin kun pienempi rotta oli jo päätynyt kiipeämään sisälle. Hän joutuisi sitten istumaan tuollaisessa kahden rotan kanssa ainakin kolme päivää? Ajatus ei ollut houkutteleva, mutta eipä kai sille enää mitään voinutkaan. Onneksi kyseessä oli sentään avonainen vaunumalli, Cathryn ei erityisemmin edes haikaillut hienomman suljetun perään vaikka enemmän säiden armoilla tällaisessa olikin.* "No, emmeköhän me ole valmiita. Minun puolestani voimme lähteä kunhan Virtei saapuu takaisin." *Kissaihminen vastasi kuitenkin, ja päätyi hiukan miehelle nyökäten kiipeämään myöskin ketterästi vaunuihin istuen jonnekin vastapäätä rottaa ottaen etäisyyttä sen verran kuin tuossa tilassa pystyi. Tavaransa hän asetteli istuimelle viereensä jousen ja nuoliviinen keralla, nojaten sitten kyynärpäänsä kasan päälle ettei esineitä voisi siepata niin vain hänen huomaamattaan. Vihreä katse tarkasteli rottia, vilkaisten lyhyesti välillä tallin tai ajurin suuntaan, mutta pitäen kuitenkin näitä enemmän silmällä rohkaisten myös osaltaan pitämään etäisyytensä.*
|
|