|
Post by Aqwell on Oct 16, 2009 18:11:18 GMT 3
"En puhuisi siitä täydellisenä. En usko, että näet absoluuttisessa pimeydess, missä ei ole yhtään valoa heijastumassa silmäsi nälöaistiin" Angelica totesi. Oli kyllä kätevää, että Nozén näki jotain pimeässä. Heidän maailmansa ei ollut absoluuttisesti pimeä, koska kaupunki, sekä vesi, jota oli järvessä javirtasi joessa, tuottivat valoa. Siellä täällä kaivoksillakin oli sinisillä liekeillä palavia soihtuja. Heidän maailmansa yksivärisyys siis näkyi selkeästi, jos ei laskettu kuuden päivän valoisaa aikaa. Silloin kaikki kasvit kasvoivat, kukkivat ja siemensivät. Puu kasvatti lehtensä hetkeksi takaisin.
Angelica nauroi jälleen Nozénille. "Et suinkaan ole siinä onnistunut. Mutta, koska en ole nähnyt sinua käyttämässä näitä taitoja, en vielä kykene sanomaan. Toivokaamme siis, että aistisi ovat Aquraen pitävät" hän tokaisi huvittuneena. Oli kyllä mahdollista, että miehen aistit menisivät hieman sekaisin, kun paikalla olisi pelkkiä Aquraeita, mutta olihan sekin yksi koettelemus. Häneen sen ei pitänyt vaikuttaa. "Mitä sinä muuten aiot harjoitella?" Aqurae kysyi. Jotain, joka kenties hyödytti häntä, jos he kohtaisivat Aquraen? Se tuskin olisi mahdollista, koska hän ei tuntenut Aquraeiden taistelutapoja. No ehkä hän varoittaisi siitä, jos ei luottaisi siihen, että he kykenisivät pysymään piilossa.
|
|
|
Post by paddy on Oct 16, 2009 22:10:18 GMT 3
Eljah ojensi jalkansa ja venytti vielä hiukan pohkeitaan. Sitten hän oikaisi itsensä ja pyöritteli hiukan päätään, ravisteli sitte ja kääntyi Angelicaa kohti kasvoillaan hymyn tapainen.
"Aion hiukan treenata pantterin olomuodossani. Dézin on kyllä silloin helpompi löytää minut, mutta olen aivan varma, ettei hän ole lähettyvillä, joten voin tehdä sen aivan hyvin. En tiedä mitään teidän taidoistanne, en sen enempää, kuin olen nähnyt ja kuullut sinulta. Joten minun on kai parempi harjoitella kaikilla kolmella tavalla, joista on minulle hyötyä: ruumiillista harjoitusta sekä pantterin olomuodossa, että ihmisenä ja hiukan ajatuksien ja aistien harjoittelua. Olen kehittänyt itselleni hienon tavan treenata itseäni."
Eljah perääntyi hiukan nuotiosta ja otti hiukan etäisyyttä myös Angelicaan. Hänen oli varmistettava, että tilaa oli riittävästi, sillä muodonmuutos saattoi, tosi hyvin epätodennäköisesti, myös epäonnistua. Hän oli kokenut senkin ja se, mitä oli tapahtunut, ei ikinä unohtuisi.
"Aion nyt muuntautua, joten pyytäisin sinua olemaan hiukan kauempana, sillä en ole aivan varma, ettenkö menettäisi hallintaa, vaikka se onkin hyvin epätodennäköistä. Se on kuitenki8n tapahtunut, sillä kerran sisäinen petoni sai hetken vallan ja voin kertoa vain, ettei siitä seurannut mitään hyvää."
Sen sanottuaan nuorukainen perääntyi vielä hiukan ja sitten hän jäykistyi. Eljahin katse valpastui ja hän keskittyi hyvin voimakkaasti muuntautumiseensa. Hänen ääriviivansa vääristyivät ja hänen kehonsa alkoi muuntautua. Ensin hän kutistui hieman ja samalla hänen päänsä muoto vaihtui hiukan. Sitten muuntautuminen nopeutui ja hänen ihonsa läpi tunkeutui musta, tiheä karva. Nuorukaisen silmien ruskeus vaaleni ja muuttui hieman kellertävämmäksi ja hänen päänsä muovautui. Eljah ähkäisi hiljaa, kun hänen raajansa muuntuivat tassuiksi ja kynnet kovenivat teräviksi ja tappaviksi.
Vain pienen hetken päästä siinä kohtaa, jossa mies oli seisonut, istui nyt ylväästi musta, kiiltäväkarvainen pantteriuros. Eljah katseli hetken valppaana ympärilleen ja antoi muutoksen vaikuttaa myös näkökykyynsä. Kohta hän erotti jo hyvin kaikki ääriviivat ja hän asteli rennosti kohti nuotiota.
"Olet oikeassa. Täydellisessä pimeydessä tuskin näkisin yhtään mitään, mutta pienikin valo riittää minulle. En minä niin täydellistä näköä omaa. Tästä olomuodosta on minulle paljon hyötyä, mutta mitä nopemmin muutos tapahtuu, sitä kivuliaampi se minulle on. Paljoa kipua muutos ei tuota, ei läheskään. Se on kuin ampiaisen pisto, jos se tapahtuu todella nopeasti. Nyt olin suorastaan hidas, mutta en tahdo kiirehtiä, jos minulla on vähänkin aikaa." Nuorukaisen ääni oli hiljaista kehräystä, se oli muuttunut tumman vivahteikkaaksi ja hänen silmissään oli lempeä katse.
"Sinä voit koittaa turkkiani, jos haluat. Olisin mielissäni, jos vihdoin tajuaisit, etten ole pelkkä kissimirri, vaan suuri peto, jonka kanssa ei kannata leikitellä. Minä olen vaaraksi tavallisille ihmisille, sillä olen kuitenkin loppujen lopuksi peto. He ovat minulle kuin riista. Siksi en voi palata kotiini."
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 16, 2009 22:30:11 GMT 3
Angelica kuunteli jälleen hiljaa, mutta eräs kysymys jäi häntä vaivaamaan. "Pystyykö sinut siis aistimaan helpommin, jos olet pantteri muodossasi?" hän esitti kysymyksen mahdollisimman selkeästi. Jos näin oli hän ei todellakaan antaisi Nozénin kulkea kissana Aquraessa. Itsessään koko yrityt oli hullu ja tuhoon tuomittu, mutta jos aistimus vielä voimistuisi, niin se olisi suorastaan itsemurha. Vaikka tuskin heitä kumpaakaan tapettaisiin. Verdaniasta sai riittävästi muistin pyyhkiviä myrkkyjä, etteivät Aquraet viitsineet tappaa heitäm jotka pääsivät tunkeutumaan heidän alueelleen. Niitä tosin oli hyvin harvassa. "Hyvä. Jos tulee liian pimeää sinulle, voin aina ottaa omat silmäni käyttöön. Ne valaisevat riittävästi, mutta eivät liian paljon, että joku meidät huomaisi" Aqurae tokaisi. Sinisen tulen käyttö oli itsessään hyvin monella tavalla vaarallista. Se valaisi hyvin voimakkaasti, Aquraeiden mittapuulla, sekä sen käyttö voimisti käyttäjän lähettämää aistimusta. Jotkut erikoistuneet saattoivat jopa tunnistaa sen käyttäjän.
Angelica silitti Nozénin pehmeää ja silkkistä karvaa. Hänelle se oli varsin uusi kokemus, koska yleisesti hänellä oli hieman huonoja kokemuksia kissoista. "Et ole aivan ymmärtänyt asiaa oikein, mutta annetaan sen nyt olla. Ja olet muuten ensimmäinen kissa-olento, joka ei ole heti ensimmäisenä raapimassa ja puremassa kättä, jolla silitän" Angelica totesi. Pantterin karva oli tosiaan hyvin mielenkiintoisen tuntuista. Se oli erilaista kuin koirien tai hevosten karva. Tavallisista kissoista nyt ei edes kannattanut puhua. Heidän lähelleen angelica ei menisi vaikka maksettaisiin. "Sinun on varmaan hyvä tietää, että me emme kovin usein suosi suoria hyökkäyksiä, paitsi tilanteissa, joissa tiedämme, ettei se toinen kykene torjumaan sitä. Yleensä hyökkäämme sivulta tai jonkun kimmokkeen kautta" hän sanoi. Nozénin oli hyvä tietää edes jotain heidän tyyleistään. He käyttivät runsaasti pyörähdyksiä, joita mies oli nähnyt hänen tekevän kävellessään, mutta pääasiallisesti toisia Aquraeita vastaan. He myös hyppivät ja käyttivät kimmokkeita seinistä ja sen sellaisista, eli hyökkäsivät sivusta tai takaa.
|
|
|
Post by paddy on Oct 16, 2009 22:48:50 GMT 3
Eljah kehräsi Angelican silittäessä hänen karvaansa. Hän ei mahtanut sille mitään, sillä kissana hän oli kovin herkkä mieltymään jostakin ja silitys tuntui hänestä oikein mukavalta. Hän oli kuitenkin myös herkempi ärtymään, koska pantterina kulkiessaan hänellä oli äärimmäinen selviytymisvaisto ja jos hän tunsi olonsa uhatuksi, hän muuttui lempeästä äreäksi hyvin herkästi.
"Ei minua kukaan muu aisti kissana sen paremmin kuin ihmisenäkään kuin Déz. Hän on erikoistunut hajuuni hyvin voimakkaasti ja se onkin yksi hänen erikoiskyvyistään. Jos tuuli lennättäisi yhdenkin karva lähelle häntä, hän löytäisi meidät sekunnissa. Minusta nimittäin irtoaa joka hetki hiukan karvoja ja uusia syntyy tilalleni. Turkkini ikään kuin elää. Se johtuu siitä, etten ole tässä olomuodossa kovin usein ja siksi turkkini pyrkii uusiutumaan ja pysymään hyvänä hiukan useammin, kuin normaalisti. Olen pyrkinyt säännöstelemään tätä kohtalaisen paljon, jotten jäisi Dézin kynsiin."
Eljah hieraisi kerran ystävyyttä osoittaen kuonoaan Angelican kättä vasten ja käveli sitten verkkaisesti nuotioaukean reunalle. Hän katsoi vielä taakseen ja murahti hiljaa:
"Lähden nyt vähäksi aikaa treenaamaan. Täällä ei ole tarpeeksi tilaa harjoituksilleni, mutta palaan parin tunnin kuluttua. Tuon samalla myös riistaa, joten jos vain jaksat, pitäisitkö tulta yllä, niin valmistan meille pienen aterian, kun palaan."
Sen sanottuaan hän kääntyi ja katosi metsän pimeyteen.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 16, 2009 23:03:31 GMT 3
Hyvä niin Angelica ajatteli, kun Nozén kertoi, että vain hänen metsästäjänsä kykeni aistimaan hänet paremmin pantterin hahmossa. Satarista olisi tullut suuri ongelma, koska hän kiinnitti aina pienimpäänkin asiaan huomiota, jopa Aquraessa. Sen hän muisti siltä ajalta, kun oli siellä viettänyt. Ei ihme, että hän oli suur-Aquraen lähetti, eikä jonkun alempiarvoisemman. Hän oli heistä ehdottomasti paras, jopa Angelican mielestä, vaikka välillä heistä myös rasittavin, jääräpäisin ja ärsyttävin. Ainoa, joka todella paneutui työhönsä yrittäessään saada hänta palaamaan Aquraeen.
Nozénin lähdettyä Angelicalle jäi kosolti aikaa miettiä asioita. Hän totesi olevansa täysi idiootti lähtiessään tälle matkalle, mutta vaarat olivat elämän suola, niin kuin tavattiin sanoa. He kiertäisivät Aquraen kaupungin mahdollisimman kaukaa ja pysyttelisivät pitkälle joen penkan tuoman suojan takana. Joki oli kovertanut tiensä muuta maastoa alemmas ja siihen oli jäänyt penger, jota pitkin he kykenisivät kävelemään huomaamatta. Hän ei ollut varma, kuinka paljon vesi ja kaikukoppamainen sola vahvistaisi askelten ääniä, jos vahvistaisi ollenkaan. Vesi oli hyvin hiljainen. Kuulosti enemmän purolta kuin joelta. Se myös helpottaisi Nozénin kulkua, koska joki hohti omaa valoaan ja sen vesi näytti turkoosinsiniseltä. Se taisi jopa olla sen väristä, mutta joku pohjan värissä voimisti sen näkyvyyttä ja sai sen hohtamaan. Mielenkiintoinen näky kokonaisuudessaan ja se todella oli näkemisen arvoinen, jos siihen kykeni. Jos joku läheteistä oli Aquraen ulkopuolella, niin porttien luona olisi varmasti valkoinen vene, jolla he voisivat myös matkustaa. Angelica osasi käyttää näitä veneitä ja tiesi, missä niitä säilytettiin. Se herättäisi oletettavasti vähemmän huomiota, jos joku kuuli äänen. Kaikki eivät olleet perillä lähettien tulo- ja menoajoista, koska kaikki eivät siitä välittäneet. Oli tosin aina pieni mahdollisuus, että se oli joku niistä harvoista henkilöistä, jotka olivat perillä näistä ajoista. Silloin he olisivat pulassa, mutta eikös tämä koko matka enteillyt sitä?
Aqurae lisäili aina välillä puita nuotioon ja kävi kertaalleen hakemassa lisää. Aurinko oli jo laskenut aikaa sitten, mutta valoisuus ei Angelicalle juuri mitään merkinnyt. Hän oli elänyt suurimman osan elämästään pimeyden valtakunnassa, ja nekin vuoden, jotka hän oli viettänyt sen ulkopuolella, hän oli viettänyt ne silmät sidottuina.
|
|
|
Post by paddy on Oct 16, 2009 23:26:18 GMT 3
Eljah harjoitteli rankasti monia tunteja. Hän harjoitteli erillaisia taistelutekniikoita, opetteli tuntemaan maastoa ja hyödynsi sen monipuolisuutta miettiesään, millä eri tavoin hän saattoi piiloutua, saartaa jonkun tai hyökätä niin, ettei hänen liikkeitään voinut ennakoida. Oltuaan liikkeessä jo melkein kolme tuntia hän lysähti uupuneena maahan ja jäi siihen hetkeksi makaamaan. Maatessaan kyljellään hän läähätti hiljaa ja pohti. Seuraavana yönä hän harjoittelisi miehen hahmossaan. Hengityksen tasaannuttua hän hiljeni ja herkisti aistinsa.
Metsä oli hyvin hiljainen, vain tuulenvire kävi puiden latvoissa ja heilutteli joitakin lehtiä. Hän kuunteli tarkkaavaisesti noin kymmenen minuuttia ja kuuli sitten hiljaista rapinaa monen metrin päästä. Mies nousi varoen ylös ja katseli hitaasti ympärilleen. Mitään ei vielä näkynyt. Nyt rapinaa kuului hiukan lähempää ja hän erotti kauriin hennon vartalon hiukan etäämmältä itsestään.
Eljah otti muutaman varovaisen askelen kohti kaurista ja seisahtui sitten paikalleen. Kauris ei ollut vielä huomannut häntä. Se söi keskittyneesti lyhyttä heinää, eikä tuntunut arvaavan alkuunkaan, mikä sen lähellä vaani. Eljah otti muutaman uuden askelen, hyvin varovasti. Hänen askelistaan kuului tuskin kahahdustakaan, mutta kauris nosti äkkiä päänsä ylös ja silmäili hermostuneena ympärilleen. Mies ärähti mielessään ja toivoi, ettei kauris pakenisi, sillä hän oli vielä hiukan liian kaukana saaliistaan saadakseen sen varmasti kiinni. kohta kauris kuitenkin laski taas päänsä ja jatkoi syömistään. Eljah otti muutaman kevyen ja nopean askelen kaurista kohti ja kyyristyi sitten aivan matalaksi. Eläin katseli peloissaan ympärilleen. Se oli aistinut jonkinlaista liikettä, mutta ei nähnyt mitään ja oli silminnähden hermostunut.
Hiljaisuus halkoi ilmaa ja kauris värisi pelosta. se ei osannut päättää jäsikö vai pakenisiko, mutta ennenkuin se ehti miettiä enempää, Eljah loikkasi kevyesti sen niskaan ja upotti raateluhampaansa eläimen kaulaan. Kauris rimpuili pienen htken, mutta veltostui hyvin nopeasti, sillä Eljah oli oppinut taitavaksi metsästäjäksi ja hän osasi tappaa riistan nopeasti ja kivuttomasti. Tyytyväisenä itseensä mies laski riistan maahan ja muuntautui takaisin mieheksi. Hän haravoi hiukan maastoi, löysi muutamia hyviä yrttejä, otti ne mukaansa ja palasi sitten takasin riistalleen, jonka hän oli piilottanut susien ja kettujen varalta. Hän muuntui nopeasti takaisin pantteriksi ja palasi sitten nopeasti takaisin leirille.
Saapuessaan takaisin Eljah muuntui takaisin mieheksi ja kantoi sitten saaliinsa nuotion luokse. Hän huomasi, että nuotiota oli pidetty yllä ja harppoi matkaviittansa luokse. Viitan vierellä olinahkapussukka, jota hän tapasi pitää piilossa viittansa alla varkaiden varalta. Hän kaivoi pussukasta jonkin padan tapaisen ja asettui sitten nuotion ääreen valmistamaan ruokaa. Vettä hän oli tuonut mukanaan purosta, joka oli virrannut hiukan kauempana ja jonka hän oli löytönyt palatessaan leiriin.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 16, 2009 23:43:14 GMT 3
Angelica nosti päänsä, kun Nozén saapui jälleen leiriin. Mies oli viipynyt kauemmin, kuin oli luvannut. Tai ehkä Nozénin pari tuntia oli enemmän, kuin hänen pari tuntia. Mutta tunti sinne tai tänne ei haitannut nyt, kun he olivat pysähdyksissä, eikä ketään ollut näköpiirissä. Ilmeisesti Nozénilla oli paljon tavaraa mukanaan. Hän olisi itse tyytynyt paistamaan palasia vartaassa, koska hänen pieniin salataskuihinsa ei todellakaan olisi mahtunut minkään laista paisto- tai keittovälinettä. Oli huvittavaa, miten jotkut tarvitsivat niin paljon tavaraa mukaansa. Aquraet, ja muutama muu laji, kulki yleensä mukanaan vain päällä olevat vaatteet ja ehkä muutama tavara taskussa. Hyvin varustautuneet ja taiteilijat kantoivat olallaan laukkua. Hyvin varustautuneita heistä ei ollut kukaan. He luottivat siihen, mitä luonto kulloinkin tarjosi. Oli aina paljon jännittävämpää kuulua tähän kastiin, koska koskaan ei voinut taata, mitä sai milloinkin. Ruokaa yleensä oli riittämiin, missä ikinään liikkuikin. Se piti vain löytää. Löytäminen olikin taito laji, mutta helpottui kokemuksen myötä.
"Kuinka epänormaaleihin ilmiöihin kykenet varautumaan, jos sanon, että niitä tulee tällä matkalla muutama?" Angelica kysyi pitkän hiljaisen tauon jälkeen Nozénilta. Hänen äänessään piili pieni huvittuneisuus. Hän halusi nähdä, kuinka helposti tämä mies hätkähtäisi asioita, jos hätkähtäisi. Kuinka hän reagoisi ulottuvuuden vaihdokseen? Hänellä se oli ilmennyt pienoisena pyörrytyksenä, mutta se oli normaalia ensimmäisellä kerralla, ainakin sen mukaan, mitä hän oli läheteiltä kuullut. Useimmiten toisella kerralla se ei edes tuntunut. Tai tuntui, jos siihen kiinnitti huomiota. Myös epätavallinen välimaailma, joka oli Aquraen ja muiden ulottuvuuksien välillä saattoi hämmentää. Joki, joka jatkui silmän kantamattomiin kumpaankin suuntaan, joka ei kastellut kosketuksesta meni vain kaiken läpi. Sen molemmilla puolilla oli pelkkää harmaata sumua, ei mitään muuta. Niin oli hänelle kerrottu. Joen vesi oli tuntunut alkuun hyvin kummalliselta, koska se todella tuntui menevän kaiken läpi; niin vaatteiden kuin lihan ja luun. Mikään ei kuitenkaan ollut märkä sen jälkeen. Katsotaan miten Nozén reagoisi siihen.
|
|
|
Post by paddy on Oct 17, 2009 0:04:40 GMT 3
Mies hämmensi hiukan yrttejä, jotka kelluivat kiehuvassa vedessä. Häntä suorastaan huvitti, että hän oli mennyt ostamaan tällaisen vain hiukan mukia suuremman padan ja laittoi sillä nyt kuumaa juotavaa neidolle. Hän ei ollut oikein tajunnut, missä vaiheessa hänestä oli kehittynyt jonkin asteen kokki, mutta eipä siitä varmaankaan mitään haittaakaan olisi? Hän nousi ja haki aukean reunalta muutaman oksan, käveli sitten takaisin nuotiolle ja istui vuolemaan niitä teräviksi, jotta ne olisivat parempia lihan kypsyttämiseen.
Angelican kysymyksen kuullessaan hän oli hetken hiljaa. Kuinka epänormaaleihin ilmiöihin hän olisi valmis? Niin, sitä oli vaikea sanoa. Hän oli jo kokenut kaikenlaista erikoista, mutta ei ollut varma, mitä neito tarkkaan ottaen tarkoitti epänormaaleilla ilmiöillään. Kysymys vaati selvennystä, mutta vastauksen hän kuitenkin tiesi sen kummemmin miettimättä.
"Olen kyllä nähnyt kaikenlaista, mutta en menisi vannomaan, etten silti voisi yllättyä monestakin asiasta. Tämä maailma on ihmeitä täynnä. Ja minun mielestäni esimerkiksi sinun kansasi on yksi niistä ihmeistä."
Hän nosti kuuman padan pois liekkien yltä ja asetti sitten paloitellut lihan palat paistotikkuihin, jotka oli vuollut. Niiden alkaessa hiljalleen paistua rasva valui tikun vartta pitkin ja kostutti maan sen tyvestä. Pienen padan jäähdyttyä pitelykelpoiseksi Eljah ojensi sen Angelicalle.
"Tässä on sinulle hiukan yrttijuomaa. Minä en itse pahemmin yrteistä perusta, olenhan peto, vaikka niitä välillä syönkin. Ajattelin kuitenkin, että ehkä sinä pitäisit niistä."
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 17, 2009 0:19:14 GMT 3
Angelica nyökkäsi kiitokseksi ja otti kupintyyppisen esineen Nozénin kädestä. "Me emme kuulu tähän maailmaan Nozén. Elämme toisessa ulottuvuudessa, joten asia on hieman mutkikkaampi kuin sitä nyt katselet. Sieltä löytyvät ilmiöt eivät kaikki vastaa tätä maailmaa" hän sanoi samalla kun joi muutaman kulauksen. Tuoreet yrtit olivat aina parempia, kuin kuivatut. Nozén oli osannut valita ne hyvin. Lämmin neste, sekä yrtit saivat Aquraen rentoutumaan. Yrttien juominen oli itseasiassa Verdanialainen tapa, joka oli tullut siirtomaiden kautta heille. He vaihtoivat metallejaan yrtteihin ja muihin ruokatarpeisiin. Suurin osa Verdanian aseista olikin tehty Aquraen metalleista. Sen koostumut helpotti magian liittämistä siihen ja antoi aseille oman sielun. Siksi ne olivatkin hyvin paljon vaarallisempia, kuin monien maailmoiden sieluttomat aseet. Yleensä käyttäjä valitsi aseensa, heilläpäin ase valitsi käyttäjänsä. Se helpotti valintaa, koska sellaista ei ollut. Piti vain löytää se oikea.
Angelica oli pian juonut astian tyhjäksi. Hän laski sen maahan ja haukotteli. Tänä iltana hän ei enää söisi mitään. Yrtit riittivät hänelle toistaiseksi. "Jos sinua ei haittaa, niin asetun nukkumaan" hän sanoi Nozénille noustessaan hetkeksi seisomaan. Hän lämmitti itseään vielä tulessa ennen kuin siirtui aavistuksen kauemmaksi. Paljaalla maalla nukkuminen oli hänelle tuttua. Vaikka maa kuhisikin kaikenlaisia pieniä olentoja, hän piti siitä. Ehkä se johtui siitä, ettei hän ollut viekäkään tottunut kaikkeen Aquraen ulkopuolella. Jos näin oli, hän ei ikinä haluaisi tottuakaan. Tällä kertaa Angelica ei ottanut sidettä pois silmiltään, koska täällä ei ollut paikkaa, johon sen laskea. Aqurae vaipui nopeasti kevyeen uneen, josta pienikin epämääräinen rasahdus tai aistimus hänet herättäisi.
|
|
|
Post by paddy on Oct 17, 2009 11:09:47 GMT 3
"En minä pistä ollenkaan pahakseni. Jos olet väsynyt, tottakai myös nukut. En minä aio valvottaa sinua tarpeettomasti." nuorukainen sanoi katsoessaan, kun Angelica siirtyi hiukan syrjempään. Hän oli aikeissa kysyä, josko neito olisi halunnut lainata hänen matkaviittaansa, mutta ennen kuin hän ehti avata suutaan, hän huomasi neidon jo nukkuvan. Tai niin hän ainakin oletti ja antoi asian olla.
Eljah mietiskeli samalla, kun näykki jo valmistuneita vartaita. Liha oli hyvää, tottakai, sillä se oli valmistettu juuri sopivassa lämmössä ja sopivalla ajalla. Se oli mureaa ja helppo pureskellä, eikä ollenkaan sitkeää. Se olisi poltellut tavallisen ihmisen suuta, mutta Eljah oli tottunut ja söi hyvinkin kuumaa ateriaansa kevyesti.
Metsä oli hiljainen sinä yönä miehen asettuessa makuulle matkaviitalleen. Viitta oli siitä hyvä, että se lämmitti maata hänen allaan, kun yleensä maa kylmeni yöksi. Hän suunniteli huomisen harjoituksiaan. Hänen olisi harjoiteltava käyttämään sekä omaa ruumistaan, että pientä vuoloveistään kamppailuissa ja harjoittaa myös aistejaan ihmisolomuodossaankin. Aistit olivat Eljahille hänen tärkein aseensa. Taidot olivat vasta hyvänä kakkosena. Miettiessään kaikenlaista nuorukainen vaipui lopulta rauhalliseen uneen. Hän tiesi, että saattoi nukkua levollisin mielin, sillä hänen lähellään oli nainen, joka oli hyvin taitava kamppailemaan, eikä jättäisi vastustajilleen minkäänlaisten arvailujen varaan.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 17, 2009 11:37:43 GMT 3
Sinä yönä Angelica ei nähnyt unia. Se oli hyvä merkki, tosin se yleensä merkitsi myös sitä, että painajaisten aika oli vasta ensiyönä. Silloin he olisivat jo huomattavasti lähempänä Aquraeiden valtakuntaa. Oli Nozénin onnit, että he olivat olleet lähellä portteja. Heillä olisi tämän jälkeen vielä pieni taival avonaista peltomaata ja ruohikkotasankoa, sitten metsää, jonka jälkeen he saapuivat vuoren juurelle. Siellä oli pieni aukio siinä, missä purtti sijaitsi ja se oli tarkoituksella laitettu kiinni kallioon. Jos se olisi ollut ilmassa, niin Angelica ei välttämättä ihan heti sitä löytäisi, mutta nyt hän tiesi, missä se oli. Hän muisti paikan, vaikka oli käynyt siellä vain kerran, varsin hyvin, vaikka hän ei sitä ollutkaan nähnyt. Se oli ollut ensimmäinen selkeä muisto hänen mentyä portin läpi, joten se oli iskostunut mieleen hyvin.
Kun Angelica aamulla heräsi nuotio oli sammunut, mikä ei ollut mikään ihme. Hän ei ollut olettanut, että Nozén olisi valvonut koko yön vain pitääkseen sinistä tulta yllä. Sen kykeni sytyttämään aina uudelleen. Ja mikä oli positiivinen piirre, sitä ei kyetty huomaamaan, vaikka hän olisi tehnyt sen aivan portin edessä, jos portti oli kiinni. Aqurae pudisteli vaatteistaan roskat, sekä pölyn, joka siihen oli tarttunut, sitten hän venytteli hetken. Ilma oli viileä ja kostea näin aamutuimaan ja tuuli toi raitista ilmaa heidän leiriinsä, joka piristi ja herätti. Lämpimästä pitäville Aquraeille kylmä oli mitä mainioin herätyskeino. Talvella Angelica ei kyennyt nukkumaan ulkona, koska pakkanen ja kylmyys pitivät häntä liian hyvin hereillä, mutta joka kerta, kun hän astui majataloon sisään lämpö toi väsymyksen takaisin. Ja lumimyrkystä tulleena oli aivan ihanaa kyetä kääriytymään lämpimiin huopiin ja unohtamaan ulkona raivoavan kylmyyden. Angelica nautti myös siitä, vaikka jotkut sen piirteistä olivatkin varsin epämukavia.
|
|
|
Post by paddy on Oct 17, 2009 11:49:59 GMT 3
Myös Eljah heräsi. Hän räpytteli hetken silmiään, nousi sitten istualleen ja huomasi, että Angelica oli jo hereillä. Samassa kylmä tuulahdus käväisi hänen ohitseen ja sai hänet hytisemään kylmästä. Matkaviitan suojissa oli ollut hyvin lämmin ja vaikka yhä oli kesä, kylmä tuuli saisi väreet kulkemaan kenen tahansa selkäpiitä pitkin. Hän pyöritteli hiukan päätään, sillä hänen niskansa tahtoi jumittua hänen nukkuessa maassa ja pieni vetreyttäminen usein notkisti kummasti.
Eljah nousi verkkaalleen ja venyttele koko pituudeltaan. Sitten hän poistui hetkeksi leirintäalueelta ja palasi kohta hiukan puita ja yrttejä mukanaan. Lisäksi hän oli onnistunut löytämään kourallisen marjoja ja myös jäniksen, joka oli koittanut loikkia häntä karkuun hänen osuessa matalaan pusikkoon, jossa se lymysi. Jälleen tyytyväisenä saaliistaan hän asetti puut vanhan nuotion jäännöksien päälle ja vuoli viime öiset tikut taas hyviksi. Sitten hän nousi taas ylös.
"Olisitko niin ystävällinen, että sytyttäisit tämän nuotion sillä välin, kun minä häen vettä yrttijuomaasi varten?" Sanoessaan sen hän hymyili hiukan ja arveli, että Angelicakin tiesi sen, vaikkei nähnytkään.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 17, 2009 12:02:01 GMT 3
"Hmmh?" Angelicalta pääsi puolitokkurainen hymähdys, mutta pian hän ymmärsi sanat. Hän ei vain ollut kuunnellut. "toki voin" hän vastasi ja käveli nuotion luo. Puut olivat kylmiä ja aavistuksen kosteita. Niiden sytyttämiseen tarvittiin hieman enemmän, kuin eilisten puiden, mutta jo pian siniset liekit tanssahtelivat niiden pinnalla. Lämpö hehkuin ympäristöön ja sai Angelican lämpeämään. Hän oli juuri herännyt, joten lämpö ei saanut häntä uneliaaksi. Hän saisi pian lämmintä yrttijuomaa, joka piristäisi häntä vielä lisää ja sen jälkeen he jatkaisivat matkaa. Aqurae antoi tulen tanssia hetken myös omilla käsillään ennen kuin antoi niiden hiipua. Tulen käyttäminen vai toki energiaa, mutta nykyään paljon vähemmän. Hän oli tottunut käyttämään sitä nykyään, mutta hävisi edelleen Satarille ja hänen taidoilleen. Läheteille se oli paljon olennaisempi taito oppia heti, kun Aquraeuus oli saavutettu. Muut oppivat sen yleensä hieman hitaammin, jos ei muutamaa luonnonlahjakkuutta laskettu mukaan.
Angelican odotellessa Nozénin paluuta hän alkoi hyräillä tuttua kappaletta Aquraesta. Sen melodian tunsi jokainen Aqurae, koska sitä hyräilivät äidit lapsilleen ja kuului jokaisessa juhlassa ja suuremmassa tapahtumassa vähintään kerran. Aquraen kansallislaulu. Sen nimeä hän ei halunnut sanoa ääneen, kunhan toisti sen melodiaa. Se oli kaunis, ehkä hieman surullinen ja Angelica piti siitä. Merequel oli hyräillyt sitä joskus hänelle. Mies Aquraen ääni palasi Angelican mieleen, kuin se olisi kuulunut hänen vierestään. Lämpimät muistot, joita oli Aquraen ajoilta, saivat hänet kaipaamaan kotiin, mutta hän ei aikonut monestakin syystä jäädä sinne tämänkään matkan jälkeen.
|
|
|
Post by paddy on Oct 17, 2009 12:17:34 GMT 3
Eljah oli jo lähestymässä leiriä, kun hän kuuli hiljaista hyräilyä. Hän seisahtui ja jäi kuuntelemaan. Ääni oli selvästi Angelican ja laulu, jota hän hyräili, oli hyvin kaunis. Hän ei tunnistanut sitä, mutta se kuulosti hyvin liikuttavalta ja Eljah kuunteli sitä vaiti hetken. Melodia ikään kuin tuuditti.
Hetken kuunneltuaan Eljah jatkoi matkaansa ja saapui vain minuuttia myöhemmin leiriin. Nuotio oli jo sytytetty ja siniset liekit räiskyivät leikkisästi puilla, jotka olivat luultavasti jo hyvin kuivuneet. Eljah otti taas pienen patansa esille, kaatoi vedet sen sisälle ja sekoitti joukkoon samoja yrttejä joita oli yölläkin tuonut. Tosin, seassa oli myös muutamia uusia, joita hän oli löytänyt ja tiesi oikein maukkaiksi.
Hän nylkesi jäniksen helposti muutamalla rannenliikkeellään, paloitteli sitten lihan ja asetti ne paistumaan lämpimien liekkien yläpuolelle, juuri oikeaan lämpöön ja korkeuteen. Sitten hän otti esille marjat, jotka oli löytänyt ja asetti ne suurelle lehdelle, jonka oli löytänyt saapuessaan purolta. Hän oli ottanut myös itselleen hiukan vettä ja kulautti raikasta nestettä kurkkuunsa oikein kunnolla. Sitten hän henkäisi syvään ja hymy kareili taas hänen kasvoillaan.
"Ole hyvä ja syö. Löysin joitakin marjoja tuolta metsästä. Nuo violetit ovat niistä kaikkein parhaita. Paistan myös hiukan jänistä ja yrttijuomasi on tuossa tulella kiehumassa. On hyvä syödä ravitseva aamiainen. Meillä on taas matka edessä." Sen sanottuaan hän nosti padan tulelta ja jätti sen jäähtymään nuotion viereen. Hennot höyrykiekurat nousivat kuumaan nesteen pinnasta ja mutkittelivat sitten hiljalleen haihtuen kohti taivasta. Yrttien tuoksu oli oikein rauhoittava, kuin suitsukkeissa.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 17, 2009 12:35:01 GMT 3
Angelica otti kulhon jäähtymästä jo ennen kuin se oli kylmennyt. Hänen sormensa eivät palaisi sitä koskettaessa. Sen Nozén oli unohtanut. Yrttijuoma myös oli paljon kuumempaa nyt kun kulhokaan ei ollut jäähtynyt tavallisen olennon kosketeltavaksi. "En erota marjojen väriä koskettamalla Nozén" hän tokaisi muistuttavasti ja joi kulauksen. Hän ei tarvinnut niin paljoa ruokaa, kuin monet, mutta voisi toki syödä nyt aamulla enemmän, jottei päivän aikana tarvitsisi pysähtyä niin moneen kertaan. Aquraessa se olisikin ollut ongelma, koska heitä kuitenkin oli paljon, eikä heidän maailmassaan kasvanut yksinkertaisesti mitään 570 päivänä vuodessa. Kalaa kyllä löytyi joesta ja järvestä, mutta sen pyydystäminen ja kypsentäminen oli sitten asia erikseen. He jättivat kalat rauhaan pääasiallisesti. No olivat muutenkin niin suuria, että niiden ylös saaminen oli erittäin vaikeaa. Aqurae otti yhden lihavartaan paistumasta. Myös he olivat osittain lihansyöjiä. Jäniksen liha oli mukavan lämpöistä ja siitä oli muutenkin hetki, kun hän oli sitä saanut. Aina hän ei itse jaksanut niitä pyydystää, koska karvojen ja sisäelinten poistaminen oli hieman hankalaa hänelle. "Sinun on hyvä varata jotain mukaan. Aquraesta tuskin löydämme mitään syötävää, koska ainoita olentoja joita siellä on ovat myrkylliset hopeakäärmeet, sekä kalat, jotka ovat niin isoja, ettei niiden kalastaminen vedestä ole sitä helpointa puuhaa" Angelica sanoi. Ja hän oli sitäpaitsi niin allerginen hopealle, että jo pelkkä käärmeen myrkytön liha tappaisi hänet hyvin nopeasti. Aquraet olivat yrittäneet tappaa kaikki käärmeet, mutta eivät olleet onnistuneet siinä. Niiden pesät olivat niin taitavasti piilotettuja ja oli hyvin mahdollista, että ne tulivat joen mukana muualta. Ne kun osasivat uida. "Jos näet käärmeen tapa se, koska me olemme allergisia hopealle. Yksi käärme vähemmän saattaa pelastaa jonkun hengen" hän lisäsi pian. Kyllä olisi kätevää, jos he saisivat muutaman käärmeen hengiltä. Vaikkei hän halunnutkaan olla Aquraessa, hän ei silti halunnut muiden kärsivän käärmeistä.
|
|