|
Post by paddy on Oct 17, 2009 12:50:07 GMT 3
Eljah rykäisi kuuluvasti ja nauroi sitten makeasti. "Olen pahoillani. En tietenkään vähättele kykyjäsi vaan nauran omalle typeryydelleni. Olen hyvin pahoillani. Ne kaikista pienimmät ovat violetteja. Oletan, että tunnet, mitkä niistä ovat pienimpiä, mutta odotappas hetkinen." Sen sanottuaan hän keräsi vikkelästi kaikki violetit marjat kämmenelleen. Sitten hän siirtyi aivan Angelican viereen tarttui tätä kädestä ja laski kaikki marjat neidon kämmenelle. Yksi ei suostunut vierimään pois hänen kämmeneltään ja sen hän heilautti kätevästi omaan suuhunsa. "Tuossa ole hyvä. Ajattelin, että miksi sinun pitäisi vaivautua erottelemaan parhaimmat muista hyvistä ja helpotin hiukan niiden löytymistä. Olen aivan varma, että pidät näistä. Ne nimittäin maistuvat juuri sellaiselta, kuin sinä kaikista eniten pidät. Ne siis saavat aromien vivahteita sinun mieltymyksistäsi, jos vain ajattelet mieluisinta aromiasi. Nämä marjat ovat suhteellisen vaikeita löytää, sillä ne sijaitsevat koteloissa kasvin lehtien alla. Minä olen kuitenkin oppinut löytämään näitä helposti, vaikka kaikkialta näitä ei voi löytää."
Eljah siistyi taas omalle paikalleen ja otti myös vartaan itselleen. Jäniksen liha ei ollut hänen suurinta herkkuaan, mutta herkullista siltikin. Se tosin tuppasi olemaan herkasti jokseenkin sitkeää, vaikka sen pystyikin vaivattomasti syömään. Eljah oli kuitenkin hyvin tarkka siitä, mitä söi, vaikka kaikki kyllä kelpasi. Paras oli kuitenkin aina paras. Hän joi taas hiukan vettä ja otti vielä toisen vartaan.
"Otatko sinä tuon viimeisen vartaan, vai syönkö minä sen? En haluaisi haaskata suokaa. Varsinkaan eläimen lihaa, sillä silloin minusta tuntuisi, että olen tappanut sen eläimen ikään kuin turhaan, jos ymmärrät näkökulmani."
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 17, 2009 13:04:29 GMT 3
Angelica piti marjoja hetken kädessään. Niiden sileä pyöreä pinte tuntui mielenkiintoiselta sormien alla. Hän söi niistä ensin pari ja jätti loput kämmenelleen. Maku oli todella hyvin saman lainen kuin se, mistä hän piti eniten. Ainoa marjamainen kasvi Aquraessa, joka kasvoi tunona kuuden päivän valoisana aikana. Hän oli saanut maistaa sellaista ensimmäistä kertaa ollessaan kolmen. Sen jälkeen hän oli innolla odottanut sitä aikaa, jolloin ne kypsyivät. Hän ei koskaan unohtaisi sitä makua. Angelica söi loputkin ja sama maku tulvi niistä hänen suuhunsa ja mieleensä. Ne olivat hänen muistinsa mukaan jopa ollut saman värisiä. Hieman isompia ja pisaran muotoisia. Niitä kasvoi pienissä varpumaisissa pensaissa. "Voit syödä sen. En halua vielä luopua tästä mausta, jonka nämä marjat antavat" Aqurae vastasi ja hymyili. Oli todella hauskaa huomata, miten pienen pienet asiat tekivät elämästä elämisen arvoista niinkin karussa paikassa kuin Aqurae. Oli tavallaan harmillista, mutta toisaalta taas hyvä, etteivät he olleet valoisaan aikaan perillä. Silloin Aquraeita liikkui kaikkein eniten kaupungin ulkopuolella, mutta näkö oli kaikkein kaunein. Silloin kukaan ei työskennellyt, joten kaivoksissa ei ollut ketään. Aqurae oli kaunis paikka, sen kauneus piti vain osata löytää ja nähdä.
Angelica nousi seisomaan ja kuunteli ympäristöä. Mitään tavanomaista poikkeavaa ei kuulunut, mitä hän oli odottanutkin. Hän käveli aivan nuotion lähelle ja ojensi kätensä sitä kohti. Hän imi itseensä takaisin tulelle antamansa energian ja se sammui. Ei ollut viisasta jättää tulta yksin metsään. "Lähdetään" hän sanoi Nozénille ja lähti kulkemaan oikeaan suuntaan.
|
|
|
Post by paddy on Oct 17, 2009 13:37:30 GMT 3
Eljah nappasi nopeasti omat tavaransa mukaansa ja kiiruhti Angelican perään. Hän oli aikeissa tarkistaa, että nuotio oli todella jo sammunut, mutta tajusi sitten, että tottakia se oli sammunut, jos Angelica oli sen sammuttanut. Neitohan hallitsi tulta. Ei hänellä ollut mitään syytä epäillä. Joten hän ei kääntynyt vaan seurasi neitoa.
Aurinko oli jo noussut ja metsä tulvi kultaisessa valossa. Eljah oli usein nähnyt metsän aamuauringossa. Se oli kovin kaunis näky ja hän nautti siitä joka kerta. He liikkuivat kohtalaisen nopeasti ja puut lähestulkoon suhisivat heidän ohitseen.
Pian puiden välistä alkoi erottua laajoja alueita niittyä. Heidän kulkiessaan Eljah oli syönyt viimeisetkin paistit ja nuoleskeli nyt tyytyväisenä huuliaan. Se olisi ollut kovin rahvasta ihmisten seurassa, mutta metsässä kukaan ei ollut näkemässä, kuinka epäsiivosti hän käyttäytyi. Eljah ei jaksanut käyttäytyä etikettien mukaan silloin, kun häntä ei siihen pakotettu. Oli mukavaa välillä vain olla ja nauttia. Olla välittämättä siitä, miltä muiden silmissä näytti. Tottakai hän oli joka hetki kohtelias, mutta jotkin hänen tapansa olivat vain jääneet hänelle vuosiensaatossa ja yksi oli tapa nuolaista huulia aterioinnin jälkeen. Se tosin saattoi johtua hänen kissan muodostaan, mutta ei hän välittänyt, mistä oli sellaista oppinut.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 17, 2009 13:49:57 GMT 3
He kävelivät pitkään ruohotasangolla, ennen kuin he saapuivat tielle. Se oli alkujaankin kulkenut heidän kanssa samaan suuntaa, mutta hieman kauempana. Kun he astuivat tien soraiselle pinnalle askelten kaiku muuttui rahisevaksi. Jossain välissä matkaa tie haarautuisi kahteen eri suuntaan yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. Molemmat johtivat eri kyliin, mutta he jatkaisivat risteyksestä suoraan sen yli. Se olisi nopein tie metsään, jonka keskellä oli vuori. Enää ei siis olisi pitkä matka, mutta näin lähellä oli aina se vaara, että joku läheteistä oli ulkona. Se tietäisi rutkasti harmia. Ketään ei kuitenkaan vielä näyttänyt liikuvan lähipiirissä. Nämä tiet olivat muutenkin hyvin harvoin kuljettuja. Ne harvat, jotka tästä kärryillään kulkivat olivat nähneet sen vaivan, että pitivät tiet kunnossa, koska he eivät yleensä olleet tavallisia talonpoikia. Se hän oli kuullut Satarilta.
"Me saavumme oletettavasti ennen iltaa metsän reunaan. Metsän keskellä on vuori, jonka juurelle pyrimme. Olemme siellä joskus huomenissa" Angelica sanoi Nozénille, jotta hän tietäisi varautua. Mitä lähemmäs he tulivat, sitä rauhattomammaksi Angelica kävi sisältäpäin. Hän olisi aivan varmasti erittäin hermostunut koko ajan, kun he olivat sisällä. Sen sitä sai, kun oli liian ystävällinen, mutta luonnetta oli lähes mahdotonta muuttaa tekemättä itsestään jossain määrin pahaa olentoa. Se mustuttaisi mielen erittäin helposti ja nostaisi pintaan omat halut liian voimakkaina kuullakseen muiden haluja. Sitä Angelica ei halunnut ja siksi tyytyi mielellään tähän rooliin, minkä nyt omasi.
|
|
|
Post by paddy on Oct 17, 2009 13:59:53 GMT 3
Eljah säpsähti hiukan, kun tajusi Angelican sanojen sisällön. "Me siis olemme perillä jo huomenna? En ollut varautunut ihan näin nopeaan etenemiseen... Me taisimme olla valmiiksi jo suhteellisen lähellä? Minun on ehdottomasti harjoiteltava tämä ilta ja yö. Kun saavumme metsän reunaan, ehdottaisin, että etsisimme jonkin hyvän paikan leiriytyä ja jäisimme siihen yön yli. On jotain, jota minun on vielä kerrattava ennen kuin saavumme paikalle ja oletettavasti tarvitsen myös sinun apuasi harjoituksissa. Olisitko siis valmis avustamaan minua? Tehtävä vaatii paljon keskittymistä, mutta tiedän, että kykenet siihen. Se on helppoa."
Sen jälkeen Eljah äkkiä seisahtui ja otti viittansa ja laittoi sen nahkapussukkaansa. Jän laittoi myös kenkänsä pussiin ja muuntui sitten viimeöistä monin verroin nopeammin pantteriksi. Hän Ähkäisi ja huohotti hiukan. Pieni irvistys suli nopeasti hänen kasvoiltaan ja hän hölkkäsi Angelican luokse.
"Miten olisi, kelpaisiko kyyti?"
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 17, 2009 14:27:56 GMT 3
Angelica nauroi Nozénille. Hänet oli helpompi yllättää, kuin hän oli luullut. "Kyllä me olimme valmiiksi hyvin lähellä. Ja voin toki avustaa sinua, mutta täällä ei ole kovin turvallista mennä kovinkaan kauas metsään, koska jos joku huomaa sinut siellä lähellä säättää käydä hieman huonosti" hän sanoi. Nauru kuului vielä hänen äänessään, vaikka asia oli vakavampi, kuin Angelica itse antoi ymmärtää.
Pian Nozén oli jälleen pantterin hahmossaan ja tarjosi kyytiä. Angelica epäröi hieman. Hän ei ollut varma, kestäisikö mies hänen painoaan,vaikka hän ei paljoa painanutkaan. "Oletko nyt aivan, että jaksat?" hän kysyi noustessaan pantterin selkään. Aqurae ei ollut koskaan ratsastanut edes hevosella, joten tämäkin oli hänelle uusi kokemus. Nozénin karva oli yhtä pehmeää kuin edellisenä iltana, mutta lämmön tunsi nyt paremmin. "En sitten takaa, että pysyn kyydissä. En ole koskaan ratsastanut millään" hän sanoi ennen kuin henlähtivät.
|
|
|
Post by paddy on Oct 18, 2009 14:43:34 GMT 3
Eljah nauroi matalasti kehräten. "Uskotko sinä tosiaan, että olisin pyytänyt sinut selkääni, ellen olisi ollut varma siitä, että jaksan? Toki olen niin kohtelias, että olisin saattanutkin tarjota kyytiä, vaikken olisi jaksanutkaan, mutta sillä tavoin olisin luultavasti vain lysähtänyt jossakin kohtaa matkaa, tiputtanut sinut kyydistä ja nolannut itseni totaalisesti. Ehei, kyllä minä olen aivan varma, että jaksan kantaa sinut, olit sitten pitkä tai et."
Eljah laskeutui makuuleen Angelican noustessa hänen selkäänsä. Tuntiessaan, että neito oli tukevasti hänen selässään, hän nousi varoen. Oli tärkeää, ettei heti tiputtanut toista selästään.
"Ota kiinni niskakarvoistani, ne ovat hiukan pidempiä, kuin muut karvani. Niistä on hyvä pitää kiinni, sillä karvani on hiukan pidempää muutenkin tavallisen pantterin turkkiin verrattuna. Johtuu hiuksista. Ne kun ovat oikea sekamelska."
Sen sanottuaan hän naurahti hiukan. Joku kauempana oleva olisi voinut luulla naurahdusta ärinäksi, mutta lähempää siitä erotti hienoista kehräyksen vivahdetta ja se olikin ratkaiseva asia miettiessä, oliko mies vihainen vai iloinen. Nuorukainen toivoi, että Angelica oli tajunnut sen nauruksi.
"Jos sinua arvelluttaa, pysytkö kyydissäni, voin taata että pysyt. Liikun kuin tanssien. Tuskin huomaat, että liikun. Maisema kyllä liikkuu ja raajani myös, mutta sinä et oikeastaan ollenkaan. Huomaat kyllä silti, että liikun. En väittänyt, että olisit täysin paikallasi koko ajan. Pyrin kyllä siihen, ole huoleti. Minun selässäni on aivan erilaista kuin esimerkiksi hevosen selässä. Hevosen selässä sinä pompit koko ajan. Minulla on ollut niitä monta."
Sen sanottuaan Eljah lähti liikkeelle. Hän lähti liikkeelle hitaasti ja nopeutti vauhtiaan, kun oli varma, että neito pysyi hänen selässään. Hän eteni tasaista vauhtia ja nautti tuulen tuomasti raikkaudesta edetessään mutkittelevaa tietä pitkin. Tie oli vain loivasti mutkainen, mutta mäkinen. Se ei kuitenkaan Eljahia tulisi hidastamaan.
"Pyytäisin ainoastaan, että kertoisit hiukan ohjeita suunnistusta ajatellen. Minulla ei nimittäin ole mitään tietoa siitä, mihin sinä olet meitä viemäsä, joten olen sinun ohjeidesi armoilla. Joten, arvoisa navigaattorini, minne päin me oikein olemme menossa?"
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 18, 2009 15:51:02 GMT 3
Angelica ottu kiinni Nozénin ohjaamasta paikasta ja pysyi mahdollisimman matalana. Sen hän oli ratsastuksesta lukenut, että mitä matalampana pysyi sen vähemmän ilmanvastusta ja sen nopeammin ja helpommin pystyi juoksemaan. "Pian tulee risteys, joka kääntyy kumpaankin suuntaan suunnilleen yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. älä käänny vaan jatka pois tieltä heinikolle. Siitä on suora tie metsään. Johdan meitä sitten huomenna sen läpi" Angelica neuvoi. Tie oli siis varsin yksinkertainen. Tokihan sinne johti hieman kiertäväkin tie, jos seurasi vasemmalle johtavaa tietä, mutta suoraan kannatti mennä, jos halusi nopeasti perille.
Maisemat vaihtuivat todella kävelyä huomattavasti nopeammin, vaikkei Angelica muutosta nähnytkään. Vaikka Aqurae ei ollutkaan koskaan aiemmin ratsastanut millään, häntä ei pelottanut Nozénin kyydissä. Se oli todellakin niin tasaista, kun pantteri oli kuvannut. Liikkeen kyllä huomasi, jos piti silmiä kiinni ja etsi liikettä, mutta jos sen antoi vain olla saattoi luulla, että leijui paikallaan jonkin pehmeän ja karvaisen olennon päällä. Tunne oli mielenkiintoinen. Hän ei ensimmäistä kertaa ajatellut, että voisi todella hankkia jonkun lemmikin, mutta ajatus tuli jälleen esiin Nozénin kantaessa häntä. Sellaisen suuren pörröisen otuksen, jonka selässä pystyi matkustamaan, jos ei jaksanut tai pystynyt kävelemään. Angelicalla oli ollut molempia tilanteita. Se myös voisi nopeuttaa matkan tekoa. Tai sitten joku pieni pörröinen otus, jota voisi pitää sylissä tai olkapäällä. Tai sellainen pieni olento, joka kasvoi/muuntautui tarvittaessa suuremmaksi. Hmmm. Asiaa täytyi miettiä.
|
|
|
Post by paddy on Oct 22, 2009 12:56:57 GMT 3
Eljah noudatti ohjeita tarkasti. Heidän edetessään hän katseli edessään avautuvia maisemia. Näky oli lumoavan kaunis, suorastaan henkeä salpaava. Tuuli huojutti heinekköä ja se suhisi lempeästi heidän kulkiessaan. Pieniä kukkia kasvoi siellä sun täällä, melkein, kuin olisi eksynyt keskelle lumoavaa niittyä. Ruoho vain oli hiukan matalampaa, eikä kasvillisuus ollut läheskään niin tiheää. Maa oli nurmikon peittämä. Ainakin siinä tien laidassa. Eljah ei nimmitäin liikkunut usein teillä vaan heinikkö sopi hänelle paremmin, sillä osittain sekin pehmensi askellusta.
Eljah kehräsi ja murahti mielihyvästä. Hän nautti Angelican kuljetuksesta. Sai vähän vaihtelua karkealle käytökselle, kun neitoa selässä kuului kantaa kuin kukkaa kämmenellä. Hänestä oli hauskaa olla aina välillä herrasmies. Se toi mieleen hänen lapsuutensa ja nuoruutensa, sen ajan, kun hän vielä eli omassa kuningaskunnassaan vuorilla. Joskus sitä oli ihan mukava muistella, vaikka kipeäähän se otti, joka kerta.
Hän halusi ilmaista tuntemuksiaan ja keskustella ja sanoi: "Minä pidän tästä maisemasta. Se on todella upea verrattuna niihin karuihin oloihin, joissa olen elänyt viime kuukaudet. Tiedän, ettet näe, mutta sulje silmäsi ja kuvittele."
Hän piti pienen tauon ja arveli, että Angelica ehkä oli tehnyt niinkuin hän oli kehottanut. "Niitty säihkyy monissa timantin väreissä. Tiedäthän, kukat suorastaan hohtavat ja maa kylpee väreissä. Aurinko paistaa jo matalammalta ja se luo pehmeyttä tuohon näkymään. Mäen rinteet ovat kullansävyiset. Ja koitappa haistella hetki. Haistatko? kaikki nuo kukat, ne tuoksuvat hyvälle."
Eljah oli hetken hiljaa ja nauroi sitten. "Mahdan kuulostaa ihan joltakin romantikolta. Suonet anteeksi." Ja hän nauroi taas.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 22, 2009 19:07:44 GMT 3
Angelicalle tuli ensimmäisenä mieleen Aqurae valoisana aikana, kun Nozén kuvaili niittyä, jolla he kulkivat. Satar ei ollut kuvaillut sitä ihan samoin sanoin, mutta mielikuva oli hyvin samankaltainen. Auringosta hän ei kuitenkaan tiennyt. Hän ei ollut koskaan nähnyt aurinkoa, joten laskevan auringon näky ei avautunut hänelle. Kukatkin hän haistoi selvästi, vaikka he kulkivatkin nopeaa vauhtia. Ne tuoksuivat hyvältä, mutta eivät yhtä hyvältä, kuin Aquraessa. Siihen hän oli tottunut, mutta kaipaus ei ollut koskaan ollut suuri. Yhden asian Nozén oli jälleen unohtanut; hänellä oli aina silmät kiinni. Idea oli kuitenkin sama, joten Angelica päätti jättää huomauttamasta. "Et ole ensimmäinen, joka on tätä maisemaa kuvaillut, mutta huomaan, että kaunistat kuvaa enemmän, kuin se toinen. Mutta Auringosta en tiedä mitään. En ole koskaan nähnyt sitä" Aqurae sanoi. Sellaisia näkyjä oli kuulemma hyvin vaikea kuvailla niin, että niistä sai edes jollain tasolla oikean kuvan.
|
|
|
Post by paddy on Oct 27, 2009 21:09:52 GMT 3
Eljah oli hetken aikaa hiljaa. Hän oli mykistynyt. Mies oli kovin kumissaan, ettei neito ollut ikinä nähnyt jotain niin kaunista asiaa, kuin aurinko. Jopa karskein ja vastenmielisin henkilö tiesi ja osasi arvostaa auringon kauneutta. Ja tänä iltana se oli jälleen lumoavan kaunis.
"Olen hämmästynyt. Sinulta on jäänyt näkemättä jotain tavattoman kaunista."
Eljah oli hetken aikaa hiljaa. Hän pohti hyvin kuumeisesti ja katsahti taas aurinkoa.
"Aurinko on nyt kauniin oranssi, mutta sen ympärillä on kultainen kehä, kuin utua. Se on kuin hehkuva pallo. Lämin ja kuitenkin majesteetillinen. Ja se värjää koko tämän niityn kauniisti. Olen pahoillani, jos kuvailuni ei ollut hyvä, mutta toivon, että sait jonkinlaisen käsityksen siitä, mikä minkälainen kaunis taivaankappale pitää meidät hengissä."
Eljah hymyili hiukan ja alkoi sitten taas kehrätä rauhoittavasti.
|
|
|
Post by Aqwell on Nov 1, 2009 15:30:44 GMT 3
Angelica oli jälleen huvittunut ja nauroi hiljaa mielessään. Ilmeisesti Nozénia oli helppo hämmentää jos ei nähnyt. Mies ei tuntunut ottavan kaikkia olennaisia asioita huomioon. Angelica kun oli lähtenyt Aquraesta näkemättä mitään, niin miten voi olettaa hänen nähneen auringon? Olihan toki mahdollista, että Nozén oletti, että se joka Aquraeta valaisi sen kuusi päivää vuodesta, oli jokin auringon kaltainen. Mutta sitä oli vaikea sanoa. Ei niitä tämän kuvauksen perusteella voinut samaksi sanoa. Varejä esiin tuova idea oli kyllä sama, mutta maisemaa värjäävä ei ollut Angelicalle tuutu efekti. Aquraessa se hohti sen kuusi päivää samalla tavalla kunnes sammui tai katosi jonnekin. Sitä ei tiedetä, mitä sille tapahtuu, tai miksi se edes hohtaa sen kuusi päivää, mutta ne ovat asioita, joiden selvittämiseen tulee vielä menemään aikaa.
Angelica oli vaipua unitilaan Nozénin lämmön ja rauhoittavan liikkeen takia. Ei Aqurae väsynyt ollut, mutta nyt kun lämpö sai stressin lieventymään, niin se samalla rauhoitti vähän liikaakin. Onneksi sitä oli sanottavasti mahdotonta huomata hänestä. Oli se kuitenkin parempi, kuin se stressaava mielentila, joka häntä seurasi Aquraen rajan lähestyessä.
|
|
|
Post by paddy on Nov 9, 2009 9:41:04 GMT 3
Eljah huomasi Angelican hiljentyneen ja antoi neidon olla rauhassa. Ei ollut hänen asiansa udella toisen ajatuksista. Hän oli aina ajatellut, etä ajatukset olivat henkilökohtaisia asioita, mutta tiesi myös, etteivät kaikki kunnioittaneet tätä yksityisyyttä. Miehen ajatukset eksyivät taas Deziin ja inho kävi hänen lävitseen. Hän muisteli, miltä tuntui, kun metsästäjä tunkeutui hänen ajatuksiinsa, täytti ne kauhukuvilla, vei häneltä hänen henkilöllisyytensä rippeitä.
Eljah muisti kaiken kuin eilisen. Dez oli saanut hänet kiinni. He olivat kamppailleet, mutta sitte Dez oli tehnyt jotain sellaista, mille Eljah ei mahtanut mitään. Hän oli iskenyt kyntensä syvälle Eljahin niskaan. Se oli tapa, jolla hän sai kosketuksen toisten ajatuksiin. Eljahille se oli olut ensimmäinen kerta ja hän luuli, että oli halvaantunut. Nuorukainen oli jähmettynyt ja yritti kaikin voimin taistella Dezin ajatuksia vastaan. Dez onki hänestä melkein kaiken. Ainoa, mitä mies ei ikinä saisi tietää, oli sisäänkäynti hänen kotikyläänsä. Mies tiesi jopa, mikä Eljahin heikkous oli. Jos Eljah vielä jäisi kiinni, hän olisi pulassa.
Metsän reunan lähestyessä hän käänsi hiukan päätään ja kumartui kohti Angelicaa. "Anteeksi, jos herätän. En tietenkään tiedä, nukutko todella, mutta me olisimme nyt perillä. Jos otan vielä pari askelta, niin olemme metsänreunalla." Sen sanottuaan nuorukainen pysähtyi pehmeästi, eikä pysähdystä olisi huomannut, ellei tuuli olisi seurannut heitä, ja vyörynyt pehmeästi heidän ylitseen. "Ensimmäisenä ehdottaisin, että pystyttäisimme leirin ja minä etsisin jotakin syötävää. Sen jälkeen olisin hyvin kiitolinen, jos voisimme hiukan harjoitella?"
|
|
|
Post by Aqwell on Nov 12, 2009 17:28:09 GMT 3
Angelica nosti vaistomaisesti hieman päätään, kun Nozén puhui hänelle. Hänen mielentilansa oli huomattavasti kohentunut, mutta laski armotta lähes lattiatasoon, koska nyt hän tiesi, kuinka lähellä he olivat. "Sopii hyvin" hän vastasi kavutessaan alas pantterin selästä. Aquraen äänestä ei kuullut, kuinka hermostunut hän oli, ei vielä. Sekin aika tulisi, vielä piankin. Miksi hän oli tähän suostunutkaan? Hyvä kun tiesi jotain Nozénista ja heti luvannut johdattaa hänet Aquraeen, paikkaan, johon hän tuskin olisi parasta ystäväänsäkään vienyt, jos hänellä sellainen olisi ollut. Jokin hetkellinen mielijohde, joka kostautui nyt kyllä perusteellisesti. Sen sitä kiltteydestä sai.
Angelica keräsi sylillisen kuivia oksia ja toi ne yhteen kasaan. Hän sytyttäisi nuotion hieman tuonnempana, koska nyt aurinko piti vielä huolen lämmöstä. Heidän tulisi muutenkin hyvin lämmin, kun he harjoittelivat pian. Hieman riippuen, mihin Nozén häntä tarvitsi. Halusiko hän teoriassa kuulla, muutaman esimerkin kera, miten Aquraet taistelivat, vai ihan mies naista vastaan? No kumpi tahansa kelpasi hänelle. Miekkojakin Nozénin olisi hyvä oppia kohtaamaan ennen Aquraeen astumista.
|
|
|
Post by paddy on Nov 13, 2009 21:38:27 GMT 3
Myös Eljah keräsi pinon paksuja puunoksia ja pinosi ne nuotioon. Ne eivät painaneet hänen käsivarsillaan lähes mitään. Puut rysähtivät vaimeasti maahan ja yksi oksista vierähti pinon päältä maahan. "En ole aivan varma, millaista harjoitusta ajattelit minun suunnittelevan, mutta tarkoitukseni oli kehittää aistejani. Ideana siis on, että-" Eljah lähti harppomaan pehmeästi takaisin niityille. "-minä istun keskelle aavaa aluetta, olkoon se sitten vaikka tämä niitty, ja yritän torjua sinun iskusi. Sidon silmäni, jotten näe mitään. Toivoisin, että voisimme aloittaa ensin hitaasti ja nopeuttaa sitten tahtiamme verkkaalleen. Haluan hallita kuulo ja hajuaistini hyvin" , hän jatkoi kävellessään eteenpäin. Päätettyään puheensa hän kaivoi taskustaan vihreän liinan, pyöritti sitä muutaman kerran ympäri ja sitoi sen silmilleen. Sitten hän asteli vielä muutaman askelen eteenpäin ja istui sitten paikalleen kääntyneenä siihen suuntaan, jossa oletti Angelican olevan. "Olen valmis. Aloitetaanko?"
|
|